The pain is for pleasure

"Eipä", Larissa tyrskähti. Amandan mieli oli mitä viattomin. Hän oli ajatellut seikkailua kenties melkein kielletylle alueelle, eikä edes kuvitellut mitään suutelutalkoita, joita siellä harrastettaisiin. Amanda siihen johtopäätökseen oli hypännyt, vaikkakin vitsillä.
"Vaikka mitä", tyttö virnisti, "eihän juorulehdissä kukaan viitsi varmistaa tarinoiden paikkansapitävyyttä. Siinähän menisi koko lehden tuotto sivu suun." Hän ei voinut kuin toivoa, ettei kukaan koskaan kirjoittaisi moisia minnekään julkiseen mediaan. Hän ei tahtonut edes kuvitella, miten hänenkin työtään saatettaisiin parjata joissakin piireissä entisten työkavereiden toimesta. Parempi pysytellä kaukana moisista sivustoista, jotka keräsivät joukkoonsa ihmiskunnan pohjasakkaa.

"Oi. Pitääkin joskus kokeilla mitä kaikkea voisin saada menemään läpi."
Amanda vastasi hymyillen. Ehkä hän jättäisi sen kuitennkin välistä. Tällä kertaa.
"Mutta mennään vain."

"Niin sitä pitää", Larissa kannusti naurua äänessään. Hän epäili, ettei Amanda oikeasti niin tekisi, vaikka Rowe osasikin olla harvinaisen ärsyttävä sille päälle sattuessaan. Hän ei aivan ymmärtänyt, mistä moinen vihanpito oli saanut alkunsa, mutta lyöttäydyttyään ensin Amandan seuraan, oli tyttö valinnut puolensa eikä edes haikaillut Roween tutustumisen perään. Silläkään riskillä, että Rowen seurassa voisi päästä joskus kerran sinisen kuun aikaan estekisoihin hoitajaksi.
"Seikkailu odottaa", hän virnisti. Tämähän oli kerrassaan loistavaa. Hän söi hetken lasagneaan hiljaisuudessa, ennenkö kohotti katseensa takaisin Amandaan pilkettä silmäkulmassa.
"Ehkä me löydetään jotain vielä parempaa heinäladosta kuin toisiinsa kietoutuneita kilparatsastajia. Mieti, jos sinne on vaikka hukkunut raippoja tai muuta vastaavaa moisten kohtaamisten tähden", hän virnisti vinosti. "Eikö olisi hienoa omistaa raippa, jonka kädensijaan on kaiverrettu olympiavoittajan nimi?"

Andrea oli vain käyttäytynyt erittäin huonosti kun Amanda oli saanut tarjouksen ratsastaa tuon sijasta Foxya ja Mentosta. Hän kohotti katseensa Larissaan, katsoen tuota hyvin kuolleella katseella silmiin.
"... Haluatko tosiaan löytää sieltä Cactuksen raipan ja ajatella noin?"

"En", tyttö myönsi nauraen. "Cactuksen raippaa en tahtoisi. Vaikka hyvä kai hänelle, jos niin onni on käynyt, että raippa on hukkunut heinien sekaan." Yäk. Hän ei tahtonut edes ajatella moista. Ei kai näin hienolla kilpatallilla vastaavaa harrastettaisi. Hän ei voinut kuin toivoa. Ehkä joku muu paikka olisi ollut parempi tutkimusretken kohde kuin heinälato, mutta se oli tuntunut sopivan kielletyltä alueelta herättääkseen uteliaisuuden ja saadakseen sykkeen kohoamaan, mutta riittävän sallitulta, etteivät he lentäisi kokonaan pihalle tallialueelta.
"Mitä aiot tehdä, kun valmennus Huzzlen kanssa on ohitse?" Tyttö kysäisi. Kai tässä voisi käydä päivän suunnitelmia läpi samalla kun söi, jos ei mitään muuta. Ainakin se kääntäisi ajatukset pois kaikesta, mitä ainakin elokuvissa heinäladoissa tuppasi tapahtumaan.

"... Yäk! Larissa! Sinun syytäsi kaikki."
Ystävää oli aina hyvä syyttää kaikesta. Aina. Amanda jäi miettimään hetkeksi.
"Voisin ostaa kahvia ja käydä hevosten varusteita läpi ja katsoa mitä pitää hankkia. Tai niin Cox käski tehdä."
Sponsorinainen oli hassu hövelillä tuulella sovittuaan luurankomaisen miesystävänsä kanssa.

"Älä yritä, sinä aloitit tämän", tyttö puolustautui nauraen. Viereisessä pöydässä ilmeisesti aamukahvilla oleva vanhempi pariskunta soi varsin tumman mulkaisun tummahipiäiselle tytölle, joka vain hymyili leveästi takaisin. Siinähän ilmeilivät. Häntä ei kiinnostanut.
"Oh, se kuulostaa mielenkiintoiselta", Larissa vastasi. "Minun pitäisi pestä ainakin Florencion ja Zeferinon varusteet, joten voin hyvin liittyä siinä kohtaa taas seuraasi varustehuoneen puolella." Kouluratsujen varusteet olivat puhtaat ja öljytyt, joten hän ei ymmärtänyt lainkaan, miksi Caetano tahtoi ne taas pestäväksi. Hän oli oppinut jo tekemään ilman että kyseenalaisti järkevyyttä tekojen takana. Caetanon kanssa sitä ei tuntunut olevan.

"Ihanaa saada seuraa siihen projektiin."
Amanda ei malttanut odottaa. Olisi mukava juoruilla tekemisen lomassa. Syötyään hän vilkaisi Larissaa, virne huulillaan.
"Oletko valmis löytämään Rosingsin pimeimmät salaisuudet?"

"Kuin myös", Larissa virnisti. Ei varusteiden pesemisessä mitään vikaa ollut, paitsi kun pestävät varusteet olivat jo puhtaat. Silloin tuntui turhalta purkaa suitset osiin ja käydä ne läpi märällä pyyhkeellä ihan vain näön vuoksi, mutta Amandan kanssa juorutessa aika ja työt hoituisivat kuin siivillä. Täydellistä. Nyt ei auttanut kuin toivoa, ettei Caetano saapuisi pilaamaan hänen suunnitelmiaan. Hän ei tosin uskonut siihen, kun ratsastajasta ei ollut vielä kuulunut mitään.
"Aina valmiina!" Tyttö julisti kulauttaen vesilasinsa tyhjäksi, ennenkö ponkaisi jaloilleen. Ajatus melkein-sallitusta, melkein-kielletystä aktiviteetista sai huumaavan tunteen leviämään päästä varpaisiin. Oliko tämä se tunne, jonka ihmiset saivat kilpaillessaan? Ihastuessaan? Hän ei osannut sanoa, mutta hän tiesi nauttivansa siitä täysin rinnoin. Hän lähti palauttamaan astiansa, ja heti kun Amandankin kädet olivat vapaana, kaappasi Larissa ystävän jälleen käsikynkkään. Ei Amanda ollut tähänkään asti vastustellut, joten miksi muuttaa hyväksi todettua tapaa. Kenties se juonsi juurensa myös hänen brasilialaisuuteensa, sillä kotimaassa fyysinen läheisyys oli paljon tavallisempaa ja välittömämpää kuin Englannissa tai edes Euroopassa.
"Toivotaan, ettei siellä ole mitään pelottavaa", tyttö virnisti. Ehkä heinäladossa ei kummittelisi keskellä lounasaikaa, mutta mistäpä sitä ikinä tiesi. Hän kipitti portaat alas yllättävän reippaasti ottaen huomioon, ettei hän laskenut irti Amandan kädestä, mitä nyt hieman hölläsi otettaan, joka tosin kiristyi jälleen, kun molemmat olivat tasamaalla.

Amanda sai tehdä töitä pysyäkseen reippaan brasilialaisen perässä. Tuon hyväntuulisuus tosin oli mitä tarttuvinta laatua, eikä Amanda voinut olla miettimättä, milloin hänellä olisi ollut näin mukavaa. 
"Toivotaan." 
Hän astui sisälle latoon. Heinää. Helvetisti heinää. 
"Tämän tutkimisessa tuskin menee kauan."

"Älä nyt", Larissa virnisti irrottaen otteensa Amandasta, jotta saattoi lähteä paremmin tutkimaan heinäladon sisältöä. "Täällähän pyörii tallijuorujen mukaan tappelurinkikin Pauluksen ja Sawyerin toimesta." Se oli yksi kestävimmistä juoruista, joita hän oli kuullut tänä vajaana kahtena kuukautena, kun oli Rosingsissa työskennellyt. Milloin kukakin viittasi tallin omaan Fight Clubiin sivulauseessa, jos muut puheenaiheet olivat vähissä.
"Täällä ihan oikeasti on karsinoita", tyttö ihasteli jatkaessaan peremmälle. Kuten kaikki muukin tallilla, myös heinälato tuntui noudattavan orjallista järjestystä, joskin nyt, kun karsinat olivat tyhjinä, oli irtoheinääkin päässyt leviämään karsinoiden rinnalla kulkevalle kapealle käytävälle.
"Asuukohan täällä kisahevosia silloin, kun Rosingsissa on isoja kisoja?" Larissa pohti. Vai olivatko karsinat sairastumisia varten, vai kenties vain osa tallin historiaa, eikä niitä hyödynnetty enää oikeastaan mihinkään. Oliko talli saanut alkunsa tästä rakennuksesta, joka nyt oli heinälatona? Vaikea kuvitella.
"Ja melkoinen kasa heinää", hän virnisti katsellessaan paaleittain kohoavaa vuorta heinää. Ei ihme, että sitä säilytettiin täällä. 120 hevosta taisivat syödä melkoisen paljon heinää päivittäin, puhumattakaan sitten viikosta tai parista.

"Eikai kukaan kisahevosia tänne tuuppaisi? Mieti mikä haloo siitä nousisi." 
Amanda pohti kulkiessaan Larissan perässä. Hän hyppäsi karsinan oven päälle istumaan, hymyillen pehmeästi. 
"Valmentajat tänne voisi sulkea, kun ärsyttää."

"Enpä tiedä", Larissa pohti. Hän muisteli jos jonkunlaisia virityksiä, joita oli nähnyt kisakarsinoina kiertäessään pienempiä esteluokkia Euroopassa, ja moniin verrattuna näin tukeva katto pään päällä ja seinät ympärillä olisivat luksusta.
"Ainakaan täällä ei olisi hevosia, jotka yrittäisivät potkia tiensä vapauteen ohuiden karsinaelementtien läpi", hän virnisti. Tyttö nauroi karsinan oven päällä keikkuvalle ystävälle.
"Pian tallilla ei olisi yhtäkään valmentajaa, kun kaikki olisivat täällä kahvittelemassa", hän nauroi ja jatkoi heinäladossa ympärilleen kurkkimista. Ulkona oli lantala, mutta sisällä ei tuoksunut kuin heinä. Tallin paras tuoksu siis.
"Täällä on oikeastaan aika kivan rauhallista, kun vertaa siihen häslinkiin, mitä tallissa on jatkuvasti", Larissa pohti istahtaen alas lähimmän heinäpaalin päälle. Mitä sitten, jos hän saisi heinää vaatteisiinsa? Caetano ei olisi paikalla huutamassa hänelle siitä. Hän saisi tänään näyttää oikealta hevosenhoitajalta, eikä hevoskuvaston mallilta.

Amanda virnisti hieman ilkikurisesti. 
"Niin on. Ihanan rauhallista."
Oli ainakin siihen asti kun hän kauhaisi irtoheinää käteensä ja heitti kohti Larissaa. 
"Nyt tiedät mihin paeta pomoasi."

"Hei!" Larissa älähti saatuaan heinää päälleen. Hän nauroi kumartuessaan sieppaamaan maasta kourallisen heinää ja viskasi sen puolestaan Amandan suuntaan.
"Todellakin tiedän. Jos minua ei näy hetkeen tallilla, löydät minut täältä", Larissa virnisti, "tai haudattuna kartanon kukkapenkkeihin, jos Caetano saa selville, että lusmuilen heinäladossa." Ihan kuin hän tosiasiassa koskaan lusmuilisi töissä. Hyvä kun hän sai pidettyä sen verran taukoa, että ehti ahmia ruokaa ja käydä vessassa päivän mittaan. Hän hoiti kaikki työtehtävänsä ennenkö kutsui päivää päättyneeksi, ja yleensä vielä kasan kaikkea ylimääräistäkin portugalilaisen oikkujen tähden.
"Olet ihan kamala", tyttö nauroi siepaten uudestaan heinää maasta, jolla heittää Amandaa. "En saa ikinä näitä korsia pois hiuksistani." Se olisi tosin huomisen murhe se, sillä nyt oli paljon hilpeämpää aloittaa kunnon heinäsota irtoheinällä, jota paaleista oli pudonnut.

"No moi!"
Amanda älähti takaisin. Hän suojautui vastahyökkäykseltä käsillään, turhaan. Heinää oli hiuksissa, eikä siitä päässyt mihinkään.
"Ei puutarhuri halua sinua ruusujen sekaan."
Se oli totta, mies tuskin haluaisi ruumista kauniiden istutusten sekaan.
"Tiedän."

"En minäkään erityisemmin sinne hinkuisi", Larissa nauroi. Hän liikkui mielellään tallilla sen sijaan että muuttaisi pysyvästi ruusupuskien alle. Hän nauroi kumartuessaan kaappaamaan kaksin käsin irtoheinää, kantoi sen lähemmäs Amandaa ja heitti tytön päälle. He olisivat molemmat toivottoman täynnä korsia tämän jälkeen, mutta elämä oli. He voisivat aina istahtaa alas heinäpaalien päälle ja koettaa siistiä niin itsensä kuin toisensa siihen kuntoon, ettei kukaan tallissa katsoisi heitä kieroon.
"Mutta sinä aloitit tämän", tyttö lisäsi leveästi hymyillen. Amandalla ei ollut oikeutta valittaa. Tyttö oli heittänyt ensimmäisen kourallisen heinää, ja jos hän oli tarttunut moiseen yllykkeeseen hetkeäkään epäröimättä, noh, se nyt oli aivan toinen tarina.
"Aselepo?" Hän ehdotti nauraen niin, että onnistui vetämään heinäpölyä keuhkojen täydeltä. Hetken vedet silmissä köhittyään tyttö virnisti Amandalle hengästyneenä. "Pakko myöntää, etten ole hetkeen joutunut sotimaan heinillä." Kummasti kilpahevosten hoitajat eivät tuntuneet innostuvan moisesta talleilla, joilla hän oli viimeisen puolentoista vuoden aikana työskennellyt.

"Hei! Nyt, olet jo epäreilu!"
Amanda sai sylkeä heinää suustaankin, kiitos Larissan äskeisen hyökkäyksen. Hän kyökkäsi hiljaa, nyökäten sitten tuon tarjoukselle aselevosta.
"Söin juuri heinää. Kiitti vaan."

"Ole hyvä, nyt voit tuntea olevasi entistä enemmän yhtä ratsastettaviesi kanssa", Larissa virnisti. Hän pudisteli heinänkorsia vaatteistaan kiittäen onneaan siitä, miten kerrankin materiaali ei tuntunut imevän heinää itseensä. Hiukset sen sijaan olivat toinen tarina. Huokaisten tyttö aukaisi solmimansa silkkihuivin, jota käytti peittämään muovisen pannan. Saatuaan silkkihuivin taskuunsa, vapautti hän hiuksensa pannankin otteesta, ja kumartui, kunnes saattoi ravistella kiharapehkoaan voimakkaasti. Hän juoksutti sormiaan korkkiruuvikiharoiden seassa koettaen poimia edes suurimmat heinänkorret pois, mutta niitä tuntui olevan loputtomiin. Hän löytäisi heinää hiuksistaan vielä huomennakin. Tai viikon päästä. Täytyisi vain toivoa, ettei Caetanokin löytäisi, sillä siitä tulisi huutoa.
"Tällaisina hetkinä suorat hiukset olisivat niin mukavat", Larissa huokaisi suoristautuessaan. Kiharat tunkivat kasvoillekin, ja hän sai jatkuvasti työntää hiuksiaan taaksepäin. Hän nyppi vielä muutaman heinänkorren hiuksistaan, mutta paljoa parempaan hän ei pystynyt, kun ei ollut peiliä käytössä. Mikä harmi. Tyttö sujautti pannan takaisin päähänsä ja kietoi kuviollisen silkkihuivin jälleen ohueksi nauhaksi, jonka kietoi päänsä ympärille, sitoi tottuneesti ja veti sitten peittämään pantaan. Noin. Hän näytti niin asialliselta kuin vain mahdollista.

Amandan hiukset olivat suorat, mutta pörröistä ja paksua laatua. Joten, heitä oli kaksi joiden hiukset imivät kaiken heinän. Amanda nyppi korsia paksun letin seasta, pyöritellen silmiään.
"Ehkäpä minä karkaan nyt valmennukseen. Ennen kuin keksit heittää minut lantalaan."

"Se paikka on varattu Rowelle", Larissa virnisti leveästi. Ei hän ketään heittäisi lantalaan, vaikka tallin toimintatavat tuntien hän ei olisi lainkaan ihmeissään, vaikka lantalassa olisi enemmän puhdasta kuiviketta kuin pelkkää sotkua. Mistä sitä ikinä tiesi, vaikka asiakkaissa olisi väkeä, jotka vaatisivat karsinankuivikkeiden perusteellista vaihtoa joka toinen päivä.
"Huzzlellako pääset hyppäämään?" Tyttö varmisti suunnatessaan heinäladon ovelle. Hän kurkisti ensin, ennenkö astui ulos, ihan vain siltä varalta että joku tallin työntekijöistä olisi ollut lähettyvillä. Hän ei tahtonut koetella onneaan sen suhteen, kuinka kielletty heinälato oli, jos sinne ei ollut mitään varsinaista asiaa. Tyttö kaappasi reippaasti Amandan kädestä kiinni lähtiessään tallia kohden.
"Joten valmennuksesi jälkeen nähdään varustehuoneessa?" Hän virnisti. Voisipa hän jokaikinen työpäivä lyöttäytyä Amandan - tai oikeastaan kenen tahansa - seuraan, eikä vain juosta kuin päätön kana ympäri tallialuetta Caetanon järjettömien vaatimusten aiheuttaman kiireen tähden.

"Huzzlella. Se on hypännyt upeasti, en malta odottaa seuraavia kisoja sen kanssa. Se on... Loistava. Voitamme kaikki." Ja kaikki epäilijät saisivat pitkän nenän, amerikkalaisruunan näytettyä kyntensä. 
"Nähdään vain." 
Sen jälkeen hän katosi punarautiaan pikkuhirviönsä karsinalle.

"Ihan varmasti voitatte", Larissa kannusti hymyillen, "nauti valmennuksesta!" Hän palasi omiin töihinsä päättäen hakea sisään ensin Zeferinon, jotta voisi juoksuttaa ruunikon lusitanon. Hevosista vanhin jäisi viimeiseksi siltä varalta, että Caetano päättäisi kuitenkin ilmestyä. Venturoso tuntui olevan naisen suosikkeja nuorimman orin ohella, joten nainen ei olisi tyytyväinen, jos hänellä olisi kimo liinassa juuri kun portugalilainen tahtoisi itse sen selkään. Piirtopäinen ruunikko lusitano kulki siivosti liinassa eikä aiheuttanut suurta kaaosta juoksutusta seuraavalla hoitohetkelläkään. Tyttö vilkaisi kelloaan päättäen, että Zeferino ehtisi vielä ulkoilla riittämiin ennen päivätallia, jotta se kannatti viedä ulos. Hän poimi samalla mukaansa Venturoson, joka näytti enemmän ruskealta kuin valkealta. Larissa tukahdutti parahduksen ja suunnisti suosiolla pesemään hevosen, joka oli mitä ilmeisimmin nauttinut niin tarhan kosteassa hiekassa kuin lantakasoissakin piehtaroimisesta. Jee, ihanaa. Hän päätyi jättämään orin juoksuttamisen myöhemmälle, kun pesemisessä kesti niin pitkään, että päivätalli lähestyi jo uhkaavasti, ja lykkäsi hevosen vain kuivumaan kävelykoneeseen ohuen loimen kanssa. Sen jälkeen hän kävi hakemassa kaikki kolme oria sisään, uhmaten kenties kohtaloaan kun talutti niitä kaikkia yhtä aikaa, ja jakoi ruoat tyytyväisesti tarhanneille ratsuille. Tyytyväisen rouskutuksen jälkeen hän jätti tallityöntekijän hoitamaan omat velvollisuutensa päivätallin osalta loppuun, ja suunnisti varustehuoneeseen. Hän aloitti keräämällä kaikki varusteet, jotka kaipasivat pesua yhteen kasaan, irrotti käytetyt satulahuovat ja sulloi ne kaikki pesukoneeseen. Pyörikööt siellä pikaohjelmalla sillä aikaa, kun hän pesisi suitsia. Tyttö istahti alas jakkaralle vieressään ämpäri vettä satulasaippuan kera, ja kävi purkamaan ensimmäisiä mustia suitsia.
"Miten valmennus meni?" Hän kysyi pirteästi Amandalta sormien työskennellessä solkien kanssa näppärästi.

Amanda hoiti ruunansa itse valmennuksen jälkeen, jääden hetkeksi rapsuttelemaan hevosta. Vasta sitten hän muisti että piti olla varustehuoneessa. 
Sinne hän saapui kaikkien hevosten harjapakkien kanssa, tyhjentäen ensin Huzzlen kaapin sisällön lattialle. 
"... Miksi tätä ei koskaan tule tehtyä kisakaudella? Miksi täällä on kolme katkennutta jalustinhihnaa? Ja hyvin. Huzzle sai paljon kehuja."

"Koska kisakaudella on niin paljon kaikkea muutakin tekemistä, joka on paljon mielenkiintoisempaa", Larissa ehdotti hymyillen. Hän ei ainakaan olisi käynyt hevosten kaappeja läpi, jos olisi sen sijaan voinut keskittyä pakkaamaan kisatavaroita ja purkamaan edellisiä. Mitä siinä jotain kaappeja penkomaan pohjia myöten.
"Hienoa, sehän on mahtavaa", tyttö iloitsi ystävän menestyksestä. Hienoa, että tämän päivän valmennukset olivat sujuneet niin loistavasti. Amandallahan meni hyvin. Todella, todella hyvin. Vielä kun samat suoritukset kantaisivat kisoissakin, ei tytöllä olisi mitään murheita hevostensa kanssa.
"Venturoso oli piehtaroinut itsensä ruskeaksi ulkona. Miksi ne hevoset on aina kimoja, jotka rakastavat itsensä sotkemista?" Larissa valitti huvittuneena. Onneksi hevonen sentään nyt näytti enemmän valkealta saturatsulta kuin ruskealaikkuiselta lehmältä.