The pain is for pleasure

"Luuletkonettä minä olisin? Hän tappaisi minut. Sitten olisimme yhdessä ruusupuskien mullissa." 
Amands päästi nauraessaan orin ympyrälle, jolla se käveli todella mallikelpoisesti. 
"Voi kun omieni juoksutus olisi näin rauhallista, eikä.. No. Show."

"Eipähän tarvitsisi ainakaan olla siellä yksin", Larissa nauroi raikuvasti. Hän seurasi ympyrälle lähtenyttä oria huvittuneena. Venturosoa voisi varmaankin juoksuttaa ilman liinaa, eikä ori astuisi askeleellakaan sivuun ympyrältä. Joku päivä hän vielä testaisi sitä.
"Eikä Caetano varmasti uskaltaisi sinua edes moittia kovin tiukin sanoin, sinähän voisit kannella enollesi ja siinä menisi Caetanolta valmentaja alta", tyttö virnisti leveästi. Caetano rakasti valmentautumista, ja oli yllättäen tykästynyt kriittisen Veenin valmennuksiin. Hän olisi halunnut nähdä pomonsa joskus Chambersin silmien alla, mutta Caetano ei suostunut moista harkitessaan tuomittuaan tallia ennestään asuttaneen lusitanon, joka kuului Chambersille, kerrassaan kelvottomaksi häpeäpilkuksi koko rodulle.
"Ei tämä tällaista kaikkien kanssa näistäkään ole", Larissa myönsi nauraen. "Venturoso on poikkeus sääntöön, jossa juoksutukseen kuuluu vähintäänkin pari loikkaa, jossa jalat sinkoavat kaikkiin ilmansuuntiin." Kimo ei ollut koskaan pukittanut liinassa hänen nähtensä. Joskus hän epäili, ettei kouluori edes osannut kohottaa takasiaan maasta.

"Et ole koskaan nähnyt kun Huzzle juoksutetaan." 
Amanda huomautti. Ruuna osasi olla pötkö dynamiittia liinan päässä jos sille päälle sattui. Punarautiaan repertuaariin kuului loikat, pukit, keulimiset, spurtit... Kaikki mahdollinen mitä hevonen saattoi keksiä kyllästyessään kulkemaan ympyrällä. Venturoson käveltyä tarpeeksi molempiin suuntiin hän pyysi orilta ravia. 
"Tämä on unelma."

"Täytyy joskus tulla vilkaisemaan, kun moista on ohjelmassa", Larissa virnisti. Hän nautti hevosten juoksuttamisesta silloin, kun sai tehdä sen omaan tahtiinsa. Jos Caetano oli samaan aikaan ratsailla ja hänellä oli kiire saada hevonen valmiiksi naista varten, juoksuttamisestakin katosi kaikki sen hohto. Näin, kun kukaan ei hoputtanut minnekään, oli mukava katsella, miten ori kiersi tunnollisesti ympyrää rennossa käynnissä, joka kulki koko selän läpi. Sanoi lusitanoista muuten mitä tahansa, ei kukaan voinut kiistää sitä, etteivätkö Caetanon hevoset työskennelleet harvinaisen hyvin myös silloin, kun ratsastaja ei ollut niitä ohjaamassa.
"Venturoso on", tyttö myönsi pirteästi. "Se on aina niin kiltisti. Sitä voi taluttaa pelkästä tupsusta valkeaa harjaa, eikä se lähtisi minnekään. Väitän, että sillä on paremmat käytöstavat kuin yhdelläkään ruunalla tälläkään tallilla." Ori oli kerrassaan leppoisa tapaus käsitellä, mutta esitteli nytkin ravissa lennokkuutta ja elastisuutta, joka voitti pisteitä kouluradoilla. Ei se ollut tanssiva puoliverinen, eikä hevonen esiintynyt kenellekään, mutta lusitanon liikkeet olivat vain luonnostaan näyttävät ja lennokkaat.
"Venturoso on myös aivan ihana maastoratsu, mutta sattuneesta syystä en usein pääse sen selkään." Hiton kilparatsastajat.

"Älä tule. Ja sille on syynsä miksi erästä taliaivoa ei juoksuteta usein."
Amanda katseli miltein hypnotisoituneena orin ravia, vaikka joutuikin myöntämään olevansa enemmän kevytrakenteisten puoliveristen kannalla. Mikään ei ollut niin kaunista kuin Blackbird hänen enonsa kanssa. Vaikka Amanda oli vannoutunut esteratsastaja, siinä oli sitä jotakin.
"Ehkä voisit joskus saada lainata Bewitchediä. Ei kerrota kuin enoni vaimolle."

"Sehän vasta onkin siis syy riemuun, kun vihdoin pääsee liinan päähän", Larissa virnisti. Ehkä Huzzle vain oli luonnostaan niin häslä, että juoksuttaminen toi ruunan pahimmat puolet esiin. Hän pudisti päätään nauraen.
"Taidan jättää välistä. En ole niin hyvä ratsastaja, että siinä olisi mitään järkeä. Hevosparka", hän naurahti. Hän rakasti ratsastamista siinä missä kuka tahansa, joka oli hevosalan valinnut, mutta oli jo tyytynyt kohtaloonsa Caetanon apukäsinä, ei apuratsastajana. Hän ei lämmitellyt hevosia kuin juoksuttamalla, ja maastoili niillä vain silloin, kun Caetano itse ei ehtinyt tai jaksanut. Casimiron hän sai käyttöönsä useammin kuin muut, mutta siitä huolimatta ratsastuskerrat olivat vähissä. Ne tosin olivat sitäkin arvokkaampia silloin, kun hän sai maastoon lähteä, ja sen tähden tulikin aina etsittyä ystävää seuraksi, kun moinen tilaisuus tarjoutui.

"Älä nyt. Ei Deirdrekään ole ammattilaisratsastaja ja silti Julian antoi hänelle Blackbirdin jälkeläisen." 
Amanda hymyili hyvin lammasmaisesti sen sanottuaan. Musta tamma oli kaunis ja sen siro tammavarsa oli vielä kauniimpi. 
"Juurrut pian jaloistasi maahan kun et koskaan ratsasta."

"Blackbirdin jälkeläisen? Nyt olen kiinnostunut", Larissa virnisti leikillään. Hän oli ollut toki kiinnostunut tarjouksesta heti alusta asti, mutta ajatus vieraan ja muiden omistaman hevosen selkään nousemisesta ei varsinaisesti innostanut. Entä jos hän kolhisi hevosen tai ratsastaisi niin huonosti, että hänet käskettäisiin heti alas?
"Juoksen niin vikkelään, ettei tässä ehdi juurtua", tyttö naurahti. Hän naksautti kieltään Venturosolle vino virne huulillaan ja nauroi, kun ori lähti lisäämään raviaan näyttävästi ja voimakkaasti. Lusitanon korkeat askeleet pääsivät todella oikeuksiinsa, kun hevonen venytti askeltaan ympyrällä. Eikä tämä ollut vielä lähelläkään sitä, miltä ori näytti Caetano selässään, mutta tämä oli lähimpänä ravilisäystä, jota hän koskaan Venturososta saisi irti.
"Hieno poika", hän kehui hevosta, mikä sai orin hidastamaan jälleen korkeaan, ilmavaan raviin ja työskentelemään ryhdikkäänä siitä huolimatta, ettei ratsastaja ollut selässä. Hän epäili, että Venturosolle voisi opettaa koko joukon liikkeitä maatakäsin, ja hevonen suorittaisi ne hyvin ilman selässä istuvaa ratsastajaakin.
"Mitä luulet, suostuisiko enosi vaimo todella moiseen?" Hän ei halunnut antaa itselleen lupaa edes toivoa, mutta ajatus kiehtoi siitä huolimatta.

"Witch on Blackbirdin varsa. Se loukkaantui tarhassa viisi vuotta sitten ja sen ura katkesi, mutta se on ollut loistava siitostamma. Se varsoi kesäkuussa Julianin Krakenista."
Amanda selitti. Hän piti Witchistä kovasti, tamma oli luonteeltaan iahana.
"Miksei? Deirdre matkustaa töiden takia aika paljon. Julian ei välitä, kunhan hevosta kohdellaan hyvin ja sen on hyvä olla. Siksi kai Deirdre sai sen toukokuussa. Julian siis lennätti Bewitchedin tänne häälahjaksi vaimolleen."

"Ai se on Witch!" Hän henkäisi. Olihan hän toki kiinnittänyt huomiota varsan kanssa liikkuvaan tammaan. Varsat olivat aina suloisia, joten pakostakin niitä ajautui ihailemaan lähempääkin.
"Oho, siinäpä vasta häälahja", Larissa räpäytti yllättyneenä silmiään. Vau. Olipa Deirdre onnekas nainen. Kuka ei muka tahtoisi huippuhevosta lahjana? Hänelle ainakin olisi kelvannut, vaikka hän olisikin varmasti onnistunut vain tuhoamaan niin hyvän hevosen, jos sen liikutus jätettäisiin täysin hänen vastuulleen.
"Katsotaan, ehkä jossakin välissä", hän vastasi naurahtaen ja puri huultaan täynnä intoa. Olipa ajatus täynnä toivoa! Jos Caetano ei alkaisi laskea häntä enemmän hevostensa selkään, hän voisi anella Amandaa pyytämään lupaa enonsa vaimolta. Tämä työ oli ehdottomasti jo antanut enemmän takaisin, kuin mitä aamuvarhaiset herätykset ottivat.
"Eiköhän Venturoso oli saanut jolkotella tarpeeksi vapaapäivän täytteeksi", hän virnisti. "Onhan sillä sentään ulkona lauma, jolle opettaa taas arvokkaita, kouluratsujen imagoon sopivia käytöstapoja tarhatessa. Kuten piehtarointia, auringossa lekottelua ja minkä tahansa oljenkorren kurkottelua tarhan ulkopuolelta."

"Joo. Musta KWPN tamma, jolla on kuonopiirto."
Amanda tiesi sen verran, että Deirdre oli ihastunut Witchiin sen ollessa varsa tai nuori, joten nainen oli siksi saanut sen hevosen itselleen.
"Ehkä. Pitää sille jättää energiaa pomotteluunkin."
Amanda asteli itse hevosen luo ja lähti kohti maneesin ovea, vilkaisten kelloa.

"Se on niin herttaisen näköinen", Larissa huokaisi ihastuneena. Hän oli ihaillut mustaa tammaa yhtä paljon kuin sen rinnalla kulkevaa varsaakin. Witch oli niin suloisenoloinen, ettei hän lainkaan ihmetellyt, miksi Deirdre oli sen tahtonut. Tahtoisi hänkin. Siinä oli jotakin samaa kuin Casimirossa.
"Niinpä, se on tärkeää työtä", tyttö naurahti. "Täytyyhän jonkun hoitaa moista virkaa." Tavanomaisesti hän olisi harjannut orin perusteellisesti juoksutuksen päätteeksi, mutta valvovien silmien ollessa toisaalla, ei Larissa tehnyt muuta kuin pyyhkäissyt jalkoja riisuttuaan suojat. Hehän olivat harjanneet orin ennenkö juoksuttivat sitä, joten hevosella ei ollut mitään hätää. Hän vaihtoi suitsien tilalle riimun, ja lähti sen jälkeen viemään hevosta tarhalle virnistäen Amandalle. Ajatus leffasta sai innostuksen kuplimaan vatsassa.
"Nähdäänkö suoraan teatterilla?" Hän ehdotti pohtiessaan, että olisi helpompaa saada laina-auto parkkiin ostoskeskuksen parkkipaikalle kuin Amandan asunnon liepeille.

"Se on hyvin tärkeää. Eivät nuoret muuten osaa käyttäytyä."
Amanda auttoi riisumalla suojat toiselta puolelta ja hutaisemalla jalkoja Larissan antaman mallin mukaisesti siistimmäksi.
"Nähdään vain. Ehkä minun pitäisi mennä, että ehdin kotona käydä suihkussa."
Sen kerran kun hän lähti ulos, hän halusi vähän laittautua.

"Eivät missään nimessä. Katso nyt minuakin. Kissa on poissa kotoa niin hiiret tanssii pöydällä", hän virnisti. Hän oli hoitanut työtehtävänsä. Suurin piirtein. Hevosille ei ollut koitunut mitään haittaa hänen toiminnastaan, joten kaikki oli hoidettu.
"Nähdään pian!" Tyttö huikkasi iloisesti ja kääntyi spontaanisti rutistamaan Amandaa siitä huolimatta, että piteli massiivisen orin riimunnarua kädessään. Ei Venturoso mihinkään lähtisi, vaikka hän ei hevosta huomioisikaan hetkeen. Hän laski irti ystävästä nauraen, naksautti kieltään lusitanolle ja lähti suunnistamaan kohti tarhaa, jossa hevoset rapsuttelivat antaumuksella toinen toistaan. Casimiro saapui heti tervehtimään, vaikka väistikin kohteliaasti johtoaseman vuosia sitten ottanutta Venturosoa.

Amanda hämmentyi halauksesta. Häntä ei halannut koskaan kukaan, paitsi Julian. Hän räpiköitsi käsillään jotain halauksen tapaista takaisin, lähtien sitten autolleen.
Kotona hän kävi suihkussa, kuivasi hiukset ja meikkasi. Amanda myös valitsi päälleen muuta kuin tallivaatteet, päätyen skater-hameeseen, pitkähihaiseen joka paljasti pari senttiä vatsaa. Legginsit ja tennarit jalkaan, nahkatakki päälle ja hän oli valmis.
Teatterilla Amanda odotteli sisäpuolella, sillä yllättäem Englannissa tuuli ja oli kylmä.

Saatuaan Venturoson tarhaan ja sanottua heipat Casimirolle, suuntasi Larissa puolijuoksua asuintiloihin, jotka Caetano oli hänelle hankkinut kartanon siivestä. Tyttö kävi pikaisesti suihkussa, joskaan ei kastellut hiuksiaan tietäessään, etteivät ne olisi ikänä kuivat, ja koetti sen jälkeen laittaa kiharapehkoaan edes jonkinlaiseen kuosiin. Hän päätyi sitomaan tavallista juhlavamman huivin pannan päälle luovuttaen kokonaan minkäänlaisen nutturan yrittämisestä. Hän ei yksinkertaisesti osannut tehdä moista tarpeeksi hyvin. Tyttö meikkasi hillitysti, mutta meikkasi kuitenkin, sillä niinhän hän oli aina tallillakin meikit kasvoillaan. Se tosin oli Caetanon syytä, mutta ei siitä sen enempää. Hän päätti uhmata lokakuista säätä pukeutumalla murretun vihreän sävyiseen pitkähihaiseen mekkoon ja paksuihin, lämpimiin legginseihin. Mekon mustat nahkataskut, jotka tosin toimivat enemmän koristeena kuin palvelivat tarkoitustaan taskuina, saivat jäädä tälläkin kertaa tyhjäksi, kun hän kiskoi niskaansa mustan nahkatakin ja nappasi pienen olkalaukun matkaan. Maybeltä lainaan kinuttu auto pelasti hänen iltansa, sillä nyt hän saattoi ajaa ihan itse Newcastleen, eikä joutuisi murehtimaan takaisinpääsystä.
"Moi", Larissa tervehti pirteästi astellessaan sisälle elokuvateatterin aulaan. Hän lähes juoksi viimeiset askeleet, halasi jälleen Amandaa ja nauraa kehräsi onnessaan. "En voi uskoa, että olen illan vapaalla. Newcastlessa. Ja vielä sinun kanssasi. Tämä on ihan mahtavaa!"

Amanda hymyili Larissalle tuon nähdessään, mennen jälleen hämilleen halauksesta. Nyt hän osasi sentään taputtaa ystävää selkään hämmentyneenä.
"Hei. Hauska olla tosiaan jossain muualla kuin tallilla."
Amandakin oli innoissaan, ei tosin yhtä innoissaan kuin brasilialainen. Larissa tosin tuntui innostuvan mistä tahansa, joten se nyt ei paljoa vaatinut.
"Otin jo liput, haetaanko syötävää?"

"Todellakin haetaan", Larissa vastasi leveästi virnuillen. "Paljonko olen velkaa lipusta?" Hän katseli ympärilleen aulassa innoissaan, ennenkö suunnisti katsomaan kaikkea, mitä täällä oli tarjolla.
"En muista milloin viimeksi olen syönyt popcornia", tyttö naurahti jääden arpomaan kahden koon välillä, ennenkö päätyi isompaan purkkiin. He voisivat syödä siitä Amandan kanssa yhdessä. "Täällä myydään jäätelöäkin? Englantilaiset ovat outoja", hän nauroi huomatessaan laarin erimakuisia irtojäätelöitä, joista tehtiin palloja muovipurkkeihin.
"En olekaan vielä käynyt englantilaisessa elokuvateatterissa", hän virnisti maksaessaan popcornit ja juoman, joka yhdistelmän mukana tuli.

"Maksat herkut ja olemme tasoissa."
Amanda lupasi hymyillen.
"Minäkin olen käynyt harvemmin. Mmmmmm..."
Hän jäi katselemaan jäätelöitä. Olikohan siinä hyvää makua?
"Oi, jogurttijäätelöä ja pistaasijäätelöä! Odotan, otan tästä.."
Hän otti itselleen yhden pallon kumpaakin kuppiin, näyttäen hyvin onnelliselta maksettuaan.
"Kupillinen onnea."

Larissa nyökkäsi. Se kelpaisi kyllä hänelle, joskin sai hänet heittämään karkkipussin ja pari suklaapatukkaa vielä tiskille. Jos hän kerran kuittasi tällä lippunsa, paras ostaa vähän enemmänkin herkkuja.
"Pistaasijäätelöä? Kuulostaa villiltä", hän nauroi odottaessaan, että ystävä saisi omituisen jäätelötilauksensa. Vai oli siinä kupillinen onnea. Hänen kupillinen onneaan taisi olla se, että hän oli päässyt livahtamaan tallilta illanviettoon elokuvateatteriin Amandan kanssa.
"Luulen, että luotan siinä sinun sanaasi", Larissa virnisti. Ehkä hän seuraavalla kerralla kokeilisi jotakin hullua jäätelöyhdistelmää elokuvan piristeeksi. Nyt näissä herkuissa luulisi olevan riittämiin. Kurvikas tyttö suunnisti pirteästi kohti salia tasapainotellen kaikkea tottuneesti sylissään. Sen siitä sai, kun kantoi päivittäin neljän orin varusteita edestakaisin.
"Toivottavasti tämä leffa on yhtä hilpeän pimeä kuin ensimmäinen osakin", Larissa virnisti.

"Mitä? Et halua maistaa?"
Amanda seurasi Larissaa saliin, istuen siellä omalle paikalleen tuon viereen. Tuon saatua kaiken käsistään ja takin pois päältä, hän ojensi jäätelökuppia toiselle.
"Pidätkö sitä? otan takin pois."
Amanda veti takin yltään ja pörrötti hieman hiuksiaan, hakien hyvän asennon.
"Voin ottaa sen takaisin."

"En tällä kertaa", Larissa virnisti. Hän istahti alas punaiselle penkille vilkaisten valkokankaalla pyörivää mainosta vailla pienintäkään mielenkiintoa. Hän kuoriutui takistaan ketterästi aseteltuaan ensin juoman pidikkeeseensä ja popcornkulhon jalkojensa väliin, ja hymyili Amandalle nyökkäyksen kera, kun otti jäätelökulhon vastaan. Hän vilkuili epäluuloisena kahta jäätelöpalloa, joista Amanda oli niin innostunut, eikä voinut olla virnistämättä vinosti Amandalle, kun tyttö pyysi jäätelöään takaisin.
"Entä jos en anna?" Hän kiusasi, siirsi jäätelökulhon kauimmaiseen käteensä ja kurkotti poispäin Amandasta velmu virne huulillaan.

Amanda vilkaisi ystäväänsä, mutristaen kevyesti huultaan.
"Mikset antaisi? Et sinäkään sitä syö."
Olisi julmaa olla antamatta sitä kuppia takaisin.
"Ei lähimmäisen jäätelöä saa varastaa. Lue raamattusi."

"Hyvä pointti", Larissa virnisti ja ojensi jäätelön takaisin Amandalle. "En tosin muista raamatun maininneen mitään jäätelöstä. Täytyypä selkeästi perehtyä siihen enemmän." Tai sitten ei. Hänelle riitti kotona raamattua siteeraava isä. Ei enempää raamattua hänelle, kiitosta vain.
"Mutta eikö raamattu myös sano, että mikä on minun, on sinun, joten senkus otat mitä mielesi tekee", tyttö virnisti viittoen herkkuihin, joita oli kahminut mukaansa. Hän päätyi avaamaan karkkipussin jo valmiiksi, niin se ei rapisi elokuvan aikana, ja heitti kourallisen popcorneja suuhunsa.
"Oi vitsit, leffapopparit maistuvat kyllä aina niin paljon paremmilta kuin mitkään muut popcornit", Larissa totesi syötyään suunsa tyhjäksi.

Amanda otti kupin, valuen penkkiin hyvin huonoon ryhtiin. Hän aikoi istua mukavasti, kun vietti satulassa hyvässä ryhdissä suurimman osan päivästään.
"Jotain sellaista. En ole sen enempää perehtynyt, kunhan käytin omaan tarkoitukseeni. Kiitos."
Hän otti popcorneja, ripottaen ne jäätelönsä päälle.
"Nyt tämä on täydellinen."