When life gives you lemons

[Vapaa peli, tulkaa joku Zoen seuraksi!]

Keltaisesta kierrelehtiöstä oli tullut hänen paras kaverinsa viimeisten viikkojen aikana. Hän ei ollut koskaan ollut käsinkirjoittamisen suuri ystävä, mutta hänen oli myönnettävä, että kierrelehtiö oli näppärämpi katsomossa istuskellessa kuin läppäri, jonka tasapainottelu sylissä oli aina samanlaista sähellystä. Kierrelehtiö jätti hänen sylinsä vapaaksi, joten Zoe saattoi hyvin ottaa mukaansa termosmukin täynnä vahvaa mustaa kahvia. Mustahiuksinen ratsuttaja oli tänäkin iltapäivänä suunnannut tallin yläkertaan, täyttänyt mustan termoskuppinsa ja nyökättyään terveisensä tutuille asiakkaille, livahtanut yläkatsomon ensimmäiseen riviin, aivan maneesiin katsovan lasin tuntumaan. Lämmin termosmuki lepäsi reisien välissä, kun nainen pyöritteli kuulakärkikynää sormissaan. Tämä muistutti ajoista hevosopistolla, kun hän oli seurannut luokkatovereidensa ratsastusta koettaen löytää ne virheet, joihin opettajat tarttuisivat.
Tosin tällä kertaa hän teki tätä omasta tahdostaan, ainakin suurimmalta osin. Herra Edgerly oli pyytänyt epäsuorasti pitämään Halea silmällä, mutta mies oli tuskin tarkoittanut tai odottanut aivan tätä. Zoe tiesi sen, mutta ei osannut antaa armoa ratsastajalle. Hän etsi virheitä silmä kovana ja kirjasi jokaisen huomionsa ylös, vaikka viikkojen kuluessa se olikin alkanut tuntua muiden työtehtävien ohella. Aamulla hän ei ollut tunnistaa itseään tuijottaessaan auringon päivettämiä kasvojaan peilistä kylpyhuoneen kirkkaan, anteeksiantamattoman valon alla, joka tuntui korostavan tummia silmänalusia kuin häntä ilkkuen. Entä sitten, jos hän heräili keskellä yötä varmana siitä, että oli laiminlyönyt työnsä? Pieni stressi kuului tälle alalle. Totta, usein stressin kohteena oli selittämättömästi ontuva hevonen tai yllättäen haluttomaksi heittäytyä ratsu, mutta sama periaate tässäkin oli. Kai.

Nainen huokaisi, kohotti termoskupin huulilleen ja huuhteli ajatusten nostattaman karvaan maun suustaan vahvalla kahvilla. Katse seurasi herkeämättä maneesin tässä päässä työskentelevää ratsukkoa. Hale oli koonnut muutaman esteen maneesin päätyyn, ja hänen oli myönnettävä, ettei hän ollut uskonut naisen saavan yhtäkään hevosista niiden yli ilman lukuisia pudotuksia, sillä esteiden suhteutetut linjat ja vinot, kaartavat tiet olivat teknisesti haastavia, vaikka korkeus ei metriä suurempi ollutkaan. Hän oli joutunut yllättymään, kun Hale oli muutamaa harha-askelta lukuunottamatta pitänyt Javan taidokkaasti valitulla reitillä. Samaa ei voinut sanoa Selkiestä, jolla nainen tällä hetkellä ratsasti monipuolista lämmittelyrutiiniaan. Mustankimo kävi jo valmiiksi kierroksilla, reagoi näyttävästi maneesin aukeavaan oveen ja kiihdytteli milloin mistäkin syystä kesken raviväistön. Halen kunniaksi oli sanottava ettei ratsastaja säikkynyt raisua menoa, mutta siitä huolimatta Zoe listasi useamman sanan negatiivisten huomioidensa listaan. Hänen kävi sääliksi maneesin toisessa päässä valmentautuvia ratsastajia, joista useampi vilkuili epäluuloisesti yltiödramaattisen papurikonkimon suuntaan. Olisi ehkä pitänyt kehottaa painokkaasti Halea suuntaamaan jollekin kaukaiselle, hiljaiselle kentälle, jolle kukaan muu ei erehtyisi kuuna päivänä. No, se oli myöhäistä nyt. Hän kohotti uudestaan termosmukin huulilleen. Tästä tulisi pitkä iltapäivä.

Irlantilaisvalmentajan aamut eivät olleet useinkaan helppoja, ainakaan tässä kuussa. Nytkin mies oli väsynyt ja yritti kaikin voimin vältellä uutisia Rio De Janeirosta. Hän ei kaivannut muistutusta siitä ettei ollut paikalla Vichyn kanssa. Joten mies hukutti itseään töihin. Mies oli luvannut mennä Lontooseen lokakuussa, erääseen esteratsastukseen painottuvaan seminaariin puhujaksi. Samoin hän oli lupautunut lentämään joulukuussa Saksaan viikon teholeirille vierailevaksi valmentajaksi. Siihen päälle Rosingsin valmennukset, suunnitteilla oleva huippuratsastajien tehovalmennuspaketti ja aloittelevien esteratsastajien viikonloppu. Näihin oli saanut hukutetuksi aikaa, enemmän kuin ehkä olisi missään mittakaavassa ollut tervettä, mutta mies halusi hukuttautua töihinsä. Sikäili mikäili aivonsa jaksoivat ryhdistäytyä lääkeehuurujen alta sen verran, että mies sai töitä tehdyksi.

Mies saapui katsomoon termoskumin ja tabletin kanssa, aikeissa käydä läpi sähköpostejaan samalla. Hän oli niin tottunut tekemään sitä samalla kun sivusilmällä katseli ratsastusta, että ei osannut olla tulematta katsomoon. Ennen kuin mies ehti edes vilkaista, oliko paikalla muuta, hän kiinnitti huomiota sen Edgerlyn ratsastajan touhuihin.
"... Ei helvetti mikä ääliö."
Mies hörppäsi kahvia termosmukistaan, tuijottaen tiukasti ratsastajan tekemisiä. Hän ei edes huomannut nyökyttelevänsä pienesti laukan tahdissa ja irvistävänsä, kun laukanvaihto oli kaikkea muuta kuin kaunis ja tahdikas.
"Jestas."

Zoe ei ollut suonut ajatustakaan maneesin yläkatsomon jatkuvalle ihmisvirralle, kun ihmisiä tuli ja meni mielensä mukaan, mutta tuttu ääni sai sävähtämään. Hän vilkaisi silmäkulmastaan pitkää miestä, ja vilkaisipa uudestaankin, kun tahtoi varmistaa Artemiksen katseen seuraavan samaa ratsukkoa kuin hänen. Kyllä vain. Estevalmentajakin oli iskenyt silmänsä Selkien kanssa lämmittelevään Haleen, eikä valitettavasti - vai onneksi? - yhtään sen positiivisemmassa mielessä kuin hänkään.
"Sanopa muuta", Zoe totesi seuraten silmäkulmastaan valmentajaa. Hän irvisti laukanvaihdolle, joka olisi saanut kenet tahansa häpeämään, ja veti jälleen suuren miinuksen pitämäänsä listaan. Javan kanssa Hale oli aika ajoin näyttänyt tasapainoiselta, kyvykkäältä ratsukolta. Selkien kanssa moinen tuntui täysin poispyyhityltä. Hän tuskin olisi uskonut ellei olisi voinut vilkaista edellisen paperisen sivun sisältöä, jolla oli paljon hyvääkin Javan työskentelystä. Selkien kohdalla ei vielä ollut muuta kuin se, että hevonen liikkui eteenpäin potkimatta.

"Eikä hän ole vielä edes päässyt valitsemalleen tehtävälle asti", nainen hymähti vailla huvitusta. Hän ei tahtoisi nähdä, miten hevonen kolhisi itsensä, mutta Selkien draamailu ei antanut kovinkaan suurta luottoa siihen, että idiootti luupää keskittyisi esteillä. Ruuna oli täynnä intoa ja energiaa, jonka valitettavasti suuntasi kaikkeen muuhun paitsi ratsastajan kanssa yhteistyön tekemiseen. Zoe naputti mietteliäästi kynällään keltaista lehtiötä. Haleen keskittyminen auttoi unohtamaan muutoin niin hanakasti iholle pyrkivän epämukavuuden, joka tuntui värittävän kaikkea kanssakäymistä Artemiksen kanssa. Olisi ehdottomasti pitänyt kääntyä ympäri silloin, kun hän oli tunnistanut taannoisen sokkotreffiseuransa.
"Tosin tuolla ratsastamisella se voi olla ihan hyväkin. En tahtoisi nähdä Selkietä tekemässä kuperkeikkoja." Ratsastajalla niinkään väliä, mutta hevosta ei sopisi kolhia.

Artemis ei aikonut näyttää häpeäänsä naiselle. Se kaiversi kyllä sisältä, mutta mies ei ollut aikeissa näyttää sitä että naisen seura sai hänet kiusaantuneeksi. Pelottavampi hän oli kuin Zoe Winter, ainakin toivottavasti.
Aina ennen hän oli kunnioittanut Edgerlyn päätöksiä hevostensa suhteen, mutta Bex Halesta kilparatsastajana hän ei ollut ollenkaan varma. Hevonen ei kulkenut oikein, saatika sitten hyvässä yhteistyössä. Hän halusi mennä karjumaan ohjeita maneesiin, mutta hillitsi itsensä. Efgerly saisi maksaa hänelle reilut korvaukset siitä, että hän valmentaisi tuota kuritonta tyttölasta enää ainuttakaan kertaa.

"Ei kannattaisikaan edetä, mutta miksipä hän jättäisi sen tekemättä. Rikkoo vielä hevosen tuota tahtia. Tuloksia on turha odottaa muutamaan kauteen. Hevonen on energinen ja hankala, eikä suinkaan ratsastuskoulusta vedetyn tytön kisaratsu. Onneksi ei tarvitse ainakaan vielä valmentaa heitä. Hale ei osaa kuunnella ohjeita."
Miehen ilme kiristyi melkoisesti kun seurasi ratsastusta.
"... Mikä ihmeen ratkaisu tuo oli?"

Zoe olisi tahtonut tuntea ylimielistä voitonriemua siitä, ettei Selkie toiminut tällä hetkellä Bexin kanssa sitäkään vähää kuin yleensä, mutta nieli moisen tunteen. Hänen kuului toivoa hyvää ratsastajalle, ei niinkään Halen tähden, vaan hevosten vuoksi. Selkie ansaitsi vain parasta Paddyn täysveljenä. Ruuna saattoi olla yksi luupäinen idiootti, kuten tämän hetkinen häsellys paljasti, mutta hevonen ansaitsi ehdottomasti hyvää ratsastusta. Ei siitä koskaan tulisi hienoa, vakavasti otettavaa kilparatsua, jos treenikerrat kuluisivat kaikkea dramaattisesti säikkyen.
"Siitä voimme olla samaa mieltä", Zoe nyökkäsi. Hän käänsi katseensa aavistuksen synkempänä takaisin ratsukkoon vilkaistuaan pikaisesti valmentajaa. Artemiskin näki katastrofin siinä, missä herra Edgerly näki mahdollisuuden. Voisikohan hän saada valmentajasta liittolaisen, jolla järjestää Halen pois mittaamattoman arvokkaiden hevosten luota? Hale ei selkeästi kuulunut miehen lempiratsastajiin tällä tallilla.
"En tiedä", nainen huokaisi, "mutta se ei ole ensimmäinen laatuaan." Hän napautti merkitsevästi kynällä listaansa, jota käänsi Artemista kohden. Sinne oli kerättynä niin yleisiä huomioita, kuten sitä miten raskaasti nainen joutui pidättämään hevosta lämmittelyn lomassakin, kuin yksittäisiä tilanteita, kuten se, miten Selkie karkasi yllättäen pohkeiden välistä sivuloikalla säikähtäessään jotakin kerrassaan turhaa.
"Käy sääliksi hevosta." Ei sillä, että hän olisi saanut Selkiestä sen enempää irti. Viimeksi kun hän oli lämmitellyt ruunan, oli hän pudonnut kahdesti hevosen vikkelyyden yllättämänä. Hale oli sentään pysynyt selässä äkillisessä suunnanmuutoksissa, joissa hän oli lentänyt hiekkaan kierimään.

Artemis taas oli puolueeton tässä, joten hän saattoi sanoa rehellisen, kaunistelemattoman mielipiteensä ja vaikka toivoa ratsastajan satuttavan itsensä. Hevosille hän ei toivonut pahaa, kuten ei koskaan, mutta Hale olisi ansainnut muistutuksen siitä ettei tuon naiivi ja suorastaan lapsellinen typeryys kannattaisi pitkälle. Nainen tulisi vielä huomaamaan sen aikojen saatossa.

Irlantilainen oli kyllä urallaan saanut osansa vaikeista hevosista, viimeisimpänä esimerkkinä Rosings Parkissa Meykenhoek, joka nykyään oli Theodore Morlandin nimissä. Se ei ollut helppo hevonen ja saattoi samalla tavalla livahtaa apujen välistä säikkyessään jos ratsastaja ei laittanut hevosta töihin, pitänyt kiireisenä ja saanut keskittymään muuhun kuin säikkymiseen ja yleiseen pelleilyyn.
"Niin käy. Tuo ei ole kyllä taidokasta ratsastamista ja tuollakin hevosella olettaisin olevan potentiaalia. Sääli."

Zoe seurasi ratsukkoa, joka keskittyi laukkaamaan kahdeksikkoa esteiden seassa. Selkien keskittyminen oli enemmän esteissä, joille ruuna tahtoi niin kovin, ettei aina reagoinut pyyntöön vaihtaa laukkaa kuin vasta askelta tai kahta myöhemmin. Välillä etujalat vaihtoivat laukkaa ennen takajalkoja, mikä sai naisen näyttämään entistä tyytymättömämmältä. Hän ei ollut ehkä koskaan antanut Halelle mahdollisuutta osoittaa taitojaan, mutta tämä kerta ei vakuuttanut häntä siitä, että ennakkoluulot olisivat olleet perusteettomia.
"On, sillä on paljon potentiaalia. Selkie on Paddy Bluen täysveli. Sen perimään on kirjoitettu potentiaali suurin kirjaimin", hän vastasi varmana. Selkie oli myös yksi dramaattinen luupää, joka esitti säikkyvänsä kaikkea ja vaati niin paljon sekä käsiteltäessä että ratsastaessa, mutta olihan hevonen vielä nuori. Se ehtisi kasvaa draamailustaan ulos, tai ainakin hän toivoi niin, sillä Selkiestä voisi tulla seuraava kenttälegenda. Kenties herra Edgerlykin innostuisi jälleen kilpailuista, kun voisi palata radoille tähtiratsunsa täysveljellä. Se ainakin poistaisi häneltä kisareissut Halen kanssa.

"Niinkö? Voisin väittää vastaan. Paddy Blue on loistava nimenomaan käytöksensä ja potentiaalinsa vuoksi. Laamasta ei saa huippuhevosta, kuvittelisin Edgerlyn tietävän sen."
Olkoonkin että hän oli itse ratsastanut ja myös ostanyt Meykenhoekin, mutta se olikin ollut virhe. Nyt Artemis omisti vain hyväkäytöksisiä, hienoja oreja ja yhden hienon tamman.
"Tosin, ratsastajassa on usein enemmän vikaa. Kaksi huonoa valintaa yhdessä, tai vähintäänkin kyseenalaista valintaa."

"Paddy stressaantuu herkästi, jättää syömättä ja hermostuu sileätyöskentelyssä", Zoe vastasi seuraten katseellaan laukkaavaa papurikonkimoa. Olisipa Selkiekin vain stressannut turhista jatkuvan draamailun sijaan. Herra Edgerly ansaitsi toisen huippuhevosen, ja mikäpä sen hienompaa kuin jatkaa taivalta huipulla Paddyn täysveljellä. Vaikka Selkie näyttikin Paddyltä nuorempana, eivät kaksi hevosta olisi voineet olla kauempana toisistaan, mitä käytökseen tuli. Valitettavasti.
"Kunhan Selkie saa selkäänsä arvoisensa ratsastajan, pääsee hevonen varmasti pitkälle." Hale ei ollut sitä missään nimessä, vaikka hän tekisi täyskäännöksen ja alkaisi etsisiä vain hyviä puolia taskukokoisesta ratsastajasta. Hale oli maanvaiva, joka pitäisi pitää kaukana hienoista kilparatsuista. Selkieen hänen oli kuitenkin uskottava, tai töistä tulisi entistäkin turhauttavampaa. Hevonen oli hyvä. Ratsastaja ei vain tiennyt, miten hyödyntää ruunan potentiaalia. Se oli ainoa mahdollinen selitys.

"Kaikki hoidettavissa olevia ongelmia. Minulla on hevonen joka ei voi sietää turhaa komentamista tai liian kovakouraista käsittelyä, omasta mielestään. Besserwisser laittaa paikat remonttiin jos sitä ei pitele oikein. En pidä sitä huonona käytöksenä, vaan ihmisen vajavaisuutena ymmärtää hevosen tarpeita."
Artemis oli kuitenkin omistanut Meykenhoekin, eikä edes sen ruunan käytös ollut hänestä huonoa. Se oli vain ongelma, jonka yli pääsi kyllä (hän oli silti myynyt hevosen melko pian). Typerä kananaivoinen eläin se hevonen oli, mutta ei se isoa vikaa vaatinut kun vika oli päässä. Selkie taas näyttäytyi valmentajalle enemmän huonotapaisena idioottina kuin mörköjä näkevänä vellihousuna.
"Toivottavasti. Onhan tuo naurettavaa räpellystä."
Artemis vilkaisi kelloa seinällä ja nousi ylös. Ehkä olisi aika jatkaa päivää.

Zoe nyökkäsi. Hän oli kuullut miehen kilparatsusta ja Vichyn omituisista oikuista käytöksen suhteen. Tallilla kuuli yllättävän paljon, jos vain sattui kuulumaan henkilökuntaan. Hän oli kuullut usein enemmän kuin tahtoikaan, mutta ainakin hevosista puhuvat työntekijät eivät ehtineet juuri sillä hetkellä juoruta muista asioista. Jotakin hyvää siinäkin, miten työntekijöiden aika kului hevosista tai asiakkaista naristessa.
"Siitä voimme olla yhtä mieltä", Zoe myötäili nyökkäyksen kera seuratessaan terävällä katseellaan ratsukon menoa. Selkie ei keskittynyt ratsastajaan kuin pätkän kerrallaan, ennenkö säpsähti taas näyttävästi jotakin olematonta. Hevonen tuntui vain innostuvan jokaisen reaktion myötä, joten naisella ei ollut suuria odotuksia treenikerran loppupuolelle. Hän ei kuitenkaan voisi poistua katsomosta, sillä tämä oli hänen työtään. Hän joutuisi kärsimään viimeiseen asti seuratessaan Selkien ja Halen työskentelyä, jota tuntui värittävän hevosen draamannälkä ja ratsastajan huvittuneisuus.
"Mukavaa päivänjatkoa", hän toivotti tiedostaessaan miehen nousseen jaloilleen. Kaikkien työtä ei ollut istua katsomossa haukkumassa ratsastajia. Ei kai se ollut virallisesti ottaen hänenkään työtehtävistään tärkein, mutta päivän muut tehtävät olivat jo hoidettu. Paras siis keskittyä vahtimaan taskukokoista kilparatsastajaa, jotta hän tietäisi, mitä kertoa Edgerlylle Halen kyvyistä ja hevosten tasosta. Tästä tulisi pitkä päivä, kuten hän oli etukäteen ennustanutkin. Onneksi oli vahvaa kahvia.