At your doorstep for the very first time

Artemis halusi pyytää jopa anteeksi, mutta... ei se kuulunut tai sopinut hänen sanavarastoonsa.
"Se on ollut tahatonta."
Oli ollut vain kiireitä ja sitten se juttu jonka takia hän vältteli toista. Hupsan.

Pienen hetken William meinasi jo antaa asian olla ja kipittää pahoitellen autolleen. Jokin kuitenkin sai miehen vähän skarppaaman. "Ja paskat on." Brunette tuhahti, selvästi odottaen että Artemis antaisi hänelle kelvollisemman selityksen kuin tuon äskeisen.

Mies kohotti kulmaansa. Hänestä ei koskaan saisi rehellistö vastausta tähän. Hän tunsi olonsa vaihteeksi epäseksikkääksi ja ahdistuneeksi, rumaksikin ja purki sitä laihduttamalla.
"Mitä haluat sitten kuulla? En tethnyt sitä tarkoituksella."

Williamin ilme kiristyi aavistuksen. Hän ei uskonut Artemista, ei todellakaan. "Eli meidän välit on siis kunnossa?" Mies kysyi, ikään kuin asian tarkistaakseen. Ei hän niin uskonut, mutta saisipahan kuulla Artemiksen kannan. Tuon siskon kertomat asiat eivät suinkaan vähentäneet kaiken sen stressin määrää mitä mies oli tuntenut tänne tullessaan. Olikohan hän nyt sitten jotenkin vastuussa siitä, että Artemiksen olisi edes jotenkin päin hyvä olla? Ainakin aina välillä?

Ja tavallaan William kyllä oli paljon vartijana nyt. Mies huokaisi ja nyökkäsi. Miksi ei voinut uskoa?
"On, täysin kunnossa."
Arty myönsi auliisti. Liiankin, ollakseen oma itsensä ja rehellinen.

"Eli voidaan siis harjoittaa sitä mitä meidän kuuluukin. Tässä ja nyt." Okei, tuo oli häneltä ehkä jo vähän ilkeää. Mutta jos Artemis ei ollut halukas puhumaan, niin ainoa muu keskustelumuoto tuon kanssa olikin sitten fyysinen.

Itseasiassa mies ei olisi halunnut. Hän oli ruma. Ei häntä voinut haluta. Mutta jos kieltäytyisi, William varmasti hermostuisi ja alkaisi tivata uudelleen. Niinpä Artemis päättyi peittelemään olotilaansa naurahtamalla ivallisen kolkosti toisen sanoille.
"Miksi ei."

Williamia itseään ei olisi oikeastaan yhtään huvittanut nyt. Häntä suututti ja huoletti edelleen. Mutta kun tähän nyt kerta oli lähdetty, niin kai tämä sitten taas tehtiin. Brunette laski käsistään kaiken ylimääräisen ja kääntyi kunnolla kohti Artemista. "Otatko sää poskeen ollenkaan?" William tiedusteli samalla kun löysäsi krakaansa. Hyi kamala. Ei hän edes tiennyt saisiko kaluaan kovaksi kun ajatuksissa pyöri kuvitteellisia mielikuvia Artemiksen menneisyydestä. Tekikö tämä hänestä kiusaajan? Ahdistuiko Artemis hänestä nyt?

Artemis ei ollut enää niin herkkä. Hän loukkaantui tuskin mistään enää nykyisin. sekin ehkä huolestuttava piirre.
"Joskus."
Kovin suurta himoa Artemis ei kokenut siihen nöyryyttävään aktiviteettiin, muåtta Wiliamin mielikski kai voisi.

Ei, ei hän pystyisi. William ahdistui omista sanoistaan ja käytöksestään. Hänen oli vaikea nähdä Artemis kumppanina seksiin. Etenkin niin, että Artemis olisi se joka hoitaisi miellyttämisen. Brunette piti itseään vähintään etovana nyt. "Voit sit joskus tehdä niin." William tyytyi sanomaan, ääni vähän epämääräisenä. Rintakehää puristi ja vatsaan sattui. Oli vaikeaa pitää kasvot peruslukemilla. William asteli mahdollisimman rauhallisesti kosketusetäisyydelle. "Koske muhun?" William pyysi ehkä turhankin pehmeästi. Tavallaan häntä kiinnosti, mitä Artemis tekisi. Ja tavallaan häntä huolestutti, mitä tapahtuisi jos hän koskisi toista ensin.

Artemis ihmetteli sitä tuon toisen äänensävyjä ja olemusta. Mikä tuolla nyt oli,William oli yleensä se joka todella halusi ja teki sen aloitteen, ohjasi sitä. Ikuista ulkonäkökriisiä läpikäyvä mies oli sillälailla epävarma, ettei hänestä olisi siihen. Eikä Artemis osannut sitten toteuttaa Williamin pyyntöä kuin pehmeällä suudelmalla.

William koitti parhaansa mukaan olla kuvittelematta Artemista hakattuna lapsena, onnistumatta kuitenkaan erityisen loistavasti. Mielikuvat painoivat mieltä. Mies ihan rehellisesti yllättyi Artemiksen tavasta lähestyä tilannetta. Mukaan tilanteeseen päästiin kuitenkin nopeasti ja William vastasi suudelmaan, vieden samalla kätensä hyväilemään Artemiksen kaulansivua ja niskaa. Mies kuitenkin irtaantui suudelmasta hyvinkin pian, siirtymättä kuitenkaan monenkaan sentin päähän. "...haluatko sää tätä?" William kysyi, koittaen kuullostaa paljon varmemmalta kuin mitä todellisuudessa oli. Hän ei halunnut, mutta ei tiennyt miten sitä enää tässä kohtaa sanoa.

Artemiksen olisi tehnyt mieli karjaista, että mitä vittua täällä oikein tapahtui. Hän oli virallisesti aivan pihalla tapahtumista eikä voinut käsittää
mitä tapahtui. Hän halusi tietää mikä Williamia painoi, tuo oli outo. Hänen tapaansa kysymys tuli ulos vähän erilailla, paljastamatta sitä oikeaa olotilaa.
"Mikä sua vaivaa?"

"Ei mikään." William vastasi ehkä turhankin nopeasti. Hän ei kokenut kummoista mielenkiintoa katsoa miten Artemis reagoisi siihen, että William oli kuullut asioita tuon menneisyydestä. Mies ei ollut kovinkaan halukas jakamaan itsestään yhtään mitään. Tai ottamaan vastaan kummemmin huomiota. Olisi niin kovin helppoa, kun osaisi suhtautua toiseen pelkkänä seksuaalisten tarpeiden lievityksenä. Mutta ei. Vaikkei hän Artemista nyt ihan ystävänäkään nähnyt, niin toisena ihmisenä kyllä.

Arty kohotti kulmaansa. Joku tuota vaivasi, sen näki selvästi. Ei hänkään osannut vaim objektina toista ajatella, mutta hänelle oli kuitenkin helpompaa unohtaa koko juttu. Hän puuskahti ja asteli laittamaan kahvimaidon kaappiin.
"Ei väkisin. ei pakko ole."

William olisi halunnut pysäyttää Artemiksen ja koittaa puhua tuon kanssa asiasta, mutta jäikin vain seisomaan hiljaa paikoilleen. Käsi nousi haromaan hiuksia vaivaantuneena. Voi helvetti nyt.... "Mun mielestä sussa ei oo mitään vikaa." William mumisi lähinnä itsekseen. Tokihan hänen mielestään Artemis osasi olla todella mulkku jätkä, mutta muuten? Ei, tuossa ei ainakaan hänen näkökulmastaan tarkisteltuna ollut vikaa.

Artemis nielaisi. Selvä, William ei selvästi halunnut häntä. mikähän nyt oli? Hän oli ruma. Missä oli vika? Oliko se hiuksissa vai vaatteissa vai missä? Hän vihasi sitä epävarmuutta josta yritti päästä eroon, mutta ei päässyt oikein millään.
"... Ai."
Miksi William koki tarpeelliseksi kertoa sellaista hänelle? Lisäksi se alkoi sivuta liikaa tunteilua ja rutisti tupakan tuhoamia keuhkoja enemmän kasaan.

William ei osaisi villeimmissäkään kuvitelmissaan kuvitella mitään sellaista, mitä Artemiksella mielessään pyöri. Ehkä osittain tästä syystä mies ei ihan osannut suhtautua toisen jotenkin välinpitämättömältä vaikuttavaan suhtautumiseen, vaan jäi taas hiljaa seisomaan. Olo oli kuin kakaralla, joka ei osannut käyttäytyä kyläillessään. Harmitti, turhautti, suututti, hävetti.. Olotiloja mylläsi aivan liian monta samaan aikaan. William huokaisi syvään ja koitti palauttaa ilmeiden täyttämiä kasvojaan peruslukemille. Hän halusi mennä ja vetää Artemiksen syliinsä, mutta oletti saavansa siitä vain läjäpäin kyseenalaistusta, ehkä jopa pienet huudot. Lopulta nuorempi miehistä asteli toisen luo, aikeinaan alkaa tylysti riisua tuota. Tehdään sitten jotain tuttua vaikkei mieli tekisikään, helvetti vie.

Nyt oli ehkö yksi niistä harvoista hetkistä, kun Artemis ei hermostuisi sellaisesta läheisyydestä, enemmänkin hämmentynyt miten sai sellaista osakseen. Se miten tionen astui lähemmäs ja alkoi riisua, sai mielessä pyörimään. Mitä, kelpasiko hän vai ei? Mieli teki loukkaantua tästä, mutta hän ei sitten ehtinyt. Pidempi päätti vastata siihen samoin ja alkoi riisua Williamin paitaa, sydän kurkussa ja keuhkoja puristaen. Miksi? Helvetti.

William jatkoi tekemisiään ilman mitään tietoa siitä, mihin oli tilannetta viemässä. Olo oli kuin ensikertalaisella teinillä, joka oli ilman mitään sanallista apua eksynyt jonkun kanssa koulun urheiluvälinevarastoon. Mitähän tässä nyt oli sitten tapahtumassa. Mies koitti piilottaa kaikki mahdolliset kyseenalaiset ajatuksensa tyynen rauhallisen ilmeen taakse. Apua. Mitäs sitten? Sormenpäät kulkeutuivat hivelemään Artemiksen nyt paljasta kylkeä, piirrellen erinäisiä kuvioita viileään ihoon.

Artemis värähti kun paita lähti. Nyt sen näki selvemmin, että kiloja oli karissut pienen ajan sisällä enemmänkin. Hän huokaisi syvään ja katseli Williamia. Hän halusi toista, paljon. Mutta silti hän halusi saada todisteita siitä että voisi olla Williamin mielestä haluttava.
".. Minun luona ei kyllä tehdä keittiössä."
Hän ei koskaan selviäisi sen sotkun aiheuttamasta traumasta.

Oli omituista tuntea miehen kylkiluut niin selvästi. William oli niin keskittynyt niiden tunnusteluun, ettei meinannut heti ymmärtää mitä hänelle sanottiin. Hämmentynyt katse kohosi Artemiksen kasvoille ja vasta muutaman sekunnin jälkeen niistä hohkasi ymmärrys. "Joo, okei." Mies totesi tyynesti, päästämättä kuitenkaan irti. Sen sijaan hän painoi kevyen suudelman pidemmän miehen solisluulle ja sen jälkeen rintakehälle.

Solisluut näkyivät ahdistavankin selvästi miehen kaulan alapuolella. Hän voihkaisi raskaasti ja lähti kohti makuuhuonetta. Jos seksillä saisi aivot pois päältä ja ahdistuksen katoamaan. Tai sitten se vain lisäisi molempia, mutta... Niin. Ehkä hän selviäisi. Makuuhuoneessa hän mietti hetken, avaten sitten Williamin housut, samalla kun polvistui tuon eteen. Jos tämän kerran.

Tähän asti William oli ollut varsin epäileväinen koko jutun suhteen ja kokenut jotenkin pakottavansa Artemista tähän touhuun. Moiset tuntemukset humahtivat kuitenkin kerralla pois mielestä, kun he olivat onnistuneet suoriutumaan makuuhuoneeseen ja Artemis polvistui hänen eteensä. Mies meinasi kysyä että olikohan tuo nyt ihan varma haluamisestaan, mutta päätti pitää suunsa kiinni. Kysymyksien esittäminen Artemikselle ei oikein ikinä tuntunut menevän hyvin. Kädet hakeutuivat toimettomina toisen miehen mustiin hiuksiin samalla kun William koitti löytää jotain mihin laskea katseensa. Tämä oli hämmentävän kiihottavaa.

Esteratsastaja oli tosiaan mies jolle ei kannattanut sanoa mitään kysyvää. Hänen kanssaan oli helpompi olla niin, ettei kysellyt. Joko neuvotteli tai käski, asiasta riippuen. Artemis veti tuon housut ja bokserit polviin, vetäen kalun suuhunsa. Harvoin hän imi muuta kuin tupakkaa, mutta ehkä tämän kerran hän voisi, aloittaen varovasti.