At your doorstep for the very first time

"Mistä sinä muka tiedät?"
Hän nurisi toiselle, istumatta alas juomaan kahviaan. Hän alkoi olla liian ärtynyt tehdäkseen niin, joten mies joi mustaa, vahvaa sumppia seisaaltaan. Miksi Deirdre olisi kertonut toiselle vai oliko siskolla useinkin tapana hölötellä kaikille hänen ongelmistaan ja asioistaan. Ei se niin kävisi...
"... Mihin muka?"
Artemiksen äänensävy oli kireä, miehen näyttäessä vähintään yhtä kireältä. Häntä ärsytti nyt todella. Mikä tuota vaivasi? William ei ollut ennen huolehtinut.
"Vaikka naimmekin, se ei tarkoita että sinun pitäisi olla lapsenvahtini. En halua lapsenvahtia."

William ei vastannut mitään siihen mistä tiesi. Ei hän halunnut vetää toisen siskon nimeä mukaan tähän räjähdysalttiiseen tilanteeseen - ainakaan vielä. Jos Artemis olisi puhunut hänelle noin vaikkapa päivää aiemmin, olisi William räjähtänyt tuon naamalle siitä kuinka mustatukkainen käyttäytyi kuin kakara ja sen takia ansaitsi tulla kohdelluksi kakarana, ja tarvitsi siis kyseisestä syystä myös lapsenvahdin. Nyt mies oli kuitenkin astetta paremmin perillä Artemiksen asioista kuin aiemmin, joten tuo tyytyi siristämään silmiään happamasti ja miettimään hetken. Piti pysyä rauhallisena, koittaa ymmärtää... "Etkö sää oikeesti näe ongelmias? Vai etkö vaan oo valmis ottaan apua vastaan niihin?" William koitti parhaansa jotta ääni pysyisi tasaisena eikä ärtymys kuuluisi läpi, onnistumatta kuitenkaan kovinkaan loistavasti.

Artemis kohotti kulmiaan ja katseli lattiaa. Näkikö hän ne? Kyllä. Halusiko apua? Kyllä ja ei. Williamin sanat ahdistivat jo valmiiksi tupakoinnista kasaan painuneita keuhkoja.
"Mitä? Miksi sinä välittäisit?"
Hehän vain naivat. Ei Williamin olisi tarvinnut saatika kuulunut välittää hänen tekemisistään.
"Se mitä meillä on, on vain seksiä. Ei sinun tarvitse koettaa parantaa maailmaa."

"No en minä tässä maailmaa koita parantaa." William puhahti niin kovin turhautuneena. Mitenkäs hitossa hän nyt selittäisi kantansa Artemikselle ilman että tuo vetäisi hernettä syvemmälle nenäänsä? Mustatukka ei tuntunut olevan oikein ikinä myötämielinen mitään selitystä kohtaan. Brunette itse olisi halunnut puuttua siihen, että pidempi painotti taas sitä mikä heidän suhde oikeastaan oli. Kyllä hän tiesi, oikein hyvin. "Arvostaisin, jos petikaveri olis sen verran terve että pysyis tajuissaan." William päätyi näpäyttämään, kun ei tiennyt mitä muutakaan enää tässä kohtaa sanoa.

"Hyvinhän pysyn jaloillani."
Artemis mutisi. Hän halusi vain käskeä Williamia painumaan helvettiin ja hakemaan sellaisen terveen toverin, jos sellaisen tahtoi. Mutta kun ei hän ollut terve ja sitä ei voisi myöntää.
"Eiköhän sellasia ole maailma piukassa."

William koki suunnatonta halua kommentoida siitä, kuinka William oli silloin yhtenä päivänä pyörtynyt huonojen ruokailutottumustensa vuoksi. Artemiksen seuraava kommentti veti miehen hetkeksi hämilleen. Siis mitähän tuo nyt taas oikein tarkoitti? Bruneten olettaessa ymmärtäneensä asian tuon kulmat painuivat kurttuun. "Koitatko sää sanoa, että mun pitäis mennä ettimään joku muu?"

Artemis kohautti olkiaan toisen kysymykselle, kylmä ja välinpitämätön ilme kasvoillaan. Toisaalta, mies näytti siltä aina, paitsi sängyssä. Se oli ainoa hetki kun kasvoilla näkyi oikeita tunteita, muutakin kuin raivoa.
"Halusit muunlaisen. Niin mikä estää?"
Mies sanoi turhankin provosoivasti. Kyllä se tuntuisi pahalta, jos William haluaisi oikeasti jonkun muun ja lähtisi, mutta ei hän sen antaisi toiselle näkyä.
"Sinä tiedät millainen olen ja kuvittelin sinun hyväksyneen sen."

William otti itseensä toisen sanoista paljon enemmän kuin olisi pitänyt. Häntä loukkasi oikeasti paljon se miten Artemis hänelle nyt puhui. Noinko paskamaisena tuo häntä piti? Tokihan hän oli itsekin sanonut vähän ikävästi, mutta silti. "No enhän mää nyt noin oo sanonu." Brunette ärähti. "Onko se nyt jumalauta niin väärin, että haluaisin sun olevan kunnossa?"

Artemista alkoi todella ärsyttää.
"Mistä helvetistä kuvittelet etten ole kunnossa? Et tiedä minusta mitään, paitsi sen mitä teen työkseni ja miltä näytän alasti!"
Mies karjaisi lopulta hyvin ärtyneenä. Että häntä vitutti suoraan sanottuna sillä hetkellä. Hän halusi kääriytyö omaan yksinäisyyteensä jälleen hetkeksi ja olla ilman ihmisiä. Tämän takia hänen elämäänsä ei kuulunut ketään.

Tässä kohtaa olisi tehnyt mieli pukeutua, kerätä tavarat ja lähteä ovet paukkuen kotiin. Se ei nyt kuitenkaan oikein tuntunut vaihtoehdolta, ainakaan vielä. "No en kai tiedä, kun et vittu kerro mulle mitään!" William vastasi vähintään yhtä ärtyneenä ja vähintään yhtä kovalla äänellä. Normaalisti oikein kukaan ei käynyt hänen hermoilleen, mutta Artemis onnistui siinä alta aikayksikön.

"Mitä sun pitäisi tietää? En tiennyt että naimisiin tarvitaan elämänkerta!"
Estevalmentaja alkoi selvästi olla ärtynyt. Silti siinä raivossa oli jotain muutakin, ahdistusta ehkä. Elekieli ei ollut vihaista vaan ahdistunutta ja paniikinomaista, suurien salaisuuksien peittelyn takia.

"No en tiedä, mitä vaan!" William oli niin keskittynyt suuttumiseen, ettei oikein osannut tulkita mustatukkaisen varsin ahdistunutta elekieltä. "Miten olis vaikka 'Hei, olen Artemis, en pidä lempinimistä tai oikeastaan edes ihmisistä, mutta seksi on ihan kivaa'." Nuorempi puhisi tyytymättömänä. "Haluaisin vaan tuntea sut paremmin. Ja haluaisin, että sulla olis asiat hyvin." Äänensävy oli laantunut jo huomattavan paljon, mutta William tiesi vallan mainiosti että hermot pettäisivät uudestaan hyvin herkästi.

Miten toinen jaksoi jankata siitä että halusi hänellä asioiden olevan hyvin? Häntä alkoi todenteolla ärsyttää, mitä William oli saanut päähänsä ettei hänellä ollut asiat hyvin? Argh!
"--- Nytkö vasta huomasit etten pidä ihmisistä?"
Hän kohotti toista kulmaansa miltei kyllästyneenä. Oliko William niin tyhmä tai yksinkertainen?
"Mitä Deirdre kertoi sinulle? Mitä sinä oikein jankutat? Ei sinun tarvitse minua parantaa, siihen ei kyennyt kukaan muukaan! Voitko jumalauta olla lässyttämättä kuin olisit mieheni!"

"Tiesin sen aika alusta asti, kiitos kysymästä." William päätyi kommentoimaan varsin happamasti. Ei jumalauta nyt tuota kakaraa. Artemiksen jatkaessa uhoamistaan Williamin ilme kiristyi entisestään. Miten saattoikin olla näin vaikeaa tulla jonkun kanssa toimeen? Oli jotenkin ahdistavaa kuulla, kuinka toinen vetosi siihen ettei kukaan ollut pystynyt tuota parantamaan. Nousevasta ahdistuksesta huolimatta ärtymys pysyi päällimmäisenä tunnetilana. "No antasit mun edes yrittää!" Miehistä lyhyempi korotti jälleen kerran ääntään. Tuotakaan, yllättäen, ei ollut ollut tarkoitus sanoa. Miksi hän edes haluaisi yrittää parantaa Artemiksen?

No hyvä, ettei tullut edes yllätyksenä. Artemiksella oli paha taipumus kaivaa ihmisistä hirveimmät puolet esiin, vaikka kyseessä olisi ollut itse pyhimys.
"Miksi antaisin, kun ei ole parannettavaa? Mikä helvetti siinä ei mene jakeluun että voin hienosti, paremmin kuin koskaan!"
Artemis iski kahvikupin pöytään sellaisella voimalla, että se hajosi pirstaleiksi miehen kädessä, aiheuttaen haavoja sinne tänne.
"Ai vittu nyt!"

William järkyttyi pahemman kerran Artemiksen tehdessä jo varsin väkivaltaisen eleen. Pienen hetken brunette ehti katsoa tuota huomattavan säikähtäneenä, ennen kun sai itsensä kasaan. "Voitko nyt jumalauta lopettaa!" Nuorempi huusi. "En mielestäni pyydä sulta mitään äärettömän mahdotonta!" William nappasi Artemista käsivarresta kiinni samalla kun huusi tuolle. Mieli olisi ihan tosissaan tehnyt läimäyttää pidempää miestä pariin otteeseen, mutta väkivaltaiseksi hän ei ihan oikeasti halunnut käydä. Sen jälkeen ei oikein ollut enää paluuta - ainakaan hänen mielestään. "Sää et oo kunnossa!" Onneksi kuuloetäisyydellä ei tainnut olla ketään, muuten paikalle ilmestyisi vielä poliisitkin tällä menolla.

Luojan kiitos omakotitalosta, todellakin. Kukaan ei kuulisi heidän riitelyään, kerrostalossa naapurit olisivat varmasti jo soittaneet poliisit. Artemis yritti repäistä itseään kauemmas toista, miltei paniikissa. Hän ei halunnut ketään lähelleen nyt.
"Mistä sä olet vittu saanut tollasta päähäs?"
Hän ärisi toiselle, unohtaen nyt puhua siististi kirjakieltä.

William teki parhaansa pitääkseen otteensa. "No mitä luulet että mistä?!" Hänellä ei ollut pienintäkään hajua siitä mihin tilanne oli taas menossa, eikä hän oikeastaan edes halunnut tietää. Hyvin tämä ei voinut päättyä, ei sitten mitenkään. Pahimmillaan hän saisi tästä pahoinpitelysyytteet.

Mies tuijotti toista tiukasti silmiin, silti kevyt paniikki katseessaan.
"Mistä?"
Leuat kiristyivät ja ärtymys loisti metrien päähän, varmasti hohkasi kuumana siinä muutaman sentin etäisyydellä.
"Mitä se kerto sulle? Mitä vittua se puhu sulle?"

Okei, tähän tilanteen ei todellakaan pitänyt mennä. Mitähän helvettiä hän sanoisi tähän? "Se vaan kerto millanen sää olit ennen. Ja mitä sulle tapahtu." Mies koitti pitää itsensä rauhallisena. Hän ei halunnut turhan yksityiskohtaisesti selittää mitään siitä mitä oli miehen siskolta kuullut. Huutaminen riittäisi nyt hetkeksi.

Hetken Artemis näytti siltä että joko löisi tai heittäisi miehen raivostuneena ulos asunnostaan. Ei, hän vain vetäisi itseään kauemmas ja käänsi toiselle selkänsä. Sisko saisi kuulla kunniansa. Mitä William kuvitteli voivansa tehdä? Keuhkoja puristi.
"... Mitä kuvittelet että voisit tehdä? Mikä saa sut ajattelemaan että voisit tehdä musta paremman, jotenkin ehjemmän, jos en koe enää olevani hajalla?"

Rintakehää puristi ikävästi Artemiksen puhuessa. Koko välikohtaus kadutti taas suunnattomasti. "En tiedä." William myönsi vaisusti. Eihän hän tiennyt. Halusi vain. "Anteeksi. Sattuko sua?" Kysymyksellään William viittasi tietenkin aiemmin rikottuun mukiin ja sen potentiaalisesti aiheuttamiin vammoihin.

Artemis vilkaisi kättään, joka vuoti satunnaisista kohdista haavoja.
"Ei."
No sattuihan, idioottikin sen tajusi, että jos hajotti posliinisen kahvimukin ja sai siitä haavoja sormiinsa, niin että ne vuotivat. Totta helvetissä se sattui, Artemis ei vain voinut myöntää sitä. Hän ei halunnut päästää Williamia yhtään lähemmäs, saatika kääntyä kohtaamaan sen takanaan seisovan ihmisen, joka vakuuttuneesti halusi auttaa häntä. Artemis ei halunnut apua. Hän halusi olla yksin ongelmiensa kanssa. William oli nyt jo liian lähellä.

Ei varmastikaan yllättänyt ketään, ettei William oikein luottanut Artemiksen sanaan. "..näytä." Nuorempi sanoi suorastaan pyytävään sävyyn. Helvetti vieköön jos tästä pitäisi nyt sitten kanssa järjestää kohtaus.. "En puutu muihin asioihin, jos näytät ja annat mun hoitaa." Tai ainakaan enää tänään hän ei puuttuisi, jatkosta hän ei lupaisi yhtään mitään. Tosin olisihan se ihan mahdollista, ettei Artemis tämän päivän jälkeen suostuisi enää tapaamaan häntä laisinkaan.

Mies puraisi huultaan ja katse visusti lattiassa kääntyi näyttämään kättään. Hänen olemuksensa oli alistunut, aivan kuin hän olisi antanut Williamille periksi suuressakin asiassa. Hän oli jo kääntynyt ennen kuin kuuli tuon lupaavan. Tulisiko enää seuraavaa kertaa, jolloin tuo voisi puuttua? Hän alkoi epäillä sitä vahvasti, miettiessään käytöstään ja sitä, halusiko antaa toiselle mahdollisuutta puuttua asioihinsa. Vihreiden silmien katse nousi lopulta empien Williamiin.
"Jos olisit ollut kuin et tietäisi, mun ei tarvitsisi lähteä."