[P] Stars don't disappear, they keep blazing

Perjantai 4. toukokuuta 2018 - aamupäivä

Siinä missä hevosenhoitajat olivat olleet liikkeellä jo aamuvarhaisesta jakamassa heiniä, väkirehuja ja vaihtamassa ämpäreihin raikasta vettä, Bex oli sallinut itselleen myöhäisemmän aamun. Nyt tosin hänkin oli kammennut itsensä jalkeille, sillä ei päivää voinut täysin nukkumiseen tuhlata. Lexa-petturi oli päättänyt käyttää ainakin osan päivästä tutustumalla läheiseen Bristolin kaupunkiin, joten hänen suosikkihuvinsa - ainoan ei-hevosihmisen kiusaaminen hankalilla kysymyksillä kisapaikalla - oli ryöstetty häneltä. Bex tosin oli melko varma, että naisen aamupäiväretken motiivina ei suinkaan ollut hänen kiusaamisensa vältteleminen, vaan sen takaaminen, että Emily voisi keskittyä kilpailuihin. Mutta niin tai näin, lopputulos oli sama, hänellä ei ollut Lexaa kiusattavaksi eikä Larissan intoilulle nauraminen ollut lainkaan niin hauskaa. Sitä paitsi, Zoe oli ottanut tavakseen puuttua menoon, jos hän naureskeli Larissalle liikaa.
”Huomenta”, nainen tervehti astuessaan ulos hevosrekasta, joka tosin tuntui enemmän asuntovaunulta tässä kohtaa, kun hevoset asuivat kisakarsinoissaan tallialueella. Larissa ja Zoe istuivat kokoontaitettavilla tuoleilla rekan vieressä, molemmilla kuppi kahvia käsissään. Aikainen aamu ja niin edespäin.
”Huomenta”, Larissa vastasi pirteästi ja pomppasi heti jaloilleen päästääkseen Bexin istumaan tuolille. Bex heilautti kättään jääden seisomaan. Olisihan hän voinut varastaa tuolin Zoeltakin, jos olisi tahtonut istua, tai istua vaikka Emilyn syliin. Larissa pitäkööt paikkansa.
”Miten menee? Mikä fiilis, Emily? Saitko nukuttua hotellissasi?” Bex kyseli kahvikuppinsa yli. Ei kai Emily nyt ollut voinut vielä kauaa olla kisa-alueella? Ei hän niin pitkään ollut voinut nukkua, eihän? Ei. Zoe ei ikipäivänä antaisi hänen nukkua puoleen päivään.

Emilyllä oli yhtälailla iso muki kahvia kädessään ja hän hymyili Bexille, hivellen sormillaan mukin reunaa. 
"Sain, kiitos vain. Ja saat sen kuulostamaan siltä että olen kamala prinsessa, kun haluan nukkua hyvin kun tilaisuus tarjotaan."

"En sanonut sitä", Bex virnisti sukien lyhyeksi kynimiään, punaiseksi värjättyjä hiuksia vapaalla kädellään parempaa ojennukseen. Niin mahtava idea kuin hiusten leikkaaminen sivuilta lyhyeksi ja päältä pidempään, taakse kammattuun malliin olikin ollut, aamuisin ne eivät ottaneet asettuakseen sitten lainkaan.
"Hyvä vain, että sait nukuttua. Minäkin nukuin oikein makeasti. En herännyt edes näiden kolisteluun aamulla - tai kahvinkeittimeen", hän virnisti. Larissa nauroi.
"Yritimme olla hiljaa", nuori tyttö vakuutti silmät innosta kirkkaina. Zoen ilmeestä päätellen yritys oli ollut varsin yksipuolinen.
"Lyöttäydytkö seuraan kävelemään maastoesteitä ja lainaamaan Ginan aivoja?" Bex kysyi virnistäen Emilyltä. Hän aikoi ehdottomasti ottaa kaiken ilon irti valmentajasta, joka oli nyt paikalla. Videopuhelun välityksellä käyty taktikointi Kentuckystä oli ollut hankalaa, mutta nyt, kun Gina voisi kävellä esteitä heidän rinnallaan, mikään ei estäisi ammentamasta naisen kolmen vuosikymmenen kokemuksesta Badmintonin radoilta.

Emily katseli Bexiä toinen kulma koholla. 
"Tietenkin. Ratsastamme samalle suvulle, Gina saa lainata aivojaan minullekin. Ja säästää ääntään kun puhuu kaiken vain kerran." Hän oli yllättävän tyyni, siitä huolimatta että valkoinen satuori oli loistanut kouluosuudella tällä kertaa. 

"Olemme niin huomaavaisia Ginaa kohtaan", Bex virnisti. Eipä sillä, että valmentajaa olisi haitannut - Gina oli kävellyt hänen kanssaan viime vuonna Burghleyn ja Paun valittamatta kertaakaan. Tietenkin nainen jatkaisi nyt samalla tavalla, varsinkin Badmintonin kanssa, kun kisat olivat kotimantereella.
"Monelta hän on-" Bex aloitti kysymyksen, mutta Zoe ei jaksanut kuunnella sitä edes loppuun saakka ennen kuin vastasi.
"Hän soittaa kun on lähettyvillä. Arvioi viimeksi, että menee jonnekin kahden tietämille."
"Loistavaa, meillä on siis koko aamupäivä aikaa mellastaa keskenämme", Bex virnisti vinosti Emilylle. Kisapaikan sähköinen ilmapiiri ja vatsanpohjalle kotiutunut jännitys saivat naisen entistä energisemmäksi - ja valitettavasti, kuten Lexa oli saanut todeta, myös tavattoman ilkikuriseksi.

Emily puti huultaan ja katseli Bexiä hetken. 
Mellastaa?
"Siis hetkinen, Minä en mellasta. Minulla on rutiini." Nainen totesi kahvimukinsa takaa.

"Mutta tänään on vapaapäivä! Se on tarkoitettu mellastamista varten", Bex naurahti. Kaikkihan sen tiesivät! "Voimme kävellä läpi kaikki myyntikojut ja ostaa tarpeetonta mutta sitäkin suloisempaa roinaa hevosille ja meille itsellemmekin. Magneetti jääkaapin oveen, ehdottomasti."

"Eip." Emily pudisteli päätään. 
"Tänään on Ticolla tietty ohjelma, käyn myyntikojuilla, käyn lenkillä, venyttelen ja menen ajoissa nukkumaan."

"Sinä et mitään lenkkiä tarvitse, kun kävelet maastoesteet pariin otteeseen", Bex naurahti. Emily oli päästään sekaisin. Lenkille? Ohjelma? Ehei, ei kävisi päinsä. He nauttisivat päivästään kilpailujen keskiössä vailla omaa rataa murehdittavaksi. Se yksi ainoa päivä näiden kilpailujen aikana, kun moinen piti paikkansa.
"Kolmoskenttä on käytössä sileätyöskentelyä varten viidestä yhdeksään, ja vitoskenttä hyppyjä varten samaan aikaan", Zoe totesi vilkaisten sylissään olevia papereita. "Ajattelin, että viemme Larissan kanssa hevoset narun päässä kävelylle aamun piristykseksi, kun kenttävuorot ovat vasta niin myöhään iltapäivästä, ellette sitten tahdo talsia ratsujenne kanssa itse?"

Emily vilkaisi Zoea. Hänen suunnitelmallinen enkelinsä. Mitä bex valitti? Zoe oli loistava ja Larissa voisi ottaa mallia. 
"Tarvitsen, käyn hölkkäämässä. Aamukävely kuulostaa hyvältä. Koetan tähdätä kentälle viimeistään kuudelta, verryttelen sileällä ja otan pari hyppyä. Larissa, muistat tämän illan hoito-ohjeet?"

Bex pudisteli päätään. Ei todellakaan tarvitsisi. Ehei. Lenkki kuulosti sulalta hulluudelta. Hän ei odottanut edes innolla sitä, kun joutuisi talsimaan kilometritolkulla maastoesterataa läpi kumisaappaissa.
"Muistan", pirteä tyttö vakuutti nyökkäyksen kera, ja Zoe soi yhden tyypillisistä vakavista hymyistään Emilylle vahvistukseksi. Hän katsoisi nuoren hevosenhoitajan perään, vaikka Larissa olikin pärjännyt tähän asti ilman hänen panostaan oikein kelvollisesti.
"Et voi olla näin tylsä, Emily", Bex puhahti, "täytyyhän meidän nyt ottaa ilo irti siitä, että olemme täällä."

Emily vilkaisi Bexiä uudelleen, molemmat kulmat koholla. 
"Minä olen juuri näin tylsä. Jos en haluaisi istua ennen kävelykoetusta mahdollisimman paljon, kävelisin Ticon kanssa itse ja kävisin sen samalla läpi."

"Pah. Saat vielä nähdä, minun suunnitelmani on paljon parempi", Bex julisti. Hevosenhoitajat kävelkööt teiden varsia hevosten kanssa edestakaisin, jotta ratsut saisivat hieman ulkoilua. Hänellä oli parempaakin tekemistä - kuten myyntikojuilla notkuminen. Sitä paitsi, Zoe oli heistä kahdesta rauhallisempi, joten oli parempi, kun hän ei notkunut liikoja Dianan lähettyvillä hermostuttamassa tammaa etukäteen.

Emily tuhahti. 
"Ei. Minä menen enemmän tolaltani kuin hevoseni jos rutiinit pettävät ja sinä et häiritse minua." 

Bex huokaisi raskaasti ja pyöräytti silmiään.
"Ilonpilaaja", hän syytti kahvikuppinsa takaa. "Usko pois, minun tapani on paljon parempi. Sitä paitsi, meidän pitää mennä katsomaan koulua loppua kohden, haluan nähdä miten muutamalla ratsukolla menee."

”Sitten meillä on kuule kiire. Minä en tingi mukavuudetsani enkä rutiineistani, ennen kuin hevoseni on kolmijalkainen. Ja tiedoksenne, tapan teidät molemmat jos on, minä en hitto ratsastanut sellaista koulurataa jotta Ticotaco voi alkaa ontua ennen maastoa." Emily mulkaisi hevosenhoitajia hymyillen.

"Sinä ja sinun rutiinisi. Häpeäisit. Kenttäratsastajien kuuluu olla valmiita kaikkeen, kun suunnitelmat muuttuvat kuitenkin silmänräpäyksessä, kun on lähtenyt radalle. Rutiinit! Mikä kirosana", Bex nauroi päätään pudistellen. Jokaisella oli omat tapansa olla parhaassa vedossa kisapäivänä. Hänen oli hulluttelu ja loputon nauraminen, sillä se ajoi ainakin hetkeksi pois mielestä jännityksen.
"Hevosellasi on neljä toimivaa jalkaa huomennakin, älä huoli", Zoe vastasi kättään heilauttaen. Tietenkin olisi. He olivat ammattilaisia. Nainen vilkaisi vierellään istuvaa tummahipiäistä tyttöä ja korjasi aiempaa ajatustaan - hän oli ammattilainen. Larissa oli... ammattilaisen oppipoika.

"Säästän kaiken hulluuteni radalle. Sinä tiedät sen." Emily osasi työntää jännityksen pois muuten, joten rauhallisuus vain... rauhoittu häntä lisää. 
"Jotta voin siellä sitten tehdä niitä ratkaisuja jotka saavat teidät muut kysymään että miten se oli mahdollista."

"Sinä ja sinun hulluutesi", nainen puhahti. "Ei hulluus tästä maailmasta kesken lopu, vaikka miten käyttäisit sitä jo tänään." Hän ei voinut kuvitellakaan, että olisi yhtä aloillaan kuin mitä Emily nyt. Hän olisi haljennut. Hyvä kun Bex malttoi edes juuri ja juuri seistä paikoillaan, eikä kiertänyt kehää naisten ympärillä.
"Muistakaa nyt sitten, että Gina on tulossa", Zoe muistutti vilkaisten merkitsevästi Bexiä. Bexin ajantaju oli tunnetusti varsin kyseenalainen. "Ja kukaan ei osta mitään varusteita hevosille kysymättä ensin minun mielipidettäni. Ei, vaikka myyjä olisi miten komea tahansa", ja jälleen Bex sai tiukan katseen hevosenhoitajalta.

Emily hymyili pehmeästi. 
"Minä huolehdin että hän muistaa Ginan." Hän huomautti ja pyöräytti silmiään. 
"Kauniilta siis saa ostaa?"

"Kiitos", Zoe huokaisi Emilylle. Se vähentäisi hänen stressiään, kun hänen ei tarvitsisi huolehtia Bexistä aivan niin paljoa. Jotain hyötyä siitäkin, että ratsastajat olivat samoissa kisoissa ja ratsastivat saman suvun hevosia.
"Riippuu täysin siitä, aiotko udella puhelinnumeroa sillä tekosyyllä", Zoe virnisti toispuoleisesti. Ihan kuin Emily moista yrittäisi - mutta Bexiltä se ei olisi lainkaan yllättävää.

Emily siristi silmiään. Larissa oli ollut töissä hänellä kuukauden, tuolle ei tosiaan voinut olla epäselvää että hän oli lexan kanssa. Raukka. 
"Minulla on kaksi hyvää puhelinnumeroa."

"Kaksi?" Zoe kohotti kulmaansa. Bex nauroi ja astahti lähemmäs voidakseen laskea kätensä Emilyn harteille.
"Minun numeroni on niistä toinen, tietenkin", kilparatsastaja virnisti. "Olen Emilyn pikavalinta numero yksi. Ja Axel on toinen." Bex oli vihdoin keksinyt omasta mielestään loistavan koodinimen, jota käytti jatkuvasti - jopa Lexan kuullen. Todella nerokasta, kun hän oli vain kääntänyt Lexa-paran nimen nurinkurin.

Emily mulkaisi Bexiä. 
"Kaksi. Oma ja ihanan, täydellisen, hyväkroppaisen naisystäväni täydellinen numero, jossa on ihana, jenkkiaksenttinen vastaaja." Emily virnisti ja nosti kahdeksan sormea pystyyn kohti Bexiä, antamatta selitystä. 
Lexa oli ottanut ilon irti siitä kun hän oli sanonut ettei ennen Badmintoniin lähtöä mitään epämääräistä.

Zoe nauroi Emilyn kuvaukselle.
"Oletko ihan varma, ettei siihen olisi vielä mahtunut yksi ihana tai täydellinen?" Hevosenhoitaja virnisti Larissan nauraessa kahvikuppiinsa takana. Bex sen sijaan harkitsi kahvikuppinsa pohjien kaatamista Emilyn syliin kiitokseksi pystyyn nostetuista sormista.
"Kadut vielä tuota", Bex huomautti hörpäten kuppinsa tyhjäksi ja tönäisi Emilyn hartiaa, kun astahti kauemmas.

Emily kohotti kulmaansa. 
"Mitä? venyttelin niveliä sormissani."

"Minä venyttelen niitä kohta sinulle", Bex mutisi. "Voit sen jälkeen koettaa, miltä tuntuu ratsastaa murtuneilla sormilla."

Emily pärskähti. 
"Ja sinä haluat selittää ladylle miksi kaikki sormeni murtuivat? Vakuutusyhtiöstyä puhumattakaan? Katkeraa bex, katkeraa."

"Jätit ne auton oven väliin. Huono tuuri", Bex kohautti harteitaan viattomuutta tavoitellen.
"Minä kerron, mistä oikeasti oli kyse", Zoe lupasi nauraen. Hevosenhoitaja ei puhunut vapaaehtoisesti suoraan Bexille, mutta tämä nauru olikin suunnattu enemmän Emilylle.

"Niin, huomaatko, Zoe suojelee minua." Hän huokaisi hieman ja pyröäytti silmiään, tökkäisten Larissaa jalallaan. 
"Katso nyt mikä katkera julmuri:"

"Minä suojelen, niin kauan kuin sinusta ei ole liikaa vaivaa", Zoe virnisti takaisin. Bex pyöräytti silmiään. Hiton hevosenhoitaja. Zoen ei tosiaankaan pitäisi ottaa Emilyn puolta, vaikka hänen olikin myönnettävä, että elämä oli helpompaa, kun Zoe oli paremmalla tuulella kisoissa. Parempi tuuli oli ehdottomasti Emilyn ansiota, sillä yleensä hevosenhoitaja oli paljon tiukempi ja ehdottomampi hänen kanssaan.
"Hän vain pelkää, että jää auttamatta toiseksi sinulle", Larissa virnisti leveästi, ja Bex älähti.
"Sinäkin brutukseni!"

Emily hymyili tyytyväisenä ja venytti itsensä hyvään asentoon. 
"Katso? Minusta pidetään. En ymmärrä ongelmaasi."

"Sinua vihataan", Bex korjasi silmät siristyen. "Minä ainakin. Toivottavasti kaadut huomenna mutaan, kun olet matkalla maastoradalle. Näyttäisit tyylikkäältä tahraisissa housuissa."

"Minä olen tahrainen radan jälkeen, joten onko sillä oikeasti väliä? Bex, sitä ei tee oikein jos ei likaannu." Emily naurahti ja nousi seisomaan. 

"Pah", nainen puhahti. "Minä ainakin ratsastin maaliin valkoisilla housuilla Kentuckyssä. Toki jos aiot uida vesielementissä niin sitten tilanne on toinen", Bex virnisti. Mitäpä jos heistä kumpikaan ei uisi vesielementeissä tai muutenkaan putoaisi huomenna. Kaikki maaliin turvallisesti ja hyvällä suorituksella, eikö?

"En näe voittoa, joten..." Emily otti pari vikkelää askelta kauemmas ja nauroi. 
"Ja siellä on kuivempaa kuin täällä. Lits läts."

"Haista paska!" Nainen huikkasi harkiten jälleen kahvikupin viskomista, mutta Zoe ei arvostaisi maassa pyöriviä muovikuppeja.
"No joo, mutta ainakin nyt sään pitäisi olla hyvä. Hitto, edelleen ärsyttää ne perutut kisat Weston Parkissa. Java olisi tarvinnut vielä yhden kilpailun ennen Kentuckyä, niin poikakulta olisi ollut parhaimmillaan viime viikolla." No, turha sitä oli enää murehtia. Sentään Dianan oli saanut ilmoitettua Belton Parkiin seuraavalle viikolle perutuista kisoista, joten Dianalla oli takanaan kaksi kilpailua tältä kaudelta. Hänen kultansa.

Emily hieraisi nenäänsä ja mutristi huultaan. 
"Voi ulkoministerin mussukkaa." Piti sitä kiusata, kerran Bex sitä kerjäsi. 

"Älä anna lehdistön kuulla sinua, tai seuraavaksi Charles on moniavioisuuden kannattaja lööpeissä", Bex virnisti leveästi.

Emily kohotti kulmaansa. 
"Noh, ainakin hän ei olisi enää jäykkis. Ehkä vähemmän pelottavakin? Olen aika varma että hän suunnitteli murhaani kun kävi maaliskuussa." Ja mielessä ei edes käynyt että tuo voisi olla täälläkin. 

Bex nauroi Emilyn sanoille - ja hetkeä myöhemmin loihti kasvoilleen aurinkoisen hymyn.
"Hei Charles, miten menee?" Hän kysyi pirteästi katsoen Emilyn selän taakse. Molemmat hevosenhoitajatkin kääntyivät hetkessä katsomaan suuntaan, johon Bex tuijotti. Zoe tajusi huomattavasti Larissaa nopeammin, ettei Charles suinkaan ollut lähistöllä, vaan Bex oli jälleen keksinyt oman pienen pilansa. Mustahiuksinen nainen soi varsin kuivan katseen kilparatsastajalle. Oikeasti? Oikeasti?
"Olet kuin koululainen."

Viimeinenkin kalpea väri pakeni Emilyn kasvoilta ja tuo kääntyi salamana ympäri. 
Ei pelottavaa valkeaa miestä missään. 
"Sinä... Sinä senkin saatanan!"

Bex nauroi katketakseen Emilyn reaktiolle, taipui kaksin kerroin ja piteli vatsaansa, kun ei saanut henkeä.
"Sinun ilmeesi!" Hän kähisi naurunsa lomasta ja takoi reittä kädellään kyyneleet silmiin kohoten. Larissa nauroi mukana ymmärtämättä varsinaisesti, mikä Charlesissa oli niin kovin pelottavaa, ja Zoe vain pudisteli päätään. Lapset.

Emily oli kuristavinaan jotakuta ilmassa. 
"Tapan sinut!" Hän sihisi nyreänä.

"Niin paljon kuin yleensä olisinkin tuon ajatuksen taustalla", Zoe myhäili, "voimmeko tämän kerran antaa Bexille vapaudut vankilasta-kortin? Olisi ikävää, jos teistä kumpikaan ei voisi ratsastaa huomenna, kun toinen on kuollut ja toinen poliisin kuulusteltavana."

"... tämän yhden kerran." Emily sihisi ja heitti punaiset letit olkansa yli.

"En minä muuta pyydä", Zoe vastasi vilkaisten edelleen raikuvasti nauravaa naista irvistäen. Ehei, Bex ei suinkaan ollut voittanut häntä puolelleen, vaikka tämän kerran hän olikin estänyt naisen murhayrityksen suunnittelun.
"Eiköhän meidän ole aika lähteä takaisin tallialueelle, Larissa. Emily, älä hukkaa Bexiä äläkä anna hänen ostaa mitä sattuu myyntikojuilta."

"Minä yritän. Tai sitten hukkaan hänet tahallani." Nainen huokaisi ja pyöräytti silmiään. 
"Se on aika lähellä."

"Jos hukkaat hänet, minä joudun etsimään hänet, ja se tarkoittaa, etten ole katsomassa Larissan perään", Zoe huomautti. "Me molemmat voitamme, jos pidät Bexin tallessa." Bex protestoi moista puhetta päätään pudistellen. Ei hänestä tarvinnut puhua kuin lapsesta, eikä varsinkaan siten, kuin hän ei olisi edes paikalla!
"Mitä tahdot tehdä nyt kun pääsimme ilonpilaajasta eroon?" Bex kysyi virnistäen Emilyltä, kun Zoe ja Larissa nousivat, veivät kahvikuppinsa takaisin rekan sisään ja lähtivät kohti tallialuetta. Täytyihän heidän nyt jotain hauskaa edes tehdä! Kuvata hilpeä video instagramiin, jos ei mitään muuta.

"Ja Larissa pärjäisi loistavasti!" Emily huikkasi Zoen perään. 
"... Zoe ei ole ilonpilaaja." Hän huomautti hymyillen. 

Larissa oli kiitollinen moisesta luottamuksen osoituksesta, mutta samaan aikaa tyttö oli varsin tyytyväinen siihen, ettei joutunut kohtaamaan suuria kilpailuja yksin. Auttoi valtavasti, kun Zoe oli hänen vierellään, ja vaikka nainen ei varsinaisesti hänen puuhiinsa puuttunutkaan, ainakin hänellä oli aina joku jolta kysyä, jos kysyttävää tuli.
"Onpas", Bex puuskahti ja istahti hevosenhoitajalta vapautuneeseen tuoliin. Tuskin hän siinä montaa minuuttia malttaisi olla, mutta hetken edes. "Minulta kiellettiin shoppailu, flirttailu myyntiedustajien kanssa ja eksyminen. Ehdottomasti ilonpilaajan tunnusmerkkejä kaikki."

"Ei, hän vain haluaa huolehtia siitä ettet tuhlaa kaikkia rahojasi, että sinä et huomenna herää kenenkään idiootin vierestä ja että sinä löydyt muualta kuin hukkuneena järvestä." Emily tarkensi ja pyöräytti silmiään. 

"Omakohtaista kokemusta kahdesta ensimmäisestä?" Bex kiusasi virnistäen. Hukkuneeksi Emily olisi kovin hyvässä voinnissa, joten sen saattoi jättää pois laskuista.

"Ja minä hukutan sinut pian omin käsin sinne järveen." Emily puuskahti ja vilkaisi naista. 
"Mennään sinne ostoksille. Jos vaikenet."

"Eikö se ollut juuri yksi niistä asioista, jotka Zoe kielsi?" Bex kysyi viattomuutta tavoitellen. "Minä sain ihan oikean vapaudut vankilasta-kortin. Et voi koskeakaan minuun!" Nainen lällätteli pompatessaan hetkessä jaloilleen. Ei kestänyt kauaa taittaa tuoleja kasaan ja heittää niitä hevosrekkaan sisälle, ja sen jälkeen lukita ovet heidän perässään. Zoe tappaisi hänet, jos hevosrekka jäisi auki.
"Olen edelleen sitä mieltä, että meidän täytyy ostaa jotakin matkamuistoksi", Bex virnisti Emilylle lähtiessään kulkemaan hevosautojen lomaan jäävää kujaa pitkin kohti katsojille avointa aluetta, jolle myyntikojuja oli pystytetty vieri viereen pitkiksi kujiksi.

"Siinäpähän kieltää sitten." Ja Bexin lällätellessä hän tökkäisi tuota kylkeen. 
"Koskin! Ja minä ostan, mutta en mitään typerää."

"Kantelen sinusta Zoelle", Bex uhkasi virnistäen. Kuinka pelottavaa. Hyvä on, se oli pelottavaa siinä kohtaa, jos jotakin oikeaa kanneltavaa olisi, mutta ei tässä kohtaa.
"Tai Charlesille", hän täydensi nauraen. Se olisikin Emilyn mielestä jo paljon pelottavampaa.
"Selvä, ei osteta mitään typerää. Ostetaan vain jotain... todella hilpeää."

Emily värähti kauhusta. 
"Et tekisi niin." Ei, ei nuorempaa Edgerlyä. Ei, hän olisi kiltisti. 
"Ne ovat usein sama asia."

"Voi kuule, todellakin tekisin", nainen virnisti ja pöyhi hiuksiaan, että näyttäisi hieman enemmän ihmiseltä. Olisi pitänyt jaksaa laittaa niihin vahaa tai edes lakkaa, mutta hän ei ollut jaksanut pohtia moista. Kun ympärillä oli paljon hikisiä, kypäriään riisuvia ratsastajia, hän näytti oikein hyvältä vertailun vuoksi.
"Entä sitten? Jääpähän hauska muisto näistäkin kisoista! Ostin viimeksi Burghleystä magneetin, joka on edelleen jääkaappini ovessa. Aina kun näen sen, muistan mahtavan, uskomattoman, lyömättömän voittoni", nainen virnisti. Saisikohan siihen eteen vielä muutaman adjektiivin jos oikein tunkisi? No, ehkä vitsi meni jo perille.

Emily pyöräytti silmiään. 
"Sitä varten minulla on kasa valkoista ja pronssia palkintokaapissani, en kaipaa muistutusta jääkaapinkin oveen."

"Tietenkin kaipaat", Bex naurahti, "jääkaapin ovi on suurin tunnustus koskaan! Kaikki tuovat aina magneetteja kotiin ulkomaanmatkoiltakin." Tai ainakin hän oli aina tuonut, kun se oli jostakin alkanut tapa heidän perheessään.

"En hitossa kaipaa." Emily puuskahti ja pudisteli päätään. 
"Tarvitsen pian pronssieni takia sääli-Slamin tai jotain. Sitkeästä yrityksestä?"

"Pah! Sinullahan on suurempi sijoittumisprosentti kuin monella muulla", Bex naurahti. "Siitä mitään säälipalkintoja saa." Ehkä Emily ei ollut vielä voittanut, mutta sen aika koittaisi kyllä. Voittajia ei ollut kuin yksi per kilpailu, joten paljon vähempikin oli saavutus.
"Sitä paitsi, etkö itsekin todennut, että teidän koulu meni eilen hyvin? Ehkä tämä on teidän vuotenne", hän virnisti.

"Kunhan se on aina suurempi kuin sinulla." Emily tuhahti ja pyöräytti silmiään. 
"Sehän meni loistavasti, näit itsekin. Tonttu."

"Ei sinusta aina tiedä, olisit voinut olla sitä mieltä että se oli surkea suoritus siitä huolimatta, ettei siinä ollut mitään vikaa", Bex virnisti. Välillä hänen oli vaikea ymmärtää perfektionismia, joka vainosi niin montaa ratsastajaa. Hyvä suoritus oli hyvä suoritus, ihan sama mille sijalle sillä päätyi.
"Nyt tiedän, etsitään sinulle puutarhatonttu muistoksi", naisen hymyyn hiipi kiero särmä ja silmiin pahaenteinen tuike. Huonoja ideoita oli siis luvassa enemmänkin kuin vain puutarhatontun verran.

Emily ei ollut perfektionisti, mutta hän nautti menestyksestä. Useasta syystä. 
"Ei hitossa. Ei jumalauta, miksi minä olen jumissa kanssasi päivän? Zoeee, autaaa.."

"Koska sinä rakastat minua?" Bex ehdotti viattomuutta tavoitellen, vaikka pilke silmäkulmasta ei kadonnutkaan yhtään minnekään.
"Zoe ei ole täällä pelastamassa sinua. Voit toki liittyä Charlesin seuraan, jos minä en kelpaa."

"... Ei hän täällä ole?" Kiireinen mies, oli varmasti toisella puolella maapalloa. 

"Tietenkin on!" Bex nauroi. "Ei ehkä juuri tällä sekunnilla, kun emme ratsasta, mutta kyllä hän eilen täällä oli ja on aivan varmasti huomenna seuraamassa maastoesteitä."

"... Ei hyvä helvetti, luoja, ota minut jo pois täältä..." Emily vikisi ja kiitti luojaansa ettei ollut paikalla Gigglesillä tai Copperilla. 

"Luojalla on muita kiireitä", Bex naurahti ja tönäisi Emilyä. "Charles on varmasti vastassa tallialueella huomenna. Saat nauttia siitä tiedosta, että hän seuraa jokaista liikettäsi alusta loppuun. Äitinsä käskemänä, tietenkin."

"... Tappakaa minut. Eikä ole. Kiusaat." Emily puuskahti ja raahasi Bexiä kojuille. 
"Vihaan sinua. Minä eroan. Alan valmentaa. Jotain."

"Sinä mitään ole eroamassa, kun olet ratsastamassa huippuradan huomenna", Bex nauroi eikä laittanut vastaan, kun Emily kiskoi häntä kohti ensimmäistä kojua. Shoppailu antoi aina hyvin aikaa keskittyä kaikkeen muuhun, ja se puolestaan auttoi unohtamaan vainoavan jännityksen.
"Katso miten suloinen pinkki, karvainen riimu. Eikö se näyttäisi hurmaavalta satuorisi päässä?" Bex kysyi pysähtyen lähinnä hevostekstiilejä kaupittelevan kojun ääreen. "Hattarahevonen."

"Ei hitossa." Emily pudisteli päätään. Ei Ticolle sellaista. 
"Ehkä olen huomenna vatsataudissa."

"Etkä ole, kun olet huomenna maastoesteillä. Hei, voidaanko piirtää Ticolle nenälaastariin jotain hilpeää? Eikö sateenkaari olisi tyylikäs?" Bex virnisti.

"Piirrä Dianan laastariin." Emily tuhahti. 
"Minun hevoseeni ei mitään epämääräisyyksiä pilaamaan rutiinia." 

"Piirrän Ticon laastariin surunaaman. Kuvaamaan asennettasi kaikkeen kisapaikalla", Bex julisti. Zoe ei ikipäivänä päästäisi hevosta maastoesteille moisen töhrinnän jälkeen, mutta olihan se hauska unelmoida.

"Haluan katsoa kun yrität." Emily totesi päätään pudistellen. Gina, nopeammin.

"En yritä, minä teen. Olen Yoda", Bex naurahti, vilkaisi hetken hölmistyneenä ympärilleen ja taputti innoissaan käsiään. "Tänään on toukokuun neljäs! May the fourth be with you!" Miten Star Wars päivä olikin mennä ohitse tänä vuonna?

Emily painoi käden otsalleen. Päätä särkisi kohta, ei hyvä luoja. 
"... Ja vielä Burghley kanssasi..."

"Niinpä! Seuraava vajaa viikko ihan mahtavaa yhdessäoloa. Tämä on täydellistä", nainen naurahti ujuttaen kätensä Emilyn käsikynkkään ja suunnisti seuraavalle kojulle. Siellä mainostettiin jotain hevosten vitamiineja ja muita lisäaineita, joten äkkiä eteenpäin. Satulasepän ylikin oli helppo hypätä, mutta sen sijaan kaikenlaisia muistoesineitä myyvä koju sai pysähtymään.
"Katso, täällä olisi juuri sinun näköisesi magneetti!" Bex nauroi osoittaen kohti Badmintonin logolla varustettua magneettia, joskin hevonen oli maalattu valkoiseksi. "Ihan Ticosi!"

Emily pudisteli päätään ja teki kiusallaan ristinmerkin toisella kädellään. 
"En halua magneetteja, en minä säilytä asioita jääkaapin ovessa. Ostan jotain kivaa kun näen sellaista tai ehkä lexa on ostanut."

Bex näytti kieltään naiselle ja päätyi ostamaan magneetin itse. Se sopisi hyvin Burghleyn logohevosen viereen jääkaapin oveen.
"Et voi luottaa siihen, että jenkkipoloisesi olisi onnistunut ostamaan yhtään mitään sinulle muistoksi. Täällähän puhutaankin niin vahvalla murteella että on ihme, jos hän onnistuu tilaamaan edes kahvia Bristolissa", Bex kiusasi virnuillen.

Emily nyrpisti nenäänsä Bexille. 
"Tai sitten hän on ostanut ties mitä, koska ei ymmärtänyt."

"Sekin on hyvä pointti", Bex naurahti ja suunnisti iloisesti hyppelehtien seuraavalle kojulle.
"Oi, katso miten ihania hopeakoruja!" Jokainen, joka väitti ettei hevosteemaisia koruja löytynyt mistään, ei ollut selkeästi käynyt koskaan suurten hevoskilpailujen markkina-alueella, sillä jo tällä yhdellä kojulla oli tarjolla kaikkea korvakoruista sormuksiin ja nilkkarenkaisiin.
"Olisiko aika hienoa, jos olisi rannekoru ja yksi hevossiluetti jokaiselle ratsastamallesi hevoselle", nainen unelmoi katsellessaan koruja silmät kiiluen.

Emily hymyili hieman. 
"Minulla on nomination koruja. Kaksi. Molemmissa on yksi hevoslaatta ja yksi hevosenkenkä. Ja sitten nimikirjaimia."

"Vau, se kuulostaa tosi hienolta!" Bex juhli katsellen kauniita koruja. Sormet syyhysivät kokeilemaan erilaisia sormuksia, mutta hän tiesi, että ostaisi jotain jos antaisi itsensä kokeilla niitä sormiin.
"Äkkiä, vie minut pois ennenkö ostan jotain", nainen nauroi kohottaen käsiään peittääkseen silmänsä, kun katse osui kauniiseen kaulakoruun, jossa kaksi hevosenpäätä yhdessä muodostivat sydämenkaltaisen kuvion.
"Tahdon tuon", Bex ilmoitti kädet saman tien silmiltä pudoten.

Emily jo vetämässä Bexiä pois, mutta vilkaisi korua ja päästi irti. 
"Sen saat. Sen yhden."

Bex hymyili leveästi naiselle, joka oli valmis taipumaan hänen intonsa edessä. Emily oli paljon parempaa seuraa myyntikojuille kuin Zoe, jonka vastaus kaikkeen oli ei. Tosin se oli myös hevosenhoitajan vastaus elämässä ylipäätään ihan mihin tahansa.
"Se on niin kaunis", hän henkäisi, kun myyjä nosti korua lähemmäs hänen tarkasteltavakseen, eikä Bex sen kauempaa miettinyt ostaakseen korun - ja pukeakseen sen saman tien kaulaansa.
"Nyt olen onnellinen", nainen julisti huolehtimatta siitä, miten lompakko keveni moisen ostoksen myötä. Elämässä oli tärkeämpiäkin asioita kuin raha. "Sitten tarvitsemme vain jotain sinulle."

Emily nappasi lompakon Bexin sormista kun tuo maksanut ja työnsi sen kursailematta rintaliiveihinsä. 
"Kiiitooos. otan tämän."

"Hei!" Bex älähti, mutta se oli aivan liian myöhäistä. Hänen lompakkonsa oli Emilyn hallussa.
"Tämä on todella, todella julmaa", nainen protestoi suunnatessaan seuraavalle kojulle. Kiero virne hiipi hänen huulilleen. "Nyt kaikki luulevat, että olet sugar mamani, kun maksat kaiken minulle."

"Etkös sinä ole minua vanhempi?" Emily napautti takaisin vinosti hymyillen. 

"Näytän ikäistäni nuoremmalta", Bex totesi virnistäen. "Sitä paitsi, sinullahan se paksu lompakko nyt on. Tai kaksikin, kun varastit minunkin rahani."

"Et niin paljon, kurpitsa, et niin paljon." Emily lupasi hymyillen leveästi ja jatkoi kävelyä. Pois korukojulta.

"Juuri niin paljon", Bex vakuutti nauraen, mutta ei laittanut vastaan, kun matka jatkui. Hän oli saanut jo hetken hurmiossa hankitun kauniin korun. Mitäpä muuta hän tarvitsisikaan korukojulta.
"Hei, tämä on se sama merkki, jonka kylmäyssuojat Zoe hankki vastikään", Bex pysähtyi brändin omalle pisteelle. "Täällä on loimiakin. Zoe rakastaisi tätä." Uudet vedessä aktivoitavat kylmäyssuojat olivat hevosenhoitajan viimeisin palava rakkaus, ja jos Bexiltä kysyttiin niin myös ainoa rakkaus.

Emily kylläkin tiesi paremmin Zoen rakkauksista. Ainakin kuvitteli tietätävänsä etä tuo oli Mayben kanssa edelleen. 
"Ei. Mihin tuota tarvitaan, oikeasti? Ja saako tuolla muuta kuin lihakset  jumiin? Bex, ei."

Emilyn kysymys sai myyjän ilmestymään kuin tyhjästä heidän eteensä, eikä Bex voinut olla huomioimatta, miten komealta nuori mies näytti. Hieman liian kapeaharteinen hänen makuunsa, mutta oikein kelvollinen siitä huolimatta.
"Se auttaa lämpöä haihtumaan hevosen selästä ja suurista lihaksista nopeammin erityisen kankaansa tähden", myyjä kertoi ujuttautuen keskusteluun ammattimyyjän lahjakkuudella. "Se on erittäin imukykyinen kangas ja teknologia sen takana mahdostaa nopean haihtumisen kosteudelle. Se taas auttaa hevosta jäähtymään nopeammin raskaan suorituksen jälkeen." Eli toisin sanoen loimi hoiti samaa tehtävää kuin kaikki heidän aiemmatkin fleeceloimensa.

 Nimenomaan. Toisin kuin suojat, se ei tuonut mitään uutta.
"Kiitos mutta ei kiitos, meillä on loimia tarpeeksi. Mennääs."

Myyjä oli jo hyppäämässä seuraavaan kertomukseen siitä, miten uusi teknologia teki loimista ohuempia, kevyempiä ja hevosille mukavampia, mutta myyntipuhe jäi kesken kun Bexkin jätti kojun taakseen.
"Hän oli oikein söpö. Olisit voinut edes leikkiä, että olemme kiinnostuneita loimista, niin minä olisin saanut katsella häntä hieman pidempään", Bex nurisi.

"Sinulla on huono maku. Myyntimies. Puhuisi varmasti sängyssäkin ja ihan liikaa." Emily puuskahti.

"Eivät he puhu, kun heille antaa muuta tekemistä", Bex virnisti vinosti. "En ole etsimässä herra Halea, joten myyntimies kelpaisi ihan hyvin päivän piristykseksi."

"Ei toimi kaikkien kanssa." Lexaa oli mahdoton vaientaa. Ainakin miltein.
"Koska sinä muka etsisit..."

"Et yritä tarpeeksi", oli Bexin virnuillen annettu vastaus moiseen väitteeseen. Tietenkin. Sehän ratkaisi kaikki ongelmat, ehdottomasti.
"Ei ole aikaa moiselle. Miehistä on sitä paitsi enemmän harmia kuin hyötyä. He ovat hyviä yhteen asiaan, tai ehkä kahteen, jos sattuu löytämään miehen jolla on hyvä auto. Kahdenlaiset kyydit. Napakymppi", hän virnisti.

"Kahdeksan." Emily totesi tyynesti ja huokaisi. 
"Auto... Oma auto olisi ihana. Ew, kyydit. Puhut niin rumasti."

"Painu helvettiin", Bex murahti tönäisten Emilyä. Häpeäisi, kun väläytteli tuollaisia numeroita.
"Sanot sinä, kun juuri mainostit omia huvejasi", nainen puhahti. Hän ei puhunut yhtään rumasti. Elämän suuria totuuksia ja sitä rataa.

Se sai punapään nauramaan. 
"Minä olen vain mieltynyt siihen numeroon. En mainosta mitään. Voin tarkoittaa esimerkiksi viimeyönä nukuttuja tunteja."

"Hah hah, niin varmaan. Kukaan usko sinua enää", nainen puhahti. "Olet julma nainen. Estät minuakin etsimästä viatonta hauskaa, kun en ole ehtinyt ketään tapaamaan vielä koko vuotena." Mikä oli aivan liian pitkä aika hänelle, kiitoksia vain kovasti kysymästä.

"Ehkä jos etsisit herra Halea, en kieltäisi sinua. Mutta koska haluat vain harrastaa hyppelyä... ei." Emily tuhahti. Entistä kihlattuaan pettäneeksi naiseksi hyvin yksiavioinen.

"Ehkä löydän herra Halen hyppelyn kautta?" Bex ehdotti kiskoen Emilyä reippaasti seuraavan kojun suuntaan, kun hevosten ruokintaan keskittynyt koju ei tarjonnut mitään mielenkiintoa hipovaa hänelle.
"Täytyyhän sitä nyt ensin kokeilla, ennenkö sitoutuu mihinkään pidempään."

"Ei niin löydy mitään hyvää." Vain niitä hyppelehtiviä sittiäisiä. Joilta saisi ehkä satiaiset kaupan päälle. 
"Miksi?"

"En ole ihan varma uskonko tuota logiikkaa, kun sinä löysit Axelin ollessasi kihloissa." Ei, hän ei aikonut lopettaa hienon koodinimen käyttämistä. Kun sen oli kerran keksinyt, täytyihän sitä käyttää!
"Että tietää mihin on lupautumassa? Olisihan se nyt hirveä pettymys, jos olisi kuukauden liehitellyt jotakuta ja sitten toteaa, että mies on ihan käsi sängyssä. Turhaan heitetty kuukausi ja kaikki treffeihin käytetyt rahat."

Emily kurtisti kulmiaan. Niin hän oli tehnyt.
"... Menimme sänkyyn vasta tupariesi jälkeen." Emily huomautti. Siinä oli kuukausi tapailua. Emily oli eronnutkin hyvä tovi ennen.

"Sinulla oli vain tuuria", Bex päätti. Epäreilua se silti oli, vaikka hän olikin kovin onnellinen Emilyn puolesta. Vielä kun hän löytäisi itselleen miehen, elämä hymyilisi kaikille.
"Luoja, ne tuparit olivat kyllä yksi. Sasha vannoo edelleen, että yritin tappaa hänet sillä krapulalla eikä Lauren suostu juomaan mitään, mitä minä tarjoan. Miten sinä selvisit hengissä seuraavasta päivästä?"

Ja Emily oli varma ettei Bex löytäisi miestä hyppelyllä.
"Lexa silitteli selkää, hänen ystävänsä antoi jotakin maagista lääkettä ja sain pari kertaa. Toisen keittiötasolla Zoen luona. Auttoi."

"Voi jumalauta sinun kanssasi!" Bex nauroi. Emily olisi kuollut nainen, jos Zoe saisi tietää. Vai hetkinen, pääsikö tällä tavalla Zoen hyvälle puolelle? Harrasti hävyttömyyksiä naisen keittiössä? Hän olisi heti mukana, jos sillä saisi Zoen armon osakseen.
"Vihaan sinua. Haluan olla sinä."

"Mitä? Zoe ei edea tappanut minua kun jäin kiinni." Hän kohautti olkiaan huvittuneena. 
"Et halua."

Bex pudisteli päätään.
"Olet helvetin onnekas paskiainen", nainen mutisi. Kyllä hänellekin kelpaisi tuollainen elämä. Kaunis nainen, jonka luokse tulla kotiin ja äärimmäisen aktiiviselta kuulostava seksielämä. Tai komea mies. Kumpi tahansa. Tai tässä kohtaa vaikka molemmat, helvetti.

Siihen liittyi paljon muutakin. Niin paljon. 
"Niin kai." Hän värähti kun edes ajatteli eroaan.

"Voisin myös ottaa hevosesi", Bex jatkoi pohdintaansa. "Voisin olla sinä. Pitää omat hevoseni, mutta ottaa lisäksi sinunkin ratsusi ja naisystäväsi." Täydellistä, eikö? No, aina sai haaveilla.
"Ehtisinpä viikonloppuisin Newcastlen yliopistolle. Mistään ei löydä halukkaita miehiä yhtä helposti kuin sieltä."

"Noh,ei käy. Jos kuolen, hevoseni on testamentattu Laurielle." Koska hän siitä päätti, ehdottomasti. 
"Noh! Hyi, Bex."

"Pah. Hevosesi kaipaavat naisen kosketusta, eivät Laurieta. Minulle ne tulisivat, ehdottomasti", Bex julisti. Ihan kuin hänellä ei olisi ollut kädet täynnä jo viiden hevosen kanssakin.
"Se on fakta!" Nainen nauroi. "Opiskelijat eivät ole turhan nirsoja. Ei vaadi paljoa houkutella yksi mukaan."

"Bex! Ihan liian nuoria sinulle!" Emily sihisi tuon faktoille. 
"Hyi sinua."

"Hei! Älä ole ikärasisti, yliopistossa on paljon vanhempaakin väkeä! Maisteriopiskelijoita, vaihtareita, väitöskirjaansa väkertäviä tohtorikokelaita", hän luetteli nauraen. Ei hän nyt sentään nuorimpien opiskelijoiden perässä juossut. Jotain rajaa sentään!

"Ei sinusta tiedä." Emily huokaisi syvään ja pudisteli päätään.

"Sinun luottamuksesi minuun on kerrassaan uskomatonta", nainen puhahti. "En ole aivan niin toivoton. Ehkä kesän jälkeen, jos en ole vieläkään löytänyt edes yhdeksi yöksi kelvollista seuraa", hän virnisti vinosti.

"Ei hyvä luoja... Tämän takia en luota sinuun!" Emily huokaisi dramaattisen raskaasti. 
"Ja olet ansainnut sen."

"Noh noh, älä nyt. Olen hurmaava", Bex naurahti ja haroi jälleen hiuksiaan, jotta pidemmät hiukset päälaella todella olisivat taaksepäin kammatut. Hän tarvitsi hiusvahaa. Hän muisti jälleen, miksi oli niin monta vuotta kironnut pitkien hiusten keräämistä nutturalle kisapäiviä varten. Ne olivat muutoin niin paljon vaivattomammat kuin lyhyt kampaus.
"Tarvitseeko sinun tehdä vielä jotain ennen Ginan saapumista?" Nainen kysyi vilkaisten kolhiintunutta rannekelloaan. Heillä oli hyvin aikaa, mutta parempi niin kuin antaa valmentajan odottaa, kun he tajuaisivat liian myöhään tarvitsevansa jotakin syötävää tai Zoea tai pikaista hauskanpitoa jonkun tuntemattoman hevosrekassa.

Emily mietti hetken ja vilkaisi kelloa.
"Ruokaa. Tarvitsen ruokaa." Mieluiten kunnollista sellaista.

"Lähdetään siis ravintolateltalle", hän naurahti. Luojan kiitos siitä, miten kisapaikka tarjosi kaksi lämmintä ateriaa ratsastajille ja hoitajille kisapäivinä. Helpotti elämää, kun ruokaa ei joutunut metsästämään kisa-aluetta kauempaa - vaikka eilen pizzanhimo olikin iskenyt myöhään illalla ja kultainen Larissa ajanut hakemaan heille pizzat Bristolista saakka.

"Ennen kuin minusta kuoriutuu nälkäinen hirviö." Emily lupasi hymyillen, lähtien Bexin mukana. Nälkä alkoi kaivertaa ja kukaan ei kestäisi häntä jos se yltyisi.

"Mennään siis reippaasti", nainen virnisti kirien askeltensa tahtia. Hirviö-Emily ei varmasti olisi mukava tuttavuus. "Tarvitseehan sitä syödä, että jaksaa taas talsia maastoradalla."

Emilyn pitäisi ottaa jotakin helppoa syötävää mukaan sinne. Muuten hirviö olisi lähellä kun he palaisivat. 
"Niinpä. Pitää muistaa napata vaikka banaani energiapatukoiden kaveriksi laukkuun."

"Suklaa se on ainoa oikea ratkaisu", Bex vannoi. Energiapatukoista oli apua suorituksen päätteeksi, mutta radalla talsiessa mikään ei voittanut sitä, kun saattoi haukata palan suklaata. Siitä tuli hyvä mieli, vaikka rata näyttäisi miten mahdottomalta tahansa.
"Luojan kiitos Ginaa ei haittaa ajaa tänään tänne. Jouduin pyytämään hänen mielipidettään Kentuckyn radasta videopuhelun kautta, ja anna minun kertoa, se oli pelkkää tuskaa."

"Ei. Ei karkkia kisapäivinä." Jos Emily päästäisi itsensä sille tielle, hän voisi ahmia. Eikä se varmasti auttaisi suorituksia. 
"En ollenkaan epäile sinua."

"Suklaa on eri asia kuin karkki", Bex virnisti voittoisana. Hänen oma pieni porsaanreikänsä, joka tarjosi aina verukkeen suklaan syömiselle.
"Jep. Mutta on kyllä hienoa saada joku niin kokenut kertomaan oma näkemyksensä. Tosin jos Slips jatkaa kehittymistä tähän tahtiin, kisaamme vielä ensi vuonna Ginaa vastaan", hän irvisti ajatuksestakin. No, ainakin sen jälkeen Ginasta saisi enemmän iloa irti, jos nainen sattuisi joutumaan maastoesteille ennen heitä. Nainen voisi palata takaisin ja kertoa tarkalleen, millainen rata oli ratsastaa. Bex tosin epäili, ettei sekään riittäisi antamaan hänelle tarpeeksi etulyöntiasemaa.

Emily pudisteli kevyesti päätään. Ei, suklaatakin saattoi ahmia. Tosin Bex ei tiennyt miten hän saattoi ahmia ruokaa sisuksiinsa kun voi huonosti. 
"Noh, ei ainakaan häviäisi huonolle."

"Ei huonolle voikaan hävitä", Bex naurahti. "Paras ratsukko voittakoot ja sitä rataa." Hieno periaate, hieman hankalammin uskottava käytännössä, mutta yrittänyttä ei laiteta. Hän harppoi sisään ravintolatelttaan hakeakseen päivän lounaan, mitä ikinä se tänään olisikaan. Varmaankin jotain keittoa, leipää ja jokin täyttävä pääruoka. Ainakaan pitopalvelun kanssa ei ollut säästelty suotta. Luojalle kiitos suurista kilpailuista.
"Oh, en päässytkään vielä kertomaan sinulle, miten upeasti Selkie toimi viime kilpailuissa. Olemme kovaa kyytiä vakuuttamassa Charlesia siitä, millainen huippuratsu se on", Bex virnisti kasatessaan ruokaa lautaselleen. "Tulimme kolmansiksi viime kisoissamme. Alle kolmenkymmenen pisteet koulusta, ja vain 0.4 aikavirhettä maastosta. Täydellinen pieni toheloni. Kyllä kohta kaduttaisi, jos Charles olisi ehtinyt myymään sen."

Emily kiitti aina luojaansa ruoasta kisapaikoilla. Etenkin täyttävästä sellaisesta. Hän olisi muuten kuollut monet kerrat nälkään. 
"Selkien pitää tehdä vähän enemmän, luulen." Ja hän ei aikoisi koskaan vakuuttua siitä eläimestä.

"Älä ole niin pessimisti", Bex puhahti. "Selkie suoriutui huippuhyvin. Nyx, jonka oli tarkoitus olla se supermahtava huippuostos, oli samassa luokassa 21. sijalla. Selkie kilpailee vielä Advancedia ennen kauden loppua, sano minun sanoneen", nainen uhosi. Ehkä ei, mutta aina sopi unelmoida. Kimo ruuna oli hänen mielestään aivan mahtava, ja oli aika näyttää se muullekin maailmalle.

"Nyx on piru." Emily huomautti. 
"En ole pessimisti, olen realisti. Ja lupaan että jos Selkie tekee sen, harkitsen mielipidettäni uudelleen. Harkitsen."

"Sitä se on. Kostea maa ei napannut sitten yhtään maastoesteillä. Otimme ihan järjettömästi aikavirheitä niin lyhyellä radalla", hän huokaisi. "Novicen rata, ja virheitä peräti 12 pistettä? Naurettavaa. Poninikin oli nopeampi." Hän olisi pettynyt itseensä ja Dianaan, jos he keräisivät 12 pistettä aikavirheitä huomenna, ja tämä rata oli sentään yli puolet pidempi kuin Novicen maastoesteet.

"Niin on. Minä esittelen Rubyn aina Nyxin lapsiystävällisenä versiona." Ja punaisessakaan tammassa ei ollut oikein mitään lapsiystävällistä.

”Nyx on ihan lapsiystävällinen, älä nyt”, Bex naurahti kasaten vielä vähän salaattia kenties näön vuoksi lautaselleen. Hän vilautti kaulassaan roikkuvaa kulkupassia kassalla ja suunnisti vapaata pöytää kohden.
”Mutta ehkä ensi viikolla pääsemme Nyxin kanssa tositoimiin. Säät ovat vihdoin parantuneet, joten kenties vältymme märän maan katastrofilta.”

"Jos vihaa lapsia." Emily huomautti huvittuneena ja vilkaisi lautastaan, vilauttaen passia. 
"... Siis olenko minä ainoa joka syö kuin hevonen?"

”Olet. Sinä ja uljaat ratsumme”, Bex vastasi, mutta totuus oli, ettei hän ollut vielä ollut niin kauaa hereillä.
”No okei, tunnustan, Larissa ajoi hakemaan pizzaa Bristolista lähempänä keskiyötä.”

"Bex! Anna tyttöparan nukkua!" Tuo tarvitsi unta, ei juoksutusta Bexin pizzatyttönä.

”Hei! Hän ihan itse tarjoutui”, Bex nauroi. ”Luuletko että Zoe antaisi minun juoksuttaa yhtään ketään? Se oli kaikkien yhteinen valinta. Kun kaipaa pizzaa, kaipaa pizzaa, ihan sama mitä kello näyttää.”

"Sinä et... Argh!" Emily pullisti poskiaan tuohtuneena ja nyrpisti nenäänsä, keskittyen syömään. 

”Näytät suloiselta pallokalalta”, Bex huomautti nauraen naisen poskien pullistelulle.

"Vain Lexa saa sanoa noin." Emily tuhahti ja pyöräytti silmiään, 

"Tai mitä? Syöt minut, poloisen pienen klovnikalan?" Nainen virnisti vinosti ja haukkasi leivästään. Ainakin oli nälkä, joten kai vatsaa solmuun kietova jännitys oli hetkeksi väistynyt.

"... En tosiaan pistäisi mitään saastunutta suuhuni." Emily totesi hitaasti, tuijottaen tuota pitkään.

Bex pärskähti.
"Minä olen saastunut, kun saisin luovuttaa vertakin? Sinähän se seksielämääsi jatkuvasti mainostat."

Emily kohotti kulmaansa. 
"Minä en ole käyttänyt ikinä edes varvastani missään niin epäilyttävässä, missä sinä olet kierinyt."

"Hei hei, ei noin puhuta ystäville. Sinun pitäisi tukea minua tässä elämäni vaikeassa vaiheessa", nainen virnisti vinosti.

"Eikö aina käsketä olla rehellinen?" Emily tuhahti. 
"Ja en ole niin hyvä valehtelija."

"Vain jos rehellisyys ei satuta liikaa", Bex virnisti takaisin. Ehei, se ei tainnut olla minkään sortin elämänohje, mutta väliäkö sillä. Se oli nyt.

"Et näytä kovin murtuneelta." Emily huomautti nyrpeänä.

"Minulla on paksu nahka", nainen naurahti. "Kasvoin ratsastuskoululla. Oli pakko kasvattaa kunnon norsunnahka."

"Niinpä. Joten hyödynnä sitä nyt kun totuutesi ovat ansaittuja." Emily puhisi ja pyöräytti silmiään.

"Oletpa ilkeällä tuulella. Kaikkienhan kuuluisi olla hyvällä tuulella nyt, kun olemme kisapaikalla", Bex pudisteli päätään. Ajatuskin sai taas vatsan heittämään volttia, joten nainen päätyi syömään vauhdikkaasti saadakseen lautasensa tyhjäksi ennen kuin jännitys veisi ruokahalun kokonaan.
"Etkä ole vieläkään ostanut mitään turhaa muistoa. Olen pettynyt, Emily."

"Minä sanoin että minulla on rutiinit." Nainen puhahti ja jatkoi rauhallista syömistä.

"Rutiineihisi kuuluu muiden kiusaaminen? Ikävät rutiinit sellaiset", nainen puhahti takaisin ja harkitsi heittävänsä leipänsä viimeisellä palalla Emilyä, mutta ehkä se olisi hieman liian lapsellista tähän ympäristöön. Hän voisi tönäistä Emilyn vesielementtiin kun he kävelisivät maastoesterataa.
"Toivottavasti huomennakin on hyvä sää. Olisi ikävää, jos sataisi vettä niskaan."

"Se tarmo jolla haluat rikkoa niitä, on aiheuttaa ripulin päänsärylleni." Hän totesi jo huvittuneempana.
"Parempi olisi. Kaatosade ei kuulu suosikkeihini."

Bex pärskähti.
"Pakko myöntää, etten ole koskaan kuullut moista vertausta." Monet valittivat hänen aiheuttavan päänsärkyä, mutta ripuli päänsärylle oli jo uutta.
"Ei kai se kuulu kenenkään suosikkeihin. Minä olen saanut tarpeekseni märästä maasta ja perutuista kisoista, kun pohja on liian huonossa kunnossa kisoja varten."

"Minun pitäisi tappaa joku jos niin kävisi. Kouluni meni niin loistavasti, että itkisin sängysså viikon. En ratsastanut sellaista jotta kisat voidaan keskeyttää."

"Älä muuta sano", Bex myötäili. Ei todellakaan. Nyt, kun he olivat tänne asti selvinneet ja ratsastaneet hienot kouluradat, olisi julmaa, jos kisat keskeytyisivät syystä tai toisesta. Tai jos he ottaisivat estevirheen maastoesteiltä. Tai kolauttelisivat paljon puomeja rataesteillä. Oikeastaan, nyt kun tulos näytti näin hyvältä, he ansaitsisivat ratsastaa huippuradat loppuun saakka.

"Minun tuurillani olen siis huomenna naamallani tai Tico unohtaa olevansa ketterä irlantilainen satuhevonen." Emily naurahti ja laski aterimet kädestään.

"Toivottavasti ei, se olisi kovin ikävää", Bex naurahti. "Diana on varmasti huomenna liekeissä. Se lentää maaliin aikarajan sisällä, vaikka mikä olisi." Tai sitten ei lentäisi, mutta aina sai toivoa.

"Diana on muru. Tietenkin." Emily pyöräytti päätään ja irvisti miten niska rusahti. 
"Hups."

"Diana on muru", nainen vahvisti nyökäten. Ehdottomasti. Siitä ei ollut pienintäkään epäilystä. Diana oli hänen herttainen timanttinsa, joka loistaisi jälleen kirkkaana seuraavana päivänä.
"Sanoisin että hanki hieroja niskallesi, mutta ehkä on parempi olla vähän jäykkänä huomenna kuin ihan lötköpötkö", Bex naurahti työntäen tyhjää lautastaan hieman kauemmas itsestään.

Emily vilkaisi Bexiä huvittuneena. 
"Kyllä se tästä. Minulla on Zoe ja Larissa. He pysyisivät vain niskassa."

"Vai olet sinä tottunut maksamaan sellaisista hierojista", Bex kiusasi vinon virneen kera. "Ja minua syytit saastaiseksi. Pata, kattila."

"Kuka sanoi että maksan vakiohierojalleni yhtään mitään?" Emily hymyili viattomana. 
"Paitsi ehkä hieromalla takaisin."

"Toivon kovasti, että kyseessä ei ole ammatinharjoittaja, tai maksusi luonnossa voisi olla hyvinkin montaa moraalisääntöä vastaan", Bex naurahti. Ei ollut vaikea arvata, kenestä Emily oikeasti puhui, mutta tilaisuus naisen kiusaamiselle oli aivan liian hyvä jätettäväksi väliin.

"Eeeeen usko että on." Emily totesi hymyillen ja venytteli kevyesti käsiään.

Bex vilkaisi epäluuloisesti Emilyn käsiä melkein kuin odottaen jonkin sortin asiatonta elettä. Sitä ei kuitenkaan kuulunut, joten nainen päätyi sen sijaan kaivamaan puhelimensa esiin. Larissa oli teknologian näppäränä käyttäjänä ehdottanut ryhmächattia hevosenhoitajien ja kilparatsastajien välille, niin kaikki saivat saman tiedon yhdellä viestillä, mutta ryhmä oli tänään ollut kovin hiljainen. Hänen teki mieli muuttaa tilanne lähettämällä hilpeä ratsastusaiheinen meme ryhmään, mutta muutti mieltään kun huomasi kellonajan.
"Meidän lienisi varmaan paras mennä vaihtamaan vaatetta maastoradan kävelyä varten. Minä ainakin tarvitsen kumisaappaat ja sottaisemmat farkut."

Emily nyökkäsi. 
"Mennään vain. Minä olin fiksu ja puin sotkuvaatteet lähtiessäni." Yksi vaateidenvaihto vähemmän.

"Ja minä otan ilon irti asuntoautostamme. Tai no, hevosrekkahan se on, mutta sisältä kuin luksusasunto. Olen asunut paljon huonommissa hotelleissa", hän virnisti. Hyvähän siellä oli vaatteita vaihtaa - ja ottaa suihku heti kisasuorituksen päätteeksi.
"Toivon vain, ettei Gina laita minua tällä kertaa juoksemaan esteiden välejä. Hitto se oli raskasta Burghleyssä lotisevilla kumisaappailla."

"Ha! Olet ansainnut sen! Lupaan ottaa videolle ja nauttia." Hän totesi leveästi hymyillen. 
"Ja ota, minä aion nukkua hotellissa kun työnantajani on kultainen sellaisen maksaakseen."

"Et sinä pääse mitään nauttimaan. Jos hän juoksuttaa minua, hän juoksuttaa sinuakin", Bex huomautti kulmiaan kohottaen ja nousi pöydän äärestä. Puhelin päätyi farkkujen takataskuun, kun hän poimi tarjottimen kantoonsa ja suunnisti kohti kärryjä, joihin tarjottimet jätettiin.
"Siivellä eläjä", nainen heitti olkansa yli.

"Sillä erolla, että minä en todellakaan ole juoksemassa. Rutiini, mussukka." Emily veti ohuen takin vetoketjun kiinni toisella kädellä ja kannatteli toisella tarjotinta. 
"En aio hävetä jos sitä yrität."

"Hän ei jää odottelemaan, joten missaat puolet radasta jos et juokse mukana", Bex virnisti vinosti. Ehkä ei. Ginalla oli taipumusta kävellä koko rata kertaalleen, ja jos sen jälkeen naista värväsi mukaan uudelle kierrokselle, nainen oikoi esteeltä toiselle ja jätti ratsastajan kipittämään koko radan ympäri.
"Ei sitä tarvitse hävetä. Hyvän siiven olet valinnut elättäjäksesi."

"Minä vielä kerron hänelle millainen demonin hänestä maalaat." Hän naurahti, pudistellen kevyesti päätään. 
"Niin niin. Minun on tarkoitus voittaa heille rahaa heidän hevosillaan, joten hitto, minä aion nukkua hyvin."

"Kerro vain. Hän tietää sen tarkalleen", Bex nauroi suunnistaen ulos ravintolateltasta. "Olin hänellä töissä kuukausia. Hän tietää tasan tarkkaan, miten puhun hänestä. Puhun hänestä niin hänelle itselleenkin, vaikka se johtaakin joskus ylimääräiseen kierrokseen ilman jalustimia." Joku viisaampi olisi siis jo oppinut puremaan kieltään ja välttämään kenttävalmentajan julmimmat harjoitukset.

"Sinä olet typerä idiootti." Emily myönsi nauraen. Aivan täysi idiootti. 
"Sinut pitäisi asettaa holhoukseen."

"Ja mitähän sinä luulet juuri nyt tekeväsi, jos et kerran ole jo holhoojani?" Bex kysyi kulmaansa kohottaen. "Zoe siirsi vastuun sinulle. Onnittelut, sinulla on lapsi."

"Ja tämä vain vahvistaa sen, etten ikinäpäivänä halua yhtäkään kakaraa jalkoihini." Ja silti hän oli asunut kahden lastenhuoneen talossa Newcastlessa kaksi kuukautta sitten. Hyi.

"No, ainakaan sinun ei tarvitse murehtia vahinkoraskaudesta", Bex virnisti naurua äänessään.

"Ei tosiaan. Se on poissa kartalta. Saatoin jättää ehkäisyn pois. mahtavaa." Hän naurahti onnellisena. Ei hormoneja enää.

"Onnekas paskiainen", Bex totesi kaikella rakkaudella luoviessaan tietä ihmisten lomasta kohti hevosautojen loputtomilta tuntuvia rivistöjä.
"Tosin en sinuna mainostaisi ehkäisyn puutetta kovin kovaan ääneen. Ihmiset vielä ajattelevat, että sinä yrität hankkiutua raskaaksi. Tai elät muuten vain todella huoletonta elämää", nainen valisti voimatta pitää naurua poissa äänestään. Hänen pokkansa riitti moneen, mutta ei tähän.

"Ai että, se olisi mahtava juoru. Kukaan ei ainakaan ajattelisi oikeaa vaihtoehtoa." Koska todennäköisempää olisi että nainen oli havittelemassa perheenlisäystä. Loistava tapa pysyä kaapissa.

"Sinä olet kyllä yksi", Bex puhahti. "Minä muistan tuon, kun Charles alkaa kysellä sinulta äitiyslomasta."

"... Ei hän kysele." Emily ynähti tuskastuneena. Ei helvetissä kyselisi. Mies ei joko kehtaisi tai ymmärtäisi.

"No, hänen kihlattunsa sitten. Tai äitinsä. Kyllä joku alkaa kysellä", nainen virnisti, taputti Emilyn hartiaa ja kiirehti karkuun ennen kuin nainen ehtisi kostaa hutkimalla. Puhelin värisi taskussa, mutta Bex ei jaksanut kaivaa sitä esille. Se olisi kuitenkin vain Zoe muistuttamassa heitä siitä, että Gina oli saapumassa piakkoin - mikä oli syy sille, miksi he olivat ylipäätään palaamassa hevosrekalle tässä kohtaa.
"Minä ostin ihan uudet kumisaappaat Kentuckystä", Bex virnisti voittoisasti päästessään hevosrekalle ja saatuaan oven auki. "Ei enää tylsiä mustia kumisaappaita minulle, ha!"

"Eip. Ei ala. Eivät he kehtaisi sellaista." Hrrh. Emily värähti vain ajatuksestaq kun yrittäisi selitellä asiaa. 
"Amerikasta? Raahasit kumisaappaat sieltä saakka?"

Heillä oli kovin erilainen ymmärrys siitä, mitä Charles ja tuon läheiset kehtaisivat tehdä, mutta olkoot. Aika näyttäisi, kumpi heistä oli oikeassa.
"Jup", Bex vahvisti popsauttaen viimeisen kirjaimen huuliltaan. "Javan tavaroiden lomassa oli helppo lennättää nekin." Siinä missä hänen ratsastusvarusteensakin. Kaikki vain lentorahtiin hevosen kera, ja elämästä tuli helppoa.
"Ymmärrät kun näet ne", nainen vannoi kiiveten sisään rekkaan, jotta voisi vaihtaa päälleen huonokuntoisemmat farkut. Ulkoa kantautuva tuttu tervehdys tosin sai naisen pomppimaan vain puolipukeissa takaisin oviaukkoon, kun Gina oli kerran saapunut.
"Olin kysymässä, oletteko molemmat valmiina ratakävelyä varten, mutta tämä vastasikin kysymykseeni", Gina totesi silmäillen farkkujaan kiskovaa Bexiä huvittuneena. "Sillä aikaa kun odotamme neiti muotitietoista, mikä tunne sinulla on huomisesta, Emily?"

Emily halusi ajatella että nuo pysyisivät kaukana hänen yksityiselämästään. Hän käyttäytyi, edusti asiallisesti ja ei tehnyt mitään typerää, joten hän ansaitsi rauhansa. 
"Kauhulla." Emily lupasi, hypäten vain nopeasti kumisaappaisiinsa. Siistit mustat saappaat ja täydellisesti sisäänkävellyt ja geelityynyillä mukavammiksi muokatut. 
Kävisi miltein taideteoksesta. 
"Hyvä. Minulla on ollut hyvä tunne jo pidempään Ticosta."

"Se on ilo kuulla", Gina naurahti ja kohotti kättään, kun Bex oli avaamassa suunsa. Ei nyt. Naisen olisi paras keskittyä pukemaan, niin he pääsisivät joskus liikkeellekin.
"Mitä nyt rataa netistä katselin, se ei näytä mahdottomalta. Siinä on muutama hankalampi kohta, mutta yleinen tunnelma minulle ainakin oli se, että se on ihan ratsastettavissa. Mutta kohtahan se nähdään", nainen myhäili. Siinä missä Bex oli jo käynyt kävelemässä radan kahdesti keskiviikkona ja kerran torstaina, hän näkisi sen ensimmäistä kertaa vasta nyt.

Emily naurahti Ginan kannustavuudelle. 
"Ratsastettavissa? Olet ihanan kannustava."

"Tällä tasolla se on paras kehu, jonka radalle voi antaa", Gina virnisti tyypillistä toispuoleista hymyään. Jos rata oli helppo, suunnittelija oli mennyt jossakin pahasti vikaan. Neljän tähden ei kuulunut koskaan olla helppoa - jos tylsistyi radalla siihen, miten hyvin kaikki meni, ratasuunnittelu oli pettänyt.
"Tosin siellä on muutama tiukka käännös ja kapea tarkkuuseste heti perään. Mikä on tuntumasi Ticon intoon moisista?"

Emily hymyili leveästi. Hän ei osannut pidätellä sitä, vaikka olisi ehkä pitänyt. 
"Tico kääntyy vaikka kolikolla jos pyydän. Ja Bex ei sano mitään sen suorittamista käännöksistä Larissan kanssa, eri asia."

"Jos pakotat Ticon kääntymään kolikolla huomenna, kylvetän sinut maalialueella kylmässä vedessä", Gina vastasi suorasanaiseen tyyliinsä. "Rata on aivan tarpeeksi pitkä ja raskas jo valmiiksi, joten emme todellakaan pyri viemään hevosilta kaikkea vauhtia tiukoilla käännöksillä." Bexin nauru kuului raikuvana hevosrekasta, kun nainen kiirehti ulos uusissa kumisaappaissaan - jotka olivat vaaleankermaiset, pääkallojen ja punaisten ruusujen koristamat luomukset mustin pohjin.
"Parhaat ostokseni vuosikymmeneen", Bex vannoi esitellen saappaitaan päätään huvittuneena pudistelevalle Ginalle, joka ei sanonut sen enempää lähtiessään liikkeelle.

"Sinä sitten tykkäät ottaa kaiken kirjaimellisesti." Hän totesi valmentajalle. Emily näytti keskisormea Bexin raikuvalle naurulle ja vilkaisi kumisaappaita. 
"... Entä jos se kylmä kylpysi auttaisi tähän päänsärkyyn? Enkö vain voisi jättää häntä sinun huostaasi?" Ei voisi, jos hän halusi kävellä radan Ginan kanssa. 

"Se tuntuu olevan ainoa keino saada teidät ymmärtämään, mistä päin tuulee", Gina vastasi virnistäen. "Ja se säästää minulta sen pohtimisen vaivan, oletteko idiootteja vai kuulostatteko vain siltä."
"Hei! Minäkin olen tässä", Bex huomautti, kun Emily puhui niin ikävästi hänen ohitseen.
"Fyysisesti ainakin", valmentaja hymähti purren alahuultaan, ettei nauraisi Bexin järkytystä teeskentelevälle ilmeelle. "Pisteet sinulle Emily, kun et ole vielä kuristanut häntä tajuttomaksi ja lukinnut hevosrekkaan."

Emily veti syvään henkeä. 
"Zoe ei anna." Hän myönsi hiljaa. Hän oli ollut jo aikoja sitten valmis murhaamaan Bexin. 
"Ja valitettavasti olet."

"Voi harmi", Gina hymähti ja Bex hyppäsi ilmaan läimäisten naisen takaraivoa kämmenellään. Ja kun Emilykään ei ollut sen kiltimpi häntä kohtaan, koetti Bex huitaista vielä ystävääkin. Ihan vain tasapuolisuuden nimissä.
"Olette molemmat aivan kamalia", lyhyt nainen julisti kiiruhtaen edelle kuviollisissa saappaissaan, jotka olisivat sopineet paremmin rock-henkisille festareille kuin ratsastuskilpailuihin.
"No, ainakin hän ratsastaa huomenna ennen sinua, joten saat kuulla pohjasta ja kaikesta ennen omaa rataasi. Yksi hyvä syy pitää hänet hengissä huomiseen saakka", Gina pohti hieroen takaraivoaan huvittunut hymy huulillaan.

"Olet ansainnut sen." Emily totesi tyynesti ja vilkaisi Ginaa. 
"Ainoa. Tismalleen ainoa syy."

Se sai valmentajan naurahtamaan. Selvästi Bexin ylienergisyys, pirteys ja levottomuus kävi useamman hermoille kisapaikalla. Hän oli ollut tulla hulluksi edellisen vuoden Burghleyssä useaan kertaan.
"Hoidetaan tänään suunnittelu alta pois oikein hyvin, ja huomenna olette Ticon kanssa valmiita koitokseenne. Te saitte jo loistavan alun kisoille, joten onnea siitä."

Emily olisi halunnut hypätä riemusta, mutta piti itsensä rauhallisena. Rauhallisuus oli valttia, piti jännityksen poissa. 
"Kiitos. Olisiko mahdollista hoitaa se myös nopeasti? Pääsen tuosta eroon sitten:"

"Etenemme niin nopeasti kuin mahdollista", Gina lupasi vilkaisten huvittuneena edellä hyppelehtivän Bexin kulkua. Huolellisuudesta hän ei suostuisi joustamaan, mutta ei heidän tarvitsisi tuhlata yhtään enempää aikaa maastoesteillä kuin oli välttämätöntä.
"Bexin kanssa kisoissa tarvitsee kyllä lehmän hermoja. Hän kiipeili auton katolla Burghleyssä, kun ei malttanut olla aloillaan."

"Minulla ei ole sellaisia hermoja." Emily myönsi miltein lyötynä. 
"Ei hyvä jumala. Olisiko laitonta laittaa edes teippi suun eteen ja hänet hihnaan?"

"En usko", Gina naurahti ja pudisti päätään katsellessaan ratsastajan loikkimista heidän edellään. "Jokainen käsittelee hermojaan omalla tavalla. Hän purkaa jännityksen tekemällä asioita. Jos ei pysähdy aloilleen, ei ehdi jännittääkään. Et uskokaan, kuinka moni muu hyödyntää aivan samaa taktiikkaa", hän hymähti. Tosin jokaisella oli hieman erilainen tapansa ilmentää itsensä kiireisenä pitämistä. Hän oli keskittynyt opastamaan muita, Lauren pelaamaan candy crushia, hänen poikansa katsomaan televisiosarjoja.

"Mutta tuo on..." Emily huokaisi syvään. 
"Minä tiedän. Mutta minä rakastan rauhaa ja rutiineja. Tapan hänet vielä."

"Usko pois, tiedän tunteen", Gina naurahti. Hänkin oli sitä väkeä, joka mieluummin pysytteli omassa rauhassaan kilpailuissa, joissa oli itsekin ratsastamassa.
"Te ette tosiaankaan ole paras mahdollinen pari kisaamaan yhdessä. Ajatte toisenne vielä hulluiksi."

"...Ei hyvä helvetti. Olisist syöttänyt sen hänelle." Emily puuskahti. Ei tuollaista tarvinnut sietää.

”Hänen videokameransa koki usein karun kohtalon kisojen aikana”, Gina naurahti. Se oli tosiaankin vain lisännyt jokaisen osallistujan stressiä, kun yksi saattoi olla arvostelemassa lämmittelyjäkin.
”Jokainen tavallaan, mutta mielellään niin, ettei se häiritse muiden valmistautumista. Oli muutamia kausia, kun minun mieheni ei saanut tulla katsomaan lämmittelyäni esteosuudelle, koska se sai minut hermoilemaan liiaksi. Nykyään en antaisi hänen jättää sitä välistä.”

Emily naurahti pehmeästi. Sitten puna alkoi kiiriä kaulaa pitkin kohti kasvoja. 
"... Nyt minä olen tietoinen siitä että yleisössä on joku. Kiitos Gina."

”Ole hyvä”, nainen naurahti ajatellen, että Emily oli muistanut työnantajiensa olevan läsnä. ”Voit sentään lohduttautua sillä, etteivät he ole esteratsastajia. Minun mieheni on, ja se jos mikä lisäsi paineita viimeiselle päivälle, kun hänestä radat olivat naurettavan helppoja.”

Emily naurahti. 
"Minun elämääni helpottaa ettei hän tiedä hevosista mitään mitä hänelle ei erikseen opeta. Ja esteratsastajalta ei kysytä."

Gina kohotti kulmaansa huvittuneena. Selvästi yleisössä oli joku toinenkin merkittävä henkilö kuin vain naisen työnantajat.
”Siinä tapauksessa sinulla ei ole mitään syytä huoleen”, nainen naurahti. Hyvä vain Emilylle, että tuo oli löytänyt itselleen oman kannustusjoukon.

Emily ei halunnut ajatella Edgerlyjä yleisössä. 
"Se on totta. Pääsen helpolla, olen immuuni kritiikille kotijoukoilta." Ainakin hän voisi leikkiä olevansa. Katse tuntui syttyvän kun he pääsivät lähemmäs esteitä. 
Hän oli kotona. 

"Hyvä niin", hän naurahti. Immuuni tai ei, varmasti kannustus yleisöstä käsin vaikuttaisi suoritukseen jotenkin päin. Hän vain toivoi, että se olisi hyväksi. Edgerlyjä ei varmastikaan saisi pois katsomosta vaikka miten yrittäisi.
"Selvä, eiköhän aloiteta", Gina totesi silmäillessään nurmikenttiä, joille esteet levittäytyivät. "Puhelimet esiin tai mihin ikinä sitten muistiinpanojanne tahdottekaan kerätä."

Emily kaivoi esiin kovakantisen vihon, jonka kannessa oli ties mitä tarroja ja onnenkirjoituksia. Ja sitäkin mielenkiintoisempia muistiinpanoja koko vihko täynnä.

Bex puolestaan veti älypuhelimensa esiin farkkujen taskuista ja aukaisi appin, johon oli kerännyt muistiinpanoja sekä kuvia jo aiemmilta kävelykerroiltaan. Kaikki samaan vaan. Hän myös naksautti äänityksen päälle, jotta voisi tarpeen vaatiessa palata kuulemaan, mistä he olivatkaan radalla puhuneet.
"Ja kuten aina ennenkin, minä en kerro teille mitä teidän pitää tehdä, vaan mihin kiinnittää huomiota", Gina muistutti lähtiessään kävelemään ensimmäistä estettä kohden. Se oli joka vuosi sama leveä kukkapeti, tänä vuonna toki istutuksella, jossa luki 2018.
"Näiden ensimmäisten hyppyjen kanssa ei taida olla mitään kysyttävää, eihän?" Nainen hymähti ääneen ohittaessaan ensimmäisen esteen ja suunnatessaan kohti seuraavaa leveää pöytää. "Antakaa hevosten löytää oma rytminsä ja valakaa niihin rohkeutta nämä ensimmäiset hypyt."

Emily halusi juosta ja kirkua onnesta. Huomenna se olisi vain hän, Tico, maastoesteiden vaativa rata ja tuulen humina korvissa. Ei mitään muuta. Sydän sykki ajatukselle miltein kivuliaasti. 
"Ei, eiköhän tästä selviä." Sitten hän koputti bexin päätä. 

"Koputa äkkiä puut-" Bex nauroi tajuten vasta liian myöhään, että juuri sen takia Emily oli hänen päätään käynyt koputtamassa. "Jumalauta Randall!" Hän rääkäisi ja jahtasi toista kenttäratsastajaa käsi koholla voidakseen hutkia naista.
"Kun teillä on kerran noin paljon virtaa, saatte luvan juosta radan vielä toiseen kertaan tänään ennenkö minä lähden hotellille, niin ehditte kysyä jos uusia asioita tulee mieleen", Gina nauroi seuratessaan kahden ratsastajan perässä vehreällä nurmella kohti radan kolmatta estettä, joka oli pienen tekokummun päällä oleva tukki.

"Minä juoksen vain väkivaltaa karkuun!" Emily huusi Ginalle, nauraen ja pysähtyi lopulta. 

"Sinä aloitit!" Bex syytti nauraen, mutta nainen luopui Emilyn jahtaamisesta kun kolmas este lähestyi. Hän mittaili jälleen kerran katseellaan pientä kumpua, jonka päälle he joutuisivat kiipeämään hypätäkseen tukin.
"Tämä sotkee Dianan rytmin täysin, eikö?" Hän kysyi huokaisten valmentajalta, joka oli pysynyt yllättävän hyvin heidän tahdissaan siitä huolimatta, että he olivat kipittäneet ympäriinsä.
"Sen on tarkoitus sotkea kaikkien hevosten rytmi", Gina korjasi. "Ensimmäinen este, jota ette voi lähestyä nelissä. Kiinnittäkää huomiota siihen, että tuotte hevosenne hyvässä tasapainossa lähestymiseen, sillä seuraava yhdistelmä menee hetkessä päin helvettiä, jos saatte hevosenne epäröimään jo tässä. Minä ottaisin mieluummin viisi askelta liian aikaisin kootumpaan laukkaan kuin yhden askeleen liian myöhään."

"Sinä käskit koputtamaan puuta." Emily korjasi ja kirjasi sen ylös. Hän tiesi sen kyllä että tahti menisi tässä, mutta hän luotti hevoseen. Ticon säädeltävyys oli omaa luokkaansa ja ketteryys myös. 
He pärjäisivät kuten aina, piste.

Bex nyökkäili Ginan puheen tahdissa ja naputteli nopeasti muistiinpanon esteelle. Tasapaino, tasapaino ja tasapaino, kuten aina ennenkin. Tärkein sääntö yhdistelmille ja haastavammille, teknisille esteille. Ei mitään uutta auringon alla. Matka jatkui kohti läheistä yhdistelmää, jossa kaksi muuria olivat 90-asteen kulmassa toisistaan, ja ensimmäinen hypättiin alamäkeen.
"Me suunnittelemme lyhyttä tietä, eikö vain?" Gina varmisti hyväntuulisesti kahdelta ratsastajalta. Täytyihän naisten laskea askeleet pidemmällekin reitille, mutta hän oletti molempien lähestyvän koitosta ainakin sillä ajatuksella, ettei vaihtoehtoisia reittejä jouduttaisi hyödyntämään. Bex harppoi jo laskemaan askelia kahden muurin välille, kun Gina seurasi puuhia vierestä arvioiden esteyhdistelmää silmät siristyen. Nainen helähti nauramaan hetkeä myöhemmin, saaden Bexin vilkaisemaan kummissaan suuntaansa.
"Täytyy nostaa hattua ratamestarille. Tämä on nerokas haaste tässä kohtaa rataa", hän virnisti. "Hyppäätte alamäkeen ja käännytte jyrkästi vasemmalle. Kuka arvaa, mikä ongelmaksenne muodostuu?" Vasta radalle päässeet, äärimmäisen innokkaat, energiset ja usein vahvoiksi tässä kohtaa käyvät hevoset jatkamassa suoraan alamäkeen vasemman käännöksen sijaan, tietenkin. Bexkin keksi sen katsoessaan hetken esteitä.
"Ja tätä kutsuttiin ratsastettavissa olevaksi radaksi", Bex puhahti Emilylle silmiään pyöräyttäen, vaikka katseessa loistikin puhdas into. Eihän tämä olisi hauskaa, jos heille ei tarjottaisi haasteita.

Emily oli jäänyt katselemaan esteitä kauempaa, hahmottaakseen kokonaisuutta hetken. 
"Se on ratsastettavissa." Hän korjasi Bexin puheita, laskien askelia ja pyörähti ympäri kohdassa jossa viimeistään pitäisi saada hevosen nenänä ja kroppa mieluusti suorana uuteen suuntaan. 
"Täysin."

"Luojan kiitos minulla on Diana eikä Java. Java puskisi tässä kohtaa niin helposti pohjetta vastaan", Bex pudisteli päätään ja laski askeleet vielä kertaalleen esteiden välissä hahmottaakseen yhdistelmän varmasti oikein. Gina seurasi puuhia sivummalta huvittuneena. Niin paljon kuin Bex pomppikin ympyrää ja Emily valitti moisesta, kun kaksikon laski töihin, ne tehtiin kunnolla.
"Nämähän voi hypätä kulmassa, eikö?" Bex varmisti kääntyen katsomaan Ginan suuntaan. "Helpottaisi terävää käännöstä, jos tulisi jo valmiiksi vähän vasemmalle kääntyneenä, ja hyppäisi seuraavan taas viistona oikealle."
"Ehdottomasti. Älkää tulko liian jyrkässä kulmassa, mutta näitä ette voi hypätä suorana jos meinaatte lyhyen tien ratsastaa. Jos tulette ensimmäisen suorana, ratsastakaa suosiolla laajalla kaarteella pitkää reittiä pitkin, älkääkä edes yrittäkö suoraa tietä. Teillä on ketterät hevoset, mutta jos pakotatte ne kiepahtamaan kolikon päällä tuossa pisteessä 90-astetta, joudutte tekemään paljon enemmän töitä koko loppuradan", Gina totesi katsellen hetken esteitä. Bex päätyi mittaamaan askeleet pidemmällekin vaihtoehdolle, sillä varasuunnitelma täytyi aina olla, ja vilkaisi sen jälkeen Emilyä.
"Toivottavasti satuorisi ei jää patsastelemaan paikoilleen, kun tässähän olisi sille sopiva linna", Bex kiusasi taputtaen toista muuria kädellään.

Emily oli aiemmin jo katsellut sen varareitin, nyt hän keskittyisi siihen miten aikoi ratsastaa. 
"Ticotaco tietää että se saa patsastella maalissa niin paljon kuin haluaa." Hän vastasi hymyillen. 

"Hyvä että se tietää sen, muuten voisi mennä jännäksi", Bex naurahti. Kun hänkin sai tarpeekseen yhdistelmän tutkimisesta, matka saattoi jatkua kohti kapeaa tarkkuusestettä, joka olisi helppo, jos kiertäisi puun ympäri pidempää tietä. Jos oikaisi suorinta reittiä keskellä rataa kasvavan lehtipuun viereltä, lähestyminen kapealle tarkkuusesteelle olisi tiukka.
"Diana tulee vihaamaan tätä", Bex huomioi katsellessaan estettä.
"Tico on näppärä tarkkuusesteillä, eikö?" Gina varmisti.

Emily vilkaisi Bexiä ja hymyili leveästi. 
"Tico rakastaa tätä." Tämä este olisi se hetki kun Tico tajuaisi ettei enää leikitty. Viimeistään, jos se ei oivaltaisi sitä jo aiemmalla. 
"Se on yllättävän ketterä liikkeissään. Yleensä se on hyvä asia." Kun se testasi uutta hoitajaa, se eri ollut hyvä asia. 

"No, sinulla ja Ticolla ei siis ole huolen häivää. Suoraa tietä vain, hyvin pohkeen välissä ja liitelette jo seuraavalle", Gina totesi naurahtaen. "Sinä sen sijaan", hän mulkaisi leikillään Bexiä, joka tuijotti estettä tiukasti. "Jos Diana valuu aiemmalla yhtään vasten pohjetta, kannattaa kiertää tuo puu." Bex nyökkäsi tietäen sen itsekin todeksi, mutta oli hyvä saada varmistus kokeneelta kilparatsastajalta, joka tiesi tarkalleen tällaisten ratojen kompakohdat.
"Larissa olisi varmasti eri mieltä Ticon ketteryydestä", Bex virnisti, kun este jäi taakse ja he kävelivät kohti seuraavaa, puiden keskellä pujottelua vaativaa kolmen kapean ja kulmittain hypättävän esteen yhdistelmää.

"Larissan takia minä sanoinkin että se on yleensä hyvä asia." Emily puuskahti hiljaa ja pyöräytti silmiään kevyesti.
"Niin, Tico siis testaa edelleen uutta hoitajaa. Tavoilla jotka saavat minut toivomaan että voisin tehdä siitä suteja."

"Jospa nyt ei muuteta ketään sudeiksi", Gina naurahti. "Täytyyhän sitä välillä testata, onko ratsastaja sen arvoinen, että saa istua satulassa." Bexiä moinen kuvaus lähinnä nauratti, sillä Tico oli hänen mielestään vienyt testaamisen aivan uudelle tasolle. No, ainakin Larissa oli saanut tehokurssin istunnasta viimeisen kuukauden aikana.

"Gina. Testaaminen ja täydellisen turha dramaattinen perseily ovat eri asioita." Larissa-parka. Urhoollisesti valittamatta tyttö silti kesti.

Gina kohotti kulmaansa.
"Emilyn erottelu on oikein paikkansapitävä", Bex vahvisti nyökäten. Tico tosiaankin sähläsi ihan omiaan.
"Vai sellaisen mestarin olet itsellesi hankkinut. Kunhan Tico ei testaa sinua huomenna täällä, kaikki menee hyvin", Gina naurahti.

"Se aasi teki minulle samaa kun oli nuori. Kun aloitin sen kanssa." Emily puuskahti ja pudisteli päätään. 
"Ei se enää sitä tee, mutta uudet ihmiset satulassa kaivavat siitä esiin demonin."

"Oi ei. Paras siis toivoa, ettet joudu enää montaa kertaa vaihtamaan Ticon hoitajaa", Gina naurahti. Ei kuulostanut kovinkaan hyvältä kenenkään kannalta, että kilparatsu osoitti mieltään uudesta ihmisestä selässään.

"Koeaika alkaa olla päättymässä ja minulla ei ole ainakaan nyt syytä irtisanoa ketään. "Larissa pärjäsi hyvin ja ei valittanut maalisudin tempuista, joten kaikki hyvin. 

"Hyvä niin", Gina naurahti. Uusien työntekijöiden etsiminen oli tuskaa, kuten hän oli saanut todeta Bexin palattua takaisin Edgerlyn leipiin. Ei hän voinut naista siitä syyttää, sillä se oli ainoa oikea ratkaisu Bexin puolelta, mutta se oli jättänyt heille kolon ratsastajiin kotitallilla.
"Kiinnittäkää huomiota puihin ja niiden sijaintiin", Gina huomautti kun he lähestyivät kolmen kapean ja kulmittain sijoitetun esteen yhdistelmää. "Te tiedätte, missä esteet ovat niiden takana, kun pujottelette puiden lomasta, mutta hevosille ne tulevat yllättäen. Joten keskittykää valmistelemaan hevosenne kunnolla."

Emilyä hymyilytti Ginan sanat. Tuo taisi tietää mistä piti. 
"Siinäs kuulit Bex. Keskity."

"Minun keskittymiseni on rautainen", nainen virnisti arvioidessaan hetken esteitä kauempaa, ennenkö palasi mittaamaan askelilla etäisyyksiä. Hänen täytyisi muistaa ne ulkoa huomenna, joten parempi vain kävellä uudestaan ja uudestaan.
"Huolehdi sinä vain itsestäsi, Emily", Bex naurahti. "Hengitämme Dianan kanssa niskaanne."

"Ette koulupisteiden jälkeen." Emily yskäisi nyrkkiinsä hymyillen. Kiusantekoa se vain oli. 
"Oletko jo painanut tämän paksuun kalloosi?"

"Katsotaan huomisen jälkeen, kun meillä on puhdas rata ja te otatte Ticon kanssa aikavirheitä", Bex uhosi nauraen ja käveli suoran reitin vielä kertaalleen Ginan tarjotessa omia huomioitaan siinä sivussa.
"Jep, mennään. Pääsemme pian rypemään veteen", lyhyt nainen virnisti. Gina pudisteli päätään. Tietenkin Bex piti vesiesteissä rypemisestä. Valtava pöytä ei varsinaisesti vaatinut sen enempää huomioita, mutta ensimmäinen hyppy veteen valtavan, avoimen pystyn kautta sai Bexin pysähtymään. Diana ei pitänyt vedestä, eikä se auttanut, että tamma näkisi veden esteen altakin.
"Ainakin pääsette järveen ennen varsinaista vesikompleksia", Gina totesi antaessaan Bexin pohtia estettä kaikessa rauhassa. "Ratsastat vain voimakkaasti ja varmasti, niin selviätte hyvin Dianan kanssa. Mitä luulet Ticon pitävän jalkojen kastelusta, Emily?"

Emily mittaili estettä, asteli lähelle ja katsoi alas. 
"Ei se oikeastaan sano siihen mitään. Se on siitä mukava, oppinut vuosien varrella siihen että minä yleensä tiedän paremmin. Tässä vain ajatus eteenpäin ja mieluiten Ticon ajatukset myös, niin ei pitäisi olla ongelmaa."

”Hyvä, se kuulostaa toimivalta strategialta. Seuraavaa kohti?” Gina kysyi ja Bex nyökkäsi. Ei tässä yksittäisessä esteessä muuta pahaa olisi kuin se, miten avoin este oli ja laskeutuminen veteen. Seuraavat esteet olisivat todellinen koitos, kun hyppynä olisi massiivinen tukki ja pitkä pudotus veteen, sen jälkeen kapea tarkkuuseste vedessä ja toinen perkele ylöshypätessä. Heidän Burghleyn suorituksensa oli melkein kaatunut moiseen yhdistelmään edellisenä kesänä.
”Kolmasosa rataakin jo melkein takana”, Gina naurahti vilkuillessaan alati lähestyviä vesiesteitä. Hän ei aikonut kahlata veteen, mutta Bex ei paljoa kainostellut harppoessaan kumisaappaillaan keskelle järveä.
”Muistakaa sitten, että tämä on Badmintonin katsotuin kohta. Ette tule näkemään ympärillenne, kun ihmisiä on pakkautuneina koko tämän kaarteen matkalle”, Gina huomautti. Bex vilkaisi ympärilleen rataa rajaavia valkoisia naruja kohden. Niin. Yleisökin vielä. Se jos mikä olisi häiriötekijä kaiken muun ohella.

Emily ei aikonut pelätä sitä kohtaa. Tico ei vihannut tai pelännyt vettä ja se loisti tarkkuusesteillä. Kaikki olisi loistavasti, kuten aina ennenkin. Mikään ei muuttuisi. 
He pärjäisivät. 
Sitten alahuulta melkein alkoi väpättää ja hän peitti suun kädellään, kuunnellen vain Ginan sanoja. 

Bex kahlasi vedessä katselemassa esteitä iloisesti joka kulmasta, sillä mitä enemmän hän tuijotti, sitä vähemmän haaste pelotti. Onneksi Gina oli maininnut yleisön, sillä se olisi yllättänyt hänet muutoin huomenna, eikä hän halunnut yhtäkään ylimääräistä yllätystä maastoradalleen. Ei, kun oli selvää, että jossakin kohtaa rataa hän joutuisi tekemään yllättävän ratkaisun kuitenkin, kun suunnitelmat eivät pitäisi.
"Emily hei!" Bex huikkasi ja hetkeä myöhemmin roiskaisi kylmää vettä Emilyä kohti. "Ei uida huomenna, jooko?" Tänään hän voisi sen sijaan roiskia vettä Emilyn niskaan. Gina peruutti kauemmas järven rannasta välttyäkseen kastumasta pisarankaan vertaa.

Emily oli ratsastanut Badmintonissa ennenkin, joten yleisö ei tulisi hänelle huomenna yllätyksenä. 
"Jumalauta!" Hän älähti ja heitti muistivihkonsa maalle. 
"Vihossani on nyt vettä! Minä tapan sinut Hale!"

Bex ratkesi nauramaan moista reaktiota - ei hän nyt niin paljoa vettä ollut Emilyn suuntaan roiskaissut, ihan turha kiljua.
"Sinä ketään tapa", nainen nauroi kömpien rannalle, jota he huomenna hyppäisivät ylöspäin. "Vähän vain virkistin sinua, että jaksat keskittyä vielä loppuradankin!"

"Tapan! Tuolla on kymmeniä ratoja ja kaikki hyödyllisiä, minä... ARGH sinä olet rasittava!" Ja hän loiskaisi kunnolla vettä Bexin päälle.

"Aika keskittyä tähän rataa eikä kymmeniin muihin!" Bex nauroi vastaukseksi ja kun tunsi veden kasvoillaan, kosti loiskaisemalla kunnolla takaisin. Onneksi takki piti vettä ja puhelin oli vedenpitävässä taskussa turvassa.
"Lapset lapset, jos nyt ei hankita flunssaa huomiselle", Gina huikkasi nauraen kuivalta maalta. Hyvä, etteivät ratsastajat jääneet murehtimaan vesiesteiden haasteita liikoja, vaikka selvästi olivatkin kiinnittäneet niihin huomioita. Parempi kun muistoksi huomiselle tästä yhdistelmästä jäisi naurua eikä kaihertavaa epävarmuutta.

"Minä tarvitsen niitä vielä, helvetin vastuuntunnoton idiootti!" Emily ärähti ja kahlasi ylös, puhisten kiukusta. 
"Zoe saa lukita sinut rekkaan.

"Zoe minua mihinkään lukitse", Bex virnisti ja kahlasi itsekin rantaan. Hän katsoi vielä kertaalleen esteitä, merkitsi muutaman huomion puhelimeensa ja jatkoi matkaa esteiltä toisille. Gina ei ottanut paljoakaan kantaa muutamaan seuraavaan esteeseen, sillä ratsastajat olivat loistavasti töidensä tasalla, mutta Outlander yhdistelmä sai hänetkin pysähtymään ja tuijottamaan pitkään.
"Luulen, että meillä on voittaja radan haastavimmaksi kohdaksi", Gina totesi katsellessaan ensin yksittäistä kulmaa, sitä seuraavaa jyrkkää ylämäkeä ja pystyä, ja sen jälkeen kahden oikean kulman sarjaa. Bexkin hiljeni, kun keskittyi tuijottamaan haastetta, joka heillä oli edessään.

"Zoen pitäisi." Emily katsoi eteensä, sitä kuolettavaa yhdistelmää ja istui alas. Tätä pitäisi vain tuijottaa hetki. Hän usein vain katsoi pitkään, laski askeleet ja siinä se. 

Hiljaisuuden rikkoi lopulta Bexin kysymys.
"Mitään vinkkejä?" Nainen oli valmis taklaamaan haasteen kuten minkä tahansa muunkin, sillä niin tässä lajissa pärjättiin, mutta olisi ollut kerrassaan typerää jättää käyttämättä mahdollisuus lainata muiden aivoja, kun tilaisuus tarjoutui.
"Tarvitsette hyvän tasapainon hevoselle. Mieluummin jälleen hidas, pitkä lähestyminen kuin kiirehtiminen. Kerätkää hevosenne kunnolla allenne ja rehellisesti pohkeiden väliin. Huolellisuutta, rauhallisuutta ja kunnon valmistautuminen ennen ja jälkeen. Pitäkää hevosenne hereillä ja jalan edessä koko sarjan läpi." Bex nyökkäili Ginan puheen tahdissa ja lähti kävelemään etäisyyksiä, korjaten hieman aiempia muistiinpanojaan etäisyyksistä. Onneksi Diana hyppäsi kulmat yleensä siististi, vaikka tarkkuusesteet vaativatkin enemmän töitä.

Emily istui ja tuijotti, käsi suun edessä. Aiempi huulenväpinä oli palannut ja nyt hän oli aika varma, että häntä oksetti. Joten jos hän vain tuijottaisi tätä hetken, se porautuisi aivoihin ja muutuisi helpommaksi. 

Gina vilkaisi huvittuneena tarmokkaasti tarpovaa Bexiä ja paikoillaan istuvaa Emilyä. Ratsastajilla tosiaankin oli aivan erilainen tapa lähestyä maastoradan haasteita. Bex tarkisti askeliaan, opetteli niitä ulkoa ja nautti siitä, kun pääsi esteiden lähelle. Emily istui ja katsoi, työskennellen selkeästi enemmän mielessään kuin jaloillaan.
"Sinulla ja Ticolla on monta kilpailua takana, tässä yhdistelmässä ei ole mitään, mitä ette olisi jo nähneet ja suorittaneet ennenkin", Gina huomautti hiljaisella äänellä katsellessaan uhkaavaa yhdistelmää.

Emily tiesi että olisi vain typerää tarpoa tänään jalat helliksi ja kipeiksi. Hän osasi laskea askeleet kerralla ja loppu oli vain ajattelua, jonka saattoi suorittaa myös paikaltaan. Hän vilkaisi Ginaa ja nyökkäsi. Jep, ei mitään hätää. Hienosti se menisi. 
Kun se olisikin johtunut siitä.

Bex hihkaisi kysymyksen olkansa yli harppoessaan esteiden väliä, ja Gina vastasi hetken pohdittuaan. Oli helppo antaa neuvoja Bexille, kun tunsi sekä hevosen että ratsastajan niin hyvin. Hän oli valmentanut ratsukkoa jo lähes vuoden. Hän tiesi ratsukon heikkoudet lähes paremmin kuin ratsastaja itse.
"Valmis jatkamaan eteenpäin?" Gina kysäisi Emilyltä miettien, pitäisikö hänen kannustaa ratsastajaa hieman enemmän. Emily tuntui vetäytyvän mieleensä, mutta ehkä se oli vain naisen tapa vastata haasteeseen.

Se oli Emilyn tapa reagoida maailmaan, etenkin kun paikalla oli hölösuu Bex, jonka ei tarvitsisi tietää kaikesta kaikkea. Hän nousi ylös ja nyökkäsi, lähtien eteenpäin. Epävarmuuden radasta olisi kestänyt mutta miksi piti oksettaa nyt?

Bex harppoi ilolla edellä kohti valtavaa neljästä hirrestä rakennettua trippeliä, ja siitä eteenpäin kolmen esteen vesiyhdistelmälle. Gina tarjosi neuvojaan ja vinkkejään silloin kun jotakin tuli mieleen tai häneltä kysyttiin jotakin, mutta lähinnä nainen antoi ratsastajien työskennellä omaan tahtiinsa. Neljän kapean kulman ja tarkkuusesteen yhdistelmä Shogun Hollowssa sai heidät taas pysähtymään pidemmäksi hetkeksi, ja Ginan ihailemaan ratasuunnittelijan työpanosta. Tämä olisi ollut oikein mukava rata ratsastettavaksi itsekin, siinä olisi ollut loistavasti haastetta kenelle tahansa.
"Täällä tulee paljon ohiratsastuksia", Gina huomioi katsoessaan yhä energisenä hyppelehtivää Bexiä, joka arvioi esteiden kulmia ja maaston viettävyyttä yrittäessään ennakoida, mihin suuntaan Diana olisi taipuvainen seilaamaan esteiden välissä.

Emily seurasi perässä vähän hiljaisempana nyt. Ginan sanoille hän naurahti ja oli sanomassa jotain, mutta päätyi oksentamaan lounaansa keskelle rataa. 
Hieno tyttö. Ehkä hän ei olisi ainoa. 

Gina irvisti myötätuntoisena naiselle, jonka vatsa oli kääntynyt väärinpäin.
"Veditkö eilen hotellin minibaarin tyhjäksi?" Bex kiusasi kauempaa, vaikka huoli välähtikin meripihkan sävyisissä silmissä. Emilyparka.

"T-turpa kiinni." Emily sihahti Bexille ja kaivoi laukustaan vesipullon, huuhdellen suunsa. Hän ei tosiaan joisi kisapäivien välissä. 

Tuskinpa kukaan sitä oikeasti olisi olettanutkaan, mutta se oli tuntunut sopivalta tavalta keventää tunnelmaa. Tai sitten ei. Ehkä hän antaisi Emilylle hieman enemmän tilaa ja aikaa. Nainen kääntyi keskittymään takaisin haastavaan neljän esteen yhdistelmään.
"Parempi?" Gina kysyi Emilyltä katsellessaan esteiden suuntaan.

Emily irvisti hieman ja otti toisen kulauksen vettä. 
"mmm, on, kaikki on hyvin, jatka." Tämä ei liity mitenkään siihen mistä valitin sinulle aiemmin keväällä, ei, kaikki on loistavasti.

"Olet aivan liian kokenut ratsastaja jännittääksesi näin paljon pelkällä kävelykerralla", Gina huomioi katse edelleen Bexin selässä, kun nainen pomppi esteiden välissä, hakien eri kulmauksia esteille.

Emily vilkaisi Ginaa kulmiensa alta. 
"En minä jännitä. Mutta kaikki on hyvin, ihan totta. Rankka kevät, se menee ohi."

"Jos väität niin", nainen myöntyi, "mutta olen tässä, jos tahdot puhua." Hän oli olettanut Emilyn selvittäneen päänsä edellisen keskustelun jälkeen, kun nainen oli kisannut hienosti hevosillaan tähänkin asti, mutta ehkä kaikki ei ollut vielä aivan niin selvillä kuin Emily olisi toivonut.

Kaikki ei tosiaan ollut ihan niin selvänä vielä, mutta kaikki oli paljon paremmin. Emily vilkaisi Bexin suuntaan, lähinnä varmistaakseen että taskukokoinen katastrofi oli kaukana. 
"Vaikea kevät. En tiedä miksi se iski juuri nyt. Ehkä se ei auta että tuo yksi ajaa minut hulluksi. Saan rohkaisevan halauksen ja pusun, olen kunnossa taas. En sinulta. Enkä Bexiltä." Piti torjua mahdolliset näsäviisaat heitot. Ei nyt.

"Ota illasta aikaa hetkeksi itsellesi", Gina vastasi myötätuntoisena. Emilyn täytyisi huomenna olla terävimmillään, tapahtui tänään mitä tahansa. Kenties nainen tarvitsisi hetken taukoa ihan kaikista.
"Sinähän olet hotellissa yötä, etkö?" Nainen varmisti. "Nauti siitä, ettet ole kisa-alueella ja unohda hetkeksi kokonaan, mitä huomenna on edessä. Heräät aamulla valmiina tähän koitokseen, se on varmaa."

Emily katsoi naistan hetken ja nyökkäsi. Hän ei ollut täällä yötä, kuten kaikki halusivat muistuttaa. Mieli teki väittää vastaan, koska rutiini, mutta hän vain nyökkäsi. 
"Kiitos. mennään. Mitä nopeammin tämä on kävelty, sitä nopeammin saan bexin käsistäni."

"Tehdään niin", Gina vastasi lähtien liikkumaan Bexin suuntaan. Nainen näytti valmiilta yhdistelmän kanssa, kun kuikuili jo eteenpäin kohti seuraavia esteitä. Jälleen kerran he saattoivat vain ohittaa yksittäiset esteet muutamalla huomiolla, mutta kaksi jäljelläolevaa yhdistelmää saivat hetken pysähdyksen. Lähinnä, jotta Gina ehti kertoa oman näkemyksensä siitä, miten haasteisiin kannattaisi vastata, ja Bex ehti pomppia askelvälit oppiakseen ne helpommin ulkoa.
"Ja viimeisen esteen hyppäättekin katsomon huudon sekaan, joten onnea. Huomenna, kun tulette tähän pisteeseen, olette maalissa", Gina naurahti astellessaan maalilinjan yli. "Lupaan olla teitä molempia vastassa. Jos mokaatte radalla, juoskaa heti karkuun kun jalkanne osuvat maahan, tai kastutte."

Emily veti henkeä astellessaan sen yli. Huomenna hän oliti tässä ja ylpeä suorituksestaan. Varmasti olisi. Hän vilkaisi kelloa. 
"Lupaan juosta. Minä palaan nyt takaisin, että pääsen kentälle ja hotellille." Se oma rauha kuulosti hyvältä.

"Selvä. Huomiseen", Gina toivotti. Bex vilkutti kättään naiselle ennen kuin raahasi Ginan kohti markkinakojuja jälleen kerran. Valmentaja saisi luvan valvoa hänen verryttelyään, kun hän liikuttaisi Dianan kevyesti tänään, mutta vielä ei ollut sen aika. Ensin he kävisivät kurkkimassa, millaisia pisteitä tänään koulunsa ratsastaneet olivat saaneet - eli kuinka paljon alemmas he putoaisivat tuloslistalla ennen huomista lähtöä. Olihan Bexilläkin sentään jonkin sortin suunnitelma päivänsä kulkuun, vaikka Zoe miten moista epäilisi.

Emily pyytäisi ne tiedot Zoelta, joka tietäisi asiat kuitenkin. Hän taapersi hevosrekalle ja oksensi siellä ämpäriin kaikessa rauhassa. Hyi helvetti-

Zoe palasi hevosrekalle varhemmin kuin oli odottanut. Larissa oli tahtonut mennä kokemaan kisapaikan vilinää hevoset hoidettuaan, eikä hän ollut viitsinyt jäädä norkoilemaan tallissa nuokkuvien hevosten lähelle. Molemmat olivat oikein tyytyväisiä ja rauhallisia nyhtäessään heinää verkoistaan, joten parempi antaa kahden onnellisen hevosen olla itsekseen.
"Emily?" Zoe kysyi astuessaan sisään hevosrekan asuinpuolelle. "Kaikki okei?" Ehkä se oli hieman turha kysymys, kun Emilyllä oli ämpäri mukanaan, mutta mitäpä muutakaan hän olisi voinut sanoa.

Emily vilkaisi Zoea sieltä ämpärin takaa ja nielaisi. 
"... Minä kuolen. En luota itseeni yhtään."

Zoe istui alas pöydän ympärillä olevalle sohvalle ja pudisti päätään katsellessaan Emilyä.
"Sinä et kuole yhtään mihinkään. Ei se nyt noin pahalta maastoesteradalta näyttänyt. Mitään syytä menettää itseluottamustasi nyt. Ratsastit huippuhienon tuloksen eilen."

"Ei se rata ollutkaan paha. Olen ratsastanut sellaisia ennenkin. Mutta..." Emily veti syvään henkeä. 
"En tiedä. Pitäisi ratsastaa Tico ja en haluaisi hermostuttaa sitä."

"Sinulla on aikaa", Zoe vakuutti vilkaisten kelloaan. Eiväthän kentät olleet vielä edes käytössä, kun kouluratoja vasta pääteltiin ja kenttiä tyhjennettiin illan vapaata käyttöä varten.
"Voit ratsastaa Ticon vaikka vasta kahdeksalta illalla. Voit ottaa päiväunet tässä välissä tai katsoa elokuvia. Ei sinun nyt tarvitse mennä sitä hermostuttamaan", hoitaja pohti. "Miksi edes hermoilet?"

Emily laski ämpärin kädestään ja otti kulauksen vettä. 
"En tiedä. Ehkä nyt minulla on ensimmäistä kertaa aikaa jännittää tätä. Aiemmin jännitin ja pelkäsin sitä hetkeä kun tämä kaikki on ohi ja pitää palata kotiin."

"Voi Emily", hän pudisti päätään. Naisparka. "Paras tottua tuohon jännitykseen, sillä se ei helposti siirry sivuun." Tai siltä hänestä ainakin tuntui, eikä hän edes ratsastanut kilpaa.
"Eipä sillä, että sinun tarvitsisi jännittää. Olette treenanneet tätä varten kuukausia Ticon kanssa. Tai oikeastaan vuosia. Sinulla ei ole enää mitään syytä hermoilulle. Lähdette huomenna radalle tekemään parhaan suorituksen, minkä voitte, ja siinä se."

"Bex ei auta yhtään. Tapan hänet. Hän--- en kestä sitä liikkumista kokoajan!" Emily ärähti ja haroi hiuksiaan. 
"Ja eikö hän ole koskaan hiljaa? Sekuntiakaan?"

"Ei", Zoe pudisti jälleen päätään. "Hän on kuin ADHD-lapsi sokerihumalassa juotuaan kolme litraa energiajuomia. Tervetuloa minun elämääni."

"Sinä saat palkkaa siitä." Emily totesi luovuttaneena. Hän ei saanut edes nimenomaan siitä palkkaa. 
"Sinulle pitäisi kyllä maksaa enemmän."

"Minä saan palkkaa siitä, että hevoset ovat valmiina varustettuina ja näyttävät edustuskelpoisilta, kun lähtevät radalle. Ja siitä, että hevoset ovat tyytyväisiä, ruokittuja ja hyvin hoidettuja. Minulle ei vastoin yleistä käsitystä makseta siitä, että kuuntelen Bexiä ja toimin hänen lapsenvahtinaan", Zoe korjasi silmät siristyen. Bex oli harvinaisen rasittavaa seuraa kilpailuissa, jos oli itse kisaamassa. Pelkkänä katsojana nainen olisi varmasti ollut miellyttävämpi seuralainen.

Emily huokaisi ja nosti kädet ilmaan. 
"Jos... Jos minä nukun ihan hetken?" Nainen näytti siltä että se tekisi hyvää.

"Nuku", Zoe myötäili nyökkäyksen kera. Siitä ei voisi olla kuin hyötyä Emilylle. "Alasänky on minun, tee olosi kotoisaksi. Minä herätän, jos sinua kaivataan johonkin ja siihen asti pidän muut poissa kimpustasi." Vaikka tuskinpa kukaan olisi hetkeen palaamassa. Gina kiertäisi ilolla muiden ratsastajien seassa vaihtamassa kuulumisia ja Bex seuraisi kannoilla kuin orpo koiranpentu, eikä Larissa varmasti luopuisi mahdollisuudesta juoksennella ihmisvilinässä.

Emily polkaisi kengät jalastaan ja riisui takin päältään. Siinä tuli kieltämättä kotoisa olo, melkein kuin olisi taas ollut siinä Zoen sohvalla. 
"Kiitos..."

Zoe hymyili pehmeästi naiselle.
"Nuku hyvin", hän toivotti ja veti väliovea kiinni, jotta kaikki äänet etuosasta eivät kantautuisi pieneen tilaan, jonka sai jopa hämäräksi päiväsaikaankin. Zoe syventyi papereihinsa, lähetti muutaman viestin Maybelle ja päivitti lopulliset tulokset Charlesin tietoon, kun jälkimmäinenkin koulujaos sai ratansa ratsastettua loppuun asti. Hänen arvauksensa oli ollut oikea, sillä kukaan kisa-alueelle levittäytyneistä tiimin porukasta ei ilmestynyt hevosrekalle, mutta Bristolia tutkimassa ollut Lexa ilmestyi naposteltavia mukanaan. Zoe sulloi ne asuintilan kaapistoon tietäen, että niille olisi tarvetta illalla, kun hän ja Larissa istuisivat pöydän ääressä ja kävisivät seuraavan päivän aikataulujaan läpi. Lexa kurkisti varoen välioven taakse ja lämmin hymy huulillaan hipsutteli sukkasiltaan alasängyn vierelle. Ei sänkyä voinut varsinaisesti leveänä pitää, mutta kyllä hän mahtuisi varovaisesti ujuttamaan itsensä ihan sängyn reunalle ja kietomaan torkkuvan naisen halaukseensa.

Emily ei tiennyt miten kauan hän oikein nukkui ja havahtui vain puolittain kun joku veti häntä lähemmäs. 
"Hei kulta..." Hän ynisi hiljaa kun tunnisti tutun tuoksun, edelleen silmät kiinni.

"Hei rakas", Lexa vastasi hiljaa hipaisten huulillaan punaisten hiusten peittämää päälakea. "Lepää vain, ei ole mitään kiirettä vielä nousta." Zoe oli vannonut, ettei Emilyä tarvinnut repiä ylös tässä silmänräpäyksessä.

Emily painui lähemmäs ja haparoi kädestä kiinni. 
"Eikö?" Ääni ainakin oli unelias.

"Ei", Lexa vakuutti pehmeästi ja puristi hellästi Emilyn kättä. "Minä olen tässä kun heräät." Ei hänellä ollut mitään muutakaan paikkaa, mihin suunnata. Emilyn luona oli aina paras paikka.

Kenttäratsastaja puristi kättä tiukasti ja toisti puoliksi mutisen Lexan lupauksen. Hän antoi itsensä nukkua vielä hetken.

Lexa sulki omatkin silmänsä, vaikka uni ei koskaan saapunutkaan. Hän oli oikein tyytyväinen ihan vain siitä, että saattoi makoilla Emilyn vierellä ja lepuuttaa hetken jalkojaan, joilla oli tullut käveltyä valtavasti aamupäivän mittaan. Kuka olisikaan uskonut, miten paljon Bristolissa oli nähtävää? Hän silitteli kaikessa rauhassa Emilyn selkää ja pohti, millaisille leteille väkertäisi naisen hiukset illaksi.

Emily havahtui vasta hyvän tovin kuluttua itsekseen. Sinisten silmien raotuttua hän kääntyi hieman, hymyillen hellästi. Maailma oli niin paljon parempi paikka juuri nyt kuin se oli ollut ennen unia.

"Huomenta rakas", Lexa tervehti pehmeästi ja hipaisi huulillaan Emilyn otsaa. "Parempi mieli?" Zoe oli sanonut naisen kaivanneen päiväunia raskaan aamupäivän jäljiltä.

Ainakin kasvoilla viipyi edelleen hymy. 
"On, paljon parempi." miksi ei olisi?päiväunet Lexan kainalossa olivat parasta. 
"Millainen päiväsi oli?"

Se sai Lexan hymyilemään leveämmin naiselle kyljessään. Hyvä niin.
"Jännittävä. Bristol oli kovin jännittävä kaupunki", hän totesi. "Paljon nähtävää ja käveltävää. Mutta sain muutamia ihania kuvia."

"Niinkö? Voidaanko katsoa niitä ylihuomenna?" Jos he ehtisivät. Lexan oli pitänyt siinä vaiheessa käyttäytyä viikon. 
"Hyvä ettei ollut tylsää."

"Katsotaan vain", nainen lupasi hymyillen. He voisivat katsoa kuvia milloin tahansa, ja hän voisi kertoa seikkailuistaan perinteisessä englantilaisessa kaupungissa.
"Ei suinkaan. Osaan pitää itseni kiireisenä, kun tarjolla on niin paljon nähtävää", Lexa naurahti pehmeästi. Hänen oli ollut pakkokin, ettei hän ollut antanut periksi halulle tulla viettämään koko päivä kisa-alueelle Emilyn tielle. Emilyn piti saada keskittyä töihinsä ilman, että hän oli eksymässä ja katoamassa väkijoukkoon ja unohtumassa ihastelemaan pestävää hevosta tai remmissä kulkevaa koiraa.

Emily hengitti onnellisena. Miten se oli edes mahdollista? Hän ei tiennyt. 
"Se on hyvä. Huomenna voit käyttää päiväsi maastoratoihin. Mihin tulet katsomaan?"

"Minä käytän, ehdottomasti", nainen lupasi. Tietenkin, sitä vartenhan hän oli tänne tullut. Katsomaan, miten Emily ratsasti. "En tiedä. Mikä olisi paras paikka? Ajattelin vain seurata ihmisvirtaa minne ikinä massa suunnistaakaan." Ehkä se ei ollut toimivin taktiikka, mutta ei hän osaisi sen enempää valita.

"Haluatko nähdä hienoja hyppyjä, lähdön, maalin...?" Siinä oli vaihtoehtoja.

"Ömm", Lexa mumisi pohtiessaan. Mitä hän tahtoisi nähdä? "Hienoja hyppyjä kai?" Hänen pitäisi uhrata hetki ajastaan siihen, että hän tuijottaisi rataa ja selvittäisi, ehtisikö nähdä sekä hienoja hyppyjä että kipittää maaliin Emilyä vastaan sen jälkeen, kun Emily olisi ohittanut esteen, jonka luona hän olisi. Zoe osaisi varmasti auttaa.
"Ehkä vain vaellan aamupäivän mittaan esteeltä toiselle ja näen ratsastajia vähän missä sattuu", hän pohti huvittuneena.

"Sekin on vaihtoehto." Emily totesi nauraen ja nousi istumaan. 
"Pitää ratsastaa Tico."

"Nyt?" Lexa huokaisi, mutta nousi itsekin istumaan sängyn reunalle, jotta Emily pääsisi nousemaan alasängystä lyömättä päätään matalalla olevaan yläsänkyyn, jonka Larissa oli ominut itselleen kisojen ajaksi.
"Hyvä on, mene olemaan hieno kilparatsastaja", hän naurahti.

Emily nousi suoraan seisomaan ja venytteli.
"Niin. Saan sen pois alta ja voimme sen kanssa rentoutua illan."

"Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta", Lexa vakuutti hymyn kera nousten itsekin seisomaan. Hän kietoi kätensä Emilyn vyötärön ympärille vetäen naisen lämpimään halaukseen. Onnentoivotus treeniä varten tai jotakin sinnepäin.
"Sano Ticolle terveisiä."

Emily halasi Lexaa tiukasti. Ihana nainen piristi hänen päiväänsä. 
"Minä sanon. Nähdäänkö vielä vai palaatko hotellille?"

"Minä voin jäädä odottamaan sinua, jos se ei haittaa", Lexa vastasi. Hän voisi toimia Emilyn kyytinäkin takaisin hotellille, kun autoja tuntui olevan varsin rajoitettu määrä. Kukaan ei kummasti tahtonut lähteä hevosrekalla yhtään minnekään, joten Zoen auto oli ainoa varsinainen kulkupeli edestakaisin suihkimista varten, vaikka Lexa oli luvannut hänenkin käytössään olevan bemarin yhteiseen käyttöön. Larissa vain tuntui suosivan aavistuksen kolhiintunutta katumaasturia, kun rattiin istui. Liekö syynä se, ettei Zoe edes huomaisi, jos autoon ilmestyisi naarmu tai pari.
"Ei minulla mitään sen parempaakaan tekemistä ole."

"Ei haittaa." Emily varasti siellä rekan hämärissä pienen suukon naiselta ja hipaisi Lexan poskea. 
"Olet rakas. Nähdään." Hän lähti sitten kohti tallialuetta, laittaen Larissalle varoituksen tulostaan ja mussutti samalla energiapatukkaa.

Lexa hymyili vasten suukkoa ja puristi pehmeästi kädellään naisen sormia. Hyvin se menisi. Vaikka eipä kai treenissä mitään jännitettävää ollutkaan.
"Sinä myös", hän lisäsi ja siirtyi Emilyn perässä hevosrekan ovia kohden istahtaakseen alas Zoen kanssa. Zoesta ei tosin ollut paljoa seuraa, kun nainen oli hukkunut papereihinsa, mutta eipä se erityisemmin haitannut.
Larissa puolestaan oli täynnä virtaa ja puhdasta positiivisuutta, kun harjasi Ticoa puhtaaksi Emilyä varten.
"- ja sitten kävin kahvilla Ginan kanssa. Koko pöytä oli täynnä ties kuinka moninkertaisia olympiaedustajia. Niinpä Tico, ihan mahtavaa väkeä. Ei tosin niin mahtavaa kuin sinä, mutta sinusta ei oikein saisi kahviseuraa. Vai saisiko? Oh, hei Emily", Larissa katkaisi nauraen yksinpuhelunsa hevoselle ja kääntyi tervehtimään kilparatsastajaa. "Juuri tässä Ticolle kerroin, miten mahtava poika se on."

Emily kuuli puheen kauas ja se nauratti. Ainakin Tico pysyisi tyytyväisenä koska puhekin oli huomiota. 
"Hei." Punatukkainen ratsastaja tervehti oria suukottamalla sen nenää ja rapsuttamalla päätä. 
"Ilmeisesti ollut hieno päivä?"

Larissa oli paljon äänessä joka tapauksessa, ja hevosille jutteleminen tuli luonnostaan. Tico sentään käänsi korviaan hänen suuntaansa yleensä, kun hän intoutui kertomaan tarinoita orille, joten sehän oli melkein kuin kaksipuolinen keskustelu siinä kohtaa.
"Todella hieno", Larissa vakuutti pirteästi. "Ticokin on nauttinut olostaan. Vietimme muutaman tunnin Zoen kanssa kävelemässä vehreitä tienpätkiä, joten Tico on nyhtänyt nurmea ilomielin Dianan seurana." Kun tarhausmahdollisuutta kisapaikoilla ei ollut, oli hevosten vieminen narun päässä kävelylle ainoa mahdollisuus antaa niiden nauttia ulkoilusta.
"Mitä aiot tehdä Ticon kanssa tänään?" Larissa uteli jatkaen orin harjaamista hyväntuulisena.

Emily rapsutteli orin päätä ja hymyili. 
"Vai vei Larissa sinut ulkoilemaan vaikka olet sellainen maalisuti..." Nainen puhahti ja sai orin puhaltamaan ilmaa kasvoilleen. Hölmö. 
"Ratsastan sen kevyesti läpi ja otan pari hyppyä. En muuta."

"Tietenkin vien", tyttö vakuutti nauraen, "vaikka se olisi miten pöljä tahansa. Kyllä se silti ansaitsee hetken rauhaa ja ulkoilua." Eikä hän ollut edes joutunut seisoskelemaan tuntikausia itsekseen hevosen rinnalla, vaan saattanut jutella niitä näitä Zoelle. Ei niinkään Zoen kanssa, sillä naisesta ei ollut saanut kovin monisanaisia vastauksia irti, mutta kuunnella Zoe osasi.
"Selvä, eli estekamat niskaan", Larissa virnisti. Se sai puhdistamaan jalat vielä toiseenkin kertaan harjalla, ettei mikään vain hiertäisi suojien alla.

"Toki. Mutta silti voisit olla olematta pönttö." Emily huomautti ja nautti hetkestä Ticon kanssa. Se tiesi mitä huomenna tapahtuisi, vaikka ratsastaja oli rauhallinen. Estesatulan keveys selässä tuntui saavan sen kierroksille. 
"Sinä olet aivan valmis huomiseen. Hieno poika."

"Totta kai se on. Kasvattaa siivet selkäänsä huomenna", Larissa naurahti. Hän kiinnitti näppärästi jännesuojien tarrat ja puki suitset orin päähän, ennen kuin Tico päättäisi itse lähteä liikkeelle lupia kyselemättä.
"Tarvitsetko minua kentän laidalle? Nostelemaan puomeja tai jotain?" Tyttö kysäisi taputtaessaan valkean satuorin kaulaa, kun hevonen oli varustettu loppuun saakka.

Emily veti kypärää päähänsä ja hanskoja käsiin.
"Voit sinä siinä olla jos haluat. Tavoite olisi olla kolistelematta." Hän naurahti, mittasi jalustimet ja lähti kohti kenttää. Siellä pikaisesti selkään,vyön kiristys ja liikkeelle. Tico oli malttamaton.

Ei hänellä parempaakaan tekemistä ollut, joten Larissa kulki mielellään orin toisella puolella kentän laidalle. Hän auttaisi sen mitä tarvitsisi, nostelisi puomeja ja vaihtaisi muutamaa estettä millaiseksi ikinä Emily ne tahtoisikaan. Helppoa.
Ja hän sai eturivipaikan seuraamaan ratsukoiden työskentelyä, joten mistäpä hän olisi voinut valittaakaan.

Emily haki oria kuulolle verrytellessä sitä koulukentällä. Tico tuntui vielä hyvin, liikkui oikein. Jotakin hyvää tässä päivässä. 

Tässä päivässä oli paljon hyvää, tai ainakin niin Larissa oli valmis väittämään. Mitä huonoa näin hienossa päivässä olisikaan voinut olla? Tyttö seurasi katseellaan valkoista oria, mutta vilkuili myös muita kentällä työskenteleviä ratsukoita. Kukaan ei työstänyt hevosia samaan tapaan kuin mihin hän oli Rosings Parkissa tottunut, mutta se oli varsin ymmärrettävää - huomenna hevosilla olisi edessään 12-minuuttinen, äärimmäisen raskas koetus, joten kukaan ei tahtonut väsyttää hevosiaan yhtään enempää kuin oli välttämätöntä.

Kun Emily oli tyytyväinen, hän siirtyi toiselle kentälle. Pieni pysty imaisi orin heti esteelle ja sai ratsastajan nauramaan. 
"Joku tietää mihin pääsee pian!" Emily nauroi kun talutti oria pois kentältä. Ei enempää, nyt oli hyvä.

Larissa valvoi esteitä ja varmisti, että kaikki oli valmiina Emilyä varten toisella kentällä. Tämä tarjosi myös loistavan opetushetken, kun hän saattoi seurata kisapäivien väliin mahtuvaa treenikertaa. Selkeästi Emily ei ollut vaatimassa Ticolta ihmeitä, vain valamassa itseluottamusta oriin seuraavaa päivää varten. Se tuntui toimintatavalta, joka kävi järkeen hänellekin. Kukapa ei tahtoisi lähteä seuraavana päivänä radalle mahdollisimman luottavaisella hevosella?
"Selvästi", Larissa naurahti, "näytitte upealta. En malta odottaa, että näen teidät huomenna tosi toimissa. Siitä tulee mahtavaa."

Ja Tico tiesi mitä tämä tarkoitti. Valkea ori viskoi päätään ja sai ratsastajan nauramaan. 
"Se lentää huomenna. Se ei ole tainnut koskaan tuntua näin hyvältä ennen maastopäivää."

"En malta odottaa, että näen teidät molemmat radalla", Larissa ihasteli taputtaen kenttäratsun kaulaa ihastuksissaan. Hän ei voinut uskoa, että sai hoitaa Ticoa päivästä toiseen - ja kiertää kilpailuissa Emilyn mukana. Se oli kerrassaan uskomaton kunnia, jos häneltä kysyttiin.
"Mitä luulet, antaisiko Zoe minun juosta järvelle katsomaan suoritustanne? Ehtisin helposti takaisin ennen kuin te pääsette maaliin", tyttö pohti intoa täynnä.

Emily naurahti Larissan sanoille. 
"Jos juokset lujaa. Ja voi olla että hän haluaa ainakin valvoa Ticon hoitoa jos ehtii."

"Luoksen lujempaa kuin ratajuoksun maailmanennätyksissä on tähän mennessä mitattu", Larissa vannoi. Mitä tahansa, että hän voisi nähdä Emilyn ja Ticon tositoimissa edes yhdellä esteryhmällä. Hän varmistaisi, että olisi maalialueella hyvissä ajoin ennen ratsukkoa. Hän täyttäisi ämpärit kylmällä vedellä ja kantaisi ne sopivan matkan päähän laajalle maalialueelle. Mitä tahansa, jos se antaisi mahdollisuuden nähdä Emily ja Tico esteillä.
"Minusta tuntuu, ettei Zoe pidä minusta", Larissa tunnusti taputtaen Ticon kaulaa, kun asteli orin toisella puolella. Ehkä Zoe vain suhtautui kaikkiin niin etäisesti, mutta brasilialaisen maailmankuvassa moinen tuntui lähinnä siltä, ettei Zoe pitänyt hänestä. "Mutta lupaan, että hoidan Ticon hyvin ennen ja jälkeen huomisen suorituksenne. Sinulla ei ole mitään syytä huoleen. Yritän ainakin olla paras hoitaja, josta voisit edes unelmoida."

Emily vilkaisi Larissaa ja hymyili pehmeästi. 
"Se ei ole mitään henkilökohtaista. Hän ei aluksi pitänyt minustakaan." Nainen huomautti hymyillen. 
"Hän vain huolehtii hevosista."

"Se tuntuu henkilökohtaiselta", Larissa huomautti, mutta kohautti harteitaan. Väliäkö sillä. Zoe saattoi katsoa hänen peräänsä, mutta päivän päätteeksi Emilyn mielipide olisi ainoa, millä olisi todella väliä.
"Se on kai hyvä ominaisuus hoitajalle", tyttö pohti nyökäten. Hänkin huolehti hevosista, mutta häneltä puuttui Zoen vuosien aikana kerätty kokemus ja vankkumaton luotto siihen, että nainen tiesi, mitä teki ja mikä olisi parasta hevosille. Hän haki aina toista tai kolmattakin mielipidettä varmistaakseen, ettei vahingossakaan aiheuttanut ongelmia.
"Mutta on ihan mahtavaa hoitaa hevosiasi. Opettelen kaiken Zoelta, jos se on se, mitä tahdot hoitajaltasi", tyttö lupasi pirteästi.

Emily pudisteli päätään. 
"Jos hän oikeasti vihaisi sinua, en olisi saanut palkata sinua. Mistä tuli mieleen, että pitää kotona tehdä sinulle jatkuva sopimus kun koeaika loppuu. Ja mitä minä kaipaan hoitajaltani on se, että asiat toimivat kuten olen tottunut tai romahdan."

"Tiedätkö, tuo on tavattoman lohdullista kuultavaa", Larissa tunnusti naurahduksen kera ja vilkaisi Ticon askellusta, kun ori käveli heidän välissään kohti tallialuetta. Hän oli päättänyt, ettei antaisi Zoen asenteen pilata omaa kisamatkaansa, mutta olisi silti helpottavaa kuulla Emilyltä, ettei nainen ainakaan pitänyt häntä ihan toivottomana.
"Olen tottunut tekemään töitä muutaman viikon ilman työsopimustakin", tyttö naurahti, "ei sillä niin kiirettä. Kunhan saat paperin kasaan, vedän nimeni alle." Tietenkin vetäisi, kun työt olivat tähänkin asti olleet niin tavattoman palkitsevia.

"Ei, minä haluan että se on kunnossa ja Edgerlyt myös." Eivät nuo antaisi asian roikkua. Hän päästi orin karsinaansa ja veti kypärää päästään. 
"Huuh. Sitten pitäisi vielä mennä juoksemaan."

"Hyvä on", Larissa naurahti. Ei hänellä ollut mitään sitä vastaan, että Emily huolehtisi työsopimuksen kohdilleen. Parempi vain hänelle, kun hän tietäisi, että palkkaa tulisi maksetuksi senkin viikon työtunneilta.
"Juoksemaan?" Hän kohotti kulmaansa yllättyneenä. Oliko se kenttäratsastajien tapa? Käydä lenkillä ennen maastoesteitä? "Toivottavasti lenkkisi on kovin nautinnollinen. Voiko niin edes sanoa?" Hän pohti naurua yhä äänessään, "no, tiedät, mitä tarkoitan." Emily ei nauranut hänen epäonnistumisilleen englannin kanssa, joten varmasti nainen oli ymmärtänyt hänen sanojensa tarkoituksen tälläkin kertaa.

Palkka tulisi varmasti ainakin maksetuksi aina. 
"Juoksemaan. Juoksen aina ennen maastopäivää kevyen lenkin. Ja tiedän. Ehkä saan miellyttävää seuraa."

"Se kuulostaa mukavalta rutiinilta", Larissa myönsi. Kukapa ei tahtoisi purkaa kilpailujen jännitystä pienellä fyysisellä rasituksella. Hän ei ehtinyt jännittämään Emilyn ja Ticon puolesta, kun oli lähinnä töissä kilpailujen läpi, mutta varmasti jännitys järsi ratsastajan mieltä ihan eri volyymilla.
"Ihan varmasti saat jos vain pyydät", tyttö naurahti ajatellen pitkäkoipista amerikkalaista, joka oli käynyt hänenkin kanssaan lenkillä silloin tällöin. Oli helppo ymmärtää, miksi Lexa ja Emily olivat löytäneet toisensa - ja vielä helpompi toivoa, että pariskunta pysyisi yhdessä viikosta toiseen.

"Se auttaa nukahtamaan illalla. Sitten olen aamulla pirteä ja rento." Yllättävän rento, muutamien vuosien arvokisakokemuksilla." Hän veti suitset orin päätä ja rapsutti otsapyörrettä. 
"Mamman muru. Olet."

"Hienoa, että olet löytänyt itsellesi toimivan rutiinin", Larissa totesi löysäten Ticon satulavyön ja vetäen estesatulan syliinsä. Hän laski sen karsinan ulkopuolelle ja palasi riisumaan suojia valkoisen orin jaloista.
"Se on kyllä melkoinen muru aina", Larissa naurahti. "Tai no, ainakin maan tasalta. Odotan edelleen päivää, kun se ei koeta tehdä minusta seinäkoristetta." Tosin ehkä hän ansaitsi päätyä maneesin seinälle. Hän ei ollut huippuratsastaja, ei lähelläkään sitä. Ehkä Tico tiesi sen ja teutaroi sen tähden hänen kanssaan niin tavattoman paljon.

Ei Larissa sitä ansainnut. 
"Maasta käsin kyllä. Ja minulle nykyään selästä."

"Sinulla on ollut vuosia aikaa hioa suhteenne parhaimmilleen. Kyllä mekin vielä jonakin päivänä suoriudumme lämmittelystä ilman ylimääräisiä kiepahduksia tai pukkeja", tyttö vakuutti. Paras olisi, tai hänen työpaikkansa olisi jälleen kerran vaakalaudalla. Se ei kävisi päinsä, kun tämä työ tarjosi inhimilliset työajat (ja siis aikaa Amandan tapaamiseen muulloinkin kuin keskellä yötä) ja hyvän palkan, jolla pystyi elämään. Eikä Emily vaatinut hänen näyttävän mallilta tallilla. Riitti, että hän oli hereillä ja hoiti työnsä. Meikki ja merkkivaatteet olivat yhtä tyhjän kanssa.
"On ihan mahtavaa, että olen saanut olla mukananne näissä kisoissa. Ja että Zoe on katsonut perääni. Tiedän, etten turhia kysele, mutta on oikeastaan tosi kiva, kun on joku joka seuraa vähän vierestä ja jolta voi aina kysyä, jos en ole ihan täysin varma siitä, mitä tehdä", Larissa hymyili pehmeästi, joskin naurahti nopeasti päälle: "Älä vain kerro hänelle, että sanoin niin. Hän pian ottaa sen loukkauksena."

Emily painoi sormen huulilleen ja veti satulan selästä. 
"En kerro. Loimitatko?"

"Tietty", Larissa nyökkäsi nauraen. Tietenkin hän tekisi mitä ikinä Emily tahtoisikaan, eikä loimittaminen edes ollut vaikeimmasta päästä. Tico oli oikein mukava hoidettava, joka ei suotta tehnyt ongelmaa loimen heittämisestä selkäänsä.
"Onko parempi, jos Tico seisoo huomisen aamun karsinassa vai luuletko, että se olisi paremmalla mielellä lähdössä radalle, jos käymme vähän nyhtämässä nurmea aamuvarhaisella?" Larissa kysyi heittäessään loimea valkean orin selkään. Hän tiesi, että Zoe oli suunnitellut viettävänsä aamuruokintaa seuraavat tunnit taluttamalla Dianaa ympäri kisa-aluetta, mutta Ticon suhteen valinta olisi Emilyn käsissä. Dianalle teki vain hyvää saada rentoutua ennen suoritusta, mutta kuka tiesi, mistä Tico hyötyisi.

Emily mietti hetken. 
"Ruohoa, ehdottomasti. Se on varmasti iloinen ruohosta." Kuka hevonen ei olisi?

"Selvä, käymme pitkällä kävelyllä aamuvarhaisella siinä tapauksessa", Larissa vannoi. Hän seisoisi hevosen rinnalla yhtä pitkään kuin Zoe Dianan kanssa, ja he palaisivat tallille rentojen, hyväntuulisten hevosten kanssa, jotka olisivat valmiita koitokseensa.
"Te tulette loistamaan huomenna. Siitä ei ole epäilystäkään."

Emily hymyili ja rapsutti Ticoa vielä hellästi. 
"Jos minä menen? Ehdin juoksemaan ja syömään. Ja halailemaan." Se oli tärkein."

"Mene halailemaan kaunista amerikkalaistasi koko viikonlopun edestä", Larissa naurahti, "minä pidän huolta Ticosta." Siitä ei olisi mitään vaivaa, kun orin hoitaminen oli aina niin mukavaa puuhaa.

"Kiitos, olet kultainen!" Emily huikkasi ja lähti kohti rekkaa miltein hölkällä.

Larissa ei tuntenut olevansa kovinkaan kultainen, kun ei edes tehnyt mitään, mutta väliäkö sillä. Hän ottaisi kehun vastaan oikein mielellään.
Lexa oli viettänyt aikaansa Zoen seurassa, lähinnä kuunnellen naisen selitystä huomisista aikatauluista, kun Zoe oli alkanut puhua ääneen. Kai se auttoi hevosenhoitajaa muistamaan asiat ulkoa, sillä huomenna ei olisi tilaa papereille tai aikaa tarkistaa muistiinpanoja kännykältä. Hän oli asettunut makuulteen hevosrekan pöytää reunustavalle sohvalle ja mitä ilmeisimmin pitänyt oikeita äännähdyksiä, kun Zoe ei ollut koskaan kurottanut potkaisemaan häntä pöydän ali yksinpuhelunsa lomassa.
"Oh, rakas", Lexa tervehti Emilyä kammeten itsensä heti istualteen sohvalla. "Miten läpiratsastuksesi sujui?" Pisteet hänelle, kun hän oli oppinut moisen termin.

Emily hymyili Lexalle aurinkoisesri ja halasi naista. 
"Hyvin. Tico on liekeissä. Loistamme huomenna."

"Mahtavaa", Lexa hymyili leveästi ja kietoi kätensä Emilyn ympärille. Hevosrekassa kukaan ei ollut näkemässä, miten hän halaisi Emilyä hieman liian pitkään ja tuttavallisesti.
"Olen niin ylpeä sinusta, kulta."

Emily painoi suukon naisen poskelle. 
"Mennäänkö häiritsemästä Zoea ennen kuin hän heittää jollakin?"

"En heittäisi teitä millään", Zoe vastasi syytökseen vinon hymyn kera. "Muistuttaisin vain, että teillä on yleisöä." Tosin hyväpä yleisö hän oli, kun tuijotti lähinnä papereita edessään yrittäessään oppia kaikkea ulkomuistista.
"Mennään", Lexa vahvisti nousten seisomaan sohvalta. Ehdottomasti parempi ratkaisu mennä nyt kuin odottaa, että hevosenhoitajan kärsivällisyys kuluisi puhki.
"Hyvää yötä Zoe, nähdään huomenna", nainen toivotti hymyn kera punoen sormensa Emilyn sormien lomaan.

"En syty sellaisesta." Emily naurahti ja puristi Lexan kättä. Ennen kuin he astuivat rekasta ulos, hän veti käden itselleen.

"Hyvä niin, sillä minua ei kiinnostaisi olla yleisönä", Zoe naurahti.
"Tai minua esiintyjänä", Lexa lisäsi yhtä huvittuneena. Hän laski irti Emilyn kädestä ja heilautti rannettaan huolettomasti Zoelle. Hevosenhoitaja olisi täällä, kun hän palaisi huomenna.
"Oletko nälkäinen?" Lexa kysyi Emilyltä lähtiessään suunnistamaan kohti kauempana olevaa parkkipaikkaa, jolla hänen lainaamansa auto oli parkissa.

Emily nyökkäsi, mutta kaivoi laukusta banaanin. 
"Käyn ensin juoksemassa. Tuletko mukaan?"

"Jos voimme käydä ensin hotellin kautta niin toki", Lexa naurahti. Hän ei lähtisi juoksulenkille farkuissa ja tennareissa, kiitoksia vain.
"Käytkö aina lenkeillä kilpailuissasi?" Nainen uteli pehmeän hymyn kera ja joutui sullomaan kätensä farkkujen takataskuihin, ettei kurottaisi Emilyn puoleen. Hän oli luvannut, ettei häntä haittaisi pitää suhdetta salassa. Aika lunastaa se lupaus.

"Tietty. En minäkään lähtisi näin." Emily naurahti ja venytteli sormiaan. 
"Käyn. Auttaa nukahtamaan."

Lexa piti päättäväisesti kätensä farkkujen takataskuissa, vaikka mieli tekikin kurkottaa Emilyn sormien puoleen. Ei. Hän kävelisi hyväntuulisesti naisen rinnalla kuin ystävä.
"Niinhän se tekee", nainen myötäili, vaikka hänen motivaationsa juoksemiselle olikin toinen. Hän heräsi sillä, että kävi aamulla lenkillä. "Olen niin ylpeä sinusta", hän tunnusti pienen, haikean hymyn kera ja unelmoi jo hotellin suljetuista ovista, joiden takana hän voisi korostaa moisia sanoja pehmeällä suudelmalla.

Emily vilkaisi Lexaa leveästi hymyillen. Luojalle kiitos väliovella yhdistetyistä hotellihuoneista. 
"Ai?"

"Mmhmm", hän myhäili suunnistaessaan loputtomalta tuntuvaa hevosrekkojen rivistöä pitkin kohti parkkipaikkaa. "Kilpailet Badmintonissa. Tietenkin olen ylpeä sinusta." Oli hävettävän hankalaa nielaista lauseen loppuun kuuluva rakas, mutta se ei sopisi tähän ympäristöön.

Emily ei edes tajunnut että se oli niin vaikeaa Lexalle. 
"Kiitos. Mihin jätit auton?"

Se oli vaikeaa, kun oli tottunut sujauttamaan hellyttelynimiä milloin minkäkin lauseen loppuun, tai sipaisemaan poskea tai painamaan suukon huulille sanojen vilpittömyyden vakuudeksi. Oli vaikea muistaa, ettei hän voinut tehdä niin nyt.
"Lähimmälle parkkipaikalle", nainen vakuutti osoittaen kädellään oikeaan suuntaan. Tänään hän oli sentään tiennyt, missä hevosrekka oli, joten oli osannut ajaa autonsa parkkiin lähettyville eikä toiselle puolen kisa-aluetta.

"Opit eilisestä." Emily totesi nauraen ja asteli reippaasti kohti parkkipaikkaa.

"Tietenkin", Lexa naurahti. "Opin aina virheistäni." Jos sitä nyt saattoi pitää virheenä, että oli parkkeerannut eri puolelle kisa-aluetta.

"Hyvä tyttö." Emily istui huokaisten autoon. 
"Miten olisi huonepalvelu tänään?"

"Kuulostaa täydelliseltä", nainen vakuutti sulloessaan avaimen BMW:n virtalukkoon ja käynnistäessään pehmeästi hyrräävän moottorin.
"Olet niin rakas", hän hymyili pehmeästi naiselle lähtiessään ajamaan tietä pitkin poispäin kisa-alueelta.

"Niin sinäkin. Mutta ensin lenkki." Emily totesi hymyillen.

"Ensin lenkki", Lexa myöntyi helposti. Emily tahtoi juoksemaan, joten hän lähtisi seuraksi. Rehellisesti sanottuna hän tekisi tänä viikonloppuna mitä tahansa Emilyn eteen. Emilyn ei tarvitsisi kuin pyytää, ja hän tekisi parhaansa toteuttaakseen.
"Kuinka pitkää lenkkiä suunnittelit?" hän uteli ajaessaan hiekkatietä pitkin kaikessa rauhassa.

"En pitkää. Maksimi kilometrin. En saa olla maitohapoilla huomenna." Emily totesi hymyillen.

"Selvä", Lexa hymyili lämpimästi. Lyhyt lenkki siis, ja sen jälkeen Emilylle ruokaa eteen ja nainen yöpuulle. "Käydään lyhyellä lenkillä."

"Ja syödään. Ja halitaan." Emily halusi nukahtaa kainaloon hotellihuoneen suojassa.

"Kuulostaa täydelliseltä", Lexa vakuutti vaihtaen vaihdetta ja laskien sen jälkeen kätensä Emilyn reidelle. Se oli enemmän tapa kuin mitään muuta tässä kohtaa. Oli naurettavaa, miten helposti hän oli kehittänyt moisen tavan kaikkien yhdessä ajettujen matkojen jälkeen.
"Minä voin halailla sinua siihen asti että nukahdat, ennenkö siirryn omaan sänkyyni", nainen lupasi.

Se ei haitannut. Se oli ihana tapa ja hän rakasti sitä. 
"Voisit sinä minunkin sänkyyn jäädä." Ei kukaan vahtisi.

"Oletko varma? En tahtoisi häiritä uniasi ennen kisapäivää tai jotakin", Lexa murehti. Tietenkin hän osaisi pitää kätensä itsellään, mutta entä jos pelkkä hänen läheisyytensä valvottaisi Emilyä? Jos hän olisi unissaan liian takertuvainen tai jotakin? Hän vain tahtoi, että Emilyllä olisi paras mahdollinen asetelma huomista varten.

"Nukun paremmin vieressäsi." Emily totesi hymyillen hellästi.

"Siinä tapauksessa nukun ilomielin vieressäsi", Lexa lupasi. Se oli helppo lupaus annettavaksi, sillä hän nautti suuresti Emilyn seurasta ja läheisyydestä. Mitä lähempänä sen parempi.
"Minulla on ikävä sinua, vaikka olet siinä. Onko se outoa?" Nainen kysyi pieni huvittunut hymy huulillaan.

Ja kukaan ei tietäisi. Olo oli ollut nerokas kun hän oli keksinyt toivoa vierekkäisiä huoneita väliovella. Ha. Nerokasta. 
"Ei? Minulle käy niin usein."

Se todella oli nerokasta. Lexa oli jo valmistautunut ninjailemaan puolen hotellin halki päästäkseen Emilyn luokse, mutta nyt hänen ei tarvinnut kuin koputtaa välioveen tai luottaa siihen, että Emily oli jättänyt oven lukitsematta.
"Hyvä. En tunne oloani ihan niin typeräksi", Lexa vakuutti naurahtaen. Tosin, oliko se typerää, jos rakasti toista niin, että hetket, joita ei voinut viettää yhdessä, tuntuivat turhilta? Eihän se voinut olla typerää! Se oli rakkautta parhaimmillaan, tahtoa jakaa jokainen hetki yhdessä rakkaimman kanssa tai jotakin sinnepäin.
"Oli uskomatonta nähdä sinut kilpailemassa eilen", Lexa tunnusti sipaisten peukalollaan naisen reittä, kun kerran lepuutti kättään Emilyn jalalla.

Emily vilkaisi Lexan kättä ja sitten naista itseään. Miten saattoi olla niin rakastunut? Toivottavasti se tunne kestäisi. 
"Oliko? Miksi?"

Sen tunteen olisi paras kestää, jos Lexalta kysyttiin. Hän pitäisi kynsin ja hampain kiinni tästä tunteesta, joka nyt virtasi suonissa ja sai kaikki aistit terävöittymään.
"Koska se olit sinä ja Tico. Yhdessä, tekemässä sitä, mitä teette parhaiten", Lexa vastasi hymyn kera ja vilkaisi vierellään istuvaa naista. "En ehkä ymmärrä paljoa ratsastamisesta, mutta pidätin silti henkeäni, kun olitte kouluaitojen sisällä. Kutsutaanko niitä aidoiksi?" Hän kurtisti kulmiaan miettiessään oikeaa termistöä.

"Koulu ei ole edes se meidän vahvuutemme, vaikka Tico ei ole huonoimmastakaan päästä." Mutta silti ketterän irlantilaisen vahvuus oli esteillä. Kaksikon välisessä luottamuksessa. 
"Aidat, kyllä. Huomenna näet Ticon siinä mitä se tekee parhaiten."

"En malta odottaa", Lexa tunnusti lämpimän hymyn kera naiselle. Hän oli tehnyt suunnitelman Zoen kanssa - hän katsoisi, miten Tico ja Emily lähtisivät radalle, näkisi ensimmäisen esteen ja kiirehtisi sen jälkeen järvelle, joka oli kuulemma Badmintonin katsotuimpia kohtia. Hän ehtisi nähdä naisen paitsi yhdistelmällä vedessä, myös yhdistelmällä kuivalla maalla, kun Emily ja Tico kaartaisivat takaisin maalisuoraa kohti, ja jos hän olisi nopea - kuten hän aikoi tosiaankin olla - hän ehtisi taittaa muutaman sadan metrin matkan esteeltä maaliviivalle ennen kauempaa kiertävää ratsukkoa, ja saattaisi olla maalissa vastassa.
"Olen varma, että näytätte kaikille, miten mahtavia olette."

Emilyä vain hymyilytti kokoajan. Kuin olisi nukkunut henkari suussa. 
"Me näytämme." Kauden ensimmäiset pikkukisat eivät olleet povanneet naiselle suuria mutta nyt he olivat valmiita mihin tahansa.

"Oikea asenne", Lexa vakuutti naurahtaen. Ehdottomasti parempi kuin murehtia turhasta. Eiköhän tähän pätenyt sama viisaus kuin kaikkiin niihin kymmenen kilometrin juoksuihinkin, jotka hän oli pinkonut startista maaliin. Piti keskittyä tulevaan suoritukseen ja uskoa siihen, että pystyisi rikkomaan kaikki ennätykset.
"Minä mietin, että osallistuisin pitkästä aikaa juoksukilpailuihin", nainen tunnusti pienen, suorastaan nolostuneen hymyn kera. "En suoritusten takia, mutta ihan vain... juostakseni." Oli helpompi pyrkiä kohti maalia, kun oli selvä, missä maaliviiva sijaitsi.

Sinisten silmien katse ponkaisi Lexaan. 
"Osallistukin niin että voin tulla kannustamaan. Voin maalata poskeen nimikirjaimesi ja sydämen."

"Se ei olisi kovinkaan huomaamatonta", nainen huomautti pehmeän naurahduksen kera. Sen jälkeen jokainen tietäisi varmasti, kenen rakas Emily oli.
"Minulle riittää, jos voin nähdä sinut kilpailujen jälkeen illalla ja käpertyä viereesi nukkumaan."

"Sekin käy." Emily lupasi hymyillen. 
"Ja onnistuu, koska ha, me jaamme asunnon."

"Edelleen suurin saavutus, mihin olen pystynyt elämässäni", Lexa vannoi. Tuntui edelleen uskomattomalta, että heillä oli yhteinen koti, mihin palata tämänkin kisareissun jälkeen. Sänky, jossa Emily sopisi hänen kainaloonsa täydellisesti ja keittiö, jossa kukaan ei kyseenalaistaisi hänen puolialastonta ruoanlaittoaan aamuvarhaisella.

Oma, yhteinen koti, jossa he saivat olla pari kuten halusivat. Suojassa kaikelta. 
"Noh. Valmistuit Harvardista."

"Lastenleikkiä verrattuna tähän", Lexa naurahti silittäen jälleen sormillaan Emilyn reittä. "Ainakin Harvardissa tiesin aina, mitä minulta odotettiin. Sinun kanssasi saan jatkuvasti arvailla, ja se jos mikä pitää minut varpaillaan." Hän oli vannonut olevansa paras naisystävä, joka naisella voisi koskaan olla. Mitäpä siitä, että hän oli myös ensimmäinen.

"Noh!" Se sai naisen nauramaan. 
"En ole noin vaativa!"

"Et ole", Lexa myönsi hymyn kera, "mutta ei se estä silti yrittämästä olla paras mahdollinen naisystävä sinulle." Ei, kun hän ei tahtonut Emilyn koskaan koettavan ketään muuta. Ajatuskin sai kivun vihlomaan rinnassa. Emily oli hänen, ei kenenkään muun.
"Rakastan sitä, kun naurat minulle", nainen tunnusti vilkaisten vierellään istuvaa punapäätä.

"Hölmö, sinä olet." Miten tulisi mieleenkään katsoa muualle, kun kaikki oli ihanasti juuri tässä? 
"Niinkö? Se on hyvä, teen sitä aika usein. Hölmö."

"Sinulla on minun lupani nauraa niin usein kuin vain mahdollista", Lexa vannoi. Hän ei voisi ikinä kokea sitä epämukavaksi, että Emily nauroi. Ei, kun naisen nauru sai lämmön virtaamaan hänen suonissaan ja toi hymyn huulille siitä riippumatta, miten kovasti hän pyrki huultaan puremaan.
"Rakastan nauruasi. Ja hymyäsi, ja ääntäsi, ja katsettasi, ja kaikkea sinussa", nainen päätteli siirtyessään suuremmalle tielle, joka vei heidät kohti Bristolin suunnalla sijaitsevaa hotellia.

"Onneksi oler hyvä naurattamaan." Hän muistutti. Oli helppo nauraa onnelisena.

"Minä yritän", Lexa lupasi jaloutta äänensävyynsä tavoitellen. Hän nautti siitä, kun Emily nauroi asioille, vaikka sitten hänen kustannuksellaankin. Se oli aina kuitenkin naurua, ja siis itsessään syy riemuun. Emily ei koskaan voisi nauraa liikaa.
"Mutta sinä teet siitä kovin helppoa", nainen jatkoi hymy huulillaan.

"Olet ihana." Hän repesi nauruun kun vatsa murahti kunnolla. 
"Tiedätkö... Ehkä joustan juoksulenkistä tämän kerran. Kauhea nälkä."

"Voi ei", Lexa naurahti. Naisparka, kun oli niin nälkäinen, että harkitsi lenkistä joustamista voidakseen syödä ennemmin. "Ehkä voimme lenkin sijaan käydä rentouttavalla kävelyllä, kun olet saanut syötyä?" Hän ehdotti. Hän voisi pidellä Emilyä kädestä, kun ympärillä ei olisi hevosmaailmaan perehtynyttä lehdistöä ja kisapaikan sähköistä ilmapiiriä.

"Ei, käperrytään sänkyyn. En voinut aiemmin hyvin. Ehkä pitää nyt levätä." Siksi se nälkäkin oli kun oli oksentanut lounaan ulos.

"Hyvä on, sinähän se parhaiten tiedät", Lexa myöntyi. Emily tiesi, mistä oli eniten hyötyä naiselle ja hevoselle. Hän vain seuraisi Emilyn asettamaa mallia.
"Tilataan sinulle kunnon illallinen huonepalvelusta ja sen jälkeen halailen sinua aamuun asti. Kuulostaako se hyvältä?"

"Kuulostaa täydelliseltä." Ehkä keho vain nyt tosiaan kaipasi lepoa, ei muuta.

"Hyvä", Lexa hymyili pehmeästi, "olen aivan samaa mieltä." Mikään ei voittaisi iltaa Emilyn kainalossa. Kun ruoan tilaisi huonepalvelusta, hänen ei edes tarvitsisi murehtia siitä, miten käyttäytyä naisen lähellä. Kukaan ei olisi kantelemassa heistä. Hän voisi halailla naisystäväänsä ja painaa suudelmia kasvoille, jotka vierailivat hänen unissaan jatkuvasti.
"Olen niin onnellinen siitä, että Zoe, Larissa ja Bex tietävät totuuden. Olisi mahdotonta leikkiä, että olen paras ystäväsi heidän edessään", Lexa huokaisi pienen hymyn kera. Se teki hänen elämästään niin paljon helpompaa, kun hänen ei tarvinnut keksiä selityksiä sille, miksi tahtoi tietää missä Emily oli.

Emily puri pehmeästi huultaan. Larissa oli vain oppinut itse ja Bex sekä Zoe olivat tuntuneet luottamuksen arvoisilta. 
"Ei sitä kestäisi hullukaan. Asuin kuitenkin Zoen kanssa."

"Se olisi kieltämättä tuonut mukanaan muutaman ylimääräisen haasteen", Lexa naurahti. Onneksi niille ei ollut ollut tarvetta, kun Zoe oli tiennyt heistä heti kättelyssä. Parempi kaikille, kaiketi.
"Ja olisi voinut olla hieman liian loukkaavaa Zoen älykkyyttä kohtaan."

"Zoe ei olisi kestänyt sitä loukkausta." Emilystä ainakin tuntui siltä. Nainen olisi sanonut asiasta heti, melko kärkkäästikin ehkä.

"Saatat hyvinkin olla oikeassa", nainen hymähti huvittuneena. Zoe tuskin olisi pelännyt huomauttaa asiasta tyypilliseen sävyynsä. Zoe harvoin puuttui asioihin, jotka eivät naiselle kuuluneet, mutta ystävien asiat kuuluivat tietenkin myös Zoen korville.
"Olisit saattanut kuulla kunniasi muutamaankin kertaan", Lexa naurahti kääntyessään hotellin parkkipaikalle.

"Olisin." Emily myönsi nauraen. 
"Vaikka olen saanut nytkin, että sinällään se ei eroa nykyisestä."

"Voi ei", nainen naurahti. "Toivottavasti et mitään liian pahaa." Zoella oli taipumus tehdä viestinsä äärimmäisen selväksi, kun nainen tahtoi sanoa jotakin. Lexa parkkeerasi mustan BMW:n vapaaseen ruutuun ja nappasi olkalaukkunsa matkaan, kun nousi autosta.

"Ei, omaa hölmöyttä lähinnä." Hän naurahti autosta noustessaan. Hotelli. Suihku, ruokaa, kainalo. Miten hyvältä se kuulostikaan.

"Hyvä, siitä saakin välillä kuulla ripitystä", Lexa naurahti. Hän tosin mielellään kuulisi kunniansa mieluummin Jodielta kuin Zoelta, mutta aina ei voinut valita.
"Mitä sinun tekisi mieli tilata illalliseksi?" Hän kysyi pitäen lasiovea auki naiselle, jotta Emily voisi astua edeltä sisään hotelliin.

Hän jäi todella miettimään sitä. Hän oli oksentanut lounaansa keskelle rataa (ihanaa, Emily, ihanaa) joten ehkä jokin kunnon ruoka olisi paras ratkaisu. 
"Ehkä jotain pastaa? Pitäisi syödä nyt kunnolla.

"Etsitään sinulle oikein maittavalta kuulostavaa pastaa siis", Lexa myöntyi hymyn kera. Huonepalvelusta olisi helppo tilata mitä ikinä Emily tahtoisikaan. Tai vaikka useampaa ruokaa, jos nainen ei osaisi päättää. Kyllä he kahdestaan saisivat tuhottua jonkin verran sapuskaa. Paitsi pizzaa, koska siihen hän ei edelleenkään koskisi.

Pasta voisi olla oikein hyvä. Hän kulki kohti hissiä ja kaivoi samalla huoneensa avainta laukustaan. 
"Sanoisin että suihku ja ruoka ei ole koskaan kuulostanut näin hyvältä, mutta tiedän että huomenna se on parempaa kuin mikään."

"Voi ei", hän naurahti. "Eli huomenna saat syödä niin paljon kuin napa vetää?" Emily joutuisi kovan koitoksen eteen ratsastamalla niin pitkän ja raskaan maastoesteradan, tietenkin nainen oli ansainnut pitkän, kuuman suihkun ja valtavan vuoren herkullista ruokaa.

"En oikeastaan." Lexa ei tainnut koskaan käsittää paljonko Emily saattoikaan syödä. 
"Mutta huomenna se vain kuulostaa taivaalta."

"Ansaittu taivas ehdottomasti", nainen lupasi naurahtaen. "Minä voin hieroa jalkojasi, jos niitä kivistää huomisen jälkeen. Tai voin toimia tyynynä, jos tahdot nostaa ne korkeammalle", hän naurahti. Hän saattoi vain kuvitella, miten raskas suoritus naisella oli edessään. Emily oli täysin sekopää.

Ja Emily syleili sekopäisyyttään intohimoisella rakkaudella, nauttien siitä että saattoi rakastaa työtään niin paljon. 
"Voi kiitos." Piti nielaista 'rakas' lopusta, kun hän astui samalla hissiin. 

"Ole hyvä", Lexa vastasi painaen nopeasti heidän kerroksensa nappia ja heti perään ovien sulkupainiketta, jotta hissi pääsisi nopeammin liikkeelle. Kukapa häntä saattoi syyttää siitä, että hän tahtoi nopeasti omaan rauhaan rakkaansa kanssa? Ilta sängyssä loikoillen kuulosti taivaalliselta.
"Aiotko nousta huomenna kovin aikaisin?"

Emily mietti hetken. 
"Kohtalaisen." Pitäisi olla paikalla ajoissa, hoitaa verryttely ja ties mitä. 

"Hyvä on", Lexa nyökkäsi hymy huulillaan. "Minä keksin tekemistä, vaikka toimisin kyytinäsi miten aikaisin tahansa." Kisapaikalla ei tulisi tylsää, ei varmasti. Tylsyys tarkoittaisi, ettei hän löytäisi mitään mielenkiinnon arvoista tehtävää tai nähtävää, ja se puolestaan olisi vain merkki mielen heikkoudesta. Kaikkialla ympärillä oli aina paljon asioita, joita katsella. Hän kaivoi oman huoneensa avainkortin esille, kun hissi pysähtyi heidän kerrokseensa.
"Älä lukitse väliovea", hän naurahti hiljaa. Olisi mukava käydä suihkussa ja vaihtaa rennompiin vaatteisiin, ennen kuin hän vetäisi Emilyn kainaloonsa ja käpertyisi onnellisena sängylle.

Emily pudisteli päätään naurahtaen ja avasi huoneensa oven. Hän riisui tallivaatteet ja meni käymään suihkussa. Pikaisen suihkun ja föönin jälkeen hän katsoi kaapista seuraavan päivän vaatteet, kisavaatteet ja muut varusteet olivatkin jo kisapaikalla. Tuntui ihanan levolliselta, kun jännitys ei vain saanut kiristävää otetta ja tehnyt oloa levottomaksi. 

Lexa oli ajatellut käyvänsä suihkussa vain pikaisesti, mutta se suunnitelma venyi siitä huolimatta, miten hän vältteli hiustensa kastelemista. Lämmin vesi tuntui vain niin kovin ihanalta lähinnä jaloillaan vietetyn päivän päätteeksi, että oli vaikea uskotella itselleen, miksi suihkusta täytyisi poistua juuri nyt. Mutta Emilyn kainalo olisi vieläkin parempi paikka, joten lopulta hän sammutti suihkun, kuivasi itsensä valkoiseen pyyhkeeseen ja puki päälleen löysät joogahousut ja harmaan t-paidan, joka putoili jatkuvasti toiselta hartialta. Nainen letitti hiuksensa nopeasti ja koputti sen jälkeen välioveen, ennen kuin asteli Emilyn huoneen puolelle.
"Unohduin suihkuun", hän pahoitteli naurahtaen ja asteli lähemmäs voidakseen halata Emilyä tiukasti. Kyllä, ehdottomasti parempi näin kuin kuuman veden alla.

Emily oli vetänyt päälleen topin ja alushousut, jaksamatta pukea sen enempää. Hän ei ollu letittänyt hiuksiaan vielä - mitä turhaa, Lexa kuitenkin haluaisi tehdä sen. 
"Noh, ymmärrän sinua siinä. Tilataanko sitä ruokaa?"

Siinä Emily oli harvinaisen oikeassa. Hän letitti naisen hiuksia pienimmänkin tekosyyn varjolla.
"Tilataan", nainen nyökkäsi, "eihän se nyt kävisi päinsä, että joutuisit näkemään nälkää. Mitä pastaa saisi olla?" Hotellin listoilta ei mitään kovin outoa ja eksoottista löytyisi, mutta eikö pasta ollut aina sitä parempaa, mitä yksinkertaisempaa se oli?

"Ihan vain carbonara." Ihanan yksinkertaista ja helppoa. Emily istui sängyllä, selvästi hieman pohtien. 
"Aamulla pitää laittaa hiukset niin että saan ne kypärän alle ja ne eivät aukea kesken radan." Ponihäntä ei ollut vaihtoehto. 

"Selvä, carbonara tulossa", Lexa vannoi ja soitti hotellin puhelimella huonepalveluun. He saisivat pastansa hetkessä, linjan toisessa päässä vakuuteltiin, mutta väliäkö sillä. Ei Emily vielä nälkäkuolemaa tehnyt.
"Hmm", Lexa pohti katsellessaan naisen hiuksia. "Miten olisi kaksi lettiä molemmin puolin päätä, ja sen jälkeen letitetty nuttura niskaan kypärän reunan ulkopuolelle? Ei jäisi mikään ainakaan painamaan kypärän alle."

Emily puraisi kevyesti huultaan. 
"Se on ollut aika hyvä. Tai sitten kolme lettia jotka letittää yhdeksi letiksi. Sekin on toiminut ja sitä ei ole niin hankala purkaa illalla."

"Miten vain haluat", Lexa lupasi hymyn kera ja istahti sängylle Emilyn viereen. "Sinun valintasi. Saan kyllä purettua minkä tahansa luomuksen illalla, joten ei sinun siitä tarvitse murehtia."

"Ehkä ne letit. Se on helpoin ja nopein purkaa, kun haluan kaatua sänkyyn illalla kuoleman väsyneenä ja valmistauta ylihuomiseen."

"Selvä", nainen naurahti, "letitän hiuksesi aamulla kisapäivän kestäväksi." Ja päästäisi naisparan nukkumaan nopeasti illalla, kun Emily ehtisi palaamaan takaisin hotellille.

Emily kierähti Lexan syliin ja nojasi päänsä tuon olkaa vasten. 
"Olen tylsä naisystävä kun nytkin nukuttaa niin että taju lähtee varmasti heti syötyäni."

"Et sinä ole tylsä", Lexa protestoi hymyn kera ja kallisti omaa päätään nojaamaan Emilyn päätä vasten. "Hyvä vain, että saat nukutuksi. Sitä paitsi, mitä tylsää siinä voisi muka olla, että saan nukkua vieressäsi? Tämä on ollut oikein täydellinen retki eteläiseen Englantiin."

"Olet ihana kun jaksat olla noin innoissasi." Emily naurahtu hymyillen. Hän suoristautui ja ojensi lexalle hiusharjaa sekä ponnareita. 
"Iltapuhde."

"Miten voisin olla yhtään mitään muuta kuin innoissani? Saan nähdä sinut kilpailemassa. Tietenkin siitä pitää olla innoissaan", Lexa naurahti. Ei hän edes osaisi olla intoilematta, vaikka yrittäisi. Kaikki oli niin uutta.
"Lempipuuhani maailmassa", nainen vastasi virnistäen ja alkoi harjata punaisia hiuksia tyytyväisenä. "Olen kyllä ylpeä sinusta, kun voit viilettää päivän ympäriinsä ilman että hiuksesi ovat tuhannen takussa."

"Lexa, sitä kutsutaan kampaukseksi, joka estää sen takkuuntumisen. ja suihkussa litraksi hoitoainetta." Jos ne olivat vapaana... Ei toivoakaan. 

"Niinpä niin", nainen naurahti. Hänellä oli niin kuiva ja karhea hiustyyppi, että hiukset menivät takkuun pelkästä ajatuksestakin, ihan sama mitä hän niille yritti tehdä.
"Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että hoitoaineesi on jotain supertavaraa."

"Kokeilisit joskus. Se on kallista, mutta ajaa asiansa." Emily naurahti hymyillen. 
"Olet rakas."

"Ehkä kokeilen", hän vihelteli viattomana. Hänhän ei toki koskaan ollut käyttänyt Emilyn hoitoainetta, ehei. Eikä varsinkaan silloin, kun oli kaivannut kovasti naista viereensä ja Emily oli ollut edelleen töissä. Tai koko päivän kisoissa jossakin pikkukaupungissa keskellä Englannin maaseutua.
"Sinä olet rakkaampi", Lexa vastasi kumartuen suukottamaan päälakea, kun luopui hiusharjasta ja alkoi sen sijaan jakaa hiuksia yölettejä varten.

Emily näperteli topinhelmaa Lexan letittäessä hänen hiuksiaan ja haukotteli leveästi. Ei hyvä jumala, apua. 
"Tämä väsymys on hullua."

"Ihan ymmärrettävää", Lexa korjasi, "olet ollut liikkeellä pitkään, lähinnä pelkästään ulkoilmassa, ja joutunut laittamaan aivosi töihin. Tietenkin se väsyttää."

"Mmm. Kävelin koko radan Ginan ja Bexin kanssa, tajuatko mitä tuskaa se oli?" Ei edes Ginan takia. 

"En tiedä onko tuon lauseen pahin puoli se, että jouduit olemaan Bexin seurassa vai se, että valmentaja oli kyseenalaistamassa jokaista päätöstäsi", Lexa hymähti. Bex oli tuntunut käyvän kierroksilla jo keskiviikkona, kun he olivat paikalle saapuneet. Oli vaikea kuvitella naisen rauhoittuneen siitä sitten lainkaan.

"Bex, ehdottomasti. Gina ei paljoa puutu asioihin." Bex oli ollut hirviö koko kävelyn. Uusi haukotus. 
"Aaa, leuat menevät pian sijoiltaan."

"Ja Bex puuttuu puolen maailman edestä", Lexa täydensi naurahtaen. Emilyparka. No, enää ei ollut kuin kaksi kisapäivää edessä, ja sen jälkeen elämä voisi palata takaisin tuttuihin rutiineihin.
"Älä nyt vielä, se olisi kovin surullista kun pastakin tuodaan varmaan ihan juuri", nainen hymyili pehmeästi ja sujautti ponnarin letin loppuun. Toinen samanmoinen vielä, ja Emilyn hiukset olisivat yön ajan poissa naisen kasvoilta.

"mmmm. Niinpä. Ja pakko se on hereillä pysyä ruokaan asti. Onneksi huominen on raskain ja sitten helpottaa." 

"Sitten helpottaa", Lexa myötäili letittäen punaiset hiukset loppuun nopeasti. "Pääset taas omaan sänkyyn nukkumaan." Hänkin odotti jo innolla paluuta omaan asuntoon, vaikka eipä hotellielämässäkään paljoa moitittavaa ollut. Oma sänky oli kuitenkin aina oma sänky.
"Noin. Kampauksesi on valmis, prinsessa", nainen naurahti painaen suukon Emilyn hartialle.

"Mmm, oma sänky." Se kuulosti taivaalta juuri nyt. Hän käänsi päätään ja suukotti Lexan poskea. 
"Kiitos rakas."

"Ole hyvä kulta", hän vastasi tyytyväisenä siihen, että saattoi lisätä moisen hellittelynimen lauseen loppuun tässä hetkessä. Oli niin vaikea muistaa, ettei hän voinut sanoa moisia missä tahansa. Lexa suoristi harteiltaan valahtanutta t-paitaa ja nousi sängystä, kun huonepalvelu koputti oveen.
"Pastasi on saapunut", Lexa naurahti taiteillessaan kaksi lautasta ja kaksi lasia kivennäisvettä sängyn luokse. "Älä revi leukaasi sijoiltaan, kun syöt sen."

Emily veti peiton jaloilleen kun oveen koputettiin ja hymyili pehmeästim 
"Pöh, en tietenkään. Ja kiitos. Ei sinun tarvitsisi olla tarjoilijani, rakas."

"Mutta jos tahdon olla?" Lexa vastasi hymyn kera. Ei siitä ollut mitään vaivaa, että hän kantoi ruoka-annokset sängylle saakka. Eipähän tarvinnut laskea huonepalvelua sisään saakka. Hotellihuone sai pysyä heidän omana pienenä kuplanaan, joka oli erillinen muusta maailmasta.
"Hyvää ruokahalua", hän toivotti istuen itsekin sängylle ja nosti oman lautasen syliinsä.

"Sitten saat olla." Emily lupasi hymyillen.
"Sinullekin." Ruoka ei varmasti ollut juuri koskaan ollut niin hyvää.

Kieltämättä pasta maistui oikein herkulliselta pitkän päivän päätteeksi. Hänkään ei ollut malttanut syödä kunnolla kierrellessään pitkin Bristolia, vaan oli vain napannut lämpimän leivän kadunkulman kahvilasta lounaaksi. Nyt nälkä tuntui kunnolla heräävän, kun sai lämmintä ruokaa eteensä.
"Lennättivätköhän he tämän pastan Italiasta, kun se on näin hyvää", Lexa huokaisi ihastuneena haarukallisten lomassa.

Emily kohautti olkiaan. 
"En tiedä. Tämä on loistavaa." Hän vilkaisi Lexaa hymyillen. 
"Tämä on aikaista mutta..  Kulta, kun kausi loppuu syksyllä, mennäänkö johonkin matkalle? Edes pienelle?"

Oli pasta kenen aikaansaannos tahansa, Lexa oli oikein onnellinen siitä, että se oli nyt päätynyt hänen lautaselleen.
"Mennään", nainen vahvisti silmät syttyen. Se päivä kun hän kieltäytyisi matkustamasta olisi se päivä, kun hän olisi kuoleman kynnyksellä. "Ihan minne tahansa tahdot, minä tulen mukaan."

Hän puraisi kevyesti huultaan. 
"Jos..." Hän oli aina halunnut sinne. 
"Jos saan matkanmyyjän kanssa sovittua siirosta, voisimme ehkä päästä romanttiselle paratiisisaarelle." Niin. Kun rahojen palautus ei kuulemma ollut käytäntö.

Lexa räpäytti yllättyneenä silmiään. Hän oli ajatellut pitkää viikonloppua Pariisissa tai Amsterdamissa, ehkä hyvällä tuurilla Roomassa tai Venetsiassa. Mutta Emily tahtoi lähteä kaukomaille?
"Jos tahdot paratiisisaarelle, lähdemme paratiisisaarelle", Lexa vakuutti hymyn kera. Hänen täytyisi vain säästää hieman ennemmän palkoistaan joka kuukausi, ja kaikki olisi hoidossa. Tai pyytää Jodielta lainaa ja maksaa palkkapäivinä takaisin, miten tahansa.

"Olen aina halunnut ja..." Ehkä olisi vain hyvä kertoa Lexalle miksi se olisi mahdollista. 
"Se on tavallaan varattu ja maksettu. Mutta en saa palautusta jos sitä ei käytetä, joten..."

Kukapa ei silloin tällöin unelmoisi matkasta johonkin niin ihanaan kohteeseen? Jokaisen pitäisi saada kokea elämässään se, että voisi matkustaa juuri sinne, minne tahtoi. Edes yhden kerran. Lexa vilkaisi Emilyä kulmat kurtistuen, kun hän pohti kuulemaansa. Varattu ja maksettu? Oh. Niinpä tietenkin. Häämatka. Miten hän oli voinut unohtaa? Varmasti nainen, joka oli ostanut häämekkonsakin hyvissä ajoin ennen häitä olisi myös varannut matkan jonnekin.
"Mutta se on kohde, jonne sinä tahdot mennä?" Nainen varmisti. Eikä vain yksi kompromisseista, joita Emily oli tehnyt aiemmassa parisuhteessaan enemmän kuin kenenkään koskaan pitäisi.

Emily nyökkäsi. Hän oli vääntänyt siitä kättä Eugenen kanssa - mies olisi halunnut romanttisen, kultturellin kaupunkiloman. Ehei, ei helvetissä, tämä oli se yksi asia jonka hän oli halunnut. 
"On. Et tiedäkään miten paljon odottaisin matkaa sinne sinun kanssasi."

"Siinä tapauksessa me lähdemme paratiisisaarelle", Lexa vastasi kurottaen painamaan suukon Emilyn huulille. Ei hänellä ollut mitään syytä kieltäytyä moisesta. Hän ei ollut koskaan päässyt matkustamaan kauas, vaikka aina oli unelmoinut siitä, ja paratiisisaari kuulosti, no, paratiisilta. Varsinkin, kun hän saisi seurakseen Emilyn.

Emily hymyili ja vei lusikallisen pastaa suuhunsa. 
"... Ja minun ei ole mikään pakko käyttää siellä bikinejä kummempaa. Juuri ollenkaan. Hyvä jos niitäkään."

"Emilyyy", Lexa vinkui painaen otsansa vasten naisen hartiaa. Ei ollut lainkaan reilua maalailla moista kuvaa hänen mieleensä, kun matkaan olisi yhä kuukausia. Hänellä oli todella, todella julma naisystävä.

"Siinä ei nimittäin ole naapureita." Emily totesi virnistäen. 
"Oma ranta. Ei vaatteita."

"Olet julma nainen", Lexa mutisi vasten Emilyn hartiaa. Huspois tällaiset mielikuvat heti nyt. Parempi keskittyä syömään, vaikka pasta alkoikin olla jo lopussa. Hän oli ollut nälkäisempi kuin oli kuvitellutkaan.

"Kerroin vain mitä voit odottaa syksyllä." Emily totesi hymyillen, ottaen suuhunsa viimeisen haarukallisen.

"Syksyyn on niin pitkä aika", Lexa valitti syöden lautasensa tyhjäksi. Syksyyn oli aivan liian pitkä aika, jos Emily aikoi jo nyt alkaa kertoa hänelle, mitä lomamatkalta voisi odottaa.
"Aivan liian pitkä aika."

"Ehkä siis saat tyytyä tähän kunnes pääsemme lähtemään. Etten kiusaa enempää." Emily naurahti ja joi kivennäisveden loppuun. Hän nousi ylös, suukotti lexan huulia ja meni pesemään hampaat.

"Älä kiusaa enempää, ole kiltti", Lexa huokaisi ja kasasi lautaset oven lähettyvillä olevalle tasolle. Hän hipsi avoimen välioven kautta omaan hotellihuoneeseensa pesemään hampaansa ja kasvonsa, ja levitti yhä valkoista rasvaa kasvoilleen kun palasi takaisin. Viereinen huone oli ihan liian kaukana Emilystä.
"Aamulla ylös ja hiukset kiinni ja liikkeelle?" Hän kysyi koettaen pelkällä sormituntumalla varmistaa, ettei rasvaa jäänyt valkoiseksi raidaksi minnekään. "Haluatko käydä hotellin aamupalalla?"

Emily nyökkäsi. 
"Nappaan aikaiselta aamupalalta mukaan syötävää, sovin siitä varauksen yhteydessä."

"Selvä", Lexa vahvisti. Helpotti tietää, mikä aamun toimintasuunnitelma oli, niin hänen ei tarvitsisi pelätä hidastavansa Emilyä tai olevansa jaloissa.
"Jos sinun tulee yöllä liian kuuma kun olen lähellä tai et muuten vain saa nukuttua, potki minut pois. Minunkin huoneessani on melkein yhtä mukava sänky", nainen totesi vetäessään peittoa sivuun, jotta he voisivat käydä petiin. Emily tarvitsi unta huomista varten.

"Ei tule eikä ole, hölmö." Hän naurahti ja kävi sitten Lexan kainaloon makaamaan. Ihana nainen. 
"Olet rakas."

"Hyvä, koska saattaisin laittaa yöllä vastaan jos potkisit minut puoliunessa pois", Lexa naurahti. Hän veti mielellään Emilyn vieläkin lähemmäs itseään ja painoi suukon naisen ohimolle.
"Sinäkin. Kaikista rakkain. Nuku hyvin."

Lauantai 5. toukokuuta 2018 - seuraava päivä

"Hyvää yötä." Hän kömpi kunnolla lexan kainaloon ja kävi siihen nukkumaan. Oli hyvä, juuri siinä. 
Aamulla Emily ei nyrpistänyt herätyskellolle vaan sammutti sen, kiepsahti antamaan lexalle suukon huulille ja nousi istumaan. 
"Huomenta kulta."

Lexalla kesti hetken tajuta, miksi kello soi niin aikaisin viikonloppuna ja miksi Emily heräsi niin hyväntuulisena.
"Huomenta", hän mumisi puoliunessa, hymy huulille suukon myötä hiipineenä ja koetti herätä itsekin. Jos ihan kohta... Hän ynisi tyytymättömänä, kun ei voinut halata Emilyä. Nainen oli noussut istumaan ihan liian nopeasti.

Emily nousi, kävi harjaamassa hampaat ja vaihtoi tallivaatteet päälle, ottaen kisavaatteet laukkuun. Kun hän jälleen asteli pukeissa sängylle, hän aukoi lettejä yön jäljiltä. 
"Oletpas sinbä uninen."

"Älä naura minulle", Lexa haukotteli, kun oli suurella vaivalla saanut kammettua itsensä istuma-asentoon sängyllä. Hän nousi venytellen seisomaan ja hieroi silmiään.
"Olen ihan kohta hereillä", hän lupasi suunnistaen pesemään kasvonsa ja hampaansa. Se jos mikä sai aamun aina tuntumaan oikealta aamulta. Huomattavan paljon pirteämpänä hän palasi takaisin Emilyn luo hymyillen.
"Kolme ranskanlettiä päätä myöten, ja sitten latvat keskenään isommaksi letiksi?" Hän varmisti suunnitelman kiivetessään sängylle polvilleen, jotta olisi hieman Emilyä ylempänä.

Emilyä nauratti se muutos. 
"Jotain sellaista, kyllä. Saat muuten vapaat kädet, maestro."

"Selvä", Lexa vastasi ja kävi toimeen tarmoa täynnä. Nyt kun hän muisti, miksi oli herännyt näin aikaisin lauantaiaamuna, kaikki unisuus oli karissut harteilta. Hän pääsisi näkemään Emilyn tositoimissa, kilpailemassa radalla, joka puheiden perusteella oli yksi maailman haastavimmista maastoesteradoista.
"Oletko valmis tähän päivään?" Nainen kysyi hymyillen kun alkoi jakaa hiuksia kolmeen osaan lettejä varten.

Se ei ollut vain puhetta, se oli nimenomaan sitä. 
"olen täysin valmis." Emily vastasi rennosti. Ei hermostuttanut, ei tärisyttänyt, ei ollut paha olo. 
"Olen vielä valmiimpi kunhan näen että Tico on samaa mieltä."

"Täydellistä", Lexa vastasi painaen suukon päälaelle. Hän alkoi letittää ensimmäistä ranskanlettiä. "Sano vain, jos se tuntuu liian tiukalta", hän huomautti. Eihän letin ollut tarkoitus olla epämukava, vaan varmistaa, etteivät hiukset olisi Emilyn tiellä missään kohtaa pitkää päivää, joka naisella oli edessään.
"Katselimme eilen hieman ratakarttaa Zoen kanssa. Kävelen esteeltä toiselle niin että näen teidät mahdollisimman monessa paikassa, ja tulen sitten maaliin odottamaan", nainen hymyili leveästi. Muiden ratsukoiden kohdalla hän varmaan vain seuraisi radan viertä nähdäkseen mahdollisimman paljon.

Emily antoi Lexan letittää rauhassa. Tuo teki sen aina yhtä hyvin, kiristämättä liikaa. 
"Aw, se on aika täydellinen suunnitelma." 

"Niin minäkin ajattelin", Lexa vahvisti hymyn kera. Hänellä olisi aikaa tutustua rataan ja päästä kenties yli pahimmasta järkytyksestään, mitä esteiden kokoon tulisi (olettaen, että Zoe oli oikeassa ja ne näyttäisivät valtavilta paikan päällä) ensimmäisten ratsukoiden kanssa. Siinä vaiheessa kun Emily olisi radalla, hän uskaltaisi jo ehkä katsoakin.
"Olen niin ylpeä sinusta, kai tiedät sen?" Hän kysyi naiselta viimeistellessään ensimmäisen kolmesta letistä. Ihan sama miten Emily tänään ratsastaisi, hän olisi silti ylpeä naisesta.

Emily vilkaisi Lexaa olkansa yli kun tuo sanoi olevansa ylpeä. 
"Tiedän. Olet sanonut sen monesti."

"Ja aion sanoa sen vielä monesti uudestaankin", nainen varoitti hyväntuulisesti. Tietenkin hän sanoisi sen ääneen, kun moista ajatteli. Emily ansaitsi kuulla sen.

"Olet ihana. Ja se on tärkeää, että voit olla minusta ylpeä." Hän totesi hymyillen. Se oli todella tärkeää. 
"oikeasti."

”Tietenkin olen”, nainen totesi kuin asia olisi ilmiselvä. Hänelle se olikin. Emily oli uskomaton, joten naisesta oli helppo olla ylpeä.
”Jos vain saan töistä vapaata pitkin kesää, tulen katsomaan sinua muihinkin kisoihin.”

"Saanko päättää mihin? Pienempiä on turha tulla katsomaan." Emily hyrähti tyytyväisenä. 
"Copper ja Giggles loppusyksystä ovat hienoa seurattavaa."

”Ei sinun kisojesi katsominen ole koskaan turhaa”, Lexa protestoi kiinnittäen jälleen yhden pienemmistä leteistä parilla kumiponnarilla.
”Mitkä tahansa kisat ovat varmasti hienoa seurattavaa.

"Noh, pitää sinulle hieman jännitystä tarjota." Olisi muutamat kisat joita hän ottaisi tuon seuraamaan mielellään.

Kisoissa oli aivan riittämiin jännitystä ihan itsessään, jos häneltä kysyttiin. Puhuttiinhan tässä nyt sentään Emilystä kilpailemassa!
”Tulen siis katsomaan niitä kisoja, joita pidät tarpeeksi jännittävinä. Syytän sitten sinua, jos yöuneni menevät kun se oli liian jännittävää”, hän naurahti.

"Et sinä yöunia menetä." Hän naurahti ja huokaisi onnellisena. 

”Toivotaan”, Lexa naurahti. Todennäköisemmin hän nukkuisi kuin tukki, kun pitkän ja jännittävän päivän päätteeksi kaatuisi sänkyyn. Yleensä niin siinä tuppasi käymään, kun adrenaliini poistui kehosta.

Emily vaihtoi hieman asentoa. 
"Oletko pian valmis?" 

"Sitä nopeammin, mitä vähemmän liikut", Lexa vastasi naurahtaen. Ei enää paljoa, ja viimeinenkin pikkuletti olisi kasassa. Kolmen letin letittäminen yhdeksi ei vaatisi paljoa.
"Saanko tulla katsomaan lähtöäsi, vai haluatko mieluummin olla autuaan tietämätön siitä, että olen radan varrella?"

"Olen tietoinen siitä. Saat tulla." Emily hymyili hieman. 
"Et sitten pelästy. Tico ottaa lentävän lähdön." 

"En pelästy", Lexa lupasi urheasti ja varmisti suuren letin kolmella kumilenkillä. Pysyisipähän kasassa missä menossa tahansa.
"Noin, olet valmis rymyämään missä ikinä sitten tahdot rymytäkään."

Emily nousi seisomaan ja veti kenkiä jalkaansa. 
"Mennään sitten."

"Mitä jos annat minun ensin pukea?" Lexa ehdotti nauraen ja tukahdutti haukotuksen, joka pyrki pintaan. "Käy keräämässä itsellesi kunnon eväskori aamiaistarpeista, nähdään kohta autolla."

"... Pue sitten. Minä käyn. Mitä sinä haluat?" Emily otti laukkunsa. 
"Tuothan muut tavarat autolle?

"Mitä tahansa tuoreita hedelmiä siellä onkaan, ja sitä tummanruskeaa, jyväistä leipää", hän vastasi hymyillen. "Tuon tuon. Mene nyt, ettet joudu näkemään nälkää."

Emily nyökkäsi ja lähti alas. Hän keräsi Lexalle banaanin, mandariinin, hieman vesimelonia muovirasiaan jonka sai ja itselleen myslijogurtin, leipää molemmille. Take away-mukeihin kahvia ja teetä. Hän tuli autolle kädet täynnä, yksi sämpylä suussaan. 

Lexa vaihtoi nopeasti farkkuihin ja siistimpään paitaan, sekä harjasi hiuksensa ennen niiden letittämistä uudestaan. Ei hän voisi mennä ihmisten ilmoille aivan sen näköisenä, että oli vastikään noussut sängystä. Hän sipaisi nopeasti ripsaria kylpyhuoneen kirkkaassa valaistuksessa ennen kuin keräsi kaikki tarvittavat tavarat mukaansa ja poistui oman huoneensa kautta - vaikka kukapa sitä valvoisi, mistä huoneesta hän lähti aamuisin.
"Kun sanoin, ettei sinun tarvitse nähdä nälkää, en olettanut, että aloitat aamupalasi jo kävellessä", Lexa nauroi naiselle, mutta sääli Emilyä sentään sen verran, että heitti nopeasti kantamansa tavarat takapenkille ja otti osan Emilyn kantamuksista, jotta nainen pystyisi helpommin istumaan alas autoon. Mukit päätyivät mukinpidikkeisiin keskipaneelille ja hän hymyili lämmöllä naiselle.
"Olet kyllä hieno naisystävä, kun tuot aamupalaa autolle", hän virnisti auton suojissa. Ei kukaan häntä täällä kuulisi. Bemari käynnistyi pehmeästi hurahtaen ja niin hän saattoi lähteä ajamaan kohti kisapaikkaa kuumaa teetä hörppien.

"Ei mhahftunut enfhää mhfihinkään." Emily mutisi sämpylä hampaissaan ja luovutti osan Lexalle. Hän istui autoon ja veti vyön kiinni. 
"No tietenkin tuon."

"Mmhmm", Lexa myhäili huvittuneena luoviessaan parkkipaikalta tielle ja nokan kohti Badmintonin kilpailualuetta.
"Aloita nyt ihmeessä jo aamiaisesi. Tahdot kuitenkin sännätä katsomaan Ticoa tai jotakin kun saan auton parkkiin", hän naurahti. "Ja kiitos, kun toit evästä." Eipähän tarvitsisi heti ensimmäisenä mennä etsimään kahviota, jolla olisi jo jotakin myynnissä.

Emily haukkasi sämpylästä jo ennen Lexan kehoitusta. 
"Olet ihan oikeassa. Otin ihan kamalasti ruokaa, katsoivat hassusti. Mutta otin vähän autolaisillekin, raukat jumissa siellä."

"Sinä tarvitset kamalasti ruokaa, tästä on tulossa pitkä päivä", Lexa huomautti hymyillen.
"Eivät he kai nyt niin paljoa elämäänsä inhoa tässä hetkessä", hän naurahti. "Mitä nyt Zoe valitti että Bex puhuu unissaankin ja Larissa on ihan liian pirteä heti herättyään, mutta Zoe nyt taitaa aina löytää jotakin valitettavaa."

"Zoe valittaa aina. Bexistä varmaan ihan aiheesta ja... Larissakin varmaan on aika aiheellinen." Sämpylä katosi äkkiä ja hän huuhtoi sen alas teellä. Ei kahvia tänään aamulla.

"Olette outoja", Lexa julisti nauraen. No, mikäpä siinä jos valittamisesta tuli hyvä mieli. Zoe oli vapaa tekemään mitä lystäsi, kunhan vain tiesi, että olisi jumissa kahden valituksenkohteensa kanssa seuraavat päivätkin.
"Mitä vikaa siinä on, että herää pirteänä? En minäkään valittanut sinusta", Lexa naurahti.

Emily naurahti. 
"Epäilen että olen larissaan nähden äärimmäisen kesy versio."

"Jos niin väität", Lexa hymähti huvittuneena. "Mutta on se silti suloista, kun heräät hyväntuulisena ja herätät minutkin suukoilla. Ei ollenkaan huono herätys."

"Se olisi kamalaa jos se olisi." Saatuaan tarpeeksi teestä, Emily kaatoi myslin jogurttiin ja otti lusikallisen. 

"Hyvä siis ettei se ole. Maailman paras herätys", Lexa vannoi ja laski teekupin mukinpidikkeeseen, jotta saattoi siirtää kätensä mieluummin Emilyn reidelle. Hän voisi syödä aamiaistaan myöhemmin, kun istuisi hevosrekassa pohtimassa, mistä ja milloin aloittaisi päivänsä.
"Okei, maailman toiseksi paras herätys", hän korjasi itseään naurahtaen. "Parempi on se, kun minä voin herätä ihan omia aikojani ennen sinua ja herättää sinut suukoilla."

Emily vilkaisi Lexaa hyvin hitaasti. 
"Suukot ovat selvästi sinun huuliltasi hyvin laaja käsite."

"Hei!" Lexa protestoi nauraen ja puristi kevyesti naisen reittä. "En muista sinun valittaneen. Yhtään."

"En! Mutta suukkoja ne eivät tosiaan ole kahden ensimmäisen jälkeen!" Emily nauroi ja vei lusikallisen suuhunsa. 

"Ne eivät vain ole niin lyhyitä suukkoja. Vähän pidempiä ja syvempiä ja vähemmän lapsiystävällisiä, mutta oikein hyviä suukkoja siitä huolimatta", hän virnisti.

"... Suukkoja? Lexa, ei. Eivät ole." Hän huokaisi päätään pudistellen. 
"Ei tosiaan."

"Selkeästi silläkin sanalla on eri merkitys eri puolella Atlanttia", Lexa virnisti. Niinpä niin. Olipa hän nyt olevinaan kovinkin nerokas.
"Sitä paitsi, sinä puhuit bikineistä ja yksityisestä hiekkarannasta. Sinulla ole mitään varaa valittaa."

"Eilen illalla. En herättänyt sinua niillä. Mutta ajattelisi, voisimme saada sen rajattoman rusketuksen. Tai siis sinä saat, kiitos suojan ja aurinkorasvan minä olen yhtä kalpea kuin ennen matkaa." Se oli ihana ajatus.

"Minun täytyy ostaa uuden sävyistä puuteria sen jälkeen", nainen naurahti. Se oli kerrassaan ihastuttava ajatus. Matkustaa paratiisisaarelle aivan kaksin Emilyn kanssa. Nauttia vain lämmöstä ja auringosta ja valkeista hiekkarannoista.
"Minä en tosin edelleenkään tule uimaan, joten vedessä joudut leikkimään ihan itseksesi", Lexa naurahti.

"Oi, voin leikkiä iloksesi vedessä tunteja." Emily virnisti leveästi. 

"Voin uskoa sen", nainen totesi silmiään siristäen. Hiton Emily. Nyt hänen ajatuksensa harhailivat aivan väärillä poluilla taas kerran. Hän rykäisi kurkkuaan selvittääkseen pääkoppansa sisältöäkin.
"Ehkä en päästä sinua ollenkaan ulos makuuhuoneesta." Se ei tosin varsinaisesti auttanut kääntämään ajatuksia toiseen suuntaan. Uusi yritys.
"Aiotko olla kisapaikalla iltaan saakka, vai tahdotko äkkiä petiin kun Tico on hoidettu kuntoon?"

"Sitten et näkisi minua leikkimässä merenneitoa." Emily huomautti hymyillen. 
"Päivän päätteeksi vasta. Haluan tietää paikan päältä millaisesta tilanteesta lähden sunnuntaina liikkeelle."

Hyvä on, ehkä hän menettäisi paljon siinä. Ja vielä enemmän, kun ei voisi liittyä naisen seuraan meren syleilyyn.
"Selvä. Laita viestiä, kun tahdot kyytiä hotellille, niin luovin tieni luoksesi", Lexa hymyili pehmeästi vilkaisten nopeasti Emilyä silmäkulmastaan, ennen kuin keskittyi jälleen ajamiseen. Autoja oli sitä enemmän liikkeellä, mitä lähemmäs kisa-aluetta he pääsivät, mutta sentään varsinaista ruuhkaa ei ollut vielä muodostunut.

Emily nyökkäsi. 
"Minä laitan ja etköhän sinä minut löydäkin. Ja jos pyydän viestit se jesaria, tuo sitä minulle. Vaimennan Bexin."

"Minä tuon", nainen lupasi nauraen. "Kenties myös nippusiteitä, niin voit sitoa hänet paikoilleen jonnekin?" Hevosrekan peränurkkaan, tietenkin. Ainoa oikea paikka ylienergiselle, hermostuneelle naiselle.
"Toivottavasti et tarvitse sitä, vaan voit vain keskittyä omaan suoritukseesi."

"Oi, kyllä! Tämän takia rakastan sinua." Emily hymyili. 
"Ehkä Zoe tappaa hänet puolestani jos hän ärsyttää."

"Hyvä, että pimeä kirvesmurhaaja puoleni on se, mikä minussa vetosi sinuun", Lexa nauroi päätään pudistaen. Ehkä ei nyt aivan sentään niin. Pieni viaton vitsi nippusiteistä ei tehnyt kenestäkään kirvesmurhaajaa, eihän?
"Ehkä. Ei sitä koskaan tiedä."

"... Lukitsen välioven ensi yöksi." Emily siisti aamiaisestaan jääneet roskat ja nousi autosta kun se oli parkissa. Hän otti kassinsa ja katsoi parkkipaikan humua. Kohti tallialuetta sitten.

"Sitten en voi muuta kuin lainata palokirvestä käytävältä ja tulla ovesta läpi", Lexa pohti surumielistä vakavuutta tavoitellen. Niin varmaan. Hän nukkuisi ihan kiltisti oven toisella puolella, jos Emily niin tahtoisi. Ei enää montaa yötä ja he olisivat kotona - ja hän saisi nukkua juuri niin lähellä Emilyä kuin ikinä tahtoisikaan.
"Nähdään myöhemmin. Tsemppiä ja onnea koetukseen", hän toivotti hymyn kera. Emily jatkakoot päiväänsä rutiinien mukaan, jotka auttaisivat naista. Hän suunnistaisi rekalle kuluttamaan hetkeksi aikaa ennen kuin sukeltaisi kisapaikan humuun ihmettelemään ja ihastelemaan kaikkea.

"... Ja nyt sinä saat jäädä johonkin piiloon." Emily totesi ja kiirehti askeliaan. Ticon karsinalla hän laski kassinsa alas. Missäs Larissa meni?

Hän meni kiltisti piiloon rekalle, jossa Zoe näytti potevan jonkin sortin olemassaolon kriisiä, kun vain tuijotti suoraan eteenpäin. Tai sitten nainen oli nukahtanut silmät auki sohvan ääreen, kummin tahansa.
"Huomenta!" Larissa tervehti pirteästi lähestyessään Ticon karsinaa harjapakki mukanaan. Hän oli käynyt noutamassa sen rekalta aikeinaan harjailla hevosta, jotta aamupäivä kuluisi nopeammin ja Tico näyttäisi täydelliseltä maastoesteillä.
"Mikä tunnelma?"

"Huomenta. Miten kultapoika voi?" Emily ei osaisi rauhoittua vaihtamaan vaatteita ja katsomaan muiden ratoja ennen kuin olisi oman aika. Piti tietää että hevonen oli kunnossa. Hän avasi karsinan oven ja sai huomata täynnä tulta ja energiaa olevan irlantilaisen. 
"... Oliko se tällainen kävellessäkin?"

"Mmhmm", Larissa vastasi hyväntuulisesti hymisten. "Sen takia ajattelin harjata sitä ajankuluksi. Ettei vain polkisi kenkäänsä tai muuta kun olisi jo aivan menossa, jos vain pääsee ulos karsinasta."

Emily nappasi hevosen turvasta kiinni ja rapsutteli sen kaulaa. 
"Hei poika. Kohta mennään. Ihan kohta. Malta vielä vähän. Jestas sillä on virtaa pikkukisoista huolimatta."

"Saa nähdä, malttaako se yhtään mitään", Larissa naurahti, mutta ehkä ori asettuisi nyt kun sen oma ihminen oli paikalla. Hänen kanssaan Tico olisi vain tahtonut mennä. Eteenpäin ja mitä lujempaa, sen parempi.
"Ne ovat kyllä ihan vastakohtia Dianan kanssa. Diana ja Bex ovat varmaan edelleen leikkimässä vesilätäköillä tai nyhtämässä vihreää nurmea sivummalla."

Emily hymähti hieman. 
"Ticolla on vain kovin kilpailunhaluinen sielu." Hän totesi, ottaen myös harjan. Hän voisi käyttää aikaa orin harjailuun, se rentoutti. 
"Ja se on tiennyt eilisestä asti mihin se pääsee tänään."

"Tico on hieno poika", Larissa vannoi pujahtaen itsekin väliaikaiseen kisakarsinaan hevosen toiselle puolen. "Niin fiksukin vielä. Tietenkin se tietää, mitä tänään on edessä. Pääsette lentämään!"

Tico korskahti ja kuopaisi kunnolla. 
"Noh! Ei silti unohdeta tapoja, senkin macho." 

"Se on nyt tänään tosimies isolla T:llä", Larissa naurahti. Valkean karvan harjaaminen oli mukavan rentouttavaa puuhaa heille kaikille, tai niin hän ainakin toivoi. Bex oli sen sijaan ajamassa Zoea hulluksi leikittämällä kimoa tammaa kuralätäköissä pesupaikkojen lähettyvillä, kun maa ei vetänyt vettä sisäänsä yhtä paljon kuin he olivat sitä vapaaksi laskeneet hevosia pestessään.
"Juoksen katsomaan teitä jollekin esteelle. Zoe laski, että minun pitäisi ehtiä ihan hyvin järvelle, jos lähden liikkeelle lähtönne jälkeen, ja ehdin silti takaisin ajoissa hakemaan vettä ja muuta ennen kuin pääsette maaliin", Larissa virnisti leveästi. Hän saisi nähdä ratsukon tositoimissa!

Emily nyökkäsi hymyillen ja rapsutteli Ticon säkää. Rauha poika, rauha. 
"Se on hyvä, olisi ikävää jos et näkisi mitään."

"Katson jälkikäteen koko videon radastanne", tyttö vannoi. "Ja kai aiot kuvata kaiken kypäräkamerallasikin?" Sen videon näkemistä hän odottaisi innolla.

Emily hymyili hieman. 
"Aion, se oli yön laturissa. Pitää tämä kuvata, kauden iso avaus."

"Täydellistä", Larissa nauroi onnessaan, "haluan niin nähdä sen videon illalla." Siinä kuitenkin kestäisi, että Badminton saisi lajiteltua kymmenillä kameroilla kuvatun materiaalin hevoskohtaisiksi radoiksi matkan varrelta, joten nopein tapa nähdä koko rata olisi Emilyn kypäräkameravideo.
"Olet yllättävän aikaisin paikalla. Ajattelin, että tulisit vasta lähempänä puoltapäivää", Larissa tunnusti naurahtaen. "Bexkin nurisi hetken, että heräsi ihan liian aikaisin, mutta vissiin se unohtui kun hän pääsi Dianan luokse." Siihen pisteeseen saakka, että Zoe oli tullut lähetetyksi pois. Pitäisikö hänenkin mennä ja jättää Emily Ticon seuraan itsekseen?

Emily naurahti ja nyökkäsi. Larissa saisi katsoa sen. 
"Ei, minä voin rauhoittua vasta kun olet nähnyt että Tico on kunnossa. Ja nyt unohduin harjailemaan sitä kanssasi. Ja haluan nähdä alkupään radatkin."

"Olen varma, ettei Ticoa haittaa tulla harjatuksi", Larissa naurahti. Tico tuntui aina nauttivan harjailusta, joten mikäs sen parempi tapa rauhoitella oria siihen asti, että koitos todella olisi käsillä ja hevosella olisi lupa kasvattaa siivet selkäänsä.
"Sinulla on ihan hyvin aikaa. Dianakaan ei ole vielä varustettuna, lämmittelystä puhumattakaan", Larissa vakuutti vilkaisten kelloaan. Ei mitään kiirettä. Ensimmäinen ratsukko starttaisi vasta puoli kahdeltatoista, jos aikataulu pitäisi. Paras olisi pitää, kun ratsukoita lähtisi sen jälkeen joka välissä.
"Bex on edelleen katkera lähtöjärjestyksestä", Larissa naurahti. Kymmenentevä starttaava Bex ei ehtisi nähdä kuin muutaman ratsukon suorituksen tauluilta ja kuulla, millaista palautetta ensimmäisinä hypänneet ratsukot antaisivat. Mieluummin hän olisi startannut vasta puolivälissä 80 osallistujan seasta, mutta tällä kertaa arpaonni oli laittanut hänet alkuun.

Emily sai sentään startata hieman myöhemmin ja nautti siitä riemusta. Vaikka se tekisi päivästä myös tuskaisen pitkän. 
"Niin kai. Ja se on luojan lykky että Bex starttaa äkkiä. Vaikeneepahan."

"Oletko varma, että se toimii niin?" Larissa kysyi huvittuneena. "Hän on ollut kovin hiljainen koko aamun. Mitä jos kaikki se puhe palaa kerralla suorituksen jälkeen?" Tuskin Zoe olisi suostunut jättämään Dianaa Bexin kanssa kahden, jos nainen olisi ollut yhtä vallaton kuin edellisenä päivänä.

"Tiedätkö mitä? Ei ole sitten enää minun ongelmani." Emily totesi virnistäen.

"Onko se koskaan sinun ongelmasi?" Larissa kysyi nauraen. Eihän mikään kaiketi pakottanut kahta kilparatsastajaa pitämään toisilleen seuraa, vaikka toki kisapaikoilla oli mukavaa, jos ei joutunut olemaan yksin. Tai hänestä ainakin oli, mutta mistäpä sitä tiesi, mistä kilparatsastajat pitivät.
"No mutta, sinä saat nyt joka tapauksessa nauttia päivästäsi. Tico on ihan valmis näyttämään kaikille, miten nämä maastoesteet kukistetaan."

"Eilen se oli aika pahasti. Olin tappaa hänet ja Zoe lykkäsi hänet minulle." Emily huokaisi ja hymyili. 
"Aika saisi mennä nopeammin."

"Oh, toivottavasti Zoe ei ole seuraavaksi minun kurkussani kun jätin Bexin yksin", Larissa naurahti. Ei hän oikeasti osannut moisesta murehtia. Bex oli aikuinen nainen, eiköhän tuo pärjäisi. Korkeintaan kastelisi itsensä Dianan kanssa leikkiessään, mutta sitä varten naisella oli vaihtovaatteet hevosrekassa.
"Kyllä se vielä menee. Kohta huomaat hyppääväsi jo Ticon selkään ja suuntaavasi lämmittelemään."

"Ei hän oleta sinun vahtivan häntä vaan keskittyvän työhösi." Emily totesi hymyillen. 
"Niin menee. Kai. Onneksi." 

"Menee menee", Larissa vakuutti. "Ehdit nauttia aamupäivästä myyntikojuilla tai ravintolateltassa tai vain muiden lämmittelyä ja suorituksia seuraten, ja sitten pääset ihan itse Ticon kanssa liikkeelle. Se vain tuntuu pitkältä ajalta nyt kun joudut odottamaan."

"Niin. Kyllä se tästä. Aina se on mennyt." Ja helpottanut. Hän huokaisi ja veti syvään henkeä. 
"Jätän sinut huolehtimaan Ticosta ja menen härnäämään Zoea. Tulen tänne joskus kahdeltatoista."

"Minä harjailen Ticoa ja katson, että sillä on kaikki täydellisesti", Larissa lupasi. "Se odottaa sinua täällä täysissä voimissa, kun palaat. Älä tosin härnää Zoea liikaa, tai sinä saatat palata hieman liian vähissä voimissa takaisin", hän nauroi. Ehkä se oli hieman liioittelua, vaikka tallilla kiersikin puheita Zoesta hutkimassa milloin ketäkin.
Hevosrekan tunnelma oli vajonnut takaisin syvään hiljaisuuteen, kun Lexa oli liuennut jonnekin kisapaikan hälinään nauttimaan ilmapiiristä, jollaista ei ollut koskaan ennen kokenut. Zoe istui pöydän ääressä puolityhjä, kylmää kahvia sisältävä kuppi edessään ja kasa papereita levällään pöydän pinnalla. Se tuntui olevan kovin hallittu kaaos, sillä nainen löysi aina etsimänsä paperin, vaikka mitään uutta tietoa niissä ei ollutkaan. Ei enää näin monen päivän jälkeen kisapaikalla.

Emily saapui autolle ja vaihtoi kylmän kahvin tilalle kupin kuumaa. Hän kävi makuulleen ja katseli kattoa. Ihan kohta. Muutama tunti.

Zoe tajusi kahvikupin vaihtuneen vasta hetkeä myöhemmin, ja räpäytti muutaman kerran silmiään ennen kuin löysi selityksen mystisesti vaihtuneelle kahville.
"Hei, mikä olo?" Hän kysyi naiselta päätään kallistaen ja veti kahvikuppia lähemmäs voidakseen nauttia kuumasta juotavasta.

"Ajattelin kokeilla kauanko kestää että tajuat."emily naurahti. 
"Hyvin. Voin loistavasti."

"Ei niin kauaa", Zoe mutristi huuliaan. Hän oli tajunnut ihan riittävän nopeasti, ettei ollut enää yksin. Hyvä on, moni muu olisi havahtunut hevosrekan aukeavaan oveen, mutta hän oli ollut ajatuksissaan.
"Mahtavaa. Tico oli ihan liekeissä jo aamuheiniä saadessaan", hän hymähti. "Ja yllättävän puhdas, vaikka sekin on niin käytännöllisen värinen tähän lajiin."

"Kävin katsomassa sitä. Epäilen että näkemiseni pahensi asiaa." Emily myönsi nauraen huvittuneena.

"En olisi yllättynyt", hän naurahti. "No, Larissalla on kokemusta oreista. Eiköhän hän pärjää Ticonkin kanssa, vaikka Tico olisi jo sitä mieltä, että pitäisi päästä tekemään asioita."

"Pärjää hienosti." Emily vakuutti hymyillen.

"Minä jätin oman lapseni yhden vajaaälyisen huomaan", Zoe huokaisi peittäen hetkeksi kasvonsa kämmenillään. Dianaparka, kun oli saanut niin urpon ratsastajan.
"Olin tulla hulluksi, kun katsoin heidän hippaleikkiään, joten totesin parhaaksi tulla tänne ennen kuin pimahdan kokonaan. Kuka tahtoo mennä leikkimään hevosen kanssa mutaan kisapäivänä?" Bex. Bex tahtoi, eikä ollut suotta selittänyt moista intoaan johdattaessaan Dianaa kulkemaan vesilätäköiden läpi ja lopulta loikkimaan niissä.
"Lupasin tulla Larissan avuksi maaliin, kun Bex on siinä kohtaa jo täysin omilla teillään eikä Dianakaan kaipaa minua. Joten kunhan selviät maalilinjan yli, sen kun tuuperrut vain maahan, me jäähdyttelemme Ticon."

"Kuulin ja en tiedä. Minä pelkäisin että hevoselle jää mutaa jalkoihin tai ne eivät kuivu ennen suojitusta." Terveisin neiti vainoharha. 
"En minä tuuperru. Pahasti. Koskaan."

"Minä pelkään enemmän, että Dianalta jää kenkä mutaan tai se kaatuu ja kolhii itsensä", Zoe huokaisi. Hänellä oli vuosien kokemus hevosten laittamisesta kisakuntoon, joten hän luotti omiin taitoihinsa pestä ja kuivata hevonen riittävän hyvin ennen lähtöä - eikä siinä montaa estettä olisikaan, ennen kuin tamma kahlaisi vedessä. Enemmän häntä pelotti kaikki se, mille hän ei voisi tehdä mitään näin lyhyellä aikavälillä, kuten irtipoljettu kenkä tai polvensa aukaissut hevonen.
"Jos niin väität", hän virnisti puolittain. "Olen valmis ottamaan kopin, jos tulet alas pää edellä."

"Sekin on totta. Ja Zoe, ei ole ensimmäinen ratani." Hän puuskahti, pudistellen nauraen päätän. Voi kun aika kuluisi Zoen kanssa jutellen.

"Eip, mutta ensimmäinen näin pitkä rata tälle kaudelle", hän huomautti huvittuneena. Toista näin pitkää rataa ei taitaisi hetkeen tullakaan. Kentucky oli ollut 11 minuuttia ja muutaman sekunnin päälle, tänään tulisi täyteen 12 minuuttia. Hänen oli vaikea kuvitella, että Luhmuhlen tai Burghley laittaisivat enää siitä pidemmäksi. Ja kuinka loistavaa, hän oli ominut Bexin tavan popsautella kirjaimia suussaan. Hän tappaisi kilparatsastajan. Bex oli kuin syöpä.
"Ja se oli vain ystävällinen huomio. Että jos siltä tuntuu, ei huolta, et putoa. Voit naamioida sen vauhdikkaaksi laskeutumiseksi ja minä vain osuin tielle."

"Tehdään niin. Koetan olla saada sen näyttämään dramaattiselta vahingolta. Kerran mihinkään ei ollut kiire, Emily antoi itsensä jutella Zoen kanssa kunnes tuon piti alkaa mennä, joten hän etsiytyi hiljalleen lähimmän screenin luo, josta voisi seurata tilannetta.

Diana ei ollut kolhinut itseään Bexin kanssa leikkiessään, eikä myöskään väsyttänyt itseään. Hevonen ei edes ollut likainen, kun hoitaja saapui sitä varustamaan, sillä Bex oli ehtinyt pestä, kuivata ja puunata hevosen mitä loistavimpaan kuntoon. Kimo tamma näytti oikein hyvältä, kun Zoe varusti sen ja lähti ratsastaja rinnallaan lämmittelyä kohti, jossa myös harmaahiuksinen valmentajanainen liittyi heidän seuraansa. Bex näytti pelkästään hyväntuuliselta selässä, ja Diana tanssahteli täynnä intoa ja energiaa. Ensimmäinen ratsastaja kuulutettiin lähtöboksiin, ja niin kilpailut todella käynnistyivät tältä päivältä.
"Tämä on ihan mahtavaa", Larissa kommentoi ilmestyttyään ihmisjoukosta Emilyn rinnalle. Tico oli karsinassaan puhtaana, kevyesti loimitettuna ja sitäkin tyytyväisempänä ja tarmokkaampana. Hän oli päättänyt antaa hevoselle hetken taukoa hänestä, ja tulla sen sijaan vilkaisemaan, missä vaiheessa kisat olivat.

Emily piti katseensa näytössä ja vilkaisi Larissaa hymyillen. 
"Hei, miten murupoika? Voi loistavasti ja olisi jo menossa?"

"Todellakin", hän naurahti. "Tico yritti jo lähteä moneen kertaan karsinasta. Sen mielestä tällainen odottelu on aivan turhaa." Ensimmäistä ratsastajaa näytettiin lähestulkoon koko radan mitalta, kun tahdottiin näyttää, mitä muilla ratsukoilla olisi edessään.
"Apua, nyt jännitän vielä enemmän teidän kaikkien puolesta", Larissa peitti kädet suullaan katsoessaan ratsukon menoa. Nyt se alkoi tuntua todelliselta, että pian Bex ja Diana, hänen tuntemansa ratsukko, liitelisi samojen esteiden yli. Ja sitten myöhemmin vuoroon tulisivat Emily ja Tico. Tästä oli tulossa todella jännittävä päivä.

Emily hymyili hieman katsellessaan rataa. Luoja hän kaipasi tätä. 
"Älä jännitä. Kaikki menee hyvin. Eihän tämä ole kuin ainoa urheilu jossa urheilijoilla on lääketietonsa käsivarressa vai miten se meni?" Kuivaa huumoria kentän vaarallisuudesta. 
"... Älä koskaan kerro Axelille tuota vitsiä."

"Tuo oli ihan kamala vitsi", Larissa huomautti, vaikka nauroikin sille. "En todellakaan ole kertomassa sitä eteenpäin." Eikä varsinkaan Lexalle, jolla ei tainnut olla aavistustakaan lajin vaarallisuudesta. Hän vain toivoi, ettei naisella olisi sitä tämän päivän jälkeenkään. Kertahan se olisi ensimmäinenkin, kun yksikään hevosista ei kaatuisi tai pudottaisi ratsastajaansa matkalle, eikö?
"Ai luoja, olet kyllä aivan sekaisin kun odotat innolla pääseväsi tuonne hevosesi kanssa."

"Nauroit silti." Emily huomautti, vaihdettuaan jo itse kisavaatteisiin. Enää vain kaikki varusteet päälle ja hän olisi valmis. 
"Olen odottanut siitä asti kun ratsastin viime vuonna viimeisen neljän tähden ratani."

"Olet hullu. Aivan päästäsi pihalla", Larissa totesi seuratessaan suurelta screeniltä ensimmäisen ratsukon etenemistä. Esteet näyttivät hurjan suurilta ruudultakin nähtyinä. Hän saattoi vain kuvitella, miltä ne näyttäisivät, kun niiden seassa käveli. Tai niitä kohti ratsasti reippaassa laukassa.

"Minä tiedän, kätilö varmaan ei saanut kiinni ensimmäisestä pompusta." Emily totesi nauraen ja venytteli hieman. 

"No ei selvästi. Älä vain kolhi päätäsi enää tänään enempää. Ai jumalauta, tämähän on ihan kamalaa kidutusta", Larissa irvisti nähdessään, miten ratsukko radalla ajautui ongelmiin sarjalla. Vain hevosen rohkeus ja ratsastajan tasapaino tuntuivat pitävän ratsukon oikealla tiellä ja esteistä yli yhtenä tiiminä.
"Haluatko nähdä Bexin radan täältä vai tallilta käsin?" Näkihän nettilähetyksen näppärästi kännykältäkin, kuten Zoe oli hänelle vinkannut, kun hän oli harmitellut aikatauluja. "Hänen lähtöaikansa on kuutta yli." Ja toivottavasti nainen olisi maalissa viimeistään kahtakymmentä yli, niin aikavirheitä ei kertyisi tuhottomasti.

Emily kallisti päätään. 
"Katselen tästä. Varusta sinä Tico rauhassa, lienee paras että pysyn kaukana siitä viimeiseen asti."

"Selvä", Larissa vastasi nyökäten. Hän varustaisi hevosen naiselle, niin että Emily voisi nauttia kilpailuista siihen asti. Kuka tiesi, ehkä ratojen seuraaminen antaisi naiselle hieman käsitystä siitä, millaista radan ratsastaminen tosiasiassa olisi.
"Okei, minä taidan kyllä luovuttaa ja lähteä tallille. Tämä menee niin jännittäväksi", hän naurahti päätään pudistaen ja sulautui nopeasti ihmisjoukkoon, kun lähti luovimaan tallialuetta kohden. Lexa puolestaan lähetti Emilylle viestin ja kuvan radan varrelta, kun oli nähnyt ensimmäisen ratsukon vilahtavan ohitse.
’Tämä on ihan hullua. Rakastan tätä’, viestissä luki. No, ainakaan amerikkalainen ei ollut vielä onnistunut traumatisoimaan itseään.

Se antaisi toki sitäkin. 
"Nynny!" Emily huikkasi hoitajansa perään nauraen. Hän vilkaisi puhelintaan ja hymyili leveästi. 
’Niin on ja minä rakastan sitä myös.’

Olisi ollut kovin huolestuttavaa, jos Emily ei olisi rakastanut. Lexa oli nopeasti tullut vedetyksi yleisön sähköiseen ilmapiiriin, ja odotti jännitys vatsanpohjassa kihelmöiden seuraavaa ratsukkoa.
’Paljon rakkautta ilmassa. Ratsasta hyvin, rakastan sinua.’ Ja hyvä on, ehkä hän voisi lähettää pienen videopätkän juuri parhaimmillaan järvelle saapuneesta ratsukosta. Ei se ammattivälineillä kuvattua videota voittaisi, mutta yleisön keskeltä välittyi tunnelma aivan toiseen tapaan. Järven ympärys kuhisi jo katsojia, jotka kannustivat ratsukoita kovaan ääneen.

Emily hymyili videolle. 
’Rakastan sinua.’ Ei se muuta tarvitsisi. Hän katseli vielä jonkin aikaa, odottaen bexin vuoroa. 

Aivan liian nopeasti, ainakin jos Zoelta kysyttiin, kamerat kääntyivät lähtöaluetta kiertelevään vaaleaan papurikonkimoon ja ratsastajaan, jonka kasvoilta hymy oli haihtunut keskittyneen ilmeen tieltä. Kello laski alaspäin, Bex ohjasi Dianan lähtöboksiin ja silmänräpäyksessä tamma loikkasi eteenpäin löytäen muutamalla askeleella tasaisen, pyörivän rytmin ratsastaja kevyessä istunnassa selässään. He liitelivät värikkään, kukkaistutuksella koristellun ensimmäisen esteen yli ja Bex oli jo kannustamassa Dianaa eteen, kun tamma vasta sai takajalat alleen. Pääkatsomoon kerääntyneen yleisön mylvintä jäi hetkessä taakse, kun ratsukko lähti vastaamaan maastoesteradan tarjoamiin haasteisiin. Gina seurasi suoritusta tiukasti suurelta näytöltä pääkatsomon alueella annettuaan ratsukolle vielä viimeiset, radalta jo palanneiden ratsastajien antamat vinkit. Zoe puolestaan ei uskaltanut katsoa, vaan piti itsensä kiireisenä elämänsä pisimmät 12 minuuttia täyttämällä ämpäreitä kylmällä vedellä ja kiertämällä kehää maalialueella. Diana lensi esteeltä toiselle, ja selkeästi tammalle annettiin enemmän ruutuaikaa kuin kahdelle muulle radalla yhtäaikaa olevalle ratsukolle, kun selostajatkin muistuttivat yleisöä ratsukon edellisvuotisesta suorituksesta Burghleyssä. Järvi jäi taakse, eikä yksikään esteistä tuottanut uusia ongelmia. He olivat tehokkaasti onnistuneet ennakoimaan Dianan heikkoudet ratakävelyn aikana ja nyt Bex oli aina puoli askelta edellä korjaamassa hevosta ja valamassa siihen itseluottamusta, kun esteet jäivät yksi kerrallaan taakse. Kamera sattui kuvaamaan Dianaa juuri leveällä mutta yksinkertaisella pöytäesteellä radan loppupuolella, kun tamma kolautti pahasti, mutta hevonen ryhdistäytyi seuraaville risuesteille eikä näyttänyt väsyneeltä, kun kääntyi kohti loppusuoraa ja viimeisiä esteitä. Pääkatsomo heräsi henkiin, kun ratsukko lähestyi viimeistä estettä Bex tiukasti kaulan ylle kaartuneena. He olivat lähellä aikaansa, hän oli siitä varma, mutta se ei estänyt kannustamasta Dianaa vielä viimeiseen kiriin heti esteeltä laskeuduttuaan.
Ja sen jälkeen Zoe oli pitelemässä hevosen ohjia ja hän hyppäsi alas ja ympärillä oli niin paljon ihmisiä, että hänen oli vaikea edes tiedostaa jokaista tuttua kasvoa. Gina auttoi Dianan varusteiden riisumisessa samalla kun Bex kertoi hengästyneenä ajatuksensa radasta. Nyökäten Gina oli jo matkalla kohti tallialuetta, kun Bex loiskautti kylmää vettä ämpäristä kasvoilleen ja siirtyi sen jälkeen auttamaan Zoea hevosen jäähdyttelyssä.
”Yksi ratsastajista ehjänä maalissa”, Gina totesi saapuessaan tallialueelle. Larissa harjasi parhaillaan Ticoa viimeistä kertaa varmistaakseen, että ori olisi komeimmillaan, ja hymyili leveästi valmentajalle.
”Minä näin”, hän kertoi nyökäten kohti puhelintaan, jonka oli virittänyt karsinan kaltereita vasten juuri sopivaan kulmaan, jotta oli saattanut vilkuilla Bexin ja Dianan suoritusta samalla kun oli harjannut Ticoa.

Emily katsoi Bexin radan loppuun, hymyillen suoritukselle. Hän puri huultaan astellessaan tallialueelle rauhallisena. Hän etsiytyi Ticon luo, katsellen jo siinä vaiheessa osittain varustettua hevosta, alkaen varustaa itseään. 
"Sinä senkin lurkki." Hän nauroi larissan luovalle viritykselle. Tico pärskähti ja pudisteli itseään raivolla. 
"Joojoo. Heti kun olet valmis kulta."

"Täytyy olla luova!" Larissa naurahti. "Tico yritti tosin syödä puhelimeni muutamaan otteeseen. Kai se oli sen tapa sanoa, että minun pitäisi laittaa se nopeammin valmiiksi, niin että Tico pääsisi radalle." Eipä sillä, että tässä mikään kiire olisi. Aikaa oli vaikka muille jakaa.
"Tahdotko kuulla aiempien ratsastajien kommentit pohjasta ja muut vinkit, mitä heillä oli heittää radalta palattuaan?" Gina kysyi nojaillen viereisen karsinan oveen, kun katseli varustautuvaa ratsastajaa.

Emily kääntyi Ginan puoleen. 
"Kerro vain. Ennen kuin eräs poni pistää paikat remonttiin."

"Pohja on hieman hitaampi kuin moni odotti, ja parikin ratsukkoa liukasteli tiukoissa käännöksissä. Este 17 vaatii vauhtia, jota moni ei uskaltanut ottaa aiemman tarkkuutta vaativan yhdistelmän jälkeen. Esteyhdistelmä 24, Shogun Hollow, on juuri niin kamala kuin mitä eilen ajattelimmekin, joten tule sille hitaasti ja huolella ja varmistakin, että Tico on kuulolla ja hyppää pyöreällä selällä. Siellä on nähty jo kolme ohiratsastusta seitsemältä ratsukolta, jotka edes yrittivät suoraa tietä. Ja Bex käski varoittaa, että 27 tulee eteen tosi huonosti lasketulla kuudella askeleella. Hän kääntäisi hieman loivemmin, leikkaisi askeleet viiteen ja hyppäisi vinommin, jos lähtisi radalle nyt uudestaan", Gina luetteli ulkomuistista tehtyään tätä vuosia. Larissa kuunteli silmät suurina karsinan puolelta, vaikka varustikin samalla Ticoa huolellisena.
"Onnea matkaan. Pidä myös radalla silmällä kelloa, sillä se hiipii yllättävän nopeasti eteenpäin. Turha tulla puolta minuuttia etukäteen maaliin, mutta älä myöskään putoa viittätoista sekuntia jälkeen jo ensimmäisellä puoliskolla."

Emily nyökytteli ja painoi ne mieleensä eilisen lisäksi. Se alkoi olla todellista. 
"Selvä. En ajatellut pudota." Hän naurahti. Hänen ajattelustaanhan se olikin kiinni. Hän katseli Ticoa hymyillen, siniset silmät täynnä luottamusta hevoseen. 
"Minulla on paras mahdollinen kumppani radalla." Diana oli muru, mutta se ei ollut Tico.

"Hyvä. Pidäkin siitä ajattelusta kiinni", Gina nyökkäsi. Ei kun vain menoksi! Ei se rata sen helpommaksi muuttuisi, vaikka sitä miten odottaisi, mutta ajatustyöllä sai jo paljon aikaan.
"Niinhän sinulla on. Bex ja Diana selvisivät siitä, joten teillä ei tule olemaan mitään ongelmia." Emilyllä oli etunaan vuosien kumppanuus hevosen kanssa, eikä Gina voinut kuvitellakaan mitään sen parempaa vaativalle radalle. Kun ratsukko oli yhtä, haastavinkaan rata ei ollut mahdoton.
"Odotamme maalissa." Larissa ojensi ohjia Emilylle siltä varalta että nainen tahtoisi taluttaa hevosensa itse lämmittelyalueelle.

Emily nielaisi ja tarkisti kypärän heiluttamalla sitä niin että nytkähti tasapainostaan hieman. Hanskat käteen ja hän otti ohjista kiinni, painaen suukon valkealle poskelle. 
"Mennään sitten poika. Tuota... Gina, vähän kauemmas." Naisen siirryttyä hän miltein hölkkäsi orin kanssa karsinasta ulos, sen lähtiessa vauhdilla. 
"Se tekee aina noin!" Hän huikkasi kun sai Ticon vain tanssahtelemaan innoissaan vierellään. Hän nousi selkään ja kävi kaiken läpi, ennen kuin uskalsi aloittaa lämmittelyn. Valkea ori kolisteli kuolainta lämmittelyssä ja viuhtoi malttamattomana häntäänsä, mutta teki siitä huolimatta yhteistyötä kasvattajansa kanssa. Emily myös tiesi ettei tämä tarkoittanut mitään. Tico olisi täysin kuulolla kun he lähtisivät. 

Gina väisti nauraen moista kehotusta, ja pudisteli päätään kun katsoi orin menoa. Niinpä niin. Pojat sitten tykkäsivät esiintyä, kun lopulta pääsivät liikkeelle ja kohti rataa. Larissa seurasi lämmittelyalueelle ratsukon perässä ja Gina jäi katselemaan hieman kauempaa suoritusta, valmiina tarjoamaan neuvojaan jos niille olisi tarvetta, mutta mitäpä sitä suotta Emilyn keskittymistä rikkomaan, jos kaikki näytti olevan kunnossa. Hän vilkuili näytöltä näytettäviä ratsukoita ja piti korvansa avoimena aina, kun joku ratsukoista palasi maaliin. Kaikkien kommentit olivat kovin samaa luokkaa kuin mitä hän oli jo aiemmin ratsukoilta kuullut. Ei siis mitään, mistä mennä enää varoittamaan Emilyä.
"Pitäkää hauskaa", Larissa toivotti silmät loistaen. Hän oli ehkä kironnut tätä hullujen puuhaksi aiemmin, mutta nyt, kun oli nähnyt Bexin lentävän esteeltä toiselle, into pinkoa paikan päälle todistamaan Emilyn kulkua oli hillitsemätön. Hän ehtisi järvelle ja takaisin, vaikka se vaatisi millaista ihmettä tahansa.

Emily heilautti kättään Larissalle ja hymyili kun sai mennä odottamaan omaa lähtövuoroaan. Tico päätti esittää pari pientä pukkia protestiksi, se oli tavallista kärsimättömämpi tänään. Siitä huolimatta se ei lähtenyt boksista ennen aikojaan, vaan juuri silloin kun hän antoi sille luvan. Valkoinen ori sinkaisi eteenpäin korvat pystyssä ja imaisi ensimmäiselle esteelle naurettavalla riemulla. Hän ei päässyt niitä ensimmäisiä tarkkuusesteitä kauemmas, kun alkoi puhua orille tutulla tavalla. Jos näki tarpeeksi läheltä, sen huomasi ettei naisen suu ollut hetkeäkään kiinni ja Ticon korvat miltein pyörivät päässä kun se kuunteli ratsastajaansa ja vuoroin höristi korviaan eteen. Kaikki vain katosi maailmasta sillä kertaa, Emily ei uhrannut ajatustakaan millekään muulle. 
"Hienosti, hieno poika!" Hän ei voinut olla kehumatta hevosta kun se selvisi kamalaksi tituleeratusta osasta rataa hänen mielestään täydellisesti. Ginalla olisi voinut olla eriävä mielipide, mutta hän päättäisi olla kuuntelematta tällä kertaa. Se oli ollut täydellistä, piste. Viimeinen kiri ennen maalia tuntui rinnasa haikealta, vaikka sydän hakkasi. Se oli ohi. Maaliviivan jälkeen hidastus ja naurettavalla liukkaudella alas. Zoe oli ennustanut, hän oli varma ettei ollut koskaan ollut näin poikki. Ensimmäisenä hän repäisi turvaliivinsä auki ja veti kunnolla henkeä puuskutuksen seasta. Jokainen raaja taisi täristä. Hyvä luoja. 

Lähtölinjan lähellä oli monta katsojaa, joilla oli erityinen toive Emilyä ja Ticoa varten, ja jokainen heistä, jopa vuosikymmeniä itse kilpaillut Gina, pidätti henkeään kun ori lähti liikkeelle ja liihotteli ensimmäisen esteen yli. Paikalle ihmisjoukon keskeltä ilmestynyt Lexa ja hetkeksi hoitotehtävänsä hylännyt Larissa juoksivat yhtä matkaa Badmintonin tunnetun järven rantaan odottamaan ratsukkoa. Sen jälkeen Larissa palasi hölkäten maalialueelle valmistautumaan tehtäviinsä ja Lexa tallusti kaikessa rauhassa yhdistelmälle. Oli hurjaa nähdä Emily ja Tico tosi toimissa. Hän epäili, ettei hänen sykkeensä rauhoittuisi ikinä, kun nainen kiirehti takaisin maalialueelle odottamaan ratsukkoa maaliin saakka. Hän tosin jäi kiltisti katsojien puolelle aitaa, ja hurrasi muiden mukana ääni käheäksi painuen, kun Tico ja Emily ylittivät maaliviivan. Larissa nappasi orin ohjista kiinni ja Zoe, jonka ei kai tarkalleen ottaen olisi edes kuulunut olla paikalla, tuuppasi proteiinipatukan Emilyn kouraan ja auttoi riisumaan turvaliivin kokonaan. Larissa purki Ticoa nopeasti varusteista ja alkoi kastella hevosta Ginan avustamana. Tico ei selvästi ollut lainkaan niin väsynyt kuin ratsastajansa, vaan laittoi hoitajan hölkkäämään vierellään usean kierroksen ajan. He vaelsivat kohti suuria tuulettimia, jotka puhalsivat pieniä vesipisaroita kuin sumuksi ilmaan, ja vuoroin kuivasivat ja kastelivat Ticoa koettaessaan saada orin jäähtymään nopeasti.
"Se meni hienosti", Zoe kehaisi taputtaen Emilyn hartiaa. "Pysy liikkeessä, niin saat maitohapot jaloistasi pois. Tässä, juo vettä", hän ojensi kylmää vesipulloa repustaan ja katsoi Ticon perään. Larissa pärjäsi loistavasti, ja olihan tytöllä apukätenä vielä Ginakin, joka ei koskaan pelännyt sotkea käsiään, kun kyse oli hevosista.
"Haluatko puhelimesi jo takaisin? Voisin vannoa, että se on värissyt taukoamatta viimeiset minuutit." Lexa oli kenties päättänyt ikuistaa kaikki ne kohdat ratsukon radasta jotka oli sattunut näkemään videoin, ja kuvannut välillä pätkiä itsestään intoilemassa jostakin, mitä oli nähnyt. Ja tietenkin kaikki videot oli täytynyt lähettää Emilylle eikä suinkaan odottaa, että hän voisi näyttää ne myöhemmin kaikessa rauhassa omalta puhelimeltaan. No, väliäkö sillä.

Ticolla oli ollut vauhti päällä ja sitä oli saanut todella ratsastaa. Emily otti patukan kiitollisena nauraen ja venytteli hieman päästyään eroon liivistään. 
"Mhh khiitohf." Ei olisi pitänyt puhua suu täynnä, mutta hänellä oli tarve syödä nyt jotakin ja se patukka tuli todella tarpeeseen. Emily otti vesipullon ja joi sen miltein puoliksi tyhjäksi, riisuen vasta sitten kypäränsä ja lähti astelemaan hevosensa luo. 
"Olet enkeli. En uskalla, pudotan sen vielä. Eräällä oli meno päällä."

Silloin, kun oli juuri palannut maailman yhdeltä haastavimmista maastoesteradoista, sai todellakin puhua suu täynnä. Zoe vain hymyili naiselle ja kantoi turvaliiviä toisessa kädessään seuratessaan Emilyn perässä Ticoa kohden.
"Ja hyvä meno olikin!" Larissa naurahti vetäessään hevosen kaulaa hikiviilalla, jotta kehon jo lämmittämä vesi saataisiin pois ja kylmää vettä tilalle. Vielä eläinlääkärin pikainen tarkistus ja he voisivat palata kunnolla jäähdyttelemään hevosta rauhallisempaan talliympäristöön kylmäyssuojat jalassa.
"Hyvin ratsastettu", Ginakin totesi vedellessään pesusienellä kylmää vettä Ticon selälle.

Emily sai hengityksestään kiinni ja nauroi Larissan kommentille. Hän loisti onnea. Hänen valkoinen orinsa oli ollut niin hieno että sitä oli hankala käsittää. Se oli lentänyt ja toiminut ajatuksen voimalla. 
"Kiitä sitä sankaria siinä. Se luki ajatuksia. Kai meillä on porkkanaa täällä? Pistän jonkun hakemaan jos ei ole."

Zoe ei kaivannut sen enempää kehotusta heilauttaakseen reppua alas olaltaan ja kaivaakseen esille kolme muovipussia - omenalohkoja, porkkananpaloja ja kuorineen pilkottu banaani. Hän oli varustautunut tätä varten. Emily syöttäkööt hevoselleen juuri niitä herkkuja muutaman, mistä Tico eniten piti.
"Tämä on tiimityötä, molemmat teitte hienon suorituksen", Gina naurahti ja tönäisi hevosen takaosaa, kun Tico oli astua hänen varpailleen. Ei tällä kertaa, oripoika, ei tällä kertaa.

"Larissa, tämä on asia jonka haluat painaa mieleesi jos haluat Ticon rakkauden. Pussi herkkuja." Hän naurahti ja nappasi porkkanapussin, astellen hevosen luo. Ori hinkkasi antaumuksella märkää päätään naista vasten, mutta hän ei välittänyt saatika horjahtanut. Tuttua kauraa sekin. 
"Siinä, ota siitä. Vain pari, lisää tarkastuksen jälkeen. Hieno. Hieno poika. Vaikka kuulit sen noin sata kertaa radalla."

"Selvä", Larissa naurahti. Se olisi helppo painaa mieleen. Pussi porkkanoita mukaan kisoihin Ticon kanssa, ehdottomasti. Hän käytti hevosen aloillaanolon hyödykseen pystyäkseen vetelemään selkää kuivaksi vedestä kaksin käsin, ja katsoi kun Zoe alkoi pakata heidän molempien tavaroita reppuihin. Tämä oli kaikki niin paljon helpompaa pikkukisoissa, mutta luojan kiitos koko porukasta ihmisiä heidän ympärillään näin isoissa kisoissa. Hän ei olisi edes tajunnut tuoda porkkanoita tallialueelta tänne. No, se virhe ei toistuisi enää toiste.
"Sen hengitys on tasaantunut ja syke on laskenut riittävän alas, sanoisin että aika käyttää se eläinlääkärin kautta", Gina totesi kuunneltuaan hetken hevosen hengistä ja tunnusteltuaan sykettä. "Pääsette karkuun lehdistöä, kun saamme hevosen pois täältä." Bexkin oli liuennut vauhdikkaasti karkuun Dianan kanssa, vaikka paikalla olikin lähinnä erinäisten hevosjulkaisujen edustajia. Parempi vara kuin vahinko, jos naiselta kysyttiin.

Emily naurahti ja pudisteli kevyesti päätään. 
"Uskaltaako joku kohta katsoa mihin pääsin tässä vaiheessa sillä radalla? Minä en uskalla." Hän myönsi sen kiltisti. Emily nyökkäsi ja auttoi Zoea tavaroiden kanssa, lähtien kohti lääkärin pistettä Ticon perässä. Hän halusi tietää kaiken ja rauhoittuisi vasta kun tietäisi kaiken olevan jälleen hyvin.

Zoe vilkaisi Emilyä.
"Tarvitseeko sitä edes katsoa?" Hän kysyi kulmaansa kohottaen. Hän oli käyttänyt aamunsa tuijottaen tuloslistoja. Hän... oli kenties saattanut oppia ne siinä vaiheessa ulkoa, kuten myös kauan sitten etukäteen arvotun lähtöjärjestyksenkin. "Seuraava, joka sai sinua alemmat pisteet koulusta, lähtee radalle vasta parinkymmenen minuutin päästä. Sinä olet tuloslistalla ensimmäisenä." Gina purskahti nauruun kuunnellessaan hevosenhoitajan puhetta. Larissa pohti kaikessa hiljaisuudessa, kuuluiko moisenkin tietäminen ulkomuistista hevosenhoitajan töihin.

Emily kääntyi Zoen puoleen tuon kysymyksen johdosta. 
"Tarvitsee, ellet sinä muista niitä ul--" Ja siihen se katkesi. Hän oli ensimmäisenä. Edes hetken maasto-osuuden jälkeen hän oli ensimmäisenä. Se riitti syyksi pyörähtää akselinsa ympäri ja vastustaa halua heittää kärrynpyörä. Paikalla oli hevosia. 
"Olet hullu, ei niitä voi muistaa."

"Helposti voi", Zoe vastasi harteitaan kohauttaen, mikä sai Ginan nauramaan entistä lujempaa.
"Sinua olisi tarvittu kolmekymmentä vuotta sitten, kun teknologia ei suinkaan ollut tällä tasolla, vaan tuloksia sai juosta kyselemään valvojilta", Gina virnisti taputtaen hevosenhoitajan hartiaa ohikulkeissaan. Häntä ei kaivattaisi hevosen tarkistuksessa, joten hän voisi yhtä hyvin suunnata ylimääräiset varusteet sylissään tallialueelle jo edeltä käsin. Lexa puolestaan kiersi yleisön mukana alueen ympäri ja jäi kaikessa rauhassa odottelemaan tien varteen, joka veisi ratsukon tallialueelle. Täytyisihän hänen voida onnitella Emilyä, ennen kuin hän katoaisi jälleen katsojien massan mukana radan varrelle.

Emily asteli tarkastukseen mukaan ja uskalsi vetää helpottuneena henkeä kun valkea irlantilainen sai puhtaat paperit siitä. Hän asteli kohti tallialuetta, katsellen hieman ympärilleen. Hän etsi väkisin tuttua kasvoa. 

Larissa talutti Ticoa, joka näytti olevan kerrassaan ylpeä itsestään, mutta olihan orilla siihen hyvä syykin. Zoe vilkuili hevosta voimatta olla tarkkailematta kaikkea mahdollista askeleista korvien kääntyilyyn, mutta hänen huolensa oli kerrassaan turha.
"Millie!" Lexa hihkaisi heilauttaen kättään saadakseen Emilyn huomion eikä tiennyt, uskaltaisiko ylittää valkoista nauhaa, joka tietä reunusti. Kai se oli tarkoitettu pitämään yleisö poissa hevosten tieltä, ettei vahinkoja sattuisi kun ratsukot kulkisivat edestakaisin tallialueen ja kisan lähtö- sekä maalialueena toimivan pääkatsomon väliä.
"Olitte upeita", hän julisti silmät loistaen ja vallaton hymy huulillaan. Puna oli kotiutunut poskille, mutta ei niinkään häpeän tähden vaan pelkästä innosta ja sydämen kohonneesta sykkeestä.

Se ei estänyt Emilyä pujahtamasta nauhan toiselle puolelle hetkeksi. Hän katsoi Lexaa leveästi hymyillen. 
"Kiitos. Sinä olet kuin olisit juonut kymmenen pannua kahvia."

"En ole juonut yhtään kahvia", nainen naurahti halaten Emilyä nopeasti. Ei hän voinut olla halaamattakaan, kun nainen oli siinä. "Se oli aivan uskomatonta. Niin. Vau."

Emily halasi tuota takaisin. Se oli sallittua. 
"Olen ensimmäisenä." Hän totesi hymyillen, vaikka silmissä kiilsi. 
"Edes parikymmentä minuuttia taidan olla ensimmäisenä."

"Tietenkin olet ensimmäisenä, olitte parhaita", hän nauroi lämmöllä. Hän oli varma, että yksi tai useampikin henkilö oli selittänyt hänelle kenttäratsastuksen pisteytysjärjestelmän, eikä siihen sisältynyt moinen määritelmä, mutta olkoot.
"Onnea, onnea niin paljon!"

Emily halasi Lexaa vielä nopeasti. 
"Menen tallille vaihtamaan vaatteet ja kävelemään. Tule sinne kun maltat. Jos en ole siellä, minut on laahattu johonkin haastateltavaksi tai muuta jännittävää." Hän livahti valkoisen nauhan alta ja asteli reippaasti Larissan ja Ticon kiinni, kaivaen niitä porkkanoita hevoselle. 
"Saat saat. Tiedän että lupasin."

"Selvä", Lexa nyökkäsi pirteästi ja katseli hetken Emilyn perään, ennen kuin väkijoukon äänet pääkatsomosta houkuttelivat häntä takaisin siihen suuntaan. Jos hän nyt vielä ihan hetken katselisi kisoja, kun kerran oli tänne asti tullut. Ihan pienen hetken vain.
"Ei saa tehdä tyhjiä lupauksia", Larissa naurahti. "Zoe meni jo edeltä varmistamaan, että Ticon kylmäyssuojat ovat valmiina ja muuta." Zoe ei selkeästi osannut olla tekemättä töitä, vaikka naisen oma vastuuhevonen oli jo hoidettuna ja Zoe olisi voinut liittyä vaikka väkijoukon mukaan kisojen katsojaksi.

Emily nyökkäsi. Yllätys että Zoe meni katsomaan. Nainen oli ihana huolehtiessaan myös Ticosta vaikka tuon ei olisi ollut pakko. 
"En tee koskaan tyhjiä lupauksia." Emily totesi ylpeänä, antaen kävelyn lomassa orille herkkuja kädestä. 
"Se oli loistava. Itkettää kun ajattelen miten loistava se oli tänään. En ole koskaan ratsastanut sillä tuollaista rataa ja olen ratsastanut sillä kahdeksan vuotta. 

"Se näytti ihan mahtavalta, sen mitä ehdin katsoa", Larissa vakuutti, vaikka paljoapa hänen mielipiteellään oli väliä. Hän ei ollut ammattilainen, mutta Gina oli, ja Gina oli vaikuttanut oikein vaikuttuneelta, kun oli seurannut rataa näyttöruutujen kautta.
"Ihanaa, että teillä oli niin hauskaa radalla. Niin sen pitää ollakin."

"Meillä ei ollut vain hauskaa." Emily totesi ylpeänä vaikka ääni säröili. 
"Mahtava poika. Ihan mieletön."

"Ihan paras", Larissa täydensi ilahtunutta naurua äänessään. Oli mahtavaa päästä näkemään näin läheltä, miten hienosti Emilyn kilpailut Ticon kanssa olivat sujuneet. Hän oli niin onnellinen naisen puolesta! Teki mieli hyppiä ja pomppia, mutta Tico tuskin arvostaisi moista, joten tyttö tyytyi vain kävelemään reippaasti tallialueelle, jolla Zoe odotti ohuen loimen ja vedessä uitettujen kylmäyssuojien kanssa.
"Emily, näytät siltä että halkeat kohta. Tai pyörryt. Pitäisikö sinun istahtaa hetkeksi alas ja syödä vähän enemmän kuin vain yksi proteiinipatukka?" Zoe ehdotti huvittuneena ojentaessaan loimea Larissalle. Hän kumartui itse käärimään suojat jalkoisiin jalkoihin.

Tarkalleen ottaen Tico tuskin välittäisi, mutta joku muu hevonen voisi lähistöllä ottaa itseensä. Emily pudisteli päätään hymyillen kuin naantalin aurinko. 
"Kohta. Aivan kohta."

"Selvä", Zoe naurahti, kiristi suojan tarrat ja siirtyi seuraavan jalan pariin pitkän, viileän suojan kera. "Kunhan vain pidät huolta itsestäsi. Larissa taluttaa Ticoa niin, ettei sille jää mitään jumeja tästä päivästä, ja vahdimme, että se syö hyvin illalla." Diana oli jo karsinassaan käveltyään ensin hänen kanssaan sillä aikaa kun Emily oli vasta valmistautunut koetukseensa.
"Bex on hevosrekassa, todennäköisesti makaamassa jalat kattoa kohti sängyssään. Voit mennä minun sängylleni, jos kaipaat lepoa. Tai suihkua, rekan pikkusuihkun kanssa elää kyllä. Tai voit istua siinä ja olla onnesi kukkuroilla, jos se on mielestäsi paras tapa käyttää aikaasi", nainen naurahti.

Emily mietti saamiaan vaihtoehtoja. 
"Olette enkeleitä." Hän nousi ja kävi ostamassa itselleen syötävää. Sen jälkeen hän meni rekalle. 
"Tattadadaa! Kumarra mestaria, loinen!"

"Teemme vain työtämme", Zoe vastasi naurahtaen ja heilautti kättään hyvästiksi naiselle. Emily ansaitsi lepoa ja rauhaa suorituksensa jälkeen, jos sitä nyt koskaan voisi saada Bexin lähettyvillä.
"Makaan jo valmiiksi, eikö se ole riittävän lähellä kumartamista?" Bex vastasi sohvaryhmän toiselta puolelta, jossa makoili jalat kattoa kohti nostettuina. Se vain tuntui niin syntisen hyvältä, ettei hän tahtonut laskea jalkojaan alas. Hän oli käynyt pikaisessa, virkistävässä suihkussa rekan pienessä suihkukopissa ja kiskonut päälleen mukavat kangasshortsit ja topin. Hän ei ollut hetkeen poistumassa rekasta, kiitoksia vain.
"Hieno rata", hän virnisti kohottaen päätään sen verran, että saattoi nähdä Emilyn pöydän ylitse.

Emily polkaisi kengät pois ja veti päältään päällimmäisen paidan. Sen alla oleva toppi sai jäädä, hän kävisi suihkussa ihan juuri. 
"Voi sen niinkin sanoa. Aion nauttia ensimmäisestä sijasta niin kauan kuin sitä kestää."

"Nauti", Bex virnisti. "Mutta pääset vähän vähemmällä huomenna, jos et ole tänään ensimmäinen." Hän oli vihannut sitä, että oli joutunut starttaamaan Burghleyssä viimeisenä. Kaikki oli ollut hänen käsissään. Elämä olisi ollut paljon vähemmän stressaavaa, jos hänen jälkeensä olisi ollut vielä muutama hyppäämässä rataa, ja pudottamassa esteitä. Hän olisi noussut sijan kerrallaan, eikä sen sijaan hypännyt rataansa tietäen tarkalleen, montako sijaa putoaisi yhdellä aikavirheellä tai puomilla.
"Olet myös onnistuneesti käännyttänyt kenttäratsastukselle uuden fanin. Lexan instatarinat ovat lähteneet ihan käsistä", Bex virnisti heilauttaen puhelintaan. Hän oli viihdyttänyt itseään sosiaalisen median maailmassa, ja amerikkalaisnaisen lisäämät videopätkät radalta, yleisöstä ja Lexasta itsestäänkin hyppimässä onnesta ja kertomalla seuraajilleen kilpailuista, joita oli tullut katsomaan, olivat vähintäänkin huvittavat.

"Minua ei haittaa olla viimeinen. Silloin ei ole mitään epäselvää." Emily totesi hymyillen, istui alas ja haukkasi sämpylästä. Ruokaa. 
"Ai? Hän oli aika pähkinöinä kun näin hänet."

"No, muutaman tunnin päästähän se selviää", Bex naurahti. Viideltä viimeisenkin ratsukon pitäisi olla suoriutunut radalta pois.
"Voihan sen niinkin sanoa", nainen naurahti. "Hän on hankkinut paljon uusia ystäviä, jotka ovat aina valmiina kiljumaan videoiden taustalla ja huutamaan omien suosikkiensa nimiä ja kisanumeroita." Hyvähän hänen oli moiselle nauraa, kun oli itsekin kuvannut varmaan lähemmäs neljän tunnin edestä videota itsestään hihkumassa milloin mitäkin, kun hän oli ollut katsomassa Riossa olympialaisia. 
"Oliko Tico ihan okei jälkitarkastuksessa?"

"Niin. Muutama tunti. Voi luoja..." Emily pudisteli päätään hölmölle jenkilleen. 
"Oli. Kaikki hyvin. En olisi tässä jos ei olisi."

"Niin epäilinkin", Bex naurahti, "mutta hyvä saada varmistus. Dianastakaan ei ollut kenelläkään mitään moitteita." Ja Zoe oli epäilemättä hoitanut Dianan loppuun mitä korkealaatuisimmin standardein. Jos yhteen asiaan naisen kohdalla saattoi luottaa niin siihen, etteivät hevoset koskaan jääneet vaille tarvitsemaansa hoitoa.
"Olkoonkin että vituttaa edelleen se pöytä. Vein Dianan ihan liian lähelle kuudella askeleella ja se kolautti ikävästi hypätessään niin syvältä. Olin jo ihan varma, että saan naurettavan korkean hypyn sitä seuraaville risuille ihan vain ettei sen tarvitse hipoakaan jaloillaan mitään, mutta Diana oli oma rohkea itsensä ja hyppäsi hienosti läpi."

Emily hymyili Bexin kertomukselle. 
"Se näytti ilkeältä mutta onneksi Diana on fiksumpi kuin draamalaama." Se siitä olisi puuttunutkin, dramaattinen liioittelu.

"Diana on kovin fiksu", Bex vahvisti leveästi hymyillen. "Duffy olisi voinut toimia toisin." Duffy olisi perseillyt ihan vain perseilemisen ilosta, vaikka luupäinen, kovanahkainen eläin ei olisi tosissaan edes välittänyt kolauksista.
"Teidän ratanne taisi sujua sulavasti alusta loppuun?"

Punapää nyökkäsi, edelleen yhtenä hymynä. 
"En käsitä miten sulavaa se oli. Sanoin jo aiemmin etten koskaan ole ratsastanut sellaista rataa Ticolla ja olen ratsastanut sitä pian kahdeksan vuotta. Se oli uskomaton."

"Se on paras tunne ikinä", Bex vahvisti. Hän muisti sen hyvin viime vuodelta. Burghleyssä Diana oli lentänyt, ja tänä vuonna he olivat hioneet esityksensä vieläkin yhtenäisemmäksi. Tamma ei ollut edes yrittänyt väistellä kapeita tarkkuusesteitä, vaikka hän olikin ottanut riskin yksittäisen esteen kanssa valitessaan, ettei kiertäisi puun ympäri. Se oli kannattanut, sillä jokainen säästetty sekunti ja askel antaisi paremmat lähtökohdat huomiseen koetukseen.
"Kyllä tätä nyt sietääkin juhlia. Jalat katossa ja vesipullo kädessä, paras tapa ikinä."

Naurahdus pääsi naisen huulilta ja hän pudisteli päätään. 
"Paras tapa ikinä." Hän nyökkäsi hymyillen ja nappasi pyyhkeen itselleen. 
"Käyn suihkussa että pääsen elävien kirjoihin."

"Käy", Bex totesi heilauttaen huolettomasti vesipulloaan, joka oli sentään suljettuna.
"Yritä olla kaatumatta", hän virnisti muistellen tupareitaan. Ei kai noin pienessä kylpyhuoneessa voisikaan kaatua. "Minä en nouse auttamaan sinua jaloillesi!"

Emily vilkaisi Bexiä ja nyrpisti nenäänsä. 
"En ole humalassa." Hän tuhahti ja katosi suihkuun. Hän palasi pian toisessa topissa ja ratsastushousuissa. Jos vaikka pitäisi mennä Ticon luo äkkiä. Hän valahti makaamaan ja veti henkeä. 
"Olenko edelleen ykkösenä? Aion kysellä tätä koko päivän, koska en uskalla katsoa. Joko pudotan puhelimen tai heitän sen seinään."

"Joten teet sinun tulostesi silmälläpitämisestä minun työtäni?" Bex kysyi kohottaen päätään jälleen sohvalta. Hän oli laskenut jalkansa alas ja jättänyt vesipullon pöydälle, mutta näytti edelleen varsin tyytyväiseltä makuuasennossaan. Mitäpä sitä turhaan nousemaan.
"Ei tule tapahtumaan. Opettele katsomaan listaa ihan itse", hän kiusasi virnistäen. "Tosin tuossahan tuo televisio on, että äkkiäkös ne kisat saa täältäkin näkymään."

"Ja tuijottaisin niitä koko ajan televisiosta?" Emily pudisteli päätään. Ehei, ei tänään. 
"Bex! Vain tämän kerran!" 

"Jäät palveluksen velkaa", Bex nurisi, vaikka suuripa vaiva nettisivun avaaminen ja päivittäminen oli.
"Jep, edelleen ykkösenä. Hyvä mieli nyt? Vannon, jos alat kysellä tätä minuutin välein, kuristan sinut."

"Ehkä vartin välein. Ja yksi palvelus." Hän lupasi hymyillen. Milloin hän lopettaisi hymyilyn vai nukkuisiko hän henkari suussaan?

"Olet ihan mahdoton", Bex pyöräytti silmiään, mutta hänen nurinansa oli varsin hyväntahtoista. Ei siitä oikeasti ollut mitään harmia ja oli mahtavaa, että Emilyllä oli mennyt niin hyvin tänäänkin. Vähemmästäkin sieti olla ylpeä.
"Mitä aiot tehdä loppupäivän?"

"Aion miettiä kaivataanko minua johonkin ja samalla piileskellä täällä, etten joudu puhumaan mitään." Emily naurahti tyytyväisenä. Hän tiesi että se toimisi tiettyyn pisteeseen asti. 

”Selvisit jo ulos lehdistöalueelta, ei sinua kukaan tule täältä hakemaan”, Bex virnisti. Hän oli vältellyt kaikkia lehdistön edustajia taitavasti, mutta eipä häntä kohtaan suurta mielenkiintoa ollutkaan. Hän oli vasta tulokas suurissa kisoissa, ei tähtinimi vuosien varrelta.

"Selvisin aika hyvin sillä että meinasin kaatua ja suu oli täynnä energiapatukkaa." Emily naurahti, pudistellen kevyesti päätään. 

"Sekin toimii", Bex nauroi. Hän oli vain viilettänyt lehdistön läpi antamatta kenellekään aikaa edes tajuta, että kyseessä oli Edgerlyn ratsastaja. Paljon helpompaa näin.
"Mutta hei, nyt se on takana ja huomenna enää puolitoistaminuuttinen hyppyhetki. Pikkujuttu moinen", hän naurahti. Ja sen jälkeen olisi aika kääntää katseet seuraaviin kilpailuihin, olivat ne sitten mitä tahansa hevosten kohdalla. Ajatus siitä, ettei Dianalle ollut kisoja suunnitteilla seuraaviin kuukausiin oli varsin surkea.

Emilyn kohdalla se ei toiminut ihan niin, mutta ilmeisesti tilaa sai näyttämällä siltä että pian menisi henki. 
”Lastenleikkiä. Nynnyille. Odotan vain kauhulla ensimmäistä kaatumista ja sitä että Lexa tajuaa että tämä on vaarallista.”

"Älä siis kaadu koko kaudella. Tai ota häntä kisoihin, jossa hevosia kaatuu", hän naurahti. Kun se vain olisikin niin helppoa!
"Ja kun sillä linjalla kerran ollaan, niin älä myöskään anna hänen tulla katsomaan Ginan valmennuksia kavalettien kanssa. Tai Cavanauhgn esteitä. Tai oikeastaan yhtään mitään."

"Vedän rastin einään jos tuolla ei kaadu ketään." Emily totesi vakavana. Oli aikalailla sääntö että jollakulla meni jokuin pieleen. 
"En ota."

"Ehkä hänellä on tuuria, eikä hän ole juuri sen esteen luona juuri silloin, kun joku kaatuu", Bex kohautti harteitaan. Hän aina oli toivonut, ettei näkisi kenenkään kaatuvan paikan päällä, sillä niin hurjalta kuin kaatumiset televisioruudulla näyttivätkin, ne olivat paljon pahempia paikan päällä.
"Minä onnistuin katsomaan Badmintonin ja Burghleyn muutama vuosi sitten ilman, että näin yhtäkään putoamista."

"Epäilen että hän katsoo puhelimesta sen mitä ei näe. Ja miten sinä teit sen?" Hyvä on, niitä sattui, mutta hänen tuurillaan ei juuri tänään. 

"En ollut vesiesteillä tai suurimmilla koetuksilla, vaan kapeiden tarkkuusesteiden ja kulmien yhdistelmillä", Bex virnisti. "Näin paljon ohiratsastuksia, mutta en yhtäkään kaatumista tai putoamista."

"... Se selittää." Emily totesi naurahtaen. 
"Se selittää kaiken."

"Olin opintomatkalla", Bex virnisti leveästi. "Tai niin ainakin myin koko reissun äidille. Mutta se oli oikein hauskaa. Osa sai nekin yhdistelmät näyttämään helpoilta ja toiset taistelivat jokaisesta sekunnista. Parasta kenttäratsastusta siis koskaan."

"Olinkohan minä siellä..." Emily jäi väkisin pohtimaan sitä. 
"Montako vuotta sitten?"

"Se oli vuonna 2014, kun Paddy voitti Burghleyssä", Bex naurahti. Hän oli jättänyt ratsastuskoulun viikonlopuksi äidin harteille ja kiirehtinyt katsomaan kilpailuja niin alkukeväästä Badmintoniin kuin loppukesästä Burghleyn maille.

Emily jäi laskemaan sormillaan jotakin. 
"Olin siellä!" Se oli voitonriemuinen hihkaisu. 
"Ticon isän viimeinen kausi."

"No tietysti olit", Bex pyöräytti silmiään nauraen ja heitti Emilyä yhdellä pienistä tyynyistä, joita sohvaryhmittymällä oli. "Anna minun riemuita siitä, että pääsin katsomaan kisoja ilman että pilaat sen muistuttamalla siitä, että sinä olit siellä ratsastamassa jo siinä kohtaa."

"noh! Voin myös muistuttaa sinua siitä, että Silveira kutsuu minua edelleen rookieksi, koska sain hänen paikkansa Lontoossa 2012." Emily näytti hieman kieltään ja nappasi tyynyn näppärästi käsiinsä lennosta. 
"Edelleen. Aina. Rookie."

"Olet kamala ihminen, Emily", Bex julisti heittäen uudella tyynyllä naista. "En kerro sinulle enää tuloksiasi."

Se tyyny osui kevyen tumahduksen kera maaliinsa. 
"Noh! Rookie! Muita hän huuta valmennuksessa nimeltä!"

"Sehän on vain hyvä sinulle", Bex kohautti harteitaan sen mitä makuuasennossaan saattoi. "Hän voisi olla unohtanut sinut kokonaan, mutta selkeästi hän yhä kuusi vuotta myöhemmin muistaa, mitä olet urallasi tehnyt. Ei huono saavutus."

"Rookie." Emily tuhahti. 
"En tiedä ollako otettu vai loukkaantunut."

"Otettu", oli Bexin mielestä erittäin yksinkertainen vastaus. Mitä sitä suotta moisesta loukkaantumaan!

"Ja sain silloin traumat Edgerlystä iäksi." Nuorempi Edgerly oli silloin ollut niin pelottava. 

"Olette kaikki outoja", Bex pyöräytti silmiään. Charlesissa ei ollut mitään pelottavaa! "Onneksi sinulla ei siis ole kuin Giggles häneltä, niin et joudu kohtaamaan traumojesi aiheuttajaa liian usein."

"Ja teoriassa Copper. Ja vähän käytännössä." Emily totesi hymähtäen. 
"Hän on niin... Hiljainen. Pelottava. En ikinä osaa sanoa vihaako hän minua vai onko se vain yleinen habitus."

"Ei hänessä ole mitään pelottavaa eikä hän ole yhtään niin hiljainen, jos hänelle puhuu", Bex nauroi päätään pudistaen. Emily oli idiootti.

"Minä puhun. Kun on pakko. ja juuri se on se hetki kun en tiedä inhoaako hän minua vai onko se vain hänen olemuksensa." Emily totesi tyynesti. 
"Totesin sen taas maaliskuun lopussa ennen Gigglesin tuloa."

"Olet pöljä", Bex totesi kaikella rakkaudella ja harkitsi jälleen tyynyn heittämistä Emilyn suuntaan, mutta sitten hän olisi joutunut luopumaan tyynystään pään alla. Ehkä tämä hetki ei vaatinut lentäviä tyynyjä.
"Jäit silti henkiin kertomaan tarinaa."

"Juuri ja juuri." Emily totesi, heilutellen hieman jalkojaan. 

"Se on ihan riittämiin", Bex huomio virnistäen. Juuri ja juuri oli kuitenkin elossa, ja mitäpä muuta sitä tarvitsisikaan.
"Mietin koko ajan pitäisikö nousta ja mennä hakemaan ihan oikeaa ruokaa, mutta toisaalta, ehtiihän sitä aina myöhemminkin."

"Oih, ruokaa." Se sai Emilyn nousemaan ylös. 
"En tiedä sinusta, minä menen. Nyt kun sanoit."

"Olet liian reipas", Bex pyöräytti silmiään, mutta kampesi itsensä jaloilleen Emilyn perässä. Hän vilkaisi pikaisesti vaatetustaan, mutta totesi olevansa liian laiska tekemään asialle yhtään mitään. Ulkona oli lähes parikymmentä astetta lämmintä ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Hän sai nauttia shortseista ja topista. Nainen nappasi aurinkolasit ja kulkupassin mukaansa, ennenkö puhelintaan shortsien takataskuun sulloen astui ulos hevosrekasta ja naksautti oven lukkoon heidän perässään.
"Jos alat juosta ja sinkoilla minne sattuu, lainaan Zoelta juoksutusliinaa pysyäkseni perässäsi."

"En aio juosta yhtään mihinkään." Emily totesi nauraen. 
"Ja minä saan olla reipas, näitkö sitä rataa? En tule ratsastamaan sellaista toiste, joten anna minun olla onnellinen."'

"Näin", Bex pyöräytti silmiään, "ja olen onnellinen puolestasi. En vain aio juosta perässäsi, joten iloitse sen mukaan. En luota kuntooni ihan niin paljoa, vaikka tunto onkin jo palannut jalkoihin."

"Kuule, jalkani ovat ihan yhtä poikki, pääni vain huijaa kehoani että jaksan." Hän naurahti pehmeästi ja asteli kohti oikeaa telttaa. Ruokaa, halleluja. 

"Hyvä huijaus on", Bex naurahti. Hän tiesi, että nukkuisi kuin tukki tänä yönä. Mikään ei pitäisi häntä hereillä alkuiltaa pidempään. Ruokateltassa ei ollut turhan suurta ryysistä, vaikka pöydissä istuikin ratsastajia ja hoitajia ruokaa edessään.
"Tekee mieli syödä pieni vuori ruokaa", nainen julisti suunnatessaan linjastolle keräämään annostaan.

Emily tunsi saman. Hän nukkuisi heti kun saisi iltapalaa hotellilla ja hipaisi tyynyä päällään. Jestas. 
"Syö? Minä aion."

"Minä syön", Bex naurahti. Ehdottomasti. Eihän sitä nyt nälkää voinut kisapaikalla nähdä. Se ei olisi ollenkaan hyvä asia.

Emily teki samoin ja lähti etsimään sopivaa paikkaa syömiselle. Luoja että tuntui hyvältä ajatukselta syödä kaikessa rauhassa. Ei kiirettä, ei jännitystä. Mitä nyt vähän.

Oli tosiaankin mukava istua alas vapaaseen pätkään pöydän ääressä ja keskittyä syömään herkullista ruokaa. Nyt, kun mielessä ei ollut ajatusta kilpailuista ja suorituksesta, ruokakin maittoi paremmin.
"Melkein haikeaa, että huomenna tähän aikaan kaikki on jo ohitse", Bex huokaisi.

"Niin. Se on aina kamala tunne, kun haluaisi tämän jatkuvan. Mutta hei, kausi on vasta alussa!" Masentavinta se oli syksyllä. 

"Niin on. Se on ehdottomasti hyvä asia", Bex naurahti. Edessä oli vielä koko kesän edestä kisoja. Kuukausien ajan pelkkiä kisoja viikonloppuisin toisensa perään. Ehdottomasti hyvä elämä edessä.
"Mutta Diana ei pääse tämän jälkeen hetkeen radalle, tammaparka. Tulee ikävä."

Emily mutristi huultaan.
"Noh, mutta se varmasti nauttii tauosta laidunkauden alussa. Kuka hevosista ei nauttisi?"

"Voi, se tulee rakastamaan sitä", Bex naurahti, "ja onhan se sen ansainnut. Tammaparka on joutunut kisaamaan neljä neljää tähteä kahdessa vuodessa kanssani. Tämä on ehdottomasti ansaittu tauko." Ja sitäkin ennen Diana oli kisannut Burken kanssa. Hevosella oli monta neljän tähden kisasuoritusta vyön alla, eikä tamma edes ollut vielä lähellä korkeampaa kisaikää.
"Mutta onhan minulla kaikki poikani ja Nyx pitämässä minut kiireisenä, vaikka Diana saa levätä."

"Niin on. Meillä oli syksyllä tauko, joten saan nyt pitää Tico-mussukkani tämän kauden täydessä iskussa. Ehkä se saa ensivuonna laiduntauon, jos Copper ja Giggles nousevat toivotulla tavalla."Se tuntui ihanalta, antaa Ticolle sama mitä Diana sai tänä vuonna. Tauko ihanaan laidunkauden alkuun. 

"Toivotaan, että ne nousevat", Bex naurahti. "Duffy on listalla Burghleytä varten tänä vuonna, mutta katsotaan mitä siitä tulee." Mutta ainakin hän oli saanut oikein mukavan ensimmäisen Kentuckyn kokemuksen Javan kanssa, ja tähän asti tehnyt huipputulosta Dianan kanssa. Vielä oli koko kausi pienempiä kisoja kisattavaksi muilla hevosilla ja joko Luhmuhlen tai Burghley Javan kera. Hänellä oli paljon kisoja, joita odottaa innolla.

Emily haaveili siitä että saisi ehkä Copperin jompaan kumpaan, mutta se oli järjetöntä hakuammuntaa. Ehkä. 
"Ehkä, jos oikein rutistan, saisin Copperin syksyllä kokeilemaan. En vain tiedä onko se valmis visioineen."

"Minä olen vain lähettänyt kaikki hevoset listoille ja nyt vain odotan, miten kutsuja jaetaan", hän naurahti. No, Burghleyn suhteen, ja vielä ehtisi lisätäkin hevosia jos siltä tuntuisi. Javalle oli jo kutsu Luhmuhleniin, eikä siitä olisi mitään syytä vetäytyä ainakaan tämänhetkisen tiedon valossa.
"Sillä on kyllä välillä hilpeitä visioita", Bex myönsi naurahtaen. "Mutta eihän silläkään mikään kiire onneksi ole. Hyvin ehtii ensi kaudellakin, jos Copper ei tunnu vielä ihan valmiilta. Minäkin olen vielä kahden vaiheilla, mitä teen Duffyn kanssa, mutta onneksi tässä on aikaa ja paljon pienempiä kisoja ensin, missä käydä kokeilemassa."

"Sinä olet hullu." Emily yritti laskelmoida siihen asti kun aikaa oli.
"Niin on ja niin ehtii. Toisaalta mietin, alkaako se kyllästyä? Jos sille tarjoaisi lisää haastetta, yllättäisikö se? En tiedä. Koulu on hankalin osa, koska se alkaa ennakoida. Esteillä visiot on saatu jo minimiin. Alan oppia olemaan ilonpilaaja ja besserwisser."

"Eihän sitä tiedä", Bex naurahti. "Ei ennen kuin kokeilee." Eikä hevonen ollut neljän tähden ratsu ennen kuin sillä oli takanaan yksi neljän tähden kilpailu. Sääli vain, että huippuratsutkin kisasivat suurimman osan kaudestaan kahdessa ja kolmessa tähdessä, joten kyllästyminen helppoihin tehtäviin oli kovin huono merkki.
"Koulu on hankalin osa aina", Bex vannoi nyökäten. Hän ei voinut sanoa nauttivansa valkoisten aitojen sisällä pyörimisestä kisojen aloitukseksi. Ei sitten lainkaan. Maastoesteet olivat paras osa, ja sen jälkeen rataesteet, tietenkin.

Emily vain yritti keksiä jotakin logiikkaa visinäärisen hevosen toiminnassa. Kun siitä saisi kiinni, kaikki helpottaisi. 
"Ticon isä loisti siinä. Sen kanssa koulurata ei ollut hermostuttava, rataesteet senkin edestä. Sillä oli taipumuksia iloita."

"Voi ei", Bex naurahti. Vai oli Ticon isä ilakoinut puomien seassa. Se ei ollut kovinkaan mukavaa kilpailuissa, vaikka kotikentällä olisikin kirvoittanut nauruja.
"Diana on huippu, mitä tulee koulutyöskentelyyn, ja Javakin, vaikka sen liikkeet eivät niin hyvät olekaan. Duffy taas heittää koko jutun ihan läskiksi kovin usein", hän pyöräytti silmiään. Hölmö ori.
"Mutta Duffyn ja Dianan varsa syntyy ihan pian!" Hänen täytyisi mennä katsomaan varsoja heti kun ne syntyisivät. Olihan hän voittanut ne Dianalle edellisenä vuonna Burghleystä - ja koko munasolujen siirto ja istutus vuokratammaan oli kerrassaan kiinnostava ajatus.

Se oli kyllä villi ajatus. Diana oli kilpakentällä ja saamassa silti varsan. 
"Ihana ajatus. Minäkin haluaisin nähdä Messin viimeisimmän varsan, mutta en tiedä jaksaisinko kisojen lomassa matkustaa sinne. Rukoilen edelleen yhtä ei-kimoa orijälkeläistä jonka voisin napata muutaman vuoden päästä itselleni."

"Sinä kyllä keräilet samaa linjaa", nainen naurahti. Hän ei välittänyt, mitä nimiä hevosten sukutauluista löytyi. Jos hän tuli toimeen hevosen kanssa, hän tahtoi ratsastaa sitä, oli sen takana mitä nimiä tai nimettömiä hevosia tahansa.
"Diana saa kaksi ihanaa varsaa, mutta en edelleenkään usko, että onnistuin ympäripuhumaan Charlesin teettämään toisen Duffystä." Duffystä, jonka taidoista ei ollut vielä yhtään mitään todisteita - ja oli ollut vielä vähemmän edellisenä vuonna, kun oria oli käytetty. Mutta hän luotti luupäähän ja tiesi, että siitä ja Dianasta saisi huippuvarsan. Ihan varmasti saisi.

Emily hymyili pehmeästi ja naurahti. 
"Minä vain pidän osasta niitä. En kaikista. Rea on ensimmäinen Ticon varsa josta pidän. Ja anna minun olla taikauskoinen hölmö. Lisäksi, kun hevoset ovat omistajan omia kasvatteja, saan ratsastaa sitä nuoresta asti." Ja siitä oli hyötyä, hänen mielestään. 
"Dianan varsat ovat kyllä varmasti muruja. Voin huolia sellaisenkin. Jos perivät emänsä luonteen."

"Ole taikauskoinen hölmö", Bex naurahti. Aivan vapaasti. Olihan se ihanaa ratsastaa samaa hevosta ihan alusta saakka, ja vielä hauskempaa jos sattui tietämään nimiä sen taustalta.
"Ei niitä sinulle tarjota. Ne ovat Charlesin hevosia, joten ne tulevat minulle", Bex virnisti vinosti. "Charles lupasi jo, että saan Duffyn varsan ratsukseni alusta loppuun, kun aika koittaa." Hyvä on, ehkä miehen sanat olivat olleet enemmänkin sen suuntaiset, että hänet olisi velvoitettu ratsastamaan jälkeläistä jos se olisi yhtä luupäinen kuin isänsä, mutta väliäkö sillä.
"Pysy sinä vain taikauskoisesti omassa linjassasi."

"Voi, minä tiedän sen, kiitos tuon hieromisesta naamaani." Emily naurahti. 
"Voit saada myös Gigglesin heti, jos haluat. Copperia et saa. Minun muru." Oli Gigiksikin haukuttu ruuna myös hänen murunsa, mutta hän pelkäsi aivan naurettavan paljon että hevonen lähtisi alta jos Bexille tulisi tilaa. 

"Näh, pidä sinä Gigglesisi, minä täytän käteni ihan omilla hevosilla", Bex virnisti. Hänellä oli jo mielessään ratsu, josta hänen täytyisi puhua Charlesille. Mies ei ehkä laittaisi kovin pahasti vastaan. Ehkä.
"En aio kerätä sinun jämiäsi, kiitoksia vain."

"En tiedä lasketaanko minun jämikseni jos minä saan ne vain koska sinulle ei mahdu." Emily huomautti huokaisten ja pyöräytti haarukkaa ruoan seassa. Se oli typerää, mutta se nakersi.

"Minulle mahtuu vielä monta hevosta", Bex naurahti. Eihän viisi nyt ollut määrä eikä mikään! "Aion puhua Charlesille uuden ostamisesta heti näiden kisojen päätteeksi." Koska mitä sitä suotta sen kauempaa odottamaan, kun sopiva hevonen oli osunut silmään hänen ollessaan liikkeellä nuorempien ratsujensa kanssa.

Emily nyökkäsi pehmeästi. 
"Jos haluat ajatella sen noin." Hän oli sanomassa siitä miten oli ollut lopettamassa kaiken, mutta nielaisi sanat. Bexin ei tarvinnut tietää kaikkea. 

"Tietenkin ajattelen sen niin", Bex virnisti, "jonakin kautena minulla on vielä enemmän hevosia kuin sormia. Kolmetoista kuulostaisi aika hyvältä lukemalta minusta."

"Olet ihana." Emily totesi hymyillen. Bex olikin, mutta tietyt asiat saivat hänet kaipaamaan Zoen seuraa. Tai Larissan. 

"Tiedän", Bex virnisti, "kuulen sitä usein." Hän leikki heilauttavansa hiuksiaan teatraalisesti olkansa yli, vaikka mitään heilautettavaa ei enää ollutkaan. Ei, kun hän oli leikkauttanut hiuksensa hyvin lyhyeen malliin.
"Mitä aiot tehdä syötyäsi?" Nainen kysyi mutustaen tyytyväisenä leipää ja hörppiessään kylmää vettä.

"Ehkä käyn katsomassa kultapoikaani ja syötän sille vähän lisää porkkanaa." Emily myönsi hymyillen ja vilkaisi puhelintaan. 
"Ja odotan kauhulla sitä viestiä jossa Axel toteaa että urani oli tässä, kun vielä elän."

"Se kuulostaa hyvältä suunnitelmalta", nainen naurahti. Hän kävisi katsomassa Dianaa viime töikseen ennen nukkumaan menoa, mutta siihen asti tamma levätköön karsinassa ja nyhtäkööt onnessaan heinää heinäverkosta. Tai tuoretta nurmea sivummalta, jos Zoe veisi tamman kävelylle, miten tahansa.
"Et sinä sellaista viestiä saa. Tai jos saat niin ainoa oikea vastaus on poistaa koko viesti ja leikkiä, ettei sitä koskaan tullutkaan", hän virnisti.

"Ei hän sitä oikeasti vaatisi." Lexa kunnioitti hänen intohimoaan, toisin kuin... mies jota hän ei halunnut ajatella. 
"Tiedätkö, en malta odottaa syksyä. Pääsen paratiisisaarelle kun on vapaata."

"Ei sitä tiedä. Äitini uhkasi myydä ponini kun ensimmäistä kertoja lähdin kenttäkisoihin", Bex virnisti. Eihän Ava sitä ollut lopulta tehnyt, joten kai se kertoi riittämiin totuutta äidin tavasta kuitenkin tukea häntä aina lopulta.
"Paratiisisaarelle? Voi vittu minä haluan elämäsi", Bex puhahti. "Paratiisisaaria. Jumalauta."

Emily jätti sanomatta että hän oli riidellyt ja paiskonut ovia asian tiimoilta viimeiset kolmetoista vuotta. Kunnes ei enää tarvinnut. 
"Tiedän minä. Jep. Aurinkoa ja rajaton rusketus. Kirjaimellisesti. Jos ruskettuisin."

"Olet harvinaisen masentava ystävä", Bex nyrpisti nenäänsä. "Minä unelmoin, että jos pääsisin edes pitkäksi viikonlopuksi Kanariansaarille, ja sinä olet lähdössä paratiisisaarelle. Elämä on niin epäreilua. Syytän sinua kun masennun ja muutun katkeraksi vanhaksi eukoksi."

"Olet jo hyvässä vauhdissa." Emily totesi osoittaen Bexiä haarukalla. 
"Se oli jo maksettu, joten olisi sääli jättää se käyttämättä."

"En ole vielä masentunut, vanha tai eukko, enkä kovin katkerakaan. Vain kovin kade", nainen korjasi virnistäen. "Voi mikä sääli tosiaan. Kammottava kohtalo, että joudut lähtemään paratiisisaarelle. Hirvittävä uhraus. Miten jaksatkaan pitkän lentomatkan? Olisihan se nyt paljon mukavampi vain maata kotona keskellä harmaata vesisadetta."

"Niin, eikö olisikin?" Emily totesi huuli mutrulla, kallistaen päätään. 
"En tosiaan tiedä. Sievä takamukseni puutuu."

"Luuletko että saat istua niin kauan aloillasi, että takamuksesi ehtii puutumaan?" Bex tyrskähti. "Joudutte vielä lentoyhtiön mustalle listalle siveettömästä käytöksestä, ennenkö olette ehtineet tuhannen kilometrin päähän Englannista."

"... Se on totta." Emily myönsi nauraen. Pitäisi ratkaista se ongelma. 
"Pitää ratkoa tuo. Rauhoittavia, auttaisivatko ne?"

"Jos haluat koko kymmentuntisen tai ties kuinka pitkän lennon ajan kuunnella naureskelua pilvien muodoille niin anna mennä vain, huumaa Axel."

"Ei sitäkään." Tämä ei olisi helppoa, mutta jotain pitäisi tehdä. 
"Harmi että hän pakenee solmuistani."

"En tahdo edes tietää, missä yhteydessä opit moisen", Bex totesi päätään pudistaen. Ehei, ei kiitos. Liikaa tietoa, vai miten se menikään. "Sinun täytyy väsyttää hänet edellisenä yönä."

"En kertoisi." Emily lupasi nauraen. 
"... Minun on tarkoitus jaksaa sinne lennolle. idiootti."

"Siinä tapauksessa olet pulassa. Minä rukoilen syntisen, saastaisen sielusi puolesta", Bex virnisti leveästi. "Ehkä selviät juuri ja juuri järjissäsi paratiisisaarellesi. Harkitsetpahan toisenkin kerran, lähdetkö enää lomalle hänen kanssaan."

Emily nyökytteli ajatuksissaa, pieni irvistystä muistuttava ilme kasvoillaan. oikeastaan aika huvittavaa. 
"Sitä minä tässä mietin."

"Minä huomaan", Bex tyrskähti. Emilyn ilme oli kerrassaan huvittava. Hän sai purra huultaan, ettei todella nauraisi naiselle. "Onnea yritykseen. Onhan sinulla vielä muutama kuukausi aikaa ratkoa tämä pieni ongelma."

"On. Onneksi." Nyt nainen vielä heilutteli haarukkaa nyökyttelynsä tahdissa.

Bex seurasi hetken Emilyn puuhia.
"Olet ihan toivoton", hän totesi päätään pudistaen ja työnsi tyhjää tarjotinta kauemmas itsestään. "Hukuit jo ajatuksiisi hänestä. Ihan varmasti hukuit."

"Hä?" Emily havahtui ajatuksistaan ja räpäytti suuria silmiään muutaman kerran. 
"Kuka hukkui?"

"Sinä. Aivoistasi on tullut ihan mössöä. Sen näkeminen on suorastaan ällöttävää", Bex loihti kasvoilleen irvistyksen, vaikka tosiasiassa Emilyn tilanne lähinnä nauratti.

"Noh! Sille on syynsä." Nainen puuskahti ja pyöräytti silmiään. 
"Nyt. Katsomaan Ticoa." Hän nousi palauttamaan astioitaan. Ei tästä tulisi mitään.

"Olet aivan korviasi myöten rakastunut", Bex syytti nauraen. Hyvä vain, että Emily oli niin onnellinen, mutta... luoja sentään!
"Ticokin nauraa vielä sinulle", hän kiusasi seuratessaan Emilyn perässä palauttamaan astiansa.

"Ei naura!" Emily tokaisi ja heilautti Bexille heipat, lähtien kohti tallialuetta. Hän nappasi matkalla rekasta porkkanoita, että niitä varmasti olisi.

Varmasti nauraisi, jos Bexiltä kysyttäisiin. Tai ainakin hirnui kovaan ääneen tervehdykseksi, kai porkkanoiden toivossa. Zoe pyöräytti silmiään suoristautuen hevosen jaloista.
"Larissa lähti katsomaan viimeisiä ratoja. Minä vain tarkistin sen jalat vielä kertaalleen, mutta saturatsusi ei ole kerännyt yhtään nestettä tai lämpöä jalkoihinsa", nainen totesi pujahtaen ulos kisapaikan väliaikaisesta karsinasta.
"Selvisit vissiin suihkuun saakka?"

Emily nyökkäsi helpottuneena uutisille. 
"Ihana kuulla. Tarvitsen sen huomenna parhaassa mahdollisessa kunnossa." Ja itsensä myös. Hän ojensi palan kämmeneltään, saaden orin hörisemään innostuneena 
"Selvisin. ja syömäänkin."

"Olen ylpeä siitä, miten hienosti olet onnistunut pitämään itsestäsi tänään huolta", Zoe vastasi kuivan huvittuneena. Ihan kuin Emily olisi mukamas tarvinnut lapsenvahtia. Toisaalta, kun otti huomioon miten hän ei ollut nähnyt Larissan syövän mitään muuta kuin milloin mistäkin takin taskusta löytyviä karkkeja, patukoita ja sokerisia mehuja, ehkä Emilyn selviäminen syömään saakka oli kuin olikin saavutus.
"Tico on huomenna huippukunnossa, aivan varmasti. Larissa laittaa sen nätiksi eläinlääkärin tarkastusta varten, ja sinun on paras olla kanssa oikein nättinä esittelemässä sitä."

Emily hymyili edelleen. Koskahan se loppuisi? 
"Minä olen oikein nättinä, nukuttuani noin kaksitoista tuntia, koska sammun heti kun pääsen hotellille." 

"Hienoa", Zoe hymähti, "se kuulostaa hyvältä suunnitelmalta. Olet leposi ansainnut." Pitkät yöunet tekisivät ehdottomasti terää naiselle, joka oli tehnyt huippusuorituksen tänään.

”Ansainnut tai en, sammuisin silti.” Emily naurahti ja rapsutti orin otsapyörrettä. 
”Miten Larissa pärjää?”

"Yllättävän hyvin", Zoe totesi, mutta hänelle nyt yllätys oli jo siinä, ettei Larissa ollut päättänyt jäädä nukkumaan ensimmäisenä aikaisena aamuna.
"Hän käveli pitkään Ticon kanssa, harjasi poikasi puhtaaksi ja suunnitteli jo huomisia lettejä hevostarkastukseen. Sinähän haluat harjan vapaaksi esteille, etkö?" Nainen varmisti siirtyen Dianan karsinalle tarjoamaan tammalle banaaninpalasta, kun hevonen puhisi kaltereitaan vasten.

Emily vilkaisi Ticoa hymyillen. 
”Vapaaksi. Tehdään kunniaa sen valkeudelle ja annetaan sen olla vapaana. Huolehtiiko hän itsestään?”

"Niin arvelinkin. Larissa oli kovin pettynyt, kun kehoitin käyttämään huomenna kumilenkkejä ompelemisen sijaan", hän naurahti. Tyttöparka olisi niin mielellään ommellut letit hevosen harjaan, mutta kun ne purettaisiin hetkessä tuskin minuuttia kestävän hevostarkastuksen jälkeen, ei siinä ollut mitään järkeä.
"Juuri niin hyvin kuin voi kuvitella, kun on päässyt isoihin kisoihin mukaan", Zoe hymähti huvittuneena. Larissa muistutti häntä välillä kovasti Maybestä. "Kyllä hän jaloillaan pysyy."

Emily nyökkäsi. 
"Lupaathan ärähtää jos hän menee mahdottomaksi ja käy energiajuomilla?" 

"Minä lupaan", Zoe vakuutti huvittuneena. Hän toivoi, että Larissa olisi itsekin tajunnut käydä syömässä tässä samalla, kun oli tahtonut mennä seuraamaan päivän vihoviimeisiä ratsukoita. Kun maastoesterata tyhjenisi, tytöllä ei olisi mitään syytä vältellä ruokailutelttaa.
"Epäilen tosin ettei hän ole ainoa, joka käy tässä kohtaa pelkällä innolla ja jännityksellä." Luojan kiitos Bex oli sentään syönyt. Hänen hermonsa olisivat olleet aivan liian kireällä, jos hän olisi saanut vielä illasta vääntää kättä väsyneen ja nälkäisen naisen kanssa. Nyt hänen ei tarvitsisi sietää kuin väsynyttä Bexiä.

Naurahdus pääsi naisen huulilta. 
"Voi ei. Onneksi minä pääsen hotelliin." Kainaloon. Ihanaan lämpimään kainaloon. 

"Olisin sanonut, että pyydä Larissaa toimimaan kuljettajanasi, mutta en nyt varsinaisesti tiedä onko hän sen rauhallisempaa matkaseuraa tällä hetkellä kuin Lexakaan", Zoe pyöräytti silmiään. "En tiedä, milloin viimeksi olen saanut näin paljon viestejä yhdessä päivässä."

"Olet saanut viestejä? Minulla on ollut hiljaista." Emily naurahti. 
"Ja tuskin on."

"Oletko varma siitä?" Zoe kysyi epäuskoisena. "Aivan täysin varma, ettei puhelimesi ole vain äänettömällä tai tuupertunut kaikkien ilmoitusten alle? Unohtunut pois päältä?" Lexa oli lähettänyt hänelle kaikki instagramin tarinaansa lisäämät videot kun tiesi, ettei hän käyttänyt instagramia - ja satunnaisen kysymyksen, johon hänen oli täytynyt vastata. Ja kun siihen päälle laski kaikki Larissalta tulleet viestit, hän oli yllättäen hukkunut hihkumisiin siitä, miten ihan parasta Badmintonissa oli.
"Ehkä sinua on säälitty ja sinulle on annettu työrauha."

"Ehkä jotain sellaista. Sain muutaman, mutta nyt on ollut rauhallista. Ehkä minun halutaan lepäävän." Emiöy kaivoi puhelimensa esiin ja vinkaisi katsoessaan tuloksia, pompaten ilmaan. 
"Edelleen!"

"Se ei olisi pahitteeksi", Zoe hymähti. Hän puhuisi tästä myöhemmin Lexalle. Jos nainen selvisi päivästä tekstaamatta Emilylle joka välissä, nainen aivan varmasti selviäisi myös siitä, ettei viesteilisi hänelle.
"Viimeinen ratsukko on jo radalla", nainen totesi vilkaisten rannekelloaan, "joten sanoisin, että teit aika huippuhyvän tuloksen tänään."

Emily vilkaisi Zoea ja vei käden suunsa eteen. Hän sulki karsinan oven ja valui selkä vasten väliaikaisen kisakarsinan seinää vasten istumaan orinsa karsinaan. Nyt vähän itketti. 

Zoea huvitti moinen reaktio, mutta nauramisen (tai bexmäisen videokuvaamisen) sijaan hoitaja siirtyi karsinan ovelle katsomaan, kaipasiko Emily enempää seuraa kuin höperön hevosensa.
"Sinä ratsastit tänään huippuhyvin. Ei voinut tulla yllätyksenä", hän naurahti nojaten kaltereihin.

Tico laski päänsä naisen syliin (porkkanoiden toivossa) ja nainen rapsutteli sen päätä hellästi. 
"Tajuatko miten minua pelottaa nyt? Olen haaveillut tästä... Kauan. Jos teen huomenna virheen, soimaan itseäni siitä ikuisuuden."

"Siihen on helppo ratkaisu", hoitaja huomautti toispuoleinen hymy huulillaan. "Älä tee huomenna virhettä. Tai toivo, että kaikki muut tekevät virheen ennen sinua, niin että sinulle jää pelivaraa yhden puomin verran."

Emily veti syvään henkeä. 
"En ajatellut tehdä. En ole ajatellut elämässäni kyllä montaa muutakaan asiaa." Kimo irlantilainen pärskähti ja tuntui vaativan lisää herkkuja. 
"Ei virhettä huomenna ja minä lupaan, ainakin leikisti, hukuttaa sinut porkkanoihin."

"Sinä voit luvata moisia. Sitten se on vain minun syytäni, kun et voi toteuttaa niitä, kun raahaan sinut pois ja poltan kaikki porkkanat", Zoe totesi. "Kuule, sinun kannattaa suunnata rekalle, sipaista vähän meikkiä kasvoillesi ja käydä pyörähtämässä lehdistöteltan kautta. He haluavat kuitenkin kuulla edes muutamalla sanalla fiiliksistäsi, kun kerran lähdet keulasta huomiseen koetukseen."

Emily hymyili hieman. Niin. Hänen pitäisi. 
"Minä käyn. Lyö minua jos sanon jotakin typerää." Hän nousi seisomaan ja rapsutti vielä Ticon otsaa ja syötti viimeisen porkkanan hevoselle. Rekalla hän veti päälleen yhden niistä mustista, nimikirjailluista softshelleistään ja veti sen kevyen meikin kasvoilleen. Ihan vain että näyttäisi ihmiseltä. Sitten sinne lehdistöteltalle kertomaan siitä uskomattomasta tunteesta, yrittäen kuulostaa siltä että ei kuolisi pian järkytykseen ja onneen. 

"Aina", Zoe lupasi hetkeäkään asiaa epäröimättä. Hän hutkisi Emilyyn järkeä, jos nainen onnistuisi kuulostamaan aivan vähä-älyiseltä tänään. Olihan heillä  vielä huominen aikaa harjoitella lehdistölle puhumista, jos tänään ei onnistaisi. Hän tosin luotti Emilyyn. Kun Zoe hetkeä myöhemmin jätti hevoset ruokiensa ääreen ja palasi hevosrekalle, hän kuuli jo kaukaa heidän rekkansa väen. Pöydän ääressä istuvat Larissa, Lexa ja Bex tuntuivat puhuvan kaikki kolme yhtä aikaa, mutta silti kolmikko tuntui ymmärtävän täysin, mitä muut sanoivat. Zoe jäi nojailemaan oven viereen ulkopuolella tahtomatta aivan vielä kohdata meteliä, joka rekan sisältä kantautui aurinkoiseen myöhäiseen iltapäivään.

Emily hoiti sen velvollisuuden mahdollisimman nopeasti, niin nopeasti kuin oli kohteliasta, ja vetosi sitten päivän väsymykseen. Hän suunnisti kohti rekkaa, kohottaen kulmiaan Zoelle rekan ulkopuolella. 
"Maanpaossa?"

Zoe aukaisi silmänsä tajutessaan Emilyn puhuttelevan häntä. Selvästi nainen ei ollut sanonut mitään liian typerää, kun ei ollut palannut hevosrekalle punaisena kuin tomaatti.
"Enemmänkin haluton kohtaamaan tuon aivan yksin", hän totesi osoittaen peukalollaan olkansa yli rekkaa kohden, josta raikuva nauru kantautui. Hän tiesi naurun hiipuvan heti kun hän astuisi tilaan, joten parempi antaa kolmikon juhlia keskenään.
"Minun ei tarvitse hutkia sinua?" Hän varmisti toinen suupieli huvittuneeseen hymyyn kohoten.

Emily vilkaisi rekkaan, hymyillen hellästi. Voi ei. 
"Ei tarvitse. Alan oppia. Ja minä lupaan viedä yhden ylienergisen pois jaloistasi."

"Hyvä", Zoe hymyili pienesti. "Arvostan ajatusta, vaikka vietkin väärän ylienergisen idiootin pois jaloistani." Lexa sentään piti hänestä, mutta samaa ei voinut sanoa toisesta kilparatsastajasta, joka myöskin nauroi muiden mukana rekan pöydän ääressä.
"No, mene nyt ihmeessä sisään. Sinua he siellä ylistävät", Zoe hymyili pehmeästi.

Emily pukkaisi Zoea olkaan kädellään. 
"Eivät, vaan intoilevat siitä että edes ovat täällä. Masensin bexin muistuttamalla että kilpailin 2014 Burghleyssä kun hän oli katsomassa. Ja Silveira kutsuu edelleen rookieksi." Hän naurahti, astellen sitten rekkaan. 

No sitäkin, mutta kummasti rekan äänenvoimakkuus kohosi uusiin lukemiin heti Emilyn astuessa sisään. Bex istui lähimpänä ovea ja oli ensimmäisenä jaloillaan pöydän ympäriltä. Pieni nainen tuntui vaativan vain puolikkaan silmänräpäyksen siihen, että ehti rutistamaan Emilyä tiukasti.
"Hitto, johtopaikalla viimeiseen päivään! Onnea!" Bex tuskin olisi hetkeen päästänyt irti, ellei Lexa olisi varsin kirjaimellisesti nykäissyt ihmistakiaista irti Emilystä ja vetänyt naista puolestaan tiukkaan halaukseen pikaisen suukon kera.
"Olen niin ylpeä sinusta", nainen kuiskasi ääni väristen ja rutisti Emilyä tiukasti itseään vasten.

Emily horjahti vaahtosammuttimen kokoisen herhiläisen iskiessä kimppuun. Hän nauroi, halaten naista takaisin. Lexa sai vielä tiukemman halauksen ja hän veti tuon suukon sijaan hellään suudelmaan. Kaikki täällä tiesivät, hitot muista. 
"Olet sanonut sen noin sata kertaa tänään."

Lexa suli suudelmaan ja sai todella kamppailla itsensä kanssa, ettei olisi poiminut Emilyä syliinsä ja pyörittänyt onnessaan ympyrää. Auto ei vain ollut niin tilava, että moinen olisi varsinaisesti onnistunut, niin paljon kuin hän olisi halunnut sen tehdäkin.
"Ja sanon sen sata kertaa uudestaan", Lexa vannoi yksinäinen kyynel silmäkulmasta karaten. Hän oli halkeamaisillaan onnesta ja ylpeydestä Emilyn tähden, Emilyn puolesta.
"Olette masentavia!" Bex huikkasi sivummalta naurua äänessään, eikä erityisemmin välittänyt Larissan hyssyttelystä.

Emilu painui Lexan halaukseen ja hapusi tyynyn käteensä, heittäen Bexiä sillä. 
"Pääsi kiinni tai minä muistutan sinua siitä mikä on masentavaa. paitsi että täällähän on viattomia nuoria."

Bex nauroi siitä huolimatta, että sai tyynystä, ja Larissa pudisteli päätään.
"Täällä ketään niin viatonta ole", tyttö virnisti vinosti ja painoi tyynyn Bexin kasvoille, kun Bex näytti valmiilta kommentoimaan jotakin. Antaisi nyt naisille hetken mahdollisuuden vain nauttia halauksesta ilman turhia taustakommentteja.
"Olet uskomaton. Rakastan sinua niin paljon", Lexa sanoi hiljaa ja hautasi kasvonsa Emilyn kaulansyrjää vasten. Hänen uskomaton naisystävänsä, joka oli mennyt ja lentänyt hurjalla radalla aiemmin päivällä hevosensa kanssa ensimmäiselle sijalle.

Emily kohotti kulmiaan Larissan sanoille. 
"Vai niin." hän totesi tietäväinen hymy huulillaan. Hän painoi päätään Lexaa vasten, hymyillen. 
"Ja minä sinua. mennäänkö pian hotellille? Larissa, muista syödä jotakin kunnon ruokaa. Ja soita Amandalle." Hän lisäsi viimeisen pilkettä silmäkulmassaan. 

"Mennään", Lexa vastasi vetäytyen haluttomasti halauksesta, mutta he eivät ikinä pääsisi liikkeelle, jos hän vain pitelisi Emilystä kiinni.
"Minä syön", tyttö vakuutti pirteästi ja kuin tilauksesta vatsakin kurni kuuluvasti juuri sillä hetkellä. Bex nauroi taputtaen Larissan hartiaa ja ohjasi tytön kohti kaappeja, joihin Zoe oli varastoinut ruokaa kaikkien tarpeita varten.
"Soitan. Nähdään huomenna! Onnea vielä kerran", Larissa hymyili leveästi ennen kuin siirsi huomionsa kaapin puoleen, josta kaivoi esille nuudelipaketin. Sehän olisi oikein näppärää ruokaa tähän hetkeen.
"Muista nukkuakin tänä yönä, et ole vielä voittanut", Bex kiusasi virnuillen Emilyä, ja sai Lexan harkitsemaan tyynyn heittämistä pienen ratsastajan kasvoja kohden.

"Nuudelit eivät riitä!" Emily ärähti nauraen mennessään. Hän veti lexan ulos rekasta, ennen kuin tuo alkaisi sanasotaan Bexin kanssa. Sotaan, jota ei voisi voittaa.

"Minä katson, että hän syö muutakin", Zoe vannoi rekan ulkopuolelta. Eihän hän ollut voinut olla kuulematta sisällä käytyä keskustelua, kun ikkunakin oli raollaan ja äänenvoimakkuus kovin korkealla.
"Nukkukaa hyvin", nainen toivotti ja halasi pikaisesti yhdellä kädellä Emilyä, ennen kuin lähetti naiset matkoihinsa ja valmistautui kohtaamaan kohtalonsa rekan sisällä.
"En halua enää ikinä tehdä yhtään mitään muuta kuin tulla katsomaan kisojasi", Lexa julisti suunnatessaan kovin lennokkain ja hyppelehtivin askelin kohti parkkipaikkaa.

Emily halasi nyrpeäksi sanottua hoitajaa. 
”Hyvää yötä!” Hän huikkasi ja lähti kohti parkkipaikkaa. 
”Hanki arkityö.” Helppo ratkaisu, eikö?

Lexa väläytti leveää hymyä naiselle.
"Ehdottomasti. Työ ilman viikonloppu- tai iltavuoroja, niin kaikki on järjestyksessä", hän vannoi. Oli helppo hymyillä, kun askelkin oli niin kevyt. Päivä oli ollut kerrassaan unohtumaton, eikä hän malttanut odottaa huomista. Miten hänen olisi tarkoitus saada unta tänä yönä, kun hän oli edelleen niin innoissaan? Ja jännittäisi samalla Emilyn puolesta viimeistäkin vaihetta.
"Kiitos, että sain tulla katsomaan."

”Saat tulla katsomaan aina kun haluat.” Emily lupasi. Tietenkin, tuki oli ihana asia.

"Minä tulen katsomaan niin usein kuin se vain on mahdollista", nainen vannoi kaivaen auton avaimia taskustaan. "Oli uskomatonta nähdä sinut tekemässä sitä, missä sinä olet maailman paras."

”Kolmanneksi paras.” Emily muistutti nauraen. 
”Ainakin olin.”

"Shh, minusta olet maailman paras, ei minua kiinnosta mitä mieltä muut ovat", hän virnisti. Mitä väliä sillä oli, miten jokin kummallinen pistelaskuri järjesteli kilparatsastajia? Hänestä Emily oli maailman paras ja sillä sipuli.

Emily nyökkäsi. 
”Selvä, minä olen” autolla hän istui pelkääjän paikalle ja vilkaisi Lexaa. 
”En tiedä miten olisin.”

"Ei sinun tarvitse tietää", Lexa vakuutti nauraen, "sen kuin olet vain miten ikinä juuri tällä hetkellä tekeekään mieli olla." Oli suorastaan julmaa, että kilpailut oli jaettu neljälle päivälle, sillä siinä oli paljon jännitettävää osioiden välissä.

”En malta odottaa ja olen kauhusta hieman kankea.” Emily huokaisi syvään. 
”Haluan vain huomiseen.”

"Huominen tulee nopeasti", Lexa lupasi. "Mitä jos otat oikein pitkän ja kuuman kylvyn hotellilla ja käperryt sen jälkeen nukkumaan? Kun heräät, on aamu ja pääset taas Ticon luokse loistamaan."

”Lyhyt suihku. Haluan nukkumaan.” Emily totesi hymyillen.
”Ja sinä viereen.”

"Selvä, lyhyt suihku sitten ja ajoissa petiin", Lexa myöntyi laskien kätensä Emilyn reidelle, kun auto kiisi pitkin hiekkaista tietä.
"Pidän sinua kainalossani aamuun saakka."

Emily nyökkäsi hymyillen. Se oli loistava suunnitelma. 
”Täydellistä.”

"Hyvä että olet sitä mieltä", Lexa naurahti, "en haluaisi nukkua missään muualla. Sitten joskus kun rauhoitun tarpeeksi nukkumista varten, mutta älä huoli, pidän sinua kainalossa valvoessanikin ja annan sinun nukkua."

”Olet ihana.” Lexa suostui asettumaan vain koska häntä väsytti. Se oli suloista.

Emily tarvitsi unta, joten hänen vaihtoehtonsa olivat joko valvoa yksinään viereisessä huoneessa tai valvoa kaikessa hiljaisuudessa Emilyn vieressä. Ei ollut vaikea päätellä, mikä hänen päätöksensä oli.
"Sinä olet ihanampi."

”Ei ole kilpailu. Jos sanon että olet ihana, hyväksy se.” Emily otti käden reideltään ja suukotti kämmenselkää. Kärjestä huomenna. Hullua.

"Hyvä on, hyväksyn. Halusin vain huomauttaa että sinäkin olet ihana", Lexa hymyili pehmeästi naiselle. Emily oli ihana - kuka muu muka suukottaisi hänen kämmenselkäänsä keskustelun lomassa?
"Sinä vielä rikot minut, kun olet noin suloinen."

"Joidenkin lähteiden ja tietojeni mukaan sinä olet jo vähän rikki." Se oli viittaus Jodieen, joka oli muistuttanut aiemmin miten lexa puhui Emilystä paljon.

"En tiedä mistä puhut", Lexa vastasi viattomuutta tavoitellen. Hänellä ei ollut pienintäkään aavistusta. Ei tietenkään.

"Tiedät sinä. Minä ehdin jo pohtia miten selviän lennosta lomallamme. Saamatta porttikieltoa sen yhtiön koneisiin." Emily naurahti.

"Et sinä porttikieltoa saa", Lexa vannoi naurahtaen. "Muutama stuertti ehkä katselee sinua säälien kun joudut pitelemään kättäni koko lennon ajan etten unohda hengittää." Hän oli kovin hermostunut lentäjä, joka puristi penkkiä rystyset valkoisena nousuissa ja laskuissa.

Emily ei voinut olla hymyilemättä. 
"... Jes! Ei, siis, voi rakas. Mutta minä pelkäsin että saan pidellä sinua muista syistä."

Lexa vilkaisi Emilyä päätään pudistellen.
"Sinulla on kovin likainen mieli. Eikä lainkaan uskoa minuun. Osaan kyllä käyttäytyä, silloin kun sitä tarvitaan."

"Ei, minä en usko." Emily totesi. 
"Hei! Ei ole! Et ainakaan myönnä tuota Bexille."

Lexa naurahti.
"Vai Bexille ei saisi kertoa?" Hän myhäili huvittuneena ajaessaan hotellin parkkipaikalle. "Mikä harmi olisikaan, jos se lipsahtaisi. Ihan vahingossa, tietenkin."

”Lexa.” Emily kohotti sormeaan, kuin toruakseen.
”Ei.”

"En voi mitään sille, että joskus suuni ehtii aivojeni edelle", Lexa virnisti, sammutti moottorin ja puristi Emilyn reittä ennen kuin keräsi tavaransa ja nousi autosta.
"Mutta koetan pitää salaisuutesi piilossa Bexiltä. Olisihan se nyt kovin harmillista, jos Bex nauraisi sinulle."

"Hän nauraa jo nyt." Emily korjasi, nousten autosta Lexan perästä. Hän otti tavaransa. 
"Ihanaa, hotelli." Hän voihkaisi miltein rakastuneena."

"Voi sinua parkaa", Lexa pahoitteli ylilyövän myötätuntoisella äänellä ja tönäisi kyynärpäällään Emilyä.
"Olet aivan liian onnessasi siitä, että pääset hotellille. Tässähän voisi melkein kuvitella, ettet viihdy kotona", nainen kiusasi pidellen hotellin ovea auki Emilylle.

"Ei, minä vain olen kuoleman väsynyt. Voi kun pääsisikin omaan sänkyyn." Emily huokaisi kaivaten ja asteli kohti hissiä, kaivellen avainkorttia. Hän haukotteli leveästi. 
"Aaa, en kestä. Leukani menevät sijoiltaan."

"Pian pääset", Lexa lupasi naurahtaen. Kisat alkoivat jo kääntyä loppua kohden, joten pian Emily pääsisi nukkumaan omaan sänkyynsä. Paluu omaan sänkyyn reissun päätteeksi oli aina ihanaa.
"Voi sinua pientä. Hophop suihkuun niin pääset sitten nukkumaan."

Hissistä suoraan huoneeseen ja sieltä suihkuun. Emily päätti olla laiska ja letittää hiuksensa yöksi märkinä. Hän suoritti kaiken kuin pikakelauksella, jotta saattoi lopulta kaatua sänkyyn. 
"Täydellistä."

Lexa oli paljon hitaampi kaiken kanssa kuin nainen, jolla oli yksi ainoa päämäärä, mutta lopulta Lexakin oli ehtinyt käydä suihkussa, kerätä hiuksensa kiinni mytylle pään päälle ja sujahtaa Emilyn vierelle sänkyyn.
"Nuku hyvin rakas", hän toivotti painaen suukon Emilyn päälaelle.

Uninen yminä kuului peittojen alta. Nainen sammui pian siihen halaukseen. Hän oli tarkoituksella asettanut herätyksen hieman myöhemmälle sunnuntaille. Hän olisi turhaan kukonlaulun aikaan paikalla. yhdeksän saisi riittää.

Sunnuntai 6. toukokuuta 2018 – seuraava päivä

Siitä huolimatta, miten kauan Lexalla kesti rauhoittua ja nukahtaa, nainen huomasi heräävänsä aamulla virkeänä ja levänneenä, kun Emilyn kello soi.
"Hyvää huomenta rakas", hän tervehti unen ja edellisen päivän huudon ja kannustuksen kähentämällä äänellä. "Nukuitko hyvin?"

Emily kääntyi ja vilkaisi äänensä käheyttänyttä naista. 
"Hei kulta. Nukuin. Kuin pieni possu."

"Hyvä niin", Lexa vastasi vetäen Emilyä hetkeksi lähemmäs halauksessaan. "Valmis kohtaamaan viimeisen kisapäivän?"

Emily painoi kasvonsa naisen kaulaan ja vinkaisi jännittyneenä. 
"En." Mutta pakko se olisi. Hän kokeili lettejään ja totesi niiden olevan hyvät kisoihin. Luojalle kiitos. 

"Noh noh", hän naurahti, "älä nyt." Tosin eipä hänellä ollut mitään sitä vastaan, että Emily piileskelisi hetken hänen kaulataipeessaan. Ainakin hän sai pidellä naista kainalossaan herätessään kunnolla uuteen aamuun.
"Tästä tulee pitkä päivä, kun joudut vain odottamaan omaa suoritustasi."

Uusi vinkaisi ja nainen potki hieman jaloillaan innosta. 
"Tiedän!" Hän kuolisi. Kuolisi sinne. 
"Sekoan sinne. En... En kestä. Jos pudotan yhden puomin, se voi olla siinä."

Lexa nauroi pehmeästi Emilyn innolle. Nainen oli niin suloinen, ettei hän tiennyt miten päin olisi ollut.
"Älä sekoa, se olisi kovin epäonnista", hän naurahti.

"Minulla on rubikin kuutio mukana." Emily myönsi. Hän voisi odottaessaan kirota sitä. 

"Oh", Lexa henkäisi silmät syttyen. Hän rakasti rubikin kuutiota kuten niin monia muitakin älypelejä.
"Jos kaipaat apua sen kanssa, laita vain viestiä. Onnistun varmasti puhumaan sinut siitä läpi pelkkien viestienkin avulla", nainen virnisti.

"Sen idea on viedä minulta aikaa tänään." Emily totesi hymyillen. 
"Se on aina viimeinen oljenkorteni." Ollut niin monta vuotta, että hävettäisi myöntää. Emily nousi istumaan. 
"No niin, ylös."

"Hyvä on, en auta sinua ratkaisemaan sitä", Lexa lupasi nauraen. Emily tuskailkoot kirjavan kuution kanssa niin pitkään kuin sielu sietäisi. Ei se häneltä pois olisi. Nainen nousi Emilyn perässä istumaan ja hymyili iloisesti naiselle.
"Olet kerrassaan loistava."

”Brassailija.” Emily totesi tyynesti. Hän alkoi vetää vaatteita päälle ja otti taas kisavaatteet mukaan. 
”Mitä?”

Lexa naurahti pehmeästi. Niin kai sitten. Hän oli vain aina pitänyt kaikenmoisista pulmista ja älypeleistä, ja rubikin kuutioita nyt vain sattui olemaan myynnissä missä tahansa.
"Kunhan vain muistutin sinua, miten mahtava olet", nainen vastasi alkaessaan itsekin pukeutua päivää varten.

Emily otti laukusta rasian ja pakkasi sen kassiinsa. Onnenpinni. 
"Kiitos." Hän kääntyi Lexan puoleen. 
"Hidas." Hän totesi rakastavalla äänensävyllä. 
"Ehtisimme tänään syömään aamupalan hotellilla."

”Minä en ole viimeistelemässä meikkiäni vasta kisapaikalla, ja sitä paitsi, toinen meistä joutuu laittamaan piilaritkin silmiin”, Lexa korjasi naurahtaen ripsiväripuikko sormissaan ja keskittyi vielä hetken kylpyhuoneen peilin edessä, ennen kuin totesi olevansa valmis päivää varten.
”No, mennään sitten aamupalalle, neiti kärsimätön”, hän hymyili leveästi ja kumartui suutelemaan Emilyä pikaisesti. Kun hän astuisi kynnyksen yli, pitäisi taas muistaa pudottaa hellittelynimet pois puheista ja olla hinkumatta liikaa naisen lähelle.

"Toisen meistä on turha meikata ennen omaa vuoroaan kovin paljon." Emily totesi hymyillen. Hän vastasi suudelmaan ja lähti laukku kädessään kohti hotellin ravintolaa jossa oli myös aamupala. 

"Vai niin", Lexa hymisi huvittuneena seuratessaan Emilyn perässä hotellin ravintolaan. Hän hylkäsi Emilyn siksi hetkeksi, että saattoi kerätä itse omassa järjestyksessään aamupalatarpeita lautasille, ja hymyili asettuessaan naista vastapäätä pöytään.
"Kieltämättä aamiainen maistuu paljon paremmalta näin pöydän ääressä syötynä", hän naurahti.

Emily istui täyden lautasen kanssa alas. Hän tiesi ettei pystyisi syömään oikein mitään järkevää, joten jos söisi reilun aamiaisen ja muiluttaisi muutaman hedelmän energiapatukodien kaveriksi, hän pärjäisi. 
"Niin maistuu."

Oli ilo huomata, ettei Emily hermoillut päivää niin paljoa, ettei olisi saanut syötyä. Oli selvää, että urheilija tarvitsi kunnon eväät päivää varten selvitäkseen iltapäivän haasteestaan.
"Mitä muuta aiot tehdä tänään kuin leikkiä rubikin kuutiollasi?" Lexa uteli sekoittaessaan mysliä jogurtin joukkoon.

"Leikkiä lisää kuutiolla." Emily totesi. Pitkä päivä odottaessa. 
"Verryttelen Ticon tietenkin, siinä se. Varmaan lehdistö haluaa fiiliksiä ennen rataa, voin mennä taas nolaamaan itseni. Siltä se ainakin tuntuu."

"Et sinä nolaa yhtään ketään", Lexa vakuutti kannustavan hymyn kera. Emily osasi varmasti muotoilla ajatuksensa oikein kauniiksi kommenteiksi lehdistölle.
"Minua käskettiin eilen nauttimaan näköaloista, joten käyn varmaan kävelyllä Badmintonin kartanon ympärillä. Pällistelemässä kuin turisti konsanaan", hän naurahti.

"Awww, käy. Ehdit kyllä takaisin katsomaan ratojakin. En tiedä mikä Ticon fiilis tänään on, voisinko ennen radan kävelyä rapsutella sitä vai ottaako se taas kierroksia." Emily naurahti. 
"Eilen se otti vauhtia oikein kunnolla."

"Voi, tietenkin ehdin", Lexa naurahti. "En jättäisi väliin mistään hinnasta. Tai hevosten esittelyä. Tarkistusta?" Hän ei ollut ihan varma, millä nimellä aamun ensimmäistä ohjelmanumeroa oli eilen kutsuttu, mutta häntä oli vannotettu paikalle katsomaan, kuinka hevoset ravaisivat edestakaisin suoralla pätkällä tuomarin edessä.
"Eilen se lensi", nainen huomautti hymyn kera. Sen verran hänkin oli lajista paljoakaan tietämättä ymmärtänyt.

"Tarkistusta." Emily korjasi hellästi hymyillen. 
"Niin lensi. Se oli eilen... Mahtava. Aivan järjettömän upea."

"Te molemmat olitte", Lexa vahvisti hymyillen. Tico oli ollut upea, mutta niin oli ollut orin ratsastajakin. Kumpikaan ei olisi selvinnyt radasta yksinään. "Ja nyt voitte mennä olemaan upeita uudestaan."

"Ssshhh. En ajattele sitä." Emily totesi hiljaa. Ei ajateltu sitä vielä. Hän söi hetken hiljaisuudessa ja vilkaisi Lexaa. 
"Voisinkohan juhlia jossain jos voitan.."

Selvä, ei ajateltu sitä vielä. Lexa vain hymyili kannustavasti ja keskittyi syömään varsin hedelmäpainotteista aamupalaansa. Emilyn pohdinta tosin sai naisen hymyilemään huvittuneena. Ei saanut vielä muistuttaa Emilyä esteradasta, joka naisella olisi edessään, mutta voittojuhlien pohtiminen oli ihan okei?
"Tietenkin voit. Sinun pitääkin juhlia! Eihän sitä nyt voittoa voi millään muulla tavalla ottaa vastaan."

Esteradan ajattelu hermostutti, voittojuhlat olivat... positiivista ajattelua, 
"Mm. Niin pitää." Äänensävy kertoi aivan omaa tarinaansa. Krhm. 

Lexa oli varsin kiitollinen siitä, että hänen suunsa oli tyhjä Emilyn vastatessa moisella äänellä. Hän olisi ehdottomasti vetänyt teensä väärään kurkkuun tai tukehtunut ananaspalaan.
"Huomaan etten ole ainoa, joka odottaa innolla paluuta arkeen", Lexa hymähti hiljaa. Heidän arkensa kun oli varsin läheisyyden täyttämää.

Emily räpäytti viattomana silmiään hymyillen viattomana kahvimukinsa takana. 
"Et tiedäkään. Ja eihän kukaan tiedä mitä hotellissa tapahtuu."

"Ei, onneksi", Lexa myönsi ääni hieman painuen. Hän selvitti nopeasti kurkkuaan pakottaen ajatuksensa toisille poluille. Nykyisten tarpominen ei johtaisi kovinkaan hyvään lopputulokseen - ei ennen iltaa.
"Kenties valvotan sinua niin, että voit nukkua koko ajomatkan kotiin."

Emily puraisi huultaan. 
"Entä jos joku olettaa minun ajavan rekkaa?" Hän kiusasi hymyillen. Silloin ei saisi nukkua. 

Lexa kohotti kulmiaan. Jopa hän tiesi sen verran, ettei moisesta ollut huolta. Zoe oli kontrollifriikki pahimmasta päästä, eikä varmasti laskisi ketään muuta rattiin, kun lastina oli kaksi korvaamattoman arvokasta hevosta.
"Ansaitset mitalin, jos onnistut puhumaan itsesi rekan ratin taakse", Lexa totesi huvittuneena.

Emily naurahti ja nyökkäsi. 
"Se on totta. Ei viittä metriä lähemmäs rattia. Passittaa sinun autoosi. Eli saan nukkua koko matkan." Hän naurahti hyväntuulisena. 

"Oletko varma, että minä annan sinun nukkua?" Lexa kysyi viattomuutta tavoitellen. "Mitä jos... huudatan radiota ikkunat auki ja laulan mukana koko matkan?" Ehdottomasti juuri hänen tyylisensä ajotapa Englannin moottoriteillä.

"Aivan kuin sinä tekisit niin jos minua väsyttäisi." Ehei. Lexa laittaisi radion kokonaan kiinni ja olisi hipihiljaa. Korkeintaan lepuuttaisi kättä hänen reidellään. Hittohän halusi kotiin ja tämän olevan ohi. Emily laski aterimet tyhjälle lautaselle ja vilkaisi kelloa. 
"Pitäisi varmaan mennä."

"Jos olen kovin ikävällä päällä, ehkä teen", Lexa virnisti vinosti. Ihan kuin siitä koskaan olisi huolta. Jos Emilyä nukuttaisi, nainen saisi nukkua ajomatkan ajan. Hän keskittyisi ajamaan tasaisesti, ettei Emilyn tarvitsisi herätä turhiin kiihdyttelyihin tai hidasteluihinkaan.
"Mennään siis. Ettet vain ole myöhässä. Zoe voisi keittää sinut elävältä siinä kohtaa."

"Elävältä keittäminen on lievä ilmaisu sille mitä hän tekisi." Emily myönsi, nousten ylös. Hän otti tavarat ja lähti kohti parkkipaikkaa, naksutellen hermostuneena sormiaan. 
"En tiedä miten selviän tästä. Iltapäivään asti."

"Olet erittäin todennäköisesti oikeassa", Lexa totesi, "ei siis olla myöhässä." Olisi ikävä nähdä Emily Zoen noidanpadassa keittymässä, tai mitä ikinä nainen myöhästelijälle tekisikään.
"Kyllä sinä selviät", nainen vakuutti sipaisten sormillaan Emilyn alaselkää. "Saat ajan kulumaan keinolla tai toisella. Ja onhan sinulla Zoe, Larissa ja Bex pitämässä sinulle seuraa."

Emily hymyili hieman. Niin, hänellä oli. 
"He eivät auta yhtään. Kai. Bex ainakaan jos hän on samanlainen kuin torstaina. Tapan hänet." Emily myönsi istuessaan autoon. 
"Noh, minulla on kuutioni ja verryttely."

"Auts", Lexa irvisti, "hyvä on, pidetään sinut kaukana Bexistä. Jos aikasi käy kovin pitkäksi, laita minulle viestiä ja tulen tuhlaamaan aikaasi." Tietenkin hän tulisi. Viihdyttäisi Emilyä vaikka kyselemällä typeriä edellispäivän maastoesteistä, jos ei muuta keksisi. Aina luotettava BMW käynnistyi ensimmäisellä yrityksellä ja tarkistettuaan, että Emilynkin turvavyö oli kiinnitettynä, Lexa lähti ajamaan.
"Olen kyllä edelleen ihan varma, että aika suorastaan juoksee ja vuorosi koittaa ennen kuin arvaatkaan."

"Se olisi suosikkiskenaarioni." Emily myönsi hymyillen. Se olisi paras vaihtoehto, ehdottomasti.

"Toivotaan siis, että se tulee toteen", Lexa vastasi laskien kätensä Emilyn reidelle ajamisen lomassa. Käsi vain kuului siihen, okei?
"Jodie käski muuten onnitella sinua kovasti eilisestä. He olivat katsoneet koko perheen voimin sinun ratasi." Hänen oli helppo uskoa ystävän kertomusta Emilyn suoritusta jännittyneinä seuranneista lapsista ja teineistä, sillä kenttäratsastus oli kovin vetoavaa katsottavaa heillekin, jotka eivät lajista niin paljoa ymmärtäneet.

Emilyllä ei ollut mitään sitä vastaan. Se oli niitä tapoja, jotka saivat hetket tuntumaan kotoisilta. Hän käänsi sinisten silmien katseen Lexaan, hieman yllättyneenä. 
"He katsoivat?" Se tuntui hassulta. 

"Tietenkin", Lexa vastasi hymyillen. "Jouduinhan minä selittämään pienimmille, miksen voinut tulla katsomaan heitä niin pitkään aikaan. Kuulemma sen jälkeen lapsia oli mahdoton pitää poissa television äärestä, kun kaikki tahtoivat nähdä sinut televisiossa." Välillä hänestä tuntui, että Jodien luona asuvat, sijoituksessa olevat lapset olivat ottaneet hänen muuttonsa omaan osoitteeseen kaikista raskaimmin.
"Ja Jodie nyt oli utelias muuten vain. Kantaa varmaan edelleen kaunaa siitä, etten maininnut aivan niin monin sanoin, miten menestynyt kilparatsastaja olitkaan."

Emilyä hymyilytti. Hän tiesi ihmisten seuraavan kilpailuja, mutta tuntui oudolta että tutut seurasivat niitä. Se oli omituista ja uutta, omia vanhempia lukuunottamatta, ehkä ystäviä. 
”Noh! Ei siitä voi kantaa kaunaa?”

"Hänestä valehtelin, kun jätin moisen yksityiskohdan kertomatta, ja valehtelusta voi aina kantaa kaunaa", Lexa naurahti. Mitä sitten, jos hän ei heti aluksi ollut maininnut Emilyn edustaneen olympialaisissakin?
"Mutta heillä oli oma pieni kisakatsomo pystyssä eilen. Popcorniakin kulhossa ja muuta. Varmaan on tänäänkin, jos Jodie ei vain istuta heitä ruokapöytään niihin aikoihin."

”No ei se ole valehtelua. Sellaisen voisi ottaa brassailuna.” Emily puolusti nauraen, vaikka Jodie ei kuullutkaan. 
”Aww, sano että ei tee niin. ”

"Kuulemma se olisi ollut kovin pientä siihen verrattuna, miten muuten puhuin sinusta", Lexa huomautti naurua äänessään. Jodie jaksoi edelleen naljailla, että hän intoutui puhumaan Emilystä kuin jostakin taivaallisesta jumalolennosta.
"Minä yritin. Luotan enemmän lasten kyltymättömään kyselyyn. Jodie ei voi sanoa heille ei kovin montaa kertaa", hän naurahti.

”Olet mahdoton. Ja hyvä niin, olisi kamalaa jos lapsilta menisi finaali ohi.” Häntä hymyilytti. Finaali. Mitään niin pahaa ei saisi tapahtua, etteikö hän ratsastaisi siellä. Perillä hän keräsi tavaransa autosta. 

"Olisihan se. Julmaa suorastaan", Lexa vakuutti nyökäten. Hän ei tiennyt, miten hän uskaltaisi katsoa, kun jännittäisi Emilyn puolesta niin paljon. Voisiko hän tänään livahtaa aitojen sisäpuolelle ja pidellä Zoen kädestä kiinni Emilyn suorituksen ajan?
"Tahdotko, että vien tavarasi rekalle? Jos haluat mennä suoraan katsomaan Ticoa", Lexa tarjoutui hymyn kera lukitessaan auton ovet parkkipaikalla.

”Jos voit.” Ehkä Lexan saisi muilutettua taakse, jos haluaisi. Puristamaan Zoen kättä ja sitä rataa. 
”Kiitos.” Reippain askelin hän lähti kohti väliaikaiskatsinoita. Piti tarkistaa kultapoika.

"Tietenkin voin. Nauti päivästäsi niin paljon kuin vain mahdollista", nainen toivotti hellä hymy huulillaan ja lähti Emilyn tavarat kädessään kohti hevosrekkaa.
Tallialueella oli enemmän vilskettä kuin aiempina päivinä tähän aikaan aamusta, kun kaikki hevosenhoitajat olivat lähestulkoon yhtä aikaa liikkeellä valmistelemassa hevosia päätuomarin tarkastusta varten. Larissa oli letittänyt Ticon harjan tasaisille, siisteille sykeröille kuminauhoin, ja viimeisteli parhaillaan valkeaa, hulmuavaa häntää, kun huomasi Emilyn saapuvan.
"Hei Emily", tyttö tervehti pirteästi. "Tico on kiiltävän puhdas ja kerrassaan syötävän komea. Kävimme aamun piristykseksi pitkällä kävelyllä nyhtämässä ruohoa. Miten sinun iltasi ja aamusi sujui?"

Emily katsoi oria hymyillen ja rapsutti päätä. 
”Oletpas sinä komea. Larissa on laittanut sinut niin hienoksi tänään.” Naisen vaiva oli suloista. 
”Hyvin, söin jopa aamiaisen hotellilla. Ja olet ihana, Tico varmasti arvostaa.”

"Täytyy olla komeana, kun pääsee ravaamaan tuomarin eteen", Larissa hymyili leveästi. Tietenkin hän tahtoi varmistaa, että ori olisi parhaimmillaan tuomarin silmien alla, vaikka eipä se nyt varsinaisesti hevosen liikkumista muuttaisi.
"Se kuulostaa luksukselta", tyttö naurahti. "Zoe laittoi minut juoksemaan molempien hevosten kanssa pätkän, että saattoi varmistaa niiden liikkuvan puhtaasti heti aamusta." Hevosenhoitaja osasi välillä olla kovin neuroottinen olento, mutta ainakin nyt he saattoivat hyvillä mielin todeta sekä Ticon että Dianan läpäisevän tarkastuksensa heittämällä.

”Olin juuri kysymässä että liikkuuko se puhtaasti ja onko kaikki hyvin.” Se sai kireyden helpottamaan olemuksessa. 
”Hyvä että niin on. Hieno, mahtava poika olet, oikea muru.”

"Tietenkin kaikki on hyvin. Se oli oikein täynnä energiaakin kun kävimme kävelemässä, joten selvästi poikasi on palautunut eilisestä loistavasti", Larissa kertoi ylpeän hymyn kera. Tico oli niin kovin hieno hevonen, jos häneltä kysyttiin.

”Hyvä. Pelkäsin vähän, se antoi eilen niin kaikkensa.” Hän ei ollut tiennyt että Ticosta sai irti niin paljon.

"Olen varma, että se antaa tänäänkin", Larissa nyökkäsi täynnä uskoa hevoseen ja ratsastajaan. Tietenkin Tico antaisi kaikkensa. Tico oli mahtava!
"Kamalan jännittävää tosin, että lähdette ihan viimeisinä radalle."

Emily veti posket täyteen ilmaa ja puhisi. 
”Se on. Tulen sekoamaan. Toisaalta, ehdin katsoa onko Tico aivan poikki ja miettimään verryttelyn sen mukaan.”

"Hyvä, että näet siinä jotain hyvääkin", Larissa naurahti. Hän olisi ollut hermoista heikkona, jos olisi ollut Emilyn asemassa. Kenties sen tähden hän ei ollut kilparatsastaja, vaan viihtyi kovin hyvin hoitajana.
"Ehdit myös katsoa, miten muilla menee. Mitkä on vaikeimpia kohtia radalla tai jotain sellaista", tyttö lisäsi taputtaen Ticon valkeaa takamusta, kun sai hännän letin viimeisteltyä.
"Noin, poikasi on valmis tarkastusta varten."

”Se on totta. Ja tiedän missä Ticotacolla on vaikeuksia ja missä ei. Ehdin ajatella.” Hän silitti hevosen kaulaa ja hymyili Larissalle. 
”Kiitos. Mitä söit illalla?”

Varmasti ehtisi, kun Bexkin oli juhlinut ruhtinaallista aikaa, joka radan kävelemisen ja ratsastamisen väliin jäisi. Siinä ehtisi todella pohtia asioita hevosen näkökulmasta, ja nähdä, miten muut ratsastivat. Jotain hyötyä siitäkin, että osallistujia oli viimeisenäkin päivänä vielä niin monta, vaikka maastoesteet olivatkin harventaneet heidän lukumääräänsä kovin tehokkaasti.
"Nuudeleita ja kiinalaista, kun rekkanaapurimme lähtivät moista hakemaan ja ottivat vastaan meidänkin tilauksemme." Oli ollut melkoinen yllätys kokea paikan päältä, miten yhteisöllistä väkeä kenttäratsastajat tiimeineen olivat. Moni pysähtyi vaihtamaan sanan jos toisenkin iltaisin lämpimän teekupin ääressä tai keräsi tilauksia lähistön yöpyjiltä, jos oli ajamassa ulos alueelta hakemaan jotakin.

”Hyvä tyttö. Jos olisit sanonut nuudeleita, olisin passittanut sinut syömään.” Ei kävisi päinsä ettei Larissa huolehtisi itsestään. 
”Mennäänkö urpo?” Hän kysyi hevoselta joka heilutti päätään ylähuuli tötteröllä.

"Nuudelit ovat oikein hyvää ruokaa!" Larissa puolustautui nauraen. Ne olivat kerrassaan näppärää syötävää tällaisina aikoina, kun ei ollut aikaa tai intoa laittaa kunnon ruokaa. Keitti vain vettä ja sai lämpimän sapuskan eteensä.
"Tahdotko, että hölkkään sitä vähän lämpimäksi ennen teidän vuoroanne, vai teetkö sen itse?" Larissa kysyi ojentaen tarkastusta varten suitsitetun hevosen ohjia Emilylle. Emily tuntui pitävän hevosensa käsittelystä itse, joten tuntui reilulta tarjota mahdollisuutta orin taluttamiseen naiselle.

Hän piti siitä. Se antoi mahdollisuuden seurata hevosen mielialaa. 
”Minä voin. Tulee juostua itsenikin samalla auki.” Tico poistui karsinasta paljon hillitymmin. Hieman kauempana oli hyvä ottaa pari reipasta spurttia valkeaksi kimoutuneen orin kanssa.

Larissa nyökkäsi pirteästi ja antoi hevosen ja ratsastajan mennä menojaan, seuraten itse paljon rauhallisemmin perästä. Tarkastusalueelle oli jo kerääntynyt yleisöä nauhojen taakse seuraamaan esitettyjä hevosia. Zoe ei ollut ollut lainkaan niin onnekas, mitä Dianan kanssa hölkkäämiseen tuli, sillä Bex jutteli hyväntuulisesti toisen ratsastajan kanssa sivummalla, kun hevosenhoitaja kiersi kehää Diana rinnallaan. Bex nappasi ohjat siksi hetkeksi, että saattoi siirtyä tuomarin eteen, juosta hevosen rinnalla poispäin ja takaisin, ja palatessaan palautti ohjat taas Zoen otteeseen.
"Tsemppiä", lyhyt nainen hihkaisi Emilylle ennen kuin katosi reippain askelin paikalta tarkoituksenaan suunnata aamupalalle. Hän oli noussut ja pukeutunut siististi tarkastusta varten, joten nyt oli aika syödä. Zoe jäi odottamaan Emilyä ja Ticoa Dianaa siinä sivussa rapsutellen.

Emily heilautti Bexille kättään ja hölkkäsi reippaasti Ticon vierellä. Ainakin vielä se jaksoi juosta ja puhista vauhdin hurmasta. Hän asteli tyytyväisenä Zoen luo. 
”Yksi stressi vähemmän.”

"Sitäpä juuri", nainen nyökkäsi hymyn kera ja lähti varsin kiireettä astelemaan kohti talleja. Tässä oli koko päivä aikaa. Larissa seurasi toisella puolella varsin kevein askelin ja näytti edelleen yhtä innostuneelta kaiken näkemisestä kuin ensimmäisenäkin päivänä.
"Nyt vain purkamaan lettejä ja taluttelemaan näitä sankareita niin, että päivä saadaan jotenkin kulumaan."

Emily puuskahti. 
”Tiedättekö... Voisin käydä rekassa makoilemassa.” Rataa ei voisi vielä kävellä, ei olisi muutakaan. 
”Jos kerrankin yritän olla rauhassa.”

"Mene aivan vapaasti rekkaan lepäilemään", Zoe nyökkäsi purren huultaan, ettei kommentoisi mitään pitkäksi venyneestä yöstä Emilylle. Nyt ei ollut sen aika.
"Nauti rauhastasi niin kauan kuin sitä kestää. Kuka tietää miten nopeasti Bex kyllästyy myyntikojuilla kiertelyyn, tai mitä ikinä hän katosikaan tekemään", Zoe huomautti naurahtaen. Larissa ojensi kättään voidakseen ottaa Ticon pois Emilyn käsistä, niin nainen voisi vapaasti suunnistaa nauttimaan päivästään.

Yö oli ollut hyvin pitkä, unien osalta. Emily ojensi Ticon Larissalle ja katosi rekalle. Herätys puhelimeen kun lopulta pääsi makuulle. Jos torkahtaisi. Ja hänhän torkahti.

Emilyn jopa annettiin torkkua hetki rekan suojissa, kun hoitajat puuhailivat vastuuhevostensa parissa, Bex oli aamupalalla ja Lexa ihastelemassa Badmintonin kartanoa ja järveä, mutta ennen pitkää Bex tunsi ruokahalunsa katoavan ja jännityksen kotiutuvan vatsanpohjalle. Siihen ainoa lääke oli palata takaisin rekalle hiljentämään ajatukset. Hänen täytyisi olla parhaimmillaan Dianan kanssa tänään. Dianan ura esteillä oli pudotusten täyttämä. Hänen täytyisi varmistaa, että he eivät pudottaisi tänään yhtäkään ylimääräistä puomia.
"Hups, sori, en tiennyt että olit täällä", Bex irvisti pahoittelunsa Emilylle kun tuli sisään kolinan ja kiroilun säestämänä. Nainen oli onnistunut potkaisemaan varpaansa askelmaan ja kolauttamaan tuulenpuuskan avustamana rekan oven kiinni voimalla, mutta sentään sormet eivät olleet jääneet väliin.
"Mikä fiilis tästä päivästä?"

Emily nyrpisti nenäänsä kolinan saapuessa rekkaan. Hän olisi mieluusti torkkunut vielä hetken. 
"Nnnh... Hyvä. Melko luottavainen. "

Bex polkaisi tennarit jalastaan ja kaatui varsin koruttomasti selälleen makuulle toiselle sohvista, jotka ympäröivät rekan ruokapöytää.
"Hyvä niin. Se tekee yhden meistä", hän pyöräytti silmiään ja painoi kädet kasvoilleen siinä makoillessaan. Hänen olonsa oli kaikkea muuta kuin luottavainen.

Emily kääntyi ja kohotti kulmiaan hieman. 
"Noh. Diana loistaa tänään, varmasti."

"En olisi siitä niin varma", Bex huokaisi. Luojan kiitos luokan alkuun ja radan kävelyyn oli vielä aikaa. Hän ehtisi hermoilla nyt, ja olla kylmäpäinen ja rauhallinen sitten, kun olisi tosi kyseessä.
"Se on pudottanut puomin jokaisissa kisoissaan tällä kaudella. Esteet eivät tosiaankaan ole sen vahvin osa-alue."

Emily nielaisi. Hän tiesi millaista oli pudotella, vaikka Tico ei sitä tehnyt. Se hyppäsi varmasti, ketterästi ja yleensä siististi.
"Bex. Sinä tiedät ettei ole niin, mutta yritä silti uskoa hevoseen."

"Minä uskon. Ehkä puolen tunnin päästä", nainen mutisi. Hän uskoi aina Dianaan - silloinkin, kun edessä oli tammalle haastavin osuus pitkän ja raskaan maastoradan jälkeen. Hän ei vain ollut aivan varma siitä, että oli paras ihminen luovimaan Dianan läpi tästäkin osuudesta. Sääli, kun ratsastajaa ei voinut vaihtaa eri osuuksien välissä.
"Heti kun näen radan, tiedän että Diana pärjää sillä."

"Ihailtavaa optimismia." Emily otti kuutionsa käteen ja alkoi väännellä sitä, tyytymättömästi tuhisten.

"Täytyy olla optimistinen, tai tässä tulee hulluksi", Bex totesi. Jos he eivät jo molemmat olleet aivan täysin hulluja. Nainen kuunteli hetken Emilyn tuhinaa, ennenkö uteliaisuus vei voiton ja Bex kampesi itsensä istualteen voidakseen katsella, mikä Emilyn sai niin tyytymättömäksi.
"Oikeasti, rubikin kuutio? Eikö tuosta tule vain paha mieli?"

"Rubikin kuutio." Emily vahvisti. 
"Tekemistä kun odotan koko päivän."

"Eli saat ratkaistua sen kuitenkin lopuksi?" Bex kysyi päätään pudistellen. Hullun puuhaa silti. Kuka nyt tahtoi leikkiä älypeleillä kisapäivänä? Hyvä kun hän malttoi keskittyä sen verran, ettei kävellyt väärään rekkaan sisään.

"En luultavasti." Emily myönsi huvittuneena. Hän halusi nimenomaan ajatukset aivan muualle. 

Bex pudisti päätään uudestaan ja kaatui makoilemaan sohvalle.
"Olet outo", hän julisti. Hän ainakin turhautuisi, kun joutuisi järkeilemään jotakin ilman että saisi lopulta ongelman ratkaistuksi. Hänen kärsivällisyytensä ei koskaan riittäisi lähellekään rubikin kuution ratkaisemista.

"Minä tiedä, kultapieni, minä tiedän." Emily totesi tyynesti ja jatkoi sivujen kääntelyä. Aikoisi jatkaan siihen asti että rataa pääsisi kävelemään.

Bex sulki silmänsä siinä makoillessaan. Emily oli oudompi kuin hän, ihan sama mitä muut väittäisivät. Rubikin kuutio. Ajatuskin sai tuhahtamaan. Nainen kaivoi hetkeä myöhemmin puhelimensa esille uppoutuakseen sosiaalisen median maailmaan. Siellä sai aina aikaa kulmaan, liiankin kanssa, jos ei ollut varovainen. Instagramin kuvavirrassa ei tosin ollut montaa uutta kuvaa, sillä suurin osa vasta heräili sunnuntaihinsa näihin aikoihin.
"Hei, kultasi on löytänyt lisää uusia ystäviä", Bex hymähti tykäten kuvasta, jossa Lexa oli tusinan eri kokoisen, värisen ja rotuisen koiran ympäröimä. "Tällä kertaa tosin nelijalkaisia ja karvaisia. Merry voi olla kovin mustasukkainen, kun menette kotiin."

Emily vilkaisi Bexiä ja puuskahti. 
"Ei jessus. Hänet pitäisi kyllä sulkea johonkin."

"Itsehän sinä toit hänet ihmisten ilmoille. Oma moka oli nyt", Bex virnisti hetkeksi jännitys unohtuneena. Sosiaalista mediaa selaillessa oli helppo unohtaa, että oikea maailma oli edes olemassa.

"Pitää harkita uudelleen ensikerralla." Hän huokaisi raskaasti. 
"Voin tuskin tehdä niin, hän on aika myyty tälle."

"Selvästi", Bex naurahti. "Hän oli eilen pahempi kuin minä silloin, kun olin ensimmäistä kertaa katsomossa", nainen virnisti. Ehkä ei, mutta aika kultasi muistot, niinhän sitä aina sanottiin.
"Mikä kamala kohtalo, että naisystäväsi tahtoo kiertää kannustamassa sinua kisoissasi. Elämäsi on kyllä niin tavattoman julmaa", Bex totesi ääni sarkasmia tihkuen. Hirveää suorastaan.

"Eikö olekin? Ihan hirveän julmaa että hän haluaa kulkea mukana, ottaa kainaloon, kuskaa ja on muuten vain paras maailmassa." Hän naurahti hymyillen. 

"Ei tarvitse brassailla", Bex pyöräytti silmiään ja viskasi tyynyn Emilyn suuntaan. "Kaikki tietävät, että olet korviasi myöten rakastunut ja katselet maailmaa kovin paksujen ruusunpunaisten lasien läpi."

"Ai kaikkiko? Olen surkea salailemaan asioita." Emily naurahti ja pudisteli päätään. Eivät kai ihan kaikki.

"Ehdottomasti aivan kaikki", Bex vahvisti pontevan nyökkäyksen kera. "Ei sitä voi olla huomaamatta. Ellei sitten vain ajattele, että olet tavattoman vajaaälyinen ihminen, kun unohdut ajatuksiisi tyhjä hymy huulillasi."

"Sellaista sattuu." Emily totesi hymyillen sitä onnellista hymyä.

"Minuun sattuu, kun näen sinun hymyilevän noin", Bex valitti teatraalisesti käsi sydämellä.

"Miksi?" Emily naurahti pehmeästi. 
"Miksi se sinuun sattuu?"

"En tiedä", Bex nousi kyynärpäidensä varaan ja virnisti Emilylle. "Kunhan nyt sattuu."

"Noh, siinäpähän tuskailet sitten, ei ole minun ongelmani." Emily jatkoi hymyilyään ja naksutteli kuutiota kaikessa rauhassa. 

"Olet julma nainen, Emily", Bex julisti romahtaen takaisin makuuasentoon sohvalle kuuluvan tömähdyksen kera. Niinpä tietenkin oli. Hän valitti ihan vain valittamisen ilosta, siinä kaikki.

"Niin kai." Hän naurahti hymyillen leveästi ja pudiasteli päätään. Hän havahtui kellonsa sointiin. Se ilmoitti että voisi alkaa ajatella vaikka radan kävelyä.

Bex uppoutui hetkessä takaisin puhelimensa ihmeelliseen maailmaan. Sosiaalisen median parissa sai kieltämättä hukattua tuntitolkulla aikaa jos niikseen tuli - vaan nyt aikaa ei onneksi ollut niin paljoa.
"Valmis näkemään, mitä mörköjä joudumme vielä selättämään ennen palkintojenjakoa?" Bex kysyi naurahtaen kun pyrki nousemaan sohvalta lyömättä otsaansa pöydän kulmaan tai pudottamatta puhelintaan.

Emily nousi seisomaan ja työnsi kuutionsa taskuunsa. 
"Mikään ei ole pahempaa kuin eilinen." Emily totesi tyynesti.

"Se on kyllä totta", Bexin oli myönnettävä. Nainen vaihtoi ripeästi vaatteensa, sillä lyhyissä farkkushortseissa häntä tuskin tahdottaisiin edes laskea pääareenalle kävelemään esterataa.
"Ja ainakin hevoset näyttivät oikein hyviltä aamulla. Eivät olleet yhtään nuutuneen oloisia."

"Eivät onneksi. Katso vain ettei Diana kolistele kaikkea alas." Emily totesi hymyillen leveästi. Hän lähti autosta ulos, venytellen ponilenkkiä sormissaan. 

"Kiitos kannustuksesta", Bex pyöräytti silmiään seuratessaan Emilyä aurinkoiseen ulkoilmaan. "Emme me niin paljoa kolistele. Jos pääsemme maaliin yhdellä pudotuksella, olen enemmän kuin ylpeä meistä."

"Minä vain muistutin, koska en näe Ginaa muistuttamassa sinua asiasta." Hän naurahti ja käveli  kohti pääareenaa. 

"Vielä hän ehtii", Bex mutisi, vaikka hymy hiipikin huulille. Viimeinen päivä. Tämän jälkeen he palaisivat takaisin tallille ja hänen ei tarvitsisi murehtia isoista kilpailuista kuukauteen tai kenties useampaankin.
"Ja niin ehtii varmasti Charleskin. Kaikki tykkäävät muistutella asioista ennen suoritusta", Bex virnisti.

".... Ja me kävelemme radan erillään, en ota mitään riskiä muistutuksista." Ei ainakaan Ticon omistajan pojalta. jota hän edelleen pelkäsi, kiitos vain. 

"Onnea yritykseen paeta heitä lämmittelyssä", Bex virnisti vinosti. Ginalla oli taipumus tulla valvomaan lämmittelyä ja antamaan viimehetken vinkkejä aiempien ratsastajien ratojen pohjalta, eikä Bex aina tiennyt, toiko se mukanaan enemmän jännitystä vai mielenrauhaa.
"En kyllä voi edelleenkään uskoa, että nämä kisat ovat melkein ohitse."

"Ginan kestän." Emily totesi hymyillen. 
"Sitten tulee aina uudet." Emily totesi hymyillen. Aina tulisi lisää kisoja.

"Niin tulee", Bex nyökkäsi pirteästi, "mutta seuraavaan Badmintoniin on taas vuosi. Tosin nopeastihan se aika nytkin meni." Vastahan hän oli jännittänyt ensimmäisiä isoja kisojaan Dianalla, ja nyt he olivat tässä.

"Ja sitten on Tryon ja Burghley. Sinulla on hevosia molempiin. Minulla käy naurettava tuuri jos pääsen Copperille Burghleyyn. Ja en tiedä kannattaisiko se silti." Hän huokaisi syvään. 
"Kyllä se siitä."

"Aina kannattaa", Bex virnisti, "eihän sitä muuten tiedä, onko hevonen valmis." Tai oliko hevosesta ylipäätään neljän tähden ratsuksi. Ainahan sitä tahtoi uskoa, että niin olisi - sen tähden hän oli Duffyllä Burghleyyn suuntaamassa - mutta vain aika näyttäisi, miten siinä kävisi.
"Jep. Kyllä me tekemistä keksimme."

"Niin. Minä vain veisin sen ehkä vähän valmiimpana sinne, mutta toisaalta, luulen että se voisi olla valmis. En tosiaan tiedä." Emily naurahti. 

"Onhan tässä vielä aikaa päättää", Bex naurahti. Hän veisi Duffyn fiilistelemään isoja kilpailuja, ja siinä se. Tavoitteena selviytyä maaliin saakka, mutta ilman pienintäkään ajatusta sijoituksesta. Kunhan he eivät joutuisi jättämään kilpailuja kesken, hän olisi ylpeä luupäästä. Mutta sitä ennen täytyisi keskittyä tähän päivään ja Dianaan, jolle tämä oli jo rutiinia. Suuret kilpailut eivät enää säväyttäneet tammaa lainkaan.
"Saanko valittaa jo valmiiksi kolmoissarjasta?" Bex huokaisi astuessaan pääareenan vehreälle nurmelle.

Emily vilkaisi sarjaa. 
”Saat sinä.” Hän ei aikonut valittaa, mutta Ticolla oli naurettava kyky säädellä askeliaan ja se yleensä kunnioitti rataesteitä. 

"Jos selviämme tuosta pudottamatta, hellin Dianan piloille", Bex julisti tuijottaessaan kolmoissarjaa. Ei edes huvittanut lähteä laskemaan askelia esteiden välillä, kun sarja näytti riittävän uhkaavalta näinkin.
"Tarvitsen ratsun, jolle rataesteet ovat helppo homma. Vähemmän stressiä viimeiseen päivään", nainen naurahti lähtien kiertämään rataa tunnollisesti järjestyksessä esteeltä toiselle.

”Tiedätkö, kyllä se siitä. Tico pudotteli niitä ensimmäiseen arvokisaansa asti. Sukelsi kunnolla okseriin kun luuli että voi hypätä läpi.” Sen jälkeen orilta oli karissut harhaluulot esteiden kolistelusta. 
”ja pieni stressi pitää virkeänä.”

"Voisin hyvin nähdä Duffyn tekemässä tuon syyskuussa", Bex naurahti. Luupää vielä puskisi läpi hänen avuistaan kuvitellessaan tietävänsä paremmin, minne he olivat matkalla. Täytyisi vain toivoa, ettei matka päättyisi siihen.
"Pärjäisin ilmankin tällaista jännitystä."

”Sanot vain. Kun sitä ei olisi, kaipaisit sitä.” Hän tuhahti ja syventyi ajatuksiinsa rataa kävellessään.

Emily saattoi hyvinkin olla oikeassa. Hän jäisi kaipaamaan jännitystä ja haasteita, jos saisi alleen todellisen estetykin. Kyllähän jännitystä siltikin riittäisi, mutta... tuntuisiko se yhtä suurelta saavutukselta siinä kohtaa, jos hyppäisi hyvän radan kisojen päätteeksi? Bex karisti moiset mietteet mielestään keskittyäkseen radan kävelemiseen ja ulkoa opettelemiseen. Ei se ollut mahdoton hypättävä, mutta... no, aika näyttäisi, mitä siitä tulisi.
"Eipähän päästä helpolla viimeisenäkään päivänä", nainen tuhahti suunnistaessaan ulos areenalta. Ei hän olisi tahtonutkaan helppoa rataa, sillä haasteitahan tänne tultiin etsimään.

”Ei tänne tulla pääsemään helpolla.” Emily suuntasi rekalle, pukeakseen siistit kisavaatteet. Sitten voisi alkaa harkita verryttelyä.

"Sekin on erittäin totta", Bex myönsi naurahtaen. Helppous ei kuulunut Badmintoniin, ei sitten millään osa-alueella nelipäiväisistä kilpailuista.
"Mitäpä hauskaa missään olisi, jos tämä olisi helppoa."

”Niinpä. Olisimme vaihtaneet jo lajia.” Emily nykäisi oven auki ja etsi kassista vaatteitaan.

"Eikä se kävisi päinsä. Tämä on paras laji hevosten parissa", Bex virnisti leveästi. Valkoisiin ratsastushousuihin pukeutuminen tuntui aina yhtä kutkuttavalta. Kai siihenkin tunteeseen joskus tottuisi, mutta samalla hän toivoi, ettei niin koskaan kävisi. Paljon parempi näin, kun ajatuskin kilpailuista sai perhoset lepattamaan vatsassa.
"Jos Diana ei tänään pyyhkisi kuolaansa takkiini lämmittelyssä, olisin kovin kiitollinen", Bex totesi vaihtaessaan vaatekappaleen kerrallaan kilpailutamineisiinsa.

Emily oli tottunut ja oppinut pitämään perhoset poissa. Siihen oli mennyt aikaa ja vaivaa, mutta nyt olotila oli ihanan zen. Hän napitti takkiaan kiinni, vetäen punaiset hiukset verkolla pois tieltä. 
"Mennääs sitten." Nainen totesi kypärä kainalossa. 

Bex vilkaisi vielä kerran itseään peilistä, suoristi hieman mustaa jakkutakkiaan ja nyökkäsi Emilylle. Hän nappasi kypärän kainaloonsa, tarkisti valkoisten hanskojen olevan sen sisällä ja siirtyi ulkoilmaan leveä hymy huulille hiipien. Oli uskomaton ajatus, että he olivat jälleen Badmintonin viimeisen päivän äärellä, valmiina viimeiseen koetukseen näiden kilpailujen merkeissä.
"Se kumpi hyppää tänään huonomman radan, tarjoaa ensi viikon kahvit Loungessa toiselle?" Bex ehdotti vinon virneen kera.

Emily vilkaisi Bexiä ja virnisti leveästi. 
"Valmistaudu maksamaan kahvit seuraavan viikon. Kaikki kahvit vai yhden per päivä?" Emily vastasi haasteeseen mielellään.

"Kaikki kahvit tietenkin. Eihän yhdestä tule kuin paha mieli", Bex naurahti. Mitä sitä nyt yhdellä kahvikupillisella muka tekisi? Se ei tuntuisi missään pitkän tallipäivän aikana.
"Sinä olet kovin luottavaisella päällä nyt. Ehkä Diana yllättää kaikki ja hyppää ihan huippuhyvin tänään", nainen uhosi.

"Sitähän minäkin, tiesin ettet pelaa napeilla." Emily veti väliaikaiselle tallialueelle tultaessa kypärää päähänsä ja hanskoja käteen.
"Onkohan Tico laittanut paikat remonttiin."

Bex virnisti leveästi naiselle. Kaikki tai ei mitään, eikö vain?
"Luuletko että antaisin moisen tapahtua?" Zoe puuttui keskusteluun astuessaan ulos Dianan karsinasta kulma koholla. Tico ei tosiaankaan rikkoisi paikkoja hänen vahtivuorollaan. "Larissa on pitänyt kultapoikasi kiireisenä." Brasilialaistyttö nyökkäsi pirteästi kurkistaessaan karsinasta ratsastajien suuntaan. Molemmat hevoset olivat jo varustettuina ja hienoksi puunattuina, ja hoitajat olivat lähinnä tarkistaneet varusteiden kuntoa kymmenettä kertaa.

Emily kääntyi katsomaan Zoea ja naurahti. 
"Minä epäilin ettei se olisi kysynyt." Hän astui karsinalle ja vilkaisi oria, hymyillen. 
"Hei komistus. Mennäänkö murunen? Ei, et tosiaan hinkkaa sitä heti täyteen valkoisia karvoja."

"Unohdat, etten minäkään kysy hevosten mielipiteitä, kun sanon ei", Zoe virnisti takaisin, taputti Dianan kaulaa ja ojensi ohjia Bexille, kun lyhyt nainen lähestyi kypärä päässä ja hanskat kädessä.
"Tico on käyttäytynyt oikein hyvin", Larissa vakuutti pirteästi tehden puolestaan reilusti tilaa Ticolle ja Emilylle, kun muisti, miten ori oli aiemmin rykäissyt ulos karsinasta. "Olen ihan varma, että se on valmis näyttämään kaikille, miten esteitä hypätään."

Tänään valkea ori tuli karsinasta vain parilla korkealla raviaskeleella ja puhisi. Se oli aina maastoestepäivä, kun sen piti saada machoilla ihan naurettavalla tavalla. 
"Siltä näyttää. Mennääs verryttelemään, senkin macho." Nainen anurahti, taluttaen hevosta kohti verryttelykenttää. Siellä hän ponkaisi sulavasti s elkään, rapsutellen orin kaulaa. Tämä menisi hienosti. 

Bex talutti Dianan Emilyn ja Ticon jäljessä kentälle, hyppäsi selkään ja alkoi lämmitellä rennosti herttaista kimoa tammaa. Zoe seisoi reppu jalkojensa juuressa kentän laidalla odottamassa, josko häntä tarvittaisiin jotakin varten, ja Larissa teki parhaansa matkiakseen kokeneempaa hoitajaa.
"Hale, keskity siirtymisiin enemmän!" Ginan ääni kantoi hetkessä kiireisen kentän yli. Bex säpsähti satulassa ja kääntyi tuijottamaan kuin tyhjästä ilmestynyttä valmentajaa. Gina vain heilautti kättään tervehdykseksi ja kohotti kulmaansa kuin odottaen, että nainen tekisi, kuten hän oli kehottanut. Siirtymisiä. Hop. Bex ei jäänyt odottamaan ohjeiden toistamista, vaan keskittyi pehmeisiin siirtymisiin Dianan kanssa. Luoja tiesi, että hän joutuisi houkuttelemaan tammasta esille kaikki sen kyvyt askelpituuden säätelyn ja kokoamisen kanssa, jotta radasta tulisi yhtään mitään.
"Äläkä sinäkään jumiudu liiaksi rutiineihisi, Randall", Gina varoitti virnistäen.

Emily vilkaisi Ginaa sivusilmällä ja pudisteli päätään. 
"Koska kaikki rakastavat epämääräisiä ohjeita!"

"Yritän vain haastaa sinua käyttämään omaa päätäsi", Gina vastasi nauraen. "Mutta hyvä on. Kerää Tico paremmin takaosansa päälle. Peruutuksia, kaarevia teitä, vastalaukkaa. Varmistetaan, että saat siitä irti jokaisella esteellä kunnolla ponnistusvoimaa."

"En tiedä onko se nyt se mitä kaipaan." Emily nauroi. Kotona sai haastaa ratsastajan aivoja, mutta ei täällä. Hän toteutti ohjeita tunnollisesti, nauttien siitä miten hyvin ori oli kuulolla. Hän tosin piti laukat minimissä, ettei väsyttäisi hevosta eilisen jälkeen turhaan. 

Gina pudisteli päätään huvittuneena, kun seurasi kahden ratsukon lämmittelyä. Hän tarjosi silloin tällöin neuvoja ja huomioita, mutta lähinnä vain katsoi ratsukoita. Molemmat ratsastajat tiesivät mitä tekivät, eikä hänen panokselleen ollut suurta tarvetta.
"Miltä Tico tuntuu?" Hän huikkasi kysymyksen ilmoille, kun piti katseensa kimossa orissa. Ainakin molemmat Edgerlyjen hevosista näyttivät paremmilta kuin lukuisat muut kentällä lämmittelyssä pyörivät kaviokkaat.

Kuin vastaukseksi valmentajalle kimo heilutteli päätään energisenä ja pärskähti antaumuksella sen päätteeksi. 
"... Etköhän sinä tuosta tulkkaa? Ei vain. Se tuntuu loistavalta, se on ihanan herkkänä tänään. Silloin tiedän että se hyppää kauniisti."

"Tuostahan se paras onkin tulkata", Gina naurahti. Hevonen näytti liikkuvan oikein innokkaasti mutta olevan kuulolla, joten hän uskoi ratsukkoon. Hyvin he pärjäisivät.
"Tulen kertomaan viime hetken vinkit radalta kohta", valmentaja lupasi naurahtaen, kun vilkaisi hevosenhoitajan luokse pysähtynyttä Dianaa. Bexin vuoro olisi aivan juuri, mikä oli saanut Zoen tarkastamaan vielä kertaalleen, että tamma oli valmis koetukseen.
"Pidä Tico sillä aikaa rentona ja kuulolla."

Emily nyökkäsi, antaen orille ohjaa käynnissä. Hän ei vaatisi siltä nyt ihmeitä, mutta herätteli hevosen välillä yllättävällä pysähdyksellä, väistöllä tai muulla pienellä tehtävällä. Nyt oltiin töissä.

Zoe kulki ratsukon rinnalla aina pääareenan portille saakka, lähestulkoon Dianaa taluttaen, kun Bex roikkui hevosen kaulalla supisten jotakin kerrassaan käsittämätöntä tamman kääntyileviin korviin. Ratsastaja suoristautui vasta kun ratsasti portista nurmiareenan puolelle jättäen jälkeensä hoitajan, joka käänsi selkänsä kisa-areenalle. Hän oli jännittänyt elämässään aivan riittämiin eikä tosiaankaan aikonut tehdä sitä nyt. Zoe oli laskenut tarkalleen, paljonko yksikin pudotus tai aikavirhe maksaisi ratsukolle sijoituksina, eikä tosiaankaan tahtonut nähdä lopputulosta. Kellon soitto sai naisen pidättämään hengitystä siitä huolimatta, miten hän ei edes katsonut rataa, ja vasta, kun yleisö hurrasi yhteen ääneen, uskalsi hän hengittää uudestaan ja kääntyä avatun portin puoleen valmiina ottamaan vastaan ratsukon. Pikainen vilkaisu tulostaululle paljasti puhtaan radan ratsukolta, jolle moinen oli kerrasta toiseen suuri haaste. Bex oli halkeamaisillaan kun ratsasti tamman takaisin verryttelyalueelle taputtaen Dianan kaulaa ylpeydestä suunniltaan.
"Helppo homma", punapäinen nainen virnisti Emilylle. "Kaunis päivä hypätä esteitä, ja kerrassaan loistava yleisö." Bex laskeutui alas selästä antaen Zoen taluttaa Dianaa kentän ympäri muutamaan otteeseen. Hän lähestulkoon tärisi puolitoista minuuttisen suorituksen päätteeksi adrenaliinista, joten parempi, kun hevosta jäähdyttelisi joku, jonka polvet eivät pettäisi alta tai käsi tärisisi niin, että kuolain kolisi tamman suussa.

Emily keskittyi vain Ticoon Bexin radan ajan. Hän vilkaisi myös taulua vasta kun se oli ohi ja tuuletti hieman. Niin sitä piti. 
"Helppo homma? Hyvä se nyt on puhua kun sait kerrankun puhtaan!" Hän naurahti ja pyöräytti silmiään, keräillen kimon ohjia käsiinsä. Hän tunsi vajoavansa kevyesti jonkinlaiseen transsiin kun suoritti viimeiset verryttelyt ja ratsasti hevosen kohti nurmiareenaa. 
"Hyvä poika. Nyt homma kotiin, tänään tai ei koskaan, tiedät sen?" Hän rapsutti pikaisesti orin kaulaa ja antoi itsensä vajota siihen hiljaisuuteen jossa oli vain ja valkea irlantilainen. 
Ja kaikki ne hengitystään pidättävät ihmiset katsomossa, tallialueesta puhumattakaan. Lähetyksestä saattoi kuulla kun hän jutteli Ticolle koko radan läpi, aivan kuin se olisi auttanut pärjäämään paremmin tai että ori olisi ymmärtänyt häntä.  Kun viimeinenkin puomi jäi paikoilleen ja maali oli saavutettu, ori pomppasi kevyesti sivulle yleisön tuottaman metelin seurauksena. Hän ratsasti Ticon reippaassa laukassa pois areenalta, räpytellen silmiään kiivaasti. Sentään ori pysähtyi pyynnöstä kun Emily pysäytti sen keskelle kaikkea ja peitti suun kädellään, tukahduttaakseen sen ulahduksen. Ei se voinut olla totta. Puhdas, nopea rata, hän tiesi saaneensa sen. Kuuluttaja oli sanonut heidän voittaneen, mutta saattoiko se tosiaan olla niin?

Kamerat olivat seuranneet tiiviisti radalle viimeisenä lähtenyttä ratsukkoa, eivätkä vapauttaneet Emilyä ja Ticoa otteestaan radan päätteeksikään. Kaksikin kameramiestä hölkkäsivät ratsukon perässä ulos areenalta, jota lähdettiin nopeasti tyhjentämään esteistä palkintojenjakoa varten, ja Larissan hymy ylettyi korviin saakka, kun tyttö tarttui Ticon ohjiin. Hevosenhoitajan onnittelut tosin jäivät hetkessä Bexin varjoon, joka huitaisi kädellään Emilyn saapasta.
"Niin sitä pitää!" Punapää hihkaisi vain tullakseen työnnetyksi vuorostaan sivuun, kun Zoe lähestyi Dianan kanssa. Mustahiuksinen hoitaja kurottautui halaamaan Emilyä Dianan selästä käsin.
"Onnea Emily! Olen niin ylpeä sinusta, me kaikki olemme", hän vakuutti tavattoman leveä hymy huulillaan. Se tosin tuntui olevan enemmän sääntö kuin poikkeus ratsukon ympärillä, sillä jopa yleensä niin vähäilmeinen Gina hymyili leveästi ja taputteli huvittuneena toisella kädellään kyynelsilmäisen ja suunsa molemmin käsin peittäneen Lexan hartiaa.

Emily pidätteli hetken sitä itkua, nyökytellen vain onnitteluille.
Hän ei tiennyt miten Gina oli tuonut Lexan sinne taakse, mutta ei siinä hetkessä voinut olla kiitollisempi siitä. Naisen näkeminen sai hänet jalkautumaan vauhdilla ja ennen kaiken muun hälinän ehtimistä heidän luokseen, loikkasi ketterästi naisystävänsä syliin. Olisi ehkä pitänyt pysähtyä ajattelemaan, ennen kuin jakoi Lexalle sellaisen suudelman, joka olisi normaalisti kirvoittanut Bexistä käskyn hankkia huone. Tärisytti.

Oli melkoinen saavutus, että Lexa edes ehti tajuamaan Emilyn lähestyvän, ennen kuin nainen oli jo hänen sylissään, mutta ainakaan Lexa ei antanut Emilyn pudota. Muu maailma unohtui täysin polvet veteläksi vetävän suudelman myötä, ja Lexa joutui ottamaan puolikkaan askeleen taaksepäin, ettei todella kaatuisi takamukselleen maahan. Bex oli kerrankin yllätetty niin, ettei nainen saanut sanaa suustaan, ja Zoe valui kaikessa hiljaisuudessa alas Dianan selästä ja käänsi tammaa poikittain tukkimaan vauhdikkaasti paikalle saapuvien journalistien tietä.
"Olen sanattoman ylpeä sinusta", Lexa henkäisi ääni kurkkuun takertuen ja laski varoen Emilyn takaisin omille jaloilleen.

Emily haparoi varovasti jalat alleen ja hipaisi Lexan poskea hellästi. 
"Kiitos." Ei hän osannut muuta sanoa, ennen kuin tajusi riisua kypärän päästään ja kääntyä huomioimaan Larissan käsiin jääneen hevosensa sekä journalistit, joita pieni Diana oli tehokkaasti yrittänyt estää. Hän kuivasi poskiaan ja yritti saada äänen kantamaan, epäuskoisuudesta huolimatta.

Lexa hymyili lämmöllä naiselle ja peruutti kauemmas. Hänestä ei ollut mitään apua hevosten kanssa, joten hänen oli parempi pysyä sivummalla. Larissa ei turhia kysellyt halatessaan Emilyä reippaasti, ennen kuin ojensi ohjia naiselle. Eikö hevosjulkaisujen journalisteille ollut aina mukavampi puhua hevosen vierellä? Zoe veti Bexinkin sivummalle siitä huolimatta, miten pontevasti pieni nainen yrittikin päästä vielä Emilyä onnittelemaan.

Emily halasi hoitajaansa tiukasti ja rapsutteli Ticon kaulaa haltioissaan kun keskittyi puhumaan ratsustaan, heidän urastaan, tästä kilpailusta ja tulevaisuudesta. Olo oli mahtava, eikä hän osannut olla aloillaan tai silittelemättä hevosen kaulaa. Tico tuntui rakastavan jokaista sekuntiaan parrasvaloissa, koettaen jopa maistaa yhtä kameraa kun sen mielestä kameramies ei huomioinut hevosta tarpeeksi. Päästyään pahimmasta Emily vilkaisi Zoea. 
"Onko meillä yhtään vesipulloa täällä?" Kurkku oli kuin sahara puhumisen jälkeen. 

Bex ei ollut osannut olla aloillaan, joten Zoe oli lähettänyt naisen kävelemään Dianan kanssa, vaikka tamma oli jo enemmän kuin jäähdytelty. Ainakin Emilyn puolesta riemuitseva ja omasta sijoituksestaankin hihkuva nainen oli poissa jaloista, kun kulki hevosen rinnalla.
"Tietenkin", Zoe hymähti huvittuneena ja heilautti reppua alas olaltaan, jotta saattoi kaivaa viileän vesipullon Emilylle. "Turha tuollaista on edes kysyä." Mustahiuksinen nainen hymyili leveämmin kuin Larissa oli koskaan nähnyt naisen hymyilevän. Se olisi ollut suorastaan pelottavaa, jos hän olisi vaivautunut koskaan tuntemaan moista tunnetta.

Emily voihkaisi kiitollisena ja otti vesipullon vastaan, juoden siitä kunnolla. Häntä tärisytti ja itketti edelleen. 
"Tein sen." Hän totesi hiljaa, pyyhkien kasvojaan. Hän ei edes tajunnut ajatella suudelleensa juuri varmasti jonkun kameran edessä naisystäväänsä.

"Niin teit", Zoe nyökkäsi ja astahti lähemmäs voidakseen halata Emilyä. "Me kaikki tiesimme, että pystyisit siihen. Paras ratsukko voitti tänään, ehdottomasti."
"Ja sinusta taisi tulla somejulkkis siinä sivussa", Larissa huomioi nauraen ja rapsutti Ticon harjantyveä, ettei ori kävisi tönimään ketään tuntiessaan jäävänsä huomiotta.

Emily vilkaisi Zoea hämmentyneenä. 
"Miten muka?"

"Twitterin maailmassa vähemmälläkin luodaan uusia homoikoneita", Larissa vastasi nauraen ennen kuin Zoe ehti sanoa yhtään mitään. "Ja kun ottaa huomioon, kenelle työskentelet, kuvat ja videonpätkät lähtevät varmasti nopeasti kiertämään."

Emily valahti kasvoiltaan täysin valkoiseksi. Nainen otti pari horjahtavaa askelta ja nappasi kiinni Ticosta, kun ei muuta keksinyt. 
"Saan potkut." Hän vinkaisi hiljaa. 
"S-saan aivan varmasti potkut."

"Hei", Zoe puuttui keskusteluun siirtyen hetkessä Emilyn rinnalle siltä varalta että nainen tarvitsisi enemmän tukea kuin mitä orista saisi.
"Et tietenkään saa potkuja. Voitit juuri Badmintonin!" Potkut eivät tosiaankaan olisi Emilyllä edessä, siitä Zoe oli valmis laittamaan päänsä pantiksi.

Emily nielaisi tyhjää ja tuijotti eteensä. 
"Ja lokasin juuri... voi luoja, Zoe, mikset kampannut minua Dianalla?" Hän niiskaisi. 
"E-ehkä he eivät näe sitä?"

"Koska sinulla ei ole yhtään mitään pelättävää", Zoe vastasi. Eivät Edgerlyt voisi antaa potkuja ratsastajalle, joka oli juuri voittanut Badmintonin. Jopa hän ymmärsi politiikasta sen verran, että tajusi sen olevan kovin kaukana siitä kuvasta, jolla moisella alalla pärjäsi.
"Älä huoli, kaikki on ihan kunnossa. Keskity nauttimaan voitostasi", nainen kannusti pehmeän hymyn kera. Hän pitäisi Emilyn puolia, jos työnantajilla olisi mitään sanottavaa varsin julkisesta suudelmasta.
"Zoe on oikeassa, sinun pitäisi juhlia!" Larissa naurahti taputtaen Ticon kaulaa.

Emily nielaisi ja horjahti kun Ticokin pökkäisi häntä päällään, kuin tukien kahden muun sanoja. 
"Niin, niin... Missä juhlitaan illalla? Hän kysyi hymyillen. Piti tätä juhlia porukalla. 

"Missä sinä ikinä tahdotkaan", Larissa naurahti. "Sinä voitit, sinä saat päättää!" Zoea huvitti nuoren tytön into, sillä Larissa ei selkeästi ollut vielä tiedostanut yön viettämisen täällä tarkoittavan aikaista lähtöä hevosten kanssa kotia kohden.
"Bristolista luulisi löytyvän loputtomiin vaihtoehtoja", Zoe tarjosi hymyn kera. Kyllähän suuresta kaupungista nyt mukava ravintola tai sopivasti menoa tarjoava klubi löytyisi.

Emily mietti hetken. 
"Jos... Jos menisimme Bristoliin, kaikki? Kun hevoset on hoidettu? Haluaisin käydä syömässä kaikkien kanssa." Hoitajatkin saisivat muuta ruokaa kuin mitä sai haettua tai lämmitettytä rekassa. 

"Tehdään niin", Zoe vastasi nyökäten. Larissan into oli käsinkosketeltavissa, kun tyttö pyöri valkean orin ympärillä harjan kanssa, vaikka eipä Ticossa pahemmin putsattavaa ollut palkintojenjakoa varten.
"Hyvä ruoka kelpaa aina."

”Kaikki ovat ansainneet sen.” Emily totesi hymyillen.

"Kaikkiko?" Zoe kohotti kulmaansa huvittuneena ja nyökkäsi päällään Dianan kanssa kävelevän Bexin suuntaan. "Jopa Bex, vaikka harkitsit murhaa aiemmin?"

”Aivan kaikki.” Emily totesi hymyillen. 
”Bex ratsasti hyvin.”

"Hyvä on", Zoe naurahti, "mutta minä en kuuntele valitusta, kun häpeät silmät päästäsi Bexiä." Hänen näkemyksensä mukaan Bexiä ei sopinut päästää ihmisten ilmoille, koska se johti aina myötähäpeän karmaisevaan tunteeseen.
"Sinun on aika lähteä palkintojenjakoon", Larissa huomioi innosta vinkaisten, kun yksi Badmintonin vapaaehtoisista lähestyi voittoloimen kera. Tyttö poimi loimen varoen ojennetuista käsistä ja heilautti sen Ticon selkään tarkistaen moneen otteeseen, ettei loimeen jäänyt ryppyä minnekään. Täytyihän Ticon olla hienoimmillaan, kun ratsukko suunnistaisi takaisin pääareenalle.

Emily naurahti. 
”Ehkä hän löytää muuta seuraa kuin me.” Hän ehdotti hymyillen. 
”Hmm? Niin. Joo. Menemme.” Hän vetu kypärän päähänsä ja nousi selkään.

Ajatus sai Zoen irvistämään. Hänellä olisi paljon parempaa tekemistä huomisaamuna kuin soitella ympäri pitäjiä selvittämässä, missä Bex oli oikein viettänyt yönsä ja kuinka nainen aikoi palata kisapaikalle lähteäkseen kyydillä takaisin kotitallille.
"Menkää", Larissa naurahti, taputti Ticon kaulaa ja astahti askeleen taaksepäin, jotta ei jäisi hevosen jalkoihin.
"Sinäkin menet, urpo", Zoe naurahti tönäisten tytön matkaan. Tarvitsisihan Emily hoitajan rinnalleen pitelemään hevosta, kun nainen kävisi pitelemässä ties mitä pystejä ja hymyilemässä leveästi kameralle.
"Hups", Larissa virnisti vilkaisten satulassa istuvaa Emilyä. "Tämä on aika hiton upeaa, eikö?"

Emily voisi selvittää sitä huomenna. Jos jalat kantaisivat. 
”Niin, hölmö!” Emily nauroi ja lähti areenalle, keskittyen vain siihen ettei itkisi.

"Hei!" Larissa protestoi nauraen. "Ei minua ole aiemmin huolittu mukaan palkintojenjakoon. En voinut tietää!" Hymy ei hiipunut huulilta areenallakaan astellessa, vaikka valtavan yleisön edessä kulkeminen vetikin hiljaiseksi. Onneksi kaikkien huomio oli hevosessa ja ratsastajassa hänen rinnallaan, eikä suinkaan hänessä, pienessä hoitajapolossa. Yleisö nousi kuulemaan Yhdistyneen kuningaskunnan kansallislaulua ja jopa Larissa sai purra huultaan, etteivät silmät kostuisi. Tyttö oli melko varma, ettei portinpieleen jääneillä tukijoukoillakaan ollut montaa kuivaa silmää.

Emilyllä ei ainakaan ollut. Tico steppasi ratsastajansa alla, antaen selvästi piutpaut kuningattaresta. Emily kuivasi kasvoja hanskaansa.

Kukaan tuskin voisi syyttää Emilyä itkemisestä, sillä olihan oman kansallislaulun kuuleminen aina liikuttava hetki, ja vielä enemmän silloin, kun sitä soitettiin oman suorituksen tähden.
"Rauha poika, kohta pääset liikkeelle", Larissa supisi suupielestään orille ja sipaisi sormillaan hevosen poskea houkutellen Ticon huomiota itseensä. Hetken kun hevonen malttaisi seistä, niin sen jälkeen olisi kunniakierroksen aika.

Ticosta se hetki ei olisi voinut olla pidempi. Kun Emily lopulta keräsi ohjat, se terästäytyi. 
”Varo.” Hän ei antanut muuta varoitusta, kun päästi kimon revittämään valtavassa laukassa. Oli turha kuvitella että Tico ottaisi rauhallisesti.

Larissa muisti hyvin tavan, jolla ori oli rykäissyt ulos karsinasta edellisenä päivänä, joten yhden sanan varoitus oli enemmän kuin tarpeeksi. Hän peruutti reippaasti useamman askeleen ja nauroi ilahtuneena, kun katsoi kunniakierrokselle painavan orin menoa. Muiden hoitajien tapaan hän lähti astelemaan kohti pääareenan porttia sillä aikaa kun kolme ratsukkoa kiersivät valtavaa nurmiareenaa ympäri yleisön suureksi riemuksi. Hän sai purra huultaan, ettei yhtyisi itse yleisön kannustukseen, kun näki Ticon painelevan nurmella ratsastajansa kanssa.

Kun Emily yritti lopulta hillitä hevosta, se protestoi parilla pukilla. Tico poistui areenalta valtavassa ravissa, ohjat vapaana heiluen kun ratsastaja hieroi hevosen kaulaa. 
”Mahtava poika! Olet sinä mahtava.” 

Larissa nauroi katsoessaan varsin vauhdikkaasti lähestyvää hevosta, joka näytti tietävän tarkalleen, miten upea oli ollut. Zoe rapisteli karkkikäärettä taskussaan saadakseen hevosen huomion itseensä, ennenkö Tico ravaisi suoraa kyytiä tallialueelle.
"Olette mahtavia molemmat", Zoe virnisti tarjoten herkkua kämmeneltään Ticolle samalla kun nappasi ohjista kiinni. Ihan vain varmuuden vuoksi. Kilparatsastajista ei aina tiennyt, kuinka kykeneväisiä nuo olivat yhtään mihinkään kunniakierroksen jälkeen.
"Valmis laskeutumaan selästä?"

Emily naurahti ja nyökkäsi, rapsutellen hevosti vielä hetken ennen kuin jalkautui. Hän haroi katseellaan lexaa ihmisten seasta. 
"Tico on paras. Se toteutti meidän molempien suuren tavoitteen ja unelman." Hän katosi vielä hetkeksi haastetteluihin ja palasi sitten suoraan rekalle. Ehkä hän nyt löytäisi naisystävänsä.

Zoe pudisteli hymyillen päätään ja taputti ohikulkeissaan Emilyn hartiaa, kun suunnisti Ticoa taluttava Larissa perässään tallialueelle. Paras hoitaa poikakin kuntoon, kun Diana oleskeli jo tyytyväisenä karsinassaan heinäverkkoa nykien. Sekä Bex että Lexa olivat palanneet rekalle, ensimmäinen pieneen suihkuun kiirehtien ja jälkimmäinen sosiaalisen median syövereihin uppoutuneena sohvalla istuskellen. Kieli hampaiden välistä pilkistäen Lexa koetti ratkaista kovin vaikeaa arvoitusta - minkä kuvan hän valitsisi palkintojenjaosta päättämään instagram-tarinoiden sarjansa? Vaihtoehtoja oli aivan liikaa.

Emily saapui rekalle kypärä kainalossa, onnellinen hymy kasvoilla ja posket punoittaen. Hän veti jakun pois ja istui Lexan viereen, katsellen kuvia. 
"... Minä luulin että somesi on vain ruoalle."

Lexa kietoi hetkessä toisen kätensä Emilyn hartioiden ympärille ja veti naisen aivan kylkeensä kiinni.
"Silloin kun elämässäni tapahtuu jotakin jakamisen arvoista, tietenkin se päätyy instagramiinkin", nainen ilmoitti valiten lopulta kuvan, jonka lisäsi tarinaansa. "Noin. Täydellistä. Sinä olet täydellinen."

Emily painoi suukon Lexan poskelle. 
"... larissa pelotteli että meistä tulee somejulkkiksia."

Lexa hymyili suukon myötä entistä leveämmin ja luopui kokonaan puhelimestaan, jotta saattoi poimia Emilyn käden omaansa.
"Sinä olet julkkis jo valmiiksi", nainen totesi puristaen hellästi Emilyn sormia.

"Vähän erilainen." Emily totesi hiljaa. 
"Rakastathan minua jos saan potkut?"

"Millie, minä rakastan sinua vaikka maailma kääntyisi päälaelleen", Lexa vastasi sipaisten peukalollaan naisen kämmenselkää. "Etkä sinä saa potkuja. Minä pidän siitä huolen."

Emily puraisi huultaan. 
"Olet ihana." Hän naurahti pehmeästi ja suukotti naisen kaulaa. 
"Onko siellä jo jotain...? Olen surkea somen kanssa." 

Lexa värähti huulten kosketusta kaulallaan ja puristi Emilyn sormia vastineeksi.
"Luulen, että tällaiset jutut leviävät enemmän Twitterissä ja Tumblrissa, mutta ehkä Instagramkin on saanut osansa", Lexa pohti huvittuneena ja laski irti Emilyn kädestä, jotta saattoi poimia puhelimen jälleen otteeseensa. Hän aukaisi tutun ohjelman ja selasi hetken Badmintonin omaa tägiä.
"Jep", hän totesi klikaten auki jonkun käyttäjän postaaman kuvan Emilystä hänen sylissään ja käänsi puhelintaan hieman, jotta Emilynkin olisi helpompi nähdä kirkkaana hohtava ruutu. "Näytät suloiselta."

Emily pysyi kiinni kyljessä ja nyrpisti näyttöä katsoessa nenäänsä. Sen näkeminen oli outoa. Hän näki jotain mikä oli hänelle luonnollisinta maailmassa ja mitä hän silti oli piilotellut. 
"... Sinä olet ihana kun jaksat pidellä."

Lexa otti kuvakaappauksen puhelimensa näytöstä ihan vain siltä varalta, ettei hän törmäisi kuvaan enää myöhemmin. Olihan se suloinen kuva heistä!
"Tietenkin jaksan. Sovit hyvin käsivarsilleni", hän vakuutti hymyn kera ja kääntyi suukottamaan Emilyn poskea. "Ja olin ihan tosissani aiemmin. Jos työnantajallasi on jotain sanottavaa asiaan, minä pidän sinun puoliasi. Voin laittaa tutkintoni hyötykäyttöön kerrankin elämässä."

Emily naurahti pehmeästi. 
"Sitten minulla on sinut ja Zoe huolehtimassa." Hän totesi hymyillen hieman. 
"Jos mennään kaikki porukalla Bristoliin syömään kun hevoset ovat kunnossa?" Ääni madaltui ja hän hamusi Lexan korvaa huulillaan. 
"Sitten voidaan olla hotellilla ihan kaksin."'

"Sinulla ei siis ole mitään syytä huoleen", Lexa vastasi tyytyväisenä siihen, miten Emily hymyili. Ehdottomasti parempi niin kuin pilata upea päivä murehtimalla tulevaisuutta.
"Millie", hän henkäisi terävästi. "Lopeta, tai en keskity ruokailuun ollenkaan." Eipä sillä, että hän tänään keskittyisi muutenkaan yhtään mihinkään, kun onni Emilyn puolesta virtasi suonissa. Hän voisi haljeta onnesta ja ylpeydestä koska tahansa.

Emily näykkäisi korvalehteä ja hymyili leveästi. 
"Et keskity muutenkaan, sillä otin mukaan kivan mekon varmuuden vuoksi. En tosin sitä mustaa josta pidät."

Lexa inahti tyytymättömänä. Tämä oli jo julmaa kidutusta!
"Pidän mistä tahansa mekosta päälläsi", nainen vannoi kääntyen sohvalla kokonaan Emilyn puoleen. Pois hänen korvaltaan, kiitos vain. "Mutta vielä enemmän pidän siitä, kun voin riisua mekon pois päältäsi", Lexa lisäsi hiljaisemmalla äänellä, kietoi kätensä Emilyn niskan ympärille ja kumartui suutelemaan naista kunnolla. Kehtasikin kiusata häntä, pientä viatonta poloista!

Pieni, ehkä muutoin paitsi pituudelta, viaton, ei helvetissä. Emily naurahti pehmeästi ja vastasi suudelmaan, sivellen Lexan reittä. 
"Olet rakas."

Lexa olisi mielellään syventänyt suudelmaa ja antanut nälän hiipiä siihen, mutta Bex tuskin viihtyisi pienessä suihkussa enää kauaa eikä hän kaivannut enempää yleisöä yhdelle päivälle.
"Sinä myös", hän vastasi ja suukotti Emilyä vielä kertaalleen, ennenkö nojautui kauemmas ja sipaisi sormillaan naisen poskea. "Niin tajuttoman rakas."

"Mmm. Mutta. Sinä, minä, mekko, muut, päivällinen. Sitten sinä, minä, ei vaatteita, hotelli." Emily naurahti ja kiehnäisi otsaansa lexaa vasten. 
"Ellei sitten vähän mansikoita ja muuta ällöromanttista hyvää." 

"Onnistuit kertomaan yllättävän paljon pelkillä yksittäisillä sanoilla", Lexa huomioi hiljaa nauraen, vaikka enemmän tekikin mieli vain suudella Emilyä. Hän olisi oikein mielellään siepannut naisen itselleen jo nyt, ja jättänyt muut juhlimaan keskenään.
"Ansaitset ehdottomasti pullon shamppanjaa ja tuoreita mansikoita", Lexa päätti.

"Olen hyvä siinä." Emily totesi hymyillen. 
"Olen oikein haluttu aliaspari. Ja minä haluan myös kermavaahtoa. Makeahammasta kolottaa ja sinä olisit oiva lautanen." 

"Olet oikein haluttu", Lexa korjasi pienen virneen kera ja kumartui suutelemaan Emilyä uudestaan. Se siitä, ettei hän kaivannut yleisöä. Halu olla Emilyn lähellä voitti.
"Luoja te olette ällöttäviä", Bex julisti astuessaan pyyhkeeseen kietoutuneena ulos pienestä kylpyhuoneesta. "Minä en ikinä jaa huonetta kisamatkoilla sinun kanssasi, Emily."

Emily vastasi suudelmaan onnellisena ja hivuttautui lähemmäs. 
"En jakaisikaan huonetta kanssasi. Etenkään jos Lexa on mukana, idiootti." Hän totesi Bexille, rakastunut katse naisystävässään.

"Minä en jakaisi, vaikka Lexa ei olisikaan mukana. Ties mihin hävyttömyyksiin ryhtyisit puhelimenkin välityksellä", Bex vastasi heittäen vinon virneen olkansa yli, ennen kuin sulki välioven alkaen etsiä vaatetta päälleen.
"Älä huoli, voit aina jakaa minun huoneeni, Millie", Lexa lupasi jaloa äänensävyä tavoitellen. Ihan kuin se olisi suurikin uhraus.

”Teen sen tekstiviesteillä!” Emily huikkasi bexille oven taakse ja nauroi. 
”Aww. Niin. Nyt me voimme jakaa huoneen.” Ilman salakavalaa väliovea.

"Arvasin!" Bex hihkaisi takaisin. "Olet ehdottomasti Joulupukin tuhmien lasten listalla tänä vuonna!" Lexa virnisti moiselle huomautukselle salakavala pilke silmäkulmaan hiipien. Jos Bex vain olisikin tiennyt...
"Niin voimme. Vaikka odotan silti paljon suuremmalla innolla sitä, että pääsemme takaisin kotiin", Lexa hymyili pehmeästi.

”Et tiedäkään miten tuhmien!” Emily ei yleensä antanut Bexin saada viimeistä sanaa. Ei ainakaan helpolla. 
”Minä myös. Oma sänky paras sänky.”

"Ehdottomasti", Lexa nyökkäsi ja kun Bex kerran piileskeli välioven takana vaihtamassa vaatteita, käytti tilanteen hyödyksi painaen suukon jälleen Emilyn huulille.
"Minun on sitä paitsi ikävä Merryäkin. Monta hyvää syytä palata kotiin huomenna."

”Merrykin varmasti kaipaa sinua.” Emily kehräsi hieman. Oli niin helppo hymyillä nyt. 
”Harmi etten ottanut sitä nahkamekkoa.”

"Hyvä ettet ottanut sitä", Lexa korjasi, "en olisi päästänyt sinua syömään, jos olisit pukeutunut siihen." Ehei, he olisivat suunnanneet suoraan hotellille ja jääneet sille tielleen, koko porukalla juhlimisesta viis.
"Olette masentavia!" Bex huusi välioven takaa. Rekassa ei suinkaan ollut minkään sortin äänieristystä.

Emily naurahti Lexan sanoille ja repesi nauruun Bexin huomautuksen myötä.
”Hanki mies niin ei masenna! Ja mitä sinuun tulee, meidän on päästävä syömään.”

"Minä hankin", Bex lupasi työntäen välioven auki, jotta saattoi astua tilavampaan oleskeluhuoneeseen pienen peilin ja meikkipussukkansa kanssa.
"Ja kun Zoe valittaa asiasta, sanon että se oli sinun ideasi", Bex lisäsi asettuen pöydän ääreen meikkaamaan. Kun kerran oltiin jättämässä kisa-aluetta taakse, niin pitäisihän hänen edes yrittää näyttää ihmiseltä. Varsinkin, jos hän toteuttaisi uhkauksensa ja etsisi miehistä seuraa myöhäisillaksi.

”Kun Zoe valittaa, voin sillä aikaa etsiä sinut sen epäunelmien prinssin luota. Tarkoitin pysyvämpää ratkaisua Bex.” Emily tuhahti. 

"Kenelläkään ole aikaa pysyville ratkaisuille", Bex heilautti kättään huolettomassa kaaressa. Hän vilkaisi silmät siristyen kahta naista pöydän toisella puolella.
"Hyvä on, kenelläkään muulla kuin sinulla ei ole aikaa pysyville ratkaisuille", hän korjasi silmiään pyöräyttäen.

Emily nauroi ja siristi itse silmiään. 
”sitä minäkin. Ja hyvin on. Aikaa muillakin.”

”Aikaa on aina, kunhan vain tahtoo järjestää sitä”, Lexa myötäili Emilyn sanoja ja rutisti naista kylkeään vasten. Bex huokaisi jälleen liioitellun raskaasti.
”Te olette masentavia. Etsikää netistä joku kiva ravintola niin teette sentään jotain hyödyllistä, ettekä ole vain masentavia.”

Emily vilkaisi Lexaa hymyillen. 
"Etsi sinä rakas? Olet parempi näissä." Hän hyrisi tyytyväisenä naisystävänsä kainalosta. 
"Ja emme ole, itse olet masentava kyynikko."

”Minä etsin”, nainen myöntyi hymyn kera, painoi suukon Emilyn poskelle ja poimi puhelimen käteensä etsiäkseen ravintoloita Bristolin alueelta. Jotakin, mikä sopisi voittojuhlia varten.
”En ole kyyninen, olen vain oikeassa”, Bex vastasi toista olkaansa kohauttaen ja kumartui lähemmäs peiliä nähdäkseen minne oli oikein ripsiväriä vetämässä. ”Parisuhteet vaativat aikaa ja panosta ja työtä. Ei huvita ryhtyä siihen taas.”

Emily präskähti Bexin sanoille. 
"Sinä olet itse yksi työmaa..." Hän mutisi hiljaa, katsellen ravintoloita Lexan olan yli.

”En koskaan väittänyt, etten olisi”, Bex virnisti toispuoleisesti. Hän tiesi, ettei tosiaankaan ollut Northumberlandin halutuin sinkku, mutta intoa asian korjaamiseen ei juurikaan ollut. Lexa nojasi päätään Emilyä vasten pieni hymy huulillaan selaten tarjontaa, jota sovellus hänelle esitteli. Hän kohotti puhelinta silloin tällöin kysymykseksi, ja Bex pudisteli päätään seuratessaan kaksikon puuhia. Narisi hän Emilylle miten paljon tahansa, oli vain mukava nähdä ystävä niin tyytyväisenä.
”Zoe ripustaa teidät vielä korvista seinälle”, Bex huomautti alkaen siivota pöydälle levitettyjä meikkejään takaisin pussukkaan. ”Eihän se noita-akka kestä yhtään rakkautta lähellään. Sehän voisi vaikka tarttua!”

Emily vilkaisi Bexiä, avasi suunsa ja sulki sen. Kun Zoe sieti rakkautta lähellään oikein hyvin. 
"Näh, Zoe pitää rakkaudesta. Älä ole noin kapeakatseinen." 

”Zoe pitää sinusta, se on eri asia”, Bex kohautti harteitaan virneen kera. ”Saat enemmän liekaa kuin me muut yhteensä.”
”Ehkä siksi, että Millie ei ole kuristamassa itseään siihen liekaan heti kun silmä välttää?” Lexa ehdotti naurua äänessään. Bexin protestoiva älähdys ei tehnyt mitään hillitäkseen Lexan huvittuneisuutta.
”Rakas, miltä tämä paikka vaikuttaisi?” Nainen kysyi näyttäen muutamaa kuvaa varsin kodikkaalta näyttävästä ravintolasta. Hän epäili, etteivät he olisi kovinkaan hiljainen pöytä, joten äärimmäisen tunnelmalliseen paikkaan päätyminen saisi heidät vain herättämään turhaa huomiota. Lexalla oli epäilyksensä, ettei Bex osannut olla hiljainen yrittämälläkään.

Emily nauroi Lexan sanoille. Se oli niin totta! 
"Ha! Lexa on aivan oikeassa! Minä käyttäydyn ja siksi minusta pidetään!" Mitä nyt hyppi naisystävänsä syliin. Hän kääntyi Lexan puoleen ja katsoi ravintolaa. 
"Oikein hyvä. Mennään sinne. Ei liian hieno tällä porukalla. Beeex, käytätkö Twitteriä?"

”Sinun käyttäytymisestäsi voidaan olla montaa mieltä”, Lexa huomautti niin hiljaa, ettei Bex saanut sanoista selvää   Lyhyen naisen oli kuitenkin helppo arvata, mihin kommentti liittyi, ja olla onnellinen siitä, ettei hän ollut kuullut.
”Minusta pidetään koska olen mahtava”, Bex virnisti. ”Kaikki eivät vain ymmärrä hyvän päälle. Ja tietenkin käytän, koko maailmahan on siellä.”

Emily hymyili leveästi, kuin tyytyväinen kissa. 
”Zoen mielestä.” Hän napautti takaisin. 
”Jos katson vähän?”

”Anna mennä”, Bex totesi heittäen huolettomasti kovia kolhuja kestäneen älypuhelimensa Emilylle. ”Sitä paitsi, Zoen mielipiteellä ei ole yhtään mitään väliä.”
”Minun mielipiteeni on ainoa, millä on väliä”, Zoe vastasi raottaessaan rekan ulko-ovea. ”Sinulla on hiton kuuluva ääni. Ei ihme, että olet päänsäryn vastine ihmismuodossa.”
”Olen oma henkilökohtainen migreenisi”, Bex lupasi leveän virneen kera.
”Jes, onnekas minä”, Zoe mutisi suunnaten suoraan välitilaan kaivamaan kassistaan puhtaita vaatteita. ”Hevosilla on kaikki hyvin, molemmat syövät onnessaan heiniä karsinassa.”

Emily sai sovelluksen auki ja kuuli Zoen äänen. 
”luojan kiitos sain valita hoitajani.”

"Hieno tapa kääntää veistä haavassa", Bex virnisti Emilylle. Oli helppo kuvitella Zoe pyöräyttämään silmiään välitilan puolella, kun nainen etsi vaatteitaan ja katosi hetkeä myöhemmin kylpyhuoneeseen.
"Mitä edes etsit Twitteristä?" Lyhyt nainen uteli nauraen ja suki punaisia hiuksiaan ruotuun.

”Haluan tietää mitä pahaa minusta sanotaan.” Emily selasi hetken ja luovutti. 
”En löydä täältä mitään.”

"Miksi kukaan haluaisi tietää, mitä pahaa itsestä puhutaan netissä?" Bex naurahti ja kurotti pöydän yli nappaamaan puhelimen itselleen. Hän haki nopeasti Emilyn nimellä twiittejä, ja ojensi puhelinta sen jälkeen takaisin naiselle.
"Siinäpähän selaat, mutta älä valita kun ihmiset sanovat jotakin typerää. Itsensä etsiminen Twitteristä on aina varsinainen perisynti", hän virnisti. Tosin kun piti haun vain suosituimmissa twiiteissä, välttyi yleensä pahimmalta. Lexakin kääntyi kurkkimaan sosiaalisen median alustaa, joka hänelle oli vieras.

Emily oli kovin hämmentynyt. 
”... saanko valittaa kun he eivät puhu pahaa?”

"Miksi haluaisit valittaa siitä?" Bex naurahti. "Ole onnellinen, jos sinua vain onnitellaan voitostasi." Punapäisen naisen mielessä ei käynytkään, että ihmisillä voisi olla jotakin sanottavaa voittoa seuranneesta suudelmasta.
"Minähän sanoin, ettei sinulla ole mitään syytä huoleen", Lexa sanoi hiljaa ja sipaisi sormillaan Emilyn poskea. "Kaikki rakastavat sinua."

”Bex, minä puhun siitä kun hyppäsin suutelemaan Lexaa.” Hän totesi tyynesti. 
”Ei varsinaisesti ollut tarkoitus.”

"Entä sitten?" Bex naurahti. "Ihmiset rakastavat dramaattisia tunteenpurkauksia. Todellinen Kauniit ja rohkeat efekti. Ainakaan et hypännyt pomosi kaulaan."

”Silti, minä kuitenkin-” lause jäi kesken ja Emily tuijotti Bexiä pitkään. 
”Edes joku meistä ei tee sitä.”

"Ei siis mitään syytä huoleen", Bex naurahti heilauttaen kättään vähätellen. Menneen talven lumia ja sitä rataa, eikö?
"Unohda sosiaalinen media kaikkine kauneuksineen ja kauheuksineen, ja keskity siihen, että lähdemme syömään", Bex lisäsi virnistäen ja kurotti nappaamaan puhelimen takaisin itselleen.

”Minä keskityn. Meidän pitää tosin käydä hotellilla ensin.” Hän ei ollut tulossa syömään näin.

"Tietenkin. Jos teidät kaksi laskee hotellille, niin emme pääse syömään ennen aamuyötä", Bex pyöräytti silmiään leikillään. Pieni puna hiipi Lexan poskille, ja niin nainen päätyi piilottamaan kasvonsa sillä verukkeella, että alkoi aukoa lettiä hiuksistaan.
"Sitten käymme syömässä ilman heitä", Zoe totesi astuessaan ulos kylpyhuoneesta pikaisen suihkun ja vaatteiden vaihtamisen virkistämänä. "Voimme tilata jotain naurettavan kallista Emilyn piikkiin."

”Hyvä on! Lainaan Bexin meikkejä ja laittaudun täällä.” Nainen tuhahti nyreänä, nauraen perään.

"Mutta minä haluan nähdä mekkosi", Lexa huomautti hiljaisemmalla äänellä, ennenkö kohotti katseensa muihin ympärillä. "Me olemme varmasti nopeammin valmiita kuin mitä te ehditte päästä liikkeelle täältä. Tiet ovat varmasti pian aivan tukossa, kun lähiseudulla asuvat lähtevät kuljettamaan hevosiaan kotiin."
"Hyvä huomio", Zoe hymähti huvitttuneena. "Menkää sitten. Meidän täytyy sitä paitsi löytää Larissakin ennen kuin voimme edes ajatella lähtemistä. Bex laittaa viestiä kun pääsemme liikkeelle, niin voimme nähdä suoraan ravintolalla? Tai voimme poimia teidät kyytiin matkan varrelta, jos ette halua itse ajaa ravintolalle."

Emily naurahti Lexan sanoille ja pudisteli päätään, nousten ylös. 
”Mennään sitten.” Häntä huvitti Lexan huoli mekostaan.

Se oli oikein asiallinen huoli, jos Lexalta kysyttiin. Hänelle oli luvattu mekko, joten hän tahtoisi nähdä Emilyn moiseen pukeutuneena. Tietenkin. Nainen hymyili leveästi, nousi pöydän äärestä ja tarttui Emilyn käteen matkalla ulos rekasta.
"Minkä mekon pakkasit mukaan? Olenko nähnyt sen aiemmin?" Lexa uteli hymy huulillaan suunnistaessaan kohti parkkipaikkaa, jolle oli autonsa jättänyt.

Emily nauroi Lexan innolle, kävellen nyt rennosti käsi kädessä ulkona. 
Kun ei sillä ollut väliä. 
”Et ole nähnyt.”

"Oh, tämähän on jännittävää", Lexa naurahti. Vai oli Emilyllä mekko, jota hän ei ollut vielä nähnyt naisen päällä. Jännittävää. "Missä välissä ehdit shoppailemaan uutta mekkoa?"

"Sinä et selvästi koskaan ole katsonut tarkkaan vaatekaappiini." Emilyllä oli aika paljon vaatteita. Vähän liikaakin. Autolla hän istui autoon ja mietiskeli hetken. Pikainen suihku, hiukset auki....

"Sinulla on liikaa vaatteita", Lexa huomautti naurahtaen. Hänellä ei ollut kuin yhden matkalaukullisen verran. Siihen verrattuna kenellä tahansa oli paljon vaatteita. Hänen täytyisi alkaa täydentää vaatekaappiaan, niin hän ei aina joutuisi lainaamaan Jodien vaatteita. Lexa oli melko varma, että hänellä oli edelleen Jodien suorat housut ja vaaleanpunainen bleiseri jossakin omien vaatteidensa seassa, mutta... oliko se niin väärin, ettei hän tahtonut palauttaa vaatteita, joita oli käyttänyt käydessään ensimmäistä kertaa ulkona Emilyn kanssa?
"Ihan käsittämätöntä ajatella, että voitit juuri", Lexa naurahti peruuttaessaan parkkiruudusta. "Olet ihan mieletön."

Ei se ollut väärin. Ehkä Lexa voisi vain omia ne, vahingossa. 
"Se on käsittämätöntä. Olen halunnut tätä ensimmäisestä startistani asti. Kun siis pääsin neljään tähteen. Se on upea tunne."

"Oli siis jo aikakin", Lexa täydensi hymyillen, "sinä todella ansaitsit tämän. En voisi olla ylpeämpi sinusta. Tätä täytyy juhlia kunnolla." Hän laski kätensä Emilyn reidelle heti, kun pääsi jatkuvasta vaihteiden vaihtelusta ja hymyili leveästi naiselle rinnallaan. Emily ansaitsi elämänsä parhaan päivän, ehdottomasti.

Emily vilkaisi ikkunasta hymyillen ulos. 
"Niin. Ehkä todella ansaitsin."

"Ehdottomasti ansaitsit. Siitä ei ole epäilystäkään", nainen vakuutti hymyillen. Emily ansaitsi kuun ja tähdet taivaalta, jos häneltä kysyttiin.
"Olen varma, että vanhempasikin ovat ylpeydestä suunniltaan. Kai olet jo kertonut heille voittaneesi? Vai katsovatko he kilpailusi aina televisiosta?"

"...Hitto!" Emily älähti ja kaivoi puhelimen taskustaan. Heillä oli sopimus, että oli tulos mikä hyvänsä, vanhemmat eivät soittaneet kesken kisapäivän vaan hän soittaisi noille. 
"Hei äiti. Porukalla? Ihana kuulla. Mistä?" Oli hetken hiljaista, Emily tuijotti syliään kyyneleet silmissään. 
"Niin. En kertonut koska pelkäsin että... Niin. Työni ja en tiennyt mitä te sanoisitte. Hän on amerikkalainen. Alexandria Hart. Me... Joo. Kiitos. Kerro isälle terveisiä. Nähdään." Emily sulki puhelimen ja vinkaisi. 

Lexa naurahti moiselle reaktiolle. Selkeästi vanhemmille soittaminen oli kaiken muun keskellä unohtunut, vaikka kukapa Emilyä voisi moisesta syyttää. Hän olisi unohtanut varmaan oman nimensäkin, jos koskaan saavuttaisi edes puoliksi mitään yhtä hienoa elämässään kuin Emily tänään. Nainen veti kätensä pois Emilyn sylistä tarjotakseen naiselle edes hieman omaa tilaa puhelua varten ja keskittyi sen sijaan ajamiseen, vaikka eipä pienellä hiekkatiellä paljoa tapahtunutkaan. Oman nimen kuuleminen sai Lexan havahtumaan ja vilkaisemaan Emilyä sivusilmällä. Ei vaatinut paljoa arvata, mitä muuta vanhemmat olivat nähneet kuin vain tyttärensä voittamassa suurkilpailut.
"Oletko kunnossa?" Lexa kysyi huolissaan ja kurotti tarttumaan Emilyn käteen.

Emily pyyhki jälleen silmiään, todella kiivaasti nyt. 
"Olen. Olen ihan kunnossa." Kaikki oli niin hyvin nyt. 

Lexa vilkaisi huolissaan naista rinnallaan.
"Varmasti?" Hän varmisti sipaisten sormillaan Emilyn reittä. "Ei ole mitään syytä itkeä, rakas."

"Varmasti. he haluaisivat vain... meillä on tapana että menen käymään ja syömme porukalla kun meni hyvin." Se tarjosi Emilyn äidille tekosyyn laittaa hyvää ruokaa liikaa. 
"Kysyivät milloin me tulisimme ja kuka olet. Ja miksi en sanonut mitään."

"Se kuulostaa ihanalta perinteeltä", Lexa huomautti hymyn kera. Kukapa ei olisi ylpeä tyttärestään tällaisen suorituksen päätteeksi. Tietenkin sitä täytyi juhlistaa perheenkin kesken.
"Ja vastaus siihen oli, ettet kertonut koska olen amerikkalainen?" Nainen vitsaili pehmeästi ja puristi hellästi Emilyn reittä. "Jos tahdot että menemme yhdessä niin tietenkin tulen kanssasi."

"Ei, se oli pieni vastaus kysymykseen kuka olet." Emily korjasi huvittuneena. 
"Saat päättää itse tuletko."

"Vai niin", Lexa myhäili hymy huulillaan ja vilkaisi Emilyä. Emily näytti vieläkin onnellisemmalta kuin aiemmin, jos se edes oli mahdollista.
"Rakas, en voi väittää tietäväni tästä paljoa, mutta uskoisin silti, että se on täysin sinun valintasi", Lexa huomautti hymyn kera. Hänellä ei ollut koskaan ollut vanhempia, joille esitellä yhtään ketään. "Jos tahdot, että tapaan vanhempasi, tulen ilomielin mukaasi. Nyt tai joskus myöhemmin, miten vain tahdot."

Emily vilkaisi Lexaa. 
"No... Minun puolestani sinä saat tulla, mutta minä ymmärrän jos et halua tavata vanhempiani ihan vielä."

"Olet kultainen", Lexa vastasi puristaen hellästi Emilyn reittä. "Mutta luulen, etteivät vanhempasi katsoisi sitä kovin hyvällä jos jättäisin tulematta. Me asumme yhdessä, rakas. He haluavat varmasti tietää, ettet asu kirvesmurhaajan kanssa."

Emilyä hymyilytti hieman. 
"Se voi olla. Ja ehkä he haluaisivat muuten vain tavata sinut."

"Se voisi olla ihan toivottavaa", Lexa hymyili pehmeästi takaisin. Olisihan se sääli, jos Emilyn vanhemmat eivät tahtoisi edes tavata häntä.
"Sovi vain päivä vanhempiesi kanssa, joka sopii teidän aikatauluihinne, ja minä järjestän työni sopimaan sen kanssa."

Emily nyökkäsi. 
"Minä sovin. Olet ihana, tiedäthän sen?" Kun he olivat perillä, Emily nousi autosta ja lähti kohti huonetta. 

"Minä yritän parhaani", Lexa vastasi naurahtaen. Ei hän ollut tehnyt yhtään mitään niin ihmeellistä - enemmänkin hän oli aiheuttanut turhaa huolta Emilylle. Jos hän vain olisi pysynyt kiltisti katsomon puolella eikä seurannut Ginaa takaisin pääareenan taakse, Emily ei olisi voinut hypätä hänen syliinsä kameroiden edessä.
"Kuinka paljon minun täytyy laittautua, että kehtaan kulkea vierelläsi näyttämättä linnunpelättimeltä?" Lexa kysyi hymyn kera seuratessaan Emilyä heidän huoneitaan kohden.

"Olet ihana, ei tarvitse yrittää." Emily naurahti ja pyöräytti silmiään. 
"Et koskaan näyttäisi linnunpelättimeltä." Hän korjasi, tarttuensa huoneensa kahvaan. 
"Laitan mekon, hiukset auki, korot. Siinä se."

"Eli mitä tahansa teen, en kuitenkaan vedä sinulle vertoja. Selvä", Lexa naurahti ja kumartui painamaan kevyen suukon Emilyn huulille. "Kunhan saan käytyä suihkussa, tulen sen jälkeen laittautumaan sinun huoneeseesi", hän lupasi hymyn kera.

"Noh! Ei mene noin." Hän hymähti tyytyväisenä kevyestä suukosta ja kävi pikaisessa suihkussa ja huolehti leteiltä vapautetut hiuksensa siististi vapaiksi. Emily oli vessassa meikkaamassa, toistaiseksi vielä pyyhe ympärillään kun lexa tuli huoneeseen. 

Lexa letitti hiuksensa päätä kiertäväksi kruunuksi jo ennen suihkua, jotta ei suotta kastelisi pitkiä hiuksiaan, ja piti huolta, ettei viipynyt kuuman veden alla liian kauaa. Hän ei ollut varsinaisesti varustautunut juhlia varten pakatessaan tavaroitaan, mutta valkoinen, pitsillä koristeltu shortsipuku sai luvan kelvata tähän tarkoitukseen.
"En tiedä ollako helpottunut vai kauhistunut siitä, ettet ole vielä pukeissa", Lexa naurahti astuessaan välioven kautta Emilyn huoneen puolelle. "Oletko ihan varma, että meidän pitää lähteä syömään ulos?"

Emily kääntyi katsomaan lexaa ja räpäytti kevyesti meikattuja silmiään. 
"Olen. larissa ja Zoe ovat ansainneet tarjotun illallisen. Jossain muualla kuin rekassa."

"Olet varmasti oikeassa", Lexa huokaisi laskien meikkipussinsa pöydälle ja hiipi kietomaan kätensä Emilyn ympärille. "Ei se tarkoita, ettenkö silti tahtoisi omia sinua koko ajaksi."

Emily hymyili leveästi ja kiehnäisi kevyesti Lexaa. 
"Saat omia minut kun tulemme takaisin. Ehkä otan pari lasia viiniä ja tiedät millainen sitten olen."

"Kunhan se vain jää pariin lasilliseen", Lexa vastasi hiljaa haudaten kasvonsa Emilyn kaulansyrjään. Hän hipaisi huulillaan paljasta ihoa. "En haluaisi joutua torjumaan sinua uudestaan."

"Pari lasia." Emily lupasi hymyillen pehmeästi. 
"En haluaisi tulla torjutuksi. Kulta, pitäisikö meidän alkaa laittautua?"

"Mmhmm", Lexa mumisi suostumuksensa, mutta sen sijaan että olisi laskenut irti Emilystä ja peruuttanut kauemmas, nainen kiristi otettaan Emilyn ympäriltä. "Oletko ihan varma, ettei meillä olisi hetkeä aikaa?" Hän hymisi hipoen huulillaan Emilyn ihoa.
"Sinä tuoksut niin kovin hyvältä."

Emily painoi jo silmiään kiinni ja oli antamassa periksi. 
"Ei. lexa, jos me oikeasti unohdumme tänne, sille kiusalle ei tule koskaan loppua..."

"Hyvä on", nainen huokaisi dramaattisesti ja suurella vaivalla suoristautui laskien irti Emilystä, vaikka jokainen solu tuntui vastustavan moista liikettä. "Rakastan sinua liikaa altistaakseni sinut moiselle kiusalle. Laittaudutaan valmiiksi."

"Sitä minäkin, rakas." Emily poistui kylpyhuoneesta kun oli jo valmis. Hän istui sängylle, veti jalkaansa mustat stay up-sukat ja kiinnitti ne liiviin alushousujensa päällä. Mekkoon kiemurtelu oli projektinsa erikseen ja kahdesti hän joutui korjaamaan kun oli työntänyt käden tai pään väärästä aukosta. Emily asetteli kultaista vyötä paikoilleen, tuhisten itsekseen.

"Sinun täytyy hankkia parempia ystäviä", Lexa kiusasi siirtyessään itse meikkipussi käsissään kylpyhuoneen peilin eteen. "Sellaisia, jotka eivät kiusaa sinua vaikka päättäisit jäädä hotellihuoneeseen." Vastoin parempaa tietoaan nainen kurkisteli meikkaamisen lomassa makuuhuoneen puolelle ja inisi tyytymättömänä.
"Oletat minusta aivan liikaa, jos kuvittelet minun voivan keskittyä ruokapöytäkeskusteluun lainkaan", nainen huomautti.

"Epäilen ettei kukaan jättäisi sellaista tilaisuutta käyttämättä." Emily huomautti nauraen ja vilkaisi inisevää Lexaa. 
".. Älä ny."

Emily saattoi hyvinkin olla oikeassa, mutta se ei estänyt häntä huokailemasta asialle siitä huolimatta. Hän olisi niin paljon mieluummin pitänyt Emilyn ihan vain itsellään koko loppupäivän. Tai vaikka koko seuraavan viikon.
"Et selkeästi ymmärrä, miten hyvältä näytät."

Emily asetteli pieniä korvakoruja paikalleen ja tuli vessaan. 
"Mmmm, se olisi itserakasta, kultaseni."

"Ei olisi, kun se olisi täysin totta", Lexa korjasi pitäen katseensa tiukasti peilissä, ettei onnistuisi vetämään ripsiväriä poskelleen. "Sinä olet kaunein kaikista. Ei siinä ole mitään itserakasta, että tiedostat sen itsekin."

"Voi kulta, en sentään." Emily huomautti hymyillen pehmeästi. 
"Haluan vain näyttää hyvältä kun menen kanssasi ulos."

"Sinä näytät aina hyvältä", Lexa totesi laskien maskaran kädestään ja kääntyi Emilyn puoleen. "Sinä olet kaikkein kaunein. Kuin prinsessa."

Emily pyöräytti kevyesti silmiään. 
"...Prinsessalla on valtava nälkä."

"Käske siis ystäviäsi kiirehtimään. Minä olen valmis", Lexa naurahti vilkaisten itseään vielä kertaalleen peilistä. Sai luvan kelvata.
"Sinä näytät syötävän hyvältä. Kohta minunkin on nälkä", nainen virnisti vinosti.

"Sinä ja sinun..." Hän livisti kauemmas, kaivaen puhelimensa esiin, tiedustellen missä nuo menivät.

"Rakastat minua silti!" Lexa nauroi Emilyn perään ja keräsi meikkinsä takaisin pussukkaan, jonka heitti huolettomasti hotellihuoneen pöydälle. Kisapaikaltakin saapuva ryhmärämä oli päässyt vihdoin liikkeelle, vaikka Bex valittikin Zoen ajavan kuin vanha mummo.
"Uskallatko heidän kyytiinsä vai ajanko minä meidät ravintolalle?" Lexa kysyi ujuttaen korkokengät jalkaansa ja hillitsi halua poimia Emilyn syliinsä.

"Niin rakastan!" Emily huikkasi takaisin ja etsi itselleen kevyen neuletakin matkaksi. 
"Uskallan. Haluan että sinäkin voit ottaa lasin tai pari jos tahdot."

"Selvä", Lexa vastasi hymyn kera, "minä voin juoda lasillisen sinun kunniaksesi." Täytyihän heidän nyt ehdottomasti kohottaa malja Emilylle!

Emily vilkaisi Lexaa hymyillen pehmeästi. 
"Mmmm. Olet ihana. Mennäänkö jo alas?"

"Sanot sinä, prinsessa", Lexa vastasi hymyn kera ja ojensi kättään Emilyn suuntaan. "Mennään. Vähemmän kiusauksia, kun olemme ihmisten ilmoilla."

Emily nyökkäsi nauraen, varmistaen että kaikki oli mukana mustassa pienessä laukussa. Hän lähti kohti alakertaa, tarttuen Lexaa kädestä.

"Kehtaatkin nauraa minulle", Lexa valitti leikillään, mutta suli nopeasti hymyyn, kun saattoi kulkea käsi kädessä Emilyn kanssa hisseille. Oli suorastaan huvittavaa, miten pienestä saattoi olla onnellinen, mutta ehkä tämä vain oli sellainen päivä, kun syytä onneen löysi jokaisen nurkan takaa.
"Onko sinulla mitään lahjatoivetta?" Nainen kysyi hymyillen ja veti Emilyn halaukseensa hissin kyydissä.

Emily kurtisti kulmiaan. 
"Lahjatoivetta? Mitä sinä horiset?"

"Mmhmm", Lexa myhäili. "Sinä voitit. Tietenkin ansaitset lahjan. Joten, mitä sinä tahdot? Vai yllätänkö sinut aivan täysin?"

Emily näytti äärimmäisen hämmentyneeltä. 
"... Minä voitin juuri Badmintonin ja ansaitsin itselleni kymppitonnin, en tosiaan tiedä tarvitsenko lahjaa."

Se kuulosti aivan järjettömän suurelta rahasummalta kerralla tienattavaksi, mutta se nyt ei liittynyt mitenkään hänen kysymykseensä.
"Tarvitset, tietenkin", Lexa vastasi hämmentymättä. Eihän siinä ollut mitään ihmeteltävää! "Minä haluan hankkia sinulle jotakin, joten joko annat ideoita tai otat riskin antamalla minulle vapaat kädet."

”... Saat vapaat kädet.” Emily ei tosiaan keksinyt nyt mitään mitä haluaisi. Hän astui ulos hissistä ja saman tien kadulle.

"Täydellistä", Lexa hymyili leveästi ja seurasi Emilyn perässä kadunvarteen odottamaan kyytiä. "Rakastan sinua niin paljon." Zoen katumaasturin kääntyminen risteyksestä tosin tarjosi juuri sopivan pakotien kiusaukselta, joka oli jälleen kohottanut päätään. Hän ei tiennyt, miten selviäisi päivällisestä järjissään. Emily näytti aivan liian hyvältä. Lexa aukaisi takapenkin oven auttaakseen Emilyn edellään kyytiin.
"Tico oli aivan sitä mieltä, että sai liian vähän väkirehuja päivällisellään", Larissa naurahti kääntyen katsomaan takapenkin suuntaan, jossa Bex oli luopunut keskipaikastaan, jotta Emily ja Lexa voisivat istua vierekkäin.

Emily hymähti Lexan sanoille, pudistellen päätään. 
"Minä rakastan sinua." Hän selvitteli itsensä maasturin kyytiin ja naurahti Larissan sanoille. 
"Voi ei. Sillä joskus on sellaisia mielipiteitä. ja te pääsitte tänne tappamatta toisianne, olen ylpeä."

"Saatoimme vain tappaa muutaman muun tienkäyttäjän ärsytyksestä poksahteleviin otsasuoniin", Bex virnisti vinosti. Zoe soi varsin synkän mulkaisun naiselle taustapeilin kautta siinä missä Larissa vain nauroi iloisena etupenkillä. Sille oli syynsä, miksi nuorin matkustajista oli saanut istua pelkääjänpaikalle.
"Mutta suurempi yllätyshän tässä on se, että te olette valmiina", punapää jatkoi virnistäen ja tönäisi Emilyn kylkeä kyynärpäällään.

Dramaattisesti Emily pyöräytti silmiään. 
"Olen ylpeä teistä. Ja tietenkin olemme valmiita, mitä luulit?"

"Että traumatisoisitte naapurihuoneen päivälevolla olevaa lapsiperhettä?" Bex ehdotti nauraen. Zoe pyöräytti silmiään lähtiessään ajamaan kohti Bristolia. Tästä ajomatkasta tulisi vielä pitkä.
"Bex, kaikki eivät ole yhtä hävyttömiä kuin sinä", Larissa huomautti nauraen etupenkiltä.
"Emily ehdottomasti on!"

"Tsk! Larissan ei tarvitse tietää kaikkea ja sitä paitsi, se on tämä joka on se hävytön!" Emily osoitti Lexaa huulet mutrulla. 

"Tuota nyt ei usko kukaan", Bex nauroi Emilyn puolustautumiselle. Lexa piilotti vinon virneensä kääntymällä katsomaan ulos ikkunasta, ja Zoe pyöräytti silmiään ratin takana.
"Sitä paitsi, jos Larissa aikoo kiertää mukanasi kaikissa kilpailuissa-"
"Tietenkin aion!"
"- hänen on hyvä tietää elämän karut tosiasiat", Bex virnisti.

"On! Tämä tässä korruptoi viattoman englantilaistytön amerikkalaisella charmilla ja hävyttömyydellä! "Hän älähti nauraen ja läppäisi Bexiä. 
"Shhh!"

"Älä nyt viitsi Emily, sinussa ei ole mitään viatonta", Bex nauroi ja läppäisi Emilyä takaisin. "Jos jotakin, sinä turmelit viattoman, kainon jenkin!" Zoe naamioi pärskähdyksensä yskäksi etupenkillä ja Lexa puri huultaan, ettei vallan nauraisi.

"Hei!" Emily vilkaisi muita ja mutristyi huultaan. 
"Minä en... en... hei!" Hän huusi ja ähkäisi epäuskoisena. 
"Kuulkaas nyt! Zoe, Lexa, vähän apuja!?"

"Tämä on aivan liian hilpeää, jotta minä puuttuisin siihen", Zoe vastasi päätään pudistaen. Ehei, hän ei tulisi vedetyksi mukaan tähän keskusteluun sitten millään.
"En tiedä mitä oikein tahdot minun sanovan", Lexa lisäsi mahdollisimman viaton hymy huulillaan. Larissan ja Bexin nauru sai Lexan hymyilemään entistä viattomammin.
"Sinulla olisi enemmän onnea Ticon syyttämisessä", Bex totesi virnistäen.

Emily kihisi itsekseen, katsoen muita miltein epätoivoisena. 
"Hilpeää? Hilpeää?" Zoen huumorintaju oli kiero kuin korkkiruuvi ja aivan karsea. 
"Siis tiedättekö monta kertaa Lexa jo nyt halusi jäädä hotellihuoneeseen ruokailun sijaan?"

"Hilpeää", Zoe vahvisti nyökkäyksen kera. Millä muulla sanalla sitä muka voisikaan kuvailla?
"Millie!" Lexa torui naurahtaen ja hautasi kasvot käsiinsä.
"Epäilemättä sinä aloitit senkin. Hävytön kun olet", Bex nauroi tönäisten Emilyä hartiallaan. "Minkä tähden olen edelleenkin niin yllättynyt siitä, että selviydyitte ulos asti."

"On lempinimeni kaunis ja sointuva." Emily tuhahti.
"Hei! En! Tämä on se joka halusi viedä pienen naisen hotelliin, jotta saa olla rauhassa ja tahrimatta kämppiksen keittiötasoja!" Emily lehahti punaiseksi ja peitti kasvot käsillään.
Hups.

Bex oli ensimmäinen, joka ratkesi raikuvaan nauruun. Larissa seurasi sekuntia myöhemmin perästä siinä missä Zoe polkaisi kaasua saaden moottorin ärähtämään.
"En edelleenkään tahdo kuulla kaikesta, mitä asunnollani tapahtui!" Mustahiuksinen nainen ilmoitti vilkaisten merkitsevästi taustapeilin kautta takapenkin väkeä. Bex nauroi niin että haukkoi henkeään, siinä missä Lexa ei ollut edes vaivautunut paljastamaan kasvojaan käsiensä takaa.
"Ai jumalauta Emily", Bex kähisi naurunsa lomasta. "Korruptoit ainakin pienen viattoman Larissan tällä menolla."

Emily piti käsiä kasvoillaan. 
"Ai hyvä jumala, ole Bex hiljaa, sinun syytäsi kaikki! Ja ei tapahtunut mitään, aja nyt vain!"

Bex ei suinkaan ollut hiljaa, vaan jatkoi nauramista yhdessä Larissan kanssa, eikä mennyt kauaa kun Lexakin oli liittynyt railakkaasti nauravien joukkoihin.
"Ei ole minun syytäni, että sinulla on suuri suu", Bex huomautti läppäisten Emilyn polvea naurunsa lomasta. "Muista tämä jatkossa Larissa, tahdot aina oman huoneen kisamatkoilla! Ja oman keittiön!"

"Tsk!" Emily tuhahti ja läppäisi Bexin jalkaa kunnolla. 
"Olet kamala! Kamala ihminen!"

Bex vain nauroi entistä kovempaa syytösten alla ja kiemursi penkillä kauemmas Emilystä, vaikka eipä tilaa niin paljoa ollut, etteikö nainen olisi silti yltänyt häntä läpsimään niin tahtoessaan.
"Minusta tuntuu, että McDonaldskin on liian hieno ruokapaikka teidän kanssa vierailtavaksi", Zoe huomautti etupenkiltä huvittuneena.

"Hmh. Sinä etupenkillä hiljaa kun et auttanut." Emily puhisi tyytymättömänä.

"Ja mitenhän minun olisi ollut tarkoitus auttaa?" Zoe kysyi kulmaansa kohottaen ja vilkaisi Emilyä taustapeilistä.

"Jotain. Sanoa että lexa on kaiken synnin alku ja juuri?" Emily tarjosi vaihtoehdoksi. 
"Ennen kuin käyn epätoivoiseksi."

"Hei!" Lexa protestoi Emilyn viereltä. "En ole kaiken synnin alku ja juuri."
"Enkä minä valehtele. Valitan Emily, käteni ovat sidotut", Zoe naurahti päätään pudistaen.
"Epätoivo pukee sinua", Bex naurahti tökäten Emilyn kylkeä.

Nainen veti kädet puuskaan ja pudisteli päätään. Hitto soikoon. 
”Minä sinulle näytän mikä minua pukee.”

"Tai sitten säästät sen niihin hetkiin kun olet kaksin naisystäväsi kanssa", Bex kiusasi nauraen ja sai seuraavassa hetkessä väistää Lexan kättä, kun nainen kurkotti Emilyn ylitse huitaisemaan Bexiä.
"Älkää tappako toisianne", Zoe huikkasi pirteästi etupenkiltä. Lexa painoi suukon Emilyn poskelle suoristautuessaan ja palatessaan omalle puolelleen takapenkkiä. Bex hieroi reittään siitä huolimatta, miten naista edelleen nauratti.

Emily mutristeli huultaan. Helvetti. 
”Olette kamalia. Kaikki. Hitto.”

"Rakastat minua silti", Lexa huomautti viattoman hymyn kera ja ujutti sormensa Emilyn sormien lomaan.
"Ja minua!" Bex hihkaisi.
"Minua myös!" Larissa liittyi joukkoon nauraen.

”Lexaa rakastan, teita kahta muuta en niinkään.” Emily tuhahti silmiä pyöräyttäen. 
”Kamalia kaikki.”

Lexa hymyili kuin naantalin aurinko moiselle julistukselle.
"Siinäs kuulitte, olen erityinen", auton ainoa amerikkalainen matkustaja virnisti.
"Aivan erityisen kamala", Bex korjasi nauraen. Zoe pudisteli päätään etupenkillä ja hidasti risteystä lähestyessään. Larissa sai hetkessä ohjeet seurata tarkkaavaisesti kännykän navigaattorin antamia ohjeita ja jättää takapenkin huomiotta, jotta he löytäisivät ilman eksymistä aiemmin valitulle ravintolalle.
"Katso nyt, meidän olisi ollut paljon parempi jäädä hotellille", Lexa kiusasi hiljaisella äänellä Emilyä. "Ystäväsi kiusaavat meitä joka tapauksessa. Olisimme ainakin voineet antaa heille jotakin mistä kiusata."

Emily pyöräytti silmiään.
”Emme. Minulla on kamala nälkä.” Ja se ei ollut leikin asia.

Lexa ei ehtinyt huomauttaa mitään huonepalveluksi kutsutusta taiasta, kun Bex ehti edelle.
"Säästä meidän kaikkien korvat siltä hävyttömältä heitolta, joka mielessäsi vieraili", Bex virnisti saaden Lexan punastumaan korviaan myöten.
"Se olisi enemmän Millien alaa", Lexa väitti puristaen pienesti Emilyn kättä. Niinpä niin. Tietenkin oli.

”Minä en edes ajatellut!” Emily puhahti. Kun he lopulta pysähtyivät, hän kiirehti ulos Lexan perästä. 
”Kestä teidän kanssanne.”

"Tämä oli täysin sinun ideasi!" Bex huomautti nauraen kammettuaan itsensä ulos auton toiselta puolelta. Lexa piti tyytyväisenä kiinni Emilyn kädestä, nyt kun saattoi tehdä niin ilman pelkoa siitä, kuka näkisi.
"Osaatteko käyttäytyä vai joudunko kaitsemaan teitä kuin tarhatäti koko illan?" Zoe kysyi lukitessaan autonsa ovet avaimen huolettomalla heilautuksella. "Täytyykö teille tehdä sääntölista ennen astumista sisään ravintolaan?"

”Minä osaan käyttäytyä.” Emily korjasi ja suoristi mekkonsa hyvin istuvaa helmaa nyreänä.

"Minä myös", Bex vakuutti ja Larissa nyökkäili pirteästi mukana. Jostakin kumman syystä Zoe epäili erityisesti Bexin luotettavuutta moisen väitteen kanssa.
"Selvä, mennään sitten. Mutta minä en ota yhtäkään ryömintäkunnossa olevaa ihmistä autoni kyytiin, joten juokaa sen mukaan", Zoe hymähti lähtien suunnistamaan ravintolan ovelle.
"Rakas, näytät oikein kauniilta. Turha nyrpistellä suloista pientä nenääsi", Lexa naurahti hiljaa ja puristi hellästi Emilyn sormia. "Mennään nostamaan malja sinulle."

”Kukaan meistä ei koskaan juo niin.” Emily totesi mahdollisimman vakuuttavasti. Ravintolassa hän veti sen neuleen päältään.

Zoen epäuskoinen tuhahdus oli kaikki, mitä moinen väite vaati vastaukseksi. Lexa koetti olla tuijottamatta Emilyä liian ihastuneena, kun he saapuivat pöydän ääreen ja neule paljasti hänen jo hotellilla ihailemansa mekon kokonaan. Hän ei selkeästi onnistunut yhtään niin hyvin kuin oli toivonut, kun Bex pärskähti nauruun pöydän toisella puolella.
"Älä sano yhtään mitään", Lexa varoitti nauravaa naista ja veti sen sijaan tuolin pöydän alta Emilyä varten esiin, ennen kuin istui itse alas naisen vierelle.
"Kuivaa kuohuvaa vai jotakin hieman makeampaa?" Bex kysyi katse Emilyyn suunnattuna. Naista vartenhan tässä maljaa nostettaisiin, joten Emily saisi valita ravintolan valikoimista juuri sen pullon, joka puhuttelisi eniten.

Emily istui alas ja hipaisi Lexan kättä hellästi. 
”Ehkä vähän makeampaa.” Emily otti juomalistan sormiinsa ja katsoi sitä, pyytäen heille pullon hieman makeampaa kuohuvaa. Jos sitä saattoi koskaan sanoa makeaksi. 

"Hyvä valinta", Bex vastasi naurahtaen. Kukapa kovin kuivasta juotavasta koskaan nauttisi.
"Jos onnistutte päättämään ruokanne ennen kuin avaamme kuohuvan, saatte tilata jälkiruokaa", Zoe ehdotti kuivaa huvittuneisuutta äänessään. Lähinnä hän epäili sitä, kuinka pitkälle kenenkään keskittyminen riittäisi enää siinä kohtaa, kun he nostaisivat maljan Emilylle. Parempi hoitaa ruokatilaus alta pois ennen sitä - ja keksiä keino vaimentaa Bex, ettei Emily-parka joutuisi kuulemaan kovin kieroa maljapuhetta.

Nainen naurahti Zoen sanoille ja katsoi listaa hymyillen hieman. Hänellä oli hevosen nälkä, joten pihvi kasvistäytteisellä uuniperunalla kuulosti hyvältä. 
”Ja minä tilaan jälkiruokaa vaikka kieltäisit.”

"Jos en jää odottamaan jälkiruokaasi? Olette kaikki minun kyydilläni liikkeellä, joten noudatatte minun sääntöjäni", Zoe huomautti huvittuneena. Hänen puolestaan jokainen olisi vapaa tilaamaan mitä ikinä tahtoisikaan. Ei se häneltä olisi pois. Mitä kauemmin he olisivat liikkeellä, sitä vähemmän aikaa hän joutuisi viettämään Bexin kanssa pienessä hevosrekassa.
"Tietävätkö kaikki tilauksensa?" Mustahiuksinen nainen kysyi, kun tarjoilija lähestyi heitä jääsankoon upotetun kuohuvan kanssa. Nyökkäysten vakuuttamana hän kertoi oman tilauksensa tarjoilijalle, ja Bex, Lexa ja Larissa seurasivat esimerkkiä kukin vuorollaan.

Emily ojensi ruokalistan sormistaan ja vilkaisi muita. 
”Juoko joku muu punaviiniä? Niin, Larissa ja Zoe, maksan teidän ruokanne.” 

"Minä", Bex tarttui heti mahdollisuuteen. Punaviini sopi hyvin yhteen hänen valitsemansa pihvin kanssa, joten miksikäs ei?
"Minäkin voisin", Larissa hymyili hyväntuulisesti, "tosin vain lasillisen, viini ei ole aivan niin minun juttuni." Zoe pudisti päätään kuljettajaksi itsensä nimenneenä ja lohta itselleen valinnut Lexa tilasi lasin talon valkoviiniä.
"Bex, sinä et avaa sitä pulloa", Zoe huomautti nähdessään, miten Bex kurkotteli jo kuohuvan suuntaan. "Emme kaipaa laskua siitä, kun ammut korkin katosta läpi."

Emily nyökkäsi ja tilasi heille pullon punaviiniä. Siitä saisi lasilliset kaikille ja katsoisi sitten haluaisiko toiset. 
”Kuka osaa avata näitä? Lexa?”

"Toivon, että tuo olettamus johtuu työstäni tarjoilijana eikä siitä, että yrität vihjata minun juovan liikaa kuohuvaa", Lexa naurahti, mutta nousi siitä huolimatta seisomaan ja kurotti sangossa olevan pullon puoleen. Hän irrotti folion pullon suuosalta ja väänsi rautalangan irti. Nainen käänsi kaiken varalta pullon suun poispäin ihmisistä ja pyöritti pulloa pitäen tiukasti korkista kiinni. Korkista ei kuulunut kuin vaimea poksahdus, kun kuohuviini aukesi ja hän kaatoi kuplivaa juomaa viiteen korkeaan lasiin.
"Kuka pitää onnittelupuheen?" Larissa kysyi naurahtaen kun otti yhden laseista omaan käteensä.
"Ehkä minä voin sanoa muutaman sanan", Lexa myöntyi pienen hymyn kera. Olihan hän jo valmiiksi jaloillaankin. Nainen kääntyi Emilyn puoleen ylpeydestä suunniltaan, kuohuviinilasi toisessa kädessään ja toinen käsi sydämelle painettuna.
"Sinä teit sen, Millie. Minä en voi edes väittää ymmärtäväni, miten suuri saavutus tämä on, mutta olen siitä huolimatta suunniltani onnesta ja ylpeydestä. Jokainen satulassa vietetty tunti kulminoitui tähän viikonloppuun, tähän hetkeen, ja sinä näytit koko maailmalle, miten uskomaton olet. Emme voisi olla ylpeämpiä sinusta. Onnea Millie, Badmintonin voittaja 2018!" Lexa kohotti lasiaan saaden muut tekemään samoin, ja onnittelut kaikuivat jokaisen huulilta maljan kohotuksen myötä. Lasit kilahtelivat pehmeästi helähtäen toisiaan vasten, ja Lexa kumartui painamaan hyvin pikaisen ja katseita kestävän suukon Emilyn huulille.

”Olet opiskellut paljon, huippuyliopistoissa.” Emily totesi pehmeästi ja katseli Lexan projektia. Puna kiiri naisen kasvoille ja hän oli nousemassa seisomaan. 
”Emme me nyt sellaista tarvitse, herr-” Lause jäi kesken. Lasi kädessän hän putosi tuoliin istumaan ja katseli naisystäväänsä hiljaa. 
”Hitto Lexa...” Hän mutisi hiljaa ja pyyhki poskiaan hieman. Emily hymyili suukolle pehmeästi. Tuo sai sen kuulostaman ihmeellisemmältä kuin se oli.

Tietenkin he tarvitsivat maljapuheen. Mitäpä kuohuva olisi ollut ilman moista?
"En olisi voinut sanoa sitä paremmin", Zoe totesi laskiessaan lasin kädestään pienen siemauksen jälkeen pöydälle. "Olemme tosiaankin kaikki ylpeitä sinusta."
Lexa istui alas sipaisten sormillaan Emilyn poskea, ja ujutti sen jälkeen sormensa Emilyn sormien lomaan. Paljon parempi istua käsi kädessä naisen kanssa, jos häneltä kysyttiin.

Emily hymyili punastuneena ja vilkaisi hevosenhoitajia. 
”En olisi tässä ilman teitä ja Ticoa.” Ei hän ollut sitä työtä yksin tehnyt. 

"Me vain teimme työmme", Zoe vastasi hymyillen. Ei sen ihmeellisempää. "Tämä on tiimityötä joiltakin osin, mutta loppujen lopuksi sinä olet radalla aina kaksin Ticon kanssa." Hyvä syy siis juhlia kilparatsastajaa. Tico ei osaisi arvostaa maljapuheita ja raikasta kuohuvaa.

”Mutta teidän työnne mahdollistaa sen että minä voin hoitaa omani parhaalla mahdollisella tavalla.” Emily totesi hymyillen pehmeästi. Hän otti kulauksen, yrittämättä edes hillitä onneaan.

"Hyvä on", Zoe myöntyi naurahtaen. Larissa ottakoon kehut vastaan. Ties vaikka se saisi nuoren hevosenhoitajan pysymään tällä alalla hyväntuulisesti vielä vuosikausia.
"Voimme siis oikeastaan juhlia ihan kaikkia", Bex naurahti siemaisten omasta lasistaan leveä hymy huulillaan ja meripihkaiset silmät tuikkien.

Emily nyökkäsi Bexille. 
”Kaikille.” Hän totesi varmana ja puristi Lexan kättä. 
”Helppo tuntea olonsa voittajaksi kauniin naisen kanssa.”

"Älä uskallakaan kääntää tätä jotenkin minuun", Lexa varoitti päätään pudistaen. Ehei. Hän oli täällä juhlimassa Emilyä, piste. Ja kenties hieman myös kuudenneksi sijoittunutta Bexiä, joka oli oikein ylpeä omasta suorituksestaan, mutta pääasiassa Emilyä. Emilyn tähden hän oli koskaan edes saapunut katsomaan kilpailuja.

Bexin suoritus oli ollut hieno, sitä ei voinut kieltää kukaan. 
”Tietenkin, sinä olet kaunis naiseni.”

"En ole tehnyt yhtään mitään muuta kuin näyttänyt nätiltä koko viikonlopun, ja oikeastaan siitäkin voi olla montaa mieltä", Lexa naurahti puristaen Emilyn kättä. "Tämä on kaikki sinun tekosiasi, eikä minulla ollut siihen osaa tai arpaa."

”Mutta se siinä onkin, olet minun nätti naiseni.” Emily totesi hymyillen.

"Selvä, olen sinun nätti naisesi", Lexa myöntyi hymyn kera ja sipaisi vapaalla kädellään Emilyn poskea. Toinen käsi ei irrottanut otettaan naisen kädestä. Ei hän tarvinnut kahta kättä mihinkään juuri nyt.
"Aww", Larissa ihasteli pöydän toiselta puolelta ja sai Bexin kyynärpäästä kylkeensä.
"Älä yllytä heitä", punapää käski tyttöä nauraen.

Emily havahtui ajatuksistaan ja kääntyi muiden puoleen. 
”Kuule, olen kuullut Larissan puhuvan Amandan kanssa puhelimeen.” Hän huomautti Bexille hymyillen. 

"Kukapa ei olisi", Bex naurahti tönäisten Larissaa uudemman kerran. Tyttö vain nauroi ja ravisti päätään niin että tumma kiharapehko heilui.
"Ei se silti muuta sitä, että te olette ällöttävän söpöjä aina silloin tällöin. Lopun aikaa vain masentavia", Bex virnisti.

”Noh. Tai minä alan taas luetell sinulle numeroita.” Emily virnisti ja vilkaisi Zoea. Kun tuokin olisi ollut edes hipun avoimempi

"Ja niin olet siirtymässä suoraan masentavan kautta ärsyttävän alueelle", Bex julisti. Larissaa koko sananvaihto huvitti, siinä missä Zoe vain tarjosi hymyä Emilylle huomatessaan naisen katseen itsessään.
"Mitäpä jos kukaan ei ole masentava tai ärsyttävä tänään?" Lexa ehdotti naurahtaen. "Olemme juhlimassa. Ei silloin ole aikaa moiselle!"

Emily kallisti kevyesti päätään. Voi Zoe. 
"Minä ja Bex olemme sitä aina toisillemme, mutta voimme yrittää."

"Yrittäkää", Lexa kannusti hymyillen ja puristi Emilyn kättä. "Tämä on suuren ilon juhla."
"Oletko aina yhtä mahtipontinen?" Bex pärskähti.
"Vain silloin kun sille on syytä", Lexa vastasi naurahtaen.
"Niinköhän vain", Bex myhäili vilkaisten Emilyä. "Tahdot kuitenkin sanoa tähän jotain, etkö vain?"

Emily vilkaisi Bexiä, lexaa ja jälleen bexiä, ottaen sitten kulauksen lasistaan. 
"Hän on amerikkalainen, en sano muuta. Joten, Larissa, miltä tuntuu kun ensimmäinen iso kisa on ohi?"

Lexa pyöräytti silmiään. Käytettiinpä hänen Yhdysvaltojen kansalaisuuttaan tänään selityksenä monelle asialle.
"Mahtavalta", Larissa virnisti leveästi, "mutta vähän haikealtakin koska nyt se on ohi. Mutta lähinnä mahtavalta. Kukaan ei kuollut, en hukannut mitään ja Zoe ei edes huutanut minulle kertaakaan."

"Ole ylpeä siis itsestäsi! Zoe ei tosin huuda helpolla mutta jos sinusta tuntuu ettet ansainnut huutoja, ehkä asia on niin." Hän totesi hymyillen leveästi. 
"Etkä edes kompastunut hakiessasi hoitajan palkintoa."

"Saanen ilmaista eroavan mielipiteeni-" Bex aloitti, mutta yhtäaikainen kielto sekä Larissalta että Zoelta hiljensi naisen. Zoe todellakin huusi helpolla, jos Bexiltä kysyttiin.
"Niinpä", Larissa naurahti. "Se olisikin ollut upea päätös kisaviikolle. Lentää naamalleen kameroiden edessä."

"Et lentänyt." Emily muistutti hymyillen hellästi. 
"Etkä edes tehnyt mitään noloa."

"Suurin saavutukseni sitten... en edes tiedä minkä. Sen kun huijasin sinut palkkaamaan minut?" Larissa naurahti ilahtuneena. Kisareissu oli ollut täydellinen, jos häneltä kysyttiin. Hän oli oppinutkin niin paljon, kun oli voinut seurata Zoea kuin naisen varjo.

"Jos olisit huijannut, olisit jo saanut potkut." Emily totesi tyynesti. 

Larissa nauroi moiselle toteamukselle. Vai niin.
"Onneksi kenenkään ei tarvitse saada potkuja. Hevoset olivat hyvin hoidettuina edustamassa kisoissa, ja te ratsastitte niitä hyvin", Zoe totesi huvittuneena. Töitä riittäisi siis ensi viikollakin.

"Niin, kuule nyt Larissa." Pieni huoli nipisti Emilyä. Jos hän saisi potkut tai ei saisi enää yhtä hyviä hevosia? 

Lexa puristi hellästi Emilyn kättä arvaten aiemman keskustelun valossa, minne naisen ajatukset olivat suuntaamassa. Hän hymyili hellästi naiselle toivoen, että voisi valaa uskoa tulevaan pelkällä hymyllä ja käden puristuksella.
"Meillä oli kieltämättä paljon ensikertalaisia matkassa tällä reissulla, mutta sanoisin että selvisimme aika hyvin, vai mitä?" Zoe hymähti vilkuillen kahden kilparatsastajan väliä. "Larissa hoiti työnsä hienosti ja Lexa ei eksynyt yleisömeren joukkoon."

Emily puristi takaisin hellästi. Hän ei voinut sille mitään, että pelkäsi työnsä puolesta nyt. 
"Niin selvisimme. Ja ei lexaa voinut hukata, hänen liikkeensä pystyi selvittämään somen avulla."

"Tahdoin vain ikuistaa kaiken näkemäni", Lexa puolustautui nauraen. Hyvä on, ehkä hän olisi voinut laittaa hieman vähemmän kuvia ja videoita instagramin tarinaansa, mutta väliäkö sillä oli, kun tarina katosi näkyvistä 24 tunnin jälkeen. Hän oli valinnut tarkkaan kuvat, jotka oli lisännyt varsinaisesti tililleen, jotta ei täyttäisi sitä liian monilla kuvilla viikonlopustaan - olkoonkin, että nyt teki mieli lisätä jokaikinen kuva Emilystä viikonlopun varrelta miljoonien sydänhymiöiden kera.
"Olihan tämä aivan uskomaton kokemus", hän lisäsi. Bex nyökytteli pirteästi päätään myöntymisen merkiksi.

Emilyä hymyilytti leveästi. 
"olihan se. Aivan uutta ja uskomatonta." Sen hän myönsi. Se oli jotain mitä hänkään ei ollut koskaan kokenut. Ruokien saapuessa Emily kiitti kahta tarjoilijaa ja maistoi punaviiniä kun sai sitä lasiinsa. 
"Lexa, maista. maistuu vähän siltä jota en kosk---" Koskaan juonut loppuun.

"Ehdottomasti", Larissa naurahti. Uutta ja uskomatonta nimenomaan. Sen voisi painattaa t-paitoihin viikonlopun mottona. Zoe kiitti tarjoilijoita ja kieltäytyi uudemman kerran lasillisesta, kun sitä hänelle tarjottiin. Hän joisi vain vettä ruokansa kanssa. Jonkun täytyi olla täydessä terässä katsomassa muiden perään - ja kuljettajallekin oli tarvetta.
"Jota et koskaan?" Bex tarttui heti keskenjääneeseen lauseeseen uteliaana, siinä missä Lexa maistoi punaviiniä Emilyn lasista.
"Kieltämättä kovin tuttu maku", Lexa myönsi hymy huulillaan, vaikka ei ollutkaan koskaan juonut viiniä itse, vaan ainoastaan maistanut sen myöhemmin Emilyn huulilta. "Hyvä valinta, jälleen kerran."

"Jota en koskaan tilannut itselleni." Emily täydensi lauseen pienellä valheella ja väläytti Bexille hymyn. Hän aloitti syömisen, vilkaisten annosta joku muu olisi voinut valittaa sen olevan valtava. 
Hänelle se oli juuri sopiva.
Iloinen jutustelu, hyvä ruoka ja vatsassa kupliva onni saivat Emiöyn mielettömän hyväntuuliseksi.

Hyväntuulisuus tuntui olevan tarttuvaa laatua, sillä jopa ilmeettömäksi robotiksi niin usein haukuttu Zoe hymyili leveästi ja nauroi muiden mukana, kun keskustelu harhautui huvittaville poluille. Lexa vilkuili jatkuvasti silmäkulmastaan Emilyä, kaiken kestävä hymy huulillaan ja lämpöä katseessaan, eikä Bexkään jaksanut kauaa kiusata naista moisesta. Aiempi ennustus siitä, miten he olisivat herkästi äänekäs pöytä osoittautui nopeasti todeksi, kun syömisen lomassa kerrottiin tarinoita, kiusoiteltiin toisia ja naurettiin milloin millekin. Jopa Zoe saattoi hetkeksi haudata sotakirveensä Bexin kanssa ja vain nauttia siitä, miten hyvä tunnelma heidän pöydässään vallitsi.
"Mikä on ensimmäinen asia, mitä aiotte tehdä kun pääsette kotiin?" Larissa kysyi naurahtaen.
"Nukkua ainakin 14 tuntia omassa sängyssä", Bex vastasi hetkeäkään asiaa harkitsematta.

Emily jäi miettimään. Mikähän se oli? 
”Aion maata sohvalla pyjamassa, katsoa elokuvan koira jaloissani ja syödä jotain hyvää.” 

"Mitä Millie sanoi", Lexa vahvisti hymyillen. "Paitsi että minä taidan myös valmistaa sen jonkin hyvän, jonka syömme." Se kuulosti ehdottomasti hyvältä ohjelmalta maanantaille, ennenkö paluu arkeen hänen osaltaan koittaisi tiistaina työvuoron merkeissä.
"Zoe?" Larissa uteli hymyn kera.
"Ruokaa, suihku ja nukkumaan", mustahiuksinen hevosenhoitaja totesi. Kuinka jännittävä hänen elämänsä olikaan. Täytyisi varmaan soittaa Maybelle ja kysyä, tahtoisiko tyttö tulla hänen luokseen yöksi. Hän ei luopuisi sängystään mistään hinnasta.

Emily naurahti Zoen sanoille. 
”nukukin kunnolla.” Hän myös toivoi tuon tosiaan soittavan Maybelle. Hölmö. 
”Ja tiistaina alkaakin taas arki.”

"Minä nukun kuin kuollut siinä kohtaa", Zoe lupasi naurahtaen. Häntä ei saisi hereille ennen aamun herätyskelloa sitten millään.
"Niinhän se alkaa, mutta ainakin voit palata arkeen yhä pää pilvissä leijaillen", Zoe huomautti huvittuneena. Hän oli varma, ettei kisamenestyksen suoma onni haihtuisi yhdessä yössä. Kestäisi viikkoja, ennen kuin Bexkään kulkisi taas omin jaloin.

”No sen voin tehdä.” Emily myönsi hymyillen onnellisena.
”Minulla on myös söpö summa rahaa tuhlattavaksi. Tai sitten voisin olla aikuinen ja säästää.”

"Tee hieman molempia?" Larissa ehdotti naurahtaen. Täytyihän rahasta nyt jotain iloakin olla, eikä vain laittaa sitä säästötilille lojumaan.
"Ehdottomasti. Elä vähän", Bex kannusti nauraen.

”Mmm. Vaihtoehtoja on monia.” Ehkä jos siitä saisi edes vähän säästöön, se olisi oikein hyvä. 
”Ja minähän elän unelmaa, mitä sinä höpötät Bex?”

"Elä enemmän", Bex tarkensi nauraen. "Aina on enemmän asioita, mitä voi tehdä ja nähdä ja kokea. Nyt on hyvä tilaisuus moisen toteuttamiseen, joten tartu siihen kaksin käsin."

”Elän oikein hyvin.” Ehkä hän voisi silti tehdä jotakin hullua. Hän laski haarukan ja huokaisi. 
”Voisin melkein sanoa olevani ähkyssä. Melkein.”

"Niin elät", Lexa puuttui keskusteluun hymyn kera. Ei se silti estäisi elämästä enemmän, kuten Bex oli asian ilmaissut, mutta Emily teki ihan riittämiin asioita nytkin.
"Olen kyllä sitä mieltä, että te kaikki ansaitsette valtavat kakkupalat eteenne", Lexa totesi vilkuillen lähestulkoon tyhjäksi syötyjä lautasia.
"Pidän siitä miten ajattelet", Bex virnisti vinosti. "Ei ihme, että Emily pitää sinut lähettyvillä."

”Arvaa kuka leipoo minulle kakun jos pyydän?” Emily vastasi Bexille virnistäen. Ehkä hänkin voisi ottaa jälkiruokaa vaikka aikomus oli hotellilla syödä toinen.

"Hiero nyt vielä vähän lisää suolaa haavoihin", Bex pyöräytti leikillään silmiään. "Kai Lexa on yhtä kyvytön seuraamaan reseptejä kuin kahvitilauksia?"
"Hei! Se oli yksi ainoa kerta, kun unohdin tilauksesi kesken kaiken", Lexa puolustautui naurun kera.
"Olet tarjoillut minulle teetä, Lexa. Älä lähde tähän väittelyyn, sillä häviät sen hetkessä", Zoe huomautti purren huultaan, ettei vallan nauraisi kasvoista toiseen pälyilevälle amerikkalaiselle.
"Millie, ystäväsi ovat kovin ilkeitä", Lexa valitti teatraalisen syvän huokauksen saattelemana.

Emily hapuili tarjoilijan tuomaa jälkiruokalistaa ja katseli sitä viattoman. Hän ei kuullut mitään. 
”Saattaa olla että sinä olet joskus vähän huonomuistinen tilausten kanssa.”

"Vain silloin kun sinä häiritset minua", Lexa väitti vastaan pieni hymy huulillaan. Hän oli ihan hyvä tarjoilija niin kauan kuin Emily ei ollut lähettyvillä - tai lähettänyt hänelle viestejä tai muutoin vain eksynyt hänen ajatuksiinsa.

”Mutta teet virheitä silloinkin kun en ole paikalla.” Emily ei saanut kiinni naisen logiikasta.

"Onnistut häiritsemään minua kaukaakin", Lexa kohautti harteitaan. Bexiä koko keskustelu nauratti, tosin lähinnä sen tähden, miten usein hän oli saanut heiluttaa kättään Lexan kasvojen edessä saadakseen naisen huomion, kun jenkki oli unohtunut päiväuniinsa Emilystä.
"Tilatkaa kakkunne ja toivokaa, että täällä ei ole yhtä helposti ajatuksiinsa uppoutuvaa tarjoilijaa kuin kultainen aamuvuorolaisemme", Zoe hymähti.

Emily pudisteli päätään. Mahdoton naisystävä, se hänellä oli. 
”Toivotaan, muuten emme pääse koskaan matkaan.”

”Niinpä”, Bex naurahti ja juoksutti hetken sormeaan jälkiruokalistalla ennenkö löysi haluamansa. Tällaisen kisamenestyksen jälkeen oli ihan sallittua tilata oikein suklainen kakku vaniljajäätelöpallolla ja mansikoilla.
”Mitä sinun tekee mieli?” Lexa uteli Emilyltä kiinnittämättä kovinkaan paljoa huomiota jälkiruokavaihtoehtoihin.

Emily mietti pitkäänä. Teki mieli monia asioita. 
"En tiedä." Hän vastasi rehellisesti, vilkaisten Lexaa. Hän sentään nielaisi ensimmäisen mieleentulevan kommentin. 
"Liikaa vaihtoehtoja."

Bex olisi ikuisesti ylpeä siitä, miten Emily ei tarttunut tarjottuun tilaisuuteen heittää jotakin hävytöntä ilmoille. Hän ei olisi koskaan kyennyt moiseen.
”Koeta valita kaksi, ja jaetaan ne?” Lexa ehdotti hymyn kera. Eli hän söisi muutaman lusikallisen lähinnä maistaakseen jälkiruokia ja antaisi Emilyn nauttia lopusta.

Emily nyrpisti nenäänsä. 
"Tiedän miten se jakaminen menee, joten ehkä vain yksi." Emily päätyi ottamaan juustokakkua vadelmakastikkeella. Se saisi olla hyvä. 

”Hyvä on”, Lexa naurahti pehmeästi ja näpäytti pienesti sormellaan Emilyn nyrpistettyä nenää.
”Sinusta tulee vielä ryppyinen kuin rusina kaikella tuolla nyrpistelyllä.”

"Niinpä, mietis sitä. Olen vanha ja ryppyinen ja sinä sileäkasvoinen. Ja olet tuomittu kärsimään kanssani." Eivät he naimisissa olleet, mutta uskaltaisikin jättää hänet. 
Emily ei tiennyt miten rehellisesti selviäisi.

”Lupaan rakastaa jokaista ryppyäsikin”, Lexa vannoi teatraalista vakavuutta tavoitellen, vaikka suupieli nykikin hymyn myötä. Bex pyöräytti silmiään.
”Ja näin olette taas siirtyneet masentavan kategoriaan”, lyhyt nainen puhahti.

”Hyvä tyttö. Ja minä sanoin että hanki itsellesi joku kestävä ratkaisu!” Emily nauroi päätään pudistellen. 

”En minä tarvitse ketään valittamaan rypyistäni heti aamuvarhaisella tai napisemaan hevosenkarvoista illalla, kun palaan tallilta kotiin”, Bex hymähti. Millä ajalla hän edes lähtisi treffeille? Ehei, hän ei kaivannut miestä elämäänsä, kiitoksia vain.

”No kuka sellaisen käskee ottaa?” Emily pudisteli päätään. 
”On myös niitä hyviä.”

”Ei minulla ole aikaa etsiä niitä hyviä nyt”, Bex huomautti silmiään pyöräyttäen. ”Jotta voi löytää edes yhden kelvollisen, täytyy käydä läpi ainakin tusina turhaketta.”

Emily naurahti päätään pudistellen. 
”En usko tuohon.” Hän oli elämässään ollut kahden ihmisen kanssa suhteessa tai ylipäätään. 

”Sinulla on siinä tapauksessa ollut tuuria”, Bex virnisti. ”Meillä kaikilla ei ole.” Joten parempi olla etsimättä mitään pysyvämpää, varsinkin kun omasta ikäluokasta kaikki kelvolliset miehet olivat jo varattuja. Jäljellä olivat lapselliset, äidin nurkissa asuvat nyhvärit, sekopäiset stalkkerit, kelvottomat kuvotukset ja yksinhuoltajaisät.
”Minulla sitä tuuria oli”, Lexa korjasi hymyn kera ja vilkaisi Emilyä lämpöä katseessaan. Hän oli todellakin voittanut jättipotin, kun oli saanut Emilyn elämäänsä.

Emily naurahti ja pudisteli kevyesti päätään. 
”Imartelija.” Hän pudisteli kevyesti päätään ja otti kulauksen viiniä, kun sitä vielä oli jäljellä. 
”Olet vain kyyninen, Bex.”

”Pah”, Lexa puhahti ja kurotti sipaisemaan Emilyn punaisia hiuksia. ”Enkö muka saa sanoa, miten onnellinen olen, että olet siinä?” Sai tai ei, hän todellakin sanoisi niin jatkossakin, ihan niin kuin hän ei aikonut lopettaa auton ovien aukaisemista tai tuolin vetämistä pöydän alta Emilyä varten.
”Minulla on jo joukko poikia kaitsettavaksi töissä. En kaipaa yhtä lisää vapaa-ajallekin”, Bex totesi virnistäen. ”Ei se ole kyynistä vaan käytännöllistä ajattelua.”

”Saat, mutta sanot sen kovin imartelevasti.” Emily huomautti hymyillen ja pudisteli päätään. 
”Niin minullakin on. Silti minulla on Lexa kotona.”

”Lexa ei ole täysin hyödytön”, Bex huomautti.
”Kiitos”, Lexa vastasi kuivasti, vaikka hymy nykikin suupieltä.
”Siinä on iso ero!” Bex puolusti kantaansa nauraen ja potkaisi hiljaa Emilyn jalkaa pöydän alla. ”Et joudu leikkimään lapsenvahtia päästessäsi kotiin tai siivoamaan noutoruoan jälkiä olohuoneesta.”

”Minun on vaikea uskoa että sinä olisit se joka olisi lapsenvahti...” ei, emily ei tosiaan uskonut sellaista. 

”Usko tai älä, mutta minä olen kyllästynyt siivoamaan miesten jälkiä”, Bex totesi virnistäen. ”Minulla on paljon parempaakin tekemistä kuin pestä muiden pyykkejä.”

”En kyllä usko tuota. Ennemmin uskoisin Zoen polttavan pilveä.” Juuri niin todennäköistä.

Se sai koko pöydän pärskähtämään, Zoe mukaan luettuna.
"Se ei ole valitettavasti yhtään minun tyylistäni", Zoe naurahti päätään pudistaen.
"Oi, ne kaikki herkullisen luvattomat väitteet En ole koskaan -peliä varten, joita tästä tuleekaan mieleen", Bex myhäili kiero virne huulille hiipien.

”Onneksi emme ole koskaan pelaamassa sitä!” Emily ehti korjaamaan Bexin myhäilyä.

"Tietenkin olemme!" Bex hihkaisi takaisin. "Heti seuraavalla kerralla kun keksimme hyvän syyn kokoontua jonkun asunnolle, tämä on ohjelmistossa."

”Ei.” Emily totesi tyynesti ja osoitti Bexiä etusormella tuomitsevasti. 
”Ei ikinä.”

"Älä ole ilonpilaaja", Bex valitti naurua äänessään. "Tietenkin haluat oppia tuntemaan ystäväsi entistä paremmin. Mieti mitä kaikkia luvattomuuksia Larissakin on voinut ehtiä tekemään, eikä sinulla ole aavistustakaan!" Larissa vain nauroi moiselle syytökselle päätään pudistaen.
"Tai Lexa! Kaikki ne hilpeät tarinat joita et ole koskaan kuullut, vihdoin kakistettuna ulos."

Emily pudisteli päätään. Nimenomaan ne Lexan tarinat olivat sellaisia joita hän ei halunnut kuulla. 
”Ehei, ei käy.”

"Oletpas sinä nyt suppea", Bex puhahti silmiään pyöräyttäen. "Ei se mitään, kyllä sinäkin vielä innostut tästä." Aiheen pikainen vaihto tosin voisi olla paikallaan, sillä tarjoilijat lähestyivät jälkiruokien kanssa eikä juomapeli keskustelunaiheena kenties ollut aivan se, mikä sopi tällaiseen ravintolaan.
"Kenet saan houkuteltua leffaseuraksi katsomaan Infinity Warin?" Bex kysyi pirteästi saatuaan suklaakakkunsa kaikkine lisukkeineen eteensä. "Emily, miten olisi?"

Nainen risti jalkansa pöydän alla ja siristi silmiään. Hän ei luottanut Bexiin, ei ollenkaan. 
”Hmmm. Voisin ehkä lähteäkin.”

"Älä näytä niin epäluuloiselta", Bex torui naurua äänessään. "En vain tahdo mennä yksin, ja oletan, ettei sinulla ole muuta seuraa Marvelin elokuvaan." Hän vilkaisi merkitsevästi Lexaa, jonka vajavainen tietous populaarikulttuurin ilmiöistä oli jo yleinen vitsi.

”Siinä olet oikeassa.” Emily myönsi Lexaa vilkaisten ja pudisteli päätään. 
”Olen löytönyt epäamerikkalaisimman amerikkalaisen koskaan.”

"Hei, meissä on paljon muutakin kuin vain valtamedian välittämät stereotypiat", Lexa huomautti alahuultaan mutristaen.
"Kenties juuri se on sinun onnesi, että löysit kovin epäamerikkalaisen amerikkalaisen", Bex virnisti. "Mieti Emily kun olisitkin löytänyt jonkun Trumpia kannattavan kiihkouskovaisen."

Emily kohotti katseensa juustokakustaan ja yökkäisi. 
”Jipii mikä ajatus. Olet kamala. Vaikka Lexa voisi joskus kaivata vähän jumalaa ja jeesusta.”

"Mistä te sen tiedätte, ketä minä äänestin vaaleissa", Lexa mutisi varastaen lusikallisen Emilyn juustokakusta. "Ja minun ja jumalan väleissä ei ole mitään vikaa. Olemme tulleet siihen tulokseen että on parempi molemmille, jos emme puutu toistemme elämiin."

Emily puhahti. 
”Jos Trumpia, minä otan eron. Heti.” Ehei tosiaan, monta vikaa hyväksyi mutta sitä ei. 
”Noh. Oletpas kyyninen.”

"Siinä tapauksessa minulla on sinulle huonoja uutisia", Lexa vastasi, vaikka sulikin hymyyn hyvin nopeasti. Ei hän pystynyt väittämään vakavana, että oli äänestänyt Trumpia. Se oli aivan liian suuri vale nieltäväksi. "Ei suinkaan, en tosiaankaan äänestänyt republikaaneja viime vaaleissa."
"Varokaa vain, politiikka on tullut monen parisuhteen väliin", Bex virnisti vinosti.

Emily siristi silmiään tuikeana. 
”Älä edes vitsaile tuollaisesta. Ja Bex, moni asia on ratkaistavissa puolueettomalla maaperällä.”

"En vitsaile", Lexa lupasi anteeksipyytävän hymyn kera ja sipaisi sormillaan Emilyn poskea.
"Niin puolueetonta maaperää ei ole olemassakaan, etteivätkö keskustelut politiikasta johtaisi riitoihin", Bex naurahti.

Emily kohotti kulmaansa ja jätti sanomatta sen enempää. Hän keksi sellaisen maaperän. Jos siellä ehti puhua politiikasta, suhteessa oli vikaa. 

"Ilmeesi kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, Emily", Bex huomautti. "Sinä se jeesusta tarvitset elämääsi."

Nainen räpäytti viattomana suuria silmiään.
”Ja pyh.”

"Niinpä niin", Bex naurahti. "Sinulla on kovin likainen mieli."
"Ja sinullako ei?" Larissa kysyi nauraen jäätelöannoksensa takaa.
"Hys, ei siitä ollut nyt kyse", Bex pudisti päätään ja tökkäsi Larissaa kylkeen. Zoe siirsi tuoliaan kaikessa hiljaisuudessa hieman kauemmas kaksikosta, ennenkö joutuisi vahingossa tulilinjalle.
"On ehdottomasti paljon parempi kutsua ystäviäsi kylään kuin lähteä heidän kanssaan mihinkään", Lexa huomioi huvittuneena ja hipaisi huulillaan Emilyn poskea pienen suukon myötä, kun ei osannut vastustaa kiusausta.

”Hyvä Larissa!” Emily kannusti nauraen. Hienosti tuokin osasi jo kiusata Bexiä tarpeen tullen. 
”minä tiedän. Mahdottomia.” Emily hymähti pehmeästi. 

"Rakastat meitä silti", Larissa ja Bex virnistivät yhtä aikaa Emilylle, kääntyivät katsomaan toisiaan yllättyneinä ja antoivat toisilleen ylävitoset sattumankaupalla koordinoidusta vastauksesta.
"Minua enemmän kuin teitä yhteensä", Lexa huomautti hivuttaen tuoliaan lähemmäs Emilyä, jotta saattoi kietoa kätensä naisen hartioiden ympärille.

Emily painui hymyillen Lexan kainaloon. 
”Se on totta. Sinua aina ja eniten.”

"En minä muuta pyydäkään", Lexa vastasi painaen suukon Emilyn päälaelle ja hymyili onnellisena. Bex pyöräytti silmiään pöydän toisella puolen valmiina sanomaan jotakin, mutta Zoe kerkesi kerrankin edelle ja suuntasi terävän potkun lyhyen naisen sääreen. Se riitti hiljentämään naisen, kun Bex kumartui hieromaan jalkaansa.

Nainen naurahti pehmeästi ja kihnaisi itseään Lexaa vasten hieman tiukemmin. 
”Hyvä Zoe, olen sinulle velkaa yhden vaimennuksen.”

"Ja saat kahvitilauksesi aina jonon ohi", Lexa lisäsi hymyn kera. Zoe näytti varsin tyytyväiseltä itseensä. Bexin potkaiseminen oli ollut ihan riittävä palkinto itsessään, mutta kukapa hän olisi kieltäytymään valmennuksesta tai kahvista ilman jonottamista.
"Olet kovin lähellä", Lexa mumisi hiljaa Emilylle, "niin kovin lähellä." Oli lähestulkoon huumaavaa, että Emily oli niin lähellä häntä näin julkisesti. Ei hän ollut edes täysin tajunnut, mistä luopui, kun oli aina laskenut Emilyn kädestä irti kisa-alueella kulkiessaan.

Emily hymyili Zoen tyytyväisyydelle. 
"Näytät kissalta joka sai kupin kermaa." Hän huomautti yhtenä hymynä. Lexan sanat saivat ihon värähtämään. Niin, hän oli tosiaan hyvin lähellä ja julkisella paikalla. 

"Enemmänkin kissalta joka sai kiinni pienen poloisen lintuparan", Bex mutisi edelleen säärtään hieroen.
"Mutta minähän sain", Zoe virnisti puolittain ja kohotti kättään huomatessaan tarjoilijan vilkuilevan heidän pöytänsä suuntaan. Kenties parempi pyytää lasku ennen kuin tilanne leviäisi tämän enempää käsiin. Hän ei voisi potkia Bexiä hiljaiseksi ikuisesti.
"Minä en päästä sinua koko yönä sylistäni minnekään", Lexa vannoi hiljaa uloshengityksen mukana, painoi suukon Emilyn päälaelle ja nojautui hieman kauemmas naisesta, jotta Emilyn olisi helpompi kaivaa lompakkonsa esiin, kun kerran oli päättänyt tarjota hevosenhoitajien ruoatkin.

Punapää pudisteli päätään kaksikon sanoille. Ei jestas. 
"Poloinen lintu on aika suulas harakka." Hän totesi mutisten, samalla kun etsi lompakkoaan. 

"Sinä se olet harakka. Minä olen kakadu, minulla on töyhtökin", Bex virnisti ja juoksutti sormiaan hiustensa läpi. Hän heitti huolettomasti setelin laskun päälle kattamaan hänen osuutensa ruokailun kuluista ja kurotti pörröttämään Larissan päätä, kun tyttö yritti kurkkia katsomaan, paljonko laskun loppusumma oli.

"Niin on töyhtöhyypälläkin ja Larissa, hittoon sieltä kuitilta." Emily totesi nauraen, jättäen siihen kolmikon osuuden. 
"Minä sanoin että maksan."

"Ei näin näyttävää ja värikästä töyhtöä", Bex naurahti. Larissa läpsi hänen kätensä pois kiharapehkon seasta mutisten jotakin takuista, joihin edes hevosten hoitoaine ei purisi, ja jätti kuitin suuntaan kurkottelun sikseen.
"Kiitos Emily", tyttö sen sijaan kiitti ja koetti selvittää sormin korkkiruuvikiharoitaan edes hieman.
"Kiitos tosiaankin", Zoe myötäili hymyillen ja nojasi hieman sivummalle, jotta tarjoilijan oli helppo poimia kuittilautanen kaikkien heittelemien rahojen kera otteeseensa. Hetkeä myöhemmin mies palasi vaihtorahojen kanssa, joskaan Bex tai Lexa eivät tehneet elettäkään kerätäkseen kolikoita hopeiselta alustalta. Jääkööt tipiksi heitä hyvin sietäneelle ja palvelleelle henkilökunnalle.
"Voiko jokainen tarkistaa lähtiessään, että otti mukaan kaiken omaisuutensa? En tahtoisi ajella edestakaisin hakemassa milloin kenenkin puhelinta", Zoe hymähti noustessaan pöydän äärestä.

Emilykään ei ollut ottamassa vaihtorahoja. Jääkööt siihen, heissä oli vaihteeksi ollut kestämistä. Hän vilkaisi Zoea ja pudisteli päätään. 
"Olet mahdoton."

"Olen vain mukavuudenhaluinen", Zoe vastasi, "ja tiedän, miten hyvä keskittymiskyky teillä aina välillä on. Jos voin edestakaisin ajelemisen sijaan makoilla sängyssä illan, tietenkin teen niin."

"Olet mahdoton. Vähän luottua." Emily silti tarkisti huolella että otti kaiken mukaansa. Nyt nainen ei tosin heittänyt neuletta päälleen, oli  kuuma ilmankin, kiitos viini. 

"Perusteellinenpas", Zoe vastasi. Ottaen huomioon että hän tarkisti ratsastajienkin varusteet ennen kilpailuihin lähtemistä, ei ollut kovin vaikea uskoa, että nainen jaksoi muistuttaa puhelimista ravintolassa. Lexa ujutti kätensä Emilyn vyötärön ympärille voidakseen astella aivan naisen kyljessä ulos ravintolasta ja kohti parkkeerattua autoa.
"Minusta tuntuu että minäkin leijailen ihan pää pilvissä sinun tähtesi", Lexa naurahti hiljaa Emilylle.

Emily asteli korot kopsahdellen ulos ravintolasta ja nauroi Zoen sanoille. Hän vilkaisi Lexaa kovin rakastuneesti hymyillen. 
"Minä näytän sinulle pilviä kohta."

"Minä uskon sinua", Lexa vastasi sama hymy omilta kasvoilta heijastuen. Hän oli haljeta kaikesta, mitä tunsi sillä hetkellä. Hyvä kun hän ei ollut jo kasvanut ainakin metriä koossa ihan vain mahduttaakseen kaikki tunteet rintakehäänsä.
"Sinun kanssasi näkee tähtiäkin jatkuvasti."

"Mm. Tähtiä nimenomaan." Emily naurahti ja istui lopulta autossa keskipaikalle. 
"Milloin Bex haluat leffaan?"

Autoon lastautumisessa kesti hetken, kun Bex ja Larissa väänsivät kättä pelkääjänpaikalla istumisesta. Lopulta Bex tuli lähetetyksi takapenkille naisen protesteista huolimatta - mutta ainakin niin nainen jäisi henkiin, eikä tulisi kuljettajan murhaamaksi, kun sörkkisi liikaa radiota.
"Mahdollisimman pian tietenkin", Bex virnisti Emilylle ja naksautti turvavyönsä kiinni. "Miten olisi heti tiistaina kun vain pääsemme lähtemään tallilta kotiin?"

"Tiistai käy. lexa saa omaa laatuaikaa Merryn kanssa edes vähäsen." Emily naurahti. Että hän ei olisi alvariinsa kotona.

"Tuosta hyvästä teemme jotakin oikein kadehdittavaa Merryn kanssa", Lexa puhahti ja veti Emilyn kylkeensä kiinni. Hänen käsityksensä laatuajasta piti ehdottomasti sisällään myös Emilyn.
"Julmasti hylkäät meidät molemmat nauttiaksesi... jostakin viihdeteollisuuden massatuotannosta."

"Tehkää vain. Ja niin hylkäänkin, loistavaa massatuotantoa." Nainen puhahti ja suukotti Lexan poskea.

"Julmuri", Lexa syytti alahuultaan mutristaen, mutta suli suukon myötä nopeasti hymyyn. Mistä hän olikaan leikkinyt olevansa pahoillaan? Väliäkö sillä enää tässä kohtaa.
"Entä jos minun tulee sinua ikävä sillä aikaa kun olet elokuvissa?" Lexa kysyi päätään kallistaen ja nojasi poskeaan Emilyn hartiaa vasten. "Ehkä täytän puhelimesi kuvilla ja videoilla", hän lisäsi hiljaa hymisten.

Emily puri kieltään.
"Suloisilla kuvilla Merrystä, oletan?" Lexa ei kehtaisi tehdä sitä. Eihän?

"Tietenkin", nainen vakuutti silmät tuikkien. Hän ei tosiaankaan ollut lähettämässä kuvia Merrystä, niin suloinen kuin kasvava koiranpentu olikin.
"Muistutukseksi siitä, miksi sinun kannattaa kiirehtiä kotiin."

"... Sinä et tekisi sitä." Ei, Emilylle tulisi juuri sillä sekunnilla paha olo elokuvasalissa. 

"Ehkä en", Lexa naurahti hiljaa. Ehkä hän antaisi Emilyn nauttia ystävän seurasta ilman hänen häiriköintiään. Hän oli aikuinen nainen, kyllä hän selviäisi yhdestä illasta itsekseen kotona.
"Mutta kuka tietää. Ehkä sinun on paras sammuttaa puhelimesi kaiken varalta. Eikö se kuulu hyvään elokuvakäytökseen joka tapauksessa?" Hän virnisti.

Tai sitten Emily vain nauttisi siitä. 
"Ehkä minä sammutan." Hän ei tosiaan sammuttaisi.

"Mmhmm", Lexa myhäili tyytyväisenä ja ujutti kätensä Emilyn selän takaa naisen vyötärön ympärille. Kuinka hassua olikin matkustaa autolla niin, että hänellä oli molemmat kädet vapaana Emilyn halailemista varten.
"Älkää vain valitko liian myöhäistä näytöstä. Olisi kovin ikävää, jos olisin jo nukkumassa, kun palaisit kotiin."

Emily vilkaisi naista ja nippaisi tuon nenää hellästi. 
"Emme, tulen kotiin niin että olet hereillä. Tai herätän sinut."

"En ole välttämättä kovin hyvällä tuulella, jos herätät minut", Lexa kiusasi leikillään. Niin varmaan. Hän ei tosiaankaan menisi nukkumaan ennen kuin Emily olisi kotona, ja jos hän jostakin kumman syystä ehtisi nukahtaa ennen naisen saapumista, hän ei suinkaan olisi kärttyinen karhu herätettynä.

Emily vain hymisi ja alkoi katsoa näytöksiä puhelimestaan. 
"hmmm... Hmm. Viideltä? Bex?"

"Käy minulle", Bex havahtui keskusteluun oman puhelimensa parista. "Hyvin aikaa liikuttaa hevoset ennen sitä ilman, että tarvitsee tulla aamuvarhaisella tallille."

"Sitä minäkin. Voin ottaa sinut kyytiin lähtiessä. Voit vaihtaa meillä vaatteet, Lexa ei pahastu kun on vielä töissä."

"Ai muulloinko teillä sitten katsotaan kieroon puolipukeissa hyppimistä?" Bex ei voinut olla virnistämättä. Lexa harkitsi hetken tökkäävänsä naista, mutta se olisi tarkoittanut, että hänen olisi pitänyt laskea irti Emilystä. Ei kiitos. Paljon parempi näin.

"Riippuu hyppijästä." Emily totesi hymyillen leveästi. 
"Sinua ehkä katsottaisiinkin."

"Tietenkin minua katsottaisiin, olen melkoinen pakkaus", Bex kiusasi leveästi virnuillen.

"Kieroon." Emily tarkensi. Hän pudisteli päätään ja hotellille nousi autosta turhan innokkaasti. 
"Nähdään huomenna!"

"Vain jos tulet niin lähelle, ettet muuten näe", Bex virnisti takaisin. Hän todellakin tarvitsisi suukapulan suurimmaksi osaksi ajasta.
"Huomiseen", autosta kaikui kuorona vastaukseksi Emilylle. Lexa painoi oven nopeasti kiinni ennen kuin Bex ehtisi huutaa enää mitään ylimääräistä ja tarttui Emilyn käteen lähtiessään suunnistamaan pitkin, reippain askelin hotellin ulko-ovelle, aulan halki ja hissin kyytiin.
"Pisin päivällinen ikinä, ajattelin ettei se koskaan lopu", Lexa mumisi ujuttaen käsiään Emilyn ympärille.

Emily heilautti muille kättään ja lähti kohti hissejä, painuen mielellään lexan kainaloon. 
"Noh! Ihan keskimittainen. Joten, mansikoita ja kermavaahtoa huonepalvelusta?"

"Se tuntui ikuisuudelta", Lexa vastasi kumartuen hipaisemaan huulillaan Emilyn suupieltä. "Kuulostaa täydelliseltä."

Punapää naurahti ja hississä hamusi Lexaa suudelmaan. Heillä oli aikaa. Aina oli aikaa suudelmalle.

Se oli ehdottomasti hyvä asenne elämään. Aina tosiaankin oli aikaa suudelmalle. Tai parille, jos Lexalta kysyttiin. Nainen veti ilomielin Emilyä lähemmäs vastatessaan suudelmaan ja hissin pysähtyessä oikeaan kerrokseen, ujutti kätensä alemmas nostaakseen Emilyn syliinsä. Hän voisi hyvin kantaa naisen hissiltä huoneen ovelle, hapuilla oven auki ja potkaista sen heidän perässään kiinni, kertaakaan suudelmaa katkaisematta. Taito se kai oli tämäkin.
"Olet niin rakas", Lexa hymisi suudelmien lomasta.

Se oli oikein hyvä taito, sellainen josta Emily todella saattoi sanoa nauttivansa. 
"Mmm, sinäkin." Emily siveli sormillaan Lexan niskaan. 
"Minä oikeasti voitin."

Hänellä oli paljon hyödyllisiä taitoja, mutta harva niistä soveltui CV:n täytteeksi. Onneksi Emily sentään keksi niille käyttöä.
"Niin voitit", nainen vastasi seuraten huulillaan polkua Emilyn leualta kaulansyrjälle. "Olet uskomaton, ja nyt koko maailma tietää sen." Hän laski varoen Emilyn alas sängylle, jotta saattoi antaa käsilleen vapauden seurata kehon kaarteita. Siitä tuntui olevan ikuisuus, kun hän oli viimeksi saanut koskettaa näin.

Emily laskeutui sängylle, hymyillen leveästi. 
"Mmm, niin." Hän veti jalkojaan hieman koukkuun, hamuamatta naista vielä lähemmäs. 
"Rakas, se huonepalvelu..."

"Huonepalvelu voi odottaa", Lexa vastasi kumartuen suutelemaan Emilyä kunnolla. "Minä en." Tai ainakaan hän ei halunnut odottaa yhtään sen kauempaa. Hänen kärsivällisyytensä oli kulutettu kovin lähelle loppua.

Hiljainen naurahdus tukahtui suudelmiin. 
"Mutta..." Hän mutisi hiljaa. 
"Olet kärsimätön." Hän veti naista lähemmäs, etsien tapaa päästä eroon tuon vaatteista.

"Olen ollut kärsivällinen jo monta päivää", Lexa vastasi vetäen valkoisen shortsipuvun selkää koristavan vetoketjun auki, jotta saattoi antaa vaatteen valua lattialle. Sormet siirtyivät hapuilemaan Emilyn kovin tiukalta näyttävän mekon vetoketjua samalla kun Lexa jatkoi nälkäisten suudelmien jakelua.
"Olisin halunnut juhlia jo torstai-iltana", hän mumisi vasten Emilyn huulia. "Tiesin, että antaisit syytä juhlaan."

Emily nosti kättään ja paljasti vetoketjun, hymähtäen tyytyväisenä. Yläosa valahti pois helposti ja mekon alta ei paljastunut ollenkaan rintaliivejä. 
"Kaikki on parempaa kun odottaa." 

"Ehdottomasti", nainen vastasi. Siihen hänellä ei ollut mitään vastaväitteitä, mutta hän oli odottanut jo aivan tarpeeksi pitkään, jos häneltä kysyttiin. Sentään hän oli saanut nukkua yönsä Emilyn vierellä, mutta sekään ei ollut tuntunut riittävän lähelle pääsemiseltä. Lexa suuteli kaulataipeen pehmeää ihoa matkallaan alemmas paljasta ihoa pitkin. Hän näykkäisi ihoa solisluulla tietäen, että mahdollinen mustelma olisi helppo kätkeä vaatteiden alle, ja antoi vasemman kätensä kohota hyväilemään toista paljaista rinnoista. Emily todella yritti tappaa hänet kun tuntui aina jättävän rintaliivit kaappiin pukiessaan päälleen kauniimpia mekkojaan.

Niihin ne eivät vain sopineet! Kukaan ei laittanut kaunista mekkoa esitelläkseen alta loistavia rintaliivien olkaimia kaikelle kansalle. Ehei. Ja jos tarkkoja oltiin, hän oli jättänyt myös alushousut pois enne lähtöä, turhia sellaiset. Mekko oli tiukka, olisi ollut rumat rajat. Hän vain huokaisi terävästi ja veti Lexaa lähemmäs itseään.

Oli kaiketi Lexan onni, ettei hän ollut tajunnut puuttuvia alushousuja aiemmin, sillä muutoin he eivät olisi ikinä selvinneet päivälliselle. Se oli jo nyt tehnyt tiukkaa.
"Luulen, että sinun on noustava seisomaan, jotta saan ujutettua mekkosi kokonaan pois päältäsi", Lexa pohti siitä huolimatta, miten painui lähemmäs Emilyn kannustamana. Ei hän suinkaan tahtonut siirtyä, jotta Emily voisi nousta seisomaan, mutta mekon tekonahkainen helma oli kovin tiukka ja ihonmyötäinen.
Ei ihme, että se oli näyttänyt niin helvetin hyvältä Emilyn päällä.

”Mmmh.” Joskus vielä hän oppisi käyttämään löysempiä, helpommin riisuttavia vaatteita. Hän kiemurteli ulos mekostaan ja hymyili Lexalle. 
”Parempi?”

"Täydellinen", Lexa henkäisi vastaukseksi ja veti hetkessä Emilyn lähelle syvää suudelmaa varten. Emily koituisi hänen kohtalokseen vielä jonakin päivänä.
"Olet niin kaunis", hän huokaisi ihaillen ja veti Emilyä mukanaan paremmin sängylle. Lexa upotti sormensa punaisiin hiuksiin ja rohkaisi naista asettumaan selälleen sängylle, jotta hän voisi todella suudella paljasta ihoa kaikkialta. Emily ansaitsi hieman palvontaa kaiken jälkeen.

Emily olisi aina myös mielellään palvonut Lexaa, mutta nainen tarjosi siihen niin kovin vähän mahdollisuuksia. 
"Mmm... Mh." Hän oli ollut sanomassa jotakin naisystävänsä kauneudesta, mutta unohti sen täysin suudelmien myötä.

Lexa olisi ollut kovin pettynyt, jos he olisivat jatkaneet syvällistä keskustelua vielä pitkään. Tai keskustelua ylipäätään. Sille oli aikansa ja paikkansa, mutta juuri nyt he juhlivat Emilyä. Sitä, miten uskomaton hänen naisystävänsä oli. Hän suuteli tiensä kaikessa rauhassa molempien rintojen kautta ratsastuksen treenaamalle vatsalle ja käytti hampaitaan sen verran, että tiesi jättävänsä haalean mustelman kalpealle lantiolle. Emily oli hänen, ja koko maailma saisi tietää jos näkisi pienen jäljen kalpealla iholla. Ajatus sai värähtämään mielihyvästä. Lexa sipaisi kruunuletiltä livenneen lyhyemmän hiuskiekuran korvansa taakse ja painoi suudelman naisen alavatsalle.
"Olet niin uskomaton", hän ihasteli kohottautuen toisen käsivartensa varaan, jotta saattoi nähdä Emilyn kasvot. "Ja mikä parasta, olet minun", hän lisäsi ääni ihmetystä täynnä. Se tuskin koskaan lakkaisi yllättämästä, vaikka nyt hän kumartuikin suutelemaan Emilyn huulia sydän onnesta voltteja heittäen.

Joku muu olisi saattanut haluta kaatua sänkyyn sen viikonlopun jälkeen. Emily kuitenkin kaipasi, janosi suorastaan läheisyyttä. Ehkä se oli se viini, mutta hän todella himoitsi huomiota juuri nyt. 
"Niin. Ihan kokonaan vain sinun." Ei kenenkään muun. 

Viiniä oli hyvä syyttää. Väliäkö sillä, mikä syy tämän takana piili. Emilyn sanat saivat Lexan hymyilemään valovoimaisesti, sydän rakkaudesta pakahtumaisillaan.
"En tahtoisi sitä mitenkään toisin", Lexa vastasi kumartuen suutelemaan Emilyä uudestaan samalla kun sormet valuivat naisen jalkojen väliin. Nopeasti hän tosin totesi, että tahtoi itse tehdä samoin, ja suuteli tiensä vatsaa pitkin alemmas. Hän nosti Emilyn jalan olkansa yli, painoi suukon sisäreidelle ja keskittyi nauttimaan jokaisesta äänestä, jonka sai Emilystä irti. Se oli ehdottomasti ollut kaiken odottamisen arvoista, siinä Emily oli ollut oikeassa.

Kädet vilahtivat nopeasti tummiin hiuksiin kun Lexa valui alemmas. Pelkästään suudelmat saivat naisen antamaan inhon aihetta huonenaapureille, jos sellaisia oli jollakin suunnalla. Emily tosin ei aikonut välittää, sillä odotus oli ollut hitaasti tappaa hänetkin. 

Huonenaapureista viis, tämä oli paljon tärkeämpää. He olivat odottaneet tätä tunteja, päiviä, tai ikuisuuden, jos Lexalta kysyttiin. Tosiasiassa tuskin viikkoa, mutta Lexan laskujen mukaan se oli melkein sama asia kuin ikuisuus. Se, että hän oli kyennyt pitämään näppinsä erossa jumalaisesta naisystävästään näinkin pitkään oli ehdottomasti jonkin sortin ennätys. Mutta nyt hänen ei enää tarvinnut, ja nainen todella otti siitä kaiken ilon irti.

Emily tukisti hiuksia tiukemmin, voihkien hiljaa. Sitten vähän kovempaakin, mutta ei sentään tällä kertaa lyönyt sängynpäätyä kuten viimeksi heidän ollessa hotellissa. 

Se yö oli täynnä miellyttäviä muistoja, joita vaalia lämmöllä, mutta Lexa oli varma, ettei tämäkään yö jäisi niiden varjoon. Hän suoristautui kaikessa rauhassa, joskin painoi siinä sivussa suudelman lantiolle, jolle pieni mustelma oli kehittymässä. Sen jälkeen oli hyvä nousta kunnolla ylös ja vetää Emily tiukkaan halaukseen.
"Nyt voit soittaa huonepalveluun", Lexa naurahti hiljaa.

Emily naurahti käheästi, tuntien miten vatsaa kipristi ja varpaita myös. Miten aina tuntuikin jaloissa asti? 
"Ai nyt? Sinä senkin..."

Oli kenties hyvä, ettei Emily pohtinut moista ääneen, sillä Lexalla olisi saattanut olla kovinkin omahyväinen vastaus tarjottavaksi.
"Nyt", nainen vahvisti naurahtaen. "Muistelen, että tahdoit käyttää minua tarjoiluastianasi."

Emily tuhisi mielenosoituksellisesti ja pyöräytti silmiään. 
"Mmm..." Hän kiemurteli Lexan kainalosta ja tassutteli huoneen puhelimen luo. Hän istui tuolille, turhaan peittelemättä itseään, vielä. 

Lexa otti ilon irti siitä, että saattoi katsella Emilyä liikkeessä ilman rihman kiertämää. Voisivatko he alkaa nudisteiksi omassa kodissaan? Miten helppoa se tekisikään niistä hetkistä, kun hänen teki lähinnä mieli kaapata Emily syliin ja kantaa makuuhuoneeseen tai tukea lähintä seinää vasten. Hän kohottautui kyynärpäidensä varaan ja katseli pää aavistuksen kallellaan Emilyä.
"Olet niin kaunis", nainen julisti hymyn kera.

Aivan liian helpoksi ja juuri siksi he eivät olleet kotona nudisteja. Ja lisäksi muut käytännön syyt. Hän laski puhelimen ja nojasi kätensä tuolin käsinojaan, hymyillen hellästi. 
"Sinäkin olet. Mielettömän kaunis."

Tylsiä syitä sellaiset, vaikka olihan siinäkin omaa hohtoaan, kun hän saattoi riisua Emilyn yhden vaatekappaleen kerrallaan.
"Sinä olet jumalainen", Lexa vastasi ja nousi kunnolla istumaan, jotta saattoi kurottaa kädellään Emilyn suuntaan. "Tule tänne sieltä. Voit nousta uudestaan kun huonepalvelu saapuu."

Emily pudisteli päätään. 
"En luota että pääsen tai päästät minua ylös." Hän totesi nauraen ja veti kylpytakkia päällensä, juoksuttaen sormet läpi punaisista hiuksistaan. 
"Jännä juttu, eikö?"

"Millieeee", Lexa inisi tyytymättömänä ja kaatui takaisin tyynyjen sekaan raskaasti huokaisten.
"Sinun uskonpuutteesi voisi olla loukkaavaa", nainen valitti kurottaen selkänsä taakse aukaisemaan rintaliivien hakaset. Vaaleat pitsiliivit päätyivät nopeasti lattialle. Noin. Paljon parempi.

Emily kietoutui nauraen siihen kylpytakkiin. 
”Voisi. Jos se ei olisi totta.”

"Mutta eihän se ole totta", nainen huomautti viattomuutta tavoitellen. "Olen aina päästänyt sinut ylös jos sille on ollut tarvetta, tai noussut itse." Paitsi silloin kerran, kun noutoruokaa oli tuotu juuri väärään aikaan, ja lähettiparka oli odottanut kymmenen minuuttia oven takana. Ainakin miespolo oli saanut tuntuvan tipin.

Emily siristi silmiään. 
”Uskoo ken tahtoo. Minä en.” Hän naurahti ja tassutti avaamaan oven. Helppo pyyntö oli nopeasti toteutettu. Kermavaahtoa, mansikoita, suklaamousseja ja kuohuvaa pieni pullo. 
”Viimeisiä sanoja kulta?”

Lexa kohottautui jälleen käsivarsiensa varaan, jotta saattoi nähdä, mitä kaikkea Emily oli tilannut.
"Rakas, riisu kylpytakkisi ja tule tänne", Lexa totesi alahuultaan purren ja ojensi kättään Emilyä kohden. Eivätkö ne olleet ihan hyvät viimeiset sanat?

”Muita?” Emily laski kaiken näppärästi yöpöydälle. Lexa olisi tämän jälkeen tahmainen ja tarvitsisi suihkun, mutta sillä ei ollut väliä. 

Heillä oli kaksikin suihkua käytettäväksi - ja kaksi sänkyä, jos oikein tarkkoja oltiin. He voisivat sotkea juuri niin paljon kuin tahtoisivat ilman huolta huomisesta.
”Tarvitsenko muita viimeisiä sanoja?” Lexa naurahti. ”Minusta nuo summasivat tilanteen aika hyvin. Ellet sitten tahdo että imartelen sinua viimeisenä tekonani.”

"Ehkä kieltämättä tämä on hyvä." Emily totesi, päästäen kylpytakon pois päältään. Hän otti yhden suuren mansikan sormiinsa ja vei ssen suuhunsa, nojautuen suutelemaan Lexaa pitkään. Kävisi se mansikoiden syöminen näinkin. 

”Sitä minäkin”, Lexa virnisti, mutta unohti nopeasti miksi edes virnuili, kun jäi sen sijaan ihailemaan Emilyä. Nainen oli aivan liian kaunis hänen järkipoloiselleen. Emilyn käsitys varsin miellyttävästä tavasta syödä mansikoita oli kerrassaan nerokas.
”Tämä on ehdottomasti uusi suosikkitapani syödä mansikoita”, nainen naurahti käheästi. Hän ei voisi koskea marjoihin koko kesänä ajattelematta tätä hetkeä.

Emily hymyili vinosti, suukottaen pisaran mansikanmehua pois Lexan huulilta. 
"Niinkö? Ehkä voimme syödä niitä näin aina kun olemme kaksin." Hän kurottautui kermäpurkin puoleen ja ravisteli metallista painepurkkia sormissaan. 

”Kuulostaa suunnitelmalta”, Lexa hymyili leveästi ja kurotti varastamaan vielä ylimääräisen suukon Emilyn huulilta. Tarvitsiko hän muka edes muuta syytä moiselle kuin sen, että tahtoi tehdä niin?

Kumpikaan ei koskaan kaivannut syytä sellaiselle. Emily päästi surutta kermavaahtoa Lexan iholle, kumartuen nuolemaan sen hyvin tarkasti pois. Eksyen vähän suutelemaan ja näykkimään rintoja siinä samalla. Mitä oivin astia.

Lexa olisi jatkossakin hyvin mielellään astia aina, kun Emilyn tekisi mieli sotata kermavaahdolla. Vaati suunnatonta luonteenlujuutta olla kiemurtelematta naisen suun alla ja vielä enemmän se, ettei hän antanut vaikerruksen sekaisen ininän karata huuliltaan. Kermavaahto tuntui kylmältä iholla siinä missä Emilyn suu oli niin kuuma, että ero oli jo itsessään riittämiin saamaan kylmät värähdykset juoksemaan pitkin selkärankaa.

Emily piirsi sillä sydämen Lexan vatsalle, suudellen sitä pois kaikessa rauhassa. Ei ollut mikään kiire enää mihinkään.

Heillä ei tosiaankaan ollut kiirettä mihinkään. Kaikki kiire oli unohtunut jo, jäänyt osaksi viikonloppua, joka kääntyisi nopeasti uudeksi viikoksi. Heillä oli loputtomiin aikaa, jos Lexalta kysyttiin. Olkoonkin, että Emilyn huulet hänen ihollaan saivat naisen kiemurtelemaan ja toivomaan, että aikaa olisi hieman vähemmän. Tai enemmän. Jos hänellä vain olisi enemmän kärsivällisyyttä, kaikki ongelmat ratkeaisivat hetkessä.
”En saa ajatuksistani kiinni”, Lexa valitti, vaikka eipä se oikeastaan suuri murhe ollut.

Emily suukotteli Lexaa, päästi lisaa kermavaahtoa tuon iholle, nappasi silloin tällöin masikan jotta jakaisi sen tuon kanssa. 
"Ssssh. Ei tarvitse." Hän totesi hiljaa, valuen hitaasti auttamaan Lexan kärsimättömyyden tuskaa.

Oli hyvä, ettei häneltä odotettu kovin suoraviivaista ajatuksenjuoksua, sillä Lexa oli melko varma, ettei maailmaan mahtunut mitään muuta kuin tämä hetki. Maailman ääriviivat olivat kutakuinkin hotellihuoneen seinissä, ja mennyt ja tuleva katosivat täysin nykyhetken varjossa. Mansikoiden makea maku muistuttaisi seuraavan vuosikymmenen tästä hetkestä.
"Millie", hän henkäisi upottaen sormensa punaisten hiusten sekaan. Hänellä oli ehdottomasti maailman uskomattomin naisystävä.

Emily oleti ettei hänen oletettu vastaavan. Hän saisi ehkä jalasta, jos nyt nousisi kysymään jotakin. Hetken kiusaus viivähti päässä, mutta hän suoristautui painamaan suukon etäisesti kermalta maistuvalle vatsalle vasta kun oli varma, että Lexan tuska olisi helpottanut, edes hieman. 

Emily oli siinä ehdottomasti oikeassa. Hän pyrki yleensä varomaan jalkojaan eikä nykimään liikaa hiuksista, mutta jos nainen olisi nyt alkanut vinoilla jotakin, hän olisi tosiaankin potkaissut tai tukistanut Emilyä. Lexa puri alahuultaan epätoivoisena, täysin tuomittuna yrityksenä olla hiljaa ja yritti olla aloillaan, vaikka hengittäminen oli kerrassaan hankalaa.
"Tule tänne", hän kähähti rintakehä yhä pinnallisten hengenvetojen tahtiin kohoillen ja koetti houkutella Emilyä kainaloonsa. Kestäisi hetken, ennenkö hän saisi ajatuksensa takaisin järjestykseen, mutta mikään ei estäisi halailemasta Emilyä sillä aikaa.

Ehkä joskus sillekin olisi paikkansa, mutta jos totta puhuttiin, he olivat käyttäytyneet miltein viikon ihmisiksi. Piti hieman antaa sääliä. Hän kävi lexan kainaloon tyytyväisenä, kiehnäisten poskea tuon ihoa vasten.