Wonderful life

//Sanna ja Katerina!//

Miyato oli koettanut laittautua niin ettei laittautumista huomaisi. Hän ei varsinaisesti halunnut kovin suuria lähettää treffiseuralleen kovin suuria homoviboja. Se olisi kiusallista ja voisi herättää kiusallisia. Lisäksi, jos nämä menisivät hyvin, hän voisi haluta toisillekin treffeille. Eikä Katerina todellakaan lähtisi, jos Miyatosta näkisi että hän oli laittautunut enemmän kuin nainen itse. Hän jätti Hettyn kotiin, sulkien oven perässään. Setteri pääsi miltein jokaiseen paikkaan isäntänsä mukana, mutta treffeille se ei pääsisi. Miyato asteli autoonsa ja käynnisti modatun citymaasturinsa. Hänen ooli helpompi nousta autoon ja autosta kun se oli hieman perusfarkkua korkeampi. Lisäksi siinä sai proteesin kanssa paremman ajoasennon, kun sai istua enemmän normaalissa asennossa. Hän laittoi navigaattoriinsa Katerinan lähettämän osoitteen ja ilmoitti naiselle tekstiviestillä, että olisi siellä kahdenkymmenen minuutin päästä.

Newcastlen kadut olivat edelleen tutumpia kuin hän oli edes ajatellut ja se sai hymyilemään. Hän ei ollut unohtanut siis aivan kaikkea Amerikassa ollessaan. Hän pysäytti vieraammalle kadulle talojen eteen ja jäi odottelemaan Katerinaa. Naisen saavuttua hän kurottautui avaamaan autosta tuolle pelkääjänpuoleisen penkin, hymyillen.
"Hei. Näytät hyvältä, vaikka ehkä outoa nähdä ihmisiä tallin ulkopuolella tavallisissa vaatteissa."
Se tuntui aina yhtä oudolta.

Treffeille valmistautuminen oli treffien jälkeen parasta, mitä Katerina sinä päivänä tiesi. Hän oli käynyt suunnitelman mukaisesti manikyyrissä laitattamassa siistit, muutamin yksityiskohdin koristellut rakennekynnet ranskalaisella lakkauksella. Nainen oli suoristanut hiuksensa ja sävyttänyt ne edeltävässä suihkussa säihkyvän vaaleiksi. Hän kipitti korkonilkkureissa asuntoaan ympäri kerätessään viime hetkellä tärkeimmät tavaransa mustaan pieneen laukkuun. Huulirasva, puuteria, luomiväri, maskara, kotiavaimet ja rahat. Hän valikoi korviinsa vaaleanpunaiseen taittavat helmikorvakorut, jotka sointuivat yllä olevaan pitsitoppiin. Sen päällä oli istuva vaaleanharmaa jakku ja jalassa uusimman muodin mukaiset mustat nahkahousut. Nainen vilkaisi puhelintaan vielä varmistaakseen ajan ja sammutti sitten huolimattomasti valot napatessaan vaalean trenssin toista kertaa sinä keväänä päällensä. Hän kipitti raput alas ja huomasi pian Miyaton autonsa ratista. Hän heilautti kättään suloisesti ja kiipesi autoon, jonka oven deittiseura oli ystävällisesti avannut.
”Hei”, hän vastasi ja naurahti kehuille kohteliaasti.
”Niin sinäkin näytät”, nainen vastasi ja kiinnitti turvavyönsä.
”Miten päiväsi on sujunut?”

Katerinan istuuduttua autoon hän käynnisti kulkupelin uudelleen. Hän ei kyllä tiennyt miten hyvä idea oli ollut ottaa auto, koska noh. Kai hän voisi silti lasin tai kaksi viiniä ottaa ruoan kanssa, jos mieli teki
"Leppoisasti. Kävin Coralla maastossa, ei oikein muuta tullut tallilla tehtyä. Entäs sinun päiväsi, mitä siihen kuuluu?"
Hän lähti ajamaan tuttua parkkihallia kohti. Sinne oli hyvä jättää auto. Miyato oli valinnut sen rennomman tapaspaikan sijaan romanttisemman ravintolan. Ei liian hieno tai imelä, ettei vaikuttaisi brassailevalta.

Katerina toivoi että olisi ottanut pari lasillista ennen lähtöä, mutta jotenkin se oli jäänyt. Häntä jännitti niin että kieli jäi kitalakeen ja sanojen muodostus oli vaikeaa. Ehkä hän voisi luottaa vain luontaiseen karismaansa ja ulkonäköönsä, joka oli viimeisen päälle hiottu sen vapaapäivän kunniaksi.
”Pidin Alekseilla vapaapäivän, joten olen vain keskittynyt tähän iltaan”, nainen hymähti katsellen maisemia siinä sivussa, kun vilkuili seuralaistaan. Miyato näytti todella hyvältä eikä hän katunut tippaakaan sitä, että oli lähtenyt.
”En muistakaan, koska olisin käynyt treffeillä. Mukavaa, että pyysit”, Kat hymyili ja hypisteli pikkulaukkunsa rannehihnaa sormissaan. Minnehän he menisivät?

Miyato nyökkäsi naisen kertomukselle vapaapäivästä. Hän ei halunnut antaa turhia vapaapäiviä Coralle, etenkin kun oli mahdollisuus päästä ratsastamaan tammalla ilman kiirettä harvoin, näin kisakaudella.
"Minä en ole tainnut koskaan käydä oikeilla treffeillä."
Kun sitä oikein ajatteli. Hän oli aina tavannut sellaiset tuttabuudet muualla ja vain ajautunut siihen tilanteeseen, treffailematta ennen seurustelua.
"Vaikea uskoa jos näköisesi nainen on vapaana, etteikö treffejä tulisi tarjolle. Eli joko olet todella nirso tai englantilaisissa miehissä on vikaa."

Katerinan suusta pääsi myötätuntoinen aww, kun hän kuuli Miyaton olevan ensikertaa treffeillä. Hän pitäisi huolen siitä, ettei pettäisi miehen odotuksia. Kat jos joku tiesi miellyttää miehiä, joskus liiankin kanssa, ja arveli ettei illasta voisi tulla huono. Hän nauroi hellästi seuraaville sanoille. Vientiä hänellä toki oli, erityisesti baari-iltoina, mutta varsinaisia romansseja hän oli huono rakentamaan. Vaikka nainen ihastui milloin kehenkin, suhteet jäivät joko yksipuolisiksi tai tunteet katosivat muutamassa päivässä ennen kuin varsinaisia treffejä ehdittiin sopia. Yhdenyönjuttuja oli sitäkin enemmän, mutta eivät ne olleet sitä, mitä Katerina todella halusi lopun elämäänsä.
”En kai vain ole löytänyt oikeita miehiä”, nainen kohautti olkiaan hymyillen. Ei hän jaksanut asiasta paineita ottaa.
”Törmään liian usein idiootteihin, jotka eivät halua kuin sänkyyn kanssani eivätkä sitten enää ota yhteyttä”, Kat kertoi vähän liiankin avoimesti. Asia oli hänelle niin arkipäiväinen, ettei sen ääneen sanominen tuntunut edes pahalta.

Amerikkalais-japanilaisen kanssa ei tarvitsisi pelätä sitä. Hän ei tiennyt halusiko toisen kanssa ollenkaan sänkyyn tai pystyisikö siihen! Katerina oli kaunis ja tuntui mukavalta, mutta ajatus hieman pelotti. Ymmärrettävää, sinänsä.
"Hmh. Toivottavasti osaan olla parempi kuin sellaiset törpöt."
Tuosta hän päätteli Katin käyvän yleensä ulkona hänen vastakohtiensa kanssa. Hemmetti.

”Varmasti osaat”, Katerina kehräsi ja hipaisi sormellaan Miyaton kättä. Hän oli siihen mennessä saanut miehestä oikein herramiehen vaikutelman, joten osasi odottaa vain kaikkea siirappista ja ihanaa. Hän ei varmaan koskaan ollut päässyt niin aikuisille treffeille ja oli enemmän kuin innoissaan juuri siksi.
”Olet ihan eri maata, hyvässä mielessä. Enkä vertaile sinua aiempiin kusipäihin, joita olen deittaillut.”

Kosketus sai vilunväreet juoksemaan pitkin selkää. Hän ei osannut päättää oliko se hyvä vai huono asia. Ehkä molempia? Hän huokaisi hiljaa, miltei äänettä, kun uskalsi taas hengittää vapaasti.
"Lohduttavaa kuulla."
Hän kuin ei monellakaan tapaa olisi verrattavissa noihin. Muilla oli oletertavasti ollut kaksi omaa jalkaa. Hän pysäytti autonsa parkkihalliin, nousten maksamaan pysäköinnin automaattiin. Palatessaan hän avasi ulkopuolelta Katerinalle auton oven. Kai sitä voisi jatkaa niiden ritarillisten elkeiden sarjaa.
"Ei ole pitkä matka kävellä."
Mies lukitsi auton naisen noustua sieltä. Pitäisikö ottaa kädestä vai ei? Hemmetti.

Miyato vaikutti jopa suloiselta ilmeisesti epäillessään sitä, voisiko olla parempi kuin Katerinan aiempi treffiseura. Sen ylittäminen ei vaatisi ihan hirvästi, vaikka tietenkin nainen valitsi seuransa niin, ettei nyt ihan jokaisen säälittävän tai ruman mukaan lähtenyt.
Kat hypähti ulos autosta hymyillen seuralaiselleen valkaistut hampaat loistaen.
”Hyvä”, hän vastasi ja arveli, että mies ehkä oli ajanut auton mahdollisimman lähelle. Hän ei tiennyt vieläkään minne he olivat menossa ja yllätyksellisyys kihelmöi mukavasti sisällä.
”Ei sillä että se olisi mikään ongelma. Mielelläni kävelen kanssasi vaikka vähän pidempäänkin”, Kat hymisi onnellisena seuralaiselleen.

Miyato hymähti, kävellen naisen vierellä ulos parkkihallista. Ei tarvinnut kulkea kuin kadun toiselle puolen ja puiston läpi, he olivat perillä. Keskikokoinen, tunnelmallinen ravintola jolla oli hyvä maine. Miyato avasi oven Katerinalle, astuen itse naisen perästä sisään. Hän kertoi tarjoilijalle nimensä, pelattuaan varman päälle hän oli varannut pöydän. Tarjoilija johdatti kaksikon mukavati hieman syrjemmällä olevaan loossiin. Miya istui Katerinea vastapäätä ja hymyili ujosti.
"Toivottavasti ei ole liian imelä paikka."

Katerina ei tiennyt ennalta paikkaa, johon he astuivat, mutta eipä hänellä ollut tainnut olla syytä sellaiseen koskaan mennäkään. Hän arveli nopealla vilkaisulla, että se oli juuri täydellinen siihen iltaan ja hymyili Miyatolle, kun tuo tuntui pahoittelevan paikan imelyyttä.
”Ei ollenkaan, tämä on ihana”, Kat sanoi säteillen. Häntähän kohdeltiin kuin prinsessaa, eikä se voinut koskaan olla huono asia! Hän arvosti sitä että Miyato oli nähnyt vaivaa ja varannut pöydän ja vielä sellaisesta paikasta, jonne Kat saattoi hyvin kuvitella ensimmäiset treffit.
”Osaat yllättää, ja vain positiivisella tavalla. En olisi koskaan voinut uskoa, että joku tallilta toisi minut tällaiseen paikkaan. Tai pyytäisi treffeillekään, jos totta puhutaan”, nainen hymähti ja näpersi lautasliinan kulmaa hermostuneena. Nyt hänenkin pitäisi yrittää olla nätisti ja tehdä vaikutus, mikä ei tähän herrasmieheen olisi niin helppoa kun niihin hameen alle vilkuileviin tapauksiin, joita hän oli saanut kestää useamman.

Ei se nyt kuitenkaan niin vaikeaa olisi tehdä vaikutusta. Olisi tarpeeksi kun Kat olisi oma itsensä. Lautasliinan kulman näpertely ainakin kertoi tarpeeksi, että tuota hermostutti hieman. Eikä hän pitänyt sitä pahana, päinvastoin. Ihanaa, naistakin!
" Ihmiset yllättävät, etenkin tallilla."
Hän kiitti tarjoilijaa ruokalistoista jotka tuo toi heille. Hän vilkaisi sitä, kovin kauan ei tosin tarvinnut tuhlata asiaan.
"Minä en olisi ehkä ajatellut tuovani ketään sieltä tällaiseen paikkaan."

”Ja hyvä niin. Tämä oli oikein ihana yllätys”, Katerina hymyili ja otti kiittäen vastaan ruokalistan tarjoiljalta. Mitähän sitä sitten söisi? Hän keskittyi enemmän vilkuilemaan seuralaistaan yli ruokalistan saaden annoksen valitsemisesta vain hyvän tekosyyn katsella salaa.
”En ymmärrä, miten et ole koskaan käynyt treffeillä. Olet niin luonteva”, Katerina ihmetteli rehelliseen äänensävyyn ja kallisti päätään hymyillen. Miyato oli hyvännäköinen, ilmeisesti varakas kun piti hevostaan Rosings Parkissa ja tuolla oli käytöstavat. Ehkä mies vain oli niin ujo, ettei ollut aiemmin kysynyt ketään.
”Taidan ottaa sitruunaista kanapastaa. Otammeko viiniä ruuan kanssa?” Toki molemmat voisivat ottaa varmasti mitä vain, vaikka viinipullon jakaminen kuulosti romanttiselta. Hän muisti kyllä Miyaton olevan autolla liikenteessä, mutta kai tuo nyt muutaman lasin silti voisi.

"Hyvä että osaan edes vaikuttaa siltä."
Mikään tilanteessa kun ei ollut luontevaa Miyatolle. Oli ihan mukavaa ettei se loistanut läpi. Hän oli saanut päätetyksi myös. Siitä oli kauan kun hän oli syönyt ihanan pihviannoksen.
"Käykö punaviini?"
Ei hän oikein osannut valkoviiniä juoda. Ajatuksena oli maksaa koko ilta, joten Katerina saisi ottaa kyllä mitä halusi.

”Punaviini käy hyvin”, Katerina nyökkäsi. Hän ei ollut ruokansa kanssa mikään hifisteli - punaviiniä saattoi hyvin juoda kanan kanssa ja valkoviiniä pihvin kanssa. Normaalisti hän pärjäsi kotona yksinkertaisilla ruuilla, eineksillä ja pizzalla, vaikka yritti tietenkin antaa itsestään ulkopuolisille ihan sivistyneen kuvan ja valita edes ravintolassa jotakin erilaista.
”Oletko aina tiennyt haluavasi työskennellä hevosten kanssa?” Hän kysyi heidän tilattuaan ruokansa ja viininsä.

Miyatossa taas oli hieman hifistelijä. Isältä peritty ominaisuus, hieman raivostuttava sellainen. Hän huokaisi hiljaa. Oliko hän halunnut?
"Tavallaan joo. En tosin ajatellut olevani valmentaja vielä tämän ikäisenä."
Hän oli ajatellut kilpailevansa.
"Entä sinä? Tai no, kauanko olet haaveillut kilparatsastuksesta?"

Myötätunto valtasi Katin kun hän kuuli Miyaton toivoneen pidempää kilparatsastajan uraa. Hän ei ollut varma, kuinka miehelle oli käynyt ja miksi tuo ei enää voinut ratsastaa, mutta sen tuntui kovin henkilökohtaiselta kysyä.
”Varmaan siitä asti kun pääsin lapsena hevosen selkään, mutta aloitin aktiivisen valmentautumisen hyvällä hevosella vasta 16-vuotiaana”, nainen vastasi kysymykseen miettien hymyillen täysi-ikäistymislahjaksi saamaansa puoliveritammaa jolla oli valloittanut kouluradat Euroopassa. Sekin ilo oli jäänyt lyhyeksi aikanaan, vaikka hän olikin ihan ansioitunut Philadelphian kanssa.
”En tiedä onko kilparatsastus enää se mitä haluan tehdä tosissani, mutta en ole oikein keksinyt muutakaan”, hän hymähti ja mietti niitä lukuisia puheluita, joiden aikana isä oli patistanut häntä joko valmentautumaan tosissaan, hankkimaan töitä tai kouluttautumaan. Jotenkin hän oli aina kiemurrellut tilanteista voittajana.

Miyato nyökkäsi hymyillen. Hän tiesi kyllä miltä se tuntui kun ei oikein keksinyt. Miyato oli kyllä tehnyt kandinsa, mutta tuntui vain niin mahdottomalta ja tylsältä siirtyä millekää psykologian alalle!
"Tiedän tunteen. Olin hukassa kun sain kandin tehtyä, kun kaikki psykologiaan liittyvä tuntui tylsältä, mutta hevosiin liittyvät ammatit olivat hyvin rajattuja."

”No mutta hyvinhän tässä ehtii vielä miettiä. Olet varmasti hyvä valmentaja, mutta ainahan on mahdollista vaihtaa alaa jos tuntuu siltä”, Katerina arveli hyväntuulisena ja kaatoi molemmille pöytään tuodusta jäävesikannusta vettä.
”Sinulla on ilmeisesti ihan hienoja meriittejä kenttäratsastuksesta kun valmennat Rosings Parkissa?” Nainen kysyi toivoen että olisi voinut kertoa listan omiaan Aleksein kanssa. Heidän paras tuloksensa oli varmasti joku toisaalla ollut Vaativa B-luokan voitto, mutta sekään ei ollut mitään tasoa jos oikealta kilparatsastajalta kysyttiin. Ehkä hän voisi ohittaa mahdollisen vastakysymyksen vaikka näyttämällä tissit tai keksimällä toisen harhautuksen.

Miyato hymähti. Noh, kohtalaisia.
"Ihan hyviä nuoreksi ratsastajaksi. Ponien mm-pronssia yksilökisasta ja joukkuekilpailusta neljäs sija. Nuorten luokassa sijoituksia kahden tähden kilpailuissa Amerikassa ja mm-kisoissa hopeaa. Ja pari kahden tähden kisojen sijoitusta aikuisena."
Hänen parhaat meriittinsä. Hän mietti kysyisikö samaa vai muotoilisiko toisin.
"Hmm, oletko kilpaillut Alekseilla vielä paljon?"

”Voi mutta tuohan kuulostaa upealta”, Katerina kehaisi. Tarjoilija saapui viinin kanssa ja tarjosi Miyatolle mahdollisuutta maistaa ennen kuin jättäisi pullon pöytään. Kun juoma oli pöydässä ja he olivat jälleen kahden, Kat sai viimein luvan vastata mietittyään hetken.
”Jonkin verran kyllä. Tällä kaudella on tarkoitus nousta Vaativaan A:han ja saada muutama sijoitus sieltä, mutta katsotaan nyt”, hän kohautti olkiaan vailla varsinaista motivaatiota viedä hevostaan eteenpäin. Hän halusi hyvän ratsun, hyvän valmentajan ja oikeita kilpailuita. Hän halusi matkustaa hevosen kanssa lämpimään Espanjaan tai Etelä-Ranskaan ja kisamatkojen siivellä ottaa aurinkoa rannalla ja katsella kuumia, paidattomia adoniksia.
”Se ei ole kehittynyt ihan sitä mukaa kuin olisin halunnut, mutta sillä on taitava ratsuttaja ja uskon että siitä tulee vielä loistava”, Kat sanoi vaikka ei uskonutkaan.
”Cain ratsuttaa sitä, tiedät varmasti hänet?”

Mies nyökkäsi ja naurahti. Voi, kyllä hän muisti Cainin. Miehen jonka päänsärky Huzzle oli ollut aikanaan.
"Muistan. Entinen kilpahevoseni oli hänen päänsärkynään aikanaan. Hänen käsissään siitä tulee varmasti taitava."
Miyato vakuutteli toiselle. Kyllä se siitä, hyvin se menisi, oikein hienosti. Hän pyörittelu viiniä lasissa ja katseli hetken sen liikettä. Se olisi saatava sanotuksi. Hän ei tahtonut kestää enää.
"Ihan uteliaisuudesta, olisiko sinusta kovin paha jos treffiseurallasi on hieman tavallisesta poikkeava vamma?"

”Toivon todella niin”, Katerina hymähti ja muisteli, ettei ollutkaan hetkeen nähnyt Cainia Aleksein selässä. Ehkä tekisi hyvää joskus käydä katsomassa niin näkisi miten ori kulki ratsuttajalla. Hän pysähtyi kesken viininjuontinsa kun kuuli Miyaton sanat. Puhuiko tuo nyt itsestään? Mikä oli tavallisesta poikkeava vamma? Ehkä miehellä ei ollut enää sukukalleuksia, tai tukka oli peruukki, tai silmä lasia?
”Riippuu varmaan siitä, millainen vamma?” Hän vastasi varovasti tietämättä mitä odotti. Ei hän ollut tottunut sellaisiin, hänen tapailemansa miehet olivat aina, no, normaaleja, ainakin päällisin puolin. Yksi oli kaljuuntunut nuorena, mutta se siitä sitten. Henkisesti vajaita oli kyllä useampikin tapaus, mutta tuskin tässä nyt oli kyse sellaisesta.

Ei hänellä mitään sellaista ollut. Eihän se näkynytkään ulospäin näin hän oli normaalisti ja pitkälahkeiset housut jalassa. Edes ratsastushousuissa se ei näkynyt, että hänellä oli proteesi.
"Esimerkiksi raajaproteesi?"