Between the stars and the sea

Tiistai 13. marraskuuta 2018, iltapäivä, New York City

Elokuvastudio ei ollut säästänyt rahaa Anastasian markkinoinnissa. Yhdysvaltojen poikki pyyhältänyt promokiertue oli rantautunut sunnuntaina New Yorkiin ja valmistautui viettämään illan fanien kansoittamassa tapahtumassa, jonka mainokset keräisivät paikalle satoja innokkaita nimikirjoitusvihkoineen, julisteineen ja valokuvineen.
Nykyään tosin suurin osa taisi olla vailla puhelinselfieitä.
Sitä ennen heitä kuitenkin odotettiin Rolling Stonesin kuvauksissa.
Aida tunsi olonsa epätodelliseksi, sekä kaikesta tapahtuneesta että olemattomien yöunien tuomasta väsymyksestä. Hän oli tottunut erikoiseen unirytmiin, mutta jetlag löi vahvana ja teki nukkumisesta vaikeaa, kun siihen oli tilaisuus. Hän tuijotti peilikuvaansa ajatuksiinsa uppoutuneena, kun maskeeraaja korosti kalpeita kissansilmiä ja laittoi kesyttömiä hiuksia valokuvaajan toivoman hengen mukaan.
Sormet hipoivat reiden alle työnnettyä puhelinta kuin toivoen, että hän olisi voinut puhua Elille.

"Aida? Huhuu?" Tiarnan kutsui ystävällisesti samalla kun napitti kiinni jo kolmatta kauluspaitaa kymmenen minuutin sisällä. Sininen oli Anastasian väri, ja lehdellä - tai kuka tarkalleen ottaen kuvien suunnittelusta vastasikin - oli visio. Vision ainoa ongelma oli se, ettei Tiarnanille tuntunut löytyvän juuri täydellisen sopivaa sinisen sävyä, joka olisi hieman eri kuin muilla heidän ryhmänsä jäsenillä, mutta silti tarpeeksi samanlainen, ettei se riitelisi muiden sävyjen kanssa. Kai siinä oli kyse värien lämmöstä tai jostakin, hän oli jo luovuttanut ymmärtämisyritystensä suhteen.
"Taidat olla kaukana täältä", hän jatkoi myötätuntoisesti hymyillen.

Aida soi Tiarnanille anteeksipyytävän, hieman hämillisen hymyn peilin kautta. Hän ei ollut koskaan tuntenut olevansa erityisen fiksu tai nokkela, ja maailman tapa viuhua ohi ja kieppua hänen ympärillään vauhdilla, jota hän ei aivan tavoittanut, sai hänen olonsa jotenkin... Orvoksi.
Viimeinen suihkaus lakkaa asetti kesyttömät, kastanjanpunaiset hiukset toivottuun, dramaattiseen visioon, ja hän sai kiivetä ylös. Sähkönsininen, kehoa imartelevasti halaava mekko lipui ja aaltoili hänen jaloissaan. Korkealle reiteen ulottuva halkio paljasti toisen jalan ja korkeakorkoisen Jimmy Choon avokkaan. Aida ei ollut elänyt maailmassa, jossa kenkäpari maksoi kevyesti kuukauden vuokran.
"Olet hyvin tyylikäs", hän sanoi Tiarnanille ja kosketti ystävällisesti miehen käsivartta, kun heitä ohjattiin kohti studion kangasta, jonka valaistusta oli säädetty edellinen tunti. Cillian ja Edison seurasivat heidän vanavedessään.

Tiarnan pudisti päätään merkiksi siitä, että Aidalla ei ollut mitään syytä näyttää niin pahoittelevalta. Hän ymmärsi kyllä, vaikka olikin jo aivan liian vanha muistamaan, miltä kaikki oli tuntunut ensimmäisellä kerralla. Tai ehkä hänessä oli vain jotakin vikaa, sillä hän oli melko varma, että vielä vuosi sitten hän olisi kyennyt palauttamaan muiston mieleensä.
Hänen myrskynharmaissa silmissään häivähti lämpö, kun heitä lähdettiin paimentamaan kohti studiota kuin hieman eksyneitä lampaita.
"Kiitos, mutta sinä olet se, joka häikäisee kaikki, Aida", hän huomautti.
"En ole varma, miksi he edes haluavat tällaisen vanhan miehen kuvan mukaan."

Aida nauroi kehräten ja puristi kevyesti Tiarnanin käsivartta. Tiarnan olisi taatusti syy, miksi hyvin moni haluaisi lehden käsiinsä. Ehkä jonain näistä päivästä hän tottuisi tähän eikä tuntisi enää olevansa kuin eksynyt pikkulapsi, jota talutettiin paikasta toiseen.
Heidät saatettiin valaistun kankaan ja kameroiden eteen, missä majesteettisuutta henkivät, lavasteena toimivat portaat odottivat. Olemukseltaan valtavaa persoonaa henkivä, italiaa assistenteilleen napakasti haukahteleva valokuvaaja viittoili heitä paikoilleen. Tummassa, hyvinistuvassa puvussa hyvin tyylikäs Edison kiersi käsivarren rennosti Aidan vyötärölle, kun he asettuivat rykelmänä portaille.

Tiarnanin oli pakko myöntää, että portaat tekivät häneen vaikutuksen. Ne kaartuivat jyrkästi ylöspäin ja loppuivat yhtäkkiä tyhjyyteen, ja näyttivät siltä, kuin joku lehden tiimin jäsenistä olisi käynyt pihistämässä ne vaivihkaa Pariisin oopperatalolta. Se tuskin oli totuus, mutta silti joku oli joutunut tulemaan hyvin aikaiseen vuoroon, jotta lavaste oli saatu paikoilleen.
Hän kipusi kuuliaisesti portaiden yllemmille askelmille, niin että Aida ja Edison saatiin asetettua juuri kuvan keskikohtaan, siihen, mihin katsojan huomio todennäköisimmin kiinnittyi ensimmäisenä.
Salamavalo välkähti hyvin kirkkaana.

Kamera oli helppo unohtaa siinä vaiheessa, kun heistä oli otettu loputon sarja vaikuttavia kuvia, joissa he katsoivat linssiä vakavahenkisenä, juhlallisena ryppäänä. Sitten oli aika pitää hauskaa.
Valokuvaajan ja ohjaajan ohjeet hiipuivat taustalle, kun he saattoivat jutella, halailla, nauraa ja vaihdella paikkoja. Anastasian soundtrack laitettiin soimaan taustalle – sävellys, joka oli saada Aidan samaan aikaan itkemään ja nauramaan, sillä se soi Anastasian ja Dimitrin karatessa yhdessä ja tanssiessa veneen kannella puhtaan onnen huipentumana.
Edison laskeutui portaiden juurelle, sieppasi Aidan käsivarsilleen ja kieputti nauravaa naista ympäri niin, että puvun sähkösininen, hohteleva helma pääsi oikeuksiinsa. Oli niin luontevaa olla yhdessä, halata, olla sylikkäin ja nauraa toisilleen, että valokuvaajan pyytäessä heitä suutelemaan, sekin vain tapahtui. Ja varsin viraaliksi menevät kuvat, etenkin se, jossa Dimitri ja Anastasia – ei, Edison ja Aida – suutelivat hymyillen, hiukset tuulesta hulmuten, teki Aidan olon oudoksi, vaikka hän ei ollut varma miksi.

Ollapa nuori ja innokas. Tiarnanin suupielet nykivät väkisinkin hymyyn kun hän katseli Aidaa ja Edisonia, joilla tuntui todella olevan hauskaa.
Aina siihen saakka, että nämä suutelivat.
Periaatteessa siinä ei olisi pitänyt olla mitään merkillistä. Kuvauksissa suudeltiin jatkuvasti, jos käsikirjoitus niin vaati. Mutta tässä suudelmassa oli jotakin niin uskomattoman spontaania, niin välitöntä, ettei hän voinut olla ajattelematta, että Elin olisi pitänyt olla siinä Aidan kanssa.
Ja sitten tunne meni ohi, kun hän muistutti itseään siitä, että tämä oli käytännössä yhtä lailla teatteria. Kamerakin oli läsnä.
Silti hän huomasi tarkkailevansa Aidan kasvoja.

Silmänräpäyksen ajan Aida kohtasi Tiarnanin katseen eikä osannut kuin kääntää omansa syyllisenä pois. Älä ole hölmö. Tämä oli vain valokuvaus, vain yksi tapa markkinoida pian ensi-iltaan tulevaa elokuvaa, joka oli ollut hänen unelmiensa täyttymys.
Hän ravisti oudon, nakertavan tunteen pois ja palautti valovoimaisen, aidon hymyn huulilleen, kun nelikkoa aseteltiin erilaisiin sommitelmiin, välillä portaille, välillä niiden juurelle, välillä vain taustakangasta vasten. Kaikki neljä yhdessä. Anastasia ja Dimitri. Dimitri ja Vladimir. Anastasia ja Nikolai. Anastasia, Dimitri ja Vladimir.
Kamera räpsyi äänekkäänä, vangitsi kunkin erityispiirteet puhutteleviin kuviin.
Salamavalo tuntui välkkyvän hänen silmissään vielä silloinkin, kun he jättivät valokeilan ja siirtyivät vaihtamaan vaatteita jatkaakseen matkaa kohti illan tapahtumaa.

Siihen mennessä, kun heidän italiaa käsillään voimakkaasti huitoen puhuva valokuvaajansa oli viimein saanut ikuistettua heidät haluamissaan muodostelmissa, jopa Tiarnanista tuntui, että salamavalojen varjokuvat välkähtelivät vielä hänen luomillaan.
"Kaikki hyvin?" hän kysyi astellessaan Aidan vierelle, ja kosketti naisen käsivartta.
"Väsyttääkö sinua?"

"Kaikki hyvin", Aida vakuutti laskien kätensä hetkeksi Tiarnanin kädelle, ennen kuin antoi puvustajan avata elegantin puvun vetoketjun selästään ja astui sen sijaan sisään omaan, polvimittaiseen mekkoonsa – joka sekin oli varsin energistä sinisen sävyä. Hän oli varsin häkeltynyt, kun Valentinon varsin arvokas iltapuku ojennettiin hänelle mukaan lahjalaatikkoon viikattuna.
Vaihdettuaan vaatteita nelikko saattoi pujottautua autoon ja ottaa suunan kohti fanien kansoittamaa tapahtumaa, jossa he viettäisivät illan keskustelemassa elokuvasta. Aida oli melko varma, että tämä oli limusiini.
Ainakin sen tilavilla takapenkeillä oli tarjoilu shampanjaa ja naposteltavaa.

Luovuttuaan sinisestä kauluspaidastaan Tiarnan käytti hetken laittamalla Tempestille viestiä varmistuakseen siitä, että naisella oli kaikki hyvin. Hän tunsi jatkuvaa huonoa omaatuntoa siitä, että oli niin kiireinen, varsinkin sen jälkeen, mitä he olivat alkumatkasta keskustelleet. Hän saattoi vain toivoa, että Stephen käyttäytyisi paremmin. Sitten hän työnsi puhelimen takaisin taskuunsa ja oli taas läsnä työtovereilleen.
"Kannattaa odottaa paikalle paljon väkeä", hän huomautti, keskittäen huomionsa Aidaan.
"Sen jälkeen, kun Suzyn show tuli ulos, internetissä ei ole muusta puhuttukaan kuin sinusta, Aida."

Aida nauroi epäuskoisena Tiarnanin sanoille ja hymyili Edisonille, joka kiersi käsivarren toverillisesti hänen hartioilleen ja veti kainaloonsa takapenkillä. Hän tunsi päänsä kevyeksi.
"Mitä tällaisissa tilaisuuksissa tapahtuu sinun kokemuksesi mukaan?" Aida kysyi Tiarnanilta ja poimi tarjoilujen joukosta mansikan toivoen, että kevyt, huimaava tunne johtui matalasta verensokerista.

Tiarnan huomasi tarkkailevansa Aidaa ja Edisonia uudella tavalla, ja pakotti itsensä lopettamaan. Hän tiesi, ettei Aida koskaan pettäisi Eliä, ja oli oikeastaan loukkaavaa edes harkita sellaista mahdollisuutta. Mutta Edisonista hän ei osannut mennä aivan yhtä varmasti takuuseen. Kai Aida sanoisi, jos kokisi miehen läheisyyden epämiellyttävänä?
Aivan varmasti.
Hän havahtui pienen viiveen jälkeen takaisin keskusteluun.
"Siellä tapaa aivan uskomattoman vilpittömiä ja omistautuneita ihmisiä - mutta se on varmaankin sinulle tuttua, kun olet ollut teatterin puolella. Joko olet ehtinyt saada fanipostia, Aida?"

"Jonkin verran", Aida vastasi ja valikoi shampanjan sijasta pullon vettä tuntien olonsa aikuiseksi. Mutta hän ei uskaltaisi humaltua. Asioita tuntui vain... Tapahtuvan.
"Sosiaalisessa mediassa lähinnä. Millaiset ovat olleet sinulle mieleenpainuvimpia faniposteja?" hän kysyi Tiarnanilta ja nojasi päänsä shampanjaa siemailevaan Edisoniin, joka silitti hänen käsivarttaan. Ainakaan 'salainen ihailija' ei ollut laittanut hetkeen viestejä.

Ehkä Tiarnan vain kuvitteli, maalaili piruja seinille. Sen täytyi johtua väsymyksestä, joka oli alkanut hiipiä hänen ylleen kuin varoittamatta. Mutta promokiertuetta oli jäljellä vielä useampi viikko, jos mukaan laskettiin kaikki se, mitä varsinaisten ensi-iltojen jälkeen tapahtuisi.
Edison oli sitä paitsi viettänyt paljon aikaa Yhdysvalloissa, ehkä hämmentävän avoin tapa koskettaa Aidaa johtui vain siitä.
Vanha mies, älä kuvittele olemattomia.
"Minun on pakko sanoa, että aivan ensimmäinen fanopostini vuosien takaa. Olin silloin esittänyt vasta ruumista Midsommerin murhissa, joten se oli aika vaikuttava kokemus. Lähettelemme edelleen joulukortteja toisillemme."

"Niinkö?" Aida nauroi ihastuneena ja siemaili vettään, pohtien oliko mikään maistunut koskaan aivan yhtä hyvältä. Päivät olivat niin kiireisiä ja niin täynnä ohjelmaa, että tuntui vaikealta löytää hetkiä istahtaa alas tai syödä.
"Millaista postia se oli?" hän kysyi limusiinin lipuessa kohti Manhattanin keskustaa, missä tapahtuma pidettäisiin. Anastasian ensi-illasta haluttiin tehdä selvästi ikimuistoinen, sillä etukäteismarkkinointiin todella panostettiin. Viikonloppuna Los Angelesissa pidettävä lehdistötilaisuus ja gaalanäytös – ensimmäinen kerta, kun hän näkisi elokuvan – olisivat ilmeisesti aikamoinen spektaakkeli.

"Se oli hyvin kaunis, käsin kirjoitettu kirje", Tiarnan vastasi, ja tunsi samaa, melkein häkeltynyttä onneaan kuin vuosia sitten, kun oli saanut kirjeen kotiosoitteeseensa - vielä silloin se oli ollut julkista tietoa. Kauniissa, vaaleanpunaisessa kuoressa saapunut, huolellisesti taitettu kirje, joka oli tuoksunut vienosti kukkaiselta. Valmistettiinkohan tuoksuvia papereita enää nykyisin?
Hän tunsi yhtäkkiä halua ottaa siitä selvää.
"Tällaisissa fanitapaamisissa vaikeinta on se, ettei aikaa millään riitä kaikille, ja niillekin, joille sitä riittää, vain rajatusti."

Ajatuskin vihlaisi hänen sydäntään. Hän oli vaikeuksissa jo stage doorilla – missä ruuhkaisena iltana oli ehkä korkeintaan 15 ihmistä, normaalisti vain kourallinen uskollisimpia faneja, sillä ei voinut vain kävellä ohi, jos joku odotti mahdollisuutta puhua hänelle.
Limusiini liukui pysähdyksiin ja heidät ohjattiin messutilan takatiloihin valmistautumaan. Ihmismassan humina kuului seinien läpi. Lehdistötilaisuuden ja haastattelun jälkeen tila olisi avoinna fanien kysymyksille ja lopulta tilalle tavata henkilökohtaisesti.
"Viime hetken vinkkejä?" Aida kysyi Tiarnanilta, kun stylisti pöyhi hänen hiuksiaan ja asetteli taipuisia suortuvia paikalleen lakalla.

Tiarnan tarkasti puhelimensa siltä varalta, että Emmieltä olisi tullut viestejä. Sitten hän keskitti huomionsa Aidaan ja hymyili tälle rohkaisevasti.
"Ole vain oma hurmaava itsesi", hän vastasi, ja kurtisti kulmiaan kun yhden stylistin kasvot ilmestyivät yhtäkkiä hänen omiensa eteen.
"Ja muista juoda vettä. Et kaipaa nestehukkaa. Minulle kävi niin muutama vuosi sitten..."
Hän yskähti, kun stylisti päätti yhtäkkiä suihkauttaa lakkaa hänen hiuksiinsa.

Jälleen Aida pohti, miten onnekas Emmie oli. Hän ei olisi voinut kuvitella parempaa miestä kuin Tiarnan herkälle, mielikuvituksessaan elävälle ystävälleen – eikä parempaa opasta kirjailijalle, jonka elämä tulisi mullistumaan lopullisesti kirjojen tullessa elokuviksi.
Hän toivoi, että kaikki oli hyvin.
Aika koitti ja heidät ohjattiin massiivisen, yleisöä tulvivan salin pienelle, pehmeästi valaistulle lavalle, johon oli asetettu riviin neljä ohjaajan tuolia haastattelijan ja juontajan viereen. Niiden juurelle oli asetettu huomaavaisesti vesipullot. Taustarippuna toimi massiivinen juliste Anastasiasta.
Aida otti paikkansa Tiarnanin ja Edison välissä ja tunsi epäuskoisen, onnellisen jännityksen nipistävän vatsaansa.

Istahtaessaan omalle paikalleen Tiarnan haki vaivihkaa Aidan katsetta, ja vilkaisi sitten kohti vesipulloa kuin sanoakseen: näetkö, minä en huijannut, muista juoda. Mutta sitten hänen oli käännettävä katseensa kohti yleisöä, ja innostuneiden katseiden kohtaaminen sai hänen silmänsä siristymään hymystä.
Ehkä hän oli sittenkin kaivannut tätä.
Heidän aikataulunsa oli tiukka, mutta sen ei annettu näkyä ulospäin. Muutaman yleisen kysymyksen jälkeen haastattelija kiinnitti huomionsa Aidaan.
"Olen melko varma, että suurin osa meistä on tähän mennessä nähnyt huikaisevan esityksesi Suzy Q:ssa. Tulevatko Anastasian kaikki kappaleet olemaan yhtä häikäiseviä?"

Kysymys sai Aidan nauramaan hyväntuulisesti kehräten.
"Luulen, että teidän täytyy käydä katsomassa elokuva ja kertoa minulle", hän vastasi ja katsahti häkeltyneenä ihmismerta, joka oli kerääntynyt kuulemaan heitä. Ilmeisen moni rukoili mahdollisuutta esittää oman kysymyksensä.
"Mitkä olivat lempikohtauksenne kuvata?" haastattelija jatkoi nelikolle, antaen puheenvuoron ensimmäisenä Tiarnanille. Muutama naisihminen eturivissä näytti olevan vinkaisemaisillaan aina miehen avatessa suunsa.

Haastattelija esitti pettynyttä siitä, ettei ensimmäinen uteluyritys ollut mennyt läpi. Jo ennen ensimmäistä haastattelua heille oli annettu tarkat ohjeet siitä, miten paljon heillä oli mistäkin aiheesta lupa puhua.
Tiarnanilla se alkoi tulla jo selkärangasta, vaikka jokainen projekti olikin tietenkin omanlaisensa.
Hänen suosikkinsa oli ehdottomasti ollut tanssiaiskohtaus, jossa hän oli päässyt kurkistamaan siihen, millaista Nikolain elämä olisi voinut olla. Jos asiat olisivat menneet toisin.
Haastattelija käänsi katseensa Aidaan.
"Oliko se sinunkin suosikkikohtauksesi?"

"Se on yksi uskomattoman kaunis kohtaus", Aida myönsi hymyillen ja sipaisi yhden punaisen suortuvan korvansa taakse.
"En todella tiedä, kuinka valita – Anastasia on ollut suosikkielokuvani pikkutytöstä ja rooliin astuminen unelmien täyttymys. Journey to the Past on yksi suosikkikappaleitani ja sen esittäminen oli upeaa. Samoin todella nautin kohtauksesta, jossa mainitsemasi kappale esitetään elokuvassa."
Edison vastasi suosikkikohtauksekseen hetken Pariisin oopperatalon portailla, jossa oli jakanut itse varsin samanlaisen sensaation Dimitrin kanssa, mikä sai Aidan nauramaan ja koskettamaan miehen poskea, kun tämä poimi hänen kätensä omaansa ja painoi prinsessan rystysille kevyen suudelman.
Seuraavaksi katsottiin teaser trailer elokuvasta, jonka jälkeen olisi tilaa muutaman fanin kysymykselle, ennen haastattelun jatkumista.

Jos Eliltä olisi kysytty, myös hänen suosikkikohtauksensa olisi ollut Pariisin oopperatalon portailla kuvattu kohtaus. Koska hän oli itse ollut osana sitä, jopa siinä määrin, että tarkkaavainen silmäpari voisi nähdä hänet kohdassa, jossa Anastasia ryntää petettynä ulos.
Fanien kysymyksiä olisi ollut enemmän kuin mille oli tilaa, ja Tiarnan tunsi jälleen valtavaa myötätuntoa niitä kohtaan, jotka eivät ehtineet saada ääntään kuuluviin.
"Onko live action versio mielestänne parempi kuin alkuperäinen piirretty?" joku halusi tietää.

"Haluan uskoa, että me haluamme kunnioittaa alkuperäistä piirrettyä", Aida vastasi ja yritti olla katsomatta Edisonia, jolla tuntui olevan paha tapa alkaa naurattaa häntä.
"Tämä elokuva on tehty rakkaudesta alkuperäiseen tarinaan." Cillian jatkoi vastauksesta lämpimällä, melkein filosofisella pohdinnalla, ennen kuin puheenvuoro siirtyi seuraavalle onnekkaalle yleisön joukossa.
"Mikä oli noloin päivänne kuvauksissa?" nuori nainen elokuvasta printatussa t-paidassa kysyi puristaen toiveikkaana mikrofonia.

Tiarnan antoi mielessään aplodit Aidalle nokkelasta vastauksesta, joka ei suoraan ottanut kantaa siihen, pitikö tämä uutta versiota parempana kuin vanhaa. Vaikka rehellisesti sanoen hän ei ollut yllättynyt, hän oli ollut jo etukäteen varma, että nainen tulisi olemaan haastatteluissa luonnonlahjakkuus.
Kysymys sai Tiarnanin nauramaan vilpittömän ilahtuneena.
"Pelkään, etten osaa erotella nolointa päivää, taisin tehdä itsestäni naurettavan pitkin kuvauksia", hän myönsi.
"Kalvosinnappien jumittuminen viiksiin oli melkoinen rimanalitus. Voitte kuvitella, miksi minulla ei ole niitä viiksiä enää."

Tiarnanin vastaus sai Aidan kehräämään naurusta ja kätkemään suunsa hetkeksi kätensä taakse. Se taisi olla peruja äidin tavasta paheksua isoa hymyä, jota oli myöhemmin luonnehdittu valovoimaiseksi.
Cillian paljasti tarinan kerrasta, jona kompastui kenkiinsä ja kieri alas lavasteiden portaita – onneksi murtamatta mitään.
"Minä taisin nolata itseni joka kerta, kun lauloin tai tanssin Aidan läsnäollessa", Edison irvisti hieraisten kasvojaan ja Aida puristi miehen käsivartta kikattaen.
"En voi todellakaan väittää olevani suuri hevosnainen, sillä ratsastin ensimmäistä kertaa tätä elokuvaa kuvattaessa. Se taisi olla selvää myös kaikille kuvauspaikalla, koska ratsuni kiikutti minua kuin rukkasta ja lopulta minulla piti olla taluttaja suurimman osan ajasta", Aida lisäsi lopuksi kätkien kasvot hetkeksi käsiinsä, ennen kuin yhtyi yleisön nauruun.

Aidalla oli hyvin tarttuva nauru, ja Tiarnan oli melko varma, ettei yleisön joukossa ollut ainuttakaan henkilöä, joka ei olisi tuntenut vähintään nykäisyä suupielissään.
Heillä ainakin oli hauskaa lavalla.
"Sinä ratsastit oikein hienosti", hän vakuutti lohduttavasti ja kosketti Aidan käsivartta.
"Pysyit selässä enemmän kuin putosit."
Mutta valitettavasti he eivät voineet pysähtyä yhteen kysymykseen kovinkaan pitkäksi ajaksi.
"Mikä oli elokuvan tekemisessä vaikeinta? Jokin tietty kohtaus, tai muuten vain", halusi tietää eräs nuori nainen, jonka hiusten punainen sävy oli hyvin samanlainen kuin heidän Anastasiansa, tosin todennäköisesti värjätty.

Aida katsahti kysyvästi kanssanäyttelijöitään pohtiessaan vastausta haastavaan kysymykseen. Cillian, jolla oli takanaan lähes kolme vuosikymmentä aktiivista uraa, tarttui palloon ensimmäisenä ja antoi hänelle lisähetken miettiä. Hän ei voisi vastata, että vaikeinta oli tarinan sirpaleisuus tai se, että usein hän tuntui vain sanovan tai tekevän asioita kameran edessä sen sijaan, että todella saisi elää roolia ja vuorovaikuttaa toisen näyttelijän kanssa.
"Jos omapäisiä ratsuja ei lasketa... Minulla oli kohtuuttomia hankaluuksia kohtausten kanssa, joissa Anastasia läimäisee Dimitriä", Aida tunnusti lopulta ja sai Edisonin hykertämään naurusta vierellään.

Edison-parka. Tiarnanin kasvoilla häivähti myötätuntoinen irvistys. Hän oli saanut itsekin joskus avokämmenestä varsin kipeästi, niin että mustelma oli pitänyt meikata piiloon, jotta kuvauksia voitiin jatkaa.
Hänen vastanäyttelijänsä oli tosin ollut hyvin pahoillaan.
Oli sydäntäsärkevää, kun juontaja ilmoitti, että heillä oli aikaa enää viimeiselle kysymykselle, ennen kuin ohjelma jatkuisi eteenpäin.
"Kuka on suosikkiprinsessanne?" halusi eräs nuori mies tietää.

'Jos Anastasiaa ei lasketa' taisi olla fraasi, jolla jokaista elokuvan näyttelijää velvoitettiin aloittamaan vastaava vastaus. Aidan kohdalla se tosin oli totta, sillä Anastasia oli hänen suosikkielokuvansa. Se oli vienyt hänen sydämensä jo vuonna 1997 eikä koskaan antanut sitä takaisin.
"Belle, Kaunottaresta ja Hirviöstä, ehdottomasti", Aida totesi. Se oli toinen hänen suosikkitarinoistaan ja -elokuvistaan, ja kirjoja rakastava, suurisieluinen sankaritar oli aina tuonut hänen mieleensä kirjailevan ystävänsä. Hän katsahti kysyvästi Tiarnania, antaakseen miehen vastata, ennen kuin ilta jatkuisi.

Jos Anastasiaa ei laskettu, Tiarnankin lisäsi mielessään.
"Minäkin olen aina pitänyt Bellestä", hän myönsi, hymy myrskysilmiä siristäen. Kirjoja rakastava prinsessa toi hänenkin mieleensä erään hyvin rakkaan. Hän jatkoi, madaltaen ääntään juuri sopivasti, niin että se kuulosti melkein yksityiseltä tunnustukselta.
"Olin häneen melko ihastunut koko yksitoistavuotiaan sydämestäni."
Ja sitten yleisökysymysten aika oli ohi, ja ohjelma jatkui. He saisivat kantaa sitä taas jonkin aikaa kolmen miehen kesken, sillä Aidan olisi varmasti valmistauduttava esitykseen.

Onneksi loppuillasta oli varattu aikaa sille, että he voisivat tavata faneja – tai ihmisiä, jotka toivottavasti olisivat edelleen faneja elokuvan nähtyään – kasvotusten ja vaihtaa muutaman sanan näiden kanssa. Se oli aina ollut osa, jota Aida rakasti teatterissa: oikea yhteys ja vuorovaikutus katsojien kanssa, melkein intiimi kontakti ihmisten kanssa, jotka halusivat odottaa stage doorilla esityksen jälkeen.
Toki siinä oli riskinsä, että joku heittäytyi turhan intiimiksi, hän pohti muistaessaan alusvaatteet ja karmivat viestit.
Tänään hän esittäisi paikalle kerääntyneille katsojille Journey to the Pastin, joka oli aina ollut hänen suosikkikappaleensa alkuperäisessä piirretyssä.

Haastattelu jatkui, ja tarkoista, elokuvan kuvaamiseen liittyvistä kysymyksistä päätellen tuotantoyhtiö oli todella tehnyt parhaansa, jotta heidän vastauksensa antaisivat mahdollisimman innostavan kuvan tulossa olevasta elokuvasta. Useammin kuin kerran he joutuivat käyttämään kuuluisaa "käykää katsomassa elokuva niin tiedätte" -vastausta.
Tiarnan oli aina nauttinut enemmän ylesön edessä tehtävistä haastatteluista kuin yksittäisen haastattelijan kanssa työskentelystä suljettujen ovien takana. Ehkä siinä oli pieni ripaus sitä samaa taikaa, jonka saattoi tuntea teatterissa.
Ehkä hän voisi palata lavoille sitten, kun olisi liian ryppyinen valkokankaalle.
Ja sitten olikin Aidan vuoro hurmata jälleen yleisö äänellään. Heidän oma seireeninsä.

Kun he pääsivät jalkautumaan yleisön joukkoon, Aida tunsi onnellisen, häkeltyneen euforian virtaavan suonissaan. Hän oli kokeillut silloin tällöin Emmien tekniikkaa nipistellä käsivarsiaan nähdäkseen oliko hereillä, mutta se ei tuottanut tulosta. Ehkä tämä todella oli hänen elämänsä.
He saivat asettua saliin turvamiestensä kanssa ja fanit virtasivat ohi ojentaen mitä erikoisimpia esineitä nimikirjoitettavaksi.

Faneja oli paljon.
Ja Tiarnan oli melko varma, että heitä tulisi olemaan vielä paljon lisää, kunhan Anastasia olisi ulkona. Aida oli jo nyt onnistunut hurmaamaan ihmiset, eikä hänellä ollut epäilystäkään, etteikö tämän karisma olisi riittänyt loistamaan myös valkokankaalta.
Aika, joka heillä oli yksittäiselle fanille, oli harmillisen lyhyt, sillä jonot kiemursivat pitkinä. Jossain kohtaa Tiarnan siirsi vihjaillen vesipulloa lähemmäs Aidaa.

Aida vastasi hymyllä ja otti pitkän siemaisun, ennen kuin jatkoi nimensä huiskaisua vihkoihin, julisteisiin, valokuviin ja vaatteisiin.
"Haluatko sinäkin?" hän kysyi Tiarnanilta ojentaen vesipulloa kutsuen, kun kirjoitti nimeään innokkaan fanin t-paidan selkämykseen. Ajanpuutteen tähden selfiet eivät olleet sallittuja kuin harvoille, jotka olivat voittaneet erityisen VIP-lipun somekilpailusta. Tai kenties vain ostaneet sellaisen itselleen. VIP-vieraat saisivat myös pidemmän tovin näyttelijöiden tykönä, melkein kuin kaksinkeskisen tapaamisen.

Tiarnan väläytti Aidalle tyytyväisenä hymyn. Älä toista minun virheitäni. Nestehukka kesken tiukka-aikatauluisen kiertueen oli ollut kokemus, jollaista hän ei soisi kenenkään joutuvan kokemaan. Hän otti vesipullon kiittäen vastaan ja otti siemauksen, ennen kuin palautti huomionsa takaisin nimikirjoitusta pyytävään faniin, joka vielä ennen Aidan luo siirtymistään pyysi häntä kertomaan terveisiä Tempestille.
Toivottavasti naisella oli kaikki hyvin, Tiarnan pohti, ja taisteli vastaan halua tarkistaa puhelimensa samaan aikaan, kun Aidan kohdalle pysähtynyt fani kertoi, kuinka Remember oli saanut hänet itkemään ja ymmärtämään, ettei menneisyys määritellyt ihmistä.

Aida tunsi itsekin liikuttuvansa, kun hän kohtasi vilpittömiä ihmisiä, joita jokin hänen esityksissään oli puhutellut. Musiikki oli varmasti ihmiskunnan suurimpia voimavaroja. Keskustelut VIP-passit lunastaneiden fanien kanssa olivat uskomattoman antoisia ja saivat hänet toivomaan entistä hartaammin, ettei elokuva tuottaisi pettymystä.
Hän oli edelleen onnesta häkeltynyt, kun aika oli lopulta loppu ja heidän tuli palata hotellilleen. Seuraavana iltana he lentäisivät takaisin Los Angelesiin ja valmistautuisivat lehdistöviikonlopun spektaakkeliin. He myös näkisivät Anastasian ensimmäistä kertaa. Ajatuskin sai hänen vatsansa nipistämään.
"Nuku hyvin", hän toivotti lämpimästi Tiarnanille, kun jatkoi Ritz-Carltonin käytävää eteenpäin kohti omaa huonettaan, Edison vanavedessään.

"Sinä myös. Muista tilata itsellesi jotakin iltapalaa huonepalvelusta", Tiarnan huolehti, kun sovitti avainkorttiaan hotellihuoneensa oveen.
"Nähdään aamulla!"
Hotellihuone tuntui hyvin hiljaiselta, kun hän sulki oven perässään. Osa hänestä melkein odotti, että Emmie olisi loikoillut sängyssä läppäri sylissään, tai nauttinut pitkästä, lämpimästä kylvystä ammeessa.
Mutta Emmie oli kokonaan toisessa kaupungissa. Ainakaan tällä kertaa heidän välissään ei ollut valtamerta.
Tiarnan pysähtyi poimimaan itselleen vesipullon minibaarista ja istahti sitten sängyn laidalle, kaivaen puhelimen taskustaan. Hän harkitsi hetken pelkän viestin laittamista, mutta valikoi sitten kuitenkin vaimonsa numeron ja nosti puhelimen korvalleen.

*

Huono, huono vaimo, Tempest moitti itseään huomatessaan pitkän päivän päätteeksi, että Tiarnan oli jälleen huomioinut häntä viesteillä eikä hän ollut edes katsonut puhelintaan. Hän valui istumaan sängyn viereen ja polkaisi korkokengät jaloistaan, jalkapohjat kivistäen.
Ikkunoiden takana pimeys vei kaupunkia kohti yötä. Väsymys tuntui melkein elävältä olennolta, joka raahasi häntä kohti lattiaa. Hän siveli hajamielisesti sormellaan hävettävän yksipuolista viestiketjua, huono omatunto vatsaa jäytäen ja pyyhkäisi uupumuksen kyyneliä poskiltaan. Kun puhelin alkoi varoituksetta soida, hän hätkähti niin, että se kolahti lattialle.
Tempest pyyhkäisi poskiaan ja kokosi itsensä syvän hengenvedon aikana, ennen kuin nosti puhelimen korvalleen.
"Hei", hän tervehti loihtien ääneensä hymyä, "kuinka sinun päiväsi on mennyt?"

Hetken Tiarnan ehti pelätä, ettei Tempest vastaisikaan. Vaikka ehkä se olisi ollut hyvä asia, ehkä hänen varmasti uupunut vaimoparkansa olisi päässyt kerrankin ajoissa nukkumaan.
Silti hän oli iloinen kuullessaan Tempestin äänen.
"Hei, rakas", hän tervehti, ääni koko päivän kestäneen puhumisen karhentamana.
"Enhän herättänyt sinua? Täällä on kaikki hyvin."

"Et, tulin juuri hotellille", Tempest vastasi ja koukisti jalkojaan niin, että saattoi hieroa toisella kädellä jalkapohjiaan. Kuuma kylpy olisi ollut ihana, mutta hän oli melko varma, että nukahtaisi ammeeseen. Luultavasti olisi parempi käydä suoraan nukkumaan.
"Millainen sinun päiväsi on ollut?" hän yritti uudelleen ja ponnisti jaloilleen, jotta saattoi kiivetä jättiläismäiseltä ja yksinäiseltä tuntuvalle sängylle.

Se sai Tiarnanin kulmat kurtistumaan hieman. Oli hyvin myöhä.
"Hyvin", hän vastasi, ja yritti karkottaa huolen äänestään.
"Tapasimme tänään faneja. Mistä tuli mieleen, että yksi lähetti sinulle terveisiä."
Hänen suupielissään häivähti hymy.
"Kuinka sinun päiväsi on sujunut, rakas? Ikävöin sinua."

Tempest painoi käden suulleen estääkseen itkua kuulumasta miehelle. Minäkin ikävöin sinua. Niin paljon, että sattuu. Los Angeles ei ollut hänen paikkansa: hän tunsi olevansa täällä niin yksin, kirjaimellisesti kuin kala kuivalla maalla.
"Minäkin sinua", hän sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen yrittäen olla kuulostamatta tukahtuneelta.
"Täysi päivä. Mutta sain viettää aikaa elokuvan kuvauksissa", hän jatkoi arvellen parhaaksi olla mainitsematta tärisyttävästä kohtaamisesta paparazzien kanssa.
"Mitä te teette huomenna?"

Tiarnan oli erottavinaan jotakin Tempestin äänessä. Ehkä se oli vain väsymystä, mutta hän ei onnistunut karkottamaan tunnetta siitä, ettei kaikki ehkä ollut hyvin.
"Oliko mukavaa?" hän kysyi, samalla kun juoksutti sormet läpi tummista hiukisistaan.
"Meillä on vielä pari haastattelua ja yhdet kuvaukset, Aidalla ja Edisonilla taitaa olla enemmänkin työtä. Lennämme takaisin Los Angelesiin illasta, saatan ehtiä takaisin hotellille jo ennen sinua."
Valitettavasti.
"Kuinka Stephenin kanssa on sujunut?"

Tempest halasi tyynyn syliinsä ja käpertyi keräksi sängyn keskelle. Tiarnanin näkeminen tuntui ajatuksena suunnattoman helpottavalta.
"Ihan mukavaa", hän vastasi pyyhkäisten pisamaista poskeaan, jolle väsymys halusi vyöryttää lisää kyyneliä. Elokuvan kuvauksia oli ihanaa seurata, ja hän tunsi olonsa uskomattoman imarelluksi, sillä hänen mielipiteensä todella haluttiin kaikesta: lavasteista, puvuista, käsikirjoituksesta, kuvausvalinnoista, hahmojen tulkinnoista.
"Hän on käyttänyt hyödyksi aikani täällä. Olen yrittänyt löytää sopivaa hetkeä puhua hänen kanssaan irtisanomisesta."

Tiarnan oli onnellinen siitä, että vajaan vuorokauden kuluttua hän olisi taas Tempestin luona. Mutta silti hän olisi tuntenut olonsa rauhallisemmaksi, jos tämä olisi ollut losangelesilaisen hotellin sijaan kotona heidän kissojensa luona. Hän tiesi, tai ainakin uskoi, että pienet rakkaat olisivat pitäneet kuningattarestaan huolta.
Tiarnan unohtui katselemaan ikkunalasista heijastuvaa kuvajaistaan, kulmat huolestuneessa kurtistuksessa.
"Onko hän edelleen puhunut sinulle yhtä jyrkästi?"

Tempest liikahti ahdistuneena ja nakersi peukalonsyrjäänsä.
"Se on vain tapa, jolla hän on aina puhunut minulle", hän vastasi. Eikä se varmasti ollut tapa, jolla managerin olisi pitänyt puhua hänelle. Ehkei se ollut tapa, jolla kenenkään pitäisi.
"Katson, jos löytäisin huomenna sopivan hetken puhua hänen kanssaan." Ajatuskin sai hänen vatsansa kouristamaan niin, että huone keinahti.
"Kuinka sinä jaksat? Sinulla on ollut pitkiä, täysiä päiviä."

Ikkunasta heijastuvan peilikuvan kulmat kurtistuivat niin, että tuttu juova ilmestyi niiden väliin. Mutta hän ei halunnut alkaa inttää asiasta nyt, kun ei voinut samalla olla paikalla lohduttamassa vaimoaan. Ja Tempest oli todennut, että tekisi asialle jotakin. Sen pitäisi riittää.
"Hyvä", hän sen sijaan totesi, ja hieraisi kasvojaan. Pitkän päivän tuoma väsymys alkoi tuntua painona raajoissa.
"Olisin paljon mieluummin siellä sinun luonasi", hän myönsi, hellää karheutta äänessään.
"Vaikka fanien tapaaminen onkin ollut mukavaa. Saitko kissavahdin lähettämän videon?"

"Sain", Tempest vastasi ja tunsi ikävän vihlaisun ajatellessaan pieniä rakkaitaan, jotka viihdyttivät kissavahtia musisoinnillaan. Romanalla oli valtavasti painokasta asiaa.
"Näemme toivottavasti huomenna", hän sanoi hieraisten väsyneitä kasvojaan ja pohti, voisiko vain ryömiä peiton alle. Ehkä kiemurrella ulos kalliista designer-mekosta, jonka oli saanut stylistiltaan päivän tapaamisia varten.
"Nuku hyvin, Tiarnan."

"Yritän ehtiä hotellille ennen sinua", Tiarnan vastasi haikeaa hymyä äänessään. Ehkä hän voisi olla vastassa vaimoaan, ja tilata heille valmiiksi illallisen. Tai laittaa rentouttavan kylvyn. Voisi tosin olla, että Em olisi väsynyt, ja haluaisi vain ryömiä peiton alle nukkumaan.
Silloinkin hän voisi vetää naisen kainaloonsa ja pidellä tätä lähellään.
"Nuku sinäkin hyvin, rakas. Nähdään huomenna."

* * *

Keskiviikko 14. marraskuuta 2018, ilta, Four Seasons Hotel, Los Angeles

Ylellisen sviitin harmonia oli sirpaleina. Käytävälle kuuluva riita oli niin ruma, että Tempest tunsi taipuvansa kaksinkerroin Stephenin raivon edessä. Kuinka sanat saattoivat olla niin julmia? Miehen viha oli punaista ja sai kädet puristumaan nyrkkeihin. Stephenillä oli aina ollut lahja pukea sanoiksi hänen pahimmat pelkonsa.
En halua sinua enää managerikseni.
Stephen oli niin lähellä, että sylkeä pärskähti hänen kasvoilleen kahlitessaan hänet käsivarsista otteeseensa.
"Sinä olet minulle velkaa kaiken! Sinä olet siinä, koska minä loin sinut. Olen raatanut selkä limassa, raahannut sinua kädestä menestykseen, ja nyt kun se vaiva on maksamassa itsensä takaisin, ajattelit vain jättää minut ulkopuolelle? Kuvittelitko, että Tiarnan kannattelisi sinua nyt? Hän tulee pian samaan johtopäätökseen kuin minä, usko pois", mies rähähti ravistellen häntä rajusti. Tempest riuhtaisi itsensä irti.
"Minä en ole sinulle velkaa mitään! Joka askeleella olet lyönyt minut alas ja muistuttanut, etten koskaan tulisi olemaan tarpeeksi hyvä. Minä olen tässä sinusta huolimatta."
Läimäisy kajahti käytävässä saakka. Tähdet tanssivat hänen silmissään. Ja Stephen oli siinä.
Päiväpeitto ja koristetyynyt valuivat myttynä sängyltä, kun hän rimpuili miestä vastaan. He kierähtivät sängyltä lattialle.
"Sinä kiittämätön narttu", mies murisi lukiten hänet alleen ja kiersi armottomat sormet lujemmin naisen kaulan ympärille. Tempest hapuili järkähtämättömiä käsiä turhaan ja tunsi paniikin nostavan päätään, kun maailma alkoi pimetä hänen silmissään.

Viime hetkellä lento oli myöhästynyt, ja Tiarnan oli melko varma, että Tempest oli ehtinyt hotellihuoneeseen sittenkin ennen häntä. Se oli vain hyvä asia, hän oli varma, että hänen vaimonsa kaipasi lepoa pitkäksi venähtäneiden päivien jälkeen. Siinä, missä hän itse tunsi yleensä lähinnä fyysistä väsymystä pitkien päivien jälkeen, Tempest tuntui usein olevan rikki myös sielultaan. Kissojen olisi pitänyt päästä lohduttamaan kuningatartaan.
Hissin pysähtyessä oikean kerroksen kohdalla Tiarnan vilkaisi hempeän vaaleanpunaista pionikimppua varmistuakseen siitä, että kukat olivat edelleen moitteettomassa järjestyksessä. Hän ehti ottaa muutaman askeleen ennen kuin aavisti, että jokin oli vialla.
Taas riitelyä.
Ehkä hänen olisi pitänyt harkita oven ulkopuolella odottamista, mutta ajatus ei käynyt hänen mielessäkään kun hän lähti harppomaan käytävää pitkin. Hän kirosi itsekseen, kun kortinlukija väläytti ensin punaista merkkivaloa, ja tempaisi oven sitten auki vauhdilla, kun lukko viimein avautui.
Jokin oli pahasti vialla.
"Hei!" Tiarnan ärähti, eikä ehtinyt jäädä miettimään ampaistessaan sängyn luo, sydän kuvottavan pelon vallassa pamppaillen. Hän yritti tarttua Stepheniä niskasta, tai kauluksesta, tai mistä tahansa saisikaan otteen ja kiskoa miehen kauemmas.

Käsien ote lipesi lopulta Tiarnanin vetäessä Stepheniä kauemmas. Tempest putosi takaisin lattialle valuneiden petivaatteiden myttyyn, ajelehtien hetken tiedottomuuden rajamailla.
Stephenin rintakehästä nousi melkein eläimellinen murina ja helmenharmaaseen, tyyliteltyyn pukuun pukeutunut manageri – tai entinen manageri – yritti iskeä nyrkkinsä nyt Tiarnanin kasvoihin.
Tempest veti rahisten henkeä ja yski kipeästi, kierähtäen kyljelleen. Silmissä välkkyi punaisia tähtiä ja huone keinui. Yskä oli niin raju, että se oli saada hänet yökkimään. Toinen poski tuntui olevan tulessa. Päänsärky jyskytti ohimolla ja alkukantainen hätä sai hänet haparoimaan itsensä istumaan ja ja perääntymään lattialla kauemmas.
"Pysy erossa tästä!" Stephen karjaisi käyden toisen miehen päälle.

Nyrkki heilahti odottamatta ja osui. Tiarnan ei ollut aivan varma, kuinka pahasti, vaikka maistoikin nopeasti veren rautaisen maun suussaan. Hän oli liian huolissaan vaimostaan edes huomatakseen kipua.
Stephen oli mennyt lopullisesti sekaisin.
"Lopeta nyt, helvetti!" Tiarnan ärähti, ja yritti saada napattua Stephenin otteeseensa, niin ettei mies pääsisi enää Emmien kimppuun.
Hyvä luoja, anna Emmien olla kunnossa...

"Tämä on sinun ideasi, eikö olekin?" Stephen murisi ja kamppaili Tiarnanin otetta vastaan, yrittäen osua uudelleen nyrkillään.
"Pysy erossa meidän väleistämme, jumalauta!" Mies oli varma, että Tiarnan oli se, joka oli istuttanut ajatuksen Tempestin päähän ja maksanut hänelle ensin naisystävän ja nyt elannonkin.
Tempest hapuili otteen yöpöydästä painaen selkänsä seinää vasten ja veti itsensä jaloilleen, huone silmissä keinuen.
"Ulos", hän vaati ääni karheana ja kipeänä. Seuraava muistutti leijonamaista karjaisua.
"Ulos!"

Tällä kertaa Tiarnan väisti. Hän ei sanonut mitään, tavoitteli vain edelleen otetta Stephenin niskasta tai käsivarsista, jotta voisi taluttaa tämän ulos huoneesta. Millään muulla ei ollut juuri nyt väliä kuin sillä, että hän saisi oven raivohullulta vaikuttavan miehen ja vaimonsa väliin.
Kuullessaan Tempestin äänen hän olisi voinut itkeä ilosta. Ainakin nainen oli riittävän kunnossa puhuakseen. Kipeä huoli ei silti helpottanut, ja sai hänen kehonsa tuntumaan vahvemmalta kuin se olikaan.
"Ulos nyt, jumalauta", hän ärähti.

Stephen ei halunnut lähteä. Tiarnanin ote kuitenkin kampesi raivoisia syytöksiä syytävän miehen kohti sviitin ovea.
"Sinä maksat tästä vielä, kuulitko? Kuulitko jumalauta!" Stephen rähisi ja sylki, yrittäen riuhtoa itseään irti Tiarnanin otteesta siinä merkittävästi onnistumatta.
"Sinä tekopyhä paskiainen! Sekaannut varattuun naiseen. Viet mieheltä elannon. Paskiainen!" Mies reuhtoi ja yritti hutkia toista miestä, mutta lopulta joutui alistumaan kohtaloonsa ja kompuroi ulos ovesta.

Jokin iskuista osui kipeästi kylkeen ja sai Tiarnanin ähkäisemään, mutta hän ei antanut sen vaikuttaa päättäväisyyteen, jolla hän raahasi Stepheniä kohti ovea.
Mies oli satuttanut Tempestiä.
Viha sai hänen verensä virtaamaan polttelevana, kun hän sysäsi miehen käytävään ja asettui oven tukkeeksi niin, ettei tällä ollut mitään mahdollisuutta päästä takaisin huoneeseen.
"Jätä hänet rauhaan, Stephen", hän ärähti, ääni täynnä pidäteltyä raivoa.

"Sinä maksat vielä", Stephen murisi madellessaan luimien hissejä kohti, tappioonsa alistuen ja olkapäät jäykkinä. Jossain oli viskipullo hänen nimellään, joka voisi hukuttaa sekä raivon että häpeän.
Sillä välin Tempest istui myllätyn sängyn laidalle, kiertäen sormensa lakanan ympärille ja puristaen silmänsä kiinni kuin saadakseen pahoinvoinnin tasaantumaan. Toinen puoli kasvoista sykki poltellen ja Stephenin ote piirtyi punaisina kädenjälkinä hänen kaulalleen.
Sinä typerys. Hänen olisi pitänyt laittaa Stephenille viestiä, kun heillä oli valtameri välissään.

Tiarnan huomasi hengittävänsä nopeammin, sydän hakkasi kuin urheilusuorituksen jäljiltä. Veri oli valunut osumaa ottaneesta huulesta leualle ja sai suun maistumaan rautaiselta.
Tempest.
Hän kiskaisi oven kiinni ja käännähti kannoillaan harppoakseen makuuhuoneeseen.
"Em?" hän kutsui, ääni huolesta värähtäen.
"Rakas, sattuuko sinuun?"
Hän seisahtui vuoteen vierelle ja kyykistyi vaimonsa eteen tämän käteen tarttuen, myrskysilmien katse pisamaisia kasvoja tutkien.
Punaiset jäljet saivat hänet voimaan pahoin.

Kosketus sai Tempestin hätkähtämään rajusti ja melkein kavahtamaan kauemmas miehestä, ennen kuin hän avasi silmänsä. Sydän hakkasi rajuna. Hetken hän oli tainnut todella luulla kuolevansa.
Tällä kertaa ei oman kätensä kautta.
"Sinä vuodat verta", hän sanoi karheasti, kun rekisteröi, miksi Tiarnan näytti niin kauhistuttavalta. Hän vilkaisi ympärilleen, toinen silmä sirrillään iskun poltellessa kasvoja ja kurotti yöpöydältä nenäliinan, jolla saattoi yrittää putsata miehen kasvoja.

Tiarnanin sydän särkyi, kun Tempest kavahti kauemmas. Voi hyvä luoja, mitä Stephen oli tehnyt hänen vaimolleen? Mitä olisi tapahtunut, jos heidän lentonsa olisi ollut vielä hieman enemmän myöhässä?
"Em, ei mitään hätää, minä tässä", hän vetosi pehmeästi ja tutki vaimonsa kasvoja. Toinen puoli kasvoista näytti kipeältä.
"Mitä?" hän kysyi häkeltyneenä ja kurtisti sitten kulmiaan.
"Ei sen väliä. Em, mihin sinua sattuu?"

Tempest tuijotti Tiarnania hetken. Totta kai sillä oli väliä. Stephen oli satuttanut Tiarnania niin, että mies vuosi verta. Kultaiset silmät pehmenivät vainotusta vauhkoudesta myötätuntoon ja Tempest pyyhki miehen leukaa varovasti.
"Sattuuko sinua?" hän vetosi takaisin, taputellen hellävaraisesti veristä leukaa ja huulta.
Raivo Stepheniä kohtaan poltti. Kuinka mies kehtasi koskea Tiarnaniin?

"Mitä?" Tiarnan toisti uudelleen ja pudisti hieman päätään. Tuntui, kuin hän olisi jollakin merkillisellä tavalla menettänyt kykynsä ymmärtää puhetta.
"Ei, ei satu. Em, mitä tapahtui?"
Hän kohoattautui varovasti seisomaan ja painoi kätensä hellästi vaimonsa leualle, niin että voisi tarkastella kaulan ja kasvojen jälkiä.
Hyvä luoja.
"Rakas, ole kiltti ja kerro minulle, sattuuko sinuun. Pystytkö hengittämään normaalisti?"

Kosketus sai hänet sävähtämään kauemmas.
"Olen kunnossa", Tempest vastasi käheästi, rauhoitellen. Henki kulki ja hän oli tajuissaan. Hänen olisi tehnyt mieli huoltaa Tiarnanin rakkaita, rakkaita kasvoja paremmin.
"Irtisanoin Stephenin." Tosin se varmaan oli ilmiselvää tapahtumien perusteella.

Tiarnan ei ollut täysin vakuuttunut.
"Se on hyvä", hän totesi käheästi ja hieraisi kasvojaan, ja hätkähti, kun se teki kipeää. Hänen pitäisi soittaa huonepalveluun ja pyytää jäitä, ja hänen pitäisi ehkä pyytää samalla lääkäriä käymään katsomassa hänen vaimoaan, mutta pelko, jota hän ei itsekään ollut tajunnut, teki hänen jaloistaan huterat.
Hän valahti istumaan sängyn reunalle ja veti Tempestin halaukseen.
"Luoja miten säikähdin..."

Jokin alkukantainen vaisto hänessä sai naisen jännittymään kosketuksesta. Koko keho tuntui kireältä ja levottomalta. Näköjään rajut otteet käsivarsista kirjoivat olkavarret kehittyvillä mustelmilla.
Mutta Tempest kiersi käsivartensa Tiarnanin ympärille vakuuttaakseen, ettei pahastunut halausta.
"Olen pahoillani", hän vastasi ääni miehen paidan vaimentamana. Milloin hän oppisi olemaan säikyttelemättä rakkaintaan?
"Sattuuko sinuun kovin?"

Tiarnan ehti huomata jännittymisen ja se särki hänen sydäntään niin, että silmät kostuivat varoittamatta.
"Em, minä olen pahoillani", hän vetosi ääni pidätellystä itkusta käheänä.
Hänen vaimolleen olisi voinut käydä pahasti. Todella pahasti. Stephen oli niin paljon voimakkaampi, kuin pienikokoinen, hento nainen.
"Niin kauhean pahoillani..."
Kyyneleet tulvahtivat silmistä poskille.

Itku sai Tempestin vetäytymään kauemmas, jotta saattoi nähdä Tiarnanin kasvot. Hätä sai sydämen hakkaamaan kovemmin. Tiarnanin itku oli särkeä hänen sydämensä joka kerta.
"Rakas", hän vetosi käheästi, tutkien miehen kasvoja levottomin silmin ja hapuili yöpöydältä toisen nenäliinan, jolla saattoi painella hellästi kyynelien kastelemia poskia.
"Mikä sinun on? Ei sinun tarvitse olla pahoillasi mistään."

Jäitä. He tarvitsivat jäitä Tempestin kasvoille, Tiarnan muistutti itseään.
"Stephen satutti sinua", hän vetosi, ja kohotti toisen kätensä Tempestin terveelle poskelle.
Se helvetin paskiainen oli satuttanut hänen vaimoaan.
Ajatus oli repiä Tiarnanin rikki.
Hän pyyhkäisi rajusti silmiään.
"Tarvitset jäitä..."

"Hän satutti sinuakin", Tempest muistutti tuntien turhuatuneen raivon kosketuksen vatsassaan.
"Minä olen ihan kunnossa", hän rauhoitteli ja yskäisi rajusti kohdellun kaulan haratessa ääntä vastaan. Hän oli tottunut kipuun ja tiesi, kuinka elää sen kanssa. Mustelmat ja runnottu kaula tuntuivat toissijaisilta.
"Mutta sinä tarvitset jäitä. Rakas, huulesi..."

Tiarnan pudisti päätään. Sillä oli häviävän vähän väliä, hänen huulellaan. Kipu tuntui irtonaiselta, se kuului jollekulle muulle. Ei hänen kehoonsa.
Hän veti syvään henkeä ja pyyhkäisi hellästi hiuksia pois Tempestin kasvoilta.
"Anna kun katson", hän vetosi, ääni huolesta karheana.
Mitä, jos kuristaminen oli jättänyt pahempia vaurioita kuin hän ymmärsikään?

Jokin hänessä oli lukkiutunut hätään, jota keho oli tuntenut lipsuessaan tajuttomuuteen miehen raivon käsissä. Tempest sätti itseään, kun kosketus oli saada hänet säpsymään. Typerys – tämä oli Tiarnan. Rakas, kultainen, huomaavainen, täydellinen Tiarnan, joka ei koskaan satuttaisi häntä.
"Olen ihan kunnossa", Tempest rauhoitti, mutta nosti hiuksiaan, jotta mies saisi tutkia ja rauhoittaa hermonsa.

Tiarnan aisti hermostuksen, joka oli saada hänen silmänsä kostumaan uudelleen. Ajatus siitä, kuinka hänen vaimoaan oli satutettu, oli sietämätön.
Hän toivoi, ettei törmäisi enää Stepheniin, sillä hän ei ollut lainkaan varma siitä, että kykenisi hillitsemään itsensä. Se paskiainen oli tehnyt tämän Tempestille. Jo mustelmat olivat riittävän kammottava muistutus tapahtumista, eikä hän osannut edes aavistaa, kuinka pahat arvet ne olivat jättäneet naisen herkkään sieluun.
Hyvä luoja.
Hän nousi seisomaan ja hieraisi otsaansa. Käsi tärisi hieman.
"Soitan huonepalveluun."

Tempest seurasi Tiarnania levottomin silmin. Jokin miehessä särki hänen sydäntään, vaikka hän ei osannut sanoa miksi. Tiarnanin tuska oli aina ollut kestämätöntä.
"Rakas", hän vetosi pehmeästi, vaikka ääni olikin käheä ja rajun yskimisen karhentama. Ehkä olisi hyvä tilata jäitä miehen huulta varten.
"Tulisit tänne."

Hänellä oli ollut kukkia.
Ajatus palasi Tiarnanin mieleen varoittamatta, ja se, ettei hänellä ollut mitään muistikuvaa siitä, mitä niille oli tapahtunut, sai hänen kulmansa kurtistumaan. Hän katsahti ympärilleen ja näki lattialle hylätyn, osittain tallautuneen kimpun vaaleanpunaisia pioneja.
Näyssä oli jotakin valtavan onnetonta.
Hän palautti katseensa Tempestiin ja ojensi kättään koskettaakseen tämän tervettä poskea.
"Aivan pian, rakas. Tarvitsemme molemmat ensin jäitä."

Tempest seurasi miehen katsetta ja tunsi vihlaisun vatsassaan nähdessään tallotut kukat. Tämä ei ollut jälleennäkeminen, jota hän oli suunnitellut. Hän ei tuntunut loistavan niissä.
Hän veti polvet koukkuun eteensä ja lepuutti otsansa niitä vasten. Lyönti ei toivottavasti jättäisi näkyvää mustelmaa, vaikka teki puolesta kasvoja tavattoman kipeän. Kaulasta oli vaikea sanoa. Levoton, pelästynyt jännitys jylläsi hänen sisällään kuin hän olisi edelleen tuntenut lämpimät, hieman karheat kädet kaulallaan, puristamassa elämää ulos hänestä.
Ne olivat joskus rakastaneet häntä.

Hetken Tiarnan keskittyi vain yksinkertaiseen tehtäväänsä: soita huonepalveluun ja pyydä jäitä. Puhuessaan vastaanottovirkailijan kanssa hän katsahti Tempestiin ja lisäsi, että toivoi jäiden toimittajan odottavan, että hän tulisi avaamaan oven. Tempestin olisi nyt saatava olla rauhassa ilman, että sairaat huhut lähtisivät kiertämään hotellihenkilökunnan keskuudessa, mistä ne parhaassa tapauksessa päätyisivät vielä jonkun toimittajan taivasteltaviksi.
Hän laski luurin takaisin paikoilleen ja juoksutti sormet läpi tummista hiuksistaan, jotka olivat jo valmiiksi pystyssä.
"He tuovat jäitä tuota pikaa. Millainen olo sinulla on, rakas?"
Hänen sydämensä ei ollut vielä löytänyt tavallista rytmiään.

"Olen ihan kunnossa", Tempest vakuutti kuin automatisoituna ja nosti päänsä. Käsi silitti säärtä kuin lohtuna, hypnoottisen tasaisessa rytmissä.
"Olen niin pahoillani, että jouduit näkemään tämän. Olin suunnitellut aivan toisenlaista jälleennäkemistä."

Tiarnan pudisti päätään.
"Em, sinulla ei ole mitään syytä pyytää anteeksi. Se pas-"
Hän vaikeni kesken lauseen ja veti syvään henkeä. Ei ollut mitään syytä kiihtyä, Stephen ei ollut täällä enää. Hänen piti pysyä rauhallisena, vaimonsa vuoksi.
"Stephen on tässä se, joka toimi täysin anteeksiantamattomasti."
Ehkä heidän pitäisi nostaa syyte pahoinpitelystä. Helvetti.

Hetken Tempest pohti, olisiko hänen pitänyt kertoa Tiarnanille myös edellisestä illasta. Mutta se ei auttaisi ketään eikä mitään lopulta tapahtunut. Stephen olisi nyt poissa heidän elämästään ja hän etsisi uuden managerin.
"Tulisit tänne", hän vetosi uudelleen ja kosketti peittoa vierellään. Ehkä he voisivat vain jotenkin sysätä mielestään välikohtauksen. Vaikka Tiarnanin ruhjotut kasvot särkivät hänen sydäntään.

"Aivan pian, rakas", Tiarnan lupasi.
"Odotan vain, että-"
Ja kuin hänen snaojensa kannustamana ovelta kuului koputus. Tiarnan katsahti vaistomaisesti Tempestiä nähdäkseen, oliko nainen pelästynyt, ja suuntasi sitten avaamaan ovea, lattialle levinneitä kukkia varoen.
Viime hetkellä hän muisti omat osumaa ottaneet kasvonsa ja veren, joka oli tipahdellut vaalean kauluspaidan rinnukselle. Mutta henkilökuntaan kuuluva nuori nainen ei antanut ilmeensä muuttua, kun Tiarnan otti vastaan ämpärillisen jäitä.
Ehkä hänen olisi pitänyt pyytää sittenkin paria pussia pakastevihanneksia.

Nähdessään ämpärin, Tempest poimi nenäliinan yöpöydällä olevasta pakkauksesta ja rakensi siitä nyytin jääpaloille. Hän taputti paikkaa vieressään, jotta voisi painaa sen varovasti Tiarnanin huulelle. Ehkä hänen pitäisi ottaa myöhemmin kuuma kylpy, joka voisi rentouttaa kiveltä tuntuvia lihaksia.
"Sattuuko sinua kovin?" hän kysyi tutkien miestä huolestuneena katseellaan.

Tiarnan istahti sängyn laidalle vaimonsa viereen ja katsahti metallsita ämpäriä.
"Voimme samalla myös jäähdyttää itsellemme pari pullollista vettä", hän huomautti kuivasti, ja kohotti sitten kuuliaisesti kasvojaan. Kosketus huulella sai hänet säpsähtämään hieman.
"Ei, tuskin tunnen sitä", hän vakuutti, kulmat kurtistukseen painuen.
"Olen niin pahoillani, Em."

"Tiarnan, sinulla ei ole mitään syytä olla pahoillasi", Tempest vetosi ahdistuneena ja sipaisi miehen poskipäätä sormenpäillään toisen käden pidellessä jäänyyttiä kolhun saanutta huulta vasten. Hän yritti olla ajattelematta, mitä olisi tapahtunut, jos Tiarnan ei olisi tullut. Olisiko Stephen ollut niin vihainen, ettei olisi lopettanut?
He eivät olleet ehtineet edes tervehtiä. Kotona hän saattoi kadottaa ajantajunsa ja kuukausi hujahti ohi, mutta reilu viikko erossa Los Angelesissa oli tuntunut eliniältä. Tempest piirsi sormenpäillään miehen kulmakarvan ja poskipään linjan, tutkien harmaita myrskysilmiä.
"Hei."

"Olen pahoillani, että jouduit kokemaan sellaista", Tiarnan vastasi, ääni jääpalanyytin vaimentamana.
"Niin ei olisi pitänyt tapahtua."
Hän kohotti toista kättään ja olisi halunnut koskettaa vaimonsa poskea, mutta muutti viime hetkellä mieltään. sillä se oli poski, jonka Tempest oli satuttanut.
Punaiset jäljet kaulalla täyttivät hänet samaan aikaan kauhulla ja raivolla.
"Haluatko... Halusitiko puhua siitä, mitä täällä tapahtui?"

Tempest laski toisen kätensä ja käänsi katseensa hetkeksi pois Tiarnanin silmistä, pidellen jäitä varovasti miehen kasvoilla.
"Minä irtisanoin hänet", hän toisti ja empi hetken, ennen kuin jatkoi.
"Olin niin väsynyt ja, ehm, ahdistunut, etten halunnut tavata häntä tänään ja jäin hotellille. Laitoin hänelle viestiä työsuhteen päättämisestä ja hän ilmestyi oven taakse melko tolaltaan. Mutta nyt se on ohi."

Huolestunut juova ilmestyi Tiarnanin kulmien väliin.
Rakas, olisit odottanut minua. Sinun ei olisi pitänyt avata ovea.
Mutta sellaiset ajatukset olivat turhia. Mennyttä ei voinut muuttaa, eikä Tempest ollut voinut aavistaa, kuinka pahaksi tilanne oli mennyt.
Hän tunsi uudelleen kauhun, joka oli pyyhkäissyt hänen ylitseen, kun hän oli astunut hotellihuoneeseen.
"Se on nyt ohi", hänkin myönsi.
"Tahdotko, että jään huomenna seuraksesi?"

Tempest pudisti päätään.
"Minä olen ihan kunnossa", hän vakuutti. Mustelmat paranisivat. Pelkkä ajatus siitä, että huomenna hän voisi jäädä hotellille, jos peruisi sovitut menot, teki hengittämisestä hieman helpompaa. Stephen ei vainoaisi häntä enää, kuiskisi sanoja, jotka viipyivät arpina hänen sielussaan tai suutelisi hänen niskaansa tavalla, joka teki hänen olostaan nytkin epämukavan.
"Mitä sinulla on ohjelmassa huomenna?"

Tiarnan yritti tavoittaa kultaisten silmien katseen.
"Helen voisi auttaa sinua menojen kanssa", hän totesi sitten, tuntien itsensä turhauttavan avuttomaksi.
Kysymys sai hänet kurtistamaan kulmiaan. Seuraavan päivän ohjelma tuntui kadonneen mielestä.
"Minun pitää tarkistaa."
Hän vastusti halua kysyä hotellille jäämisestä uudelleen.
"Pidän puhelimeni kuitenkin päällä. Soitathan, jos tulee mitään?"
Hän palaisi takaisin hotellille heti.

Tempest kohotti rauhoittaen kättään. Hänen elämänsä oli huomattavasti vähemmän tärkeää ja kiireistä kuin Tiarnanin. Hänen kalenterissaan oli sovittuja menoja loppuviikolle ja hän selviäisi niistä yksin. Maailma oli täynnä ihmisiä, joilla ei ollut manageria tai assistenttia.
"Mitä minulle tulisi?" hän vetosi takaisin ja sukaisi hiuksia pois kasvoiltaan. Hän olisi mieluiten sysännyt tapahtuneen mielestään, vaikka ahdistuksesta päätellen se viipyisi hänen painajaisissaan.

Tiarnanin kasvoilla häivähti hämmentynyt ilme.
"Jos alat tuntea olosi turvattomaksi", hän vastasi, ja katsahti lattialle valahtanutta päiväpeitettä.
"Olen varma, että Aida ja muut pärjäisivät varsin hyvin ilman minua."
Täällä ei ollut pieniä rakkaita lohduttamassa kuningatartaan.
Tiarnanin kulmat painuivat alemmas.
"Rakas, hartiasi ovat aivan kireät..."

Syyllisyys vihlaisi hänen vatsaansa. Tiarnanin ei olisi pitänyt joutua huolehtimaan hänestä näin. Ainoa lohtu oli se, ettei se johtunut tällä kertaa täysin hänen typeryydestään.
"Tiarnan, rakas. Minä pärjään kyllä. Voin aina jäädä hotellille, jos siltä tuntuu", hän lupasi ja tunsi hartioidensa kiristyvän asteen lisää kuin itsetietoisina. Hän kohautti toista. Kyllä se siitä.
"Haluatko vielä kylmää kasvoillesi?"

Huoli ei kadonnut Tiarnanin myrskysilmistä. Hetken hän tunsi irrationaalista halua alkaa esitellä paikkoja Emmielle niin kuin tämä olisi asunut hotellissa ensimmäistä kertaa. Voit tilata huonepalvelusta, mitä mielesi tekee, ja käydä rauhassa kylvyssä, ja jos on mitään, mitä tarvitset...
Kaikeksi onneksi hänen onnistui hillitä itsensä.
"Ei, tuskin edes muistan, että niihin osui nyrkki", hän vakuutti ja kosketti kokeillen leukaansa.
"Tahtoisitko, että hieron hartioitasi? Tai ehkä kuuman kylvyn?"

Tempest ei ollut vakuuttunut. Hän tunsi olonsa kamalaksi, koska Tiarnaniin oli sattunut hänen takiaan. Luojan kiitos vamma ei ollut näkyvämpi.
"Olen kunnossa", hän päätyi toteamaan. Hän oli tahtonut jälleennäkemisen, jollaisen hyvä vaimo olisi järjestänyt. Sellainen, joka ei päättänyt häämatkaa niin.
"Mutta minä voin hieroa sinua, ja ehkä sinä voit kertoa viikostasi."

Tiarnan pudisti hieman päätään.
"Minäkin olen kunnossa", hän vakuutti, ja katsoi myötätuntoisesti vaimonsa kapeita hartioita, joiden täytyi tuntua kipeiltä. Hartioiden, kasvojen mustelmien, kaulan...
Se kaikki oli melkein liikaa.
"Ehkä voisimme vain yrittää käydä nukkumaan. Voin kertoa viikostani, kun olemme päässeet petiin."

"Hyvä on", Tempest sanoi empien. Nukkuminen oli varmasti hyvä ajatus, vaikka hän tunsikin olonsa niin... Pahoinvoivaksi ja levottomaksi, ettei tiennyt, miten maata aloillaan. Ilmeisesti se, mitä hän kieltäytyi ajattelemasta pesiytyi kehoon fyysisenä ahdistuksena.
"Ota vain kylpyhuone ensin."

Tiarnan ei ollut varma, oliko ahdistus hänen omaansa, vai heijastiko hän vain vaimonsa jännittyneisyyttä. Hän nousi seisomaan ja oli aikeissa painaa suukon vaaleille hiuksille, mutta muisti viime hetkellä, että hänen huulensa taisi olla edelleen hieman verinen.
Hän näki jo silmissään maskeeraajien paheksuvat katseet.
"En viivy kauaa", hän lupasi, ja pyyhkäisi vaalean suortuvan vaimonsa korvan taakse ennen kuin suuntasi kylpyhuoneeseen. Hänen olisi varmasti yritettävä siistiä kasvojaan.

Tempest käytti hetken hyödyksi vaeltamalla makuuhuoneessa kuin vainottu häkkieläin, käsivarret ympärillään. Kurkkua vihloi ja syy sai huoneen keinumaan kuin hän olisi voimassa pahoin.
Hän oli suunnitellut yllättävänsä Tiarnanin. Olemalla hyvä vaimo. Hän oli valinnut jopa viehättävän, norsunluunvalkean alusvaatesetin mekkonsa alle.
Nyt ajatus kosketuksesta sai hänet tukehtumaan. Koko viikon hän oli ikävöinyt Tiarnania epätoivoisesti, janonnut mahdollisuutta edes hipaista miestä.
Katse vaelsi ovelle, mutta hän hylkäsi ajatuksen nopeasti. Viimeinen mitä päivä tarvitsi oli jälleen yksi kappale kirjaan 'kuinka kadota ilmoittamatta kuin itsekeskeinen typerys'.

Tiarnan vietti hetken katselemalla kasvojaan lavuaarin ylle kiinnitetystä peilistä. Pahimmat vauriot olivat kaikeksi onneksi tulleet huulen sisäpintaan, ja vaikka huuli näyttikin nyt hieman turvonneelta, hän elätteli toivoa siitä, että se laskisi aamuksi. Ehkä hän voisi hautoa sitä jäällä vielä hetken ennen nukkumaanmenoa.
Hän huuhteli suunsa kuivuneesta verestä ja harjasi hampaansa, ja tarkasteli vielä sitten hetken kuvajaistaan kootakseen itsensä, jotta voisi palata takaisin makuuhuoneen puolelle.
Tempest olisi voinut kuolla. Helvetti.
Hän oli onnistunut löytämään rauhan siihen mennessä, kun astui takaisin huoneen puolelle.
"Kylpyhuone on sinun, rakas."

Kun kylpyhuoneen ovi naksahti lukkoon, Tempest tunsi outoa helpotusta. Hän perääntyi ovelta ja käpertyi ammeen kylkeä vasten, nyppien maton lankoja. Oletko sekaisin? Mikä sinua vaivaa?
Tiarnan ei koskaan satuttaisi häntä. Tiarnan ei koskaan löisi häntä rikki julmin sanoin tai tuijottaisi häntä silmät raivosta kiiluen, kuristaen vain kovempaa. Ahdistuksella ei ollut paikkaa, minne mennä. Pienen hetken pelottava, varjoisa ääni nosti päätään ja kuiski helpotuksesta, mutta hän työnsi sen mielestään.
Aika juoksi, kun hän nyppi mattoa kiivaammin.
Hän oli halunnut antaa miehelle aivan toisenlaisen illan. Tukahtunut raivo ja puhdas, alkukantainen pelko murtautuivat vihdoin ulos itkuna, kun hän oli kiivennyt ylös ja harjasi hampaitaan.
Hän olisi halunnut huutaa tai kiroilla. Eikä itkulle ollut loppua.
Tempest valui istumaan kylpyhuoneen lattialle hammasharja edelleen suussaan, käpertyi kasaan ja yritti hengittää tuskaisten nyyhkäysten lomassa. Voi... Kirosana.

Sillä välin kun Tempest oli kylpyhuoneessa, Tiarnan käytti aikansa hyödyksi huoneen siistimiseen. Hän petasi sängyn uudelleen, ja laskosti päiväpeitteen siististi ikkunan ääressä olevan nojatuolin käsinojalle. Hän nosti kaatuneet tavarat paikoilleen ja tunsi kipeän vihlaisun, kun keräsi liiskaantuneet pioniparat terälehtineen roskakoriin.
Siinä vaiheessa hän alkoi huolestua siitä, että Tempest oli viipynyt kylpyhuoneessa tovin, vaikka hän ei kuullutkaan suihkun ääntä.
Sydän alkoi hakata kipeämmin.
Tiarnan siirtyi oven taakse ja koputti varovasti.
"Rakas? Onko kaikki hyvin?"

Vesi. Mene veteen, ääni muistutti hänen sisällään. Tempest tunsi huoneen kieppuvan kuin hän ei olisi saanut henkeä. Hän kiipesi ylös, väänsi kylpyammeen päälle juuri kun Tiarnan koputti ja pudotti hammasharjan lavuaaritasolle, kumartuen huuhtaisemaan suutaan.
Mene veteen. Hän takertui ajatukseen ammeen täyttyessä kohisten ja oli jo työntämässä jalkaansa viileään veteen, kun toinenkin ääni nosti päätään.
Ajattele Tiarnania.
Tempest kiepahti ympäri, avasi kylpyhuoneen oven silmät vauhkosta ahdistuksesta palaen ja palasi sitten ammeen luo.
"Tarvitsen hetken", hän sanoi ja astui veteen vaivautumatta riisumaan. Sydän hakkasi rajuna hänen korvissaan, seoten tahdissaan ja tehden hänen olostaan huteran. Mutta yhtäkkiä tuttu, rakas hiljaisuus ympäröi hänet ja sulki vilpoiseen, rauhoittavaan syliin. Hän saattoi kuulla hidastuvan sykkeensä, tuntea sen jysähdykset rintakehässään leijuessaan tutussa ja turvallisessa pimeydessä.

Tiarnan saattoi kuulla äänen, joka syntyi, kun kylpyamme alkoi täyttyä vedellä. Ääni, jonka olisi pitänyt olla täysin tavallinen, täytti hänet melkein lamauttavalla kauhulla, joka sai sydämen hakkaamaan hätääntyneeseen tahtiin.
"Em?" hän kutsui uudelleen, ja kokeili oven kahvaa.
Lukossa.
Niin kuin kuukausia aiemmin.
Hyvä Jumala.
Mutta sitten Em vastasi, ja Tiarnan tunsi hetken pyörryttävää helpotusta.
"Rakas, onhan kaikki hyvin?"

Ei, kaikki ei ollut hyvin. Ahdistus oli tukehduttaa hänet. Mutta veden alla se muuttui kaukaiseksi ja ylikierroksille virittynyt keho sai mahdollisuuden tasaantua.
Avattu ovi sai riittää vastaukseksi.
Syke hidastui minuuttien kuluessa. Viileä vesi piti häntä syleilyssään, vaaleat hiukset ja puvun helma leijuen, kunnes hänen täytyi vihdoin kohottautua istumaan ja vetää syvään henkeä. Huulet vapisivat kylmästä ja mekko olisi luultavasti pilalla, mutta hän saattoi hengittää taas. Tempest veti polvet koukkuun ja nojasi päänsä niitä vasten. Märät hiukset liimautuivat viileinä vasten kaulaa, jossa Stephenin kädenjäljet näkyivät edelleen sinipunertavina jälkinä.
"Kaikki hyvin", hän vastasi lopulta vienosti hytisten ja katseli vedessä vaivatta uivaa kättään.
"Käy vain nukkumaan."

Tiarnan tiesi jo vastauksen.
Mutta Tempest oli avannut oven. Edellisellä kerralla niin ei ollut tapahtunut. Edellisellä kerralla hän oli joutunut rikkomaan saranat.
Silti sydän hakkasi levotonta rytmiään.
"Rakas, olen pahoillani, mutta tulen sisään nyt", hän totesi lopulta, kun ei enää kestänyt kalvavaa pelkoa. Hän painoi kahvan alas, avasi oven ja astui kylpyhuoneeseen.
Sydän taisi jättää lyönnin välistä.
"Em, mitä ihmettä sinä teet?"

Tempest käänsi polviin nojaavaa päätään, muutama kultainen, märkä hiussuortuva poskeensa liimaantuneena, ja katseli Tiarnania hetken. Ehkä se näytti oudolta, istua kylpyammeessa vaatteet päällä.
"Tarvitsin hetken", hän vastasi hieraisten vähemmän kipeää puolta kasvoistaan.
"Mutta kaikki on nyt ihan hyvin. Käy vain nukkumaan, Tiarnan."

"Kaikki ei näytä olevan hyvin."
Väri oli paennut Tiarnanin kasvoilta, ja myrskynharmaissa silmissä oli melkein vauhko ilme, kun ne haravoivat ympäristöä. Hän ei ollut varma, mitä etsi, mutta pelko sai silti sydämen hakkaamaan tuskallisen kipeästi.
Oliko Em satuttanut itseään?
Kädet hieman täristen hän poimi pyyhkeen telineestä.
"Em, rakas, sinähän täriset..."

"Vesi on vähän viileää", Tempest myönsi ja sukaisi märkiä hiuksia pois kasvoiltaan. Osa hänestä janosi sukeltaa takaisin veden alle – ehkä lisätä hieman kuumaa vettä joukkoon ja upota rakkaaseen hiljaisuuteen. Mutta väsymys hiipi salakavalana raajoihin ja teki niistä painavat. Ehkä oli parempi käydä nukkumaan.
"Olin ahdistunut", hän sanoi ja kohottautui vastahakoisesti seisomaan, irrottaen tulpan ammeesta ja puristaen vettä mekkonsa helmasta ja hiuksistaan, ennen kuin kiipesi ammeesta ja hapuili märän vaatteen vetoketjun selästään, jotta voisi ripustaa sen kuivumaan kylpyhuoneeseen.

Tiarnan nielaisi ja hieraisi kasvojaan.
Ehkä olisi parempi, että hän soittaisi Helenille, ja pyytäisi järjestelemään seuraavan päivän aikataulunsa uudelleen niin, ettei hänen tarvitsisi lähteä minnekään. Hän voisi tehdä puhelinhaastattelun tai pari. Vaikka sillä tuntui olevan hyvin vähän väliä juuri nyt.
"Mikä sinua ahdisti?" hän kysyi rauhallisesti. vaikka saattoikin jo melkein arvata syyn, samalla kun astui lähemmäs ja tarjoutui auttamaan vetoketjun kanssa.

Tempest tarjoutui ottamaan pyyhkeen Tiarnanin käsistä. Hän astui ulos märästä mekosta ja epäröityään sydämenlyönnin, pyysi miestä avaamaan myös norsunluunvärisen, siron korsetin, joka oli ollut sen alla ja oli nyt jokseenkin epämukava nihkeänä ja kylmänä.
"Uskoin, että hän tappaisi minut", hän vastasi ja paineli pyyhkeellä paksujen hiustensa latvoista vettä.
"Enkä koskaan kuvitellut, että joku, joka vuosia väitti rakastavansa minua, voisi tehdä niin."

Jossakin toisessa tilanteessa Tiarnan olisi varmasti menettänyt järkensä nähdessään kauniin korsetin, johon hänen vaimonsa oli pukeutunut. Se olisi muistuttanut häntä heidän hääyöstään, eikä hän olisi osannut käyttäytyä kovinkaan herrasmiesmäisesti. Hän olisi astunut lähemmäs ja suudellut vaimonsa niskaa, ja sen jälkeen hänen olisi ollut mahdotonta vastata tekemisistään.
Jossakin toisessa tilanteessa.
Nyt hän ojensi pyyhkeen Tempestille ja alkoi sitten avata korsettia, kulmat kurtistukseen painuneina.
"Olen niin pahoillani", hän vetosi, ääni karheana.
"Sinun ei olisi pitänyt joutua kokemaan sellaista."

Tempest halasi suuren, pehmoisen pyyhkeen rintakehäänsä vasten miehen avatessa korsettia ja vapautuessaan siitä, kääriytyi pyyhkeen lämpöön.
"Se on ohi nyt", hän sanoi kohauttaen olkiaan ja painoi katseensa, ennen kuin kumartui vetämään märät reisimittaiset sukat jaloistaan, ripustaen ne kuivumaan mekon ja korsetin rinnalle.
"Mennään vain nukkumaan", hän vetosi lähtien takaisin makuuhuoneen puolelle.

Tapahtuma saattoi olla ohi, mutta se oli järkyttänyt Tempestiä niin, että tämä oli... mitä? Mennyt kylpyyn vaatteet päällään?
Se kuulosti melkein naurettavalta, ja siitä huolimatta kylmä huoli ei jättänyt Tiarnania rauhaan. Tapahtunut muistutti häntä liikaa siitä, kuinka hän oli joutunut murtamaan oven. Kuinka meri oli ollut viedä hänen vaimonsa.
Kaikki ei todellakaan ollut hyvin.
Hän vilkaisi vauhkoa kuvajaistaan pielistä ja pyyhkäisi sormet läpi tummista hiuksistaan.
"Sinut pitää saada lämpimäksi, Em."

"Menen peiton alle", Tempest rauhoitteli hieraisten käsivarsiaan pyyhkeen sisällä. Hetken hän harkitsi, että olisi vain kiivennyt sänkyyn alasti, mutta tunsi olonsa liian itsetietoiseksi ja rikkinäiseksi tehdäkseen niin.
Hän oli toivonut voivansa olla vaimo Tiarnanille, kun mies palaisi hänen luokseen erossaolon jälkeen. Se oli mennyt groteskilla tavalla pieleen ja hän tunsi olonsa kaikkea paitsi viehättäväksi. Niinpä hän pujottautui vanhaan, pehmeään t-paitaan pyyhkeen suojassa, ripusti sen kuivumaan ja kömpi massiiviseen sänkyyn, joka oli tuntunut yksinäiseltä erämaalta miehen poissaollessa.
"Tulisit nukkumaan", hän ehdotti kiemurrellen täkin alle.

Tiarnan vilkaisi vielä kerran kylpyhuoneessa kuivumassa roikkuvaa pukua, joka näytti melkein aaveelta pimeyden keskellä. Se sai hänet värähtämään ja vetämään oven huolellisesti perässään kiinni.
Hänestä tuntui, että Tempest yritti peitellä kehoaan, ja se sai sekä huolen vihlaisemaan että särki hänen sydäntään.
Voi Em-rakas, mitä se mies teki sinulle.
Mitään sanomatta Tiarnan kömpi omalle puolelleen sänkyä ja ojensi käsivarttaan niin, että Tempest voisi halutessaan tulla hänen kainaloonsa. Ehkä hänen kehonsa voisi tarjota edes hiukan lämpöä kylmettyneelle keholle.

Tempest vihasi itseään, kun jokin hänen vatsanpohjassaan värähti kutsusta ja tuntui harkitsevan siitä kieltäytymistä. Mikä sinua vaivaa?
Tiarnanin syli oli maailman turvallisin paikka, hänen lempipaikkansa maailmassa oman mielikuvituksen ohella. Se ei voisi koskaan olla turvaton. Älä ole typerys, hän sätti itseään, kun siirtyi lähemmäs ja kiersi kätensä varovasti miehen vatsan ympäri, nojaten päänsä vasten tuttua rintakehää.
Hän kallisti pian päätään niin, että saattoi painaa nenänsä miehen paitaa vasten ja hengitti sen tuoksua syvään, kerran, kaksi, kuusi. Tuttu tuoksu tuntui sulattavan pois kehossa viipyvää jännitystä.
"Ikävöin sinua", hän mumisi halaten miestä tiukemmin.

Epäröikö Tempest hetken tavallista pidempään?
Ehkä Tiarnan vain kuvitteli. Ehkä hän maalaili kaiken tapahtuneen jälkeen piruja seinälle.
Silti hän oli tavallista varovaisempi kietoessaan käsivartensa Tempestin ympärille ja halatessaan tämän kylkeensä. Kunhan nainen olisi nukahtanut, hän voisi laittaa viestiä Helenille ja pyytää ilmoittamaan eteenpäin, että hän peruisi seuraavan päivän menonsa.
Ehkä se saisi huhuja liikkeelle, ehkä ei.
Hän joutui selvittämään kurkkuaan ennen kuin pystyi vastaamaan:
"Minäkin ikävöin sinua, Em."

Ankara ääni kuiskutti hänen korvassaan, mutta Tempest ravisti sen pois. Hänelle riitti. Tiarnan rakasti häntä sellaisena kuin hän oli – luoja tiesi miksi – eikä varjolla pitänyt olla asiaan sananvaltaa.
"Sanoit, että kertoisit viikostasi", hän sanoi nostamatta päätään, käpertyi vain kerälle miehen kainaloon ja jatkoi tutun tuoksun hengittämistä.
"Miten teillä meni?"

Heidän pienten rakkaidensa olisi pitänyt olla täällä, käpertyä kuningattarensa ympärille ja suojella tätä maailmalta. Tiarnan pelkäsi, että tällä kertaa hän ei kykenisi karkottamaan varjoa, joka tuntui taas hiipineen osaksi heidän elämäänsä.
Hän oli löytänyt Tempestin jälleen ammeesta, niin kuin kuukausia sitten. Ennen kuin kaikki oli mennyt pieleen.
Ehkä hänen vaimonsa olisi hyvä tavata lääkäri. Tai psykiatri.
Vei hetken, ennen kuin Tiarnan tajusi Tempestin puhuneen.
"Hm? Anteeksi, rakas, mitä kysyit?"

Tiarnan oli joko hyvin väsynyt tai sitten hyvin ajatuksissaan. Hänellä oli ikävä tunne, etteivät ne olleet päiväunia.
Tempest nosti päätään ja katsahti Tiarnania silmäkulmastaan, kurottuen hitaasti ylemmäs niin, että saattoi haudata kasvonsa miehen kaulataipeeseen, vaikka poskipäätä vihloikin kosketuksesta.
"Lupasit kertoa viikostasi", hän muistutti ja hipaisi viileällä nenänpäällä kaulan pehmeää ihoa.

"Aivan."
Tiarnan selvitti kurkkuaan ja yritti pakottaa itsensä keskittymään, vaikka huoli saikin hänen päänsä vihlomaan. Mitä, jos Tempest olikin alkanut taas voida huonommin? Mitä kuluneen viikon aikana oli tapahtunut?
"Minulla oli loppujen lopuksi helppo viikko, Aida ja Edison joutuivat tekemään suurimman osan työstä. Pakko sanoa, että Aida on melkoinen luonnonlahjakkuus. En ole varma, miksi pr-tiimi haluaa väkisin raahata tällaista vanhaa miestä mukana kiertueella, kun nuoriso pärjäisi aivan hyvin keskenään."
Hänen kätensä oli alkanut silitellä Tempestin selkää puheen tahdissa.

Suupielet kohosivat hymyyn ja lämpö levisi hitaasti hänen sisällään. Kaikki oli hyvin. Ei ollut syytä olla hermostunut ja vilkuilla pakotietä.
"Olen melko varma, etten ole ainoa, jonka vatsassa lepattaa perhosia pelkästä katseesta", hän muistutti ja kiipesi Tiarnanin päälle, hakien mukavan asennon ja nojaten päänsä rintakehää vasten. Syke valoi häneen rauhaa.
"Nautitko siitä? Kiertueesta?" hän kysyi ja piirsi sormenpäillään miehen käsivarteen.

Tiarnan kietoi käsivartensa Tempestin hennon vartalon ympärille. Hän huomasi kaipaavansa heidän kissojaan, jotka kömpivät yleensä kuningattarensa esimerkkiä noudattaen ja kissamaista röyhkeyttä täynnä hänen päälleen. Niiden kehräyksessä oli jotakin hyvin rauhoittavaa.
Hän antoi sormenpäidensä jatkaa selän silittelyä.
"Kyllä, vaikka se ei tunnukaan aivan samalta kuin ennen", hän myönsi, ja kurtisti hieman kulmiaan.
"Oletko sinä nauttinut matkan mistään osasta, Em?"
Ainakin hänen vaimonsa oli vaikuttanut olevan hyvillään elokuvan kuvausten seuraamisesta.

Syyllisyys kosketti hänen vatsaansa. Ehkä hän ei ollut kovin iloista matkustusseuraa.
"Totta kai", hän vastasi hieraisten poskeaan miehen rintakehään.
"Minusta on ihanaa tavata lukijoita ja on ollut uskomatonta nähdä Awakening muuttumassa todellisuudeksi." Tempest kiipesi istumaan hajareisin miehen vatsalle, jotta saattoi tutkia tämän kasvoja. Sormenpäät jäljittelivät hellinä kulmakarvan ja posken linjaa, leuan kaarta, nenän profiilia.
"Miksi se tuntuu erilaiselta?"

Tiarnan katseli Tempestin kasvoja, joiden piirteet hän tunsi tarkkaan, vaikkei juuri nyt voinutkaan nähdä niitä hämärässä huoneessa. Hän ei voinut nähdä myöskään kasvojen toiselle puolelle jääneitä ruhjeita, mutta pelkkä tieto siitä, että ne olivat piirtyneet pisamaiseen ihoon, kivisti hänen sydäntään.
Naisen noustessa pystyyn kosketus siirtyi selältä reidelle, aivan yhtä lempeänä.
"Se on mukava kuulla. Ehkä uusi managerisi antaa sinun tehdä enemmän sellaisia keikkoja, joista pidät", hän totesi ja kurtisti kulmiaan.
"En ole varma, Em."
Kuinka hän voisi vastata kysymykseen niin, ettei hänen kultainen, herkkä vaimonsa alkaisi syyttää itseään?

En ole varma kuulosti siltä, kuin Tiarnan ei vain haluaisi sanoa. Ehkä miehen ei tarvinnut. Tempest oli nähnyt, kuinka väsynyt mies oli. Kukaan ei syyttänyt Tiarnania siitä. Hän saattoi vain kuvitella, millaista hänen kanssaan oli elää.
Oliko mies voinut edes nukkua? Vai pelkäsikö Tiarnan nukahtaa, koska hän saattaisi tehdä mitä tahansa tai kadota, kun mies ummisti silmänsä?
Hän ei halunnut enää tehdä niin Tiarnanille.
"Ymmärrän", hän vastasi ja painoi katseensa, piirtäen sormenpäillään leualta kaulalle.
"Ovatko kasvosi kovin kipeät?"

Se, että Tempest painoi katseensa, sai Tiarnanin kurtistamaan kulmiaan.
"Em, mikä on?" hän kysyi huolissaan.
"Ethän kuvittele, että syytän sinua jostakin?"
Kysymys sai hänet kohottamaan käden kasvoilleen ja koskettamaan varoen alahuultaan.
"Jään henkiin. Sattuuko sinuun vielä, rakas?"

"En tietenkään", Tempest rauhoitti. Tiarnan ei koskaan tekisi niin. Mies oli aivan liian kultainen ja epäitsekäs ajatellakseen rumasti kenestäkään, mutta tämän ei tarvitsisi syyttää häntä. Jos Tiarnan oli uupunut ja stressaantunut ollessaan matkoilla, oli vain faktaa, että hänen käytöksensä täytyi olla iso tekijä.
"En välitä kivusta", hän sanoi kohauttaen toista hartiaansa ja jäljitteli solisluiden linjaa.
"Onko Helen tai agenttisi kertonut sinulle mielenkiintoisista projekteista?"

Vastaus sai kylmän huolen käpertymään jonnekin Tiarnanin keuhkojen taakse. Tempestin olisi pitänyt välittää kivusta, ehdottomasti olisi. Ehkä se olisi estänyt naista... tekemästä itselleen niin kuin tämä oli tehnyt.
Hetken hän oli näkevinään varjon häivähdyksen silmäkulmastaan, mutta kääntäessään päätään hän joutui toteamaan sen olleen vain mielikuvituksen tuotetta.
"Rakas, kenenkään ei pitäisi olla tottunut kipuun", hän vetosi, palauttaessaan katseensa takaisin vaimoonsa.
"Emme ole vielä keskustelleet tulevista projekteista, en ole ollut varma, milloin haluan palata takaisin työrytmiin."
Tai halusiko hän ylipäätään.

Sormenpäät vaelsivat takaisin miehen kasvoille, varoen kipeää alahuulta. Hän siloitti hellästi tummia kulmakarvoja ja hipaisi ripsiä. Miten kauniit myrskynharmaat silmät olivat.
"Niinkö?" Tempest kysyi tutkien miestä huolestuneena.
"Mikä sinua mietityttää?" hän jatkoi ja valui takaisin vatsalleen, nojaten päänsä Tiarnanin rintakehään.

Tiarnan oli kiitollinen siitä, että saattoi kietoa käsivartensa takaisin Tempestin ympärille. Pieni, lämmin keho hänen sylissään tuntui hyvin lohdulliselta. Hän saattoi tuntea sydämensykkeen rintaansa vasten, ja se muistutti häntä siitä, että Tempest oli tässä. Ja elossa.
Muisto ammeessa kyhjöttävästä naisesta kummitteli häntä.
"En vain haluaisi jättää sinua yksin niin pitkiksi ajoiksi", hän myönsi melkein pahoitellen.

Se särki hänen sydäntään. Hän ei ollut koskaan halunnut satuttaa Tiarnania niin kuin oli satuttanut, kerta toisensa jälkeen.
"Tiarnan, minä voin paremmin", Tempest vetosi. Hän sai apua. Hän kävi nytkin puhelinkeskusteluja terapeuttinsa kanssa kahdesti viikossa ja työskenteli korjatakseen itsetuhoisia ajatusmalleja.
"Sinun ei tarvitse huolehtia enää."

"Em", Tiarnan aloitti, ja joutui jälleen selvittämään kurkkuaan, kun ääni uhkasi särkyä.
"Se, mitä tänään tapahtui, järkytti sinua."
Hän ei tarkoittanut sitä syytöksenä tai vähättelynä. Hitto, hän oli itsekin niin järkyttynyt, että pelkkä tapahtuman ajatteleminen sai hänen sydämensä hakkaamaan kiivaammin.
"Niin järkyttynyt, että päädyit ammeeseen. Vaatteet päällä ja kylmään veteen. Pelkään, että et ehkä osaa olla rehellinen kanssani."

Tempest kurtisti kulmiaan asteen. Sitten hän kohottautui uudelleen istumaan, nojaten kätensä Tiarnanin rintaan.
"Rakas", hän vetosi pehmeästi ja kosketti miehen poskea anteeksipyytäen. Tiarnanin ei pitänyt joutua huolehtimaan hänestä enää näin.
"Olin ahdistunut ja järkyttynyt, olen varmaan edelleen jossain määrin", hän myönsi ja kohotti miehen kättä, painaen suudelman sen rystysille.
"Mutta en- minä en mennyt kylpyyn, koska olisin... Vesi rauhoittaa minua. Kun olen niin ahdistunut, veden alla voin rauhoittua. Se on jokin, jokin biologinen ilmiö. Sukeltaminen hidastaa sydämensykettä."

Kylmyys valtasi Tiarnanin kehon siltä kohdin, mistä Tempestin kosketus oli kadonnut. Hänen olisi tehnyt mieli kietoa kätensä naisen kehon ympärille ja vetää tämä takaisin rintaansa vasten. Sen sijaan hän vei sormensa silittämään hellästi tämän kylkeä hänen oman, vanhan t-paitansa läpi.
"Mitä, jos ahdistus kasvaa liian suureksi?" hän kysyi, kun hiljaisuus oli hallinnut huoneen hämärää hetken.
"Minä pelkään, Em, että jotakin tapahtuu sillä välin, kun olen poissa."
Hän oli kantanut Tempestin pois merestä heidän häämatkallaan.

Olen pahoillani, niin kamalan, kamalan, kamalan pahoillani. Mutta loputtomat anteeksipyynnöt eivät auttaisi tässä vaiheessa, menettäisivät vain arvonsa lopullisesti.
Tempest kumartui ja hieraisi ohimoaan Tiarnanin ohimoa vasten. Mitä hän voisi sanoa? Hän ei tiennyt, mitä tekisi, jos ahdistus kasvaisi liian suureksi. Se oli ollut tehdä sitä tänäänkin.
"En halua kuolla", hän sanoi lopulta, "enkä satuttaa itseäni. Pitkästä aikaa olen tuntenut olevani oma itseni."

Tiarnan nielaisi kipeän palan kurkustaan.
"Se on hyvä", hän vastasi, ja sitten, ääni hieman karheampana:
"Minäkään en tahdo, että sinä kuolet."
Mutta entä niinä hetkinä, joina varjo olisi liian voimakas? Joina hänen vaimonsa kuvitteli, että haluaisi ehkä sittenkin antautua merelle?
Ne hetket pelottivat häntä.
"Toivon, että pienet rakkaasi olisivat täällä pitämässä sinulle seuraa."

Miten hän toivoi, että olisi voinut todella pyytää anteeksi. Tai antaa tyydyttävän vastauksen siihen, mitä tapahtuisi, jos ahdistus kasvaisi liian suureksi. Hän ei tiennyt. Hän toivoi, että se ei saisi häntä enää valtaansa.
"Minä kaipaan kissoja, mutta Tiarnan, pärjään kyllä yksin", hän vetosi ja hautasi kasvonsa miehen kaulataipeeseen.
"Ja minä... Minä lupaan, että soitan jollekulle, jos minua ahdistaa liikaa." Ehkä hänen lupauksensa eivät merkinneet paljoa juuri nyt, mutta hän halusi yrittää olla Tiarnanin rakkauden arvoinen.
"Eilen olin vain ahdistunut Stephenistä."

Tiarnan kietoi käsivartensa paremmin vaimonsa ympärille ja painoi suukon tämän hiusten joukkoon. Miten hän toivoi, että olisi voinut kantaa edes osan tämän ahdistuksesta omilla hartioillaan.
"Se on aivan ymmärrettävää", hän vastasi, ja tunsi vihan kuohahtavan sisällään. Mitä helvettiä Stephen oli oikein ajatellut? Ei mitään, todennäköisesti.
"Haluaisin vain, että voisit tuntea olosi hyväksi ja turvalliseksi."

Tempest hengitti miehen kaulansyrjää vasten, täytti keuhkonsa tuoksulla, joka oli melkein yhtä rauhoittava kuin viileän veden syleily. Hänkin halusi tuntea olonsa hyväksi ja turvalliseksi. Hän varmasti tuntisi niin taas pian, kun Stephenin kädenjäljet haihtuisivat hänen kaulaltaan.
"Kuinka sinä voit?" hän kysyi.
"Rehellisesti."

Tiarnan veti henkeä antaakseen tyypillisen "kaikki on hyvin" -vastauksensa. Mutta sitten hän jäi miettimään. Oliko oikein toivoa Tempestiltä rehellisyyttä, ja sitten itse kiertää totuutta?
Jos he halusivat toipua kaikesta tapahtuneesta, he molemmat, heidän olisi puhuttava. Todella puhuttava.
"Olen tuntenut oloni hieman uupuneeksi", hän myönsi, sormet lempeitä ympyröitä Tempestin selälle piirtäen.
"On tapahtunut niin paljon kaikenlaista."

Tempest nielaisi anteeksipyynnön. Hän oli melko varma, että hänen typ- käytöksensä vaikutti merkittävästi miehen uupumukseen ja yhtä varma, että hänen itsesyytöksensä ja ahdistuksensa vain varmistaisivat, ettei Tiarnan uskaltaisi puhua hänelle. Hän halusi olla tasaveroinen kumppani, ei rikkinäinen riepu, jota Tiarnanin piti kannatella oman hyvinvointinsa kustannuksella.
"Onko mitään, mitä minä voin tehdä?" hän vetosi sen sijaan, sivellen sormenpäillään vastakkaista kaulansyrjää ja haki paremman asennon Tiarnanin päällä, punoen jalkojaan miehen jalkojen lomaan.

Huoli siitä, että Tempest tuntisi olonsa syylliseksi, sai Tiarnanin sydämen hakkaamaan levottomana.
"Kunhan pidät itsestäsi huolta", hän vetosi, ja painoi samalla suukon vaaleiden hiusten joukkoon.
"Ja annat meidän auttaa siinä."
Hän ymmärsi, ettei hänen vaimonsa halunnut aiheuttaa huolta, mutta se, että tämä pimitti, tai oli pimittänyt, totuuden voinnistaan, ei auttanut heistä ketään.
"Luulen, että jään huomenna hotellille."

Se sai Tempestin sydämen hakkaamaan levottomana.
"Miksi?" hän kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen, tavoitellen neutraalia äänensävyä. Murehtiko Tiarnan hänen vointiaan? Vai oliko mies niin väsynyt, että tarvitsi lepoa?
Älä keskity menneisiin virheisiin, vaan parempaan tulevaisuuteen, hän toisti itselleen terapeuttinsa neuvoa. Ehkä hän voisi tehdä miehelle jotain mukavaa huomenna.

Jälleen Tiarnan joutui muistuttamaan itselleen, että vaatiakseen Tempestiltä rehellisyyttä hänen oli itsekin oltava rehellinen.
"Olen huolissani sinusta", hän vastasi, antaen selkää silittäneen käden pysähtyä hetkeksi paikoilleen.
"Tämä ilta oli varsin traumaattinen, minkä lisäksi olen ollut viikon poissa."
Miten hän toivoi, että olisi palannut takaisin päivää aikaisemmin. Ehkä Tempestiin ei olisi sattunut näin.
"Enkä usko, että olisin huomenna edustavimmillani kuvauksissa."

Tempest puraisi alahuultaan.
Et voi kantaa syyllisyyttä siitä, mitä joku muu tekee, hän muistutti itseään. Tiarnanin rikottu huuli oli Stephenin syytä. Mutta huoli oli hänen vastuullaan. Hän nielaisi uuden anteeksipyynnön ja valui miehen rinnan päältä tämän vierelle, vetäen peittoa paremmin päälleen.
"Ymmärrän", hän totesi katsellen miehen profiilia.
"Luulen, että ehkä minunkin pitää perua huomiset menot." Käsivarsien mustelmat saattoi kätkeä, mutta kaula oli vaikeammin selitettävissä.

Sama kylmyys valtasi jälleen Tiarnanin kehon. Hän kääntyi kyljeleen ja ojensi varovasti käsivartensa, niin että että saattoi kietoa sen vaimonsa ympärille. Hän rukoili, ettei tämä ahdistuisi hänen kosketuksestaan, tai kavahtaisi kauemmas. Vaikka se olisi itsekäs tunne, hän tiesi, että se olisi saanut hänen sydämensä särkymään.
"Minusta se olisi hyvä ajatus", hän myönsi pehmeästi.
"Tarvitset aikaa levätä."

Tempest ei halunnut levätä. Hän ei halunnut tuntea olevansa ihmisriepu, josta läheisten piti murehtia. Tietenkin fakta oli, että hän oli aiheuttanut läheisilleen kohtuuttomasti huolta.
Mutta ne päivät olisivat menneisyyttä.
Hän siirtyi lähemmäs miestä, tämän kiertäessä käden uudelleen hänen ympärilleen, ja painoi selkänsä Tiarnanin rintaa vasten, silittäen ympärilleen kiertynyttä kättä.
"Odotatko viikonloppua? Millaisia press junketit ovat sinulle?"

Tiarnan muisti jälleen, että hänen olisi laitettava seuraavasta päivästä viestiä Helenille. Naisparka todennäköisesti nukkuisi puhelin äänellisellä ja heräisi viestiääneen, mutta hän halusi siitä huolimatta tiedon mahdollisimman nopeasti perille. Hän vihasi sovittujen tapaamisten perumista, mutta Tempest meni kaiken muun edelle.
Hän hautasi nenänpäänsä kultaisten hiusten joukkoon ja hengitti syvään niiden tuoksua.
"Jos rehellisiä ollaan, toivoisin kiertueen olevan jo ohi", hän myönsi melkein pahoitellen.
"Mutta on mukava nähdä, kuinka innoissaan Aida on tästä kaikesta. Melkein kuin palaisin omiin ensimmäisiin vuosiini."
Ja ehkä hänkin löytäisi vielä inspiraationsa.

Johtuiko Tiarnanin väsymys hänestä? Tempest puraisi alahuultaan ja kumarsi päätään, jotta saattoi painaa suudelman miehen käsivarrelle.
Keskity tulevaisuuteen.
"On ihana nähdä sinut jälleen valkokankaalla", hän totesi käpertyen parempaan asentoon. Se oli vaarallista hänen sydämelleen, sillä Tiarnanin läsnäolo sai hänen sykkeensä sekaisin ja vatsan lepattamaan perhosia.
"Toivon, että saat levätä tarpeeksi."

Anastasian kuvauksista tuntui kuluneen ikuisuus. Silloin kaikki oli ollut vielä hyvin. Tai ainakin hän oli kuvitellut, että kaikki oli ollut hyvin. Enää oli mahdotonta sanoa täysin varmaksi. Joskus hänestä tuntui, että ehkä hän oli ollut väärässä kaiken aikaa, ja todellisuudessa Tempest oli voinut huonosti jo hyvin pitkään.
"Varmasti saan", hän vakuutti, kun sormet löysivät taas silittävän rytmin vasten hänen vaimonsa selkää.
"Haluatko yhä tulla ensi-iltaan kanssani?"

"Totta kai haluan", Tempest vakuutti. Jos mustelmat hänen kaulallaan eivät olisi haihtuneet, meikillä saisi varmasti ihmeitä aikaan. Hän silitti ympärilleen kiertynyttä käsivartta.
"Nuku vain", hän kehoitti väsynyttä miestä. Hänen kehossaan viipyvä säikähdys ei ehkä antaisi hänen todella nukahtaa, mutta hän ei halunnut olla syy Tiarnanin unettomuuteen.

Miten Tiarnanin olisikaan tehnyt mieli tarttua kehotukseen.
"Täytyy vielä laittaa Helenille viestiä", hän vastasi hiljaa, haluttomana siirtymään kauemmas. Hän painoi päätään lähemmäs Tempestin hiuksia, jotta saattoi haudata nenänpäänsä niiden joukkoon. Tuttu tuoksu oli lohduttanut häntä silloinkin, kun varjo oli ollut vahvimmillaan.
"Ethän koe, että painostaisin sinua siihen? Osallistumaan ensi-iltaan?"
Ihmisten täyttämään tapahtumaan, jossa he väkisinkin saisivat huomiota.

"En tietenkään", Tempest vastasi ja puristi kevyesti miehen käsivartta.
"Minä haluan nähdä Anastasian ja sinut." Hän yrittäisi olla ajattelematta Nikolain surullista tarinaa turhan tarkasti. Hän yritti olla ajattelematta mitään turhan tarkasti juuri nyt, kun vauhko, säikähtänyt jännitys viipyi ihon alla ja välkkyi silmissä hänen sulkiessaan ne. Se oli ohi nyt.
"Et painosta minua mihinkään, rakas."

Tiarnan todella toivoi, että se oli totta. Oli hetkiä, joina hän pelkäsi, että Tempest suostui ahdistaviin tilaisuuksiin vain silkkaa hyväsydämisyyttään. Silti hän ei voinut väittää, etteikö olisi ollut iloinen aina, kun sai vaimonsa vierelleen. Jos kyse olisi ollut vain hänestä, hän olisi ottanut Emmien mukaan matkoilleen paljon useammin.
Mutta tässä ei ollut kyse hänestä.
Edelleen vastentahtoisena Tiarnan kääntyi sen verran, että sai poimittua puhelimensa yöpöydältä ilmoittaakseen Helenille peruttavista menoista.
"Olisitko halunnut lentää aikaisemmin kotiin?"

"On mukava voida mennä samaa matkaa", Tempest sanoi, vaikka tunsikin häpeää. Hänen olisi pitänyt voida lentää, kuten muutkin aikuiset ihmiset, eikä joutua takertumaan Tiarnaniin kuin henkensä hädässä.
"Kaikki on ihan hyvin." Niin hyvin kuin asiat saattoivat olla tilanteessa, jossa hänen entinen miesystävänsä oli yrittänyt kuristaa hänet.

Tiarnan oli siitä ehdottomasti samaa mieltä. Hän tiesi, että Tempest inhosi sitä, jos koki muiden joutuvan huolehtimaan itsestään, mutta tilanteen huomioon ottaen hän oli kiitollinen siitä, että saattoi olla tarjoamassa vaimolleen edes pientä lohtua koitoksen edessä.
Kuten hän oli odottanut, Heleniltä tuli kuittaus välittömästi. Hän kurotti laskemaan puhelimen yöpöydälle ja kietoi käsivartensa takaisin Tempestin ympärille.
"Em, osaatko pitää salaisuuden?"
Ehkä hän voisi edes yrittää piristää tunnelmaa kaiken tapahtuneen jälkeen.

"Luultavasti", Tempest vastasi. Hän ei voinut väittää olevansa lahjakas kovin monessa asiassa, ainakaan ulospäinsuuntautuneessa, äänekkäässä maailmassa, mutta salaisuuksia hän ei ollut vielä tähän mennessä laverrellut. Hän katsahti Tiarnania olkansa yli kysyvänä.

Tiarnan käytti tilaisuuden hyödykseen ja painoi pehmeän suudelman Tempestin otsalle.
"Edison lennättää Elin tänne ensimmäistä ensi-iltaa varten", hän kertoi, ja jos huoneessa olisi ollut valoisampaa, myrskysilmissä olisi voinut nähdä hyväntuulisen tuikahduksen.
Ehkä hän oli kuitenkin lukenut väärin kuvauksissa syntynyttä kipinää.
"Yllätyksenä Aidalle."

Ajatus nosti hymyn Tempestin huulille.
"Aida on varmaan uskomattoman onnellinen siitä", hän arveli. He viestittelivät ahkerasti ja hän tiesi, kuinka nainen ikävöi Eliä. Oli varmaankin outoa, että he olivat olleet täällä samaan aikaan, mutta eivät olleet vielä nähneet kasvotusten. Tempest oli vain seurannut Aidan nousua kansan tietoisuuteen television, internetin ja lehtien välityksellä.
"Ei sattunut olemaan sinun ajatuksesi?"

"Minäkin toivon niin."
Vaikka Aida tuntuikin olevan suurimmaksi osaksi haltioissaan siitä, mitä tämän ympärillä tapahtui, Tiarnan tiesi kokemuksesta, että huipulle tempautuminen saattoi olla myös hyvin hämmentävä kokemus. Ja Anastasian ensimmäinen näytös oli varmasti jotakin, jonka nainen halusi jakaa Elin kanssa.
"Saattoi siitä olla jotakin puhetta yhdessä", hän myönsi, ja halasi Emmien hieman tiukemmin rintaansa vasten.
"Sinäkään et ole tainnut nähdä Eliä hetkeen?"

Tempest pudisti päätään. Hän ei ollut nähnyt... Muita kuin perheensä heidän häidensä jälkeen. Se ei ollut jälleennäkeminen, jota hän mielellään muisteli.
Hänen olisi pitänyt ymmärtää, ettei kaikki ollut hyvin.
"Toivottavasti ehdin nähdä häntä enemmän, kun olemme taas Lontoossa." Eli oli lumonnut hänet välittömästi välittömyydellään ja teeskentelemättömällä lämmöllään. Hänen pitäisi pitää enemmän yhteyttä ystäviinsä.
"Tiedätkö, mitä hänelle kuuluu?"

"Varmasti", Tiarnan vakuutti. Hän yritti usein muistuttaa itselleen, etteivät kaikki kaivanneet ympärilleen ihmisiä niin kuin hän, ja että oli aivan yhtä hyväksyttävää viihtyä itsekseen kotona, mutta silti hän oli onnellinen siitä, että Tempestillä oli ympärillään ihmisiä, joita tämä saattoi halutessaan tavata.
"Uskoisin, että hänellä on kaikki hyvin. Vaikka hänkin on ollut haikeana, nyt kun David on muuttamassa meren taakse."
Hän tunsi myötätunnon pistoksen ajatellessaan, mitä hänen ystävänsä avioliitolle oli tapahtunut.

Maanantai 19.11.2018, aamupäivä, Los Angeles, California, Yhdysvallat

Tiarnan olisi mielellään vienyt Emmien katsomaan auringonlaskua rannalle, mutta koska lukijat kaipasivat Emmietä iltapäiväksi takaisin, hänen oli tyydyttävä niihin tunteihin, jotka heillä oli käytössään.
Silti hän tunsi syyllisyyttä, kun asettautui hiljaa takaisin makuulle omalle puolelleen sänkyä, suihkunraikkaana ja täysissä pukeissa – mikä tosin tässä tapauksessa tarkoitti kevyttä, vaaleansinistä kauluspaitaa ja vaaleita housuja. Los Angelesin lämmin sää hemmotteli heitä, lämpötila oli kovaa vauhtia kohoamassa reippaasti yli kahteenkymmeneen asteeseen.
Vaaleanpunainen pioni siirtyi hitaasti lähemmäs ja hipaisi lopulta Tempestin kasvoja.
”Rakas”, Tiarnan kutsui pehmeästi.
”Huomenta.”

Kultaiset silmät räpsähtivät auki ja tuijottivat hetken tokkuraisina tyhjyyteen, ennen kuin ne kohdistuivat ihastuttavalta tuoksuvaan, vaaleanpunaiseen kukkaan hänen kasvojensa edessä.
"Huomenta", hän tervehti ääni unesta painuksissa ja hieraisi poskeaan, jolle aurinko oli antanut lämpimän hehkun. Aurinko oli myös villinnyt hänen pisamansa. Hän tunsi haikean pettymyksen koskettavan vatsaansa nähdessään, että Tiarnan oli jo täysissä pukeissa.
Tempest venytteli peiton alla, kurottaen varpaansa sen reunan alta ja otti kukan vastaan, haudaten nenänsä sen samettisiin terälehtiin.
"Oletko lähdössä jonnekin?"

Katsellessaan vaimonsa heräämistä Tiarnan seurasi pionin hennolla kosketuksella tämän poskipään linjaa, myrskysilmät hymystä siristyneinä.
"Olen", hän myönsi, ja luovutettuaan kukan Tempestille kohottautui toisen kyynärpäänsä varaan niin, että saattoi painaa suudelman tämän otsalle.
"Ja niin olet sinäkin. Olen pahoillani, että herätin, mutta meillä on muutama tunti aikaa, ennen kuin lukijasi kaipaavat sinua jälleen."

Uni viipyi kultaisissa silmissä ja teki ajatuksista sumuisia. Vaaleat kulmat kurtistuivat mietteliään asteen ja Tempest hieroi silmäänsä tukahduttaen haukotuksen.
"Olenko?" hän kysyi hämmentyneenä ja venytteli kissamaisella raukeudella peiton alla. Luojalle kiitos kiireettömistä aamuista. Herätyskello ei kuulunut hänen lempiesineisiinsä.

Tiarnan ei voinut vastustaa kiusausta, vaan ujutti toisen kätensä peiton alle silittämään vaimonsa kylkeä. Tilanteesta puuttuivat enää pienet rakkaat, jotka olisivat katsoneet häntä paheksuen sen tähden, että hän oli kehdannut häiritä niiden kuningattaren - ja samalla kissojen itsejensä - unta.
"Olet", hän vakuutti, pehmeää naurua äänessään.
"Ajattelin, että voisimme käydä pienellä ajelulla."

Kosketus oli saada herkästi kutiavan naisen vingahtamaan.
"Oh", Tempest vastasi ja hieraisi kasvojaan, ponnistautuen istumaan. Hän pyyhkäisi kullanvaaleita hiuksia pois kasvoiltaan ja nousi sitten ylös, vaeltaen kylpyhuoneeseen pesemään hampaitaan ja kasvojaan.
"Minne me olemme menossa?" hän kysyi kurkistaen kylpyhuoneen ovesta hammasharja suussaan. Kieltämättä sviitissä viipyvä, lämmin auringonvalo oli viehättävämpi kuin marraskuun kylmä, märkä pimeys.

Tiarnan oli istahtanut sängyn laidalle ja pyöritteli pionia jälleen kädessään.
"On tulossa lämmin päivä", hän vetosi.
"Ajattelin, että voisimme käydä katsomassa Leo Carrillo Beachia. Pyysin meille lounaan mukaan."
Hän toivoi, että sää säilyisi yhtä kauniina ja lämpimänä, niin että he voisivat nauttia piknikistä rannalla.
"Jos käy hyvä tuuri, saatamme nähdä vilaukselta valaita tai delfiineitä."

Miten Tiarnan saattoi olla aina niin huomaavainen? Tempest tunsi varjon nostavan päätään tuijottaessaan itseään kylpyhuoneen peilistä, mutta työnsi sen syrjään.
Anna Tiarnanin rakastaa sinua.
Hän juoksutti harjan läpi hiuksistaan kiepauttaen ne huolettomalle ponihännälle ja meikkasi silmänsä kevyesti, ennen kuin palasi makuuhuoneen puolelle alusvaatteissaan ja kurkisti vaatekaappinsa sisältöä.
"Olet hyvin kultainen", hän huomautti katsahtaessaan miestä olkansa yli ja pujottautui sisään kermanvaaleaan, reisimittaiseen kesämekkoon, joka oli kirjottu hennon kultaisin, oranssein ja tulenpunaisin kukin. Ne olivat aina muistuttaneet häntä pioneista. Epäröiden hän tarjosi selän vetoketjua miehelle.

Tiarnan kurotti pujottamaan tuoreen pionin yöpöydällä olevaan maljakkoon, jossa oli jo ennestään sävyltään hieman persikkaisempia kukkia.
Hänen katseensa kääntyi kylpyhuoneen ovelle, kun Tempest astui ulos, ja seurasi kuinka tämä asteli kaapilleen. Hetken hänen mielessään kävi ajatus, että ehkä hänen olisi katsottava toisaalle, mutta hän ei halunnut antaa tilaa synkkyydelle, joka ruokkisi heidän väliinsä työntyvää varjoa.
"Haluan vain viettää päivän vaimoni kanssa", hän vetosi, kun tarttui vetoketjuun ja liu'utti sen kiinni.
"Rakastan häntä hyvin paljon."

Tempest nojasi selkänsä pieneksi hetkeksi Tiarnanin lämpöön ja kääntyi sitten ympäri, koskettaen miehen rintaa ja kurottui varpailleen painaen suudelman tämän huulille.
"Niin minäkin sinua", hän vastasi ja painoi nenänsä vasten vaaleansinistä kauluspaitaa. Niin valtavan paljon. Viime päivinä polttavana kytenyt turhaumus nakersi hänen vatsaansa. Mikä hänessä oli vikana? Miksei hän voinut vain olla rakastamansa miehen kanssa?

Tiarnan kietoi käsivartensa Tempestin ympärille ja halasi tämän hellästi syliinsä. Ehkä hän voisi taas pian tehdä niin joutumatta miettimään, saisiko se hänen vaimonsa hätkähtämään.
Se, mitä Tempestille oli tapahtunut, oli ollut hirvittävän väärin.
Hän painoi hetkeksi nenänpäänsä vaaleiden hiusten joukkoon ja hengitti niiden tuoksua.
"Oletko valmis?"

Olisipa hän voinut vain hypätä Tiarnanin syliin samalla vaivattomuudella, jolla Aida aina loikkasi Elin syliin. Olisipa hän voinut tehdä paljon asioita.
"Olen", hän vastasi ja veti ylleen luonnonvaalean, suurineuleisen neuletakin ja poimi käsilaukun olalleen, lähtien sitten Tiarnanin edellä ovesta.
"Onko sinulla ohjelmaa illaksi?"

Tiarnan varmisti, että lompakko ja puhelin olivat mukana, ja poimi vielä aurinkolasit otsalleen ennen kuin seurasi Tempestiä käytävään.
"Pari puhelinhaastattelua", hän vastasi, kun varmisti, että ovi oli lukossa, ja kietoi sitten kärivartensa kevyesti vaimonsa hartioiden ympärille.
"Ajattelin, että voisin tulla sinua illalla vastaan, kun pääset tapaamisesta."
Kun siihen kerrankin olisi mahdollisuus.

Tempest nojasi päänsä Tiarnania vasten ja kiersi kätensä miehen selälle.
"Olet aivan liian kultainen", hän huomautti. Kuinka mies saattoi olla aina niin... Täydellinen?
Anna hänen rakastaa sinua, hän muistutti itseään sysäten syrjään varjon äänen. Ei enää.
Hissin ovet sulkeutuivat vaimeasti kilahtaen ja hän painoi nenänsä kauluspaitaa vasten, tuntien poskiensa punehtuvan ajatuksesta.
"Ajattelin, että ehkä... Ehkä voisimme yrittää illalla", hän sanoi ääni miehen paidan vaimentamana.

"Sinä ansaitset vain parasta, rakas", Tiarnan muistutti ja painoi suukon vaaleiden hiusten joukkoon. Hän rukoili mielessään, etteivät paparazzit olisi piirittäneet hotellia, niin että he saisivat rauhassa siirtyä vuokra-autolle, jonka takakonttiin oli jo todennäköisesti pakattu hänen tilaamansa eväskori. Hän olisi mieluusti valmistanut ruuan itse, mutta kiireinen aikataulu loi omat rajoituksensa.
Hissin lähtiessä laskeutumaan alakertaan hän silitteli vaimonsa selkää, katsellen pieneneviä numeroita näytöltä. Tempestin sanat saivat hänet kuitenkin laskemaan katseensa naiseen.
Rauhoitu, vanha mies.
Hän ei ollut varma, mitä olisi vastannut, joten kumartui painamaan toisen suudelman hiusten joukkoon.
"Voisimme."

Tempest halasi Tiarnania vielä hetken, sydän rajusti hakaten.
Miksi hän antoi Stephenin hermostuttaa itsensä näin? Hän vihasi koko kehon valtaavaa hermostusta, joka oli ottanut hänet haltuunsa välikohtauksen jälkeen. Kuin hän tuntisi olonsa turvattomaksi.
Ajatuskin oli nostaa turhaumuksen kyyneleet hänen silmiinsä. Tiarnanin syli oli aina ollut turvallisin paikka maailmassa.
Hän kasasi itsensä ja punoi sormensa Tiarnanin käteen, kun he astuivat ulos Los Angelesin aurinkoon. Ainakaan kameroiden salamavalot eivät välkkyneet nyt, nyt ne vain naksuivat ahnaina, kun paparazzot huutelivat Tiarnanille.
Oman nimen kuuleminen sai Tempestin hartiat jännittymään ja hän oli kiitollinen päästessään auton suojaan.

Tietenkin valokuvaajat odottivat oven ulkopuolella.
Tiarnan halasi Tempestin paremmin kylkeensä suojatakseen naista kameroiden ahnailta silmiltä, eikä reagoinut valokuvaajien kysymyksiin muutoin kuin laskemalla aurinkolasit silmiensä suojaksi. Hän oli laskenut sen varaan, että he pärjäisivät ilman turvamiestä tämän päivän.
Hän johdatti Tempestin tummansinisen Ford Mustangin luo ja avasi oven, niin että tämä pääsisi pujahtamaan etupenkille. Auton epäkäytännöllisen pieneen takatilaan oli pakattu heitä varten valmistettu eväskori.
"Kaikki hyvin, rakas?" hän varmisti, kierrettyään auton ja istahdettuaan kuljettajan paikalle.

"Kaikki hyvin", Tempest vastasi ja soi Tiarnanille puolittaisen hymyn aurinkolasiensa takaa. Kaikki olikin, ainakin jos ilta menisi niin kuin hän toivoi sen menevän.
"Odotatko kotiinpaluuta?" hän kysyi katsellen katuja reunustavia palmuja ja aurinkoista, värimaailmaltaan lämmintä, melkein pastellista maisemaa. Täällä oli omalla tavallaan hyvin kaunista.

Kun Tiarnan ohjasi auton liikenteen joukkoon, hän tavoitti jo aavistuksen siitä vapauden tunteesta, joka hänet aina ratin takana valtasi. Hän oli kiitollinen siitä, ettei Los Angelesin liikenne, jota oli tituleerattu yhdeksi Yhdysvaltojen hulluimmista, näyttänyt heille tänään rumimpia kasvojaan. Itse asiassa he pääsivät siirtymään varsin vaivattomasti leveälle valtatielle, jota vehreät, aitojen yli kurkottelevat puut reunustivat.
Taivas oli hyvin suuri ja hyvin sininen.
"Minun on myönnettävä, että odotan", hän vastasi, ja vilkaisi Tempestiä silmäkulmastaan.
"Ikävöin jo tyttöjämme."

"Minäkin ikävöin niitä", Tempest vastasi yrittäen olla ajattelematta lentoa, joka odotti ennen jälleennäkemistä. Mutta hän voisi hakea Nyssan kotiin, kun he palaisivat Lontooseen.
Hän katseli auringonpaistetta ikkunan takana ja toivoi jälleen hartaasti, että pääsisi yli lentopelostaan. Olisi ihana nähdä maailmaa.
"Oletko käynyt tällä rannalla aikaisemmin?"

Tiarnan irrotti toisen kätensä ratista ja sipaisi Tempestin polvea lohduttavasti. Oli hetkiä, joina hän uskoi vakaasti, että naisella oli jokin syvempi yhteys heidän kissoihinsa. Niin kuin Universumien tomu -sarjassa, jonka hän oli lukenut pari vuotta sitten matkalukemisena. Siinä ihmisillä oli ollut eläinkumppanit, sielujensa jatkeet.
"Olen, mutta siitä on vuosia", hän vastasi, kun palautti kätensä takaisin ratille.
"Me emme olleet vielä silloin edes tavanneet. Em, jos voisit vierailla missä tahansa maailmankolkassa, minne tahtoisit matkustaa?"

"Vain yhteen? Maailma on niin täynnä kauniita, ainutlaatuisia paikkoja – ja jos merta ei lasketa, kuten Portugalin rannikkoa, Oseanian saaristoja, Australian riuttoja ja Belizen sinistä allasta..." Tempest vastasi. Valitettavasti hän oli vain katsellut kuvia suurimmasta osasta. Ne ruokkivat hänen mielikuvituksensa maisemia.
"...Boliviassa on uskomaton paikka, jossa taivas näyttää heijastuvan suoraan maasta. Machu Picchu näyttää myös todella vaikuttavalta kuvissa – ja haluaisin nähdä Japanin ja Islannin kokonaisuudessaan. Rakastan myös metsiä ja Norjan vuonot ovat kiehtoneet minua valtavasti... Ja Mù Cang Chai Vietnamissa näyttää häkellyttävän kauniilta. Samoin Vietnamin ja Thaimaan rannikot näyttävät unenomaisilta – oh, ja Kiinassa on todella kauniita vuoristoja ja metsiä. Australiankin luonto on aina kiehtonut min- En taida varsinaisesti vastata kysymykseesi."

Tiarnan oli unohtunut kuuntelemaan Tempestin soljuvaa puhetta, joka muistutti häntä siitä, millaista heidän elämänsä oli silloin, kun varjo ei ollut ottanut hänen vaimoaan omakseen. Hetkistä, joina hän oli saanut seurata vierestä, kuinka toinen toistaan uskomattomammat maailmat saivat muotonsa.
Hän oli niin syvällä ajatuksissaan, että vei hetken, ennen kuin hän ymmärsi Tempestin vaienneen.
"Olkoon, ehkä olsii kohtuutonta valitsemaan vain yksi paikka", hän myönsi naurahtaen, ja vilkaisi vaimoaan lämpöä silmissään.
"Tuo oli oikein hyvä vastaus, rakas."
Hän toivoi, että olisi voinut toteuttaa edes yhden haaveista. Hän olisi voinutkin, ellei siihen olisi sisältynyt lentämistä.
Joskus hänestä tuntui, että jokin korkeampi voima leikitteli heillä.
Meren saattoi jo nähdä kuultavan horisontissa, jota kohti he ajoivat.
"Entä, jos mukaan otetaan muutkin maailmat, kuin meidän omamme?"
Myös ne, joissa oli mahdollista vierailla ainoastaan kirjan sivuilla.

Tempest katsahti Tiarnania hymyillen, huvittunut tuikahdus aurinkolasien kätkemissä, kultaisissa silmissä. Hän epäili vahvasti, että pitkä, kaoottinen tajunnanvirta oli ollut millään mittapuulla hyvä tai sopiva vastaus kysymykseen – mutta mies oli toivottoman kiltti.
"Pohdin sitä. Sano sillä välin missä sinä haluaisit vierailla? Onko sellaista maailmankolkkaa, jossa et ole vielä vieraillut?" hän kysyi takaisin ja kurottui hipaisemaan miehen poskea sormenpäillään.

Tie pujahti kahden hiekkaisen kukkulan väliin, joita ainoastaan rinteillä kasvavat kasvit näyttivät pitävän kasassa. Ja yhtäkkiä vasemmanpuoleinen kukkula loppui, ja sen tilalla oli laakso, joka laskeutui vihreänä ja kumpuilevana alas merenlahteen. Tie jatkoi kuitenkin kaartumistaan, niin että meri jäi suurena ja sinisenä heidän vasemmalle puolelleen, samaan aikaan kun maasto oikealla puolella kohosi jyrkkänä, kellertävänvihreänä seinämänä heidän yläpuolelleen. Matala kasvusto ja yksittäiset hiekkakivirinteet kohosivat aina silloin tällöin peittämään näkymän merelle, mutta aina se ilmestyi lopulta uudelleen näkyviin.
Kalifornian sää hemmotteli heitä pilvettömyydellään.
"Maailma on täynnä paikkoja, joita en tällä hetkellä osaa varmasti edes kuvitella", Tiarnan myönsi, samalla kun mietteliäs juova ilmestyi hänen kulmiensa väliin.
"Mutta vierailisin mielellä monissa jo näkemissäni paikoissa sinun kanssasi. Haluaisin päästä näkemään ilmeesi, kun näet ne ensimmäisen kerran."

"Olet hyvin kultainen", Tempest huomautti hellästi ja upotti sormensa hetkeksi tummiin, hopean kirjomiin hiuksiin, silittäen niitä taakse.
"Ja mitä kuvitteellisiin maailmoihin tulee, en ole puolueeton. Seabornin maailma on ollut kotini varhaisesta lapsuudesta ja Awakeningin Somnia on melkein yhtä rakas. Mutta muista luomuksista Narnia on aina ollut sydäntäni lähellä", hän jatkoi ja katseli Tiarnanin profiilia, joka sai perhoset lepattamaan hänen vatsassaan.
"Mikä olisi sinulle kaunein, todellinen tai kuvitteellinen paikka?"

Tiarnan piti kosketuksesta hiuksillaan. Hän oli melkein ehtinyt unohtaa sen siinä vaiheessa, kun varjo oli vaaninut vahvimmillaan heidän kannoillaan. Kun kaikki voimat oli pitänyt keskittää siihen, ettei se pyyhkäisisi Tempestiä mukaansa.
Hän kallisti päätään kevyesti kosketusta kohti.
"En usko, että olen lainkaan sen vähemmän puolueeton", Tiarnan huomautti melkein syyllisesti naurahtaen. Hänen juurensa olivat syvällä Skotlannin karussa maassa, ja sinne kuului myös hänen sielunsa.
"Mutta toivon, että voisin joskus päästä näkemään sinun maailmasi sellaisina, joina sinä itse ne näet."
Tie lähti kiemurtamaan pitkänä serpentiininauhana alemmas kohti merta.
"Ehkä pääsenkin nyt kurkistamaan ainakin Somniaan?"

Tempest tunsi sydämensä pakahtuvan hellyydestä Tiarnanin nojautuessa kosketusta vasten. Hän suki tummia suortuvia sormiensa lomassa ja toivoi, ettei häiritsisi ajamista liiaksi.
"Voisit tulla huomenna mukaani kuvauksiin, jos ehdit", hän ehdotti. Awakening oli muuttumassa todellisuudeksi ja sen tekijät olivat kunnioittaneet hänen visiotaan ja vesiväritöitään.

Oikealle korkeudelle päästyään tie jatkoi matkaansa kohti määränpäätä, ja meri jäi jälleen heidän vasemmalle puolelleen. Nyt sen pinta oli lähempänä, vain muutama metri heidän alapuolellaan.
"Tulen mielelläni", hän vastasi, hymy myrskynharmaita silmiä siristäen. Hänen aikataulunsa oli huomattavasti kevyempi kuin Anastasian pääparin, jotka oliva hetkessä nousseet yhdeksi Hollywoodin seuratuimmista pareista. Tiarnanilla oli epäilys, että jokainen julkaisu tahtoi olla se, joka ensimmäisenä pääsisi julistamaan uuden elokuvaromanssin syntyä - ja seuraavaksi alettaisiin odottaa sen kuolemaa.
Viihdemaailmassa oli piirteitä, joista hän ei erityisesti nauttinut.
"Leo Carrillo Beachilla on itse asiassa kuvattu useampaan elokuvaan ja sarjaan kohtauksia."

Awakeningin maailman jakaminen sai hänen sydämensä lepattamaan onnesta. Tiarnanin kasvoja katselemaan unohtunut Tempest havahtui.
"Niinkö? Millaisia?" hän kysyi uteliaana ja antoi katseensa vaeltaa sinisenä välkkyvään mereen. Maailmassa oli loputon määrä kauniita rantoja.
Jos hän vain voisi lentää kuin normaali aikuinen. Ehkä joku päivä.

"Elokuvia ja sarjoja, joissa ranta on näkynyt, taitaa olla useampia kymmeniä", Tiarnan vastasi, samalla kun varmisti navigaattorin ruudulta parkkipaikan sijainnin.
"Uskoisin, että tunnistat ainakin Inceptionin ja Greasen, ja muistaakseni yhdessä Charmedin jaksossakin vieraillaan täällä."
Hän naksautti vilkun päälle kääntyäkseen sivutielle, jonka kautta he pääsisivät parkkipaikalle.
"Sekä tietenkin oma henkilökohtainen suosikkini, viisikymmentäluvulla kuvattu Attack of the Crab Monsters."
Hänen suupielensä nykäisi poikamaisen ilkikurisesta hymystä.

Attack of the Crab Monsters sai Tempestin nauramaan kuplien.
Sitä suosikkia hän ei ollut tainnut nähdä. Nimestä päätellen se ei puhuttelisi häntä, vaikka Tempest harvoin tapasi hirviöitä, joita ei voisi rakastaa.
"Mitkä ovat hienoimpia paikkoja, joissa sinä olet kuvannut?" hän kysyi ja ellei Tiarnan olisi ajanut, olisi suudellut miestä.

Tempestin nauru sai Tiarnanin silmät siristymään hymystä, vaikka samaan aikaan se herätti selittämättömän haikeuden tunteen. Ei ollut pitkään siitä, kun hän oli pitänyt vaimonsa naurua itsestäänselvyytenä. Hän oli rakastanut sitä jo silloin, mutta nyt, kaiken heidän kokemansa jälkeen, se oli todella yksi kauneimpia ääniä maailmassa.
"En ole varma, pystynkö tekemään sellaista valintaa", hän myönsi, samalla kun käänsi auton parkkiin. Heitä hemmoteltiin lisää autojen - ja siis vierailijoiden - vähäisellä määrällä. Siitä sai varmasti kiittää marraskuuta, joka oli kesäkautta rauhallisempi ylipäätään.
"Olen päässyt vierailemaan upeissa paikoissa. Esimerkiksi Nuoren Nikolain puitteet olivat hämmästyttävät."

Tempest nousi autosta, onnelliset perhoset vatsassa lepattaen Nuoren Nikolain mainitsemisesta. Hän kohotti aurinkolaseja paremmin pisamaiselle nenälleen ja otti kaipaavan askeleen rantaa ja merta kohti.
Mikä sääli, että täällä vesi olisi liian kylmää uimiseen.
"Kuulisin mielelläni lisää Nuoren Nikolain kuvauksista", hän vetosi. 13-vuotias hänen sisällään tuskin koskaan katoaisi.

Tiarnan nousi autosta ja kiersi avaamaan hänen makuunsa liian pienen takaluukun. Vaikka pakko oli myöntää, että Mustangissa oli oma viehätyksensä. Hän nosti huolellisesti pakatun, tummansinisen kylmälaukun olalleen ja lukitsi auton ovet ennen kuin asteli Tempestin luo ja painoi suukon naisen vaaleiden hiusten joukkoon.
"Siitä on niin pitkä aika, noinkohan vanhan miehen muisti riittää", hän naurahti, kun laski kätensä hellästi vaimonsa selälle.
"Tahtoisitko valita reitin?"
Hyväkuntoiset polut kulkivat ristiin rastiin pitkin rantatöyrästä keltaista kukkaa puskevien mättäiden lomitse.

Tempest kurottui hipaisemaan Tiarnanin poskea huulillaan ja punoi sitten sormensa miehen käteen, osin siksi, ettei olisi pyrähtänyt innosta vedenrajaan ja hylännyt miestä.
Hän lähti johdattamaan heitä kohti sinisiä aaltoja ja rannan kallioita.
"Mikä on omituisinta, mitä sinulle on tapahtunut kuvauksissa?" hän kysyi silittäen peukalollaan miehen kämmenselkää.

Tianan puristi vaimonsa kättä hellästi ennen kuin lähti seuraamaan tätä kohti rantaa. Heillä olisi riittävästi aikaa, jotta Tempest voisi katsella rauhassa ympärilleen ennen kuin he etsisivät sopivan paikan syödä lounasta. Ylempänä oli näköalatasanne, jolle oli aseteltu muutama retkipöytä tuoleineen, mutta hän oli pyytänyt hotellin henkilökuntaa pakkaamaan heille myös viltin siltä varalta, että hänen vaimonsa löytäisi mieluisamman paikan vaikka rannan kallioilta.
"Kaikenlaista on ehtinyt tapahtua vuosien varrella", hän vastasi, samalla kun piti silmällä maastoa epätasaisuuksien varalta - vikka hän taisikin huolehtia turhaan Tempestistä, joka tuntui olevan enemmän kuin kotonaan meren äärellä.
"Mutta olen joutunut opettelemaan neulomista, koska Dwayne halusi tehdä pilan yhdelle kollegoistamme."

"Mitä?" Tempest kysyi katsahtaen Tiarnania olkansa yli ja riisui kenkänsä, poimien ne käteensä, kun he saavuttivat valkoisen hiekan. Se oli viileähköä, mutta tuntui silti kotoisalta.
"Sinä neulot?" hän toisti epäuskoisena ja nauroi onnellisesti kuplien, pudistaen päätään. Vaalea, pehmeä ponihäntä keinahteli.
Hän löysi viehättävän, mereen työntyvän kallion ja jyrkästä, korkeasta noususta huolimatta lähti kiipeämään ylös, hakien sopivia paikkoja jaloilleen ja käsilleen.
"Osaatko neuloa edelleen?"

Tiarnan teki saman omille kengilleen, tosin vasta pari askelta Tempestin jälkeen, siinä vaiheessa, kun totesi valkean hiekan joka tapauksessa työntyvän sisään niiden varresta. Viileä hiekka teki hänenkin olonsa kotoisaksi, tosin siksi, että se toi mieleen hiekkarannat kotona Lewiksella.
Ehkä he voisivat jonakin päivänä asua Tempestin kanssa siellä osan vuodesta.
"Uskon, että osaisin edelleen neuloa villasukan, jos henkeni riippuisi siitä", hän vastasi, hymy suupieliä nykien, samalla kun hän tarkkaili vaimonsa kipuamista ennen kuin liittyisi tämän seuraan.
"En ole varma muistatko Letitian, joka oli yksi vastanäyttelijöistäni To Be Humanissa. Hänellä oli tapana neuloa aina kuvaustauoilla, joten Dwaynen mielestä oli hulvaton ajatus pistää koko crew neulomaan, kun hän saapui töihin. Kaikki kuvaajia ja ohjaajaa myöten."

"Se kuulostaa ihanalta ajatukselta", Tempest vastasi hymyillen ja kiipesi pelottomasti ylös kallionseinämää, Hän suoristautui päästessään sen laelle ja vaelsi kohti kärkeä, joka kohosi suoraan sinisten, paikoin melkein turkoosien aaltojen keskellä.
"Onko sinulla muitakin salattuja taitoja?" hän kysyi laskien korolliset avokkaat käsistään ja kurkisti kallion reunan yli aaltoihin. Miten ihanaa olisi ollut vain sukeltaa niihin, mutta vesi olisi täällä liian kylmää.
Ehkä he voisivat joskus palata Seychellien paratiisiin.

"Se oli kieltämättä varsin huvittavaa", Tiarnan myönsi vilpittömästi. Tilanteesta oli olemassa myös kuvamateriaalia, jota oli pyöritetty eräässä talk showssa elokuvan julkaisun aikoihin. Video oli mitä ilmeisimmin herättänyt hilpettä myös faneissa, sillä sitä oli jaettu pitkin keskustelupalstoja.
Kun Tempest oli päässyt turvallisesti puoliväliin kallioseinämää - tapa, jolla hänen vaimonsa kipusi, muistutti häntä heidän tytöistään - hän lähti kiipeämään tämän perään. Rosoinen kalliopinta tarjosi luonnollisen sijan niin käsille kuin jaloillekin.
Kallion huipulta avautui esteetön näkymä merelle.
"Riippuu hieman siitä, mitä tarkoitat salatulla", hän vetosi, kun seisahtui vaimonsa vierelle lähelle reunaa. Hän kieltäytyi päästämästä synkkiä ajatuksia mieleensä tänään.
"Osaan matkia varsin uskottavasti kookaburraa."

"Sinä mitä?" Tempest toisti ja kikatti lämpimästä epäuskosta. Hän kiersi kätensä Tiarnanin selälle ja nojautui miehen kylkeen, hieraisten ohimoaan tämän rintakehään. Tuuli tempoi vaaleita suortuvia ponihännältä.
Hänen sydämensä uhkasi pakahtua.
Ehkä he voisivat istuutua tähän toviksi, katselemaan merta.

"Kookaburraa", Tiarnan vastasi silmät tuikkien.
"Kuvaustauot saattoivat joskus venyä varsin pitkiksi, kun kuvasimme Grand Illusionia, joten jollakin tavallahan sekin aika oli käytettävä hyödyksi."
Hänelle oli jäänyt vuosien varrelta monia hyviä muistoja kuvauksista.
Hän kietoi käsivartensa Tempestin ympärille ja painoi suudelman tämän hiusten joukkoon.
"Tahtoisitko, että levitän meille viltin?"

"Haluan kuulla sen", Tempest vetosi silittäen Tiarnanin selkää ja nyökkäsi. Ajatus viltistä ja piknikistä aurinkoisella rantakalliolla oli varsin suloinen.
"Kaipaatko kuvauksia?" hän kysyi hätistäen haikean epäilyksen mielestään. Ehkä hän oli vetänyt miehen kanssaan pimeyteen, mutta ehkä hän voisi myös auttaa Tiarnanin sieltä pois. Tiarnanin ei tarvitsisi enää uupua tai huolehtia.
Hän toivoi hartaasti.

Tiarnan nauroi ja painoi vielä toisen suudelman Tempestin hiusten joukkoon ennen kuin irrotti käsivartensa tämän ympäriltä ja alkoi levittää ylellisen pehmeää huopaa auringon lämmittämälle kalliolle. Jälleen kerran hän kiitti säätä siitä, että se oli jo toistamiseen kuluvan viikon aikana suonut erityisen lämpimän päivän.
"Oletko aivan varma? Tiedätkö, miltä kookaburrat kuulostavat?" hän kysyi kiusoitellen, kun katsahti vaimoaan ja viittasi tätä istumaan alas.
Kysymys sai hänet mietteliääksi.
"Jos aivan rehellisiä ollaan, kaipaan."

"Voit näyttää minulle", Tempest vastasi hymyillen ja kun huopa oli levitetty, he saattoivat istuutua alas. Hän kosketti hopeaa tummissa hiuksissa ja painoi päänsä hetkeksi vasten miehen olkapäätä.
Hän ei voinut väittää olevansa varma, millainen lintu kookaburra oli.
Kylmä kosketti hänen vatsaansa ja hän jäi katselemaan Tiarnania.
"Olenko minä syy, miksi et voi tehdä rakastamaasi työtä?"

Tiarnan nauroi, mutta pyöräytti sitten hartioitaan ja niskojaan, suoristi ryhtiään ja selvitti kurkkuaan kuin olisi valmistautunut todelliseen esitykseen.
Ja sitten hän nauroi.
Ääni oli varsin uskottava toisinto kookaburran naurust,a jos sattui tuntemaan linnun ääntelytavan.
Hän kumarsi liioitellun syvään ennen kuin istahti viltille ja veti Tempestin kainaloonsa.
Kysymys sai hänet vakavoitumaan.
"Rakas, et tietenkään. Miksi ajattelet niin?"

Imitaatio oli varsin häkellyttävä. Jälkikäteen Tempest toivoi, että olisi saanut sen nauhalle ja keskustelun saamasta, vakavasta käänteestä huolimatta hän hymyili.
"Haluaisitko palata kuvaamaan elokuvia, mutta et voi tai jaksa, koska huolehdit minusta tai olet väsynyt kaikesta siitä, mitä olen pakottanut sinut läpikäymään?" Tempest kysyi vakavoituen ja tutki myrskysilmiä huolissaan.

Se, että Tempest hymyili, sai Tiarnanin uskomaan, että kaikki se vedonlyönnistä alkunsa saanut vaivannäkö ja loputtomien kookaburravideoiden katsominen olivat olleet sen arvoisia. Jos hänen vaimonsa kysymys ei olisi särkenyt hänen sydäntään niin kipeänä, hän olisi hymyillyt itsekin.
Hän halasi vaimonsa kylkeensä ja mietti hetken, kuinka vastaisi.
"Em, se ei ole sinun syytäsi", hän aloitti sitten.
"Mutta on totta, että meillä on ollut vaikeita aikoja, ja ne ovat verottaneet voimiani."

Vastaus särki Tempestin sydäntä. Hän nojasi Tiarnaniin katsellen ulappaa ja puristi hetkeksi silmänsä kiinni, kun varjo uhkasi nostaa päätään.
Keskity tulevaisuuteen, älä menneisyyden virheisiin.
"Olen pahoillani", hän kuiskasi hiljaa.
"Miten voisit jatkaa rakastamassasi työssä?"

Aivan kuin itsekin varjon läsnäolon tuntien Tiarnan halasi Tempestin paremmin kylkeensä ja painoi suudelman vaaleiden hiusten joukkoon.
"Minäkin olen pahoillani siitä, että me jouduimme käymään tämän läpi", hän vastasi. Pahoillaan siitä, että Tempest oli joutunut kärsimään niin valtavasti. Että tämä joutui edelleen kärsimään.
"Uskon kyllä vielä palaavani takaisin. Haluan vain olla varma, että kaikki on hyvin, meillä molemmilla, ennen kuin jatkan töitä."

Tempest vetäytyi halauksesta ja nousi ylös, vaeltaen muutaman askeleen ja upottaen sormet hetkeksi hiuksiinsa, jotka karkailivat röyhkeästi ponihännältä.
Hengitä. Keskity tulevaisuuteen, älä menneisyyden virheisiin. Ja jos tilanne olisi ollut toisinpäin, hän olisi tuntenut täsmälleen samoin.
"Toivon, ettet anna minun olla esteenä", hän sanoi sipaisten tuulentuivertaman suortuvan korvansa taakse.
"Millaisessa projektissa haluaisit työskennellä? Onko jotain, mitä et ole tehnyt, mutta haluaisit?"

Viltti tuntui tyhjältä kohdassa, jossa Tempest oli vielä hetkeä aiemmin istunut. Tiarnan pyyhkäisi sen pintaa, kuin olisi yrittänyt vielä tavoittaa vaimonsa ja estää tätä nousemasta.
Huolestunut juova oli ilmestynyt hänen kulmiensa väliin.
"Em, et sinä ole este. Olen pahoillani, jos vastaukseni sai sinut tuntemaan niin."
Hän juoksutti sormet läpi hiuksistaan ja katseli vaimoaan, jonka hahmo piirtyi vasten merta ja taivasta.
"En tiedä, en ole ajatellut uusia projekteja pitkään aikaan. Olen saanut tehdä ja kokea jo paljon kaikenlaista."

"Et sinä sanonut mitään väärää", Tempest rauhoitteli ja käänsi katseensa merelle. Tiarnan ei koskaan tehnyt mitään väärää. Hän oli vain pahoillaan miehen puolesta. Katse tulevaisuuteen, pois varjoista.
"Oletko koskaan haaveillut kokeilevasi jotain uutta genreä? Niin kuin komediaa, toimintaa tai kauhua?" Hän oli värähtää pelkälle sanalle. Kauhuelokuvat eivät olleet koskaan puhutelleet häntä eikä hän kyennyt ymmärtämään, miksi kukaan halusi säikytellä itseään tietentahtoen.

Ehkei, mutta Tiarnanista tuntui silti siltä, kuin hän olisi sanonut. Tempest kantoi niin helposti syyllisyyttä hennoilla harteillaan sellaisistakin asioista, jotka eivät millään tavalla olleet tämän itsensä syytä. Tiarnan oli joskus miettinyt, johtuiko se lapsuutta varjostaneesta sairastamisesta.
"Etkö tulisi takaisin viereen?" hän ehdotti, suupieli kohti hymyä nykäisten.
"Luulen, että kauhu ei ole minun ensimmäinen valintani."

Tempest veti syvään henkeä ja nautti meren tutusta, kotoisasta tuoksusta, ennen kuin laskeutui takaisin Tiarnanin viereen, siloitellen mekon aaltoilevaa helmaa reisilleen.
"Luulen, että maailma rakastaisi sinua vain enemmän, jos he saisivat vielä paremman kuvan ihanasta huumorintajustasi", hän sanoi ja poimi Tiarnanin käden omiensa väliin, piirtäen sormien ja rystysten linjoja sormenpäillään.
"Oletko koskaan haaveillut toimintasankarin roolista?"

Tiarnan oli helpottunut siitä, että Tempest palasi hänen luokseen. Kai osa hänestä oli pelännyt, että nainen olisi taas luisumassa hänen ulottumattomiinsa. Hän oli pelännyt sitä siitä lähtien, kun tilanne Stephenin kanssa oli eskaloitunut hirvittävällä tavalla.
Hän pyyhkäisi vaalean suortuvan vaimonsa korvan taakse, vaikka tuuli taitaisikin temmata sen taas mukaansa.
"Minulla on hyvin skotlantilainen huumorintaju", hän huomautti, hymy silmissä häivähtäen. Oli totta, että hän oli tehnyt enimmäkseen draamaa - ehkä genrenvaihto toisi uusia näkökulmia.
"Joskus nuorena poikana. Tuleeko sinulle mieleen jotakuta sopivaa toimintasankaria?"

"Olen luultavasti puolueellinen, mutta uskon, että olisit uskomaton missä tahansa roolissa", Tempest vastasi ja kohotti miehen kättä, jotta saattoi koskettaa kämmentä huulillaan.
"Olisit rakastettava Luke Skywalker, Batman tai vaikka James Bond. Sinä saisit minut rakastamaan mitä tahansa hahmoa", hän totesi ja kiipesi sitten hajareisin Tiarnanin syliin, painaen päänsä miehen olkapäälle ja haudaten kasvonsa tämän kaulataipeeseen.

Tiarnan nauroi käheästi ja halasi Tempestin syliinsä, painaen suudelman vaaleiden hiusten joukkoon.
"Olen kovasti yrittänyt saada George Lucasille sanaa siitä, että olen käytettävissä, mikäli hänelle tulee yllättäen tarve uudelle jediritarille", hän totesi, nenänpää vaaleiden hiusten joukkoon haudattuna. Hänen sormenpäänsä silittivät hellästi naisen selkää.
"Voisi olla virkistävää hypätä pitkästä aikaa fantasian puolelle."

Tempest tunsi polttavan turhaumuksen nostavan päätään. Oli niin vaivatonta olla Tiarnanin kanssa, kun he olivat ulkona. Kaikki oli hyvin. Mutta kun ovi sulkeutui ja he jäivät kaksin, riippumatta siitä, paljonko hän halusi kaiken olevan hyvin, hänen kehonsa kieltäytyi yhteistyöstä.
"Olisit hyvin, hyvin komea jediritari", hän vakuutti hipaisten miehen kaulaa nenänpäällään ja hengitti sen tuoksua.
"Toivon, että löytäisit jonkin inspiroivan projektin."

Tuntui hyvältä pidellä Tempestiä sylissä sillä tavalla. Täällä nainen ei säpsynyt hänen kosketuksestaan tai jännittynyt läheisyydestä. Ehkä se oli meren ansiota, tai ehkä vain sen, ettei ympäristö muistuttanut väkivallasta, jota hänen vaimonsa oli joutunut kohtaamaan.
Helvetin paskiainen, Stephen.
Mutta Tiarnan ei halunnut päästää vihaa tähän hetkeen. Sen sijaan hän taivutti päätään ja houkutteli Tempestiä mukaan pehmeään suudelmaan.
"Varmasti. Maailma on vielä täynnä kertomattomia tarinoita."

Suudelma sai tutut, häkeltyneet perhoset lepattamaan hänen vatsassaan eikä Tempest voinut itselleen mitään, kun laski katseensa ujosti hymyillen vetäytyessään suudelmasta.
Hyvänen aika. Olette naimisissa.
Hän silitti hopeisia juovia tummissa hiuksissa.
"Jos voisit matkustaa minne tahansa nyt, minne haluaisit mennä?" hän kysyi ja kohotti katseensa takaisin myrskysilmiin.

Tiarnanin pää kallistui taas kevyesti silitystä kohti.
"Minne tahansa?" hän toisti, mietteliäst kurtistus kulmilleen kohoten. Hän oli hetken hiljaa, samalla kun toinen käsi silitteli Tempestin pisamaista poskea.
"Kaipaisin jonnekin, missä on lunta", hän vastasi lopulta, ja painoi suukon vaimonsa otsalle.
"Ehkä Islannin jäätiköille. Tai jopa kauemmas pohjoiseen. Olen aina halunnut käydä Grönlannissa ja Huippuvuorilla."

"Sinun pitäisi päästä käymään siellä", Tempest kannusti sukien tummia hiuksia hellästi, sydän pakahtuen joka kerta, kun hän ymmärsi miehen nauttivan kosketuksesta.
"Eikö ystäväsi, Charles, ole myös hyvin kiintynyt lumeen? Voisitte lähteä yhdessä."

Tiarnanin suupieli nykäisi hymyä.
"On, tosiaan. En ole tullut ajatelleeksi asiaa, mutta ehkä hän suostuisi lähtemään joku päivä kanssani ukkomiesten retriitille", hän hymähti, vain puoliksi vitsaillen. Vaikka Charles taisikin tällä hetkellä keskittyä matkustamaan vaimonsa kanssa, ehkä mieheltä liikenisi jossain vaiheessa jokunen päivä myös ystävälle. Varsinkin, kun tämä oli onnistunut, ainakin toistaiseksi, pysyttelemään erossa politiikasta.
"Voisitte nauttia ajastanne Wrenin kanssa. Käydä teatterissa, tai mitä ikinä haluaisittekaan tehdä."
Hän pyyhkäisi vaalean suortuvan vaimonsa korvan taakse. Pian heidän olisi käytävä kiinni lounaaseen, mutta juuri nyt hän nautti siitä, että Tempest pystyi niin luontevasti istumaan hänen sylissään.
"Vai mitä tahtoisit tehdä sillä välin, kun minä pakoilisin jääkarhuja Huippuvuorilla?"
Jos hän olisi vain voinut ottaa Tempestin mukaan. Ei pakoilemaan jääkarhuja, mutta näkemään maailmaa.

Ukkomiesten retriitti sai Tempestin hymyilemään ja hän nojautui painamaan suudelman Tiarnanin poskelle, painaen nenänpäänsä hetkeksi sitä vasten.
Aina yhtä epäuskoisena siitä, että Tiarnan todella oli siinä.
"Kirjoittaisin, luultavasti", hän totesi. Kustantaja tivasi viidettä kirjaa melkein yhtä ärhäkästi kuin Stephen.
"Mitä muuta sinä tekisit kuin pakoilisit jääkarhuja?"

Tällaiset hetket loivat Tiarnaniin uskoa siitä, että he voisivat vielä olla niin kuin ennen. Että varjo saattaisi vielä väistyä kokonaan.
"Luullakseni se riippuisi jääkarhuista", hän vastasi, ilkikurista naurua äänessään. Vaikka ehkä huoli oli aiheellinen paikassa, jossa jääkarhuja oli enemmän kuin ihmisiä.
"Haluaisin käydä tutustumassa vanhoihin kaivoskaupunkeihin. Barentsburg heijastaa kuulemma mielenkiintoisesti aikaansa."
Hän hipaisi vaimonsa ohimoa huulillaan.
"Tahtoisitko lounasta nyt?"

"Syödään vain", Tempest vastasi, vaikkei tuntenutkaan merkittävää ruokahalua, ja kiipesi pois Tiarnanin sylistä, siloittaen lyhyehköä helmaa reisilleen. Merituuli halusi tarttua siihen samoin kuin vaaleisiin hiuksiin.
"Mitä olet hankkinut meille?" hän kysyi ja nyökkäsi kohti kylmälaukkua.

Hetken Tiarnan harkitsi, olisiko hän voinut vain vetää Tempestin takaisin syliinsä. Mutta hänen vaimonsa tarvitsi ravintoa. Ehkä hän saisi tämän vielä hetkeksi syliinsä sen jälkeen.
Tai vaikka samaan aikaankin.
"Katsotaan", hän vastasi, kun avasi kylmälaukkua kiinni pitelevän vetoketjun. Hän oli pyytänyt heille mukaan salaatit, smoothiet, hedelmäsalaatit sekä tietenkin tuoreita marjoja.
"Mitä mielesi tekisi, rakas?"

Tempest kurkisti kylmälaukkuun ja kultaiset silmät siristyivät hymystä. Ei ollut vaikeaa tietää, miksi lounas koostui hänen lempiruoistaan.
Hän nosti toisen smoothieista käteensä ja kosketti Tiarnanin poskea kiitoksena, ennen kuin poimi pillin huultensa väliin ja käänsi katseensa takaisin siniselle ulapalle.
"Onko lammas vielä lempieläimesi?"

Tiarnan poimi itselleen rasiaan pakatun salaatin ja katsahti vaimoaan mietteliäänä.
"Voisit tulla takaisin syliin", hän vetosi. Tempest voisi istua hänen jalkojensa välissä ja nojata selkänsä häntä vasten, ja katsella siitä merta heidän syödessään.
"Lampailla tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessäni", hän myönsi, hymy myrskysilmiä siristäen.
"Kuten myös lammaskoirilla."

Tempest katsahti Tiarnania skeptisesti, pohtien voisiko mies todella syödä hän sylissään, mutta antoi periksi kiusaukselle. Hän asettui miehen jalkojen väliin, nojaten selkänsä tämän rintaan ja valuen mukavasti niin, että Tiarnanille jäi tilaa viedä haarukkaa suuhunsa.
Hän siemaisi viileää, hedelmäistä smoothieta ja piirsi sormenpäillään hajamielisesti miehen reiteen.
"Ehkä jääkarhut pääsevät listalle, kun pääset Huippuvuorille tai Grönlantiin."

Tiarnan koukisti polviaan niin, että Tempestille jäi mukavasti tilaa hänen sylissään. Hän painoi suukon naisen päälaelle ja avasi samalla toisella kädellään salaattirasian. Pitkät työpäivät olivat opettaneet hänet varsin taitavaksi syömään ruokansa melkein missä tahansa, millaisessa asennossa tahansa.
"Niin, kuka tietää", hän myönsi mietteliäänä, kun kalasti salaattia haarukkaansa.
Hän oli hetken hiljaa.
"Em, et kai sinä todella koe, että estäisit minua tekemästä asioita?"

Kysymys sai hänet kallistamaan päätään taakse niin, että saattoi nähdä vilauksen Tiarnanin kasvoista alaviistosta.
"Joskus", hän vastasi silittäen miehen reittä rauhoittaen.
"Kun joudut huolehtimaan minusta tai et voi mennä minne haluaisit, koska minä satun pelkäämään lentokoneita tai nähdä ystäviäsi niin kuin haluat, koska en viihdy isoissa joukoissa. Mutta yritän olla antamatta sellaisille ajatuksille enää valtaa."

Tiarnanin kulmat painuivat hieman alemmas.
"Sinun ei pitäisi ajatella niin", hän vetosi, samalla kun kietoi vapaan käsivartensa kevyesti vaimonsa ympärille.
Tempest oli hänelle tärkein, hänen sielunsa kumppani. Ei hän katunut niitä hetkiä, kun jätti jotakin muuta väliin. Lentopelko suretti häntä vain, koska se tarkoitti, ettei hän voinut näyttää vaimolleen kaikkia niitä paikkoja, jotka olisi halunnut.
"Yhtä lailla sinä joudut sopeutumaan minun elämääni, rakas. Tulet seurakseni juhliin ja joudut kestämään julkisuuden varjopuolia."
Varsinkin nyt, kun Tempest oli saanut itsekin nimeä.

Tempest kohotti miehen kättä ja painoi sen kämmenselälle suudelman, ennen kuin laski sen takaisin ympärilleen.
"Rakastan sinua", hän muistutti. Tiarnan oli kaiken sen arvoinen, vaikka joskus julkisuus koettelikin häntä.
"Enkä usko, että kovin moni voisi laskea juhlia huonoksi puoleksi." Tiarnan oli vain onnistunut valitsemaan sen onnettoman, toivottoman ujon introvertin, joka oli onnellisimmillaan yksinäisyydessä tai läheisimpien rakkaidensa seurassa.

"Minäkin rakastan sinua, Em", Tiarnan vastasi ja painoi uuden suudelman Tempestin päälaelle. Pieni osa hänestä halusi ehdottaa, että ehkä tämän ei tarvitsisi lähteä illaksi mihinkään, että ehkä he voisivat vain palata hotellille ja olla omassa rauhassaan. Mutta se olisi ollut epäreilua, sillä hänen vaimonsa tapaaminen - Tempestin Dawnin tapaaminen - merkitsisi niin valtavan paljon niin monelle.
"Minä en välitä sitä, mitä moni ajattelee", hän muistutti, ja silitti vaimonsa kylkeä.
"Ne ovat sinulle väsyttäviä."

Hän toivoi, etteivät olisi. Ettei Tiarnanin tarvitsisi olla valtavan yksinäinen mies.
Tempest sysäsi nakertavan äänen mielestään ja siemaisi smoothietaan.
"Katso, luulen, että tuolla on valaita", hän osoitti liikettä ulapan aalloissa ja ryhdistäytyi Tiarnanin sylissä, muistaen juuri varoa, ettei tuupannut salaattirasiaa miehen kädestä.
"Olisi ihana uida niiden kanssa."

Tiarnankin käänsi katseensa kohti merta ja pärskeitä, jotka erottuivat muusta aallokosta.
"Niin näyttää olevan", hän totesi, ja kurotti hieman kaulaansa nähdäkseen paremmin ulapalle, jonka aurinko sai kimaltelemaan. Hän palasi ajatuksissaan heidän edelliseen matkaansa, jonka aikana he olivat päässeet näkemään valaita paljon lähempää.
Silloinkin hänen vaimonsa oli halunnut uida niiden kanssa.
"Ehkä sinä joskus pääsetkin. Ainakin delfiinien."

"Niiden kanssa sain onneksi uida Seychelleillä", Tempest vastasi ja hiljeni hetkeksi. Hän oli sukeltanut veneestä turkoosiin veteen ja tervehtinyt uskomattoman älykkäitä ja kiehtovia delfiinejä, jakanut meren hetken niiden kanssa.
Ja sitten he olivat viettäneet illan Kuusaarella ja hän oli yrittänyt kadota mereen.
"Millaisia puhelinhaastatteluja sinulla on tänään?"

"Sinun pitäisi päästä uimaan niiden kanssa uudelleen", Tiarnan huomautti.
Hän ei ollut vielä varma, kuinka olisi suhtautunut muistoihin häämatkalta. Hän ei ollut kyennyt katsomaan edes kuvia, joita oli ottanut. Ne tuntuivat muistuttavan häntä siitä, kuinka hän oli epäonnistunut näkemään vaimonsa hätää.
Hän irrotti katseensa valaista ja poimi kylmälaukusta rasiallisen tuoreita vadelmia ja mansikoita, ja tarjosi sitä houkutellen vaimolleen.
"Algernoniin liittyen."

Tempest poimi rasiasta vadelman ja antoi sen raikkaan makeuden sulaa suuhunsa, nojaten päänsä takaisin Tiarnanin rintaan, valuen puoliksi makuulle. Aurinko tuntui ihanalta paljailla säärillä, vaikka merituuli olikin viileä.
"Olit uskomaton siinä roolissa", hän sanoi ja katsahti miestä ylös silmäkulmastaan. Hän ei tosin ollut tainnut nähnyt mieheltä yhtään suoritusta, joka ei olisi uskomaton.
"Onko sinulle tarttunut tarinoita koe-esiintymisistä?"

Tiarnankin käytti tilaisuuden hyväkseen ja poimi yhden hämmästyttävän kauniin mansikan rasiasta. Sen täydellinen ulkonäkö antoi melkein odottaa olematonta makua - niin kauniin oli oltava liian hyvää ollakseen totta - mutta mansikka maistui hyvin makealta, juuri sellaiselta kuin sen pitikin.
Hän poimi itselleen toisenkin marjan.
"Meillä oli mielettömän hyvä tiimi tekemässä elokuvaa", hän myönsi, kaivaen laukusta lautasliinan johon pyyhkäistä mansikan punaamat sormensa.
"Millaisia tarinoita tahtoisit kuulla?"

Sormenpäät piirsivät miehen käsivarteen ja kiersivät sitä tiukemmin hänen ympärilleen kuin peittoa. Joku päivä hän pääsisi yli pelostaan ja voisi nähdä kaikki ihmeet, joita oikealla maailmalla oli tarjottavanaan – siitä huolimatta, että mielikuvitus oli hänen suosikkipaikkansa.
Mielikuvitus ja Tiarnanin syli.
"Mitkä ovat muistettavimpia koe-esiintymisiä? Onko jokin ollut ikimuistoinen tai mennyt kammottavalla tavalla pieleen?"

Tiarnania ei lainkaan haitannut halata Tempestiä tiukemmin nyt, kun ainakin hetken hänen vaimonsa kesti hänen kosketustaan hätkähtämättä. Hän ei syyttänyt naista siitä, sillä hotellihuoneen tapahtumat saivat yhä edelleen hänenkin sydämensä hakkaamaan kipeästi - miten kammottavaa sen oli täytynyt olla Tempestille itselleen.
Mutta he selviäisivät siitä kyllä.
Kysymys sai Tiarnanin naurahtamaan.
"Olen onnistunut heittämään casting directoria kynällä otsaan, kun innostuin eläytymään rooliin", hän muisteli, kevyt kurtistus kulmillaan mutta naurua silmissään.
"Ja kerran, vuosia sitten, kävelin vahingossa väärään koe-esiintymiseen. Meidän piti toimia ryhmissä, ja esittää ainakin kirkonkelloa ja nunnia. Olen melko varma, että se oli jokin indietuotanto."

Tarinat saivat Tempestin nauramaan ja kallistamaan päätään niin, että saattoi katsella miehen kasvoja alaviistosta.
"Kuinka sinä esität kirkonkelloa?" hän kysyi ja kohotti kätensä silittämään miehen poskea. Hän tyhjensi smoothien ja laski kupin takaisin kylmälaukkuun, jotta sai toisenkin kätensä vapaaksi.
"Se kuulostaa unelmaroolilta."

Kun Tempest laski smoothien kädestään, Tiarnan poimi rasiasta yhden mansikan ja tarjosi sitä houkutellen vaimolleen.
"Ehkä voin näyttää sinulle joskus. Mutta juuri nyt on liian mukavaa pidellä sinua sylissä, en tahtoisi nousta tästä."
Hän hipaisi naisen hiuksia nenänpäällään. Niissä tuntui viipyvän nytkin hienoinen meren tuoksu, jota Tiarnan oli oppinut rakastamaan jo lapsena. Joka muistutti häntä kodista.
"Mutta luulen, etten esittänyt sitä kovinkaan hyvin, sillä rooli jäi minulta saamatta. Managerini oli varsin kiukkuinen, kun tajusi minun kävelleen sisään väärään koe-esiintymiseen, enkä edes onnistunut saamaan roolia."
Hänellä oli ollut hyvää tuuria manageriensa suhteen.
"Olen joutunut myös esittämään, että osaan puhua venäjää. Se oli ennen rooliani Nikolaissa."

Tempest poimi mansikan Tiarnanin kädestä ja haukkasi sitä nauttien marjan raikkaasta makeudesta. Tarina viipyi hymynä kultaisissa silmissä.
"Miksi?" hän kysyi naurua äänessään ja kohottautui niin, että saattoi kääntyä sivuttain ja upottaa sormensa miehen hiuksiin, sukia tummia suortuvia sormiensa lomassa.

Tiarnan nauroi ja kohautti toista olkapäätään.
"Käsikirjoittajalla tai ohjaajalla oli visio. Minulta kysyttiin, osaanko puhua venäjää, ja vastasin, etten osaa, mutta voin esittää osaavani."
Muisto sai lämmön kohoamaan myrskynharmaisiin silmiin.
"Tuntuu, että koe-esiintymiset olivat paljon jännittävämpiä silloin vuosia sitten. Silloin kun olin vielä jäädä ulos yhdestä esiintymisestä, koska minun luultiin olevan humalassa. Aksenttini vuoksi."

Tempest nauroi kuplien ja painoi suudelman Tiarnanin poskelle, sivellen hopeisia juovia.
"Onneksi jumaloin aksenttiasi", hän sanoi ja hieraisi ohimoaan miehen solisluuhun. Hänestä oli ihanaa kuulla tarinoita Tiarnanin elämästä – jo siksikin, että hän työsti Awakeningin viidennen kirjan ohella uutta eeposta Tiarnanin elämästä.
"Puhutko sinä venäjää?"

Tiarnan hipaisi vaaleita hiuksia nenänpäällään. Hän ei malttanut olla koskettamatta vaimoaan nyt, kun saattoi tehdä niin ilman, että Tempestin tarvitsi tuntea ahdistusta. Ehkä se kaikki alkaisi välittää keholle viestiä siitä, että kaikki oli hyvin.
"Minäkin olen siitä hyvin onnellinen", hän vakuutti, ja antoi skottilaisen aksentin sorahtaa voimakkaana.
"Eräs castingryhmän jäsen sanoi minulle kerran aavistaneensa, että olen britti. Kun kysyin, johtuiko se aksentistani, hän korjasi että siitä, että olin yli kolmenkymmenen, eikä hän ollut kuullut minusta. Se tosin tapahtui Grand Illusionin jälkeen, joten mene ja tiedä."
Hänen äänestään kuulsi huvittuneisuus.
"Nykyisin selviän venäjällä hyvin yksinkertaisesta keskustelusta, ainakin, jos puhekumppani puhuu hitaasti."

Skotlantilainen aksentti muistutti häntä myös heidän häistään ja siitä, miten komealta Tiarnan oli näyttänyt kiltissä. Ehkä mies pukeutuisi sellaiseen vielä uudelleenkin.
Tempest nousi polvilleen ja kiipesi uudelleen hajareisin miehen syliin, nojautuen tämän rintaa vasten ja kuljettaen sormiaan tummissa hiuksissa, silittäen niitä taakse Tiarnanin kasvoilta. Hän nojautui lähemmäs ja painoi suudelman miehen huulille, sitten toisen.

Tiarnan oli ollut aikeissa tarjota Tempestille uutta mansikkaa tai muhkeaa, punakylkistä vadelmaa, mutta rasiaa kohti liikahtanut käsi unohtui puolimatkaan, kun nainen siirtyi hänen sylissään.
Epäröimättä käsi palasi takaisin ja painautui kevyesti tämän selkää vasten, samalla kun hän vastasi suudelmaan.
"Rakastan sinua, Em", hän mutisi suudelman lomasta.

"Minäkin rakastan sinua", Tempest vastasi nojaten otsansa hetkeksi Tiarnanin otsaa vasten ja hamusi vielä yhden suudelman miehen huulilta, ennen kuin pyrki ylös.
"Ehkä voisimme kävellä vielä hetken rannalla, ennen kuin pitää lähteä takaisin", hän ehdotti ja katsahti kaihoisasti sinistä vettä. Hänen pitäisi olla iltapäivällä lukijatapahtumassa, missä lukijat saisivat kysellä ja keskustella myös elokuviksi muuttuvista kirjoista. Hänestä oli ihana kuulla mielipiteitä ja tulkintoja kirjoistaan.

Tiarnan joutui jälleen toteamaan olevansa hävytön vanha mies, sillä hänen ajatuksissaan häivähti se mahdollisuus, että mikäli he olisivat olleet kahden - todella kahden, eivät rantakalliolla, jonne saattoi periaatteessa koska tahansa ilmestyä joku - hän olisi saattanut houkutella vaimoaan jäämään syliinsä ja jatkamaan suudelmaa.
Hän hipaisi hellästi vaimonsa kylkeä ennen kuin nousi seisomaan ja puisti tuulen kuljettamaa hiekkaa housuiltaan ennen kuin alkoi pakata kylmälaukkua kasaan.
"Tiedätkö, paljonko lukijoita tapahtumaan on saapumassa?" hän kysyi, samalla kun taitteli vilttiä.

Tempest pudisti päätään.
"Ehkä jokin kourallinen", hän ehdotti toivoen, että muutama ihminen ilmestyisi paikalle. Hänen oli vaikeaa kuvitella todellisuutta, missä jono saattaisi kiertää pitkälle ulos saakka ja tila täyttyä kymmenistä ihmisistä – tai enemmästäkin.
Hän kiipesi alas kalliolta korolliset avokkaat kädessään ja jatkoi hiekkaista rantaa pitkin, hivuttautuen pian vesirajaan, jossa vilpoiset aallot vyöryivät hiekalle kuohuvina vaahtopäinä. Miten ihanalta vesi tuntui ihoa vasten.
Hän kahlasi hieman syvemmälle kävellessään, antaen veden pyörteillä pohkeidensa ympärillä.

Tiarnan katsahti vaimoaan mietteliäänä. Hänellä oli oma epäilyksensä siitä, että ihmisiä saattaisi olla enemmänkin kuin pari kourallista, sillä Tempestin vierailut näin kaukana Lontoosta olivat harvinaisia. Hän toivoi, että fanien edessä esiintyminen vapauttaisi naisen pahimmasta jännityksestä.
Hän laskeutui takaisin rantahietikolle ja seisahtui sitten käärimään vaaleiden housujensa lahkeita ylemmäs niin, että saattoi unohtaa kylmälaukun hetkeksi rannalle ja Tempestin esimerkkiä seuraten kahlata veteen.
"Miltä vesi tuntuu?"

"Kylmältä", Tempest vastasi nauraen, "mutta ihanalta." Kuulemma jotkut uhmasivat marraskuista merta märkäpuvuissa halutessaan surffata, mutta vesi oli aivan liian kylmää uimiseen. Silti aaltojen liike ja veden kosketus iholla tekivät hänen olonsa kotoisaksi. Hänen olisi tehnyt mieli kahlata syvemmälle ja sukeltaa, mutta se olisi hölmöä.
Niinpä hän vain jatkoi eteenpäin rannan suuntaisesti.
"Menetkö tapaamaan perhettäsi jouluna?"

Tiarnan yhtyi Tempestin nauruun.
"Se on kylmää", hän myönsi, ja laski hetkeksi katseensa vaimostaan jalkoihinsa, joita aallot yrittivät hitaasti haudata hiekkaan veden alla heti, jos erehtyi pysähtymään liian pitkäksi aikaa.
Se sai hänet kaipaamaan Skotlantia.
Hän tarjosi kättään Tempestille.
"Jossakin vaiheessa kyllä. Mitä sinä tahtoisit tehdä jouluna, rakas?"

Ajatuskin sai naisen hartiat jännittymään ja katseen harhailemaan merelle.
"Mieluiten olen vain kotona", hän vastasi. Joulu ei ollut hänen suosikkiaikaansa. Se oli raskasta muistoista, jotka olivat musertaa hänet alleen.
"Mitä perheellesi muuten kuuluu nyt?" Tempest jatkoi kävellen hiljalleen kohti parkkipaikkaa ja autoa.

Tiarnan ei voinut olla huomaamatta jännittymistä, ehkä siksi, että oli osannut odottaa sitä.
"Me voimme olla vain kotona", hän muistutti pehmeästi. Hän voisi hyvin käydä tervehtimässä perhettään myöhemmin, sitten kun joulun pyhät olisi jo turvallisesti ohitettu, eikä se kaikki enää muistuttaisi Tempestiä kipeästä menneisyydestä.
"Hyvää, uskoisin. Äidillä on uusi pentue koiria huolehdittavanaan, se pitää hänet kiireisenä, ja Teagankin vaikuttaa onnelliselta. Tamsin nyt on Tamsin, paha mennä sanomaan."

Tempest hillitsi halunsa patistaa Tiarnania lähtemään jouluksi perheensä luo. Ehkä hän ei syyttäisi miestä, jos tämä ei halunnut jättää häntä jouluksi yksin.
Hän puristi kevyesti miehen kättä ja laski sen sitten irti, kun kumartui pyyhkimään jalkojaan heidän saapuessaan autolle. Kengät saivat mennä jalkatilaan, sillä hän nautti paljain jaloin olemisesta. Hänen pitäisi joka tapauksessa laittautua illan tilaisuutta varten.
"Tämä oli ihana ajatus, kiitos", hän vetosi kiivetessään autoon.

Tiarnan avasi ovet ja istahti etupenkille, jotta saattoi puistella enimmän hiekan jaloistaan. Silti joitakin murusia tuntui jääneen kipeästi ihoa vasten, kun hän veti ensin sukat ja sitten kevyet kengät jalkoihinsa. Jos hänen ei olisi tarvinnut ajaa, hän olisi mieluiten itsekin jättänyt jalkansa paljaiksi.
Täällä Romana ei voinut ahdistua niistä ja alkaa hyökkäillä hänen varpaidensa kimppuun. Hän ei ollut vielä tähän päivään mennessä onnistunut täysin selvittämään, miksi se vastusti hänen paljaita jalkojaan,
Toisaalta, Romanalla oli aina ollut vahvoja mielipiteitä häneen liittyen.
"Olen iloinen, että nautit", hän vetosi, kun käynnisti auton moottorin ja ohjasi heidät serpentiinimäisesti rinnettä kipuavalle tielle.
"Sitten hotellille?"

"Kyllä", Tempest vastasi ja asetti aurinkolasit nenälleen. Olisi syytä nauttia auringon kauneudesta ja lämmöstä nyt, ennen paluuta marraskuiseen Lontooseen. Hän oli tosin ollut aina ainutlaatuisen hyvä unohtamaan fyysisen ympäristönsä päästessään kirjoittamaan.
"Tiedätkö, mitä kautta minun kannattaisi etsiä uutta manageria?" hän kysyi ja valui mukavampaan asentoon etupenkillä. Stephen oli ollut hänen managerinsa siitä saakka, kun hän oli alunperin alkanut lähettää kirjojaan kustantamoihin.

Tiarnan vilkaisi auton kelloa ja toivoi, että oli ollut oikeassa laskiessaan, ettei pahin ruuhka-aika osuisi heidän kohdalleen. Hän oli saanut joskus omakohtaisesti kokea, ettei Los Angeles ollut turhaan ansainnut arvonimeään yhtenä hulluimmista liikennekaupungeista.
Hän katsahti vaimoaan sivusilmällä ja kosketti tämän polvea hellästi.
"Voin kysellä ystäviltäni, jos heillä on suosituksia", hän ehdotti.
"Olen ollut itse hyvin tyytyväinen FCE:hen, mutta olen toki puolueellinen."

Tempest jäi katselemaan Tiarnania häivähdys hymyä suupielessään ja sipaisi miehen käsivartta sormenpäillään. Ehkä hän ei edes tarvitsisi manageria. Hyvin harvoilla ihmisillä oli henkilökohtaisia assistentteja tai managereja, ja he selvisivät hyvin arkielämästään.
Hän luultavasti toteaisi idean tuhoontuomituksi ensimmäisenä päivänä, jona yrittäisi kieltäytyä haastatteluista tai esiintymisistä.
Kun hotelli lähestyi, hän vilkaisi itseään aurinkosuojan peilistä, avasi hiuksensa ja pujotti kengät kuivaneisiin jalkoihinsa. Elämä Tiarnanin kanssa opetti huolehtimaan ulkomuodostaan ulos astuessa.
Nytkin joukko miehiä kameroiden kanssa norkoili hotellin edustalla.

Tempestin kysymys oli saanut Tiarnanin ajatukset kiitämään. Tunsiko hän itse ketään, joka olisi voinut olla sopiva? Hänen vaimonsa tarvitsisi jonkun, joka ymmärtäisi ja osaisi kannustaa, ei lytätä naista, joka jo muutenkin ajatteli itsestään aivan liian rumasti.
Ehkä hän soittaisi Angukselle, jos heidän aikavyöhykkeensä sattuisivat vaikka osumaan yksiin.
Pysäköidessään auton hotellin edustalle hänkin varmisti, että oli suurin piirtein siistissä kunnossa ennen kuin katsahti vaimoaan.
"Oletko valmis? Kierrän sinun puolellesi avaamaan oven, odotathan sen aikaa?"

"Ei sinun tarvitse", Tempest vetosi, mutta jäi penkilleen käsilaukku valmiiksi olallaan. Hän ei halunnut tuoda Tiarnanille enempää skandaaleja ja huonoa julkisuutta typeryydellään. Hän ei uskaltanut lukea, mitä kaikkea internetissä spekuloitiin nykyään heidän suhteestaan.
Kamerat naksuivat nälkäisinä, kun he lähtivät yhdessä kohti hotellin sisäänkäyntiä, ja Tempest keskitti katseensa oveen varmistaen samalla vaivihkaa, että mekon lyhyehkö helma oli suorassa.

Tiarnan tiesi, ettei hänen tarvinnut, mutta hän halusi. Hän halusi voida suojella vaimoaan edes tältä, tuntiessaan olonsa niin usein niin hirvittävän avuttomaksi. Hän ei ehkä voinut karkottaa varjoa, mutta hän saattoi ainakin yrittää pitää ahneet linssit kauempana.
Hän avasi Tempestille oven ja halasi naisen kainaloonsa, suojaten tätä käsivarrellaan niin hyvin kuin pystyi.
Hän oli helpottunut, kun lasiovet sulkeutuivat heidän takanaan, ja painoi suudelman vaimonsa hiusten joukkoon siinä vaiheessa, kun he pääsivät hisseille.
"Kaikki hyvin?"

"Kaikki hyvin", Tempest vakuutti ja nosti aurinkolasit silmiltään. Sydän hakkasi aina levottomana kuin paniikkikohtauksen partaalla, mutta se helpottaisi, kun he pääsisivät omaan rauhaansa.
"Onko sinulla?" hän kysyi työntäen huonekortin lukkoon ja avasi sviitin oven. Hän laski käsilaukun kookkaalle parisängylle ja vaelsi vaatekaapilleen. Sormenpäät sivelivät kauniiden mekkojen kankaita, kun hän pohti, minkä valita. Lopulta hän nosti vaaleanpunertavien ja persikanväristen kukkien kirjoman, helmaltaan rohkean lennokkaan mekon ja kellohelmaisen, punasävyisten ruusujen ja pionien kirjoman hameen ja siistin valkean puseron ulos henkareissaan.
"Kumman laitan?"

"Totta kai", Tiarnan vakuutti, kun laski kylmälaukun ovensuuhun, mistä henkilökunta voisi poimia sen huoneen siivouksen yhteydessä. Hän siirsi vielä syömättä jääneet, mutta hyvinä säilyneet marjat pieneen, minibaarinakin toimivaan jääkaappiin ja käveli sitten huoneen poikki istahtaakseen sängylle käsilaukun viereen.
"Näyttäisit mielettömän kauniilta kummassa tahansa", hän vetosi, kurtisti mietteliäästi kulmiaan ja katseli mekkoja arvioivasti.
"Tuon, jossa on muhkea helma."

Tempest kiitti ja sysäsi toisen levottomana takaisin vaatekaappiin. Hän ei pitänyt ihmisten edessä esiintymisestä, vaikka toivoikin, että saisi nyt vain istua kirjapinon takana ja allekirjoittaa muutaman romaanin.
Hän kiemurteli ulos lyhyestä kesämekosta, sukaisi hermostuneena hiuksiaan ja pujottautui sitten näyttävään mekkoon, jonka helma levittäytyi hänen ympärillään rohkeasti leikattuina laskoksina.
"Auttaisitko?" hän kysyi viitaten vetoketjuun ja vaihteli painoa jalalta toiselle.

Tiarnan nousi seisomaan ja harppasi lähemmäs. Hän tarttui puvun vetoketjuun ja veti sen huolellisen hellästi ylös, eikä malttanut astua heti kauemmas, vaan painoi suudelman sirolle niskalle.
"Olet todella kaunis, rakas", hän vetosi. Hänen olisi tehnyt mieli laskea kätensä kapeille hartioille ja alkaa hieroa niistä hermostusta pois.
"Tahtoisitko, että pyydän Heleniä seuraksesi?"

Suudelma lähetti väreitä alas hänen selkäänsä ja hetkeksi Tempest nojautui Tiarnania vasten, ennen kuin pakotti itsensä liikkeelle ja siirtyi peilin eteen laittamaan hiuksiaan säädyllisempään ojennukseen.
"Ei, selviän kyllä", hän lupasi ja suki harjaa pehmeiden suortuvien läpi.
"Oletko edelleen sitä mieltä, että haluat tulla minua vastaan? Sinun todella ei tarvitse."

Tiarnan palasi takaisin sängyn reunalle käsilaukun vahdiksi, sillä epäili vahvasti, ettei olisi malttanut muuten pitää käsiään erossa vaimostaan, jonka oli tärkeä saada valmistautua iltaa varten. Hän risti kätensä syliinsä, kuin alitajuisena muistutuksena siitä, että nyt käsien ei sopinut olla levottomat.
"Tietenkin olen", hän vakuutti, ja vilkaisi rannekelloaan.
"Kun minulla on siihen kerrankin mahdollisuus."

Tempest pudisti päätään ja vilkaisi miestä peilin kautta, kiepauttaen hiuksiaan kuumenevan terän ympäri, luoden vaaleisiin suortuviin loivia, ilmavia laineita.
"Luulen, että Holly Goodwill, tämän tilaisuuden järjestäjä, haluaa käydä kanssani päivällisellä etukäteen. Toivottavasti löydät mieluisaa päivällisseuraa", hän vetosi ja suihkautti hiuksiin kampausta suojelevaa lakkaa, ennen kuin istahti peilipöydän ääreen viimeistelemään meikkiä.

"Varmasti", Tiarnan vakuutti, ja harkitsi hetken, olisiko ehkä sittenkin ollut toimivampaa istahtaa käsien päälle, jotteivat ne varmasti olisi lähettäneet hänen mieleensä levottomia ajatuksia. Hän kaipasi vaimoaan lähelleen.
"Voi olla, että tilaan jotakin huonepalvelusta ja syön sängyssä, katsellen urheilua. Jos vaikka näyttäisivät rugbya tai jotakin."
Hänen suupielensä nykäisi hymyä. Oli kulunut tovi siitä kun hän oli ollut se, joka jäi itsekseen hotellihuoneeseen.
"Odotatko fanien tapaamista?"

Ehdotus sai Tempestin sulamaan hymyyn. Hän katsahti miestä olkansa yli ja harkitsi nousevansa ja tekevänsä jotain vaimolle sopivaa, mutta hänen pitäisi lähteä kohta.
Eikä hän halunnut antaa vatsaansa pesiytyneen hermostuksen ottaa valtaa.
"Toivottavasti sinulle löytyy sopivaa urheilua", hän sanoi silmät tuikahtaen ja pudisti sitten päätään ujo hymy suupielissä viipyen.
"En tiedä, voiko minulla sanoa olevan faneja. Mutta on ihana tavata ihmisiä, jotka ovat pitäneet kirjoistani. Moni tuntuu rakastavan hahmojani enemmän kuin minä."

"Varmasti", Tiarnan vakuutti, ja katseli vaimonsa kasvoja pukeutumispöydän peilin kautta.
"Täällä on käytössä melkoinen määrä kanavia."
Haastattelut eivät tosin jättäisi hänelle erityisen pitkää hetkeä aikaa nauttia miesmäisestä päivällishetkestään, mutta väliäkös sillä.
Tempestin vastaus sai Tiarnanin suupielet nykäisemään.
"Rakas, eikö se aika lailla ole fanin määritelmä? Että rakastaa jonkun tekemää työtä."

"On kai", Tempest myönsi ja sipaisi vaalean suortuvan korvansa taakse. Oli vaikea sopeutua todellisuuteen, jossa hänellä oli faneja. Hän vilkaisi vielä kerran peilikuvaansa tarkastaen, että hillitty, silmiä korostava meikki oli moitteeton, ennen kuin suoristautui ja astui lähemmäs sänkyä.
"Vietä mukava ilta, rakas", hän sanoi ja kumartui painaakseen kevyen suudelman miehen poskelle.

"Sinä myös", Tiarnan vetosi, ja kohotti hetkeksi kätensä Tempestin kyljelle, silittäen sitä kukkakuvioidun mekkokankaan läpi.
"Tahtoisitko, että saatan sinut autolle?"
Ehkä hänen olisi pitänyt lakata holhoamasta vaimoaan, mutta ajatus tästä valokuvaajien armoilla - vaikka sitten
turvamiehen valvovan silmän alla - sai huolestuneen tunteen leviämään hänen rintakehäänsä.
"Näytät hyvin kauniilta."

Tempest vastasi hymyillä ja silitti tummia, hopean juovittamia hiuksia taakse.
"Ei, selviän kyllä", hän vakuutti. Aikuisen naisen piti kyetä pärjäämään itse ilman jotakuta pitelemässä jatkuvasti kättään.
"Otan taksin." Hän painoi vielä toisen suudelman miehen poskelle, sitten vielä ujon suudelman suoraan huulille, ennen kuin poimi laukkunsa ja lähti, ennen kuin olisi myöhässä.

"Tietenkin selviät", Tiarnan vakuutti pehmeästi.
"Minä olen vain hölmö, vanha mies, joka ei osaa olla huolehtimatta."
Tempest oli vain hyvin herkkä, eikä maailma ollut aina paras mahdollinen paikka herkkyydelle.
"Nähdään illalla", hän vielä totesi, ennen kuin jäi yksin hotellihuoneeseen.
Ole kiltti ja anna kaiken mennä hyvin.

* * *

Lukijoita oli paikalla enemmän kuin muutama. Jono oli kuulemma kiertänyt korttelin taakse, eikä Tempest ollut uskaltaa katsoa sen mittaa.
Hän oli lukenut paikalle kerääntyneelle joukolle pätkän Children of Timea ja sitten toisen viidennen kirjan alusta, mikä oli aiheuttanut hienoista... Liikehdintää ja jotain, mikä kuulosti vingahduksilta. Sitten hän oli noussut olemukseltaan aurinkoisen ja hieman tukevan Holly Goodwillin kanssa Los Angelesin keskustassa olevan kirjakaupan estradille, missä he saattoivat keskustella lukijoiden kanssa ja vastata kysymyksiin sekä kirjoista että tulevista elokuvista.
Onnellinen, häkeltynyt hehku viipyi Tempestin rinnassa silloinkin, kun hän istahti kirjojaan esittelevän pöydän taakse nimikirjoittamaan ojennettuja romaaneja ja saattoi vaihtaa kahdenkeskisen sanan lukijoiden kanssa. Holly yritti hienovaraisesti nopeuttaa jonon kulkua, mutta Tempestin oli vaikeaa hätistää ketään luotaan.

Kukaan ei oikeastaan kiinnittänyt huomiota siististi pukeutuneeseen mieheen, joka oli liittynyt jonon hännille jokin aika sitten. Hän ei ollut ainoa aikuinen mies jonossa, sillä Tempestin kirjat olivat keränneet lukijoita kaikista ikäluokista - ja ehkäpä joukossa oli jokunen isä pyytämässä nimikirjoitusta tyttärelleen, tai poikaystävä pyytämässä sitä tyttöystävälleen, eikä sillä oikeastaan ollut niin väliäkään. Sitä paitsi, kaikki nämä ihmiset olivat niin Awakening ja sen luojan lumoissa, että kirjakaupan poikki olisi voinut vaikka tanssahdella gorilla-asuun pukeutunut, parimetrinen koripalloilija, eikä kukaan olisi huomannut mitään.
Hymy nyki Tiarnanin suupieliä, kun hän ojensi oman kopionsa Children of Timea nimikirjoitettavaksi.

"Voi kiitos, ihana kuulla", Tempest vetosi matkaa pöydältä jatkavalle, melko vuolaasti liikutuksesta kyynelehtivälle nuorelle naiselle, puristaen hellästi tämän kättä. Koskettavat sanat olivat saada hänenkin silmänsä kostumaan ja hän painoi hetkeksi käden sydämelleen, hiljaista onnea säteillen.
Hän sukaisi vaaleita hiuksia pois kasvoiltaan ja tarttui seuraavaan kirjaan, kultainen kynä valmiina.
"Kenelle osoit-", hän aloitti kohottaen katseensa ja pysähtyi tajutessaan, ketä katsoi.
"Tiarnan", Tempest nauroi kuplien ja nousi seisomaan, jotta saattoi nojautua painamaan suudelman miehen poskelle. Tunnistus levisi väreenä ympäröivän ihmismassan poikki, ja nyt Tempest oli varma, että kuuli vingahduksia.

Tiarnanin kasvot levisivät poikamaiseen virneeseen.
"Hei, rakas", hän vetosi, kun kumartui pöydän yli lähemmäs samalla kun tarttui kirjaansa ja liu'utti sen takaisin itselleen. Hän ehtisi saada siihen nimikirjoituksen myöhemminkin.
"Menen tuonne taakse odottelemaan, että olet valmis", hän vetosi, ja nyökäytti kohti kaupan takatiloihin johtavaa ovea. Hän ei halunnut viedä aikaa faneilta, jotka olivat odottaneet idolinsa tapaamista ties kuinka pitkään.
"Ei ole kiirettä."

"Ei, jää", Tempest vetosi ja osoitti tuolia vieressään. Hän oli varma, että se olisi jonossa vielä odottaville todellinen unelmien täyttymys. Seuraavina jonossa olevat puristivat kirjojaan ja puhelimiaan toiveikkaina.
"Olethan sinä kuitenkin yhden muuan varsin merkittävän hahmon inspiraatio", hän muistutti ja sipaisi hopeista juovaa miehen hiuksissa. Ensimmäinen ihastus ja tämän sielukkaat myrskysilmät olivat viipyneet hänen mielessään vahvoina.

Tiarnan vilkaisi jonoa ja sitten naista, jonka oletti olevan Holly Goodwill. Mutta hän oli ollut aina äärimmäisen huono antamaan kieltävää vastausta Tempestille, joten hän nyökäytti sen sijaan päätään ja kiersi pöydän taakse. Hän istahti alas vapaalle tuolille ja kosketti vaimonsa kättä.
"Ole, kuin minua ei olisikaan."
Fanit ansaitsivat huomionsa.

Tempest ei ollut koskaan osannut – tietoisesti – jättää Tiarnania huomiotta. Pelkkä miehen läsnäolo oli saada perhoset lepattamaan hänen vatsassaan, eikä hän selvästi ollut ainoa.
Jokunen kirja ja paperinpala alkoi liukua varovasti myös Tiarnanin eteen, ja useampi toivoi voivansa ottaa kuvan heistä tai vielä mieluummin heidän kanssaan. Joku sanoi heidän olevan ihanin pari, jonka oli nähnyt. Se ihminen tuskin siis tiesi, miten hän oli kohdellut Tiarnania.
Tempest olisi voinut puhua lukijoidensa kanssa loppuyön. Oli uskomatonta nähdä, millaista intohimoa hänen luomansa maailma synnytti – ja yhtä uskomatonta voida puhua sen pienimmistäkin yksityiskohdista. Mutta heillä oli suunnitelmia, hän muistutti itseään vatsa nipistäen, ja kellon lähestyessä kymmentä tilaisuus päättyi ja Tempest nousi ylös, pyöritellen kivistävää rannettaan.
"Kaikki hyvin?" hän varmisti Tiarnanilta vetäessään kevyttä, vaaleaa jakkua ylleen.

Tiarnan oli onnellinen siitä, ettei ollut tullut lähetetyksi takahuoneeseen, vaikka hänen saapumisensa olikin tainnut aiheuttaa hienoista liikehdintää. Oli ollut lumoavaa seurata vierestä, kuinka Tempest oli keskustellut faniensa kanssa. Tapa, jolla nainen unohtui hetkeen, valoi häneen lisää uskoa siihen, että jonain päivänä varjo voisi jättää heidät rauhaan.
Kun oli aika lähteä, Tiarnan nousi seisomaan ja tarttui vaimonsa kirjoituskäteen painaakseen sen ranteelle pehmeän suudelman. Käsiparka.
"Loistavasti", hän vakuutti hellästi.
"Oliko sinulla mukavaa?"

Ranteelle painettu suudelma nosti ujon hymyn Tempestin huulille ja sai hänet painamaan katseensa.
"Kyllä, on ihanaa nähdä, että niin moni on löytänyt lohtua ja inspiraatiota kirjoistani", hän sanoi säteillen ja punoi sormensa Tiarnanin käteen hyvästeltyään pikaisesti Hollyn.
"Miten sinun haastattelusi menivät?" hän kysyi heidän astuessaan ulos viilentyneeseen yöhön. Useampi oli jäänyt norkoilemaan kirjakaupan ulkopuolelle, katsellen heitä niin hienovaraisesti kuin saattoi, supisten ystäviensä kesken.

Pelkästään Tempestin säteilevä olemus sai Tiarnanin myrskysilmät siristymään hymystä, ja hän kohotti vuorostaan tämän kämmenselän huulilleen ennen kuin he astuivat viilenneeseen yöilmaan.
"Oikein hyvin. Samoin kuin urheilun katsominen. Jos snookeria nyt varsinaisesti voi sanoa urheiluksi... Mutta O'Sullivan oli hyvässä terässä."
Hän puristi hellästi Tempestin kättä.
"Olen pahoillani, mutta olemme nyt liikkeellä taksilla", hän vetosi, samalla kun viittasi vapaata autoa pysähtymään.

"Miksi olet siitä pahoillasi?" Tempest kysyi hämmentyneenä, kun kiipesi kadunvarteen liukuvan taksin takapenkille vetäen käsilaukun syliinsä. Hän todella tunsi olonsa kevyeksi ja onnelliseksi – ja perinpohjaisen inspiroituneeksi. Sormet syyhysivät päästä kirjoittamaan.
"Lukijat ovat uskomattomia. He auttoivat minua keksimään, minne jatkan kirjaa ja tiedän nyt täsmälleen, miten ratkaista pulmani."

Tiarnan nousi taksiin Tempestin perässä ja sulki oven niin, että he olivat kevyesti tummennettujen lasien suojassa.
"Koska minusta on mukavaa, kun olemme autossa kaksin", hän vetosi, ja kietoi toisen käsivartensa vaimonsa harteille. Sillä ei ollut mitään tekemistä minkään sopimattoman kanssa, vaan hän vain vilpittömästi nautti ajomatkoista yhdessä Tempestin kanssa. Ne tarjosivat mahdollisuuden keskustella.
Hän painoi suukon vaimonsa ohimolle.
"Niinkö? Sinulla taitaa olla upeita lukijoita."

"He ovat upeita. Häkellyn joka kerta siitä, kuinka intohimoisia he ovat ja kuinka paljon he rakastavat kirjoja ja hahmojani", hän sanoi sulaen onnelliseen, valovoimaiseen hymyyn ja nojasi päänsä kevyesti Tiarnanin olkaa vasten.
Mutta hänen ei pitäisi antaa nyt valtaa insipiraatiolle. Heillä oli suunnitelmia yhdessä. Hän voisi kirjoittaa huomen- tai ainakin sitten, kun olisivat palanneet kotiin.
"Ja he odottavat elokuviakin niin kovin kiihkeästi."

Tiarnan silitti hellästi vaimonsa käsivartta.
"Se ei ole mikään ihme, kun kirjat kirjoittanut kirjailijakin on varsin häkellyttävä persoona", hän vetosi, lämmintä hymyä äänessään.
Hän oli valtavan ylpeä vaimostaan.
"Pystyitkö olemaan paljastamatta, mitä olet päässyt studiolla näkemään?"

Pisamaiset posket punehtuivat.
"Tuota... En usko, että kerroin mitään raskauttavaa. Oli vain ihana puhua heidän kanssaan ja olivat niin kovin innostuneita", hän sanoi ja hieraisi nolona niskaansa. Tätä menoa studio antaisi hänelle vielä porttikiellon elokuviensa kuvauksiin. Mutta eikö studiokin arvostaisi lukijoiden mielipiteitä ja toiveita?
"Televisiosta ei tullut rugbya?"

Poskille kohoava puna sai Tiarnanin naurahtamaan.
"Älä huoli, rakas, en minä kantele", hän vakuutti hyväntuulisesti ja painoi suudelman vaimonsa hiusten joukkoon.
"Ja tuskinpa pieni vihjaus siihen tai tähän suuntaan on kovinkaan paha paljastus."
Hän etsi kasvoilleen haikeaa ilmettä.
"Ei, ei tullut. Ainakaan niiltä kanavilta, jotka hotellimme televisiosta löytyi."

Tempest silitti Tiarnanin hiuksia lohduttavasti ja painoi suudelman miehen poskelle. Keskity aviomieheesi, ehdit kirjoittaa myöhemmin, hän muistutti itseään, kun ajatukset harhailivat loputtomien mahdollisuuksien maailmoissa.
Samat valokuvaajat näyttivät norkoilevan hotellin edustalla, ja Tempest pohti, söivätkö miehet missään välissä. Heistäkin oli otettu jo luoja ties kuinka monta kuvaa, mutta silti kamerat kohosivat tunnollisesti, kun he nousivat taksista ja kävelivät hotelliin.
Tempest punoi sormensa miehen käteen ja nojasi päänsä tätä vasten, kun hissi vei heitä sviittiä kohti. Vatsaa nipisti ja sydän alkoi hakata.

"Joskus mietin, ehtivätkö he syödä milloinkaan", Tiarnan totesi mietteliäänä, melkein kuin olisi lukenut Tempestin ajatukset, kun he olivat päässeet lasiovien sisäpuolelle. Toisinaan hän mietti myös sitä, millaisia kuvia he toivoivat saavansa siitä, kun joku käveli hotelliin tai sieltä ulos - jos halusi salata sen, kenen kanssa liikkui, saapui hotellille todennäköisesti eri aikaan ja eri reittejä käyttäen.
Hän jatkoi Tempestin käsivarren silittelyä hissin kivutessa ylöspäin, ja avasi heidän huoneensa oven niin, että tämä pääsisi sisään ensimmäisenä.

Tempest laski käsilaukkunsa lipastolle ja astui ulos Louboutinin kermanvärisistä avokkaista, laskeutuen välittömästi reilu kymmenen senttiä alemmas.
Hän puristi kevyesti Tiarnanin kättä ja veti syvään henkeä.
"Anna minulle pieni hetki", hän sanoi suoden miehelle hämillisen hymyn ja lukitsi itsensä sitten kylpyhuoneeseen, missä voisi valmistautua. Ja kasata itsensä.
Mutta ei ottaa relaksanttia, koska hänen ei pitänyt joutua huumaamaan itseään voidakseen olla jumalaisen, rakkaan aviomiehensä kanssa.

Tiarnan sulki hotellihuoneen oven takanaan ja pani merkille, että huone oli käyty siivoamassa sillä välin, kun he olivat kummatkin olleet poissa. Kylmälaukku oli viety pois, samoin kuin päivälliseltä jääneet astiat. Maljakoihin oli vaihdettu uudet vaaleanpunaisen, valkoisen ja persikan sävyiset kukat.
"Niin kauan, kuin tarvitset", rakas", hän vastasi, ja hillitsi halunsa muistuttaa, ettei heidän tarvitsisi tehdä mitään, jollei Tempest tahtoisi.
Hän toivoi naisen tietävän sen jo valmiiksi.
Hän riisui kenkänsä ja siirtyi istumaan vuoteen reunalle.

Peilikuva tuijotti vauhkona takaisin, ja Tempest hillitsi halunsa lyödä itseään. Älä anna typerien muistojen pilata tätä iltaa. Hän oli ollut niin onnellinen tänään, eikä sen pitäisi muuttua.
Tiarnan oli hänelle rakkainta maailmassa, ja miehen syli turvallisin paikka, missä hän voisi olla. Hän ei antaisi Stephenin viedä sitä häneltä. Niinpä hän virkistäytyi pikaisesti, taputteli kasvojaan viileällä vedellä ja pesi hyvän tovin hampaitaan. Ei viivytelläkseen, mutta vain... Ollakseen valmis.
Sitten hän riisui näyttävän, kehuja saaneen mekon ja ripusti sen kylpyhuoneeseen. Hän vilkaisi puuterinvaaleanpunaisia alusvaatteitaan ja asetteli pitsireunaisia, vaaleita stay-up-sukkia paremmin paikalleen. Hän pöyhäisi vaaleita hiuksiaan, puraisi alahuultaan ja läpsäisi kevyesti poskeaan. Nyt.
Kun hän astui ulos ja lähti sängylle istunutta miestä kohti, sydän hakkasi rajuna korvissa.

Tiarnan odotti.
Ja vaikka hän oli luvannut Tempestille niin pitkän tovin, kuin tämä tarvitsi, hän tunsi hermostuvansa sitä pahemmin, mitä pidempään kului. Ei siksi, että olisi ollut kärsimätön, vaan koska hän oli huolissaan. Huolissaan siitä, että jotakin oli sattunut. Ehkä Tempest oli joutunut taas paniikkiin. Ehkä nainen istui jälleen kylmässä vedessä.
Rauhassa.
Olisiko pitänyt yrittää tehdä hetkestä erityinen? Muutenkin, kuin uusilla kukilla. Mutta hän ei halunnut Tempestin tuntevan minkäänlaista pakkoa tai painetta.
Rauhassa.
Kun ovi avautui, hän käänsi katseensa vaimoonsa ja hymyili.
"Tuletko tänne?" hän pyysi, ojentaen käsiään.

Tempest tuli lähemmäs ja tunsi suunsa hermostuksesta kuivaksi. Älä näytä säikähtäneeltä villieläimeltä. Tiarnan on aviomiehesi, sinä typerys, hän muistutti itseään ja yritti hymyillä.
Rintakehä kohoili kiivaan hengityksen tahtiin ja syke hakkasi hurjana ihon alla. Hän kiipesi hajareisin miehen syliin, upottaen kylmäksi käyneet sormensa tummiin hiuksiin ja nojautui lähemmäs painaen suudelman Tiarnanin huulille. Miehestä lähtevä lämpö tuntui hyvältä ja tuntui kiertyvän hänenkin ympärilleen.

Kaikki hyvin, rakas, Tiarnan vakuutti mielessään, sillä hän pelkäsi sen ääneen lausumisen rikkovan jotakin hämärässä huoneessa, jota ainoastaan toinen yöpöydän lampuista valaisi.
Hän pakotti itsensä hengittämään rauhallisesti, kun Tempest kipusi hänen syliinsä, ja antoi toisen kätensä kiertyä hellänä tämän selälle.
"Olet hyvin kaunis", hän kuiskasi käheästi suudelman lomasta.
Niin kaunis, että se teki melkein kipeää.

Sanat levittivät lämmintä hehkua hänen sisälleen. Tempest painoi toisenkin suudelman Tiarnanin huulille ja hautasi sitten kasvonsa miehen kaulataipeeseen, halaten tätä niin tiukasti kuin pystyi. Tuttu tuoksu oli rakas ja tyynnytti hänen rajuna hakkaavaa sydäntään.
Hän ei antaisi Stephenin viedä tätä häneltä. Hän ei antaisi varjon enää kuiskia mielessään.
Huulet siirtyivät hamuamaan kaulan lämmintä ihoa keveinä, kun hän painautui paremmin miehen rintaa vasten.

Ehkä heidän olisi pitänyt odottaa kotiin paluuta. Se, mitä Stephen oli tehnyt, oli tapahtunut tässä huoneessa. Ei olisi ollut ihme, vaikkei Tempest olisi kyennyt olemaan näinkään lähellä häntä.
Hän yritti olla päästämättä Stepheniä enää tähän hetkeen, kun tarkoitus oli korjata, ei rikkoa.
Siitä huolimatta sänky tuntui väärältä, ja kiertäen kätensä Tempestin reisien taakse Tiarnan nousi seisomaan nainen sylissään, samalla kun houkutteli tämän huulia uudelleen suudelmaan.

Tempest kiersi kätensä paremmin Tiarnanin niskalle, kun maailma lähti liikkeelle. Hän painoi suudelman miehen huulille ja näpersi sormillaan kauluksen niskaa hermostukseensa.
Älä ole typerä. Ei ollut syytä pelätä, ei hermostua, ei tuntea turvattomuutta. Tiarnan ei koskaan satuttaisi häntä, mies rakasti häntä.
Toki Stephen oli väittänyt samaa vielä edellisenä iltana tullessaan heidän sviittiinsä.
Hän ei ollut varma, oliko kylmä, joka sai hänet painautumaan miestä vasten, todellista vai kumpusiko se hänen sisältään.

Hetken Tiarnan vain seisoi aloillaan ja piteli Tempestiä lähellään. Hän saattoi tuntea naisen sydämen kiihtyneen sykkeen, joka melkein sekoittui hänen omaansa.
Kaikki on hyvin, rakas, olet turvassa.
En anna enää kenenkään satuttaa sinua tällä tavalla.
Hän astui askeleen lähemmäs pukeutumispöytää ja laski Tempestin hellästi sen laidalle istumaan, niin että saattoi katsoa tämän kasvoja ja sipaista pisamaista poskea sormenpäillään.
"Paleleeko sinua?"

Puu tuntui viileältä reisiä vasten. Tempest kipristeli varpaitaan ja laski kätensä Tiarnanin rinnalle, tunnustellen sormenpäillään paidan kangasta.
"Vähän", hän myönsi. Sitä olisi luultavasti turha kätkeä, sillä koko keho alkoi täristä. Hän oli melko varma, että suuri osa siitä johtui hermostuksesta. Hän kiersi kätensä hetkeksi Tiarnanin vyötärölle ja nojasi päänsä rintaa vasten, antaen miehen lämmön työntää kylmää pois.

Tiarnanin sydän sykki vahvana ja varmana.
"Odota hetki", hän pyysi, ja painoi suudelman vaimonsa vaaleiden hiusten joukkoon samalla kun alkoi napittaa paitaansa auki. Hän ujutti sen pois päältään ja kietoi Tempestin hentojen hartioiden ympärille, niin ettei tämä ollut enää ainoa, joka oli menettänyt vaatteitaan.
Hänen toinen kätensä siirtyi silittämään naisen selkää.
"Kaikki on hyvin."

Tempest ujutti kätensä liian suuren kauluspaidan hihoihin ja veti sen kunnolla ylleen silittäen sitten miehen paljaita kylkiä.
"Kaikki on hyvin", hän toisti hiljaa. Sydän hakkasi rajuna. Tuoksu viipyi lohdullisena paidassa. Tempest ujutti sormensa paremmin esiin pitkistä hihoista ja ryhtyi avaamaan Tiarnanin vyötä ja housuja, nojaten ohimonsa kevyesti miehen rintaa vasten.
Kaikki olisi hyvin. He voisivat olla onnellisia. Kunhan hän vain selviäisi tästä ilman, että hänen kehonsa pettäisi hänet.

Tiarnanin olisi tehnyt mieli napittaa kauluspaita kiinni, kantaa Tempest sänkyyn ja peitellä tämä lämpimän untuvapeitteen alle. Mutta hänen oli vastustettava haluaan tehdä niin, sillä hänen oli annettava Tempestille mahdollisuus. Toisinaan hän saattoi melkein aistia, kuinka kipeästi hänen vaimonsa kaipasi sitä, että he onnistuisivat olemaan yhdessä.
Hän rukoili ääneti samaa, samalla kun painoi ensin suudelman vaaleiden hiusten joukkoon ja vaihtoi sitten asentoaan hieman niin, että saattoi painaa huulensa vasten Tempestin kaulaa.

Hätkähdys oli pudottaa hänet pukeutumispöydältä.
Sormet kiertyivät sen laidan ympärille, kun Tempest haki tasapainoa. Koko huone kieppui sykkeen voimasta.
"Olen pahoillani. Olen niin pahoillani", hän vetosi. Hän halusi lyödä itseään. Mikä hänessä oli vikana?
Tempest pudottautui jaloilleen, upotti sormet hiuksiinsa ja vaelsi lähemmäs Los Angelesin yöhön antavia ikkunoita. Jalat tärisivät ja hän läpsäisi kevyesti poskeaan. Kokoa itsesi.

Tempest ei ollut ainoa, joka tunsi halua käyttäytyä väkivaltaisesti itseään kohtaan.
Tiarnan vetäytyi nopeasti kauemmas ja juoksutti sormet läpi hiuksistaan. Rauhassa.
Hän pakotti tietoisesti kaiken tuntemansa kivun syrjään ja keskittyi pitämään oman kehonsa rentona.
"Anteeksi, Em, en tarkoittanut säikäyttää", hän vetosi, tummat kulmat alas painuneina, kun katseli vaimoaan huolissaan. Hän empi hetken ja astui sitten matkalaukkunsa luo, poimiakseen sieltä itselleen puhtaan t-paidan.
"Oletko kunnossa?"

Tempest hillitsi halunsa läimiä itseään uudemman kerran.
"En", hän vastasi tukahtuneesti, ääni turhaumuksesta polttaen. Samasta tunteesta kumpuavat kyyneleet tuntuivat jossain silmien takana.
"En halua tuntea näin. Tämä on naurettavaa", hän vetosi repäisten sormet läpi hiuksistaan ja kääntyi miestä kohti, silmät hämärässä palaen. Stephen ei saisi viedä tätäkin häneltä.
"Minun pitää tehdä jotain, mutta et ehkä pidä siitä. Anna minun kuitenkin."

Tietenkään Tempest ei ollut kunnossa, ja silti Tiarnan huolen vihlaisun sisimmässään.
Oli liian varhaista. Hänen ei olisi pitänyt suostua alunperinkään yrittämään. Ei täällä, ei juuri tässä kirotussa hotellissa.
Hänen olisi pitänyt pyytää heille uusi huone.
Hän nykäisi t-paidan päänsä yli ja oli tarjoutumassa laskemaan vaimolleen kylvyn, kun tämän sanat saivat hänet jähmettymään.
"Mistä sinä puhut, Em?"

Tempest astui lähemmäs miestä kulmat tuimassa, päättäväisessä kurtussa ja tunsi sydämensä hakkaavan niin, että ei ollut kuulla ajatuksiaan.
"Minun pitää muistuttaa itseäni siitä, mikä on totta", hän sanoi ja tunsi lohduttomuuden nostavan päätään, kun Tiarnan pukeutui. Tämän illan ei kuulunut mennä näin. Hän haki miehen kättä omaansa, jotta voisi kohottaa sitä ja painaa suudelman sen kämmenelle. Sitten hän yritti ottaa käden omiinsa ja kiertää sen kevyesti kaulalleen.

Tiarnan seurasi häkeltyneenä, melkein jonkinlaisen pelon vallassa, kun Tempest asteli lähemmäs merkillinen ilme kasvoillaan.
Se ei kuulostanut hyvältä. Se kuulosti karmivalta.
"Em..." hän aloitti, mutta jähmettyi sitten aloilleen. Oli hänen sydämensä vuoro pysähtyä kauhusta.
"Mitä sinä teet?"

Tempest kiersi miehen käden kaulalleen, sormet toiselle puolelle, peukalon toiselle, pidellen kättä omallaan. Se olisi melkein ylettänyt koko kaulan ympäri. Pulssi hakkasi hurjana ihon alla sormia vasten. Mutta hän piti katseensa Tiarnanin myrskysilmissä, hurja palo silmissään.
"Pakotan itseni muistamaan, mikä on totta", hän sanoi olkapäät kevyesti täristen. Hän luotti Tiarnaniin täysin, eikö niin? Hänen kehonsakin pitäisi.
Stephen ei veisi häneltä enää mitään.

Tiarnan tuijotti Tempestiä silmät kauhusta laajenneina.
"Tämä on väärin", hän vetosi hiljaa, ja käsi, jonka Tempest oli nostanut kaulalleen, oli alkanut täristä kevyesti. Hän tunsi selvästi vaimonsa pulssin kämmentään vasten, ja tunsi pahoinvoinnin nostavan päätään.
Jos kaulaa puristaisi tarpeeksi lujaa, pulssi katoaisi lopulta. Niinkö olisi voinut käydä? Jos hän olisi tullut liian myöhään...

Tempest silitti sormenpäillään kevyesti miehen kämmenselkää, pidellen kättä ranteesta kaulallaan. Ehkä tämä oli outoa, mutta hän kieltäytyi antamasta kehoaan Stephenin aiheuttamalle pelolle. Mies oli nyt poissa hänen elämästään eikä siten kuulunut heidän avioliittoonsa.
Tiarnan rakasti häntä eikä satuttaisi häntä.
Hänen sykkeensä alkoi lyödä hitaammin, rauhoittui hiljalleen kosketuksen alla, kun hän tutki harmaita myrskysilmiä. Rauha tuntui leviävän kosketuksesta koko kehoon.
"Rakastan sinua."

Kämmentään vasten Tiarnan saattoi tuntea, kuinka Tempestin sydämenlyönnit alkoivat rauhoittua. Hänen oma sydämensä hakkasi kuitenkin edelleen kipeästi, nopeasti, niin että hän pikemminkin kuuli kuin tunsi oman pulssinsa.
Hän olisi halunnut vastata, mutta ei kyennyt, sillä sanat tuntuivat juuttuvan kurkkuun.
Minäkin rakastan sinua, mutta tämä on väärin.

Tempest vapautti Tiarnanin käden ja antoi omien käsiensä pudota kylkiään vasten. Hän katseli miehen kasvoja hetken hiljaisena, pohtien, oliko velkaa anteeksipyynnön.
"Sinä olet minun aviomieheni", hän vetosi hiljaa.
"Ja minä rakastan sinua. Haluan olla sinun kaikin mahdollisin tavoin. Haluan sinun koskettavan minua miten haluat. Haluan olla kanssasi."

Tiarnan nielaisi, ja kun Tempest irrotti otteensa hänen kädestään, hieraisi sillä kasvojaan.
Hänen oli vajottava istumaan sängyn laidalle ja painettava hetkeksi molemmat kädet kasvojensa peitoksi. Keskityttävä hengittämään.
Se, että hänen vaimonsa olisi voinut kuolla, iski uudelleen hänen tajuntaansa.
Hyvä luoja.
"Olen niin pahoillani."

Ehkä hän oli työntänyt Tiarnanin liian pitkälle. Hän oli hullu. Ehkä hänen olisi pitänyt käsitellä tunnetta psykologin kanssa, ei pakottaa miestä käymään tätä läpi.
Tempest vajosi polvilleen miehen eteen ja nojasi päänsä tämän polvea vasten, silittäen lahjetta kevyesti.
"Ei, minä olen pahoillani. En halunnut järkyttää sinua", hän vetosi.
"Anna anteeksi, rakas."

Tuntiessaan Tempestin kosketuksen polvellaan Tiarnan laski kädet pois kasvoiltaan ja katsoi vaimoaan tuskaisena.
"Sinun ei olisi pitänyt joutua kokemaan sellaista", hän vetosi, eikä voinut olla ajattelematta, kuinka liikuttavan hennolta nainen näytti hänen kauluspaitansa sisässä.
"Ei sinun tarvitse pyytää anteeksi", hän vetosi, ja siirsi toista kättään niin, että saattoi koskettaa varovasti vaimonsa poskea.

Tempest kohotti päätään, mutta jäi polvilleen miehen eteen. Hän loi Tiarnaniin paljonpuhuvan katseen. Tiarnanin ei olisi pitänyt joutua kokemaan mitään siitä, mitä hän oli pakottanut miehen käymään läpi.
"Minä tiedän, että sinä et satuttaisi minua", hän sanoi katsellen miehen kasvoja.
"Minun piti vain muistuttaa kehoani siitä, ja uskon, että se toimi."

Tiarnan tutki vaimonsa kasvoja ja silitti vaaleita suortuvia pois tämän kasvoilta.
Hän saattoi edelleen melkein tuntea, kuinka pulssi hakkasi hänen kämmentään vasten. Kuinka kukaan saattoi siinä tilanteessa kiristää otettaan?
Olisiko Tempes kuollut, jos hän ei olisi palannut ajoissa? Kaiken sen jälkeen, mitä he olivat käyneet läpi?
Hän tunsi silmiensä kostuvan.
"Minun olisi pitänyt ehtiä hotellille ajoissa."

"Tiarnan", Tempest vetosi ja suoristautui, kiiveten kissan röyhkeydellä hajariesin miehen syliin ja ottaen tämän kasvot käsiinsä.
"Sinä olet uskomaton mies. Älä syytä itseäsi." Hän silitti tummia hiuksia taakse ja tutki harmaita silmiä, nojautuen lämmintä rintakehää vasten.
"Rakastan sinua", hän muistutti ja painoi kevyen suudelman miehen poskipäälle, sitten poskelle, otsalle, leukaperälle.

Tiarnan kohtasi kultaisten silmien katseen myrskysilmät ahdistuneina, ja kietoi käsivartensa kevyesti vaimonsa vyötärölle.
"On sietämätöntä ajatella, että jouduit kokemaan sellaista", hän vetosi.
Niin kuin hänen vaimonsa ei olisi kärsinyt elämässään jo tarpeeksi. Tulisiko sille koskaan loppua?
"Se saa minut vihaiseksi."

"Niin minutkin", Tempest vastasi sukien hellästi tummia hiuksia ja painoi kevyen suudelman miehen otsalle.
"Stephen on polkenut minua alas kymmenen vuotta enkä edes nähnyt sitä. Hän kertoi, että minun on hankittava kunnon työ, koska en koskaan elättäisi itseäni kirjailijana. Hän pyysi olemaan innostumatta julkaistuksi tulemisesta, koska kukaan ei oikeasti ostaisi kirjoittamaani hölynpölyä. Vuosia hän teki käsinkosketeltavan selväksi, kuinka riittämätön olin, varsinkin makuuhuoneessa. Kun tapasin sinut, hän ei koskaan lakannut muistuttamasta, että joku sinun kaltaisesi ei voisi koskaan oikeasti rakastaa minua – enkä halua häntä enää elämääni. En varsinkaan halua häntä meidän väliimme", hän vetosi turhautunutta tulta äänessään ja hieraisi ohimollaan miehen ohimoa, puskien tätä päällään.
"Enkä ole enää hermostunut."

Toisinaan Tiarnan häkeltyi jäädessään miettimään, kuinka paljon Tempest muistutti pieniä rakkaitaan. Tai ehkä pienet rakkaat muistuttivat kuningatartaan, oli vaikea sanoa varmasti.
Tempest voisi varmasti paremmin, kun pääsisi taas kotiin.
Tiarnan kietoi käsivartensa paremmin vaimonsa ympärille ja hautasi nenänpäänsä tämän hiusten joukkoon.
"Sinun ei olisi pitänyt joutua kuuntelemaan sellasta itsestäsi."

Tempest ei tiennyt, kuinka paljon Stephenin puheissa oli perää. Vuosia hän oli uskonut samaa itsestään. Mutta varjo ei ollut enää tervetullut hänen elämäänsä.
Hän halasi Tiarnania tiukasti ja hamusi kevyesti miehen kaulaa.
"Tiarnan, antaisitko minulle toisen mahdollisuuden?" hän vetosi painautuen lähemmäs miehen rintaa.
"Olet aviomieheni ja kaipaan sinua."

Tiarnan tunsi edelleen jäykkyyden hartioissaan, ja jos hän antoi ajatustensa harhailla, pulssin kämmentään vasten. Pulssin, joka huusi halua elää.
Hän nielaisi ja sulki hetkeksi silmänsä, toinen käsi Tempestin selkää hänen oman paitansa läpi silittäen.
"Vain, jos todella haluat", hän vastasi.
"En tahdo, että joudut tekemään mitään velvollisuudesta."

"Sinä et ole velvollisuus", Tempest vetosi ja tunsi kipeän viillon sydämessään. Tiarnanin ei pitäisi joutua ajattelemaan niitä, ei vaikka silloin tällöin hänen ajatusmaailmansa ehkä olikin hieman vääristynyt.
"Rakastan sinua ja haluan olla sinun", hän sanoi puskea muksauttaen miehen ohimoa päällään, ennen kuin hamusi kevyesti tämän korvaa.
"Kosketuksesi tuntuu ihanalta."

Millaista heidän elämänsä olisi voinut olla, ellei Stephenin myrkyllinen läsnäolo olisi kestänyt niin pitkään? Olisiko varjo silti löytänyt Tempestin?
Mutta oli turha miettiä sellaisia kysymyksiä. Heidän elämänsä oli, mitä oli.
Tiarnanin toinen käsi siirtyi silittämään Tempestin reittä, seuraamaan sukan pitsireunaa hellästi sormenpäillään.
"Minäkin rakastan sinua. Ja haluan olla sinun."

"Hyvä", Tempest vastasi ja pitkästä aikaa tunsi olonsa jollain tavalla... Voimakkaaksi. Stephen ei ollut enää osa hänen elämäänsä. Varjo ei enää omistanut häntä. Eikä Tiarnanin kosketus saanut hänen kehoaan väreilemään hermostusta tai säikkymään kauemmas, koska nyt hän oli hänen vuoronsa omistaa itsensä.
Hän tuuppasi Tiarnanin selälleen sängylle ja kiipesi paremmin miehen päälle, painaen huulensa tämän kaulalle.
"Koska olen ikävöinyt sinua." Hän oli kaivannut elämää, jossa he saisivat olla yhdessä, eikä sitä värittäisi jatkuvasti ahdistus tai edeltäisi hermostus.

Tiarnanille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin vajota selälleen vuoteelle. Tunne oli... hämmentävä.
Hänen kätensä vaelsi Tempestin selällä, toinen silitti yhtä tämän reittä.
"Minäkin olen ikävöinyt sinua", hän vetosi käheästi, samalla kun selällä vaeltanut käsi pujahti liian suuren kaulupaidan alle kohdatakseen paljaan ihon.
Älä ajatella kämmentä kaulaa vasten.
"Hyvin paljon."

Tempest toivoi, että olisi voinut välittää Tiarnanille, miten helpottava kokemus oli ollut: kuinka miehen käsi hänen kaulallaan oli muuttunut jostain kauhistuttavasta melkein lohdulliseksi ja rauhoittavaksi. Tiarnan ei koskaan satuttaisi häntä.
Hän saisi tuntea niin edelleen. Hän saisi tuntea, että voisi antaa itsensä täysin rakastamalleen miehelle.
Hän hamusi miehen kaulaa ja antoi toisen kätensä vaeltaa alas tämän kylkeä ja ujuttautua t-paidan alle, lämmintä ihoa vasten.
"Olet minulle uskomattoman rakas", hän sanoi pehmeästi ja ja painautui miestä vasten.

Tiarnanin oli vallannut häkellyttävä tunne siitä, ettei hän enää tiennyt, mitä oli tapahtumassa. Tavallisesti hänen onnistui pitää luonnostaan langat käsissään ja havainnoida ympäristöään niin, että hän tiesi lähes aina, mikä oli paras mahdollinen tapa toimia.
Nyt hän tunsi olonsa avuttomaksi.
"Sinäkin olet minulle", hän vastasi käheästi, samalla kun kosketus paljaalla iholla sai hänet värähtämään. Tempestin reittä silittänyt käsi vaelsi varovasti, melkein kysyvänä ylemmäs.
"Rakas, toivon, että kertoisit minulle, mitä haluat", hän pyysi hiljaisella äänellä.

Tempest kohotti päätään Tiarnanin kaulalta ja jäi katselemaan myrskynharmaita silmiä hämillisenä.
"Haluan olla kanssasi", hän vastasi yhtä hiljaa ja silitti tummia hiuksia taakse, jääden käsivartensa varaan miehen ylle.
"Vai mitä tarkoitat?" hän vetosi ja kumartui painamaan keveitä suudelmia miehen poskipäälle ja korvalle.

'Mitä jos' taisi olla yksi ihmiskunnan historian suurimmista kysymyksistä, niin hyvässä kuin pahassa. Se oli varmasti auttanut suuria keksintöjä syntymään, mutta samaan aikaan myös aiheuttanut vaarallista epäröintiä.
Mitä jos Tempest teki tämän vain hänen mielikseen? Mitä jos nainen todellisuudessa kärsi sisimmässän, ei halunnut tulla kosketetuksi? Mitä jos...
Anna edes mahdollisuus.
"Juuri sitä minä tarkoitan", hän vastasi, samalla kun antoi sormiensa vaeltaa liian suuren kauluspaidan alle, silittämään Tempestin selkää ja kylkeä.
"Minäkin haluan olla kanssasi."

Päättäväinen tuli oli polttanut pois hermostuksen. Tempest painoi päänsä takaisin alas, hamuamaan Tiarnanin kaulaa ja suoristautui sitten istumaan miehen vatsan päälle, kiemurrellen ulos kauluspaidasta. Hän tarttui myös miehen t-paidan reunaan ja kiskoi sitä tämän pään yli.
Sormet vaelsivat tummissa hiuksissa, kun Tempest kumartui painamaan suudelman Tiarnanin huulille.

T-paitaparka, se oli ehtinyt olla päällä vain hetken ennen uin joutui kiskotuksi pois. Se oli yksi hänen vanhemmista t-paidoistaan, joka olisi pian kulunut niin pehmeäksi, että Tempest saisi sen halutessaan yöpaidakseen. Tavassa oli jotakin uskomattoman liikuttavaa, varsinkin kun se yhdistyi naisen tapaan käskeä häntä pitämään vanhoja paitojaan välillä päällään.
Mutta sitä ei ehtinyt ajatella nyt.
Sekä hänen ajatuksensa että koko kehonsa olivat keskittyneet nyt Tempestiin, ja vastatessaan suudelmaan Tiarnan kohottautui patjalta, siirtäen Tempestin samalla hellästi vierelleen suostumatta luopumaan suudelmasta. Toinen käsi vaelsi nyt naisen kyljellä ja seuraili alushousujen pitsireunaa hennolla kosketuksella.

Tempest tunsi sydämensä hakkaavan kosketuksesta ja patjasta selkänsä alla, mutta nyt tutusta, lämpimästä odotuksesta – ei samasta, tukahduttavasta hermostuksesta, joka oli vallannut hänen kehonsa välikohtauksen jälkeen. He voisivat saada elämänsä takaisin, he voisivat olla yhdessä vailla ahdistusta välissään.
Hän nosti toisen kätensä Tiarnanin niskalle vastaten suudelmaan ja silitti hopeaa tummissa hiuksissa, ennen kuin siirtyi peremmälle sängyllä, kutsuen miestä mukaansa.

Tiarnan kohottautui polviensa varaan niin, että saattoi nojautua Tempestin ylle. Hän nojasi toista kämmentään patjaa vasten, ja katsahti kultaisia silmiä katse täynnä huolta ja kiintymystä ennen kuin kumartui lähemmäs ja kosketti kovia kokenutta kaulaa uudelleen huulillaan. Kevyesti, varovasti, valmiina vetäytymään taaksepäin heti, jos hänen kosketuksensa saisi Tempestin olon tuntumaan ahdistuneelta.

Helpotus tuntui lämpönä hänen vatsassaan, sillä kosketus, joka oli aikaisemmin palauttanut hänet suoraan välikohtauksen paniikkiin, lähetti nyt tuttuja väreitä alas hänen selkäänsä. Tempest huokasi hiljaa, sormet tummissa hiuksissa vaeltaen ja kallisti päätään kutsuvasti antaen miehelle enemmän tilaa.
Hän oli kaivannut tätä. Käsittämätöntä turvan tunnetta, kun hän jäi Tiarnanin ja patjan väliin, tunsi miehen lämmön ihollaan ja kosketuksesta hiipivän mielihyvän.
Tempest antoi toisen käden vaeltaa paljaalla kyljellä ja halasi miestä kevyesti jaloillaan, ennen kuin siirtyi hivuttamaan housuja alemmas.

Tiarnan ei ollut varma, kuinka pitkä oli hetki, jona hän vain odotti. Odotti, säpsähtäisikö hänen vaimonsa hänen omaa kosketustaan. Se tuntui samaan aikaan ikuisuudelta ja silmänräpäykseltä.
Mutta Tempest ei kavahtanut, ja Tiarnan painoi huulensa paremmin kaulaa vasten, hamusi sitä hellästi samaan aikaan, kun vapaaksi jäänyt käsi vaelsi alas naisen kylkeä ja tämän lantiolle.
"Rakastan ja haluan sinua niin paljon, etten usko, että voit sitä käsittää", hän kuiskasi käheästi.

Sanat olivat saada hänen sydämensä pakahtumaan. Tempest hymyili ja puraisi alahuultaan, setvien miehen hiuksia hellin sormin.
"Niin minäkin sinua", hän vakuutti pehmeästi ja piirsi sormenpäillään miehen paljaaseen kylkeen. He saisivat elämänsä takaisin. He saisivat olla onnellisia, Tempest vakuutti itselleen ja tunsi rentouttavan onnen hehkuvan sisällään.
Hän käytti jalkojaan avuksi auttaessaan Tiarnania riisumaan housut ja antoi sitten kyljellä vaeltaneen käden valua ujosti alas vatsaa, siirtyäkseen hyväilemään miestä hellin, varovaisin sormin.

Tiarnan toivoi sen olevan totta. Hänen olisi lakattava epäilemästä Tempestin jokaista sanaa, jos he halusivat toimia tasa-arvoisina avioliitossaan. Hän ei voisi käyttäytyä niin kuin kuvittelisi jatkuvasti tietävänsä, mikä olisi parasta hänen vaimolleen.
Kosketus sai hänet huokaamaan kaulan ihoa vasten, ja hetkeksi Tempestin lantiolla vaeltanut käsi pysähtyi, kun hänen oli koottava ajatuksiaan.
"Tuo tuntuu hyvältä", hän kuiskasi, samalla kun alkoi ujuttaa alushousuja pois vaimonsa yltä.

Se teki Tempestin onnelliseksi. Joku päivä Stephenin sanat haalistuisivat pois. Tiarnan rakasti häntä, ja rakastamalleen miehelle hän oli tarpeeksi.
Perhoset lepattivat vatsanpohjassa ja saivat sykkeen kiihtymään. Hän puri huultaan kohottaessaan lantiotaan avuksi ja pujottauduttuaan ulos pitsisomisteisista alushousuista, halasi miestä kevyesti toisella jalallaan. Kaikki oli hyvin, paremmin kuin hyvin.
Hän kosketti huulillaan miehen korvaa ja kutsui miestä lähemmäs.

Tiarnan vastasi hipaisemalla omilla huulillaan Tempestin pisamaista poskipäätää. Hän ei olisi halunnut kiirehtiä, muttei myöskään halunnut, että jännitys kasvaisi liian suureksi, niin että naisen keho saattaisi mennä uudelleen lukkoon. Ehkä vielä jonakin päivänä heidän ei tarvitsisi enää huolehtia siitä, mutta vaikka tarvitsisikin, hän rakastaisi vaimoaan aivan yhtä paljon.
Tällä kertaa kumpikaan heistä ei ehtinyt riisumaan sukkiaan.
Hän hamusi suudelmaa Tempestin huulilta samalla kun etsi paremman otteen tämän lantiosta painautuakseen lähemmäs.

Oli erikoista, miten erilaiselta se tuntui nyt. Jokin, mikä oli saanut hänen kehonsa melkein puhtaan paniikin valtaan ajatuksena, täytti hänet nyt onnella. Hän rakasti Tiarnania, ja mahdollisuus antaa itsensä niin kokonaisvaltaisesti miehelle teki hänet suunnattoman onnelliseksi.
Hermostus oli poissa. Se ei enää hiipinyt varoituksetta hänen mieleensä ja työntänyt heitä erilleen. Nyt hän saattoi vain sukia tummia hiuksia ja hamuta miehen kaulaa, kohdata myrskysilmien katseen mitään kätkemättä.

Myös Tiarnanista tuntui, että jokin oli, ainakin juuri tässä hetkessä, toisin, eikä muilla hetkillä ollut juuri nyt väliä. Vei hetken, ennen kuin hän saattoi luottaa, tai ainakin vakaasti uskoa siihen, ettei varjo yhtäkkiä ilmestyisi jostakin ja riistäisi Tempestiä hänen luotaan, ei ainakaan nyt.
Se oli uskomaton kokemus, jota hän ei ollut tiennyt kaipaavansa. Silti hän ei voinut muistaa, milloin viimeksi olisi tuntenut samanlaista häkellyttävää onnea kuin nyt, kun hän halasi Tempestin syliinsä. Ehkä heidän häissään, ja silloinkin varjo oli tainnut viipyä heidän vieraanaan.
"Rakastan sinua, Em..."

Muutama vaalea suortuva takertui kiinni nihkeään niskaan. Sydän hakkasi edelleen hurjana, kun Tempest käpertyi Tiarnania vasten. Iho tuntui ihanalta ihoa vasten, muistutti hetki sitten koetusta huumasta, joka seurasi tunnetta kahdesta sielusta ja kehosta yhtenä.
"Minäkin sinua", Tempest vastasi pehmeästi ja painoi suudelman miehen rintakehälle, sitten kaulalle, haudaten kasvonsa lämpimään kaulataipeeseen. Hänen sisällään vallitsi onnellinen rauha. Kaikki oli hyvin, ainakin pienen hetken verran.
Ikkunoiden takana humisi Los Angelesin yö.

Torstai 22. marraskuuta 2018, iltapäivä, Lombard Wharf, Battersea, Lontoo

Ajaessaan hissillä ylimpään kerrokseen Tiarnan tunsi syvää kiitollisuutta siitä, että hänen aikataulunsa oli kevyempi kuin elokuvan tähtikaksikon. Vaikka Tempest olikin nyt kotona, hän halusi omalta osaltaan varmistaa, että kaikki oli varmasti hyvin.
Vaikka hän luottikin siihen, että heidän pienet rakkaansa pitivät vahtia.
Kotiovella hän sovitti avaimet lukkoon ja astui eteiseen.
"Em?" hän huikkasi, kun alkoi riisua takkiaan.
"Olen kotona!"

Romana ja Leela saapuivat eteiseen ensimmäisinä, hännät pystyssä ja paheksuvasti määkien. Niiden vihreissä silmissä oli varsin aitoa syytöstä. Sitten Leela murtui ja puskea muksi isäntänsä pohkeita, karvaten lahkeita tehokkaasti suklaanruskean ja valkean kirjavilla karvoilla, jotka eivät jättäisi tekstiiliä kuin imuroituna.
"Hei rakas", Tempest tervehti pehmeästi seuratessaan kissoja oleskeluhuoneen puolelle, puuterinvaaleanpunainen, edestä napitettu ja konjakinruskealla vyöllä sidottu mekko liikkeen mukana pehmeästi aaltoillen. Hän siveli sormenpäillään rakastavasti sylissään lepäävän nyytin päätä ja valtavia lepakkokorvia, mikä sai neljän kuukauden ikäisen siamilaisen kehräämään hurjalla volyymilla. Hän oli hakenut pienen Nyssan kotiin. Sinikilpikonnan kissan nenä oli vaaleanpunaisen ja siniharmaan kirjoma, ja safiirinsiniset silmät tällä hetkellä kiinni.
"Isäntäsi tuli kotiin", hän kuiskutti jumaloiden kehräävälle kissanpennulle ja suukotti sen päälakea.

Tiarnan oli juuri ripustamassa takkiaan tilavaan vaatekomeroon, kun kissa-airueet saapuivat.
Paheksuen.
Hänen kulmansa painuivat kevyeen kurtistukseen.
"Mitä minä nyt olen tehnyt? Leela?"
Leela oli aina ollut heidän kissoistaan se, joka antoi hänelle helpommin anteeksi. Oli hetkiä, joina hän saattoi vannoa Romanan katsovan ottosisartaan avoimen pöyristyneenä, kun yhteisesti sovittu mökötysrintama murtui.
Hän kyykistyi tervehtimään kissoja, ja kohotti katseensa kuullessaan vaimonsa äänen. Hän oli kai ollut aikeissa kysyä, oliko tällä aavistustakaan siitä, mitä pahaa hän tarkalleen ottaen oli tehnyt heidän pienille rakkailleen, mutta unohti kysymyksensä huomatessaan suurikokoiset korvat.
"Rakas, mitä sinulla on siinä?"

Tempest piteli kissalasta hellästi ja kun se kohotti autuaana päätään, hipaisi nenänpäällään sen kirjavaa, pientä nenää. Siamilainen haukotteli makeasti, vaaleanpunainen, karhea kieli pitkällä ja raotti safiirisilmiään.
"Tässä on Nyssa", nainen totesi pehmeästi, silittäen kissan kermanvalkeaa selkää, "sinun häälahjasi." Hänen oli ollut tarkoitus tuoda se kotiin kuukausi sitten, mutta elämällä oli ollut muita suunnitelmia.

Leela määkäisi loukkaantuneena, kun Tiarnan suoristautui varoittamatta, katse edelleen pieneen, Tempestin pitelemään olentoon kiinnittyneenä.
"Nyssa?" hän toisti hiljaa, kun astui vaimonsa eteen ja jäi hetkeksi katselemaan lumoutuneena suurikorvaista olentoa, jonka siristyneet silmät olivat uskomattoman siniset.
Hän tunsi merkillisen palan kurkussaan.
"Hei, pikkuinen."
Hän kohotti varovasti kättään kissalapsen lähelle.

Tempest antoi kissan puskea peukaloaan ja kumartui koskettamaan sen hyrisevää päätä päällään, kuiskuttaen hiljaa sen korvaan, ennen kuin ojensi sen Tiarnanin syliin. Nostaessa kissa oli loputtoman pitkä ja melkein pelkkää, hoikkaa raajaa ja häntää.
"Nyssa", hän varmisti ja jäi katselemaan miestä ja kissaa kultaiset silmät hellästä lämmöstä siristyneinä. Hän kumartui nostamaan vaativasti määkivän Romanan syliinsä ja antoi sen puskea poskeaan. Leela hinkkasi ohimoaan onnettomana hänen pohkeeseensa.

Tavatessaan Leelan ja Romanan ensimmäistä kertaa Tiarnan oli ollut kauhuissaan. Hänellä oli ollut kokemusta lähinnä koirista, ja nuoret kissat olivat tuntuneet hänen sylissään uskomattoman haurailta olennoilta. Eikä hän ollut ymmärtänyt, mitä ne olivat halunneet, määkiessään ja tuijottaessaan häntä vaativina, täynnä omaa tahtoa.
Hän oli oppinut paljon heidän yhteiselonsa aikana.
Nyssa tuntui sopivan hänen syliinsä täydellisesti, ja hän rapsutti sitä suurten korvien takaa, kun se jatkoi onnellista kehräystään.
"Tämänkö vuoksi Leela ja Romana olivat niin tuohtuneita?" hän kysyi hellyyttä äänessään.

"Oh, ne vain nauttivat körmyttämisestäsi", Tempest nauroi ja suukotti hellästi Romanan poskea, kun kissa sulki silmänsä onnellisena kehräten. Itämaisten kissojen jyrkät äänet ja ilmeikkyys saivat ne usein kuulostamaan ja näyttämään hyvin paheksuvilta suurimman osan ajasta. Ne vain nauttivat ihmistensä komentamisesta. Tai isännän ainakin.
"Miten haastattelu meni?" hän kysyi pehmeästi annettuaan Tiarnanille hetken katsella uutta tulokasta. Nyssa todella oli kaunis ja toi hänen mieleensä elävästi Neiti Havishamin.

Tiarnanin oli vaikea irrottaa katsetta pienestä olennosta, joka taisi hakea unta hänen sylissään. Sen korvat muistuttivat häntä Davidin ja... Davidin pojista, joita heidän pienet rakkaansa olivat olleet opettamassa kissojen tavoille ikuisuuden mittaisia kuukausia sitten.
Hän toivoi, että ne sopeutuisivat uuteen kotiinsa.
"Hm?"
Hän havahtui ajatuksistaan ja katsahti vaimoaan pahoittelevasti.
"Hyvin, oikein hyvin. Kuinka sinun aikasi on mennyt? Voitko jo paremmin?"
Samalla hän kumartui painamaan suukon pisamaiselle poskelle.

Tempest laski Romanan sylistään, mikä sai kissan määkimään hyvin paheksuvasti ja kiipeilemään vasten emäntänsä hoikkia sääriä. Tempest kiersi käden Tiarnanin selälle, silittäen sitä hellästi.
"Mukava kuulla. Se tulee ensi perjantaina televisiosta, eikö?" hän varmisti ja ojensi toisen kätensä silittämään kissan kermanvalkeaa selkää.
"Minulla on kaikki hyvin. Kävin hakemassa Nyssan, kun olit lähtenyt, ja sillä välin siivoojat kävivät täällä huomista varten. Catering taisi myös tuoda samalla astioita ja tarvikkeita", hän vastasi.
"Onko jotain, mitä toivoisit minun tekevän huomista varten?"

"Niin", Tiarnan myönsi, ja laski katseensa takaisin Nyssaan, joka näytti torkahtaneen hänen syliinsä. Pieni kissa hohkasi lämpöä, ja sen turkki oli hyvin pehmeä ja silkkinen.
"Ehkä meidän pitäisi mennä peremmälle, ettei..."
Hän oli ollut aikeissa jatkaa 'ettei Nyssa vilustu', mutta tajusi sen kuulostavan hölmöltä. Se oli kai jokin merkillinen vaisto, joka heräsi hänessä niin pienen olennon läsnäollessa.
Hän kohotti katseensa vaimoonsa hieman häkeltyneenä, ja joutui hetken miettimään, mistä tämä puhui.
"Aivan, juhlat. Ei, uskon, että kaikki on valmista. Em, tiedäthän, ettei sinun ole pakko osallistua, jos tunnet vielä olosi väsyneeksi?"

Tempest nielaisi turhautuneen sävyn, joka pyrki ulos. Hänellä ei ollut mitään oikeutta hermostua miehen huolenpitoon kaiken aiheuttamansa huolen jälkeen.
"Tiedän, mutta haluan osallistua", hän vakuutti. He olivat olleet samalla lennolla ja reissussa yhtä kauan. Hän tunsi olonsa säälittäväksi ollessaan niin rikki yhden lentomatkan jälkeen.
"Voit laskea Nyssan nukkumaan", hän kannusti ja osoitti tyynyjen ja pehmeiden torkkupeittojen kirjomaa, massiivista sohvaa, jolle vieraat voisivat istua huomenna.

Tiarnan soi Tempestille hieman hajamielisen hymyn, joka todennäköisesti vihlaisisi syyllisesti myöhemmin. Hän oli niin lumoutunut kissanpennusta, että ei kyennyt keskittymään kunnolla vaimoonsa.
Huono mies.
"Jos olet varma", hän vastasi, ja olisi pyyhkäissyt vaalean suortuvan Tempestin korvan taakse, jolleivat hänen kätensä olisi olleet varatut. Hän katsahti sohvaa ja sitten pientä kissaa.
"Jos Nyssa herää, kun lasken sen alas?"

Tempest vastasi vain nauraen hiljaa ja lähti makuuhuoneen suuntaan Romana ja Leela perässään terhakasti ravaten, hännänpäät koukulla.
Hän oli jättänyt tietokoneensa sänkyyn kiiruhdettuaan hakemaan Nyssaa kotiin.
"Sinun pitää varmaankin tehdä vielä töitä?" hän varmisti vilkaisten miestä olkansa yli.

Tiarnan oli melko varma, että joutuisi lepyttelemään Leelaa ja Romanaa myöhemmin. Hänen pitäisi muistaa ostaa niiden herkkuruokaa, kun hän seuraavan kerran kävisi kaupassa.
Mikäköhän tulisi olemaan Nyssan herkkua?
Hän havahtui ajatuksistaan ja tajusi Tempestin astelleen peremmälle.
"Mitä? Niin, niin, varmaankin."
Hän katsahti nukkuvaa kissanpentua.
"Voisimme myös kaikki ottaa hetken torkut."

Ehkä häälahja oli mieluinen. Kissanpentu oli pientä kokonaisen saaren rinnalla, mutta Tempest oli jo menettänyt sydämensä Nyssalle. Selvästi myös Tiarnan.
"Nukkukaa te vain", hän kannusti palaten pian takaisin ohut, hopeinen tietokone kainalossaan ja suunnisti suoraan omaan, kirjojen ja taulujen valtaamaan nurkkaukseen oleskelutilan kärjessä. Romana ja Leela kiiruhtivat edelleen hänen jaloissaan.
"Kirjoitan jonkin aikaa."

Tiarnan oli pysytellyt aloillaan koko sen ajan, jonka Tempest oli viipynyt hakemassa tietokonettaan.
"Mitä?" hän totesi uudelleen, kun kohotti katseensa hämmästyttävän rauhallisesti nukkuvasta kissanpennusta.
Katsoessaan, kuinka hänen vaimonsa suunnisti oleskelunurkkaukseensa, hän tunsi häkellyttävää, hyvin kotoista lämpöä. Tunne tuntui olleen kadoksissa pitkään, ehkä siitä lähtien, mitä keväällä oli tapahtunut.
Hän vaelsi varovasti huoneen poikki, Nyssa sylissään.
"Sopiiko, jos me liitymme seuraan?"
Hän voisi torkkua sohvalla Tempestiä häiritsemättä.

"Totta kai", Tempest vastasi ja viittasi upottavaa sohvaa kohti. Hän asettui sen nurkkaan, levittäen pörröistä torkkupeittoa koukistetuille jaloilleen ja nosti tietokoneen syliinsä. Romana ja Leela löysivät itselleen pian paikan hänen jalkojensa päältä, vaikka sylissä oli hyvin niukasti tilaa.
Hän avasi tietokoneen läpän ja tutki hetken hehkuvaa näyttöä ja sen poikki kulkevaa tekstiä, nakertaen peukaloaan vaaleat kulmat kevyessä kurtussa. Kirjoitti sanan, pyyhki sen pois. Kirjoitti muutaman lisää, pyyhki pois kokonaisen kappaleen.
Ja yhtä kivuttomasti kuin nukahtaessaan, hän sukelsi mielikuvituksensa rajattomaan maailmaan sormien alkaessa lentää hiljaisella näppäimistöllä.

Lauantai 24. marraskuuta 2018, aamu(yö), Lontoo

Yö oli edennyt siihen taitekohtaan, jossa alkoi käydä ajankohtaiseksi miettiä, oliko kyse yöstä enää lainkaan, vai alkoiko se pikemminkin lähestyä jo aamua. Ulkona oli vielä pimeää, joten edes nousevan auringon säteisiin ei voinut luottaa tässä tapauksessa.
Asunto oli hiljennyt viimeisten vieraiden suunnattua matkaan. Kun cateringin henkilökunta oli saanut paikat siivotua luvatulla tehokkuudella, Tiarnan saattoi suunnata askeleensa kohti makuuhuonetta. Hänen kurkkunsa tuntui kuivalta kaikesta puhumisesta, mutta suonissa virtasi hyväntuulinen energia, kun hän seisahtui heidän ovensa taakse.
Sen alta näytti kajastavan valoa.
Tiarnan hieraisi kasvojaan ja avasi oven varovasti, kurkistaen sisään nähdäkseen, oliko hänen vaimonsa kuitenkin nukahtanut.

Makuuhuoneen seinän muodostavista, kaarevista ikkunoista heijastui takaisin yöpöydän hempeä valo. Se välkkyi lasissa ja puvun kultaisella, kirjotulla kankaalla.
"Minä tiedän, pieni rakas", Tempest puhui pehmeästi, sormet liitäen hopeisen tietokoneen näppäimistöllä.
"Niinkö hän sanoi? Sen on täytynyt olla jännittävää. Todellako?" Romana mäkätti hänelle takaisin kuin visertäen, valkeat viikset pörheinä ja vihreät silmät hehkuen, istuen ryhdikkäänä emäntänsä vierellä. Leela ja Nyssa olivat nukahtaneet yhtenä keränä naisen reisien päälle, siitä huolimatta, että nukkumapaikka oli varsin vino Tempestin istuessa sängyllä kapeassa puvussaan.
Tempest nauroi hiljaa kuplien ja kumartui alas, antaen Romanan puskea päätään, silittäen hellästi sen silkkistä niskaa.
"Voi sinä rakas pieni olento."

Tiarnan unohtui hetkeksi ovensuuhun katselemaan tapaa, jolla Tempest keskusteli heidän kissojensa kanssa. Siinä oli aina ollut Tiarnanista jotakin hyvin lumoavaa. Niin kuin kissojen ja niiden emännän välillä olisi ollut jokin maaginen yhteys, joka auttoi näitä todella ymmärtämään toisiaan.
Leela tuntui aistivan hänen läsnäolonsa ensimmäisenä, sillä se kohotti päätään ja määkäisi silmät viirussa. Tiarnan ei osannut sanoa, oliko se paheksuntaa vai ilahtunut tervehdys.
"Hei", hän tervehti, kun astui makuuhuoneeseen.
"Olet vielä jalkeilla."
Hän asteli lattian poikki ja kiersi Tempestin puolelle sänkyä painaakseen suukon vaimonsa hiusten joukkoon.

Tempest kohotti häkeltyneenä katseensa ja katseli Tiarnania miehen lähestyessä kuin olisi yrittänyt ymmärtää, miten mies oli siinä. Hän katsahti tietokoneensa kelloa ja puraisi huultaan.
Hänen oli pitänyt vain käydä tervehtimässä kissoja, ehkä kirjoittaa kappale tai kaksi. Se oli ollut varmaan viisi tuntia sitten.
"Hei", hän vastasi ja painoi tietokoneen kannen kiinni, ennen kuin unohtuisi jälleen tarinan maailmaan.
"Oliko sinulla mukava ilta?"

"Oli", Tiarnan vastasi, ja istahti varovasti sängyn laidalle, jotta saattoi viedä toisen kätensä silittämään vaimonsa pisamaista poskea. Päätellen siitä, että tämä oli edelleen pukeutunut juhlapukuunsa, yöunet olivat jääneet tähän mennessä olemattomiksi.
"Millainen olo sinulla on, rakas?"
Leela kömpi jaloilleen ja tuli puskemaan hänen kylkeään hyväntuulisesti kujertaen, mutta Romana ei lämmennyt yllättävälle häiriölle yhtä avosydämisesti.

Syyllinen. Tempestin ei ollut ollut tarkoitus paeta juhlista.
"Minulla on kaikki hyvin", hän vakuutti ja nosti tietokoneen yöpöydälle. Romana tuijotti Tempestiä vaativasti ja kun nainen katsahti kissaa, nuohosi selkä kaarella ja häntä pystyssä emäntänsä käsivartta vasten.
"Olen onnellinen, että sait nähdä ystäviäsi", hän jatkoi ja poimi Tiarnanin käden omiensa väliin, jäljitellen rystysten ja sormien linjaa sormenpäillään.
"Olet uskomattoman ihana isäntä heille."

"Se oli kieltämättä mukavaa", Tiarnan myönsi, ja hymy viipyi hänen kasvoillaan. Hän rakasti hiljaisia, rauhallisia päiviä vaimonsa kanssa, mutta ei voinut kiistää, etteikö olisi nauttinut myös mahdollisuudesta nähdä ystäviään. Hänen ystäväpiirinsä oli niin laaja, ettei hän tajunnut tulla ajatelleeksi sitä aina itsekään.
Hän vei toisen kätensä silittämään Leelan selkää. Myös Nyssa näytti havahtuvan hereille, ja haukotteli niin, että vaaleanpunainen kieli kurottui pitkälle.
"Oliko tämä sinulle kovin raskasta, Em?"
Kaikki ne ihmiset heidän kodissaan.

"Ei tietenkään", Tempest protestoi ja puski ajatuksissaan ohimollaan miehen olkapäätä. Oli ihanaa, että Tiarnan saattoi kutsua ystävänsä kylään – hän saattoi kadota illan mittaan omaan rauhaansa eikä miehen tarvinnut murehtia, toisin kuin heidän ollessaan kylässä. Tiarnan varmaan vietti ison osan illasta pohtien, pitäisikö hänet viedä kotiin tai viihtyikö hän.
"Toivon, että voit kutsua ystäviäsi kylään useamminkin."

Tiarnan siirsi vapaata kättään niin, että saattoi silittää Tempestin hiuksia.
"En tule aina ajatelleeksi sitä, kun olen kotona", hän myönsi. Varsinkin, kun niin suuri osa hänen ystävistään asui jossakin toisaalla - tai jos ei asunut, niin työskenteli. Aina toisinaan hän haaveili, että olisi voinut ostaa kakkosasunnon jostakin toisaalta, mutta tällä hetkellä se ei ollut realistinen vaihtoehto.
"Eikö sinua väsytä? Kello on paljon."

"Ei", Tempest vastasi ja katseli Tiarnanin kasvoja, sysäten varjoisat mietteet pois. Katse tulevaisuuteen. Hän halusi voida tehdä miehen onnelliseksi. Hän nosti pienen Nyssan sylistään viehättävien koristetyynyjen sekaan jatkamaan uniaan.
"Mutta käydään vain nukkumaan, jos olet väsynyt", hän kannusti ja kiipesi polvilleen, katsahtaen kysyvästi olkansa yli.
"Auttaisitko vetoketjun kanssa?"

"Minuakaan ei väsytä", Tiarnan myönsi, hymy suupieltään nykäisten, kun kääntyi sängyn reunalla niin, että saattoi auttaa vaimoaan avaamaan kultaisen puvun vetoketjun. Hän tunsi olonsa liian energiseksi tunteakseen väsymystä, vaikka tiesikin, että keho kostaisi hänen valvomisensa seuraavana aamuna. Hän ei ollut enää parikymppinen.
"Olet hyvin kaunis", hän vetosi, ja sipaisi siroa niskaa sormenpäillään.
"Ehditkö jutella Aidan ja Elin kanssa?"

Sanat saivat aina epäuskoiset, häkeltyneet perhoset lepattamaan hänen vatsassaan. Kosketuksellakin saattoi olla tekemistä sen kanssa.
"Kyllä", hän vastasi, vaikka keskustelut eivät tainnetkaan olla erityisen pitkiä. Parempi vaimo olisi viihtynyt miehensä ystävien keskellä rupattelemassa niitä näitä. Tempest pujottautui ulos kultaisesta puvusta, antaen sen luiskahtaa päiväpeitolta lattialle ja jäi polvilleen. Norsunluunvärinen korsetti oli sidottu silkkinauhoin ja hän katsahti Tiarnania kysyvästi, pyytäen apua senkin kanssa.
"Saitko sinä viettää riittävästi aikaa ystäviesi kanssa?"

Tiarnanin sormet kävivät työhön hellästi ja tottuneesti - mutta eivät ennen kuin olivat ensin silittäneet siroa selkää pehmeästi. Hänen vaimonsa todella oli uskomattoman kaunis.
Romana määkäisi vaativasti ja puski itseään emäntänsä kylkeä vasten, katsoen Tiarnania silmät siristyneinä. Ilmeisesti hän oli tullut häirinneeksi kuningattaren rauhaa.
"Sain. Minulla oli oikein mukava ilta", hän vakuutti.
"Muutamia en ollut nähnyt hyvään toviin... Vaikuttiko Aida sinusta omalta itseltään?"

"Arvelen, että hän on hieman pyörällä päästään", Tempest vastasi yrittäen keskittyä muodostamaan koherentteja lauseita, vaikka kosketus selällä sai häkellyttävät väreet kulkemaan hänen ihollaan.
"Ja varmaankin vähän väsynyt kaiken pyörityksen ja pitkien päivien jälkeen." Hän oli kuitenkin varma ystävänsä nauttivan menoista, kiireestä ja esiintymisestä, ennen kaikkea esiintymisestä, sillä Aida oli kuin kotonaan lavalla.
"Miksi kysyt?" hän sanoi katsahtaen miestä olkansa yli.

"Se ei olisi mikään ihme", Tiarnan myönsi.
Jo ensimmäisen elokuvan kuvaukset olivat varmasti kenelle tahansa melkoinen kokemus, ja kun otti huomioon, kuinka nopeasti Aida oli noussut tietoisuuteen - melkein yhdessä yössä, kuvainnollisesti - ei ollut ihme, jos tunsi olonsa hämmentyneeksi ja epätodelliseksi.
"En ole aivan varma", hän myönsi, kurtistaen kulmiaan.
"Minusta vain tuntui siltä, kuin jokin ei olisi ollut aivan niin kuin tavallisesti."

Korsetin löystyessä Tempest veti sen varovasti päältään ja tunsi hetken olonsa kovin alastomaksi ja itsetietoiseksi pelkissä alushousuissa, mutta hän oli aviomiehensä kanssa ja se oli hassua.
Hän kääntyi ympäri polvillaan ja silitti Tiarnanin hiuksia hellästi taakse.
"Luulen, että hän voi paljon paremmin hyvien unien tai parin vapaapäivän jälkeen", hän vastasi ja siirtyi napittamaan auki miehen kauluspaitaa.

"Niin", Tiarnan myönsi, vaikka huolestunut juova kulmien välistä ei ollutkaan kadonnut.
"Toivon, että hän ehtii hengähtää kaiken kiireen keskellä."
Mutta kai Aidan manageri huolehtisi siitä, ettei tämä ajaisi itseään loppuun liialla työllä? Näin suuren muutoksen täytyi olla hämmentävä, ja Tiarnan toivoi, että nainen saisi tukea ystäviltään.
Hän vei sormenpäänsä silittämään Tempestin kylkeä.
"Eihän sinua palele?"

"Onneksi hänellä on ympärillään ystäviä, jotka pitävät hänestä huolta", Tempest vastasi kuljettaen sormiaan miehen hiusten lomassa ja pudisti päätään vastauksena kysymykseen, laskeutuen polviensa päälle napittaessaan kauluspaidan auki alas saakka. Sitten hän työnsi sen miehen hartioilta.
"Sinulla taitaa olla kiireinen päivä huomenna?"

Tiarnan toivoi, että Tempest oli oikeassa. Ehkä hänen pitäisi yrittää varastaa Aidalta hetki kysyäkseen, kuinka tämä jaksoi. Jouluun oli vielä jokunen viikko, ja sitä ennen heidän aikataulunsa olisi varsin täysi.
Hänen sormensa vaelsivat ylös Tempestin paljasta kylkeä.
"Hieman. Mutta selviän siitä kyllä. Ajattelitko kirjoittaa huomisen?"

"Yritän ainakin", Tempest vastasi pudottaen paidan lattialle ja nosti kätensä nyt paljasta rintaa pitkin takaisin Tiarnanin niskalle ja tummiin hiuksiin, sivellen niiden hopeaa sormenpäillään. Kustantaja alkoi olla kypsä odottamaan, ja hänkin toivoi saavansa kirjan pian kasaan. Lukijat odottivat sitä hartaasti.
"Sinun pitäisi varmastikin saada unta."

"Älä uuvuta itseäsi", Tiarnan muistutti hellästi ja painoi suudelman vaimonsa otsalle. Vaikka se, että Tempest oli unohtunut kirjoittamaan moneksi tunniksi, taisi olla hyvä merkki. Vaikka Tiarnan huolehtikin siitä, että tämä muistaisi syödä ja levätä inspiraation iskiessä, hän oli joka tapauksessa onnellinen siitä, että kadonnut inspiraatio tuntui löytyneen.
Tempestin selän takana Leela kurkotteli tassullaan Romanan häntää, kai keskeytyneiden unien villitsemänä.
"Luulen, että meidän molempien pitäisi", Tiarnan myönsi, muttei tehnyt elettäkään siirtyäkseen paikaltaan. Sen sijaan hänen sormensa kiersivät sivelemään Tempestin selkää.

Kosketus sai väreet kulkemaan hänen ihollaan, levitti lämpöä ja torjui Englannin marraskuista kylmää. Tempest silitti miehen hiuksia, tutkien sielukkaita myrskysilmiä ja antoi sitten kätensä liukua alas paljasta rintaa. Sormet avasivat kiireettä miehen vyön, housujen napin ja vetoketjun.
"Nouse ylös", hän kannusti pehmeästi. Hän voisi riisua housut, auttaa pitkän päivän tehnyttä miesraukkaa vastavuoroisesti.

Tempest tarvitsisi unta, Tiarnan muisutti itseään, samaan aikaan kun Romana huitaisi adoptiosisartaan tassullaan.
Oli kuitenkin hyvin vaikea ajatella nukkumista, kun hänen vaimonsa oli siinä, hurmaavana ja melkein alastomana. Vanha mies, hänen olisi pitänyt hillitä ajatuksensa paremmin.
Hän hipaisi Tempestin huulia omillaan ennen kuin nousi seisomaan sängyn vierelle.

Tempest nyki suorat housut alas nilkkoihin ja kosketti miehen paljasta kylkeä kuin kannustuksena astua niistä ulos. Hän suoristautui istumaan taitettujen jalkojensa päälle ja siveli sormenpäillään ajatuksissaan miehen paljasta vatsaa. Sormet valuivat miehen alushousujen reunalle, vatsanpohja nipisti.
Hän kohotti katseensa Tiarnanin kasvoihin ja veti alushousutkin sitten alas, antaen niiden pudota nilkkoihin.

Vanha, hävytön mies.
Tiarnan ei irrottanut katsettaan vaimonsa kasvoista, kun astui samalla kertaa ulos molemmista housuista, jättäen ne mytyksi lattialle. Se oli varmastikin huonoa käytöstä herrasmieheltä, mutta minkä sille mahtoi, hänen ajatuksensa olivat jo aivan muualla.
Hän astui takaisin sängyn vierelle ja laski kätensä Tempestin kyljelle, antaen sormiensa valua vyötärön kaarta mukaillen alushousujen reunalle, sivelemään niiden pitsiä.

Sydän löi lujemmin ja sai huoneen notkahtamaan. Tempest nosti kätensä miehen paljaille kyljille, nojaten lähemmäs ja painaen huulensa paljaalle vatsalle, hengittäen syvään ihon tuoksua, joka sai perhoset lepattamaan hänen vatsassaan.
Hän kiersi käsivartensa miehen ympärille ja halasi tämän vyötäröä.
Miten hän toivoi, että Tiarnan oli ollut onnellinen tänään. Mies oli näyttänyt olevan niin kotonaan, väreilevän kaunista, vastustamatonta energiaa kiertäessään ystäviensä joukossa.

Tempest ei todellakaan tehnyt Tiarnanin jalosta aikeesta päästää vaimonsa nukkumaan helppoa. Hän joutui hengittämään pari kertaa rauhallisesi, ennen kuin saattoi kietoa toisen käsivartensa vaimonsa siron vartalon ympärille ja kumartua niin, että saattoi hamuta suudelmaa tämän huulilta.
"Minun pitäisi antaa sinun... nukkua", hän vetosi käheästi.

Pienen hetken Tempest tunsi kipeää turhaumusta kyvyttömyydestään vain vaeltaa vähän alemmas suudelmineen. Miksi hän ei pystynyt siihen?
Hän kohotti kasvonsa suudelmaan nousten polvilleen, jotta Tiarnanin ei tarvinnut kumartua kohtuuttoman alas, ja silitti miehen paljaita kylkiä.
"Minun pitäisi antaa sinun nukkua", hän vastasi suudelmien lomasta, "sinä olet se, jolla on herätys aamulla." Hän saisi loikoilla sängyssä vaikka koko päivän tietokoneensa kanssa, jos halusi. Silti hän oli tässä, painautui miehen ihoa vasten ja hamusi uutta suudelmaa tämän huulilta.

"Niin", Tiarnan myönsi, ääni karheana pitkän, yön puolelle vierähtäneen päivän jäljiltä.
"Tai sitten voisin myöntää, että yöuneni jäävät joka tapauksessa liian lyhyiksi."
Hävytön, vanha mies.
Mutta Tempestin keho hohkasi lämpöä hänen paljasta ihoaan vasten, ja tämän tuoksu oli ajaa hänet hulluuden partaalle. Tapa, jolla nainen oli riisunut hänet, oli melkein kidutusta.
Eikä hän voinut muuta kuin houkutella vaimoaan käymään selälleen vuoteelle, aiheuttaen samalla Leelalle pienen sydänkohtauksen.

Kissat siirtyivät alta, Romana määkäisten. Tempest vajosi selälleen katse Tiarnanin kasvoissa ja ojensi kätensä vetääkseen miehen ylleen. Päiväpeitto taisi olla satiinia, sen kiiltelevä, arvokas pinta tuntui viileältä ihoa vasten.
Kissat palasivat pian. Leela kompuroi heidän jalkojensa päällä, Nyssa tavoitteli sen takakäpäliä ja Romana istahti Tempestin pään viereen tuijottamaan heitä paheksuen.
"En ole pahoillani", Tempest kuiskasi vetäen Tiarnania suudelmaan.

"Minun pitäisi varmastikin olla", Tiarnan huomautti nojautuessaan vaimonsa ylle. Hän painoi suudelman tämän huulille ja liikautti samalla vaivihkaa toista kättään yrittäen hätistää Romanaa kauemmas. Hän oli tottunut jakamaan heidän vuoteensa Tempestin pienten rakkaiden kanssa, mutta oli olemassa hetkiä, joina mies kaipasi hieman enemmän yksityisyyttä vaimonsa kanssa.
Tämä oli sellainen hetki.
Kissaa hätistänyt käsi siirtyi nopeasti riisumaan Tempestin alushousuja samalla kun Tiarnan antoi huultensa siirtyä tämän kaulalle. Leela keikahti alas hänen säärensä päältä ja määkäisi.

Kun Tempest sulki silmänsä, pimeys syttyi tuikkimaan tähtiä. Sydän löi kiivaana, kun hän nosti lantiotaan auttaen alushousujen kanssa, ja huulten kosketus kaulalla sai hänet huokaamaan ääneen.
Miten hän oli kaivannut vaivattomuutta, jolla he saattoivat olla yhdessä. Vailla varjon julmaa, kuiskivaa ääntä, vailla halvaannuttavaa ahdistusta tai hermostusta, joka teki hänen kehostaan kireän kuin viulunkielen. Sormet vaelsivat tummissa hiuksissa ja Tempest hipaisi huulillaan miehen korvaa.
Romana palasi tuijottamaan heitä, vihreät silmät viiruina.

Nyssa taisi syöksyä Tiarnanin syrjään nakkaamien alushousujen perään. Ehkä se pitäisi pienen kissan hetken touhukkaana, niin että ainakin yksi olisi joukosta poissa häiritsemästä heitä.
"Olet niin uskomattoman kaunis", Tiarnan vetosi hiljaa vaimonsa kaulan ihoa vasten, samalla kun vei toisen kätensä sivelemään tämän hoikkaa reittä.
"Viet minulta vielä jonakin päivänä järkeni..."

"Ja sinä minun", Tempest henkäisi, kun tunsi maailmansa keinuvan ja pyörteilevän tähtipölyä miehen kosketuksesta. Ihon lämpö hänen ihollaan tuntui polttavan tavalla, joka sai hänen sykkeensä kiihtymään.
Hän punoi sormiaan tummiin hiuksiin ja houkutteli Tiarnania suudelmaan, halaten miestä toisella reidellään.
Leela yritti hypätä Tiarnanin selän päälle.

Vanha mies.
Tiarnan kohottautui ylemmäs juuri samalla hetkellä, kun Leela ponnisti hyppyynsä, ja kissaparka joutui tekemään kummallisen käännöksen, jottei olisi tömähtänyt hänen kylkeensä. Se näytti hyvin loukkaantuneelta, ehkä täysin aiheestakin. Ja Leela oli heidän vanhemmista tytöistään hellämielisempi.
Mutta Tiarnan ei edes huomannut kissaparkaa painaessaan suudelman vaimonsa huulille.
"Rakastan sinua", hän mutisi hiljaa, sormet reidellä vaeltaen.

"Niin minäkin sinua", Tempest vastasi antaen käsiensä valua miehen niskalle ja hartioille, hamuten uutta suudelmaa tämän huulilta. Niin valtavan paljon, että hän näki tähtiä jo nyt. Tuikkimassa heidän katossaan, pyörteilemässä hänen mielessään, kun hän sulki silmänsä.
Leela määkäisi onnettomana heidän vieressään ja Romana ojensi valkeaa etukäpälää, tökkien varovasti emäntänsä poskea. Tempest nauroi ja ojensi toisen kätensä silittämään huomionkipeitä kissoja, toisen vaeltaessa silittämään Tiarnanin kylkeä.

Tiarnan tunsi huonon omantunnon vihlaisevan onnettoman määkäisyn kuullessaan. Hänellä oli epäilyksensä siitä, että kissat olisivat enemmän kuin mielellään jatkaneet untaan emäntänsä viereen ja päälle käpertyneinä.
Olen pahoillani, pienet karvanaamat, mutta joudutte odottamaan hetken vuoroanne.
Tempestin nauru oli kauneimpia ääniä maailmassa, ja Tiarnanin oli haudattava kasvonsa hetkeksi vaimonsa hartiaa vasten kerätäkseen itseään.
"Haluan sinua", hän mutisi matalasti pisamaista ihoa vasten.

Sanat saivat hänen maailmansa keinahtamaan, ja Tempest henkäisi ääneen. Vatsanpohjaa nipisti niin, että hän harkitsi ottavansa tukea päiväpeitosta allaan.
"Haluan olla sinun", Tempest kuiskasi takaisin, vieden toisenkin kätensä Tiarnanin kyljelle. Tunne hänen vatsanpohjassaan oli tehdä hänet levottomaksi, jotenkin malttamattomaksi. Toinen käsi valui alas vatsaa, päätyen hyväilemään miestä ujoin, hellin sormin.

Tiarnan tunsi aina jonkinlaista syyllisyyttä malttamattomuudestaan. Se muistutti häntä nuoruudesta, jolloin hänellä oli ollut hyvin vähän käsitystä siitä, mitä hän oli tekemässä, ja melkein yhtä vähän käsitystä siitä, kuinka tehdä kokemuksesta yhtä miellyttävä molemmille osapuolille.
Mutta siitä oli kauan, ja hän oli oppinut. Ainakin toivoi oppineensa.
Hän murahti matalasti vaimonsa kaulaa vasten, kun kosketus oli ajaa hänet hulluuden partaalle ja sen yli. Leela-parka epäonnistui jo toistamiseen hypyssään, kun hän kohottautui toisen käsivartensa varaan ja painoi suudelman vaimonsa huulille samalla kun ohjasi tämän kehoa parempaan asentoon toisella kädellään.

Sydän hakkasi kuurouttavalla voimalla, ja Tempest veti syvään henkeä, kun tähdet tuntuivat tempaavan hänet mukaansa jo nyt. Toinen käsi nousi Tiarnanin niskalle, punoi tummia niskahiuksia sormiensa lomaan ja toinen käsi ohjasi miestä painautumaan lähemmäs, työnnettyään kissoja lempeästi kauemmas.
Romana ja Leela asettuivat käsivarren mitan päähän tuijottamaan heitä kiinteästi, hännät tassujen ympäri kierrettynä. Hennosta kilinästä päätellen Nyssa leikki leluhiirellä sängyn alla.
Mutta Tempest ei nähnyt enää muita kuin Tiarnanin.

Kissaparat.
Tiarnan lupasi mielessään, kuten aina, että lepyttelisi niitä jälkikäteen. Ostaisi niille ruokaa, josta tiesi niiden pitävän, ja joka sai jopa Romanan heltymään.
Enää niiden arvioiva katse ei enää häirinnyt häntä niin kuin ennen, niin kuin silloin, kun Miss Havisham oli ollut vielä heidän keskuudessaan. Nyt hän saattoi jättää kissat huomiotta, kun hän haki parempaa otetta vaimonsa lantiolta painautuakseen lähemmäs.
Sillä hetkellä millään muulla ei ollut väliä.
Hän nojautui vaimonsa ylle ja haki suudelmaa tämän huulilta, ja siinä hetkessä maailmassa ei ollut olemassa mitään tai ketään muuta.

Tunne oli ylivoimainen, pyyhki Tempestin mukaansa kuin valtameren aalto. Hän punoi Tiarnanin hiuksia sormiinsa, antoi käsiensä vaeltaa miehen paljaalla iholla, leveillä hartioilla, kyljillä, käsivarsilla. Jossain hetkessä hän taisi upottaa kädet omiin hiuksiinsa.
Hengitys takelteli ja suudelmat sokaisivat hänet tähdistä, jotka tuntuivat kieputtavan hänet korkeuksiin. Hän oli kiitollinen tukevasta sängystä selkänsä alla, ja Tiarnanin lämpimästä, turvallisesta kehosta yllään, kun häkellyttävä, tiedottomuutta lähentelevä mielihyvä kaappasi hänet toistamiseen ja sai selän kaartumaan irti patjasta.

Vei aina hetken, ennen kuin maailma saavutti heidät uudelleen.
Niin kävi nytkin. Tiarnan alkoi tiedostaa ympäristönsä, viileän, sileän peitteen, ympäröivän asunnon äänet, oman hengityksensä raskaan rytmin vasta sitten, kun laskeutui vaimonsa vierelle ja halasi tämän syliinsä, haudaten kasvonsa vaaleiden hiusten joukkoon.
Jompikumpi kissoista taisi läiskiä hänen hiuksiaan tassullaan. Todennäköisesti se oli Romana.
"Em, rakastan sinua", hän vetosi käheänä.

Vaaleat suortuvat takertuivat niskaan, ja Tempest tunsi ajelehtivansa edelleen jossain kaukana, tähtipölyn pyörteissä. Pisamaiset posket hohkasivat punaisina ja vei hetken, että hän tiedosti Tiarnanin käsivarret ympärillään ja miehen puhuneen.
Häkellyttävä, jalat heikoiksi saava tunne jylläsi edelleen hänen sisällään, sykki syvällä vatsassa.
Puoliksi tiedottomuudessa ajelehtiva nainen nojasi nenänsä miehen rintaa vasten ja hengitti sen lämpöä uneliaana.
"Minäkin sinua", hän mumisi pehmeästi hetken viiveellä ja kiersi käsivarttaan Tiarnanin vyötärölle.

Hetken Tiarnan oli huolissaan. Ei kai hän ollut satuttanut vaimoaan? Tempest oli niin taitava kätkemään kipunsa, että hetken pelko oli hyvin todellinen.
Mutta tämän ääni kuulosti... raukealta. Ei satutetun ihmisen ääneltä.
Se sai lämpimän onnen viipymään Tiarnanin rintakehässä, kun hän painoi suudelman vaimonsa ohimolle.
"Luulen, että aamu koittaa melko pian", hän huomautti, käheästi naurahtaen.

Sänky hänen selkänsä alla tuntui todelliselta siunaukselta. Tempestistä tuntui kuin hän olisi leijunut edelleen, tähdistä sokaistuneena. Hän ei ollut lainkaan varma kyvystään kannatella edes omaa päätään.
Tempest vastasi häkeltyneellä, raukealla naurahduksella ja nosti vienosti tärisevän käden otsalleen, upottaen sormet hiuksiinsa. Sydän hakkasi edelleen rajuna.
"Sinä olet... Uskomaton", hän huokasi tuskin kuuluvasti ja antoi silmiensä painua kiinni.

Tiarnan hipaisi huulillaan vaimonsa poskipäätä ja silitti hellästi tämän kylkeä. Hän oli varmasti liian vanha tunteakseen olonsa imarrelluksi, ja silti hän tunsi. Mutta enimmäkseen se johtui siitä, millaisia vaikeuksia he olivat joutuneet käymään läpi.
Ainakin tämän lyhyen hetken kaikki oli hyvin.
"Sinun pitäisi päästä nukkumaan", hän kuiskasi hiljaa, ja ähkäisi, kun jonkun pehmeät tassut käyttivät hänen kylkeään ponnahduslautana.
"Haluaisitko, että haen sinulle yöpaidan?"

Tempest hymyili puolittain, silmät kiinni viipyen. Pimeys tuikki edelleen tähtiä.
"Häiritseekö sinua, jos olen alasti?" hän kysyi raukeasti ja venytteli käsiä päänsä ylle kissamaisella luontevuudella, ennen kuin upotti sormet hiuksiinsa ja raotti silmiään, katsellen pehmeän valon unenomaiseksi muuttamaa kattoa. Auringonnousuun tuskin olisi montaa tuntia tai edes tuntia.
Hänen olisi pitänyt antaa Tiarnanin nukkua, mutta hän ei osannut katua.

Kysymys yllätti Tiarnanin niin täysin, että hänen oli kerättävä itseään hetki.
"Luullakseni voin elää sen kanssa", hän vastasi lopulta ja kohottautui toisen kyynärpäänsä varaan niin, että saattoi painaa suudelman vaimonsa huulille.
Jos vanhan miehen sydän kestäisi. Taivas.
"Voisit kuitenkin pujahtaa kanssani peiton alle."
Hän ei halunnut Tempestin palelluttavan itseään.

Tempest kosketti Tiarnanin poskea vastatessaan suudelmaan ja kierähti sitten kyljelleen ja ponnisti istumaan. Pää tuntui kevyeltä, melkein humaltuneelta.
"Näen vieläkin tähtiä", hän totesi hieraisten kasvojaan ja sysäsi koristetyynyjä syrjään, kun veti päiväpeittoa pois ja kömpi viileisiin, puhtaisiin petivaatteisiin, jotka tuntuivat varsin ihastuttavilta paljasta ihoa vasten.
Hän ojensi kätensä vetääkseen Tiarnanin viereensä.

Tiarnan huomasi lumoutuvansa Tempestin tavasta liikkua.
"Toivon, että se on hyvä asia", hän vetosi, kun kömpi peiton alle vaimonsa viereen ja kurotti sammuttamaan yöpöydän valaisimen. Ainakin toistaiseksi oli vielä pimeää, joten ehkä hänkin ehtisi nukkua jokusen tunnin ennen kuin olisi aika lähteä.
Hän ojensi kättään, kutsuen Tempestiä kainaloonsa.
"Yritän olla herättämättä sinua aamulla, kun teen lähtöä."

Tempest nauroi kuplien, ääni asteen käheämpänä.
"Se on hyvä asia", hän vastasi ja käpertyi Tiarnanin kylkeen, kiertäen käsivarren miehen vatsan yli ja punoen jalkansa miehen jalkojen lomaan. Lämmin iho tuntui ihanalta hänen ihoaan vasten.
"Sanon sinulle mielelläni hei", hän muistutti ja painoi suudelman miehen rintakehälle. Kissat kömpivät pian viereen. Nyssa käpertyi Leelan kylkeen hänen selkäänsä vasten ja Romana etsiytyi vakiopaikalleen emäntänsä lonkan päälle, kiertäen hännän tassujensa ympärille.

"Siinä tapauksessa olen hyvin onnellinen siitä, että näet tähtiä", Tiarnan vakuutti ja kietoi käsivartensa vaimonsa ympärille. Hän katsahti Romanaa, joka tuntui leppyneen ainakin kuningattarelleen, ja suukotti vielä vaimonsa hiuksia ennen kuin painoi päänsä tyynyä vasten.
"Te olette kaikki hyvin herttaisia, kun nukutte", hän vetosi hellästi.
"En usko, että minulla on sydäntä häiritä rauhaanne."

Tempest vastasi painamalla suudelman miehen poskelle, ennen kuin etsi omankin päänsä alle tyynyn ja antoi silmiensä painua kiinni. Tähtipöly välkkyi pimeydessä ja hän tunsi levollisen, onnellisen rauhan kuljettavan hänet uneen. He voisivat olla onnellisia.
Hän voisi tuntea näin uudelleen – ei ahdistusta, vaan uskomatonta, häkellyttävää mielihyvää, joka teki kaikesta helppoa.
Romana jäi valvomaan ihmistensä unta, vihreät silmät viiruina.

Keskiviikko 12. joulukuuta 2018, kello 6:00 paikallista aikaa, Los Angeles, Yhdysvallat

Yöpöydän lamppu loi miellyttävän, pehmeän valon huoneeseen, kun Tiarnan istahti vuoteelle, hiukset vielä suihkun jäljiltä kosteina ja parta siististi ajettuna, hotellin valkeaan, liioitellun pehmeään kylpytakkiin kääriytyneenä.
Tällä kertaa hotellishuoneessa ei ollut ollut odottamassa pioneja, sillä niitä rakastava olento oli valtameren toisella puolella. Tähän aikaan luultavasti, ja toivottavasti, kissojensa ympäröimänä.
Tiarnan nosti jalkansa takaisin vuoteelle ja nojasi selkänsä sängynpäätyä vasten, samalla kun valikoi videopuhelun ja nosti kännykkänsä sopivalle korkeudelle.

Videoon vastattiin hetken viiveellä. Hetken se kuvasi heidän makuuhuoneensa kattoa, ennen kuin keikahti sirosti kirjailtujen petivaatteiden sekaan ja kameran ohi nuohosi useampi kissantassu.
"Pienet rakkaat", Tempest vetosi pehmeästi, kun nosti tietokoneen sylistään ja työnsi emännälleen vastauksena määkäisevän Leelan kauemmas poimien puhelimen peiton seasta. Heidän makuuhuoneensa ja Lontoon harmahtava sää valtavien ikkunoiden takana vilahtivat kamerassa, ennen kuin se keskittyi Tiarnanin vanhaan t-paitaan pukeutuneeseen Tempestiin, joka oli pyyhkäissyt unesta riehakkaaksi jääneet hiukset pois kasvoiltaan. Kultaiset silmät siristyivät hellästä hymystä.
"Hei rakas."

Kameran ohi huitovat kissantassut täyttivät Tiarnanin hellyydellä, ja yhtäkkiä hän ymmärsi, että hänellä oli ikävä kotiin.
Tempestin näkeminen sai myrskysilmät siristymään hymystä.
"Huomenta, rakas", hän tervehti, ääni vielä yön jäljiltä hieman painuneena.
"Tai päivähän siellä jo on."
Hänen olisi tehnyt mieli ojentaa kättään ja pyyhkäistä otsalle itsepäisesti jäänyt, kullanvaalea suortuva pois vaimonsa otsalta.
"Mitä teille kuuluu?"

Tempest katsahti tietokoneen kelloa yllättyneenä. Kappas. Hän oli elänyt mielessään vasta aamua, mutta kirjoittamisella oli tapana saada hänet kadottamaan kaikki ajantaju.
"Paljonko kello on siellä?" hän kysyi ja yritti muistaa, mikä päivä oli, jotta voisi arvioida, missä Tiarnan oli matkalla tällä hetkellä. Hän oli saanut nauttia useammasta päivästä puhdasta omaa rauhaa seikkailla mielikuvituksessaan.
"Hyvää", hän jatkoi silittäen Romanan selkää, kun sen häntä nuohosi edestakaisin kamerassa kissan vaeltaessa emäntänsä sylin yli, "ikävöin sinua."

Ainakin tytöt olivat pitämässä seuraa kuningattarelleen.
Pienin askelin Tiarnan oli pääsemässä eroon levottomasta olosta, joka hänet oli kevään jälkeen vallannut aina, kun hän tiesi Tempestin olevan yksin. Varsinkin nyt, kun tämän sisar ei voinut noin vain lentää tämän tueksi, mikäli jotain sattuisi käymään.
Ehkä jonakin päivänä se olisi poissa kokonaan.
"Tulee kuusi", hän vastasi, ja hieraisi kasvojaan.
Hänen ilmeensä pehmeni.
"Niin minullakin sinua, Em. Mutta ei mene enää pitkään, kun pääsen lentämään kotiin."
Hän jätti tietoisesti joulun mainitsematta.
"Kuinka tytöt ovat käyttäytyneet?"

Nyt kun hän näki Tiarnanin, miehen myrskysilmät, hopean hiuksissa ja lempeän hymyn, ikävä tuntui valtavalta ja kipeältä. Mutta mies oli oikeassa. Ei menisi enää pitkään, kun tämä palaisi kotiin.
"Olet aikaisin ylhäällä", Tempest huomautti hellästi ja toivoi, että olisi voinut kiivetä Tiarnanin syliin, käpertyä tämän viereen ja houkutella miehenkin jatkamaan vielä unia. Oli luonnotonta herätä aamulla, kun oli vielä pimeää.
"Hyvin, totta kai", hän jatkoi ja nosti pienen Nyssan syliinsä, antaen sen puskea kehräten poskeaan.
"Millainen päivä sinulla on tänään?"

Tietämättään Tiarnan haaveili hyvin samanlaisesta hetkestä, siitä, että Tempest kipuaisi hänen syliinsä, ja hän voisi pidellä naista lähellään. Vaikka kotona taisi olla tähän aikaan jo päiväuniaika.
He olisivat voineet lojua sohvalla sylikkäin, hän olisi voinut torkkua ja Tempest uppoutua kirjaan.
Jouluun ei ollut loputtoman pitkä aika.
"Nyssa näyttää hyväntuuliselta", hän huomautti hellästi katsoessaan heidän pienintä tyttöään. Se oli nukkunut viimeisen yön ennen hänen lähtöään tyynyllä hänen päänsä vieressä.
Pieni, sinisilmäinen kaunotar.
"Meillä on edessä pitkä päivä. Haastatteluja ja sellaista. Olin jo ehtinyt unohtaa, miten hektisiä promokiertueet voivat olla. Vanha mies..."

"Nyssa on ihastuttava pieni olento", Tempest vastasi ja antoi kissan koskettaa nenällä nenänpäätään, ennen kuin laski sen peittojen sekaan ja kohotti puhelinta parempaan asentoon koukistettuja jalkojaan vasten. Romana istui hänen viereensä, tuijottaen emäntäänsä keskittyneesti ja määkäisi kaivaten. Tempest ojensi toisen käden silittämään sitä ja nosti toisella toiselta olkapäältä valahtelevaa t-paitaa.
Kuvaus sai hänet nauramaan kuplien. Ikävä vihlaisi sydäntä kipeänä.
"Pidä itsestäsi huolta, rakas", hän sanoi kultaiset silmät lämpöä tuikahtaen. Vai vanha mies...
"Mitä odotat eniten tällä kiertueella?"

Määkisivätköhän kissat hänelle pahastuneina, kun hän palaisi viimein kotiin? Ne tuntuivat kuitenkin antavan aina hetkeksi, ainakin siinä vaiheessa, kun hän otti esiin lahjuksina niiden lempiherkkuja. Hän sanoi niitä tuliaisiksi, vaikka hän ostikin ne aina vasta kotimaahan palattuaan.
Mutta kissat eivät saisi koskaan tietää. Tai ehkä ne tiesivät jo, mutta olivat vain tulleet siihen tulokseen, että sillä ei ollut väliä.
"Minä pidän", hän lupasi, hieman viiveellä, kun tajusi unohtuneensa katselemaan vaimoaan.
"Minusta on upeaa tavata faneja. Ja tällä kertaa myös Japanissa. Se tulee olemaan varmasti upeaa. Aida ja Eli käskivät muuten lähettää sinulle terveisiä."
Taas hänen olisi tehnyt mieli ojentaa kätensä koskettamaan vaimonsa kasvoja.
"Mitä sinä ajattelit tehdä tänään?"

"Sano takaisin", Tempest vastasi hajamielinen katse silmissään, hetkeksi ajatuksiinsa unohtuneena, ennen kuin palautti huomionsa puhelimen näyttöön ja hymyili.
"Heistä on varmasti ihanaa tavata sinut", hän sanoi vilpittömällä lämmöllä ajatellessaan faneja, jotka tuntisivat jalkojensa tärisevän pelkästä ajatuksesta, että tapaisivat Tiarnanin kasvotusten. Saisivat pienen hetken idolinsa aikaa.
"Oh. Kirjoitan, varmaan", hän jatkoi kohauttaen toista olkapäätään ja hymy hiipui silmistä. Hän painoi katseensa ja käänsi sen sitten ikkunoihin, tuntien kipeän, jäisen renkaan sydämensä ympärillä.
"En pystynyt kustantajan haluamaan deadlineen jouluksi."

Voisitpa olla mukana, Tiarnan oli aikeissa sanoa, mutta tuli viime hetkellä toisiin ajatuksiin. Hän ei halunnut kuulostaa syyttävältä, varsinkaan nyt, kun Tempest oli vielä toipumassa raskaasta keväästä ja kesästä.
Hymyn hiipuminen sai hänen sydämensä vihlaisemaan kipeästi.
"Rakas, älä ole siitä liian murheissasi", hän vetosi.
"Sinä olet kirjoittanut aivan valtavalla tahdilla. Olen varma, että fanisi ymmärtävät ja haluavat, että saat ottaa kirjoittamiseen tarvitsemasi ajan."
Mieluummin se, kuin markkinoiden takia hutaistu lopputulos.

Tempest loihti huulilleen hymyn, joka ei täysin tavoittanut silmiä.
"Olet oikeassa", hän vastasi, vaikka hänen sydämensä ei halunnut uskoa sitä. Ehkä hän kaipasi manageria, toimimaan puskurina hänen ja maailman vaatimusten välissä. Hän tunsi vatsansa kouristavan, kun puhelin soi, pohtiessaan millaista vaatimusta sieltä oli tulossa nyt.
"Tapaatko faneja tänään?" hän kysyi ja valui kyljelleen sänkyyn, nojaten puhelimen viereiseen tyynyyn. Siivooja oli vaihtanut lakanat ja vienyt pois Tiarnanin lohdullisen tuoksun.

Tiarnan huomasi joutuvansa vaikean valinnan eteen.
Hän oli oppinut luottamaan Tempestin katseeseen silloinkin, kun tämän muu keho vakuutti onnea. Ja nyt hänellä oli kalvava tunne siitä, että hänen vaimonsa oli ahdistunut tai onneton, ja hän itse oli täällä, kaukana, eikä voinut juuri nyt tehdä paljoakaan.
Hän olisi halunnut kysyä, kuinka tämä todella jaksoi. Ja toisaalta hän ei halunnut pakottaa vaimoaan puhumaan vaikeasta aiheesta nyt, kun hän pian joutuisi taas lopettamaan puhelun, eikä seuraavasta ollut tietoa.
"Se olisi tarkoitus", hän myönsi, ja nykäisi tyynyä paremmin selkänsä taakse.
"Em. oletko ehtinyt ajatella manageriasiaa?"

Pettymysten tuottaminen oli osa elämää. Silti tuntui kipeältä epäonnistua, jälleen. Hän oli yrittänyt, yrittänyt kovasti saada kirjan valmiiksi. Mutta jokin puuttui, ei ollut aivan kohdallaan. Kuin ihana uni, jonka tunteen saattoi muistaa, muttei osannut enää pukea sitä sanoiksi.
"Hmm? Oh. Ajattelin, että ehkä minun pitäisi tavata FCE:n lähettämän listan ehdokkaat", hän sanoi nakertaen peukalonsyrjäänsä ja tuijotti hetken ikkunoiden suuntaan ajatuksiinsa vaipuneena.
"Toivottavasti sinulla on ihana päivä tänään", hän jatkoi hetken kuluttua palauttaen huomionsa puhelimeen ja soi miehelle hymyn.
"Kadehdin niitä onnekkaita, jotka saavat tavata sinut tänään."

Tiarnan nyökäytti päätään ja yritti parhaansa mukaan olla holhoamatta.
Hän ei onnistunut kovinkaan hyvin.
"Tahtoisitko, että minäkin katsoisin listan läpi?" hän ehdotti, ja olisi varmasti mennyt vieläkin pidemmälle, hitto vie, mutta onneksi joku heidän tytöistään taisi tajuta sen, ja esti häntä työntämällä naamansa kameraan, peittäen Tempestin taakseen
"Em?"

"Kiitos, mutta selviän kyllä", Tempest vakuutti ja veti kameraan työntyneen Leelan kainaloonsa, suukottaen sen pientä päätä. Kissa kehräsi voimalla, joka kuului vaimeasti puhelun läpi.
"Keskity sinä vain nauttimaan kiertueesta ja anna huomiosi faneille, jotka odottavat sinua", hän kannusti ja siirsi toisen käden rapsuttamaan Nyssan korvantaustaa, sen tullessa puskemaan hänen päätään. Romana kiipesi tutulle vartiopaikalleen emäntänsä kapean lonkan päällä, häntä tassujen ympäri kierrettynä.

Tiarnan katseli, kuinka kissat ympäröivät emäntänsä, ja sai merkillistä lohtua siitä, että tiesi näiden huolehtivat kuningattarestaan. Se ei ollut looginen ajatus, mutta silti hän tunsi olonsa paremmaksi.
Rakkaat karvanaamat.
Kello kiiti eteenpäin liian nopeasti.
"Nauti sinäkin päivästäsi, Em", hän kehotti, ja tunsi olonsa valtavan haikeaksi.
"Yritän ehtiä soittamaan taas huomenna."

Ikävä vihloi, kun hän ajatteli miehen hyvästelemistä. Mutta aika kuluisi nopeasti.
"Pidä huolta itsestäsi", Tempest kehoitti, ennen kuin sulki puhelun. Romana tuijotti häntä ja määkäisi vaativasti, viikset pörhöllä.
"Ei mene enää kauaa, pieni rakas", hän jatkoi silittäen kehräävän kissan päätä. Hänen olisi varmasti pitänyt jatkaa kirjoittamista, mutta sen sijaan hän veti ympärillään pyörivät kissat kainaloonsa ja peiton paremmin päälleen.
Ihan pian.

Torstai 20. joulukuuta 2018, 23.56, Ritz-Carlton Tokyo, Japani

Toisaalla samassa hotellissa Tiarnan Fox-Mooren hotellihuoneen ovi avautui hiljaa kuin henkeään pidätellen.
Kellon täytyi olla jo kosimassa puoltayötä eikä hän halunnut herättää miestä, joka oli toivottavasti jo unessa. Hänen oma sisäinen kellonsa oli aivan poissa tolaltaan, sekä jetlagista, aikaerosta että käytännössä uupumusta pois nukutusta päivästä. Oli epätodellista, että hän oli tässä.
Ehkä hän näki unta. Mutta ehkä unessa hänen kätensä eivät edelleen tärisisi vienosti.
Tempest nosti matkalaukkunsa ääneti sisään sviittiin, pujottautui ulos norsunluunvalkean mekon päälle vedetystä takistaan ja kengistään ja hiipi sitten varpaillaan kurkistamaan makuuhuoneeseen. Hän sipaisi pehmeän, kullanvalkean suortuvan korvansa taakse alahuultaan purren, kun silmät tottuivat hämärään ja erottivat peiton alla hahmon, joka sai hänen sydämensä pakahtumaan hellyydestä.
Nainen hiipi lattian poikki ja kiipesi varovasti sänkyyn Tiarnanin viereen, painautuen miehen selkää vasten ja kiersi käden kevyesti tämän vatsalle. Keuhkot täyttävä tuoksu sai hänet hymyilemään vaistomaisesti ja painamaan nenänpäänsä niskan ihoa vasten.

Jonakin toisena iltana Tiarnan ei välttämättä olisi ollut nukkumassa.
Mutta nyt, hotellihuoneeseen päästyään, hän oli tuntenut uupumuksen pyyhkäisevän ylitseen. Se oli iskenyt varoittamatta ja yllättäen, ja sen runtelemana hän oli juuri ja juuri jaksanut raahautua suihkun kautta pesemään hampaitaan, ja sitten sänkyyn pehmeän, untuvaisen peiton alle.
Siinä vaiheessa, kun Tempest pujahti huoneeseen, Tiarnanin hengitys kulki jo rauhallisen raskaana. Siitä huolimatta, tuntiessaan vaimonsa kosketuksen, hän kääntyi yhä täysin unessa ympäri ja veti naisen rintaansa vasten.
Vei hetken, ennen kuin kulmakarvat kurtistuivat, ja rauhallinen hengitys katkesi terävämpään hengähdykseen.
"...Em..?"
Hänen äänensä oli unen karhentama, eikä hän vielä edes tiennyt olevansa hereillä. Hän oli uneksinut vaimostaan niin monesti, että tämäkin olisi saattanut olla vain mielen julma temppu.

Tempest tunsi sydämensä melkein särkyvän onnesta, kun Tiarnan veti hänet syliinsä ja painoi kasvonsa hetkeksi miehen rintaa vasten. Tämä oli kaiken arvoista.
Varjon kuiskinnalle ei ollut sijaa, ei enää.
Hän vastasi sanattomaan kysymykseen koskettamalla aviomiehensä poskea ja nojautumalla painamaan pehmeän suudelman tämän huulille.

Tiarnan vastasi suudelmaan, vaikka häkellys saikin kurtistuksen viipymään hänen kulmillaan. Ja suudelman päätyttyä hän painoi kätensä vaimonsa poskelle, silitti sitä ja tutki sormenpäillään, myrskynharmaa katse tämän kasvoihin kiinnittyneenä.
"Sinä tosiaan olet siinä", hän viimein myönsi, ääni täynnä epäuskoa, ja kohottautui toisen kyynärpäänsä varaan.
"Mutta... kuinka..?"
Hän oli edelleen Tokiossa, eikö ollutkin? Tämä ei ollut heidän vuoteensa.

Hän ei voinut kuin nojautua kevyesti kosketusta vasten. Miten hän oli kaivannut sitä. Ikävä oli ollut niin kipeä, että hän tunsi nyt melkein murtuvansa lohdullisesta lämmöstä, jonka Tiarnanin läheisyys valoi häneen.
Kultaiset silmät kohtasivat hämärässä myrskynharmaat ja Tempest hymyili, hieman häkeltyneenä itsekin.
"Hei rakas" hän kuiskasi ja upotti sormensa tummiin hiuksiin, nojautuen painamaan uuden suudelman Tiarnanin huulille.

Tiarnan ei osannut muuta kuin tuijottaa vaimoaan häkeltyneenä. Hänen toinen kätensä liikahti kohti yöpöytää ja valaisinta, kuin haluten syttytää valon, mutta viime hetkellä hän tuli toisiin ajatuksiin.
Jokin osa hänestä pelkäsi, että valon sytyttäminen saisi Tempestin katoamaan, että tämä osoittautuisi unikuvaksi niin kuin hän pelkäsi.
Hänen sormensa kietoutuivat vaaleiden hiusten joukkoon, samalla kun hän vastasi suudelmaan.
"Kuinka sinä olet täällä, rakas? Tokiossa..?"

Sydän lepatti ja Tempest nojautui lähemmäs Tiarnania, vaikka peitto viipyikin siveellisesti heidän välissään. Suudelma sai hetken nukkuneet perhoset heräämään hänen vatsassaan.
"Ehkä tämä on unta", hän kuiskasi takaisin, sillä siltä se tuntui. Sormet vaelsivat tummissa hiuksissa ja sivelivät hellästi hopeisia juovia.
"Ihanaa unta. Olen ikävöinyt sinua niin kovin."

Tiarnan ei tuntenut olevansa parhaimmillaan juuri nyt. Hän kykeni ajattelemaan vain valtavan pitkää lentoa, ja sitä, kuinka hänen vaimonsa pelkäsi lentokoneita, ja se kaikki yhdistettynä siihen, että tämä oli nyt hänen vierellään, oli vanhalle miehelle melkein liikaa.
Hän ei välittänyt siveellisyydestä, vaan työnsi peittoa kärsimättömästi syrjään saadakseen vedettyä vaimonsa paremmin syliinsä, ja hautasi kasvonsa hetkeksi tämän hiusten joukkoon.
Niiden tuoksu oli tuttu. Oikea.
"Sinä et sanonut olevasi tulossa", hän vetosi käheästi.

Tempest kiersi käsivartensa tiukasti Tiarnanin vyötärölle ja painoi kasvonsa miehen kaulataipeeseen, hengittäen sen tuoksua syvään. Se tasoitti lepattavan sydämen sykettä ja vei pois matkasta jäänyttä kireää paniikkia pois uupuneista lihaksista.
"En", hän vastasi hiljaa, "halusin yllättää sinut." Hän oli pelännyt, ettei onnistuisi. Ettei edes Murielin kauhistuttavuus olisi saanut häntä pakottamaan itseään alas putkea ja lentokoneeseen.
Eikä hän halunnut tuottaa enempää pettymyksiä Tiarnanille tai itselleen.

Tiarnan tunsi syvää liikutusta ajatellessaan vaimoaan, joka oli joutunut kestämään sen kaiken yksin. Ja myös huolta, sillä ajatus Emmiestä, yksin ja avuttomassa tilassa pelon vuoksi, oli särkeä hänen sydämensä.
Hän potkaisi kärsimättömästi peittoa kauemmas ja vei sormenpäänsä silittämään Tempestin selkää, etsineesti tottuneesti jännitystä sivelläkseen sen pois.
"Minullakin on ollut hirvittävä ikävä sinua", hän vetosi.
"Oletko kunnossa, rakas?"

Huono omatunto nakersi hänen vatsaansa, kun hän tiedosti kuinka paljon kello oli. Hänen ei olisi pitänyt herättää Tiarnania, sillä miehen täytyi olla uupunut – mutta hän oli itsekäs ikävässään eikä malttanut odottaa aamuun.
"Olen", Tempest vastasi puskien ohimollaan miehen leukaperää ja rutistaen itsensä tiukemmin tämän rintaa vasten.
"Nuku vain, rakas. Minun ei olisi pitänyt herättää sinua."

Nuku?
Tiarnan oli jo unohtanut väsymyksen, ja sen, että oli myöhä, kaiken muun paitsi sen, että hänen vaimonsa oli nyt siinä. Tuttu tuoksu, lämpö ja kosketus olivat saaneet ikävän heräämään varoittamatta, ja menisi aikaa, ennen kuin se taas tyyntyisi.
Hän ei halunnut nukkua.
"Olen hyvin iloinen siitä, että herätit minut", hän huomautti, äänessä unen ja pitkän päivän ja ehkä jonkin muunkin aiheuttama käheys.
"Tämä on paras herätykseni pitkään aikaan."

Vastaus sai onnellisen lämmön viipymään hänen sisällään ja Tempest kiitti sanoista painamalla suudelman miehen kaulalle.
Rakastan sinua.
"On ihana olla kanssasi", hän vastasi haistellen miehen ihoa ja hieraisten poskeaan solisluuhun. Hän kurotti toisen kätensä selälleen, mutta kierähti sitten vatsalleen paljastaen kauniisti leikatun mekon vetoketjun.
"Auttaisitko?"

Tempestillä oli häkellyttävä kyky saada Tiarnan tuntemaan olonsa kotoisaksi missäpäin maailmaa tahansa. Nytkin osa hänestä melkein odotti, että heidän kissansa - heidän kolme kissaansa - ilmestyisivät jostakin, ja alkaisivat tehdä oloaan mukavaksi. Romana mulkoilisi häntä syyttäen, jos hän häiritsisi kuningattaren unta.
"Ilolla", hän vastasi, ja kohottautui istumaan vaimonsa vierelle. Sormet kulkivat kaivaten tämän selällä, ennen kuin hän tarttui vetoketjuun ja avasi sen. Samalla hän kumartui painamaan suudelman paljastuneiden lapaluiden väliin.

Suudelma sai Tempestin värähtämään ja sulkemaan hetkeksi silmänsä. Kaipaus eli edelleen hänen sisällään, vaikka nyt Tiarnan oli siinä. Ehkä juuri siksi. Jokin vieras tuntui kuumalta hänen vatsassaan.
Kaipasi lisää.
Hän kohottautui istumaan ja veti avoimen mekon päänsä yli, antaen sileän kankaan liukua käsistään lattialle. Yö nipisti paljasta ihoa ja itsetietoisuus sai hartiat kyyristymään asteen, mutta hän kohotti kätensä Tiarnanin poskelle ja tutki miehen myrskynharmaita silmiä.

Tiarnanin käsi siirtyi silittämään hieman kyyristyneitä harteita hellästi.
"Oletko väsynyt, rakas? Milloin saavuit tänne?"
Käsi liukui takaisin paljastuneelle selälle ja jäi lepäämään sitä vasten, ja Tiarnanin oli muistutettava itseään siitä, että hän oli uninen, vanha mies, ja että hänen vaimonsakin kaipasi lepoa.
Mutta tämä oli hyvin kaunis, ja hyvin lähellä.

"Aamulla, luulen", Tempest vastasi hiljaa ja tunsi sykkeensä kiihtyvän, mitä kauemmin katsoi Tiarnanin silmiin. Matkan loppupuoli oli sekava ja muistot repalaiset. Hän muisti etäisesti ystävällisesti hymyilevän lentoemännän, joka oli taluttanut hänet ulos lentokoneesta ja vienyt lopulta koko lentokentän läpi, käsi suojelevasti hänen hartioillaan.
Hän muisti miltä taksin takapenkki oli tuoksunut ja kuinka ikkunoista vilkkui loputtomasti vieraita maisemia, täysin vieraita kirjaimia ja nousevan pakokauhun, kun hän tunsi olevansa perinpohjaisen eksyksissä. Hotellin sänky oli saanut hänet itkemään helpotuksesta.
Tiarnanin pitäisi nukkua.
Ja silti hän kiipesi hajareisin miehensä syliin, silittäen tämän hiuksia taakse ja hipaisten huulillaan tämän huulia. Toinen käsi kiersi selän taakse ja avasi valkoisten, pitsikirjottujen liivien hakaset, antaen niiden seurata mekkoa.

Sitä suuremmalla syyllä Tempestin olisi pitänyt saada levätä.
Tiarnanin mielessä häivähti ajatus siitä, voisiko hän vain perua seuraavalle päivälle suunnitellut menot, ja viettää päivän vaimonsa kanssa. Mieluiten sängyssä, vaikka Tokio paikallisine ihmeineen odottikin heitä hotellin seinien ulkopuolella.
"Kuinka kauan viivyt?" hän kysyi, ajatukset yhä yllätyksen takkuisiksi muuttamina.
Ja vaikka hän tiesi, että Tempest tarvitsisi lepoa, hän kellahti silti kuuliaisesti selälleen ja laski kätensä lepäämään vaimonsa sirolle vyötärölle.
Ja oli melko varma, että kuolisi seuraavassa hetkessä sydänkohtaukseen.

Tempest nojautui kevyesti Tiarnanin ylle, tuntien sydämensä lyövän voimalla, joka sai koko huoneen liikkumaan. Hän tunsi miehen allaan ja yön viileyden koskettaessa selkää, kumartui alemmas, toisen kehon lämpöön ja hamusi kevyesti Tiarnanin kaulaa.
"Ajattelin, että-", hän hymisi hiljaa suudelmien lomassa, "ehkä voisimme, mmm, viettää joulun täällä."

Rauhassa nyt, vanha mies.
Vaikka tokihan tämä olisi viehättävä tapa lähteä, mutta hän ei ollut vielä valmis jättämään maallista vaellusta taakseen.
"Niinkö?" hän vastasi, ja käänsi päätään niin, että saattoi hipaista Tempestin ohimoa huulillaan, samaan aikaan kun hänen sormensa hakeutuivat hyväilemään tämän selkää.
Täysin paljasta selkää.
Vanha mies, rauhassa.
"Pitäisitkö siitä?"
Ehkä se olisi täydellinen tapa irrottautua joulun ahdistavasta kuristuksesta.

"Pitäisin", Tempest vastasi hamuten kevyesti miehen kaulansyrjän ihoa. Aida ja Elikin olivat ilmeisesti viettämässä joulun Tokiossa. Ehkä he voisivat tehdä niin yhdessä. Hänestä olisi ihanaa voida tutustua Japaniin. Se oli kulttuurina ainutlaatuinen.
Selällä kulkeva kosketus lähetti väreitä alas varpaisiin ja sai perhoset hänen sisällään lepattamaan kuumina.
"Pitäisitkö sinä?" hän kysyi ja suoristautui istumaan miehen vatsalle. Ehkä Tiarnan oli haaveillut hyvin erilaisesta joulusta.

Hyvä mies olisi varmastikin tehnyt jo mielessään suunnitelmia.
Mutta juuri nyt Tiarnanin oli hyvin vaikea keskittyä mihinkään muuhun kuin siihen, että Tempest oli hänen luonaan, tässä ja nyt.
"Pidän sinusta", hän vastasi, ajatuksissaan, ja nauroi käheästi omalle hölmöydelleen.
"Ja pitäisin joulusta täällä."
Eikä hän malttanut enää odottaa pidempään, vaan käänsi heidän asetelmansa ympäri, painoi Tempestin hellästi alleen patjalle ja hamusi tämän kaulaa huulillaan.

Sydän jätti lyönnin välistä, ja sitten syke kiihtyi hurjalla voimalla, kun hän jäi patjan ja Tiarnanin väliin. Jokin kuuma ja vieras heräsi hänen sisällään, muutti kaipauksen eläväksi ja sai hänet voihkaisemaan hiljaa kosketuksesta kaulallaan.
Pimeys syttyi varoituksetta täyteen tähtiä.
Tempest puri alahuultaan, kallisti päätään taakse antaen kaulansa miehelle ja hapuili otetta miehen t-paidasta, voidakseen kiskoa sen tämän pään yli.

Mies, muista, että vaimosi on matkustanut pitkään, ja on varmasti hyvin uupunut matkasta ja ahdistuksesta. Yritä käyttäytyä ikääsi sopivalla tavalla.
Toivotonta.
Viimeistään voihkaisu oli suistaa hänet täysin järjiltään. Hänellä oli ollut ikävä vaimoaan tavalla, jota hän ei ollut edes itse ymmärtänyt.
Tiarnan murahti hiljaa ja kohottautui hetkeksi hieman ylemmäs, jotta saattoi auttaa Tempestiä paitansa kanssa, ja kumartui takaisin hyväilemään tämän kaulaa, toinen käsi sirolla kyljellä alemmas vaeltaen.

Tunne oli vieras. Se sai maailman liikkumaan, sykkeen tuntumaan kuurouttavalta ja olon kuumaksi ja melkein levottomaksi. Kuin jokin heräisi hänessä eikä hän ollut tiennyt sen olemassaolosta.
Sormet kulkivat miehen paljastuneella iholla, piirsivät kuvioita kyljille ja selälle, ennen kuin sukelsivat tummiin hiuksiin ja kutsuivat miestä kääntämään päätään suudelmaa varten. Selkä kaartui vaistomaisesti irti patjasta, jotta hän saattoi painautua lähemmäs miehen ihoa.
Kädet vaelsivat alas hiuksista ja tavoittelivat miehen alushousuja työntääkseen ne pois.

Tiarnan onnitteli menneisyyden itseään siitä, että oli jaksanut raahautua suihkuun. Niin ettei hänen vaimonsa ollut joutunut kohtaamaan tokkuraista, hikistä ja parrakasta vanhaa miestä.
Hänen kaunis, uskomaton vaimonsa.
Hän käänsi päätään vastatakseen suudelmaan, ja tunsi jälleen menettävänsä hetkeksi järkensä, kun Tempestin kädet laskeutuivat alemmas ja alkoivat riisua boksereita, joista hän kiemursi ulos nuoren miehen ketteryydellä. Hän jatkoi suudelmaa silloinkin, kun alkoi vuorostaan riisua viimeisiä turhia vaatekappaleita vaimonsa yltä.
"Minulla oli sinua hyvin ikävä, Em..."

Hänen oli vaikeaa nähdä. Pimeys kieppui tähtipölyä niin kirkkaana, että häntä melkein pyörrytti. Sormenpäät vaelsivat Tiarnanin paljailla kyljillä, kun yhdet alushousuivat lähtivät, ja nousivat tummiin hiuksiin, kun hänen omat alushousunsa katosivat.
"Niin minullakin sinua", hän kuiskasi takaisin, hamuten miehen huulia ikävä kipeänä sisällä jyskyttäen.
Niin kovin, kovin ikävä, ettei hän ollut varma, mitä hänelle oli tapahtumassa.
Sormet punoutuivat miehen hiuksiin kuin estääkseen häntä leijumasta jonnekin tähtien sekaan, ja hän painautui Tiarnanin lämmintä ihoa vasten hakiessaan suudelmaa tämän huulilta.

Oli paljon sellaista, mitä Tiarnan olisi halunnut sanoa vaimolleen. Paljon, mitä kysyä.
Tuntui edelleen uskomattomalta, että tämä oli hänen luonaan, täällä, Japanissa. Hän oli melko varma, että ymmärtäisi sen todella vasta aamulla, kun valo ajaisi tieltään pois yön mukanaan tuoman epätodellisuuden.
Mutta juuri nyt kaipaus hänen sisällään oli kasvanut liian kipeäksi, eikä hän ollut varma, kuinka olisi voinut elää sen kanssa.
Taivas miten hän rakasti vaimoaan.
Hän vastasi suudelmaan, samalla kun hänen kätensä vaelsi silittämään Tempestin reittä, melkein kysyvänä. Ehkä anovana.

Ehkä hän olisi heistä se, jonka sydän pettäisi. Tempest ei ollut varma, miten olla. Jokin poltti hänen sisällään, teki hänen olonsa levottomaksi. Sai kaipauksen tuntumaan suurelta, kipeältä ja elävältä.
Tiarnanin katse oli saada hänet hämmentymään ja hetken melkein kuumeisina hehkuvat, kultaiset silmät tutkivat miehen kasvoja, ennen kuin vetivät tämän uuteen, kaipaavaan suudelmaan.
"Minä haluan sinua", hän kuiskasi, samaan aikaan ujona ja pyytävänä. Ja hän hämmensi itseään, sillä ei sanonut sitä rohkaistakseen Tiarnania. Hän todella tarkoitti sitä.

Ehkä juuri siksi sanoissa oli niin valtavasti voimaa, että hetkeen Tiarnan ei kyennys ajattelemaan järkevästi. Tuntui, kuin hänen kehonsa jokainen solu olisi ensin jäätynyt hetkeksi, vain roihahtaakseen sitten polttaviin, polttaviin liekkeihin.
Vanha mies.
"Minäkin sinua", hän myönsi, käheästi, kun pystyi viimein muodostamaan sanoja.
"Hyvin paljon."
Hänen toinen kätensä etsi otettaa Tempestin kädestä, punoakseen sormensa lomittain tämän sormien kanssa, ja toinen käsi haki parempaa otetta tämän lantiolta.

Hengitys vavahti. Sormet punoutuivat Tiarnanin käteen. Toinen viipyi miehen niskalla.
Odotus tuntui vavisuttavan koko todellisuutta, eikä Tempest ollut aivan varma, kuinka kestää sitä. Hän ei ollut tuntenut näin. Hänen koko kehonsa tuntui riistäytyvän käsistä, kaipaavan miehen lähelle niin, ettei tiennyt miten olla. Iholla tuntui väreilevän sähköä.
Kultaiset silmät kohtasivat miehen kasvot kuin pyytäen.

Tiarnanin mielessä häivähti huoli siitä, että ehkä tämä oli sittenkin unta.
Sillä usein Em oli tällainen juuri hänen unissaan. Varjo ei vaaninut heitä, eikä tehnyt hänen vaimonsa oloa epävarmaksi, vaan tämä sai nauttia läheisyydestä samalla tavalla kuin hän itse.
Kultaisten silmien katse oli suistaa hänet mielipuolisuuden rajan yli.
Ja samalla, kun hän kumartui painamaan vaimonsa huulille suudelman, hän painautui myös varovasti lähelle.

Hän ei tuntenut olevansa todellinen. Ehkä tämä todella oli unta.
Mutta niin ihanaa, ettei hän halunnut herätä. Voisiko kosketukseen kuolla? Hänen kehonsa vastasi kosketukseen aivan omasta tahdostaan, riistäytyen täysin mielen hallinnasta. Jokin sykki hänen sisällään hallitsemattomana ja tuntui...
Jossain kohtaa hänen tajuntansa lipsui otteesta, lähetti hänet tähtien joukkoon.
Niin kovin onnellisena.

Ilmeisesti se kaikki ei ollut ollut unta.
Luojalle kiitos siitä, sillä Tiarnan ei ollut varma, kuinka olisi selvinnyt, mikäli olisi joutunut heräämään aamulla yksin, kylmästä sängystä. Herätyskellon vaativaan ääneen. Vain ymmärtääkseen, ettei Tempest sittenkään ollut hänen luonaan niin kuin hän oli kuvitellut.
Mutta hänen vaimonsa pieni keho tuntui hyvin todelliselta, kun hän halasi sen rintaansa vasten, iho vielä lämpöä hohkaten ja hengitys raskaampana kulkien.
Sormet vaelsivat paljaalla selällä.
"Olen hyvin onnellinen siitä, että olet täällä", hän kuiskasi hiljaa.

Hän saattoi tuntea edelleen miehen kosketuksen muiston. Se tuntui epätodelliselta. Tykyttävä, hänet tähtiin suistava mielihyvä aaltoili edelleen hänen sisällään.
Tempest tiedosti etäisesti Tiarnanin käsivarret ympärillään ja lämpimän ihon omaansa vasten. Hän painoi nenänsä miehen rintaan ja hengitti syvään, tajunta paikoin tähtiin lipsuen, pää raskaana ja rentona tyynyllä lojuen.
"Ihana", hän kuiskasi, tietämättä kenelle tarkalleen puhui, "niin ihana."

Tiarnankaan ei ollut täysin varma, kenelle, tai ehkä mille, Tempestin sanat oli tarkoitettu, mutta hänen vaimonsa kuulosti joka tapauksessa hyvin onnelliselta.
Ja siten hänkin oli onnellinen.
Hän katsahti raukeasti ympärilleen hämärässä huoneessa ja nykäisi paksua, pehmeää peittoa heidän vartaloidensa suojaksi. Hän ei halunnut vaimonsa tuntevan kylmää.
"Voit nukkua aamulla niin pitkään, kuin tahdot", hän muistutti hellällä, käheällä äänellä, ja painoi suukon vaaleiden hiusten joukkoon.

Hitaasti tähtien pyöritys vapautti hänet ja hotellihuone palasi heidän ympärilleen. Tempest veti syvään henkeä ja käpertyi mukavammin miehen syliin, epäuskoisena siitä, että tämä oli totta. Hän oli Japanissa ja he olivat juuri...
Ja se oli niin helppoa ja vaivatonta ja... Ihanaa. Niin ihanaa.
Hän hieraisi ohimoaan raukeasti miehen paljaaseen rintaan ja kiersi käden tämän vyötärölle, silittäen selkää sormenpäillään.
"Rakastan sinua", hän sanoi.
"Anteeksi, että herätin sinut."

Tiarnan nauroi käheää, lempeää ja melkein epäuskoista naurua.
"Rakas, se oli yksi elämäni parhaista herätyksistä, ei ole mitään syytä pyytää anteeksi", hän vakuutti, täysin vilpittömästi. Ja se, mitä herätyksestä oli seurannut...
Sekin oli tehnyt hänet hyvin onnelliseksi. Ja hyvin raukeaksi.
Vanha mies.
"Ja minäkin rakastan sinua, Em."

Tempest yhtyi nauruun, onnellista häkellystä äänessään ja hengitti Tiarnanin tuoksua. Ehkä hän todella oli täällä: aviomiehensä hotellihuoneessa Tokiossa.
Se, mitä äsken oli tapahtunut – minkä muisto viipyi hänen sisällään ja tuntui tekevän polvista huterat – teki hänet käsittämättömän onnelliseksi, vaikka ajatuskin halusi saada posket punehtumaan. He voisivat olla onnellisia. Todella onnellisia.
Hän kurottui painamaan hyvänyön suudelman Tiarnanin huulille, ennen kuin hautasi kasvonsa tämän rintakehään ja sulki silmänsä. Hänen ei sopisi viedä loppujakin miesparkansa yöunista.

Ehkä tällä matkalla Tempestin ei tarvitsisi kärsiä tiiminsä jäsenten jatkuvista vaatimuksista ja kiitää paikasta toiseen, vaan tämä saisi nauttia olostaan omassa aikataulussaan. Ja kunhan Tiarnanin työt olisivat tältä vuodelta ohi, hän voisi liittyä vaimonsa seuraan, ja he voisivat ehkä tehdä retken tai pari jonnekinpäin Tokiota.
Mutta juuri nyt hän halusi vain maata tässä.
Hän nyki peittoa paremmin heidän päälleen ja sulki vaimonsa syliinsä.
"Nuku hyvin, rakas", hän kuiskasi, ja vaikka olisi mieluusti nauttinut vaimonsa läsnäolosta ja kuunnellut tämän rauhoittuvaa hengitystä, taisi olla itse ensimmäinen, joka uneen vaipui.

Maanantai 7. tammikuuta 2019, kello 3:48, Hollywood, Los Angeles, Yhdysvallat

Tiarnan tunsi olevansa aivan liian vanha tällaiseen juhlimiseen.
Raahautuessaan hotellihuoneeseensa hän tunsi olevansa ikäloppu vanhus, joka jaksoi juuri ja juuri potkia kengät pois jaloistaan ja riisua puvuntakin tuolinselkämykselle, ennen kuin valahti istumaan sängyn reunalle.
Hän vilkaisi yöpöydälle asetetun herätyskellon näyttöä ja suoritti mielessään pikaisen laskutoimituksen, koska oli liian vanha vain googlettamaan vastausta. Tulokseen tyytyväisenä hän tarttui puhelimeensa ja valitsi sen muistista vaimonsa numeron, samalla kun alkoi avata rusettia kaulansa ympäriltä näppärästi yhdellä kädellä.

Lontoo kylpi jo harmaassa, kalseassa päivänvalossa. Sade lähmi kattohuoneiston valtavia ikkunoita, mikä tuntui vain sopivalta kotiinpaluuseen Tokiossa vietettyjen viikkojen jälkeen.
Vaikka tässä osassa maailmaa elettiin jo lounasaikaa, Tempest viipyi vielä sängyssä. Hänen piti tuuppia kissoja päältään, jotta hän sai Tiarnanin vanhaan t-paitaan hukkuvan käsivartensa peiton alta ja hapuiltua puhelimen käteensä.
Golden Globet. Ajatus oli kuin sähköisku ja sai hänet ponnistautumaan istumaan ja vajoamaan sitten takaisin tyynyihin, kun päässä heitti. Hän oli vastustanut kiusausta katsoa uutisia palkintogaalasta, jotta Tiarnan saisi kertoa hänelle illastaan.
Hänen olisi pitänyt laittautua, hän totesi nähdessään heijastuksen puhelimen näytöltä. Mutta nyt oli liian myöhäistä. Liian suuri paita valahteli alas olkapäältä, kullanvalkeat, untuvaiset hiukset olivat riehaantuneet, nenä punoitti kaikesta niistämisestä ja silmät hehkuivat kuumeesta.
"Kuinka siellä meni?" hän tervehti vastattuaan videopuheluun, ääni painuksissa ja ponnisteli itsensä istumaan tyynyjen keskelle. Hänen olisi myös pitänyt voida olla Tiarnanin seurana upeassa illassa. Mutta sekin oli liian myöhäistä.

Tiarnan oli tottunut matkustamaan itsekseen, mutta siitä huolimatta hotellihuone tuntui yhä tyhjältä Tempestin kanssa Tokiossa vietetyn ajan jäljiltä. Vaikka harvemmin hän työmatkoilla ylipäätään vietti aikaa huoneessaan, ellei sitten antamassa haastatteluja. Tai nukkumassa. Muun ajan hän oli yleensä liikkeellä.
Avoin rusetti jäi roikkumaan kaulalle, ja tuttu, myrskysilmät siristävä hymy kohosi Tiarnanin kasvoille, kun hän näki vaimonsa kasvot. Nopeasti hymy muuttui kuitenkin hienoiseksi kurtistukseksi kulmilla.
"Hei, rakas", hän tervehti.
"Oletko vilustunut? Näytät kuumeiselta."

Tempest huitaisi kärsimättömästi kättään. Hänellä oli vain lahja poimia kiertotaudit aina pistäessään nenänsä ulos, varsinkin käytyään lentokoneessa.
"Kerro, miten siellä meni", hän vetosi ja tunsi hengästyvänsä hienoisesti joko innosta tai vain flunssasta.
"En ole katsonut mitään uutisia, jotta saisin kuulla sen sinulta." Kärsivällisyys ei ollut hänen vahvimpia ominaisuuksiaan, varsinkaan kun oli Tiarnanista kyse. Hän risti vapaan kätensä sormet toiveikkaana.

Tiarnanin kulmat pysyivät kurtistuneina.
"Oletko käynyt lääkärissä?" hän kysyi, ennen kuin ehti estää itseään. Hän oli ollut aina huolehtivainen, mutta edellisen kevään tapahtumat tuntuivat vain korostaneen sitä piirrettä hänessä. Varsinkin, kun kyse oli Tempestistä, joka piilotteli oireitaan. Ja joka samaan aikaan oli hänen kalleimpansa.
"Oh", hän totesi, pyyhkäisi sormet läpi hiuksistaan ja käänsi hieman kameraa niin, että yöpöytä tuli näkyviin. Lampun viereen oli asetettu marmorijalkainen patsas, jonka päällä komeili kultainen maapallo.
"Sait uuden paperipainon."

Tempest suli häkeltyneen hetken jälkeen valovoimaiseen, onnelliseen hymyyn ja painoi hetkeksi käden suulleen, kun nauru kupli vatsanpohjassa.
"Sinä voitit?" hän varmisti silmät hehkuen jostain aivan muustakin kuin kuumeesta.
"Sinä voitit! Se on uskomatonta – ja sinä niin todella ansaitset sen. Voi Tiarnan! Miltä sinusta tuntuu?" hän vetosi ja piteli puhelinta lujemmin, toivoen kipeästi, että olisi voinut halata miestä. Hänen olisi pitänyt olla aviomiehensä tukena.

Tiarnan palautti puhelimen kameran takaisin kasvoihinsa.
"Niin minä taisin tehdä", hän myönsi, ja vaikka hänen olemuksensa olikin tyyni, katseesta kuvastuva poikamainen into paljasti, ettei palkinto todellakaan ollut yhdentekevä.
Hän oli valvonut melkein neljään juhliakseen. Vanha mies. Se kertoi jo paljon.
"Olisi ollut hieno jakaa hetki kanssasi, rakas. Mutta muuten en ole vielä aivan varma, luulen, että ymmärrän tämän todella vasta huomenna. Tai aamulla. Kello on täällä jo neljä yöllä, voitko kuvitella?"
Hän saattoi olla hieman humalassa. Mutta ainoastaan sen verran, että puhe virtasi hieman tavallista skotlantilaisemmalla nuotilla.
Jos Angus olisi ollut täällä, hän olisi voinut syyttää siitä ystäväänsä.

Tempest toivoi kipeästi, että olisi voinut olla jakamassa hetken. Miksei hän ollut? Olisiko lento Los Angelesiin ja sitten Lontooseen ollut kestämätöntä? Kaikki muut selvisivät siitä.
Ehkä Marlene ja Dwayne olivat jakamassa hetken. Ettei Tiarnanin tarvinnut olla yhtä hirvittävän yksinäinen mies kuin hänen kanssaan.
"Voin kuvitella", hän nauroi ja sysäsi synkät mietteet toiseen aikaan, kun Tiarnan ei näkisi hänen kasvojaan, "olet ansainnut sen kaiken! Olen niin valtavan onnellinen puolestasi. Miten olet juhlinut?"

Tiarnan pyyhkäisi sormet jälleen läpi hiuksistaan, niin että muutama suortuva otsalta jäi pystyyn, ja potkaisi sitten kengät jaloistaan niin, että saattoi nostaa jalkansa sängylle. Hän nykäisi tyynyä selkänsä ja sängynpäädyn väliin, ja haki mukavamman asennon, nilkat rennosti ristittyinä.
Pitäisi vielä käydä pesemässä hampaat, ehkä suihkussakin. Ehkä hän innostuisi valvomaan aamuun.
Vanha mies.
"Meillä oli afterpartyt klubilla. Siellä oli paljon tuttuja..."
Hän häkeltyi, kun Tempestin kuva katosi yhtäkkiä, kun joku kissoista työnsi nenänpäänsä suoraan kameran linssiin.

Tempest tyynnytti huomiota kaipaavan Leelan käpertymään kerälle jalkojensa päälle ja vajosi sitten kyljelleen tyynyihin, puhelin mukanaan. Hetkellinen istuminen tuntui jo tekevän hengittämisestä raskasta.
"Se kuulostaa ihanalta", hän vetosi lämpöä silmissään.
"Mitä te teitte?" Tiarnan tuskin olisi voinut juhlia näin, jos hän olisi ollut paikalla. Mies olisi huolehtinut hänestä kilttinä ja kultaisena, ehkä tuonut hänet hotellille ennen keskiyötä sen sijaan, että olisi voinut todella juhlia voittoaan. Ehkä oli parempi näin.
"Meidän pitää järjestää tilaa palkinnollesi."

"Tuota", Tiarnan aloitti ja hipaisi nenänpieltään.
"Puhuimme. Tanssimme. Ja, niin, saatoimme heittää Dwaynen uima-altaaseen."
Sen sanoessaan hän näytti melkein pikkupojalta, samaan aikaan pahuksen ylpeältä ja hyvin katuvalta. Mutta hänen puolustuksekseen oli sanottava, ettei hänellä ollut yleensä tapana heitellä ihmisiä uima-altaisiin. Ainakaan ilman näiden omaa suostumusta.
"Aida oli vielä valitettavasti sen verran flunssan nujertama, ettei päässyt mukaan. Juhliin. Ei heittelemään Dwaynea uima-altaaseen."

"Ne kuulostavat todellisilta juhlilta", Tempest vetosi lämpimästi. Siltä ne todella kuulostivat. Juhlilta, joissa hän ei ollut koskaan ollut eikä luultavasti tulisi olemaankaan.
Tiarnan näytti niin onnelliselta, että hänen sydämensä oli pakahtua samaan aikaan rakkaudesta ja haikeudesta.
"Miten Dwayne suhtautui asiaan?"

Tiarnanin kasvoilla häivähti poikamainen virne.
"Hän suhtautui siihen kuin... herrasmies. Puolustuksekseni haluan sanoa, että hän suunnitteli tekevänsä saman minulle, voittoni kunniaksi. Minä vain ehdin ensin."
Kaipaus vihlaisi häntä kipeänä, kun hän katseli Tempestin kuvajaista ruudulla. Hän toivoi, että olisi loikonut vuoteessa vaimonsa vierellä, unenlämpimien peittojen keskellä.
"Tilasimme hänelle kyllä kuivat vaatteet, joten hän ei joutunut kärsimään kauaa."

Tempest nauroi kuplien, joskin äänen käheys pian yskäksi muuttuen. Hän hautasi puuskan käsivarteensa ja kohotti sitten puhelinta parempaan asentoon. Nyssa ähersi itsensä kuin puuhkaksi hänen kaulalleen, siniset safiirisilmät tyytyväisesti ummessa.
"Se olisi ollut näkemisen arvoista", hän vastasi hymyä kultaisissa, kuumeisissa silmissään ja tutki miehen kasvoja hellästi. Oli ihanaa nähdä Tiarnan onnellisena.
"Kerro minulle itse seremoniasta. Miltä sinusta tuntui, kun nimesi kuulutettiin?"

Tiarnanin kulmat kurtistuivat hieman.
"Olethan varmasti kunnossa, rakas? Onhan sinulla siellä kaikkea, mitä tarvitset?"
Hän ei ehtisi vaimonsa luo hetkessä, mutta ainakin hän voisi tilata tälle kaiken, mitä tämä tarvitsi. Vaikka Tempest olikin täysin kykenevä tekemään niin itse, Tiarnan ei mahtanut mitään huolehtimiselleen.
Hän toivoi, että Muriel olisi voinut kiitää paikalle huolehtimaan sisarestaan.
"Se meinasi mennä minulta ohi", hän myönsi nöyränä.
"En osannut odottaa sitä lainkaan."

"Minä olen ihan kunnossa", Tempest tyynnytteli ja pyyhkäisi untuvaisen pehmeitä, paksuja hiuksia pois kasvoiltaan. Hän sairasti flunssia tuskallisen monta vuodessa ja oli tähän mennessä todellinen ammattilainen niistä selviämisessä. Kirja oli painossa ja ilmestyisi pian – eikä hänen tarvinnut vielä inhota itseään siitä, ettei kuudes kirja ollut kirjoittumassa.
"Sinun olisi pitänyt. Minä tiesin, että sinä ansaitset tuollaista tunnustusta – olet upea, upea, upea näyttelijä, rakas. Piditkö puheen?"

Tiarnan joutui puremaan kieltään, kuvainnollisesti, ettei olisi jatkanut huolehtimista. Hän tiesi, että todellisuudessa Tempest halusi vain sairastaa kaikessa rauhassa, ilman turhaa hössötystä ympärillään. Hän saattoi ainakin yrittää kunnioittaa naisen päätöstä, ja hillitä halunsa laittaa viestiä Murielille.
"Se kuuluu asiaan", hän vastasi naurahtaen.
"Minun piti kirjoittaa se etukäteen. Mutta sitten, kun nousin lavalle, päädyin improvisoimaan. En ole uskaltanut vielä miettiä liian tarkkaan, mitä oikeastaan sanoin."

"Älä huoli – jos sanoit jotain hassua, sinusta tulee varmastikin internetilmiö", Tempest lohdutti silmät tuikahtaen ja silitti kaulallaan nukkuvaa kissanpentua, joka kehräsi melkein puhelimeen kuuluvalla volyymilla.
Hän oli varma, että maailma jumaloi Tiarnania, joka todella, todella ansaitsi tällaisen tunnustuksen.
"Olisi ollut ihana nähdä se. En koskaan väsy katselemaan sinua."

"Onneksi olen liian vanha nolostumaan", Tiarnan huomautti, ja tukahdutti sitten haukotuksen. Aivan kuin hänen kehonsa olisi halunnut muistuttaa häntä konkreettisesti siitä, kuinka vanha hän todella oli.
"Minäkään en väsy katselemaan sinua", hän muistutti, ääni ja ilme pehmentyen.
"Ikävöin sinua. Ja tyttöjä. Ovatko ne olleet kunnolla?"
Ne tuntuivat olevan aina kunnolla kuningattarensa hoivissa.

Kultaiset silmät siristyivät samaan aikaan hellästä ja huvittuneesta hymystä, kuten aina kun Tiarnan puhui itsestään vanhana.
"Ne ovat omia itsejään", Tempest vakuutti ja rapsutti sormenpäällään Nyssan silkkistä korvantaustaa, mikä sai sen kallistamaan päätään. Viikset levisivät, kun pentu haukotteli vaaleanpunainen kieli pitkällä.
"Rakas, siellä on melkein aamu. Sinun pitäisi varmastikin käydä nukkumaan."

"Minusta näyttää siltä, kuin Nyssa olisi kasvanut", Tiarnan huomautti, siristi ensin silmiään ja siirsi sitten puhelimen näyttöä lähemmäs kasvojaan.
"Ehdottomasti. Minun pieni tyttöni on kasvanut."
Se oli vitsi vain puoliksi. Tiarnan oli jo huomannut, kuinka heidän uusin tulokkaansa oli vienyt hänen sydämensä täysin. Se oli heidän kissoistaan se, joka valitsi nukkua hänen päällään silloin, kun hän oli kotona, ja joka toisinaan seurasi myös hänen kantapäillään.
Hänellä ei ollut suosikkeja, tietenkään, mutta silti Nyssa oli hyvin rakas.
"Mietin, laittaisinko elämäni risaiseksi ja valvoisin aamuun saakka."

"Ehkä sinun pitäisi tehdä niin", Tempest vastasi hymyllä. Ainakin nyt Tiarnan saisi keskittyä vapaasti itseensä ja omiin mielitekoihinsa.
"Onko sinulla tulossa siellä koe-esiintymisiä tai haastatteluita?" hän kysyi ja kallisti kasvojaan ylös, kun Romana ilmestyi puskemaan hänen otsaansa ja nuohosi varpaillaan hiihtäen tyynyjen yli. Olisi varmastikin hyvä käyttää hyödyksi aika, jonka Tiarnan voisi viettää nyt Los Angelesissa.

Ehkä hän tekisikin. Tilaisi jotain huonepalvelusta.
Toisaalta, nukkuminen veisi hänet nopeammin lähemmäs hetkeä, jona voisi lentää kotiin.
Tiarnan hieraisi kasvojaan ja vastusti halua valua selälleen juuri sopivan pehmeälle vuoteelle.
"Tommy on järjestänyt minulle jotakin", hän vastasi, hieman käheästi naurahtaen.
"Eikä kuulemma hyväksy eitä vastaukseksi. Ja hän toivoisi, että osallistuisin joihinkin juhliin, joita hän on järjestämässä, mutta kaipaan kotiin."

Tempest kallisti päätään lämpöä silmissään ja silitti Romanan päätä, mikä sai kissan siristämään silmänsä ja kehräämään villisti, kun ei voinut koskettaa Tiarnania.
"Menisit hänen juhliinsa – nauti olostasi", hän kannusti. Tiarnan ansaitsi sen. Vapautta olla oma itsensä, nähdä ystäviään ja heittää näitä uima-altaaseen, juhlia aamuneljään ja valvoa aamuun.
"Voisit tiedustella kiinnostavia projektejakin, kun olet kerran siellä."

Kehräys tallentui myös videopuheluun, ja yhtäkkiä Tiarnan tajusi kaivanneensa ääntä. Hän yhdisti sen niin vahvasti vaimoonsa, aivan kuin kissat olisivat olleet erottamaton osa kuningatartaan.
"Em, mikä se kirjasarja olikaan? Jossa ihmisillä oli sielujensa jatkeina eläinkumppanit?" hän kysyi, kurtistaen kulmiaan yrittäessään tavoittaa nimen.
"Kirjoittajan nimi taisi olla Pullman..."
Hänen ilmeensä pehmeni jälleen.
"Ehkä menenkin. Ajattelin, että voisin napata Aidan mukaan, jos hän voi siihen mennessä jo paremmin."

"His Dark Materials", Tempest vastasi ja siristi omiakin silmiään puskiessaan päätään Romanan kanssa, käheää naurua äänessään. Oli ihana olla kotona kissojen kanssa, vaikka hän olikin tuntenut itsensä itsenäiseksi ja melkein normaaliksi voidessaan matkustaa ihan itse.
Ja Tiarnan oli vaikuttanut onnelliselta nähdessään hänet.
"Mene ja nauti Los Angelesista. Näe ystäviäsi", hän kannusti.

Tiarnan antoi viimein periksi halulleen käydä makuulle ja nykäisi tyynyä paremmin päänsä alle.
Saattoi tosin olla, ettei hän pääsisi enää ylös.
"Sepä se. Tuli vain mieleen, kun katselin sinua ja tyttöjämme."
Myrskynharmaissa silmissä viipyi hellä lämpö. Hänen tyttönsä.
"Kerrothan minulle, jos vointisi huononee?"

"Totta kai kerron", Tempest lupasi. Jos hänen pitäisi mennä sairaalaan, hän tekisi niin ja varmaankin viestittäisi asiasta Tiarnanille. Vaikka olisi mieluummin tekemättä niin.
Mutta tämä oli vain yksi flunssa muiden joukossa.
"Olen valtavan onnellinen puolestasi. Ihanaa, että sait juhlia ystäviesi kanssa. Luulen, että sinun kannattaisi levätä pieni hetki."

"Ehkä olet oikeassa", Tiarnan myönsi melkein haikeana. Väsymys tuntui hänen raajoissaan, ja hän alkoi olla jo melko vakuuttunut siitä, ettei jaksaisi muuta kuin kuoriutua ulos päällivaatteistaan.
Jos sitäkään.
"Pidä itsestäsi huolta, rakas", hän muistutti, samalla kun Romanan takapuoli täytti näyttöruudun.
"Rakastan sinua."

"Minäkin rakastan sinua", Tempest vastasi hellästi ja nosti pulleahkon kissan pois kameran edestä, jotta saattoi nähdä Tiarnanin kasvot vielä pienen hetken.
"Nuku hyvin", hän vetosi vielä, ennen kuin päätti puhelun. Hän toivoi, että Tiarnan saisi levättyä hetken – tai jatkaisi juhlimista aamuun saakka. Hän oli niin onnellinen miehen puolesta, ettei voinut lakata hymyilemästä, paitsi siksi hetkeksi kun kohtasi seuraavan yskänpuuskan.
Se ei onneksi häirinnyt kissojen lepoa.

Tiarnan oli vastaamaisillaan "niin sinäkin", ennen kuin muisti aikaeron. Mutta ehkä se olisi siitä huolimatta ollut sopiva toivotus hänen vaimoparalleen, joka makasi kotona kuumeen kourissa.
Hän voisi pyytää toimittamaan heidän asuntoonsa kukkia. Ehkä hän tekisi sen heti aamulla.
Hänen aamullaan.
"Soittelen sinulle taas pian", hän lupasi, ennen kuin puhelu katkesi.
Hän oli ollut oikeassa aavistaessaan, ettei jaksaisi enää nousta.

Lauantai 26. tammikuuta 2018, 23.12, The Queens Hotel, Leeds

Elegantti hotellihuone oli kaunis. Hän oli melko varma, että jos vajoaisi alas hopealla pedatulle vuoteelle, hän ei pääsisi enää ylös. Ja hänen täytyi käydä vielä huomisen ohjelma läpi. Hiljaisuus tuntui kuurouttavalta Yorkin kirjallisuusfestivaalien jälkeen.
Uusi manageri oli tehnyt uskomatonta työtä kiertueen suunnittelemisen kanssa eikä hänen olisi tarvinnut kuin katsoa aamulla määränpäitä ja aikatauluja ja kaikki olisi toiminut saumattomasti, mutta hän tunsi olonsa aina varmemmaksi, kun tunsi oman aikataulunsa läpikotaisin.
Leeds – Sheffield – Manchester. Ja ensi perjantaina hän nukkuisi taas kotona.
Tempest astui ulos nilkkureistaan ja sukaisi hajamielisesti kullanvalkeita hiuksia pois kasvoiltaan. Edellisten päivien stressi tuntui kireytenä hartioissa, mutta se saattoi olla myös seurausta hänen kannoillaan vaanivasta ahdistuksesta. Hän hieraisi niskaansa ja vilkaisi öisistä ikkunoista heijastuvaa, valkoisessa jakussa ja kullanvihreässä kotelomekossa varsin virallista kuvajaistaan, ennen kuin etsi puhelimensa ja valikoi Tiarnanin numeron.
Hän ei ollut varma, oliko Tiarnan ymmärtänyt, miksi hän oli halunnut lähteä kiertueelleen yksin. Toivottavasti.

Tiarnan oli yrittänyt parhaansa mukaan olla olematta se aviomies, joka ei luottanut vaimonsa kykyyn selviytyä omillaan. Hän oli todella yrittänyt, ja siitä huolimatta hän huomasi vilkuilevansa kelloa hermostuneesti aina silloin, kun tiesi Tempestin olevan matkalla uuteen kaupunkiin. Hän oli tehnyt parhaansa harhauttaakseen itseään, niin ettei olisi lähettänyt viestiä heti, kun epäili tämän päässeen perille.
Kissat loikoilivat laiskoina hänen ympärillään sängyssä, kun hän istui tyyny selän taakse tuettuna ja teeskenteli keskittyvänsä Alexander Dumasin klassikkoromaaniin, joka tavallisesti vei hänen ajatuksensa helposti muualle. Silti hän melkein syöksähti kurkottamaan puhelimen käteensä, kun soittoäänestä oli ehtinyt kajahtaa vasta pari ensimmäistä nuottia.
Romana määkäisi pahantuulisesti, kun koki olleensa vaarassa litistyä hänen alleen.
Em. Luojan kiitos.
Hymy kohosi hänen huulilleen, kun hän pyyhkäisi vihreää luuria.
"Hei, rakas."

Tempest ei voinut muuta kuin hymyillä vastauksena Tiarnanin hymyyn ja tunsi hellyyden vihlaisevan sydäntään.
"Hei", hän tervehti ja istahti sängyn laidalle, tukien puhelimen yöpöydällä seisovan lampun jalkaa vasten, jotta mies saattoi nähdä hänet. Hän sipaisi suortuvan korvansa taakse ja nosti toista jalkaa kapean helman puitteissa, jotta saattoi hieroa jalkapohjaansa.
"Kuinka päiväsi on mennyt? Kuinka kissat voivat?" hän kysyi ja katseli näyttöä yrittäen nähdä pienet rakkaansa, jotka harvoin antoivat yksityisyyttä tai rauhaa edes avioparin välisille puheluille.

"Hyvin. Tytöt ovat-"
Tiarnan ei ehtinyt pidemmälle, kun Leelan kasvot työntyivät jo näyttöön, ja tuohtunut määkäisy tarttui mikrofoniin. Hän kohotti puhelinta hieman ylemmäs, niin että Tempest saattoi nähdä kissat, jotka olivat havahtuneet hereille pyörimään hänen ympärillään.
"Tytöillä on kaikki hyvin. Luulen, että olen alkanut hallita hiekkalaatikon oikean puhdistusrituaalin, ainakin Romanan ilme on hieman lientynyt..."
Pikkuinen Nyssa oli hypähtänyt tasapainottelemaan sängynpäädylle.
"Kuinka siellä on sujunut, rakas?"

Tempest hymyili kissoille. Niillä oli lahja tehdä mistä tahansa tilasta kotoisa. Hotellihuone tuntui hyvin tyhjältä ilman niiden kehräystä.
"Ihan hyvin", hän vakuutti ja veti jalkansa koukkuun sängylle, vajoten kevyesti muhkeita koristetyynyjä vasten.
"Olin tänään kirjallisuusfestivaaleilla." Innokkaiden lukijoiden tapaaminen yksittäin oli mukavaa, vaikkei hän varmaan koskaan täysin ymmärtäisi, miksi hänen kirjansa aiheuttivat sellaista... Intohimoa. Hän rakasti sitä siitä huolimatta. Oli ihana voida luoda jotain, mikä kosketti ihmisiä.
"Siellä oli haastatteluja ja Q&A yleisön edessä", hän lisäsi vienosti värähtäen. Yleisö oli ollut aivan liian iso hänen mieleensä ja tehnyt hänen olonsa huteraksi ja pahoinvoivaksi.
"Kuinka sinä voit, Tiarnan?"

Tiarnanin kasvoilla häivähti myötätuntoinen irvistys.
"Olen varma, että hurmasit heidät", hän lohdutti vaimoaan, samalla kun ojensi kättään taaksepäin rapsuttaakseen Nyssaa, joka puski päätään hänen olkapäätään vasten hämmästyttävän kumeasti kehräten.
Hänen pieni tyttönsä.
"Oikein hyvin. Täällä on ollut oudon tyhjää ilman sinua", hän myönsi, melkein häkeltyneesti hymyillen. Hän oli melko varma, että kerrat, joina hän oli ollut yksin kotiin jäävä osapuoli, olivat varsin vähäiset.
Paitsi edellisenä keväänä. Ensimmäinen ilta ilman Tempestiä oli palauttanut muistot kipeinä hänen mieleensä.
"Miltä kiertue on tuntunut? Onko työmäärä ollut sopiva?"

"Managerini on tehnyt todella hyvää työtä", Tempest vastasi ja soi Tiarnanille puolittaisen, hieman hämillisen hymyn miehen kuvatessa kotia tyhjäksi ilman häntä.
"On aina mukava tavata lukijoita", hän jatkoi. Olisi naurettavaa, jos näin kohtuullinen tahti ja työmäärä tuntuisi liialta, ja hän kieltäytyi tunnustamasta väsymystään. Siitä oli vain aikaa, kun hän oli viimeksi ollut kiertueella. Edellinen kevät oli... Hieman sekoittanut aikatauluja.
"Mitä sinä olet tehnyt tänään?"

Siitä Tiarnan oli iloinen. Hän oli myös kiitollinen siitä, kuinka nopeasti hänen vaimolleen oli järjestynyt manageri, sillä hän oli rehellisesti sanottuna pelännyt, kuinka tämä jaksaisi itsekseen. Kaikki se pyyntöjen ja ehdotusten ja puheluiden määrä olisi riittänyt murtamaan kenet tahansa.
Hän siirsi Leelan hellästi pois ruudun edestä ja rapsutti sen korvantaustaa pahoitellen.
"Tein tänään pari puhelinhaastattelua, joiden taustalla kuului varmasti melkoista naukumista", hän vastasi naurahtaen.
"Ja sitten vietimme laatuaikaa. Minä katsoin elokuvaa ja tytöt nukkuivat. Kunnes Leelalle iski hepuli, mikä sai Romanan menettämään hermonsa... Kuinka saat mitään tehtyä, kun olet kotona, Em? Tytöt vievät huomioni täysin."

"Yleensä ne ovat tyytyväisiä, kun vain nukkuvat sylissäni", Tempest vastasi hymyä kultaisissa silmissään ja käpertyi paremmin kyljelleen. Hänellä oli myös ilmeisesti varsin tehokas kyky keskittyä ja uppoutua täysin tekemiseensä, mikä särki joskus leluja hänelle raahaavan Romanan sydämen.
"Oletko kuullut kiinnostavista projekteista? Tai käynyt koe-esiintymisissä?"

Tiarnan loi päältään tallovaan Romanaan lempeän syyttävän katseen. Siinäs kuulit, karvapallo. Teidän olisi tarkoitus nukkua kiltisti sylissä.
Romana huiskautti häntäänsä välinpitämättömänä hänen mielipiteelleen.
"Leela onnistui tänään jumittamaan itsensä yhteen alakaapeista. En ole täysin varma, kuinka se tapahtui, mutta minulla on edelleen siitä syyllinen olo."
Leela määkäisi taustalla, traumansa vahvistaen.
"Helen lähetti minulle käsikirjoituksen, jonka lupasin käydä läpi."

"Toivottavasti se olisi innostava projekti", Tempest kannusti ja kuoriutui ulos elegantisti leikatusta jakusta. Hän toivoi, että Tiarnan löytäisi pian roolin, josta mies voisi nauttia. Häntä kauhistutti ajatella, että mies saattaisi pidättäytyä tekemästä rakastamaansa työtä, koska pelkäsi jättää häntä yksin.
Kukaan tuskin syyttäisi miestä siitä, vaikka hän yritti kovasti olla ajattelematta kevättä. Ja sitä, miten heidän häämatkan päättyi syksyllä.
"Oli ihana nähdä sinut valkokankaalla Nikolaina."

Tiarnan tunsi hienoista syyllisyyttä siitä, että oli vain hylännyt käsikirjoituksen toimistonsa pöydälle ja luvannut itselleen, että katsoisi sitä seuraavana päivänä. Hän oli kuvitellut saavansa työrintamalla asioita aikaan ollessaan yksin kotona, mutta jotenkin hän oli päätynyt kaivelemaan leluhiiriä sohvan alta sen sijaan, että olisi tehnyt jotakin... rakentavampaa.
Vaikka Romanan mielestä se varmasti olikin juuri sitä. Rakentavaa.
Hymy sai myrskynharmaat silmät siristymään.
"Oli mukava palata siihen rooliin. Millaista Yorkissa on?"

Tempest katsahti pimeitä ikkunoita kohti. Hotellihuonekin oli samalla tavalla ylellinen kuin muut, joissa hän oli yöpynyt tähän mennessä.
"Aika samanlainen kuin muutkin paikat", hän totesi epätietoisena olkaansa kohauttaen. Hän ei pahemmin vaeltanut tai katsellut maisemia ollessaan matkalla paikasta toiseen, usein uppoutui vain ajatuksiinsa.
"Millainen projekti sinua kiinnostaisi?" hän kysyi.

Tiarnan joutui siirtämään puhelintaan hieman, kun näyttöön piirtyi hänen kasvojensa sijaan Romanan takapuoli.
"En ole varma", hän myönsi, pyyhkäisten sormet läpi hopean juovittamista hiuksistaan.
"Yleensä tiedän siinä vaiheessa, kun se on pöydällä edessäni."
Ja silloin edessä olisi vielä valintaprosessi, ja saattoi käydä niinkin, että upea rooli jäi saamatta. Mutta se oli osa elämää, johon oli vain totuttava.
"Luulen, että minun on lähdettävä käymään ensi kuussa taas meren takana."

"Niinkö?" Tempest kysyi ja risti sormet selkänsä takana. Antaisipa se Tiarnanille uuden, inspiroivan projektin. Hänestä oli kestämätöntä ajatella, että mies pidättäytyisi rakastamastaan työstä hänen takiaan.
Hän toivoi, että olisi voinut halata kissat syliinsä. Niiden lämpö ja lohdullinen kehräys karkotti järjettömän pelon, joka pesiytyi edelleen silloin tällöin hänen sisälleen ja sai ahdistuksen majoittumaan ihon alle.
"Sinähän olet ehdolla parhaan näyttelijän Oscariin, etkö olekin?" hän jatkoi silmät kirkastuen, kun muisti aikaisemmin viikolla julkaistut uutiset.

"Helen on ollut uskomattoman kärsivällinen, mutta hän vihjaili, että jopa minun agenttini kärsivällisyydellä saattaa olla rajansa", Tiarnan myönsi silmät hyväntuulisesti tuikahtaen.
Hänen tapauksessaan se saattaisi tosin tarkoittaa ystävän puhelua, jossa häneltä tiedusteltaisiin, oliko hän aikeissa vielä palata töihin. Ehkä kovemmin sanakääntein.
Hitto, pitäisi ehtiä käymään taas pohjoisessa.
Tempestin sanat saivat vilpittömän, poikamaisen virnistyksen kohoamaan hänen kasvoilleen.
"Niinpä taidan olla."

Tempest suli valovoimaiseen hymyyn ja puraisi alahuultaan.
"Olen niin onnellinen puolestasi", hän vetosi häivähdys naurua äänessään, "sinä niin ansaitset sen! Joten olet kuun lopussa Oscar-gaalassa." Miten hän toivoi, että Tiarnan voittaisi. Oli aikakin, että mies ansaitsisi todellista tunnustusta kaikesta työstään ja lahjakkuudestaan.
"Jännittääkö sinua?"

Tiarnan ojensi kättään ruudun ulkopuolelle rapsuttamaan Leelaa, joka puolestaan oli keskittynyt kurkottelemaan jotakin hänen tyynynsä alta siroilla, pehmeillä tassuillaan. Nyssa oli sillä välin kömpinyt hänen syliinsä ja nukahtanut siihen tyytyväiseksi keräksi. Romana määki jossakin sängyn vierellä.
"Jännittää. Pakko myöntää, että jännittää."
Flowers for Algernon oli saanut hyvät arvostelut, mutta se, että se lähti tavoittelemaan Oscareita tosissaan, oli ollut Tiarnanille yllätys.
"Siitä tulee melkoinen gaala, kun Aidakin esiintyy siellä."

"Sinä ansaitset Oscarin", Tempest huokasi lämpöä silmissään ja vajosi paremmin kyljelleen, vetäen yhtä koristetyynyistä päänsä alle. Hän oli varma, että maailma oli samaa mieltä hänen kanssaan.
"Se tulee olemaan upeaa." Se tulisi. Tiarnan näyttäsi niin komealta puvussaan, että hänen sydämensä olisi pysähtyä, ja jos mies voittaisi- se olisi upeaa. Olihan tilaisuus elokuvamaailman huipentuma.

"Maailma on täynnä upeita näyttelijöitä", Tiarnan totesi, ja katosi hetkeksi osittain ruudusta kurottaessaan jotakin. Hetkeä myöhemmin hän suoristautui, toisen käden jäädessä liikkumaan kilinän säestyksellä, samalla kun Romana tavoitteli höyhenkepin päätä tassuillaan.
"Mutta jo pelkästään nimeäminen on aivan valtava kunnia."
Höyhentikku kilahti voimakkaammin, ja Tiarnan nosti sitä ylemmäs.
"Toivon, että Eli pääsee Aidan seuraksi, Oscareissa esiintyminen on upea juttu."