Between the stars and the sea

Oliko virhe sanoa mitään? Tempest ei tiennyt, missä kulki tasapaino turhan huolen ja piilottelun välimaastossa.
"Joskus fanisi kirjoittelevat minulle. Pitäisi kai pysyä kaukana sosiaalisesta mediasta. He antavat vinkkejä, miten olisin sinulle hyvä vaimo. Kuten, että ehkä pitäisit näistä alusvaatteista", Tempest naurahti vaivaantuneena ja painoi katseensa.

"Em..."
Tiarnan ei ollut varma, mitä olisi sanonut.
"Ovatko he kirjoittaneet jotakin rumaa?"

Tempest puraisi alahuultaan ja kohautti olkaansa.
"Ei sen väliä. Mutta minä todella haluan olla parempi vaimo sinulle. En tiedä, miksi menen ihan sekaisin."

"Rakas, sinä olet täydellinen vaimo sellaisena kuin olet", Tiarnan muistutti.
"Älä välitä siitä, mitä ihmiset kirjoittavat."

Tempest yritti. Mutta he molemmat tiesivät, että hän oli kaukana täydellisestä.
Hän piirsi sormenpäillään Tiarnanin rintaan ja seurasi niitä katseellaan.
"Minä todella ikävöin sinua. En tiedä, miksi minua hermostuttaa. Se on typerää."

"Ei se ole typerää", Tiarnan protestoi.
"Olet kokenut paljon. Ei ole mikään ihme, että sinulla on... vaikeaa."

"On se typerää", Tempest vetosi ja nosti katseensa kauniisiin myrskysilmiin, silittäen Tiarnanin poskea.
"Minä kaipaan sinua. Ja haluan olla sinulle hyvä vaimo. Siitä on ikuisuus, kun olemme olleet yhdessä, ja tässä istumme, koska minä heittäydyn hulluksi. Taas."

"Älä puhu itsestäsi noin, rakas", Tiarnan pyysi ja yritti vetää vaimonsa halaukseen.
"Kaikki on hyvin."

Tempest nojautui miehen halaukseen, painaen päänsä tämän olalle ja kiertäen kätensä vyötärölle. Sormet piirsivät paljaaseen selkään.
"Miksi minä olen tällainen? Hetken tunsin olevani parempi. Kaikki oli helppoa. Ja sitten taas... Olen pahoillani."

Tiarnan kietoi käsivartensa Tempestin ympärille ja halasi tämän syliinsä.
"Sinä olet täydellinen, rakas", hän muistutti.
"Ei ole mitään syytä olla pahoillaan."

Kaukana siitä. Hyvin kaukana siitä. Ole hiljaa, Tempest käski itseään, ennen kuin ajatukset spiraloisivat jälleen pois hallinnasta.
"Kaipaan sinua", hän muistutti onnettomasti ja silitti haikein sormin miehen niskaa.

"Minäkin kaipaan sinua", Tiarnan vastasi ja kurtisti kulmiaan.
"Mutta ei se haittaa. Rakastan sinua."

"Ei se haittaa?" Tempest kysyi hämillään ja nosti päätään niin, että saattoi katsoa jälleen miehen kasvoja. Hän silitti tummia hiuksia taakse ja tutki harmaita silmiä.

Tiarnan kohtasi vaimonsa katseen.
"Tarkoitan, että sinun ei tarvitse tuntea oloasi kurjaksi sen vuoksi", hän yritti selittää.
"Edetään niin kuin sinusta tuntuu hyvältä."

Tempest silitti onnettomana tummia hiuksia ja nojautui painamaan suudelman Tiarnanin huulille.
"Et sinä hermostuta minua", hän vastasi, "vain se, ehm... Ei sen väliä. Minä kaipaan sinua."

"Mikä, rakas?" Tiarnan kannusti.
"Mikä sinua hermostuttaa?"

Älä yliajattele, Tempest käski itseään ja hieraisi kuumuvaa poskeaan. Olet aikuinen ihminen. Voit puhua tällaisista asioista.
"Vain se, tuota, kun-", hän pudisti päätään ja puristi hetkeksi nolostuneena silmänsä kiinni, "kun tulet kovin lähelle."

Tiarnanilta vei aivan liian kauan ymmärtää, mitä Tempest tarkoitti.
Tyhmä mies.
"Mikä siinä hermostuttaa sinua?"

Tempest kätki kasvonsa Tiarnanin kaulataipeeseen nolostuneena.
Puhu. Älä ajattele.
"Minä... Joskus tuntuu kuin- sinä et voisi mahtua, ilman että jokin menee rikki."

"Hei..."
Tiarnan vei kätensä silittämään Tempestin hiuksia.
"Ei ole mitään syytä, rakas. Mitä minä voisin tehdä auttaakseni sinua?"

"Kerro minulle, kuinka korjaan tämän." Tempest kääntyi katsomaan miestään.
"Mitä voin tehdä, että haluaisit minua taas?"

"Minä haluan sinua", Tiarnan protestoi.
"Mutta en halua, että sinuun sattuu."

"Kuinka usein sinusta tuntuu tai näyttää siltä, että minua sattuu?" Tempest kysyi ja kohottautui kyynärpäänsä varaan.

Tiarnanin kulmien väliin ilmestyi tuttu juova.
"En osaa sanoa, rakas", hän vastasi pahoitellen.
"Joskus vain aavistan, että jokin ei ole kunnossa."

"Minä en välitä, vaikka joskus sattuisi", hän vetosi ahdistuneena ja tarttui miehen käteen, nousten istumaan. Punaisen korsetin kuviot ja reunat tuntuivat pureutuvan suoraan ihoon.
"Haluan olla kanssasi."

"Minä tiedän sen, rakas", Tiarnan vakuutti ja silitti vaimonsa selkää.
"Mutta minä en tahdo, että sinuun sattuu."

"Ei minua satu", Tempest vakuutti ahdistuneena ja veti Tiarnania lähemmäs itseään.
"Lupaan."

"Rakas", Tiarnan vetosi.
"Ei se ole sinun syysi. Haluan vain, että sinulla on hyvä olla."

Kultaiset silmät anoivat onnettomina. Tempest kohottautui polvilleen ja silitti Tiarnanin poskea, sitten tummia hiuksia. Hän painoi suudelmia leukaperälle.
"Ole kiltti. Ole kiltti, rakas. Anna minun olla vaimo sinulle."

"Sinä olet minulle vaimo", Tiarnan vastasi ja yritti silittää vaimonsa poskea.
"Minä rakastan sinua enemmän kuin mitään."

Tempest nosti onnettoman katseen miehen kasvoihin ja silitti paljasta rintakehää ja vatsaa.
"Anna minun olla hyvä vaimo." Sellainen, joka huolehtisi miehensä tarpeista.

Tiarnanin sydän hakkasi levottomammin.
"Rakas, sinä olet hyvä vaimo", hän vetosi.
"Sellaisena kuin olet."

Tempest tarttui miehensä kasvoihin ja yritti painaa suudelman tämän huulille, sitten toisen, pyytäen.
Olisipa hän voinut palata ajassa taaksepäin ja pyyhkiä pois oman typeryytensä, ja he olisivat voineet olla mies ja vaimo.

Tiarnan vastasi suudelmaan, sydän edelleen levottomasti hakaten.
Jos hän vain olisi osannut auttaa vaimoaan.

Tempest haki uutta suudelmaa, vetäen Tiarnania lähemmäs itseään, painautuen lähemmäs miehen rintakehää ja kiertäen käsiään tämän niskalle.

Tiarnan vastasi. Samaan aikaan, kun huoli nakutti hänen mielessään.
Hän halusi, että Tempest saisi tuntea olevansa hyvä vaimo. Mutta hän ei halunnut, että tähän sattuisi.

Tempest kiipesi Tiarnanin syliin, kiersi jalkansa miehen vyötärölle ja halaten heidät lähekkäin.
Hän hamusi miehen huulia ja siveli kylkien ja selän paljasta ihoa. Sitten hän siirtyi hamuamaan korvaa.
"Haluan sinua."

Tiarnanin oli vaikea keskittyä. Hölmö mies, hän torui itseään.
Keskity.
"Minäkin sinua, rakas."
Kädet hakeutuivat taas Tempestin vyötärölle.

Sydän hakkasi rajuna, ja Tempest tunsi epätoivoa. Hän halusi olla edes kelvollinen vaimo aurinkojumalalle, joka olisi saanut kenet tahansa.
Hän hamusi korvaa hellästi ja ujutti käsiään alas, nykimään miehen housuja alemmas.
"Tiarnan, ole kiltti. Tarvitsen sinua."

Tiarnan kohotti lantiotaan melkein reflektinomaisesti.
Tempestin ei pitäisi joutua anelemaan. Ei koskaan.
Hän käänsi päätään niin, että saattoi hamuta vaimonsa huulilta suudelmaa.

Tempest vastasi suudelmaan ja nosti toisen käden sukimaan tummia hiuksia. Toinen käsi avasi naurettavan alusvaatesetin napit, jotka vapauttivat punaiset alushousut. Hän kiirehti, koska ei halunnut minkään menevän enää vikaan.
Hänen oli kerättävä hetki rohkeutta, ennen kuin hän saattoi koskettaa miestä ja houkutella tätä valmiiksi.

Oliko Tempest hätäinen? Pitikö hänen kiinnittää siihen huomiota? Mitä hyvä mies tekisi?
Tiarnan tunsi olevansa eksyksissä. Ja silti hänen kehonsa vastasi kosketukseen kipeän nopeasti.

Tempest painoi suudelman Tiarnanin huulille ja katsahti rakkaita myrskysilmiä kysyvästi, varmistukseksi, ennen kuin kohottautui polviensa varaan ja yritti auttaa heidät lähelle toisiaan.
Ensimmäinen yritys ei onnistunut, vaan sai hänet sävähtämään. Älä lannistu. Yritä uudestaan, hän kannusti itseään ja suuteli miestä uudelleen.
Kolmas yritys löysi oikean kulman, ja Tempest tunsi koko kehonsa rentoutuvan helpotuksesta, kun he olivat vihdoin yhtä. Hän halasi itsensä miehen rintaa vasten ja hamusi jälleen suudelmaa tämän huulilta, ennen kuin etsi heille keinuvaa rytmiä.
Hän tunsi olonsa kömpelöksi, kiusalliseksi, kovin paljaaksi makuuhuoneen valoissa, mutta kieltäytyi antamasta ajatuksille valtaa. Hän halusi miehensä nauttivan.

Tiarnan nieli hyvää tarkoittavat sanat siitä, että Tempestin ei pitäisi pakottaa itseään tähän. Anna olla rakas, älä satuta itseäsi.
Joskus hän tunsi olevansa hyvin eksyksissä.
Mutta sitten hänen ajatuksensa katosivat. Jäljellä oli vain läheisyys.
Kädet etsivät parempaa otetta Tempestin vyötäisiltä.

Tempest työnsi mieltään syövän äänen syrjään, ja hapuili sen sijaan sisarensa neuvoja.
Niidenkin tuntuessa huterilta, hän seurasi sitä, mikä tuntui luonnolliselta. Mihin miehen keho tuntui vastaavan. Hän halasi itsensä lähelle keinuessaan, hengästys lämpimänä iholle puhaltaen ja huulet kevyesti korvaa hamuten.

Jos Tiarnan olisi kyennyt ajattelemaan, hän olisi toivonut olevansa parempi mies. Sellainen, joka olisi tällaisellakin hetkellä huomioon vaimonsa mahdollisen haurauden.
Mutta hänellä oli ollut ikävä. Hirvittävä ikävä. Ja hänen kehonsa huusi sitä ikävää juuri nyt.
Se sai hänet murisemaan matalasti.

Murina sai Tempestin hymyilemään ja vatsanpohjan täyttymään perhosista. Se oli hyvä, eikö ollutkin?
Hän tarttui Tiarnanin kasvoihin ja painoi syvän, hengästyneen suudelman miehen huulille, ennen kuin jatkoi keinuntaa rohkeammin.

Tiarnan vastasi suudelmaan ja vannoi, että juuri nyt hänkin näki tähdet, joista Tempest puhui.
Oli kulunut tovi siitä, kun hänen kehonsa oli edellisen kerran antanut periksi mielihyvälle niin nopeasti.

Vei hetken, että Tempest ymmärsi, mitä oli tapahtunut, ja se sai hänet sulamaan onnelliseen, helpottuneeseen hymyyn.
Hän halasi Tiarnania tiukasti, tasaten hengitystään ja viipyen miehen lämmössä.
"Rakastan sinua", hän kuiskasi miehelle hellästi, ennen kuin nousi Tiarnanin sylistä ja kannusti miestä käymään makuulle.

Tiarnan tunsi olonsa melkein heikoksi.
"Minäkin sinua", hän vastasi käheästi samalla kun asettui makuulle.

Tempest veti peiton miehen suojaksi ja asettui tämän viereen, halaten Tiarnanin pään syleilyynsä ja silittäen tummia hiuksia hellästi.
"Tietäisitpä, kuinka paljon."

Tiarnan vastasi murahduksella. Hän toivoi, että se välitti hänen rakkautensa, sillä parempaan hän ei sillä hetkellä pystynyt.
Joku kissoista ponkaisi hänen ylitseen.

Tempest silitti toisella kädellä heidän ympärilleen kerääntyviä kissoja, ennen kuin omisti sen jälleen Tiarnanin hiusten ja niskan silittämiseen.
Ehkä tämän hetken hän saisi antaa itsensä uskoa olevansa hyvä vaimo.

Maanantai 3. helmikuuta 2020, 13.05, jossain Yhdysvaltojen yllä

50 minuuttia jäljellä. 10 tuntia 25 minuuttia takana. Kymmenen kiduttavaa, uuvuttavaa, loputtomalta tuntuvaa tuntia. Edes rauhoittava lääke ei ollut riittänyt, kun lentokone oli joutunut rajumman turbulenssin kouriin Atlantin yllä.
Tempest makasi kerällä ensimmäisen luokan penkillään, hiukset kylmästä hiestä nihkeisiin, värittömiin kasvoihin takertuen ja laski minuutteja siihen, että lentokone laskeutuisi LAX:n lentokentälle.
48 minuuttia jäljellä.
Koko keho tärisi voimattomana. Poskilla viipyi kyynelten raitoja, ja Tempest kätki päänsäkin huovan alle, kuin se voisi saada hänet unohtamaan edes hetkeksi, missä hän oli.
Hän todella, todella, todella ei pitänyt lentämisestä.

Hän oli voinut pahoin useita kertoja lähtöä edeltäneiden päivien aikana. Harkinnut tosissaan peruvansa koko matkan. Tai lukkiutuvansa kylpyhuoneeseen kuin 5-vuotias.
Hän oli viivytellyt Lontooseen palaamistakin niin, että oli vienyt kissat hoitajalle ja suunnannut sitten lentokentälle. Ei hän pelännyt heidän kotiinsa palaamista. Tietenkään. Se oli vain jotain, mitä hän ehtisi tehdä myöhemminkin.
46 minuuttia jäljellä.

Tiarnan olisi tehnyt mitä tahansa voidakseen helpottaa vaimonsa oloa. Aivan mitä tahansa. Hän olisi kantanut pelon omilla harteillaan, tuntenut sen kuristavan otteen, jos olisi voinut.
Mutta hän ei pystynyt siihen. Pystynyt tekemään mitään.
Todellisuuden lohduttomuus oli piirtänyt huolestuneet juovat hänen kulmiensa väliin.
Käytävän toisella puolella Muriel oli seurannut sisarensa pelkoa yhtä avuttomana. Aina välillä hän oli siirtynyt lähemmäs, niin että oli saattanut silittää tämän kylkeä peitteen läpi.
Kun ei muutakaan voinut.
Hän oli siinä nytkin, kyykistyneenä sisarensa vierelle käytävällä, niin että oli vain ajan kysymys milloin hänen pyydettäisiin siirtyä omalle paikalleen.
"Kaikki hyvin, kultapieni. Laskeutuminen alkaa pian."

Tempest nosti peittoa päänsä päältä niin, että saattoi pakottaa itsensä hymyilemään perheelleen, vaikka silmät olivat melkein mustat pelosta. Murielin ja Tiarnanin ei olisi pitänyt joutua huolehtimaan hänestä niin.
41 minuuttia.
Wolfie kurottui omalta penkiltään koskettamaan Murielin selkää. Mies oli ottanut ilon irti ensimmäisessä luokassa matkustamisesta ja oli vain hieman humalassa avokätisestä juomatarjoilusta.
Mutta luultavasti Muriel ei ollut nyt sillä tuulella, että sopi ehdottaa seksiä lentokoneen vessassa.

Murielin sydän särkyi kun hän katseli pientä, kärsivää sisartaan.
"Ei enää pitkään", hän lupasi ja painoi suukon kylmännihkeälle otsalle ennen kuin joutui peruuttamaan takaisin omalle paikalleen.
Hän katsahti Wolfieta puhdasta avuttomuutta tuntien.

Wolfie tarjosi naiselle shampanjalasiaan. Ehkä ei ollut oikea aika pikkutuhmalle ehdotukselle. Vaikka se olisi kyllä erinomainen tapa harhauttaa ajatuksia.
37 minuuttia. Lentokonetta valmisteltiin laskeutumista varten, ja Los Angelesin aurinkoinen sää ja kirkas sininen taivas olivat ihastuttavaa vaihtelua Englannin harmaaseen talveen.

Muriel otti shampanjan vastaan ja joi lasin tyhjäksi liian nopealla kulauksella.
Kuplat nostivat alkoholin suoraan päähän.
Jos hän ei olisi ollut niin huolissaan sisarestaan, sininen taivas olisi saanut hänet riemuitsemaan.

"Tiedätkö, hyvä tapa käyttää viimeiset minuutit olisi yhteinen hetki vessassa", Wolfie kuiskasi, ennen kuin turvavyövalo kieltäisi heiltä paikoiltaan nousemisen. Hän oli lomalla. Tuskin oli paheksuttavaa olla vähän humalassa yhdeltä iltapäivällä.

Muriel haki vihreiden kissansilmien katsetta.
"Sellaisestako sinä haaveilet?" hän huomautti ja kosketti miehen polvea.

"Et arvaakaan", Wolfie huokasi ja toivoi, että he olisivat olleet turistiluokassa, missä hän olisi voinut koskettaa naista paljon huomaamattomammin.

Murielin sormet vaelsivat miehen polvelta reidelle.
"Minä en tyydy muutamaan minuuttiin", hän muistutti.
"Joten joudut odottamaan, rakkaani."

Wolfie huokasi. Lentoemännät naksauttivat turvavyövalon päälle ja kehoittivat matkustajia kohteliaasti hymyillen noudattamaan määräyksiä ja sääntöjä.
30 minuuttia.
24 minuuttia.
18 minuuttia.
13 minuuttia.
4 minuuttia.
Lentokoneen pyörät koskettivat tömähtäen auringossa hohkaavaa kiitorataa, ja Tempest puristi penkkinsä käsinojia silmät tiukasti kiinni, kasvot melkein vihertäen. Mutta he olivat vihdoin maassa. Turvallisesti maassa. Luojan kiitos.
Suurin osa matkustajista jonotti kärsimättömästi käytävillä minuutteja ennen kuin ovet aukenivat.
Mutta Tiarnan Fox-Mooren kaltaiset vieraat saatettiin ulos huomaamatta, omasta uloskäynnistä, ulkona odottavaan autoon, joka veisi heidät omaan, VIP-vieraiden tuloselvitykseen.

He olivat maassa.
Tiarnan naksautti turvavyönsä auki heti, kun valo sammui, ja kääntyi vaimonsa puoleen.
"Em?" hän kutsui pehmeästi.

Tempest avasi turvavyönsä tärisevin käsin, viikkasi huovan ja nosti käsilaukun olalleen. He olivat maassa. Se oli vihdoin ohi.
Hän nosti itsensä ylös penkkiin tukeutuen ja tunsi polviensa tutisevan voimattomina. Mutta se oli ohi.

Tiarnan seurasi vaimonsa liikkeitä huolestuneena.
Ja ojensi sitten tälle kättään. Valmiina tukemaan tätä, tai nappaamaan syliinsä, tai ihan mitä tahansa.
"Rakas."

Tempest soi Tiarnanille uupuneen, rauhoittavan hymyn ja suuntasi lentoemäntien johdattamana heitä odottavaan autoon. Wolfie otti myös Murielin kassin kantaakseen seuratessaan pariskuntaa.

Tiarnan piti käsivartensa Tempestin ympärille kiedottuna siihen saakka, että saattoi auttaa vaimonsa auton takapenkille.
"Olen niin pahoillani, rakas", hän vetosi istuutuessaan tämän vierelle.
"Viedään sinut hotellille lepäämään."
Ainakin takapenkillä oli viileää.

Erityisvieraiden tuloselvitys oli nopea, vaivaton ja amerikkalaisten hymyjen kirkastama. Wolfie erkani joukosta hakemaan vuokra-autoa, kun muut astuivat ulos Los Angelesin auringon häikäisevään, kultaiseen lämpöön. Ja nälkäisten, Tiarnanista hypnotisoituneiden paparazzien kameroiden välkkeeseen.
Ne välkkyivät silmissä vielä silloinkin, kun he pääsivät auton viileälle takapenkille. Tempest punoi kätensä kiitollisena Tiarnanin käteen ja painoi lopulta päänsä miehen syliin, kun auto sukelsi Los Angelesin iltapäivän ruuhkaan ja kohti heidän ylellistä hotelliaan.

Tiarnan toivoi, ettei heidän olisi tarvinnut lentää näitä tilaisuuksia varten.
Mutta matka meriteitse oli pitkä.
Hän silitti vaimonsa kylkeä, kun auto mateli eteenpäin.
"Olen pahoillani, rakas."

"Miksi?" Tempest kysyi avaamatta silmiään. Nyt kun lento oli ohi, uupumus löi kuin leka. Hän halasi miehen käsivarren ympärilleen kuin peiton, vaikka paksu, valkea neuletakki pitikin hänet fyysisesti lämpimänä.

Tiarnan halasi vaimonsa syliinsä.
"Että jouduit kestämään niin pitkän lentomatkan", Tiarnan vastasi.

"Ei se ole sinun syysi. Olet niin kultainen", Tempest vakuutti vilpittömästi.
"Ehkä jos lennän tarpeeksi, joskus selviän siitä kuin normaali ihminen."

"Rakas, kaikki pelkäävät jotakin", Tiarnan muistutti.
Onneksi heidän ei tarvinnut lentää usein.

Kaikkia ei tarvinnut kantaa lentokoneeseen.
Auto liukui vihdoin pysähdyksiin Four Seasonsin eteen, kamerat odottivat jo kunniakujana. Tempest nousi istumaan, nosti aurinkolasit nenälleen ja yritti sukia hiuksiaan siistimmiksi. Hän ei halunnut tuottaa Tiarnanille häpeää. Enempää.
Kamerat räpsyivät nälkäisinä ja kuvaajat toivottivat Tiarnanin innokkaasti tervetulleeksi Los Angelesiin.

Viimeisimmässä kirjeessä, joka oli saapunut hieman ennen heidän matkaansa, salaperäinen kirjoittaja oli antanut ystävällisiä neuvoja Oscar-juhlia varten.
Hymyile. Näytä kauniilta. Älä näytä väsymystäsi, sillä se antaisi syitä kirjoittamiselle.
Muista kaunis puku.
Tiarnan pitää pitsistä.
Mutta Tiarnan ei tiennyt tästä mitään painaessaan kätensä vaimonsa selkää vasten, johdattaakseen tämän kiireesti sisälle hotellin rauhaan.

Tempest käveli sisälle Tiarnanin vierellä, yrittäen olla mahdollisimman huomaamaton. Kadota upean miehen varjoon.
Hotellin henkilökunta huolehti heidän matkalaukuistaan, kun manageri saattoi heidät ylös kattohuoneiston sviittiin, jossa oli kaksi ylellistä makuuhuonetta.
"Voisitko...?" Manageri kysyi punehtuen ja ojensi Tiarnanin kuvaa ja tussia näyttelijälle allekirjoitettavaksi.

Tiarnan toivoi, että sviitti tarjoaisi Tempestille rauhallisen pesän, jossa levätä velvollisuuksien välissä.
"Hm?"
Vei hetken, ennen kuin hän ymmärsi, mitä manageri tarkoitti. Hän hymyili ystävällisesti ja kirjasi nimensä kuvaan.
"Ole hyvä."

Tempest seurasi hiljaisena sivummalta, miten nainen katseli Tiarnania. Silmät hehkuivat, posket punoittivat. Huulipuna oli vasta lisättyä. Sormet pyyhkäisivät huoliteltuja, tummia hiuksia. Leyhäyttivät parfyymin tuoksun miestä kohti.
"Jos tarvitset mitään - aivan mitä tahansa - tässä on korttini. Tämä numero on henkilökohtainen, joten tavoitat minut milloin tahansa. Yöllä tai päivällä tai aamulla tai... Yöllä."
Tempest siirtyi ääneti makuuhuoneeseen ja istahti sängylle, yrittäen olla kuulematta.

"Kiitos, hyvin ystävällistä", Tiarnan vastasi, mieli lennon jäljiltä liian uupuneena todella keskittymään naisen sanoihin. Mutta jos hän jotain oli näyttelijänvuosinaan oppinut niin sen, kuinka olla näyttämättä väsymystä.
Surullista, että sellaiselle taidolle oli tarvetta.
Hän oli kiitollinen, kun saattoi siirtyä makuuhuoneensa vaimonsa luo, käyntikortti mukanaan.
"Em, tahtoisitko jotakin? Limonadia?"

Tempest pudisti päätään, mieli onnellisen turtana uupumuksen jäljiltä.
"Haluaisitko suihkuun ensin?" Tiarnaninkin täytyi tuntea olonsa nuhjuiseksi ja väsyneeksi pitkän lennon jäljiltä.

"Mene sinä vain, rakas", Tiarnan vetosi, samalla kun pohti, uskaltaisiko päästää vaimonsa suihkuun yksin. Ei kai tämä pyörtyisi uupumuksesta?
"Pääset heti nukkumaan."

"Menisit sinä, rakas. Minun pitää sukeltaa ja siinä voi kestää", Tempest vetosi ja riisui neuletakin yltään.

Tiarnan ei väittänyt vastaan. Hän kumartui painamaan vaimonsa hiuksiin hellän suudelman ja suuntasi sitten pukeutumistilan läpi ylelliseen kylpyhuoneeseen. Hän käytti itsensä pikaisesti suihkun alla ja pesi hampaansa tunteakseen olonsa hieman enemmän ihmiseksi, ja tuijotti kuvajaistaan tuiman tovin ennen kuin palasi makuuhuoneeseen.

Tempest katseli miestä, jumalaista aviomiestään, joka saisi kenet tahansa, pienen hetken, ennen kuin suuntasi kylpyhuoneeseen vuorollaan.
Miten ihanalta veden alla vallitseva rauha ja hiljaisuus tuntui. Aika katosi. Hän tunsi olonsa painottomaksi. Vapaaksi.
Ja ihastuttavan puhtaaksi, kun vihdoin palasi makuuhuoneen puolelle Four Seasonsin ylelliseen kylpytakkiin kääriytyneenä.

Tiarnan makasi vuoteella vatsallaan, t-paitaan ja boksereihin pukeutuneena. Käsivarret olivat työntyneet saman tyynyn alle, jolla hänen päänsä lepäsi. Hiukset olivat edelleen kosteat suihkun jäljiltä.
Hänen silmänsä olivat suljetut, mutta raottuivat Tempestin askeleet kuullessaan.

Tempest kiipesi sängylle miehen viereen, sydän vihloen siitä, miten ihanalta Tiarnan näytti mitä arkisimmissa hetkissä.
Hän silitti sormenpäillään miehen niskaa ja veti hellästi kevyen peiton tämän jaloille. Hipaisi vielä tummia hiuksia, ennen kuin saattoi antaa miehen levätä rauhassa ja asettui kyljelleen tämän viereen. He molemmat kaipasivat unta.
Vaikka ulkona paistoi vielä aurinko.

Tiarnanin silmissä häivähti lämpö ennen kuin hän sulki ne uudelleen. Hän nautti kosketuksesta niskallaan ja hiuksillaan, samoin kun peitteen tunnusta jalkojaan vasten.
Sitten hän vaihtoi asentoa niin, että saattoi houkutella Tempestiä kainaloonsa. Ilmastoidussa hotellissa heille ei tulisi liian kuuma edes lähekkäin.

Tempest halasi itsensä Tiarnanin syliin tiukasti, valkoisessa kylpytakissaan. Tieto siitä, että he saisivat viipyä näin niin kauan kuin halusivat, nukkua niin kauan kuin nukutti, antoi kehon rauhoittua.
Ja ajelehtia kivuttomasti uneen, miehen tasaista sykettä kuunnellen.

* * *

Kun hän havahtui hereille, huone oli pimeä. Los Angelesin valot antoivat katolle sinisen hehkun. Kello saattoi olla kahdeksan illalla tai neljä aamuyöllä. Liikenteen humu kantautui vaimeana ulkoa, ja Tempest kuunteli sitä hetken, ennen kuin etsi Tiarnania.

Tiarnan makasi Tempestin vierellä, kuulokkeet korvilla ja puhelin vatsalla leväten. Hänen katseensa oli suuntautunut kattoon, mutta jopa huoneen hämärässä saattoi kertoa, että se katseli todellisuudessa jotakin paljon kaukaisempaa.
Hän havahtui vaimonsa liikkeeseen, käänsi päätään ja hymyili.
"Nuku vain, rakas", hän vetosi nykäisten toisen kuulokkeen korvaltaan.
"On vielä aikaista."

Tempest nyökkäsi. Mutta jäi katselemaan miestä hiljaisena. Miten kaunis Tiarnan oli. Kasvojen profiili, leukaperän linja, tapa, jolla ripset kaartuivat. Miten tummat hiukset oli pyyhkäisty kasvoilta. Miten niiden hopea erottui pimeässä.
Ja maailman rakastamat korvat.
Hän yritti antaa miehen keskittyä äänikirjaan. Todella yritti.
Mutta kosketti sormenpäillään leukaperää ja korvaa. Silitti tummaa kulmakarvaa.
Hipoi kaivaten huulien muotoa.

Tiarnan nykäisi pian toisenkin kuulokkeen korvastaan ja keskeytti äänikirjansa toiston.
"Mitä?" hän kysyi pehmeästi, hymy suupielessään leikitellen.
Tuntui hyvältä tulla kosketetuksi sillä tavalla.

"Ihailen vain sinua, anteeksi", Tempest vastasi sivellen alahuulen muotoa.
"Olet niin uskomattoman kaunis." Sormet upposivat hiuksiin ja sukivat niitä hellästi taakse, kun hän nojautui painamaan suudelman korvalle.

Tiarnan naurahti hiljaa.
"Ei sinun tarvitse pyytää anteeksi, rakas", hän muistutti hiljaa.
"Tuo tuntuu erittäin hyvältä."

Tempest nosti puhelimen ja kuulokkeet yöpöydälle, ja kiipesi sitten hajareisin miehen syliin kylpytakissaan. Hän kumartui alas, jotta saattoi hamuta korvaa huulillaan, onnellisena sanoista, ja kuljettaa sormiaan tummissa hiuksissa.

Tiarnanin kädet siirtyivät Tempestin vyötäisille ja laskeutuivat siitä tämän reisille, ja kaipaus muistutti häntä olemassaolostaan. Hän oli joutunut olemaan pitkään poissa vaimonsa luota, sillä kuvaukset olivat venyneet.
Pienen ikuisuuden.

Tempest hamusi korvan kaaria ja suki hiuksia hellästi, ennen kuin nousi suutelemaan Tiarnanin huulia.
Hänkin oli kaivannut miestään. Kipeästi. Eikä yön siniseen hämärään mahtunut muuta.
Hetken hän epäröi, ennen kuin suoristautui istumaan ja avasi hitaasti kylpytakin vyön, liuttaen vaatteen sitten ujosti yltään. Se valahti ääneti lattialle.
Ja Tempest kumartui suutelemaan miestä uudelleen, ennen kuin kävisi itsetietoiseksi alastomuudestaan.

Tiarnan oli myyty.
Hän oli aina myyty vaimonsa seurassa. Mutta tapa, jolla sininen hämärä sai tämän valkean ihon hohtamaan, oli lumoava.
Hänen merenneitonsa.
Hän vastasi suudelmaan kaivaten ja upotti toisen kätensä vaaleisiin hiuksiin.

Tempest melkein voihkaisi suudelmaa vasten. Sormet vaelsivat tummissa, hopean kirjomissa hiuksissa, kun hän hamusi miehen huulia, sitten kaulaa.
Ikävä oli kuurouttava.

Hermostuisiko Tempest siitä, että he eivät olleet sviitissä kahden? Oliko tämä liian uupunut?
Tiarnan hiljensi huolestuneet kysymykset ja vaihtoi ne luottamukseen.
Ja kiepautti heidät ympäri suudelmaa hamuten.

Sininen pimeä alkoi tuikkia tähtiä, kun vatsanpohjaa nipisti kiepautuksen myötä. Perhoset kutittivat hänen sisällään, eikä Tempest edes muistanut, että hänen sisarensa ja Wolfie olivat täällä. Television vaimeasta hälystä päätellen jopa seinän takana.
Tempest vastasi suudelmaan melkein hengästyneenä ja kietoi jalkojaan miehen ympärille.

Tiarnan kohottautui hetkeksi käsivarsiensa varaan, niin että saattoi katsella vaimonsa kasvoja. Hakea kultaisten silmien katsetta.
Sitten hän kumartui painamaan uuden suudelman Tempestin huulille. Toinen käsi siirtyi silittämään hänen ympärilleen kietoutunutta säärtä.

Maailma keinahti aina, kun hän kohtasi myrskysilmien katseen. Voimakkaammin, kun Tiarnan suuteli häntä. Sormet punoivat tummia hiuksia, kun hän hamusi miehen huulia ja veti tätä lähemmäs itseään, kiertäen jalkojaan tiukemmin tämän ympärille.

Kaikki oli hyvin, eikö ollutkin?
Kaipaus tuntui ikävältä, se ravisteli koko kehoa.
Vanha mies.
Tiarnan veti syvään henkeä ja haki vaimonsa katsetta.

Tempest suki Tiarnanin hiuksia ja tutki miehen kasvoja ja kauniita, harmaita silmiä kysyvänä. Hän nosti päätään ja painoi suudelman miehen suupielelle.
"Rakas?" hän kysyi hiljaa ja siveli sormenpäillään hiusten hopeaa.

Tiarnanin katse oli vakava.
"Haluan sinua hyvin paljon juuri nyt", hän vastasi.

Vakava katse oli saada hänet huolestumaan. Mutta sanat saivat vatsan nipistämään ja Tempest painoi katseensa ujona, sulaen onnelliseen hymyyn. Hän ei koskaan väsyisi kuulemaan sitä. Hän kurottui suutelemaan miestä kaivaten.
"Minäkin sinua."

Hymy, joka Tempestin kasvoille kohosi, sai Tiarnaninkin hymyilemään.
"Et tiedäkään, kuinka paljon", hän vastasi ja kumartui suutelemaan vaimonsa kaulaa. Sitten hän kohottautui hetkeksi niin, että saattoi riisua paitansa.

Voi taivas, miten komea Tiarnan oli. Miten pimeys tuikahteli tähtipölyä. Tempest kohottautui istumaan ja nojautui suutelemaan rintakehän paljastunutta ihoa, silittäen kylkiä ja vatsaa kaivaten.

Tiarnan toivoi, ettei vain kuvitellut, että Tempestkin oli kaivannut häntä.
Hän kietoi käsivartensa vaimonsa ympärille ja halasi tämän hetkeksi syliinsä, sormet kapealla selällä vaeltaen.
"Rakastan sinua."

"Minäkin sinua", Tempest vastasi melkein hengästyneenä, huulet lämpimällä iholla vaeltaen. Hän halasi itsensä lähemmäs miehen rintaa. Niin paljon.

Tiarnan tiedosti, että he olivat lähestymässä vaarallisesti sitä pistettä, jossa hän ei enää hallitsisi itseään niin hyvin, kuin olisi toivonut.
Hän painoi suudelman vaaleiden hiusten joukkoon ja painoi sitten Tempestin hellästi patjaa vasten.

Miten pimeys säkenöi, kun Tiarnan teki niin. Syke kohosi ja odotus nipisti vatsaa. Tempest tunsi olonsa melkein kärsimättömäksi. Kädet vaelsivat kaivaten paljastuneella selällä, jalka kiertyi miehen ympärille ja Tempest kohotti päätään, jotta saattoi hakea suudelmaa.

Sillä hetkellä millään muulla ei ollut väliä kuin sillä, että he olivat siinä. Los Angelesin liikenteen melu olisi yhtä hyvin voinut olla meren kotoisaa kuohuntaa.
Tiarnan potki bokserit pois jalastaan ja juoksutti sormensa vaimonsa reidelle, houkutellen jalkaa paremmin ympärilleen.

Syke oli kuurouttava. Jalka kiertyi kaivaten miehen lantion ympärille, iho ihoa vasten palaen, ja Tempest kurottui hamuamaan Tiarnanin korvaa, osin harhauttaakseen itseään, jottei päätyisi jännittämään turhaa.

Korvan hamuaminen sai Tiarnanin murahtamaan matalasti, sillä kosketus tuntui hyvältä. Se oli juuri sitä, mitä hän oli niin kipeästi kaivannut.
Hän silitti hellästi vaimonsa reittä, ennen kuin yritti painua lähemmäs. Varovasti ja hellästi.

Tempest huokasi, melkein voihkaisi Tiarnanin korvanjuuressa, osin puhtaasti sensaatiosta, osin helpotuksesta. He olivat yhdessä. Kaikki oli hyvin. Eikä hän välittänyt siitä, jos se vihloi vähän, sillä nautinto oli paljon suurempaa kuin kipu. Hetken hän oli olemassa ajan ja itsensä ulkopuolella, kaukana epävarmuuksista ja itsesyytöksistä. Antoi kehonsa vaistoulleen, jotka saivat sen liikkumaan miestä vasten, kaivaten lisää.

Hetken Tiarnan pelkäsi satuttaneensa vaimoaan.
Mutta tämä ei kuulostanut kivulta. Eihän?
Ei, ei kuulostanut.
Hän tunsi olonsa melkein sekopäiseksi, kun saattoi alkaa etsiä heille yhteistä rytmiä.

Tempest hamusi miehen korvaa, halasi itseään tämän ympärille ja hengitti ihoa vasten.
Mutta tunne kävi pian ylivoimaiseksi ja sai hänet vajoamaan patjaa vasten. Pää kallistui taakse ja hän vaikersi hiljaa. Hyvä luoja, miten Tiarnan sai hänet nauttimaan. Se tuntui melkein sietämättömältä. Ja otti kehon valtaansa, sai sen kaartumaan ja värisemään tahdosta riippumattomana, kun tähdet sokaisivat hänet kirkkaudellaan ja saivat hänet melkein tiedottomaksi.

Tiarnan kadotti itsensä heihin, siihen, kuinka kahdesta tuli yksi.
Eikä hän välittänyt enää siitä, olivatko he hotellissa, ja olivatko Tempestin sisar ja tämän mies toisessa makuuhuoneessa.
Millään sellaisella ei ollut väliä.
Tunne sai hänet murisemaan hiljaa, ennen kuin hän kellahti vaimonsa vierelle.

Tempest makasi aloillaan pitkän tovin, kieppuen kaukana tähdissä. Kuuma syke eli hänen kehossaan, samoin kuin muisto miehen läsnäolosta.
Käsi liikahti ja hakeutui miehen käteen.

Tiarnan puristi vaimonsa kättä.
Hän kiepahti lähemmäs ja painoi vaaleisiin hiuksiin suudelman.
"Rakastan sinua."

"Minäkin sinua", Tempest kuiskasi ja raotti tokkuraisia, melkein kuumeisina hehkuvia silmiään. Käsi nousi silittämään tummaa kulmakarvaa, kun hän tutki myrskysilmiä ihmeissään.
"Olet niin ihmeellinen."

Tiarnan nykäisi pehmeää peitettä heidän suojakseen.
"Sinä olet ihmeellinen, rakkaani", hän vetosi.

Tempest pudisti päätään. Sormet valuivat miehen huulille.
"Se oli uskomatonta, aivan ihanaa", hän huokasi hiljaa ja katseli miehen ylähuulen muotoa.

Tiarnan olisi vastannut, jos sormet eivät olisi vaeltaneet hänen huulillaan.
Sen sijaan hän hymyili ja painoi sormenpäihin suudelman.

Tempest painoi katseensa ja halasi itsensä miehen paljasta rintaa vasten. Sormenpäät piirsivät salaisia maailmoja selän iholle, ja raukean, onnellisen hetken hän oli vapaa vainoajistaan.

Tiarnan halasi Tempestin syliinsä, nauttien tämän kehon lämmöstä.
Heillä oli vielä hetki aikaa. Hän toivoi niin.

Tiistai 4. helmikuuta 2020, keskipäivä, Four Seasons, Los Angeles

Los Angeles näyttäytyi taianomaisena tällaisina hetkinä, kylpiessään lämpimässä, kultaisessa auringonvalossa – ainakin Britannian harmaassa talvessa edelliset kuukaudet eläneille. Beverly Hillsin ylelliset kukkulat levittäytyivät vihreinä ikkunoiden takana, palmut Tyyneltämereltä puhaltavassa tuulessa havisten.
Tempest istui siivoojan säntillisesti petaamalla sängyllä tietokoneen kanssa, aivan toiseen, taianomaiseen maailmaan uppoutuneena. Hotellin aamiaistarjotin istui vielä sängyllä hänen vierellään ja hän poimi välillä hajamielisesti hedelmänpalan suuhunsa.
Ajantaju katosi onnellisesti inspiraation iskiessä, mutta rysähtäisi takaisin viimeistään siihen mennessä kuin heidän täytyisi alkaa laittautua illan hyväntekeväisyysnaamiaisiin.

Makuuhuoneen ovensuusta kuului koputus, ja Muriel kurkisti sisään.
"Täällähän sinä olet, kultapieni", hän tervehti sisartaan ja purjehti sisään laiskasti aamutakkiin pukeutuneena.
Tiarnan oli lähtenyt jo aiemmin, ehtiäkseen haastatteluun ennen kuin hänenkin olisi palattava hotellille valmistautumaan.

Vei hetken, että Tempest havahtui sisarensa läsnäoloon ja kohotti hajamielisen katseen tietokoneesta. Hetken hän katsoi Murielia hämmentyneenä, mutta Wolfie oli tainnut lähteä yksin katselemaan nähtävyyksiä tai vain nauttimaan auringosta.
"Huomenta. Nukuitko hyvin?" hän kysyi ja viittasi kutsuen kohti aamiaistarjotinta.

"Huomenta", Muriel vastasi huvittuneena ja istahti sängyn laidalle.
"Nukuin. Entä sinä, rakkaani?"

Tempest painoi hetkeksi katseensa ujosti hymyillen, kun edellisen illan tai yön muisto viipyi elävänä hänen mielessään.
"Kyllä, oikein hyvin." Aikaerokaan ei tuntunut yhtä raskaalta. Tiarnin kosketuksessa oli taikaa. Hän ei tiennyt, että olohuoneessa televisiota katsellut Wolfie oli kuullut heidät paremmin kuin hyvin ja jakanut uutisen hykerrellen myös kihlattunsa kanssa.
Hän vilkaisi tietokoneen nurkassa olevaa kelloa, hämmästyen sitä, miten se oli loikannut tuosta vain neljä tuntia.
"Pidätkö sinä naamiaisista?"

Edellistä yötä koskeva uutinen näkyi lämpönä Murielin tummissa silmissä, kun hän ojensi kätensä silittämään sisarensa vaaleita hiuksia.
"Siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi ollut sellaisissa", hän myönsi.
"Taisin olla silloin lapsi,"

"Suunnittelija tuo puvut iltapäivällä", Tempest sanoi puskien ajatuksissaan hiuksiaan silittävää kättä.
"Toivon, että Tiarnan saa tavata siellä ystäviään ja tuttujaan."

Kissamaine ele sai Murielin hymyilemään.
"Onko sinusta mukavaa mennä naamiaisiin, rakas?"

Tempest kohautti toista olkaansa välttävästi. Hän ei koskaan varsinaisesti nauttinut tilaisuuksista, joissa oltiin esillä ja ison ihmisjoukon keskellä – vaikka hänellä olikin silloin tällöin ihan mukavaa, kunhan hän sai itsensä lähtemään.
"On aina ihanaa nähdä Tiarnan onnellisena."

Muriel kurotti poimimaan hedelmänpalan aamiaistarjottimelta ja vei sen suuhunsa.
"Minusta on ihanaa nähdä teidät molemmat onnellisina", hän huomautti ja kellahti selälleen ylelliselle vuoteelle.
"Jos en ole varovainen, saatan tottua tällaiseen elämäntyyliin."

Tempest naurahti ja painoi tietokoneen kannen kiinni, kellahtaen sisarensa vierelle. Hän painoi poskensa naisen vatsaa vasten ja piirsi sormillaan kankaaseen.
"Viihdytkö täällä?"

Muriel käytti tilaisuuden hyödykseen ja upotti sormensa sisarensa hiusten joukkoon, silittääkseen ja pöyhiäkseen niitä.
"Minua ei ole luotu kaupunkiin", hän myönsi.
"Mutta tämä hotelli on kieltämättä upea."

Tempest hymyili ja sulki silmänsä, nauttien silityksestä.
"Kun Tiarnan toi minut kanssaan ensimmäisiä kertoja hienoihin hotelleihin, olin hyvin häkeltynyt", hän totesi.
"Mutta toisaalta, hän häkellyttää minua edelleen pelkällä olemassaolollaan."

Muriel naurahti pehmeästi.
"Tämä sviitti kävisi asunnosta", hän myönsi.
"Hyvin tyylikkäästä asunnosta. Mutta voisitko kuvitella Wolfien tytöt tänne? Kuraisine tassuineen."

Tempest nauroi ja painoi kasvonsa sisarensa vatsaa vasten.
"Eivätkö ne nauttisi hemmottelusta? Minun pienet rakkaani arvostaisivat henkilökohtaista hovimestaria."

Muriel virnisti.
"Joka syöttäisi niille kalleinta lohta hopeahaarukalla", hän maalaili.
"Ehkä meidänkin tyttömme nauttisivat sellaisesta. Henkilökohtainen rapsuttaja kaiken aikaa käytössä."

"Kuka ei nauttisi", Tempest huokasi, nauttien omasta henkilökohtaisesta rapsuttajastaan.
"Haluaisitko tilata tänne lounasta? Vaikka ehkä Wolfie tuo jotain tullessaan." Mies tunsi hänen sisarensa ja saattaisi arvella ruoan olevan mieluisa tuliainen.

Muriel juoksutti sormiaan sisarensa hiusten joukossa.
"Hän tuo ruokaa, jos on hyvä mies", hän vastasi.
Ja Wolfie oli.
"Oletko kovin uupunut, rakas?"

"Minulla on kaikki hyvin", Tempest vakuutti. Hänen unirytminsä saattoi olla erikoinen, mutta ainakin hän oli saanut hiljattain kirjoitettua.
Paljon.
Ei ehkä oikeaa kirjaa, mutta tekstiä.
"Miten sinä olet voinut?"

Muriel oli hetken hiljaa.
"Päätin, etten enää palaa töihin", hän vastasi sitten.
"Tai no, siihen työhön, jossa olin."

"Niinkö?" Tempest kysyi silittäen sisarensa vatsaa hellästi.
"Pidätkö eläimistä huolta kotona?"

Muriel nautti silityksestä.
"Sitäkin", hän vastasi.
"Mutta ehkä minäkin löydän kutsumukseni."

"Olen varma siitä", Tempest vakuutti luottavaisena.
"Äläkä murehdi rahasta. Minä huolehdin sinusta."

Muriel hymyili sisarelleen kiitollisena.
"Mitä tekisin ilman teitä rakkaitani", hän huokaisi.
"Pidäthän korvasi auki mahdollisten työpaikkojen varalta?"

"Totta kai. Millaisten työpaikkojen?" Tempest varmisti ja katsoi siskoaan painaen leukansa tämän vatsalle.

Muriel hymyili.
"En usko, että voisin tehdä mitään, mihin eläimet eivät liity", hän vastasi.
"Mutta haluaisin tehdä... enemmän. Auttaa enemmän."

Tempest otti sisarensa käden omaansa ja painoi sille suudelman.
"Oletko harkinnut eläinsuojaa? Tai eläintensuojelua?"

Muriel hymyili.
"Olen', hän myönsi ja sipaisi pikkusisarensa poskea peukalollaan.
"Mutta sen pitäisi olla hyvä järjestö."

"Pidän silmät auki sellaisen varalta", Tempest lupasi.
Ovella kolisi, kun Wolfie työntyi sisään. Miehellä oli mukanaan kolme laatikkoa amerikkalaista pizzaa, useampi iso ostoskassi ja päässään valkoinen stetsoni.
"Howdy, maistuisiko lounas?"

Muriel räpäytti silmiään.
"Mitä minun Wolfielleni on tapahtunut?", hän vetosi epäuskoisena.
Mutta mies tuli ruuan kanssa.
Muriel ojensi käsiään.

"Maassa maan tavalla", Wolfie vastasi rojahtaen naisten viereen sängylle. Hän ojensi pizzat Murielille kiltisti.
"Eikö sinua houkuttele käydä ostoksilla?"

Muriel kohottautui istumaan ja kurotti suutelemaan Wolfieta.
"Ehkä", hän vastasi, vaikka ajatus rahan tuhlaamisesta hermostutti.
"Oliko sinulla mukavaa?"

"Oli. Mielenkiintoista katsella ihmisiä täällä. He ovat aivan oma lajinsa", Wolfie hymähti ja sieppasi pari palaa tuhtia juustopizzaa.
Tempest söi palan margheritaa, ennen kuin nousi päästämään suunnittelijan ja stylistin sisään. Oli aika valmistautua iltaa varten.

Muriel ei luopuisi pizzasta niin nopeasti.
"Missä sinä kävit?" hän kysyi, ennen kuin poimi itselleen uuden pizzapalan.

"Rannalla, Rodeo Drivellä ja eksyksissä", Wolfie vastasi vaivautumatta nousemaan ylös. Tempest siirtyi stylistinsa kanssa kylpyhuoneen peilipöydän ääreen valmistautumaan.

Muriel tarjosi Wolfielle haukkausta pizzasta.
"Oliko se mukavaa?"

"Totta kai", Wolfie vakuutti.
"Aurinkoa, valkoista hiekkaa ja meri. Mitä muuta mies voisi toivoa?"

Muriel siristi silmiään ja hipaisi miehen vatsaa.
"Niin, mitä muuta tosiaan", hän myönsi ennen kuin kömpi pystyyn.
"Vieläkö me olemme menossa illalla naamiaisiin?"

"Tietenkin", Wolfie vakuutti ja vääntäytyi ylös. Hän nappasi rekistä nimellään varustetun pukupussin ja kassin, suunnaten heidän makuuhuoneensa ohessa olevaan suihkuun.

Muriel puolestaan suuntasi kylpyhuoneen yhteydessä olevaan pukeutumistilaan, jonne hänen pieni sisarensa oli siirtynyt stylistinsä kanssa.
"Emmie?"

"Mitä, rakkaani?" Tempest kysyi stylistin tuolista. Nainen oli keskittynyt meikkaamaan häntä. Koko yläosa kasvoista alkoi peittyä turkoosin, vihreän ja kullan sävyihin.

Murielin kasvoille kohosi hymy.
"Tulin vain katsomaan sinua", hän vastasi.
"Näytät niin kauniilta."

Tempest nauroi kuplien. Hän näytti avaruusolennolta tai mielikuvitusmaailmastaan karanneelta.
"Sinunkin pitäisi alkaa valmistautua."

"Tiedän", Muriel vastasi, mutta astui silti peremmälle.
"Mutta en saa sinusta tarpeekseni, kultapieni."

Tempest nauroi ja pudisteli päätään, ennen kuin oli kiltisti paikallaan, että poskien pisamat tomutettiin kullalla. Silmät saivat taidokkaat, tummansiniset rajaukset, mutta ripset hoituisivat vasta naamion jälkeen.
"Olet ihan pöhkö."

"Olen vain isosisko", Muriel vetosi ja kumartui halaamaan sisartaan, varoen samalla sotkemasta tämän taidokasta meikkiä.
"Jonka pitäisi mennä valmistautumaan, mutta joka ei halua tehdä niin."

"Haluan nähdä sinut puvussasi", Tempest vakuutti ja venytteli varpaitaan tuolissa.
"Miksikä pukeudut?"

Murielin silmät siristyivät hymystä.
"Se on yllätys", hän vastasi ja perääntyi pari askelta. Lähteäkseen, mutta sen sijaan hän jäi katselemaan ovensuuhun.

"Muriel?" Tempest kysyi nähdessään sisarensa unohtuneen katseen. Stylisti maalasi kultaisen juovan hänen alahuuleltaan alas leukaa ja kaulalle.

Hänen pieni siskonsa, jonka ei ollut uskottu selviävän.
Muriel havahtui ajatuksistaan, pyyhkäisi silmiään ja hymyili.
"Minun pitää tosiaan mennä valmistautumaan. Nähdään pian, rakas."

Tempest katseli hämmentyneenä Murielin perään, kunnes joutui katsomaan taas eteen stylistin muotoillessa vaaleista hiuksista koristeellista, helmillä kirjottua nutturaa, joka jätti muutamia suortuvia vapaaksi.
Sillä välin suihkusta tullut Wolfie oli pukeutunut mustiin housuihin ja siistiin valkoiseen paitaan ja retkahtanut sängylle. Syvän turkoosi, kukkakuvioitu puvuntakki riippui henkarissa.

Yhä kylpytakissaan Muriel purjehti heidän makuuhuoneeseensa.
Ja jäi katselamaan sängylle retkahtanutta miestä.

"Tiedän, tiedän. Et voi vastustaa minua", Wolfie huokasi avaamatta silmiään.
"Mutta sinun on hillittävä halusi, nainen. Olen jo pukeutunut."

"Minä en", Muriel vastasi, ennen kuin antoi aamutakin valua yltään.
Tuntui oudolta, ettei ympärillä ollut pyörimässä koirien laumaa ja joukkoa kylmiä, uteliaita kuonoja.

"Huomaan. Miten olet noin hidas?" Wolfie härnäsi sängyltä.

Muriel tuhautti nenäänsä.
"Minulla on siihen oikeus", hän vakuutti ja vaelsi etsimään meikkipussiaan. Onnellisen alastomana.

"Tiedän. Los Angelesin ja Hollywoodin ylimystö odottakoon juhlien aloittamista", Wolfie julisti huvittuneena.
"Kun Muriel saapuu, juhlat alkavat."

Muriel huitaisi huolettomasti kättään - kerma odottakoon - ennen kuin katosi meikkipussinsa kanssa heidän naurettavan suureen kylpyhuoneeseensa.
Samaan aikaan Tiarnan palasi viimein haastattelustaan ja suuntasi heidän makuuhuoneeseensa.
"Em?"

Tempest kiiruhti kylpyhuoneesta tutun äänen kuullessaan, kylpytakkiin kietoutuneena. Kasvoille oli asetettu siro, silkkinauhalla sidottu turkoosikultainen naamio, jota kasvojen dramaattinen, värikäs meikki täydensi. Ripsiä oli ehostettu pitkillä, näyttävillä lisäkkeillä, joiden pienet, kevyet höyhenet ja haituvat saivat hänet tuntemaan olonsa avaruusolennoksi.
"Rakas, miten haastattelu meni?"

Tiarnan joutui ongelman eteen.
Hän halusi suudella vaimoaan, mutta pelkäsi sotkevansa huolellisen maskeerauksen.
Lopulta hän ojensi käsiään vetääkseen Tempestin halaukseen ja suukottaakseen tämän hiuksia.
"Oikein hyvin. Olen pahoillani, että se venyi."

Tempest nojautui halaukseen, varoen pitkiä avaruusolion ripsiä, jotka tekivät luomista painavat.
"Mihin haastattelu oli?" hän kysyi ja vetäytyi kauemmas, jotta saattoi antaa Tiarnanin pukupussin rekistä.

"Näytät kauniilta", Tiarnan vetosi ennen kuin päästi Tempestin halauksestaan ja tarttui pukupussiin.
"Vanity Fairiin. Uutta sarjaani koskien. Haastattelija oli tuttu, joten unohduin juttelemaan."

"Näytän avaruusolennolta", Tempest protestoi nauraen ja vilkaisi värikästä peilikuvaansa. Stylisti auttoi hänet ulos kylpytakista ja sisään pitkään, merenneitomalliseen iltapukuun, jonka helma levittäytyi elävänä jalkojen ympärille. Sinivihreä kangas näytti syvältä, trooppiselta mereltä, ja sen yhtä aikaa abstrakti ja korallia muistuttava, kultainen kuviointi toi mieleen veden alle heijastuvan auringonvalon.
"Olen hyvin onnellinen puolestasi. Näetkö tänään ystäviäsi?"

"Olet hyvin kaunis avaruusolio, rakas", Tiarnan protestoi, ja pakottautui sitten keskittymään itseensä. Muussa tapauksessa hän olisi saattanut unohtua katselemaan vaimoaan, eikä se olisi ollut hyvää käytöstä seurassa.
"Uskoisin, että moni on tulossa juhliin", hän vastasi, napittaen paitaansa.

"Toivon, että ehdit viettää aikaa heidän kanssaan", Tempest toivotti ja astui sisään pariin kultaisia, korkeakorkoisia avokkaita. Stylisti pujotti hänen korviinsa sirot simpukkakorvakorut ja ranteeseen helmistä tehdyn rannekorun. Sitten he vaihtoivat poskisuudelmia ilmassa ja Tempest toivotti naiselle ihanaa iltaa. Tämän lähdettyä hän istui varovasti sängyn laidalle katselemaan Tiarnania.

Kunhan se ei tarkoittaisi, että Tempest joutuisi väsyttämään itsensä.
Tiarnanin kulmien väliin ilmestyi keskittynyt juova, kun hän solmi kultakirjailtua silkkisolmiota paikoilleen. Tuntiessaan vaimonsa katseen hän käänsi päätään tätä kohti. Ja hymyili.
"Näytät suoraan sadusta astuneelta, rakas."

Tempest nauroi kuplien ja pudisti päätään. Hän nousi ja kiersi Tiarnanin eteen, varastaen mahdollisuuden solmia silkkisolmio miehen puolesta.
"Ja sinä näytät aina sydäntäsärkevän komealta."

Tiarnan antoi mielellään Tempestin tehdä niin.
"Imartelet minua, rakas", hän huomautti ja käytti hyväkseen mahdollisuuden koskettaa vaimonsa kylkeä.
"Odotatko sinä iltaa?"

"En voisi", Tempest protestoi. Hän ei suinkaan ollut ainoa, joka ajatteli miehestä niin.
"On ihanaa, että pääset näkemään ystäviäsi. Toivon, että myös Muriel ja Wolfie nauttivat illasta."

"Minäkin toivon, että heillä on mukavaa", Tiarnan vastasi ja kuljetti samalla sormiaan Tempestin kyljellä.
"Siellä pitäisi olla ohjelmassa tanssia."

"Olet ihana tanssija", Tempest vastasi hipaisten Tiarnanin poskea. Sitten hän siirtyi kauemmas, mutta päätyi vain halaamaan Tiarnania takaapäin.
"Kuinka pian meidän pitää lähteä?"

Tiarnan silitti ympärilleen kiertynyttä käsivartta.
"Mieluusti tunnin sisään", hän vastasi.
"Vaikka kukaan tuskin pahastuu, jos myöhästyisimmekin hieman."

Tempest nyökkäsi. Hän olisi mielellään viipynyt halauksessa, mutta oli parempi valmistautua lähtöön.
"Käyn katsomassa, missä vaiheessa Muriel on", hän sanoi ja keräsi helmaa käsiinsä, kun suuntasi toiseen makuuhuoneeseen.

Samoin olisi Tiarnan.
Mutta nyt hänen oli keskityttävä kiinnittämään dramaattista, kultaista ja sarvin koristeltua naamiota kasvoilleen,
Toisessa makuuhuoneessa silmänsä tummiksi meikannut Muriel oli juuri pujottautunut omaan mustavalkoiseen mekkoonsa.

"Rakkaani, oletko kohta valmis?" Tempest kysyi, ennen kuin kurkisti makuuhuoneeseen. Wolfie oli torkahtanut sängylle.

Murielin kasvoille kohosi hymy.
"Voi kultapieni, sinä näytät aivan ihanalta", hän vetosi ja suuntasi kohti ovea pukuaan ylhäällä kannatellen.
"Voisitko auttaa kiinnityksen kanssa?"

Tempest auttoi mielellään ja sipaisi sisarensa hiuksia hellästi.
"Sinä näytät upealta. Ja odota, kun näet Tiarnanin... Meidän on parasta alkaa tehdä lähtöä."

Muriel tarkasti kuvajaisensa nopeasti peilistä, asetteli mustan pitsinaamion paremmin kasvoilleen ja väläytti sisarelleen hymyn.
"Me olemme valmiina", hän vakuutti ja siirtyi taputtamaan torkkuvan Wolfien säärtä.

Wolfie havahtui tokkuraisena hereille ja kömpi pystyyn sukien kurittomia hiuksia parempaan ojennukseen. Hän nappasi kukkakirjaillun takin päälleen, sitoi punaisen rusetin kaulaansa ja otti taidokkaasti tehdyn, oranssinpunaisen kettunaamion mukaansa.
"Tiarnan, oletko valmis?" Tempest kysyi ottaessaan tummanvihreän samettiviitan mukaansa.

Tiarnan oli valmis.
Hän astui heidän makuuhuoneestaan vihreään pukuunsa pukeutuneena, kultainen naamio mukanaan.
"Valmista", hän vastasi ja tarjosi käsivarttaan vaimolleen.

Sydän jätti lyönnin välistä, kun Tempest katsoi Tiarnania, ja tarttui miehen käsivarteen perhoset vatsaa kutittaen.
Auto odotti heitä ulkona, samoin koko joukko nälkäisiä paparazzeja, jotka halusivat nähdä vilauksen Tiarnan Fox-Mooresta.

Onneksi hotelli oli varautunut.
Kamerat pysyivät kauempana, mutta se ei estänyt valokuvaajien huutoja kantautumasta heidän korviinsa. Röyhkeitä, röyhkeitä kysymyksiä.
Tiarnan ojensi kättään auttaakseen vaimonsa autoon.

Tempest nousi autoon yrittäen ravistaa sanat mielestään. Wolfie tuijotti kuvaajia hetken naamionsa alta ja hiljainen, uhkaava ele tyynnytti hieman intoa huudella. Hän kiipesi SUV:n etupenkille, jotta Muriel pääsisi taakse pukunsa kanssa.

SUV oli tilava, mutta silti kahden muhkean helman ujuttaminen jalkatilaan vaati näppäryyttä.
Lopulta ovi pamahti kuitenkin kiinni ja he pääsivät matkaan.
Murielin kulmat olivat kurtussa.
"Ovatko he aina noin röyhkeitä?"

Tempest nyökkäsi hiljaisena ja siloitteli kapeaa, elävää pukuaan, jottei se rytistyisi.
"Paskiaisia. Miten jaksat noita, Tiarnan?" Wolfie kysyi etupenkiltä.

Tiarnan oli kietonut käsivartensa Tempestin harteille.
"Siihen tottuu", hän myönsi, vaikka näyttikin väsyneeltä.
Siihen tottui, mutta ei siihen, että valokuvaajat hyökkäsivät myös hänen vaimonsa kimppuun rumin sanoin.

Wolfie vihelsi kunnioittavasti.
"Jos minun pitäisi kestää noita, olisin se kylähullu, joka suihkuttaa heitä puutarhaletkulla ja mesoaa suu vaahdossa pitkin Youtubea."

Muriel tyrskähti takapenkillä ja poimi sisarensa käden omaansa.
"Onko kaikki hyvin, kultapieni?" hän varmisti.
Tiarnaniakin hymyilytti.
"Agenttini ei antaisi sellaista anteeksi."

Tempest nyökkäsi rauhoittavasti sisarelleen.
"Onko sinulla koskaan napsahtanut noiden loisten kanssa?" Wolfie halusi tietää, kun auto mateli illan ruuhkassa kohti illan suurta hyväntekeväisyystapahtumaa.

Tiarnanin kulmien väliin ilmestyi juova.
"Joskus se on ollut lähellä", hän myönsi.
Silloin, kun kuvaajat kävivät Tempestin kimppuun.

"Mikä saisi sinut menettämään malttisi?" Wolfie kysyi katsellen takapenkin kolmikkoa taustapeilistä, kettumaski sylissään.

Tiarnan katsahti vaimoaan ja kohtasi sitten vihreiden kissansilmien katseen.
"En siedä sitä, että Tempestiä kohdellaan huonosti. Varsinkaan minun takiani."

Tempest käänsi katseensa ikkunaan. Ei häntä kohdeltu huonosti Tiarnanin takia. Vaan Tiarnania hänen typerien virheidensä takia.
"Ymmärrän hyvin. Minunkin tekee mieli torua tyttöjämme, jos ne haukkuvat Murielille röyhkeään sävyyn."

"Oi", Muriel puhahti.
"Älä vertaa meidän tyttöjämme noihin huonokäytöksisiin olentoihin."

Wolfie pärskähti naurusta.
"Ehkä minä olen huushollimme huonokäytöksisin olento."

Muriel loi mieheen tietäväisen katseen.
Ja kohotti sitten pienen sisarensa käden huulilleen painaakseen kämmenselälle suudelman.

Tempest soi Murielille hajamielisen hymyn, pitkät, erikoiset ripset poskia pyyhkien.
Auto saapui perille, liukui pysähdyksiin kadun varteen. Paparazzit odottivat punaisen maton varrella ja salamat välkkyivät mediaseinää vasten. Loisteliaat naamiaspuvut loisteliaamman Hollywoodin kerman yllä värittivät kunniakujaa. Historiallinen rakennus oli mahtipontinen taustarippu sisääntulolle sekä illan gaalalle.

Tiarnan muistutti itseään siitä, että illan tuotot menisivät hyväntekeväisyyteen. Ja että hän pääsisi tanssittamaan vaimoaan, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.
Siinä oli riittävästi syitä kameroiden kestämiselle.
Hän painoi suudelman Tempestin sormille.
"Oletko valmis, rakas?"

Tempest nyökkäsi loihtien kasvoilleen hymyn. Hän halusi olla aiheuttamatta Tiarnanille enempää häpeää. Hymyile ja näytä kauniilta.
Hän nousi autosta Tiarnanin perässä, kohdaten tottuneesti nälkäisten kameroiden välkkeen ja kuvaajien huudot.
Wolfie nousi autosta epävarmemmin, haluten kiitää sen poikki sisään, mutta ei halunnut hylätä Murielia.

Tiarnan toivoi, että olisi voinut vain kiidättää vaimonsa turvaan, kameroiden ulottumattomiin. Mutta tämä kaikki oli järjestetty hyvää tarkoitusta varten, hän muistutti itselleen.
Ja kuvaajat villiintyivät siitä, että saivat kuvata heitä pitkästä aikaa yhdessä.
Muriel pujotti kätensä Wolfien käsivarren alle ja taputti sitä hellästi.

Tempest hymyili Tiarnanin rinnalla, onnellisena mahdollisuudesta tehdä jotain hyvälle vaimolle sopivaa. Wolfie luikki julkimoiden takaa, Murielin käsi omassaan. Kun Tiarnan lähestyi, oli turha yrittää saada haastatteluja tai valokeilaa vähemmän houkutteleville osallistujille, kun kuninkaallinen käveli alas mattoa. Näyttelijän huomiota tavoiteltiin melkein epätoivoisesti, ja Tempest silitti miehensä käsivartta hellästi. Kaikki hyvin, hänellä ei ollut kiire.

Tiarnan tunsi silti vetoa kahtaalle. Toinen, äänekkäämpi osa hänestä, halusi vain viedä Tempestin turvaan.
Toinen tiesi, että hän oli tämän velkaa kaikesta siitä hyvästä, mitä oli saanut osakseen.
Joku huusi Tempestin nimeä.

Tempest hymyili kameroille, tuntien olonsa rauhalliseksi, kun ei joutunut puhumaan. Hän tiesi kulmat, joita kamerat halusivat ja rutiinin, jolla punaisella matolla toimittiin.
"He näyttävät ihan kuninkaallisilta", Wolfie huomautti Murielille, katsellessaan paria sisäänkäynnin turvasta. Rauhallisena juotuaan puolet tujusta drinkistä yhdellä hujauksella.

Kameroiden loputon räiske söi heitä, eikä Tiarnan voinut vain johdattaa Tempestiä turvaan juhlatilan seinien sisälle. Hän tunsi siitä huonoa omaatuntoa, niin kuin olisi tuntenut myös siitä, jos olisi jättänyt pysähtymättä.
Muriel tarkasteli kaksikkoa Wolfien vierellä, käsi miehen selkää silittäen.
"Minun pinei sisareni on uskomattoman kaunis."

Wolfie vastasi vain koskettamalla naisen selkää, sillä olisi riskialtista kommentoida sisarta suuntaan tai toiseen.
"Haetaan sinulle juotavaa", hän houkutteli ja suuntasi peremmälle Hollywoodin kerman täyttämään juhlatilaan.

Muriel loi haikean katseen sisareensa, mutta hän halusi uskoa siihen, että tämä selviäisi kyllä. Tiarnan ei antaisi mitään pahaa tapahtua.
"Miltä sinusta tuntuu olla täällä?" hän kysyi Wolfielta.

"Ainakin tarjoilut pelaavat, mäyräseni", Wolfie vastasi kettunaamionsa takaa ja poimi uuden drinkin käteensä, kipaten loput edellisestä suuhunsa ensin.
"Miltä sinusta?"

Muriel katsahti drinkkiä.
"Ethän juo liian nopeasti, rakas?" hän varmisti.
"Minulla ei ole pitkään aikaan ollut syytä pukeutua näin hienosti."

"Kai sitä juhlissa sopii pieneen humalaankin päätyä?" Wolfie kysyi.
"Kukaan ei edes tiedä, keitä olemme näiden naamioiden alla."

"Kunhan en joudu lunastamaan sinua putkasta", Muriel vastasi.
"Tai lukemaan sinusta huomisesta lehdestä."

"Hollywood häikäistyy naamioidun sankarin karismasta?" Wolfie ehdotti ja kohotti kättään, kun Tempest saapui, käsi Tiarnanin kädessä. Hän kuitenkin vapautti sen pian, sillä Tiarnanin kättä haluttaisiin puristaa kerran jos toisenkin.

Muriel hymyili nähdessään pienen sisarensa.
"Siinähän sinä olet, rakas", hän tervehti.
"Onko kaikki hyvin?"

"Kaikki hyvin", Tempest vakuutti ja hymyili. Hän kieltäytyi kohteliaasti juomista, muistaen kipeästi miten edellinen kerta alkoholin kanssa oli päättynyt.
"Oletko sinä nauttinut olostasi?"

Muriel poimi itselleen illan värikästä teemaa toistavan juoman, jossa värit oli kerrostettu taidokkaasti.
"Tämä on hyvin erilaista kuin mihin olen tottunut", hän myönsi siemaistuaan juomaansa.
"Tunnetko koskaan oloasi yksinäiseksi juhlissa?"

Aina. Mutta Tempest katseli mieluummin kuin oli huomion keskipisteenä, ja usein hän nautti omasta rauhasta paljon enemmän kuin seurasta.
Hän vain soi sisarelleen puolittaisen hymyn.
"Mäyränen, tuolla tarjoillaan alkupaloja. Tule", Wolfie houkutteli ja tarttui Murielin käteen, houkutellen naista mukaansa.

Jos Murielia jollakin oli helppo houkutella, niin ruualla. Hän loi huolestuneen katseen sisareensa, mutta nähdessään Tiarnanin lähestyvän heitä hän uskalsi seurata Wolfieta.
Tiarnan seisahtui vaimonsa vierelle ja ojensi tälle kättään.
"Anteeksi, jäin kiinni suustani. Tahtoisitko hakea alkupaloja?"

Tempest pudisti päätään, ripsien pitkät, eriskummalliset höyhenet poskia aina räpäyttäessä pyyhkäisten.
"Hae sinä vain, rakas. Ja nauti illastasi. Minulla on kaikki hyvin. Täällä on varmasti ystäviäsi."

Tiarnan unohtui katselemaan vaimoaan.
"Näytät todella siltä, kuin olisit karannut sadusta", hän huomautti hymyillen.

Tempest nauroi kätkien suunsa hetkeksi kädellään ja hipaisi Tiarnanin rintaa.
"Ja sinä olet kuin muinainen jumalolento, rakkaani", hän huomautti. Muutama juhlija supisi heidän ympärillään.
"Tiarnan Fox-Moore?" yksi viehkeästi pukeutuneista naisista kutsui ja liittyi heidän seuraansa ystäviensä kanssa.
"Voi luoja, se olet sinä, etkö olekin! Rakastan, rakastan, rakastan työtäsi!"

Tiarnan oli juuri ehtinyt kohottaa vaimonsa käden huulilleen, kun kuuli jonkun kutsuvan nimeään. Ja koska hän oli sellainen kuin oli, hän ei voinut kuin kääntyä ympäri, vaikka olisikin halunnut viettää kaiken käytettävissä olevan ajan vaimonsa kanssa.
Ystävällinen hymy kasvoillaan, koska sellainen mies Tiarnan oli.
"Kenelle minulla on kunnia puhua?"

Naiset kikattivat viehkeiden naamioidensa takana ja näyttelijää rohkeasti puhutellut vaihtoi asentoa, jotta punaisen puvun antelias kaula-aukko antoi hänen avuilleen oikeutta.
"Olen suurin ihailijasi", punaiseen pukeutunut vakuutti ja kosketti miehen käsivartta kuin ihaillen hauista.
"Young Nikolay oli jumalainen, oletko harkinnut viiksiä?" toinen puuttui puheeseen pitsinaamion takaa.
"Minä jumaloin sinua arkkienkelinä", kolmas lisäsi, koskettaen miehen toista käsivartta käsi innosta vapisten.

Ehkä johtui naamioista, että Tiarnan tunsi olevansa osa elokuvan värikästä kohtausta. Ehkä jonkinlaisessa, hieman muokatussa versiossa Ylpeydestä ja ennakkoluulosta.
Kysymys sai hänet naurahtamaan.
"En usko, että agenttini toistaiseksi kannattaisi tyylinmuutosta. Mutta kiitos, olen hyvin otettu sanoistanne."

"Oletko koskaan harkinnut Los Angelesiin muuttamista? Esittelisin sinulle mielelläni paikkoja", punaiseen pukeutunut vakuutti silittäen sormenpäillään näyttelijän käsivartta.
"Onko kukaan koskaan sanonut, että sinä todella voisit olla taivaallinen olento?" hopeiseen pukuun pukeutunut vetosi posket punoittaen.
Tempest siirtyi hiljaa kauemmas, vaelsi vieraiden joukkoon katselemaan kauniita pukuja ja naamioita.

Kun Tiarnan viimein onnistui lähtemään keskustelusta kohteliaasti, hän huomasi Tempestin kadonneen. Vaikka se ei tainnut olla mikään ihme, keskustelu oli päässyt venymään.
Hän lähti etsimään vaimoaan, tai tämän sisarta, jonka luota kenties löytäisi myös vaimonsa.

Wolfie oli pihistänyt kokonaisen tarjottimen herkullisia, suupalan kokoisia alkupaloja, joita yritti syöttää Murielille sormistaan. Tempest oli liittynyt heidän seuraansa, pyöritellen siroa, värikästä drinkkiä sormissaan, epäröiden sen juomisen kanssa.

Muriel poimi alkupaloja Wolfien sormista, samalla kun piti vaivihkaa silmällä miehen juomista. Hän heilautti kättään nähdessään Tiarnanin lähestyvän.

"Haluatteko mennä tanssimaan?" Wolfie kysyi Tiarnanilta ja Tempestiltä samalla, kun tarjosi alkupalaa Murielille, mutta sieppasikin sen viime hetkellä omaan suuhunsa.

Muriel loi Wolfieen pahastuneen katseen, samalla kun Tiarnan havahtui siihen, että musiikki oli alkanut.
Hän kääntyi katsomaan vaimoaan.
"Saanko luvan?"

Wolfie lipaisi sormiaan ja taputti vaivihkaa Murielin takapuolta, ennen kuin houkutteli naista kanssaan tanssilattialle. Tempest soi Tiarnanille hymyn ja seurasi miestä.

Muriel seurasi Wolfieta tanssilattiaksi muutettuun avoimeen tilaan, jonne Tiarnan johdatti myös Tempestin. Mies kääntyi vaimonsa puoleen, kannatteli tämän toista kättä ja painoi toisen hellästi kapeaa selkää vasten.

Tempest katseli ajatuksiinsa uppoutuneena miehen silkkistä solmiota, liikkuen pehmeästi musiikin tahtiin, antautuen aviomiehensä johdettavaksi.
Hän tunsi katseet, joita heihin luotiin. Kuuli kuiskaukset.
Koko maailma tuntui kuiskivan heistä, kun mukaan laski hyvin aktiivisen sosiaalisen median.

Sillä hetkellä muulla maailmalla ei ollut väliä.
Tiarnan keskittyi vain vaimoonsa, siihen, että saattoi kuljettaa tätä tanssilattialla. Varoen muita tanssijoita, muhkeita helmoja ja vaarallisen irtonaisia laahuksia.
"Viime kerrasta on aikaa", hän huomautti pehmeästi.

Tempest nyökkäsi häivähdys hymyä huulillaan, silmät solmion yksityiskohtiin unohtuneina.
"Se on Tiarnan Fox-Moore", joku henkäisi heidän vierellään, "minä todella, todella ihailen työtäsi." Mustavalkoiseen naamioon pukeutunut nainen vetosi, ihastunut hehku silmissään.
"Voisinko saada tanssia kanssasi?"
Tempest tarjoutui kiltisti perääntymään kauemmas.

Tiarnan oli jo kieltäytymässä.
Mutta sitten Tempest oli jo perääntynyt, eikä hän keksinyt riittävän nopeasti kaunista tapaa kieltäytyä.
Joten hän haki vaimonsa katsetta ennen kuin suostui tanssiin.

Tempest soi Tiarnanille rauhoittavan hymyn ja katosi värikkääseen väkijoukkoon. Naamion taakse kätkeytyminen oli rauhoittavaa. Hänen ei tarvinnut olla oma itsensä.
Vaikka hän tuskin voisi koskaan paeta itseään.
Ei ainakaan, kun hän ymmärsi kahden naisen keskustelun koskevan häntä ja Tiarnania.
Voitko kuvitella, miksi Tiarnan on edelleen hänen kanssaan? Mitä hän oikein näkee siinä naisessa? Eihän Dawn edes halua olla Tiarnanin vaimo. Miksi muuten hän tekisi sellaisia asioita? Toivon, että hän onnistuu seuraavalla kerralla. Tiarnan ansaitsee oikeaa rakkautta.
Tempest otti tarjottimelta drinkin ja tyhjensi sen muutamalla, pitkällä kulauksella.

Yksi tanssi, ja sitten Tiarnan etsisi Tempestin käsiinsä. Pahoittelisi tapahtunutta ja etsisi heille mukavan, hiljaisen paikan, josta tarkkailla juhlaväkeä. Tai ainakin varmistaisi, että Tempestillä oli sisarensa seuranaan.
Mutta yhden tanssin jälkeen hän ehti ottaa vain muutaman askeleen, ennen kuin seuraava vaativa käsi laskeutui hänen käsivarrelleen.
Ja hän unohtui keskusteluun.

Tempest vaelsi kauemmas naisista, jotka viihdyttivät itseään hänen yksityiselämällään ja nojasi hetken koristeelliseen pylvääseen, kun drinkki tuntui humahtavan päähän.
Punaiseen, imartelevaan pukuun sonnustautunut ihailija seurueineen katseli tanssilattian laidalta, seurasi kiinteästi metsän kuninkaaksi pukeutunutta miestä.
"Minä vien tänään Tiarnan Fox-Mooren kotiin", punapukuinen sanoi itsevarmasti naisystävilleen ja seurasi miestä omistavasti katseellaan.
"Luoja, hän on niin komea", toinen huokasi ihaillen.
"Mitä hittoa hän oikein näkee siinä kirjailijassa?" hopeinen puhahti tietämättä, että kyseinen kirjailija seisoi heidän takanaan, sydän levottomasti hakaten.
"Voisin auttaa Dawnia onnistumaan seuraavalla kerralla, jos tiedätte, mitä tarkoitan. Jos hän kerran on niin onneton maailman jumalaisimman miehen kanssa. Kiittämätön narttu. Sitten voisin näyttää Tiarnanille, miten hän ansaitsee tulla rakastetuksi", punainen totesi ja katsahti naisystäviään naamionsa takaa.
"Rakastelen häntä niin, ettei hän edes katso toiseen naiseen päin. Voitteko kuvitella, millaista hauskaa Dawn on? Hänessähän on yhtä paljon seksuaalista vetovoimaa kuin flanellisessa kokovartalopyjamassa."
"Voi paska", hopeinen kikatti tajutessaan Tempestin seisovan heidän takanaan, paikalleen jähmettyneenä ja kalpeana.
"Hän taisi kuulla meidät." Se aiheutti naurunremakan ystävien keskuudessa, varsinkin kun Tempest kiepahti ympäri ja pujotteli pahoinvoivana ihmisten lomasta, kunnes pääsi ulos salista, ulos käytävästä, lopulta ulos rakennuksesta.
Ja hän saattoi harppoa katuvalojen valaisemaa katua sydän jyskyttäen, välittämättä suunnasta, kunhan hän pääsisi pois täältä.

Tiarnan joutui häpeäkseen myöntämään, että hän unohtui.
Hän unohtui keskusteluun tuttujensa kanssa ja unohtui yhä uusiin tuttuihin kasvoihin. Ja unohti samalla kellon kiitämisen eteenpäin ja kaiken muun.
Hän unohti hetkeksi Tempestin.
Ja kun hän lopulta lähti etsimään vaimoaan, aikaa oli kulunut jo aivan liian paljon. Hän oli siitä hirvittävän, hirvittävän pahoillaan.

Sillä välin Tempest oli kadonnut. Kadonnut juhlista, kadonnut mielensä varjoihin ja kadottanut ajantajunsa.
Hän oli unohtanut viittansa narikkaan, mutta tiedosti vain etäisesti kylmäksi käyneen yön ja tunnottomat jalat. Lukemattomat katseet, joita sai.
"Hei Tiarnan", Wolfie tervehti ja ojensi tarjotinta, "brownie?"

Tiarnanin katse oli etsinyt Tempestiä, ja hän melkein hätkähti kuullessaan tutun äänen.
"Hei", hän tervehti ja kääntyi Montgomeryn puoleen.
"Oletko nähnyt Tempestiä?"

"En hyvään toviin", Wolfie sanoi ja työnsi suklaisen suupalan suuhunsa.
"Muriel, oletko nähnyt siskoasi?"

Muriel saapui miesten luokse juoma kädessään.
"Luulin, että hän oli sinun kanssasi, Tiarnan", hän vastasi ja sai Tiarnanin pudistamaan päätään.

"Eiköhän hän löydy jostain", Wolfie sanoi ja tarjoili browniesuupaloja houkutellen lähemmäs seuralaisiaan.

Tiarnan kaivoi puhelimensa esiin varmistaakseen, oliko Tempest yrittänyt tavoittaa häntä. Ja lähetti sitten naiselle viestin, jossa kysyi tämän olinpaikkaa.

Viestit saivat puhelimen värisemään narikkaan jätetyssä, sirossa käsilaukussa.
Wolfie työnsi brownien suuhunsa ja kiersi käden Murielin ympärille.
"Onko kaikki hyvin?"

Tiarnanin kulmat olivat kurtistuneina.
"En löydä Tempestiä", hän myönsi.

"Ehkä hän on naistenhuoneessa tai haukkaamassa happea", Wolfie tyynnytteli. Eihän kyse ollut kadonneesta pikkulapsesta.

"Käyn tarkistamassa", Muriel lupasi ja suuntasi kohti naurettavan ylellistä naistenhuonetta, jonka tasoille oli aseteltu maljakoissa aitoja kukkia.
Tiarnan tarkitsi uudelleen puhelimensa.
"Milloin näitte hänet viimeksi?"

"Tanssilattialla. Ei kai sinulla ole syytä olla huolissasi? Onhan hän aikuinen ihminen", Wolfie vetosi rauhoitellen.

Tiarnan katsahti Wolfieta silmissään puhdasta, mustaa huolta.
"Hän ei viihdy tällaisissa tilaisuuksissa", hän huomautti.
Ja oli ollut itsetuhoinen ennenkin.

"Ehkä hän palasi edeltä hotellille", Wolfie ehdotti.
"Hänellähän on tapana unohtua ajatuksiinsa, jos vaikka inspiraatio iskee."

"Niin", Tiarnan myönsi, mutta nosti samalla puhelimen korvalleen yrittäen tavoittaa vaimoaan.
Muriel palasi naistenhuoneesta ilman tietoja sisarestaan.

Ei vastausta. Wolfie ehdotti narikan tarkastamista ja palasi tummanvihreän samettiviitan ja siron käsilaukun kanssa.
"Hän unohti nämä."

Hitto.
Tiarnan yritti vakuuttaa itselleen, että se vain tarkoitti Tempestin olevan vielä täällä. Mutta hän tiesi, tai pelkäsi, että asia oli toisin.
"Lähden etsimään häntä."

"Haluatko apua?" Wolfie tarjosi.
"Voimme mennä tarkastamaan hotellin."

Tiarnan nyökkäsi.
"Kiitos. Se on tuskin mitään, mutta... Haluan vain olla varma siitä, että kaikki on hyvin."

Wolfie tarttui Murielin käteen.
"Voin käydä tarkistamassa hotellin yksin ja tulla takaisin, jos haluaisit jäädä vielä juhlimaan."

Muriel pudisti päätään, samaa huolta silmissään.
"Haluan tietää, missä pieni sisareni on."

Wolfie nyökkäsi. Tempest oli todella särkenyt läheisensä.
"Mennään sitten", hän kannusti. He voisivat ottaa taksin hotellille.

Viimeiseen asti Tiarnan toivoi, että Tempest ilmestyisi.
Että he olivat kaikki erehtyneet ja tämä oli ollut paikalla koko ajan. Mutta tietenkään niin ei käynyt.
Hän yritti tavoittaa vaimonsa puhelimesta.

Puhelin värisi edelleen käsilaukussa, kunnes Wolfie vastasi siihen ja kertoi, että puhelin oli hänellä.
"Tempest ei ole hotellilla. Hän on varmaan kävelyllä."

Hitto.
"Odotatteko siellä, jos hän palaa?" Tiarnan pyysi. Samalla, kun yritti epätoivoisesti miettiä, mistä lähtisi etsimään vaimoaan.

"Totta kai", Wolfie lupasi ja riisui naamionsa, päättäen puhelun. Hän istahti sängylle ja kutsui Murielia viereensä.
"Meillä on aikaa tapettavana."

Muriel vaelsi levottomana huoneessa.
"Oliko Tiarnan kuullut mitään?" hän kysyi vajotessaan Wolfien vierelle.

"Ei. Sisaresi on varmasti vain kävelyllä tai jossain", hän rauhoitteli ja rojahti sängylle, vain vienosti humalassa.
"Hän on aikuinen nainen."

Muriel upotti sormet hiustensa joukkoon.
"Tämä on Yhdysvallat", hän muistutti.
"Täällä ei vain käydä kävelyllä."

"Olen varma, että hän on ihan kunnossa. Eihän hän ole kaupassa hävinnyt 3-vuotias."

Muriel loi Wolfieen synkän katseen.
"Et ymmärrä. Hän on tuolla jossain, yksin ja ilman puhelinta. Mitä tahansa voi sattua!"

"Hän on aikuinen nainen. Muriel, rauhoitu. Ehkä hän halusi vain olla hetken yksin", Wolfie tyynnytteli.

"Hän lähti ilman puhelintaan ja laukkuaan", Muriel muistutti.
"Voi luoja, millä hän pääsee takaisin hotellille?"

"Taksilla? Hän voi hakea lompakkonsa täältä", Wolfie rauhoitteli.
"Hän näyttää jonkinlaiselta fantasiakuningattarelta ja asuu viiden tähden luksushotellissa. Hänellä selvästi on rahaa."

Muriel ei ollut siitä lainkaan yhtä vakuuttunut.
Kuten ei ollut Tianankaan, joka soitti vähän väliä hänen puhelimeensa varmistuakseen siitä, oliko Emmie jo palannut.
Ei ollut.

Wolfie olisi halunnut ehdottaa miellyttävää tapaa vietti iltaa, mutta tiesi jopa humalassa, ettei se ollut hyvä idea juuri nyt.
Niinpä hän laittoi heille elokuvan pyörimään.
"Ehkä Tiarnanin olisi parempi tulla tänne. Tuskin hän vain sattumalta törmää Tempestiin."

Muriel nyökäytti vastentahtoisesti päätään.
"Hän sanoi käyvänsä tarkistamassa läheiset rannat", hän vastasi, silittäen pukunsa tylliä.
"Varmuuden vuoksi. Minunkin pitäisi olla siellä."

"Eikä pitäisi. Ehkä Tempest vain halusi olla hetken yksin." Wolfie riisui takin ja housut yltään, asettuen mukavammin sängylle.

Muriel pudisteli päätään.
"Hänelle voi sattua jotakin."

"Kenelle tahansa voi sattua jotain milloin tahansa", Wolfie huokasi.

Muriel hieraisi kasvojaan.
"Kuka tahansa ei ole minun pieni siskoni."

"Et voi sille mitään nyt. Katsotaan elokuva ja ehkä he löytävät tiensä takaisin siihen mennessä."

Muriel toivoi, että olisi voinut enemmän.
Hän vilkuili puhelintaan ja vaelsi levottomana ympäri hotellihuonetta, kunnes Tiarnan viimein palasi.
Ilman Emmietä.

Wolfie yritti olla kommentoimatta. Ei ollut hänen asiansa arvostella perhesuhteita, jotka hän tunsi vain pintapuolisesti.
"Hei Tiarnan, oletko kunnossa?" hän kysyi kuullessaan sviitin oven käyvän ja vaelsi ylelliseen oleskelutilaan.

Tiarnanin tummat hiukset olivat pystyssä levottomasta sukimisesta, ja myrkynharmaa katse oli huolesta tumma.
"En löytänyt hänestä jälkeäkään."

"Hän varmasti tulee pian", Wolfie tyynnytteli ja tarjoutui kaatamaan miehelle drinkin.
"Juotavaa?"

Tavallisesti Tiarnan olisi kieltäytynyt.
Nyt hän empi vain hetken ennen kuin nyökäytti päätään.

Wolfie ojensi Tiarnanille tuplaviskin ja otti itselleen colan.
"Miten sinä voit?"

Tiarnan joi viskistään liian pitkän kulauksen.
"En ymmärrä, kuinka voin kadottaa hänet. Uudelleen ja uudelleen."

"Mitä tarkoitat? Ei kai kukaan tiedä, mussä toinen on kaiken aikaa", Wolfie lohdutti.

Tiarnan loi Wolfieen surullisen katseen ja vajosi sitten oleskelutilan sohvalle istumaan. Ja joi toisen pitkän kulauksen viskistään.
"Yritin käydä tarkastamassa rannat", hän totesi.
"Mutta niitä on täällä liikaa."

"Ehkä-", Wolfie ehti aloittaa, kun ovi kävi ja värisevä, sinertävähuulinen Tempest astui sisään, osa hiuksista nutturalta karanneina ja kultaiset korot käsissään.

Sekä Muriel että Tiarnan lähtivät liikkeelle.
"Em", Tiarnan kutsui pelästyneenä.
"Onko sinuun sattunut? Missä olet ollut?"

Tempest pudisti häkeltyneenä päätään ja hankasi kylmiä käsivarsiaan.
"Kävelyllä", hän vastasi vaisusti.
"Anteeksi."

"Kävelyllä", Tiarnan toisti, melkein häkeltyneenä.
Kävelyllä.
Muriel ehti Tempestin luo ja kietoi käsivartensa sisarensa ympärille.
"Kultapieni, sinut pitää saada lämpimään suihkuun."

Tempest halasi Murielia yhdellä käsivarrella ja sitten kiemurteli irti.
"Olen ihan kunnossa", hän vakuutti hiljaa ja käveli heidän makuuhuoneeseensa, kylmettyneet, ruhjeiset jalat tunnottomina.

Muriel ei uskonut, vaan seurasi sisartaan.
"En halua, että vilustut", hän vetosi huolissaan.

"Minulla on kaikki hyvin. Olen vain väsynyt", Tempest vakuutti ja istahti sängyn laidalle, edelleen naamiossaan, pitkät höyhenripset poskia pyyhkien.
"Mene vain nukkumaan."

Muriel seisahtui sisarensa vierelle ja tutki huolissaan tämän kasvoja.
"Mitä tapahtui?" hän kysyi.
"Ei kai kukaan satuttanut sinua?"

"Ei, olen ihan kunnossa", Tempest vakuutti ja avasi varovasti naamion silkkinauhat, nostaen sen dramaattisesti ja värikkäästi meikatuilta kasvoiltaan.

Muriel liikahti ahdistuneena.
"Tahdotko, että haen Tiarnanin? Kultapieni, huulesi ovat aivan siniset..."

Tempest pudisti päätään.
"En minä tarvitse mitään. Olen ihan kunnossa", hän vakuutti laskien naamion vierelleen sängylle ja sulki silmänsä, irrottaen varovasti pitkät, avaruusoliomaiset ripsensä.

Murielin kädet liikahtivat levottomina.
"Missä sinä olit?"

"Kävelyllä", Tempest vastasi siirtyen irrottamaan pinnejä ja helmiä hiuksistaan. Lämpö palasi hiljalleen kehoon, vaikka se värisi edelleen kevyesti.

"Mutta missä?" Muriel intti.
"Me olimme sinusta huolissamme."

Tempest kohautti olkaansa.
"En tiedä. Kunhan kävelin."

Muriel olisi jatkanut inttämistä, ellei Tiarnan olisi seurannut heitä makuuhuoneeseen. Hän loi vielä yhden, huolestuneen katseen sisareensa, mutta palasi sitten takaisin oleskeluhuoneen puolelle.
Tiarnan jäi seisomaan sängyn vierelle.

Vei tovin, että Tempest uskalsi nostaa katseensa ylös Tiarnanin kasvoihin. Syke kohosi ja hän tunsi olonsa pahoinvoivaksi.
Oliko mies vihainen? Pettynyt?

Tiarnan tutki vaimonsa kasvoja.
"Oletko kunnossa?"

Tempest nyökkäsi tuntien suunsa kuivaksi. Hiukset vapautuivat vähitellen nutturalta ja vapautuivat hartioille.
"Oletko sinä?"

Tiarnan pyyhkäisi hiuksiaan.
"Miksi sinä katosit?"

Sanat sattuivat edelleen niin, että hän halusi paeta niitä. Mutta Tiarnan vaikutti vihaiselta. Tempest painoi katseensa ja kohautti välttäen toista olkaansa.
"Kävin kävelyllä."

Tiarnan veti syvään henkeä ja harppoi ikkunan luo hartiat kireinä.
"Kävit kävelyllä."

Tempest kyyristi hartioitaan miehen olemusta vastaan ja kipristeli kylmiä varpaitaan mattoa vasten puvun helman suojissa.
"Kävin kävelyllä. Siinä ei ole mitään väärää."

Tiarnan hieraisi kasvojaan.
"Tajuatko lainkaan, kuinka huolissamme me olimme?" hän ähkäisi ja kääntyi Tempestin puoleen.
"Miten helvetissä sinä unohdit tavarasi narikkaan?"

Tempest säpsähti kovaa sanaa ja kietoi käsivarret suojelevasti ympärilleen.
"En minä tiedä. Teen paljon virheitä."

Tiarnan tunsi sydämensä sykkeen kuurouttavana korvissaan.
"Keskellä yötä ja vieraassa kaupungissa. Tempest, sinuun olisi voinut sattua!"

"Ei sattunut." Tempest tuijotti iltapuvun ylellisiä kirjailuja ja nosti toisen kylmän, asfaltin paikoin verille nirhoman jalan polvensa päälle hierottavaksi.
"Osaan pitää huolta itsestäni."

Tiarnan huitaisi turhautuneena kädellään.
"Olisi voinut sattua", hän ärähti.
"Mitä minun pitää tehdä, että lakkaat tekemästä näin?"

Tempest nousi ylös, liian levottomana vain istuakseen alas.
"Näin? Mitä minä teen?" hän kysyi puolustautuen.

Tiarnan huitaisi kädellään kohti ikkunaa.
"Katoat, mitään sanomatta. Olet kadoksissa tunteja."

"Ja sinähän et koskaan tee niin", Tempest napsahti takaisin tuijottaen miestä.
"Et suinkaan ikinä vain kävele ulos, vailla mitään tietoa siitä, minne menet tai kauanko olet poissa tai tuletko edes takaisin. En edes muista, montako yötä olen itkenyt miettien, oletko turvassa tai lähditkö pysyvästi."

Tiarnanin silmät välkähtivät.
"Minä vastaan kyllä puhelimeen", hän ärähti.
"Mutta se tuntuu olevan sinulle mahdotonta."

"Vastaatko? Kun lyöt oven perässäsi kiinni ja katoat?" Tempest vastasi.
"Ja suo anteeksi, etten vastaa puhelimeen, jota minulla ei ole fyysisesti."

"Milloin minä olen viimeksi kadonnut sanomatta?" Tiarnan vaati saada tietää.

Tempest painoi katseensa lattiaan ja kiersi kädet suojelevasti ympärilleen.
"En minä muista. Se tuntuu olevan Yhdysvaltojen bravuurisi, erityisesti Los Angelesin. Floridassa minä lähdin, jotta en joutuisi kestämään jälleen sellaista yötä."

Tiarnanin leukaperät kiristyivät.
"Kävin tänään rantoja läpi", hän totesi.
"Siltä varalta, että olisit jollakin niistä."

"En ole karannut kissa", Tempest vastasi turhautuneena.
"Miksei minulla ole samaa oikeutta kuin sinulla? Lähteä ulos, kun olen ahdistunut?"

"Koska sinuun voi sattua", Tiarnan vastasi.
"Jotain pahaa voi tapahtua."

"Niin voi sinullekin!" Tempest protestoi ärsyyntyen.
"En ole joku jälkeenjäänyt 3-vuotias, jota pitää vahtia."

"Minä en ole meistä se, joka on tehnyt itselleen pahaa!" Tiarnan jyrähti.

Tempest kyyristi hartioitaan ja halasi itseään tiukemmin.
"Olisit antanut minun olla, ja olisit päässyt kaikesta tästä vaivasta ja huolesta."

Rysähdys, kun nyrkki osui seinään.
Mutta Tiarnan ei tuntenut kipua.
"Älä jumalauta sano noin!"

Tempest hypähti säikähtäneenä taaksepäin, ja tunsi sykkeen kurkussaan.
"Miksen sanoisi?" hän kysyi takaisin, taistellen itkua vastaan vihalla.
"Se onkin varmaan kipeä sisäinen kamppailu. Kumpi olisi pahempi tahra upealle imagollesi, avioero vai typerä vaimo, joka ei opi?"

"Mitä helvettiä sinä puhut?" Tiarnan korotti ääntään.
"Väitätkö tosissasi, että ajattelisin noin?"

Tempest perääntyi pari askelta lisää.
"En tiedä, mitä sinä ajattelet. Veikkaan, että olet melko väsynyt. Ehkä toivot joskus, että olisit vapaa tästä taakasta ja joku tekisi vaikean valinnan puolestasi."

Tiarnan pudisteli päätään, sydän kipeästi hakaten.
"En ymmärrä, mitä puhut. Oletko menettänyt kosketuksesi todellisuuteen?"

"Se kuulostaisi sopivalta selitykseltä. Hullu, järkensä menettänyt vaimo", Tempest vastasi tuijottaen miestä silmät ahdistuksesta palaen. Sellainen, jonka voisi sulkea laitokseen, piiloon maailmalta.
"Minä olen menettänyt kosketukseni todellisuuteen, kun arvelen sinun olevan väsynyt?"

Tiarnan ei voinut väittää, että olisi ymmärtänyt heidän keskusteluaan. Hän pudisti päätään, uudelleen.
"Kuuntelisit itseäsi."

Tempest tuijotti miestä. Tiarnan oli itse sanonut niin. Mutta tietenkään täydellinen mies ei myöntäisi sellaista inhimillisyyttä.
"No, onneksi odottajia on pitkä jono. Voit valita vähemmän todellisuudesta vieraantuneen yksilön seuraavaksi. He jopa auttavat enemmän kuin mielellään minua onnistumaan seuraavalla kerralla."

Tiarnanin sydämenlyönnit muuttuivat levottomammiksi.
"Mitä ihmettä sinä oikein puhut?"

"Varmaan jotain, mitä todellisuudesta vieraantuneelta mielipuolelta voi odottaa. Jälleen yksi täydellinen syy lisää kohdella minua kuin jälkeenjäänyttä", Tempest vastasi ahdistuneena ja painoi kynsiä käsivarsiinsa.

"Milloin minä olen kohdellut sinua kuin jälkeenjäänyttä?" Tiarnan ärähti.

"Joka päivä!" Tempest huusi takaisin.
"Joka päivä muistutat minua, miten heiveröisenä ja avuttomana – ja ilmeisesti todellisuudesta vieraantuneena pidät minua. Voi hyvä luoja, typerä Tempest harhaili ulos, hälyttäkää kaikki!"

Tiarnan tunsi sanojen osuvan maaliinsa.
"Miten minun pitäisi käyttäytyä?" hän ärisi.
"Kun olen ollut menettää sinut niin monta kertaa!"

Tempestin silmät kostuivat luvatta ja hänen oli painettava katseensa.
"Sinä et edes tuntenut minua, kun olin sairas. Mutta en koskaan pääse siitä. Edelleen minä olen se, jonka pitää levätä viidentoista minuutin liikkeellä olon jälkeen. Minä olen se, joka aiheuttaa samanlaisen kaaoksen kuin hävinnyt 3-vuotias, jos tarvitsen hetken tilaa."

Tiarnan tunsi karhean palan kurkussaan.
"Minä olen se, joka on joutunut kiskomaan sinut vedestä", hän muistutti.
"Ja löytänyt sinut verisenä kylpyhuoneesta."

"Jos olisit jättänyt minut sinne, olisit säästänyt meidät molemmat paljolta", Tempest vastasi.
"Ja ilahduttanut niin, niin, niin monia naisia."

"Kuuntele itseäsi", Tiarnan ähkäisi uudelleen.
"Miten helvetissä minun pitäisi voida luottaa siihen, että kaikki on hyvin, kun puhut tuollaisia?"

Hänen oli vaikeaa hengittää. Tempest pyyhkäisi turhautuneena poskiaan.
"Vaikka samalla tavalla kuin minä luotan siihen, että itseään sinulle tyrkyttävät naiset eivät merkitse mitään."

"Mistä naisista sinä puhut?" Tiarnan ähkäisi turhautuneena.

"Oletko tosissasi?" Tempest haastoi takaisin.
"Naisista, joita tapaamme minne tahansa menemme. Jotka tyrkyttävät itseään, suorastaan heittäytyvät syliisi ja teeskentelevät aktiivisesti, ettei minua ole olemassa."

"Mitä väliä sillä on?" Tiarnan intti.
"Minä näen vain sinut. En voi mitään sille, että tapaan ihmisiä."

"Oh, tietenkin. Leimaa minut vielä mustasukkaiseksi vaimoksi", Tempest sähähti.
"Koska siitähän tässä oli kysymys. Ettet voi mitään sille, että tapaat ihmisiä. Puhuin siitä, että minä luotan sinuun. Luotan siihen, että tunnen sinut ja luotan arviointikykyysi. Sinä voisit edes yrittää samaa."

"Minä en ole leimaamassa sinua miksikään!" Tiarnan intti vastaan.
"Mutta pakkohan sinunkin on hitto vie nähdä, ettei ole normaalia kadota yöhön ilman takkia ja laukkua. Ilman puhelinta."

"Olin ahdistunut. En pysähtynyt miettimään puhelinta", Tempest sanoi ääni särkyen ja pyyhki turhautuneena poskiaan.

"Juuri sitä minä tarkoitan", Tiarnan ähkäisi ja tunsi omienkin silmiensä kostuvan.
"Sinä et pysähtynyt miettimään! Niin kuin silloin, kun kävelit mereen. Ja kun jäädyit melkein kuoliaaksi..."

Tempest tuijotti lattiaa ja kipristeli kylmiä varpaitaan sitä vasten. Kyynel vierähti alas nenänpäähän ja viipyi siinä hetken, ennen kuin hän pyyhkäisi taas poskiaan.
"Luuletko, että haluan olla tällainen?"

"En minä tiedä", Tiarnan vastasi ahdistuneesti.
"Tiedän vain, että olen tehnyt kaikkeni pitääkseni sinut elossa."

"Se ei ole sinun velvollisuutesi. Olen aikuinen ihminen", Tempest napsahti takaisin.
"Vai onko se imagollesi liian kova kolaus?"

"Jumalauta", Tiarnan ähkäisi ja tukisti hiuksiaan.
"Sinä olet minun vaimoni!"

"Osanottoni", Tempest vastasi pyyhkien poskiaan.
"Miten ikävää sinulle, että valitsit niin viallisen yksilön."

Tiarnan pudisti päätään.
"Tämä keskustelu ei selvästikään johda mihinkään", hän huomautti ja alkoi kerätä omaisuuttaan takaisin taskuihinsa.

"Ei kai iske halu harppoa ulos ja lyödä ovi kiinni perässä? Ei kai suinkaan, koska sehän tekisi toiminnastasi suorastaan tekopyhää", Tempest sanoi turhautuneena ja halasi itseään tiukemmin.

Tiarnanin leukaperät kiristyivät.
"Minä taidan sitten olla juuri niin tekopyhä."

"Ole hyvä vain. Huuda minulle siitä, että lähdin ulos ollessani ahdistunut. Ja tee sitten itse täsmälleen samoin." Tempest viittasi turhautuneena ovea kohti ja pyyhki toisella poskiaan.

Tiarnan kohotti kättään.
"Minulla on puhelin", hän ilmoitti.
"Ole kiltti ja käy lämpimässä suihkussa, en tahdo, että palelet."

Tempest painoi katseensa lattiaan ja nyökkäsi ääneti. Hän kipristi varpaitaan ja valui istumaan seinää vasten, painaen päänsä koukistettuja polvia vasten. Vaaniva, kipeä itku poltti rintakehässä, mutta Tiarnanin ei täytynyt joutua kuuntelemaan sitä.

Tiarnan lähti.
Hän ei olisi ylpeä itsestään myöhemmin.
Mutta sillä hetkellä hänen oli pakko lähteä, sillä hän ei enää hallinnut itseään.

Tempest odotti, että ovi sulkeutui, ennen kuin antoi itsensä itkeä. Hetken hän kuulosti haavoittuneelta eläimeltä.
Toisessa makuuhuoneessa Wolfie puhalsi hiljaa ulos ja irrotti Murielin kädestä, katsahtaen naista tutkivasti.

Murielin koko olemus oli kireä, ja katse täynnä tummuutta.
"Miten hän kehtaa", hän ähkäisi käheästi.

"Kuka?" Wolfie kysyi hämmentyneenä ja silitti naisen selkää.

"Tiarnan", Muriel vastasi päätään pudistellen.
"Minun täytyy mennä puhumaan Emmien kanssa..."

"Hei", Wolfie protestoi.
"Se on heidän suhteensa. Ei ole meidän asiamme sekaantua siihen. Tiarnan oli vain huolissaan."

"Se ei ole mikään syy puhua rumasti", Muriel intti hermostuneena.
"Emmie ei ole tehnyt mitään värää."

"Muriel. He puhuivat molemmat rumasti toisilleen. Parisuhteissa on riitoja", Wolfie muistutti.

Muriel pudisteli tuskastuneena päätään.
"Emmie ei voi sille mitään."

"Sisaresi on aikuinen ihminen. Joka kuulostaa olevan turhautunut siihen, ettei häntä kohdella sellaisena. Vai pidätkö sinä häntä jälkeenjääneenä? Niin kuin hän syytti Tiarnania."

Muriel mulkaisi Wolfieta.
"En tietenkään pidä!" hän kivahti.
"Mutta hän on ollut sairas."

"Meidän kannattaa käydä nukkumaan", Wolfie ehdotti.

Muriel pudisti päätään ja nousi seisomaan.
"En voi jättää Emmietä yksin."

"Ehkä hän haluaa olla yksin", Wolfie huomautti.
"Tämä on heidän suhteensa. Riita oli paha. Anna hänen kerätä itseään."

Wolfie oli todennäköisesti oikeassa.
Ja Muriel tiesi olevansa puolueellinen.
"En vain halua, että hänelle sattuu mitään."

"Ei hänelle satu mitään makuuhuoneessaan tai Tiarnanin kanssa. Annetaan heidän olla", Wolfie vetosi. Riita oli ollut raju ja intiimi, ja sen kuunteleminen tuntui tunkeilulta. Paljasti jotain hyvin yksityistä pariskunnasta, joka näytti ulospäin täydelliseltä.

Muriel hieroi kasvojaan melkein aggressiivisesti.
"Meidän ei olisi pitänyt kuulla tuota."

Wolfie nyökkäsi.
"Luultavasti parasta, kun käymme nukkumaan emmekä ilmaise, että kuulimme."

Muriel vajosi takaisin sängyn reunalle istumaan.
"Minä en ole hyvä näyttelijä."

Wolfie kömpi paremmin peiton alle ja taputti paikkaa vieressään.
"Unohdetaan se."

Muriel vilkaisi levottomana kohti ovea.
"Luuletko, että voimme luottaa siihen? Ettei hän satuta itseään?"

"Sitä hän sanoi haluavansa. Luottamusta", Wolfie totesi.

Muriel kamppaili hetken itsensä kanssa.
Mutta kömpi lopulta sänkyyn Wolfien vierelle.

Wolfie kävi nukkumaan. Seuraava päivä olisi luultavasti parempi.

Suurkaupunki ei nukkunut koskaan.
Ei edes silloin, kun ulkona oli vielä pimeää, hetki ennen aamunkoittoa, ja avainkortti kävi sviitin lukossa.
Tiarnan asteli hiljaa sisään.

Wolfie nukkui sikeästi, vaimeasti kuorsaten - koirien onni oli mahdollisuus nukkua luottaen, että tulisi herätetyksi, jos jokin olisi vinossa.
Tempest sen sijaan oli hereillä, vaikka makuuhuone oli pimeä. Hän oli riisunut kalliin iltapuvun yltään, pakannut asun takaisin pukupussiin ja pessyt kasvonsa. Nyt hän istui hiljaisena sängyn päädyssä olevalla sohvalla, käsivarret polvien ympärille kierrettynä ja poski niitä vasten nojaten. Los Angeles humisi ikkunoiden takana.
Hän oli itkenyt aikansa, kunnes kyyneleet olivat loppuneet, eikä kääntänyt päätään kuullessaan oven käyvän.

Tiarnan vaelsi hiljaisen oleskelutilan poikki hiljaiseen makuuhuoneeseen.
Hätkähti hieman nähdessään pienen hahmon sohvalla.
Mutta ei sanonut mitään. Vaan alkoi riisua takkiaan.

Tempest sulki hetkeksi silmänsä, kun tunsi polttelevan, kipeän kosteuden nousevan uudelleen silmiinsä.
Tiarnan oli tullut takaisin tällä kertaa.

Tiarnan oli hetken hiljaa.
"Tuntuuko sinusta todella, että minä kohtelen sinua väärin?"

Tempest pudisti hiljaa päätään ja pyyhkäisi silmiään.
"Minä tuotan sinulle pettymyksiä", hän sanoi tuskin kuuluvasti, irrottamatta katsettaan ikkunasta.
"Ja sinä jätät minut, kun teen niin."

Tiarnanin sydäntä särki.
"Hei..." hän vetosi hiljaa, hylkäsi sen, mitä oli tekemässä ja harppasi lähemmäs.
"Em, en tarkoittanut."

Tempest katseli poissaolevasti ikkunaa, olkapäät suojaavassa kyyryssä.
"Minä suututan sinut, inhotan sinua tai tuotan sinulle pettymyksen, ja sinä jätät minut. Se johtuu aina minusta. Enkä koskaan tiedä, tuletko enää takaisin", hän totesi hiljaa, pyyhkäisten poskeaan.

"Tietenkin minä tulen takaisin", Tiarnan vastasi ja kyykistyi Tempestin eteen, yrittäen tavoittaa naisen katseen.
"Olen pahoillani. Syy oli minun, ei sinun."

"Ei sinulla ole anteeksipyydettävää", Tempest totesi poissaolevasti.
"Jos olisin parempi vaimo, sinun ei tarvitsisi pettyä ja lähteä."

"En minä ollut pettynyt", Tiarnan vetosi ja yritti koskettaa vaimonsa polvea.
"Olin vihainen."

"Jos olisin parempi vaimo, sinun ei tarvitsisi olla vihainen ja lähteä", Tempest totesi vaisusti.
"Anteeksi."

Tiarnan pudisti hermostuneesti päätään.
"Em, se, että olin vihainen, oli aivan omaa syytäni. Olin huolissani, enkä osannut purkaa sitä oikein. Olen pahoillani."

"Ei sinun tarvitse pyytää anteeksi. Olin typerä. Ahdistuin typeristä asioista, katosin typerästi, puhuin sinulle typerästi. Anteeksi." Tempest painoi kasvonsa polviaan vasten ja antoi vaaleiden hiusten valahtaa suojaavaksi verhoksi heidän väliinsä.

"Em, ole kiltti äläkä puhu noin", Tiarnan vetosi, käsi Tempestin polvella.
"Et sinä ole typerä."

"Todellisuudesta vieraantunut sitten. Ei sillä ole väliä, mikä sana on", Tempest totesi vaisusti.

Tiarnan olisi halunnut potkaista itseään. Tai lyödä. Käyttäytyä väkivaltaisesti itseään kohtaan.
"Olen pahoillani, rakas. En tarkoittanut, mitä sanoin. Olin vain vihainen."

"Olit oikeassa", Tempest vakuutti. Aikuinen ihminen ei olisi ahdistunut sillä tavalla. Kadonnut sillä tavalla ja huolestuttanut muita, taas.
"Olen vain onnellinen, että sinä olet kunnossa."

Tiarnan pudisti päätään.
"En ollut", hän väitti.
"Olen pahoillani, etten ole kuunnellut sinua."

Tempest kohautti toista olkaansa.
"Suurimman osan ajasta puhun typeriä. Teen typeriä asioita. Ei sinun tarvitse pyytää anteeksi mitään."

Tiarnan nielaisi.
"Em-kiltti", hän vetosi.
"Antaisit minulle anteeksi."

"En minä ole vihainen. Ei ole mitään anteeksiannettavaa", Tempest totesi hiljaa. Naiset olivat oikeassa. Tiarnan olisi ansainnut jotain aivan muuta.

"Katsoisit minuun", Tiarnan pyysi epätoivoisesti.
"Em?"

Tempest nosti päänsä ja katsoi miestä itkettynein, lannistunein silmin.
"Mitä?"

Ainakin Tempest katsoi häntä.
Tiarnanin käsi lepäsi naisen polvella, myrskynharmaa katse oli kiinnittynyt silmiin.
"Sinä et ole pettymys. Etkä ole tehnyt mitään väärää. Minä käyttäydyin ajattelemattomasti, ja olen siitä pahoillani."

Tempest pudisti päätään ja painoi katseensa. Ei se ollut Tiarnanin syytä.
"Minne sinä menit?"

Tiarnanin sydäntä vihloi, kun Tempest painoi katseensa. Olivatko hänen ajattelemattomat sanansa sattuneet liian lujaa?
"Istuin hotellin baarissa", hän vastasi.
Koska ulos ei voinut mennä, valokuvaajien takia.

"Ajattelin, että ehkä menit hänen luokseen", Tempest totesi hiljaa.
"Sen naisen punaisessa puvussa, joka sanoi, että veisi sinut kotiin. Olisi kanssasi niin, ettet enää kaipaisi toista naista. Ymmärtäisin, jos tekisit niin. Olisi julmaa rajoittaa sinut johonkuhun, joka on yhtä seksikäs kuin flanellinen kokovartalopyjama."

Tiarnan tunsi olevansa hidas ja tyhmä.
"Mistä naisesta sinä puhut, rakas?"

"Hän oli yksi niistä naisista juhlissa", Tempest totesi olkaansa kohauttaen ja painoi poskensa vasten koukistettuja polviaan.
"Ei sen väliä."

Tiarnan yritti tavoittaa Tempestin katseen.
"Pelkäätkö todella, että pettäisin sinua?"

Tempest pudisti päätään.
"Ymmärtäisin vain, jos tekisit niin. He ovat oikeassa minusta."

Tiarnanin leukaperät kiristyivät.
"Et puhuisi tuolla tavalla."

"Anteeksi", Tempest totesi ja pyyhkäisi pois poskelleen valahtavan kyyneleen. Tiarnanin ei tarvitsisi kuunnella typeryyksiä, joita hän ajatteli.
"Ehkä meidän pitäisi käydä nukkumaan."

Tiarnan tunsi sydämensä särkyvän nähdessään Tempestin itkevän.
"Rakas, minä puhuin sinulle rumasti. Olen siitä pahoillani."

"Et puhunut, puhuit vain totta", Tempest vakuutti. Ei hän itkenyt Tiarnanin sanoja tai riitaa. Mutta juhlien kommentit kirvelivät hänen sielussaan.

"Tiedäthän, että minä en koskaan voisi nähdä ketään muuta kuin sinut?" Tiarnan vetosi, ääni särkyen.

"Ehkä sinun pitäisi", Tempest totesi pyyhkien poskiaan ja kosketti miehen poskea kuullessaan tämän äänen särkyvän.

Sanat tuntuivat melkein iskulta.
"Etkö ole onnellinen kanssani?" Tiarnan kysyi.

"Tietenkin olen", Tempest vastasi.
"En vain ole ainoa, jonka mielestä ansaitset paljon parempaa. Puhun vain typeriä. Olen pahoillani."

"Et sinä puhu typeriä", Tiarnan vastasi.
"Jos se vaivaa sinua, haluan tietää."

Ääni kuiskutti, ettei Tiarnan oikeasti haluaisi tietää. Heidän pitäisi vain käydä nukkumaan. Yö oli ollut pitkä.
"Naiset juhlissa puhuivat meistä. Minusta. Ja kun he näkivät, että kuulin, he purskahtivat nauruun ja minun piti päästä pois sieltä", Tempest sanoi painaen kasvot polviaan vasten.

Tiarnanin leukaperät kiristyivät.
"Heillä ei ole oikeutta tehdä niin", hän vetosi ja yritti koskettaa vaimonsa hartiaa.
"Olen niin pahoillani, että jouduit kokemaan sellaista."

"Kamppailen päässäni olevan äänen kanssa päivittäin. Sen, joka sanoo, etten riitä ja muita rumia asioita. Nyt he sanoivat samat asiat ääneen", Tempest totesi pää jalkoja vasten leväten.
"Etten ole tarpeeksi hyvä sinulle. Että ansaitset parempaa. He toivovat, että tapan itseni. Joku tarjoutui auttamaan siinä. Joku toinen haluaa näyttää sinulle oikeaa rakkautta, koska minä olen yhtä seksikäs kuin flanellinen kokovartalopyjama enkä voi olla millään tavalla hauskaa seuraa... Sillä tavalla. "

"Voi helvetti", Tiarnan ähkäisi, vilpittömän järkyttyneenä siitä, mitä Em oli joutunut kokemaan.
"Em, olen niin pahoillani."
Hän tuntui toistelevan sitä, uudelleen ja uudelleen.
"Kai tiedät, ettei tuo ole totta?"

Tempest käänsi päätään niin, että näki Tiarnanin kasvot.
"Yritän muistuttaa itseäni siitä", hän vastasi ja vetosi katseellaan, ettei miehen pitäisi olla pahoillaan. Ei se ollut Tiarnanin syytä.
"He kirjoittavat siitä netissä jatkuvasti, mutta en osannut käsitellä sitä kasvotusten. Varsinkaan heidän nauraessaan."

Mutta Tiarnan oli pahoillaan. Hirvittävän pahoillaan.
Hän ojensi toista kättään koskettaakseen vaimonsa poskea.
"Sinun ei pitäisi joutua kestämään sellaista."

"Kuulen samaa itseltäni päivittäin", Tempest vastasi suoden miehelle väsyneen, itseironisen hymyn. Kosketus poskella sai hymyyn lämpöä.
"Älä huoli, rakas. Keskustelen terapeuttini kanssa säännöllisesti."

"Se ei silti tee siitä totta", Tiarnan vetosi ja silitti Tempestin poskea.
"Onko hän ehdottanut mitään, mikä voisi auttaa?"

"Erilaisia ajatusharjoituksia ja myötätuntoa itseä kohtaan", Tempest sanoi ja ojensi kätensä silittämään Tiarnanin hiuksia.
"Olen pahoillani riidasta."

"Minäkin olen", Tiarnan vastasi.
"Olin huolissani, kun katosit. Mutta se ei oikeuta sitä, millä tavalla puhuin sinulle."

"Et sinä tehnyt mitään väärää", Tempest vakuutti ja silitti sormenpäillään poskipäätä ja tummaa kulmakarvaa.
"Minäkin olen pahoillani siitä, miten puhuin sinulle."

"En olisi saanut puhua niin", Tiarnan vastasi.
"Mutta haluaisin tietää... Tuntuuko sinusta, etten kohtele sinua tasavertaisena?"

Tempest katseli Tiarnanin kasvoja huoneen hämärässä.
"Tuntuu. Mutta perheeni tekee samaa. Tiedän, että olen tehnyt virheitä, mutta en ole niin heikko ja sairaalloinen, että tarvitsen lepoa pienen ponnistuksen jälkeen. Tai en pysty muille täysiin normaaleihin asioihin. Paitsi lentämiseen."

Tiarnanin kulmien väliin ilmestyi syvä juova.
"Miten voisin toimia paremmin? Niin, ettei sinusta tuntuisi siltä?"

"Tiedän, että vain huolehdit minusta, mutta en halua tuntea olevani sairas. Taakka", Tempest sanoi silittäen juovaa.
"Ehkä voisit vain... Antaa minun näyttää omat rajani. Kertoa, milloin tarvitsen lepoa tai milloin jokin on liikaa."

"Et sinä ole taakka", Tiarnan kiirehti vakuuttamaan.
"Olisitko rehellinen?"

Tempest silitti rauhoittavasti Tiarnanin hiuksia. Hän tiesi, tai toivoi, ettei ollut miehelle taakka. Se oli vain jäänne hänen menneisyydestään.
"En tiedä. Se voisi olla vaikeaa. Mutta ainakin minulla olisi mahdollisuus yrittää."

Tiarnan nyökkäsi hitaasti.
"Pelkään vain niin kovasti, että menetän sinut", hän myönsi, ääni karheana.
"Olet kaikkeni, Em."

Myötätunto vihlaisi kipeänä. Tempest nojautui painamaan suudelman Tiarnanin otsalle, silittäen miehen hiuksia taakse.
"Sinäkin minun. Rakkaani."

En voi menettää sinua, Tiarnan lisäsi mielessään.
Ja ojensi käsiään, kutsuen Tempestiä syliinsä. Vaikka hän istuikin lattialla.

Tempest laskeutui alas hopeanharmaalta sohvalta, hajareisin Tiarnanin syliin. Hän upotti sormet tummiin hiuksiin ja painoi suudelman miehen poskipäälle ja sitten suupielelle.
"Rakastan sinua. En halua tuoda sinulle murheita ja huolta."

Tiarnan kietoi käsivartensa vaimonsa ympärille.
"Minäkin rakastan sinua", hän vastasi.
"Ja pelkään pahoin, että minä murehdin ja huolehdin, vaikka et tekisi mitään, mikä sen aiheuttaisi."

Tempest painoi suudelman miehen otsalle ja halasi tämän lähemmäs.
"Minäkin huolehdin sinusta."

"Sellaista se kai on", Tiarnan huomautti.
"Kun rakastaa toista niin paljon."

Tempest painoi suudelman Tiarnanin huulille. Hän todella, todella rakasti miestä.
"Oletko onnellinen, rakas?"

Tiarnan silitti Tempestin selkää.
"Olen", hän vastasi.
"Oletko sinä?"

Tempest nyökkäsi.
"Niin onnellinen kuin osaan olla", hän vakuutti. Hänellä oli huonot hetkensä, mutta Tiarnan teki hänet onnelliseksi.
"Sinä teet elämästäni satua."

Tiarnan halasi Tempestiä tiukemmin.
"Jos tekisin, et joutuisi kuulemaan niin hirvittäviä kommentteja."

"Ne eivät ole sinun sanojasi", Tempest muistutti ja hipaisi taas huulillaan miehen ohimoa.
"En koskaan kuvitellut, että saisin kokea tällaisen rakkauden."

"Mutta ne johtuvat silti minusta", Tiarnan vastasi surullisesti.
Siitä, mitä hän teki ammatikseen.

"Ihmiset vain rakastavat sinua", Tempest muistutti sukien tummia hiuksia hellästi. Miehen surullisuus särki sydäntä.
"Rakkaus on aina positiivista."

Tiarnan kallisti päätään kosketusta vasten.
"En silti ole iloinen siitä, mitä joudut kokemaan."

"En minäkään, mutta se ei ole sinun syytäsi", Tempest vakuutti ja kosketti huulillaan miehen huulia.
"Mahdollisuus rakastaa sinua näin on kaiken sen arvoinen."

Tiarnan toivoi, ettei Tempestin olisi tarvinnut kestää kaikkea sitä. Hän painoi toisen suudelman Tempestin huulille ja silitti vaaleita hiuksia.
"Et ole tainnut ehtiä nukkua lainkaan?"

Tempest pudisti päätään. Sydän oli lyönyt liian kipeästi. Katse vaelsi komeilla kasvoilla, ja Tempest painoi suudelman miehen suupielelle.
"Voisin katsella sinua loputtomiin."

Tiarnanin kasvoilla häivähti väsynyt hymy.
"Ja minä sinua, rakas."

"Mennään nukkumaan", Tempest ehdotti nähdessään väsymyksen miehen kasvoilla ja nousi ylös. Hän ojensi kätensä Tiarnanille ja kömpi sitten sängylle.

Tiarnan nousi vain hieman kankeasti lattialta ja istahti sitten sängyn laidalle. Hän potki kengät jaloistaan ja harkitsi, voisiko nukkua vaatteet päällä.
"Onko kaikki varmasti hyvin, rakas?"

"Jos sinä olet kunnossa, on", Tempest vakuutti työntäen peittoja syrjään ja nousi polvilleen miehen taakse. Hän kietoi kätensä Tiarnanin ympärille ja auttoi paidan napittamisessa auki.

Tiarnan nyökäytti päätään.
"Kertoisithan minulle, jos kohtelisin sinua huonosti?"

"Rakkaani. Huonointa, mitä sinä teet, on huolehtia ja hemmotella minua liikaa", Tempest muistutti lempeästi ja painoi suukon miehen niskalle. Hän napitti paidan auki ja liu'utti sen miehen yltä.

Tiarnan toivoi, että se olisi pitänyt paikkansa.
"En pidä itsestäni, kun riitelen."

"Minusta on ihanaa nähdä inhimillinen puolesi", Tempest vakuutti suudellen uudelleen miehen niskaa ja auttoi housujen avaamisessa.
"En minäkään pidä itsestäni silloin, mutta rakastan sinua aina."

Tiarnan riisui housunsa poissaolevana.
"Pelkään aina, että en hallitse itseäni vihaisena."

"Mitä pelkäät siinä?" Tempest kysyi hellästi ja nosti peittoa syrjään, jotta Tiarnan pääsisi hänen viereensä.

Tiarnan pudisti päätään ja kömpi Tempestin viereen.
"Olen ollut ruma riitelijä menneisyydessäni", hän vastasi.
"En soisi sen toistuvan enää koskaan."

"Mitä se tarkoittaa? Minä en tuomitsisi sinua", Tempest vastasi halaten miestä ja silittäen tummia hiuksia.

Tiarnan paneutui makuulle.
"Sanon asioita, joita en tarkoita", hän vastasi.
"Käyttäydyn uhkaavasti."

Tempest haki miehen seinään lyötyä kättä tarkastaakseen sen kunnon.
"Minä tiedän, ettet satuttaisi minua. Enkä välittäisi, vaikka löisit tai retuuttaisit minua."

Rystyset olivat ottaneet osumaa ja kosketus sai Tiarnanin värähtämään.
"Sinun pitäisi välittää."

Tempest nosti käden paremmin tarkasteltavakseen.
"Ehkä ansaitsisin sen. Rakas, pitäisikö kättäsi näyttää lääkärillä?"

"Em, sinä et todellakaan ansaitse sitä", Tiarnan vetosi.
"Kukaan ei ansaitse. Enkä usko, että mitään on murtunut. Käsi vain aristaa hieman."
Se oli hänelle oikein.

"Tarvitset kylmää", Tempest vetosi, hipaisten kämmenselkää huulillaan. Sitten hän nosti puhelimen kuulokkeen korvalleen ja pyöritti huonepalvelun numeron, tilaten sellaisen. Tiarnanin sviitin toiveisiin vastattiin aina.

"Olen aivan kunnossa, rakas", Tiarnan vakuutti, muttei vastustellut, kun Tempest tarttui puhelimeen.
"Typeristä teoista saa maksaa typerillä seurauksilla."

"Tiedän." Tempest oli kokenut sen omakohtaisesti kerta toisensa jälkeen.
"Et kai loukannut itseäsi muuten?"

"En, olen aivan kunnossa", Tiarnan vakuutti.
"Enhän säikäyttänyt sinua?"

Tempest pudisti päätään ja silitti Tiarnanin hiuksia.
Kunnes kiirehti hakemaan ovelta kylmäpakkauksen, jonka painoi hellästi miehen rystysille, asettautuen takaisin tämän kainaloon.
"Tuntuisiko sinusta paremmalta, jos minulla olisi gps-paikannin?"

Tiarnan ojensi kätensä nolona Tempestin huollettavaksi.
"Mitä?" hän kysyi häkeltyneenä.

"En haluaisi huolestuttaa sinua näin", Tempest vastasi painaen kylmäpakkausta rystysiä vasten.
"Joten jos haluaisit jotain sellaista, ymmärtäisin kyllä."

"Ei, ei", Tiarnan vastasi kauhistuneena.
"Em, tiedän, etten ole kohdellut sinua niin kuin olisit ansainnut. Että minulla on sama... tapa kuin perheelläsi. Mutta haluan oppia siitä pois. Haluan kohdella sinua tasavertaisena."

Tempest painoi suudelman miehen kämmenselälle, ennen kuin laski käden takaisin syliinsä kylmäkäärössä.
"Olet kultainen ja arvostan sitä. Sanon vain, että jos haluaisit jotain sellaista, suostuisin."

"Ei", Tiarnan vastasi, kulmat kurtistuneina.
"En halua. Haluan, että voit kokea minun luottavan sinuun."

Tempest silitti hellästi miehen käsivartta ja valui paremmin peittojen sekaan.
"Tarvitset unta, rakas. Nukutaan vain."

Tuntui oudolta, ettei heidän vuoteessaan ollut yhtään röyhkeää kissaa. Kukaan ei tallonut Tiarnanin ylitse tai mulkoillut häntä pahasti.
Hänellä oli ikävä heidän tyttöjään.
"Niin tarvitset sinäkin, Em. Onhan kaikki varmasti hyvin?"

"Kaikki hyvin", Tempest vakuutti painaen suukon miehen olkapäälle, ennen kuin käpertyi mukavammin tämän kainaloon. Tiarnan oli tullut takaisin. Siinä oli paljon, mistä olla kiitollinen.

Tiarnan toivoi, että Tempest todella tarkoitti sitä.
"Kauniita unia, rakas", hän toivotti ja painoi suudelman vaaleiden hiusten joukkoon.

"Kauniita unia", Tempest toivotti takaisin ja halasi itsensä tiukemmin Tiarnanin kylkeen, puskien ajatuksissaan miehen kylkeä päällään.
Toivottavasti Tiarnan saisi nukkua ilman aikaista herätystä.

Ehkä oli väärin, että Tiarnan nukahti niin nopeasti. Ehkä hänen olisi pitänyt valvoa huonon omantuntonsa tuskissa.
Mutta nyt oli myöhäistä surra sitä. Hotellin baarissa nautittu viski teki päästä raskaan.

Tempest valvoi tovin, kuunnellen Tiarnanin hengitystä ja yrittäen tyynnyttää sykettään. He olivat turvassa, kukaan ei tunkeutuisi sisään. Tiarnan olisi siinä huomennakin.
Aurinko nousi, kun hän vihdoin nukahti, seikkaillen unissaan vaikka iltapäivään saakka.

Sunnuntai 9. helmikuuta 2020, iltapäivä, Four Seasons, Los Angeles

Los Angelesissa vierailut olivat juhlia juhlan perään. Matkan juhlakausi huipentui nyt sunnuntai-iltana pidettävään Oscar-gaalaan, johon maailman elokuvakerma kokoontui. Heitäkin odotettaisiin pian kameroiden rakastamalle punaiselle matolle, ennen varsinaista palkintogaalaa, jossa Awakening oli kerännyt ehdokkuuksia.
Avery Voss, hänen tuttu stylistinsä, oli tuonut puvut rekissä hyvissä ajoin ja asetteli vaaleita hiuksia korkealle, elegantille nutturalle Tempestin istuessa kylpyhuoneen peilin ääressä aamutakissaan. Kasvot oli meikattu nyt hillitysti, ainakin verrattuna naamiaisten avaruusolioon. Puku ja Alexander McQueenin couture-kengät odottivat sängyllä, mutta Tempest yritti olla kiirehtimättä itsensä taiteilijaksi mieltävää naista tämän asetellessa yksittäisiä suortuvia uudelleen ja uudelleen, vaikka heidän pitäisi olla jo lähdössä.

Tiarnan kohoitti katseensa melkein syyllisenä.
Ja unohtui katselemaan vaimoaan, joka näytti valtavan kauniilta puvussaan.
Hänen huulilleen kohosi hymy.
"Kaikki hyvin. Näytät uskomattoman kauniilta."
Pienten nappien rivi muistutti häntä heidän häistään. Ja varsinkin hetkestä, jona hän oli saanut alkaa avata pieniä helmiäisnappeja.

Tempest painoi katseensa ja pudisteli huvittuneena päätään sanoille. Avery kumartui pujottamaan sirot, kultaiset korot hänen jalkoihinsa muhkean höyhenlaahuksen alle.
"Tuleeko moni ystäväsi?" Tempest kysyi aviomieheltään ja kiitti lämpimästi stylistiaan.
"Lähdetäänkö?"

Tiarnanin oli hyvin vaikea irrottaa ajatuksensa puvun napitetusta selkämyksestä nyt, kun ajatus oli kertaalleen noussut hänen mieleensä. Tästä tulisi vielä pitkä ilta, jos hän ei ryhdistäytyisi.
Hän nousi seisomaan, otti takkinsa ja tarjosi käsivarttaan vaimolleen.
"Lähdetään."

"Muriel?" Wolfie huhuili ja tyhjensi pikkuisen viskipullon suuhunsa, huuhtoen maun alas sokerisella limonadilla.
Tempest tarttui Tiarnanin käsivarteen ja nosti siron, kevyen käsilaukun olalleen. Auto odottaisi heitä hotellin edessä.

Muriel seisahtui Wolfien taakse ja kosketti miehen selkää.
"Kaikki kunnossa?" hän varmisti, katse minibaarissa viivähtäen.

Wolfie nyökkäsi ja vilkaisi minibaaria vielä toiveikkaana, kuin se voisi pelastaa hänet illan hermostukselta, mutta luovutti ja seurasi muiden mukana alas aulaan. Paparazzien rykelmä odotti auton ja ovien välissä.

Tiarnan kietoi käsivartensa Tempestin hartioille ja halasi tämän kylkeensä, toivoen voivansa tarjota edes pientä suojaa paparazzeja ja näiden ahnaita linssejä vastaan.
Mutta ehkä tänään kiinnostus ei olisi ikävissä juoruissa. Ehkä hänen vaimonsa kauneus veisi huomion.
Muriel ei antanut itsensä enää hämääntyä salamavalojen loisteesta.

Wolfie painoi päänsä ja luikahti ahdistuneena paparazzien lomasta autoon, pitäen kätensä Murielin ympärillä ja auttaen naisen autoon ensin.
Tempest piti päänsä pystyssä, yrittäen sulkea räpsähdykset ajatustensa ulkopuolelle ja nousi takapenkille, huolehtien ylellisestä helmastaan. Autossa hän poimi Tiarnanin käden omiensa väliin, muistellen lämmöllä edellistä vuotta ja aviomiehensä ehdottomasti ansaitsemaa palkintoa. Matka Dolby Theatrea kohti saattoi alkaa.

Ehkä oli hyvä, että Wolfie luikki autoon niin nopeasti. Murielille ei jäänyt aikaa mulkoilla pahasti paparazzeja, jotka olivat aiemmin ahdistelleet hänen sisartaan.
Tiarnan nousi autoon viimeisenä, ja toivoi, että olisi vain kuvitellut äänet, jotka huusivat hänen vaimoaan nimeltä. Yhdistettynä röyhkeisiin kysymyksiin.

"Muriel, näytät aivan ihanalta", Tempest vetosi koskettaen sisarensakin kättä.
"Jännittääkö sinua?"

Muriel katsahti sisartaan hymyillen.
"Ja sinä, kultapieni, olet kerrassaan tyrmäävä", hän vastasi.
Ja vaikka hän ei yleensä harrastanut juorulehtiä, hänen olisi ehkä pakko ostaa suurten aurinkolasien suojassa jokin sellainen numero, jossa hänen pieni sisarensa kruunattaisiin illan kuningattareksi.
Muu olisi puhdas vääryys.
"Mitä jännitettävää minulla olisi? Teidän työnne on upeaa."

"Minä olin aivan kauhuissani ensimmäisellä kerralla, kun vierailin Oscareissa Tiarnanin kanssa", Tempest sanoi silittäen ajatuksissaan miehen kämmenselkää.
Hän oli melko hermostunut tänäänkin. Mutta ei mitään Wolfie-parkaan verrattuna. Miehen ohimoilla näytti helmeilevän kylmä hiki ja pitkät, hoikat sormet naputtivat reiteen hermostunutta morse-koodia.
Dolby Theatre ei ollut kaukana, ja Oscarien ikoninen kotipaikka ilmestyi pian kadunvarresta. Sen ympärillä kuhisi, ja punaisen maton välke näkyi kauas.

Myös Muriel aisti Wolfien hermostuneisuuden. Ja poimi miehen käden omaansa, puristaakseen sitä rauhoittelevasti. Tai rohkaisevasti.
Kunhan he selviäisivät tästä, he voisivat suunnata kaikessa rauhassa hotellille.
Tiarnan kohotti vaimonsa kättä niin, että saattoi hipaista rystysiä huulillaan.
"Oletko valmis, rakas?"

Tempest nyökkäsi rauhoittaen.
Auton oven auetessa melu löi heitä vastaan. Haastattelijat, journalistit, juontajat ja kuvaajat tungeksivat aidan takana, ja toinen toistaan ylellisempi julkimo ja juhlavieras vaelsi punaista mattoa pitkin kohti teatteria. Osa hitaasti madellen, toivoen sieppaavansa jonkun huomion.
Wolfie halusi antaa Murielille tilaisuuden nauttia hetkestä, mutta ei voinut mitään vaistolle, joka sai hänet melkein juoksemaan eteenpäin kädet hermostuneina hioten.
Tempest oli kohdannut tämän ennenkin ja osasi hymyillä onnellisesti Tiarnanin vierellä. Maailman jumaloiman näyttelijän läsnäolo saikin odottajat sekaisin ja melun nousemaan entisestään, mutta tänään huomio kohdistui myös häneen.
Awakeningin ehdokkuudet. Yhden heidän aikansa rakastetuimman kirjallisuuden ilmiön luoja. Kuka hänen pukunsa oli suunnitellut.

Muriel ei välittänyt punaisesta matosta tai kameroista. Hän välitti ainoastaan siitä, että oli täällä Wolfien tukena - ja siitä, että hänen sisarensa oli turvassa. Kun hän oli varmistunut siitä, hän saattoi seurata Wolfieta sisätilojen suojiin.
Tiarnan ei päässyt pakenemaan yhtä nopeasti. Kamerat halusivat kuvata heitä yhdessä, häntä ja Tempestiä. Hänen illan asunsa yksityiskohdat toistivat Tempestin kultaista sävyä.
He olivat pari.
Inhottavista juoruista huolimatta.

Matka kohti teatteria eteni hitaasti. Intensiivinen huomio ja ympäriltä sinkoilevat kysymykset hermostuttivat häntä, mutta mukavalla, vatsaa nipistävällä tavalla.
Televisiokamerat, jotka kuvasivat hänen haastatteluitaan, olivat vielä vähän hermostuttavimpia. Mutta hänen maailmastaan puhuminen oli ihanaa, samoin se, miten ihmiset rakastivat sitä täällä.
Sisällä Wolfie oli jo etsinyt heille juomat ja siemaili omaansa ahnaasti. Punasävyinen, iso teatterisali oli viritetty valmiiksi koko maailman seuraamaa gaalaa varten, ja väkeä valui hiljalleen sisään omille paikoilleen.

Tänä iltana Tiarnan oli paikalla vain jännittämässä muiden puolesta. Tai, kuten hän mielellään itse asian näki, vaimonsa plus yhtenä. Tempestin teoksesta ammentanut elokuva oli tänään ehdolla moneen palkintoon.
Hän saattoi seistä vaimonsa vierellä, osoittamassa tukensa tälle.
Sisätiloissa Muriel teki samoin Wolfielle, toinen käsi miehen selällä.
"Rakas, rauhassa", hän muistutti.

Wolfien sormet naputtivat reidensyrjää hermostuneessa tahdissa ja hän nyki rusettia ja kaulusta saadakseen paremmin henkeä.
Tempestkin saapui sisään ja kiitti häkeltyneenä kirjojensa kehuista matkalla punasävyiseen saliin. Heidän paikkansa Tiarnanin kanssa olivat eturivien joukossa, mutta Wolfie oli kiitollinen, että istuisi Murielin kanssa kauempana salissa.

Heidän olisi varmasti pitänyt jo suunnata paikoilleen, mutta Tiarnan halusi vielä varmistaa, että kaikki oli varmasti hyvin. Hän kosketti vaimonsa selkää ja viittasi kohti tämän sisarta ja Montgomeryä, ennen kuin suuntasi pikaiselle visiitille näiden luo.
"Onko kaikki täällä hyvin?"

Wolfie nyökkäsi suoden Tiarnanille levottoman hymyn. Hän kyseenalaisti päätöksiään ja olemassaoloaan, mutta alkoholi turrutti hermoja miellyttävästi.
Sillä välin Tempest asettui heidän paikoilleen salin etuosassa, ihaillen ikonisen tilaisuuden kasvavaa tunnelmaa ja loisteliaita puitteita.

Tiarnan taputti Montgomeryn hartiaa toverillisesti ennen kuin joutui suuntaamaan omalle paikalleen. Järjestäjät tuskin antaisivat hänelle anteeksi, jos hän seikkailisi omia reittejään siinä vaiheessa, kun shown olisi tarkoitus alkaa.
Hän istahti vaimonsa viereen ja poimi tämän käden omaansa.
"Jännitätkö, rakas?"

Tempest pudisti päätään. Hän oli erottanut itsensä palkinnoista, haluten keskittyä luovaan työhön eikä tulla vedetyksi parrasvaloihin nykyistä enempää.
Niinpä hän saattoi vain iloita siitä, että hänen luomuksestaan oli syntynyt jotain, mikä oli kahminut ehdokkuuksia.
"Mutta jännitän sinun puolestasi, siitä riippumatta, mihin olet ehdolla. Mielestäni ansaitsisit palkinnon joka vuosi."

Tiarnan nauroi ja kohotti Tempestin käden huulilleen painaakseen kämmenselälle suudelman. Hänen tietämättään se hetki ikuistui kameraan.
"Montgomerykin vaikutti hermostuneelta. Nämä tilaisuudet eivät todella taida olla häntä varten."

Tempest nyökkäsi, häkeltynyttä hymyä silmissään ja hipaisi miehensä poskea.
"Ymmärrän hyvin hänen hermostuksensa. Oletko nähnyt jo paljon tuttujasi täällä?" hän kysyi. Joskin tuttu oli häilyvä käsite, kun valtaosa ihmisistä heidän ympärillään oli tuttuja koko maailmalle.

"Joitakin", Tiarnan vastasi.
"Olen saanut myös kutsuja jatkoille, mutta meidän ei ole pakko mennä, jollet tahdo."

"Tietenkin voimme mennä", Tempest vakuutti. Tiarnan saisi mennä myös ilman häntä, jos haluaisi.
Maailman seuraama show alkoi vihdoin. Valot himmenivät ja mukaansatempaava musiikkiesitys pyöräytti gaalan käyntiin.

Tiarnan olisi vastannut, elleivät valot olisi juuri silloin himmenneet.
Ja jossain taaempana Muriel, joka oli vannonut ettei jännittänyt, tarttui Wolfien käteen.

Oscar-gaala oli täynnä loistoa. Dolby Theatren loisteliaat puitteet, pöyristyttävän arvokkaat puvut heidän ympärillään, vielä pöyristyttävämmän arvoiset elokuvatähdet, ohjaajat ja elokuvantekijät. Kaikki Hollywoodin kirkkaimmat tähdet.
Juontajattomia juhlia rytmittivät musiikkiesitykset, palkintojen jaot ja palkintojen saajien puheet. Vain muutama ylitti aikarajansa ja tuli hätistetyksi lavalta.
Awakening voitti monta kategoriaansa, ja Tempest hymyili hiljaisella onnella. Oli edelleen uskomatonta, kuinka hänen mielikuvituksensa tuotetta saatettiin rakastaa niin. Se voitti myös Original Score -palkinnon, jonka Wolfgang Montgomery haki hyvin vaivaantuneena.
Tempest toivoi, että Tiarnan saisi tunnustusta tänäkin vuonna. Jopa kategorioissa, joihin mies ei teknisesti olisi ehdolla.
Koska Tiarnan oli upea näyttelijä ja vielä uskomattomampi ihminen.

Tiarnan iloitsi vaimonsa puolesta. Ja Montgomeryn puolesta, vaikka samaan aikaan epäilikin, oliko tunnustus jotain sellaista, minkä mies itselleen halusi.
Hän iloitsi kaikkien niiden ystäviensä ja tuttaviensa puolesta, jotka saivat nousta lavalle hakemaan palkinnon.

Tempest piteli vaivihkaa aviomiehensä kättä, silittäen sen rystysiä ja kämmenselkää sormenpäillään. Miten onnekas hän oli saadessaan olla Tiarnanin vierellä. Miten onnekas, että mies näki hänessä jotain arvokasta.

Tiarnan käänsi katseensa hetkeksi Tempestiin, hymyili ja kohotti tämän kättä painaakseen kämmenselälle hellän suudelman.
Hän ei ollut valmistautunut kuulemaan tänään omaa nimeä.
Siksi vei hetken, ennen kuin hän rekisteröi palkinnonjakajan sanoneen sen.

Tempest puraisi alahuultaan toiveikkaasti ja nipisti käsivarttaan koristeellisen, kankaasta kohoavien kukkien kirjoman hihan alta varmistaakseen, ettei vain kuvitellut.
Hän tuuppi Tiarnania hellävaraisesti ylös ja ottamaan vastaan palkinnon, jonka mies todella ansaitsi.

Ainakin palkinnonsaajan kasvoilta välittyvä yllätys oli vilpittömän aitoa, kun hän melkein kompuroi jaloilleen. Lukuisat kädet ojentautuivat taputtamaan Tiarnania olalle, kun hän nousi lavalle vastaanottamaan palkintonsa.
Hyväntekeväisyydestä.
Hänellä ei ollut puhetta valmisteltuna, mutta kaikeksi onneksi hänen mielensä onnistui improvisoida muutaman kiitoksen sanan häkellyttävän tilanteen keskellä.
Hän ei ylittänyt puheelle sallittua aikarajaa, onneksi, ja saattoi palata paikalleen edelleen hämillään.

Tiarnan todella ansaitsi saamansa seisovat aplodit teatterin katsojilta. Tempest pyyhki vaivihkaa silmäkulmiaan katsellessaan miestään, joka sai ansaitsemaansa tunnustusta. Miten kaunis Tiarnan todella oli, sisältä ja ulkoa.
Saadessaan miehen takaisin luokseen, Tempest veti tämän halaukseen ja painoi kevyen suudelman poskelle, ennen kuin istui takaisin alas.

Tiarnankin istahti alas, edelleen hämmentyneenä saamastaan kunniasta.
"En tiennyt lainkaan", hän mutisi vaimolleen, katsoen tätä silmät edelleen häkellystä täynnä. Häkellystä ja liikutusta.

Kultaiset silmät siristyivät lämpimästä hymystä ja Tempest nosti Tiarnanin kättä niin, että saattoi painaa suudelman rystysille.
"Sinä todella ansaitset sen", hän vetosi vilpittömästi.

Tiarnan pudisti hieman päätään.
"Tiedän niin monia, jotka tekevät aivan uskomatonta työtä."

"Sinä teet aivan uskomatonta työtä, rakas", Tempest muistutti hiljaa ja painoi uuden suudelman miehen rystysille.
"Ja muut ovat samaa mieltä."

Tiarnan halusi uskoa ansainneensa tunnustuksen. Hän puristi vaimonsa kättä, pyyhkäisi vaivihkaa kosteutta silmistään ja palautti sitten katseensa lavalle, jonka seuraava ohjelmanumero oli jo ottanut haltuunsa.

Valtaosa vierailijoista odotti itse Oscar-gaalaa enemmän sitä seuraavia, ylellisiä juhlia ympäri Hollywoodia ja Beverly Hillsiä. Viimeisetkin palkinnot jaettiin, voittajat riemuitsivat harjoitellulla nöyryydellä ja ilman jääneet taputtivat arvokkaasti.
"Minne haluat jatkaa matkaa?" Tempest kysyi Tiarnanilta, kun televisiokamerat olivat sammuneet, väki parveili seurustelemassa, haastateltavana ja kuvattavana. Osa oli jo kiiruhtanut juhlimaan.

Tiarnan tiesi, ettei pääsisi ulos ilman haastattelua, ehkä useampaakin.
Hän piteli kättään suojelevasti vaimonsa selällä tungoksessa, jota tv-kameroille ei näytetty.
"Tahdotko sinä jonnekin, rakas?"

"Voin tulla mukaasi minne vain. Mutta jos menet mieluummin yksin, ymmärrän kyllä ja voin palata hotellille", Tempest vakuutti.

Tiarnan kurtisti kulmiaan.
"Rakas, tiedäthän, että mikään ei voisi tehdä minua onnellisemmaksi kuin sinun seurasi", hän muistutti.

Tempest tökkäsi miehen rintakehää sormellaan. Valehtelija.
"Mennään minne vain haluat", hän lupasi ja kannusti Tiarnania vastaamaan miestä odottaville haastattelijoille. Sillä välin hän päätyi keskustelemaan useamman aulassa kiertelevän julkimon kanssa, häkeltyneenä siitä, kuinka laajalle hänen kirjansa olivat todella levinneet.

Tiarnanin antaessa haastatteluja edelleen saamastaan tunnustuksesta - ei, hän ei ollut todella osannut odottaa sitä - Muriel löysi viimein pienen sisarensa väkijoukosta.
"Emmie", hän kutsui innostuneesti.

Tempest oli jäänyt kertomaan pienelle joukolle uteliaita tarinaa paljon palkintoja kahmineen Awakeningin maailman takana, mutta havahtui sisarensa kutsuun.
"Hei rakkaani", hän sanoi, pahoitteli ryhmälle ja kääntyi Murielin puoleen.
"Onko kaikki hyvin?"

Muriel ojensi käsivarsiaan vetääkseen sisarensa halaukseen.
"Olen niin ylpeä siitä, mitä tarinasi on saavuttanut."

Tempest halasi sisartaan varovasti, jottei turmelisi pukunsa hentoja, kankaasta kohoavia kukkia.
"Olet kultainen. Oletko nauttinut illasta?"

"Onhan tämä kaikki hienoa", Muriel myönsi ja viittasi kädellään ympärilleen.
"Nautitko sinä näistä tilaisuuksista, rakas?"

Tempest katsahti ympärilleen seuraten sisarensa kättä.
"On ihanaa voida olla Tiarnanin vierellä. Ja pidän kyllä tällaisista puvuista", hän myönsi hipaisten pukunsa ylellistä kangasta.
"Tuletteko te mukaan jatkojuhliin?"

Murielkin kosketti sisarensa puvun kangasta.
"Näytät aivan satuolennolta", hän ihasteli ja silitti yhtä taidokasta kukkaa.
"Tarkoitus olisi. Jos Wolfie vain haluaa."

"Voithan sinä tulla kanssamme, vaikka Wolfie palaisikin hotellille", Tempest sanoi ja pudisti päätään hymyillen kehulle.
"Tiarnan toivottavasti saa viettää aikaa ystäviensä kanssa."

Murielin tummissa silmissä häivähti huoli. Mutta tuskin Wolfie tarvitsisi enää rohkaisua minibaarin sisällöstä?
"Kai juhlat on käytävä katsastamassa."

Tempest kurottui painamaan suukon Murielin poskelle.
"Tule, mennään katsomaan Tiarnanin haastattelua."

Muriel katsahti ympärilleen Wolfieta etsien, mutta tarttui lopulta sisarensa käteen seuratakseen tätä. Kameroiiden luo, missä haastattelu oletettavasti tapahtui.

*

*

*

Oscar-gaalaa seurasi kokonainen rykelmä tähtien kansoittamia jatkojuhlia, joista osa järjestettiin ylellisissä hotelleissa ja osa aivan yhtä ylellisissä huviloissa Los Angelesin vauraimmilla asuinalueilla.
Wolfie oli kuitenkin juonut itsensä rentoon humalaan ja päättänyt palata hotellille nukkumaan sitä pois.
Tempest sen sijaan valmistautui pitkään iltaan.

Tiarnan tunsi velvollisuudekseen vierailla ainakin muutamissa juhlissa. Varsinkin sen jälkeen, kun hän oli saanut yllättävää tunnustusta illan gaalassa.
Auto tuntui matelevan matkallaan kohti kukkulan huviloita, ja ainakin hetken hän saattoi keskittyä vain vaimoonsa.
"Onko kaikki hyvin, rakas?"

Tempest nyökkäsi ja puristi Tiarnanin kättä.
"Onko moni ystäväsi paikalla?" hän kysyi ja työnsi mielestään assistentiltaan tulleet viestit seuraavien päivien haastatteluista, televisioesiintymisistä ja lukijatapahtumista.

"Uskoisin niin", Tiarnan vastasi.
"Näiden juhlien jälkeen minun pitää todennäköisesti vierailla vielä parissa muussa, mutta tiedäthän, että voit palata hotellille koska vain tahdot?"

Tempest nyökkäsi. Ehkä Tiarnan nauttisi vapaudesta nähdä tuttujaan ilman häntä.
"Jos haluat, voin lähteä täältä hotellille ja voit tavata tuttujasi rauhassa."

Tiarnanin kulmien väliin ilmestyi tuttu juova.
"Rakas, minä vietän iltani kaikkein mieluiten sinun seurassasi."

Tempest painoi suudelman miehen rystysille.
"Olet kultainen. Olen niin onnellinen palkinnostasi."

Tiarnan hymyili.
"Minun on edelleen vaikea ymmärtää, että minulle suotiin sellainen kunnia", hän myönsi, samalla kun auto lähti kipuamaan kukkulan laelle.
"Ja sinun tarinasi kahmi palkintoja."

"Sinä ansaitset sen, todella", Tempest vakuutti ja hipaisi miehen tummia hiuksia.
"Tiedätkö, kauanko voit viipyä Los Angelesissa, ennen kuin kuvaukset jatkuvat?"

"Kuvaukset jatkuvat parin viikon kuluttua, elleivät suunnitelmat muutu", Tiarnan vastasi ja katsahti vaimoaan mietteliäänä.
"Haluatko sinä vielä Skotlantiin?"

Ajatus Lontoon kodista kouraisi vatsaa.
"Toki. Skotlanti on hyvin inspiroiva paikka. Sitä ennen taidan viettää täällä tovin. He toivovat panostani elokuvien suhteen."

Tiarnan saattoi vain toivoa, että Tempest todella halusi viettää aikaa Skotlannissa sen sijaan, että kotiinpaluu olisi ahdistanut.
"Kauanko viivyt täällä?"

"En ole varma. Luultavasti assistenttini on oikeassa ja on parasta käyttää tämä aika hyödyksi, kun vihdoin olen täällä", Tempest huokasi ja katsahti ulos tummennetusta ikkunasta, kun he saapuivat juhliin.

Tiarnan vei kätensä hetkeksi hieromaan Tempestin niskaa.
Hänen vaimonsa kertoisi kyllä, mikäli olisi ahdistunut, eikö niin?
"Oletko valmis?"

Tempest nyökkäsi ja nousi autosta. Juhlien humu sykki ulkonakin, ja loisteliaasti pukeutuneita vieraita virtasi ulos ja sisään.
"Tunnetko isännän tai emännän?"

"Olen tehnyt jonkinverran yhteistyötä Prescottin kanssa", Tiarnan vastasi ojentaessaan kättään vaimolleen.
"Hänellä taisi olla osuus myös Awakeningin tuotannossa?"

Kultaiset silmät tuikahtivat tunnistuksesta.
"Tommy Prescott? Kyllä, hän on yksi tuottajista. Hänhän omistaa myös osan Aidan levy-yhtiöstä."

Tiarnan hymyili.
"Hän on monessa mukana", hän myönsi. Eikä ehtinyt pidemmälle, kun illan emäntä jo kiiruhti heidän luokseen, dramaattisen punaiseen, epäsymmetriseen pukuun pukeutuneena.
"Ehdin jo pelätä, ettette tulisikaan", nainen huomautti ja ojensi käsiään Tempestiä kohti.
"Tähtikirjoittajani."

Tempest suli hymyyn ja vaihtoi poskisuudelmia illan näyttävän emännän kanssa, puristaen kevyesti ojennettuja käsiä.
"Kiitos, kun kutsuit meidät. Näytät ihastuttavalta."

Tommy puristi Tempestin käsiä ja kohotti sitten kumpaisenkin hetkeksi punatuille huulilleen.
"Taiteilijan kädet", hän huomautti ihaillen ja silitti kämmenselkää peukalollaan ennen kuin lopulta vapautti kirjoittajansa otteestaan.
"Ja sinä puolestaan näytät suoraan sadusta esiin astuneelta."

Tempest painoi hetkeksi katseensa epäuskoisena päätään kehuille pudistellen.
"Miten kaunis talo sinulla on", hän sanoi viitaten ylellistä rakennusta kohti.

Tommy huiskautti kättään.
"En voi ottaa puolestakaan kunniaa itselleni, minulla ei ole minkäänlaista makua, mitä sisustamiseen tulee..."
Hän pudisti päätään.
"Kauanko saamme pitää sinut vieraana enkelten kaupungissamme?"

Tempest hymyili ja vilkaisi Tiarnania.
"Luultavasti pari viikkoa, ehkä enemmän." Se riippui siitä, kuinka paljon hänen panostaan kaivattiin ja kuinka paljon hän lykkäisi lentomatkalle joutumista.
"Asutko sinä täällä pysyvästi?"

Tommy hymyili.
"Olemme siis onnekkaita. Kai Tiarnan viipyy täällä myös? Eikö Iso-Britannia ole saanut pitää teitä jo epäreilun kauan?"
Hän viittasi kohti ovea.
"Olen pahoillani, minun olisi pitänyt kutsua teidät heti sisään. Peremmälle, olkaa hyvät..."
Hän tarjosi Tempestille käsivarttaan.
"Toistaiseksi. Vaikka jos totta puhutaan, haaveilen pakopaikasta jossain pohjoisessa."

Tempest katsahti Tiarnania kysyvästi Tommyn kysellessä miehen aikatauluista, ja otti emännän tarjotun käsivarren, seuraten tätä sisään ylelliseen kotiin.
"Me olemme viihtyneet Skotlannissa. Se on hyvin inspiroivaa seutua."

"Viivyn täällä niin kauan kuin tarvitaan", Tiarnan vakuutti seuratessaan naisia sisään, missä musiikki ja huolella sijoiteltujen valojen hohde kietoutui heidän ympärilleen.
"Sekö sinut innosti kirjoittamaan uutta sarjaa?" Tommy kysyi uteliaana.
"Onko teillä nälkä? Tai jano?"

Tempest toivoi, että Tiarnan voisi palata kuvauksiin murehtimatta hänestä. Hän pudisti päätään kohteliaasti tarjoukselle.
"Se on kaunista, villiä maata. Minulla on tällä hetkellä liikaa tarinoita mielessä, jotta ehtisin kirjoittaa kaikki."

"Luovuus on samaan aikaan ihastuttava ja kauhistuttava lahja", Tommy totesi ja poimi itselleen juoman ohi kulkevalta tarjoilijalta.
"En tiedä, pitäisikö minun olla kiitollinen siitä, ettei minua ole siunattu sillä."

"Et kai vähättelisi itseäsi niin?" Tempest kysyi ja sipaisi nutturalta karanneen suortuvan korvansa taakse, ihaillen samalla talon sisustusta ja juhlaväkeä.

"Minun lahjani on löytää luovuus ja luovat yksilöt", Tommy vastasi naurahtaen.
"Sinun tarinankerrontakykysi on ainutlaatuinen."

Tempest hymyili pudistellen epäuskoisena päätään.
"Viihdytkö täällä?"

Tommy otti kulauksen juomastaan.
"Tämä on enkelten kaupunki", hän vastasi.
"Jossa aurinko paistaa. Mutta minulla on toisinaan koti-ikävä."

Tempest katseli Tiarnania silmäkulmastaan, ihaillen miehen profiilia.
"Aurinko on kieltämättä kaunis täällä", hän myönsi.

"Muttei ystävällinen britinkalpealle iholle", Tommy huokaisi.
"Tiarnan, tiedän, että rikon pahasti etikettiä, mutta minulla on mielessäni eräs projekti, johon sopisit täydellisesti. Pyydän
sopimaan meille ajan, jolloin voimme keskustella asiasta."
Hän katsahti Tempestiä.
"Minusta tuntuu, että miehesi on vältellyt valkokangasta."

Tempest suli hymyyn ja kosketti Tiarnanin selkää.
"Niin on." Hän pelkäsi olevansa siihen syypää, typerien tekojensa tähden.
"En pahastu, vaikka haluaisitte keskustella nyt heti."

"Ei työasioita juhlissa", Tommy totesi ja taputti nenänpieltään.
"Mutta olen varma, että innostut, Tiarnan."
Hän hymyili Tempestille.
"Et ole sattumoisin suunnitellut kokeilla elokuvakäsikirjoitusta?"

"En tohtisi muussa kuin nykyisessä, konsultoivassa roolissa. Mutta kuka tietää, ehkä joku päivä", Tempest vastasi häivähdys hymyä kultaisissa silmissä. Juuri nyt liian moni tarina odotti kirjoittamista.

"Olen varma, että olisit häkellyttävä", Tommy huomautti ja puristi Tempestin kättä. Sitten hän pahoitteli, että joutui suuntaamaan tervehtimään seuraavia vieraita, ja kehotti heitä nauttimaan olostaan.
Tiarnanin kasvoilla viipyi mietteliäs kurtistus.

"Rakas, mitä mietit?" Tempest kysyi ja silitti miehen selkää hellästi.

Tiarnan katsoi vaimoaan ja hymyili.
"Miltä sinusta tuntuisi, jos ottaisin uuden projektin?" hän kysyi.

"Olisin valtavan onnellinen puolestasi, jos se on jotain, mistä pidät", Tempest vakuutti vilpittömästi.
"Minusta on ihanaa, että saat tehdä, mitä rakastat."

Tiarnan tutki vaimonsa kasvoja ja tämän kultaisia silmiä.
"Tuntisitko olosi yksinäiseksi?"

Tempest pudisti päätään.
"Minusta todella on ihanaa, kun sinulla on mielenkiintoisia projekteja. Sitä paitsi, minulla on tarinani."

Tiarnan poimi vaimonsa käden omaansa ja painoi sen rystysille suudelman.
"Olen onnekas, kun minulla on sinut, rakas."

Siitä saattoi olla montaa mieltä. Hän ei ollut tuonut miehen elämää paljoa muuta kuin murhetta, huolta, riitoja ja julmia juoruja.
"Rakastan sinua. Onko täällä ystäviäsi?"

Tiarnan toivoi, että hänen vaimonsa saattoi olla rehellinen hänen kanssaan. Tällä kertaa. Hän ei halunnut toistaa virheitään.
Kysymys sai hänet katsahtamaan ympärilleen.
"Todennäköisesti. Mennäänkö etsimään? Vai haluaisitko mieluummin livahtaa takapihalle katselemaan näköalaa?"

Tempest kannusti etsimään. Hän halusi Tiarnanin tapaavan ystäviään edes nyt, kun se oli mahdollista.
"Tiedätkö, millainen projekti se olisi?" hän kysyi seuraten miestään.

"Tommy vaikutti kovin salamyhkäiseltä", Tiarnan vastasi.
"Joten oletettavasti jotain suurehkoa. Ehkä myös tuottamiseen liittyvää, olen halunnut kokeilla sitä puolta elokuvamaailmassa jo tovin."

"Se olisi hienoa", Tempest vakuutti silittäen miehen käsivartta.
"Sinä sopisit johonkin suureen ja fantastiseen."

Tempestin sanat saivat Tiarnanin naurahtamaan.
"Puhut minusta aina liian kauniisti, rakas", hän huomautti.

"Se on mahdotonta. Näkisitpä itsesi niin kuin minä näen sinut", Tempest huokasi.
"Onko tuolla ystäviäsi?"

"Näkisitpä sinä itsesi niin kuin minä näen sinut", Tiarnan vastasi haikeasti.
Eikä ehtinyt pidemmälle, kun kuuli nimeään kutsuttavan ja löysi itsensä nopeasti halauksesta. Ja tunsi selkäänsä taputettavan. Ja jonkun kysyvän, kuinka hän oli voinut, ja toisen tarjoavan hänelle juotavaa.
Amerikkalaiset.
Myös Tempestille tarjottiin juomaa.

Tempest otti juoman häkeltyneenä vastaan, kieltäytymisen tuntuessa epäkohteliaalta ja seurasi sitten sivusta jälleennäkemisiä. Tarpeeksi kaukana, ettei häirinnyt, mutta tarpeeksi lähellä vakuuttaakseen Tiarnanin, että kaikki oli hyvin ja mies saisi keskittyä ystäviinsä.

Tiarnan tempautui nopeasti mukaan keskusteluun. Hän alkoi elehtiä enemmän käsillään ja hymyillä enemmän, myrskynharmaisiin silmiin syttyi hyväntuulinen pilke.
Hän havahtui vasta hyvän ajan kuluttua etsimään Tempestiä katseellaan.

Tempest katseli Tiarnania kauempaa, kultaiset silmät hellästä lämmöstä palaen, osin haaveisiin unohtuneina. Miten kaunis Tiarnan oli. Miten onnelliselta mies näytti.

Tiarnan rauhoittui, kun kohtasi kultaisten silmien katseen. Kun Tempest ei ollut kadonnut.
Hän antoi itsensä unohtua keskusteluun vielä hetkeksi, ennen kuin suuntasi vaimonsa luo.
"Olen pahoillani. Väsyttääkö sinua?"

Tempest pudisti päätään.
"Älä ole pahoillasi, rakkaani. Minusta on ihanaa katsella sinua ystäviesi kanssa. Näin onnellisena. Voit hyvin jatkaa keskustelua, minulla on kaikki hyvin."

Tiarnan hymyili, poikamaista pilkettä silmissään.
"Luulen, että alan tulla vanhaksi. Palaisin jo mielelläni takaisin hotellille kauniin vaimoni kanssa."

Tempest epäili, että mies olisi halunnut jäädä ja juhlia. Nähdä ystäviä. Kiertää useammat juhlat. Mutta hänen pitäisi lakata olettamasta, että Tiarnan valehteli.
"Jos olet sitä mieltä, vanhus", hän sanoi hellästi ja hipaisi harmaata miehen hiuksissa. He voisivat palata hotellille.

Kenties ei menisi enää pitkään, ennen kuin Tiarnan olisi kokonaan harmaa.
Hän ojensi kättään kietoakseen sen vaimonsa ympärille.
"Olisitko sinä tahtonut vielä viipyä?"

Tempest pudisti päätään ja kiersi oman kätensä Tiarnanin selälle, kun he suuntasivat autolle.
"Olihan sinulla mukavaa? Näitkö Dwayneä?"

"Ehdin nähdä häntä pikaisesti gaalassa", Tiarnan vastasi.
"Sen jälkeen, kun hänestä tuli isä, hän ei ole malttanut viipyä juhlissa pitkään."

Tempest hymyili ja tunsi läikähdyksen lämpöä pariskuntaa kohtaan, vaikkei koskaan unohtaisi Marlenen kanssa käytyjä keskusteluja.
Hän istui autoon miehen perässä ja nojautui penkkiä vasten, kun auto liukui liikenteeseen.
"Haaveiletko sinä siitä koskaan?"

Auton lähtiessä liikkeelle Tiarnan nosti kätensä hieromaan Tempestin niskaa.
"Isyydestä?" hän varmisti ja pudisti päätään.
"Ei, en voi sanoa haaveilevani. Sedän ja kummisedän rooli riittää minulle."

Tempest olisi halunnut keskustella asiasta enemmän. Hän olisi halunnut sukeltaa syvemmälle Tiarnanin ajatuksiin, mutta puri huultaan viime hetkellä nähdessään kuljettajan vilkuilevan heitä taustapeilistä.
Joku kuunteli aina. Joku löytäisi aina syyn juoruta Tiarnanista.
"Olet niissä ylivoimaisen hyvä", hän vakuutti nojautuen hierovaa kättä vasten ja silitti miehen reittä.

Se, että Tempest nojautui vasten hänen kosketustaan, teki Tiarnanin äärettömän onnelliseksi. Pieni ele, joka kertoi siitä, että hänen vaimonsa piti kosketuksesta, ehkä jopa kaipasi sitä.
Hän painoi suukon vaaleiden hiusten joukkoon.
"Teen parhaani. Eihän ilta ollut sinulle liian pitkä?"

Tempest pudisti päätään ja nojautui miehen kylkeen auton valuessa liikenteen mukana kohti hotellia.
"Milloinkohan saat tietää lisää Tommyn pohtimasta projektista?" hän kysyi ja keräsi sitten helmaa käsiinsä, kun auto liukui hotellin eteen.

"Meille on sovittu tapaaminen ylihuomiselle", Tiarnan vastasi hieman huvittuneena siitä, kuinka sopiminen oli tapahtunut heidän assistenttiensa välillä, vaikka he itse olivat tavanneet vain hetkeä aiemmin. Mutta hänen assistenttinsa oli aarre, joka teki hänen elämästään paljon helpompaa.
Noustessaan autosta Tiarnan melkein hätkähti, kun salamavalo välkähti varoittamatta.

Tempest piti päänsä pystyssä heidän kävellessään hotellin sisäänkäynnille salamavalojen välkähdellessä, eikä voinut olla muistamatta kirjeiden sanoja, vaikka täällä olikin tuntenut olevansa niistä vapaa. Hän puristi Tiarnanin kättä rohkaisevasti, kun välke jäi taakse heidän päästessään sisään ja nojautui miestä vasten hississä.

Kameroiden välke sai Tiarnanin kietomaan käsivartensa suojelevasti Tempestin ympärille ja halaamaan naisen tiukasti kylkeensä.
Kaikki hyvin. Kamerat eivät nielisi heistä juoruja herättäviä kuvia.
Silti hän huomasi hartioidensa kireyden, kun he viimein pääsivät hissiin.
"Onko kaikki hyvin, rakas?"

Tempest nyökkäsi ja nuuhkaisi Tiarnanin paitaa kaivaten. Mutta mies oli varmaankin väsynyt niin pitkän päivän jälkeen.
"Oletko sinä kunnossa?" hän kysyi hiljaa, kun hän astui sisään pimeään sviittiin, haluamatta häiritä toista pariskuntaa.

"Minulla on kaikki hyvin", Tiarnan vakuutti ja piti käsivartensa Tempestin ympärille kietoutuneena vielä siinäkin vaiheessa, kun he astuivat sisälle sviittiin. Kun ovi sulkeutui heidän takanaan, hän saattoi hengittää hieman helpommin.
Paparazzit eivät olleet esittäneet hänen vaimolleen röyhkeitä kysymyksiä.

Tempest johdatti Tiarnanin perässään heidän makuuhuoneeseensa ja arveli hiljaisuuden ja vaimean kuorsauksen perusteella Wolfien ja Murielin nukkuvan. Olihan yö jo reilusti aamuyön puolella.
"Oletko kovin väsynyt, rakas?" Tempest kysyi ja kääntyi katsomaan miestään hämärässä.

Sviitti näytti vieraalta hämärässä, jota ikkunasta tunkeutuva valosaaste vaalensi.
"Kuvittelin olevani väsyneempi", Tiarnan vastasi hymähtäen.
"Mutta kenties se johtui vain hälystä."

Tempest hymyili painaen katseensa ja leikitteli miehen paidan napeilla, ennen kuin kurottui painamaan suudelman Tiarnanin suupielelle.
"Minun varmasti pitäisi antaa sinun nukkua", hän huokasi haikeasti.

Tiarnan tutki vaimonsa kasvoja pimeässä.
"Sitä ennen minun pitäisi auttaa sinua nappien kanssa."
Hän kuljetti sormeaan pitkin sirojen nappien riviä.

"Arvostsisin apuasi", Tempest vakuutti halaten itsensä hetkeksi Tiarnanin rintaa vasten. Sitten hän istui alas sängylle, jotta miehen olisi helpompi avata pitkä, niskasta häntäluulle etenevä nappirivi.

Tiarnan tarttui tehtävään asiaan kuuluvalla vakavuudella, keskittynyt kurtistus kulmiensa välissä. Yksi nappi kerrallaan avautui hänen sormiensa kosketuksesta.
Ja paljasti lisää selkää.
Hän ei malttanut olla painamatta suudelmaa paljaalle iholle.
"Tämä muistuttaa minua hääpäivästämme."

Tempest kipristi varpaitaan ja huokasi äänettömästi suudelmasta ihollaan.
"Niinkö?" hän kysyi melkein toiveikkaasti ja valui varovasti vatsalleen, jotta miehen olisi helpompi avata loputkin napeista ja niiden alla oleva, silkkinauhoin kiristetty korsetti.

"Niin."
Tiarnan havaitsi itsessään hyvin huolestuttavan - ilahduttavan? - kärsimättömyyden, joka kehotti häntä luovuttamaan nappien avaamisen suhteen ja vain repimään puvun auki.
Niin ei kohdeltu huippuluomusta.
Sen sijaan hän avasi jokaisen napin huolellisesti ja tarjoutui sitten liu'uttamaan puvun vaimonsa yltä.

Tempest ujuttautui ulos tähän mennessä kauneimmasta iltapuvusta, jota hänellä oli ollut kunnia pitää.
Hän laskeutui selälleen ja houkutteli Tiarnania lähemmäs, jotta voisi avata miehen paidan napit.

Tiarnan oli melko varma, että oli heittänyt Tempestin hääpuvun syrjään siinä vaiheessa, kun oli saanut napit viimein avattua. Hän ei tehnyt niin tälle puvulle, sillä lainapukua ei sopinut kohdella huonosti.
Hän muisti sen viime hetkellä.
Kun puku oli aseteltu siististi nojatuolin käsinojalle, hän saattoi viimein kivuta vaimonsa ylle ja kumartua suutelemaan tämän huulia.

Tempest vastasi suudelmaan perhoset vatsassa lepattaen ja napitti samalla auki paidan nappeja. Sitten hän sysi paidan Tiarnanin yltä ja siveli sormenpäillään paljastuneita kylkiä ja selkää.

Tiarnan viimeisteli työn sysäämällä paidan lattialle, melkein odottaen, että joku lattialla määkäisisi närkästyneenä jouduttuaan vaatekappaleen alle.
Oli kummallista, kun kissat eivät pyörineet ympärillä.

Tempest peruutti paremmin sängylle ja veti Tiarnania kaivaten mukaansa, tönien peittoja tieltä, jotta he voisivat sukeltaa samalla niiden lämpimään pesään.
Sormet punoivat tummia hiuksia ja houkuttelivat miestä seuraavaan suudelmaan.

Tiarnan seurasi Tempestiä ja varoi luonnostaan kissoja, jotka eivät olleet heidän luonaan. Hän oli osunut kerran Romanan hännän päälle, eikä unohtaisi koskaan, kuinka se oli kissaa loukannut.
Ehkä Romana ei sen vuoksi pitänyt hänestä kuin ruoka-aikoina.
Hän vastasi uuteen suudelmaan ja silitti samalla Tempestin korsettikankaan peittämää kylkeä.

Tempest kietoi kätensä Tiarnanin niskalle ja kiersi toisen jalkansa miehen ympärille, vetäen tätä lähemmäs itseään.
Kädet liukuivat niskalta alas vatsaa avaamaan housuja.

Kosketus niskalla lähetti kylmät väreet alas Tiarnanin selkää. Hän hamusi vaimonsa huulia ja antoi sitten suudelmien valua hiljalleen tämän korvalle ja siitä edelleen kaulalle.

Tähdet syttyivät yöhön, kun huulet vaelsivat hänen ihollaan. Tempest tarttui hetkeen ilman ahdistusta ja nautti vain kosketuksesta, rakastamansa miehen läheisyydestä.
Hän työnsi housuja pois miehen yltä ja kurottui hamuamaan maailman ihannoimaa korvaa.

Paljon itseään nuoremman miehen kärsimättömyydellä Tiarnan potki housut nilkkansa ympäriltä ja alas amerikkalaiseen tyyliin naurettava korkealta sängyltä.
Kukaan ei protestoinut, tälläkään kertaa.
Hänen sormensa saavuttivat korsetin alareunan ja silittivät sitä mietteliäästi.
"Et tarvitse tätä enää..." hän huomautti käheästi.

Tempest pudisti päätään myöntyen, vatsanpohja villisti käheästä äänestä nipistäen.
"Auttaisitko?" hän vetosi tuskin kuuluvasti ja kääntyi vatsalleen Tiarnanin alla, jotta mies saisi avattua nauhoituksen selässä.

Tiarnan naurahti hiljaa.
"Rakas, et tiedä, kuinka mielelläni", hän vastasi ja kumartui painamaan suudelman vaimonsa niskalle.
Sitten hän alkoi avata korsetin nyörejä taitavin sormin.
"Eihän tämä ole epämukava?"

Suudelma sai silmät painumaan kiinni ja Tempest huokasi hiljaa kaipauksesta.
"Ei", hän valehteli, vaikka kireä korsetti tuntuikin rusentavan kylkiluita. Varpaat kipristelivät peiton alla odotuksesta.
"Kaipaan sinua."

"Minäkin sinua, rakas", Tiarnan vastasi, kerättyään itseään pienen hetken tunnekuohusta, jonka Tempestin sanat olivat saaneet aikaan.
Nyöri kerrallaan korsetti antoi periksi, kunnes sen saattoi viimein riisua kokonaan.

Syke kiihtyi, kun Tempest sai kiemurrella ulos korsetista. Hän kannusti Tiarnania istumaan, jotta saattoi kiivetä hajareisin miehen syliin ja hakea suudelmaa tämän huulilta.

Toisin kuin lainattu puku, korsetti sai lentää lattialle. Tai jonnekin sinnepäin. Tiarnan ei käyttänyt aikaa asian tutkimiseen.
Hänen ajatuksensa lakkasivat hetkeksi kokonaan, kun Tempest kiipesi hänen syliinsä. Sitten hän saattoi kietoa käsivartensa tämän ympärille ja vastata suudelmaan.

Tempest hamusi syvempää, kaipaavampaa suudelmaa muehen huulilta. Hän kohottautui niin, että saattoi kiemurrella ulos alushousuistaan. Käsi hiipi ujona alas miehen vatsaa, hellimään miestä varovaisin sormin.

Kosketus sai Tiarnanin murahtamaan hiljaa ja halaamaan Tempestiä hieman tiukemmin.
"Olen kaivannut sinua", hän kuiskasi.
"Hyvin paljon."

"Niin minäkin sinua", Tempest kuiskasi ja hamusi Tiarnanin korvaa. Hän ei antanut itsensä pysähtyä ajattelemaan liikaa, oliko tämä oikein, häpeäisikö mies häntä - hän keskittyi vain yhteen ajatukseen. Tiarnan oli tässä, ja hän kaipasi miestään.
Sen ajatuksen turvin hän ujutti myös boksereita pois tieltä ja parin yrityksen jälkeen auttoi heidät lähemmäs toisiaan.

Se tuntui taivaalliselta.
Tiarnan huokaisi ja haki parempaa otetta vaimonsa vyötäisiltä.
"Rakastan sinua", hän muistutti hellästi.

Tempestkin rakasti Tiarnania. Rakasti valtavasti. Mutta hän ei halunnut ajatella. Hän seurasi kehonsa vaistoja, lähtien keinuttamaan itseään Tiarnanin sylissä, halaten käsivartensa miehen niskalle ja hengittäen kaulan ihoa vasten kiihtyvässä rytmissä.

Ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö Tiarnan olisi todella kaivannut vaimoaan, niin vahvasti hänen kehonsa reagoi kosketukseen. Se hukutti alleen huolen ja kaiken muun ja jätti tilalle pelkän kaipauksen, joka sai hänet halaamaan Tempestiä ja hakemaan suudelmaa tämän huulilta.
Jykevä sänky ei paljastanut heitä.

*

*

*

Myöhemmin Tempest palasi kylpyhuoneesta hammaspesulta, hiukset äskeisen jäljiltä sekaisin, ja pysähtyi hetkeksi ovensuuhun katselemaan miestään tämän vanhassa t-paidassa.
Sitten hän hiipi paljain varpain lattian poikki ja kiipesi Tiarnanin kainaloon, hamuten korvaa kevyesti.

Tiarnanin olo oli raukea.
Hän retkotti heidän myllätyssä vuoteessaan ylävartalo paljaana ja pelkät bokserit siveyttä tuomassa - vaikka mihin sellaista oikeastaan edes tarvittiin, avioparin kesken.
Tempestin kömpiessä sänkyyn hän hymyili ja kietoi käsivartensa tämän ympärille.

Tempest kietoi käden Tiarnanin paljaan vatsan ympärille ja halasi itsensä tiukasti lämmintä kylkeä vasten. Hän nuuhki lämmintä ihoa hiljaisen onnellisena, miellyttävä raukeus omissakin jäsenissään.
Hän kuunteli Tiarnanin sykettä, joka tuuditti häntä rauhalliseen uneen.

Tiarnan silitti Tempestin selkää ja hengitti tämän tuttua tuoksua. Nautti kehon lämmöstä omaansa vasten ja muisti samalla kipeästi, kuinka hän inhosi olla vaimostaan erossa.
Mutta joskus sille ei mahtanut mitään.
Hän antoi myrskysilmiensä painua kiinni.

Painajaiset eivät enää vainonneet häntä yhtä usein, kun Tiarnanin lämpö ympäröi hänet. Hän ei havahtunut sydän hakaten jokaiseen kahahdukseen.
Tänä yönä hän toivoi, että olisi.
Kun makuuhuone oli hiljainen ja rakkaudesta kielivä äänimaailma tyyntynyt, vaatekomeron ovi liukui ääneti auki ja tummiin pukeutunut hahmo hiipi hiljaa ulos. Kynnet olivat painuneet kämmeniin.
Veitsi välkähteli hämärässä, sitä kouristuksenomaisesti puristavassa kädessä.
Hahmo pysähtyi sängyn vierelle, tuijottaen heitä vahvasti meikatut silmät kiiluen.
Tempest havahtui läsnäoloon ja kavahti sydän kylmänä tykyttäen Tiarnania vasten, kun tajusi veitsen parinkymmenen sentin päässä kasvoistaan.
"Shh..."

Tiarnan oli tottunut siihen, että Tempest näki painajaisia. Valitettavasti. Hän oli tottunut havahtumaan kesken unien siltä varalta, että hänen vaimonsa kaipasi häntä.
Tällä kertaa heräämisessä oli jotakin erilaista.
Vei hetken, ennen kuin Tiarnan ymmärsi, mitä oli tapahtumassa.
Hänen sydämensä jätti lyönnin, kaksi välistä.

Sydän jyskytti kurkussa. Nainen työnsi veistä lähemmäs hänen kasvojaan kuin varoituksena, ja Tempest hivuttautui Tiarnanin ja veitsen väliin vaistomaisesti, suojellakseen rakkaintaan.
"Shh", nainen toisti uudelleen, tuijottaen lumoutuneena Tiarnania.
"Vihdoin. Olen odottanut tätä hetkeä."

Tiarnan tunsi lihastensa jännittyvän. Hitaasti, hyvin hitaasti, hän pyrki nousemaan istumaan.
"Mitä tämä tarkoittaa?"

"Etkö tunnista minua?" nainen kysyi epäuskoisena, näkyvästi loukkaantuneena ja mulkaisi inhoten Tempestiä, joka tuijotti naista ihmiskilpenä heidän välissään.
"Me kuulumme yhteen. Meidän kohtalomme on hallita maailmaa yhdessä."

Tiarnan pudisti hieman päätään, sydän levottomasti hakaten. Hänen mielensä ei kyennyt käsittelemään, kuinka tämä nainen, veitsen kanssa, oli päässyt heidän huoneeseensa.
Mutta hän halusi Tempestin pysyvän turvassa.
"Ole hyvä ja laita veitsi pois."

Nainen pudisti ärtyneenä päätään ja tiuski itselleen 'ei'. Hän sohaisi veitsellä uhkaavasti kohti Tempestin kasvoja.
"Et odottanut minua. Etsitkö edes? Me kuulumme yhteen! Ei hän. Minä ja sinä!" Nainen sylkäisi päin Tempestiä, joka säpsähti, muttei uskaltanut pyyhkiä kasvojaan veitsen ollessa niin lähellä.

Tiarnanin hartiat kiristyivät, kun hän yritti miettiä mahdollisuuksiaan soittaa heille apua. Ilmaista jollakin tavalla jollekulle, että kaikki ei ollut hyvin.
"Päästä hänet menemään", hän pyysi.
"Ei häntä tarvita täällä."

"Ei. Hän on tiellämme. Hän tulee aina olemaan, ellemme poista häntä", nainen vetosi maaninen hehku silmissään.
"Voimme vahvistaa rakkautemme verivalalla. Sitten me olemme kuolemattomia!"

Sillä hetkellä Tiarnan alkoi todella pelätä, että Tempestille sattuisi jotakin. Että tämä nainen, selvästikin mieleltään pahasti häiriintynyt, tekisi jotakin.
Satuttaisi hänen vaimoaan.
Hän yritti siirtyä vaivihkaa lähemmäs naista ja samalla Tempestin eteen suojaksi.
"Mikä sinun nimesi on?"

Tempest ei halunnut väistää. Hän halusi suojella Tiarnania uhkaavalta puukolta. Nainen oli täällä Tiarnanin tähden.
"Etkö tiedä?" nainen kysyi loukkaantuneena.
"Hän on saanut sinut unohtamaan. Hän on sotkenut kaiken. Sinä kuulut minulle!"

"Olen pahoillani", Tiarnan vastasi, kun ei keksinyt muutakaan. Hänen sydämensä hakkasi niin, että hänen oli vaikea kuulla ajatuksiaan.
"Herätit minut kesken unien."

"Kuulin teidät", nainen sanoi kasvot tunteesta nykien.
"Odotin sinua. Odotin sinua tuntikausia, ja sitten sinä... Hänet! Hän ei edes halua olla kanssasi. Hän ei ole mitään meidän rinnallamme", nainen vetosi turhautuneena ja viittoi veitsellään avioparin väliä.

Veitsi osuisi hetkenä minä hyväntä.
Tiarnan yritti siirtyä vaivihkaa lähemmäs naista, joka sitä heilutti.
"Olen pahoillani. En tiennyt, että odotit minua."

Tempest halusi vedota ääneen, ettei Tiarnan tekisi sitä. Hänen täytyi suojella rakkaintaan tunkeutujalta, joka oli mieleltään sekaisin.
"Meidän kuuluu hallita maailmaa." Nainen laski polvensa sängylle ja vei veitsen lähelle Tempestin poskea. Kasvoilta työnnetyt, juurikasvusta päätellen purkkivaalennetut hiukset pian takaisin valahtaen.
"Sinun kuuluu haluta minua. Ei häntä!"

Samalla tavalla myös Tiarnan halusi suojella Tempestiä.
Voisiko hän yrittää yltää puhelimeensa? Mutta se oli... Jossakin. Jos hän kaataisi jotain, kuulisivatko Montgomery ja Muriel? Mitä tapahtuisi, jos nämä kuulisivat?
Hänen ajatuksensa olivat liian nopeita.
"Ei sinun tarvitse satuttaa häntä. Ei hän merkitse mitään."

"Meidän kuuluu olla yhdessä. Hän on ryöstänyt sinut minulta. Kaikki nämä vuodet olisimme voineet olla yhdessä ilman häntä!" nainen sähähti ja loi kalpeaksi käyneeseen Tempestiin vihaa kytevän katseen.
"Me voimme olla yhdessä vasta sitten, kun hän on kuollut."

Tiarnan halusi vain Tempestin pois täältä. Turvaan. Pois.
Hänen jokainen lihaksensa oli jännittynyt, adrenaliinin taisteluun tai pakoon valmistama. Ja silti hän pelkäsi, että yksikin väärä liike johtaisi katastrofiin.
"Ei hän ole mitään."

Tempest tiesi, mitä Tiarnan teki. Ja silti sanat sattuivat enemmän kuin veitsi voisi.
"Haluatko sinä minut?" nainen vetosi toiveikkaana ja nousi paremmin sängylle, painaen polvensa Tempestin reisille.
"Suutele minua."

Hitto, hitto, hitto.
Tiarnan oli toivonut, että saisi hankittua Tempestille aikaa paeta. Mutta se ei näyttänyt toimineen.
Hitto.
"Tule lähemmäs", hän pyysi.

Tempest tunsi sydämensä tykyttävän ja pahoinvoinnin nousevan. Paino reisillä ja vatsalla oli saada hänet valittamaan ääneen.
Öinen vieras nojautui ahnaasti lähemmäs, hakien intohimoisia suudelmia idolinsa huulilta.

Sama pahoinvointi vaani Tiarnania.
Mutta juuri nyt millään muulla kuin sillä, että hän saisi Tempestin turvaan, ei ollut väliä.
Hän vastasi suudelmaan, vaikka hänen kehonsa jokainen solu vastusti sitä, ja yritti kietoa käsivarsiaan naisen ympärille. Vetää tämän lähemmäs itseään. Kauemmas Tempestistä.

Tempest ei halunnut nähdä. Ja silti hän ei voinut olla katsomatta.
Öinen vieras punoi sormensa tummiin hiuksiin ja melkein ahmi hänen rakastamaansa miestä. Sängyssä, jossa he olivat vain hetki sitten...
Paino siirtyi hänen yltään, ja Tempest hapuili hiljaa lattiaa. Sormet tavoittivat käsilaukun hihnan ja vetivät sitä lähemmäs. Hän löysi puhelimensa samaan aikaan, kun hiuksissa ollut käsi lähti vaeltamaan alas miehen vatsaa.

Anna anteeksi, rakas. Annan anteeksi.
Tiarnan hoki mantraa mielessään samalla kun kietoi käsiään tiukemmin naisen ympärille.
Tämä oli väärin.
Hirvittävän väärin.
Hän yritti vetää heidät molemmat peremmälle sänkyyn, luoda tilaa heidän ja Tempestin väliin.

Vieraan suudelmat valuivat nälkäisinä kaulalle ja paljaalle rinnalle. Käsi etsi tietään boksereihin.
Tempest irrotti tuskaisena katseensa ja nosti puhelintaan, jotta näki näppäillä 911.
Vaimea tuuttaus havahdutti naisen, joka käänsi vimmastuneen katseen Tempestiin. Sormet puristuivat tiukemmin puukon ympärille.
"Mitä sinä teet?"

Helvetti.
Tiarnan yritti parantaa otettaan naisen ympäriltä, pidellä tätä sylissään niin, ettei tämä pääsisi hyökkäämään.
Tehdä mitä tahansa, ettei niin kävisi.
"Em, mene pois!"

"Valehtelit minulle!" nainen sähähti vimmoissaan ja rimpuili irti Tiarnanin otteesta, kiinnittämättä huomiota siihen osuiko mieheen veitsellään.
"Sinä pilaat kaiken!" vieras karjui Tempestille, joka ei suinkaan mennyt pois, vaan pudotti yhdistäneen puhelimen ja tarttui veitsikäteen, jotta se ei voisi satuttaa Tiarnania enempää.

Helvetti!
"Älä satuta häntä!" Tiarnan puolittain anoi ja puolittain ärisi, samalla kun hän yritti syöksyä takaisin mieleltään täysin järkkyneen naisen luo. Tavoittaa otetta tästä, kädestä, vyötäisiltä, mistä tahansa, niin että saisi kiskottua tämän pois Tempestin luota.

Kun vieras vapautui Tiarnanin otteesta, tämä kaatoi Tempestin alas sängyltä ja kierähti kuperkeikan solmussa vihansa kohteen kanssa.
Tempest oli takertunut veitsikäteen, joka hakkasi nyt mattoa senttien päässä naisen kasvoista.
"Me kuulumme yhteen! Hän on minun! Minun!" nainen karjui vimmoissaan ja yritti osua. Tiarnanin ote sai naisen huitaisemaan taakseen, mutta Tempest piteli veitsikättä edelleen epätoivoisesti otteessaan.
"Meidän piti hallita maailmaa!" nainen ulvoi kuin loukkaantunut villieläin.

Tempest oli vaarassa. Todellisessa vaarassa.
Se oli ainoa ajatus, joka Tiarnanin mieleen mahtui. Se, ja se, että hänen oli tehtävä jotakin.
Hän yritti kiskoa naisen eroon vaimostaan, samalla kun tiedosti hyvin etäisesti, että ovi aukesi ja joku huusi Tempestiä nimeltä.

Tempest tiedosti, kuinka vierasta vedettiin kauemmas hänestä. Tiarnan teki niin. Mutta naisella oli veitsi, ja Tiarnan oli vaarassa. Todellisessa vaarassa. Vaikka käsi rimpuili hänen otteessaan, hän ei suostunut irrottamaan. Terä viilsi hänen kättään, mutta hän upotti hampaansa käsivarteen. Vieras ei saanut satuttaa Tiarnania.
Veitsi putosi kolahtaen. Nainen rimpuili Tiarnanin otteessa ja iski nyrkin Tempestin nenään, saaden tämän kaatumaan taakse silmissä kipinöiden.

Kaikki tapahtui liian nopeasti, jotta Tiarnan olisi voinut tehdä mitään. Tai ehkä hän itse liikkui kuin hidastetussa elokuvassa, liian hitaana toimimaan.
Hän nykäisi naista lähemmäs ja yritti painaa tämän vasten lattiaa, samalla kun joku potkaisi veitsen pois heidän läheltään ja kumartui Tempestin vierelle.
"Tempest? Kultapieni, puhu minulle..."
Murielin ääni oli huolesta kimeä.

Öisen vieraan raivostunut ja samalla surkea ulina, joka vetosi Tiarnania rakastamaan tätä, kuului jostain kaukaa, kun Tempest räpytteli silmiään ja nousi istumaan. Kasvot sykkivät kivusta ja nenästä norui verta alas leukaa. Mutta hän painoi hajamielisesti käteen tullutta viiltoa, joka vuosi avokätisemmin.
Tunkeutuja rimpuili lattialla vatsallaan Tiarnanin otteessa, mutta Tempest kiinnitti huomionsa vain siihen, oliko mies ulkoisesti kunnossa.

"Tempest", Muriel vetosi uudelleen ja yritti tavoittaa sisarensa katseen. Hänen huomionsa kiinnittyi ensin nenäverenvuotoon, ja sitten käteen, ja kaikki se veri sai hänen sydämensä hakkaamaan levottomana.
Hän kurotti otteeseensa pyyhkeen ja yritti kietoa sen sisarensa vuotavan käden ympärille.
Tiarnanin huomio oli keskittynyt häntä vastaan rimpuilevaan olentoon, jonka hän pyrki pitämään lattiassa. Hänen paidassaan oli verta, mutta oli vaikea sanoa, kenelle se kuului.

Tempest vilkaisi poissaolevasti sisartaan, antaen kätensä tämän otteeseen.
"Tiarnan", hän vetosi käheästi, "oletko kunnossa?"

Muriel kietoi käden tiukkaan pakettiin ja kohotti sen asentoon, jossa vuotokohta oli mahdollisimman hyvin sydämen yläpuolella.
Tiarnan toivoi, että olisi voinut kääntää katseensa, mutta hän ei uskaltanut tehdä niin.
"Kaikki hyvin, rakas. Ei mitään hätää."

Tempest ei ollut vakuuttunut. Tiarnan olisi voinut kuolla. Ehkä tunkeutuja oli puukottanut hänen miestään, joka ei ymmärtänyt vamman vakavuutta.
Ovelta kuului jyske, ja Wolfie päästi poliisit ja ensihoitajat syöksymään sisään.
Ulina kuulosti nyt enemmän eläimeltä kuin ihmiseltä.

Apu oli saavuttanut heidät.
Tiarnan tunsi, kuinka voima pakeni hänen ruumistaan sillä hetkellä kun hän ymmärsi, että voimakkaat kädet olivat kurottuneet kohti tunkeutujaa eivätkä päästäisi tätä otteestaan.
Hän saattoi kompuroida jaloilleen.
"Em? Sattuiko sinuun? Oletko kunnossa?"

"Olen kunnossa", Tempest vastasi pyyhkäisten kärsimättömästi leukaansa. Hän tuijotti Tiarnania huolesta levottomana.
"Satuttiko hän sinua?" hän vetosi ahdistuneena ja kurotti vapaata kättään miestä kohti. Yrittäen olla näkemättä väläyksiä kasvonsa kätkeneestä tunkeutujasta heidän kodissaan.

"Ei, minä olen kunnossa", Tiarnan vakuutti ja vajosi sitten istumaan sängyn reunalle.
Muriel tarjosi toista pyyhettä Tempestille nenäverenvuotoon samalla kun ensihoitajat kerääntyivät tämän ympärille.

"Ei, auttakaa häntä", Tempest vetosi ja viittoi Tiarnania kohti. Poliisit naksauttivat käsiraudat tunkeutujan ranteisiin ja puoliksi kantoivat tämän ulos. Ulina kuului vielä hississäkin vaimeana, ennen kuin vihdoin hiljeni.
"Osuiko hän sinuun? Mistä veri on?" Tempest kysyi ja nousi ylös. Hänellä ei ollut mitään hätää.

Tiarnan oli varma, ettei unohtaisi ääntä koskaan.
Kuten ei myöskään sitä, kuinka hän oli pelännyt Tempestin puolesta.
"Kaikki on hyvin", hän vakuutti.
"Em, antaisit heidän tutkia sinut."

"Minä olen kunnossa. Tämä on vain naarmu", Tempest vastasi turhautuneena, mutta antoi käsivartensa paikattavaksi ensihoitajalle, joka ojensi hänelle märän paperitupon, jolla siistiä kasvojaan.
"Oletko sinä? Satuttiko hän sinua?"

Tempest oli kunnossa.
Hetken maailma tuntui kieppuvan Tiarnanin silmissä, mutta hän pakotti itsensä vetämään henkeä samalla kun yksi ensihoitajista kumartui tutkimaan hänen kuntoaan.
Olkapäässä oli haava, joka ei aiheuttanut kipua.
"Kaikki on hyvin, rakas."

Ei, kaikki ei ollut hyvin. Tärinä levisi hänen kehoonsa niin, että hänen oli vajottava polvilleen lattialle, jota hullu oli puukottanut hetki sitten hänen päänsä vieressä.
"Olen niin kiitollinen, että ollut kotona, silloin kun... Kun tämä tapahtui edellisen kerran."

Muriel kiiruhti sisarensa vierelle.
Samalla Tiarnan tunsi, kuinka ilma pakeni hänen keuhkoistaan, jotka kieltäytyivät täyttymästä uudestaan.
"Olen niin pahoillani", hän kuiskasi käheästi.
Hän oli epäonnistunut suojelemaan vaimoaan. Taas.

"Ei sinulla ole mitään syytä olla pahoillasi", Tempest vakuutti eikä värähtänyt, kun toinen ensihoitaja tikkasi hänen käsivartensa viillon.
Toinen ensihoitajista huolehti Tiarnanin olkapäästä.
"Olen vain niin helpottunut, ettei sinuun sattunut pahemmin. Se hullu olisi voinut..."

Tiarnan tiesi.
Hän näki sielunsa silmillä, aivan liian selvästi, mitä olisi voinut tapahtua.
Mitä oli tapahtunut.
Hän tiedosti vain etäisesti, että ensihoitaja käski häntä painamaan pään polvia vasten, kun huone alkoi tummeta hänen näkökenttänsä reunoilla.

"Rakas", Tempest vetosi huolissaan ja pyrähti ylös. Hän kietoi kätensä Tiarnanin ympärille, laskeutuen miehen vierelle ja halasi tätä suojaten syliinsä.
Vaikka ei olisi mitään.
"Pyörryttääkö sinua?", hän kysyi silittäen Tiarnanin selkää.

"Ei mitään hätää", Tiarnan vakuutti, vaikka Tempestin sanat kuuluivat kuin veden alta.
Hänen merenneitonsa.
Joka olisi voinut kuolla.

Tempest kyykistyi sängyn vierelle, silittäen polvia vasten painunutta päätä ja niskaa.
"Rakas, käy sängylle pitkäksesi ja nosta jalat koukkuun", hän kannusti ja tiedosti sisarensa läsnäolon.
Hullu olisi voinut tehdä jotain Murielille.
"Oletko sinä kunnossa?" hän kysyi huolissaan.

Tiarnan halusi vastustella. Hän halusi huolehtia vaimostaan, varmistaa, että tämä oli kunnossa.
Pyytää sanojaan anteeksi ja selittää, ettei tarkoittanut niitä.
Mutta kun maailma muuttui yhä mustemmaksi, hän noudatti Tempestin ohjetta.
Muriel oli seissyt sisarensa takana hiljaa.
"Minun ei käynyt kuinkaan, mutta te... Pitäisikö lähteä käymään sairaalassa?"

Tempest huokasi helpotuksesta ja kiipesi sängylle Tiarnanin viereen. Hän asettui polvilleen ja kumartui silittämään hellästi Tiarnanin otsaa ja hiuksia.
"Pitäisikö meidän viedä hänet sairaalaan?" hän kysyi huolissaan ensihoitajilta ja painoi levottoman suudelman miehensä otsalle.

Tiarnan ajelehti jossain kaukana. Äänet kuuluivat kaukaa, valot olivat kaukana.
Hän pakotti itsensä keskittymään vaimonsa ääneen ja tunsi yhtäkkiä sydämensä kiihtyneen sykkeen ja kylmännihkeän hien, joka oli kohonnut hänen otsalleen.
"Ei", hän vakuutti vastauksena kysymykseen sairaalasta.
"Minulla ei ole hätää."
Olkapään haava ei ollut syvä, eikä hän ollut menettänyt paljoa verta.
Hän oli vain... järkyttynyt.

Tempest katsoi Tiarnanin vastauksesta huolimatta ensihoitajia odottavasti. Mitä jos jokin oli vialla? Oliko mies lyönyt päänsä?
Sormet sukivat tummia hiuksia ja Tempest katsahti Tiarnania huolissaan.
"Ole vain rauhassa, rakas. Lepää hetki."

Tiarnan inhosi itseään. Hän oli se, jonka olisi pitänyt lohduttaa Tempestiä. Jonka olisi pitänyt pitää tämä turvassa.
Ensihoitajat tuntuivat olevan kahden vaiheilla siitä, tarvittiinko heidän kohdallaan jatkotutkimuksia.
"Kaikki on hyvin", Tiarnan vakuutti uudelleen kun mustuus alkoi haihtua näkökentän laidalta.
"Em? Kuinka pahasti sinuun sattui?"

"Minä olen ihan kunnossa", Tempest tyynnytteli. Nenäkään ei ollut murtunut, kunhan turvoksissa ja kipeä.
Ovella odotti pari poliisia valmiina ottamaan heidän lausuntonsa tapahtuneesta.
"Lepää, rakas. Huolehdin tästä", hän vakuutti hellästi ja painoi suudelman Tiarnanin otsalle, ennen kuin siirtyi keskustelemaan poliisien kanssa.

Tiarnan tunsi itsensä kammottavan heikoksi. Kaikki se, mitä oli tapahtunut, kieppui hänen mielessään.
Vei tovin, ennen kuin hän saattoi nousta istumaan.
Sillä välin Muriel oli seurannut sisartaan ollakseen tämän tukena.

Tempest kuvaili tapahtuneen Tiarnania vaivihkaa uteliaasti silmäileville poliiseille. Mitä muisti. Sirpaleita, jotka saivat hänen olonsa oudon tyyneksi kuin hän olisi katsellut tilannetta jostain kaukaa.
Nainen oli seissyt sängyn vieressä veitsen kanssa, puhunut hulluja. Suuttunut ja käynyt kimppuun.
Hän ei tiennyt, mistä tai miten nainen oli tullut. Siinä kaikki.
Sitten hän kiiruhti takaisin makuuhuoneeseen Tiarnanin luo, silittäen tummia hiuksia.
"Miten voit rakas? Ottaisitko vettä? Tai fantaa?"

Tiarnan kohotti katseensa kuullessaan askeleet. Hän katseli vaimoaan hetken, täysin hiljaisena.
Ja veti tämän sitten tiukkaan halaukseen.

Tempest antautui halaukseen ja hengitti Tiarnanin tuoksua, punoen sormiaan tiukemmin miehen hiuksiin.
"Oletko varma, ettei sinuun sattunut pahemmin?"

Tiarnan ei luottanut omaan ääneensä.
"Ei sattunut", hän vakuutti käheästi ja halasi Tempestiä tiukemmin.
"Pelkäsin sinun puolestasi."

"Minäkin sinun", Tempest huokasi ja tunsi sydämensä lyövän kylmänä. Tiarnan olisi voinut kuolla. Veitsi olisi voinut viedä hänen rakkaimpansa.
Poliisit tutkivat heidän sviittiään taskulamppujen kanssa, tarkastivat, ettei siellä piileskellyt enempää tunkeilijoita.
"En voisi elää maailmassa, jossa sinua ei ole."

Enkä minä maailmassa ilman sinua, Tiarnan vastasi mielessään. Mutta hetken hän saattoi vain hengittää Tempestin tuoksua ja tuntea tämän kehon lämmön ja yrittää uskoa, että kaikki oli hyvin.
"Sattuiko sinuun pahasti, rakas?"

"Olen ihan kunnossa", Tempest tyynnytteli. Hän oli kokenut paljon pahempaakin.
"Pelkään vain sinun puolestasi. Tarvitset paremmat turvatoimet."

Tiarnanin kulmien välissä viipyi huolestunut juova.
"Sinä tarvitset oman henkivartijan", hän huomautti.
"En halua, että kukaan satuttaa sinua enää."

"Ei minulla ole hätää", Tempest tyynnytteli ja painoi suudelman miehen otsalle, asettuen paremmin tämän viereen. Hullut tavoittelivat Tiarnania.
"Mutta sinun täytyy suojella itseäsi."

Aamuyön tapahtumat pyörivät filminauhana Tiarnanin mielessä, ja vaikka hän yritti parhaansa, hän ei voinut estää käsiään tärisemästä hieman, kun hän pyyhkäisi sormet läpi tummista hiuksistaan.
"En tarkoittanut mitään siitä, mitä sanoin", hän vetosi.
"Halusin vain sinut turvaan."

"Ymmärrän", Tempest vakuutti. Ja järjellä hän tiesi, että asia oli juuri niin. Joku päivä hän unohtaisi kuvan vieraasta naisesta intohimoisessa suudelmassa hänen aviomiehensä kanssa.
"Älä huolehdi minusta, rakas."

Jonakin päivänä Tiarnan kenties unohtaisi, miltä tuntui, kun vieras nainen oli painunut häntä vasten heidän vuoteessaan. Mukanaan veitsi ja mielipuolinen katse silmissään.
Jonakin päivänä hän lakkaisi kenties tuntemasta inhoa itseään kohtaan.
"Tietenkin huolehdin. Olet vaimoni."

Tempest laskeutui Tiarnanin kainaloon ja halasi miehen rintakehää tiukasti.
"Ja minä huolehdin sinusta. Olet mieheni." Hän tekisi mitä tahansa suojellakseen miestä.

Tiarnanin oli melkein vaikea myöntää, kuinka lohdulliselta Tempestin keho hänen omaansa vasten tuntui. Hänen vaimonsa.
"Haluaisitko meille toisen huoneen? Olen varma, että se järjestyisi."

Tempest pudisti päätään. Hän ei halunnut paeta. Hän ei halunnut antaa tunkeutujille valtaa.
"Ei taida olla olemassa paikkaa, josta heidän kaltaisensa eivät löytäisi meitä."

Se oli surullinen tosiasia.
"Olen niin pahoillani", Tiarnan vetosi.
"Niin pahoillani siitä, että jouduit käymään tämän läpi. Tahtoisitko keskustella terapeuttisi kanssa?"

Tempest pudisti päätään. He olivat keskustelleet aikansa ensimmäisestä kerrasta. Mustasta hahmosta heidän kodissaan. Takaa-ajosta. Avuttomuudesta, kun mies lukitsi hänet lattiaa vasten ja...
"Minä kuuntelen, jos sinä haluaisit puhua tapahtuneesta."

"Olen vain niin pahoillani, että jouduit jälleen vaaraan", Tiarnan vastasi ahdistuneena.
"Niin ei olisi pitänyt päästä käymään."

"Ei se ole sinun vikasi. Minä pelkäsin sinun puolestasi, ja olen niin kiitollinen, ettet ollut paikalla silloin kodissamme." Luoja tiesi, mitä se mielipuoli olisi tehnyt Tiarnanille.

Tiarnan ei varsinaisesti voinut olla syyttämättä itseään. Ei sen jälkeen, kun nainen oli selvästikin ollut pakkomieltynyt hänestä.
"Ilmoitan Helenille, että turvatoimia on kiristettävä."

Tempest nyökkäsi ja puski hajamielisesti miehen rintakehää päällään.
"Miten sinä voit? Oikeasti?"

Hyvin, Tiarnan oli aikeissa vastata.
Mutta tuli sitten toisiin ajatuksiin ja katseli hetken heidän yllään kaartuvaa kattoa.
"En ole varma. Luulen, että olen vielä shokissa."

"Se on normaalia", Tempest vakuutti lempeästi ja silitti tummia hiuksia taakse miehen kasvoilta. Vieraan suudelma näytti jättäneen huulipunaa ihoon, ja hän pyyhki sitä varovasti pois.
"Sinun ei pitäisi joutua kokemaan tällaista."

Onneksi Tiarnan ei tiennyt huulipunasta. Se olisi saattanut olla liikaa hänelle juuri nyt.
"Ei sinunkaan", hän huomautti hiljaa.
Ei milloinkaan.

"Sinun pitäisi yrittää nukkua hetki", Tempest vetosi, vaikka ehkä uni ei tulisi luontevasti juuri nyt. Ainakin sviitti oli jälleen hiljainen.
"Käyn katsomassa, että Muriel on varmasti kunnossa."

Tiarnan epäili, pystyisikö nukkumaan enää koskaan. Hän ei voinut olla ihmettelemättä, kuinka vahva hänen vaimonsa oli. Kuinka tämä saattoi jatkaa eteenpäin kaiken tapahtuneen jälkeen.
"Ethän viivy pitkään?" hän kysyi huolissaan, vaikka järki väittikin, ettei Tempestille tapahtuisi mitään sviitin seinien sisäpuolella. Ei enää.

Tempest pudisti päätään rauhoittaen, sydän vihloen. Olisipa hän voinut jotenkin suojella rakastaan yölliseltä kokemukselta.
"Muriel? Olethan kunnossa?" hän kysyi suunnaten ulos makuuhuoneesta.

Kun poliisit ja ensihoitajat olivat lähteneet, Muriel oli vajonnut istumaan sviitin sohvalle, eikä ollut saanut itseään enää sen jälkeen liikkeelle.
Kuullessaan sisarensa äänen hän kohotti nopeasti päätään ja pyyhkäisi itkuisia silmiään.
"Kaikki hyvin, kultapieni. Sattuuko sinuun kovin?"

"Minulla on kaikki ihan hyvin", Tempest rauhoitteli. Wolfie hieroi Murielin selkää naisen vierellä.
"Eihän hän käynyt teidän kimppuunne?"

Muriel pudisteli päätään ja ojensi käsiään, kutsuen pientä sisartaan lähemmäs.
Hän muisti edelleen, miltä oli tuntunut herätä huutoon. Väärältä. Täysin väärältä.

Tempest nojautui halaukseen, mutta vain hetkeksi.
"Tiarnan taitaa olla shokissa, parempi palata hänen luokseen." Hän katsahti sisartaan, varmistaakseen tämän oikeasti olevan kunnossa.
Sitten hän palasi makuuhuoneeseen, vetäen peittoa Tiarnanin ylle ja kömpien tämän viereen.

Tiarnan hätkähti kuullessaan askeleet, eikä hänen sydämensä rauhoittunut, vaikka hän tajusi, että kyseessä oli Tempest.
Hän veti syvään henkeä ja pakotti itsensä rauhalliseksi.
"Onko heillä kaikki hyvin?"

Tempest nyökkäsi ja silitti Tiarnanin hiuksia.
"Oletko varma, ettet haluaisi käydä sairaalassa? Olen huolissani sinusta."

Tiarnan pudisti päätään.
"Se on vain naarmu", hän vastasi ja haki vaimonsa katsetta.
"Sattuuko sinuun?"

Tempest pudisti päätään. Hän oli tottunut neuloihin selkärangassaan ja hoitoihin, jotka saivat koko kehon hyökkäämään itseään vastaan.
"Ajattelin henkistä puolta. Saatat olla shokissa", hän vetosi sukien tummia hiuksia hellästi.

Tiarnanin myrskysilmissä häivähti tunne, joka oli niille kovin vieras: epävarmuus.
"Ehkä", hän myönsi ja häpesi, ja häpesi sitä, että häpesi.
"Minun ei pitäisi olla."

Sydäntä särki. Tempest nojautui painamaan suudelman miehen otsalle, sitten poskipäälle.
"Se on normaali reaktio. Veitsellä aseistautunut mielipuoli kiipesi sänkyymme."

Tiarnan räpäytti silmiään ja veti terävästi henkeä ennen kuin onnistui rauhoittamaan itsensä.
Tai rauhoittamaan itseään. Täysi rauhoittuminen taisi olla liioiteltu pyrkimys.
"Hän satutti sinua."

"Ja sinua", Tempest muistutti. Nainen oli rikkonut Tiarnanin koskemattomuutta, samoin kuin heidän kotinsa tunkeutuja hänen.
"Toivoin niin, että olisin voinut pitää hänet poissa luotasi. Olla välissänne."

Tiarnanin silmissä välähti kauhu.
"Ei", hän vetosi ja pudisti päätään.
"Sinun olisi pitänyt päästä pois. Et olisi saanut joutua kokemaan tällaista."

Tempest nousi istumaan ja katseli miestä myötätuntoisena.
"Tekisin mitä vain pitääkseni sinut turvassa", hän muistutti silittäen tummaa kulmakarvaa.

Ja sitä Tiarnan juuri pelkäsi.
Niin kuin vain hetki sitten, kun Tempest oli tullut hänen ja sen... naisen väliin. Mitä tahansa olisi voinut tapahtua.
"Sattuuko sinuun?"

Tempest pudisti päätään. Hän oli ihan kunnossa.
"Sattuuko sinuun? Olen huolissani, rakas", Tempest vetosi. Tiarnan ei voisi edes turvallisesti käydä sairaalassa tai terapeutilla ilman, että tarina vuotaisi juorupalstoille.

"Ei, se on vain naarmu", Tiarnan vastasi, ja tuli vasta sitten ajatelleeksi, että oli tainnut vastata juuri samoilla sanoilla vain vähän aiemmin.
"Kaikki on hyvin, jos sinä vain olet kunnossa."

Tempest ei puhunut naarmusta. Hän puhui siitä, mitä Tiarnan oli juuri kokenut. Mutta hän ymmärsi miehen reaktiota. Heidän kodissaan sattuneen hyökkäyksen jälkeen hän oli vain vakuuttanut olevansa kunnossa ja työntänyt sen mielestään. Kukaan ei tiennyt, mitä oli tapahtunut suljettujen ovien takana. Sen saattoi vain unohtaa.
"Minulla on kaikki hyvin", Tempest vakuutti tutkien myrskysilmiä.
"Puhuisit minulle, rakas."

Tiarnanin katse hiipui poissaolevaksi ja tarkentui sitten taas, ikään kuin hän olisi todella joutunut tekemään töitä pysyäkseen tässä hetkessä.
"Minä vain... En tiedä, Em. Olen turta."

"Ymmärrän", Tempest vakuutti. Hänkin tunsi itsensä turraksi, kuin olisi katsellut tätä kaikkea etäältä. Hän asettui kyljelleen Tiarnanin vierelle, antaen miehelle tilaa.
"Olen tässä. Lepää vain."

Tiarnan ei halunnut tilaa.
Tuijotettuaan hetken kattoon hän käänsi päätään niin, että saattoi tutkia Tempestiä katseellaan.
"Olen pahoillani. Minun olisi pitänyt suojella sinua."

"Sinä suojelit", Tempest vastasi painaen pään taitettujen käsiensä päälle.
"Minä halusin suojella sinua. Se nainen olisi voinut tappaa sinut."

"Ilman minua et olisi joutunut koko tilanteeseen", Tiarnan vastasi onnettomana.
"Olen niin pahoillani, Em."

Ilman Tiarnania hän olisi kuollut. Tai toivoisi olevansa. Arvottomana ja poljettuna Stephenin saappaan alla.
"Ei sinulla ole mitään syytä olla pahoillasi, rakas. Ei ole sinun syysi, että se nainen oli päästään sekaisin."

Tiarnanin katse uhkasi muuttua jälleen poissaolevaksi, mutta hän pakotti itsensä takaisin tähän hetkeen.
"Turvajärjestelyjä tiukennettiin", hän totesi, eikä ollut varma, yrittikö lohduttaa enemmän itseään vai Tempestiä. Ehkä heitä kumpaakin.

"Hyvä." Tiarnanin pitäisi varmasti alkaa kulkea jatkuvasti turvamiesten kanssa. Millaiset turvatoimet voisivat pitää häiriintyneet yksilöt poissa heidän kodistaan?
"Miltä se sinusta tuntuu?"

Vei hetken, ennen kuin Tiarnan ymmärsi Tempestin kysyneen jotakin.
"Haluan sinun olevan turvassa. Muulla ei ole väliä."

"Minä haluan samaa sinulle", Tempest muistutti. Hän halusi Tiarnanille vain parasta. Siinäkin tapauksessa, että se poistaisi hänet kuvasta.
"Puhuisit minulle, rakas."

Tiarnan haki vaimonsa katsetta ja tunsi itsensä hirvittävän eksyneeksi.
"Olen vain niin pahoillani."

"Niin minäkin sinun puolestasi", Tempest vakuutti vastaten katseeseen.
"Mutta sinä teit ja teet enemmän kuin tarpeeksi."

Tiarnan ojensi kättään koskettaakseen Tempestin kylkeä.
"Pelkäsin todella, että hän tekee sinulle pahaa."

Tempest katseli miehen kasvoja, helpottuneena oma-aloitteisesta kosketuksesta.
"Minä pelkäsin samaa sinusta. En ymmärrä, miten hän pääsi tänne ylipäätään." Yhtä vähän hän ymmärsi, kuinka mustiin pukeutunut tunkeilija oli päässyt heidän kotiinsa.

"Hänen ei olisi pitänyt", Tiarnan vastasi levottomasti.
Kuinka monta kertaa hän aliarvioisi uhan? Mikä kerta olisi viimeinen?
Häntä puistatti.

Miten Tempest toivoi, että olisi osannut lohduttaa miestä. Maailma oli hullu. Ei ihme, että Aidakin oli niin tolaltaan.
Hän ojensi käsiään houkutellen Tiarnania halaukseen. Mies voisi kätkeä kasvonsa häntä vasten ja sulkea kaiken muun pois hetkeksi.

Tiarnan olisi halunnut olla vahva.
Mutta juuri sillä hetkellä hän oli kaikkea muuta. Hän siirtyi lähemmäs ja piilotti kasvonsa, hengitti Tempestin tuoksua ja tunsi, kuinka hänen kehonsa tärisi.

Tempest kietoi itsensä Tiarnanin pään ja hartioiden suojaksi. Sormet silittivät niskaa ja hiuksia hellinä. He voisivat viipyä näin niin kauan kuin Tiarnan kaipaisi.

Jokin oli järkkynyt.
Tiarnan oli aina uskonut siihen, että lopulta hänellä olisi kyky ratkaista mikä tahansa ongelma. Hän ei ollut varma, oliko koskaan ennen joutunut tuntemaan tällaista pelkoa.
Se oli lamauttavaa.
"Olen pahoillani..."

"Miksi, rakas?" Tempest kysyi lempeästi ja halasi miestä lujemmin. Olisipa hän voinut tehdä enemmän.

Kaikesta, Tiarnan vastasi mielessään.
"Sinun ei olisi pitänyt joutua kokemaan tällaista."

"Ei sinunkaan", Tempest muistutti ja painoi suudelman miehen päälaelle. Kaikki tapahtunut tuntui etäiseltä ja epätodelliselta.

"Minun olisi pitänyt suojella sinua", Tiarnan muistutti.
Ja sen sijaan hän oli... hän ei kyennyt edes ajattelemaan tapahtunutta.

"Sinä suojelit minua." Hän toivoi, että olisi voinut suojella miestään. Pysyä tämän ja mielipuolen välissä.
"Teit kaiken oikein."

Tiarnanista ei tuntunut siltä.
"Sinun pitäisi saada lepoa", hän huomautti hiljaa.
Heidän molempien pitäisi.

"Minä lepään", Tempest vakuutti sukien Tiarnanin hiuksia hellästi.
"Meillä ei ole kiire minnekään. Voimme vain olla tässä."

Uuden päivän kohtaaminen tuntui melkein mahdottomalta juuri siinä hetkessä.
Tiarnan ei voinut muuta kuin hengittää Tempestin tuttua tuoksua ja yrittää haihduttaa tapahtuneen mielestään. Vieraan kosketuksen. Sen, mitä hän oli tehnyt.

Tempest ei kiirehtinyt. Hän ei ajatellut, mitä kalenterissa oli. Keskittyi vain silittämään tummia hiuksia ja hartioita tasaisin liikkein. Aurinko nousi ikkunan takana ja värjäsi Los Angelesin hehkuvin värein, mutta heillä ei ollut kiire.

Kun valo alkoi viimein saada voiton pimeydestä, Tiarnan nukahti.
Hänen unensa oli levotonta ja heijastui kurtistuksena kulmille.

Tempest pysytteli valveilla, liikkumattomana miehensä ympärille kietoutuneena. Kun hän sulki silmänsä, niskaa kihelmöi ja hänen oli avattava ne.
Joku voisi seistä jälleen heidän sänkynsä vierellä.

Aamu läheni päivää siinä vaiheessa, kun ovelta kuului varovainen koputus ja Muriel kurkisti sisään. Siinä vaiheessa Tiarnan nukkui edelleen, huolestunut ilme kasvoilleen jähmettyneenä.

Tempest oli unohtunut ajatuksiinsa, käsi silitystä kuin hypnotisoituneena jatkaen. Nenä oli edelleen punainen ja turvoksissa, jäänteitä verestä ympärillään.
Vei hetken, että hän havahtui sisarensa läsnäoloon ja käänsi katseensa kysyvänä ovelle.

Murielin kulmat kurtistuivat huolestuneesti. Hän pujahti huoneeseen ja asteli hiljaa huoneen poikki.
"Onko kaikki hyvin, Em?" hän kuiskasi.

Tempest katsahti miestään huolta ja hellyyttä sekaisin silmissään.
"Olen huolissani hänestä. En tiedä, mitä tehdä."

Muriel istahti varovasti sisarensa puolelle sänkyä ja kosketti tämän kapeaa kylkeä.
"Voinko tehdä jotakin?"

"En tiedä. Tämäkin varmaan päätyy lehtiin, jos ei ole jo päätynyt. Enkä ole varma, löytäisikö Tiarnan tarpeeksi luotettavaa terapeuttia. Toivon, että voisin tehdä enemmän."

Murielin katseessa häivähti huoli.
"Olen niin pahoillani, kultapieni."

Tempest pudisti päätään. Ei Murielilla ollut syytä olla pahoillaan.
"Ei kai ole enää paikkaa, jossa olisimme todella turvassa."

Muriel nielaisi.
Hänen ei olisi pitänyt avata internettiä. Ei tällaisen jälkeen.
"Voisinko tuoda sinulle jotakin?"

Tempest pudisti päätään. Sormet vaelsivat tummissa hiuksissa.
"Oletko sinä kunnossa?"

"Minulla on kaikki hyvin", Muriel vastasi.
Ja perui sanansa:
"Tai ei. Pelästyin puolestasi, kultapieni."

"Eihän hän käynyt teidän huoneessanne?" Tempest kysyi ja katsahti Tiarnanin kasvoja, halaten miestä paremmin syliinsä, varoen herättämästä tätä.
"Pelkäsin niin Tiarnanin puolesta. Olen kiitollinen, ettei hän ollut silloin kotona. Luoja tietää, mitä se hullu olisi tehnyt."

"Ei, ei käynyt", Muriel vastasi. Ainakaan niin, että he olisivat huomanneet.
Jos he olisivat, ehkä tätä ei olisi tapahtunut?
Hänen sydäntään vihlaisi.
"Pelottaako sinua, rakas?"

"Tiarnanin puolesta. Maailma on sekaisin. Jos heidän kaltaisensa voivat vain ilmestyä kotiimme tai hotelliimme, voimmeko olla enää koskaan turvallisesti kaksin?"

Muriel toivoi, että olisi tiennyt vastauksen.
"Aivan varmasti. Kyllä kaikki järjestyy."

"Miten? Mitä jos meillä pitää olla jatkossa aina turvamies tai useampia mukanamme? Jopa kotona?" Tempest kysyi ahdistuneena.

Muriel pudisti päätään.
"Kaikki järjestyy varmasti. Tarvitsette vain kunnon turvajärjestelmän..."

"Luulin, että meillä oli jo sellainen", Tempest huokasi hiljaa ja siveli Tiarnanin niskaa kevyesti. Aida ystävystyi vartijoidensa kanssa, mutta hän ei uskonut pystyvänsä samaan. Hän kaipasi yksityisyyttä, omaa tilaa ja kahdenkeskistä aikaa Tiarnanin kanssa.

Muriel oli pahoillaan. Hirvittävän pahoillaan.
Hän vei kätensä silittämään sisarensa hiuksia.
"Oletko varma, ettet tahdo mitään?"

Tempest oli varma.
"Onko teillä suunnitelmia tälle päivälle?" hän kysyi harhauttaen ajatuksiaan.

Muriel havahtui ensimmäistä kertaa siihen, että yö oli vaihtunut todella seuraavaan päivään.
"Minun täytyy kysyä Wolfielta", hän vastasi hiljaa.
"Meidän oli tarkoitus käydä rannalla."

"Käykää. Siellä on upea päivä", Tempest kannusti pehmeästi. Murielin pitäisi nauttia matkasta.

"Pärjäättekö te täällä?" Muriel kysyi huolissaan.
"Ei meidän ole pakko mennä."

"Pärjäämme. Hotelli lupasi tarkentaa huoneen vartiointia." Hotelli oli myös kauhuissaan luvannut heidän viipymisensä ilmaiseksi.

Muriel kosketti sisarensa hiuksia.
"Voisinko tuoda teille jotakin? Kun tulemme takaisin."

Tempest pudisti päätään.
"Nauttikaa päivästä. Kyllä me pärjäämme täällä."

Muriel kumartui suukottamaan sisarensa otsaa.
"Yrittäkää saada levättyä, te molemmat. Jooko?"

Tempest nyökkäsi. Hän valvoisi Tiarnanin unta, koska pelkäsi sulkea silmiään.
"Syökää jotain herkullista rannalla."

Muriel nousi vastahakoisesti.
"Otan puhelimen mukaan", hän muistutti.
"Soitathan, jos tulee jotakin?"

Tempest nyökkäsi ja painoi päänsä takaisin tyynylle, sormet Tiarnanin hiuksissa hypnotisoituina vaeltaen. Jos hän oli jossain hyvä, todellisuuden pakenemisessa mielikuvitukseensa.

Tiarnan ei ollut varma, kauanko oli nukkunut.
Mutta hän heräsi hätkähtäen, silmät kauhusta laajenneina ja sydän rinnasta ulos pyrkien. Hän taisi kutsua vaimoaan, tai ehkä hän teki niin vain unessa.

"Rakas", Tempest vetosi pehmeästi, havahtuen lukemansa kirjan parista, Tiarnan edelleen syleilyssään.
"Kaikki hyvin. Näit vain pahaa unta."

Hetken myrskynharmaat silmät olivat täynnä pelkoa.
Sitten, hiljalleen, Tiarnanin katse terävöityi ja hän sai kiinni siitä, missä oli. Missä he olivat.
Kauhu korvautui huolella.
"Paljonko kello on?"

Tempest vilkaisi yöpöydällä olevaa herätyskelloa.
"Vähän yli kolme iltapäivällä. Oletko nälkäinen? Voin tilata jotain huonepalvelusta."

Tiarnan kohottautui istumaan ja tuijotti hetken eteensä. Tummat hiukset olivat toiselta puolelta painuneet, toiselta pystyyn jämähtäneet, ja unesta huolimatta silmien alla viipyivät varjot.
Hän hieraisi kasvojaan ja pudisti päätään.
"Olen pahoillani. Oletko ollut valveilla pitkään?"

Siitä saakka, kun veitsellä aseistautunut maailmanvaltias oli ilmestynyt heidän sänkynsä vierelle aamuyön pimeydessä.
Tempest kohautti olkaansa. Ilmeisesti Tiarnan ei ollut nälkäinen, joten hän antoi asian olla.
"Mistä sinä näit unta?"

Tiarnan pudisti uudelleen päätään.
"En ole varma. Uni oli hyvin sekava", hän vastasi ääni painuksissa.
"Hetken olin varma, että täällä oli joku. Ylimääräinen."

Tempest ymmärsi hyvin. Se oli syy, miksei hän ollut nukkunut. Koska hän tunsi samoin heti sulkiessaan silmänsä.
"Jos olet väsynyt, voit jatkaa unia. Minä pidän vahtia."

Tiarnan oli pudistamassa päätään, taas, mutta keskeytti itsensä viime hetkellä.
"Sinunkin pitäisi saada levätä", hän huomautti.

"Minä lepään", Tempest lupasi. Tässähän hän oli maannut sängyssä ties kuinka monta tuntia, ajatuksissaan vaeltaen tai yöpöydällä ollutta kirjaa lukien.

Tiarnan katseli hetken eteensä ja vajosi sitten takaisin makuulle.
"En tiedä, olisiko minun pitänyt olla jossakin. Pitäisikö minun olla jossakin."

"Olen varma, että assistenttisi on huolehtinut asiasta." Ihmeellinen aarre, joka oli aina tehtävänsä tasalla. Hän ei ollut lainkaan varma, oliko hänen assistenttinsa tehnyt mitään vastaavaa.

Tiarnan toivoi niin, sillä juuri nyt ajatus puhelimeen tarttumisesta tuntui ylitsepääsemättömältä.
Tunne oli hyvin vieras.
"Mitä sinä luet?"

Tempest vilkaisi hajamielisesti kirjan kantta.
"The Horse and His Boy", hän vastasi näyttäen yhtä Narnian tarinoiden osaa.
"Miten sinä voit, rakas?"

Tiarnan kääntyi kyljelleen ja katseli vaimoaan.
"En tiedä", hän myönsi ja ojensi kättään koskettaakseen Tempestin kylkeä.
"Olen turta."

Tempest katseli miestään myötätuntoisena ja nosti kirjan yöpöydälle. Hän ojensi kätensä silittämään unen sekoittamia, tummia hiuksia pois kasvoilta.
"Voisinko tehdä jotain?"

Kosketus tuntui lohdulliselta. Muistutti siitä, että Tempest oli siinä.
"Olen onnellinen, että olet siinä", Tiarnan vastasi.
"Kuinka sinä voit?"

Tempest hymyili puolittain, tummat varjot silmien alla. Hän siveli hellästi hopeisia juovia miehen hiuksissa.
"Se kaikki tuntuu kaukaiselta kuin osin jo unohtunut painajainen. Eihän sellaista pitäisi tapahtua."

Tiarnanista tuntui siltä, kuin kaikki olisi tapahtunut vasta silmänräpäys sitten. Jos hän ei pitänyt varaansa, hän tunsi vieraan vartalon omaansa vasten.
Tempestin kylkeä silittänyt käsi alkoi täristä.
"Sellaista ei olisi pitänyt tapahtua."

"Olen niin pahoillani puolestasi", Tempest vetosi sukien hellästi miehen hiuksia.
"Onko mitään, mitä voisin tehdä?"

Tiarnan puristi kätensä nyrkkiin, vaikkei se auttanutkaan tärinään.
"Kaikki hyvin", hän vastasi käheästi.
"Tai ei, ei ole... Haluan vain, että pidät itsestäsi huolta."

"Minä pidän itsestäni huolta", Tempest vakuutti. Sormenpää silitti onnettomana tummaa kulmakarvaa.
"Haluaisin pitää huolta sinusta, rakas."

"Sinä pidät huolta minusta", Tiarnan vakuutti.
"Olen vain... en tiedä, mitä minun pitäisi ajatella."

"Kerro minulle, mitä päässäsi liikkuu nyt", Tempest vetosi tutkien harmaita myrskysilmiä.

Tiarnan mietti, myrskysilmät sumenivat hetkeksi.
"Se kaikki tapahtuu uudelleen ja uudelleen. Ja... aina en ehdi väliin. Joinakin kertoina sinä..."
Hän ei kyennyt sanomaan sitä.

Tempest oli aikeissa kysyä mitä, mutta vastaus oli kai jotain ikävää. Kuoli. Tuli puukotetuksi. Satutti itse itseään. Teki jotain typerää.
"Mutta me selvisimme", hän muistutti lempeästi.
"Mitään pahempaa ei sattunut."

Tiarnan tutki vaimonsa kasvoja.
"Se ei vain tunnu siltä", hän vastasi hiljaa.

"Mikä sinua järkyttää?" Tempest houkutteli miestä avaamaan ajatuksiaan.

"En vain voi ymmärtää, miten niin voi käydä", Tiarnan selitti.
"Miten en voinut estää sitä."

"Hänen on täytynyt lujahtaa tänne, kun olimme ulkona", Tempest arveli.
"Mitä sinä et voinut estää?"

Tiarnan tunsi käsiensä taas tärisevän.
"Mitään, mitä täällä tapahtui."

Tempest silitti tummia hiuksia myötätuntoisena.
"Hänellä oli veitsi ja harhaluuloja. Toimit täysin oikein."

Tiarnanista ei tuntunut siltä.
"Halusin vain, että pääset turvaan", hän vetosi.
"Se oli tärkeintä."

"Minäkin halusin pitää sinut turvassa." Tempest olisi ottanut puukoniskut vastaan, jos olisi voinut suojella rakastaan. Muistikuva mattoon kerta toisensa jälkeen iskeytyvästä puukosta palasi elävänä. Vain hänen kätensä oli estänyt sitä osumasta kasvoihin ja päättämästä hänen elämäänsä.

Sama muisto pyöri myös Tiarnanin mielessä.
"Oletko syönyt mitään?" hän huolehti, tai yritti huolehtia.

"Minulla on kaikki ihan hyvin", Tempest vakuutti rauhoitellen.
"Mutta sinun pitäisi saada ruokaa. Voin tilata jotain huonepalvelusta."

Ruuan ajatteleminen sai Tiarnanin voimaan huonosti.
"Hyvä on", hän vastasi siitä huolimatta.
"Kiitos."

Tempest silitti hiuksia pois miehen kasvoilta, ja nousi sitten soittamaan huonepalveluun. Hän tilasi heille halloumpurilaiset, rapeita ranskanperunoita ja mansikkapirtelöt, toivoen, että jokin niistä maistuisi myös miehelle.

Tiarnan katseli vaimoaan huolta myrskysilmissään.
Tempest olisi voinut loukkaantua. Tai pahempaa.
Hänen vuokseen.

"Mitä, rakas?" Tempest kysyi nähdessään katseen ja istui lähemmäs miestä, jotta saattoi houkutella tätä painamaan päänsä hänen syliinsä.

Tiarnan teki juuri niin.
"En tiedä, mitä olisin tehnyt, jos sinulle olisi sattunut pahemmin."

"En minäkään, jos sinulle. Olet kaikkeni, rakkaimpani", Tempest muistutti sivellen hiusten hopeaa hellästi.
"Mitään sen pahempaa ei lopulta sattunut." Kumpikaan ei herännyt sairaalassa.

Tiarnan katseli vaimonsa kultaisia silmiä.
"Rakastan sinua aivan valtavan paljon."

"Niin minäkin sinua", Tempest vastasi ja silitti tummaa kulmakarvaa.
Ja palasi paikalleen, kun kävi hakemassa tuhdin ruokatarjottimen sviitin ovelta.
"Söisitkö jotain?"

Tiarnanin olisi tehnyt mieli kieltäytyä. Ajatus ruuasta tuntui... Väärältä.
Mutta hän ei antanut sille periksi. Sen sijaan hän nousi istumaan.
"Mitä tilasit meille?"

"Halloumpurilaisia, ranskalaisia ja mansikkapirtelöt", Tempest toisti hetki sitten puhelimeen antamansa tilauksen.
"Mitä söisit?"

Ryhdistäydy, Tiarnan käski itseään ja hieraisi kasvojaan.
"Voisin kokeilla ranskalaisia", hän vastasi.
"Muistaakseni ne olivat täällä hyviä."

Tempest ojensi amerikkalaisessa hengessä enemmän kukkuraista vatia muistuttavaa lautasta lähemmäs. Itselleen hän nosti toisen purilaisen, vaikkei tuntenutkaan nälkää. Mutta hänen täytyi huolehtia itsestään.

Tiarnan otti lautasen, vadin, ruoka-alusen itselleen.
Hän ei ollut nälkäinen.
Mutta syömättömyys ei johtaisi mihinkään.
"Onko sisaresi kunnossa? Ja Montgomery?"

"Toivon niin. Kannustin heitä lähtemään rannalle nauttimaan auringonpaisteesta", Tempest vastasi haukaten tuhtia purilaistaan.

Tiarnan nyökäytti päätään.
"Se on hyvä."
Hän tuijotti hetken eteensä.
"Kauanko sinun on viivyttävä täällä, rakas?"

"En tiedä. Luultavasti jokunen viikko, sillä haluan osallistua elokuvan tekoon ja on parasta käyttää aika hyödyksi, kun olen täällä. Onko kuvausten jatko selvinnyt?" Tempest kysyi.

Tiarnan pudisti päätään, vaikkei ollutkaan varma.
Hän ei voisi jättää Tempestiä yksin.

Tempest katseli miehen kasvoja ja haukkasi uudelleen purilaistaan.
"Tiedäthän, että voit palata töihin huoletta?"

Tiarnan katsoi vaimoaan. Ja laski sitten katseensa.
Hän tunsi ajatelehtivansa ajatuksissaan jälleen jonnekin kauas. Vain palatakseen takaisin melkein hätkähtäen.
"Tiedän. Se vain..."
Hän pudisti päätään.

"Se vain?" Tempest kannusti haluamatta olettaa, että tiesi mitä mies ajatteli tai halusi.

Tiarnan pudisti hitaasti päätään ja vei ranskalaisen suuhunsa. Maailma tuntui hidastetulta. Hän tuntui hidastetulta.
"Se tuntuu kuuluvan toiseen elämään."

Siltä se tuntui.
"Tuntuisiko sinusta paremmalta, jos olisin Skotlannissa?" hän kysyi. Hän oli aikeissa lisätä myös Lontoossa, mutta ajatus sai vatsan kouraisemaan.

Tiarnan katsahti vaimoaan.
Ja pudisti sitten päätään.
"Jouduit vaaraan minun vuokseni."

"Ei se ole sinun syytäsi. Yhtä hyvin se olisi voinut olla murtovaras tai muu mielipuoli", Tempest vetosi.

Tiarnanin kasvoilla häivähti puhdas pelko.
Tempest oli oikeassa.
Silti hänen kätensä alkoivat täristä.

"Rakas", Tempest vetosi houkutellen Tiarnania painamaan päänsä hänen syliinsä tai tulemaan halaukseen.
"Mitä ajattelet?"

Tiarnan siirsi ranskalaiset syrjään ja ojensi käsiään vetääkseen Tempestin syliinsä. Hänen oli saatava tuntea tämän keho omaansa vasten, voidakseen olla varma siitä, että kaikki oli hyvin.
"Pelkään puolestasi."

Tempest työnsi tarjotinta kauemmas ja nousi niin, että saattoi kiivetä Tiarnanin syliin. Hän kiersi käsivartensa miehen niskalle ja kurotti suudelman miehen ohimolle.
"Niin minäkin sinun. Mutta meidän pitää vain olla tarkempia turvallisuuden kanssa."

"Minä luulin olleeni tarkka", Tiarnan vastasi ja halasi vaimoaan.
Hänen sydämensä hakkasi levottomana.

"Näitä asioita sattuu", Tempest vastasi silittäen miehen tummia hiuksia.
"Aina niitä ei voi ennakoida tai estää."

Ei olisi pitänyt sattua.
"Pelottaako sinua?" Tiarnan kysyi vaimoltaan.

"Vain se, että sinulle sattuisi jotain", Tempest vastasi painaen päänsä Tiarnanin olalle.
Mitä naamioitunut mies heidän kodissaan olisi tehnyt, jos Tiarnan olisi ollut siellä? Poliisi oli löytänyt mieheltä käsiaseen.

"Sinun ei pitäisi joutua pelkäämään sitä", Tiarnan huomautti.
"Oletko varma, ettet haluaisi omaa, henkilökohtaista henkivartijaa, rakas?"

"Olen varma", Tempest vakuutti. Hän ei tarvinnut sellaista eikä halunnut ketään hengittämään niskaansa.
"Pitäisikö sinun turvatiimisi olla läsnä enemmän?"

Tiarnan toivoi, että Tempest olisi suostunut. Hän todella, todella pelkäsi vaimonsa puolesta.
"Ilmeisesti", hän myönsi vastentahtoisesti.
"Olen ollut typerä, kun olen jättänyt huomiotta kuuluisuuden pimeän puolen."

Tempest silitti tummia hiuksia myötätuntoisena.
"Olen niin pahoillani puolestasi. Miten pimeä puoli on näyttänyt aikaisemmin?"

Tiarnan pudisti hieman päätään.
"Minulla on ollut helppoa", hän vetosi ääni särkyen.
"Ennen kuin... Olen ollut ajattelematon."

"Etkä ole", Tempest vetosi levottomana ja suki Tiarnanin hiuksia.
"Miksi sanot niin?"

Tiarnanilta vei hetken vastata.
"Olen kuvitellut, että tällaista ei voisi tapahtua."

"Olen onnellinen siitä", Tempest vakuutti.
"Mitä tahansa voi tapahtua. Mutta olisi murheellista viettää elämä ajattelemalla sitä, kun maailmassa on niin paljon kaunista ja uskomatonta. Niin kuin sinä."

Tiarnanin oli juuri nyt vaikea nähdä mitään muuta kuin haavat, jotka tapahtunut oli repinyt hänen turvallisuudentunteeseensa.
Hän oli hiljaa pitkän tovin.
"En voi menettää sinua."

"Et sinä menetä minua", Tempest sanoi, vaikka tunsikin huonoa omaatuntoa. Hän oli satuttanut Tiarnania niin monta kertaa. Ja perhettään.
"Kaikki on hyvin nyt."

Kuinka voit olla varma, Tiarnan halusi kysyä.
Sen sijaan hän katsahti ympärilleen melkein eksyneenä.
"Olen tainnut hukata puhelimeni."

"Minä etsin sen", Tempest lupasi ja nousi miehen sylistä. Jos hän etsisi omaa puhelintaan, se olisi voinut olla missä tahansa: käsilaukussa, kukkaruukussa, sohvan alla tai kylpyammeessa. Mutta Tiarnan oli vastuullisempi. Niinpä hän kävi tutkimaan miehen puvun taskuja ja sängyn ympäristöä.

Puhelin löytyi lopulta sieltä, minne Tiarnan oli sen edellisenä iltana - tai yönä - jättänyt. Puvuntakin taskusta, niin kuin olisi gaalan jäljiltä voinut odottaakin.
Mies itse oli vaipunut taas ajatuksiin.

Tempest laski puhelimen Tiarnanin syliin edes yrittämättä kurkistaa sen näyttöä: hän ei olisi se nainen.
"Rakas, maistaisitko edes purilaistasi?" hän vetosi.

Tiarnan hätkähti ja katsoi Tempestiä hetken häkeltyneenä.
"Kiitos", hän totesi sitten ja avasi hajamielisesti puhelimensa.
Hän oli unohtanut, mitä hänen piti tehdä.
"Totta kai."

Tempest nosti lautasen kokeillen lähemmäs miestä ja otti itselleen mansikkapirtelön, vaikka tunsi olonsa enemmän pahoinvoivaksi, saadakseen jotain tekemistä.
"Voisinko tehdä jotain? Olen huolissani sinusta."

Tiarnan pudisti päätään.
"Ei mitään hätää", hän vakuutti ja siirsi puhelimensa syrjään niin, että saattoi tarttua lautaseen.
"Olen vain hieman... tolaltani."

"Ymmärrän", Tempest vakuutti ja hipaisi hopeaa miehen hiuksissa.
"Puhuisitko siitä minulle? Ehkä se helpottaisi."

Tiarnanin kulmat kurtistuivat.
"Toivon, että osaisin pukea oloni paremmin sanoiksi", hän vastasi.
"Että ymmärtäisin, mistä on kyse."

"Sano vain, mitä mielessäsi on", Tempest kannusti ja siemaisi aidoista mansikoista tehtyä pirtelöä.
"Se voisi auttaa sinua ymmärtämään."

Tiarnan haukkasi palan purilaisesta, vaikka ei oikeastaan maistanutkaan sen makua.
"En vain ymmärrä, kuinka niin saattoi tapahtua", hän vetosi.
"Tällaisessa hotellissa turvatoimien pitäisi olla hyvät."

Niin heidän kotonaankin.
"He ovat hyvin pahoillaan. Tarjoavat majoituksemme veloituksetta", Tempest sanoi.
"Ehkä hän pääsi sisään siivoojan kautta?"

Raha tuntui kysymyksistä vähäisimmältä.
Mutta kaikki olisi vielä hyvin.
"Helen lupasi kartoittaa turvallisuusfirmoja", Tiarnan totesi, ehkä osittain itselleen.

"Niinkö?" Tempest kysyi tutkien myrskysilmiä.
"Millaisia palveluita varten?"

"Haluan vain tutkia meidän vaihtoehtojamme", Tiarnan vastasi.
"Kotimme turvatoimet on tietenkin jo kartoitettu ja paranneltu, mutta varmuuden vuoksi."

"Ymmärrän", Tempest vakuutti ja laski pirtelölasin yöpöydälleen, silittäen vapautuvalla kädellä Tiarnanin käsivartta.
"Millaiset turvatoimet tuntuisivat sinusta hyvältä?"

Tiarnan katsahti vaimoaan.
"En ole varma, tuntisinko oloani turvalliseksi, vaikka meitä vartioitaisiin vuorokauden ympäri. Rakas, mitä sinä toivoisit? Voisinko tehdä sinun olostasi turvallisemman?"

"Minä haluan vain, että sinä olet turvassa", Tempest vastasi tutkien miehen kasvoja huolissaan.
"Se nainen tänään olisi voinut puukottaa sinua. Ja se mies kodissamme... En usko, että hän oli siellä suudelmaa varten."

Tiarnan tunsi hartioidensa kiristyvän.
"Hän satutti sinua. He molemmat satuttivat."

Tempest painoi hetkeksi katseensa. Muisto kasvonsa peittäneestä tunkeilijasta, yhtäkkiä keskellä heidän olohuonettaan, löi häntä. Loputtomasta takaa-ajosta, joka näytti olevan miehelle leikkiä. Hetken. Painosta hänen päällään, vyön kilinästä, tavasta jolla kädet repivät vaatteita hänen yltään.
"Olen kuitenkin kunnossa. Mitään pahempaa ei lopulta sattunut."

Tiarnan olisi todella halunnut uskoa sen.
"Olen pahoillani", hän totesi hiljaa.
"Minun ei pitäisi olla näin synkkä."

"Rakas, minä haluan tietää, mitä ajattelet ja tunnet", Tempest muistutti silittäen miehen poskea.
"Sinun pitäisi olla juuri sitä, mitä olet. Olet kokenut paljon. Saat olla synkkä. Minä rakastan sinua, olit mitä tahansa."

Tiarnan loi surullisen katseen vaimoonsa.
"Olen hyvin onnekas, kun minulla on sinut."

Se tuntui melkein koomiselta. Tiarnan olisi ansainnut niin paljon enemmän kuin hänet. Rikkinäisen, viallisen olennon, joka ei osannut olla onnellinen edes sadussa.
"Minä olen onnekas, kun minulla on sinut", Tempest muistutti takaisin ja yritti uskoa miehen sanoja. Hän hipaisi tummaa kulmakarvaa.
"Mitä ajattelet?"

Tiarnan nojautui kevyesti kosketusta vasten.
"Odotan, milloin herään", hän myönsi.
"Kaikki tuntuu epätodelliselta. Mutta niin ei taida käydä."

Tempest oli tuntenut samoin. Monta kertaa elämässään. Mutta hän oli alkanut sulkea ikäviä muistoja lukittaviin rasioihin mielessään. Osa niistä piti paremmin kuin toiset.
Sormet upposivat miehen hiuksiin ja Tempest siirtyi lähemmäs, vetäen Tiarnania halaukseen.
"Muistot haalistuvat ja jonain päivänä ne eivät enää paina samalla tavalla."

Tiarnan painoi päänsä väsyneesti Tempestin syliin.
Hän halusi nukkua.
Nukkua sen kaiken pois.
"Olen väsynyt."

Tempest silitti miehensä hiuksia hellästi ja halasi itsensä suojellen tämän ympärille, antaen pään levätä rauhassa sylissään.
"Nuku vain, rakas." Hän valvoisi Tiarnanin unta.

Tiarnan oli väsynyt.
Hirvittävän väsynyt.
Niin väsynyt, että hän ei voinut muuta kuin noudattaa vaimonsa kehotusta.
Sulkea silmänsä ja nukkua.