Have you ever heard the wolf cry to the blue corn moon?

”Olet omituinen”, Klaus naurahti. Hän ei todellakaan halunnut julkisuuteen minkään hölmöilynsä takia. Hän oli sen jo kärsinyt. Evelynin huomionhakuisuus sen sijaan oli suloista. Hän saattoi nähdä kapinallisen teinitytön nostavan päätään, ehkä äidin kiusaksi. Toisaalta ehkä naisten hölmöilyt nähtiin positiivisemmassa valossa ja ihmiset myös unohtivat ne nopeammin. Tai ehkä julkisuuden henkilön tyttäreltä hyväksyttiin hiljaa kaikki, vaikka tuon teot nostettaisiinkin lööppeihin.

Roo kiskoi hihnassa selvästi tylsistyneenä siihen, ettei saanut juosta vapaana ja isäntä vain höpötti Evelynin kanssa. Se viihdytti itseään hyppimällä Fuegoa vasten ja haastamalla tuota lyhyisiin spurtteihin milloin mihinkin ilman suuntaan. Lopulta se oli kiertänyt omistajansa ympäri ja oli kaataa tuon kiskaistessaan hihnassa.
”Roo!” Klaus torui nauraen ja kieputti hihnaa suoraksi. Hän pudisteli päätään koiralle. Typerys.
”Eiköhän tallilla joku ole valmis liikuttamaan sen”, hän vastasi toiselle selvittyään täpärästä kompastumisesta. Lionheart oli upea hevonen ja kuka vaan halusi taatusti ratsastaa sitä Evelynin ollessa poissa.
”Pääsenkö kokonaiseksi viikoksi eroon sinusta?” hän heitti kevyt sävy äänessään, vaikka ehti ihan oikeasti hetken hätäillä yksin jäämistään. Klaus oli jo tottunut siihen, että näki Evelyniä useasti tallilla ja sen ulkopuolellakin.

"Jos kerran joudun kärsimään salamavaloissa, voi siitä pienellä vaivalla tehdä hauskaakin", Evelyn totesi. "Ei se ole omituista, se on... positiivista ajattelua", hän nauroi hyväntuulisesti. Ei hän olisi kestänyt lehdistön huomiota, jos se olisi kohdistunut häneen ihmisenä. Oli helpompi kehitellä joku hahmo, rooli, jota esittää koko se aika, kun salamavalot välkkyivät ja kysymyksiä sateli joka suunnasta. Niin hän oli selvinnyt tähänkin asti, eikä aikonut muuttaa tapojaan ihan heti. Oli helppo nauraa kritiikille, jota lehdissä esitettiin, kun se kohdistui persoonaan, jota hän ei kokenut omakseen. Ehkä hänessä sittenkin oli näyttelijän vikaa.

"Toivon niin", Evelyn huokaisi. "Ellet sinä sitten halua?" Nainen tarjosi virnistäen. "Eihän siitä ole Noxin tai Dalin kanssa kilpailemaan, mutta onhan se ihan hauska tapaus", hän jatkoi hyväntuulisesti. Kyllä hän jonkun löytäisi, joka suostuisi nousemaan palominon selkään. Ei Lionheart niin paha ollut, että olisi terrorisoinut kaikki tallilaiset pelkäämään itseään.
"Pääset", Evelyn nauroi pirteästi. "Jos minua ei kuulu takaisin, äitini on kidnapannut minut ja lennättänyt takaisin Yhdysvaltoihin", nainen vitsaili puoliksi tosissaan. Äidistä ei ikinä voinut olla varma, mutta nainen epäili, että äiti ainakin tekisi parhaansa saadakseen ainoa biologisen lapsensa takaisin kotimaahan. Onneksi Evelynillä oli monta hyvää syytä jäädä Englantiin. Kuten vierellä kävelevä mies. Ei kun mitä? Työpaikka. Sitä hän tarkoitti. Kyllä. Työpaikka oli hyvä syy jäädä tänne.

Klausin kasvoille nousi yllättynyt hymy, kun Evelyn sitten ehdotti hänen pitävän huolta Lionheartista.
”Jos luotat hevosesi käsiini”, hän sanoi selvästi hämmentyneenä. Tallityöntekijäthän olivat hevosen hoitamista varten. Hän oli kuitenkin enemmän kuin mielellään ratsastamassa hassua kirjavaa sirkushevosta.
”Mielelläni minä sitä ratsastan. Se vie minua satanolla ja tekee niitä temppujaan käskemättä, kun en osaa ratsastaa sitä”, hän naurahti vaikka odottikin toiveikkaana pääsyä hevosen selkään. Lionheart oli taitava.
”Ehdin vielä pilata sen tylsällä koulutuuppauksella. Se keksii liudan uusia temppuja että saattaa luistaa tehtävistä.”

”Hyvä tietää, sittenhän minulle jää hevonen”, hän virnisti Evelynin pelotellessa äitinsä kaappaavan naisen. Ei tuo voinut olla tosissaan, sillä niin hulluksi hän ei uskonut edes tyttäressään riippuvan rouva Hillsin olevan. Äitisuhde oli ollut hänelle jo kauan ongelmallinen asia käsittää, koska omasta äidistä ei ollut siihen. Hän oli oppinut pärjäämään omillaan eikä jaksanut miettiä perhettään. Siitä ei olisi mitään hyötyä kenellekään, pahoittaisi vain mielensä.
”Kerrothan äidillesi terveisiä”, hän heitti ja toivoi todella, että Evelyn pysyisi hiljaa. Jos hän oli tuon sanat tulkinnut oikein, äiti Hills oli hyvinkin kiinnostunut tyttärensä mieskuvioista. Ja Evelyn oli itsepäisesti hiljaa asiasta, tai suurenteli asiaa. Toivottavasti ei sentään rakentaisi heille puheissaan yhteistä kotia, tulevaa lasta ja unelmanomaista tulevaisuutta. Se saattaisi saada Klausin perääntymään ja huolella. Hän ei ollut valmis leikkimään kotia kenenkään kanssa. Onneksi Evelynkään ei vaikuttanut siltä.

"Totta kai luotan", Evelyn vastasi nopeasti. Miksi hän ei olisi luottanut? Klaus oli taitava ratsastaja, joka varmasti pärjäisi Lionheartin kanssa. Miehen sanat saivat Evelynin nauramaan. Lionheart todellakin koettaisi kaikkia tuntemiaan temppuja lähinnä hämmentääkseen uutta ratsastajaansa. Ori teki niin aina.
"Niin se todennäköisesti tekee", nainen nauroi iloisesti. "Mutta etköhän sinä pärjää. Parhaimmillaan voit oppia jotakin uutta", Evelyn virnisti ja tönäisi miestä kevyesti kädellään. "Pitääköhän pyytää jotakuta ottamaan videota, kuinka meidän taitava valmentajamme joutuu kamppailemaan hevosen kanssa saadakseen sen ravaamaan suoraa uraa", Evelyn kiusasi pilkettä silmissään. Ei hän tosissaan uskonut, että Lionheart olisi niin hankala. Se koettaisi tuntemansa temput läpi ensimmäisen kymmenen minuutin aikana, mutta jos ratsastaja ei kauhistuisi hyrränä pyörivästä hevosesta tai yllättävistä kumarruksista, rauhottuisi hevonenkin ja käyttäytyisi kuten ratsun kuului. Ehkä se tylsistyessään keksisi jotakin viihdykettä, mutta eiköhän Klaus pärjäisi.

"Varo vain, tai käytän koko tämän viikon siihen, että muistelemme kaikki vanhat temput läpi, jotta se varmasti tajuaa käyttää niitä seurassasi", Evelyn vastasi mukamas uhkaavalla äänellä, mutta nauroi lopuksi. Ei hän todellakaan tekisi enempää temppuja hevosensa kanssa. Se muisti jo nyt aivan liikaa kaikkia turhia temppuja, eikä hän haluaisi sen keksivän enää yhtään lisää.
"Onnistuu kyllä. Haluatko että otan videota hänen reaktiostaan?" Evelyn vitsaili. Hän ei toivonut kuulevansa saarnaa äidiltään aivan vielä, joten ei todellakaan kertoisi terveisiä eteenpäin. Äitihän voisi saada väärän kuvan, jos tytär oikeasti puhuisi miehistään. Hän ei ollut suostunut puhumaan Markistakaan mitään ennen kuin vuosien jälkeen, joten jos hän menisi nyt sanomaan jotakin Klausista... Noh, Jade hyppäisi varmasti johtopäätöksiin, jotka olivat kaukana totuudesta. Äitihän voisi vaikka alkaa kysellä heidän yhteisestä tulevaisuudesta, eikä Evelyn todellakaan halunnut ajatella niin pitkälle. Hän oli tyytyväinen siihen, miten he olivat nyt. Ei hän tarvinnut omakotitaloa, koiraa ja valkoista lankkuaitaa, kolmea lasta, timanttisormusta ja miten se ikuinen vertaus täydellisestä perhe-elämästä menikään. Tarkemmin ajateltuna hänellä oli jo omakotitalo ja koira, ja hän oli ihan onnellinen. Mitäpä sitä hyvää sotkemaan.

Klaus saattoi vain pyöritellä leikkisästi silmiään, kun Evelyn toivoi hänen oppivan uutta Lionheartin kanssa. Hän ei vallan innoissaan odottanut sirkustemppuja osaavan hevosen selkään nousua, jos luvassa olisi pystyyn hyppimistä, western-liikkeitä tai kumarteluja. Hän ei ollut tottunut sellaisiin eikä osaisi taatusti toimia, jos lehmänkirjava ori alkaisi pelleillä. Ehkä hän vain juoksuttaisi hevosta viikon. Tai nelistäisi pitkin maita ja mantuja, ehkä se saisi Lionheartinkin unohtamaan temput.
”Jos et pistä pahaksesi niin kieltäydyn kunniasta”, hän vastasi idealle videoinnista. Ei hän oikeasti uskonut, että tulisi kohtaamaan oikeita ongelmia hevosen kanssa. He tulisivat taatusti toimeen paremmin kuin hyvin ja viettäisivät miesten kesken lomaa Klausin pään sekoittaneesta naisesta. Ei sillä, että hän lomaa koki tarvitsevansa.

Ajatus hänen terveisensä kuulevasta Jade Hillsistä nauratti. Klaus astui sivuaskeleen lähemmäs Evelynia ja kiersi kätensä tuon harteiden ympärille. Läheisyys oli kuumotellut jo niin pitkään, ettei hän enää voinut vain vastustaa houkutusta. Ote oli kuitenkin rento ja se olisi voinut olla myös viaton. Miehen ajatukset eivät olleet, mutta ehkä sitä ei tarvinnut kertoa kenellekään.
”Alkaa olla myöhä. Saatan sinut kotiin”, hän sanoi toivoen hiljaa mielessään, että voisi vaikka jäädä yöksi. Se saattoi olla toiveajattelua, joten ovelle saattaminenkin olisi suuri voitto. Slaleyn keskustan harvat valot loistivat jo edempänä. He olivat ihan Klausin huomaamatta kiertäneet aikamoisen lenkin ja päätyneet lopulta takaisin.

Evelyn vain virnisti. Ei sitten. Video olisi voinut toimia hänen naurattajanaan Lontoossa, mutta ehkä hän selviäisi ilmankin. Äidin kanssa harvoin oli tylsää, se Evelynin oli myönnettävä. Äiti tiesi, miten nauttia ja pitää hauskaa tyttärensä kanssa, joten ehkä hän selviäisi. Kunhan vain onnistuisi välttelemään lehdistöä mahdollisimman paljon. Hän ei halunnut joutua kuvatuksi, jos se ei ollut aivan välttämätöntä.

"Saatat vain?" Evelyn kysyi ilkikurisella tavallaan ja kohotti kulmaansa voimatta mitään virneelle, joka kasvoille kohosi. Hänellä ei olisi mitään pientä yökyläilyä vastaan. Lämmin tunne levisi sisuksiin, kun nainen kuvitteli miehen pehmeät huulet vaeltamaan hänen kaulalleen ja kädet lempeästi liukumaan ihoa pitkin, ja niin, siis mistä tässä olikaan puhe? Aivan, yökyläilystä. Keskity, Evelyn, keskity.
"Kyllä Roolle peti löytyy kotoani, mutta valitettavasti sinun pitäisi mahtua minun sängylleni, koska vierashuone on tällä hetkellä täynnä tavaraa ja Fuego ei anna kenenkään nukkua sohvalla", Evelyn jatkoi virnistäen ja painautui lähemmäs miestä. Nainen vilkaisi pidempää miestä ja puri huultaan, ettei sanoisi enää mitään sen typerämpää. Hän ei vain ollut tunnettu siitä, että osasi pitää suunsa kiinni.
"Onneksi sänkyni on aika iso", nainen naurahti matalasti. Hänen mielestään parisänky oli valtava, sillä hän pystyi nukkumaan siinä poikittainkin aivan helposti. Eiköhän siihen mahtuisi.

Nainen toivoi selvästi häneltä enemmän kuin pelkkää saattamista. Klaus kuunteli tuon puheita kaikessa hiljaisuudessa, vaikka olikin jo päättänyt, mitä tekisi.
"Millainen herrasmies oikein olisin, jos suostuisin moiseen?" Hän virnisti. Herrasmiesmäiset piirteet olivat aika hyvin tainneet sulaa jo heidän yhteisen baari-iltansa aikana. Hänen otteensa tiukentui, kun Evelyn tuli selvästi lähemmäs. Ei haitannut ollenkaan. Hänen ajatuksensa harhailivat, katse valui tahtomattakin naisen punaisiin, houkuttelevikn huuliin. Kun tuo puri huultaan, se sai uskomattomia tuntemuksia aikaan Klausin kehossa. Hän yritti rauhoitella itseään.
"Ehkä minun täytyy se kiviseinä käydä tarkistamassa", hän sanoi hiljaa vinosti hymyillen. Ei ollut vaikea arvata, mitä miehen päässä liikkui.

Evelyn tuijotti toista epäuskoisena kulma koholla, kun Klaus puhui herrasmiehen teoista. Nainen joutui todella vastustamaan kiusausta sanoa jotakin sellaista, kuin 'tekisit yhdestä naisesta todella onnellisen yhdeksi yöksi'. Hän virnisti, kun Klaus puhui kiviseinästä ja joutui jälleen puremaan huultaan. Ehkä tästä vielä selvittäisiin, jos he nyt pääsisivät koskaan omakotitalon ovelle asti. Kylätie ei ollut koskaan näyttänyt niin pitkältä. Hän nielaisi kärsimättömyytensä. Kyllä se siitä. Olivathan he jo selvinneet pitkästä kävelystä peltojenkin halki.

Fuego alkoi vetää innokkaammin remmiä, mitä lähemmäs kotia koira pääsi. Evelyn naurahti ja vilkaisi Klausia virne kasvoillaan.
"Joku muukin haluaa nopeasti sisälle", nainen kommentoi ilkikurisesti ja naurahti hyväntahtoisesti päälle. Hän komensi koiraansa rauhoittumaan. Fuego hidasti hetkeksi, mutta pomppi pian mustaa takorautaporttia vasten innoissaan. Harmaata kivitaloa reunusti matala, vanha kivimuuri, joka oli pidetty kasvillisuudesta vapaana lähinnä naapurin rouvan toimesta, sillä Evelyniä puutarhanhoito ei kiinnostanut lainkaan. Nainen avasi mustan takorautaportin ja Fuego kiskoi innolla kivettyä polkua pitkin kohti kivisiä portaita ja talon ulko-ovea.
"Odota nyt hetki", nainen murahti koiralleen, joka lopetti kärsimättömän nykimisensä ja jäi häntää heiluttaen odottamaan, että Evelyn olisi pitänyt porttia auki myös Klausille ja Roolle. Kivetyn polun päässä kohosivat kiviset askelmat ja suuri, tamminen pariovi.
"Varoitan jo valmiiksi, että talo on äitini sisustama, joten se näyttää… no, juuri siltä", Evelyn lausahti huvittuneesti ja sovitti avaimen lukkoihin. Ovi aukesi ja Fuego kiisi ensimmäisenä sisään. Evelyn seurasi perässä ja paineli nopeasti turvakoodin varashälyttimeen seinällä.

"Tervetuloa vaan", Evelyn naurahti ja riisui kengät käytävän kenkähyllykköön. Hän heitti avaimet ja puhelimen huoletta lipaston päälle ja riisui takkinsa. Sen jälkeen hän päästi Fuegon irti ja koira suuntasi suoraan keittiöön. Hetkeä myöhemmin kuului kolahdus ja vaativa haukku.
"Sillä ei ole vettä", nainen selitti huokaisten ja ojensi kätensä tarttuakseen miehen käteen ja johdattaakseen toisen mukanaan toisesta ovesta oikealle valoisaan keittiöön. Fuego seisoi häntää heiluttaen saarekkeen päädyssä tassu tyhjän vesikipon reunalla. Evelyn kumartui nostamaan vesikipon, täytti sen raikkaalla vedellä ja laski koiralleen, joka joi innokkaasti ja kasteli pienen pyöreän valkoisen maton, joka kipon alla oli.
"Sottapytty", Evelyn torui koiraa, joka vain heilutti häntäänsä ja palasi leveän käytävän puolelle.

Talo oli kaksikerroksinen, valoisa ja tilava. Lattiat olivat vaaleaa parkettia ja seinät valkoisen maalin peitossa. Sisustuksen puolesta talo näytti lähes suoraan jostakin sisustuslehdestä repäistyltä. Seinillä oli kuuluisien maalareiden tauluja, huonekalut olivat samaa sarjaa ja sointuivat hyvin yhteen. Evelyn kääntyi Klausin puoleen.
"Haluatko nähdä koko talon vai suunnataanko yläkertaan? Minulta saattaa myös löytyä pullo punaviiniä, jos janottaa" Evelyn jutusteli toispuoleinen virne kasvoillaan. Olohuoneessa oli naisen rakastama takka, sitä reunustava kiviseinä sekä ylisuuri kirjahylly täynnä kirjoja ja elokuvia. Yläkerrasta löytyisi hänen suuren huoneensa lisäksi kaksi pienempää vierashuonetta, kylpyhuone poreammeella ja oleskelunurkkaus.
"Kiviseinä tosin löytyy alakerrasta", nainen naurahti matalasti ja viittasi kädellään olohuoneen avointa tammiovea kohti.

[Kämpän pohjapiirustus löytyy muuten Evelynin esittelystä, jos auttaa hahmottamaan paremmin. :D]

[Auttaa, mahtavaa. Pitäisi tehdä Klausillekin.]

Evelynin talo oli hienompi jo ulkoa, kuin Klaus oli saattanut kuvitella. Hän ei tiennyt miten koskaan voisi enää asua omassa loukossaan, kun oli nähnyt toisen asunnon. Silti reippaasti ja hieman malttamattomana hän asteli sisälle repien epäsiveän katseensa välillä irti naisesta. Hän nyökkäsi Evelynin sanoille tuon äidin sisustukselle – se olisi varmasti virheettömästi ja kalliilla maulla sisustettu upea talo, jollaisia oli harvassa – lähinnä sisustuslehdissä. Päästyään eteiseen Klaus saattoi vain todeta olleensa oikeassa. Vaikka hän harvemmin luki sisustuslehtiä, hän saattoi nähdä, että asunto oli juuri niin tyylikäs.

Roon levoton nykiminen hihnan päässä herätti Klausin nykyhetkeen. Hän irrotti hihnan uroksen kaulapannasta ja saattoi vaan seurata sen vauhdikasta juoksua Fuegon perään. Hän hymähti Evelynin sanoille, jätti remmin, kenkänsä ja takin eteiseen. Toisen ojennettu käsi ei kauaa joutunut odottamaan, kun mies tarttui siihen puristaen sitä vahvasti ja seurasi talon omistajaa keittiöön. Fuegon odottava katse sai Klausin naurahtamaan. Roo sen sijaan kiersi keittiötä nenä kovasti väpättäen. Uudet hajut saivat sen sekoamaan ja koira kulkikin kirsu maassa häntä villisti heiluen.

Naisen vihjaileva äänensävy sai Klausin sekoamaan entisestään. Hän jo melkein riisui toista katseellaan, eivätkä toisen puheet kiviseinästä auttaneet. Hän astui lähelle ja kiersi kätensä Evelynin ympärille katsoen tuota hieman sumein silmin.
”Et tiedä miten vaikeaksi oloni teet”, hän sanoi matalasti ja vei kätensä naisen hiuksiin. Miehen huulet painautuivat toisen huuliin kärsimättömästi. Oli hänelle aivan sama, missä he sen tekisivät. Sillä hetkellä hän ei vain voinut enää odottaa, sillä nainen oli kiusannut häntä ihan tarpeeksi. Toinen käsi haparoi tietä toisen paidan alle.

Evelyn painautui lähemmäs Klausia ja olisi vastannut jotakin kiusoittelevaa, jos olisi kyennyt muodostamaan kunnollisia lauseita. Miehen läheisyydessä vain oli jotakin, mikä tuntui sulkevan kaiken ylimääräisen aivotoiminnan. Nainen vastasi suudelmaan kärsimättömänä käsien vaeltaessa miehen kylkiä ja selkää pitkin. Klausin suuret, pehmeät kädet tuntuivat luvattoman hyviltä paidan alla, mikä sai Evelynin huokaisemaan pienesti suudelmaan. Hän lähti hitaasti johdattamaan heitä lyhyin, kiireettömin askelin kohti ovea selkä edellä. Evelynin onneksi hän tunsi talon hyvin ja osasi arvioida etäisyyksiä ja suunnistaa käytävän päässä olevia portaita kohti kompuroimatta tai törmäilemättä. Kuuma suudelma ei katkennut hetkeksikään.
Naisen kädet nykivät kärsimättömästi miehen paitaa ylöspäin tarkoituksenaan päästä eroon moisesta täysin turhasta vaatekappaleesta mitä lähemmäs portaita he pääsivät. Sirot kädet vaelsivat paljaalla iholla ja kaikki ajatukset tuntuivat haihtuneen. Hengästytti. Alin porras tuntui kylmältä ja terävältä jalkaa vasten ja niin nainen lähti kiipeämään kierreportaita takaperin miestä perässä varovasti nykien. Yläkertaan, yläkertaan. Syiden keksiminen tarpeelle päästä yläkertaan tuntui jokaisen kiivetyn portaan myötä entistä vaikeammalta.

Suudelma oli aivan liian houkutteleva, ja häntä oletettavasti makuuhuonetta kohti kuljettamaan lähtenyt nainen aivan liian hurmaava. Klaus seurasi ehkä hätäisenä toista välittämättä siitä, ettei suoranaisesti nähnyt, mihin he olivat menossa. Alin porras oli kampata hänet, mutta pieni kompurointi kai kuului asiaan. Hän luotti Evelynin askeliin aivan liikaa, mutta ei antanut ajatustakaan epäröinnille. Jostakin kumman syystä hänen mielensä oli aivan muissa sfääreissä. Mies irrottautui suudelmasta vain kiskoakseen paitansa pois portaissa. Hän tarttui vapaalla kädellään naisen käteen ja johdatti tuon ylös portaita. Niiden kipuaminen sokkona oli aivan liian hidasta. Hän antoi Evelynin näyttää makuuhuoneen sijainnin ja sinne päästyään pudotti paitansa jonnekin lattialle ja kävi toisen vaatteiden kimppuun. Huulet maistelivat ahnaasti naisen kuumia huulia ja kädet tekivät siveettömästi matkaa tuon paidan alla.

Klausin paljas yläkeho sai Evelynin nuolaisemaan huuliaan, kun hän seurasi miehen perässä yläkertaan ja osoitti makuuhuoneen suunnan. Nainen antoi ihailevan katseensa lipua miehen paljaalla iholla käsien tanssiessa omia teitään. Evelyn suorastaan hukkui suudelmaan, joka tuntui kestävän ikuisuuden. Hän tarrautui miehen kehoon kuin hukkuva pelastusrenkaaseen ja painautui niin lähelle kuin mahdollista samalla kun koetti auttaa oman paitansa riisumisessa. Hän joutui katkaisemaan suudelman siksi hetkeksi, kun veti paidan päänsä yli ja heitti lattialle miehen paidan seuraan, mutta painautui sen jälkeen nopeasti Klausia vasten. Paljas iho tuntui kuumottavalta ja ilma himosta painostavalta. Naisen pupillit olivat laajentuneet ja kädet vaelsivat aukaisemaan miehen housuja. Hän halusi eroon kaikesta ylimääräisestä mielellään heti eikä hetken päästä.
"Sinä teet minut hulluksi", Evelyn sai sanottua suudelmien lomassa. Jalat tuntuivat hyytelöltä, joten hän peruutti seinää kohti Klausia mukanaan vetäen. Seinä tarjoaisi edes hieman tukea kuumien suudelmien keskellä, vaikka tuntuikin nyt kylmältä paljasta selkää vasten.

Evelynin paljas iho hänen omaansa vasten sai Klausin hengityksen salpautumaan. Hän ei ollut enää hetkeen hengittänyt kuin pinnallisesti ja saattoi nyt hetkeksi unohtua vain nauttimaan toisen lämpimästä kehosta. Oli huumaavaa tuntea toisen halu, tuon hento, upea vartalo. Klausin kädet sivelivät kylkiä alaspäin aina lantiolle saakka. Hän huokaisi toisen huuliin, kun tunsi kopelointia etumuksellaan. Eipä tarvinnut ainakaan kiirehtiä toista, sillä hän tunsi naisen olevan aivan yhtä malttamaton kuin hänkin.
Klaus painoi Evelynin seinää vasten ja oli aivan liian hätäinen ja puhekyvytön vastatakseen toisen sanoihin. Teot puhuisivat puolestaan. Hän avasi näppärästi naisen housut ja kiskottuaan niitä hetken vihjaillen alemmas, hän nosti toisen kätensä Evelynin kylkeä pitkin ylemmäs. Se kiemurteli selän ja seinän väliin avaamaan rintaliivien hakaset, ja itsepäisesti se taisteli vaatekappaleen naisen yltä. Suudelma katkesi vain siksi, että Klausilla oli kiire repiä housut jalastaan – boksereita myöten. Hän oli pian täysin ilkosillaan, eikä malttanut pitää näppejään edelleenkään erossa Evelynistä. Hän halusi tuon, kokonaan.

Evelyn veti terävästi henkeä, kun Klausin kädet sivelivät paljasta kylkeä. Kosketus tuntui niin hyvältä, niin kaivatulta ja niin huumaavalta. Hän kiemurteli ulos niin farkuistaan kuin alushousuistaan Klausin kiskomisen avustuksella ja pääsi pian eroon rintaliiveistäänkin, kun Klausin näppärät sormet aukaisivat hakaset. Hengitys tuntui täysin toissijaiselta toiminnolta, hapenpuute poltteli mukavasti eikä rintakehän kiivas kohoilu haitannut lainkaan, niin kauan kuin Klaus oli siinä lähellä lämpimänä, himoittavana ja henkeäsalpaavana. Nautinnollinen huokaus karkasi huulilta.
Miehen riisuessa housujaan kiireisesti, Evelyn kurotti läheisen lipaston laatikkoon ja hetken kopeloituaan löysi kondomipaketin. Hän aukaisi pienen foliokääreen näppärästi ja mikäli Klaus ei vastustellut, liu'utti hän kondomin paikoilleen pehmein sormin. Hän ei malttanut enää odottaa, vaan halusi Klausin sisälleen heti. He olivat jo leikkineet ihan tarpeeksi, niin sisällä talossa kuin ulkona pelloillakin. Evelyn oli monia asioita, mutta kärsivällinen ei ollut yksi niistä.

Klaus hymähti Evelynin omatoimisuutta, kun tuo etsi käsiinsä kondomin ja laittoi sen paikalleen. Mies ei malttanut pysyä erossa toisesta, vaan painoi tuon suhteellisen rajusti seinää vasten ja vei kätensä häpeilemättä naisen haaroihin. Tuon kosteuden tuntiessaan hän oli viimeistään varma, että Evelyn oli ihan yhtä halukas aktiin kuin hänkin. Klaus nosti pienikokoisen naisen kevyesti seinän ja itsensä väliin eikä epäröinyt etsiä tietään tuon sisälle. Matala nautinnon huokaus karkasi huulilta, kun hän pyrki samaan aikaan pitelemään Evelynistä kiinni ja hillitsemään liikkeitään. Ei kai hän sentään toista satuttaa halunnut. Ainakaan kovin paljon. Seinä tuntui viileältä ihoa vasten, mutta se ei ollut ollenkaan pahasta. Klaus painoi vaativan suudelman Evelynin huuliin ja hyväili toisella kädellään naisen rintoja. Miten joku saattoikin tuntua niin hyvältä? Hän haukkasi kiihkossaan toisen alahuulta eikä hallinnut nautinnosta kertovia huokauksiaan – tuskin kukaan heitä kuulisi isosta talosta, joten sillä ei ollut väliä.

Evelynin polvet notkahtivat, kun Klausin käsi löysi tiensä alas, juuri sinne, minne hän kipeästi kaipasi kosketusta. Onneksi mies oli painanut hänet niin rajusti seinää vasten. Evelynin kädet vaelsivat Klausin kylkiä ja selkää pitkin. Jalat kietoutuivat miehen ympärille heti, kun Klaus oli nostanut hänet seinää vasten ja työntynyt sisälle. Kädet sotkeutuivat miehen hiuksiin ja huulet yhtyivät vaativaan suudelmaan. Klausin näykkäisy sai hiljaisen, nautinnollisen voihkauksen karkaamaan Evelynin huulilta. Hän käänsi aavistuksen Klausin päätä ja painoi huulensa miehen kaulalle, näykkien kevyesti antaessaan huultensa vaeltaa miehen ihoa pitkin kaikkialle, minne hän vain ylsi. Kädet hyväilivät niskaa ja selkää samalla kun lantio mukaili Klausin liikkeitä. Evelyn painoi huulensa nälkäiseen suudelmaan, joka kertoi sanattomasti kuinka paljon nainen halusi miestä. Miehen voimakkaat, kiihtyvät työnnöt ja rintoja hyväilevät kädet saivat Evelynin hengityksen katkeamaan lähes kokonaan. Oli vaikea hengittää edes pinnallisesti, kun koko keho tuntui olevan tulessa.

Huone oli täyttynyt kiihkeällä tunnelmalla ja nautinnon huokauksilla ja voihkauksilla. Se toi läheisyyteen oman merkityksensä ja aito nautinto sai hetkestä vielä merkittävämmän. Mies joutui puremaan huultaan, jotta ei tulisi liian aikaisin ja antaisi naisellekin mahdollisuuden nauttia hetkestä pidempään. Eihän hän voinut Evelynin tulemista taata, mutta halusi ainakin tuottaa tuolle nautintoa niin pitkään, kuin saattoi.
Nautintonsa huipulla hän painoi Evelynin yhä tiukemmin seinään, ja saattoi rajun suudelman tuon huuliin. Viimeiset työnnöt veivät pohjaan saakka ja saivat hänet näkemään tähtiä. Terävä huokaisu purkautui toisen huulille. Hänen oli kuuma, iho oli nihkeä. Hengästyneenä hän vetäytyi naisesta ja kaappasi tuon syliinsä, vain kantaakseen tummahiuksisen sängylle. Hän kaatui Evelynin viereen ja yritti tasata hengitystään sekä villinä lyövää pulssiaan. Näkökyky tuntui hävinneen ja hän saattoi hämärässä erottaa vain naisen kauniit kasvot, jotka olivat ihan hänen omiensa vieressä. Puhekyky oli kadonnut, eikä hän olisi osannut edes sanoa mitään.

Evelyn nautti joka hetkestä, rajuista suudelmista ja kovasta seinästä selkänsä takana. Ajoittain rajutkin otteet tuntuivat pelkästään hyviltä. Mitäpä muutamasta mustelmasta, sillä niitä ehtisi murehtia myöhemminkin. Ainoa millä oli väliä oli Klaus, jonka hän halusi vieläkin lähemmäs. Hän ei olisi voinut olla kiitollisempi miehelle, joka kantoi hänet sängylle, sillä oli varma, etteivät hänen jalkansa olisi kantaneet.
Nainen veti syvään henkeä muutaman kerran koettaessaan tasata hengitystään. Hänen vihreät silmänsä tuntuivat liimautuneen komean miehin silmiin. Sanoja ei onneksi taidettu kaivata, sillä hän ainakin oli varma, ettei saisi muodostettua muutamaa sanaa pidempiä lauseita vaikka miten yrittäisi. Nainen kurotti painamaan kevyen suudelman miehen suupieleen. Se sai käydä puheesta, sillä hänellä ei ollut mitään sanoja mielessään. Vain hyvänolontunne ja tyytyväisyys. Evelyn nousi sen verran istualteen, että sai vedettyä toisella kädellään mustavalkoista päiväpeittoa pois sängyltä. Hän ryömi peittojen alle ja siirsi peittoa sivuun sanattomaksi kutsuksi Klausille. Mies olisi oikein tervetullut viettämään yönsä suuressa sängyssä Evelynin vieressä. Ehkä nainenkin osaisi pysytellä omalla puolellaan eikä takertuisi unissaan mieheen.

Klaus ei voinut vastustaa upean naisen kutsua. Se oli kutsu, jota hän oli hiljaa mielessään odottanut ja toivonut, vaikka ei tiennytkään mihin heidän suhteensa etenisi. Hän hymyili Evelynille itselleen epätavallisen leveästi ja kaivautui peiton alle. Mies kaatui sänkyyn rentona ja raukeana ja käänsi katseensa hetkeksi toiseen. Nainen oli niin kaunis, eikä hän ymmärtänyt, miten oli koskaan onnistunut sotkemaan tuon elämäänsä. Hän ei ollut aikoihin ollut kenenkään kanssa niin läheinen ja toivoi, että pilaisi mitään sillä kertaa. Hänellä oli tapana ajaa tärkeät ihmiset luotaan typerien väärinkäsitysten takia.

Peitto tuntui turhan kuumalta, joten Klaus heitti sitä hieman sivuun. Aiemmasta aktiviteetista huolimatta hän koki kuitenkin tarpeelliseksi pysyä suhteellisen siveellisenä ja paljasti peiton alta vain ylävartalonsa ja toisen jalan polvesta alaspäin. Hän etsi Evelynin käden omaansa ja puristi sitä hellästi. Läheisyys tuntui hyvältä, hänellä oli turvallinen ja rauhallinen olo. Se oli omituista, kun otti huomioon hänen yleisen epäilevän suhtautumisensa ihmisiin. Klaus kurottautui painamaan hyvänyönsuukon naisen huuliin ja antoi tuon halutessa mahdollisuuden tulla kainaloon.

Evelyn vastasi miehen leveään hymyyn, kun Klaus ryömi peittojen alle hänen seurakseen. Nainen oli toivonut, että Klaus jäisi yöksi ja oli tyytyväinen, kun niin tapahtui. Hymy tuntui vain levenevän, kun Klaus painoi suukon hänen huulilleen. Mies oli tehnyt hänestä ihan pehmon. Evelyn huomasi hetken ajan toivovansa, että voisi joka yö nukahtaa Klausin viereen. Nainen työnsi moiset ajatukset saman tien pois päästään, mutta siirtyi tyytyväisesti miehen kainaloon. Siinä oli hyvä olla.

Aamuaurinko ei päässyt paistamaan verhojen peittämistä ikkunoista, mutta Evelyn heräsi silti aamuvarhaisella. Hän oli aina ollut aamuvirkku, eikä ollut ainakaan vielä löytänyt hyvää syytä muuttaa tapojaan. Nainen kierähti varovasti kauemmas Klausista ja venytteli makeasti. Hän oli nukkunut hyvin miehen vieressä.
Kynsien rapina parketilla sai Evelynin huokaisemaan. Fuego nosti etutassunsa sängyn reunalle ja tuijotti naista odottavasti. Punertavan pitbullin häntä heilui riehakkaasti puolelta toiselle. Koira näytti virkeältä eikä ollenkaan niin aamu-uniselta kuin yleensä. Ehkä ne olivat jo ehtineet riehua Roon kanssa, tai sitten pitbull vain oli todennut, että tänään ei tarvinnut nukkua pitkään. Ei koirista aina saanut selvää.
"Painu pihalle", Evelyn naurahti hiljaa koiralle, joka haukahti iloisesti saatuaan omistajansa huomion. "Shh", hän torui koiraa hätäisesti. "Pihalle", hän toisti ja viittasi kädellään ovea kohti. Fuego käännähti ympäri ja loikki käytävän halki portaikkoon. Evelyn kuuli, kuinka koira liukasteli portaat alas. Hetkeä myöhemmin Fuegon haukku kuului ulkoa. Aidattu takapiha oli kätevä, varsinkin, kun koira osasi avata lasisen takaoven itse. Evelyn ei tiennyt, oliko Roo seurannut Fuegon perässä ulos vai odottiko koira Klausin käskyä. Nainen kääntyi katsomaan miestä.
"Huomenta", hän sanoi hiljaa ja painoi kevyen suukon miehen poskelle.

”Mmmhh”, Klaus mutisi unisena ja oli vain kääntämässä kylkeään ennen kuin tajusi hämärästi, missä oli. Evelynin silkin pehmeät huulet hänen poskellaan saivat unisenkin miehen hymyilemään.
”Onko jo aamu?” hän mutisi jaksamatta avata silmiään vielä. Väsytti. Hän ei ollut yleensä jalkeilla kukonlaulun aikaan, vaan kerta kai se olisi ensimmäinenkin. Hän raotti silmiään hämärässä huoneessa ja kohtasi Evelynin kasvot. Syvä, pitkä haukotus sai Klausin peittämään suunsa kämmenselällään.
”Huomenta”, hän vastasi viimein. Hän kuuli koiran haukkuvan, tarkemmin ottaen kahden koiran. Roo oli pinkaissut onnessaan Fuegon perässä pihalle, kunhan oli hetken verran kuitenkin harkinnut, saiko lähteä talosta. Ovi oli auki, joten mikä ettei.

"On", Evelyn naurahti pehmeästi. Klaus oli suloinen unisena. Hän joutui todella hillitsemään itsensä, ettei olisi päästänyt jonkin sortin 'aww' äännähdystä Klausin uniselle mutinalle. Nainen katsoi lämmin hymy huulillaan Klausia makoillen rennosti kyljellään sängyllä. Pehmeät sormet tanssahtelivat höyhenenkevyesti miehen käsivartta pitkin eikä Evelyn osannut edes välittää peitosta, joka oli valahtanut alemmas hartioilta hipoen säädyllisyyden rajamaita.
"Jatka vain unia, jos väsyttää", nainen sanoi lempeästi puristaen kevyesti miehen olkavartta. Hän voisi ihan hyvin vain makoilla sängyllä ja kuunnella heräilevän kylän ääniä - eli lähinnä koirien innostunutta haukkua. Slaley oli kaikin tavoin hiljainen kylä. Täällä ei paljoa tapahtunut, oli vuorokaudenaika mikä tahansa. Hän hivuttautui hieman lähemmäs Klausia voimatta vastustaa kiusausta painaa uutta suukkoa miehen poskelle. Mitäs oli niin vastustamaton.

”Ei, ei”, Klaus vastusteli kun oli saanut luvan vielä nukkua. Hän hieroi silmiään ja kohottautui kyynärvarsiensa varaan. Väsytti, mutta Evelynin hellät suudelmat ja ylipäätään tuon läsnäolo saivat aistit terästymään. Oli aivan erilaista herätä naisen vierestä, niin paljon mukavampaa. Yksin ollessaan hän olisi nukkunut krapulaansa pois vielä pitkälle päivään. Se aamu oli erilaisuudessaan kovin raikas ja toivottu.
”Olen jo käytännössä ylhäällä”, hän vannoi vaikka näytti taatusti niin kesken unien herätetyltä kun vain saattoi. Hän tähtäsi hymyillen suukon Evelynin suupieleen ja katseli kaunista naista unohtuen ihailemaan tuon kaulaa, solisluita, toivoen melkein peiton valuvan vain vähän alemmas.

Klaus oli kuin pieni poika, joka kieltäytyi päiväunista vaikka näytti jo lähes nukkuvan silmät auki. Evelyn hymyili lempeän huvittuneena. Ensi kerralla pitäisi muistaa antaa aamu-unisen miehen nukkua hieman pidempään. Fuego ainakin nauttisi, kun ei olisi talon ainoa unikeko.
"Siltä näyttää", Evelyn naurahti hyväntahtoisesti. Mahdoton tapaus tämä mies. Naisen hymy vain leveni suukon myötä. Hän kallisti aavistuksen päätään ja ihaili komeaa Klausia. Hän ei voinut kuin ihmetellä, miten mies oli edelleen siinä. Hän ei suostunut myöntämään edes itselleen sitä, miten tyytyväinen oli siihen, että mies oli yhä tässä. Se tuntui jo ajatuksen tasolla hämmentävältä, sillä yleensä Evelyn oli se, joka juoksi pois siinä vaiheessa kun vietettiin kokonaisia öitä vieraissa taloissa - tai vaihtoehtoisesti ajoi muut ulos omasta kodistaan. Nyt hän ei kokenut moista tarvetta vaan hymyili raukeasti miehelle, jonka kutsuisi mielellään yöksi useamminkin.
"Nukuitko hyvin?" Evelyn kysyi alahuuli hampaidensa välissä. Hänellä oli paha tapa purra alahuultaan silloin, kun ajatukset tuppasivat harhailemaan sopimattomille poluille, mitä ne nyt todella tekivät, kun Klaus oli aivan vieressä. Sormet silittelivät pehmeästi Klausin poskea kun nainen katseli kirkkain silmin komeaa miestä.

Katse nousi hitaasti takaisin Evelynin silmiin, kun tuo esitti kysymyksen. Klaus mutisi jonkinlaisen myöntävän vastauksen ja venytteli kuin kissa. Mies pyöräyrtti niskaansa, ja pysähtyi taas katselemaan naista. Äänekäs haukotus karkasi jälleen suusta. Hän todella yritti piristyä, ja olikin jo virkeämpi kuin vasta herättyään. Klausin oli pantava merkille, kuinka suloinen Evelyn oli purressaan alahuultaan ehkä huomaamattaankin. Se oli tapa, jonka hän oli pistänyt merkille jo aiemmin. Nainen selvästi tiesi mikä vetosi miehiin – tai sitten Klaus oli vain niin tuon pauloissa että hurmaantui kaikesta. Hänen oli kuitenkin myönnettävä itselleen, että viihtyi paremmin kuin hyvin toisen seurassa eikä pistänyt pahakseen yökyläilyäkään. Usein, kun hän oli herännyt naisen vierestä, tilanne oli ollut hyvin kiusaantunut ja hän oli poistunut nopeasti. Evelynin kanssa sitä ongelmaa ei ollut, tai sitten tuo kohteliaisuuttaan peitteli sen hyvin.
”Nukuitko sinä hyvin?” hän sai muotoiltua vastakysymyksen ja tarttui hellästi poskeaan sivelevään käteen. Hän painoi muutaman hellän suukon kädelle ja lomitti sitten heidän sormensa. Onnellinen, pieni, väsynyt hymy nousi kasvoille.