Between the stars and the sea

"Toivottavasti", Tempest vastasi hymyllä. Sen täytyi tuntua uskomattomalta, sillä koko elämä näytti muuttuneen parissa kuukaudessa aivan toisenlaiseksi. Mutta Aida luultavasti käsittelisi julkisuutta paljon paremmin kuin hän, joka sai paniikkikohtauksia yksinkertaisista esiintymisistä eikä pitänyt huomiosta.
"Vietätkö pitkään Los Angelesissa?" hän kysyi ja veti jalkojaan koukkuun, hieroen kylmiä, sukkahousun peittämiä varpaitaan.

"Toivon, että en", Tiarnan vastasi, samalla kun valui nojaamaan hieman paremmin tyynyjään vasten.
"Mutta se jää varmaankin nähtäväksi..."
Hän katseli vaimonsa kuvajaista mietteliäänä, ja tunsi samalla hyvin kipeää kaipausta. Hän olisi mielellään ollut odottamassa hotellilla, niin että olisi voinut sulkea Tempestin pitkän päivän jälkeen syliinsä.
"Rakas, sinä saat kieltäytyä, eikä sinun tarvitse pelätä minun olevan pettynyt, mutta kutsu gaalaan koski kahta."

Tempest soi Tiarnanille hämillisen, häkeltyneen hymyn ja painoi hetkeksi katseensa. Halusiko mies hänet mukaansa? Hän inhosi itseään, kun tunsi rajoittavansa miehen elämää: typerällä lentopelollaan, kohtuuttomalla introverttiudellaan, typerillä päätöksillä, jotka saivat miehen tauottamaan oman elämänsä hänen takiaan.
Mutta hänen ei pitäisi olettaa Tiarnanin ajattelevan hänestä samoin kuin hän ajatteli itse. Eikä tehdä päätöksiä miehen puolesta.
"Tietenkin tulen kanssasi, jos haluat niin", hän lupasi. Hän oli lentänyt Tokioon ihan itse. Hän selviäisi Los Angelesiinkin.

Tiarnan oli pohtinut asiaa hyvän tovin. Hän oli keskustellut siitä kissojen kanssa, vaikka niiden mielipiteet olivat rajoittuneet kehräykseen ja naukaisuihin ja, Romanan tapauksessa, yhteen läimäisyyn hänen kasvoilleen siinä vaiheessa, kun ruoka-aika oli ollut mennä ohitse.
"Se tekisi minut hyvin onnelliseksi", Tiarnan myönsi, silmät lämpimään hymyyn siristyen.
"Tiedän, että matka on pitkä, mutta tahtoisin sinut rinnalleni."

Ja hän halusi olla Tiarnanin rinnalla. Hän halusi olla juhlistamassa sitä uskomatonta hetkeä, kun Tiarnan voittaisi Oscarin. Hän halusi uskoa, että niin tapahtuisi.
Hän myös huolehtisi, että mies saisi juhlia vaikka aamuun. Heittää ystävänsä uima-altaaseen.
"Milloin lähdemme?" Tempest kysyi hellää hymyä silmissään ja tunsi perhosten kutittavan vatsaansa.

Tempest lähtisi hänen mukaansa.
Hetken Tiarnanista tuntui melkein samalta, kuin vuotta aikaisemmin, kun Tempest oli vastannut myöntävästi hänen kosintaansa. Helpottuneelta ja samaan aikaan uskomattoman euforiselta.
Luoja, miten rakastan sinua -onnelliselta.
"Meillä ei ole kiirettä, kunhan olet rauhassa ensin kotiutunut ja levännyt. Ehkä ensi kuun puolivälin tienoilla. Taidat tarvita puvun gaalaan."

Tempest vastasi häkeltyneellä hymyllä ja painoi hetkeksi katseensa, pudistaen sitten silmät hehkuen päätään.
"Olen niin valtavan onnellinen puolestasi. Tämä on uskomattoman hienoa", hän sanoi ja sukaisi kullanvalkeita, pehmeitä suortuvia taakse kasvoiltaan. Golden Globekin oli hieno saavutus, mutta Oscarit olivat elokuvamaailman arvostetuin, suurin tunnustus.
"Aiotko juhlia ehdokkuuttasi?"

Toisinaan Tiarnanista tuntui melkein siltä, kuin Tempest olisi iloinnut enemmän hänen puolestaan kuin hän itse, ja se oli niin herttaista, että toisinaan hänen sydämensä oli pakahtua.
"Ystäväni ovat paenneet maailmalle", hän huokaisi, edelleen hymy kasvoillaan.
"Mutta voi olla, että korkkaan itselleni hyvän pullon viiniä samalla kun luen Helenin lähettämää käsikirjoitusnivaskaa."
Ei yhtään huonompi tapa juhlia.
"Onko sinulla huomenna pitkä ajomatka edessä?"

"Tee niin", Tempest kannusti, häivähdys kuplivaa naurua äänessään. Tiarnan todella oli ehdolla Oscariin – ja vielä parhaan näyttelijän Oscariin. Se teki hänet käsittämättömän onnelliseksi miehen puolesta.
"Vain muutama tunti yhteensä, menen yöksi Manchesteriin", hän sanoi. Toivon mukaan huominen olisi vapaa esiintymisistä ja hän saisi keskittyä vain siihen, missä koki olevansa hyvä: lukijoiden tapaamiseen ja kirjoistaan keskustelemiseen.
"Mitä sinä aiot tehdä huomenna?"

Ruutu muuttui yhtäkkiä mustaksi, kun Leelan naama painautui kameraa vasten, ja hämmentynyt, melkein käskevä määkäisy täytti mikrofonin. Mies olisi hyvä ja ottaisi Kuningattaren pois pienestä laatikosta, sillä nyt alkoi olla jo nukkumaanmenoaika, ja Kuningattaren korkea aika paneutua makuulle alustaksi airuilleen.
"Laitathan taas viestiä, kun pääset perille?" Tiarnan pyysi, samalla kun siirsi Leelaa syrjään, ja yritti olla kuulostamatta liian huolehtivaiselta.
"Soittelen työpuheluita, ja neuvottelen kissojen kanssa, uskoisin."

"Laitan", Tempest lupasi ja toivoi muistavansa tehdä niin. Ehkä hän soittaisi toisen videopuhelun huomeniltana Manchesterista. Viikon päästä hän olisi jälleen kotona ja voisi tuntea olonsa hieman paremmaksi, kun oli tehnyt osansa kirjojen julkisuuden eteen. Kuulemma Faces of Winter oli myynyt erittäin hyvin. Hävinnyt heti uuden erän ilmestyessä kirjakaupoista. Se tuntui vaikealta uskoa.
"Vietä sinäkin mukava päivä ja nuku hyvin, rakas."

Keskiviikko 29. tammikuuta 2019, ilta, Lontoo / Swansea, Iso-Britannia

Vasta soittaessaan Eli muisti, että Emmie taisi olla kirjakiertueellaan. Millainen ystävä unohti sellaisen yksityiskohdan? Hitto, hän oli melko varma, että he olivat vielä puhuneet siitä… aikana, joka tuntui olleen kauan sitten, mutta siitä ei todellisuudessa voinut olla aikaa montaakaan viikkoa. Hetken hän harkitsi katkaisevansa puhelun, muttei kuitenkaan lopulta tehnyt niin.
Juuri nyt hän kaipasi ystäväänsä epätoivoisesti. Ja jos hän vain olisi huolellinen sanoissaan, mitään kamalaa ei voisi tapahtua? Tempest ei uuvuttaisi itseään murehtimalla, eikö niin?
Hän hieraisi vapaalla kädellään kasvojaan ja jäi tuijottamaan parven kattoa. Hän ei ollut vaihtanut lakanoita, niin kuin oli aiemmin päivällä itselleen uhonnut.
Hän ei ollut uskaltanut nousta sängystä.

Swansea Marriott oli hyvin viehättävä, elegantti hotelli, ja pehmeällä kullalla ja punaisella sisustettu huone oli hyvin kotoisa. Turkoosinvihreä Hermèsin käsilaukku oli kukkuroillaan kirjeitä, piirroksia ja lahjoja Birminghamin lukijoilta. Hänen pitäisi perehtyä niihin ajan kanssa ja lisätä ne albumeihinsa kotona.
Huonoina hetkinä oli hyvä palata takaisin lukijoiden viesteihin ja inspiraatioon, joita hänen tarinansa olivat saaneet aikaan.
Tempest istahti sängyn laidalle ja katsahti peilikuvaansa, pohtien kuinka kätkeä yksinäisyydessä niihin palaava vauhko levottomuus. Vai kuuluiko sitä kätkeä enää. Puhelu sai hänet hätkähtämään.
"Eli, hei! Mitä kuuluu?" hän tervehti nostaen puhelimen korvalleen, positiivisesti yllättyneenä soitosta.

Eli oli jo melkein sulkemassa puhelun, kun Tempest vastasi. Sen vuoksi hänen sanojaan edelsi lyhyt, mutta kuitenkin varmasti erottuva hiljaisuus.
"Emmie, hei", hän tervehti, ja pyyhkäisi sormet läpi hiuksistaan. Juuri nyt hän oli varsin kiitollinen siitä, ettei nainen voinut nähdä hänen kasvojaan, tai myllättyä sänkyä, joka sai hänet tuntemaan itsensä kelvottomaksi ihmiseksi.
"Anteeksi, sinulla taisi olla vielä kiertue meneillään? Minä vain... teki mieli soitella."

Hiljaisuus tuntui kertovan paljon, ja sai huolen heräämään välittömästi.
"Olen hotellilla, ihana kuulla sinusta", Tempest vakuutti ja kumartui riisumaan nilkkurit jaloistaan.
"Miten sinä voit?" hän jatkoi pehmeästi. Jokin miehen äänessä tuntui sähköttävän, ettei kaikki ollut hyvin. Eli ei kuulostanut omalta, iloiselta itseltään. Oliko synkkyys vetämässä Eliä mukaansa?

Eli hieraisi uudestaan kasvojaan ja upotti sormet hiuksiinsa.
"Missäpäin sinä olet? Jossain päin Britanniaa kuitenkin, eikö niin?"
Hän oli melko varma, että Emmien kiertue ei ollut kattanut tällä kertaa kuin kotimaan. Ainakaan hän ei ollut herättänyt naista keskellä yötä aikaeron takia tai joain sellaista.
"Ja minä..."
Hän vaikeni, tietämättä ensin, kuinka olisi jatkanut.
"Nyt on ollut vähän rankkaa, jos ihan rehellisiä ollaan."
Hän yritti naurahtaa, mutta ääni jäi ontoksi.

"Swanseassa", Tempest vastasi hetken hiljaisuuden jälkeen. Aikaisemmin päivällä hän oli ollut vielä Birminghamissa, ja edellisiin päiviin mahtui lukemattoman monia kaupunkeja. Inverness, Edinburgh, Newcastle, York, Leeds, Sheffield, Manchester, Liverpool, Birmingham.
"Eli", hän vetosi hellästi ja tunsi sydämensä särkevän miehen puolesta.
"Puhu minulle."

Eli antoi silmiensä painua kiinni.
"Se on Walesissa, eikö olekin?" hän kysyi, ja yritti takertua ajatukseen Iso-Britannian kartasta. Minnepäin Swansea sijoittui? Olisi ikävää, jos hän ei muistaisi. Sen täytyi olla Walesissa. Hän oli melko varma, että se oli.
Hän tukisti itseään kevyesti.
"Miten... Miten kestät sitä, että muut joutuvat olemaan huolissaan?"

"Walesissa", Tempest myönsi käytyään tietämättään hyvin samanlaisen ajatusketjun miehen kanssa. Kartat eivät olleet koskaan olleet hänen vahvimpia osa-alueitaan. Onneksi navigaattori ohjasi hänet perille, sillä muuten hän olisi varmasti ajanut itsensä eksyksiin unohtuessaan päiväuniin.
"Hyvin huonosti. Mutta yritän muistuttaa itseäni siitä, että he ovat huolissaan, koska rakastavat minua eikä se ole paha asia. Sama pätee myös sinuun."

"Inhoan sitä", Eli myönsi, tuska äänestään kuultaen.
"Aida on nyt Los Angelesissa, ja hänellä pitäisi olla aivan mahtavaa. Sen sijaan luulen, että sain hänet huolestumaan."
Ja se tuntui niin kipeältä, että jos sitä pysähtyi ajattelemaan, ei kohta enää tiennyt, kuinka olisi voinut olla itsensä kanssa.
"En tiedä, miksen vain voisi olla fiksu aikuinen ja... jotakin."
Turhautuminen sai hänet tukistamaan hiuksiaan uudelleen.

"Aikuisuus on myytti", Tempest vastasi ja veti jalat koukkuun sängylle, jotta saattoi hieroa jalkapohjiaan. Mutta korkokengät olivat niin kauniita, että ne olivat jalkasäryn arvoisia.
"Aida rakastaa sinua, totta kai hän on huolissaan – mutta ei sinun pitäisi kantaa siitä syyllisyyttä, rakas. Minunkin on usein vaikea hyväksyä rakkautta tai uskoa, että joku voi nähdä minut toisin kuin näen itseni, monine puutteineni, mutta anna läheistesi rakastaa sinua ja huolehtia sinusta."

Sen Eli oli joutunut karvaasti huomaamaan. Hän oli odottanut aikansa sitä päivää, jona hän olisi yhtäkkiä järkevä ja vastuullinen, ja viimeistään kolmekymmentä täytettyään hän oli joutunut myöntämään, ettei sitä ehkä tulisikaan.
Se ei ollut tuntunut niin ikävältä kuin olisi ehkä pitänyt.
Hän huokaisi ja avasi silmänsä, katsellen tuttua kattoa.
"Minäkin rakastan Aidaa. Ja haluan, että hän on onnellinen. Mutta hitto, joskus toivon, ettei hänen tarvitsisi olla niin hirveän kaukana. Minä... kaipaan sitä, mitä meillä oli."

Tempest kuunteli myötätuntoisena ja vajosi selälleen sängylle, nykäisten punaista koristetyynyä päänsä alle. Pää tuntui olevan valtavan pyörällä kaikista nähdyistä kaupungeista ja lukijoiden määrästä, jotka ilmestyivät hakemaan nimikirjoitusta kirjoihinsa.
"Mitä teillä oli?" hän kysyi pehmeästi ja kurtisti kulmiaan huomatessaan pienen silmäpaon sukkahousujensa reidessä, kun puuterinvaaleanpunainen helma valahti alemmas.

Eli tunsi olonsa syylliseksi. Niin kuin aina, kun erehtyi ajattelemaan, että heidän elämänsä tällä hetkellä oli ehkä hiukan erilaista, kuin mistä hän oli haaveillut. Hän ei ollut unohtanut riitaa, joka oli käyty hotellihuoneessa, vaikka hän yrittikin leikkiä, että oli.
"Kun me molemmat vielä työskentelimme teatterissa", hän selvensi, ja jäi katselemaan myttääntynyttä peittoa miettien, pitäisikö hänen kiskoa se vartalonsa suojaksi.
"Yhteisiä kotimatkoja. Ylipäätään yhteistä aikaa. Tiedän, että se on itsekästä, mutta en voi sille mitään."

"Miksi se olisi itsekästä?" Tempest kysyi hämillään ja silitti sormenpäällään silmäpakoa. Sukkahousut taisivat olla nyt entiset, vaikka virhe niissä ei ollut iso.
"Yhdessä työskenteleminen kuulostaa ihanalta, ja eikö Aidakin kaipaa teatteriin?" hän varmisti ja puraisi huultaan, kun nyppäisi sai silmäpaon muuttumaan paljon isommaksi.
"Tietääkö hän, että tunnet näin?"

"Koska se, mitä Aida tekee nyt, on hänen unelmansa", Eli vastasi.
"Enkä minä halua olla hänen unelmansa tiellä."
Entä sitten, vaikka hän olikin joskus yksinäinen. Hitto, hänen oli opittava tulemaan toimeen itsekseen, ilman, että joku oli kaiken aikaa seurana.
Vaikka ei se ollut ongelman ydin.
"Enkä halua, että hän tuntisi olonsa kurjaksi. Hän... Se, mitä tapahtui silloin, kun hän lähti maailmankiertueelle..."
Elin oli vaikea muodostaa sanoja. Muisto oli yhä liian kipeä.
"Hän on nyt oikea tähti. Pelkään, että hän ei palaa enää kotiin."

Tempest oli hetken hiljaa ja tunsi sydämensä särkyvän Elin puolesta. Hän saattoi samaistua tunteeseen. Kun hän oli tutustunut Tiarnaniin, hän oli pelännyt kuollakseen kaiken olevan liian hyvää ja pelännyt ilmaista kaipausta tai ahdistusta, jotta mies ei luulisi joutuvansa luopumaan urastaan.
"Sinäkin olet osa hänen unelmaansa", hän muistutti hellästi, "ja olen varma, että hän kaipaa edelleen myös teatteriin." Muisto Elin menneisyyden synkkyydestä kouraisi hänen vatsaansa ja muistutti hänen kannoillaan edelleen kulkevasta varjosta.
"Onko sinulla ollut nyt sellaisia, synkkiä ajatuksia?"

"Tiedän. Mutta joskus pelkään, että hän ei pääse palaamaan."
Juuri nyt kaikki halusivat osansa Aidasta. Tämä oli matkalla kohti todellista tähteyttä, eikä Eli voinut olla mietimättä, olisiko sellaisessa elämässä enää tilaa heidän vanhoille unelmilleen. Unelmille, jotka nyt tuntuivat naurettavan pieniltä.
Hän nojasi käsivartensa kasvojaan vasten ja hengitti syvään.
"Minua vain pelottaa. Tuntuu, että pimeys on täällä, enkä tiedä, kuinka saisin sen pois."

Pelko ei ehkä ollut aiheeton. Aida oli ilmaissut hänelle itsekin samaa: pelkoa siitä, ettei elämä ollut enää hänen omansa.
Pelon Tempest ymmärsi paremmin kuin hyvin. Se tuntui pesiytyneen hänenkin sisälleen, sai sydämen hakkaamaan ja kipeän, kylmän levottomuuden elämään ihon alla.
"Voi Eli", hän vetosi myötätuntoisesti, "voinko tehdä jotain? Mitä jos Tiarnan tulisi käymään luonasi? Ja minä tulen ylihuomenna takaisin kotiin. Et ole yksin."

Eli vihasi pimeyttä, joka joskus otti hänestä vallan. Se oli pysynyt poissa pitkään, mutta oli hetkiä, joina hän saattoi melkein nähdä sen silmäkulmastaan.
Ne olivat kammottavia hetkiä.
"Ehkä minä soitan hänelle. Tai voisin käydä katsomassa teidän kissojanne, luulen, että olen alkanut voittaa Nyssan puolelleni..."
Hän yritti löytää ääneensä kepeän sävyn.
"Emmie, pelkäätkö sinä koskaan, että menetät itsesi? Kun synkät ajatukset tulevat."

"Ja voisit tulla vieraaksemme pidemmäksikin aikaa", Tempest huomautti. Heillä oli yllinkyllin tilaa, eikä Elin tarvitsisi olla yksin. Mies voisi leikittää heidän kissojaan, ja he voisivat vaikka katsoa elokuvia yhdessä. He voisivat huolehtia siitä, että synkkyys ei ottaisi ylivaltaa.
Hän oli hetken hiljaa ja tunsi ahdistuksen paisuvan, saavan sydämen hakkaamaan kipeästi.
"Pelkään, usein. En koskaan uskonut, että voisin... Ja vielä niin monta kertaa. En voi sisäistää, miten päätin häämatkamme ja... Se tuntui siltä, kuin en hallitsisi tai tunnistaisi itseäni. Kuin olisin katsellut vierestä jotakuta vierasta."

"Ehkei se olisi huono ajatus", Eli vastasi.
Ehkä Tempest kestäisi sen, että ylimääräinen henkilö pyörisi nurkissa. Ehkei Tiarnanin ja Tempestin avioliitto kärsisi siitä, että hän viettäisi yön tai pari vierashuoneessa.
Hän hieraisi ohimoaan, muistot tekivät melkein fyysisesti kipeää.
"Minäkään en uskonut, että olisin voinut koskaan... tehdä mitään sellaista. Enkä jälkikäteen edes muista, mitä silloin tarkalleen ajattelin."
Ja se kylmäsi häntä.
"Kuinka sinä olet nyt voinut, Emmie?"

Aida oli puhunut vähän kokemuksesta, mutta Tempest tiesi, miten peloissaan nainen oli ollut ja miten paljon tämä pelkäsi jonkin vastaavan toistuvan. Aida ja Eli tuntuivat olevan toistensa perhe ja sielunkumppaneita, jotka maailma oli tunnistanut kauan ennen pariskuntaa itseään.
"Olet enemmän kuin tervetullut", hän vakuutti ja hieraisi pisamaista poskeaan.
"Hyvin- ihan hyvin. Minä olen ollut, hmm, vähän ahdistunut. Ja siksi halusin lähteä kiertueelle yksin. Pelkään kuollakseni, että olen satuttanut Tiarnania niin, ettei hän voi enää nauttia työstään, koska joutuu pelkäämään puolestani."

Elin kulmat kurtistuivat, vaikkei Tempest voinutkaan nähdä hänen ilmettään.
"Luulen, että tiedän, mitä tarkoitat", hän myönsi.
Oli tietenkin hirveää, että Tempest oli joutunut käymään sen kaiken läpi. Hitto, Eli olisi käynyt mieluummin itse läpi jotakin kymmenen kertaa pahempaa, kuin antanut ystävänsä kokea saman. Mutta silti, jollakin melkein kammottavalla tavalla, oli melkein helpottavaa, kun oli joku, jolle puhua. Joku, joka ymmärsi.
"Minä pelkään samaa Aidan kanssa. Että... että jos hän pelkää, että minä voisin tehtä niin uudelleen, hän ei pysty olemaan onnellinen, vaikka hänen pitäisi olla elämässä unelmaansa."

"Ymmärrän", Tempest vakuutti ja tunsi kipeän myötätunnon vihlonnan. Hänkin oli kamppaillut kiertueen illat itsensä kanssa: kertoako Tiarnanille, että häntä ahdisti eikä hän ollut varma, mitä tehdä tunteen kanssa ja pelkäsi jotenkin kadottavansa itsensä, jos varjo saisi hänet vielä kiinni. Mitä jos se tuhoaisi vähäisen luottamuksen, mitä mies oli saanut takaisin ja saisi tämän hylkäämään vähätkin ajatukset uudesta projektista?
Mutta jos Tiarnan saisi hänet kiinni ahdistuksesta, jota hän pyrki kätkemään, tekisikö niin vielä pahemmin?
"Mutta Eli, Aida rakastaa sinua. Sinä olet hänelle käsittämättömän tärkeä."

"Minä tiedän", Eli vakuutti, ja tukisti hiuksiaan melkein kipeästi.
"Ja Tiarnan rakastaa sinua, ja sinä olet hänelle hirveän tärkeä."
Ja juuri siinä taisi olla ongelman ydin. Koska hän tiesi, että jos hän pyytäisi, Aida kyllä kiiruhtaisi hänen luokseen. Hylkäisi unelmansa.
Ja se oli pelottava, pelottava valta, jota pitää käsissään.
"Elämä olisi helpompaa jos ei olisi varjoja tai pimeyttä."

"Niin olisi", Tempest naurahti ja sukaisi kullanvalkeita hiuksia pois kasvoiltaan. Niin paljon helpompaa. Mitä hän olisikaan antanut, että olisi voinut mennä ajassa taaksepäin ja pyyhkiä pois kaiken sen, millä oli satuttanut Tiarnania.
Ei vain yrityksiä päättää elämänsä. Hän tunsi tukehtuvansa, kun ajatteli kaikkia niitä myrkyllisiä sanoja, joita oli sanonut miehelle ahdistuspäissään.
"Aida mainitsi, että voisit mennä Oscareihin hänen seuranaan?"

Ehkä he molemmat keksisivät jonakin päivänä keinon päästä ahdistuksestaan, tai ainakin niin, etteivät varjot ja pimeys enää koskaan saisi heitä houkuteltua omikseen.
Eli toivoi sitä vilpittömästi.
Kaikesta huolimatta Oscareiden mainitseminen sai hänen synkän mielensä piristymään hetkeksi.
"Kyllä. Haluan nähdä Aidan esiintyvän siellä, se tulee olemaan huikeaa... Oletko sinä ajatellut lähteä Tiarnanin seuraksi, Emmie?"

"Hän kutsui minut seurakseen, kyllä", Tempest vastasi hymyä äänessään. Ajatus sai hänen vatsansa nipistämään onnellisesta jännityksestä.
"Hän on ehdolla parhaan näyttelijän Oscariin. Miten toivon, että hän voittaisi sen – hän todella, todella ansaitsisi sellaisen tunnustuksen. Tiarnan on uskomaton, eikö olekin?" Hän toivoi niin, että sydäntä särki.
"Ja luultavasti tekisin sen jälkeen kirjakiertueen Yhdysvalloissa, kun pääsin kerran sinne saakka."

Tempest kuulosti onnelliselta. Ei ahdistuneelta, vaikka lentokoneet olivatkin naiselle melkoinen haaste. Oli sääli, ettei Yhdysvaltoihin päässyt junalla samalla tavalla kuin Pariisiin. Vaikka niin pitkä matka valtameren alitse junalla olisi omalla tavallaan... jännittävä kokemus.
Mutta ehkä Tempestin sisäinen merenneito ei olisi ollut moksiskaan.
"Hän on", Eli vakuutti diplomaattisesti.
"Ja minäkin pidän sormet ristissä, että muutkin näkevät sen. Onko sinusta mukava päästä tapaamaan faneja sielläkin suunnalla?"

"On", Tempest sanoi pienen epäröinnin jälkeen, "on, totta kai. Amerikkalaiset taitavat usein olla hyvin... Innokkaita." Englantilaiset fanit olivat harvinaisen hyviä jonottamaan ja tuntuivat tuovan kirjan ja vaihtavan muutaman sanan kokemuksistaan tai elämästään, mutta hän ei ollut kertaakaan törmännyt spontaaneihin taputuksiin, hälinään tai kiljumiseen, jota oli kohdannut Yhdysvalloissa.
"Aiotko viettää enemmänkin aikaa Aidan kanssa Los Angelesissa?"

"Näin olen ymmärtänyt", Eli myönsi naurahtaen.
"Sille turtui vähän, kun asui itse Yhdysvalloissa, mutta..."
Hän pudisti päätään, ja vaikkei Em voinutkaan nähdä sitä, hetken tauko taisi puhua puolestaan. Samalla hän muisti jatkuvasti räiskyvät kamerat, ja tunsi kylmyyden pyyhkäisevän ylitseen.
"En ole varma. Hänellä on kiire, ja minun pitäisi jatkaa töiden etsimistä... Enkä usko, että Harvey tahtoo minun oleskelevan siellä kovinkaan pitkään."

"Luulen, että Aida suosii sinua Harveyyn verrattuna", Tempest kannusti. Mutta Eli varmasti kaipasi takaisin teatteriin. Näyttelijät – ja kirjailijat – olivat siinä onnekkaassa asemassa, että saivat tehdä työtä intohimonsa kanssa ja suuri osa taisi nähdä työnsä jonain aivan muuta kuin vaikka toimistotyöläiset tai kaupallisella alalla työskentelevät.
"Mutta varmasti hänkin ymmärtää, jos olet mieluummin kotona."

Eliä kylmäsi, kun hän katsoi ympärilleen tyhjässä asunnossa.
"Kuinka sinä oikein kestät sen kaiken julkisuuden?" hän kysyi, ennen kuin ehti edes miettiä asiaa sen tarkemmin.
"Meidän kimppuumme on hyökännyt valokuvaajia. Tai siis Aidan kimppuun. Minä vain satun olemaan paikalla. Mutta..."
Hän hieraisi kasvojaan.
"Se oli hiton karmivaa."

"En kovin hyvin", Tempest vastasi naurahtaen puolittain.
"En pidä paparazzeista. Varsinkin Los Angelesissa he tuntuvat olevan suorastaan verenhimoisia, mutta Tiarnan on aina niin uskomattoman huomaavainen ja huolehtivainen kanssani, etten ehdi todella ahdistua." Mies oli niin uskomaton joka päivä, että hänen oli todella vaikeaa ymmärtää, mitä tämä näki hänessä.
"Ja julkisuus tekee elämästä... Eristäytynyttä. Minä onneksi viihdyn yksin kotona, mutta on hermostuttavaa, kun elämä on yhtäkkiä viihdettä koko maailmalle."

Tuntui helpottavalta puhua asiasta jonkun kanssa.
"Minä tunnen olevani hiton avuton sellaisissa tilanteissa. En tiedä, miten pitäisi toimia. Useampaan kertaan minua on melkein estetty pääsemästä Aidan luokse, koska turvahenkilöstö on pitänyt minua vain hulluna fanina..."
Hän naurahti ilottomasti.
"En tiedä, miten voisin auttaa Aidaa."

"Olen varma, että olet enemmän kuin tarpeeksi vain omana itsenäsi", Tempest vakuutti ja tunsi kipeän myötätunnon vihlaisun kuvitellessaan, miltä täytyi tuntua, kun joku kyseenalaisti oikeuden olla paikalla. Jälleen hänen oli todettava, miten huomaavainen Tiarnan oli pitäessään hänestä aina niin hyvää huolta.
"Hänellä on ympärillään tiimi, joka osaa käsitellä julkisuutta ja kaikkea mikä siihen liittyy. Aida varmastikin kaipaa vain sinua."

Eli ei ollut siitä lainkaan yhtä varma. Hän toivoi, että olisi ollut... jotakin enemmän. Niin kuin Edison. Edison olisi varmasti tiennyt, kuinka sellaisissa tilanteissa kuului toimia. Kun valokuvaajat tai fanit vyöryivät päälle. Edison ei olisi koskaan jäänyt limusiinin matkasta, koska turvamiehet eivät tunnistaneet tätä.
Lopeta.
"Minä haluan vain, että hän on onnellinen."

"Sinä teet hänet onnelliseksi", Tempest sanoi ja luotti siihen, ettei pettänyt ystävänsä luottamusta toistamalla tämän sanoja.
"Eli, hän rakastaa sinua. Todella rakastaa. Sinä olet enemmän kuin tarpeeksi juuri sellaisena kuin olet." Hän tiesi, miten pelottavalta niin syvä tunne tuntui, ja Aidalta tunnustus tuntui erityisen merkittävältä. Hän oli puhunut ystävänsä kanssa paljon tämän edellisistä suhteista.
"Mikä saa sinut tuntemaan kuin et osaisi auttaa häntä tai olisi tarpeeksi?"

"Minäkin rakastan häntä."
Eli oli tainnut rakastaa Aidaa jo ennen, kuin oli kunnolla ymmärtänyt, mitä se tarkoitti. Siinä vaiheessa Aida oli jo kuulunut toiselle, mutta hän ei ollut lakannut rakastamasta. Ehkä se oli ollut väärin, niin montaa muutakin ihmistä kohtaa, mutta hän ei halunnut hävetä tunteitaan.
"En usko, että tiedän mitään maailmasta, jonka osa hän nykyään on."

"Pitäisikö sinun?" Tempest kysyi hieman hämillään.
"En minäkään todella tunne Hollywoodia tai näyttelijöiden maailmaa, mutta ei kai se vaikuta siihen, rakastatteko te toisianne tai voitteko olla onnellisia yhdessä." Ainakin hän toivoi niin. Aida ja Eli tuntuivat olevan todellisia sielunkumppaneita. Hän toivoi, että he olivat sitä Tiarnanin kanssa eikä hän ollut vain erehdys, jonka Tiarnan ymmärtäisi vapautuessaan hänestä.
"Eikä Aidakaan taida tuntea sitä maailmaa kovin hyvin."

Eli hiljeni miettimään asiaa hetkeksi.
"En ole varma. Minusta tuntuu, että minun pitäisi", hän vastasi sitten, ja nykäisi viimein peittoa päälleen. Vaikka oikeastaan hänen pitäisi nousta, kun puhelu loppuisi. Käydä suihkussa. Ajaa säälittävä haituva, joka toisilla miehillä olisi tarkoittanut kunnon sänkeä.
Hän kohotti katseensa jälleen kattoon.
"Me... riitelimme ikävästi ennen joulua."

Hän toivoi, että Aida saisi tilaisuuden palata kotiin pian. Elin paha olo särki hänen sydäntään. Hän tiesi, kuinka pelottavilta varjot saattoivat tuntua, vaikka hän ei voinutkaan väittää tietävänsä, millainen Elin kokemus oli.
Mutta tieto siitä, että oli melkein riistänyt oman elämänsä, oli kauhistuttava.
"Niinkö? Mitä tapahtui?" Tempest kannusti pehmeästi.

Eli tunsi yhä syvää kiukkua itseään kohtaan ajatellessaan tapahtunutta.
"Minä menetin malttini, ja menin sanomaan, ettei se ollut sellainen elämä, josta minä olin haaveillut", hän myönsi kiusaantuneena.
"En olisi saanut sanoa niin. Ja pelkään, että.... Mitä, jos se jäi vaivaamaan Aidaa? En tiedä, miksi sanoin niin. Se oli vain julmaa."

"Minä olen sanonut kamalia, kamalia, kamalia asioita Tiarnanille", hän sanoi ja sulki hetkeksi silmänsä, kun paha olo velloi hänen sisällään. Kuinka hän oli voinut päästää niin myrkyllisiä sanoja suustaan rakastamalleen miehelle?
"Ihmiset tekevät tyhmyyksiä vihaisena. Mutta tunnetko sinä niin? Ettet halua sellaista elämää?"

Eli nielaisi.
"Joskus. Minä... kaipaan Aidaa aivan vietävästi."
Hän piilotti silmänsä käsivartensa taakse ja veti syvään henkeä.
"Totta kai olen ylpeä hänestä. Ja onnellinen hänen puolestaan. Mutta joskus... joskus toivon, että asiat voisivat olla niin kuin ennen. Minulla on vain häntä niin hitonmoinen ikävä."

Tempest tunsi kipeää myötätuntoa ja toivoi, että olisi voinut halata Eliä.
"Voi Eli", hän vetosi hellästi.
"Olen varma, että Aidakin ikävöi sinua valtavasti." Ehkä pariskunta löytäisi jotenkin tavan viettää enemmän aikaa yhdessä, vaikka elämä vetäisikin näitä eri puolille maailmaa. Tai Aida saisi palata kotiin pian.
"Oletko kertonut hänelle tunteistasi?"

"Me puhuimme siitä riidan jälkeen", Eli vastasi, ja hänen äänensä kuulosti hieman paksummalta kuin tavallisesti. Hän ei ollut onneksi ollut koskaan sitä tyyppiä, jonka mielestä olisi ollut häpeä, jos mies itki.
"Ja tiedän, että ikävöi. Pelkään vain, ettei hänellä ole sanavaltaa siihen, milloin hän voi tulla käymään kotona. Minä... Tuntuuko sinusta koskaan siltä, ettet saa päättää omasta elämästäsi, Emmie?"

Paksumpi ääni oli saada Tempestinkin silmät kostumaan. Olisipa hän voinut jotenkin helpottaa Elin oloa tai elämää. Ehkä mies todella voisi tulla asumaan heidän luokseen joksikin aikaa. Ainakaan Eli ei olisi sitten yksin pimeyden kanssa.
"Ymmärrän hyvin", hän vetosi.
"Ja tuntuu, usein. Toivon, että uuden managerini kanssa on helpompaa. Tapasin itse asiassa Stephenin, vanhan managerini, tänään. Luulen, että Tiarnan osaa kuitenkin vastata totuudenmukaisemmin siihen, vaikuttaako julkisuus elämään niin. Minä olen aina ollut huono sanomaan ei."

Eli muisteli Aidan väsyneitä kasvoja, joita oli katsellut puhelimen näytöltä aiemmin päivällä, ja tunsi taas tutun huolen vihlaisun. Osasihan Aida varmasti sanoa ei? Eikä uuvuttaisi itseään liikaa?
Hän olisi halunnut olla asiasta varmempi.
"Toivon, että Aida osaa sanoa ei. Hän on aika höykytyksessä tällä hetkellä..."
Hän veti syvään henkeä.
"Kuinka tapaaminen meni?"

"Hänen elämänsä on kyllä muuttunut rajusti", Tempest myönsi. Hän toivoi, että Aida oli rohkeampi tuomaan esille oman tahtonsa ja tarpeensa kuin hän oli ollut.
Mutta taipale uuden managerin kanssa oli näyttänyt todella lupaavalta. Hän oli edelleen hämmentynyt siitä, että hänen mielipiteellään tuntui todella olevan painoarvoa.
"Oh. Se, tuota, ihan hyvin. Ihan hyvin. Näitkö muuten videoita Anastasian sing-along-näytöksestä, missä Aida yllätti katsojat?"

Lievästi sanottuna.
Kun Eli pysähtyi ajattelemaan asiaa, hänestä tuntui siltä, kuin he olisivat vasta eilen matkanneet yhdessä teatterista kotiin näytösten jälkeen, ja nyt... Nyt Aida oli toisella puolella valtamerta, ja teki uraa, joka nostaisi tämän kaikkien tietoisuuteen.
Ja hän makasi kotona, kykenemättä nousemaan sängystä.
Hitot.
Vei hetken, ennen kuin Eli ymmärsi, mistä Tempest puhui.
"Ei hitto, en. Joko se oli? Olin unohtanut kokonaan..."

"Ilmeisesti elokuvan fanikunta on melko innostunut asiasta", Tempest vastasi. Ainakin videot olivat käyneet erittäin suosituiksi ja kommenttiketjut helisivät. Aida oli kuulostanut todella nauttivan olostaan ja selvästi viihtyi katsojien keskuudessa.
"Hän sanoi olevansa menossa tällä viikolla Australiaan tekemään samanlaisen tempauksen. Olisi ihana käydä siellä joskus." Sitten, kun hän pääsisi eroon typerästä lentopelostaan.
"Onko sinulla unelmarooleja?"

Kuinka hän oli saattanut unohtaa? Vai oliko Aida edes maininnut asiasta? Aivan varmasti oli. Hän ei vain ollut painanut sitä mieleensä.
Eli hieraisi kiukkuisesti kasvojaan. Kunhan hän pääsisi ylös, hän katsoisi videon netistä. Ja soittaisi Aidalle... Ei ehkä heti. Los Angelesissa taisi olla jo yö.
Hän palasi takaisin puheluun.
"Australiassa olisi mahtava käydä. Ystäväni toi sieltä bumerangin..."
Hän naurahti hieman haikeasti.
"Tällä hetkellä olisin onnellinen mistä vain roolista."

"Olet uskomattoman lahjakas esiintyjä, Eli", Tempest sanoi lämpimästi, "ja olen varma, että oikea rooli on nurkan takana." Eivätkö teatterien päättävät tahot nähneet sitä? Vai oliko upea tilaisuus odottamassa aivan nurkan takana? Hän toivoi niin.
"Tule meille vieraaksi, kun palaan kotiin. Tiedätkö, milloin aiot matkustaa Los Angelesiin?"

Eli naurahti hieman häkeltyneenä.
"West End on täynnä lahjakkaita esiintyjiä", hän muistutti ja kellahti samalla kyljelleen, jääden katselemaan yöpöydälle kertynyttä tavarapaljoutta, jonka keskeltä Churchill katseli varsin onnettoman oloisena.
Olen pahoillani, kaveri, siivoan kyllä.
"Jos minulla olisi rahaa, voisin lähteä vaikka heti. Aida on totta kai luvannut maksaa, mutta... Hitto, tiedän, että tämä on typerää, mutta ottaa ylpeyden päälle, kun omat rahat eivät ole riittää edes vuokraan."

"Ymmärrän", Tempest vetosi myötätuntoisesti, vaikka hän ei ollut koskaan tainnut todella olla tilanteessa, jossa joutuisi pohtimaan rahojensa riittävyyttä.
"Minäkin auttaisin mielelläni, Eli, jos sinua ahdistaisi antaa Aidan maksaa. Olen varma, että hän kaipaa sinua kipeästi ja maksaisi enemmän kuin mielellään saadakseen viettää aikaa kanssasi."

"Minä tiedän sen", Eli vastasi ja puhahti hiljaa.
"Ja tiedän myös, että on typerää ajatella niin. Raha on vain rahaa. Mutta jotenkin..."
Hän vaikeni ja jäi tuijottamaan Churchillin nappisilmiä, jotka vastasivat katseeseen myötätuntoisina. Vaikka se saattoi johtua vain valaistuksesta.
"Emme ole ennen olleet tällaisessa tilanteessa. Oli... Tuntui helpommalta, kun molemmat joutuivat laskemaan rahojensa riittämistä."

"Ymmärrän", Tempest sanoi uudelleen.
"Minullekin oli vaikeaa, kun tutustuin Tiarnaniin ja hän maksoi kaikesta niin mielellään." Hänen oli edelleen vaikeaa hyväksyä miehen lahjoja, ja vaikka hän oli ollut kohtalaisen varakas jo miehen tavatessaan, varallisuusero oli silti ollut huima ja saanut hänet tuntemaan olonsa kovin pieneksi ja kiitollisuudenvelkaiseksi.
"Oletko puhunut tästä Aidalle?"

Eli irvisti Churchillille, joka oli tällä hetkellä hänen ainoa yleisönsä.
"Meillä on niin hirveän vähän aikaa yhdessä", hän selitti ja hieraisi otsaansa, kietoen sormensa kurittomien hiuskiehkuroiden ympärille. Olisikohan hänen pitänyt käydä parturilla ennen kuin he tapaisivat Aidan kanssa seuraavan kerran?
Niin paljon tekemistä.
"En haluaisi käyttää sitä vähää mahdolliseen riitelyyn."

"Asioiden patoaminen tai salailu tekee mahdollisista riidoista vain moninkertaisesti pahempia", Tempest vetosi hellästi. Sitä hänen terapeuttinsakin sanoi. Puhu.
"Ja ei kai se tarkoita riitaa, jos puhut siitä, miltä sinusta tuntuu tai mitä haluaisit?" Hän ymmärsi paremmin kuin hyvin impulssin olla huolestuttamatta rakkaitaan tai kätkeä pahan olon, mutta se kostautuisi ennemmin tai myöhemmin.

"Olen huomannut", Eli myönsi, ja jakoi Churchillille uuden irvistyksen.
"Se jouluinenkin riita oli oikeastaan täysin turha. Olisin voinut sanoa asioista ennen, kuin ne oikeasti alkoivat vaivata niin pahasti."
Silloin hän olisi osannut asettaa sanansa paljon kauniimmin.
"Eikä se tarkoita. En vain tahdo, että Aida jättää tavoittelematta unelmiaan minun vuokseni."

"Mutta sinä olet osa hänen unelmaansa, olen varma siitä", Tempest vastasi. Aida oli joskus tunnustanut, että pelkäsi joutuvansa uudelleen tilanteeseen, jossa joutuisi valitsemaan rakkauden ja uransa väliltä eikä uskonut, että pystyisi tekemään sellaista valintaa uudelleen. Tempest halusi uskoa, että kohtalo oli tarkoittanut hänen ystävänsä yhteen ja jotenkin kaikki järjestyisi.
"Mikä sinun unelmasi on?"

"Minä tiedän. En vain... ole aina varma, kuinka se tulee toimimaan käytännössä."
Oli ihmisiä, joille ei tuottanut erityistä kipua joutua olemaan fyysisesti erossa rakkaistaan pitkiäkään aikoja. Ja sitten oli hänenkaltaisiaan ihmisiä, jotka tunsivat riutuvansa, kun eivät saaneet pidellä rakastaan sylissä.
Se sai hänet toisinaan tuntemaan itsensä idiootiksi.
"Olen aina ajatellut, että elän sitä juuri nyt", hän vastasi, häkeltyneesti nauraen.
"Tai en kirjaimellisesti juuri nyt, mutta kunhan saan töitä. Ja kuvittelin aina, että me tekisimme Aidan kanssa yhdessä teatteria."

"Teidän kannattaisi puhua siitä", Tempest kannusti. Hänen ei tosin varmaan ollut pätevä antamaan parisuhdeneuvoja.
"Ja ettekö te voi vielä työskennellä teatterissa yhdessä?" Aida aina sanoi kaipaavansa sinne takaisin, joten varmastikin niin tapahtuisi, eikö niin? Hän tiesi, että ellei tarinan loppu ollut onnellinen, tarina ei ollut vielä loppu.

"Ehkä olen vain kärsimätön", Eli myönsi, hiukan häveten.
"Mutta alunperin... Alunperin kuvittelin, että Aida tekisi Anastasian, ja se olisi mahtavaa, ja sitten hän palaisi takaisin Lontooseen. Mutta nyt en..."
Hän vaikeni, miettien hetken sanojaan.
"En usko, että hän tietää itsekään, milloin pääsee seuraavan kerran käymään."

Se kuulosti kieltämättä pelottavalta.
"Ehkä tämä on vain outo vaihe", Tempest ehdotti hieman neuvottomana. Ei, hän ei todellakaan ollut oikea ihminen antamaan parisuhdeneuvoja. Hänen oma parisuhteensa selvisi vain siksi, että Tiarnan oli niin uskomattoman kärsivällinen, anteeksiantava ja huomaavainen.
"Eikä se varmastikaan voi kestää ikuisesti?"

"Niin. Olet varmasti oikeassa", Eli vakuutti, ja teki parhaansa todella uskoakseen ystävänsä sanat.
"Minulla on nyt vain sellainen... vaihe. Tuntuu, että tämä tulee jatkumaan ikuisesti, vaikka totta kai asiat tasaantuvat jossain vaiheessa."
Hän kurotti kättään poimiakseen Churchillin syliinsä.
"Emmie, miten sinä tiesit, että managerisi oli sinulle... ettei hän ollut sinulle sopiva?"

Koska Stephen antoi äänen varjolle mielessäni ja lopulta oli tappaa minut omin käsin.
"Meillä oli pitkä historia yhdessä eikä yhteistyö toiminut enää", Tempest vastasi tavoitellen neutraalia, diplomaattista ilmaisua.
"En pitänyt itsestäni ja hänen kanssaan toimiminen vahvisti sitä tunnetta." Hän ei ollut vain ymmärtänyt sitä. Mutta hänen oli vaikeaa olla vihainen miehelle. Stephen oli todella vaikuttanut olevan pahoillaan.
"Miksi kysyt?"

"Sinä olet mahtava, Emmie", Eli muistutti. Sillä vaikka hänen ystävänsä olikin jo paremmalla tiellä, ainakin hän toivoi, että oli, hän uskoi, ettei sitä voinut koskaan sanoa tarpeeksi monta kertaa. Että joku oli mahtava.
Hän harkitsi nousevansa istumaan, mutta epäonnistui vielä toistaiseksi suunnitelmassaan.
"Ja minä vain... Tuli vain mieleen. Joskus mietin, yritetäänkö Aidaa painostaa johonkin. Mutta kyllä hän varmasti osaisi kieltäytyä sellaisesta, mitä hän ei tahdo, eikö niin?"

Tempest hymyili.
"Sinäkin olet mahtava, Eli", hän sanoi lempeästi. Eli todella oli sitä. Vastustamaton annos iloa, onnea ja hyvää energiaa. Aida oli myös oikeassa siinä, että Elin kyky ilmaista liikkeen ja tanssin kautta oli ainutlaatuinen.
"Toivon niin. Mutta managerit ovat usein varsin taitavia ajamaan asiakkaidensa etuja, ovat ne sitten oikeasti asiakkaan haluamia asioita tai eivät, ja Aida on hyvin uusi siinä maailmassa", hän jatkoi ja pyyhkäisi hiuksia pois kasvoiltaan.
"Kaikki on kuitenkin varmasti hyvin."

"Niin. Niin varmasti."
Ehkä hän oli vain hölmö, kun huolehti niin paljon. Olihan hän itsekin varsin poikki, kun viikko sattui olemaan kiireinen, ja Aidan elämässä kiire tarkoitti tällä hetkellä jotakin aivan muuta kuin kahta esitystä päivässä.
"Eiköhän kaikki järjesty. Kuinka Tiarnan on pärjännyt yksinään kissojen kanssa?"

"Hyvin, oletan. Ne ovat kultaisia pieniä", Tempest vastasi ja tukahdutti haukotuksen kämmenselkäänsä. Oli surullista, miten uupunut hän oli oltuaan tien päällä ja tavattuaan vieraita ihmisiä. Hyvin harva aspekti hänen luonnettaan ei ollut surullista.
"Tiedäthän, että voit soittaa koska tahansa, jos olet yksinäinen tai sinua pelottaa tai vain kaipaat jotakuta, kenelle puhua?"

Eli muisteli, ettei Tiarnan ollut aina kuvaillut kissoja aivan samoilla sanoilla, vaikka tuntuikin olevan näihin vilpittömän kiintynyt. Ehkä se johtui siitä, että kissat olivat selvästi Tempestin sieluneläimiä, joihin naisella tuntui olevan melkein maaginen yhteys.
Tai ehkä olikin.
"Minä tiedän, Emmie. Ja tiedäthän sinäkin, että voit soittaa minulle ihan koska tahansa? Vaikka vain tarvitsisit jonkun muistuttamaan, että olet mahtava?"

Tempest naurahti.
"Sinäkin olet kultainen", hän vakuutti hymyä äänessään. Sitä Eli todella oli.
"Toivottavasti saat nukuttua yön hyvin, ja jos sinua ahdistaa olla yksin, mene meille. Olen varma, ettei Tiarnan pahastuisi." Päätettyään puhelun hän nousi valmistelemaan seuraavaa päivää. Yksinäisyys tuntui vähemmän voimakkaalta, ja kultaisten silmien vauhko levottomuus oli pehmentynyt. Tiesiköhän Eli, kuinka teki läheistensä elämästä kirkkaampaa?

Perjantai 1. helmikuuta 2019, iltapäivä, Lontoo

”Olen melko varma, että me puhuimme tästä”, Tiarnan puhisi, yrittäessään samanaikaisesti keräillä rikkoutuneita maljakonkappaleita lattialta, noukkia veden keskellä lilluvia pioneja turvaan ja estää uteliaita karvanaamoja tai röyhkeitä tassuja työntymästä suoraan sirpaleiden joukkoon.
”Nämä ovat teidän kuningatartanne varten, ei ollut mitään syytä paiskata maljakkoa lattialle.”
Leela määkäisi mielipiteensä ja taputti häntä sirolla tassullaan poskeen, samalla kun hän oikaisi kiireesti jalkaansa tukkiakseen Nyssan tien sirpaleiden luo.
”Kuulkaa, te olette kissoja, hittovie, teidän pitäisi inhota vettä…”
Ja vaikka kyseisillä luontokappaleilla oli koko olohuone käytössään, niiden oli tietenkin pyörittävä hänen ympärillään Emmien lukunurkkauksessa. Ehkä hänen olisi pitänyt lukita kissat siivouksen ajaksi vaikka makuuhuoneeseen, mutta millä ilveellä hänen olisi pitänyt saada ne samanaikaisesti suljetun oven taakse?
Kuinka Emmie oikein pärjäsi niin hyvin niiden kanssa?

Kermanvaalea lentolaukku sai jäädä Lontoon harmaata päivänvaloa tulvivaan vaatekomeroon. Puolitoista viikkoa tuntui pieneltä eliniältä, ja kodin tuttu hiljaisuus häkellyttävän lohdulliselta. Oma sänky näytti kovin kutsuvalta.
Tempest pyyhkäisi kullanvalkeita hiuksia pois kasvoiltaan ja riisui nilkkurit jalastaan, ennen kuin lähti etsimään pieniä rakkaita ja Tiarnania valkean villakangastakin helmat askelten tahdissa kevyesti keinuen. Vienot äänet taisivat kantautua hänen nurkkauksestaan avaran kattohuoneiston päässä.
Hän kurkisti kirjahyllyn kulman ohi kotoisaan nurkkaukseen ja suli hymyyn. Kolme pientä rakasta kiiruhtivat pyörimään hänen jalkoihinsa, melkein hengästyneenä määkien ja hoikkia sääriä vasten kiipeillen, mutta Tempestin oli vaikea irrottaa katsettaan Tiarnanista.
"Tarvitsetko apua?" hän kysyi hymyä äänessään.

Kuullessaan vaimonsa äänen Tiarnan hätkähti melkein syyllisesti, mutta kohottaessaan katseensa hän ei voinut muuta kuin hymyillä.
"Hei, rakas", hän tervehti, lämmin kiintymys äänestään kuultaen. Hän oli jo aikeissa nousta, mutta tuli viime hetkellä toisiin ajatuksiin, nyt kun heidän pienet, karvanaamaiset rakkaansa olivat viimeinkin saaneet muuta ajateltavaa.
"Tytöt päättivät järjestää sinulle hieman toisenlaisen asetelman. Jos pidät ne hetken kiireisinä, niin minä siivoan tämän sotkun."

Tempest kumartui silittämään pikaisesti kunkin pienen rakkaan päätä ja kookkaita lepakkokorvia, ennen kuin suoristautui Leela ja Nyssa sylissään ja nojasi kevyesti valkopuisen kirjahyllyn päätyyn. Romana oli kiiruhtanut hakemaan rispaantunutta lempinaruaan emännälleen.
"Kiitos kukista", hän vetosi hymyillen ja kumarsi päätään, jotta hellyydenkipeät, hengästyneenä kehrätä jyrisevät kissat saivat puskea hänen kasvojaan.
"Kuinka sinulla ja kissoilla on mennyt?"

Ilman kissojen jatkuvaa häiriköintiä Tiarnan sai nopeasti kerättyä maljakon sirpaleet - onneksi se oli särkynyt vain muutamaan isoon kappaleeseen, ei pikkuruisiksi siruiksi, jotka voisivat satuttaa jotakuta.
Kulkiessaan Tempestin ohi, sirpaleet käsissään, hän ei malttanut olla painamatta hellää suukkoa vaimonsa huulille.
"Me olemme pärjänneet oikein hyvin", hän vakuutti, ja tunsi vastustamatonta halua vetää nainen syliinsä.
"Tervetuloa kotiin."

"Kiitos", Tempest vastasi ja soi miehelle häkeltyneen hymyn, tuntien perhosten kutittavan vatsaansa. Hänen kannoillaan edelliset viikot vaaninut ahdistus teki olosta levottoman, kuin hän olisi tasapainoillut hienoisella terällä.
Hän laski vastahakoiset kissat sylistään ja heitti rispaantuneen narulelun Romanalle silitettyään kehräävän kissan kirjavaa selkää. Leela kurotteli määkien hänen säärtään vasten, yrittäen takaisin syliin.
"Onko sinulla kaikki hyvin, rakas?"

"Nyt on", Tiarnan vakuutti, ja hipaisi vaimonsa huulia uudelleen omillaan ennen kuin siirtyi vastahakoisesti viemään maljakonsirpaleet roskiin. Hän poimi mukaan rievun, jolla pyyhkiä vedet pois lattialta, muttei lopulta päässyt niin pitkälle.
Tällä kertaa hänen oli antauduttava halulleen vetää Tempest syliinsä ja suudella tätä kunnolla, vaikka se saikin Leelan määkäisemään tuohtuneena.
"Ikävöin sinua."

Perhoset lepattivat voimalla, joka sai koko huoneen keinahtamaan. Syvempi, varpaissa saakka tuntuva suudelma sai hänen polvensa notkahtamaan niin, että Tempest vajosi Tiarnanin rintaa vasten.
Hän hengitti miehen tuttua tuoksua, mikä teki hänen jaloistaan entistä huterammat. Hänkin ikävöi Tiarnania.
"Mitä sinä teet minulle", hän henkäisi melkein toruen, kun tunsi valuvansa kohti lattiaa, maailma silmissä keinuen.

Tiarnan ei olisi koskaan antanut vaimonsa kaatua. Ei tälläkään kertaa.
"Toivotin sinut tervetulleeksi kotiin", hän vastasi, pehmeää naurua äänessään, kun nosti Tempestin kunnolla käsivarsilleen, ja harpaten kissan ja lattialle levinneen veden yli istahti lukunurkkauksen sohvalle tätä edelleen sylissään pidellen.
"Sinulla on pitkä matka takanasi. Nyt haluan, että vain rentoudut, rakas."

Maailma keinahti kunnolla, kun Tiarnanin nosti hänet syliinsä ja Tempest nojasi päänsä miehen olkaan, kätkien kasvot lämpimään kaulataipeeseen. Tuttu tuoksu tuntui saavan hänen koko päänsä pyörälle.
Hän todella oli ikävöinyt Tiarnania. Oivallus työnsi ahdistusta kauemmas, kun hän käpertyi miehen syliin ja hipoi kaulan ihoa viileällä nenänpäällään.
"Minäkin ikävöin sinua", hän huokasi ja oli aikeissa kiertää kätensä miehen niskalle, kun kissat saapuivat, ähertäen itseään vuoronperään hänen syliinsä ja kiipeillen heidän jaloillaan.

Tiarnan alkoi ujuttaa valkeaa villakangastakkia varovasti vaimonsa yltä, tehden parhaansa, ettei olisi huitaissut samalla jotakuta heidän kissoistaan. Hän tunsi edelleen raastavan huonoa omaatuntoa siitä, kuinka monta kertaa oli tullut vahingossa potkaisseeksi niitä - hän ei voinut käsittää, kuinka Tempest saattoi liikkua niin sulavasti heidän pienten rakkaidensa pyöriessä ympärillään.
"Uskoisin, että tytötkin ovat onnellisia, kun olet taas kotona", hän vetosi, hipaisten huulillaan vaimonsa ohimoa.
"Kertoisitko minulle matkastasi?"

Tempest kiemurteli ulos takista ja suoristi vihreän, pitsiverhoillun mekon helmaa reisiensä peitoksi, kun painoi päänsä takaisin Tiarnanin olalle. Kissat kieltämättä vaikuttivat onnesta euforisilta. Leela oli ähertänyt itsensä kerälle hänen syliinsä ja Nyssa talloi parhaillaan sen päällä hakien hyvää asentoa. Romana oli kuljettanut narun mukanaan ja istui nyt hänen varpaidensa päällä, tuijottaen heitä suuret, vihreät silmät toiveikkaina, pörhistyneet viikset väpättäen.
"Minä, ehmm...", hän aloitti ja kadotti ajatuksen hengittäessään Tiarnanin tuoksua, "tapasin ihmisiä ja ajoin paljon autoa ja..." Hänellä ei ollut aavistustakaan. Hän nosti päätään, silitti tummia hiuksia taakse ja painoi suudelman miehen huulille.

Tiarnan kurotti laskemaan takin sohvapöydälle, ennen kuin poimi sohvan selkänojalla levänneen, pehmeän torkkupeiton kietoakseen sen vaimonsa ympärille.
"Sen minä jo tiesinkin, rakas", hän vetosi, käheää naurua äänessään, ja hipaisi naisen ohimoa uudelleen huulillaan.
"Nautitko faniesi tapaamisesta?"
Hän kietoi käsivartensa paremmin vaimonsa ympärille samalla kun vastasi suudelmaan.

Ilmeisesti sillä ei ollut merkitystä seisoiko hän vai istuiko, sillä hän tunsi saman epäuskoisen, häkeltyneen heikotuksen valtaavan kehonsa suudelman myötä. Se ei varmaan koskaan jättäisi häntä, ja eron jälkeen yhdessä oleminen saisi hänen polvensa tutisemaan.
"Mmm, nautin", hän vastasi hajamielisesti suudelmien lomassa ja punoi sormensa lujemmin hopean kirjomiin hiuksiin kuin estääkseen itseään leijumasta pois.
"Sinä sekoitat ajatukseni."

"Olen hyvin pahoillani", Tiarnan vakuutti, samalla kun antoi sormiensa vaeltaa vaimonsa selällä, lempeästi hieroen.
"Olen vain ikävöinyt sinua kovin."
Leela määkäisi loukkaantuneena, kun hänen kyynärpäänsä oli huitaista poloista kissaa suoraan päähän. Eikä hän edes huomannut, sillä Tempest oli vallannut hänen ajatuksensa.
"Sinun pitäisi päästä kylpyyn, rakas. Pitkään, rentouttavaan kylpyyn."

Tempest antoi päänsä vajota miehen hartiaa vasten ja tunsi selällään kulkevan kosketuksen saavan lopunkin tolkun valumaan pois hänen kehostaan. Viikkoja viipynyt, hermostunut kireys syvällä hänen sisällään tuntui hellittävän otettaan.
"Mieluummin viipyisin tässä", hän huokasi silmät kiinni painuneina. Hänen pitäisi puhua – mutta särkisikö se välittömästi hänen kotiinpaluunsa tunnelman? Mutta ahdistus voisi laueta hetkenä minä hyvänsä.
"Minä- kaikki on hyvin, minä olen vain ollut vähän... Ahdistunut viime aikoina."

Tiarnanin kulmilla häivähti kurtistus, mutta hän ei antanut vaimonsa sanojen häiritä selkää hierovan käden rauhoittavaa rytmiä.
"Niinkö?" hän kysyi, samalla kun Nyssa etsi itselleen parempaa paikkaa heidän sylistään.
"Mikä sinua on ahdistanut, rakas?"
Se ei tarkoittanut, että varjo oli tulossa takaisin, hän vakuutti itselleen.

"En tiedä", Tempest vastasi ja tunsi olevansa naurettava.
"Se on vain tunne, jota on vaikea selittää. Mutta sinun ei tarvitse huolestua." Se oli vain tunne. Kuin hän ei voisi hengittää ja selittämätön pelko ottaisi koko kehon valtaansa, kiristäisi jokaisen lihaksen kipeäksi ja jännittyneeksi kuin viulun kielet, tekisi olon sietämättömän levottomaksi.
"Se ei ole mitään vakavaa."

Tiarnan painoi hellän suudelman vaimonsa päälaelle. Hän tiesi, täydellisen hyvin, ettei hössöttäminen auttaisi mitään. Että hänen hermostumisensa saisi Tempestin olon todennäköisesti vain huonommaksi, ja saattaisi saada tämän vetäytymään kuoreensa.
Oli vaikea pysyä rauhallisena, kun joku hänelle niin uskomattoman rakas kärsi.
"Olen iloinen, että kerroit siitä minulle. Tiedäthän, että haluan todella tietää, miltä sinusta tuntuu?"

Tempest toivoi, että olisi voinut kertoa kärsineensä päänsärystä, joka lähti pois hyvillä unilla. Selittämätön ahdistus teki hänestä vain mielipuolen. Hän toivoi, että olisi voinut tarjota Tiarnanille jotain muuta kuin huolta ja lisää ongelmia.
Ajattele jotain muuta, hän käski itseään, ennen kuin lipsahtaisi takaisin itsevihaan.
Tiarnan-parka.
"Ja minä, ehm", hän jatkoi hieraisten stressaantuneena kasvojaan, "tapasin Stephenin."

Nyt Tiarnan ei voinut täysin estää hartioitaan jäykistymästä, tai kätensä liikettä pysähtymästä.
"Niinkö?" hän kysyi, kun oli koonnut itseään parin sydämenlyönnin ajan.
"Milloin? Oletko kunnossa, rakas?"
Muisto hotellihuoneen tapahtumista kylmäsi häntä edelleen. Mutta olisihan Tempest kertonut hänelle aiemmin, jos jotakin todella pahaa olisi tapahtunut?

"Kaikki on hyvin", Tempest vakuutti ja näpersi hajamielisesti hameensa helman pitsiverhoilua, päätyen nyppimään sen laidasta esiin lankaa. Hän oli tuhonnut ties kuinka monta vaatetta hermostuksissaan. Äiti oli aina paheksunut hänen hermostuksensa oireita.
"Birminghamissa", hän sanoi pohdittuaan hetken, missä lukuisista kaupungeista kohtaaminen oli ollut, "hän tuli hotellihuoneeseeni ja olin lyömässä oven kiinni, mutta hänen jalkansa oli välissä. Hän halusi kuitenkin vain pyytää anteeksi." Eikä hän ollut voinut kuin tehdä niin ja halata pahoissa tunnontuskissa ollutta miestä.

Tiarnanin kulmat olivat painuneet kurtistukseen, eikä hän huomannut Nyssaa, joka puski itseään hänen poskeaan vasten sohvan selkänojalle kivunneena.
Hotellihuoneeseen.
Pelkkä sana riitti muuttamaan hänen pulssinsa hermostuneeksi.
"Hän halusi pyytää sinulta anteeksi?" hän toisti, yrittäen koota ajatuksiaan.
"Mitä hän teki Birminghamissa?"

"En tiedä, se ei tullut puheeksi", Tempest vastasi ja puski hajamielisesti ohimollaan miehen solisluuta.
"Hän oli hyvin pahoillaan siitä, mitä meidän välillämme tapahtui ja hän halusi pyytää anteeksi." Sillä hetkellä, kun hän oli tunnistanut miehen oven takana siihen aikaan illasta ja ymmärtänyt, ettei saanut ovea kiinni, hän oli ollut sukeltaa hetkeksi puhtaaseen paniikkiin. Mutta Stephen oli vaikuttanut hyvin vilpittömältä ja hän oli päätynyt lohduttamaan miestä.
"Miten sinun viikkosi ovat menneet?"

Se kuulosti huolestuttavalta. Melkein siltä, kuin Stephen olisi tietoisesti etsinyt hänen vaimonsa käsiinsä, ja...
Mutta hänen oli yritettävä luottaa siihen, että Tempest tiesi itse parhaiten. Lakata holhoamasta vaimoaan.
"Miltä se sinusta tuntui, rakas?" hän kysyi, antaen sormiensa siirtyä hieromaan vaimonsa niskaa, etsien jännitystä, jonka voisi pyyhkiä pois kosketuksellaan.
"Hyvin. Lukuun ottamatta sitä, että olen ikävöinyt sinua."

Tiarnanin kosketuksessa oli taikaa, Tempest oli melko varma. Nytkin niskaa hierova käsi sai hänen päänsä vain vajoamaan miehen olkaa vasten ja silmät painumaan kiinni.
"Olin pahoillani hänen puolestaan, hän oli niin kovin pahoillaan. Olin hieman... Hermostunut, kun hän tuli sisään, mutta sille ei ollut syytä", hän vastasi ja hipaisi nenänpäällään Tiarnanin kaulaa.
"Minäkin ikävöin sinua."

Tiarnan oli huomannut, että samanlainen kosketus toimi toisinaan myös Nyssaan. Silloin, kun heidän nuorimmaisensa meni ylikierroksille, hän sai sen, silloin tällöin, rauhoittumaan pelkästään silittelemällä.
Kunnes se muisti taas, että oli aika jatkaa hepulia.
Hänen vaimonsa tapauksessa kyse oli tosin pikemminkin tunteiden ylikuormittumisesta kuin varsinaisesta ylikierroksille joutumisesta.
"Hänen kuuluukin olla pahoillaan, Em", hän muistutti, yritttäen estää kiukkua valumasta ääneensä.
"Hän satutti sinua ja petti luottamuksesi."

Tiarnan oli varmasti oikeassa, ja hän tuntisi sen, jos ajattelisi tarkemmin historiaansa Stephenin kanssa. Mutta pelkät välähdykset hetkistä, joina mies oli lyönyt rikki hänen itsetuntonsa, punonut sormet hänen hiuksiinsa ja yrittänyt pakottaa hänen päänsä alas, rusentanut hänen kaulaansa niin, että maailma pimeni, saivat hänen sykkeensä kiihtymään panikoituneeseen laukkaan.
"Luitko sen käsikirjoituksen?" hän kysyi vaihtaen aihetta ja hengitti syvään miehen tuoksua, nostaen toisen kätensä piirtämään hajamielisiä kuvioita tämän rintakehään.

Tiarnanilta vei hetken ymmärtää, mistä hänen vaimonsa puhui. Hän oli palannut muistoissaan takaisin hotellihuoneeseen ja hetkeen, jona hän oli pelännyt jälleen kerran ehtineensä paikalle liian myöhään.
Hän ei ollut varma, oppisiko milloinkaan antamaan itselleen anteeksi.
"Ah, ei, se on minulla vielä työn alla", hän myönsi, melkein nolona, sillä muisti sen itsekin vasta nyt.
"Tytöt ovat pitäneet minut varsin kiireisenä."

Tempest nosti päätään ja katsahti toruen Romanaa, joka alkoi kehrätä välittömästi ja siristi onnellisena vihreitä silmiään. Hän ojensi kätensä ja silitti kissan päätä. Kaksi muuta olivat asettuneet solmuksi hänen syliinsä.
"Kuulkaapa pienet rakkaat", hän vetosi pehmeästi, "oletteko te vetäneet Tiarnania nenästä ja juoksuttaneet miesparkaa?" Romana puski kättä katumattomana ja määkäisi ääni väpättäen.
"Ihanko totta?" Tempest nauroi hiljaa ja rapsutti kissan korvantaustaa.
"Aiheuttivatko ne paljon harmia?"

Pienet rakkaat karvanaamat.
Yksikään niistä ei osoittanut minkäänlaisen katumisen merkkejä kuningattaren sanoista huolimatta, Nyssa korosti välinpitämättömyyttään venyttämällä jalkaansa varpaat harallaan.
Niinpä niin.
"Minun on hyvin hankala sanoa tytöillemme ei", hän myönsi, ja jäi katselemaan Romanaa.
"Pelkään, että Romana on hieman pyöristynyt sillä välin, kun olet ollut poissa."

Tempest hymyili ja antoi Romanan puskea ohimoaan, kun se kiipesi nuohoamaan sohvan selkänojalle. He koskettivat neniään vastakkain, ennen kuin hän vapautti kätensä ja siirtyi silittämään sormenpäillään Tiarnanin hiusten hopeisia juovia.
"Milloin meidän pitäisi matkustaa Los Angelesiin?" hän kysyi ja katseli miehen myrskynharmaita silmiä, tuntien perhosten lepattavan vatsassaan. Oli varmaankin absurdia tuntea edelleen sama, häkeltynyt reaktio oman aviomiehensä läsnäolosta.

"Kunhan olet ensin saanut levätä rauhassa kotona", Tiarnan vastasi, pyyhkäisten vaalean suortuvan vaimonsa korvan taakse.
"Gaala järjestää itsensä ilman minuakin, joten meillä ei ole kiirettä."
Vaikkei hän halunnutkaan myöntää sitä itselleen, hän ei voinut olla tuntematta huolta vaimonsa jaksamisesta. Matkustaminen oli tälle jo itsessään rankkaa, puhumattakaan pitkästä lentomatkasta.
Tempest oli ollut jo valmiiksi ahdistunut.
"Oletko varma, ettet haluaisi minun laittavan sinulle kylpyä?"

Tempest painoi hetkeksi katseensa. Tiarnan oli niin uskomattoman huomaavainen ja huolehtiva. Ja hän tunsi olevansa jälleen sairaalloinen ihmisraunio, joka kahlisti myös läheisensä kiinni sänkyynsä.
Normaalit ihmiset eivät tarvinneet aina lepoa pienenkin matkustelun tai rasituksen jälkeen.
"Voin käydä laittamassa sellaisen itse", hän lupasi ja nousi Tiarnanin sylistä, laskien kissat varovasti sohvalle.
"Ota vain rennosti."

"Mutta en haluaisi päästää sinua luotani", Tiarnan vetosi, samalla kun tarttui hellästi vaimonsa käteen.
"Nyt, kun olen saanut sinut taas takaisin."
Hän painoi tämän kämmenselälle hellän suudelman.
"Tahdotko kylpeä rauhassa, vai kelpaako vanha miesrähjäsi seuraksi?"

Tempest soi miehelle häkeltyneen hymyn ja laski hetkeksi katseensa. Älä anna ahdistukselle yliotetta elämästäsi, hän muistutti itseään ja nyökkäsi.
"Olet aina tervetullut seurakseni", hän lupasi eikä voinut olla hymyilemättä kuvaukselle vanhasta miehenrähjästä. Tiarnanin täytyi olla maailman karismaattisimpia, hurmaavimpia miehiä, eikä Tempest voinut mitään sille, että kasvava hopean määrä miehen hiuksissa sai hänen vatsanpohjansa nipistämään.
Hän ojensi kätensä Tiarnanille johdattaakseen tämän heidän kylpyhuoneeseensa.

Tiarnan epäili, etteivät heidän kissansa antaisi hänelle anteeksi sitä, että hän oli vienyt kuningattaren huomion. Mutta se oli karvanaamoille huonompi juttu, hän oli kaivannut vaimoaan eikä aikonut tuntea syyllisyyttä siitä.
Hän painoi kämmenselälle uuden suudelman, ennen kuin nousi seisomaan ja seurasi vaimoaan heidän makuuhuoneensa yhteydessä olevaan kylpyhuoneeseen.
Ehkä jonakin päivänä hän lakkaisi muistamasta, kuinka oli murtanut oven.
"Ehditkö kylpeä kertaakaan rauhassa kiertueesi aikana, rakas?"

"Uusi managerini on hyvin ymmärtäväinen ja aikataulutti päiväni hyvin armollisiksi", Tempest vastasi kääntäen veden valumaan ja painaen tulpan modernisti muotoillun ammeen pohjaan.
"Taisin viipyä kylvyssä melkein joka ilta. Minusta on ihana sukeltaa veden alle." Se oli aina ollut hänen maailmansa, hän muisti painottoman hiljaisuuden melkein ensimmäisenä asiana elämästään. Seaborn oli saanut ensiaskeleensa jo silloin.
Hän riisui sukkahousut vihreän, pitsikirjaillun mekon alta viikaten ne kylpyhuoneen tasolle. Tiarnan on nähnyt sinut alasti ennenkin, hän muistutti itseään, kun tunsi ujon hermostuksen hiipivän ihonsa alla ryhtyessään avaamaan mekkonsa selällä kulkevia nappeja.

"Se on hyvä", Tiarnan vakuutti, ja vaikka hänen olisi varmastikin pitänyt olla se, joka laittoi kylvyn valmistumaan, hän huomasi unohtuvansa silittelemään vaimonsa selkää samalla kun tämä käänsi veden päälle.
Hän yritti olla muistelematta sitä, kuinka tämä oli ollut kadota mereen. Jos hän olisi herännyt hetkenkin myöhemmin, niin...
Mutta ei tehnyt hyväksi ajatella menneitä liiaksi. Ei unohtua kauhuntunteeseen, joka toisinaan tuntui puristavan ilman hänen keuhkoistaan.
Hän harppasi lähemmäs ja alkoi auttaa mekon selkämyksessä kulkevien nappien kanssa.
"Kuinka ihmeessä nämä on tarkoitus saada suljettua silloin, kun on yksin?" hän naurahti, hipaisten paljastuvaa selkää sormenpäillään.

"Hyvällä onnella?" Tempest vastasi häivähdys hymyä huulillaan ja kallisti päätään eteen, pyyhkäisten hiukset olkansa yli. Nappien auettua hän pujottautui ulos mekosta, viikaten senkin kylpyhuoneen tasolle ja kokeili ruhtinaallisesti vaahtoavaa, kutsuvalta tuoksuvaa kylpyä kädellään, ennen kuin potkaisi itseään henkisesti ja pujottautui ulos alusvaatteistaan, solahtaen kuumaan veteen ja kadoten sen vaahtoisan pinnan alle.

Tiarnanin oli pakko myöntää, että siltä se kovasti vaikutti.
"Muistan edelleen hääpukusi nappirivistön", hän huomautti, kumartuen painamaan suudelman paljastuneelle niskalle ennen kuin astui askeleen taaksepäin, antaakseen vaimolleen tilaa riisua puvun.
"Se oli ajaa minut hulluksi monellakin eri tavalla."
Heidän hääpäivänsä oli hänen muistoissaan yksi hänen elämänsä onnellisimpia päiviä. Ja ehkä he vielä jonakin päivänä voisivat tehdä häämatkansa uudelleen.

Häiden ja erityisesti niitä seuranneen yön muisto sai hänen poskensa polttelemaan, ja Tempest oli kiitollinen mahdollisuudesta kadota hetkeksi kylpyvaahdon alle kokoamaan itseään.
Tiarnan oli hänen aviomiehensä. Se tuntui edelleen yhtä epätodelliselta.
Hän työnsi märkiä hiuksia taakse kasvoiltaan noustessaan istumaan ammeen toiseen päähän ja hieraisi pisamaisia kasvoja veden liimatessa ripset kiinni toisiinsa.
"Tuletko?" hän kysyi ja seurasi ujosti sivusilmällä miehen riisuutumista.

Tiarnan yritti olla laskematta sekunteja, jotka olivat kuluneet siitä, kun Tempest painui pinnan alle.
Silti hän oli hyvin helpottunut, kun tämä nousi takaisin pintaan.
"Tulen", hän vastasi, samalla kun tarttui paitansa helmaan ja nykäisi samaan aikaan sekä neulepaidan että sen alla olevan pitkähihaisen t-paidan koruttomasti päänsä yli yhdellä kertaa. Hiukset rätisivät hetken sähköisinä, kun hän alkoi avata housujensa vyötä.
"Unohduin vain ajattelemaan sinua."

"Niinkö?" Tempest tiesi, että miehen sanat saivat pisamaiset posket punehtumaan pari astetta syvemmin. Joskus hän halusi läpsiä kasvojaan. He olivat naimisissa, herran tähden.
Ja silti hän koki aina naurettavan suuria tunnontuskia katsellessaan miehen riisuutumista, sillä hänen oli vaikeaa katsoa pois, mutta kun vyö aukesi, tuntui väärältä katsoa. Joten hänen katseensa päätyi liikkumaan kainosti kylpyvaahdosta kylpyhuoneen kattoon, Tiarnanin paljaaseen, hyvin vaikuttavaan rintakehään ja alemmas, kunnes se nykäisi nolostuneena lattiaan.
Hän on aviomiehesi, sinä auttamaton typerys.

Tiarnan oli jo oppinut vaimonsa kanssa siihen, että paras tapa toimia tällaisissa tilanteissa oli vain toimia luontevasti niin, kuin yleisöä ei olisi ollutkaan. Saatuaan vyönsä auki hän riisui housunsa, ja viikkasi ne vailla suurempaa keskittymistä läheiselle tasolle. Samalla hän katsahti vaimoaan silmäkulmastaan, ja vieno punastuminen tämän poskilla sai hänen silmänsä siristymään hellästä hymystä.
Tällaisina hetkinä hän tunsi, että Tempest oli oma itsensä. Hänen Emmiensä.
Hän riisui vielä viimeiseksi sukkansa, ennen kuin kipusi varovasti lämpimään veteen. Ollessaan yksin hän harvemmin kylpi.
Hän ojensi käsiään kutsuen Tempestiä nojaamaan rintakehäänsä.

Joku päivä hän voisi katsoa miestään punastumatta tai kääntämättä katsettaan pois, Tempest vannoi itselleen tuskastuneena. Joku päivä. Hän tunsi kasvojensa kuumottavan mitä pikaisimmastakin vilkaisusta, ja sitten Tiarnan oli jo vedessä, kutsuen häntä syliinsä.
Hän ei voinut käsittää, miksi erossaolo ja ahdistus saivat hänet käyttäytymään näin. Sinä typerys. He olivat olleet alastomina yhdessä jokusen kerran aikaisemminkin. Tiarnan oli saanut hänet tuntemaan sanoinkuvaamattomia asioita heidän ollessaan alasti. Ja silti syke lepatti levottomana, kun hän liukui veden poikki, kosketti lämmintä, paljasta ihoa nojautui Tiarnanin syliin, nojaten selkänsä tämän rintaa vasten.
"Me voisimme pitää juhlat", hän totesi, sormet hajamielisinä miehen reiden ihoon piirtäen, "Oscar-ehdokkuutesi kunniaksi."

Tiarnan ei ollu valehdellut. Hän oli todella kaivannut vaimoaan. Kaipaus oli ollut toisenlaista kuin silloin, kun hän oli itse matkalla. Koti tuntui hirvittävän tyhjältä silloin, kun Tempest ei ollut läsnä. Se, että kissat pyörivät yhtäkkiä hänen ympärillään muutoinkin kuin ruoka-aikaan, oli kipeä, konkreettinen muistutus siitä, että jotakin puuttui.
Mutta nyt Tempest oli kotona.
Hän kietoi käsivartensa kevyesti vaimonsa hennon vartalon ympärille ja painoi suudelman tämän vaaleiden hiusten joukkoon.
"Millaisista juhlista pitäisit, rakas?"

Hän muistutti itseään siitä, että oli kotona ja suosikkipaikassaan maailmassa, Tiarnanin syleilyssä. Ei ollut syytä olla enää hermostunut tai stressistä kireä. Tempest nojasi mieheen ja antoi päänsä vajota tämän solisluuta vasten.
"Sellaisista, joissa voisit tavata ystäviäsi, juhlia huoletta, nauttia olostasi ja tuntea olevasi häkellyttävän rakastettu", hän vastasi katsellen kylpyhuoneen seinää, vaikka näkikin jotain aivan muuta.
"Sinun pitäisi saada juhlia niin upeaa saavutusta", hän jatkoi ja kiersi miehen käsivartta tiukemmin ympärilleen.

Tiarnan halasi Tempestin paremmin syliinsä, vastaten vaimonsa kosketukseen melkein tiedostamatta.
"Ne kuulostavat mukavilta juhlilta", hän myönsi, samalla kun painoi nenänpääntä vaaleiden, nyt kosteiden hiusten joukkoon. Sormenpään silittelivät siroa kylkeä lempeästi pinnan alla.
"Vaikka niin kuulostaa myös kotona juhliminen sinun kanssasi, rakas."
Hollywoodissa väki tuntui käyttävän hyödykseen jokaisen mahdollisuuden juhlimiseen.

Tempest katsahti miehen karismaattista profiilia ylös silmäkulmastaan ja tunsi tuttujen perhosten elävän sisällään. Kuuma vesi ja kylpysuola – tai ehkä vain kosketus – saivat kireyden sulamaan hiljalleen pois lihaksista, ja hän tunsi vajoavansa miestä vasten melkein voimattomana.
"Voit juhlia kanssani milloin vain", hän huomautti hajamielisesti ja silitti Tiarnanin reittä, "tämä on oikeiden juhlien arvoinen tilaisuus. Ystäväsikin haluavat juhlistaa sinua."

"Minä juhlisin mielelläni kanssasi milloin tahansa", Tiarnan vakuutti, ja onnistui vain vaivoin estämään kättään käymästä levottomaksi veden alla. Vanha mies. Mutta hän oli kaivannut vaimoaan kipeästi, joten ehkä se suotiin hänelle lopulta anteeksi.
"Mutta olet ehkä oikeassa. Olisi mukava juhlia sitä ystävien kanssa. Edellisestä ehdokkuudestani on ehtinyt kulua tovi."
Ja silloinkin hän oli pitänyt juhlat. Siitä tuntui kuluneen pieni elinikä, hänen läpimurtoroolistaan.

"Ehkä Dwayne ja Marlene ja muutkin muualla asuvat ystäväsi tulisivat paikalle", Tempest ehdotti ja pohti, kuinka voisi varmistaa onnistuneet, vapaat juhlat miehelle. Ainakin kun he olisivat kotona, Tiarnanin ei tarvitsisi murehtia hänestä ja hänen jaksamisestaan, eihän?
"Kaipaatko takaisin töihin?" hän kysyi ja käänsi päätään niin, että saattoi puskea miehen leukaperää kevyesti ohimollaan.

"Ehkä", Tiarnan myönsi ja painoi hellän suukon vaimonsa hiusten joukkoon.
Se huono puoli kansainvälisessä ystäväpiirissä oli, että kaikki olivat harvoin yhtä aikaa koolla. Varsinkin, kun jokaisella oli täysin omanlaisensa aikataulu töiden suhteen.
"Meidän pitäisi myös juhlistaa Aidan Oscar-esiintymistä ja Anastasian menestystä ehdokkuuksien suhteen."
Kysymys sai hänet kurtistamaan hieman kulmiaan.
"Olen onnellinen siitä, että voin viettää enemmän aikaa kanssasi."

Tempest painoi katseensa hetkeksi tuntiessaan kuvottavan ahdistuksen kouraisevan vatsaansa. Muistot typeristä teoista kummittelivat häntä, mutta hänen oli vaikea kohdata niitä. Hänen oli vaikeaa sisäistää sitä, että hän oli todella tehnyt niin – monta kertaa.
"Tuntuuko sinusta, ettet voi jättää minua yksin? Tai ettet voisi nauttia työstäsi?" hän kysyi ja kipristi varpaitaan.

Lämmin, onnellinen tunne alkoi hiipua, vaikka Tiarnan tekikin parhaansa pitääkseen siitä kiinni.
"Em, sinä et ole este minun elämälleni", hän vakuutti, yrittäen pitää äänensä rauhallisena.
"Voisin palata takaisin töihin, mikäli haluaisin."
Vaikka hän ei ollutkaan varma, oliko se täysin totta. Jo se, että Tempest oli lähtenyt kiertueelleen yksin, oli herättänyt hänessä ahdistuksen, jonka hän oli toivonut jo siirtyneen menneisyyteen. Hän oli joutunut pidättelemään itseään, ettei olisi lähettänyt jatkuvasti viestiä varmistellakseen, että kaikki oli hyvin.
Toisinaan hän oli ratkaissut ongelman lähettämällä kuvia heidän kissoistaan.

Tempest katseli kylpyvaahtoa ja kiersi kädet ympärilleen. Hän ei saisi olettaa tietävänsä, mitä Tiarnan ajatteli ja halusi. Hän puri alahuultaan ja sulki hetkeksi silmänsä torjuakseen ihon alla salakavalana vaanivaa ahdistusta.
Nauti kotiinpaluusta.
"Olen pahoillani", hän totesi hiljaa hetken hiljaisuuden kuluttua. Kaikesta.

Tiarnanin kulmien väliin ilmestyi huolestunut juova.
"Rakas, mistä sinä olet pahoillasi?" hän kysyi, sormet edelleen hellinä Tempestin kylkeä pitkin kulkien.
Ei ole mitään syytä, hän oli aikeissa jatkaa, mutta esti itseään viime hetkellä. Hänen oli kuunneltava, mitä hänen vaimollaan oli sanottavanaan, ei kieltää tämän tunteita.

"Siitä, mitä olen tehnyt sinulle", Tempest sanoi hapuillen oikeita sanoja. Ne tuntuivat pettävän hänet, kun hänen oli puhuttava omista tunteistaan.
"Mitä tein häämatkallemme ja sen jälkeen. Kaikesta kamalasta, mitä olen sanonut sinulle. Huolesta, jota olen aiheuttanut. Ajattelemattomuudesta. Kaikesta."

Rakas, me olemme puhuneet tästä, Tiarnan olisi halunnut huomauttaa. Sinun ei tarvitse ajatella sitä enää, kaikki on hyvin. Se on mennyttä.
Hänen sydäntään särki ajatella, että se kaikki vaivasi edelleen hänen vaimonsa mieltä.
"Rakas, ei sinun tarvitse olla pahoillasi", hän vetosi sen sijaan.
"Et ollut oma itsesi. Et ole voinut hyvin."

Hän oli pahoillaan suurimmasta osasta heidän suhdettaan. Hän olisi halunnut jatkaa anteeksipyyntöä, mutta puri kieltään. Se päätyisi vielä huonosti.
Oli parempi olla lähtemättä ajatuspolulle 'Tiarnan ansaitsisi niin paljon enemmän'.
Hetken hän harkitsi kääntyvänsä ympäri ja houkuttelevansa miehen suudelmaan harhauttaakseen heidät miellyttävämmille vesille, mutta luultavasti sekin päättyisi huonosti. Tiarnan tiesi hänen olevan ahdistunut.
"Tuntuuko sinusta vielä, ettet voi puhua minulle toiveistasi tai mistä pitäisit? Koska pelkäisit painostavasi minua enkä osaisi kieltäytyä?" Tempest jatkoi hetkeä myöhemmin.

Huolestunut juova ei kadonnut kulmien välistä.
"Mitä tarkoitat, rakas?" Tiarnan kysyi, antaen sormiensa vaeltaa vaimonsa kyljellä. Oliko Stephenin tapaaminen nostanut vanhat pelot jälleen pintaan? Ei kai mies ollut sittenkin satuttanut Tempestiä?
Ajatus sai valkoisen raivon välähtämään hänen mielessään.
Mutta ehkä asia vaivasi naista kaiken aikaa. Ehkä tämä ei uskaltanut vain aina puhua siitä.

Tempest halveksi itseään tuntiessaan poskiensa polttavan ja sanojen takertuvan kitalakeen. Hänen pitäisi voida puhua asioista niiden oikeilla nimillä omalle aviomiehelleen.
"Kysyin sinulta joskus, mistä pidät tai mitä toivot tai- tai onko sinulla... Fantasioita", hän pakotti itsensä sanomaan sanan, vaikka joutui painamaan katseensa kylpyvaahtoon ja tunsi koko kasvojen kuumottavan.
"Ja koit, ettet voisi kertoa minulle, koska pelkäisit painostavasi minua ja etten osaisi kieltäytyä, vaikken haluaisi."

Osa Tiarnanista pelkäsi sitä edelleen. Kaiken sen jälkeen, mitä hänen vaimonsa oli joutunut kokemaan, ja miten arvottomaksi tämä oli saatu tuntemaan itsensä.
"Olen vain onnellinen, kun olemme yhdessä", hän vakuutti, painaen kosteiden hiusten joukkoon suudelman.
"En kaipaa mitään sen enempää."
Hän yritti olla ajattelematta, mihin Stephen oli pakottanut hänen vaimonsa silloin, kun nämä olivat olleet yhdessä.

Tempest painoi silmänsä hetkeksi kiinni huultaan terävästi purren ja löi alas kuumat kyyneleet, jotka uhkasivat vaania luomien takana. Se ei tarkoittanut, että Tiarnan ei pystynyt kertomaan hänelle. Ehkä mies todella ei kaivannut mitään muuta, halunnut kokeilla mitään tai haaveillut mistään hänen kanssaan.
Lakkaa olettamasta, että hän ajattelee sinusta kuin sinä itsestäsi. Ehkä Tiarnan ei nähnyt surullista, tylsää, kokemattomuudessaan perinpohjaisen epäinnostavaa hahmoa.
"Vesi taitaa jäähtyä", hän totesi hiljaa ja siirtyi kauemmas, poimien suihkun telineestään ja huuhtoi vaahtoista vettä pois hiuksistaan.

Juova kulmien välissä syveni.
"Rakas, onko kaikki hyvin?" Tiarnan kysyi, samalla kun ojensi kättään auttaakseen vaimoaan hiusten huuhtelemisessa.
Kylmä huoli vihlaisi kipeänä, sillä hän pelkäsi sanoneensa jotakin väärää. Joskus hänestä tuntui siltä, kuin varjon läsnäolo suodattaisi ja vääristäisi hänen sanojaan, niin että ne vahvistivat sitä, mitä Tempest ajatteli itsestään.
Hän toivoi, ettei asia ollut niin.

"Kaikki hyvin", Tempest vastasi ja vakuutti itselleenkin niin. Älä anna itsesi ahdistua jälleen olemattomista. Voit kasvaa eri ihmiseksi.
Silti häntä oksetti. Miksei ahdistus voinut vain irrottaa otettaan?
"Kiitos", hän totesi huomaavaiselle avulle hiusten kanssa ja nousi hetken kuluttua ylös selin Tiarnaniin, kurotti pyyhkeen telineestä ja kiersi sen ympärilleen kiiveten ylös ammeesta.
"Kylve vain rauhassa", hän kannusti, ennen kuin katosi makuuhuoneen puolelle.

Jotakin oli tapahtunut.
Tiarnan ei ollut varma, mitä hän oli tehnyt tai sanonut väärin. Hänen olisi pitänyt tietää. Parempi aviomies olisi tiennyt.
Niin kuin senkin, että vaimo oli niin itsetuhoinen.
Hän katseli hetken onnettomana veteen liukenevaa kylpyvaahtoa, ennen kuin irrotti tulpan pohjasta ja nousi seisomaan. Hän huuhtoi vaahdon iholtaan samalla kun vesi valui viemäriin, ja astui ulos ammeesta etsien katseellaan pyyhettä. Käytettyään hetken hiustensa kuivaamiseen hän kietaisi pyyhkeen lanteilleen ja suuntasi makuuhuoneen puolelle etsimään vaimoaan.

Typerys, typerys, typerys, Tempest halusi hokea itselleen, mutta sen sijaan vain löi kämmenpohjalla ohimoaan seistessään pimeässä vaatekomerossa, jonka massiivinen ikkuna antoi valaistun Lontoon ylle. Hän oli vaihtanut pyyhkeen alushousuihin ja yhteen Tiarnanin vanhoista t-paidoista, ja ripustanut kostean pyyhkeen hajamielisesti kaapin oveen.
Älä lähde tälle polulle.
Hän soi miehelle puolittaisen hymyn ja poimi sitten hammasharjansa telineestä, kumartuen lavuaarin ylle pesemään hampaitaan.
"Ehkä meidän pitäisi käydä nukkumaan."

Nähdessään tyhjän makuuhuoneen Tiarnan tunsi hetken kylmän, kouraisevan pelon kun ne kerrat, joina Tempest oli lähtenyt ulos eikä vastannut puhelimeen, palasivat hänen mieleensä.
Tietenkin hän oli hölmö. Tietenkin Tempest oli vain pukeutumassa. Helpotus pyyhkäisi hänen ylitseen niin voimakkaana, että se teki hänen olostaan hetken hieman huteran.
"Em, rakas, mitä minä sanoin?" hän vetosi, katsellessaan huolissaan vaimoaan.
"Mitä tapahtui?"

Tempest katsahti peilikuvaansa lavuaarin yllä olevasta peilistä ja laski katseensa inhoten, huuhtoen suutaan. Miehen kysymys sai hänet kohottamaan hämmentyneenä päänsä.
"Mitä? Ei mitään. Et sinä tehnyt mitään", hän vastasi levottomana ja suoristautui, laskien hammasharjan takaisin telineeseen ja pyyhkäisten suutaan, jossa viipyi piparmintun maku.
"Älä huolehdi, rakas", hän totesi ja palasi takaisin makuuhuoneen puolelle, kiiveten sänkyyn. Ehkä nyt oli teknisesti hieman aikaista käydä nukkumaan, hän myönsi itselleen katsahtaen vasta kahdeksaa näyttävää kelloa.

Tiarnan seurasi katseellaan vaimoaan, joka oli vasta palannut kiertueeltaan. Ehkä tämä oli väsynyt. Seuraavana päivänä olisi vielä jokin esiintyminen, jos hän muisti oikein. Ei ollut mikään ihme haluta nukkumaan näin aikaisin.
Silti levottomuus ei jättänyt häntä rauhaan, kun hän siirtyi vuorostaan pukeutumaan. Ei tosin yövaatteisiin, ei vielä tähän aikaan illasta, vaan puhtaisiin kotivaatteisiin.
Kaikki oli vaikuttanut olevan hyvin ennen kylpyä, hän vakuutti itselleen, samalla kun kiskoi pehmeän neuleen päänsä yli.
"Rakas, oletko varma, että kaikki on hyvin?" hän vetosi astuessaan makuuhuoneeseen.

Tempest pujotti jalkansa peittojen alle ja valui sitten itse perässä, nykien tyynyn päänsä alle ja käpertyen kerälle. Ei mennyt kauaa, että Leela pujottautui hänen syliinsä peittojen alle, Nyssa seurasi sitä ja Romana asettui istumaan hänen lonkalleen, häntä tassujen ympäri kierrettynä ja silmät sirrillään.
Hän hankasi vapaalla kädellä kasvojaan.
"Ei, mutta sinun ei tarvitse huolehtia. Tämä menee ohi."

Tiarnan seisahtui sängyn vierelle, katsellen vaimoaan huolissaan.
"Tahtoisitko jotakin ennen nukkumaanmenoa? Juotavaa?"
Hän oli varannut jääkaappiin tuoretta hedelmäsalaattia ja pari smoothieta, ja pakkaseen jäätelöä uskoen, että Tempest saattaisi olla nälkäinen ajomatkan jäljiltä.
Huoli kalvoi kipeänä jossakin kylkiluiden välissä.

"Ei kiitos", Tempest vastasi käpertyen paremmin kerälle kissojen ympärille ja halasi lämpimän kehräyksen vatsaansa vasten. Kosteat, vaaleat hiukset jäivät tyynylle, kun hän kätki kasvonsakin peiton alle, haudaten ne Leelan suklaavalkeaan, silkkiseen turkkiin.
"Tee vain jotain mukavaa äläkä murehdi."

Tiarnan katseli hetken kohoumaa peiton alla, huojuen kahden vaiheilla. Ahdistuisiko Tempest vain pahemmin, jos hän painostaisi tätä puhumaan? Vai voiko tämä huonommin, kuin antoi ymmärtää, ja jos hän antaisi asian vain olla, voisiko jotakin pahaa tapahtua?
Hän esti itseään vain vaivoin katsomasta kohti kylpyhuonetta.
"Hyvä on", hän myöntyi lopulta, ja kosketti peiton läpi vaimonsa säärtä.
"Nukkukaa hyvin. Olen olohuoneessa, jos tarvitset jotakin."

Lauantai 2. helmikuuta 2019, 20.02, the Dorchester, Lontoo

Esiintyminen ei ollut hänen juttunsa, Tempest totesi kahdettatoista kertaa tunnin sisään, kun vaihtoi asentoa mustan taksin takapenkillä ja nakersi peukalonsa syrjää hermostuneena. Hän inhosi ihmisten eteen nousemista ja puheiden pitämistä. Vaikka sirossa käsilaukussa oli huolellisesti kirjoitetut kortit puhetta varten, ajatus sai pahoinvoinnin vellomaan vatsassa ja muutti kädet kylmiksi ja kömpelöiksi.
Jalka väpätti levottomana, kun hän tuijotti ikkunasta yötä kohti valuvaa kaupunkia ja nyki polvimittaisen Oscar de la Rentan cocktailmekon helmaa suoraksi kermanvalkean villakangastakin alla. Valkokultaiset, rohkean graafiset kukat risteilivät vaaleanpunaisen satiinin poikki siroissa oksissa. Aamusta saakka lukijoiden kanssa vietetty, pitkä päivä tuntui kehossa, joka tosin saattoi käydä ylikierroksilla vain pitkään ihon alla pesineen ahdistuksen tähdenkin.
Loistelias Dorchester lähestyi ja Tempest sulki silmänsä, tuntien pahoinvoinnin nousevan.

Vaimonsa vieressä istuva Tiarnan toivoi kahdettatoista kertaa tunnin sisään, että olisi voinut jotenkin ottaa vaimonsa ahdistuksen kannettavakseen. Hän tunsi itsensä turhauttavan avuttomaksi, kun ainoa asia, johon hän tuntui olevan kykenevä, oli hieroa siroa niskaa hellästi takin kauluksen alta. Osa hänestä toivoi, että hän olisi vain voinut pyytää taksinkuljettajaa kääntymään ja ajamaan takaisin kotiin.
Mutta tämä ei ollut hänen iltansa.
"Kaikki hyvin, rakas", hän vakuutti rauhallisella äänellä Tempestin sulkiessa silmänsä.
"Kaikki tulee menemään hyvin."

Tiarnan oli kohtuuttoman kärsivällinen ja kiltti. Tempest puraisi alahuultaan estääkseen ajatuksiaan lipsahtamasta synkille, itseinhosta kivuliaille urille. Hän olisi halunnut huutaa ahdistuksen ulos kehostaan.
Hän soi miehelle poissaolevan, puolittaisen hymyn, kun nousi taksista sen liukuessa pysähdyksiin loisteliaan hotellin eteen ja uniformuun pukeutuneen työntekijän avatessa taksin oven. Talvi näykki silkkisten sukkahousujen verhoamia sääriä, ennen kuin he olivat jo kultasävytteisessä aulassa ja hänen kustantajalleen työskentelevä assistentti johdatti heitä kohti juhlasalia, jossa tarjoiltaisiin pian cocktaileja ja alkupaloja juhlaväelle. Se oli jo varsin täynnä arvostettuja vieraita, ja Tempest toivoi, että olisi voinut haihtua.

Tiarnan nousi taksista vaimonsa perässä ja painoi kätensä kevyesti tämän selälle heidän suunnaessaan kohti hotellin lasisia ovia, joiden läpi valo hohkasi helmikuisen illan pimeyteen. Jos hänellä olisi ollut aikaa pysähtyä ajattelemaan asiaa, hän olisi melkein voinut kuvitella heidän astelleen yhteen Hollywoodin tilaisuuksista, joskin täällä olisi läsnä hänelle paljon vähemmän tuttuja kasvoja. Hän tarjoutui auttamaan takin vaimonsa yltä, ennen kuin heitä jo johdatettiin kohti juhlasalia.
Asettaessaan kätensä takaisin siroa selkää vasten hän saattoi vain toivoa, ettei tilaisuus olisi liian stressaava Tempestin mielelle.

Vain Tempestin hyvin tuntevat saattoivat nähdä ahdistuksen, jonka nainen kätki hillityn, ujon hymyn taakse. Kasvava pakovaisto ja halu kiepahtaa ympäri ja juosta suoraan ulos ovista asuivat kultaisissa, elegantisti ehostetuissa silmissä.
Hän ei halunnut pitää puheita. Hän oksentaisi.
"Juotavaa, madame? Sir?" siistiin pukuun pukeutunut tarjoilija tiedusteli, ja Tempest poimi tarjottimelta vaaleanpunaoranssin drinkin, ottaen pitkän, stressaantuneen siemaisun pillistä. Alkoholi poltti, mutta hän otti toisenkin pitkän kulauksen. Ihmisiä tuntui pyörivän ympärillä loputtomat määrät. Moni vaihtoi muutaman sanan ja puristi hänen kättään, ennen kuin hänen kustantajansa, tyylikkäästi pukeutunut, keski-ikäinen Sean Seabrooke, tarttui hänen käsivarteensa johdattaakseen hänet lavalle.
Tempest tyhjensi lasinsa pitkällä kulauksella ja ojensi sen sitten anteeksipyytäen Tiarnanille, ennen kuin etsi puheensa käsilaukustaan ja suuntasi lavaa kohti tuntien pahoinvoinnin saavan huoneen keinumaan.
Voi luoja, toivottavasti hän ei oksentaisi kaiken kansan edessä.

Tiarnan poimi itselleen auringonlaskua väriltään muistuttavan drinkin tarjottimelta, ja esti itseään viime hetkessä varoittamasta vaimoaan siitä, ettei tämän kannattanut juoda liian nopeasti.
Tempest oli aikuinen ihminen, joka ei varmasti kaivannut häntä holhoamaan itseään. Hän päinvastoin pelkäsi, että se saattaisi vain pahentaa naisen oloa, saada tämän tuntemaan itsensä täysin avuttomaksi.
Hän ei halunnut sitä.
Ottaessaan lasin vastaan hän kumartui painamaan hellän suukon Tempestin poskelle.
"Puhu minulle", hän kuiskasi hiljaa, ennen kuin otti paikkansa vieraiden joukossa.
Ehkä se ei veisi jännitystä pois, mutta hän toivoi silti, että Tempest voisi keskittyä häneen väenpaljouden sijaan.

Hän ei jälkikäteen muistanut, mitä oli sanonut. Vaikka odottavalle yleisölle juhlistettavan kirjailijan puhe näyttäytyi hallittuna ja ujona, Tempestin pään sisällä hän taisteli vastaan halua lyödä itseään tai piiloutua korokkeen taakse.
Korteille siististi kirjoitettu teksti tuntui hyppivän silmissä. Kädet olivat kylmät ja meinasivat pudottaa kortit vähän väliä. Pari korttia lipsahtikin sormista ja leijaili salin lattiaa peittävälle matolle. Lattia aaltoili hänen allaan. Sanat tuntuivat takertuvan kitalakeen.
Hän kyykistyi poimimaan pudonneet kortit ja tunsi niiden tärisevän sormissaan. Kun hän kohotti katseensa odottaviin kasvoihin, sanat tuntuivat häviävän hänen mielestään. Hän tiesi kuumien, turhautuneiden kyynelten vaanivan pinnan alla. Tämä oli kuin kidutusta.
Ja kun tästä huomionosoituksesta, kaikesta osoitetusta tuesta ja arvostuksesta oli kiitetty tarpeeksi, hän sai laskeutua takaisin juhlavieraiden joukkoon Seanin kannustava kosketus selällään poltellen. Tempest puristi hymyillen odottavia käsiä, mutta suuntasi suoraan oville ja pakeni Dorchesterin ylelliseen naistenhuoneeseen.

Tiarnanin oli häpeäkseen myönnettävä, ettei hän kyennyt jälkikäteen palauttamaan mieleensä kovinkaan tarkkoja yksityiskohtia siitä, mitä hänen vaimonsa oli sanonut. Hän oli varma, että puhe oli ollut erinomainen - tietenkin se oli ollut, Tempestillä oli uskomaton lahja sanojen kanssa - mutta taivaan kiitos hän joutuisi tuskin läpikäymään pistokoetta.
Oli melkein surkeaa, että nainen osaisi tuskin nauttia tilaisuudesta, joka oli järjestetty tämän kirjan julkaisun kunniaksi.
Sen hetken aikana, jonka häneltä vei päästä lähemmäs lavaa, hän joutui huomaamaan kadottaneensa vaimonsa.
Huoli vihlaisi kipeänä.

Hän halusi pois täältä. Hyvä luoja, miten hän halusi pois täältä, Tempest pohti viipyessään hohtavan puhtaan posliinipytyn ylle kumartuneena. Ylellinen naistenhuone kieppui silmissä, kun häntä oksetti, vaikka tunne ei suostunut suomaan helpotusta toteuttamalla uhkaustaan. Kuumat kyyneleet polttivat luomien takana.
Hän voisi vain kävellä ulos, ottaa taksin ja mennä... Jonnekin. Kaipaus paeta teki fyysisesti kipeää, ja hän valui istumaan kopin seinää vasten, haudaten pään polviinsa. Pari kullanvalkeaa, pehmeää suortuvaa pakeni siistiltä nutturalta. Mutta karkaaminen ei tietenkään olisi ammattimaista käytöstä. Eikä reilua kultaista, aina täydellistä miestä kohtaan, joka yritti nytkin kaikkensa helpottaakseen hänen oloaan.
Varttia myöhemmin Tempest palasi vaivihkaa juhlasaliin ja poimi hermostuneena tarjoilijalta juoman kysymättä, mitä se tarkalleen oli, tyhjentäen sen sitten parilla pitkällä kulauksella. Vatsaa poltti ja silmät kostuivat, kun kitkerä alkoholi teki itsensä tiettäväksi, ja silti hän poimi vielä toisen lasin mukaansa, kun näki Seanin lähestyvän ja haravoi levottomalla katseella väkijoukkoa Tiarnanin varalta.

Levottomuus ei jättänyt Tiarnania rauhaan, kun hän henkilökunnan vaivihkaisen vihjeen avulla sai kuulla, että hänen vaimonsa oli nähty suuntaavan naistenhuoneeseen. Hän joutui käymään sisäistä kamppailua siitä, kauanko oli soveliasta päivystää kyseisen fasiliteetin oven tuntumassa, ja olisiko hänellä tilanteen huomion ottaen oikeutta vain astella sisään - vai olisiko se jotakin, josta hän saisi seuraavana päivänä lukea keskustelupalstoilta pahennuksen katkuisista viesteistä.
Sillä ei tosin olisi pienintäkään väliä, jos Tempest ei voisi hyvin.
Lopulta hän pakotti itsensä palaamaan takaisin salin puolelle, eikä hän voinut täysin peittää helpotustaan erottaessaan tutun, kullanhehkuisen hahmon vieraiden joukossa. Hän lähti suuntaamaan vaimoaan kohti päättäväisin askelin, kieltäytyen tarjotusta juomasta matkalla.

Hän ei ollut koskaan ollut humalassa, mutta Tempest arveli, että epätodelliselta tuntuva, melkein levollinen turtuus, joka levisi hitaasti ja vaivihkaa hänen sisällään, saattoi olla jotain sen kaltaista.
Se ei varmaankaan olisi ongelma, jos hän vain hymyilisi hillitysti juhlavieraille, kunnes saisi lujahtaa pakoon. Tiarnanin lähestyminen sai hänet painamaan katseensa juomaansa, kun häpeä ja ahdistus kiersivät sormiaan hänen kaulansa ympärille.
Sean puhui, mutta hän ei kuullut sanoja. Vieras käsi toisen jälkeen puristi hänen kättään.

Huolestunut juova häivähti Tiarnanin kulmien välissä, kun hän viimein tavoitti vaimonsa. Oliko kaikki hyvin? Eikö Tempest näyttänytkin tavallista kalpeammalta? Ja eikö tämän katseessa ollutkin... jotakin, jota hän ei kyennyt suoraan nimeämään.
Hän seisahtui Tempestin vierelle ja painoi kätensä kevyesti tämän selälle.
"Siinähän sinä olet", hän huomautti pehmeästi, ja kun he saivat lyhyen tovin kahden, kumartui kuiskaamaan:
"Onko kaikki hyvin."

Siinä Tiarnan oli. Lempeänä, ymmärtäväisenä ja tuskallisen täydellisenä. Kosketus melkein poltti, ja Tempest otti pitkän siemauksen juomastaan, joka tuntui turruttavan hänen sisällään myrskyävää, ylivoimaiselta tuntuvaa ahdistusta.
"Kaikki hyvin", hän vastasi hiljaa ja soi miehelle hymyn, kohtaamatta tämän katsetta.
Olisipa hän voinut vain... Kadota.
Hän oli melko varma, että kuuli Stephenin äänen väkijoukossa. Mutta juhlasali taisi aaltoilla ja pyöriä vienosti muutenkin. Ja pahoinvointi tuntui todellisemmalta.
"Kiitos, Sean", hän sanoi huolellisesti, sillä ääni ei tuntunut täysin kuuntelevan häntä, "valitettavasti minun on lähdettävä nyt. Viettäkää mukava ilta." Hän kääntyi pois hämmentyneen kustantajan luota ja pujottautui kauemmas Tiarnanin kosketuksesta.
"Jää vain ja mmm... Nauti juhlista. Lähden kotiin", hän lisäsi aviomiehelleen sulkien hetkeksi silmänsä ja lähti sitten ulos juhlasalista hakemaan takkiaan.

Juova Tiarnanin kulmien välissä syveni. Kaikki ei tuntunut olevan hyvin. Sama, hermostuttava tunne siitä, että Tempest oli jollakin tavalla hänen ulottumattomissaan, hiipi hänen ylleen, eikä suostunut irrottamaan otettaan.
Hän oli aikeissa kysyä uudelleen vaimonsa vointia, kun tämä yhtäkkiä ilmoitti aikeestaan lähteä. Se tapahtui niin nopeasti, vaikkei ehkä täysin odottamatta, että Tiarnanilta vei hetken ehtiä tapahtumiin mukaan. Hän pyysi pikaisesti anteeksi heidän seuralaisiltaan ja suuntasi sitten pitkin, määrätietoisin askelin vaimonsa perään.
"Em!"

Askel toisensa jälkeen. Jalat eivät tuntuneet kuuntelevan täysin, ja Tempestin täytyi keskittyä tosissaan, että kulku näytti hallitulta. Kuvottava tunne nousi vatsanpohjassa, eikä vain liian monesta juomasta, vaan ymmärryksestä, että hän oli tehnyt virheen. Hänen oli täytynyt juoda liikaa.
Ja jos paparazzit saisivat heistä nyt huonoja kuvia, se ei olisi kolhu vain hänen maineelleen. Sinä auttamaton typerys, hän sätti itseään ja antoi hotellityöntekijän auttaa valkoisen, tekoturkiksen somistaman villakangastakin hartioilleen.
Maailma eli ja aaltoili, ja hänen täytyi ottaa tukea seinästä matkallaan hotellin edustalla odottavia takseja kohti.
"Anna minun olla", hän totesi tukahtuneesti, voimatta katsoa Tiarnania häpeän polttaessa sumeita ajatuksia.

Ilman hotellin työntekijää Tiarnan olisi unohtanut oman, polvipituisen villakangastakkinsa, sillä huoli teki hänen ajatuksistaan reunalta sumeita. Ainoastaan yksi ajatus oli kirkas, ylitse muiden, ja se vaati varmistamaan, että Tempestillä oli kaikki hyvin.
"Rakas", hän aloitti, mutta naisen sanat saivat hänet jähmettymään hetkeksi.
Jätä minut rauhaan.
Se tuntui melkein lyönniltä.
Hän pakotti itsensä toipumaan ja yritti laskea kätensä vaimonsa selälle.
"Sinun täytyy päästä kotiin."

Tempest painoi käden kasvoilleen taistellen kuumia, kipeitä kyyneliä vastaan. Hänen koko päänsä tuntui jyskyttävän eikä hän saanut kiinni yhdestäkään koherentista ajatuksesta. Jalat tuntuivat tunnottomilta ja hän pelkäsi kompuroivansa tai kaatuvnsa kuin pahimmanluokan alkoholisti.
Miksi ihmiset joivat alkoholia? Tämä oli painajaismaista.
Hän puri hampaitaan yhteen ja takertui kuin hengenhädässä vähäiseen kykyynsä, että pääsi kömpimään taksin takapenkille. Onneksi kotiin ei ollut pitkä matka. Hän oli melko varma siitä, että tulisi oksentamaan halusi tai ei.
Tiarnanin elämän olisi pitänyt olla hyvin toisenlaista.

Hetken Tiarnan epäröi taksin ovella. Oliko Tempest todella tarkoittanut, että halusi tulla jätetyksi rauhaan?
Mutta hän ei voinut hylätä vaimoaan tällaisella hetkellä. Hän voisi antaa tilaa sitten, kun he olisivat kotona, mennä toiseen huoneeseen nukkumaan, mutta hän ei ottaisi riskiä siitä, että mitään tapahtuisi.
"Pystytkö kävelemään?" hän kysyi hiljaa kun taksi pysähtyi heidän kotinsa eteen, samalla kun kurkotti maksamaan taksikuskille varsin avokätisesti, kiinnittämättä juurikaan huomiota seteleihin, jotka työnsi tälle.

Tempest oli työskennellyt valtavasti päästäkseen irti varjon äänestä, joka ruoski ja polki häntä alas julmin, rumin sanoin. Mutta nyt hän tunsi ansaitsevansa niistä jokaisen.
Hän katsahti sumein silmin ulos taksin ikkunasta sen pysähtyessä ja tunsi pahoinvoinnin hiipivän ylemmäs. Luojan kiitos tänään heidän talonsa edessä ei vartonut yhtään miestä kameran kanssa. Hän nyökkäsi uskaltamatta avata suutaan ja nousi horjahtaen jaloilleen, yrittäen kiiruhtaa sisään, mutta päätyi kaatumaan käsiensä varaan kiveykselle. Toisen sukkahousun polvi tuntui märältä ja tahmealta. Häpeä puristi keuhkoja kasaan.
Sinä auttamaton typerys, hän ruoski itseään, kun kiipesi takaisin jaloilleen ja jatkoi matkaa. Hän halusi kotiin. Nyt. Sillä ei ollut varma, kauanko hänellä oli aikaa, ennen kuin alkoholi tulisi ylös.

Tiarnan oli hyvin kiitollinen samasta asiasta. Eikä hän voinut täysin karistaa tunnetta siitä, että Tempest yritti paeta hänenkin luotaan, mutta sille ei mahtanut nyt mitään.
"Em", hän vetosi, kun nousi taksista ja harppoi vaimonsa perään. Hän ei ollut paikalla ajoissa estääkseen tätä kaatumasta, eikä auttamassa tätä pystyyn.
Hyödytön mies. Jälleen kerran liian hidas.
"Rakas, varovasti. Loukkaat vielä itsesi", hän vetosi, samalla kun yritti tarttua vaimonsa käsivarteen.

Tempest toivoi, että olisi voinut liikkua nopeammin. Jos toivomuksiin mentiin, hän olisi toivonut voivansa palata ajassa kauas taaksepäin.
Hän painoi käden suulleen, kun he pääsivät hissiin ja vajosi kyykkyyn, rukoillen korkeampia voimia antamaan hänelle aikaa ehtiä edes pois vauraan talon hissistä – ja kun he pääsivät sisään, hän tuki itseään seinään pyrähtäessään hädintuskin tasapainossa lähimpään wc:hen, ehtien juuri lyödä oven auki ja kumartua posliinipöntön ylle, kun liika alkoholi halusi ulos.
Hän ei ollut varma, oliko koskaan käynyt näin syvällä pohjalla kuin nyt, kyhjöttäessään ruhjotuilla polvilla heidän vieras-wc:nsä lattialla ja retkottaessaan voimattomana pönttöä vasten, pidellen hiuksiaan ja kuulostellen, voisiko nousta.

Tiarnan oli kyykistymässä vaimonsa vierelle, kun muisti jälleen sanat, jotka tuntuivat lyövän häntä yhä uudelleen.
Jätä minut rauhaan.
Tekikö hänen kosketuksensa pahaa? Oliko tapahtunut jotakin, joka oli muistuttanut Tempestiä siitä, mitä tämä oli joutunut kokemaan Stephenin kanssa? Oliko mies satuttanut hänen vaimoaan uudelleen?
Sama turhauttava avuttomuus valtasi hänet, kun hän seurasi naista sisälle, ja tunsi kipeää myötätuntoa kun kuuli tämän yökkivän. Ehkä se johtui vain alkoholista, tai jännityksestä, tai niiden yhdistelmästä, mutta se ei tehnyt huolesta yhtään sen helpompaa kestää.
Hän toivoi vain, että olisi voinut tehdä jotakin. Edes pidellä vaaleita hiuksia ja silittää selkää, mutta Tempest ei halunnut häntä lähelleen. Tuntunut haluavan häntä lähelleen.
Hän seisahtui wc:n ulkopuolelle.
"Rakas, onko tarvitsetko jotakin?"

Hän tunsi olevansa perinpohjaisen alhainen olento. Kuumat nöyryytyksen kyyneleet saivat silmät sumenemaan. Hän kurotti tärisevän käden vetämään vessan ja vajosi kerälle wc:n lämpimälle, laatoitetulle lattialle.
"En halua sinun näkevän minua näin", hän vetosi ääni särkyen ja painoi käden kasvoilleen. Maailma tuntui pyörivän edelleen, ja päässä jyskytti. Hän ei joisi enää ikinä. Ikinä.

Tiarnanin sydän tuntui särkyvän, ja hän kamppaili kahteen eri suuntaan vetäviä voimia vastaan. Toinen osa hänestä olisi halunnut astua sisään ovesta ja nostaa Tempestin sylistä, ja toinen muistutti, että heidän oli kunnioitettava tämän omaa tahtoa.
Se kaikki oli musertaa hänet alleen.
"Tahdotko, että menen pois?" hän kysyi, sulkien silmänsä, toinen käsi nyrkkiin puristuen.

Tiarnanin ei pitäisi nähdä häntä näin. Miehen ei pitäisi joutua kärsimään hänen ahdistuksestaan. Miehen ei olisi pitänyt-
Tempest painoi poskensa lattiaa vasten ja veti syvään henkeä, osin helpottuneena siitä, että pahoinvoinnin huimaava vaikutus hellitti otettaan vähän.
"Olen pahoillani", hän sanoi ja piteli päätäänsä. Hän inhosi tapaa, jolla sanat tuntuivat sammaltavan.
"En pysty- en voi hengittää. En pääse eroon ahdistuksesta. En halua satuttaa sinua."

Tiarnanin hartiat painuivat lysyyn tavalla, joka sai hänet onnelliseksi siitä, että heidän välissään oli näköeste. Hän nojasi selkänsä vasten seinää ja hieraisi ohimoaan, ja yritti rauhoittaa mielensä.
Mitä, jos Tempest voi taas huonommin?
Ajatus matkasta Oscar-gaalaan alkoi tuntua hyvin kaukaiselta. Ja melkein typerältä. Miksi helvetissä hän oli kuvitellut, että Tempestin raahaaminen taas yhteen naurettavaan tilaisuuteen olisi ollut hyvä ajatus?
"Mitä voin tehdä, rakas?"

Jo nyt tuntuva päänsärky lupaili, että paljon puhuttu krapula olisi yhtä epämiellyttävä kokemus kuin itse humalakin.
"Jatka vain iltaasi", hän vastasi voimattomasti ja yritti olla antamatta itseinholle yliotetta. Hän ei halunnut enää päästää varjoa mieleensä.
Sen sijaan hän sulki silmänsä ja keskittyi tuntemaan paikallaan pysyvän lattian ja oman sykkeensä, kun koko keho tuntui raskaalta ja turralta. Hän voisi viettää yönsä tässä, turvallisesti, jos pahoinvointi palaisi.

Tiarnanin olisi tehnyt mieli kysyä, kuinka hänen olisi ollut tarkoitus jatkaa iltaansa, kun hänen vaimonsa oli ilmiselvästi hyvin ahdistunut. Niin ahdistunut, että päätyi juomaan itsensä vahingossa humalaan.
"Rakas, antaisit minun edes auttaa sinut vuoteeseen", hän vetosi, samalla kun vajosi seinää pitkin valuen kyykkyyn. Hän upotti sormensa hetkeksi tummien hiustensa joukkoon ja tukisti niitä kevyesti, yrittäen koota itsensä.
Se, että Tempest oli ahdistunut, ei välttämättä tarkoittanut, että varjo saisi yliotteen.

Pää painoi niin paljon, että se ei noussut lattiasta. Lattia oli lohdullinen ollessaan vakaa ja paikallaan pysyvä paikka, joka auttoi hillitsemään sisällä myllertävää pahoinvoinnin tunteesta.
"En uskalla", hän sanoi silmät kiinni ja sanat unisesti sammaltaen, "en, mmm... Halua oksentaa sänkyyn." Tässä illassa oli tarpeeksi kestämistä ilman sitä.
"Tässä on hyvä", hän mumisi puoliksi tajuissaan, kun uni veti hänet mukaansa.

Tiarnan sulki hetkeksi silmänsä ja hieroi ohimoaan. Hän ei voisi kantaa vaimoaan väkisin sänkyyn, vaikka mieli olisikin tehnyt. Silläkin uhalla, että tämän pelko sänkyyn oksentamisesta toteutuisi. Siinä tapauksessa hän vaihtaisi lakanat ja peittelisi vaimonsa uudelleen.
Mutta hänen oli kunnioitettava Tempestin tahtoa.
"Hyvä on", hän vastasi lopulta hieman karheasti, samalla kun suoristautui seinästä tukea ottaen. Hän loi levottoman katseen avoimeen oveen, mutta suuntasi sitten askeleensa olohuoneeseen hakemaan sopivaa vilttiä, jottei hänen vaimonsa tarvitsisi palella.

Maanantai 4. helmikuuta 2019, iltapäivä, Lombard Wharf, Battersea, Lontoo

Häpeä oli tuntunut melkein pahemmalta kuin krapula. Se ei ollut jättänyt häntä vieläkään, vaikka alkoholin vaikutus oli vihdoin irrottanut otteensa ja Tempest saattoi maata sängyssä kylpyhuoneen lattian sijasta. Lonkalla ja kyynärvarressa oli mustelmia armottomasta lattiasta, ja toista polvea peitti laastari. Ajatus ruoasta oli edelleen lievästi etova kaiken pahoinvoinnin jälkeen.
Mutta se, mikä sattui, oli Tiarnan. Hän ei voinut uskoa, että oli tehnyt näin. Häpeä poltti ja hänen sydäntään särki kaikki huoli ja tuska, jota hän pelkäsi ahdistuksensa aiheuttavan miehessä.
Tempest painoi käden kasvoilleen ja raotti silmiään makuuhuoneen kalpeaan päivänvaloon, arvellen päivän kierähtäneen jo reilusti iltapäivän puolelle. Kissat makasivat hänen päällään ja ympärillään tyytyväisinä.
Hän ei joisi enää koskaan.

Tiarnan ei ollut tuntenut oloaan täysin omaksi itsekseen lauantain tapahtumien jälkeen. Hän oli tehnyt parhaansa peittääkseen sen, mutta jokin siinä kaikessa oli muodostanut hermostuneen, kylmän möykyn hänen rintakehäänsä, eikä möykky suostunut katoamaan siitäkään huolimatta, että Tempest alkoi olla hieman enemmän oma itsensä.
Välillä hän sai itsensä kiinni vilkuilemasta ympärilleen, melkein kuin hän olisi etsinyt konkreettista varjoa vaanimassa heidän kodissaan.
"Hei, rakas", hän tervehti vaimeasti, kun astui makuuhuoneeseen ja huomasi vaimonsa olevan hereillä.
"Tahtoisitko smoothien?"

Kipeä, huono omatunto vihlaisi terävämmin heti, kun hän kuuli miehen äänen. Ansaitsisit niin paljon parempaa, hän vetosi mielessään. Tempest katsahti Tiarnania anovaa anteeksipyyntöä silmissään ja kohottautui hitaasti istumaan, sukaisten hiuksia pois kasvoiltaan. Päässä jyskytti vienosti, mutta ainakaan häntä ei enää oksettanut samalla tavalla.
"Hei", hän tervehti hiljaa.
"Voin tehdä sellaisen itse", hän lupasi ja nosti Leelan pois mahansa päältä, jotta saattoi nojata koukistettuihin polviinsa.
"Miten sinä voit?"

Tiarnan istahti sängyn laidalle ja pyyhkäisi sormenpäillään kerällä nukkuvan Nyssan pehmeää turkkia. Sillä oli ollut tapana nukkua hänen vatsansa päällä Tempestin ollessa poissa, mutta nyt se oli palannut isosiskojensa tapaan kuningattarensa luo.
"Onko sinulla vielä kovin huono olo?" hän kysyi, kääntäessään katseensa vaimoonsa. Harmaissa silmissä viipyi huolestunut katse, ja oli hetkiä jolloin hän epäili, ettei se enää koskaan poistuisi.
Hän ei ollut ollut riittävän hyvä aviomies.
"Olen hieman huolissani sinusta, rakas", hän myönsi, koskettaen siroa säärtä.

Myrskysilmissä viipyvä huoli tuntui rusentavan häntä kasaan. Mitä hän teki Tiarnanille?
Tempest pudisti päätään purren alahuultaan ja upotti sormet hiuksiinsa. Hän selviäisi kyllä, vaikka eilinen aamu oli ollut hetki, jona hän oli kyseenalaistanut sen. Kipu, pahoinvointi ja sairastelu oli hänelle naurettavan tuttua, mutta silti ensimmäinen krapula oli lyönyt jalat alta.
"Olen pahoillani", hän sanoi yrittäen löytää ääneensä voimaa ja kosketti anteeksipyytäen miehen käsivartta sormenpäillään.
"Sinun ei olisi pitänyt joutua näkemään tätä."

Tiarnanin kulmat painuivat alemmas.
"Toivoisin, ettet pyytäisi minulta anteeksi niin usein", hän vetosi, yrittäen pitää äänensä rauhallisena.
"Varsinkaan sitä, että sinulla on paha olla. Olen vain..."
Hän vaikeni hetkeksi, käsi Tempestin säärellä leväten.
"Minusta tuntuu, että olet ollut kovin etäinen sen jälkeen, kun palasit kiertueelta. Tapahtuiko siellä jotakin, joka sai sinut ahdistumaan?"

"Miten voin osoittaa, että olen pahoillani?" Tempest vetosi takaisin ja vastusti halua siirtyä lähemmäs. Hänen pitäisi käydä suihkussa, varmastikin. Hän oli melko varma, että oli tehnyt niin eilen jossain vaiheessa, ainakin istunut suihkun alla, mutta hän tunsi olonsa silti likaiseksi.
"Ei, kiertueella ei tapahtunut mitään pahaa. Olin ahdistunut jo viikkoa ennen lähtöä. En tiedä miksi. Se on vain tunne, eikä sinun tarvitse olla huolissasi." Hän ei ollut varma, kuinka hyvin oli käsitellyt ahdistustaan ennen lähtöäkään. Hän oli toivonut, että olisi voinut normalisoida heidän suhteensa kotiin palatessaan. Jos olisi vain voinut olla edes vähän vähemmän rikkinäinen.

Tiarnan hieraisi vapaalla kädellään ohimoaan. Edellisenä päivänä alkanut, juuri ja juuri havaittava särky ei ollut helpottanut, ja oli ajamassa häntä hiljalleen hulluksi.
"Mutta sitä minä juuri tarkoitan, että sinun ei pitäisi joutua tuntemaan minkäänlaista tarvetta olla pahoillasi", hän vetosi.
"Minä olen aviomiehesi. Haluan tietää, jos et voi hyvin, ja olla tukenasi."
Myrskysilmät katselivat Tempestiä levottomina.
"Se huolestuttaa minua, rakas."

"Jos sinä kokisit satuttavasi minua ja tekeväsi minut onnettomaksi, etkö haluaisi pyytää anteeksi ja olisi pahoillasi?" Tempest kysyi anova anteeksipyyntö silmissään. Hän oli melko varma, että oli käyttäytynyt kuvottavasti iltana, jona oli päätynyt humalaan kuin mikäkin teini-ikäinen. Voi luoja, ei kai hän ryhtynyt elämään teinivuosiaan nyt vietettyään omansa sairaalassa?
"Olen ollut ahdistunut koko elämäni, tai no, ainakin siitä saakka kun sairastuin. Toivon, että osaisin käsitellä sitä paremmin nyt. Terapeuttini ehdottaa lääkitystä, mutta en halua enää lääkkeitä. En sen jälkeen, mitä syksyllä tapahtui."

Tiarnan rukoili mielessään sanoja, joilla olisi voinut saada vaimonsa uskomaan, ettei mitään anteeksipyydettävää ollut. Ettei se, että voi huonosti, ollut syy sille, että pitäisi kantaa jatkuvaa huonoa omaatuntoa.
Silti hän pelkäsi, että hänen herttainen, herkkä vaimonsa teki juuri niin.
Tummien kulmien väliin oli ilmestynyt tuttu juova.
"Et sinä tee minua onnettomaksi, rakas", hän vetosi, ja kylmä möykky hänen vatsassaan vihlaisi, kun Tempest mainitsi syksyn tapahtumat.
Ne kummittelivat edelleen häntäkin.
"Uskooko hän, että jotkin toiset lääkkeet voisivat auttaa ilman, että..."
Hän ei kyennyt lopettamaan lausetta.

"Uskoo, mutta en suostu. En koske enää yksiinkään mielialalääkkeisiin", Tempest sanoi sukaisten stressaantuneena hiuksiaan. Toisessa ranteessa viipyi poikittainen arpi kohdassa, jossa hän oli viiltänyt ihonsa auki ja havahtunut transsista veren roiskumiseen. Ne viikot tuntuivat painajaiselta, kuin joku vieras olisi kaapannut hänet.
"Ja tiedän, ettei minun tarvitse pyytää anteeksi. Mutta rakastan sinua niin valtavan paljon", hän jatkoi ääni särähtäen, "ja toivoisin sinulle vain hyvin erilaista elämää."

Tiarnan ei tarkalleen ottaen voinut syyttää vaimoaan siitä, kuinka tämä suhtautui lääkkeisiin. Ei sen jälkeen, mitä oli tapahtunut. Silti osa hänestä ei voinut olla miettimättä, olisiko niistä voinut kuitenkin olla apua. Olisivatko ne voineet viedä edes pahimman terän ahdistukselta, joka hänen vaimoaan vainosi?
Tummat kulmat painuivat alemmas.
"Rakas, minusta tuntuu, että ajattelet itsestäsi taas hyvin rumasti."

En tarpeeksi rumasti, Tempest ajatteli, mutta kielsi itseään jatkamasta ajatusketjua. Häpeä poltti kipeänä. Millainen typerys joi itsensä vahingossa sellaiseen humalaan? Ja vielä sellaisessa tilanteessa?
Olisipa Tiarnanilla ollut vaimo, joka esiintyisi yhtä luontevasti kuin mies itse ja joka lentäisi mielellään tämän mukana minne tahansa maailmassa. Joka ei tarvinnut lepoa ja huolenpitoa jokaisen pienenkin rasituksen jälkeen kuin viallinen kappale.
"Kuinka sinä voit?" hän vetosi vaihtaen aihetta ja silitti varovasti miehen käsivartta.

Pienen hetken Tiarnan oli ehtinyt toivoa, että he olivat selvinneet pahemman yli. Ehkä se oli ollut naiivia, kyllähän hän tiesi, ettei niin syvästä pahasta olosta toivuttu hetkessä - puhumattakaan siitä, että Tempestin tapauksessa kyseinen paha olo oli tainnut jatkua vuosia.
Hänen olisi pitänyt huomata aiemmin.
"Minua turhauttaa se, etten ole varma, kuinka voisin auttaa sinua", hän myönsi, samalla kun Nyssa haukotteli vaalenapunainen kieli pitkänä, etujalkojaan ojennellen.

Tempest puri alahuultaan, nielaisten ensimmäiset ajatukset ja rumat ajatukset.
"Minun on selvitettävä tämä itse", hän totesi ja veti polvet paremmin rintaansa vasten, halaten toisen käsivarren tiukasti niiden ympärille.
"Mutta tämä... Tämä on jotain, minkä kanssa olen elänyt lapsesta saakka. Se menee ohi."

Tiarnan oli hetken hiljaa. Sanat tuntuivat yksinkertaisesti pakenevan hänen otteestaan, ja ne, jotka jäivät jäljelle, tuntuivat liian kovilta.
Montako kertaa Tempest oli vakuuttanut kaiken tulevan vielä olemaan hyvin? Että paha olo menisi kyllä pois? Ja kun hän oli luottanut siihen, hän oli ollut menettää vaimonsa.
Kolmesti.
Siinä oli kolme kertaa liikaa.
Hän sukaisi sormet läpi hiuksistaan ja kääntyi niin, että hänen selkänsä oli osin Tempestiä kohti käännettynä.
"En ole varma, mitä voisin tehdä."

Hänen oli vaikeaa hengittää ja kun Tiarnan kääntyi pois, Tempest puri huultaan yrittäen ajaa pois silmiin pyrkivät kyyneleet. Mitä hän oli tehnyt rakkaimmalleen? Mitä hän voisi koskaan tehdä korvatakseen kaiken aiheuttamansa tuskan?
Anteeksipyynnöt olivat kulahtaneita ja irvokkaita tässä vaiheessa.
Hän siirtyi lähemmäs ja halasi varovasti itsensä vasten miehen selkää, nojaten poskensa sitä vasten ja kiertäen käden tämän vatsalle.
"Anna anteeksi, rakas. Minä yritän."

Tiarnan tunsi jonkin särkyvän sisällään, ja hautasi kasvot käsiinsä. Hän hengitti syvään, yrittäen keskittyä siihen, että ainakin Tempest oli edelleen hänen luonaan.
"Et sinä ole tässä yksin", hän vetosi, eikä voinut täysin estää tuskaa kuultamasta äänestään.
"Minä olen sinun aviomiehesi. Haluan olla tukenasi. Mutta en ole varma, kuinka voin tehdä niin, jos työnnät minut pois."

Hätä nosti päätään hänen sisällään. Miten hän oli yrittänyt suojella Tiarnania tuskalta ja epäonnistunut siinä niin räikeästi, että se olisi ollut surkuhupaisaa, ellei häntä olisi itkettänyt näin. Hän polki alas halun itkeä purren lujasti huultaan ja irrotti otteensa, valuen alas sängystä, jotta saattoi siirtyä polvilleen miehen eteen ja koskettaa tämän käsivartta, puskien päällään toista polvea tietämättä, mitä muuta tehdä.
"Anna anteeksi", hän vetosi uudelleen, sydän rajusti hakaten, kun miehen tuska tuntui repivän sitä rikki, "anna anteeksi, rakas."

Se, että Tempest vetäytyi hänen luotaan, särki Tiarnanin sydämen. Mutta vain hetkeksi, sillä hänen vaimonsa ei ollut noussut lähteäkseen, vaan siirtyäkseen hänen eteensä. Hän laski kädet kasvoiltaan ja tutki hetken kultaisia silmiä, edes yrittämättä enää piilottaa tuskaansa.
"Sinä olet minulle rakkainta maailmassa, Em", hän muistutti, ääni käheänä.
"Enkä tiedä, kuinka kestää sen, etten tunnu pystyvän auttamaan sinua."

Kuumat kyyneleet löysivät tiensä kultaisiin silmiin ja saivat miehen kasvot ja tuskaiset myrskysilmät sumenemaan. Hän ei koskaan ollut halunnut satuttaa Tiarnania. Ja hän tuntui tekevän niin johdonmukaisesti. Se repi häntä rikki.
Eikä hänellä ollut aavistustakaan, kuinka korjata asiaa.
"Sinäkin minulle", hän sanoi ääni särkyen ja painoi päänsä miehen polvea vasten.
"Olen niin pahoillani. Niin kamalan pahoillani."

Tulisivatko he käymään samaa keskustelua päivästä ja vuodesta toiseen? Hän yrittäisi vakuuttaa vaimolleen, ettei ollut mitään syytä olla pahoillaan, ja jokin tämän mielessä väiti toisin, eikä sille tulisi koskaan loppua. Ehkä ei ollut olemassa ainuttakaan keinoa, jolla hän olisi voinut helpottaa vaimonsa oloa.
Ajatus oli sietämätön.
"Minäkin olen pahoillani", hän vetosi.
"En tiedä, kuinka voisin auttaa sinua."

Tempest pyyhkäisi poskeaan ja nosti levottomana palavan katseensa takaisin myrskysilmiin.
"En tiedä, kuinka lakata satuttamasta sinua tai kuinka tehdä sinut onnelliseksi", hän vastasi. Ehkä hän oli kykenemätön tekemään niin. Ehkä varjo oli pidellyt häntä niin kauan, että se oli myrkyttänyt kaiken mihin hän koski. Ehkä myrkky oli vain hän itse.
"En tiedä, kuinka olla olematta tällainen. Ei ole sinun tehtäväsi auttaa minua."

"Sinä teet minut onnelliseksi, rakas", Tiarnan vastasi, ja kyyneleet, jotka hän oli näkevinään kultaisissa silmissä, olivat särkeä hänen sydämensä. Juuri sillä hetkellä hän ei ollut varma, montako kertaa sydämen oli edes mahdollista särkyä.
"Eikä sinun kuulukaan yrittää muuttua tai... lakata olemasta sellainen kuin olet. Toivon vain, että voisit olla onnellinen."
Että edes joku päivistä olisi voinut olla sellainen, jona ahdistavat ajatukset eivät kietoisi hänen vaimoaan otteeseensa.

"Toivon, että voisin sanoa sinulle 'paina nappia niskassani' tai 'pese minut kolmessakympissä' ja voisit maagisesti korjata minut", Tempest vastasi pyyhkien yhä uudelleen kostuvia silmiään.
"En tiedä, mikä tähän auttaa. Yritän parhaani. Haluaisin olla ansaitsemasi vaimo enkä reklamaatioon kuuluva kappale", hän sanoi ja kiipesi jaloilleen, upottaen stressaantuneet, turhautuneet sormet kullanvalkeisiin hiuksiinsa, jotka pitkä uni oli villinnyt.
"Sinä teet minut onnelliseksi. Haluaisin vain olla tasaveroinen kumppanisi."

Jätä minut rauhaan.
Sanat kummittelivat Tiarnanin mielessä yhä uudelleen ja uudelleen. Oli hetkiä, joina hänen onnistui vakuuttaa itsensä siitä, että kyse oli ollut vain alkoholista. Ja hetkiä, joina epätoivo sai hänet uskomaan, että sanoissa oli ollut vähintään palanen totuutta. Että hän todella ahdisti vaimoaan tavalla, jota ei itseään ymmärtänyt.
Ajatus sai hänen hartiansa kiristymään.
"Mitä tarkoitat, rakas?" hän kysyi, hieraisten kasvojaan, samalla kun yritti hillitä halunsa vetää Tempest syliinsä. Ehkä nainen ei kaivannut hänen kosketustaan juuri nyt.
"Puhut jälleen itsestäsi hirveän rumasti."

Hänen sanansa tuntuivat vain totuudelta. Tempest muistutti itseään siitä, ettei Tiarnan eivätkä muut välttämättä nähneet häntä samoin, mutta häpeä oli niin kipeä, ettei hän ollut voida katsoa itseään.
"Tunnetko minun olevan tasaveroinen?" hän kysyi tutkien miehen kasvoja kultaiset levottomina, ripset kyynelistä yhteen takertuneina.
"Tarvitsetko sinä lepoa pienenkin rasituksen tai työrupeaman jälkeen? Jos sinä kaipaat jotain, koetko todella voivasi kertoa siitä minulle? Vai käykö mielessäsi, että varmastikin painostaisit minua enkä osaisi ajatella itse? Tai että menen rikki pienestäkin kolhusta?"

Tiarnan pyyhkäisi sormet läpi hiuksistaan ja tukisti itseään niin, että muutama suortuva jäi hetkeksi pystyyn, kun hän antoi kätensä valahtaa takaisin peitteelle.
"Em, me olemme kaikki erilaisia", hän vetosi, katsoen vaimoaan melkein ahdistuneena.
"Se, että väsyt, ei tee sinusta mitenkään huonompaa ihmistä. Minä..."
Hän kurtisti kulmiaan.
"Saanko minä sinut tuntemaan noin?"

Tempest tuijotti Tiarnania pyyhkäisten märkiä poskiaan rintakehä kiivaasti kohoillen. Hetkeen hän ei ollut varma, miten vastata.
"Sinä olet täydellinen. Joka päivä", hän vastasi tuskaisena.
"Ja minä olen väsynyt olemaan rikkinäinen kappale, joka on niin heikko ja sairaalloinen, ettei ilmeisesti pysty selviytymään samasta kuin muut ilman erityiskohtelua." Hän sukaisi hiuksia pois kasvoiltaan ja vaelsi muutaman askeleen edestakaisin.
"En halua olla surkea otus, jota sinun täytyy suojella. Vaimo, jolle et voisi tuoda ilmi omia toiveitasi ja halujasi. Millainen avioliitto se on?"

Tiarnan seurasi vaimonsa levotonta kulkua ahdistusta silmissään.
"Em, minä en tiedä, mitä pitäisi sanoa", hän vetosi, ja hieraisi kasvojaan samalla, kun Nyssa alkoi kömpiä hänen syliinsä, kuningattaren lämmön siirryttyä pois.
"Minä rakastan sinua sellaisena kuin olet. Etkä sinä ole minun silmissäni rikkinäinen. Olet minun vaimoni."
Hän yritti tavoittaa kultaisten silmien katseen.
"Olenko minä saanut sinut kuvittelemaan, etten uskoisi sinun pärjäävän itse?"

Tempest hieraisi kalpeita, pisamaisia kasvojaan ja käänsi katseensa ikkunaan, osaamatta vastata. Ei ollut Tiarnanin vika, että hänen elämäänsä oli leimannut hänet sänkyyn kahlitseva sairaus, josta hän katseli elämän kulkevan ohi. Hän tiesi, että mies rakasti häntä ja teki kaiken mitä teki puhtaasti rakkaudesta.
"Jos haluaisit jotain", hän sanoi astuen lähemmäs ja hipaisi miehen poskea sormenpäillään, tutkien tämän kasvoja, "kertoisitko minulle? Vai arvelisitko, että painostaisit minua?"

Tiarnan tunsi sydämensä sykkeen muuttuvan levottomammaksi, ja ilman syliinsä käpertynyttä Nyssaa hän olisi varmasti jo noussut ja vaeltanut muutaman levottoman askeleen ympäri makuuhuonetta. Nyt hän saattoi ainoastaan tukistaa hiuksiaan, muistutuksena siitä, että hänen oli yritettävä hillitä itsensä.
Turhautuminen ei auttaisi kumpaakaan heistä.
"Em, joskus minusta tuntuu melkein siltä, kuin tahtoisit minun myöntyvän sanoihisi."

Tempest laski kätensä ja tutki Tiarnanin silmiä levottomana.
"Minä pelkään, että olen oikeassa", hän vastasi.
"Ettet pysty näkemään minua tasaveroisena kumppanina, johon voisit tukeutua kuten annat minun tukeutua sinuun tai jolle voisit olla todella rehellinen ja avoin siitä, mitä tunnet ja haluat. Haluaisin olla."

Tiarnan ei enää kestänyt istua paikoillaan. Kipeästä syyllisyydestä huolimatta hän nosti Nyssan adoptiosisartensa vierelle, ja hänen noustessaan seisomaan se talloi jo itselleen tilaa Leelan ja Romanan yli.
"En enää tiedä, mitä minun pitäisi tehdä", hän vetosi, kun harppoi levottomana suurten ikkunoiden luo.
"Teen parhaani vakuuttaakseni sinulle, etteivät rumat ajatuksesi ole totta, ja silti ne tulevat esiin yhä uudelleen ja uudelleen. Selvästikin teen jotakin väärin."
Päänsärky oli alkanut levitä ohimoilta kohti niskaa.

Tempest katseli Tiarnanin menoa ja kiersi käsivarret ympärilleen, nielaisten ensimmäiset mieleen nousevat, lapselliset ajatukset.
"Ne eivät johdu sinusta", hän totesi nipistäen käsivarttaan.
"Etkö halua vastata minulle? Mitä minun pitäisi tehdä, jotta voisin olla tasaveroinen kanssasi?"

Tiarnan sulki silmänsä ja painoi kämmenen hetkeksi otsaansa vasten, ikään kuin se olisi auttanut pidättelemään pahenevaa päänsärkyä.
"Sinä olet selvästi jo päättänyt, kuinka asia on", hän huomautti hieman tukahtuneella äänellä.
"Minä en selvästikään kohtele sinua tasavertaisesti."
Ajatus sai hänen hartiansa kiristymään entisestään.

Tempest puraisi alahuultaan. Miksi hän voitti palkintoja kirjoistaan, mutta kun oli aika puhua tunteistaan, hän ei koskaan tavoittanut oikeita sanoja?
"Yritän kysyä, tunnetko niin", hän vetosi.
"Ei ole sinun syysi, että tunnen oloni niin pieneksi ja mitättömäksi rinnallasi."

"Ei, minä en tunne niin", Tiarnan vastasi, yrittäen pitää kireyden poissa äänestään. Se ei johtunut Tempestistä, vaan siitä hirvitttävästä turhautumisesta, joka yritti ottaa hänet valtaansa. Hän oli aina ollut niitä miehiä, jotka ongelmasta kuullessaan halusivat korjata sen. Ja se, ettei hänellä ollut työkaluja tehdä niin, sai hänet valtavan turhautumuksen valtaan.
"Mutta olen pahoillani, että sinä tunnet."

Tempest puri huultaan lujemmin. Voi sinä pieni typerys, katso mitä saat aikaan. Hetken hän empi, pohtiko istuako sängylle vai paetako suihkuun, jota tunsi kipeästi tarvitsevansa. Mutta sen sijaan hän astui hiljaa lähemmäs ja yritti halata itsensä varovasti Tiarnanin selkää vasten.
"Anna anteeksi."

"Toivoisin, että lakkaisit pyytämästä anteeksi", Tiarnan vetosi hiljaa.
Mutta ehkä sekin oli väärin. Ehkä hän pahensi vaimonsa oloa käyttäytymällä, niin kuin tämän anteeksipyynnöt olisivat olleet huono asia. Ehkä hänen olisi vain pitänyt hyväksyä ne.
"En koe olevani kovinkaan hyvä aviomies. Sinun ei pitäisi joutua kokemaan, ettet ole tasavertainen kanssani."

Tempest veti terävästi henkeä ja muksautti päällään miehen selkää.
"Tiarnan", hän vetosi turhautuneena, "sinä olet täydellinen. Niin käsittämättömän täydellinen joka ikinen päivä. Ongelma olen minä."

Tiarnan veti syvään henkeä, niin että Tempestkin varmasti tunsi, kuinka hänen rintakehänsä nousi ja laski.
"Sinun ei..." hän aloitti, mutta vaikeni sitten, jääden miettimään, miten muotoilisi ajatuksensa. Miten hän voisi sanoa sanottavansa ilman, että se kuulostaisi syytökseltä?
Em syytti itse itseään jo aivan tarpeeksi.
"Minusta on kamalaa, että ajattelet itseäsi ongelmana. Mitä terapeuttisi sanoo siitä?"

Tempest hankasi kovakouraisesti poskeaan ja siirtyi kauemmas.
"En tiedä", hän sanoi ja vajosi istumaan sängylle, vaikka hänen tapauksessaan kyse oli enemmänkin hypähdyksestä muhkealle vuoteelle.
"Sinä ajattelet aina muita ennen itseäsi, et koskaan unohda minua, täytät tilan lempikukillani - jopa keskellä valtamerta - ja huolehdit lempiruokiani kaappiin. Hierot hartioitani ja olet niin tuskallisen huomaavainen, kiltti ja kärsivällinen joka ikinen hetki. Ja minä en muista vastata puhelimeen, unohdan sovitut menot, en selviä yhdestä puheesta ilman täyttä romahdusta, aiheutan sinulle toistuvasti huolta ja tuskaa ja muutun myrkyksi ahdistuessani. Haluaisin olla hyvin toisenlainen vaimo sinulle." Hän painoi kynsiä käsivarttaan vasten ja tuijotti sitä turhautuneena.
"Ja minua huolestuttaa, ettet vastaa siihen, voisitko kertoa minulle avoimesti haluistasi ja toiveistasi."

Tiarnan nojasi otsansa ikkunan viileää lasia vasten, silmät suljettuina.
"Pitäisikö minun olla vähemmän huomaavainen? Lakata hemmottelemasta rakasta vaimoani?" hän kysyi, ääni tuskaisen ahdistuksen tieltä madaltuneena.
Ehkä oli epäreilua asettaa sanat niin. Mutta ymmärsikö Tempest, että juuri siltä se kuulosti? Ikään kuin välitetyksi tuleminen olisi ollut huono asia. Niin kuin hänen vaimonsa ei olisi muka ansainnut sitä.
"Me olemme puhuneet tästä ennenkin. Olen vakuuttanut, että pystyn olemaan avoin kanssani. En tiedä, kuinka voisin osoittaa sen sinulle tavalla, jonka voisit uskoa."

Tempest tiesi heidän kiertävän samaa, tuttua kehää. Hänen ruma epävarmuutensa nosti päätään, ja Tiarnan maksoi hinnan. Eikä luultavasti ollut hyvä vastata 'kyllä, toivon, että löisit minua' tai muuta yhtä eleganttia, syistä, joita hän ei täysin osannut sanoittaa.
He joutuivat puhumaan samoista asioista uudelleen ja uudelleen, koska hän ei vain oppinut.
Hänen olisi tehnyt mieli vastata 'pyydä minulta jotain', mutta Tiarnanin ei pitäisi joutua pyytämään. Hänen pitäisi oivaltaa itse ja voida hemmotella miestä niin kuin tämä häntä.
"Minun pitää käydä suihkussa", hän totesi lopulta vaisusti ja laskeutui takaisin jaloilleen, suunnaten kylpyhuoneeseen.

Olet aina olevinasi niin helvetin täydellinen.
Muisto nousi Tiarnanin mieleen varoittamatta, jostakin jo kauan sitten unohdetuista syvyyksistä. Silloin hän ei ollut ollut hyvä aviomies. Hän oli ollut liikaa poissa. Tehnyt vääriä valintoja.
Pelko kouraisi kipeänä, ja kun Tempest suuntasi kylpyhuoneeseen, Tiarnan keskittyi hetken vain hengittämään. Hän käänsi selkänsä kohti ikkunaa ja vajosi hitaasti lattialle istumaan, painaen sormenpäänsä tiukasti ohimoitaan vasten.
Särky tuntui poralta, joka pureutui liian syvälle.
Oliko hänet tuomittu epäonnistumaan jo toistamiseen?

Tempest hillitsi halunsa sukeltaa kylpyyn. Heillä oli tärkeä, vaikkakin kipeä keskustelu kesken, eikä ollut kypsää paeta sitä. Mikään ihme, jos Tiarnan ei voisi tukeutua häneen, jos hän ei antanut miehen edes puhua hänelle.
Hän nykäisi vaatteet pyykkikoriin ja seisoi muutaman minuutin suihkun alla, pesten pikaisesti hiuksensa ja hangaten ihoaan kovakouraisesti, jättäen punaisia naarmuja käsivarsiinsa. Pestyään myös hampaansa hän tunsi olonsa vähän inhimillisemmäksi.
Mutta sydän vajosi kipeänä, kun hän astui ulos kylpytakkiin kääriytyneenä ja näki miehen.
"Oletko kunnossa?" hän kysyi anteeksipyytäen ja siirtyi äänettömin askelin lähemmäs, sukaisten kosteita, hedelmältä tuoksuvia hiuksia pois kasvoiltaan.
"Särkeekö päätäsi?"

Kuullessaan suihkun käynnistyvän Tiarnan alkoi laskea sekunteja. Yksi elefantti, kaksi elefanttia, kolme elefanttia... Vaikka hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, kuinka monennen elefantin kohdalla hänen olisi sallittua nousta ja harppoa katsomaan, oliko kaikki hyvin. Hän ei voisi vahtia vaimoaan joka kerta, kun tämä meni suihkuun tai kylpyyn. Hän ei voisi pelätä joka kerta, olisiko varjo saanut yliotteen.
Silti hän pelkäsi.
Hän oli helpottunut kuullessaan vaimonsa äänen.
"Hieman", hän myönsi, avaten silmänsä.
"Ei mitään vakavaa."

Tempest nielaisi anteeksipyynnön. Sanat olivat arvottomia. Hän voisi osoittaa sen käytännössä.
"Missä lääkkeesi ovat?" hän vetosi hiljaa ja viittasi muhkeaa vuodetta kohti.
"Kävisit lepäämään", hän kannusti suoristaen mylläämiään peittoja ja tyynyjä.

"Peilikaapissa", Tiarnan vastasi, samalla kun alkoi könytä itseään ylös lattialta.
"Mutta saan ne kyllä itsekin. Ei ole syytä huoleen, rakas."
Ennen lääkkeet olisivat todennäköisesti olleet joko lentolaukussa valmiina, tai vähintäänkin toalettilaukkuun pakattuina, niin ettei hän varmasti unohtaisi niitä lentäessään toiselle puolelle maailmaa. Mutta viime aikoina hänen matkansa olivat olleet niin harvalukuisia, että vanhat rutiinit olivat alkaneet unohtua.
"Millainen olo sinulla on?"

"Antaisit minun tehdä edes jotain hyväksesi", Tempest aneli onnettomana ja ohjasi Tiarnanin käsivarresta kohti heidän sänkyään, yrittäen auttaa miehen selälleen.
"Haluan vain auttaa sinua. Käyn hakemassa lääkkeesi", hän lupasi ja kiiruhti sitten kylpyhuoneen peilikaapille hakemaan oikeaa pakkausta ja vesilasillista.

Tiarnan oli aikeissa vastustella ja muistuttaa, että Tempest oli itsekin vielä toipilas. Mutta ehkä siitä oli juuri kyse. Ehkä hänen olisi yritettävä lakata kohtelemasta vaimoaan kuin haurasta, särkyvää olentoa.
Leela määkäisi pahasti, kun hän kävi pitkäkseen, ja oli samalla liiskata kissaparan alleen. Ei ollut mikään ihme, että ne nauttivat enemmän kuningattarensa seurasta, kun hän päätyi jatkuvasti potkimaan heidän tyttöparkojaan, tai melkein istumaan niiden päälle.
Nyssa sentään antoi sellaiset hetket anteeksi.

Tempest ojensi miehelle lääkkeet ja lasin alahuultaan nakertaen. Kauankohan särky oli vaivannut miestä?
Hän veti valkoista, paksua verhoa kaarevan ikkunan eteen niin, että leikkasi pahimman terän miehen kasvoihin osuvalta päivänvalolta. Sitten hän kiipesi Tiarnanin vierelle sänkyyn, istuen jalkojensa päälle, siloittaen kylpytakkia reisiensä peitoksi.
"Anna kun riisun sinua vähän", hän vetosi hiljaa ja tarttui Tiarnanin vyöhön auttaakseen housut tämän jalasta, jotta olisi mukavampi asettua peiton alle.

Tiarnan inhosi hetkiä, joina koki olevansa avuton. Niin kuin silloin, kun särky yltyi niin pahaksi, ettei hän lopulta enää voinut muuta kuin maata aloillaan ja keskittyä hengittämään. Silloin, kun aajtuksetkin tekivät kipeää.
Sitäkö Emmiekin inhosi? Avuttomuuden tunnetta. Tunnetta siitä, että maailma oletti tämän olevan liian avuton pärjäämään omillaan.
"Olen pahoillani", Tiarnan vetosi, samalla kun kohotti kuuliaisesti lantiotaan, jotta hänen kiltti, kultainen vaimonsa voisi auttaa housut pois hänen yltään.

"Miksi?" Tempest kysyi hämmentyneenä, kun kohottautui polviensa varaan ja kiskoi housut päättäväisesti irti Tiarnanin jaloista, nakaten ne vaalealle, upottavalle villamatolle. Sitten hän peitteli miehen jalat untuvatäkillä ja siirtyi istumaan tämän vierelle, silittäen varovasti tummia, hopean kirjomia hiuksia.
"Auttaisiko, jos hieroisin ohimoitasi tai niskojasi? Vai haluaisitko vain olla rauhassa?"

Tiarnan antoi silmiensä painua kiinni.
"Näin on hyvä", hän vakuutti, samalla kun joku kissoista kipusi hänen vatsansa päälle ja alkoi etsiä itselleen hyvää asentoa unta varten. Kai hän kelpasi korvikkeeksi, kun kuningatar ei suostunut asettumaan aloilleen.
"Ja olen pahoillani siitä, että joudut tuntemaan, ettet ole kanssani tasavertoinen. Se ei ole ollut missään tapauksessa tarkoitukseni. En ole edes ajatellut sitä niin."

"Tiedän", Tempest vastasi ja kiersi käsivarret polviensa ympärille, jääden hieman epätietoisena istumaan Tiarnanin vierelle. Olisipa hän voinut tehdä enemmän. Ehkä hänen pitäisi jättää mies nukkumaan ja mennä toiseen huoneeseen?
"Olet uskomattomin mies, jonka olen koskaan tavannut. Ei ole sinun syysi, että olen... Tällainen. Haluaisin vain antaa sinulle, mitä koen sinun ansaitsevan."

Tiarnan kohotti toisen käsivartensa silmiensä suojaksi.
"Minä haluaisin, että voisit nähdä, että sinä olet hyvä juuri sellaisena kuin olet. Minä rakastuin sinuun, Em, omana itsenäsi. En tietenkään toivo, että voit huonosti, tai että koet itsesi riittämättömiksi - niiden asioiden minäkin toivoisin muuttuvan - mutta haluaisin vain, että voisit nähdä, kuinka uskomaton olet."
Että ääni, joka jatkuvasti muistutti hänen vaimolleen, ettei tämä ollut tarpeeksi, jättäisi heidät rauhaan.
"Rakas, voisitko tuoda pyyhkeen? Silmille."

"Totta kai", Tempest vastasi ja kiipesi varovasti pois sängyltä, palaten hetken kuluttua pyyhkeen kanssa. Hän asetti sen hellävaroen miehen silmille ja kiersi sitten käsivarret ympärilleen, tietämättä mitä tehdä niillä.
"Haluatko nukkua?" hän kuiskasi anteeksipyytäen ja sieppasi hyppyyn valmistautuvan Leelan syliinsä, ennen kuin se ponkaisisi miehen rintakehälle.

Täysin tietämättömänä vierellään tapahtuneesta täpärästä pelastuksesta Tiarnan haki niskalleen parempaa asentoa, sellaista, jossa kipu säteilisi mahdollisimman vähän päähän.
"Pärjään kyllä", hän vakuutti hieman käheästi.
"Sinun ei tarvitse lähteä pois, jos sitä tarkoitat. Tarvitset itsekin vielä lepoa."
Oliko hän tehnyt sen taas? Holhonnut.

Toivon vain, että voisin jotenkin auttaa sinua, Tempest ajatteli ja vaikka hän tiesi, että olisi absurdia ja itsekeskeistä syyttää miehen migreenistä itseään – hän oli melko varma, että oli iso syy Tiarnanin stressiin ja kireyteen, joka saattoi laukaista sen.
Hän kiersi sängyn äänettömin askelin ja kiipesi sen toiselle puolelle, asettuen kerälle kyljelleen ja katsellen miestä hiljaa. Romana haki pian paikan hänen lonkkansa päältä, välittämättä terävästä, keikkuvasta makuupaikasta.
Hän ojensi sormenpäänsä silittämään varovasti miehen kämmenselkää.

Tuntiessaan hennon kosketuksen kämmenselällään Tiarnan käänsi kättään niin, että kämmen osoitti nyt ylöspäin, ja tavoitteli hellästi vaimonsa sormia otteeseensa.
Hän olisi tehnyt mitä tahansa voidakseen poistaa ahdistuksen, joka tätä vainosi.
"Minä en tunne olevani täydellinen. En ole täydellinen", hän totesi, oltuaan hetken hiljaa keskittyessään vain hengittämään kivun läpi.
"En ymmärtänyt, kuinka huono sinun oli olla."

Tempest kiersi sormensa hellästi käden ympärille, varoen puristamasta sitä niin, että olisi voinut pahentaa miehen migreeniä.
"Sinä olet täydellinen minulle", hän vastasi hellästi ja kumarsi päätään niin, että saattoi hipaista huulillaan Tiarnanin sormia ja rystysiä.
"Toivon, että voisin muuttaa mennyttä. Rakkaimpani, et huolehtisi takiani. Olen ollut ahdistunut siitä saakka, kun sairastuin, ja se on... Se on erilaista kuin mitä tapahtui. Varjo."

"Et tiedä, kuinka paljon minäkin toivon sitä", Tiarnan vastasi, ja muistojen aiheuttama tuska tuntui hetken paljon todellisemmalta kuin se, joka samaan aikaan sahasi hänen ohimoitaan.
Jos hän olisi ymmärtänyt aiemmin, Tempest ei ehkä koskaan olisi mennyt niin pitkälle, että olisi yrittänyt riistää henkensä. Kolmesti. Ehkä he olisivat löytäneet oikean avun aiemmin. Löytäneet oikean avun ylipäätään.
"En haluaisi jättää sinua enää yksin", hän myönsi, puristaen kevyesti vaimonsa kättä.

"Olen pahoillani", Tempest vetosi, vaikka se oli turhaa ja vaikka Tiarnan toivoi, ettei hän tekisi niin. Mutta hän tunsi tehneensä miestä kohtaa niin pahaa vääryyttä, ettei tiennyt, mitä muuta olisi sanonut.
Hän painoi suudelman miehen kämmenselälle.
"Mutta tarkoitan sitä. Tämä ahdistus on tuttua, se on vain tunne. Fyysinen tunne. Ei lainkaan niin kuin varjo oli."

"En huomannut sitä viimeksikään", Tiarnan vetosi.
"Että voit huonosti. Olin poissa, kun..."
Kun Tempest oli päättänyt hypätä. Ja silloin, kun tämä oli kahlannut aaltoihin heidän häämatkallaan, hän oli nukkunut. Tajuamatta, kuinka huonosti hänen vaimonsa voi.
"Luulen, että en voi antaa sitä itselleni anteeksi."

"Olen niin pahoillani", hän vetosi uudelleen ja painoi uuden suudelman miehen kädelle, toivoen niin kipeästi voivansa ottaa takaisin tekemänsä, että koko kehoa tuntui kouristavan.
"Se oli minun syytäni, vain minun. Rakas, olin sairas. Et olisi voinut estää minua, vaikka olisit ollut paikalla. Olisit tehnyt mitä tahansa. Se oli täysin minun syytäni."

"Rakas, ei sinun tarvitse olla", Tiarnan vakuutti, samalla kun Nyssa hypähti alas hänen vatsaltaan ja siirtyi puskemaan päätään vasten kuningattarensa hartiaa.
"Eikä se ollut sinun syytäsi. Kuten itsekin sanoit, olit sairas. Et olisi voinut huomata sitä itse. Ja siksi minun olisi pitänyt... olla viisaampi. Nähdä, ettei kaikki ollut hyvin."

"Kiltti", Tempest vetosi ahdistuneena, "ole kiltti, äläkä syytä itseäsi. En kestä sitä." Hän painoi kasvonsa patjaa vasten ja puristi varovasti Tiarnanin kättä.
"En kestä sitä, miten paljon olen satuttanut sinua. Ole kiltti, äläkä syytä itseäsi minun päätöksistäni. Olin sairas, mutta se oli minun päätökseni. Olisin voinut hakea apua, olisin voinut sanoa jotain. Se oli minun päätökseni, minun syyni."

"En voi sille mitään", Tiarnan vastasi, vaikka hänen sydäntään särkikin kuulla ahdistus Tempestin äänessä. Osa hänestä halusi perääntyä, vakuuttaa, että kaikki oli hyvin.
Tempest oli toivonut, että hän voisi olla rehellinen.
"Et sinä ole satuttanut minua, rakas. Se, mitä... tapahtui, on. Mutta se ei ollut sinun vastuullasi. Sinä et ollut oma itsesi."

"Tiarnan", Tempest aneli ja rutisti peittoa vapaassa kädessään.
"Ole vihainen minulle. Huuda minulle. Syytä minua. Älä vie minulta vastuuta omasta toiminnastani. Minä olin sairas, mutta minä olisin voinut hakea apua. Minä tiesin, että minun pitäisi sanoa jotain. Tiesin, että olen sairas ja jokin on vialla. Minä päätin itse tehdä niin kuin tein."

Tiarnan oli kiitollinen siitä, ettei hänen tarvinnut katsoa vaimoaan silmiin juuri nyt. Tuska, joka hänen katseestaan olisi heijastunut, olisi ollut liian paljastavaa.
"En halua huutaa sinulle", hän vetosi.
"Enkä olla vihainen. Sinun ei pitäisi syyttää itseäsi."

"Eikä sinun itseäsi, kiltti", Tempest vetosi tukahtuneesti, kasvot patjaa vasten. Oli sietämätöntä, miten paljon tuskaa ja huolta hän oli aiheuttanut Tiarnanille – mutta jos mies vielä syytti itseään siitä, mitä hän oli päättänyt itse tehdä...
"Voimmeko vain... Olla syyttämättä ketään? Siirtyä eteenpäin ja yrittää uudelleen?"

Jos se vain olisikin ollut mahdollista.
"Sanoit itse, että sinua ahdistaa, koska koet, ettet ole tasavertainen kanssani", Tiarnan muistutti, ja siirsi pyyhettä silmiensä päältä niin, että saattoi katsoa vaimoaan.
"En voi vain jättää sellaista huomiotta, rakas."

Tempest hillitsi halunsa sättiä itseään ja antoi kasvojensa pysyä peitossa.
"Olen pahoillani. Ehkä meidän pitäisi puhua tästä joskus toiste?" hän ehdotti puristaen Tiarnanin kättä.
"Nyt sinun pitäisi levätä ja vaikka nukkua hetki, jotta migreeni helpottaisi."

Osa Tiarnanista oli samaa mieltä. Osa hänestä olisi todella vain halunnut sulkea silmät ja toivoa, että särky olisi helpottanut siihen mennessä, kun hän heräisi.
"Minusta tästä pitäisi puhua nyt", hän vetosi, puristaen kostean pyyhkeen käteensä.
"Se tuntuu vaivaavan sinua yhä uudestaan ja uudestaan. Haluaisin voida auttaa sinua jotenkin, rakas."

"En halua tuottaa sinulle tuskaa", Tempest vetosi ja hieraisi kasvojaan, painaen päänsä tyynyynsä. Ja vaikean, turhauttavan keskustelun käyminen, kun mies oli migreenissä, tuntui armottoman huonolta ajatukselta.
"Ei ole sinun syytäsi, että olen tällainen. Olet uskomaton mies ja täydellinen aviomies. Toivon vain, että voisit tukeutua minuun ja olla avoin mistä tahansa. Ettei sinun tarvitsisi suojella minua omilta toiveiltasi tai ajatuksiltasi."

"En minä tee niin, Em", Tiarnan vetosi, ja laski hetkeksi käsivarren takaisin silmiensä suojaksi.
"Olen hyvin yksinkertainen mies. Ei minulla ole suuria salaisia toiveita tai haluja, olen vain onnellinen yhteisestä elämästämme."
Olisiko hänen pitänyt keksiä jotakin syvällisempää sanottavaa? Jokin salainen halu tai toive, jonka kertomisella hän olisi voinut osoittaa, että hän saattoi puhua vaimolleen kaikesta.
Mutta hän oli vain yksinkertainen mies, jonka yksinkertaiset asiat tekivät onnelliseksi.

Tempest painoi suukon Tiarnanin kämmenselälle ja asettui sitten paremmin miehen vierelle, katsellen tämän kasvojen profiilia.
"Lepää nyt, rakas", hän kehoitti pehmeästi ja ojensi empien kätensä, yrittäen hieroa hellävaroin sormenpäillään miehen leukaperiä, ohimoita ja päätä, joiden pelkäsi olevan kammottavan kipeitä migreenin tähden.
"Tekeekö tämä kipeää?"

Tiarnan antoi silmiensä painua kiinni ja laski käden pois kasvoiltaan.
"Ei, se tuntuu hyvältä", hän vakuutti. Joku heidän tytöistään taisi kiivetä takaisin hänen vatsansa päälle, tällä kertaa tosin onneksi ilman vauhdillista loikkaa.
Pienetkin tassut tuntuivat yllättävän ikäviltä, jos ne osuivat vatsaan oikeassa kulmassa ja oikeaan kohtaan.
"Mitä, jos minä lähden töihin, ja sinä alat voida huonommin?"

Tempest nousi rohkaistuneena istumaan sängyn päätyyn, jotta saattoi hieroa varovasti miehen molempia ohimoita, antaa sormiensa vaeltaa päänahkaa pitkin ja valua leukaperille ja niskalle.
"Jos niin käy, tiedän miltä se tuntuu nyt. En halua kuolla tai satuttaa itseäni – tai satuttaa sinua", hän vastasi hiljaa antaen sormien palata miehen ohimoille.
"Hakisin apua enkä olisi yksin."

Kosketus tuntui samaan aikaan hyvältä ja tuskalliseltakin, kun sormenpäät osuivat erityisen kiristyneeseen kohtaan.
"Sinä olet minun kaikkeni", Tiarnan muistutti, värähtäen hieman.
"En pysty edes ajattelemaan sitä vaihtoehtoa, että jotakin sattuisi, kun olen poissa."
Tempest saattoi sanoa nyt, että tietäisi kyllä, kun jokin olisi vialla. Mutta entä, jos varjo ottaisi vallan liian nopeasti, vailla varoitusta?

Hän nielaisi anteeksipyynnön ja silitti sen sijaan hellästi tummia hiuksia, ennen kuin kuin jatkoi pään hieromista, yrittäen lievittää lihasten kireyttä.
"Minä rakastan sinua", hän muistutti.
"Ja haluan, että voit tehdä rakastamaasi työtä vailla huolta. Miten se onnistuisi, rakas? Mitä voisin tehdä?"

Joku heidän kissoistaan taisi tampata hänen vatsaansa tassuillaan melkein kuin kuningattarensa liikkeitä matkien. Mutta ehkä se vain yritti möyhiä peitettä paremmaksi nukkuma-alustaksi.
"Minäkin rakastan sinua", Tiarnan vastasi hieman käheästi.
"Enkä halua menettää sinua. Mitä, jos jotakin tapahtuu, kun olen poissa?"

Hänen sydäntään särki, mutta Tempest nieli anteeksipyyntönsä. Ne olivat menettäneet merkityksensä kaiken sen valossa, mitä hän oli tehnyt ja sanonut.
"Minäkään en halua menettää sinua", hän vastasi siirtyen hieromaan takaraivoa ja niskaa.
"Mutta miten voisit tehdä haluamiasi töitä? Pitäisikö minun olla mukanasi? Tai jonkun olla täällä seuranani? Vai riittäisikö lupaus soittaa päivittäin tai... Mikä?"

Käsikirjoitus odotti edelleen hänen työhuoneensa pöydällä avaamattomana. Tiarnan ei ollut sanaut luku-urakkaa aloitetuksi, vaikka tavallisesti, tai ehkä ennen, hän oli tarttunut uusiin projekteihin varsin innokkaasti. Ehkä kaikki johtui vain siitä, ettei hän todella halunnut, tai uskaltanut ajatella kotoa lähtemistä.
Tempest oli onnistunut esittämään, että kaikki oli hyvin. Miksi niin ei voisi olla nytkin? Mitä, jos hänen lähdettyään masennus saisi hänen vaimostaan vallan?
"Minä en tiedä", hän myönsi hiljaa.
"Pelkään, ettet ehkä olisikaan rehellinen voinnistasi."

Hän nielaisi jälleen halunsa pyytää anteeksi ja keskittyi sen sijaan hieromaan kipeää päätä erityisen hellästi. Mitä hän oli tehnyt Tiarnanille?
"Mitä voisin tehdä?" Tempest kysyi ja silitti kevyesti hiuksia, kun hieroi pään syrjiä korvien ympäriltä.
"Miten voisin palauttaa luottamuksesi ja saada sinut luottamaan minun sanaani?"

Tiarnan ei tiennyt.
Ja sen vuoksi hän pysyi hiljaa, miettiessään, mitä voisi vastata.
Ehkä oli väärin, ettei hän luottanut vaimoonsa. Mutta tämä oli salannut pahan olonsa häneltä niin pitkään, ettei hän enää kyennyt luottamaan omaan arviointikykyynsä. Hän oli kuvitellut, että näkisi kyllä, ensimmäisen virheensä jälkeen, jos jokin olisi vialla.
Hän oli ollut väärässä.
"Minä en tiedä, rakas. Haluaisin luottaa siihen, mitä minulle sanot. Mutta olen erehtynyt jo niin monesti."

Tempest puraisi huultaan ja kumartui halaamaan miestä varovasti.
"Olen niin pahoillani", hän kuiskasi, nojaten päänsä Tiarnanin rintakehään hengenvedoksi, ennen kuin nousi ja palasi hierontaan.
"Toivon, että voisin ottaa takaisin kaiken tekemäni ja sanomani. Eikö ole mitään, mitä voisin tehdä? Helpottaakseni luottamuksesi palauttamista?"

Tiarnan hipaisi hellästi vaimonsa hiuksia.
"Rakas, ei sinun tarvitse olla", hän muistutti. Hän jatkaisi muistuttamista, niin että ehkä, jonakin päivänä, Tempest voisi uskoa hänen sanansa.
Hän ei halunnut vaimonsa olevan pahoillaan. Hän halusi tämän olevan onnellinen.
"Luulen, että siihen auttaa vain aika. Ja se, että olemme rehellisiä toisillemme."

Tempest hipaisi huulillaan Tiarnanin otsaa ja toivoi, että mies oli oikeassa. Luultavasti se olisi ainoa keino, jolla he voisivat oppia olemaan onnellisia – oikeasti onnellisia. Hän palauttaisi miehen luottamuksen ja ehkä hänkin oppisi luottamaan siihen, että Tiarnan oli rehellinen eikä pelännyt kertoa hänelle, mitä halusi ja tunsi.
"Kuinka pahasti päätäsi särkee?" hän kysyi hiljaa ja siirtyi hieromaan niskaa ja hartioita, työntäen hellyydenkipeän Leelan kauemmas kyynärpäällään.

Kuinka väärin olisi toivoa, että joku todella voisi olla hänen vaimonsa seurana, edes ensimmäisten päivien ajan siinä vaiheessa, jos hänen olisi matkustettava pidemmäksi aikaa pois? Aivan kuin Tempest olisi todella ollut hauras, rikkinäinen olento, joka ei pärjännyt itsekseen.
Silti Tiarnan ei voinut itselleen mitään toivoessaan, että se olisi vaihtoehto.
"Kyllä se varmasti pian tästä", hän vakuutti urheasti.
"Milloin olet viimeksi puhunut sisaresi kanssa?"

Tempest ei ollut lainkaan varma ja olisi mielellään tehnyt enemmän helpottaakseen miehen oloa. Ehkä hänen olisi pitänyt mennä toiseen huoneeseen ja antaa Tiarnanin vain nukkua. Mutta silti hän jatkoi hierontaa ja hiusten hellää, kiireetöntä silitystä nojaten selkänsä kevyesti sängynpäätyyn.
"En hetkeen", hän vastasi, "minun täytyy soittaa hänelle joku päivä." Hän siloitti pyyhettä paremmin Tiarnanin silmille.
"Yrittäisit nukkua hetken, rakkaimpani."

Joku heidän tytöistään määkäisi pahantuulisesti, ilmeisesti kuningattarensa huomiota epätoivoisesti kaivaten. Eikö mies ollut saanut jo riittämiin silittelyä, eikö nyt olisi jo niiden vuoro?
Kissaparat.
"Ehkä hän haluaisi tulla taas vierailulle Lontooseen", Tiarnan totesi, samalla kun nykäisi tyynyä paremmin päänsä alle, niskalleen tukea etsien.
"Tyttärensä kanssa."

"Ehkä", Tempest myönsi ja auttoi tyynyä parempaan asentoon miehen niskan alle. Romana kiipesi hänen syliinsä ja ähersi itsensä kerälle, vaikka tilaa oli niukasti.
"Häiritseekö kosketukseni?" hän kysyi varovasti kuljettaessaan sormiaan tummien hiusten lomassa ja hieroessaan niillä kevyesti korvien ympäristöä. Hänen pitäisi antaa Tiarnanin levätä särkynsä pois.

Ehkä Tempestin sisarella olisi kyky, joka häneltä puuttui, ja tämä saisi naisen piristymään ja unohtamaan ahdistuksensa edes hetkeksi. Ehkä Murielin läsnäollessa Tempest ei joutuisi kokemaan, ettei ollut tasavertainen.
"Ei, se tuntuu hyvältä", hän vakuutti.
"Uskon, että lääke alkaa pian vaikuttaa. Ehkä yritän nukkua hetken."

"Nuku vain", Tempest kehoitti hellästi ja nojasi selkänsä tukevammin sängyn selkänojaa vasten. Hän halusi tarjota Tiarnanille hiljaisen, levollisen hetken, jossa ainoa liike olisi seurausta hänen käsistään, hieromassa miehen tuskaista päätä ja sukimassa hänen jumaloimiaan tummia, hopean kirjomia hiuksia.
He voisivat keskustella lisää myöhemmin.

Lopulta Tiarnan todella nukahti. Ja kuten usein, kun kyse oli päiväunista, heräsi paria tuntia myöhemmin ilman minkäänlaista käsitystä siitä, missä oli, ja paljonko kello oli, ja mikä päivä oikeastaan oli kyseessä.
Mutta ainakin päänsärky oli helpottanut.
Raottaessaan silmiään hämäräksi käyneessä huoneessa hän muisti hetken unen, jota oli nähnyt hetkeä ennen heräämistään, mutta joka nyt oli jo haihtumassa hänen ulottumattomiinsa. Pian siitä oli jäljellä enää levottomuus, joka sai hänet tavoittelemaan paikkaa vieressään Tempestiä tavoitellen.

Sänky oli tyhjä – Leelaa ja Nyssaa lukuun ottamatta. Leela kohotti päänsä närkästyneenä, kun tuli tuupatuksi hereille unistaan.
Mutta hetkeä myöhemmin Tempest pujottautui ääneti sisään makuuhuoneen ovesta tasapainotellen tarjotinta sylissään.
"Hei", hän kuiskasi huomatessaan miehen liikkuvan ja laski tarjottimen yöpöydälleen, kiiveten sänkyyn Tiarnanin viereen. Hän oli vaihtanut kylpytakin sukkahousuihin, pehmeään villatakkiin ja vaaleanpunertavaan, pitsiverhottuun polvimittaiseen mekkoon ja kiepauttanut hiuksensa huolettomalle nutturalle niskaansa.
"Miltä pääsi tuntuu?" hän kysyi ja ojensi Tiarnania kohti höyryävää teekuppia.

"Anteeksi", Tiarnan mutisi edelleen hieman tokkuraisena kohdatessaan Leelan närkästyneen katseen, ja taputti kissan karvaista takapuolta sovitellen ennen kuin hilasi itsensä istumaan.
Se, että Leela ja Nyssa olivat hänen kanssaan, ja niiden kuningatar puuttui, sai huolen vihlaisemaan Tiarnanin rintakehää. Mutta ennen, kuin huoli ehti muuttua todelliseksi hädäksi, hänen vaimonsa ilmestyi kaikeksi onneksi takaisin makuuhuoneeseen - ja Tiarnan saattoi tuntea itsensä typeräksi ja ylihuolehtivaksi.
"Sitä ei särje enää", hän vakuutti, ääni hieman painuksissa, samalla kun otti teekupin vastaan.
"Nukuinko pitkään?"

Romana tassutti Tempestin jalanjäljissä rispaantunut naru suussaan, välittämättä siitä, että kompasteli aarteeseensa.
"Hyvä", Tempest vastasi lempeästi ja veti jalat koukkuun viereensä, ojentaen miehelle sitten tarjottimelta syvän kulhon kuumaa pinaattipastaa, jossa viipyi peston aromi ja jonka päälle oli ripoteltu tuoreita basilikan lehtiä ja halkaistuja kirsikkatomaatteja.
"Tein päivällistä", hän sanoi ja hieraisi sitten nolostuneena pisamaista nenänpieltään.
"Se ei ole kummoista. Sinun ei tarvitse syödä sitä."

Tiarnanin kulmilla viipyi häkeltynyt kurtistus, kun hän yritti sijoittaa päivän tapahtumat oikeaan järjestykseen.
"Se näyttää oikein herkulliselta", hän vakuutti, kun kurotti laskemaan teekuppinsa mahdollisimman lähelle yöpöydän keskustaa, ennen kuin otti pastakulhon vastaan.
Hän oli oppinut jotakin sinä aikana, jonka oli jakanut kotinsa kissojen kanssa. Tavaroita, joiden ei halunnut päätyvän lattialle, ei pitänyt jättää tasojen reunoille. Eikä sekään aina ollut vakuutus siitä, etteivät ne joka tapauksessa päätyisi putoamaan.
"Oletko sinä jo syönyt, rakas?"

Tiarnan oli niin kovin kiltti, Tempest pohti katsellessaan, kuinka mies otti vaatimattoman päivällisen vastaan. Mies oli aina ollut heistä paljon lahjakkaampi kokki. Hänestä oli aina ollut lumoavaa istua keittiötasolla katselemassa, kuinka Tiarnan loihti aineksista ihania annoksia.
"Kyllä", hän vastasi ja soi miehelle hymyn, "söin samalla, kun laitoin ruokaa, anteeksi. Oh." Hän muisti tarjottimelle jääneet, lämpimät siivut yrttipatonkia ja ojensi lautasta kokeillen Tiarnanin suuntaan.
"Menikö särky kokonaan ohi?"

Kuten hyvän aviomiehen kuului, Tiarnan poimi itselleen siivun patonkia. Vaikka ei kyse ollut vain kohteliaisuudesta, sillä päänsärky jätti hänet yleensä erityisen nälkäiseksi, ja sai hänet kaipaamaan suolaa tavalla, joka toisinaan pakotti hänet käymään hotellin minibaarin pikkuruisten suolapähkinäpakkausten kimppuun.
"Ei sinun tarvitse pyytää anteeksi, rakas", hän vakuutti, ennen kuin vei haarukallisen pastaa suuhunsa.
"Tämä on oikein hyvää. Ja meni, mitä nyt niska tuntuu hieman jäykältä. Ehditkö tehdä muuta kuin kokata, Em?"

"Luin vähän", Tempest vastasi ja pyyhkäisi pehmeän, kullanvalkean suortuvan korvansa taakse. Mutta hän oli viettänyt hyvän tovin paikallaan, silittäen miehen hiuksia tämän nukahdettuakin: osin peläten Tiarnanin heräävän, jos hän lähtisi liikkeelle ja osin siksi, että oli ollut ihana vain viettää hetki miehen kanssa, voida tehdä jotain tämän eteen.
"Voisin hieroa niskojasi, kun olet syönyt."

Jos Tiarnanilla olisi ollut käsi vapaana, hän olisi ojentanut sen sipaisemaan vaimonsa poskea, tai ehkä untuvaisia suortuvia, joiden koskettamiseen hän ei varmasti koskaan kyllästyisi. Valitettavasti hänen kätensä olivat sillä hetkellä varattuina syömiseen.
Nyssa tuntui aavistavan sen, heräsi ja tuli puskemaan päätään hänen kylkeään vasten.
"Olet hyvin kultainen, rakas", Tiarnan huomautti.
"Millainen olo sinulla itselläsi on?"

"Ihan hyvä", Tempest vakuutti ja soi Tiarnanille pehmeän hymyn. Hän toivoi, että olisi voinut paremmin sanoittaa sielunmaisemaa ja helpottaa miehen huolta. Häntä lapsuudesta vainonnut ahdistus oli hyvin erilainen tunne kuin varjo, joka oli ajanut hänet käsittämättömiin tekoihin. Se tuli ja meni, joskus se viipyi vain stressaavan hetken ja joskus se piteli häntä otteessaan useamman viikon – ja nyt se tuntui taas irrottaneen otteensa, ainakin täksi hetkeksi.
"Milloin me pitäisimme sinulle juhlat? Nyt perjantaina? Pääsisivätkö ystäväsi paikalle?"

Oli hetkiä, joina Tiarnan todella tunsi, että Tempest oli osa toista maailmaa. Maailmaa, johon hänellä ei ollut pääsyä, ja johon tämä toisinaan katosi. Viime päivät olivat olleet sellaisia, ja nyt toivo siitä, että hän saisi vaimonsa takaisin, alkoi taas herätä.
Olihan tämä todellista?
Hän haukkasi rapeaa patonkia ja kohotti pasta-annostaan ylemmäs, kun Nyssa oli aikeissa työntää tassunsa sen sekaan.
"Varmasti ainakin osa", hän vastasi, ja oli aikeissa kysyä, jaksaisiko Tempest juhlahumua, mutta hiljensi itsensä viime hetkellä.
Älä holhoa.

"Olisiko se siis hyvä päivä?" Tempest kysyi ja siloitti mekkonsa helmaa säädyllisempaan kulmaan.
"Mitä kaikkea niitä varten tarvitaan? Onko tässä tarpeeksi aikaa?" Vieraat, tietenkin. Ja pitopalvelu huolehtimaan tarjoiluista, hän oletti. Hänen pitäisi perehtyä paremmin juhlien järjestämiseen. Hän oli ammattilainen vain niistä pakenemisessa.
"Vai pitäisikö se olla seuraavana viikonloppuna?"

Tiarnan oli huomannut, että pitkä kotona oleskelu sekoitti merkillisellä tavalla hänen käsityksensä ajan kulusta. Päivät seurasivat toisiaan, ja ainoastaan Helenin yhteydenotot palauttivat hänet takaisin kalenterin sivuille - kunnes hän taas kadotti itsensä toisiaan seuraavien, samanlaisten päivien virtaan.
"Voi olla, että ensi viikko olisi parempi", hän myönsi, osittain senkin vuoksi, että Tempest saisi kerätä voimiaan hiukan pidempään kiertueensa jäljiltä.
"Helen voi auttaa kutsujen ja muun kanssa."

Tempest nyökkäsi. Joskus hänkin mietti, pitäisikö hänen suostua tarjouksiin henkilökohtaisesta assistentista, mutta se tuntui absurdilta hänen kohdallaan. Mitä se ihmisparka todella tekisi? Hän eli niin pientä elämää.
Mitä nyt oli naimisissa käsittämättömän upean miehen kanssa, jonka Oscar-ehdokkuusjuhlia he parhaillaan suunnittelivat.
"Oh", hän totesi ja sipaisi sinnikkäästi karkaavan suortuvan takaisin korvansa taakse, "ilmeisesti minun halutaan lähtevän Yhdysvaltojen kirjakiertueelle Oscarien jälkeen. Onko se- sopiiko se sinulle?"

Haarukka pysähtyi hetkeksi ilmaan matkalla suuhun, mutta Tiarnanin onnistui havahduttaa itsensä nopeasti järkytyksestään. Ainakin melkein. Kulmille jäi viipymään pieni kurtistus.
"Miltä se sinusta itsestäsi tuntuu, rakas?" hän kysyi, kun oli syönyt suunsa tyhjäksi.
Edellinen kirtue oli saanut hänen vaimonsa ahdistumaan syvästi, ja se oli sentään järjestetty kotimaan sisällä.

"Järkevältä, arvelen", Tempest vastasi ja katseli Tiarnania tutkien. Valtameren yli lentäminen oli kammottavaa – mutta hän oli selvinnyt yksin Tokioon ja se teki hänet naurettavan onnelliseksi ja ylpeäksi itsestään. Ja hän tunsi aina vähintään yhtä kammottavaa syyllisyyttä siitä, jos vain lukittautui kotiinsa sen sijaan, että tekisi velvollisuutensa ja suostuisi kustantajan ja managerin suunnitelmiin.
"Matkustan sinne joka tapauksessa, joten se olisi varmastikin hyvä hetki toteuttaa kirjakiertue. Faces of Winter on ilmeisesti absurdin suosittu siellä."

Tiarnan hiljensi hyvää tarkoittavat, mutta holhoavat kommentit viemällä haarukallisen pastaa suuhunsa.
Oletko varma, että jaksat, rakas. Tiedäthän, että voit aina kieltäytyä. Palasit vasta kotimaankiertueelta, olen varma, että kustantajasi ymmärtää, jos haluat palata Oscareiden jälkeen suoraan kotiin.
Meidän ei ole välttämätöntä matkustaa gaalaan.
Siinä vaiheessa, kun hän oli syönyt suunsa tyhjäksi, hän oli saanut ajatuksensa paremmin kasaan.
"Pääsisit tapaamaan sikäläisiä faneja."

Tempest hillitsi halunsa siirtyä hieromaan miehen hartioita ja niskaa, kunnes tämä saisi syötyä.
"Niin. Tunnen aina kamalaa huonoa omaatuntoa, kun kieltäydyn kiertueista tai haastatteluista tai tapaamisista", hän totesi ja hieraisi nenänpieltään. Se oli luultavasti paljolti Stephenin ansiota, sillä mies oli aina ollut tavattoman lahjakas saamaan hänet tuntemaan olonsa syylliseksi.
"Sinäkin voisit käydä koe-esiintymisissä tai haastatteluissa sillä välin", hän ehdotti.

Jälleen pastahaarukallinen esti Tiarnania lausumasta ääneen ensimmäisiä, holhoavia ajatuksiaan.
"Sinun pitää muistaa huolehtia jaksamisestasi, Em", hän muistutti, siirtäen pastalautastaan suosiolla hieman ylemmäs, kun Nyssa ei tuntunut pääsevän yli kiinnostuksestaan sen sisältöä kohtaan.
"Olen varma, että tunnet huonoa omaatuntoa myös asioista, joista ei todellakaan olisi tarvetta."
Hänen vaimollaan oli aina ollut herkkä, herttainen sielu.

Tempest vastasi hymyllä ja kosketti Tiarnanin polvea.
"Ehkä joskus – mutta tuntuu, että on vain oikein toimia yhteistyössä, kun managerini ja kustantajani tekevät niin kovasti töitä minun kirjojeni eteen", hän totesi.
"Ja nyt on oikea aika lähteä kiertueelle, kun kirja on julkaistu äskettäin. Minulla on aikaa lukkiutua kotiin ja piileskellä ihmisiltä kuka tietää kuinka monta kuukautta tai vuotta sen jälkeen, kun lähden kirjoittamaan seuraavaa osaa."

Ehkä Tiarnanin olisi pitänyt syödä useammin samalla kun he keskustelivat tällaissita asioista. Ehkä hän olisi sillä tavalla onnistunut kuulostamaan vähemmän holhoavalta ja enemmän tasavertaiselta kumppanilta.
Sääli vain, että lautasen pohja pilkotti jo pastan seasta.
"Ehkä voisin tällä kertaa matkustaa seuranasi", hän ehdotti, samalla kun laski haarukan kädestään.
"Mikäli siedät vanhaa miestäsi kiertueen ajan."

Hän ei voinut olla sulamatta epäuskoiseen, hellään hymyyn aina kun Tiarnan kutsui itseään vanhaksi. Ei mies ollut kuin kymmenen vuotta häntä vanhempi.
Ja näytti niin jumalaisen komealta ja karismaattiselta hopeaa hiuksissaan, että hänen polvensa kävivät heikoiksi.
"Totta kai voit tulla mukaani", hän lupasi hieman hämillisenä ja silitti miehen jalkaa, "mutta etkö haluaisi löytää jonkin innostavan uuden projektin?"

Tuttu huoli nosti taas päätään, eikä Tiarnanilla ollut enempää pastaa, jonka syömiseen hän olisi voinut käyttää hetken kerätessään ajatuksiaan.
"Se saattaisi tarkoittaa, että minun pitäisi olla viikkoja poissa", hän vastasi, samalla kun laski lautasensa yöpöydälle ja tarttui sen sijaan teemukiinsa.
"Enkä ole varma, haluanko sitä."

Tempest puraisi alahuultaan ja katseli miehen kauniita myrskysilmiä.
"Miksi et ole varma?" hän kysyi, vaikka pelkäsikin tietävänsä vastauksen etukäteen sen perusteella, mitä he olivat puhuneet aikaisemmin päivällä.
Hän poimi tyhjentyneen kulhon miehen käsistä laskien sen takaisin yöpöydälle ja siirtyi polvilleen Tiarnanin taakse, jotta saattoi ryhtyä hieromaan miehen niskaa ja hartioita.

Nyssa käytti hyödykseen tilaisuuden ja kipusi Tiarnanin tyhjentyneeseen syliin, alkaen kiehnätä siihen itselleen makuupaikkaa.
"En halua toistaa samoja virheitä", hän vastasi, antaen silmiensä painua kiinni kun keskittyi hierovaan kosketukseen. Hartioilla viipyvä kireys muistutti häntä konkreettisesti siitä, että edellisestä salikäynnistä oli kulunut aivan liian pitkään. Hänen rutiininsa olivat hajonneet jossakin vaiheessa kulunutta vuotta.
"En halua laittaa työtäni rakkaani edelle."

Tempest puri huultaan lujemmin ja irvisti halulleen pyytää anteeksi antaessaan sormiensa kulkea kireillä lihaksilla.
"Sinun rakkautesi on uskomatonta, Tiarnan. En ole koskaan tuntenut, että laittaisit työsi edelleni", hän vetosi ja kumarsi päätään niin, että saattoi hipaista miehen niskaa nenänpäällään.
"Minua ahdistaa, jos et voi tehdä rakastamaasi työtä minun takiani. Jos se vaatii sitä, että palkkaan lastenhoitajan tai menen äitini luo siksi aikaa, kun olet töissä, hyvä on."

"Tein niin ennen sinua."
Tiarnanin äänestä kuulsi selvä tuska. Hän saattoi aina yrittää takertua siihen, ettei hän ollut ymmärtänyt ensimmäisen vaimonsa olleen niin onneton, mutta samaan aikaan toinen ääni huomautti, että hänen olisi pitänyt tietää.
Hänen ensimmäinen virheensä oli johtanut avioeroon. Ja hänen Emmien kanssa tekemänsä virheet olivat johtaa siihen, että nainen olisi riistänyt itseltään hengen.
Hänen ilmeensä synkkeni.
"Em, en minä pidä sinua lapsena."

Miksi sanat pettivät hänet, kun hän puhui itsestään? Ei ihme, että hän kammosi julkisia esiintymisiä, haastatteluja ja puheita.
"Tiarnan", hän vetosi ja kumartui halaamaan miestä takaapäin, nojaten päänsä tämän päähän. Hän oli pitkään halunnut tietää enemmän edellisestä avioliitosta ja ensimmäisestä vaimosta, mutta arkaillut kysymistä.
"Olen pahoillani, että olet joutunut käymään läpi jotain niin kipeää." Hän ei kuitenkaan uskonut hetkeäkään, että Tiarnan olisi syyttänyt itseään oikeutetusti.
"Ja minä- en tarkoittanut sitä niin. Haluan vain sinun voivan palata töihin, jos niin haluat."

Tiarnan pudisti hieman päätään.
"Se oli omien valintojeni tulosta", hän vakuutti, ja oli kiitollinen siitä, ettei muisto tehnyt enää yhtä kipeää kuin aikaisemmin. Hän ei ollut täysin varma, milloin kipu oli alkanut haaleta ja ohentua, mutta hän saattoi esittää hyvin valistuneen arvauksen siitä, että se oli tapahtunut niihin aikoihin, kun he olivat tutustuneet Tempestin kanssa. Haikeus tulisi varmasti kulkemaan hänen mukanaan lopun elämää, mutta nyt hänellä oli elämässään muutakin.
"Miten voisin toimia, jotta tuntisit itsesi tasavertoiseksi kanssani, Em?"

Tempest vajosi takaisin polvilleen ja jatkoi miehen niskojen hierontaa pohtien, miksi oli koskaan sanonut asiasta mitään. Hänen epävarmuutensa eivät olleet Tiarnanin syytä, ja oli tuskaisaa, että täydellinen, loputtoman huomaavainen ja kärsivällinen mies joutui kysymään sitä.
"Ei se ole mitään, mistä sinun pitää murehtia", hän vetosi ja sukaisi hermostuneena hiuksiaan, ennen kuin palautti käden lämpimälle hartialle.
"Minä ratkon kyllä omat ongelmani."

Tiarnanin kulmien väliin ilmestyi tuttu juova.
"Olen aviomiehesi. Haluan tietää, mitä ajattelet, ja haluan tukea sinua silloin, kun sinulla on vaikeaa", hän vetosi, hieraisten otsaansa sormenpäillään.
"Minun on vaikeampi kestää sitä, jos en tiedä, mitä mielessäsi on meneillään."
Niin kuin kulunut viikonloppu, jonka aikana hän oli tuntenut tulleensa työnnetyksi pois.

Tempest huokasi äänettömästi avuttomuudesta. Hän tuntui sotkevan asiansa vain pahemmin, kun yritti sanoittaa päänsä sisäistä myrskyä.
"Tukeudu minuun, niin kuin toivot minun tukeutuvan sinuun", hän totesi ja ujutti toisen kätensä miehen paidan kauluksesta sisään hieromaan yläselkää ja hartioita kankaan alla.
"Älä yritä suojella minua, varsinkaan omilta ajatuksiltasi ja toiveiltasi."

Tiarnan värähti hieman, kun Tempestin sormenpäät kohtasivat hänen paljaan ihonsa paidan alta.
"Minä yritän parhaani", hän lupasi, vieden toisen kätensä silittelemään syliinsä nukahtaneen Nyssan niskaa. Se sai kissan kiehnäämään hieman, ja ojentamaan toista etutassuaan pitkälle eteen.
"Tiedän, että osaan olla joskus varsin... vanhanaikainen mies. Mutta rakas, se ei johdu siitä, ettenkö uskoisi sinun pärjäävän. Se on vain vanha tapa, joka istuu tiukassa."

"Tiarnan", Tempest vetosi ahdistuneena, "ei sinun tarvitse yrittää tai muuttaa mitään." Hänen olisi pitänyt pitäytyä alkuperäisessä vastauksessaan. Tiarnan oli jo maailman kultaisin, huomaavaisin aviomies, jonka ei olisi pitänyt kantaa harteillaan hänen demoneitaan.
Hetken hän vain keskittyi hieromaan miehen hartioita paidan alta.
"Oletko sinä turhautunut, kun vierähtää viikkoja, emmekä- emmekä ole... Yhdessä?" hän kysyi hetken kuluttua ja irvisti itselleen ja naurettavalle vaikeudelle puhua omalle aviomiehelleen heidän elämästään makuuhuoneessa. Hän tunsi aina huonoa omaatuntoa, kun kävi näin ja syystä tai toisesta hän tunsi päätyvänsä laiminlyömään miestään.

Tiarnanin sylissä Nyssa kierähti selälleen ja taputti hänen kättään melkein kuin kannustaakseen rapsuttamaan lisää.
Hän ei kääntänyt katsettaan vaimoaan kohti, sillä epäili, että tämän oli helpompi puhua asiasta, kun heidän katseensa eivät kohdanneet.
"Minä kaipaan sinua, tietenkin", hän vastasi, sormenpäät Nyssan pikkuruista tassunpohjaa hipaisten.
"Toisinaan hyvinkin tuntuvasti. Mutta en halua, että joudut kokemaan, että sinulla olisi mitään velvollisuutta tehdä jotakin vain siksi, että olemme naimisissa. Olen onnellinen jo siitä, että saan pidellä sinua sylissäni."

Tempest kumartui painamaan suudelman miehen niskalle ja ujutti sitten paitaa pois tämän päältä, jotta voisi paremmin hieroa hartioita ja selkää.
"Rakastan sinua", hän kuiskasi, tietämättä kuinka tarkalleen pukea ajatuksensa sanoiksi. Tiarnan oli käsittämättömän upea ihminen. Miten hän toivoi, että mies voisi uskoa olevansa täydellinen aviomies hänen demoneistaan huolimatta.
"Haluaisin voida tehdä enemmän vuoksesi", hän jatkoi hengittäen pehmeästi niskan lämmintä ihoa vasten.

Tiarnan auttoi kuuliaisesti nykimään paitaa pois niin, että koko hänen selkänsä jäi paljaaksi. Kireys hartioiden välissä muistutti häntä uudelleen siitä, että vanhan miehen olisi ollut sopivaa käydä salilla hieman useammin. Ja olisi paras palata sinne vaikka heti huomenna.
Hänen personal trainerinsa oli varmaankin jo luovuttanut.
"Rakas, ei sinun tarvitse tehdä enempää", hän vetosi, lämpimän hengityksen lähettäessä miellyttäviä väristyksiä alas selkään.
"Haluan sinut sellaisena kuin olet."

Tempest hipaisi ihoa huulillaan ja antoi käsiensä valua alemmas selkään hieromaan sen lihaksia. Hän janosi mahdollisuutta hemmotella Tiarnania, joka olisi ansainnut kaiken ja vielä vähän enemmän.
Miehen sanat saivat lämmön leviämään hänen sisällään.
"Olet uskomaton", hän vetosi hellästi ja hamusi miehen hartiaa hieroessaan ristiselkää.
"Haluaisin silti tehdä enemmän. Kun- kun olemme yhdessä, minä en tunne tekeväni paljoa – mutta sinä- sinä teet oloni niin... Ihanaksi, että haluaisin vain voida tehdä jotain enemmän sinun vuoksesi."

Hellä hymy häivähti Tiarnanin kasvoilla, eikä hän enää kyennyt vastustamaan haluaan kääntää päätään ja ylävartaloaan niin, että saattoi hipaista huulilleen Tempestin omia. Sitten hän käänsi katseensa kiltisti takaisin eteenpäin, tarkastelemaan takaisin uneen vaipuneen Nyssan korvia.
"Voin vakuuttaa, että minä nautin aivan yhtä lailla, kun olemme yhdessä", hän vastasi lempeää huvitusta äänessään.
Vanha mies.
"Sinun ei tarvitsisi tehdä mitään enempää."

Huulten kosketus sai perhoset lepattamaan hänen vatsassaan ja oli saada Tempestin kadottamaan ajatuksensa. Hän kokosi itseään pienen hetken, käsien kulkiessa paljaalla selällä ja palaten sitten kireiksi puhutuille niskoille. Romana oli raahannut narunsa sängylle ja virittänyt sen emäntänsä pohkeiden yli, tuijottaen sitä nyt odottavasti toiselta yöpöydältä.
Posket tuntuivat kuumilta.
"Mutta haluaisin", hän vetosi uudelleen. Tuntui epäreilulta, että Tiarnan teki niin paljon. Halusihan mieskin hemmotella häntä, eikö ollut vain luonnollista, että hän tunsi samoin?

Hetken Tiarnan toivoi, että hänellä olisi ollut taas pastahaarukallisen syömisen mittainen, luonnollinen tauko aikaa miettiä vastaustaan.
Tempestin toive tuntui vilpittömältä. Ja samaan aikaan hän pelkäsi, että se juonsi juurensa aiemmista kokemuksista, niistä kerroista, joina tämä oli joutunut kuulemaan, ettei ollut tarpeeksi.
Pelkkä ajatus sai hänet vihaiseksi. Hän ei ollut varma, kykenisikö enää koskaan katsomaan Stepheniä silmiin tuntematta valkeaa, kammottavaa raivoa.
"Mitä sinä haluaisit tehdä, rakas?"

Tempest puri huultaan jatkaessaan hartioiden hellää hierontaa. Siinähän ongelma olikin. Hän oli surullinen hahmo, jolla ei ollut aavistustakaan, mitä hän voisi tehdä. Hän ei ollut voida edes puhua aiheesta takeltelematta ja punastumatta.
Muuta kuin... Miten hän toivoi, että voisi tehdä niin Tiarnanille. Ehkä muisto Stephenistä ja puhtaasta paniikista ei enää saisi häntä valtaansa.
"Tiedän, ettei ole... Viehättävää olla näin tietämätön ja kokematon, mutta voisitko- voisitko opettaa minulle jotain, mistä pidät?" hän kysyi tuntien häpeän polttavan niin, että joutui sulkemaan silmänsä ja painamaan päänsä Tiarnanin niskaa vasten.

"Em, et puhuisi itsestäsi noin. Sinä olet viehättävä", Tiarnan vetosi. Tuntiessaan otsan painuvan niskaansa vasten, hän kurotti kättään taakse ja sipaisi pehmeitä, kullanvaaleita suortuvia.
Kaikki hyvin, rakas.
"Mutta jos se tekee sinut todella onnelliseksi. En halua, että joudut kokemaan, ettet olisi minulle riittävä juuri tuollaisena."
Hän ei halunnut, että Tempest joutuisi koskaan epäilemään sitä. Ei edes, kun kyse oli elämästä heidän makuuhuoneessaan.

Hänen sydämensä tuntui särkyvän aina pienen palan lisää, kun Tiarnan osoitti, miten uskomattoman kultainen, huomaavainen ja puhtaasti hyväsydäminen oli.
"Se tekisi", Tempest vakuutti ja nosti sitten päänsä, kiertäen käsivartensa miehen ympärille takaapäin ja hamuten kevyesti hartian paljasta ihoa. Hän halusi voida tehdä jotain ihanaa Tiarnanin hyväksi. Kipeästi. Tiarnan oli avannut hänelle aivan uuden, häkellyttävän ihanan maailman.
Hän kiersi Tiarnanin ympäri ja kiipesi hajareisin tämän syliin, silittäen miehen poskea ja tutki kysyvänä myrskysilmiä.

Nyssa siirtyi kiltisti emäntänsä tieltä, ja piti huomattavasti vähemmän ääntä kuin sen vanhemmat sisaret, jotka osasivat olla varsin dramaattisia mielipahassaan.
Tiarnan lepyttelisi niitä kaikkia myöhemmin, sillä nyt hän halusi keskittyi vain vaimoonsa.
"Minä rakastan sinua, Em", hän muistutti, kietoessaan kätensä siron vyötärön ympärille.
"Enemmän, kuin osaat edes kuvitella."
Hän hipaisi huulillaan vaimonsa huulia ja silitti tämän selkää sormenpäillään.

Sanat saivat hänet painamaan katseensa hetkeksi ujosta häkellyksestä, ennen kuin vastasi kevyeen suudelmaan ja haki uutta miehen huulilta.
"Minäkin rakastan sinua", Tempest kuiskasi ja hipaisi komeaa poskipäätä nenällään, painaen sitten suudelman jälleen Tiarnanin huulille. Hänellä ei ollut tarpeeksi sanoja kuvata kuinka paljon.
Hän riisui villatakin yltään ja pudotti sen lattialle, kiertäen sitten paljaat käsivarret miehen niskalle ja tutkien sielukkaita silmiä.

Tiarnan sai itsensä ajoissa kiinni niin, ettei hän muistuttanut, ettei heidän tarvitsisi koskaan tehdä mitään, mitä Tempest ei halunnut. Eikö sellainen juuri saisi naisen tuntemaan olonsa jollakin tavalla avuttomaksi? Niin kuin hän ei olisi todella uskonut, että tämä osasi kyllä ilmaista oman halunsa.
Hän painoi uuden, kaipaavamman suudelman Tempestin huulille ja antoi toisen kätensä siirtyä silittämään tämän reittä, helmaa tieltään työntäen.

Tempest oli tehnyt jo varsin ansiokasta työtä miehensä riisumisen kanssa. Vain bokserit ja sukat taisivat olla jäljellä. Hän kiersi kätensä paremmin Tiarnanin niskalle ja upotti sormensa tummiin niskahiuksiin.
"Haluaisin tehdä jotain hyväksesi", hän kuiskasi pyytäen ja kosketti huulillaan korvaa, joka oli ehdottomasti ansainnut tulla äänestetyksi maailman seksikkäimmäksi. Hän kohottautui paremmin polviensa varaan auttaakseen miestä riisumaan sukkahousut.

Tiarnan oli aikeissa vakuuttaa, että Tempestin ei tarvitsisi muuta kuin vain olla oma itsensä, ja hän päätyisi olemaan täysin terveen järkensä ulottumattomissa.
Mutta hän oli luvannut.
"Pidin siitä, kun annoit minun katsella, kun riisuuduit", hän myönsi käheästi, samalla kun sormet alkoivat ujuttaa sukkahousuja pois Tempestin yltä.
"Ajoit minut sillä hulluksi."

Tempest naurahti häkeltyneenä ja painoi käden kuumalle poskelleen.
"Todellako?" hän kysyi vilpittömästi yllättyneenä ja ilahtuneena ja silitti hopeisia juovia Tiarnanin hiuksissa, nojautuen painamaan suudelman miehen poskipäälle. Ajatus sai onnelliset perhoset lepattamaan hänen vatsassaan, kun hän nosti varovasti jalkojaan vuorotellen pujottautuen ulos sukkahousuistaan. Ihon kosketus ihoa vasten lähetti väristyksiä hänen selkäänsä pitkin.
Se olisi jotain, mitä hän voisi tehdä Tiarnanin hyväksi useamminkin. Hän halusi tehdä enemmänkin, mutta ehkä tämä riitti täksi hetkeksi, hän lupasi itselleen, kun tarttui miehen poskiin ja painoi syvemmän suudelman tämän huulille.

"Todella", Tiarnan vakuutti, täysin tosissaan.
Hän oli pitänyt siitä niin, että palasi hetkeen yhä ajatuksissaan, silloin kun tunsi olons ayksinäiseksi. Ja tulisi varmasti palaamaan monesti sitten, kun joutuisi taas lentämään työnsä vuoksi toiselle puolelle maailmaa.
Hän viskasi sukkahousut kärsimättömästi syrjään, ja ehkä joku heidän kissoistaan päättäisi tylsyyksissään käydä niiden kimppuun, mutta ehkä se ei olisi maailmanloppu.
"Rakastan myös sitä, miltä kuulostat, kun olemme yhdessä", hän jatkoi suudelman lomasta, samalla kun sormet siirtyivät hivelemään reiden paljastunutta ihoa.
Kaikkein pienimpiäkin hengähdyksiä, jotka kertoivat siitä, että hänen vaimonsa nautti.

Tempest kätki kuumat kasvonsa hetkeksi Tiarnanin kaulataipeeseen tuntiessaan olonsa samaan aikaan itsetietoiseksi ja tavattoman onnelliseksi. Hän halasi miestä tiukasti, hengittäen lämmintä ihoa vasten ja tunsi sydämensä lepattavan.
Tiarnan rakasti häntä, hän muistutti itseään, aina yhtä ihmeissään faktasta, joka sai hänet hymyilemään vaistomaisesti.
Sitten hän irrotti otteensa ja vei käden avaamaan pitsiverhoillun mekon vetoketjun, vetäen sen päänsä yli ja antaen senkin valahtaa lattialle.
"Olet uskomaton", hän kuiskasi hellällä häkellyksellä, kun hamusi uutta suudelmaa miehen huulilta ja painautui ujosti paljasta ihoa vasten.

"Niin olet sinäkin", Tiarnan muistutti ääni madaltuen, ja toivoi, että Tempest olisi voinut nähdä sen itsekin.
Hän toivoi myös, että olisi voinut jäädä ihastelemaan paljastunutta ihoa pidemmäksi aikaa, hyväillä sitä hellästi ja hitaasti kosketuksellaan. Hämmästellä jokaista piirrettä, jotka yhdessä muodostivat hänen rakkaimpansa.
Joku heidän tytöistään määkäisi paheksuen, ehkä Romanan rakas narulelu oli sotkeutunut heidän alleen, mutta Tiarnan ei kyennyt kääntämään katsettaan vaimostaan. Sen sijaan hän nojautui lähemmäs, hamuamaan kaulan valkeaa ihoa huulillaan.

Huulten kosketus kaulalla sai koko huoneen keinahtamaan ja Tempest henkäisi ääneen antaen silmiensä painua kiinni. Pimeys oli yhtäkkiä tähdistä kirkas.
Sormet vaelsivat tummissa hiuksissa ja tukistivat niitä hellästi samalla, kun huulet koskettivat miehen korvaa. Romana puski vaativasti hänen kyynärpäätään, mutta Tempest ei nähnyt muuta kuin Tiarnanin. Miten hän toivoi, että saisi vielä paljon tällaisia hetkiä: vapaana ahdistuksesta, häkeltyneenä miehen läsnäolosta.
Hän halasi miehen lantiota paremmin reisillään ja painautui lähemmäs lämmintä rintakehää.

Tempestin maailma keikahti toistamiseen, tällä kertaa tosin konkreettisesti, kun Tiarnan kiepautti vaimonsa ympäri ja painoi tämän hellän päättäväisesti alleen peitteelle, saattaen vain toivoa, ettei yksikään heidän tyttöjensä aarteista ollut kipeästi naisen selän alla.
Hän unohtui katselemaan kultaisia silmiä ja pisamia, jotka piirsivät tähtikuvioitaan Tempestin kasvoille.
Ehkä Varjo ei enää palaisi. Hän ei antaisi sen palata.
Tiarnan kumartui alas suutelemaan vaimonsa huulia.

Maailma ei vain keikahtanut. Se välkkyi tähtiä ja kieppui hänen silmissään vielä pitkään sen jälkeen, kun hänen selkänsä oli painunut patjaa vasten. Vatsanpohjaa nipisti odotuksesta niin, että häntä huimasi, kun hän vastasi myrskysilmien katseeseen. Sydän tuntui lyövän kuurouttavalla voimalla.
Suudelma olisi luultavasti saanut hänen jalkansa pettämään, ja Tempest punoi sormensa lujemmin tummiin hiuksiin kuin estääkseen itseään leijumasta tähtipölyn pyörteisiin.
Toinen käsi valui alemmas, työntämään miehen yllä viipyviä boksereita pois jalasta.

Joku heidän tytöistään taisi ottaa hyppyyn korkeutta Tiarnanin selältä, ja järkyttyä pahemman kerran siinä vaiheessa, kun hän kohottikin varoittamatta vartaloaan kiemurtaakseen ulos boksereistaan. Hän potkaisi ne kärsimättömästi pois nilkkansa ympäriltä, ja sai tietämättään Leelan hypähtämään puoli metriä sivulle liikettä säikähtäneenä.
Kumartuessaan uudelleen vaimonsa ylle Tiarnan palasi hamuamaan tämän kaulaa huulillaan.
"Kuulisin mielelläni, mistä sinä pidät, rakas", hän vetosi käheästi.
"Tai edes sen, pidätkö siitä, mitä teen."

Tempest naurahti epäuskoisena, häkellyksestä hengästyneenä.
"Rakas, oletko tosissasi?" hän vetosi hellästi ja tukisti tummia hiuksia, kokien tavattoman haastavaksi muodostaa koherentteja ajatuksia, kun kaulalla kulkevat huulet lähettivät rajuja väristyksiä alas varpaisiin saakka.
"Kun suutelet minua, polveni ovat pettää – ja joskus pettävät", hän sanoi sivellen sormillaan Tiarnanin niskaa.
"Ja kun, mmm, teet noin, tunnen sen varpaissani saakka ja kun painat minut allesi, minua huimaa", hän hymisi hakien sanoja ja hamusi miehen korvaa.
"Ja kun... Olen melko varma, että joskus saat minut menettämään tajuntani hetkeksi, koska kosketuksesi tuntuu niin, mmm, jumalaiselta."

Jopa pieni naurahdus oli musiikkia Tiarnanin korville. Kuluneiden kuukausien aikana oli ollut hetkiä, joina hän oli pelännyt, ettei kuulisi ääntä enää koskaan.
Mutta Tempestin tarinoissakaan valo ei koskaan kadonnut lopullisesti.
"Minä haluan kuulla sen", hän vetosi uudelleen, samalla kun antoi huultensa vaeltaa Tempestin solisluulle ja kätensä riisumaan liivejä pois tieltä, sormet selän alle ujuttautuen.
"Pidän siitä, kun kuvailet sitä, mitä tunnet."

Tempest kaarsi selkäänsä avuksi ja kallisti päätään taakse alahuultaan purren. Se oli ymmärrettävä toive: hänkin toivoi sitä mieheltä. Mutta tiesikö Tiarnan, kuinka vaikeaa hänen oli muodostaa koherentteja ajatuksia, kun mies kosketti häntä? Tai katsoi häntä, jos hän oli rehellinen itselleen.
"Mmm, minä rakastan sitä, kun vedät minut syliisi", hän hapuili ajatuksiaan ja antoi käsiensä vaeltaa alas miehen kyljille untuvatäkin alla. Romana istui tyynyllä heidän vieresään ja tuijotti heitä silmät paheksuvasti sirrillään, hännänpää nytkähdellen.
"Ja silität hiuksiani tai hierot minua tai vain kosketat minua – ja rakastan sitä, kuinka katsot minua aina joskus."

Jos Tiarnan ei olisi ollut niin vaimonsa lumoissa, hän olisi saattanut pienen hetken muistaa, kuinka hämmentävää oli ensimmäisillä kerroilla ollut olla yhdessä kissojen valvovien, jopa paheksuvien katseiden alla. Ja hän olisi muistanut sitäkin elävämmin, miltä oli tuntunut, kun kynnet olivat uponneet paljaaseen pakaraan.
Miss Havisham ei ollut varmasti tarkoittanut pahaa, vaikka hänen miehinen ylpeytensä olikin saanut sinä yönä hienoisen kolauksen.
"Minä rakastan sitä, kun saan vetää sinut syliini", hän vastasi, samalla kun viskasi liivit syrjään ja painui hamuamaan huulillaan paljastunutta ihoa.
"Katson sinua?"

Huulten kosketus sai vatsan nipistämään niin, että sanat lipsuivat otteesta ja Tempest saattoi vain hengähtää epäuskoisena, alahuultaan purren. Jos hän näki jo nyt tähtiä niin, että tunsi sokaistuvansa, mitä hänelle tapahtuisi, kun...?
Hän kuljetti sormiaan hopean kirjomien hiusten lomassa, hyväillen sormillaan niskaa ja hurjan komeita korvia, ja halasi miehen lantiota reisillään, kaartaen selkäänsä irti patjasta.
"Mmm", hän vastasi hajamielisesti hymisten. Joku kissoista sohi tassullaan peiton alle ja pisteli hänen varpaitaan, saaden hänet vetämään jalkojaan paremmin Tiarnanin ympärille, kun Romana piti edelleen vahtia parinkymmenen sentin päässä hänen kasvoistaan.
"Niin kuin rakastaisit ja haluaisit minua jostain käsittämättömästä syystä hurjan paljon."

Tiarnan naurahti käheästi.
"Ei siinä ole mitään käsittämätöntä, rakas", hän vakuutti, ja hipaisi kalpeaa ihoa hellästi hampaillaan ennen kuin kohottautui paremmin vaimonsa ylle, kohdatakseen tämän kultaisten silmien katseen.
"Olet uskomaton. Jumalainen."
Hän kumartui painamaan Tempestin huulille suudelman samalla kun joku heidän tytöistään kävi vuorostaan hänen jalkansa kimppuun pehmeällä tassullaan, ja vei kätensä hellästi tämän alushousujen reunalle.

Hänen maailmansa sykki voimalla, joka sai huoneen aaltoilemaan ja tuikkimaan tähtipölyä. Tiarnan ei voinut kuvitella, kuinka vaikutti häneen: kuinka kauniiden sanojen, myrskysilmien katseen ja hampaiden kosketuksen yhdistelmä oli saada hänen tajuntansa hämärtymään.
Hän naurahti kuvaukselle onnellisella, epäuskoisella häkellyksellä ja kohottautui ylös patjasta hamutakseen suudelmaa miehen huulilta. Toinen käsi silitti kehräävää Romanaa, joka ojensi tassuaan taputtelemaan pisamaista poskea. Käsi alushousujen reunalla sai hänet voihkaisemaan hiljaa, kun koko keho vastasi kosketukseen.

Tiarnan uskalsi luottaa siihen, että se tarkoitti myöntymystä.
Hän ujutti sormensa hellästi ohuen kankaan alle, antoi niiden levätä hetken paljasta ihoa vasten, ja lähti sitten ujuttamaan alushousuja pois Tempestin yltä. Hän ei halunnut turhaa kangasta heidän väliinsä, hän halusi olla lähellä vaimoaan. Niin lähellä, kuin vain oli mahdollista.
Hän ei ollut valehdellut sanoessaan, että ikävöi läheisyyttä silloin, kun he olivat erossa.
Alushousut lensivät kärsimättömästi jonnekin lattian suuntaan, ja Tiarnan kumartui painamaan uuden, hyvin nälkäisen suudelman vaimonsa huulille.

Suudelma sai hänet hukkumaan tähtien kirkkauteen, ja Tempest vastasi siihen nälällä, jollaista ei ollut tiennyt voivansa tuntea.
Tiarnan oli saanut hänet tuntemaan paljon, mitä hän ei ollut tiennyt olevansa edes kykenevä tuntemaan. Hänellä oli vakaa aikomus tehdä enemmän, hemmotella miestä jotenkin, mutta tässä hetkessä hän ei löytänyt enää sanoja ajatuksiinsa, sillä hänen sisällään heräävän odotuksen syke hukutti muun alleen.
Romana kiersi hännän tassujensa ympärille, narulelu lannistuneesti puoliksi emännän selän alla.

Tiarnan voisi tuntea myöhemmin syyllisyyttä siitä, että Romana-paran naru oli jäänyt huomiotta. Samoin kuin siitä, että hänen toinen jalkansa tönäisi vahingossa Leelaa, niin että tämä tunsi olonsa selvästikin vähintään pahoinpidellyksi loikatessaan alas sängyltä määkäisyn saattelemana.
Samalla hän saattaisi tuntea huonoa omaatuntoa myös siitä, että oli luvannut kertoa Tempestille, mistä piti.
Mutta hyvä luoja, hän oli vain vanha mies, joka kaipasi ja halusi vaimoaan. Eikä hänen vanhaan mieleensä mahtunut mitään muuta.
Hän silitti vaimonsa reittä ja haki sitten parempaa otetta Tempestin lantiolta.
"Haluan sinua..."

Tiarnan tuskin tiesi myöskään, miten miehen sanat vaikuttivat häneen ja saivat maailman välkkymään silmissä. Se tuntui yhtä uskomattomalta ja epätodelliselta kuin ensimmäisellä kerralla, kun hän oli tuonut miehen pieneen kotiinsa ja ymmärtänyt, että Tiarnan Fox-Moore todella halusi hänet.
"Minäkin sinua", hän kuiskasi kuljettaen käsiään miehen paljailla kyljillä, kun hänen kehonsa vastasi kohottamalla lantiota lähemmäs miestä. Hän oli melko varma, että saattaisi kuolla - mutta tämä olisi varmasti ihana tapa lähteä.

Tiarnanin mielessä häivähti sama ajatus. Hän saattaisi kuolla, ellei saisi vaimoaan nyt, eikä hän kyennyt tuntemaan syyllisyyttä ajatellessaan niin.
Hän rakasti ja halusi Tempestiä. Vaimoaan. Siinä ei voinut olla mitään väärää, vaikka toisinaan he eivät halustaan huolimatta voineetkaan olla yhdessä.
Tiarnan toivoi, heidän molempien vuoksi, ettei tämä olisi yksi niistä kerroista.
Hän hamusi suudelmaa vaimonsa huulilta samalla kun painautui hellästi lähemmäs.

Hän ei olisi voinut estää itseään hengittämästä ulos epätodelliselta tuntuvaa läheisyyden ja mielihyvän kokemusta, vaikka olisi halunnut.
Hän kadotti itsensä tähtiin, kun hänen kehonsa otti hallinnan ja vastasi kosketukseen, hamusi ihoa huulillaan, painautui miestä vasten, antoi käsien vaeltaa tämän keholla.
Olisipa hän tiennyt aikaisemmin, että voisi kokea näin.

Jossakin vaiheessa Tiarnan aina kadotti itsensä. Mutta siinä ei ollut mitään pahaa, se oli päinvastoin hyvää kadotusta. Sellaista, jossa kahdesta tuli yksi.
Jonakin päivänä vanhan miehen sydän ei ehkä kestäisi. Mutta tämä ei ollut se päivä.
Onneksi.
Tänään hän saattoi etsiä oikean rytmin, jossa heistä tuli yksi.

Ehkä hän jätti tämän maailman hetkeksi tai useammaksi. Muriel oli joskus kysynyt, oliko tähtien näkeminen eufemismi. Se ei olisi riittänyt. Tunne oli niin intensiivinen, että se kaappasi koko kehon, sai sen riistäytymään tahdon vallasta ja kaartumaan nautinnosta voimalla, joka tuntui jälkikäteen urheilusuoritukselta. Eikä niin tuntunut käyvän vain kertaa, vaan useita.
Hän ajelehti kaukana tähtipölyn pyörteissä, mutta kiersi melkein uupuneet käsivarret miehen ympärille vedoten tätä jäämään, iho kuumana hehkuen ja hiukset niskaan takertuen.

Ensimmäisenä Tiarnan tiedosti Romanan paheksuvan katseen, kissan tarkkaillessa heitä tyynyltä. Hän ei osannut sanoa, kauanko tämä oli ollut siinä, tai oliko Romana edes liikahtanut vartiopaikaltaan kertaakaan.
Leelaa ja Nyssaa ei näkynyt, ehkä ne olivat siirtyneet lattialle tai jonkin sopivammaksi katsomansa huonekalun päälle.
Hän kiepahti sängylle, kun ei uskaltanut enää luottaa käsivarsiinsa, ja veti vaimonsa samalla hellästi rintaansa vasten, huulet tämän ohimoa hipaisten.
"Rakas?" hän kutsui pehmeästi, hengästystä yhä äänessään.

Tiarnan katosi hänen otteestaan, mutta ei pitkäksi aikaa, kun maailma keinahti jälleen miehen vetäessä hänen syliinsä. Tempest antoi hyvin painavan päänsä vajota miehen paljasta rintakehää varten ja lojui rentona tämän kainalossa. Jalat tuntuivat tärisevän edelleen hienoisesti.
Kysymys sai hänet raottamaan silmiään ja kääntämään päätään niin, että saattoi nähdä miehen kasvot ja suoda tälle kysyvän, kuumeisena hehkuvan katseen.

Tiarnan ojensi toista kättään nykiäkseen peitettä paremmin heidän suojakseen, haluamatta ottaa riskiä, että viileys tarttuisi hänen vaimonsa iholle ja saisi tämän palelemaan.
Hän oli helpottunut kohdatessaan tutun, kultaisen katseen. Tempest oli täällä, hänen luonaan, ei kadonnut paikkaan, johon hän ei voisi koskaan päästä.
"Rakastan sinua", hän muistutti käheästi, painaessaan kalpealle otsalle suudelman.

Tempest hymyili ja antoi silmiensä painua takaisin kiinni. Hän ei ollut palannut tähtipyörteiden humusta vielä takaisin todellisuuteen, ehkei palaisikaan tänä yönä.
"Minäkin sinua", hän vastasi raukeasti ja käpertyi kerälle peiton alle, hengittäen miehen ihon tuoksua. Ei vienyt kauaa, kun Leela kiipesi kehräten hänen kaulalleen kuin puuhkaksi, Nyssa työntyi peiton alle Romanan perässä ja asettui heidän väliinsä isosiskon hakiessa paikan emäntänsä polvitaipeesta.

Sunnuntai 24. helmikuuta 2019, kello 14:05, Yhdysvallat, Kalifornia, Los Angeles

Tiarnan oli luovuttanut suosiolla hotelli Four Seasonsin vaaleasävyisen sviitin makuuhuoneen ja sen yhteydessä olevan pukeutumistilan kylpyhuoneineen vaimonsa ja tämän stylistin haltuun, ja siirtynyt itse sviitin hieman pienempään, mutta siitä huolimatta hyvin varusteltuun kylpyhuoneeseen. Pikainen viestinvaihto Helenin kanssa oli varmistanut, että kyyti odottaisi heitä alhaalla oikeaan aikaan. Toisella sisäänkäynnillä, niin että hän saattoi vain toivoa, etteivät paparazzit hyökkäisi Tempestin kimppuun ennen punaista mattoa.
Hän kiinnitti kalvosimensa ja suoristi tummansinisen Ermenegildo Zegnan pukunsa hihat, ja tarkistettuaan kuvajaisensa vielä kerran pehmeiden valojen ympäröimästä peilistä hän suuntasi askeleensa makuuhuoneen puolelle tarkistaakseen, kuinka hänen vaimonsa valmistautuminen sujui.

Liike peilissä havahdutti ajatuksissaan aivan toiseen maailmaan päätyneen Tempestin, joka suli hymyyn nähdessään Tiarnanin. Mies sai hänen vatsaansa nipistämään voimalla, joka sai lattian notkahtamaan. Se ei luvannut hyvää iltaa varten.
"Näytät uskomattoman komealta, rakas", hän sanoi hellästi ja olisi kääntänyt päätään, ellei hänen stylistinsa olisi pidellyt sitä teräksisessä otteessa sommitellessaan paksuja, vaaleita suortuvia elegantille, pehmeälle nutturalle. Kasvot oli meikattu kevyellä luonnollisuudella, joka antoi pisamaiselle iholle hienovaraisen hehkun ja korosti kultaisia silmiä.
Puku odotti vielä pussissa, ja norsunluun värisen korsettisetin ylle oli vedetty kylpytakki pitämään loitolla Los Angelesin epätavallista viileyttä.
"Jännittääkö sinua kovin?"

Tiarnan oli oppinut kunnioittamaan Tempestin stylistiä - ja stylistejä ylipäätään - tavalla, joka sai hänet seisahtumaan muutaman askeleen päähän sen sijaan, että hän olisi marssinut suoraan suukottamaan vaimoaan niin kuin olisi halunnut tehdä. Hän nojautui kevyesti ovenpieltä vasten ja jäi katselemaan Tempestin kasvoja peilin kautta.
"Ja sinä olet hyvin kaunis, kuten aina, rakas", hän vastasi, lempeää lämpöä myrskynharmaissa silmissään.
Kysymys sai hänet naurahtamaan.
"Luulen, että en ole todella tiedostanut ehdokkuutta."

Tempest painoi katseensa ja pudisti päätään Tiarnanin sanoille, häkeltynyttä, epäuskoista hymyä suupielissään.
"Minä voin jännittää puolestasi", hän lupasi. Niin hän tosin tekikin. Hieman pahoinvoiva mylläys kävi jatkuvasti hänen sisällään ja sormet kramppasivat, koska hän oli puristanut niitä ristiin niin kovasti. Hän toivoi niin kovin, että Tiarnan voittaisi todella ansaitsemansa tunnustuksen.
Hän sulki silmänsä stylistin suihkiessa lakkaa vaaleisiin hiuksiin, kunnes oli tyytyväinen ja muutamat kullanvalkeat, pehmeät suortuvat laskeutuivat nutturalta kehystämään kasvoja luonnollisina.
Stylisti ryhtyi sitten purkamaan pukua pussista ja Tempest nousi ylös, siirtyen lähemmäs Tiarnania ja hipaisten puvun lievettä ujosti kuin peläten jotenkin sotkevansa sen.

"Olen pahoillani, että joudut tekemään niin", Tiarnan vetosi nöyrästi. Varsinkin, kun hänellä ei ollut ollut sydäntä sanoa ystävilleen, jotka elivät hänen ehdokkuudessaan innokkaasti mukana, että voitto oli hyvin epätodennäköinen. Hän tiedosti itsekin, ettei ollut tehnyt riittävästi töitä sen eteen. Hän ei ollut esiintynyt lehdistönäytöksissä, tai valitsijamiesten edessä, tai juuri millään muullakaan tavalla tehnyt töitä voittomahdollisuuksiensa parantamiseksi.
Mutta ehdokkuus oli jo itsessään suuri kunnia.
"Sisaresi laittoi viestiä. Hekin kuulemma kannustavat minua ja aikovat katsoa gaalan televisiosta."

"Totta kai kannustavat", Tempest vastasi ja hipaisi sormenpäillään Tiarnanin kättä, ennen kuin siirtyi kauemmas ja riisui kylpytakin. Hän astui varovasti sisään stylistin pitelemään pukuun ja auttoi tätä ujuttamaan sen ylleen. Ihoamyötäilevä kangas koostui pääosin sirosta, hennosta ja valossa vienosti hehkuvasta pitsistä, joka kulki kaulalta kämmenselkiin ja perässä kulkevaan, maltilliseen, merenneitomallin laahukseen elegantteina köynnöksinä ja kuvioina.
Hän seisoi kärsivällisesti paikallaan, kun stylisti napitti puvun huolellisesti pienin helmiäisnapein niskalta häntäluulle.
"Toivon, että illasta tulee sinulle ihana."

Oli hetkiä, niin kuin tämä, joina Tiarnanin olisi tehnyt mieli lähettää stylisti pois ja vakuuttaa, että hän voisi kyllä auttaa vaimoaan pukeutumaan. Mutta hän oli elänyt riittävän pitkään osana Hollywoodia tietääkseen, ettei sellaista katsottaisi hyvällä.
Stylistien pyhä tehtävä oli varmistaa, että asiakas näyttäytyisi kameroiden edessä vain parhaana mahdollisena itsenään. Varsinkin, koska Tempest itsekin liikkui nykyisin parrasvaloissa muutoinkin kuin hänen vaimonaan.
Tiarnan piti huolehti tarkkaan siitä, ettei vilkuillut kelloa. Sen sijaan hän ojensi puhelintaan niin, että saattoi näyttää kuvaa, johon Tempestin sisarukset olivat ahtautuneet.
"He lähettävät sinulle terveisiä. Ja olen varma, että tulee. Olen hyvin onnellinen siitä, että olet täällä seuranani."

Kultaiset silmät pehmenivät lämpimästä hymystä, kun Tempest katsahti sisaruksiaan ja sormeili sitten ajatuksissään kämmenselilleen kuvioituvaa pitsiä.
"Minäkin olen onnellinen siitä, että voin olla kanssasi." Kun – hän halusi uskoa, että niin tapahtuisi – Tiarnan voittaisi, hän pitäisi huolta siitä, että mies saisi juhlia vaikka yön eikä joutuisi toimimaan hänen lapsenvahtinaan.
Stylisti astui kauemmas, tarkkaili pukua hetken arvioiden ja nyökkäsi sitten hyväksyen. Hän vaihtoi poskisuudelmia asiakkaansa kanssa, keräsi tarvikkeensa ja poistui sitten.

Ehkä hän voisi houkutella vaimonsa vierailemaan pohjoisessa sisarustensa luona sitten, kun he pääsisivät kotiin. Tai vielä parempaa, ehkä nämä suostuisivat matkustamaan Lontooseen, niin että Tempest saisi levätä kaikessa rauhassa kotona heidän matkansa jäljiltä.
Tiarnan odotti kiltisti, että stylisti oli poistunut (ettei aiheuttaisi tälle sydämentykytyksiä) ja astui sitten lähemmäs, vetäen vaimonsa hellästi syliinsä.
"Olet todella hyvin kaunis", hän vetosi, silittäen pitsisen kankaan peittämää selkää.

Tempest nojasi kevyesti Tiarnaniin ja piirsi sormenpäillään etutaskun linjaa. Hän ei normaalisti murehtinut merkittävästi sitä, mitä maailma piti hänen ulkonäöstään, mutta tällaisina hetkinä hän halusi näyttää siltä, että voisi kuulua Tiarnanin rinnalle. Miehen fanit tuskin koskaan näkisivät häntä miehen arvoisena, mutta hän ei näkisi sitä itsekään.
"Haluan olla kaunis sinua varten", hän vastasi. Hän ei halunnut Tiarnanin joutuvan häpeämään hänen kanssaan esiintymistä.

Jokin Tempestin sanoissa särki Tiarnanin sydämen.
"Rakas, sinä olet minun silmissäni kaunis aina", hän muistutti. Siihen ei tarvittu stylistiä, tai meikkiä, tai kalliita designluomuksia. Hänen silmissään Tempest oli aivan yhtä kaunis silloin, kun vaelsi heidän asunnossaan pelkässä yöpaidassa ja villatakissa, hiukset unen jäljiltä pörröisinä ja kissat jaloissaan hölkäten.
Hän uhmasi kohtaloaan ja painoi kevyen suukon vaaleiden hiusten joukkoon.
"Onhan sinulla kaikki hyvin? Ethän ole väsynyt?"

"Tiarnan", Tempest huokasi ja kosketti kasvojaan, nielaisten kiperän vastauksen.
"Minulla on kaikki hyvin." Hänellä ei ollut oikeutta hermostua siitä, että maailman kultaisin, komein ja täydellisin mies huolehti hänen jaksamisestaan. Varsinkin kaiken sen jälkeen, mitä hän oli pakottanut miehen käymään läpi takiaan.
"Mihin aikaan meidän pitää lähteä?"

"Anteeksi", Tiarnan vetosi, ja hipaisi sovittelevästi nenänpäällään vaimonsa hiuksia.
Hän yritti karsia huolehtimistaan minimiin. Ja toivoi, että se, että huolehtiminen koski yhtä laajasti kaikkia hänen rakkaitaan, oli edes osittain lieventävä asianhaara.
"Meidän olisi hyvä alkaa lähteä pian", hän vastasi, annettuaan itselleen luvan vilkaista hopeista rannekelloaan, joka ei ollut jätättänyt vielä kertaakaan.
"Oletko jo valmis?"

"Kyllä", Tempest lupasi. Teatterissa saattaisi olla viileää, samoin illalla – mutta varmastikin hän pärjäisi ilman takkia. Zuhar Muraidin hänelle varta vasten tehtyä luomusta kuului esitellä näin, ei piilottaa.
"Mennään vain." Hän poimi siron, valkean laukun mukaansa ja tarjoutui seuraamaan Tiarnania ulos. Tänään hän jännitti vain Tiarnanin puolesta. Hänestä oli ihana olla miehen seurana, ja tämän kyljessä esiintyminen oli aivan toisenlaista kuin se, että hän joutuisi esiintymään itsensä tähden, saati pitämään puheita.

Tiarnanin kulmilla häivähti kevyt kurtistus.
"Etkö ota takkia?" hän kysyi, ja toivoi, ettei sitä laskettaisi turhaksi huolehtimiseksi.
"Ilma on varsin viileä."
Se saattoi mennä jo turhan huolehtimisen puolelle. Tempest oli täysin pätevä seuraamaan itse, mitä säätiedotus heille kulloinkin kertoi.

"Selviän varmasti", Tempest lupasi. Hän halusi esiintyä edukseen miehen rinnalla Oscar-gaalan punaisella matolla.
"Mennään vain", hän kannusti ja keräsi puvun helmaa käsiinsä, jotta valkea pitsi ei ehtisi likaantua matkalla Academy Awardsien ikoniselle teatterille.
"Aidakin muuten toivottaa sinulle hurjasti onnea. Ehkä näemme heidät paikalla."

Tiarnan varmisti, että kaikki oli mukana, ennen kuin sulki heidän sviittinsä oven ja painoi kätensä kevyesti Tempestin selälle lähtiessään johdattamaan tätä kohti hissejä.
"Tämä onkin hänelle iso ilta", hän totesi, kun siistin, avaran hissikorin ovi liukui auki päästääkseen heidät sisäänsä.
"Toivon, että gaala on heille hyvällä tavalla jännittävä kokemus."

"Toivottavasti", Tempest vastasi. Aida oli vaikuttanut varsin häkeltyneeltä asiasta: nainen ei ollut koskaan uskonut päätyvänsä Oscareihin missään roolissa. Hänkään ei ollut kuvitellut sitä mahdolliseksi, ennen kuin Tiarnan oli vienyt hänen sydämensä.
Kun Dolby Theatren punainen matto lähestyi, Tempest puraisi alahuultaan ja hengitti syvään, valmistautuen hymyilemään kameroiden merelle. Oli helpottavaa, että kamerat haluaisivat ikuistaa Tiarnanin ja hän oli vain asuste miehen käsipuolessa.

Punaisen paton lähestyessä Tiarnan kohotti kätensä hipaisemaan Tempestin niskaa, hieroen sitä hetken kevyesti sormenpäillään. Hän ei enää edes tiedostanut aina elettä, se tuli kuin luonnostaan, jostakin selkärangasta. Kaikki hyvin, rakas, ei ole mitään syytä olla jännittynyt.
Rakastan sinua, muista se. Minulle olet aina riittävä.
Sitten auto liukui pysähdyksiin ja ovi avattiin, ja hän nousi autosta ensimmäisenä voidakseen tarjota kätensä vaimolleen.
Ja tarjotakseen tälle edes hieman suojaa välkähteleviltä kameroilta. Edes hetkeksi.

Tempest piti hallitun hymyn kasvoillaan heidän kulkiessaan punaisella matolla ja pysähtyessä välillä kuvattavaksi, vaikkei voinutkaan kätkeä sen ujoa sävyä. Hän piti kätensä punottuna Tiarnanin käteen ja tunsi sydämensä lepattavan aina katsoessaan miestä, joka oli sydäntäsärkevän komea tummansinisessä puvussaan.
Jokainen haastattelija matolla halusi pysäyttää Tiarnanin tänään, olihan mies ehdolla alan arvostetuimpaan palkintoon tänään.

Salamavalot välkkyivät, ja jossain vaiheessa Tiarnan siirsi kätensä hellästi vaimonsa selälle. Hän toivoi, että he olisivat voineet vain suunnata teatterin suojiin, mutta juuri tänään se ei onnistuisi.
Hän oli sen velkaa viihdemaailmalle.
Hän kääntyi pois jälleen yhden kameran valokeilata ja kumartui kuiskaamaan vaimonsa korvaan:
"Näetkö Aidaa ja Eliä?"
Ja sitten hänen oli taas käännyttävä ympäri ja valmistauduttava vastaamaan kysymyksiin.

Tempest pudisti päätään vastaukseksi, soi vielä yhden hymyn kameroille ja jätti Tiarnanin sitten haastateltavaksi ja kuvattavaksi rauhassa. Tiarnan oli yksi illan kirkkaimmista tähdistä eikä hän halunnut sotkea rakkaansa valokeilaa. Sen sijaan hän suunnisti edeltä sisään ikoniseen teatteriin, missä saattoi odottaa miestä vailla kiirettä.
Hän sai käteensä lasin shampanjaa, jonka jätti vaivihkaa tasolle uskaltamatta koskea alkoholiin, ja etsiytyi suojaisaan nurkkaukseen, missä saattoi tarkkailla aulassa vaeltavia ihmisiä ja uppoutua ajatuksiinsa.
Samoihin aikoihin kysytty pariskuntakin saapui ja sai selvittää tietään punaista mattoa pitkin kohti Dolby Theatrea.

Eli oli oppinut, tai ainakin kuvitteli oppineensa, milloin oli hänen aikansa siirtyä taka-alalle. Ja vielä toistaiseksi se hetki koitti nopeasti, sillä Anastasian tähtiä haluttiin kuvata yhdessä, koska elokuva oli ehdolla. Ei-kukaan-miesystäviä ei kaivattu häirtisemään niihin kuviin.
Nyt hän osasi suunnata jo sisälle, eikä enää jäänyt hölmönä odottamaan, että joku kertoisi hänelle, minne mennä.
Ja sisällä hän osasi suunnistaa kohti mahdollisimman rauhallista nurkkausta, ja saattoi onnitella itseään tunnistaessaan ystävänsä.
"Em!" hän huikkasi, puikahtaen tarjoilijan ohi.

Kultaisten silmien haaveikas katse palasi nykyhetkeen, kun Tempest tunnisti Elin. Hän tervehti miestä lämpimällä hymyllä ja halasi tätä kevyesti, ennen kuin painoi selkänsä takaisin seinää vasten.
Ehkä Elikään ei ollut arvellut päätyvänsä tänne.
Aida liittyi heidän seuraansa hetkeä myöhemmin, säteillen onnellista euforiaa. Tämä oli hyvin epätodellista – hän ei ollut koskaan kuvitellut voivansa kävellä punaista mattoa Oscar-gaalaan, jota oli aina seurannut uskollisesti televisiosta. Ja hän tunsi olonsa melko loisteliaaksi nähdessään kuvansa heijastavilta pinnoilta.
"Minun täytyy käydä vielä viimeisissä soundcheckeissä ja valmistautumassa", hän sanoi halaten Tempestiä ja koskettaen Elin poskea, "etsin sinut myöhemmin käsiini, kullannuppu." Sitten hän katosi kasvavaan väkijoukkoon.

"Vau, olet tosi nättinä", Eli huomautti, ennen kuin vetäytyi Tempestin vierelle seinäruusuksi. Ei sillä, että siinä olisi ollut mitään vikaa. Seinustalta saattoi tarkkailla kaikkea, ja oli hiton outoa, ettei täällä todella tiennyt, keneen saattoi törmätä.
Hitto, nämä ihmiset olivat elokuvissa.
Hetken Elistä tuntui melkein epätodelliselta, mutta Aidan saapuminen palautti hänet takaisin maanpinnalle.
"Hei, prinsessa, katkaise jalka", hän toivotti, ja otti riskin rutistaakseen naisen hetkeksi syliinsä.
Aidan esitys tulisi olemaan mahtava.
"Miten sinulla menee?" hän kysyi, kääntäessään katseensa takaisin Tempestiin.

Tempest painoi katseensa ujosti hymyillen ja sipaisi yhden kullanvalkean suortuvan korvansa taakse.
"Hyvin, jännitän vain Tiarnanin puolesta", hän vastasi piirtäen sormillaan yhtä pitsisistä kuvioista, joka kulki hänen reittään pitkin.
"Hän todella, todella ansaitsisi tämän tunnustuksen." Hän ei suinkaan ollut ainoa, joka jumaloi miestä sekä valkokankaalla että sen ulkopuolella.

"Minäkin", Eli myönsi.
"Olisi mahtavaa, jos hän voittaisi. Luulen, että hänellä on siihen aika hyvät mahdollisuudet."
Hän häkeltyi hetkeksi, kun heidän ohitseen vaelsi Edisonin kanssa samoista elokuvista tuttu mies, ja ainoastaan häkellys esti Eliä ryntäämästä pyytämään yhteiskuvaa.
Se oli varmastikin hyvä. Yhteiskuvat olivat varmasti varsin kiellettyjä.
"Aiotteko te mennä juhliin jälkeenpäin? Niitä on kuulemma useammat."

"Kyllä", Tempest vastasi ja seurasi katseellaan tähtien merta, joka kasvoi aulassa ja valui vähitellen sisään teatterisaliin. Turvamiehet partioivat ovia, punaista mattoa ja aulaa hiljaisina ja ammattitaitoisina, huolehtien siitä, että mikään tai kukaan ei uhkaisi Hollywoodin kirkkaimpia tähtiä, jotka kokoontuivat kaikki tänne.
Milloin hän oli tottunut siihen, että näki ja joskus tapasikin valkokankaalla esiintyviä tähtiä?
"Mihin juhliin te menette gaalan jälkeen?"

Eli puolestaan ei ollut tottunut tähtien läsnäoloon. Ei, vaikka yksi oli ollut hänen ystävänsä jo hyvän tovin. Mutta Tiarnan oli Tiarnan, ja se oli ehdottomasti eri asia.
"Em, onko tuo... eikö hän ole Time After Timessa Rosiena?" hän kysyi kuiskaten, kumartuen lähemmäs Tempestin korvaa, kuulostaen varmastikin pahemman luokan fanipojalta.
Mutta sitä hän taisi ollakin.
Kysymys sai hänet palaamaan tähän hetkeen.
"En ole ihan varma. Onko... onko siinä jokin kaava, mihin juhliin pitää mennä?"

Tempest katsahti osoitettua persoonaa epätietoisena. Hänen pitäisi varmastikin katsoa enemmän elokuvia – tai katsoa enemmän uusia elokuvia eikä vanhoja suosikkejaan absurdeja määriä.
"Olen pahoillani, mutta en osaa sanoa", hän vastasi molempiin kysymyksiin samaan aikaan.
"Nämä ovat minunkin ensimmäiset Oscarini." Taivas, miten hän toivoi, että maailma antaisi Tiarnanille tänään tunnustuksen.

Eli, Eli kun oli, oli jo ehtinyt unohtaa, mitä oli kysynyt ensimmäisenä.
Ehkä hän vielä tottuisi tähtien läsnäoloon, nyt kun Aidakin oli yksi heistä. Hän yritti olla ajattelematta asiaa liian tarkkaan, sillä juuri nyt hän halusi vain nauttia gaalan tunnelmasta, tuntematta haikeutta siitä, että heidän entinen elämänsä oli karannut heidän ulottumattomiinsa.
Muutos ei ollut aina pahasta.
"Oh, oikeasta?" Eli kysyi, kurtistaen hieman kulmiaan.
"Tai no, kai se on itsestäänselvää... Luuletko, että Awakening on ehdolla ensi vuonna?"

Tempest nauroi hämillisenä ja hieraisi nenänpieltään.
"Ei kai. Fantasiaelokuvat taitavat harvemmin esiintyä Oscareissa." Eikä varmastikaan hänen haaveidensa pohjalta kirjoitettu Awakening. Oli tarpeeksi epätodellista, kuinka suosittuja kirjat olivat ja kuinka niistä oli tulossa nyt kokonainen sarja elokuvia. Olettaen, että ensimmäinen ei tuottaisi kauhistuttavaa tappiota.
"Meidän pitäisi varmaankin siirtyä vähitellen saliin", hän sanoi ja vilkaisi ympärilleen etsien Tiarnania.

"No mutta Awakening on aivan mahtava", Eli huomautti. Ja olihan Tiarnaninkin elokuva science fictionia, joten ehkä jokin raja ainoastaan vakavastiotettavien elämäkertaelokuvien osalta oli murtumassa?
Eli havahtui ajatuksistaan ja lähti Tempestin rinnalla kohti salin ovia. Juuri ennen niitä Tiarnan sai heidät kiinni.
"Hei, anteeksi, että kesti. Ulkona oli paljon väkeä", tämä totesi, painaen toisen kätensä kevyesti vaimonsa selälle.
"Hei, Eli."

Tempest unohtui pieneksi hetkeksi Tiarnanin kasvoihin, häkeltynyt, jumaloiva katse silmissään, mutta esti itseään halaamasta miestä. Sille olisi aikaa sitten, kun he olisivat kaksin.
Juhlavieraat ohjattiin paikoilleen massiiviseen teatterisaliin – kirkkaimmat ja arvostetuimmat tähdet ja merkittävimmät ehdokkaat kameroiden partioimissa eturiveissä. Ylemmät kerrokset ja parvet täyttyivät vähemmän tunnetuista nimistä ja journalisteista.
Tänään Tiarnan Fox-Moore ja vaimo istuivat ensimmäisessä rivissä ylellisiä, punaisia penkkejä.

Eli jätti pikaiset hyvästit Tiarnanille ja Tempestille, ja lähti sitten etsimään paikkaansa taaemmista riveistä. Se oli tosin hankalaa, kun olisi tehnyt mieli pysähdellä kaiken aikaa hämmästelemään teatteria, jonka hän oli aiemmin nähnyt vain television ruudulta.
Hitto, kaikesta oli tullut niin outoa.
Tiarnan ohjasi Tempestin kohti eturiviä, ja jopa hänen oli myönnettävä, että oli häkellyttävää nähdä lava niin läheltä. Ei menisi pitkään, kun Suzy ilmestyisi avaamaan gaalan.
Ennen istahtamistaan hän auttoi vaimoaan suoristamaan pitsistä helmaa, ja tilanteesta napattu kuva päätyisi myöhemmin kiertämään Twitteriä.
"Minuakin alkaa pikkuhiljaa jännittää", hän myönsi, kun poimi Tempestin käden omaansa.

Tempest tunsi sydämensä pakahtuvan katsellessaan Tiarnania miehen auttaessa hänen helmansa kanssa. Hän poimi miehen käden omiensa väliin istuessaan tämän vieressä ja hipaisi rystysiä huulillaan, voimatta hillitä itseään. Rivit heidän ympärillään täyttyivät ja gaalan henkilökunta kiiruhti käytävillä varmistamassa, että kaikki olisi täydellistä televisiokameroita varten.
"Niin minuakin", hän vastasi silittäen kämmenselkää sormenpäillään.
"Mutta, rakkaimpani, sinä olet uskomaton – tapahtui mitä tahansa."

Tiarnan nojautui lähemmäs hipaisemaan Tempestin ohimoa huulillttaan.
"Pelkkä ehdokkuus on jo valtava kunnia", hän myönsi ja puristi hellästi vaimonsa kättä. Hän muisti yhä, kuinka epätodelliselta oli ollut tulla nimetyksi ehdokkaaksi sivuosa-Oscariin, ja kaikkien näiden vuosien jälkeen tunne oli pysynyt edelleen samana.
"Täytyy yrittää käyttäytyä", hän totesi, suupieli nykäisten.
"En voi olla ajattelematta, että siskosi tulee seuraamaan meitä televisiosta."

Tempest nauroi kuplien. Hän saattoi kuvitella, että Muriel riemastuisi, jos näkisi jotain, mistä kiusoitella heitä rakastettavaan tapaansa. Hänen poskensa polttivat edelleen, kun hän muisteli aamua, jona hänen sisarensa oli tehnyt tiettäväksi, mitä oli kuullut edellisenä yönä.
Hän punoi sormensa Tiarnanin käteen, kun yleisöä ohjeistettiin suoran lähetyksen käynnistymisestä. Ei vienyt kauaa, kun Hollywoodin jumaloima talk show -emäntä, Suzy Q, otti lavan omakseen aloitusmonologia varten.

Tiarnanilla oli sama epäilys. Hän oli melko varma, että Tempestin herttainen sisar tarkkailisi silmä kovana eturiviä siinä toivossa, että pääsisi kuittaamaan jälkikäteen jotakin langolleen.
Ehkä hän olisi ansainnut sen.
Kääntäessään katseensa lavalle, jota oletettavasti aidot kristallit koristivat, hän tajusi tuskaisen selvästi, kuinka pitkä odotuksesta tulisi. Hänen kategoriansa oli kolmanneksi viimeisenä. Se oli pitkä, pitkä aika jännittää.
Kirkkaan smaragdinvihreään pukuun pukeutunut Suzy otti lavan haltuun talk showsta tutulla itsevarmuudella. Ja myös lavan ympäristön, sillä heti monologinsa aluksi hän laskeutui kättelemään eturiviläisiä toivotettuaan kaikki ensin tervetulleiksi 91. Oscar-gaalaan.

Sillä välin Aida oli kiiruhtanut teatterin takatiloista Elin viereen jokusta kourallista rivejä taaempana kuin Tiarnan ja Tempest. Hän tunsi epätodellista, vatsaa kutittavaa epäuskoa ja jännitystä siitä, että todella olisi täällä.
Hänen jännityksensä olisi hieman lyhyempi kuin Tiarnanin, mutta vain hieman, sillä hän esittäisi Original Song -ehdokkaansa viimeisenä, vain kategoriaa ennen kyseistä palkintoa.
Tempest jännitti molempien puolesta.

Elin katse kirkastui, kun hän näki Aidan, ja tämän istahtaessa alas hän poimi tämän käden omaansa.
"Tuo on Suzy Q", hän kumartui kuiskaamaan, vaikka se taisi olla itsestäänselvää naiselle, joka oli istunut kyseisen juontajan haastateltavana.
Mutta hitto, he olivat Oscareissa, ja Suzy Q oli ilmielävänä heidän edessään!
Hän puristi Aidan kättä kevyesti, ja kumartui pian taas tämän korvan lähelle:
"Me olemme Oscareissa!"

Aida vastasi säteilevällä hymyllä ja puristi Elin kättä takaisin.
Pian oli ensimmäisen Original Song -esityksen aika, ja tunnelma salissa nousi. Juontajan vitsin mukaan se laskisi sitä mukaa, mitä palkintoja jaettiin ja ihmiset hävisivät.
Hänen vatsaansa nipisti, kun Costume Design -palkinnon ehdokkaissa pyöri videota hänestä Anastasiana, heidän pukusuunnittelijansa luomuksissa. Hän osoitti innokkaasti suosiotaan, kun elokuva voitti palkinnon ja tunnustuksen ansaitseva suunnittelija haki kultaisen patsaansa liikuttuneena.
Sitten oli ensimmäisen mainostauon aika, ja sijaiset ottivat sujuvasti tyhjentyvät paikat, kun osa julkimoista katosi baariin tai naisten- tai miestenhuoneeseen.

Ensimmäiseen mainostaukoon mennessä Eli oli tullut siihen tulokseen, että Oscar-gaala oli mahtava kokemus, eikä sillä ollut mitään tekemistä sen kanssa, että Anastasia oli voittanut jo yhden palkinnon.
Vaikka ei se tietenkään tunnelmaa huonontanutkaan.
Hän seurasi häkeltyneenä, kuinka ihminen parin penkin päässä heistä vaihtui, ja kumartui sitten lähemmäs Aidaa, tämän kättä hellästi puristaen.
"Kaikki hyvin?"

Aida nyökkäsi ja hipaisi nenänpäällään Elin poskea, vaikka laadukas huulipuna tuskin sotkeutuisikaan yhdestä, kevyestä suudelmasta. Vatsanpohjassa lepatti perhosia.
"Onko sinulla?" hän kysyi hiljaa takaisin ja antoi katseensa kiertää tähtien merta. Tämä oli hullua. Pähkähullua. Kuinkakohan kovasti Tiarnan jännitti?
Tempest pohti samaa miehen vierellä, vieden tämän käden syliinsä, jotta saattoi silittää sen kämmenselkää sormenpäillään.

Eli nyökäytti päätään.
"Joo. Tämä on aika mahtavaa", hän vakuutti, ja silitti hellästi Aidan kämmenselkää peukalollaan.
Kaikki hyvin, prinsessa, esitys tulee olemaan mahtava.
Eturivissä Tiarnan käänsi katseensa vaimoonsa ja hymyili.
"Hetki vielä", hän naurahti hiljaa.
"Sitä ennen voin pitää sormet ristittyinä, että Aidan esitys menee hyvin."

Kamerat heräsivät jälleen henkiin, kun gaala jatkui mainosten jälkeen. Oli koskettavaa seurata, kuinka onnellisia kultaisen patsaan saajat olivat. Palkinto toisensa jälkeen jaettiin, ja kaksi Original Song -esitystä lisää esitettiin odottavalle yleisölle.
Suzy Q viihdytti yleisöä palkintojen lomassa ja otti yhteiskuvan, joka muodostuisi kaikkien aikojen jaetuimmaksi: nainen asettui Tiarnanin vierelle yhteiskuvaa varten ja houkutteli ison numeron Hollywoodin suurimpia nimiä samaan, yhteiseen selfieen.
Ja sitten tilasi pizzaa, jota jakoi varsin nälkäisille tähdille, ennen kuin palkinnot jatkuivat. Anastasia voitti myös kategoriansa Production Designissa.

Ehkä se johtui Suzyn lämpimästä läsnäolosta, tai ehkä vain pitkäksi venyvästä gaalasta, mutta jossain vaiheessa jännitys alkoi hieman hellittää, niin että siinä vaiheessa, kun Tiarnan tarjoutui herrasmiesmäisesti pitelemään Suzyn puhelinta, kun tämän omat käsivarret eivät aivan riittäneet pituudeltaan viemään sitä riittävän kauas, jotta he kaikki olisivat mahtuneet samaan kuvaan.
Näin läheltä hän huomasi, että tyylilleen uskollisesti Suzy oli maalauttanut myös kyntensä smaragdisen vihreiksi.
Hän hurrasi muiden mukana, kun Anastasia keräsi lisää palkintoja.
Taaempana Eli haki Aidan katsetta ja puristi tämän kättä.

Palkintojen lista jatkui.
Jossain niiden lomassa Suzy Q kertoi heille, että turistibussillinen Hollywoodin julkimoiden ihailijoita oli tulossa paikalle tietämättä asiasta. Kun ryhmä saapui, valot oli sammutettu ja Hollywoodin kerma tervehti joukkoa eloisasti, saaden useamman puristamaan sydäntään.
Illan juontaja haastatteli turisteja kierrättäessään näitä eturivien vierellä. Debbieksi itsensä esitellyt, hieman pyöreämpi äiti Chicagosta, osoitti tutisevalla kädellä Tiarnania, kun Suzy tiedusteli naisen lempinäyttelijää.

Tiarnan seurasi epäuskoisena - eikä silti lainkaan yllättyneenä, olihan tässä kyse Suzysta - kuinka pahaa-aavistamattomien, kameroin ja nimilapuin varustettujen turistien joukko purkautui ulos bussista, ja kuinka näitä lähdettiin johdattamaan kohti teatterin ovia.
Häkeltyneet ilmeet olivat vilpittömiä, ja taaemmalla rivillä istuva Eli saattoi vain kuvitella, miltä turisteista täytyi tuntua, kun hän itsekin tunsi olevansa edelleenkin merkillisessä, epätodellisessa unessa.
Eturivissä, kuullessaan nimensä, Tiarnan ei voinut muuta kuin nousta seisomaan ja astella tervehtimään Debbietä. Hän tarttui naisen käteen ja kumartui painamaan suukon tämän poskelle, ja pikaisen yhteiskuvan ja muutaman sanan jälkeen palasi takaisin paikalleen - jääden tosin seisomaan, kun turistien joukko vaelsi heidän ohitseen, voidakseen puristaa häntä kohti ojentuvia käsiä.

Tempest tunsi syvää myötätuntoa Debbietä kohtaan, joka näytti pahasti siltä, että saattaisi pyörtyä hetkenä minä hyvänsä, kun Tiarnanin huulet koskettivat naisen kasvoja. Hän tunsi usein samoin, kun hänen miehensä suuteli häntä.
Turistien pöllämystynyt joukkio vaelsi ulos, ja palkintojen jako jatkui, paikoin kunnianosoitusten tai saavutusten ylistämisen keskeyttämänä.
Yhdessä välissä Suzy häiriköi Yhdysvaltojen presidenttiä, joka käytti Twitteriä kuin alakoululainen.
Kun neljäs Original Song oli esitetty ja gaala lähestyi hiljalleen loppuaan, Aida hipaisi huulillaan Elin poskea, ennen kuin katosi yhden henkilökunnan jäsenen johdattamana sivuoville ja lavan takatiloihin valmistautumaan esitykseensä.

Tiarnan tunsi itsekin olevansa hieman häkeltynyt, kun istahti takaisin paikoilleen Tempestin viereen ja haki vaimonsa käden takaisin omaansa, painaen sen kämmenselälle hellän suudelman. Hän toivoi vilpitömästi, että gaalan läpi kuljetetuille turisteille jäisi hyviä muistoja pikaisesta pyrähdyksestään Hollywoodin maailmaan.
Joku oli tainnut saada muistokseen erään näyttelijättären aurinkolasit.
Aidan noustessa seisomaan Eli kohotti tälle pikaisesti peukaloaan.
Se menee hienosti, prinsessa, olet mahtava, muista se.

Todellisuus siitä, että hän todella astuisi kohta Hollywoodin ja maailman eteen, iski kulisseissa, kun hänen mikrofonejaan valmisteltiin esitystä varten. Hetkeksi Aidan oli otettava tukea viereisestä seinästä. Mutta tämän hän osasi, eikö niin?
Vaikka heidän esityksensä olisi täysin hänen varassaan. Heillä ei ollut tanssijoita, ei hienoja lavasteita tai taikaa. Vain hän, tähtitaivas taustana ja kappaleen alku acapellana. Oli parasta olla ajattelematta sitä juuri nyt. Voi paska.
Lava oli pimeä hänen asettuessaan mikrofonin taakse. Orkesteri valmistautui montussaan, ja hetkeksi hän saattoi sulkea silmänsä ja vetää syvään henkeä. Yksi, kaksi, kolme.
Tuttu, hänen sielussaan asuva kappale sai hänet unohtamaan jännityksen. Hitaasti täysi orkesteri yhtyi hänen ääneensä, kun kappale kasvoi euforisena. Ääni täytti teatterin, ja Aida tunsi lentävänsä, tietäen voivansa kuolla onnellisena antaessaan nyt kaikkensa. Viimeisen, epäinhimillisen voimanuotin jälkeen hän kohtasi seisovan yleisön ja kumarsi päätään valovoimaisella häkellyksellä hymyillen, ennen kuin katosi kulisseihin.
Siellä hän saattoi vajota seinää pitkin lattialle polvet täristen.

Tiarnan oli valitettavasti joutunut jättämään hetkelliset hyvästit vaimolleen poskisuudelmalla ja livahtamaan kulisseihin, sillä hänen vuoronsa lavalla lähestyi. Se ei kuitenkaan vähentänyt esityksen viehätystä lainkaan, sillä Aidalla oli uskomaton ääni, joka jo yksinään riitti täyttämään koko tilan. eikä sitä tukemaan tarvittu suurta showta tai erikoistehosteita.
Hänelle jäi hetki aikaa, kun Suzy palasi lavalle pikaista juontoa varten, niin että hän saattoi kumartua lavan taakse kompuroivan Aidan eteen.
"Kaikki hyvin?" hän vetosi, koskettaen naisen käsivartta.
"Se oli uskomatonta, Aida."

Aida nosti tutiseviin polviin tuetun pään kosketuksesta ja suli kiitolliseen, hämilliseen hymyyn. Hän sukaisi hiuksiaan ja kiipesi jaloilleen, vaikka maailma tuntui keinuvan vienosti. Hän oli saanut seisovat aplodit Hollywoodilta. Hän voisi kuolla onnellisena ja tuntea saavuttaneensa jotain.
"Kiitos, olet kultainen", hän vastasi koskettaen vastavuoroisesti Tiarnanin käsivartta.
"Onnea hurjasti ehdokkuudestasi. Pidän sinulle sormia ristissä", hän lupasi ja puristi miehen kättä, ennen kuin pyrähti liikkeelle ja lähti takaisin paikkaansa kohti.

Tiarnan piti toisen käsivartensa kohotettuna siltä varalta, että Aidan jalat pettäisivät, mutta tämä näytti onneksi tointuvan, sillä hänellä ei ollut aikaa kuin kohottaa pikaisesti peukaloaan, sillä Suzy kuulutti häntä lavalle jakamaan palkintoa - häntä, ja Zola Otienoa, jonka kanssa he jakaisivat musiikkipalkinnot.
Tuottajat olivat tehneet hyvää työtä valitessaan Aidan uskomattoman esityksen juuri ennen heidän vuoroaan. Hän oli varma, että siitä tulisi yksi Oscar-gaalan toistetuimmista pätkistä.
Astellessaan lavalle hän yritti olla ajattelematta, että todennäköisesti tämä olisi illan ainoa kerta hänelle.
Yleisön joukossa Eli oli jo odottanut Aidaa, ja tämän saapuessa ojensi kätensä.
"Olit uskomaton, prinsessa", hän vetosi kuiskaten.
"Se oli mieletöntä."

Aida vastasi Elille onnellisella hymyllä ja painoi suudelman miehen poskelle asettuessaan takaisin upottavalle, punaiselle penkille kiitollisena sen tuesta. Hän päätyi puristamaan myös jokusta ympärillä istuvaa kättä.
Sitten lavalle noussut Tiarnan sieppasi hänen huomionsa – samoin kuin eturivissä istuvan Tempestin, joka katseli miestä lämmintä, hellää hymyä kultaisissa silmissään.
Jännitys oli saada hänet voimaan pahoin. Vain muutama palkinto, ja sitten he saisivat tietää, saisiko Tiarnan ansaitsemansa tunnustuksen.

Elikin kiinnitti huomionsa lavalle, samalla kun punoi sormensa lomittain Aidan somien kanssa. Hän puristi naisen kättä hellästi, sydän edelleen hakaten esityksen jäljiltä.
Aida tosiaan oli uskomaton.
Zola jakoi parhaan musiikin palkinnon, ja sitten oli Tiarnanin vuoro astua mikrofonin ääreen. Edellisten vuosien virheistä oppineena hän oli erityisen tarkka avatessaan kuoren ja tarkistaessaan sieltä paljastuvan nimen - eikä hän voinut valehdella, ettei olisi ollut ilahtunut, kun sai lukea kuoresta paljastuvasta kortista Rememberin nimen.

Aida painoi käden pakahtuvalle sydämelleen, kun Rememberin kirjoittajat kiiruhtivat lavalle ja puristivat melkein euforisina Oscareitaan, halasivat Tiarnania ja takeltelivat puheissaan. Molemmat kirjoittajat päätyivät sanomaan kappaleen esittäjästä jokusen kauniin sanan, jotka olivat saada Aidan silmät kostumaan uhkaavasti. Oli koskettavaa tulla kutsutuksi muusaksi tällaisessa tilaisuudessa.
Vain yksi palkinto jäljellä, ennen kuin Parhaan näyttelijän Oscarin ehdokkaat esiteltäisiin ja voittaja selviäisi. Tempest yritti kovasti olla nyhtämättä lankaa korvaamattoman pukunsa pitsistä, mutta tunsi jännityksen paisuvan melkein sietämättömäksi. Rakas kaikkivaltias, ole kiltti ja anna Tiarnanin saada ansaittu tunnustus.

Jos Eliltä kysyttiin, Aida olisi ansainnut olla lavalla kirjoittajien kanssa. Teksti oli hyvää, savoin sävel, mutta vasta Aidan tulkinta oli tehnyt kappaleesta ikonisen. Mutta ainakin illan esitys oli viimeistään tuonut sen ihmisten tietoisuuteen, sellaistenkin, jotka eivät seuranneet Disneyn tuotantoa.
Lavalla Tiarnan halasi voittajia vilpittömän onnellisena näiden puolesta, ja kun puheet oli pidetty - tiukassa aikarajassa - hänen oli kiiruhdettava kulisseihin ja takaisin omalle paikalleen.
Hän istahti vaimonsa vierelle ja poimi tämän käden omaansa, hipaisten kämmenselkää huulillaan.
"Kaikki hyvin."

Tempest vastasi hermostuneella hymyllä ja yritti olla purematta alahuultaan. Palkinto parhaasta ohjauksesta jaettiin ja sitten oli aika Parhaalle näyttelijälle.
Tempest oli varma, että maailma keinui. Hän puristi Tiarnanin kättä vaivihkaa penkkien käsinojien suojassa ja pakotti hienoisen, hillityn hymyn kasvoilleen, ennen kuin kamerat kuvaisivat miestä ja saattaisivat siepata hänetkin kuvaan. Hän ei halunnut tuottaa rakkaimmalleen häpeää.

Tiarnanin katse oli kiinnittynyt näyttöön, jolle heijastui nyt pätkiä ehdokkaiden elokuvista. Hän katseli näennäisen tyynenä, kuinka hänen omat kasvonsa - tai ei, eivät hänen omansa, vaan hänen roolihahmonsa kasvot - ilmestyivät vuorollaan ruudulle, kun lyhyt pätkä Flowers for Algernonista esitettiin kuin muistien virkistämiseksi.
Ja koska hän ei todellakaan odottanut voittoa, kirjekuoren avaamiseen kuluva hetki ei tuntunut ikuisuudelta. Ja samasta syystä hän ei heti ymmärtänyt kuulleensa oman nimensä.

Tempest ymmärsi sen.
Ja hän suli valovoimaiseen, euforisen onnelliseen hymyyn, joka oli saada silmät kostumaan. Luojan kiitos! Tiarnan ansaitsi tunnustuksen, ja hän oli siitä niin kiitollinen, että joutui taistelemaan kyyneliä vastaan.
"Tiarnan", hän vetosi hellästi ja nauroi kuplien.
"Sinä voitit, rakas", hän lisäsi ja nousi ylös muiden ympärillä istuvien kanssa, yhtyen aplodien mereen.

Tiarnan katsoi hetken vaimoaan häkeltyneenä, ja muisti sitten, että lavalle oli ehdittävä tietyssä ajassa, ja että jollei hän pian kipuaisi portaita, henkilökunta tulisi ystävällisesti auttamaan häntä.
Niinpä hän nousi seisomaan, halasi pikaisesti vaimoaan ja suuntasi lavalle, tiedostaen epämääräisesti, että tämän kerrottiin olevan hänen ensimmäinen voittonsa. Lavalla hän halasi palkinnon jakajaa, näyttelijätärtä jonka kanssa oli työskennellyt joskus samassa projektissa, ja häkeltyi siitä, kuinka painavalta patsas tuntu.
Yhtäkkiä hän oli mikrofonin edessä ja kaikki tuntui häkellyttävän epätodelliselta.
"Vau", hän aloitti ja vilkaisi pitelemäänsä patsasta. Ja kun se kaikki hiljalleen upposi hänen mieleensä, ja kun hän kiitti kaikkia niitä ihmisiä, joiden ansiosta hän oli nyt tässä, hän tunsi äänensä melkein särkyvän.
Heillä oli takanaan rankka vuosi. Ja patsas oli muistutus siitä, että ehkä, kaikesta huolimatta, hän oli tehnyt edes jotakin oikein.
Hän päätti puheensa uuteen, häkeltyneeseen kiitokseen, ennen kuin suuntasi alas lavalta.

Hänen oli turha yrittää estää kyyneliä tulvahtamasta poskille, kun Tiarnan aloitti puheensa ja miehen ääni kuulosti olevan särkymäisillään. Hän oli niin onnellinen, että tunsi pakahtuvansa.
Voi rakas, rakas Tiarnan. Tempest saattoi olla puolueellinen, mutta hänestä kukaan ei ansainnut tätä tunnustusta enempää.
Yleisö taputti jaloillaan miehen päättäessä puheensa, ja taaempaa kuuluva vihellys oli tutun oloinen. Tempest pyyhki poskiaan valmistautuessaan ottamaan miehen vastaan.

Tiarnanista tuntui edelleen huolestuttavasti siltä, kuin hän olisi ollut unessa, kun hän istahti omalle paikalleen. Kuin varmistuakseen maailman todellisuudesta hän kurotti painamaan suukon vaimonsa poskelle, ja haki tämän kultaista katsetta.
"Voitin", hän kuiskasi äänettömästi, ja kohotti kullanväristä patsasta.
Hän oli voittanut ensimmäisen Oscarinsa, ja se tuntui... uskomattomalta.

"Niin voitit", Tempest vastasi käheästi ja etsi pienestä käsilaukustaan nenäliinan, jolla painella vaivihkaa silmänalusiaan, kun lavalla esiteltiin Parhaan näyttelijättären ehdokkaita.
Hän silitti miehen käsivartta ja katsahti hellästi alan arvostetuinta palkintoa, joka todella, todella kuului Tiarnanille. Voi taivas. Hänen sydämensä hakkasi edelleen hurjasti ja liikutus uhkasi pitää silmät kosteina, vaikka hän kamppaili ollakseen hillitty ja asiallinen.

Tiarnan todella teki parhaansa keskittyäkseen siihen, mitä lavalla tapahtui. Olisi ollut epäkohteliasta leijua omassa kuplassaan, kun hänen ystäviään ja kollegoitaan oli ehdokkaina.
Mutta hitto, hän olisi varmasti selvinnyt shokistaan paljon paremmin, jollei olisi jo mielessään hyväksynyt sitä tosiseikkaa, ettei palkinto tänä vuonna osuisi hänen kohdalleen.
Hän puristi vaimonsa kättä kevyesti, ennen kuin yhtyi aplodeihin, kun parhaan näyttelijättären palkinnon saanut nousi lavalle.

Tempestkin taputti vielä tunnustusta saaville ehdokkaille, luvaten itselleen, että saisi iloita miehensä puolesta vapaasti, kun kamerat eivät enää kuvaisi heitä. Ja Hollywood tulisi juhlimaan Tiarnania illan juhlissa. Miehestä haluttaisiin varmasta vielä hyvä liuta kuviakin, ennen kuin he jatkaisivat juhliin.
Silti hänen sydämensä lepatti onnesta.
Illan viimeisen palkinnon, Parhaan elokuvan, antajat nousivat lavalle ja sali hiljeni odottavana.

Jo toistamseen Tiarnan joutui yllättymään, ja toistamiseen hän joutui kipuamaan lavalle, kun Flowers for Algernon valittiin parhaaksi elokuvaksi. Altavastaajana, joku olisi voinut kuvailla, sillä genren elokuvilla oli harvoin mahdollisuuksia vakavastiotettavia elämäkertaelokuvia vastaan.
Ehkä elokuvan sanoma oli puhutellut valitsijoita.
Tällä kertaa hänen ei tarvinnut olla se, joka joutui taistelemaan liikutustaan vastaan pitääkseen puheen, sillä se vastuu jäi heidän tuottajilleen.

Vuoden 2019 Oscarit päättyivät ansiokkaan elokuvan ansaittuun voittoon. Hollywood osoitti suosiotaan elokuvalle, Tempest muiden ohessa, vaikka hänen katseensa halusi hakeutua vaistomaisesti Tiarnanin kasvoihin. Mies ansaitsi kaiken mahdollisen tunnustuksen.
Varsinkin kokemansa vuoden jälkeen.

Gaala oli ohi.
Tiarnan tunsi olonsa epätodelliseksi laskeutuessaan matalat portaat takaisin katsomoon muun Algernonin tiimin kanssa, samaan aikaan kun Suzy julisti gaalan päättyneeksi ja juhlat alkaviksi, ja bändi alkoi soittaa menevää musiikkia, jonka saattelemana juhlaväki voisi valua ulos.
Halattuaan näyttelijäkollegoitaan vielä kerran Tiarnan katsahti ympärilleen, toivoen näkevänsä vaimonsa yhä heidän paikoillaan. Häntä vaadittaisiin vielä valokuviin, mutta hän ei halunnut hylätä vaimoaan.

Tempest kohtasi Tiarnanin katseen, kultaiset silmät liikutuksesta kosteina, ja soi miehelle rauhoittavan hymyn. He löytäisivät toisensa, eikä miehen tarvitsisi murehtia hänestä. Tällä kertaa hän vastaisi puhelimeensa.
Hän seurasi juhlaväkeä ulos salista hieraisten ohuen pitsin verhoamia käsivarsiaan ja varmisti varmuuden vuoksi, että puhelimessa oli virta päällä.
Aulassa hän havahtui siihen, että Aida kutsui hänen nimeään ja pyrähtyi ihmisten välistä halaamaan häntä.

"Tiarnan voitti!" Eli hihkaisi Aidan viereltä, ja veti vuorostaan Tempestin halaukseen, painaen innokkaan suukon tämän pisamaiselle poskelle unohtaen täysin varoa meikkiä. Mutta ehkä se ei tuhoutuisi nopeasta huulten hipaisusta. Hän toivoi, ettei tuhoutuisi.
"Mahtavaa! Lähdetkö nyt juhliin? Vaikka oikeastaan meidän täytyy kai mennä Edisonin kautta, Aidan pitää vaihtaa vaatteet..."
Oscar-voittajia aseletiin kai juuri kuvattavaksi.

"Niin voitti", Tempest nauroi kuplien ja kiersi kätensä Elinkin ympärille. Tiarnan todella ansaitsi juhlansa tänään.
"Mutta hei, te voitte mennä edeltä", Aida ehdotti ja silitti Elin niskaa, suoristaen puvun kaulusta samalla, "selviän vaatteiden vaihdosta yksinkin. Näen teidät sitten juhlissa."
Hän nykäisi Eliä kauluksesta lähemmäs itseään ja painoi suudelman miehen huulille, ennen kuin pujottautui ihmisten lomaan keräten välkkyvää helmaa käsiinsä, ettei talloisi sen päälle.

Jostain syystä ajatus sai Elin ensin huolestumaan.
Mutta ei Aidalle tapahtuisi mitään. Hitto, täällä Aida oli turvamiesten ja autonkuljettajien ja osaavan henkilökunnan ympäröimänä, paremmassa turvassa kuin kotona.
Hän vastasi suudelmaan ja kääntyi sitten Emmien puoleen, tarjoten tälle käsivarttaan ihmispaljoudessa.
"Odotatko Tiarnania? Vai mitä voittajat ylipäätään tekevät gaalan jälkeen?"

"En ole varma, mutta heistä varmastikin halutaan valokuvia ja haastatteluja", Tempest vastasi.
"Voimme mennä yläkerran juhliin odottamaan. Luulen, että jatkamme sitten jonnekin toisaalle." Hän viittasi Eliä oikeaan suuntaan. Suuri numero vieraita oli kerääntynyt teatterin yläkerran ylellisiin tiloihin aloittamaan juhlia, missä Oscar-patsaita ihailtiin ja voittajia haastateltiin.
"En tiedä, mihin juhliin Tiarnan haluaa, mutta ehkä voitte tulla Aidan kanssa mukaamme."

Eli seurasi Tempestiä lammasmaisesti, sillä hänellä ei ollut rehellisesti sanottuna aavistustakaan, mihin suunnata. Ja vaikka Tempestkään ei ollut ollut Oscareissa aiemmin, tällä oli enemmän kokemusta tällaisista tilaisuuksista ylipäätään.
"Kauanko sinulta meni tottua kaikkiin näihin julkkiksiin?" hän kumartui kuiskaamaan, kun valkokankaalta tuttujen kasvojen määrä alkoi käydä ylivoimaiseksi.
"Se olisi mahtavaa. Luulen, että Aidakin..." hän aloitti, ja kurtisti sitten kulmiaan.
"Ehkä Aidakin pitäisi siitä. En tiedä, onko Edison jo kutsunut hänet jonnekin."

Tempest poimi epäröiden kullanvihreän, limelohkolla varustetun juoman tarjottimelta ja asettui suojaisalle, pienelle nurkkasohvalle ylellisissä tiloissa, vetäen Eliä viereensä.
"En tiedä", hän naurahti ja sipaisi kullanvalkean suortuvan korvansa taakse, "olen yleensä häkeltyneempi Tiarnanista kuin muista." Hän siemaisi hedelmäiseltä maistuvaa juomaa toivoen, ettei siinä ollut alkoholia ja katsahti Eliä silmäkulmastaan.
"Kuinka teillä menee?"

Eli poimi itselleen hyvin kirkkaan oranssisen juoman ja seurasi Tempestiä sohvalle, ja joutui nykäisemään puvuntakkiaan turhautuneesti parempaan asentoon.
"Olisipa mittatilattu puku", hän vetosi naurahtaen ja siemaisi juomaansa. Varsinkin takit olivat ongelmallisia, sillä ensin oli löydettävä malli, jossa oli riittävän pitkät hihat. Ja ne, jotka istuivat hartioilta, jäivät usein vyötäröltä liian ilmaviksi, ja toisinpäin.
"Ihan hyvin", hän vastasi, hieman kulmiaan kurtistaen.
"Aidalla on aika kiireistä juuri nyt."

Tempest kosketti myötätuntoisesti Elin käsivartta ja siemaisi juomaansa, onkien muistaessaan puhelimen syliinsä, jotta huomaisi sen soimisen kerrankin – siltä varalta, että Tiarnan tavoittelisi häntä. Hän halusi olla parempi puoliso miehelle.
"Voin kuvitella", hän sanoi.
"Miltä se sinusta tuntuu? Kuinka olet voinut nyt?"

Eli nyki paitansa kaulusta ja oikaisi rusettia.
"Ihan hyvin", hän vastasi, sillä ei halunnut tuntea oloaan kurjaksi kaiken tämän loiston keskellä. Hän oli päässyt osallistumaan Oscar-gaalaan, hittovie, ja odotteli nyt, että pääsisi jatkamaan matkaansa after partyihin.
Olisi ollut typerää tuntea olonsa kurjaksi tällaisella hetkellä.
"Ehkä tämä kaikki alkaa jossain vaiheessa tuntua normaalilta. Vaikka oikeastaan minun pitäisi olla etsimässä töitä. Olen harkinnut, pitäisikö palata takaisin tarjoilemaan."

"Tarjoilemaan?" Tempest toisti häkeltyneenä. Hän ei ollut varma, oliko Elin 'ihan hyvin' sama kuin hänen 'olen ihan kunnossa'. Hän toivoi, että mies olisi häntä viisaampi ja tukeutuisi läheisiinsä vaikeina aikoina.
"Etkö voi ottaa tämän matkan lomana? Ja nauttia vain hetken olostasi? Sinulla on ollut raskasta."

"Niin", Eli vastasi virnistäen.
"Väliaikaisesti, tietenkin. Tein tarjoilijanhommia opiskeluaikana. Ja siivosin. Olin vähän aikaa siivojana yhdessä vanhainkodissa, ja siellä oli aika hyviä tyyppejä."
Juoma maistui voimakkaan appelsiiniselta.
"Ja otankin. Sitten täytyy alkaa miettiä vuokraa ja sellaista. Aikuisia asioita."

"Oletko puhunut tästä Aidalle?" Varmastikin Aida huolehtisi elämisen kustannuksista mielellään, mutta ehkä Eli koki pakonomaista tarvetta itsenäisyyteen niin kuin hänkin. Jostain syystä nyt, kun hänellä oli varsin kiitettävästi omaisuutta normaaliin tulotasoon verrattuna, hän ei tuntenut enää ahdistusta siitä, jos Tiarnan käytti häneen rahaa tai maksoi asioita heidän puolestaan.
Hän ahdistui muuten vain miehen rakkaudesta.

Eli hieraisi kiusaantuneena poskeaan.
"En ole halunnut aiheuttaa hänelle turhaan lisää stressiä."
Hän oli varma, että Aida huolehtisi kyllä vuokrasta, jos hän vain vihjaisikaan, että rahat olivat nyt tiukilla. Mutta se tuntui ajatuksena häkellyttävän... pahalta.
Eli ei ollut koskaan kuvitellut voivansa suhtautua rahaan tällä tavalla. Se oli kuitenkin vain rahaa.
Oli ollut ainakin silloin, kun molemmat olivat olleet yhtä rahattomia. Silloin oli ollut täysin luonnollista, että se maksoi, jolla sattui olemaan rahaa.
"Tarjoilijan homma ei ole yhtään huonompaa. Ja se olisi vain väliaikaista. Kyllä minulle jokin rooli vielä löytyy."

"Aivan", Tempest vastasi hieman hämillään, "ei tietenkään." Tarjoilijat tekivät aivan yhtä arvokasta työtä. Se vain tuntui ajatuksena oudolta. Mutta ehkä koko maailma oli hieman outo. Tässä he istuivat, Oscar-gaalan jatkoilla odottamassa Tiarnania.
Ja siististi pukeutuneet tarjoilijat kulkivat Hollywoodin tähtien joukossa näkymättöminä.
"Tiedäthän, rakas, että voit koska tahansa tulla luokseni, jos tarvitset mitään? Apua vuokran kanssa, esimerkiksi."

Elinkin katse hakeutui hetkeksi tarjoilijoihin, joiden ammattitaito ei järkkynyt edes Hollywoodin kirkkaimpien tähtien läsnäollessa. Voisikohan hänkin alkaa tarjoilla tällaisissa tilaisuuksissa? Ainakin hän voisi silloin olla lähellä Aidaa. Osa tämän hämmentäväksi käynyttä maailmaa.
"Minä tiedän, Em", hän vastasi, ja kumartui painamaan hellän suukon ystävänsä poskelle.
"Ja sama pätee myös toisinpäin, tiedäthän sen?"
Hänestä ei ehkä olisi tarjoamaan rahallista tukea, mutta hän kuuntelisi kyllä koska tahansa ystävänsä murheita.
"Oh, sanoinko, että Aidan musiikkivideon kuvaukset aloitettiin jo?"

"Hän lähetti minulle videon teistä", Tempest vastasi ja silitti Elin kämmenselkää. Parin tanssia oli aina ihastuttavaa seurata, ja hän toivoi, että Aidan musiikkiuran takana olevat näkisivät sen myös.
Molempien puhelimet kilahtivat viestistä, kun Aida ilmoitti tapaavansa heidät suoraan Vanity Fairin Oscar-afterpartyissä Edisonin kanssa.
"Nautitko sinä siitä?"

"Aida oli siinä tanssissa aika hiton upea, eikö ollutkin?" Eli kysyi, samalla kun kaivoi puhelimensa esiin. Viestin tarkistettuaan hän vastasi peukku- ja koirahymiöillä, ja kieltäytyi häkeltymästä siitä, että ilmeisesti Edison oli Aidan seurassa. Mistä hän tiesi, ehkä tämänkin oli pitänyt vaihtaa vaatteita.
"Pitääkö Tiarnanin käydä vaihtamassa vaatteita?" hän kysyi, työntäessään puhelimen takaisin taskuunsa.
"Se oli mahtavaa."

"Te olette molemmat upeita", Tempest vakuutti lempeästi ja silitti Elin käsivartta. Hän oli varma, että työtarjouksia aukenisi, jos musiikkivideot nousisivat hiteiksi.
"En ole ihan varma", hän vastasi kurtistaen hämmentyneenä kulmiaan. Hän toivoi, ettei. Tiarnan oli häkellyttävän komea tummansinisessä puvussaan.
"Lisää juotavaa, sir? Miss?" pukuun pukeutunut tarjoilija tiedusteli kohteliaasti.

Musiikkivideon kuvauksissa Elistä oli hetken tuntunut siltä, kuin he olisivat palanneet vanhaan elämäänsä, vaikkei studio ollutkaan sama asia kuin teatteri. Ja Aidan ympärillä pyöri paljon enemmän väkeä kuin tavallisissa musikaaliharjoituksissa. Mutta hän oli silti nauttinut olostaan.
"Aidan pitää ilmeisesti vaihtaa vaatteensa, mutten ole ihan varma, mistä se johtuu", hän selitti, samalla kun poimi sinisävyisen juoman tarjottimelta asiaa sen enempää ajattelematta.
"Aidalle palkataan kuulemma assistenttikin."

"Ilmeisesti tässä on mahdollisuus esitellä useampia suunnittelijan töitä", Tempest vastasi. Hänellekin tarjottiin ajatusta, vaikka hän olikin täällä vain Tiarnanin puolisona, mutta hän oli ihastunut pitsiseen mekkoonsa sen viileydestä huolimatta.
"Assistentti? Se olisi varmaan avuksi. Minäkin olen harkinnut sellaisen palkkaamista, ja luultavasti Yhdysvaltojen kiertueelle palkkaankin."

"En tullutkaan ajatelleeksi sitä", Eli myönsi. Hän tiesi hävettävän vähän siitä, mitä Aidan elämässä tarkalleen ottaen tapahtui. Niin kuin esimerkiksi siitä, mistä toinen toistaan upeammat luomukset ilmestyivät.
Tempestin puhelin piippasi merkiksi viestistä, jossa Tiarnan ilmoitti, että ei veisi enää kauaa, ennen kuin hän olisi vapaa jatkamaan matkaansa juhliin. Puhelimeen oli ilmestynyt viesti myös Murielilta, jossa hehkutettiin Tiarnanin voittoa.
"Em, tiedätkö, mitä assistentti tarkalleen ottaen tekee?"

"Hmm?" Tempest vastasi ja käänsi puhelimen nurinpäin syliinsä, suoden Elille anteeksipyytävän hymyn. Hän ei halunnut olla osa kulttuuria, jossa puhelin korvasi oikeat ihmiset ja sai nämä tuntemaan olonsa näkymättömäksi.
"Luulen, että se riippuu paljon assistentin ja työnantajan sopimuksesta. Mutta varmaankin huolehtii esimerkiksi lennoista, hotelleista ja kuljetuksista, aikataulujen järjestelyistä ja saattaa toimia kuin porttina yhteydenotoille, vastata viesteihin ja puhelimeen. Moni varmasti tekee paljon enemmänkin, voi huolehtia arkisista askareista tai työnantajansa pienimmistäkin toiveista."

Ehkä assistentti tulisi tarpeeseen.
"Toivon, että Aidan aikataulu hieman helpottaisi", hän myönsi, kurtistaen kulmiaan. Ja vaikka assistentti ei todennäköisesti voisi vaikuttaa aikatauluihin tämä voisi ehkä huolehtia siitä, että Aida pysyisi kunnossa. Siitä, että ruokaa ja juomaa olisi tarjolla ja... jotakin.
Eli nykäisi taas takkinsa hihoja parempaan ojennukseen.
"Ehkä assistentista todella on hänelle hyötyä. Luuletko..."
Hän vaikeni nähdessään Tiarnanin pujottelevan väkijoukossa heitä kohti.

Tempest suli hymyyn nähdessään Tiarnanin ja tunsi perhosten kutittavan vatsanpohjaansa. Illan juhlittu Oscar-voittaja.
"Luulenko mitä?" hän kysyi Elin kysymyksen jäädessä kesken ja tyhjensi lasinsa, nousten ylös tervehtiäkseen miestä, jonka huomiota varmasti kaivattiin joka suunnassa.
Hän oli epäröinyt pitkään assistentin hankkimista, sillä se tuntui naurettavalta: kyllähän hän selviäisi aikuisena ihmisenä ihan itse. Mutta nyt ajatus siitä, että joku huolehtisi ylimääräisestä stressistä hänen puolestaan, tuntui varsin miellyttävältä.

Eli pudisti naurahtaen päätään.
"En enää muista. No, se tulee takaisin, jos oli tärkeää."
Palkintoaan toisessa kädessään hieman hankalasti kuljettaen Tiarnan seisahtui vaimonsa eteen ja veti tämän halaukseen.
"Hei", hän tervehti pehmeästi.
"Olen pahoillani, että kesti."

Tempest painoi nenänpäänsä onnellisena Tiarnanin rintaa vasten ja kiersi toisen käden kevyesti miehen selälle.
"Tämä on sinun iltasi, rakas", hän vetosi ja astui vastahakoisesti kauemmas. Hänellä olisi aikaa omia Tiarnan toiste ja viipyä miehen sylissä.
"Olemme menossa Vanity Fairin juhliin?"

Tiarnan silitti hellästi pitsin peittämää selkää vapaalla kädellään ja painoi suudelman vaimonsa hiusten joukkoon.
"Kyllä", hän vastasi, antaen kätensä jäädä lepäämään Tempestin vyötärölle.
"Oletteko te jo valmiita lähtemään?"
Hän oli poseerannut kuviin ja vastannut toimittajien kysymyksiin, ja oli valmis jatkamaan matkaansa.
"Aida sanoi tulevansa sinne Edisonin kanssa samaa matkaa", Eli valisti noustessaan seisomaan.

"Mennään vain", Tempest kannusti ja antoi itsensä nojata Tiarnan kylkeen pienen hetken. Oscar miehen kädessä teki hänet tavattoman onnelliseksi.
Hän tarkasti, että Eli oli mukana, ennen kuin he lähtivät ulos ja autolle, joka kuljettaisi heidät Sunset Towerille, missä Vanity Fair järjesti Oscar-afterpartynsä. Joukko valokuvaajia vartoi teatterin ovilla ja salamoiden kirkas välke seurasi heitä odottavalle autolle.

Salamoiden kirkas valo sai Tiarnanin siristämään silmiään, mutta tällä kertaa hän ei voinut vain ohittaa niiden vaanivia linssejä. Hän pysähtyi muutamaan kertaan matkalla autolle, ja auttoi sitten vaimoaan nousemaan ensimmäisenä sisään kuljettajan pidellessä ovea auki heitä varten.
Varmistettuaan, että myös Eli oli matkassa hän nousi takapenkille vaimonsa seuraksi ja vei kätensä selittämään tämän niskaa.
"Kuinka sinun iltasi on mennyt, rakas?" hän kysyi pehmeästi, Oscar-patsas sylissään leväten.

"Olen onnellinen puolestasi", Tempest vastasi ja tunsi jonkin melkein kehräävän sisällään miehen kosketuksesta. Herran tähden. Hän nojautui kevyesti Tiarnanin kylkeen lyhyehköllä automatkalla ja painoi nenänsä hetkeksi vasten miehen takkia.
"Onko moni ystäväsi näissä juhlissa?" hän kysyi ja katseli hellästi patsasta, pohtien minne se asettuisi heidän kodissaan. Ylpeästi näkyville kirjahyllyyn, kenties.

Tiarnan kietoi käsivartensa paremmin Tempestin ympärille ja halasi naisen kylkeensä, hipaisten tämän hiuksia huulillaan.
Ehkä heillä oli velvollisuutensa käydä kääntymässä juhlissa, vaikka oikeastaan hän olisi enemmän kuin mielellään vetäytynyt jo vaimonsa kanssa hotellihuoneen rauhaan.
"Uskoisin niin", hän vastasi ja katsahti Eliin, joka näytti unohtuneen katselemaan ulos ikkunasta.
"Luulen, että on kohteliasta käydä ainakin kääntymässä."

"Tämä on sinun iltasi, rakas", Tempest vetosi ja hengitti Tiarnanin tuoksua, ennen kuin pakottautui ryhdistäytymään. Auto liukui pysähdyksiin kadunvarteen ja muotoilluin pensasaidoin reunustettu kuja odotti heitä ylellisesti valaistuna ja valokuvaajien vartioimana.
Salamat riehaantuivat, kun selvisi, että autosta nousi Tiarnan Fox-Moore, Parhaan näyttelijän Oscarin ylistetty voittaja.

Lisää salamavalojen välkettä.
Tiarnan nousi autosta ennen vaimoaan ja ojensi kätensä auttaakseen tämän ulos. Jälleen kerran hän toivoi, että olisi voinut vain harppoa oville ja paeta sisään, niin ettei Tempest joutuisi paistattelemaan huomion keskipisteenä yhtään turhaa hetkeä.
"Tahdotko mennä Elin kanssa edeltä sisälle?" hän kysyi kuiskaten, vaimonsa korvanjuureen kumartuneena.

Tempest nyökkäsi ja jatkoi matkaa suoraan sisään. Maailma halusi nähdä Tiarnanin ja ihailla uskomatonta miestä, eikä hän halunnut sotkea miehen ansaitsemaa parrasvaloa, varsinkaan tänään.
Hän odottaisi Tiarnania sisätiloissa, jossain poissa tieltä.
"Aida on tuolla", hän osoitti Elille heidän päästyään sisään. Sähkönsiniseen, imartelevaan iltapukuun vaihtanut nainen oli uppoutunut keskusteluun näyttelijäjoukon keskellä, lasi shampanjaa kädessään ja Edisonin käsivarsi kevyesti vyötäröllään.

Tempestiä sisälle seuranneen Elin katse kääntyi kohti naisen osoittamaa suuntaa. Ensin hänen kasvonsa kirkastuivat, mutta sitten kulmilla häivähti kurtistus.
"Hänellä taitaa olla kiire", hän huomautti, taiteillen hymyn takaisin kasvoilleen.
"Onko tämä ensimmäinen kertasi näissä juhlissakin, Em?"

"Luulen niin", Tempest vastasi kurtistaen kulmiaan. Hän oli käynyt monissa hienoissa juhlissa Tiarnanin kanssa, mutta ei selvästi kiinnittänyt tarpeeksi huomiota siihen, missä he olivat olleet.
Hän oli aikeissa kysyä, eikö Eli ollut menossa Aidan luo, mutta muutti mielensä.
"Haluaisitko juotavaa?" hän kysyi viitaten kohti Hollywoodin kerman joukossa kulkevia tarjoilijoita. Kultaiset Oscar-patsaat hohtelivat monissa käsissä.

"Niitä on varmasti niin paljon, ettei voikaan muistaa", Eli huomautti lohduttavasti, ja vilkaisi sivusilmällä kohti joukkoa, jonka keskellä Aida säteili. Jopa kaikkien näiden tähtien joukossa Aida veti huomion puoleensa, ja varmasti monet halusivat käydä onnisttelemassa tätä upeasta esityksestä.
Totta kai Edison oli Aidan seurana, olivathan nämä samasta elokuvasta.
Hän palautti katseensa takaisin Emmieen ja poimi itselleen tarjottimelta juoman.
"Kuinka Awakening muuten etenee?"

"Hyvin", Tempest vastasi ja soi Elille hymyn.
"On ollut ihana nähdä, millaisella intohimolla he toteuttavat kirjojani." Hän oli myös hyvin kiitollinen siitä, miten paljon päätösvaltaa sai elokuvien suhteen: hänen mielipiteellään tuntui todella olevan väliä. Hän oli saanut antaa mielipiteensä tarinan sovituksesta elokuviin, näyttelijävalinnoista ja siitä, miltä elokuvan maailma näytti.
"Miten sinä olet voinut nyt täällä? Onko olo helpottanut yhtään?"

"Aida ei ole ehtinyt puhua kuvauksista paljoakaan", Eli totesi melkein pahoitellen. Vaikka ei hän voinut syyttää naista siitä, tämän elämässä tapahtui tällä hetkellä niin valtavan paljon, ettei siitä kaikesta millään ehtinyt kertoa niinä lyhyinä hetkinä, jotka he viettivät yhdessä.
Katse hakeutui taas vaivihkaa kohti Aidaa.
"Voin koko ajan paremmin", hän vastasi, palauttaessaan huomionsa Tempestiin.
"On mukava ehtiä nähdä Aidaa edes hetkittäin."

Tempest kosketti Elin kättä myötätuntoisesti ja poimi itselleen lasin Coca-Colaa, jonka tarjoilija vakuutti olevan alkoholitonta. Se toivottavasti auttaisi pitämään hänet hereillä loppuillan niin, että Tiarnan saisi keskittyä juhlimaan eikä joutuisi murehtimaan, milloin hänet pitäisi viedä hotellille nukkumaan kuin pikkulapsi.
Aidan nauru kantautui puheensorinan yli ja pitkät, sirot korvakorut keinahtivat naisen sukaistessa hiuksiaan. Hän katsahti ympärilleen pohtien, missä loput seurueesta olivat ja hetken pohti, oliko nähnyt tutun hahmon ihmisten joukossa, mutta Edison veti hänet mukanaan seuraavan ihmisrykelmän luo.

Tällä kertaa Elikin osasi vältellä alkoholia, ja ensimmäisen drinkin jälkeen hän siirtyi juomaan pelkkää limonadia. Hän ei halunnut toistaa virhettään, jonka seurauksena Aida oli joutunut taluttamaan hänet nukkumaan. Vaikka mitään vakavaa ei ollutkaan sattunut, hän ei halunnut ottaa sitä riskiä, että päätyisi nolaamaan naisen roskalehtien otsikoissa.
Vei tovin, ennen kuin Tiarnan ennätti heidän luokseen.
"Hei", hän tervehti pehmeästi ja ojensi kättään kohti vaimoaan.
"Olen pahoillani, että kesti. Täällä on paljon tuttuja. Onko kaikki hyvin?"

"Totta kai", Tempest vakuutti ja kiersi käden kevyesti Tiarnanin vyötärölle, hipaisten miehen takkia nenänpäällään.
"Älä pahoittele, rakas. Tämä on sinun iltasi. Haluan, että saat juhlia ystäviesi kanssa", hän vetosi siemaisten ohuesta pillistä. Vaatimatonta colalasiakin koristi sitruunasiivu.
"Minä pärjään kyllä. Juttele vain rauhassa tuttujesi kanssa."

Tiarnan halasi Tempestin kainaloonsa ja kumartui suukottamaan tämän huulia kevyesti.
"Tämä kaveri alkaa käydä painavaksi", hän huomautti, kohottaen kädessään pitelemäänsä patsasta.
"Kävisiköhän sille huonosti, jos sen jättäisi hetkeksi pöydänkulmalle odottamaan?"
Hän silitti sormenpäällään vaimonsa kylkeä ja katsahti ympärilleen.
"Missä Aida on?"

Tempest tunsi perhosten kutittavan vatsaansa, kun Tiarnan kosketti hänen huuliaan ja nojautui hetkeksi miehen kylkeen.
"Ehkä voimme istua alas, niin sinun ei tarvitse kantaa sitä", hän ehdotti ja osoitti viihtyisää sohvarykelmää lämpimästi valaistun tilan laidalla. Hän voisi vartioida patsasta, jos Tiarnan haluaisi kiertää tähtien joukossa.
"Hän on-", hän aloitti osoittaen paikkaa, missä sähkönsiniseen pukeutunut nainen oli hetki sitten ollut, mutta kurtisti kulmiaan.
"Hän on täällä jossain."

"Hyvä ajatus", Tiarnan naurahti ja kumartui hipaisemaan vaimonsa huulia vielä uudelleen, ennen kuin lähti johdattamaan tätä kohti hyvin houkuttelevalta näyttävää sohvaryhmää. Hänen olisi varmastikin pian lähdettävä uudelle kierrokselle tervehtimään tuttujaan, mutta vanha mies tarvitsi hetken lepoa.
Tai ehkä hän vain halusi viettää tovin vaimonsa vierellä.
"Täällä on varmasti paljon ihmisiä, jotka haluavat tavata hänet", hän myönsi, kun valikoi heille sohvan.
Eli istahti muhkeaan nojatuoliin, joka tuntui imaisevan istujan puoliksi sisuksiinsa.

Tempest istui alas ja tunsi olonsa heti paljon kotoisammaksi, kun saattoi tarkkailla ihmisiä seinustalta. Hän asettui Tiarnanin kylkeen toivoen, että ei estäisi miestä juhlimasta niin kuin tämä haluaisi.
"Ehkä hän löytää meidät kohta", hän sanoi ja katsahti Eliä silmäkulmastaan. Ehkä mies oli tuntenut olonsa ulkopuoliseksi eikä ollut siksi tohtinut lähestyä ryhmää.
"Ovatko Dwayne ja Marlene täällä?"

Tiarnan laski Oscar-patsaan hentorakenteiselle sohvapöydälle, kun oli ensin hetken arvioinut, jaksaisiko se kannatella patsaan painoa. Hän asetti patsaan automaattisesti kauemmas reunasta, tottuneena siihen, että heidän tytöillään oli merkillinen tapa suhtautua tasoille jätettyihin esineisiin.
"Dwaynen ainakin pitäisi olla tulossa. En ole aivan varma Marlenesta. Käyn jossain vaiheessa katsomassa, löytäisinkö heidät täältä jostakin."
Ennen kuin he jatkaisivat matkaansa seuraaviin juhliin. Tai hän jatkaisi, mikäli Em haluaisi jo hotellille lepäämään.
"Tommy kyseli sinua, mutten osannut sanoa varmasti, missäpäin olitte."

"Oh", Tempest vastasi yllättyneenä ja sipaisi kullanvalkean suortuvan korvansa taakse, ennen kuin siemaisi jälleen pillistään.
"Hei!" Aida tervehti pujottautuessaan heidän luokseen julkimoiden lomasta, Edison vanavedessään.
"Missä välissä te tulitte?" hän kysyi, säteillen euforiaa, puolikas shampanjalasillinen kädessään. Hän istahti kevyesti vapaan nojatuolin käsinojalle ja nosti toisen jalan kevyesti toisen ylle, mikä sai reiteen asti halkaistun helman vapauttamaan jalat.

"Hän halusi vain tervehtiä", Tiarnan lisäsi. Täällä ei keskusteltaisi työasioista, ei ainakaan periaatteessa, eikä missään tapauksessa siinä määrin, että alettaisiin puhua aikatauluista tai velvollisuuksista.
Tänään tarkoitus oli vain juhlia.
Elin ilmes kirkastui, kun Aida ilmestyi väkijoukosta.
"Hei, prinsessa", hän tervehti, ja oli ojentamassa kättään naista syliinsä kutsuen. Mutta ehkä Aida oli vain pikaisesti käymässä heidän luonaan, ja jatkaisi pian taas matkaansa.
"Hetki sitten. Onko ollut mukavaa?"

"Kyllä!" Aida nauroi kehräten ja pyyhkäisi kesyttömiksi käyviä hiuksia pois kasvoiltaan.
"Tämä on uskomatonta – ja Tiarnan! Valtavasti onnea Oscarista. Se todella kuuluu sinulle", hän vetosi lämpimästi ja otti pitkän kulauksen shampanjaa. Tällaisina hetkinä oli sallittavaa juhlia, eikö?
"Millaisilla fiiliksillä olet?"

Aidalla oli mukavaa, ja se sai Elinkin tuntemaan olonsa mukavaksi. Miksi ihmeessä hän ei voisi suhtautua näihin juhliin niin kuin kaikkiin muihinkin vastaaviin tilaisuuksiin? Hitto, kai täällä oli muitakin plus yksiä, jotka eivät itse liihottaneet osana tähtitaivasta?
Hän vilkaisi Aidan shampanjalasia, ja lupasi itselleen että huolehtisi siitä, ettei naiselle tapahtuisi mitään ikävää, vaikka shampanja nousisikin päähän. Muisto lontoolaisesta yökerhosta kummitteli häntä edelleen.
"Epätodellisilla", Tiarnan myönsi naurahtaen ja vilkaisi patsastaan.
"Mutta pakko se kai on uskoa. Aiotteko suunnata vielä jonnekin jatkoille?"

"Uskoisin niin", Aida vastasi ja katsahti kysyvästi Edisonia, joka ei turhaan pitänyt kirjaa juomiensa drinkkien määrästä. Kerrankos sitä. Näyttelijä nyökkäsi hymyillen: jatkoja olisi luvassa vielä tämänkin jälkeen.
"Minne te olette jatkamassa tästä?" Aida jatkoi Tiarnanille ja siemaisi shampanjaa, katsahtaen ympärillä vaeltavia julkimoita. Hän oli kokenut hetkellisiä fanitytön tärinöitä kohdatessaan useammankin ihailemansa persoonan illan aikana.

"Saa nähdä, jaksaako näin vanha mies jatkaa yhtään minnekään", Tiarnan naurahti. Hän poimi tapojensa vastaisesti itselleen värikkään juoman ohi kulkevalta tarjoilijalta, samalla kun siirsi toisen kätensä silittämään kevyesti vaimonsa niskaa.
Vaikka ehkä Oscarin voittaminen oli niitä tilaisuuksia, joiden voittamista saattoi juhlia surutta aamuun saakka. Hän huolehtisi vain siitä, että Tempest pääsisi turvallisesti hotellille lepäämään, ja että olisi itse sellaisessa kunnossa, ettei joutuisi kompuroimaan kotiin kuin korkeintaan vanhan, rainaisen ruumiin antaessa periksi väsymykselle.
Vaikka Tempest kultaisesti vakuuttikin, ettei hän ollut vanha lainkaan.
"Tännehän te kaikki olette piilotuuneet", Tommyn tuttu ääni tervehti, ja iltapukunsa syvemmän punaiseen, yhtä lailla epäsymmetriseen pukuun vaihtanut tuottaja seisahtui heidän sohvaryhmänsä vierelle drinkkilasi kädessään.
"Satakieli, olit upea gaalassa."

Tempest katsahti Tiarnania silmäkulmastaan ja yritti olla sukeltamatta levottomiin ajatuksiin. Jos hän ei olisi täällä, voisiko Tiarnan juhlia huoletta aamuun? Voisiko mies pitää hauskaa ystäviensä kanssa, heittää näitä uima-altaisiin?
Mitä jos hänen läsnäolonsa sai Tiarnanin tuntemaan olonsa vanhaksi? Tai vielä pahempaa, lapsenvahdiksi?
Hän otti pitkän kulauksen colaansa.
"Kiitos", Aida nauroi hyväntuulisesti kehräten ja ojensi kättään Tommylle. Edison vajosi nojatuoliin, jonka käsinojalla hän istui ja tyhjensi vaivatta lasinsa.
"Näytät ihastuttavalta", Aida jatkoi Tommylle ihaillen naisen pukua.

Tiarnan huomasi katseen ja siirsi huomionsa vaimoonsa.
"Kaikki hyvin?" hän varmisti, nojautuen niin lähelle, että juhlatilan hälinässä kukaan muu tuskin kuuli hänen kysymystään.
Nojatuolien luona Tommy kumartui painamaan suukon Aidan poskelle huolellisesti punatuilla huulillaan.
"Sinäkin, Satakieli, mutta siinä nyt ei ole mitään uutta", hän kehräsi, ja antoi kätensä levätä Aidan käsivarrella.
"Miltä tuntui esiintyä gaalassa?"

Tempest vastasi rauhoittavalla hymyllä ja laski katseensa colaansa. Hän yritti olla kysymättä itseltään, miksi Tiarnanin kaltainen mies, joka voisi saada kenet tahansa, valitsi hänet.
"Fantastiselta", Aida vastasi nauraen, tarjosi naiselle poskeaan ja soi tälle säteilevän hymyn. Se oli tuntunut juuri siltä. Kerran elämässä -kokemukselta, jolle olisi vaikeaa vetää vertoja.
"Oletko sinäkin jatkamassa tästä vielä uusiin juhliin?"

"Hyvä niin", Tommy hyrisi hyvillään ja kumartui suikkaamaan suukon myös Edisonin poskelle, miehen istuessa samassa nojatuolissa, jonka käsinojalle Aida oli istahtanut.
"Ehdottomasti. Pidän harvoin vapaapäiviä, mutta huomenna en aio nousta ennen iltapäivää", hän vakuutti ja otti kulauksen lasistaan.
"Niin kuin ei varmasti moni mukaan täällä. Tempest, siellähän sinä olet."
Silmät hymystä siristyen Tommy siirtyi tervehtimään myös kultasilmäistä kirjailijaa lämpimällä suukolla.
"Etsin sinua."

Aida toivoi, että hänellä olisi myös vapaapäivä huomenna. Mutta valitettavasti levyssä riitti vielä työtä ja hänen panostaan tarvittiin edelleen Awakeningissa poissaolojen tähden, joten hänen päivänsä luultavasti jatkuisi jälleen aamulla. Mutta ehkei puoli viideltä.
Ja jos niin, hän voisi jatkaa suoraan juhlista töihin.
"Tässä olen", Tempest vastasi ujolla, hämillisellä hymyllä ja siirtyi lähemmäs Tiarnanin kylkeä, jotta tyylikkäästi pukeutunut tuottaja mahtuisi istumaan hänen viereensä.
"Kuinka voin auttaa?"

Vapaapäivän mainitseminen sai Elin vilkaisemaan Aidaa melkein toiveikkaana. Ei kai tätä pakotettaisi töihin heti aamusta, kun tiedettiin, että ilta venyisi pitkälle?
Vaikka hän oli jo tullut siihen tulokseen, ettei tällä alalla oltu kovinkaan armollisia.
Tommy istahti sohvanurkkaan ja risti rennosti jalan toisen päälle.
"Ei hätää, ei työasioita täällä", hän vakuutti pehmeästi naurahtaen.
"Halusin vain tervehtiä suosikkikirjailijaani, nyt kun olet taas meren tällä puolella. Oletko ylpeä miehestäsi?"
Hän viittasi lasillaan kohti pöydällä nököttävää patsasta.

Tempest vastasi puolittaisella hymyllä kohteliaisuuteen, jonka arveli Tommyn suovan jokaiselle kohtaamalleen kirjailijalle. Kun Tiarnan nousi puheeksi, hymy muuttui valovoimaiseksi ja onnelliseksi.
"Sanoinkuvaamattoman", Tempest vakuutti ja hieraisi ohimoaan kevyesti miehen rintakehään. Pakahduttavan, melkein sietämättömän ylpeä Tiarnanista.
"Onko sinulla ollut mukava ilta?" hän tiedusteli naiselta.

"Minäkin olisin", Tommy vakuutti, ja kurotti taputtamaan Tiarnanin polvea varoen kuitenkin visusti litistämästä pikkuista kirjailijaa heidän väliinsä. Hän kohotti kysyvästi kulmaansa ja luvan mieheltä saatuaan poimi Oscarin tarkasteltavakseen.
"Painava on", hän hymähti ja palautti patsaan sitten takaisin paikalleen pöydälle.
"Hyvin, ja uskon, että se muuttuu vain mukavammaksi. Edison, oletko järjestämässä tälläkin kertaa jatkot?"
Hän käänsi katseensa supersankarielokuvilla itsensä kuuluisuuteen luovineeseen mieheen.

"Ehdottomasti", Edison vastasi väläyttäen Tommylle leveän, valkoisen hymyn, joka paljasti poskista häivähdyksen hymykuoppia. Hän poimi ohi kulkevalta tarjottimelta uuden juoman, tarjosi sellaista Aidallekin ja kiersi sitten käden luontevasti naisen vyötärölle.
"Saammeko sinutkin vieraaksi?" mies kysyi tuottajalta houkutellen.

"Ehdin jo ajatella, ettet edes kysyisi", Tommy huomautti, kun hylkäsi oman tyhjentyneen lasinsa yhdelle ohi kulkevista tarjottimista, jolle jo ennestään oli kerätty hylättyjä laseja.
"Olisin tietenkin ollut sydänjuuriani myöten loukkaantunut, enkä ole varma, olisinko toipunut siitä koskaan."
Vilkutus toisen sohvaryhmän äärestä sai hänet nousemaan takaisin jaloilleen.
"Me näemmä siis siellä. Tiarnan, Tempest, kai tekin olette tulossa? Ja Satakieli tietenkin?"

"Totta kai", Aida vakuutti hymyillen ja katsahti Eliä, tavoitellen vihreähippuisten silmien katsetta. Edisonin käsi hänen ympärillään teki tilanteesta vienosti kiusallisen, sillä hän ei halunnut loukata miestä irrottamalla sitä, mutta hän tiedosti, että hänen olisi kuulunut istua Elin kanssa.
Hän halusi istua Elin kanssa.
"Olemmeko me?" Tempest kysyi pehmeästi Tiarnanilta ja silitti miehen kämmenselkää sormenpäillään.

Elin katse oli keskittynyt tarkkailemaan juhlaväkeä, joiden joukosta hän tunnisti häkellyttävän monet kasvot. Erityisen häkellyttävän tilanteesta teki se, että kukaan hänen tunnistamistaan ei tiennyt, kuka hän puolestaan oli.
Tähtien maailma oli merkillinen, hän totesi itsekseen, toinen jalka rytmiää lattiaa vasten naputtaen, ja yritti parhaansa mukaan olla kiinnittämättä liikaa huomiota siihen, että Aida istui Edisonin kanssa.
Hollywoodin unelmapari. Hän kuului toiseen elämään.
Tiarnan sipaisi vaalean suortuvan vaimonsa korvan taakse.
"Minä voisin mennä", hän vastasi, jättäen Tempestille tilaa päättää itsestään.

Tempest vastasi hymyllä ja katseli lasinsa pohjalla viipyvää tilkkaa colaa. Pitäisikö hänen mennä? Saisiko Tiarnan juhlia huoletta, jos hän olisi nukkumassa hotellilla? Vai pelkäsikö mies edelleen jättää häntä yksin eikä voisi nauttia juhlista, jos pohtisi, mitä tyhmää hän keksisi?
Ehkä hänellä olisi aikaa päättää.
Aida sukaisi hiuksiaan ja nousi ylös, irrottautuen hienovaraisesti Edisonin otteesta.
"Käyn sanomassa hei muutamille ihmisille, mutta ehkä voisimme jatkaa sitten matkaa?"

Tiarnan hipaisi huulillaan Tempestin poskea.
"Minäkin käyn katsomassa, löydänkö Dwaynea", hän totesi ja nousi sitten seisomaan. Oli kieltämättä helpottavaa tietää, että hänen vaimollaan oli ainakin Eli seuranaan, vaikka hän tiesikin, että tämä viihtyi hyvin omillaan.
Silti hänessä asui yhä pelko siitä, että hän löytäisi paikan tyhjänä sen jälkeen, kun palaisi.
"Satakieli, minäkin haluaisin esitellä sinut muutamille ihmisille", Tommy vetosi, tarjoten Aidalle käsivarttaan.
"Pikaisesti vain, en vie aikaasi loputtomiin."

"Näytä vain tietä", Aida vastasi ja kiersi kätensä Tommyn käsikynkkään, poimien toisella halkiolla avattua helmaa käteensä. Hurjakorkoiset Jimmy Choon vienosti hopeaa välkkyvät kengät tekivät hänet onnelliseksi, sillä ne olivat kauneimpia, jota hän oli nähnyt.
Tempest kosketti kannustaen Tiarnanin käsivartta ja tyhjensi colalasinsa. Hän voisi kysyä miehen mielipidettä heidän tehdessään lähtöä siitä, menisikö tämä mieluummin yksin.

Ja sitten tähdet olivat taas poissa. Eli katseli hetken haikeana Aidan perään, mutta muistutti itselleen, että tämä oli naisen ilta. Ja varmasti jatkoilla he ehtisivät viettää aikaa myös yhdessä, eikö niin?
Hän katsahti Tempestiin ja tökkäsi lasissaan olevaa limeviipaletta.
"Ajattelitko lähteä jatkoille?"

"En ole varma, täytyy keskustella Tiarnanin kanssa", Tempest vastasi hieman hämillisellä hymyllä ja painoi katseen sylissä lepääviin käsiin. Eihän Tiarnan tuntenut oloaan lapsenvahdiksi?
Edisonkin palasi juhlahumun joukkoon.
"Oletko sinä viihtynyt? Jaksatko vielä juhlia?"

Eli tutki Tempestiä katseellaan. Pelkäsikö nainen samaa kuin hänkin, että rakkaat ihmiset joutuivat huolehtimaan kohtuuttomasti jättäessään heidät yksin?
Hän halusi uskoa, ettei Aidan tarvitsisi murehtia hänestä. Ainakaan loputtomiin.
"Pidän juhlista. Ja minulla on helppoa, kun juhlat pidetään kuitenkin Edisonin luona. Voin aina mennä edeltä nukkumaan."
Tai ainakin vetäytyä heidän makuuhuoneeseensa, jos melu olisikin liian kova nukkumiseen.
"Tempest!" ääni kutsui, ja oliivinvihreään iltapukuun pukeutunut Marlene lähti pujottelemaan heitä kohti.

Ehkä joku päivä hän unohtaisi eivätkä Marlenen sanat hirvittävän yksinäisestä miehestä enää kummittelisi häntä.
"Hei, kuinka voit?" hän tervehti nousten ylös ja pyyhkäisi pehmeältä nutturalta karanneen suortuvan korvansa taakse.

"Ihana nähdä sinua!" vaalea näyttelijätär henkäisi ja veti Tempestin lämpimään halaukseen. Hieman pyöristyneen olemuksen saattoi erottaa puvun ilmavasta leikkauksesta huolimatta, kun Marlene siirtyi istumaan sohvalle kasvot hyvin valkeasta hymystä säteillen.
"Pelkäsin jo, etten ehdi nähdä sinua lainkaan... Oh, me emme olekaan tavanneet, luulisin! Oletko sinä elokuva-alalla?"
Eli tarttui häkeltyneenä hänelle ojennettuun käteen.

Tempest vastasi halaukseen ja pohti, oliko Marlene kertonut odottavansa lasta. Oli hävettävää, miten huono muisti hänellä oli. Hän muisti loputtoman määrän yksityiskohtia mielikuvitusmaailmoistaan, mutta todellisuus lipsui jatkuvasti otteesta.
"Eli on teatterissa työskentelevä ystäväni", hän esitteli miehen Marlenelle.
"Hän on myös harvinaisen lahjakas tanssija."

"Voi miten ihanaa", Marlene hengähti ylpeän eteläisellä aksentillaan puristaessaan Elin kättä.
"Te olette samalla alalla Aidan kanssa. Hän on aivan ihana, ja niin oli esiintyminen gaalassakin. Kulutin varmasti paketillisen nenäliinoja..."
Eli oli hieman häkeltynyt kaikesta siitä amerikkalaisuudesta ja valkoisten hampaiden määrästä, mutta hän oli vilpittömän ilahtunut siitä, kuinka kauniisti nainen puhui Aidasta.
"Hauska tavata", hän tervehti, puristaen ojennettua kättä ennen kuin Marlene kääntyi takaisin Tempestin puoleen.
"Kuinka sinä olet voinut, rakas? Voi, olen hirveän ylpeä Tiarnanista."

"Hyvin", Tempest lupasi hillitysti hymyillen. Kultaiset silmät lämpenivät välittömästi, kun puhe kääntyi Tiarnaniin.
"Niin minäkin. Hän todella ansaitsee tämän tunnustuksen." Kaikkien vuosien, elokuvien, projektien ja hänen tuottamansa kärsimyksen jälkeen Tiarnan todella ansaitsi palkinnon.
"Hänen puheensa oli ihana, eikö?"

Vaikka Eli olikin elänyt Yhdysvalloissa useamman vuoden, ja vaikka hän ei ollut itse koskaan kuulunut brittiväestön pidättyväisimpään joukkoon, jopa hän hämmästyi toisinaan paikallisten välittömästä tavasta olla kosketuksissa. Nytkin Marlene poimi Tempestin käden omaansa ja puristi sitä innostuneena.
"Oli! Jouduin siinä vaiheessa turvautumaan jo Dwaynen nenäliinoihin... Hän on täällä jossakin, hänkin toivoi ehtivänsä tervehtiä sinua. Tiedän, että meidän ei ole tarkoitus puhua työasioista, mutta kuinka Awakeningin kuvaukset ovat sujuneet?"

"Hyvin", Tempest toisti painaen katseensa ujosti ja inhosi itseään siitä hyvästä.
"Se tulee ensi-iltaan kesällä, ja toista osaa kuvataan parhaillaan." Hän oli ehtinyt seuraamaan kuvauksia pariksi päiväksi ja oli saanut vaeltaa mielikuvituksensa maisemissa. Awakeningin haluttiin olevan todellinen, ei vain vihreitä ruutuja ja tietokonetaikaa.
"Olet varmaankin jo tervehtinyt Tiarnania?"

"Voi miten ihanaa! Odotan kovasti, että pääsen näkemään sen valmiina, sinun kirjasi ovat niin uskomattoman hurmaavia. En ymmärrä, kuinka voit keksiä mitään sellaista, minulla ei ole lainkaan mielikuvitusta..."
Marlene pudisti naurahtaen päätään.
"Tempest on hurjan taitava", Eli myönsi, ja sai naiselta palkkioksi taas yhden valkoisen hymyn.
"Eikö olekin? Minä olen saanut jopa Dwaynen lukemaan Seabornin, mutta älkää kertoko hänelle että kerroin, hän yritti salata sen minultakin..."
Hän puristi Tempestin kättä.
"Kyllä. On ihanaa, että hän on taas täällä. Ettekö te ole vieläkään päättäneet muuttaa?"

Tempest hieraisi poskeaan hämillisenä kehuista ja käpertyi paremmin sohvannurkkaan. Hän oli onnellinen, jos ihmiset nauttivat tarinoista ja maailmoista, joita hän oli luonut omaksi ilokseen.
"Emme vielä", hän vastasi. Jos Tiarnan haluaisi elää täällä, hän muuttaisi miehen mieliksi.
"Yritän kannustaa Tiarnania tarttumaan inspiroivaan projektiin. Satutko tietämään sellaisista?"

"Lentomatka Los Angelesin ja Lontoon välillä on niin hirvittävän pitkä", Marlene huokaisi, eikä Eli voinut olla miettimättä, tunsiko Aidakin niin. Haluaisiko tämä jossakin vaiheessa muuttaa valtameren tälle puolelle?
Ehkei täällä asuminen olisi ihan mahdotonta. Broadwaylle oli toki matkaa - jos hän nyt saattoi edes haaveilla rooleista siellä - mutta vähemmän kuin Lontooseen. Ei valtameriä ylitettäväksi.
"Lupaan pitää silmäni auki", Marlene vakuutti ja taputti Tempestin käsivartta.
"Viivyttekö pitkäänkin täällä?"

"En ole varma Tiarnanista, mutta minä luultavasti vietän täällä jokusen viikon", Tempest sanoi ja hieraisi pisamaista nenänpieltään.
"Faces of Winter julkaistiin vähän aikaa sitten, ja lähden nyt Yhdysvaltojen kiertueelle." Ensimmäistä kertaa. Stephenillä oli ollut hyvä syy olla tuohtunut häneen. Ehkä hän oli kohtuuttoman vaikea ihminen.
"Kuinka sinä voit, Marlene?"

"Oi, olen varma, että fanisi täällä tulevat olemaan haltioissaan!" Marlene henkäisi.
"Sinun täytyy tulla käymään meidän luonamme, muutimme uuteen taloon, kertoiko Tiarnan siitä? Dwayne halusi ehdottomasti kodin, jossa on oma piha, hän muistelee hyvin lämmöllä lapsuuttaan Englannissa..."
Naisen kasvoilla häivähti kevyt mutristus, aivan kuin hän ei olisi täysin voinut ymmärtää, mikä harmaassa maassa olisi voinut viehättää niin kovin. Mutristus suli nopeasti pois hymyn tieltä.
"Hyvin, oikein hyvin. Ihastuttavan hyvin... Oh, Tiarnan, hei taas!"
Hän hymyili ilahtuneesti miehelle, joka lähestyi sohvaryhmää.

Tempest soi Marlenelle puolittaisen, hämillisen hymyn. Hän toivoi, että voisi ilahduttaa lukijoitaan tapaamalla näitä myös Yhdysvalloissa. Hän toivoi, että voisi tehdä niin joutumatta lentämään.
Hän säästyi vastaamasta kysymykseen, johon ei olisi osannut vastata, kun Tiarnan liittyi uudelleen heidän seuraansa. Oliko Tiarnan kertonut? Miksei hän tiennyt?
Hän tervehti miestä kultaiset silmät siristävällä hymyllä ja tunsi perhosten lepattavan vatsanpohjassaan. Oscar-voittaja.

Tiarnan suli lämpimään hymyyn kohdatessaan vaimonsa katseen.
"Olittehan te vielä täällä. Onko kaikki hyvin? Tahdotteko juotavaa? Marlene?"
Hän seisahtui sohvan vierelle ja kosketti helläsi Tempestin hartiaa.
"Jollette ole tulleet toisiin ajatuksiin, voisimme alkaa lähteä, kunhan Aida ja Edison palaavat."
Hän oli onnistunut kadottamaan kaksikon jonnekin avarassa juhlatilassa.

Lämpö tuntui leviävän miehen kosketuksesta ja Tempest katsahti ylös Tiarnanin kasvoihin tutulla, häkeltyneellä epäuskolla. Mitä, luojan tähden, mies näki hänessä? Hän ei varmasti ollut ainoa, joka pohti sitä tänään.
Miehen ilta olisi luultavasti ikimuistoisempi ilman häntä. Hän voisi palata hotellille, ja Tiarnan voisi juhlia huoletta aamuun ystäviensä kanssa.
"Jatketaanko matkaa?" Edison kysyi hyväntuulisesti palatessaan heidän luokseen Aidan kanssa.

"Minun puolestani", Tiarnan vastasi, kun Aida ja Edison saapuivat heidän luokseen. Vei vielä hetken, kun Marlene tervehti Aidaa ja kehui tämän ääntä ja esitystä niin ihastuneena, että kyynelet olivat jälleen lähellä, ja sitten vielä toisen, kun tämä vannotti, että Tiarnanin oli ehdottomasti tultava käymään heidän uudessa kodissaan.
Sen jälkeen he olivat valmiita lähtemään.
Eli lyöttäytyi Aidan ja Edisonin seuraan, ja Tiarnan kietoi toisen käsivartensa hellästi vaimonsa ympärille.
"Tahdotko lähteä mukaan, vai suuntaatko jo hotellille?"

"Luulen, että minun on parempi mennä hotellille edeltä", Tempest vastasi hiljaa ja silitti Tiarnanin selkää.
"Vietäthän sinä ikimuistoisen illan ystäviesi kanssa, rakas? Tämä ilta on sinua varten ja sinun pitäisi juhlia sitä aamuun saakka", hän kannusti lempeästi ja kiersi käsivarret ympärilleen myöhäisillan lämpötilaa vastaan.
Aida seurasi joukon mukana ulos, häkeltyneenä Marlenen kehuista, ja kosketti Elin käsivartta heidän valmistautuessaan pinoutumaan autoon. Onneksi Edison ei asunut kaukana.

Tiarnan riisui vaivihkaa puvuntakkinsa ja laski sen vaimonsa hartioille, vaikka tämä taisikin hukkua sen sisään. Mutta ainakin takki auttaisi taistelemaan illan viileyttä vastaan.
"Ehkä voisin tulla hotellin kautta, käydä viemässä tämän kaverin lepäämään", hän totesi, kohottaen kullansävyistä patsastaan.
Eli sipaisi kevyesti Aidan selkää.
"Onko sinulla ollut mukavaa, prinsessa?"

Kultainen Tiarnan oli aina tekemässä jotain hänen takiaan. Tempest viittasi taksin pysähtymään kadunvarteen, missä kamerat välkkyivät valokuvaajien siepatessa kuvia Vanity Fairin Oscar-juhlista lähtevistä julkimoista.
"Minä voin viedä sen hotellille", Tempest lupasi ja ojensi kiitollisen, puolittaisen hymyn kera takin takaisin miehelle, kun avasi taksin takaoven.
"Totta kai", Aida nauroi ja kurottui suukottamaan Elin poskea, ennen kuin sukelsi limusiinin takapenkille ihmisjoukkion perässä ja veti Elin mukanaan, "toivottavasti sinullakin, kullannuppu."

Tiarnan lahjoitti patsaan vaimonsa huomaan ja kumartui sitten painamaan suudelman tämän poskelle.
"Hyvää yötä, rakas. Pidän puhelimeni päällä."
Hän luotti siihen, että taksikuski ja hotellin henkilökunta huolehtisivat siitä, että hänen vaimonsa pääsisi turvallisesti heidän huoneeseensa, ilman, että valokuvaajat pääsisivät ahdistelemaan.
Hän odotti niin kauan, että Tempestin taksi oli lähtenyt liikkeelle, ennen kuin liittyi joukon jatkoksi limusiiniin.
"Totta kai", Eli vakuutti samaan aikaan, ojentaen käsivarttaan niin, että voisi vetää Aidan hetkeksi kainaloonsa.

Torstai 7. maaliskuuta 2019, 7:18, JW Marriot -hotelli, Orlando, Florida

Toisin kuin edeltävä päivä, tämä oli valjennut aurinkoisena. Toistaiseksi auringosta vihjasi kuitenkin ainoastaan kapea valoviiru, joka kiemursi paksujen pimennysverhojen lomasta huoneeseen ja ylsi juuri ja juuri kutittelemaan ujosti muhkean sängyn jalkopäätä.
Hetkeä aiemmin suihkun ääni oli tauonnut. Korkealaatuisen kokolattiamaton vaimentavat askeleet vaelsivat kylpyhuoneesta makuuhuoneen puolelle, ja patja painui hieman, kun joku istahti sen laidalle.
”Huomenta, rakas”, Tiarnanin hellä ääni tervehti, samalla kun käsi laskeutui koskettamaan kohoumaa peitossa.
”Aika herätä.”

Vastahakoinen, protestiksi tunnistettava mumina kertoi Tempestin heränneen. Edelliset kahdeksan hyvin pitkää ja täyttä päivää kirjakiertuetta olivat kuluneet vuoroin tien päällä, lukijoiden tapaamisissa ja haastatteluissa. Selkä oli jumissa pitkistä autossa istutuista tunneista, mutta Tempest kestäisi sen mielellään, jos se tarkoitti mahdollisuutta pysyä kaukana lentokoneista.
Mutta tämän päivän jälkeen luvassa olisi pari päivää vapaata yhdessä Tiarnanin kanssa.
"Paljonko kello on?" möykky peiton alla kysyi ääni unesta painuksissa.

Tiarnan tunsi syyllisyyden vihlaisevan, vaikkei päivän aikataulu ollutkaan millään lailla hänen suunnittelemansa. Jos hän olisi saanut päättää, Tempest olisi saanut nukkua niin pitkään kuin tahtoi. Hän olisi enemmän kuin mielellään loikonut vaimonsa vieressä.
"Pian puoli kahdeksan", hän vastasi ja siirsi peittoa varovasti syrjään niin, että saattoi painaa suudelman paljastuville hiuksille.
"Ulkona paistaa aurinko."

Tempest raotti toista silmäänsä, kun peitto siirtyi syrjään ja venytteli jalkojaan raukeasti. Hän yritti laskea, kauanko voisi vielä viipyä sängyssä, ennen kuin olisi pakko nousta, hypellä vaatteisiin ja kiiruhtaa ensimmäiseen, sovittuun haastatteluun.
Se oli onneksi sovittu hotellille.
Hän kurotti kättään hapuillen otetta Tiarnanin kauluksesta, jotta voisi kiskoa miehen viereensä.

Tiarnan ei jaksanut koskaan lakata hämmästelemästä, kuinka paljon Tempest muistutti heidän tyttöjään. Ja niin ajatellessaan hän melkein odotti, että joku kolmikosta ryömisi pian esiin peiton alta.
Hänellä oli ikävä heidän kissojaan.
"Rakas, olisi todellakin aika nousta", hän vetosi, kun Tempest tarttui hänen paidankaulukseensa, muttei voinut muuta kuin käydä pitkälleen vaimonsa viereen.

Tempest kierähti ympäri ja hautasi nenänsä Tiarnanin kaulataipeeseen, hengittäen syvään tuttua tuoksua. Ikävä vihlaisi hänen sisällään huolestuttavan voimakkaana. Pitkät, stressaavat päivät olivat jättäneet vähänlaisesti aikaa yhdessäololle.
"Ihan kohta", hän mumisi ja painoi suudelman miehen kaulalle, kiemurrellen lähemmäs miehen vatsaa.
"Ikävöin sinua."

Tiarnan ojensi käsivarttaan niin, että saattoi vetää vaimonsa kainaloonsa.
"Olet unenlämmin", hän huomautti, painaen suudelman vaaleiden, yön villitsemien hiusten joukkoon.
Tempestin sanat saivat hänet naurahtamaan pehmeästi.
"Tässähän minä olen."

Tempest työnsi Tiarnanin selälleen ja kiipesi hajareisin miehen vatsalle.
"Sinä tuoksut ihanalta", hän huomautti, kun hautasi kasvonsa lämpimään kaulataipeeseen ja hamusi sitä huulillaan. Olisipa hänellä ollut mahdollisuus unohtua tähän, hän pohti antaessaan käsiensä valua alas miehen kylkiä. Hän kohotti päätään ja painoi kaipaavan suudelman Tiarnanin huulille.

Tiarnan vei toisen kätensä silittämään vaimonsa selkää.
"Niin sinäkin", hän huomautti ja hipaisi huulillaan untuvaisten hiusten peittämää ohimoa. Hänen sydäntään raastoi tieto siitä, että pian heidän olisi noustava, ja Tempestin olisi kiiruhdettava päivän töihinsä.
Mutta sitten heillä olisi vapaapäivä.
"Huomenna meillä on koko päivä itsellemme."

Tempest huokasi haikeasti ja puski päällään miehen olkapäätä. Hän olisi halunnut jäädä tähän, pyytää miehen kosketusta ja läheisyyttä ja edes hetkeä kiireetöntä, vaivatonta yhdessäoloa. Mutta Tiarnan oli oikeassa, tietenkin.
Hän kiipesi miehen päältä ja nousi ylös, hieroen unisia silmiään.
Hän soi Tiarnanille ujon, hämillisen hymyn ja tassutti äänettömin, paljain varpain kylpyhuoneeseen valmistautumaan pitkää päivää varten.

Tiarnan joutui käyttämään kaiken tahdonvoimansa, ettei olisi vetänyt Tempestiä takaisin syliinsä. Mutta hän oli aikuinen mies, joka kestäisi kyllä odottaa seuraavaan päivään.
He olivat kuitenkin tällä matkalla yhdessä, eivät valtameren erottamia, ja se oli jo paljon.
Hän katseli hetken kattoa, ennen kuin kampesi itsensä pystyyn kuin vanha mies ja asteli pukeutumishuoneen ovelle.
"Onko sinulla tänään pitkä päivä, rakas?"

"Melko pitkä", Tempest vastasi kylpyhuoneesta, missä pesi hampaansa, kasvonsa ja meikkasi pisamaiset kasvonsa kevyesti tukahduttaen sarjan haukotuksia.
"Aamupäivälle on sovittu pari haastattelua, iltapäivällä on konferenssipuhelu Awakeningin kuvaustiimin kanssa ja illan olen lukijatapaamisessa", hän jatkoi ja tuijotti peilikuvaansa keskittyneesti levittäessään ripsiväriä ripsiinsä, antaen niille väriä.
"Millainen päivä sinulla on?"

Jotakin tuntui puuttuvan, kun heidän tyttönsä eivät pyörineet kylpyhuoneessa vaatimassa kuningattarensa huomiota.
"Joitakin haastatteluja", Tiarnan vastasi, vilkaisten samalla kelloaan.
"Helppo päivä omaasi verrattuna, rakas. Ehditkö pitää tänään lounastaukoa?"
Hän oli kiitollinen siitä, että hänen vaimollaan oli nykyään assistentti, joka saattoi kantaa edes osan siitä stressistä, joka aiemmin oli ollut yksin Tempestin harteilla.

"En ole varma", Tempest vastasi ja astui kylpyhuoneesta vaaleat hiukset huolimattomalle nutturalle kiepautettuna.
"Toivon, että ehdin takaisin hotellille inhimilliseen aikaan." Se tosin oli luultavasti turha haave, sillä hänen oli hyvin vaikea irrottautua lukijatapaamisista tai jättää jonottaneita huomiotta.
Hän siirtyi sviitin jättiläismäiseltä tuntuvaan vaatehuoneeseen, missä etsi laukustaan sievän setin alusvaatteita, pitsireunaiset reisisukat ja pukupussista näyttävästi muotoillun mekon. Muhkea, suurille, pehmeille laskoksille tyylitelty, epäsymmetrinen helma paljasti norsunluunvalkean mekon sisäpuolen olevan turkoosin kirjoma. Päivä olisi todennäköisesti lämmin, mutta Tempest poimi mukaan varmuuden vuoksi myös modernisti leikatun, syvänturkoosin jakkutakin.
"Auttaisitko vetoketjun kanssa?"

"Voimme tilata illallista huoneeseen kun tulet takaisin", Tiarnan ehdotti. Hän itse viettäisi suurimman osan päivästä hotellihuoneessa, ellei Helen ollut sitten järjestänyt yllättäviä muutoksia hänen aikatauluunsa. Hänen pitäisi tarkistaa puhelimensa, aivan pian.
Juuri nyt hän oli liian lumoutunut vaimostaan, ja astuessaan lähemmäs auttaakseen vetoketjun kanssa hän ei malttanut olla sivelemättä paljasta niskaa.
"Olet hyvin kaunis."

Kosketus kulki suoraan alas jalkoihin ja oli saada polvet notkahtamaan. Tempest huokasi hiljaa ja nojasi selkänsä kevyesti Tiarnanin rintaa vasten.
"On hyvin epäreilua, miten teet noin", hän vetosi.

Tiarnan veti vetoketjun hellävaraisesti kiinni, mutta käytti sitten tilaisuuden hyväkseen ja kietoi käsivartensa vaimonsa ympärille, halaten tämän hetkeksi syliinsä.
Varoen tottuneesti rypistämästä helmaa.
"Teen mitä, rakas?" hän kysyi, hymyä äänessään.

"Vaikutat minuun näin", Tempest huokasi ja nojautui Tiarnanin syliin, antaen silmiensä painua kiinni hetkeksi. Oli surullista, miten kauniit sanat mieheltä lämmittivät hänen sisällään ja pienikin kosketus oli saada jalat huteriksi.

Tiarnan painoi kevyen suudelman vaimonsa hiusten joukkoon.
"Toivoisin, että voisin sanoa olevani pahoillani", hän totesi nöyrästi ja silitti Tempestin kylkeä hellästi sormenpäillään.
"Mutta haluan huomauttaa, että minun on hyvin vaikea päästää sinua lähtemään, joten epäilen meidän olevan tasoissa. Ellet sinä jopa johda hieman."

Hymy nosti Tempestin suupieliä, ja hän kääntyi ympäri miehen käsivarsien suojassa, kiertäen käsivarret tämän vyötärölle ja haudaten kasvot miehen kaulataipeeseen. Korot tekivät siitä helpompaa.
"Ei, sinä taidat johtaa. En halua lähteä. Haluaisin vain..."

Tiarnan hipaisi huulillaan Tempestin ohimoa.
"Haluaisit mitä, rakas?"
Hän tiesi, että aikatauluista oli pidettävä kiinni, ja että jos hänen vaimonsa uhkaisi myöhästyä, tämän assistentti joutuisi soittelemaan tämän perään.
Mutta hän halusi pidellä vaimoaan vielä hetken.

Tempest vetäytyi taaksepäin, jotta saattoi nähdä miehen kasvot. Hän kohtasi myrskysilmien katseen pienen, kaipaavan hetken ja laski sitten katseensa ujosti hymyillen. Ajatus sai hänet puremaan alahuultaan.
Ehkä huomenna, hän lupasi itselleen haikeasti.

Jos katse olisi kestänyt yhtään pidempään, Tiarnan olisi ollut tuomittu. Hän ei olisi kyennyt enää pitämään kiinni herrasmiesmäisyydestään, ja hänen vaimonsa assistentti olisi joutunut keksimään syyn sille, miksei Tempest Dawn esiintyisi luvatuissa tilaisuuksissa.
Hän oli kuitenkin vain mies. Heikko, heikko mies.
Hän kumarsi päätään painamaan suudelman vaimonsa otsalle.
"Toivottavasti sinulla on mukava päivä."

Tempest toivoi samaa Tiarnanille, ennen kuin pujottautui jakkuunsa ja poimi käsilaukun olalleen juuri sopivasti, kun ovelta kuului koputus.
Hän pujottautui Tiarnanin ohi, vastustaen kiusausta halata miestä vielä hetki, ja avasi oven assistentilleen. Häntä päätä pidempi, pähkinänruskeat hiukset lyhyeen pixie-malliin leikannut London astui sisään ja siloitteli mustaa kynähametta, pälyillen ympärilleen niin vaivihkaa kuin saattoi. Suuret, tummanruskeat silmät uteliaina ja sydän hakaten – kuten joka kerta, kun olisi pienikin mahdollisuus nähdä Tiarnan Fox-Moore ilmielävänä.
"Nähdään illalla", Tempest sanoi ja lähti. London tajusi seurata pian perässä.

"Hei sitten, rakas", Tiarnan toivotti ovensuusta ja tervehti sitten vaimonsa assistenttia ystävällisellä hymyllä. Hän toivoi, että tämä todella osaisi huolehtia siitä, ettei Tempest väsyisi kaikkien vaatimusten alla.
Hän itse oli kerta toisensa jälkeen joutunut huomaamaan, ettei enää pärjäisi ilman Heleniä.
Hieman haikeana hän palasi takaisin hiljentyneeseen hotellihuoneeseen ja alkoi kaivaa tietokonettaan esiin työskentelyä varten.
Iltaan ei ollut loputtoman montaa tuntia.

* * *