The pain is for pleasure

"Se on totta." 
Hän heitti kolmen jalustinhihnan toveriksi viidet katkaistut ohjat. Luoja, mitä tämä kasa kertoi hänen hevosestaan? Puhki potkittuja suojia (maksimissaan viikkoja vanhoja), yksi rikkinäinen martingaali. 
"Ne haluavat sopeutua ruskeiden hevosten joukkoon. Ja mitä tämä kasa kertoo hevosestani? Nämä geelisuojat kestivät kaksi viikkoa ja katso niitä nyt."

Larissa seurasi uteliaisuudella kaikkea rikottua, jota Amanda heitti roskiin menevään kasaan. Kasa tuntui kasvavan kasvamistaan siihen tahtiin, että brasilialaistyttö oli varma Amandan keräävän naapureidenkin rikotut ohjat ja jalustinhihnat mukaansa. Ei kai Huzzle voinut noin paljoa asioita tuhota.
"Voi ei", hän naurahti vilkaisten esiteltyjä suojia. "Huzzle on selkeästi sitä mieltä, että ne ovat aivan turhia. Kuten myös ohjat ja jalustinhihnat ja kaikki muukin, jota olet tuohon kasaan kerännyt", hän nauroi. Miten nuo kaikki tavarat olivat edes mahtuneet käytössäolevien sekaan, ja vielä tärkeämpää, miten Amandalla oli koskaan ehjiä ohjia raisulle ruunalleen?
"Kestääkö mikään Huzzlella viikkoa tai paria kauempaa?" Hän naurahti. Hän ei muistanut joutuneensa heittämään vielä mitään roskiin Caetanon hevosilta, mutta epäilemättä syksyä kohden vanhat sadeloimet saisivat väistyä vain siitä syystä, että Caetano koki niiden näyttävän nuutuneilta.

Ja tässä oli vain kaappiin mahtuvat. Siitä puuttuivat kaikki ne loimet ja riimut, jotka ruuna oli pistänyt palasiin tylsyyksissään vuoden aikana.
"Ja tästä puuttuu esimerkiksi loimet ja riimut."
Amanda huomautti Larissan kommentoitua kasaa.
"Ei oikeastaan. Minulla on aina kotona varaohjia kaapissa, ei kovin kalliita. Kisoissa on matkan pituudesta riippuen mukana myös useammat varahihnat miltein kaikkeen. Kisoissa harvemmin hajoaa mitään, kotona se tuntuu rikkovan kaiken ihan ammatikseen, koska on tylsää. Siksi se ei saa kotiin mitään kallista."

"Apua", Larissa naurahti. Hän tuijotti kasaa epäuskoisena. Amanda antoi ymmärtää, että riimuja ja loimia oli monikossa, eikä vain yksi harmillinen tapaus, jossa jompikumpi oli hajonnut.
"Ei käy kateeksi sponsoriasi", hän nauroi huvittuneena. Voi Huzzle. Ainakin lähiympäristön hevostarvikeliikkeet eivät hetkeen olisi konkurssivaarassa, kun suuri punarautias laittaisi tavaroitaan rikki siihen tahtiin, ettei alenurkassa olisi enää halpaa korviketta rikotulle asialle.
"Onneksi Caetanon pojat eivät ole noin raisuja. Casimiro nyt välillä rikkoo jotakin vahingossa, tai syö nahkahihnoja niin, että niihin jää hampaanjäljet, mutta muutoin", hän hymähti. "Caetano tosin käskee heittämään pois senkin edestä ihan kelvollista tavaraa, jossa ei ole mitään muuta vikaa kuin se, että se näyttää jo siltä, että on ollut hetken käytössä." Hän tosin usein kuskasi moiset tavarat ratsastuskouluille, jotka tuntuivat aina halukkailta ottamaan vastaan ehjiä loimia, joiden suurin vika oli auringon aavistuksen haalistama väri.

"Ei minunkaan. Varoitin häntä kyllä etukäteen tästä. Coxia tuntuu enemmän naurattavan."
Ainakin nainen näytti huvittuneelta kun ratsastaja häpeillen kertoi jotakin hajonneen. Hän vilkaisi Larissaa, naurahtaen tyhjästi.
"... Huzzlehan on rauhoittunut siitä mitä se oli."

"No hyvä kai niin", Larissa naurahti. "Ainakin se on parempi kuin että hän valittaisi asiasta." Hän ei tuntenut sponsorinaista muuta kuin ne muutamat kerrat, kun oli ohjannut englantilaisnaisen oikeaan suuntaan tuon kysellessä jonkun ratsukkonsa olinpaikasta. Siinä se. Vaikea muodostaa käsitystä ihmisestä sen perusteella, mutta Amandan kertomuksista päätellen Cox oli ihan kelpo tyyppi. Tosin kun työskenteli Caetanon kanssa, kaikki vaikuttivat oikein mukavilta vertailussa. Paitsi kenties Cavanaugh tai Amandan setä.
"En halua edes kuvitella, mitä kaikkea se on saanut rikottua nuorempana, jos tämä on rauhallista", hän naurahti vilkaisten merkitsevästi hajonneiden varusteiden kasaa. "Hyvä, jos se on kuitenkin rauhoittunut, niin saatte parempia tuloksiakin kasaan." Eihän häslän kanssa voinut menestyä, eihän? Vai oliko häslyydestä iloa esteradoilla? Kouluratsuilla rauhallisuus oli etu, jota mikään ei voinut voittaa. Ei ihme, että portugalilainen kouluratsastaja ei pitänyt Casimirosta.

Amanda nyökkäsi tomerasti. Hänellä oli käynyt tuuri sponsorin suhteen, eikä hän haluaisi joutua luopumaan sponsoristaan.
"Muunmuassa entisen ratsastajansa. Oletko törmännyt siihen amerikkalais-japanilaiseen valmentajaan? Caloun?"

"Ei, en voi sanoa törmänneeni", Larissa vastasi. "Ei kun hetkinen", hän jatkoi nopeasti. Olihan hän nähnyt aasialaistaustaiselta vaikuttavan miehen useampaan kertaan tallikäytävällä.
"Onko hän se, joka kulkee usein Morlandin seurassa?" Kyllähän hän sitten tiesi, kenestä tässä puhuttiin! Olkoonkin, ettei hän ollut koskaan vaihtanut sanaakaan valmentajan kanssa, sillä yllättäen Caetanolla ei ollut käyttöä junioreiden kenttävalmentajalle. Caetano oli täällä kouluvalmentajia varten, sen portugalilainen oli tehnyt alusta asti selväksi.
"Mitä hänestä? Onko hän Huzzlen aiempi ratsastaja?" Hän kysyi uteliaana alkaessaan puhdistaa suitsia, jotka olivat jo valmiiksi puhtaat toissapäiväisen pesun jäljiltä.

Amanda nyökkäsi. Kulki Morlandin kanssa, paljon.
"Kyllä ja entinen omistaja. Hän kilpaili kansainvälisesti kenttää, menestyksekkäästi. Ei kilpaile enää."
Kiitos Amandan ruunan, joka oli silloin heittäytynyt mahdottomaksi. Hän oli tyytyväinen hevoseensa ja siihen että oli saanut sen, mutta tavallaan toivoi että Miyatokin olisi saanut mahdollisuuden menestyä sen kanssa.

"Ai", Larissa vastasi yllättyneenä. Hän oli olettanut, että nuori mies kilpailisi edelleen. Miksi ei? Eihän ikä voinut tulla vielä vastaan. Miyato vaikutti nuorelta ja pätevältä, joten miksei kilpailla edelleen?
"Mitä oikein tapahtui?" Kai tämä liittyi jotenkin Huzzleen, kun siitä koko keskustelu oli lähtenyt liikkeelle. Oli vaikea kuvitella, että kukaan luopuisi Huzzlen kaltaisesta hevosesta pelkästään koska tuntui siltä, olihan Huzzle taitava ja lahjakas ratsu, jos Amandan tuloksia raudikon kanssa katsoi.

"Huzzle jyräsi estekisoissa esteen ja hän jäi alle. En ole varma, mutta olen ymmärtänyt että hänellä on nykyään jalkaproteesi."
Sellaisella hevosella hän kilpaili.
"Se oli silloin vielä ori, ruunattiin ennen kuin se myytiin vanhemmilleni."
Tyttö irvisti. Niin, vanhemmmat. Isä oli edelleen raivoissaan sukunimen vaihtamisesta äidin tyttönimeen. Estepiirit kohisivat siitä, ilmeisesti Aycockina uransa aloittaneen tytön kytkös van der Veenien sukuun oli ollut ainakin joillekin yllätys.

"Ai kamala", Larissa henkäisi irvistäen. Se ei kuulostanut hyvältä eikä lainkaan mukavalta. Miyatoparka. Ja Huzzleparkakin. Ei voinut olla mukavaa hevosellekaan, että tuli poljettua ratsastajan päältä.
"En olisi uskonut sen perusteella, mitä olen hänestä nähnyt", tyttö pohti. Euroopassa kaikki oli kehittyneempää kuin kotona Brasiliassa, joten ei kai se yllättänyt, jos Miyatolla oli proteesi, jolla mies saattoi liikkua vaivattomasti.
"Huzzle on siis kehittynyt ja kasvanut paljon siitä", tyttö pohti ääneen. Hän ei ollut varma, olisiko uskaltanut ratsastaa hevosella, jolla oli moinen historia, mutta ehkä Huzzle ansaitsi toisen mahdollisuuden. Nykyäänhän ruuna oli oikein hyvätapainen ja mukava ratsu, tai ainakin sellaiselta Amanda sai hevosen näyttämään. Hän tosin uskoi, että Amanda pystyisi mihin tahansa, jos vain oikein yrittäisi.
"Tosin varusteet saavat edelleen kyytiä", hän kevensi tunnelmaa tönäisten kengän kärjellään katkaistujen nahkaremmien kasaa.

Varusteet saivat kyytiä aina erinäisissä sattumissa, kuten sillon kun Huzzle keksi tehdä mitä hauskimpia loikkia tai yritti huvikseen kiivetä estetolppaan. 
"Siitä on... Pari vuotta ainakin. Hänhän pystyy ratsastamaankin, ainakin koulua."
Esteillä amerikkalaista ei ollut koskaan näkynyt. 
"Niin saavat. Saakelin tampio hevonen." 
Amanda kirjoitti lattialla istuessaan ylös mitä Huzzle akuutisti kaipaisi.

"Sehän on hienoa", Larissa nyökkäsi. Hän alkoi kiinnittää kiillotettuja solkia ja puhdistettuja nahkaremmejä jälleen kerran. Ja ei kun seuraavien suitsien kimppuun nyt, kun tavalliset nivelsuitset olivat puhtaat. Miten kouluratsuilla saattoikin olla niin monet suitset?
"Mutta se on sinun tampiosi, joten kaikki on anteeksiannettua?" Tyttö virnisti tietävästi. Hän oli kiintynyt Caetanon kaikkiin oreihin, mutta Casimiro oli erityisesti hiipinyt lähelle hänen sydäntään, joten ruunivoikko lusitano sai enemmän asioita anteeksi kuin monet, monet muut. Ehdottomasti enemmän, kuin mitä tuntematon hevonen, joka hänen käsiinsä lykättäisiin, voisi koskaan saada.

"No... No pakko sille on antaa anteeksi. Teen töitä sen pällin kanssa." 
Amanda naurahti. Kun kaikki kaapista oli listattu, hän kävi harjapakit läpi (tallilla olevan ja kisoissa kulkevan), työntäen sitten varusteet kaappiin. Sitten Foxyn varusteiden kimppuun. 
"Tässä on verrokiksi Foxyn varusteet. Pinteleihin tullut pieniä reikiä ja putsit ovat haljenneet vähän. Tämä on normaali hevonen."

"Niin sitä pitää", Larissa virnisti. Tietenkin Huzzlelle täytyi antaa anteeksi. Antoihan hänkin Casimirolle anteeksi, vaikka ori kasteli hänet jatkuvasti pesupaikalla tai järsi reiän hänen paitaansa. Viimeksi ori oli repäissyt hupun puoliksi irti hänen hupparistaan. Sen jälkeen Larissa ei ollut pitänyt huppareita orin lähellä.
"Siltä näyttää", hän naurahti vilkuillen Amandaa, joka kävi varusteita läpi. Olipa hän onnekas, kun sai viettää aikaa Amandan kanssa. "Foxy ei suotta tuhoa mitään turhaa. Täytyyhän jonkun hevosistasi tasapainottaa Huzzlen tuhoamisintoa." Eihän siitä tulisi yhtään mitään, jos kaikki hevoset laittaisivat varusteita palasiksi.

"Mentoksella kaikki vain.. Kuluu ja ne vaihdetaan ennen hajoamista." 
Joten vanhimman hevosen varusteet olisi helppo köydä läpi. Onneksi. 
"Niin täytyy. Onko sinulla paljon pestävää?"

"Mentos onkin hieno hevonen", tyttö vastasi pirteästi. Mentos oli kaikin tavoin hieno hevonen. Hieno, hieno Mentos. Ei yllättänyt, että vanhin ja kokenein hevosista osasi myös olla rikkomatta varusteitaan turhaan.
"Parit suitset ihan välttämättä, mutta jos aikaa jää, saatan pestä loputkin helpottaakseni huomista", Larissa pohti purkaessaan Zeferinon kankisuitsia. Niissä oli niin paljon solkia, ettei ollut tosikaan. "Caetano tahtoo varusteensa kiiltävän puhtaina." Yllättikö se nyt muka ketään. Se tosin tarkoitti, että hän pesi varusteita päivittäin vuorotellen hevosten välillä, ja pesi kaikki suitset ainakin kahdesti viikossa. Se jos mikä kulutti nahkaa, jos häneltä kysyttiin.
"Mitä aiot tehdä vapaalla illallasi? Vai onko tallilla vielä paljon tehtävää?" Mistäpä hän tiesi, oliko Amandalla vielä muutakin tehtävää kuin hevosten ratsastaminen valmennuksissa.

"Ihan hullua. Noinhan varusteet kuluvat puhki ilman käyttöä." 
Eikai pesu oikeasti kuluttanut niitä niin paljon, mutta hullua se silti oli. 
"Ajattelin vain hakea ruokaa ja mennä kotiin, ei mitään ihmeellistä. Otan rennosti ennen kisoja."

"Sitä minäkin", Larissa virnisti. "Ei varmasti tee hyvää nahalle, jonka kastelua kehotetaan aina välttämään, että joudun pyyhkimään niitä jatkuvasti kostealla liinalla." Hän ei voinut ymmärtää Caetanon pakkomiellettä puhtaisiin suitsiin. Ei ne nyt parilla kerralla sotkuneet yhtään mihinkään päässä, ellei hevonen touhottanut jonkun mutalammikon läpi turpa maassa kuraa päähänsä potkien.
"Kuulostaa ihanalta illalta, voisinpa minäkin", tyttö unelmoi. Mitä hän olisikaan voinut tehdä illoilla, kun en joutuisi olemaan tallilla. Ajatus kohotti päätään. Ehkä hän ei tänään joutuisi olemaan, kun hevoset olisi liikutettu juoksuttamalla eikä olisi ratsastajaa, jota avustaa iltaan saakka. Ehkä hän voisi kerrankin livahtaa vapaalle ennenkö tallin ovet suljettiin yöksi. Mikä hurmaava ajatus!

Amanda ei edes tajunnut että Larissa voisi tehdä niin. Tuo oli aina töissä iltaan asti. 
"Huomenna pitää lähteä Alankomaihin, ylihuomenna on kilpailut Mentoksen ja Foxyn kanssa."
Joten tämä ilta olisi vielä aikaa rauhalle.

"Vau", Larissa huokaisi, "voisinpa tulla mukaan, edes yhden kerran. Olisi mahtavaa nähdä sinut kisoissa muutoinkin kuin yrittämällä etsiä jälkikäteen netin syövereistä videota." Hän olisi antanut niin paljon siitä, että voisi kiertää enemmän kilpailuja hevosten matkassa. Jos ne sattuisivat olemaan estekilpailuja, vielä parempi, ja sitten vasta elämästä hauskaa tulisikin, jos ystävä sattuisi olemaan samoissa kisoissa.
"Alankomaat on ihana paikka", hän hymyili leveästi, "olin ensimmäisellä kisamatkallani ikinä Alankomaissa." Se oli ollut hilpeä retki, vaikka hän olikin stressannut paljon ja pelännyt epäonnistumistaan, kun matka oli heitetty hänelle niin viime hetkillä.
"Jos pääsen livahtamaan töistä ajoissa, haluaisitko käydä vaikka leffassa tai jotain?" Sehän olisi hilpeä retki Hexhamiin tai Newcastleen ainaisen talli-illan sijaan.

"En edes ymmärrä miten löydät netistä videoita meistä." 
Sen piti olla aika omistautunutta kaivamista. Hän ei kuitenkaan ollut vielä kuuluisa. 
"Ajattelin kisojen jälkeen käydä isovanhemmillani." 
Mikä tarkoitti siis Veenien hevostilaa. 
"No... Miksei. Mennään vain. Haluan kyllä vaihtaa vaatteet ennen leffaa."

"Googlaamalla", Larissa virnisti. Kun tiesi luokat, joissa tyttö kilpaili, oli helppo kaivaa oikeista kisoista kisamateriaalia. Siitä ei myöskään ollut harmia, että Caetano maksoi hänelle FEI TV:n tilausta, joten hänellä oli käytössään massiiviset arkistot videoita FEI:n alaisista kisoista.
"Sehän kuulostaa mukavalta", tyttö kannusti, "ota paljon kuvia." Hän virnisti vinosti. Veenien hevostilalla olisi varmasti loputtomiin upeita hevosia, joita ihailla. Amandan täytyisi ottaa niistä kuvia niin, että hän voisi ihailla hevosia edes kuvien kautta.
"Niin minunkin täytyy", hän naurahti. "Kummasti ratsastushousuja katsotaan kieroon kaupungilla. Tai ehkä se on vaan hevosenkarvat, heinät ja tallin haju."

"Kuka hullu ei ottaisi? Kuvaan Blackbirdin päästä varpaisiin." 
Enon maineeseen nostanut hevonen sai Amandan virnistämään. 
"Joskus vielä saan ratsastaa sillä. Joskus." 
Siitä hän oli haaveillut pikkutytöstä. 
"Se on ihmeellistä. Missä teatterissa käydään?"