Life is meant to be shared

Oranssiin loimeen puettu puoliverinen odotti tarhansa takaosassa Remona vieruskaverinaan omistajansa saapumista, mutta maanittelusta huolimatta ei ottanut askeltakaan hakijaansa kohti. Evelyn huokaisi hiljaa talsiessaan tarhan halki tammaa kohti, joka seurasi älykkäillä silmillään hänen jokaista liikettään jo kaukaa, vaikkei pakoon aikonutkaan. Defy nosti päänsä korkealle ja puhalsi kuuluvasti ilmaa sieraimistaan, kun hän kurkotti hitaasti kätensä tarttuakseen tamman riimuun. Evelyn piti liikkeensä tarkoituksellisen hitaina naksauttaessaan narun kiinni riimuun ja lähtiessään uudestaan tarhan halki kohti porttia, tällä kertaa hevonen perässään kulkien. Ainakaan tamma ei jännittynyt, vaan kulki pää matalalla roikkuen hänen perässään, mitä oli pidettävä hyvänä merkkinä. Kyllähän hevonen osasi edelleen mieltään osoittaa, mutta ainakaan se ei aikonut syödä häntä heti alkupalaksi.

"Leviathanhan on sievänä", nainen virnisti taluttaessaan tummanruunikon tamman perässään käytävän puolelle. Karsinassa Defyn hoitaminen oli edelleen hieman riskialtista, joten hän päätyi kiinnittämään hevosen käytävälle. Ainakin hänellä olisi tilaa väistää, jos tamma päättäisi potkaista päin näköä. Tähän aikaan tallikaan ei ollut vielä täynnä elämää ja vilskettä, joten oli hyvä hetki totuttaa tammaa taas siihen, ettei aina asetuttu kaikista hiljaisimpaan nurkkaan puuhastelemaan. Hän riisui hevoselta loimen taputtaen kiltisti seisseen tamman kaulaa, ennenkö otti suunnan varustehuoneelle harjapakkia varten. Palatessaan hän totesi Defyn seisovan edelleen siivosti käytävällä -hyvä-, eikä tamma yrittänyt syödä häntä -hyvä sekin-, joten hän saattoi alkaa harjata tummaa, kiiltävää karvaa pitkin vedoin. Defy oli selkeästi tänään paremmalla tuulella kuin viimeksi, kun hän oli tammaa hoitanut.
"Melkein toivon, että Leviathan säheltäisi omiaan, niin me ei näytettäisi aivan niin toispuoleisilta tumpioilta", Evelyn virnisti vilkaisten olkansa yli miestä ja pesukarsinassa olevaa oria. "Mutta vain melkein." Ihan kuin se kovasti lohduttaisi.

Klaus alkoi harjata ratsuaan ja katseli sivusta, kuinka siististi aiemmin niin sekopäinen Defying Gravity käyttäytyi. Hänen oli oltava ylpeä Evelynistä, sillä tuo oli työskennellyt rakkaan tammansa kanssa niin kärsivällisesti, vaikka se oli ollut suorastaan seinähullu saavuttuaan Rosings Parkiin naisen ex-miehen toimesta. Hän naurahti lähinnä tuhahtaen Evelynin toiveelle hänen hienon ratsunsa käytöstavoista.
”Älä kuuntele häntä”, hän sanoi orille kuin se olisi sanoja ymmärtänyt.
”Pidä kuitenkin mielessä että tämän pitäisi olla GP-tason kouluhevonen ja Defy taas on Defy”, Klaus muistutti Evelyniä hymyillen ja siirtyi hevosen kaulan ali toiselle puolelle. Hän melkein odotti, että hannoverilainen käyttäytyisi sikamaisesti ja hän saisi taistella sen kanssa kun tamma taas näyttäisi parhaat puolensa. Se olisi toisaalta ollut ihastuttavaa kaiken sen työn jälkeen, mitä Evelyn oli sen kanssa tehnyt.
”Defy tosin näyttää ihan säyseältä nyt”, hän huomautti hyväntuulisena. Ehkä se joku päivä vielä käyttäytyisi kuin hevonen.

Evelyn nauroi miehelle. Vai että ei saanut ori kuunnella häntä. No, ehkä niin oli parempi. Yksi sekopäinen hevonen oli aivan riittämiin suljetussa tilassa.
"No joo, mutta silti", hän virnisti. Ei hän tosissaan hankaluuksia miehelle toivonut, mutta no, saihan sitä leikkiä laskea. Vaikka olisihan se joskus upeaa ratsastaa niin hyvin, että hän voisi kokea pärjäävänsä Leviathaninkin kaltaisten ratsujen selässä. Lionheart ja Defy vaativat molemmat aivan toisenlaisia taitoja kuin mitä kovatasoiset kouluratsut ratsastajiltaan odottivat. Hän ei varmaan edes osaisi koota hevosen laukkaa riittämiin, jotta ratsu tajuaisi olevansa töissä.
"Se on hyvällä tuulella", nainen myötäili jääden hetkeksi rapsuttamaan tamman säkää, kun hevonen tuntui siitä nauttivan.
"Ei kai sitä aina jaksa pälyilläkään epäluuloisena ympärilleen", hän hymähti. Toivottavasti ei ainakaan, koska olisi ikävää, jos tamma ei enää ikinä oppisi rentoutumaan ihmisten seassa. Hevonen sieti jo perustoimenpiteet kunnialla, oli käsittelijänä sitten hän tai joku tallin työntekijöistä, mutta työtä riitti siitä huolimatta. Vaan hitaasti etenemällä sai ihmeitä aikaan, kunhan vain tyytyi siihen, että ihmeet olivat pieniä ja yleensä niihin osasi kiinnittää huomiotakin vasta monen kerran jälkeen.

”Se näyttää ihan täyspäiseltä”, Klaus sanoi kaikella lempeydellä, mitä hän Evelynin upeaa puoliveritammaa kohtaan tunsi. Se oli ainakaan ollut hieno hevonen, olihan hän nähnyt videoita, mutta sen menneisyys oli vaiherikas ja se oli nyt kehityttyäänkin kuin varjo entisestään. Näkisipä hän sen joskus vielä yhtä luottavaisena ja loistossaan, kuin se oli ollut.
”Mitä ajattelit tehdä sen kanss?” Klaus kysyi siirtyessään rapsuttelemaan mutaa Leviathanin suurista kavioista.

"Täyspäisemmältä kuin Lionheart, se on selvää", nainen virnisti. Se ei tosin vaatinut paljoa, sillä herasilmäinen läsipää näytti yleensä vähän tai vähän enemmänkin kajahtaneelta. Kaikella rakkaudella sanottuna, tietenkin.
"Juoksutan ensimmäiseksi siltä varalta että se on kerännyt kierroksia viimepäivinä. Kentän pohjat on toki hyvä tarkastaa aina silloin tällöin, mutta tänään en ajatellut sukeltaa naama edellä hiekkaan", hän naurahti siirtyen puunaamaan tamman toista kylkeä. Sehän käyttäytyi siivosti käytävällä. Hyvä tietää, hän hoitaisi sen jatkossakin näin, kunnes tamma ei enää välittäisi tallin hälinästä lainkaan.
"Jos se vaikuttaa fiksulta niin sitten puuhataan jotain helppoa selästä. Siirtymisiä ja väistöjä, ehkäpä", hän pohdiskeli tamman vatsaa harjaten. Se sai hevosen luimistamaan korviaan ja nostamaan päätään terävästi, mutta milloinpa tammat eivät moisia ilmeitä näyttelisi.
"Mitäs sinä ja Leviathan? Keskitytte passageen ja piaffepiruetteihin?" Hän ei voinut olla virnuilematta.

Klaus kuunteli Evelynin suunnitelman ja nyökkäsi hyväksyvästi, vaikka ei hänen mielipidettään ollutkaan kysytty. Hän siisti ratsunsa harjaa ja häntää hivenen huolimattomasti, mutta eipä se hänen hommansa ollutkaan. Kunhan olisi sen verran siisti että kehtaisi viedä sen muiden ratsukoiden seuraan.
”Ehkä”, hän härnäsi kun toinen ehdotteli passagea ja piaffepiruetteja. Ei hän ollut suunnitellut sen tarkemmin. Ehkä laukkatyöskentelyn hiomista, sillä hän oli huomannut orin alkavan mielellään häseltää omiaan erityisesti, kun siltä vaadittiin koottua laukkaa tai muita vaativia tehtäviä valitussa askellajissa. Leviathanilla riitti voimaa ja vauhtia ja se olisi mielellään mennyt aina vähän kovempaa kuin oli tarkoitus.
”Voitte sitten tehdä perässä”, Klaus haastoi huvittuneena ja pudisteli käsiään laitettuaan harjat paikalleen. Hän lähtisi seuraavaksi hakemaan orin suojat ja varusteet.

Evelyn tyrskähti.
"Siinä vaiheessa kun Defy esittelee piruetteja, minä olen jo huolissani omasta terveydestäni", nainen julisti virne kasvoillaan. Juu ei. Kun tamma alkaisi pyöriä hänen allaan paikoillaan kuin mikäkin väkkärä, hän olisi todennäköisesti saamassa kaviosta heti kun laskeutuisi selästä tai päätymässä maneesin seinäkoristeeksi, eikä kumpikaan vaihtoehto kuulostanut kovinkaan houkuttelevalta. Mieluummin he pitäytyisivät siirtymisissä ja väistöissä, joissa todennäköisyys tamman pimahtamiselle oli äärimmäisen alhainen. Nainen kumartui puhdistamaan puoliverisen kaviot, vaikka Defy ei mielellään jalkojaan ylhäällä olisikaan pitänyt, ja kiitteli tammaa vuolaasti jokaisen onnistuneen kerran jälkeen. Hyvä heppa, juuri noin. Hän pakkasi harjat takaisin harjapakkiin ja tarjosi kämmeneltään omenanamia tammalle. Ei nyt ehkä ihan se tapa, jolla hevosille herkkuja kannatti syöttää, mutta ainakin Defy jäi tyytyväisenä maistelemaan herkkupalaansa kun hän lähti hakemaan varusteita. Suojat oli helppo tasapainotella satulan päälle, mutta kädet meinasivat loppua kesken suitsien ja juoksutusliinan kanssa. Jotenkuten hän sai kaiken tuotua kerralla käytävälle, eikä uhrannut ajatustakaan tamman nyrpeälle ilmeelle, kun hevonen näki satulansa.
"Muistan taas, miksen koskaan innostunut tammoista Defyn jälkeen", Evelyn pyöräytti silmiään kumartuessaan hännällä huiskivan tamman jalkojen pariin suojat käsissään. "Ne osaavat olla ihan mahdottoman happamia ja nyrpeitä ilman mitään syytä."

”Äläs nyt, onhan sinulla valmentaja”, Klaus virnisti ja lähti hakemaan naisen mukana varusteita ratsulleen. Hän nappasi koulusatulan käsivarrelleen, kankisuitset kämmeneensä ja tasapainoili suojat satulan päälle jotta vapaa käsi jäi ovien avaamiseen. Leviathan ei ollut kovin innoissaan suojista kun hän niitä kumartui laittamaan, mutta suuremmitta tappeluitta ori sai ne jalkoihinsa. Se tyytyi luimimaan vain aavistuksen satulan asettuessa selkään ja suitset se otti jo tappionsa nielleenä. Se piti työnteosta mutta oli aina alkuun vähän nihkeä.
”Te naiset olette vähän tuollaisia”, Klaus vastasi voimatta vastustaa kiusausta. Hän piiloutui ratsunsa taa varmuuden vuoksi jotta ei saisi harjasta päähänsä. Hän ymmärsi, mitä Evelyn tarkoitti, sillä oli nähnyt elämässään niin monta tammaa että saattoi allekirjoittaa niiden hankaluuden ainakin ajoittain. Mies veti kypärän päähänsä, hanskat käteensä, kiinnitti kannukset saappaisiin ja nappasi vielä raipan mukaansa.
”Kentälle vai maneesiin?” Hän varmisti ennen kuin lähtisi levottomasti edestakaisin astelevan hurjan hevosensa kanssa mihinkään. Se pysyisi käsissä kyllä vaikka ilmeisesti esiintyi käytävällä seisovalle tammalle.

Valmentajasta ei olisi apua kun hevonen menettäisi viimeisenkin järjenhippusensa, mutta Evelyn päätti jättää sen sanomatta. Ei saanut maalata piruja seinille. Kohta Defy oikeasti sekoaisi ja teloisi hänet, jos hän näin manailisi huonoa onnea itselleen ja kovapäiselle tammalleen, joka tosin tälläkin hetkellä hyödynsi tahdonvoimaansa väärin kun suuntasi sen suojista kiukutteluun jalkoja nostellen ja hännällä viuhtoen. Satula sai aikaan kiukkuisen potkaisun vatsan alle, mutta ainakin kavio oli suunnattu hevosen omaan vatsaan eikä uhkaavasti häntä kohden. Evelyn antoi eleen jäädä omaan arvoonsa kiristäessään vyötä.
"Haista sinä kuule", Evelyn murisi vaikkei voinutkaan estää hymyä leviämästä hetkeä myöhemmin kasvoille. Hän oli tavattoman huono leikkimään vihaista silloin kun ei ollut mitään syytä olla oikeasti toiselle vihainen. Naljailu oli minkä tahansa terveen parisuhteen kulmakivi, eikö vain? Ei kun hetkinen, kommunikaatiohan se oikea sana taisi olla. No, naljailu, kommunikaatio, ihan sama asia. Hän tarjosi kuolaimia tammalle, joka mulkoili häntä epäluuloisena ennenkö suostui ottamaan metallin suuhunsa.
"Kenttä voisi olla rauhallisempi", nainen vastasi sen kummemmin asiaa pohtimatta kiinnittäessään suitsien solkia. Defy kyllä toimi missä tahansa sen mitä nyt ylipäätään toimisi, mutta oli aina parempi olla viemättä tammaa liian ruuhkaisiin paikkoihin kaikkien turvallisuuden ja viihtyvyyden tähden. Nainen irrotti tamman käytävän kiinnikkeistä, pujotti juoksutusliinan kuolainrenkaan läpi ja naksautti sen kiinni toiseen, lähtien sen jälkeen hevosen kanssa kohti kenttää oria seuraten.

Kenttä sopi Klausille oikein hyvin, vaikka hän mukavuudenhalusta usein sisämaneesin valitsikin. Hän talutti ylimääräisiä askelia ottavan mutta kuitenkin vierellä pysyvän korskean ratsunsa käytävää pitkin tallipihalle ja suuntasi kohti aidattua hiekkakenttää, jossa näkyi ennalta vain kaksi ratsukkoa ja nekin näyttivät lopettelevan. Mikä onni, että Rosings Parkista löytyi useampi maneesi ja kenttä, ja he olivat liikkellä päiväsaikaan jolloin ruuhkaa ei päässyt suuremmin syntymään. Mies avasi kentän portin ja talutti mustanruunikon Leviathanin sisään lähtien sen kanssa hetkeksi kiertämään uraa. Hän sai vähän väliä komentaa oria, joka olisi mielellään mennyt vähän kovempaa, mutta sai onnekseen todeta taas kerran, että Leviathan todella kuunteli taluttajaansa.

Defy asteli siivosti liinan toisessa päässä, joskin jäi roikkumaan kauemmas hänen taakseen kuin varmasti hevosia taluttaessa ohjeistettiin tekemään. Tamma ei kuitenkaan hidastellut, vaan kulki hänen takanaan samalla tahdilla kuin hänkin, joten mitäpä sitä mustaa liinaa nykimään. Hän sulki portin heidän perässään, ihan vain varmuuden vuoksi, ja luotti siihen että ratsastajat osaisivat itse aukaista portin lähtiessään. Defy kuunteli korvat kääntyillen kentän ja ympäristön ääniä, joten Evelyn koki parhaaksi kiertää tamman kanssa kentän ympäri molempiin suuntiin. Ihan vain ettei mikään saisi tammaa hepuloimaan siinä vaiheessa, kun hevonen kiertäisi hänen ympärillään liinan päässä. Hän ei mielellään lähtisi köydenvetoon itseään suuremman eläimen kanssa.
"Rauha, tyttö", hän hyssytteli hevosta lähettäessään sen kentän kauimmaisessa päädyssä ympyrälle. Tummanruunikko olisi mielellään heti lähtenyt vauhdilla liikkeelle, mutta mieluummin he kävelisivät muutaman kierroksen kentän keskiosassa ennenkö hän antaisi hevoselle luvan ravata tai laukata. Ihan vain, ettei tamma yliarvioisi liinan pituutta ja lähtisi retuuttamaan häntä miten mieli.

Klaus kiersi kentän jalan muutamaan kertaan kunnes pysäytti ratsunsa keskelle. Hän laski jalustimet, kiristi vyön hevosen luimiessa hurjan näköisenä ja keinahti selkään vuosien kokemuksella. Ratsukko lähti saman tien liikkeelle Klausin vielä etsiessä asentoa ja hakiessa ohjia käsiinsä. Hän luotti oriin jo sen verran, että ei uskonut sen lähtevän pelleilemään heti alussa. Yleensä jos se haastoi häntä, se oli vasta kun todella työskenneltiin.
Mies vilkuili alkukäyntien ajan välillä Evelynin työskentelyä Defyn kanssa. Hevonen oli onnekas kun oli päässyt takaisin entisen omistajansa hoiviin, mutta oli siinä silti paljon työtä. Hän ei ehkä olisi lähtenyt kuntouttamaan hevosta, niin hurja se oli alkuun ollut, mutta naisen kärsivällisyys oli siihen riittänyt ja Klaus tiesi, että se palkittaisiin vielä. Ori hänen allaan hörisi toiselle hevoselle nostaen päänsä korkealle ilmaan, kun he ohittivat päädyssä juoksutettavan Defyn. Klaus katsoi ettei se kuitenkaan lähtisi vetämään tamman suuntaan ja matka sai jatkua.

Defy kulki rentona ympyrällä, ohjat löysinä roikkuen, eikä yrittänyt mitään typerää vaikka ratsukoita heidän ohitseen kulkikin. Hevonen ei tuntunut edes tajuavan muita ratsukoita kävelessään reippain askelin liinan päässä. Hieno tamma, nainen ajatteli ja hymyili miehelle uljaan kouluratsunsa kanssa. Noiden työskentelyä olisi varmasti ilo seurata. Evelyn siirsi tamman raviin, jonka hevonen tosin itse rikkoi laukaksi vain puolen kierroksen jälkeen. Muutamaa pukkia myöhemmin tamma rauhoittui ravaamaan, joskin viskoi päätään ja intoutui aina silloin tällöin pieniin pukkimaisiin loikkiin. Ei niin paha kuin mitä hän oli pelännyt, mutta ehdottomasti parempi juoksuttaa ensin. Defy ei suhtautunut kovinkaan maltillisesti selässä heiluvaan ratsastajaan, vaan suuttui pian viskomaan takapäätään entistä enemmän, jos yksikin pukki sai tasapainon heilumaan liikaa. Hän vaihtoi suuntaa hevosen pysäytettyään ja hymyili seuratessaan ratsukoita kentällä. Jonakin päivänä Defykin työskentelisi alusta loppuun tyytyväisenä ja rentona, eikä suuttuisi pienistä.

Leviathan kantoi itsensä hyvin siitä hetkestä, kun Klaus kokosi ohjat käsiinsä. Se tiesi mitä siltä haluttiin, joten ryhdikäs, voimakas ori pysyi hyvin tuntumalla ja alkoi tarjota peräänantoa jo käyntityöskentelyssä kun Klaus taivutteli ja asetteli sitä. Hän aloittaisi päivän harjoituksen avo- ja sulkutaivutuksilla kaarevalla uralla, jotta saisi hevosen mukavasti taipuisaksi. Leviathanille sellaiset liikkeet eivät olleet vaikeita, joten hän osasi vaatia siltä täydellisyyttä. Ensin hän kuitenkin kävi hevosen voltein ja siirtymisin läpi jokaisessa askellajissa ja haki sopivan tahdin ja energian hevoseen. Mies istui syvällä satulassa läpi jokaisen askellajin ja siirtymisen ja pyrki saamaan hevosesta mahdollisimman herkän, mitä se toki oli jo valmiiksi. Hän tiesi ratsastaa sen hyvin pienin avuin, sillä hevonen oli useampaankin otteeseen vetänyt herneet nenään, kun hän oli erehtynyt olemaan turhan kovakätinen.

Defyn ravatessa rennosti tähänkin suuntaan, saattoi nainen tarkkailla jokaisella kierroksella enemmän Leviathania ja Klausia. Hän ei koskaan kyllästyisi ihailemaan miehen tapaa ratsastaa kouluratsujaan. Hänellä olisi paljon opittavaa ihan vain katsomalla ja seuraamalla, se oli selvää. Hän antoi tammansa laukata muutaman kierroksen liinan päässä, ennenkö pyysi käyntiä ja tamman luokseen. Eiköhän se ollut saanut purettua ylimääräiset energiansa pompuillaan liinan päässä, ja hän voisi ratsastaa askellajit vielä kertaalleen selästäkin läpi. Nainen hymyili taluttaessaan tammaa portin luokse, jotta voisi hylätä liinan kentän aidan toiselle puolen, eikä voinut olla katselematta Leviathanin menoa. Se näytti upealta, mutta niinhän sen kuuluikin.
"Eihän se pölhöile yhtään", Evelyn huikkasi virne kasvoillaan siirtyessään tammansa kanssa keskemmälle. Defy luimi, mutta seisoi aloillaan kun hän heilautti itsensä satulaan, mistä hyvästä tamma ansaitsi jälleen useamman kehun ja taputuksen. Hieno hevonen. He lähtivät kiertämään kenttää käynnissä, tamman totutellessa ratsastajaansa ja Evelynin tunnustellessa rentoa askelta. Eiköhän se tästä. Ainakin he osaisivat pysytellä poissa muiden tieltä.

”Ei ainakaan vielä”, Klaus vastasi hymyllä. Hän seurasi kuinka Evelyn pääsi nousemaan tammansa selkään ja sai samalla tuta, mitä oli matkustaa Leviathanin kaltaisen vaativan kouluratsun selässä. Se repäisi päänsä alas ja hyppäsi valtavan pukin kesken kootun ravin niin, että Klaus oli löytää itsensä kentän hiekasta. Hän etsi ohjat käsiinsä ja hevosen takaisin ruotuun istunnalla ja selkeillä, mutta pienillä avuilla. Pitikin sillä lailla herpaantua. Hän jatkoi tehtävää, avo- ja sulkutaivutuksia ravissa ja pudisteli päätään keskittyäkseen ratsastukseen.
”Riittikö?” Hän kysyi vilkaisten sivusilmällä Evelyniä ja saattoi vain kuvitella tuon hekottelevan.

Evelyn, kunnollinen naisystävä kun oli, ei ehtinyt tukahduttaa nauruaan kun Leviathan päätti esitellä taidokasta painovoimaa uhmaavaa akrobatiaa. Löytyihän sieltä se pölhömpikin puoli! Nainen virnuili yhä leveästi kerätessään Defyn ohjia paremmin tuntumalle ja naurahti miehen kommentille.
"Ehkäpä", hän vastasi. Ei olisi kiva nähdä miestä kentän kosteassa hiekassa, mutta olihan tuo nyt ollut hulvatonta seurattavaa. Leviathan selkeästi osasi järjestää ylimääräistä ohjelmaa, vaikka sitten kesken kunnollisen työnteon. Nainen taivutteli tammaa ympyröillä ja volteilla pohkeidensa ympäri ja houkutteli hevosta laskemaan päätään kuolaimelle, kun puoliverinen yritti paeta ohjastuntumaa päätään nostamalla. Ei heillä ollut mikään kiire, joten hän saattoi jatkaa pysähdysten, peruutusten ja volttien kanssa kierros kierroksen perään, kunnes Defy pehmeni kädelle ja myötäsi niskastaan. Hän kehui ratsuaan reippaasti ennenkö siirsi raviin, jossa ei edes yrittänyt istua alas. Moiset harjoitteet jääkööt kouluratsastajille. Hän kevensi oikein mielellään, niin ei joutunut keskittymään syviin vatsalihaksiinsa ja painopisteeseensä ja ties mihin, josta valmentajat aina jaksoivat jauhaa.

Leviathanin muistutus siitä, että sen kyydissä ei vain istuttu, sai Klausin keskittymään täysillä ratsastukseen. Hän löysi harjoiteltavaa helpoistakin jutuista ennen kuin pääsi todella töihin. Ori tuntui pehmenevän kädelle koko ajan lisää ja kun tuli aika harjoitella passagea, se suorastaan liiteli maan pinnalla pehmein, kootuin askelin. Klaus ei olisi voinut olla tyytyväisempi sen liikkeisiin. Hän päätti ihan piruuttaankin koettaa Evelynin haasteen innoittamana piaffepiruettia, ja kun oli saanut keskihalkaisijalla onnistuneen useamman askeleen piaffen, hän siirsi hevosen passagessa uralle ja kokosi ravia jälleen aidan vieressä pitkällä sivulla. Leviathanin piaffe oli näyttävää ja se tuntui ymmärtävän heti, mitä siltä haettiin. Hitaasti mutta varmasti hevonen kääntyi ympäri uralla piruettina, jollaista Klaus ei muistanut hetkeen ratsastavansa. Hän siirsi sen jälleen passageen ja antoi sitten hevosen kävellä pidemmällä ohjalla taputtaen kiitokseksi sen kaulaa.
”Näitkö?” Hän kysyi haluten esitellä, miten hieno ratsu hänelle oli suotu.
”Leviathan on kyllä taivaan lahja.”

Evelyn pyöritti Defyä ympyröillä ja kahdeksikoilla keventäessään matalan raviaskeleen tahdissa. Tammasta ei kouluratsua saisi sitten millään, varsinkin nyt kun hän rohkaisi ratsuaan venyttämään itseään eteen ja alas, kunnolla kuolainta vasten. Ainakin Defy teki työtä käskettyä ja pärskähti jopa tyytyväisenä keskikohdassa. Hän siirsi hevosen suoralle uralle ja hidasti käyntiin ottaakseen loivia pohkeenväistöjä suuntaan ja toiseen. Väistöjen harjoittelemisestahan hän oli puhunut, joten niitä nyt tehtiin. Se tarjosi myös täydellisen mahdollisuuden seurata Klausin ratsastusta, eikä hän joutunut pettymään katsellessaan miten ori tanssahteli vaivattomasti passagessa pitkin uraa. Defy ei laittanut pahakseen sitä, ettei ratsastaja keskittynyt vaatimaan jokaista väistöaskelta läpi täydellisellä tarkkuudella, eikä Evelyn uskonut siihen pystyvänsäkään, vaikka Klaus ja Leviathan eivät olisi tarjoneet täydellistä syytä keskittyä muuhun.
"Näin", nainen vastasi naurahtaen. "Näytitte upeilta. Jos tuolla ei irtoa hyviä prosentteja radoilta niin sitten on kyllä tuomareiden silmissä vikaa."

”Toivon niin”, Klaus hymähti selvästi tyytyväisenä suoritukseen. Hän keräili taas ohjia ja rapsutti orin kaulaa samalla. Hän odotti jo innolla ensimmäisiä kilpailuita, sillä tiesi, että erityisesti Leviathan oli valmis. Olihan se jo ollut hänelle tultuaan, mutta heidän yhteistyönsä oli oikeasti alkanut vasta sujua, kun hän oli ymmärtänyt hevosen herkkyyden ja asenteen todella tehdä töitä. Klaus nosti sillä hallitusti laukan ja työsti lisäyksiä lävistäjällä ennen kuin siirtyisi laukanvaihtoihin.
”Miltä Defy tuntuu?” Mies kysyi koottuaan laukan jälleen lävistäjän jälkeen ja ratsastettuaan läheltä toista ratsukkoa. Heidän onnekseen kenttä oli muuten tyhjentynyt ja tilaa riitti.

Evelyn oli varma, että mies menestyisi mustanruunikon ratsunsa kanssa loistavasti tulevissa kisoissa. Leviathan oli lahjakas kouluratsu, joka oli saanut veroisensa ratsastajan. Eiköhän Klaus toisi kilpailuissakin esiin orin parhaat puolet.
"Hevoselta", hän virnisti väistättäessään tammaa jyrkemmin sivulle. Hevonen asetteli siivosti jalkojaan ristiin, eikä kompuroinut askelissaan, mistä Evelyn oli kiitollinen. Riitti kun Lionheart höselsi omiaan niin, ettei aina saanut jalkojaan oikeinpäin alleen.
"Se on oikein fiksuna tänään", hän lisäsi valmistellessaan laukannostoa suurella ympyrällä suoraan käynnistä. Hän tiesi Defyn osaavan vähemmälläkin valmistelulla, mutta siinä oli jotakin lohdullista, kun saattoi pyöriä parikin kierrosta laukannostoa valmistellen. Hevonen siirtyi pehmeästi kolmitahtiseen askellajiin hukkaamatta kuolaintuntumaa hetkeksikään. Nainen taputti tummaa kaulaa ylpeä hymy huulillaan, ja vaihtoi pian ympyrän kahdeksikoksi, jonka keskikohtaan otti aina siirtymisen käyntiin ja uuden noston. Tamma työskenteli rennosti ja koko selkänsä läpi, mistä hyvästä hän vannoi syöttävänsä sille monta herkkua tallin puolella.

Klaus laukkasi Leviathanilla valtavan pääty-ympyrän ja seurasi samalla toista ratsukkoa. Defy näytti hyvältä hänen silmäänsä, sillä se kulki rennosti ja kuunteli ratsastajaansa ihan eri tavalla, kuin se olisi tehnyt puoli vuotta aiemmin. Tammasta tulisi vielä fiksu ratsu, hän oli siitä varma. Mies käänsi hevosensa täydellisellä kaarella lävistäjälle ja pyysi lisäystä avaamalla istuntaansa ja antamalla hevosen venyä uskomattomiin laukka-askeliin. Hän kokosi sitä taas ennen uraa ja taputti hevosen kaulaa onnistuneesta tehtävästä.
”Defy on todella rennon näköinen. Onko se hyvä ratsastaa?” Klaus kysyi Evelyniltä jatkaessaan laukkatyöskentelyä uran sisäpuolella. Hän herätteli oria vaihtamalla laukan kulman jälkeen ja laukkaamalla pitkän sivun vastalaukkaa ottaen vaihdon taas päädyssä.

Nainen piti tarkasti huolta siitä, ettei ratsastanut tammaansa liian lähelle Klausia ja tuon oria. Hän ei halunnut olla syy sille, miksi Leviathan vetäisi uudestaan palkokasvin sieraimiinsa tai muuten vain rikkoisi lumoavan tapansa liikkua kentällä. Ori tuntui tietävän itsekin, että omisti koko kentän ja todennäköisesti kaiken sen ympärilläkin.
"Todella hyvä", hän vastasi lämpöä äänessään pudottaessaan tamman raville. Se hengitti hieman tiheämmin laukkatyöskentelyn jälkeen, mutta kyllä entisen kisahevosen kunto vielä tämän verran työntekoon riitti. Hän suoristi ratsunsa ja päätyi istumaan alas pehmeään harjoitusraviin tehdäkseen muutamat pohkeenväistöt tässäkin askellajissa.
"Välillä on vaikea muistaa, miten arvaamaton se osaa olla. Nytkin se tuntuu niin rennolta ja luottavaiselta", Evelyn pudisteli päätään tamman väistäessä tasaisin ristiaskelin ensin vasenta pohjetta ja sitten oikeaa.

”Se näyttää todella hyvältä”, Klaus myönsi nyökytellen, kun ratsasti ympyrän vastalaukassa ja sai jälleen kerran kehua ratsunsa motiivia tehdä kaikkensa kuin he olisivat kilpailuissa. Leviathan oli unelma, vaikka siinä oli haasteensa. Hänen pitäisi vain pitää silmänsä auki.
”Saat olla itsestäsi ylpeä”, mies kehui Evelynin aikaansaannosta ja suuntasi sitten orinsa kanssa laukanvaihtojen pariin. Hän vältteli toista ratsukkoa jotta ei villitsisi hyvin kulkevaa tammaa ja valitsi vaihtosarjoihin joko uran, keskihalkaisijan tai lävistäjän sen mukaan, missä oli vähiten tiellä. Leviathan kuunteli häntä kuin ajatusta, eikä sille tuottanut ongelmia edes pitkä joka askeleen laukanvaihtosarja, jonka hän ratsasti diagonaalilla viimeiseksi. Hänellä oli käsissään kultaa.

Evelyn hymyili leveästi miehen kehuille. Hän olikin ylpeä itsestään, mutta vielä ylpeämpi hän oli tammasta, joka oli kulkenut pitkän tien viimeisten kuukausien aikana. Se oli viikko viikolta parempi ja helpompi käsiteltävä, ja liikkui yhä rennommin selästäkin käsin. Hän ei malttanut odottaa, että voisi lähteä taas maastoilemaan kovapäisellä puoliverisellään. Nainen pidätti tamman käyntiin lähinnä istunnallaan ja houkutteli hevosta venymään yhä pidempään muotoon. Aivan pitkiä ohjia hän ei viitsinyt antaa, mutta saipahan Defy venytellä kaulaansa näinkin. Hän ei halunnut venyttää treeniä liian pitkäksi, sillä mitä väsyneemmäksi Defy kävi, sitä vähemmän se antoi anteeksi hänen virheitään. Parempi päätellä nyt, kun molemmilla vielä oli hauskaa. Tamma oli päässyt verryttelemään jalkojaan, joten eiköhän se riittäisi heille.
"Jos ette tuo ruusuketta kotiin Leviathanin kanssa heti ensimmäisistä kisoista, olen yllättynyt", nainen ilmoitti ihaillessaan ratsukon menoa. Hän olisi voinut vannoa, ettei ollut koskaan nähnyt yhtä vaivattomanoloisia laukanvaihtoja kuin mitä Leviathan tarjoili kotikentillään. Tajusikohan ori edes, ettei kukaan ollut kirjaamassa pisteitä ylös sen suorituksista? Tuskinpa, jos hevosen tavasta tehdä töitä sopi mitään päätellä.