At your doorstep for the very first time

William otti Artemiksen käden varoen omiinsa, käyden läpi siihen tulleita haavoja. Tuntui jotenkin suorastaan valtavalta edistysaskeleelta, kun oltiin päästi tähän tilanteeseen. Tosin se reitti jota pitkin tähän oli tultu ei ollut ehkä se paras mahdollinen. Haavat vaikuttivat siltä että niihin voisi riittää ihan kotihoito, se oli sentään hyvä. Mustatukkaisen puhuessa William käytti katsettaan tuon kasvoilla, kääntäen sen kuitenkin varsin pikaisesti takaisin tuon käteen. "..mitä tarkotat?" Nuorempi kysyi hiljaa. Ei helvetti kun kadutti koko touhu..

Artemis puraisi huultaan ja käänsi katseensa takaisin lattiaan. Miten sen voisi sanoa?
"... En halua ketään liian lähelle."
Normaali ihminen olisi maininnut sen, miten William oli liian lähellä, mutta ei Artemis. Hän tyytyi nieleskelemään sen takaisin sisuksiinsa, vaikka varmasti sen ymmärtäisi. Ei hän tunteita tarkoittanut, mutta William tiesi liikaa ja halusi aivan liian paljon auttaa. Entä kun tuo lähtisi, jaksaisiko hän yksin? Ei, oli parempi olla aina yksin.
"En halua kenenkään koskaan enää voivan satuttaa. Tiedät liikaa, sua kiinnostaa liikaa, välität liikaa. En halua antaa sulle mahdollisuutta jättää mua yksin."
Joten hän olisi se joka lähtisi ensin. Moni olisi varmasti halunnut tietää mitä Artemis oli vetänyt, kun kykeni puhumaan sellaisia ääneen.

Sanojen merkityksen ymmärtäminen vai brunetelta jonkin aikaa. Hän ei koskaan ollut ajatellut tuolla tavoin, joten oli äärettömän vaikea ymmärtää Artemista juuri nyt. Tokihan hänkin oli ollut masentunut kun hänen vaimonsa oli sairastunut syöpään ja sen myötä kuollut, mutta todellista itsevihaa tai ahdistusta mies ei ollut kokenut. Sanat sisäistettyään William ei edes tiennyt mitä sanoa. Kai hän nyt oli ymmärtänyt oikein, että Artemis tahtoi pistää välit poikki hänen kanssaan. Pitäisikö hänen vain sitten myöntyä tässä? Juurihan he olivat taas riidelleet. Mies puri huultaan. "Tosissasko sää oot pistämässä välejä poikki, koska välitän?" Loukkaantuneisuus näkyi ilmeestä ja kuului myös hyvin vahvalti äänestä. "En mää sua yksin aikonu jättää."

Artemis tiesi loukkaavansa, hän miltei toivoi Williamin loukkaantuvan niin että tuo lähtisi pois. Ei, tuo vain esitti itsestäänselvön kysymyksen ja vakuutteli, ettei hän jäisi yksin.
"Olen. Ja sanot niin nyt . Kunhan löydät täydellisen isä- tai äitipuolen Ellielle, lähdet. En halua tukeutua kehenkään vahvasti."

Williamin ilmeeseen sekoittui äärettömän paljon ihan puhdasta tuskaa Artemiksen sanojen myötä. "Elliellä oli jo täydellinen äiti." Mies sanoi, kääntäen katseensa lattiaan. Hän ei todellakaan halunnut puhua Ellien äidistä tässä tilanteessa, mutta toisaalta taas tuntui siltä kuin asia olisi pitänyt selittää. Artemis tosin tuskin osaisi edes suhtautua siihen. "En halua, että Ellie koskaan kutsuu ketään muuta äidiksi. Hänellä on vielä minut ja minä riitän oikein hyvin." Isäpuolista hän ei aikonut edes sanoa mitään.

Artemis ei tosiaan osaisi suhtautua sellaiseen Williamin haluamalla tai ylipäätään normaalin ihmisen vaatimalla tavalla. Hän huokaisi syvään ja raapi niskaansa. Käsi tiputteli edelleen verta.
"No täydellisen jonkin. Miksi haluatkaan sanoa sitä. Ei kukaan roiku seksisuhteessa kauemmin kuin on pakko."

Sanat saivat nuoremman vain kurtistamaan kulmiaan. "Hitostako sinä tiedät mitä minä haluan ihmissuhteiltani..." William mutisi lähinnä itsekseen. "Onko sulla lääkekaappia? Tai sidostarvikkeita jossain muualla?" William koitti kääntää keskustelua takaisin loukkaantuneeseen käteen. Hän ei kokenut liiempää halua jatkaa tätä keskustelua. Tokihan se pitäisi saada päätökseen. Artemis kun tuntui olevan sitä mieltä että tämä oli loppu nyt. Siinä missä William ei todellakaan ollut valmis pistämään välejä poikki.

"... On. Vessan alakaapissa."
Artemis myönsi kiltisti. Hän oli kaikessa ailahtelevaisuudessaan pahempi kuin kukaan nainen varmasti koskaan oli ollut. Pitäisi hankkia Hookille ratsastaja. Kuka ihme sen selkään voisi nousta. Ei hän voisi tällaisen käden kanssa ratsastaa,ennen kuin se paranisi. Huokaus.

William kävi pikaisesti läpi päässään sen mitä tiesi asunnon pohjasta, kulkeutuen sitten etsimään vessaa. Vessan löydettyään mies penkoi siellä olevan alakaapin läpi, ottaen kaiken mitä tarpeellisena piti. Mitään hän ei sanonut palattuaan Artemiksen luo, vaan alkoi desinfiointiaineen kanssa putsata tuon kättä. Tuskin tuntui erityisen hyvältä, mutta mies saisi nyt kestää. "Kai sää ymmärrät, etten mää tosta vaan niele sitä että haluat lopettaa?" William tiedusteli, tehden parhaansa jotta ääni pysyi rauhallisena. Jos Artemis olisi perustellut asian sillä että oli kyllästynyt tai että William oli liian epävakaa, ei hänellä olisi ollut sanottavaa vastaan. Mutta koska mustatukkainen oli perustellut jutun sillä ettei halunnut päätyä jätetyksi yksin..? Ehei, hän ei todellakaan ollut valmis suostumaan Artemiksen haluamaan ratkaisuun.

Artemis jäi keittiöön odottamaan, pitäen kättään lavuaarin yläpuolella. Hänen kasvonsa olivat perin ilmeettömät Williamin palatessa.
"No enhän mä ole kiltille yksinhuoltajalle sopivaa seuraa."
Ei lapsen eikä isän mielenterveydelle. Lapselle ei edes esimerkiksi.

William piti ilmeensä tyynenä, vaikka Artemis tietenkin alkoi heti väittää vastaan. Vai että oli hän kiltti yksinhuoltaja? Hänhän oli taas ottanut ihan kiitettävästi yhteen miehen kanssa. Noh, ehkä tuota jotenkin pystyisi tässä vakuuttelemaan.. "Mun mielestä sää oot ihan sopivaa seuraa mulle." William totesi, putsaten edelleen haavoja.

"Sinulla on tosi outo maku"
Artemis huokaisi aavistuksen luovuttaneena. Ei hän jaksanut vääntää toisen kanssa. Kunhan ei puuttuisi asioihin tai alkaisi valittaa siitä että painoa oli taas tippunut ja hän keikkui jo huolestuttavasti hyvin lähellä alle 70 kilon painoa.

William oli äärettömän tyytyväinen, kun Artemis alkoi vaikuttaa siltä, ettei enää nostaisi tästä haloota. Ehkä hän nyt sitten itse voisi olla myös hiljaa niistä asioista, jotka tuntuivat riidat heidän välillään aiheuttavan. "Niin kai sitten." Brunette kohautti olkiaan ja hymyili pienesti. Saatuaan haavat putsattua William alkoi paketoida kättä sidetaitosten ja itsekiinnittyvän joustositeen kera. Toki hän edelleen oli huolestunut Artemiksen yleisestä terveydestä, mutta siitä puhuminen tuntui tosiaan olevan tabu. "Voidaanko nyt siis olla pistämättä välejä poikki?"

Se tosiaan oli yleinen tabu, Artemis ei puhunut terveydestään, koska koki olevansa terve. Ei hän koskaan myöntäisi olevansa edelleen päästään sekaisin ja syömishäiriöinen.
"... Miten tykkäät."
Se oli kaikki mitä hänestä sai irti, kun käsi oli saatu pakettiin. Sitten pitäisi siivota se sirpalesotku. Hän huokaisi syvään ja istui alas keittiön tuolille.

William milteipä huokaisi helpotuksesta. Hankala kiukuttelija oli näemmä antanut todella paljon periksi, kun noin sanoi. Tuon ymmärtäminenhän alkoi suorastaan sujua. "Pysytään väleissä." Nuorempi totesi epäröimättä. Ehkä oikeasti olisi ollut kannattavinta pistää välit poikki noin epävakaan ja kärttyisen ihmisen kanssa, etenkin kun Artemis jaksoi aina muistuttaa siitä, kuinka heidän välillään ei ollut muuta kuin seksiä. Eihän hän toista ollut alttarille viemässä, mutta oli se silti vähän raastavaa. Tässä nyt kuitenkin oltiin ja ajatus välien poikki pistämisestä tuntui vain pahalta.

Se olisikin näky jos saisi Artemiksen joskus edes kihloihin tai ylipätään parisuhteeseen. Mies ei ollut sitä seurustelevaa sorttia, todellakaan. Hän oli sellainen erakko, joka viihtyi omassa rauhassaan enemmän kuin loistavasti. Mies katseli kättään ja kävi jo päässään mahdollisia ratsastajia, jotka voisi päästää arvokkaan kilpurinsa selkään.

William nosti katseensa Artemiksen kasvoille saatuaan tuon käden asiallisesti pakettiin. "Käy näyttään sitä lääkärille jos se alkaa näyttää huonolta tai tuntua tosi pahalta." Mies mumisi, olematta lainkaan vakuuttunut Artemiksen mielipiteen laadusta lääkäreitä koskien. "Mun pitäis ehkä ruveta suuntaan kotiin. Tarkotus oli käydä vaan nopeesti." Ja tässä hän oli ehtinyt jo puhua miehen siskon kanssa, harjoittaa säädyttömyyksiä, riidellä ja paketoida tuon kädenkin.

Artemis nyökkäsi, kyllä hän nyt kättä kävisi näyttämässä. Ei mies ollut idiootti, ei hänellä olisi varaa rikkoa kättään, etenkään kun oli hassannut juuri järkyttävän summan rahaa kalliiseen kilpahevoseen.
"Mmm, Deirdrekin tulee varmaan kohta takaisin."
Mies myönsi. Sisko lähtisi huomenna pois, onneksi.

William ei sanonut enää asiaan sen enempää, vaan tyynesti puki vaatteet takaisin päälleen ja suuntasi asunnosta ulos. Hänen mielestään riidat oli taas sovittu, tai ainakin vähän sinne päin. Nyt pitäisi palata siihen normaaliin elämään. Ja alkaa aktiivisesti lukea syömishäiriöistä.

// Ja se olis taas sitten siinä. //