[P] I wish life had a rewind button

Perjantai 16. syyskuuta 2016 - aamupäivä

Vietettyään edellisen päivän sekä fyysistä että henkistä krapulaa potemalla, oli helpottavaa palata takaisin töihin. Tallilla odottaisivat tutut hevoset, samat työt ja valitettavan tutuksi käynyt väittely Halen kanssa. Kai he löytäisivät yhteisen sävelen jossakin kohtaa, tai ainakin oppisivat toimimaan yhdessä, vaikka toisen naama ei miellyttäisikään, mutta vielä se päivä ei ollut koittanut. Zoe epäili, ettei se koittaisi hetkeen, sillä Hale tuntui ottaneen hänen ärsyttämisensä päätehtäväkseen. Miksi muutenkaan Hale olisi päättänyt lähteä reilua viikkoa takaperin lyhyellä varoitusajalla Yorkiin asti maastoesteradalle ja ottanut vielä Maybenkin mukaan? Ajatus sai edelleen huulet pusertumaan tiukaksi viivaksi. Nainen parkkeerasi autonsa sairaalan parkkipaikalle ja vilkaisi kelloa. Hän oli ajoittanut matkansa täydellisesti, sillä vierailuaika oli juuri alkanut. Hän voisi käydä viemässä viimeinkin sähköpostiinsa saadut videot muistikortilla sairaalassa makaavalle miehelle ennenkö lähtisi tallille, sillä mikään ei ollut rasittavampaa kuin yrittää katsoa omien hevosten työskentelyä pätkivällä nettiyhteydellä. Eihän siinä saanut mitään selkoa hevosen liikkeistä, jos video itsessään jo nyki. Nainen suunnisti sisälle valkoiseen rakennukseen ja sai varsin kyllästyneen näköiseltä hoitajalta ohjeet oikean oven taakse. Hän koputti, odotti hetken ja kurkisti sisään. Olisi pitänyt pysähtyä kukkakaupan kautta, niin hän voisi edes pyöritellä kimppua käsissään, vaikka tuskin sekään täysin poistaisi tunnetta, ettei hänellä ollut pienintäkään aavistusta siitä, mitä hän täällä teki.
"Huomenta", hän tervehti kuitenkin. "Saanko tulla sisään?"

Artemis oli edelleen sairaalassa. Hän joutuisi viettämään siellä koko syyskuun ja ainakin myös lokakuusta pätkän. Hänen hoitosuunnitelmansa ei ollut yksinkertaisin mahdollinen ja kunnes se olisi selvä, Artemis sai olla sairaalassa siihen asti. Mies selasi tablettiaan  kun ovi aukesi, hätkähtäen hieman. Jos jotakin, hän yllättyi. Zoe Winter ei ollut ihminen jonka mies oletti näkevänsä sairaalassa. Mitä helvettiä nainen edes teki täällä? Irlantilainen hillitsi itsensä ja puri kieltään kevyesti.
"Saat." Kuka hän oli tuota kieltämään?

Zoe yritti tarjota hymyä tervehdykseksi, mutta hymyily ei ollut hänen vahvinta alaansa, ja eilisen jälkeen ollut tavallistakin tiukemmassa. Hän astui sisään luvan saatuaan ja sulloi kädet farkkujensa takataskuihin estääkseen itseään pyörittelemästä niitä.
"Kuinka voit?" Hän kysyi vaihtaen painoa jalalta toiselle. Ehkä pitäisi vain lykätä muistikortti äänettömästi Artemiksen kouraan ja paeta paikalta, mutta se jos mikä olisi tökeröä. Oli jo riittävän kamalaa, että mies oli menettänyt autonsa hallinnan moottoritiellä ja joutunut pitkäksi ajaksi sairaalaan.

Artemis ei tiennyt että Zoe kuvitteli sen olleen vahinko. Hän olisi ollut ehkä tyytyväinenkin jos olisi tiennyt siitä. Hän viittasi naista istumaan, mikäili tuo haluaisi istua alas.
"Niin hyvin kuin tässä voi." Ei vointi kovin kaksinen ollut, mutta helpottanut jo paljon.

Zoe istui alas tuolille ja nyökkäsi.
"Mukava kuulla", hän vastasi. Oli naurettavaa, miten kankeaksi hän jälleen tunsi oman kielensä, kun ei onnistunut sanomaan mitään sen fiksumpaa sairaalapetiin kahlitulle miehelle. Hän tarvitsisi kurssin ihmisille puhumisesta.
"Toin mukanani videoita hevosistasi", hän päätyi sanomaan. Parempi sekin kuin hiljaisuus, vaikka tarkoittikin, että hän nousi lähes samantien tuolilta, jolle oli istahtanut ojentaakseen muistikortin läpinäkyvässä kotelossaan miehelle. "Olet varmasti nähnyt jo suurimman osan, mutta helpompihan niitä on muistikortilta katsoa kuin toivoa, että netti toimii sujuvasti juuri sillä hetkellä, kun aikoo jotakin tarkistaa."

Artemis huomasi kääntävänsä päätään naisen suuntaan, irvistäen. Hän toivoi että nainen ei olisi nähnyt häntä tällaisena. Mies otti muistitikun tyytyväisenä vastaan.
"Kiitos. En ole voinut katsoa oikein mitään, täällä on surkeat yhteydet."

"Voi ei", Zoe huokaisi myötätuntoista sävyä tavoitellen. Surkea nettiyhteys ajaisi kenet tahansa seinille, varsinkin jos sen varassa olisi kaikki huvit, joilla voisi aikaa kuluttaa. "Voin pyytää, että videoita toimitetaan jatkossakin muistikortilla", nainen lupasi. Ehkä hän voisi tehdä sen itse, ainakin jonakin kertana. O'Connor varmasti tarttuisi toimeen heti kun kuulisi.

Artemis painoi tikun sopivaan porttiin tabletissaan ja avasi yhden videon. Hän ei antanut sen vielä tosin pyöriä.
"En olettanut että tulisit." Ei tosiaan sen kamalan sokkotreffifiaskon jälkeen.

Zoe puri huultaan. Ollakko rehellinen vai kaunistella totuutta, kuten ihmiset tykkäsivät tehdä? Hän ei ollut kovinkaan taitava moisessa, vaikka osasikin valita sanansa tarkoin.
"En minäkään", Zoe myönsi kohauttaen pienesti harteitaan. Hän oli pitkään suunnitellut tulevansa, mutta sen siirtäminen määrittelemättömään tulevaisuuteen oli ollut liiankin helppoa, sillä mitäpä varsinaista asiaa hänellä täällä olisi. Monet muut olivat varmasti lähettäneet vain kukkakimpun. Ehkä hänenkin olisi pitänyt toimia niin. Häntä ei kuitenkaan ollut heitetty ulos huoneesta vielä, joten ehkä vierailusta ei pahastuttu.
"Mutta tuntui typerämmältä jättää tulematta." Totuus oli aina hyvä vaihtoehto. "Päiviesi on täytynyt tuntua tavattoman pitkiltä, jos netistäkään ei ole ollut suurta iloa."

Artemis ei sanonut sen enempää siihen aiheeseen liittyen. Hän huokaisi hiljaa, laskien tabletin jalkojensa päälle hetkeksi.
"Et tiedäkään. En tiennyt että vuorokaudessa on näin monta tuntia. Yleensä tarvitsisin puolet lisää, nyt pari riittäisi"

Suupieli värähti aavistuksen ylöspäin miehen sanojen myötä. Eilisen jälkeen hän tosiaankin tiesi tunteen, kun päivä ei voinut kulua riittävän nopeasti. Hän ei koskisi mihinkään alkoholipitoiseen juomaan seuraavaan vuoteen tai ehkä kymmeneen, kun aamulla keho kerran muistutti, miksi alkoholia sopi kutsua myrkyksi.
"Toivottavasti videot auttavat aikaa kulumaan edes hieman mielekkäämmin. Tylsistyminen on kovin uuvuttavaa", hän myötäili asettuessaan paremmin istumaan tuolille. Ehkä hän oli aivan turhaan lykännyt Artemiksen tervehtimistä, sillä nyt, kun puhe oli ainakin hieman lähempänä työasioita, löytyivät sanatkin helpommin.
"Ainakin olet voinut vältellä ihmisten loputonta typeryyttä", hän hymähti ripaus huvittuneisuutta äänessään. Tallilla typeryyteen törmäämiseltä ei vain voinut välttyä.

"Voin ainakin etsiä jokaisen virheen noista videoista." Hän aikoisi hinkata niitä edes takaisin, jos ei keksisi muuta.
"Koska viimeksi olet tavannut vastavalmistuneen sairaanhoitajan? Puhu sitten typerysten välttelemistä."

"Ehkä siinä saa kulumaan hetken", Zoe totesi. Hän ei ollut nähnyt videoita kerätessään ne sähköpostista fyysiseksi kopioksi eilisen aikana, sillä muutamakin klikkaus tietokoneella oli saanut päänsäryn palaamaan särkylääkkeistä huolimatta. Niinpä hän oli vain luottanut siihen, että oli saanut oikeat videotiedostot.
"Ikävää, että olet joutunut asioimaan vastavalmistuneen kanssa. Oli ala mikä tahansa, suoraan koulusta saapuvista ei ole muuta kuin harmia ensimmäiseen vuoteen", tai ehkä viiteen, jos muutamia onnekkaita poikkeuksia ei otettu huomioon.

"Kikattelevat ja eivät vissiin ymmärrä minun kuulevan niitä ryyppytarinoitaan. En ymmärrä nuoria naisia jotka haluavat vetää päänsä täyteen, panna jonkun mitättömän kundin kanssa ja vielä syövyttää potilaansa aivot puimalla sitä töissä. Hetkiä jolloin toivon olevani aivokuollut." Artemis mutisi ärtyneenä. Kaksi viikonloppua hän oli kuunnellut tätä paskaa. Järki oli mennä.

Zoe puri huultaan vilkaisten kohti sairaalahuoneen ovea kuin olettaen, että voisi juuri sillä hetkellä kuulla hoitajien tarinat. Ei, hän ei tahtonut kuulla, kun oli juuri elänyt itse sen läpi, vaikka hänkään ei voinut sanoa ymmärtävänsä, mikä siinä viehätti niin monia. Häntä lähinnä kadutti, ettei hän ollut ollut sen parempi.
"Luulisi, ettei niitä tarinoita tahtoisi levitellä työpaikalla", hän totesi suu kuivuen. Mikä ihmisiä vaivasi, jos moisista kokemuksista puhuminen oli tavanomaista keskustelua työpaikalla? Hän ei ikinä tahtoisi työympäristöön, jossa joutuisi kuuntelemaan tarinoita alkoholin antamista ideoista. "Tai ylipäätään missään."

"En tosiaan tiedä. Etenkin kun viattomat potilaat kärsivät siitä." Artemis huokaisi kun vilkaisi kelloa. Kohta joku hoitaja tunkisi tuputtamaan päiväkahvia.
"Annatko puhelimeni? Ystävä lupasi tulla käymään myöhemmin ja tarvitsen kunnon kahvia."

"Se tekee siitä vielä käsittämättömämpää", nainen vastasi päätään pudistaen. Hän ei kertoisi keskiviikkoillasta edes Maybelle, vaikka tyttö hänen paras ystävänsä olikin. Kukaan ei saisi koskaan tietää.
"Toki", Zoe totesi nousten tuolilta. Hän poimi puhelimen käteensä ja ojensi sen Artemikselle. "Voin vain kuvitella, miten puisevalta sairaalan kahvin on maistuttava. Hyvä, jos saat jonkun tuomaan kunnollista kahvia." Kenties hän voisi seuraavalla kerralla tuoda mukanaan kahvia, jos nyt päätyisi koskaan vierailemaan miehen luona uudestaan.

"Haluaisin heittää sen keittäneen ihmisen päälle. Aivan järkyttävää." Hän ei voinut sietää sitä. Lähetettyään viestin hän ojensi mustan iPhonensa takaisin naiselle. Tuo yltäisi paremmin laittamaan sen pöydälle.
"Kuka sinulle kertoi missä olen?"

Zoen suupieli värähti. Kenties kahdessa irlantilaisvalmentajassa oli jotakin samaa, kun molemmat unelmoivat kahvien heittämisestä muiden niskaan. Hänen tietojensa pohjalta O'Connor oli kuitenkin kaksikosta ainoa, joka oli moisen unelman toteuttanut.
"O'Connor, kukapa muukaan", Zoe vastasi, sillä kaipa se oli ihan sallittua. Ainakaan häneltä ei ollut vaadittu minkäänlaista salaisuuden säilyttämistä asiaan liittyen. Kiersihän tallilla toinen toistaan lennokkaampia huhuja, mutta niiden oli paras antaa vain kulkea toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. O'Connorin sanoihin saattoi sentään luottaa, vaikka nainen olikin ollut varsin hiljainen ulosajon syistä. "Kehotti välittämään terveiset, mutta epäilemättä hän on ehtinyt käydä täällä jo monta kertaa sen jälkeen, kun juttelimme." Ainakin irlantilaisnaisen puheista sai sen käsityksen, että tuo ravasi sairaalalla jos nyt ei päivittäin, niin ainakin useamman kerran viikossa.

Artemis hymähti hiljaa. Niin, Caitlin. Tietenkin. Zoen sanat siitä miten nainen kävisi täällä usein, saivat hänet hymyilemään vaisusti.
"Hän tosiaan viettää täällä liikaa aikaa. Voisit keksiä hänelle tekemistä töissä. Caitlin juurtuu siihen tuoliin."

Sen kuuleminen ei yllättänyt, sillä irkkuvalmentaja ei ollut koskaan ennen lähtenyt niin aikaisin ja niin järjestelmällisesti töistä. Nainen ei ollut kuin harvoina ja valittuina iltoina valmentamassa, vaikka viikonloput pitikin täytenä.
"Hänelle olisi kyllä tekemistä", Zoe hymähti ajatellen kolmea kilparatsua, joiden kanssa työskenteli aamusta iltaan, "hän ei vain suostu tekemään mitään enää iltapäivästä, paitsi näin viikonlopun lähestyessä." Kai se oli ihan terveellistä, ettei ollut töissä aamusta iltaan joka päivä, mutta hänestä se tuntui vain oudolta muutokselta. Oli jo ehtinyt tottua siihen, että kouluvalmentaja oli aina paikalla, kun talli oli auki.

Mies kurtisti kulmiaan. Nainen ei enää iltapäivästä tehnyt töitä?
"Lyö häntä  puolestani. En saa tarpeeksi voimaa käteen että se olisi uskottavaa." Ainakaan vielä, ehkä parin viikon päästä tilanne olisi jo eri, onneksi. Silloin hän ei ehkä olisi niin surkea otus.

"Se voisi laittaa työpaikkani hiukan tiukille", Zoe huomautti huvittuneena. Herra Edgerly tuskin katsoisi hyvällä, jos hän menisi huitaisemaan valmentajaa, jonka vastuulla kenttäratsujen koulupuoli oli. Luoja - ja myös nainen itse - tiesivät, että mies ei suuremmin arvostanut hevosenhoitajansa ja kilparatsastajansa välistäkään kärhämää.
"Ainakin tällä viikolla hän on pysynyt tallilla iltapäivään. Viime viikolla hän katosi sillä sekunnilla, kun sai Remonan ratsastettua", hän hymähti. "Liekö sitten Kingin syytä, joka vietti ilmeisesti viime viikon täällä." Milloin hän oli alkanut ottaa osaa muiden asioista juoruamiseen? Nähtävästi silloin, kun ei muutakaan puheenaihetta keksinyt.

"Hän kyllä vietti silloin aikaa myös siinä samassa tuolissa, vähintäänkin liimautuneena. Caitlin on vakuuttunut siitä että katoan hänen poissaollessaan." Mihin hän muka tästä katoaisi? Miehen keho oli niin jäykkä että vessaan raahautuminen vaati minuuttien henkisen valmistautumisen.
"Hyvä vain jos hän on edes jossain muualla kuin töissä tai täällä."

Hän ei aikonut kysellä enempää, vaikka Artemiksen sanat katoamisesta eivät tuntuneetkaan käyvän yhteen onnettomuuden kanssa. Mitäpä se hänelle kuului, mitä punapäisen irlantilaisnaisen mielessä liikkui. Hyvä jos Artemis edes ymmärsi valmentajaa.
"Olen jäänyt siihen uskoon, että on vain hyväksi olla silloin tällöin muuallakin kun töissä", hän totesi kuivasti. Hän ei jakanut moista uskoa. Töissä hän sentään saattoi tehdä jotakin mielekästä. Vapaalla hän vain tylsistyi tai varjelkoon, teki jotakin, mitä katui seuraavana aamuna.
"Kenties voin pyytää, että hän tuo jatkossa videoita sinulle?" Zoe ehdotti harteitaan pienesti kohauttaen. Artemiksella taisi riittää parempiakin vierailijoita kuin hän, mikä ei erityisemmin yllättänyt.

Kukan ei ollut huonompi tai parempi vierailija kuin joku toinen. Hän arvosti kaikkia niitä hulluja, jotka halusivat tulla häntä katsomaan. Normaalejahan nuo eivät noineet olla kun häntä halusivat tulla katsomaan.
"Niin ne väittävät." Artemiksen sanojen jälkeen ovi aukesi ja huoneeseen astui osittain harmaantunut mies, jolla oli käsissään kolme take away-kuppia.
"Ai, vakiovierailijasi ei ole täällä?" Zoen takaa kuului varmasti häiritsevän tuttu ääni.
"Ei, mutta tuskin Winterkään kahvista kieltäytyy." Artemis suoristautui parempaan asentoon ja otti sen Brianin tuoman, valtavan kahvin käteensä.

Zoe suoristautui terävästi tuolilla ja hillitsi halunsa kääntyä salamannopeasti vilkaisemaan ovelle. Hän oli vain kuvitellut tunnistavansa äänen, sillä eihän se ollut mahdollista, että hän tunnistaisi sen. Valitettavasti se oli, mikä kävi selväksi viimeistään siinä vaiheessa, kun hän käänsi päätään katsoakseen saapunutta miestä. Halu haudata kasvot käsiin ja tulla maan nielaisemaksi oli varsin suuri. Miten helvetissä hän olikin onnistunut lähtemään baarista juuri sen miehen matkaan, joka sattui olemaan Artemiksen kaveri? Muuttuisikohan tilanne paremmaksi, jos hän vain sulkisi silmänsä ja toivoisi heräävänsä tästä painajaisesta?
"Kiitos", hän sai kuitenkin sanottua kurkkua kuristavan palan ympäriltä, sillä olisihan se nyt ollut töykeää kieltäytyä kahvista tai ottaa se vastaan mitään sanomatta. Katsetta oli silti vaikea nostaa Brianin silmiin, joten ehkä oli turvallisempaa kääntyä Artemiksen puoleen. Olisipa hän lähtenyt jo sairaalasta, sillä jos aiemmin oli ollut vaikea keksiä sanottavaa, nyt se tuntui mahdottomalta. Kahvikupin taaksekaan ei voisi kätkeytyä loputtomaksi ajaksi.

Brianissa oli sen verran herrasmiestä, että hän säästi naisen ja esitti ettei olisi tuntenut tuota. Hän ojensi naiselle kahvimukia, hymyillen kohteliaasti ja istui sängyn toisella puolella olevalle sohvalle.
"En tiedä oletteko jo tallilla törmänneet. Brian Darcy tuli kilpailemaan Besserwisserillä tästä eteenpäin. Zoe Winter on Edgerlyn hevosenhoitajana." Brian nyökkäsi ystävänsä esittelylle, hymyillen mukinsa takana. Mistähän nämä kaksi tunsivat toisensa sitten?

Zoe kiitti mielessään sitä, ettei punastunut helpolla, sillä se nyt tästä olisikin vielä puuttunut. Hän pakotti ilmeensä pysymään passiivisena ja nyökkäsi.
"Mukava tutustua", hän sai sanottua kömpelösti, sillä sen sanomatta jättäminen olisi varmasti ollut vieläkin tökerömpää. Tuoli tuntui harvinaisen epämukavalta, vaikka sitä se ei vain hetkeä aiemmin ollut ollut, mutta hän pakotti itsensä istumaan aloillaan, vaikka miten tekisi mieli liikkua tai sännätä ulos sairaalahuoneesta.
"Toin videoita hevosista. Hän uhkasi jo käydä ne läpi virheitä etsiäkseen", Zoe totesi yrittäen etsiä häpeänsä keskeltä ääneensä pahoittelevaa tai kenties huvittunutta sävyä. Hän olisi jättänyt senkin tekemättä, jos olisi osannut yhdistää miehen nimen Artemiksen ratsastajaan - tosin siinä tapauksessa hän olisi jättänyt paljon muutakin tekemättä.

Brian vastasi naisen sanoihin samoin, hymyillen.  Onneksi hänellä oli edes kohtalainen pokerinaama. Olisi ollut Zoen kannalta kamalaa, jos hänellä ei olisi sellaista ollut.
"Oi ei. Taidan saada potkut heti huomenna." Irlantilaisista nuorempi vitsaili, saaden työnantajalta, entiseltä kisakollegalta sekä ystävältä kummeksuvan katseen.
"Olet ratsastanut pahempiakin."
"Niin olen, mutta se ei toimi tekosyynä on Besserwisseristä pitäisi saada tuloksia irti."
"No se on totta. Parempi olisi saada tai ripustan sinut korvistasi lipputankoon. Tai pyydän Zoea tekemään sen."

Zoe vajosi mieluusti tuolille kahvikuppinsa taakse kuunnellessaan miesten sananvaihtoa. Selkeästi Brian oli myös Artemiksen ystävä tai ainakin tuttu pidemmältä ajalta kuin vain Besserwisserin ratsastamisesta, kun miesten välinen sananvaihto oli niin rentoa ja täynnä kenties kiusanteoksikin luettavaa huumoria. Loistavaa, kerrassaan loistavaa, hän ajatteli sarkastisesti. Tilanne tuntui vain kääntyvän entistä pahempaan solmuun jokaikisellä kerralla, kun hän räpäytti silmiään.
"Epäilen senkin kuuluvan valitettavasti asioihin, joita herra Edgerly ei soisi minun tekevän", nainen vastasi koettaen etsiä kepeyttä ääneensä. Ehkä työnantajan tahtoon oli epäreilua vedota, mutta ainakin se antoi mahdollisuuden vastata jotenkin eikä vain toivoa, että maa nielaisisi hänet. "Päätyisin pian pitkälle lomalle, jos alkaisin huitoa valmentajia ja hilata ratsastajia lipputankoon."

Artemis hymähti vaisusti naisen sanoille pitkästä lomasta.
"Noh, minä olen itkettänyt ratsastajia enemmän kuin laki sallii, mutta silti Hepburn haluaa minut takaisin töihin. Eikä kaikesta tarvitse jäädä kiinni. Kukaan tuota irlantilaista irvihuulta kaipaisi." Artemis ojensi tyhjän mukin takaisin Brianille, valuen parempaan asentoon sängyssä.
"Sitä en käsitä miten sinua kaivataan. Ties kuinka monesti joku kysyy milloin valmennuksesi taas alkavat kun näkevät minut Vi... Besserwisserin kanssa."

Zoe todella toivoi, että kaikesta ei tarvitsisi jäädä kiinni. Brian vaikutti onneksi mieheltä, joka osasi pitää suunsa kiinni, joten ehkä hän selviäisi sotkustaan enempää katumatta.
"Hyville valmentajille on aina kysyntää", nainen vastasi hörpäten kahvistaan. Voisiko hän vain kadota paikalta, vai olisiko se töykeää? Kohta täytyisi joka tapauksessa lähteä, jotta hän ehtisi vahtimaan, tai siis auttamaan, Halea. Taskukokoisen ratsastajan ajatteleminen sai aina kireäksi.
"Kenties voit heti töihin palattuasi itkettää hieman Halea. Hänelle se tekisi pelkkää hyvää. Morland ja O'Connor ovat aivan liian kilttejä toruessaan", hän huomautti. Zoe olisi mielellään nähnyt punapäisen ratsastajan Fairchildin haukansilmien alla, mutta Corinne tuntui olevan niin paljon tien päällä, ettei moiselle tarjoutunut mahdollisuuksia.

"Hale ei itke. Hänellä on sitä paitsi porttikielto valmennuksiini edelleen. En ole kumonnut sitö vaikka hän ratsastaakin ratsastuskoulun kaakkien sijasta kunnon hevosia." Artemis ei ollut valmis ottamaan naista valmennuksiinsa, koska tuo ei vieläkään käyttäytynyt.
"Jos Edgerly haluaa hänet valmennuksiini, vaadin tuplapalkan, voidakseni maksaa sen psykiatrin jota tarvitsen sen jälkeen."

Se taisi olla totta, sillä hän ei ollut koskaan nähnyt pirteää naista muuta kuin hyvällä tuulella. Jälleen yksi hyvä syy lisää inhota kilparatsastajaa. Ei kukaan voinut jatkuvasti olla niin iljettävän hyväntuulinen.
"Sääli", Zoe huokaisi. No, Fairchild olisi edelleen vaihtoehto. Herra Edgerly tuskin kannustaisi ratsastajaansa vaihtelemaan tiheästi valmentajia, sillä oli ystäviä Morlandin kanssa ja O'Connorista piti muuten vain. Ei auttaisi kuin toivoa, että Hale epäonnistuisi joku viikko niin, että rauhallisetkin valmentajat antaisivat kovasanaista palautetta.
"Minun lienee parasta lähteä, että ehdin tallille ennen kuin Hale saa enempää kaaosta aikaan. Pikaista paranemista", hän toivotti nousten tuolilta. "Mukavaa päivänjatkoa", hän suuntasi sanansa molemmille miehille, vaikka Briania ei pystynytkään silmiin katsomaan. Tahto kirota ääneen oli edelleen varsin voimakas, mutta hän nielaisi moiset ilmaisut ja kääntyi lähteäkseen. Hän ei koskisi mihinkään alkoholipitoiseen seuraavaan vuosikymmeneen, se oli selvää.