At your doorstep for the very first time

Ookei, Artemis osasi olla varsin suora tekojensa kanssa. Oli jotenkin omituista nähdä tämäkin puoli miehestä, kun oli jo ehtinyt tottua siihen, että määräsi itse homman kulusta. William henkäisi yllättyneenä, mutta kuitenkin mielissään. Montakohan vuotta siitäkin oli aikaa, kun häneltä viimeksi oli otettu suihin? Mieli olisi tehnyt sanoa jotain, mutta William ei tahtonut päätyä jätetyksi tyhmänä seisomaan kalu kovana, kun toinen ottaisi nokkiinsa ja poistuisi paikalta.

Se oli ihan fiksu päätös olla hiljaa. Artemis oli muutenkin juuri nyt mukavuusalueensa ulkopuolella kun totutteli siihen tunteeseen, että yritti olla raapimatta hampailla toista. Käsi laskeutui miehen alavatsallet, samalla kun hän veti miehuutta aina vähän syvemmälle suuhunsa, miettien miten se tehtiin tukehtumatta. Olo oli haparoiva.

William sulki silmänsä ja keskittyi nauttimaan. Sormet haroivat polvistuneen miehen hiuksia hellästi ja huulilta pääsi tyytyväisyydestä kertovia henkäyksiä. Mieleen onnistui vielä palaamaan hatara mielikuva kiusatusta teinistä, mutta William onnistui sysäämään sen sivummalle. Mies hänen edessään oli tässä vapaasta tahdostaan, eikö niin?

Artemis ei enää nykyään tehnyt juuri mitään jos ei ollut aivan pakko. Tämä kuului asioihin joita ei todellakaan ollut pakko tehdä. Totuttuaan itse siihen tunteeseen, hän halusi toisen nauttivan enemmän ja aloitti kiusoittelun. Välillä hän piti vain kosketusherkän kärjen suussaan, välillä enemmän.

Puolitahtomattaan William tukisti Artemista hellästi. Ei helvetti, ei saatana. Kuuluville karkasi mielihyvästä kertova huokaus ja lantio liikahti pienesti. Hyvän aikaa mies jaksoi pitää suunsa kiinni ja keskittyä nauttimaan. Helppoa se ei ollut, olisi tehnyt mieli sanoa edes jotain jossain välissä. "...kohta..." William varoitti hyvissä ajoin.

Saamastaan varoituksesta Artemis oli hyvillään. Hän ei ottanut sellaista suuhunsa. Ikinä. Tuo vaihti pienen hetken päästä suunsa käteen, kun oli melko varma että kohta tuo laukeaisi. Tai ainakin sen "kohta" saattoi katsoa kuluneen.

Joku toinen olisi ehkä voinut jopa loukkaantua siitä ettei Artemis tahtonut hoitaa hommaa loppuun asti suunsa turvin, mutta William ei ollut sitä olettanutkaan. Kovinkaan pitkään toisen ei tarvinnut kättään käyttää, kun William jo saavutti kliimaksinsa. Lihakset alkoivat rentoutua hetkellisen jännityksen jälkeen ja mies avasi silmänsä, suunnaten katseensa Artemikseen. "Teenkö saman sulle?"

Artemis nousi seisomaan, hakien itselleen nenäliinan, johon pyyhkiä sormensa ensihätään. Paperi oli pakko saada heittää täysin tyhjään roskakoriin heti, sitä ei voisi jättää lojumaan. Williamin luona hän oli sentään edes hieman rennompi. Jos vilkaisisi sänkyä, huomaisi sen olevan pedattu paremmin kuin kukaan petasi armeijassa. Tyynytkin näyttivät jo niin täydellisen harmonisilta koristeilta päiväpeiton päällä, että niidenkin oli oltava aseteltuja. Hän nyökkäsi vain vastaukseksi, sanomatta mitään.

Sillä välin kun Artemis pyyhki kätensä, veti William housut takaisin jalkaansa. Tuntui hölmöltä seistä vehje paljaana jos sillä ei mitään tehnyt. Pidempi oli vastannut hänen kysymykseensä paljon paremmin kuin yleensä. Kun Will oletti seuralaisensa olevan valmis jatkamaan, meni tuo varsin tyynesti hoitamaan turhia vaatekappaleita pois tieltä. Ei kai tässä sen kummemmin tarvetta puheille. William aloitti suukottelun rintakehältä ja eteni siitä alas samalla kun laskeutui polvilleen lattialle. Kädet vetivät housuja vielä paremmin pois tieltä, hyväillen sitten miehen reisiä. William koitti olla välittämättä siitä kuinka laihalta Artemis tuntui. Aiemmin asia ei ollut häirinnyt, mutta Deirdren kertomuksen jälkeen siihen tuintui kiinnittävän koko ajan huomiota. Lopulta William pääsi suukottelunsa ja hyväilynsä kanssa miehen haaroväliin asti. Sormet kiertyivät hellästi elimen ympärille ja hieraisivat kerran, kaksi, ennen kuin William kuljetti kieltään varren matkalta, pyöräyttäen sitä sitten kärjellä.

Artemis päästi kädet laskeutuivat kumartuneen Williamin hiuksiin. Tuntui hyvältä jo tulla vain hyväillyksi käsin ja suudelluksi kehosta. Ei kai kukaan tekisi näin jos hän ei olisi haluttava? Mutta kun hän koki olevansa ruma. Hän voihkaisi nautinnosta ja tiukensi otetti hiuksista.

William piti Artemista haluttavana, se oli selvä. Ei hän sellaista ääneen oikein osannut sanoa, mutta tekojen kautta kyllä yritti sen kertoa. Ääneen tuntuisi jotenkin väärältä myöntää haluavansa imeä sellaisen miehen munaa, jonka kanssa ei ollut edes suhteessa. Hän kun ainakin yritti olla ihan asiallinen yh-isä. William koitti tunkea ajatukset vanhemmuudestaan taka-alalle painaessaan päätään alemmas ottaakseen jo varsin tutuksi tulleen elimen suuhunsa.

Artemis olisi antanut miltei mitä tahansa siitä, että olisi voinut luottaa itseensä kuten normaalit aikuiset ihmiset. Hän ei kuitenkaan osannut tai kyennyt siihen. Kummasta oli kyse, sitä hän ei tiennyt. Oli hankala pysyä jaloillaan, kiitos sen mitä William teki. Kädet puristivat ruskeita hiuksia tiukemmin. Hyvä luoja.

Hiusten saamasta kohtelusta päätellen Artemis ihan piti siitä mitä William teki. Mies otti elimen syvemmälle suuhunsa, liikutellen kieltään samalla sen verran minkä pystyi. Sormet löysivät tiensä hyväilemään tähän asti huomiotta jääneitä kiveksiä. Ajatukset olivat asettuneet mukavasti tähän hetkeen ja William oli, ainakin hetkellisesti, lakannut miettimästä Artemiksen menneisyyttä.

No todellakin piti, hullu saisi olla jos ei pitäisi. Hän meinasi nytkähtää istualleen, mutta si pidettyä jalat allaan. Hänen menneisyytensä oli asia jota ei kannattanut ajatella liikaa. Siitä tuli vain paha mieli. Siksi mies itsekin vältteli sitä. Ei mennyt kauan kus Artemis tukisti tiukemmin, huohottaen hyvin epäselvästi varoituksen toiselle. Hän ei tosin tiennyt Williamin politiikkaa tähän, vaikka tuo pari kertaa olikin nielaissut.

William reagoi varoitukseen pitämällä huolen siitä, että pysyi niin että saisi kaiken helposti suuhunsa. Hän ei halunnut aiheuttaa turhaan sotkua, kun oli kumminkin täysin valmis nielemään moiset. Brunette hieroi ja hyväili parhaansa mukaan loppuun asti, koittaen ihan tosissaan panostaa tähän. Artemiksen lauetessa hän oli kerrankin varautunut, eikä päätynyt köhimään siemennesteeseen tukehtuessaan. William nielaisi pariin otteeseen samalla kun piti kärkeä vielä suussaan. Tämän jälkeen mies vetäytyi sen verran, että pystyi nuolemaan elimen puhtaaksi. Nielaistuaan vielä varmistukseksi muutaman kerran (ja saadakseen makua pois suustaan) William istui kunnolla jalkojensa päälle ja nosti katseensa Artemikseen. Aiemmat ajatukset ja huolet palasivat mieleen turhankin tehokkaasti kun katsoi toisen laihoja kasvoja. Mitähän tässä kohtaa kuului sanoa?

Artemiksen maailmassa tämä oli se hetki kun ei sanottu mitään. Mies haukkoi henkeä vielä laukeamisensa jäljiltä. Luoja. Tummatukka veti housunsa nopeasti kiinni ja istu makuuhuoneessa olevalle tuolille. Vaikka hänellä oli päiväpeitto, sitä ei saanut koskaan rypistää.
"Haluatko kahvia?"

"..joo, mikä ettei." William lausahti, könyten samalla aavistuksen vaivalloisesti seisomaan. Äsken olo oli ollut suorastaan loistava, mutta nyt tuntui taas pahalta. "Mikä sun on olo nyt?" Brunette möläytti kysymyksen olematta itsekään ihan varma siitä kuinka tarkoituksellista se oli tai ei ollut. Kysymys ei edes liittynyt mitenkään seksiin, häntä vain huoletti mustatukkaisen miehen yleinen terveys. Tai jotain. Ei hänellä ollut harmaintakaan aavistusta taas siitä mitä oli tekemässä.

Mies asteli keittiöön keittääkseen kahvia. Valitettavasti hän silti kuuli Williamin kysymyksen. Miten niin mikä olo?
"Tavallinen?"
Artemis ei osannut kerätä itseään ja sanoa että tyydyttynyt tai vastaavaa. Hän koki sen olevan itsestään selvää.

William asteli epävarmasti toisen perässä keittiöön, koittaen kuitenkin parhaansa mukaan peitellä olotilaansa. "...ootko sää syöny miten viime aikoina? Oot laihtunu." Typerät möläyttelyt vain jatkuivat bruneten osaamatta edes päättää halusiko hän ylläpitää katsekontaktia vai ei. Kurkkua kuristi ja mieli olisi tehnyt jo paeta paikaltakin. Ei hän ollut valmis puhumaan Artemiksen kanssa näistä asioista. Tuskin mies edes suostuisi mitään sanomaan, mutta silti.

Artemis keskittyi kahvin tekoon, havahtuen kun tuo toinen kysyi hänen syömisestään. Eikai sisko vain...?
"... Miksi sinä siitä kyselet?"
Ääni oli yhtäkkiä kylmempi ja kolkompi kuin aikoihin oli. Hän tuntui hehkuvan kylmää ympärilleen, samalla kun naksautti keittimen päälle.
"En edes ole laihtunut."

Olo oli kuin Artemis olisi tuosta vain hyökännyt hänen kimppuunsa. Mitä hittoa tässä vaiheessa kuului sanoa? Olisi pitänyt ensin edes vähän selvittää, miten anoreksiaa sairastavien kanssa kuului toimia näissä keskusteluissa. Mies nielaisi ja koitti kerätä itsensä. "Näytät kalpeemmalta ja tunnut kylmemmältä." William heitti oman argumenttinsa. "Oon vaan huolissani." Ei ehkä oikea tapa lähestyä tätä asiaa, mutta tuon parempaa hän ei keksinyt.

Jos tarkkoja oltiin, vitallisesti Artemis oli parantunut 13 vuotta sitten. Kukaan ei vain valvonut että kaikki meni jatkossakin hyvin.
"Olen aina sellainen."
Mies totesi ykskantaan. Ja tuskin osaisikaan olla muunlainen enää. Artemis halusi olla yksin, mutta silti saada Williamilta tyydytyksensä. Inhottava yhtälö.
"Ei tarvitse."

Ilman Deirdren selityksiä tuollainen käytös olisi todennäköisesti käännyttänyt hänet pois. Nyt William kuitenkin oli itsepäisempi asian suhteen. Tai ehkä ennemminkin maltillisempi. "Et ole aina ollut." Brunette lausahti lähinnä itsekseen. "Miten niin ei muka tarvitse?" Tietenkin hänen tarvitsi. Ei hän ventovieraan pahasta olosta tehnyt omaa asiaansa, mutta he eivät olleet täysin ventovieraita. Fyysisesti ainakaan.

Hän ei ollut aina ollut? Mitä helvettiä sisko oli puhunut tuolle. Juuri siksi kukaan ei tiennyt, hän halusi elää rauhassa, ilman kyselyä.
"Koska olen kunnossa. Ja en tiedä mitä olet kuullut, mutta olen ollut."
Hän kaatoi kahvia kahteen mukiin huulet tiukkana viivana.

"..no et kyllä ole." William pisti vastaan. Mies otti täytetyn kahvikupin käsiinsä ja onnistui jo pitämään katseensa Artemiksessa. Aiheuttaisikohan hän vain uuden riidan tällä vääntämisellä? Ei hän halunnut riidellä, mutta Artemiksen kanssa riitojen vältteleminen oli jotenkin äärettömän vaikeaa. "Oon pahoillani, mut mun mielestä sää tarvit apua." No hupsista. Ei todellakaan oikea tapa lähestyä tätä asiaa.