Life is meant to be shared

Klaus nauroi Evelynin sanoille tietäen varsin hyvin ettei tuo ollut tosissaan. Ehkä yksi kuppi ei haittaisi - ja itsehän oli unettomuutensa sitten aiheuttanut. Siinä vaiheessa ei voisi syyttää kuin itseään, ja todennäköisesti härkkiä Evelyn-raukan unta. Klaus otti oman osuutensa kantamuksista ja suuntasi mielihyvin olohuoneeseen pizzan tuoksun perässä. Hän oli kompastua koiriin mutta onnistui selviämään mitään pudottamatta. Mies etsi paikan Evelynin vierestä ja avasi pizzalaatikon ja nappasi leikkurin naiselta kun tuo oli saanut omansa palasiksi. Koirat totta vie työnsivät kuonojaan kohti heidän ruokaansa, mutta Klaus, jolla oli mieletön nälkä, piti huolen etteivät ne saaneet palaakaan.

”Olisipa olutta”, hän huokaisi nojautuessaan pizzapala kädessään sohvan selkänojaan. Se olisi käynyt paremmin kuin hyvin siihen hetkeen, mutta hän oli pitkin hampain aikanaan suostunut pitämään kodin tyhjänä alkoholista. Ei hän humalaa olisi nytkään tavoitellut, mutta olut ja pizza nyt vain kävivät yhteen. Vesikin meni paremman puutteessa, mutta sai kai sitä haaveilla.

Koirat eivät tuntuneet uskovan pienestä ärähdyksestä, mutta eivät ne pizzaakaan onnistuneet varastamaan, joten olkoot. He ehtisivät palauttaa rasavillin kaksikkonsa ruotuun myöhemminkin. Oli suorastaan ihailtavaa, miten helpolla kaiken saattoi aina tehdä myöhemmin. Hän hymyili miehen toiveelle asettuen pizzapalaansa järsien Klausin kainaloon.
"Ehkä, jos olet oikein kiltisti, voidaan huomenna tuoda pari pulloa olutta kaupasta uuden kodin kunniaksi", hän ei voinut olla virnistämättä. Oli ihanaa, kun mies oli suostunut tyhjentämään asunnon alkoholista hänen tähtensä, mutta kyllä siitä jo nyt voisi sen verran joustaa, että Klausparka saisi oluen silloin tällöin oman kotinsakin rauhassa. Eihän hän halunnut miestä ajaa kapakkaan karkuun.
"Menes nyt siitä Roo", nainen mutisi työntäen kämmenellään koiraa kauemmas, kun takkuturkki nosti etutassunsa sohvalle ja kurkotteli heitä kohden.
"Joo, ei uutta pentua ennenkö nämä ovat taas oppineet tavoille, ei todellakaan", Evelyn naurahti muistellen aiempaa keskustelua koiravauvoista. Tällä hetkellä koirakaksikko vain opettaisi uuden pennun yhtä mahdottomaksi.

”Koska en olisi kiltisti?” Klaus haastoi vinolla hymyllä. Hän ostaisi ne oluet sitten vaikka itse salaa, jos se olisi joku ongelma. Kai nyt muutaman voisi juoda ilman että se olisi mikään ongelma. Hän myönsi kyllä ettei viikkojen humalakierre ollut tervettä ja oli melkein ylpeä siitä, ettei ollut sortunut enää hetkeen. Pari olutta silloin tällöin oli ihan normaalia, jos mikään väärinkäyttäjälle koskaan oli. Mies nauroi koirien olemattomille käytöstavoille jaksamatta edes olla vihainen niille. Heidän vikansahan se oli, että ne olivat saaneet olla turhan lepsusti ja oppineet kerjäämään ja pelleilemään minkä ehtivät.
”Eihän sitä tiedä, jos se opettaisi nämä tavoille”, Klaus hymähti vaikka saattoi epäillä vastakkaista. Hän ei tiennyt miten pieni koiranpentu sopisi heidän arkeensa, sillä tallilla sen perään saisi katsoa koko ajan ja kotona se todennäköisesti tuhoaisi kaiken jo nykyisen rasavillin kaksikon perässä.
”Ehkä voimme harkita sitä ihan rauhassa. En tiedä paljonko Alyssa arvostaisi, jos toisin tallille hänen hoidettavakseen riiviöpennun”, Klaus mietti ääneen keksittyään yhden mahdollisuuden koiranpennun mukana ololle. Hevosenhoitajalla menisi hermot häneen alta aikayksikön.
"Vai ottaisitko sinä sen töihin?"

Sekin oli kyllä asiallinen huomio. Mies oli oikein hyvätapainen yksilö. Evelyn vilkaisi touhottavia koiria naurahtaen epäuskoisena.
"Ehei, nämä kaksi korruptoisivat sen hetkessä. Sitten meillä olisi kolmas tuhoaja perheessä. Ei kiitos", hän nauroi. Olisi parempi odottaa sen aikaa, että he ehtisivät tottua uuteen kotiinsa, muuttuneisiin työmatkoihin ja kaikkeen muuhun, ennenkö pentua edes harkittaisiin lisäksi. Miehen pohdinta oli varsin huvittavaa. Hevosenhoitajaparka.
"Yksikään eläin ei halua viettää aikaa klinikalla. Raukkaparka onnistuisi vielä kehittämään itselleen eroahdistuksen tai jotakin", hän pudisteli päätään huvittuneena samalla kun nappasi seuraavan palan pizzaa syötäväkseen.
"Ehkä on siis parempi odottaa siihen asti, että ollaan lomalla. Tai jotain", hän naurahti. Heidän töidensä kanssa loma olisi kyllä vain yksi suuri illuusio, jonka puoleen kumpikaan ei tainnut suuremmin ymmärtää. "Tai sitten pitää palkata sille koiravahti. Onhan lastenvahtejakin niin miksei pentuvahtejakin."

”Mitä, etkö muka rakasta meidän lapsia?” Klaus virnisti ja kurottautui paijaamaan Fuegon päälakea. Se ei ollut lupa syödä pizzaa, vaikka koira taisi niin luulla, ja hän sai pian hätyytellä sitä pöydän luota. Vaikka koirat olivatkin suloisia, ehkä olisi parempi olla hankkimatta siihen hetkeen lisää. Kuten he olivat jo selvittäneet, ei kuvioon sopisi touhukas pentu, joka haluaisi maistella kaikkea ja leikkiä koko ajan - ainakin silloin kun ei nukkunut suloisena sohvalla. Klaus ei ollut koskaan ajatellut lemmikkejä ennen kuin oli pelastanut Roon, mutta hyvin hän oli oppinut koiranomistajaksi ja Fuego oli sopinut kuvioon paremmin kuin hyvin. Kyllä yksi karvakuono siinä sivussa menisi.
”Ettet nyt liioittelisi?” Klaus hymähti pitäen Evelynin sanoja täytenä vitsinä. Koirat olivat koiria, lapset lapsia, eikä hän nähnyt syytä palkata koiranpennulle hoitajaa - se kuulosti joltakin mitä typerät amerikkalaiset saattaisivat tehdä. Onneksi hän ei sentään sanonut sitä ääneen Evelynin kuullen.
”Eiköhän meillä ole tarpeeksi näissä kahdessa tällä erää”, hänkin päätti, vaikka arveli että koiranpentu tulisi uudelleen puheeksi ennemmin tai myöhemmin. Mies otti käsiinsä uuden palan pizzaa ja veti Evelyniä lähemmäs.
”Olen niin suloinen ja pieni. Sovit siihen hyvin”, hän leperteli täysin vastoin luonnettaan. Hänestä oli tullut ihan nössö naisen kanssa ollessaan.

Evelyn naurahti. Nimenomaan se tässä oli ongelmana. Hän rakasti koiria liikaa puuttuakseen niiden häsellykseen vaaditulla tarmolla. Oli suloista, kun jo aikuiset koirat jaksoivat sählätä kuin pienet yliaktiiviset pennut - ainakin siihen asti, kunnes tavaroita alkoi hajota ja eläimet olivat aina tiellä. Siinä kohtaa alkoi toivoa, että nelijalkaisten karvakuonojen elämään asetettaisiin tasapaino rakkauden ja rajojen välille. Toisaalta, sen ehtisi tehdä huomennakin, tai ylihuomenna, tai viikon päästä, kun eihän tälläkään kertaa eläinten käytös aiheuttanut suunnattomia ongelmia. Mitä nyt pienistä hankaluuksista, kun jatkuvasti sai töniä kuonoa pois pizzalaatikoista. Hän hörppäsi vilpoisaa vettä lasistaan ja nappasi uuden palan pizzaa käsiinsä, ennenkö painautui paremmin Klausia vasten.
"Minä en ole pieni, sinä vain unohdit lopettaa kasvamisen", hän naurahti käpertyen tyytyväisesti miehen kylkeen. Siinä oli oikein hyvä olla, siitä mies oli oikeassa. Nainen nosti sukkien peittämät varpaansa alleen kun lattia alkoi tuntua vilpoisalta. Mikä siinä olikin, etteivät täällä kylmässä saarivaltiossa asuvat ymmärtäneet lattialämmitysten päälle?

Klaus murahti vastaan Evelynin väittäessä hänen kasvaneen liikaa. Joskus mies toki toivoi olevansa vähemmän lipputanko, sillä herätti ikävästi huomiota mitä ei olisi kaivannut. Sen oli oppinut hyväksymään vasta aikuisiällä, mutta nyt hän oli sinut pituutensa kanssa. Hän rutisti hetkellisesti naisystäväänsä lähemmäs ja suukotti tuon hiuksia pyyhkäistyään isoimmat murut suupielestään.
”Ehditkö heti aamulla kauppaan vai menetkö töihin” Klaus kysyi miettien tyhjää jääkaappia. Sillä pitsalla selviäisi sen illan ja ehkä siitä olisi vielä lounaaksi, mutta uusi koti vaati lisää täytettä keittiön kaappeihin.
”Ja sitä olutta sitten”, hän muistutti kasaten mielessään seuraavan päivän aikataulua. Illaksi pitäisi lähteä vetämään valmennuksia, mutta muuten päivä näytti tyhjältä. Saisivatpa he seuraavien viikkojen aikana enemmän yhteistä aikaa, työt kun olivat viimeaikoina menneet niin limittäin että kun toinen oli kotona, toinen oli töissä. Olisi paljon helpompi nauttia uudesta kodista, kun viettäisi välillä aikaa siellä yhdessä muuten kuin nukkuen.

"Ehdin kauppaan aamusta. Menen töihin vasta iltapäiväksi", nainen vakuutti hymyillen. Mies oli oikeassa, kaupassa pitäisi käydä ennenkö he olisivat eläneet viikon pelkällä noutoruualla ja jämillä, joita muutosta oli kaappien takanurkkiin jäänyt.
"Yritetään olla unohtamatta", hän nauroi ollen aivan varma siitä, ettei mies jättäisi oluitaan vaikka joutuisi palaamaan parkkipaikalta uudestaan kauppaan niitä jonottamaan. Kyllähän sitä nyt muuttorutistuksen kunniaksi sai muutamat oluet ostaa. Olisipa tullut ajateltua moista aiemmin, niin Klaus olisi voinut nauttia kylmästä mallasjuomasta pizzansa kanssa. Evelyn teki olonsa mukavaksi miehen kainalossa, painaen suukon suurelle kämmenselälle. Oli ihana kun tiesi, ettei ollut kiirettä mihinkään, vaan saattoi vain nauttia miehen läheisyydestä. Mitä siitä, jos kello näytti jo hurjia lukemia. Tässä oli hyvä.
"Valvotat taas minua työssäkäyvää raukkaa yli nukkumaanmenoajan", hän ei kuitenkaan voinut olla vinoilematta. Ihan kuin mies ei olisi käynyt töissä ja kaitsenut kansakunnan tulevaisuudentoivoja hevostensa kanssa päivästä toiseen. Siinä jos missä vaadittiin kärsivällisyyttä, jota hänellä ei ainakaan olisi ollut pitkäksi venyneen yön jäljiltä.

Klaus viimeisteli pizzapalansa ja päätti säästää jäljelle jääneen kolmasosan seuraavalle päivälle. Hän ei saisi unta senkään vertaa jos nyt menisi syömään liikaa. Hän hymähti Evelynin sanoille nukkumaanmenoajan ylityksestä. Ja hänenkö vikansa se nyt oli sitten.
”Pitäisiköhän sinut sitten viedä nukkumaan?” Hän kysyi kulma koholla päätään pudistellen. Hänhän vaikka kantaisi naisystävänsä sänkyyn jos kyse siitä olisi. Ehkä he voisivat hiljalleen viedä ruuantähteet jääkaappiin ja siirtyä yläkertaan valmistautumaan nukkumaan. Kuten Evelyn muistutti, heillä oli töitä seuraavana päivänä. Oli toki tylsää mennä ajoissa nukkumaan ja olla aikuinen, mutta ikä alkoi jo painaa ja Klaus painui mielellään yöunille jo aikaisin jos muuta järkevää tekemistä ei ollut. Evelyn oli järkevää tekemistä ja täydellinen syy valvoa.
”Vaikka olin jo vähän suunnitellut tekemistä meille tuolla makuuhuoneen puolella, jos et ihan aio sammua siinä hetkessä kun pääsemme sinne asti”, mies kertoi matalalla äänellä ja virnisti hieman. Hän ei ollut aikuista nähnytkään.

Evelyn sulki pizzalaatikkonsa tyytyväisesti hymisten. Oli se kumma, miten paljon parempi olo oli heti kun sai syödä kunnolla omassa kodissaan ja parhaassa mahdollisessa seurassa. Fuego yritti ohimennen tönäistä pizzalaatikon lattialle, mutta jätti puuhan saatuaan tönäisyn jalalla kylkeensä.
"Se voisi olla aikuismainen ratkaisu", nainen virnisti. Aikuismainenhan tuntui olevan heidän viikon teemanaan, kun yhteenkin oli tullut muutettua. Hän kurkotti työntämään ruuantähteitä kauemmas pöydän reunalta, kun uskalias pitbull palasi uudestaan koettamaan onneaan tähteiden varastamisen kanssa. Hän virnisti toispuoleisesti miehelle ja kohotti kulmaansa.
"Vai että oikein suunnitellut", hän haastoi suupieli nykien. "Eihän hyvien suunnitelmien saa antaa mennä hukkaan." Nainen kääntyi suukottamaan miehen huulia, ennenkö nousi notkeasti sohvalta.
"Paras siis siivota, ennenkö koirat toteuttavat omat suunnitelmansa", hän heitti olkansa yli napatessaan pizzanloput kantoonsa. Jos hän antoi lantionsa keinua hieman enemmän keittiöön johtavien askelten tahdissa, noh, eihän sitä ollut kukaan muu kuin talouden herrasmiehet todistamassa.

Suukko tuntui hyvältä ja hymy Klausin kasvoilla levisi. Kaikesta ahdistuksesta huolimatta yhteen muutto tuntui hyvältä. Hän näkisi Evelyniä päivittäin eikä se vaatisi kulkemista edestakaisin kahden asunnon väliä. Klaus ei päässyt ihan naisystävänsä ketteryydellä ylös sohvalta, mutta hänellä oli hyvä syy nousta ja niinpä hän kompuroi seisomaan. Jähmeitä lihaksiaan venytellessään hänellä oli hyvin aikaa vilkuilla naisen perään ja rapsutella puolihuolimattomasti huomiota hakevien koirien päitä. Hän vilkaisi ympärilleen, että olohuone jäi niin siistiksi kun se saattoi ennen kuin lähti toisen perään siirtyäkseen yhdessä yläkertaan. Hän kantoi loput roskat ja astiat mukanaan keittiöön ja osui melkein tahtomattaan Evelynin lantioon omallaan kun yritti muka mennä ohitse valtavassa keittiössä.

Evelyn laittoi nopeasti ruuantähteet jääkaappiin, sillä mitäpä sitä turhaan keittiössä pyörimään. Parempihan se olisi suunnata yläkertaan, varsinkin kun kello alkoi olla jo ties mitä - eipä sillä, että hänellä kiire nukkumaan olisi ollut. Nainen virnisti läheltä kulkevalle miehelle. Olisihan se nyt turhaa hyödyntää koko keittiön tilaa, kun saattoi yhtä hyvin ohittaa aivan vierestä. Saatuaan keittiön tyydyttävään, koirankestävään kuntoon, kääntyi hän lähteäkseen yläkertaan. Siinä sivussa oli hyvä ohittaa mies niin läheltä, että saattoi vuorostaan tönäistä tuota lantiollaan. Paras tulla perässä ennenkö koirat valtaisivat koko leveän sängyn kuvitellessaan olevansa pieniä ja huomaamattomia. Olohuoneen puolelta kuuluva kynsien rapina lattiaa vasten tosin kertoi, että tällä kerralla he olivat suuntaamassa yläkertaan ennen nelijalkaisia.
"Kerro toki lisää suurista suunnitelmistasi", Evelyn virnisti kiusoittelevasti suunnatessaan yläkerran makuuhuoneeseen. Yöpukuun vaihtaminen taitaisi olla aivan turhaa tässä kohden, mutta hampaat olisi mukava saada pestyksi.

Klaus virnisti Evelynin lantion tönäisylle mielissään. Ei hän valittaisi läheisyydestä, vaan osasi arvostaa sitä nyt kun sitä vielä oli tarjolla. Hän pelkäsi pidemmän päälle jäävänsä paitsi sellaiselta hellyydeltä kun suhde arkistuisi, mutta halusi kuitenkin luottaa siihen että yhteenmuutto oli hyvä idea ja suhde ei täysin kariutuisi siihen. Mies lähti seuraamaan Evelyniä yläkertaan kevein askelin. Hänen tuskin tarvitsi avata suunnitelmiaan yhtään sen enempää, ja vastaukseksi mies tyytyikin nappaamaan toista lanteilta ja tönimään tuohon lisää vauhtia. Suunnitelmat eivät ehtineet odottaa! Päästyään yläkerran tasanteelle Klaus painautui suukottamaan naisellista niskaa hellästi ja käänsi Evelynin ympäri painaakseen suudelman tuon huuliin.

Nainen kiihdytti askeliaan tönimisen tahtiin huvittunut naurunpyrskähdys huulilta karaten. Selvä, selvä, mennään sitten eikä jäädä portaikkoon ihmettelemään. Hymy leveni kun hän tunsi miehen huulet niskassaan, eikä vastustellut tullessaan käännetyksi. Miksi olisikaan, kun sai palkkioksi suudelman. Evelyn kietoi kätensä miehen niskaan nousten varpailleen suudelmaan vastatessaan. Sormet hakeutuivat heti leikittelemään miehen niskahiusten sekaan. Näin oli hyvä. Jos yhteenmuutto tarkoittaisi enemmän läheisyyttä, ainakin aluksi, olisi se ehdottomasti kaikkien laatikoiden pakkaamisen, kantamisen ja purkamisen arvoista. Kunhan arki ei muuttuisi liikaa tulevina kuukausina, oli vaikea ymmärtää, miksi ajatus oli aluksi herättänyt niin suurta ahdistusta ja paniikkia. Hän lähti peruuttamaan hitaanlaisesti makuuhuonetta kohti askeleitaan varoen, kun ei tahtonut katkaista suudelmia.

Tunnelma muuttui hetkessä romanttisemmaksi, kun pääsi lähelle toista. Klaus suuteli Evelyniä hellästi seuratessaan kuin koira makuuhuonetta kohti. Hänen kätensä leikittelivät naisen kyljillä ja selällä ennen kuin alkoivat valua vaivihkaa alemmas. Hän potkaisi makuuhuoneen ovea enemmän auki ja työnsi Evelynin sisään tuntien suurta halua repiä tuon vaatteet pois niin vauhdikkaasti, että he löytäisivät ne riekaleisina lattialta. Hänen onnistui kuitenkin rauhoittua sen verran, ettei naisen tarvitsisi seuraavana päivänä lähteä vaatekaupoille, ja alkoi sopivaan tahtiin riisua Evelyniltä ylimääräisiä vaatekappaleita. Siihen hetkeen niistä jokainen oli täysin turha.

Nainen naurahti yllättyneenä tultuaan työnnetyksi makuuhuoneen puolelle vauhdikkaammin kuin hän oli olettanut, mutta nauru tukahtui nopeasti kun hän antoi huulilleen parempaa tekemistä miehen kaulansyrjällä. Näppärästi sormet kuorivat vaatekappaletta toisensa perään miehen keholta, vaikka välillä kädet eksyivätkin tavoitteestaan hyväilemään paljastunutta ihoa. Evelyn peruutti aivan sängyn vierelle asti, ennenkö kääntyi siten, että saattoi työntää miehen istumaan sängylle. Eipähän tarvinnut tanssahdella varpaillaan ja silti kiskoa Klausia kaksin kerroin yltääkseen suutelemaan miestä, kun tasasi pituuseroa näin.

Saatuaan Evelynin riisuttua Klaus kiskaisi naisen sängylle viereensä ja kierähti kiinni toisen kylkeen. Hän suukotteli paljasta kaulaa ja rintaa antaen kätensä kosketella rakkaansa pehmeää ihoa kyljillä ja vatsalla. Hän potki omat housunsa pois jonnekin sängyn jalkopäähän ja painautui uudelleen suutelemaan Evelynin huulia. Hän saattoi kuulla koirien kulkevan rapisten portaita kohti makuuhuonetta. Aivan sama, vaikka ne huomionkipeydessään kiipeäisivät sängylle. Tällä kertaa hän voisi ihan vailla tunnontuskia töniä moiset häiriköt lattialle.

Nainen oli varma, ettei koskaan kyllästyisi juoksuttamaan käsiään Klausin keholla. Hän ei voisi väsyä kartoittamaan tuttua kroppaa sormenpäillään. Maailma lopettaisi pyörimisensä ennenkö niin tapahtuisi. Evelyn hymyili suudellessaan miestä ja painautui lähemmäs lämmintä kehoa. Liian lähelle ei voinut päästä, vähän samaan tapaan kuin vaatteista ei ollut voinut päästä liian nopeasti eroon. Hän ei edes tiedostanut koirien saapumista, ennenkö tunsi kylmän kirsun kosketuksen jalkapohjassaan. Se sai nykäisemään jalkaa kauemmas inahduksen kera, joka tosin suli nauruun kun hän tajusi syypään olleen koira.
"Näin jälkiviisaasti ajateltuna oven sulkeminen olisi voinut olla hyvä idea", Evelyn naurahti tekemättä elettäkään sen suuntaan, että aikoisi nousta sängyltä ja ajaa koirat ulos huoneesta sulkeakseen nelijalkaiset ulkopuolelle. Sen sijaan nainen kumartui suutelemaan nälkäisenä miehen huulia, antaen suudelmien seurailla hitaasti miehen leuankaarta kaulansyrjälle.

Klaus antautui täysin tunteille, himolle. Hänellä ei ollut kiire mihinkään ja muutaman tujun potkun jälkeen koiratkin osasivat pysyä poissa tieltä. Hän purki illan pirteytensä Evelynin koskettamiseen eikä kiirehtinyt, vaikka välillä menetti hallinnan ja todellisuuden tajunsa. Uusi koti tuntui omalta, yhteiseltä. Lopulta mies makasi vaatteitta myllätyssä peittojen sekamelskassa ja tasasi hengitystään hymy huulillaan. Hän kiskaisi Evelynin kainaloonsa ja suukotti naisen huulia väsymyksen painaessa hiljalleen silmäluomia kiinni.
”Mikä onni, että olen löytänyt juuri sinut. Rakastan sinua”, Klaus kuiskasi käheästi ja hellitti vähän otettaan, sillä hänen oli kuuma. Suihku ei tekisi pahaa, mutta hän oli aivan valmis nukkumaan.

Hyvänolontunne sekoittui suonissa virtaavaan raukeuteen, mikä painoi silmäluomia kiinni. Pelkkä ajatuskin miehen viereltä nousemisesta sai jäsenet protestoimaan, eikä nainen aikonut koettaa onneaan huterien jalkojen kanssa. Parempi vain käpertyä miehen kainaloon tasamaan hengitystä ja hymyillä tyytyväisyyttä täynnä.
"Minäkin rakastan sinua", Evelyn vastasi venyttäen sen verran, että saattoi painaa suukon miehen huulille. Välillä oli vaikea uskoa, miten kaikki oli kääntynyt parhain päin. Hän ei ollut edes ajatellut, että voisi asua samassa osoitteessa yhdenkään miehen kanssa vielä vuosiin, mutta tässä sitä oltiin, eikä hän tahtonut vaihtaa hetkeäkään. Yhteinen koti oli paras ratkaisu, mitä he olivat tehneet. Hän potki peittoa kauemmas jaloistaan kuumuuden väreillessä aaltoina keholta. Koirat pysyivät onneksi lattialla, varmaankin murjottamassa, mutta juuri nyt niin oli oikein hyvä. Lämpöhalvauksenhan siinä saisi, jos koiratkin kiipeäisivät vielä kainaloon. Siihen, rakastamansa miehen kainaloon, oli hyvä nukahtaa.

Huoneessa oli lämmin ja raukeus tuntui painavan silmäluomia kiinni. Klaus vältteli Evelynin tavoin liian kuumaa peittoa ja kiitti mielessään sitä, että koirat eivät havitelleet paikkaansa sängyltä. Olihan se iso, mutta se tuntuisi pieneltä, kun kaksi keskikokoista koiraa loikoisivat siinä pitkin pituuttaan, ja todennäköisesti puoliksi heidän päällään. Hänelle riitti aivan hyvin rakastamansa nainen kainalossa ja koirien uninen tuhina jossakin lattialla.
”Hyvää yötä”, miehen onnistui mutista huulet vasten rakkaansa otsaa ennen kuin väsymys otti vallan.

[Kiitos pelistä, eiköhän tämä ollut tässä vihdoin :D]