The pain is for pleasure

"Täydellistä. Odotan kattavaa kuvaraporttia kun palaat", Larissa virnisti. Tai jo sillä aikaa kun Amanda oli siellä, jos tytöllä olisi ylimääräistä aikaa. Mutta viimeistään palatessa hän tahtoisi kuulla kaiken hevosista, joita Amanda oli päässyt näkemään.
"Ihan varmasti saat!" Hän ei nähnyt mitään syytä miksi niin ei tulisi käymään. Ei Julian voisi ikuisuutta pidellä hevostaan poissa Amandan ulottuvilta. Olisihan se nyt ollut törkeää.
"Ihan sama. Newcastlen leffateatterit ovat varmaan helpoimmat sinulle?" Hän kysäisi. Hän keksisi keinon päästä sieltä takaisin Rosingsiin. Olihan hän keksinyt ennenkin, miten selvitä ruokaostoksille Hexhamiin, vaikka hänellä ei autoa ollutkaan. Ehkä Didi antaisi hänen lainata jotakin Rosingsin autoista. Tai omaansa. Jotakin autoa kuitenkin.

Amanda ei ollut käynyt vuosikausiin siellä, joten hän todella odotti vierailuaan innolla.
"En saanut edes suloisena pikkutyttönä, kun minulla oli pieni s- ja r-vika."
Silloin hänen puheensa oli ollut melko suloista, eikä eno ollut heltynyt sillekään. Joten mitkä mahdollisuudet olivat nyt saada eno suostumaan?
"Pääsetkö takaisin tänne? Vai saatko täältä autoa lainaan?"

"No mutta nyt voit vedota hyviin kisatuloksiisi ja siihen, miten taitava ratsastaja sinusta on kasvanut. Pakkohan enosi on lämmetä sille, varsinkin jos perustelet sitä vielä sillä, että opit varmasti lisää moiselta mestarilta ja ehkä innostut enemmän kouluratsastuksestakin, kun saat allesi osaavan hevosen", Larissa virnisti. Se kuulosti selitykseltä, johon aikuiset tarttuisivat hetkessä. Julianista ei tosin koskaan tiennyt, mutta ainakin Amanda voisi koettaa onneaan.
"Pääsen kyllä jotenkin takaisin", Larissa naurahti. "En tiedä vielä miten, mutta jotenkin se aina järjestyy. Yritän pyytää autoa lainaan, mutta jos ei, sitten täytyy vain pummata kyyti joltakulta täältä lähtevältä, ottaa Newcastlesta bussi Hexhamiin ja taksi sieltä takaisin. Kyllä se jotenkin onnistuu", hän heilautti kättään huolettomana alkaen koota kankisuitsia. Hän laittaisi sen onnistumaan, sillä ajatus illasta muualla kuin tallilla ja vielä Amandan kanssa kiehtoi suuresti.

"Olen yrittänyt. Hän on kovin suojelevainen Blackbirdin osalta."
Lienikö se ihmekään? Olisi Amandakin ollut, jo senkin takia, ettei ainakaan kukaan syyttäisi muita siitä että hevoselle oli sattunut jotakin.
"Olet hullu."
Amanda vastasi nauraen, heittäen tummanruskeat letin olkansa yli selän puolelle.
"Mutta sovitaan niin. Mennäänkö katsomaan uusi Kingsman?"

"Voi ei", hän naurahti. Epäreilua tuommoinen. Kai sen ymmärsi, mutta ei se ollut silti reilua. Kuka nyt muka ei tahtoisi sukulaisensa huippuhevosen selkään?
"Ehkä", Larissa virnisti. "Suosin seikkailijaa. Se kuulostaa niin paljon mukavammalta kuin hullu." Hän oli lähtenyt seikkailulle Eurooppaan, päätynyt kiertämään tallilta toiselle ja muutamia hetkiä lukuunottamatta ei kaivannut takaisin Brasiliaan.
"Kuulostaa loistavalta, mennään vaan", hän nyökkäsi iloisesti. Tyttö vilkaisi kelloaan. Moneltakohan hän uskaltaisi väittää olevansa valmis? "Nähdäänkö kuudelta? Seitsemältä? Ostoskeskuksen lähettyvillähän on elokuvateatteri, eikö vain?" Hän pohti, mitä hänen täytyisi vielä tehdä.
"Tahdotko tulla juoksuttamaan Venturosoa? Ei se ole Blackbird, mutta kai sekin on ihan hieno kouluhevonen", hän virnisti.

"Hmm... Seitsemältä? Ja todellakin tulen, nyt kun niitä hevosia päin uskaltaa hengittää joku muu kuin sinä."
Hän vastasi leveästi hymyillen. Kaikki omien hevosten varusteet oli käyty läpi, joten hän oli vapaa kuin taivaan lintu tekemään mitä ikinä haluaisikaan. Ainakin huomiseen asti, kun pitäisi olla iltapäivällä lastaamassa hevosia.

"Totta", Larissa nauroi. Caetanon läsnäollessa kukaan itseään arvostava ihminen ei tahtonut tulla hänen lähellekään, sillä portugalilaisnaisella oli paha tapa kommentoida ja erityisesti kritisoida muita tallilla kävijöitä. Ja valittaa hevostensa kohtelusta, jos yksikin karva oli vinossa. Larissa kokosi kiireesti kankisuitset, hylkäsi ideansa loppujenkin pesemisestä tänään - sen oli tarkoitus joka tapauksessa hoitua huomenna, joten ei hän lusmunnut töistään, ei ihan oikeasti lusmunnut! - ja kävi ripustamassa suitset paikoilleen.
"Siivoan vain nämä niin voidaan mennä", hän virnisti nyökäten kohti ämpäriä, nahkasaippuaa ja rättiä, jolla oli työtään tehnyt. Nopeasti kaikki löysivät oikeat paikkansa ja hän saattoi poimia Venturoson nahkaiset suitset, juoksutusdeltan ja liinan mukaansa. Raippaa hevosen kanssa ei tarvinnut, joten olkoot.
"Viitsitkö ottaa nuo suojat sekä harjapakin? Se on tuo tuossa", hän osoitti jalallaan oikeaa pakkia, ennenkö tarkisti mielessään ottaneensa kaiken mukaan. Ei kun tallin puolelle.
"Toivotaan, ettei se ole piehtaroinut kaikessa sonnassa uudestaan", hän huoahti hylättyään tavarat oikean karsinan eteen. Sitten vain hakemaan kimoa lusitanoa ulkoilemasta, joskin onneksi hevosella olisi yllään ohut loimi. Ei kai Venturoso voisi niin paljon itseään sotkea?
"Kuka on suosikkisi kaikista ratsastamistasi hevosista?" Larissa kysyi kaapattuaan Amandan käsikynkkään ennenkö lähti suunnistamaan kohti tarhoja. Orien ryhmätarha oli niin kaukana tallista, että hän juoksi varmaan kilometritolkulla pelkästään viedessään hevosia sisään ja ulos päivän aikana.

Amanda otti ne pyydetyt tavarat kantoon, nauraen Larissan toteamukselle.
"Ei kai se niin julma olisi?"
Eikai hevonen voisi olla niin ilkeä ratsastajalleen? Eihän? Ei niin voisi käydä. Suosikkia Amanda jäi miettimään pitkäksi toviksi. Kuka oli hänen suosikkinsa?
"En tiedä. Kaikissa on hyvää, mutta kaipaan joka hevosessa jotakin toiselta hevoselta."
Siihen oli hankala vastata.
"Vaikka Huzzle on kyllä kultainen höpsö."

"Ei sitä tiedä. Venturoso rakastaa itsensä sotkemista, tai kenties sitä seuraavaa puunaustuokiota. Niin tai näin, se kimo on aina, ja tarkoitan aina, sottainen", hän naurahti. Hän oli toki käyttänyt pitkän hetken hevosen pesemiseen ennen päivätallia, mutta Venturoson logiikallahan siitä oli jo ikuisuus, joten mikään tuskin estäisi oria piehtaroimasta.
"Hyvä vastaus", tyttö virnisti. "Minä en osaisi vastata yhtä poliittisen korrektisti. Casimiro on ehdottomasti suosikkini näistä neljästä. Eikä se haittaa yhtään, että se on Caetanon mielestä kaikista surkein, koska se vain helpottaa minun työtäni", hän naurahti. Caetano ei ollut lainkaan niin tarkka siitä, oliko Casimiro kiiltäväkarvainen ja viimeisen päälle huoliteltu, kun ei viihtynyt muutoinkaan orin seurassa yhtään enempää kuin oli välttämätöntä.

Amanda hymyili leveästi.
"Sillä on jotain samankaltaisuutta Huzzlen kanssa."
Hänen ruunansa kyllä yritti enemmänkin sotkea loimiaan kuin itseään.
"Kaikki ne ovat hienoja."

"Ehkä", Larissa nauroi, vaikkei nähnytkään suurta samankaltaisuutta raisun, vauhdikkaan esteratsun ja hillityn, arvokkaan kouluratsun välillä. Paitsi kenties juuri sen sotkemisen. Venturoso oli puhtaan valkoiseksi kimoutunut ori, joten valitettavasti sotkuja ei edes ollut peittelemässä papurikkokuviointi tai harmaa tai muutoin tummempi karva siellä täällä. Kuinka surkeaa.
"Kaikki hevoset ovat aina hienoja", tyttö nyökkäsi pirteästi. Jokaisessa hevosessa oli jotakin hyvää, jos ei mitään muuta niin se, että ne olivat hevosia. Se jo pelkästään teki niistä parempia eläimiä kuin muut elävät olennot.
"Oho, täällähän on vauhti päällä", tyttö totesi nähdessään jo muutaman tarhan päästä, miten orinelikko laukkasi hiekkapohjaista tarhaansa edestakaisin. Mitä lähemmäs he kävelivät, sitä selvemmäksi kävi, että hevosista kolme olivat innostuneet leikkimään. Venturoso seisoi tarhan laidassa nyhtäen muutamaa vehreää heinänkortta, jotka ylsivät tarhan puolelle.
"Rauhoittukaas nyt vähän pojat, että sinne keskelle voi tulla", Larissa naurahti koettaen saada hevosten huomiota itseensä. Leikkivistä oreista ainoastaan Casimiro kääntyi hetkessä ja laukkasi tanner tömisten tyttöjen luokse työntäen päänsä uhkarohkeasti tarhan poikkipielojen välistä.
"Voi urpo, kai tajuat että niissä menee sähkö", hän puhahti hevoselle, jota se ei tuntunut huolettavan. Tyttö rapsutti ruunivoikon otsaa seuraten ruunikon Zeferinon ja harmaamman kimon Florencion hurjaa, paikoin vaaralliselta näyttävää painia. Hän oli jo tottunut siihen, miten orit leikkivät rajusti, mutta se ei silti estänyt huolehtimasta ohikiitävän hetken, jos jompikumpi päätyisi sittenkin satuttamaan itsensä tällä kertaa.
"Tämän takia Casimiro on kaikista paras", hän virnisti oikoessaan tummaa harjaa, kun ori kurkotteli hamuamaan niin hänen kuin Amandakin taskuja herkkujen toivossa.

Amanda katseli barokkihevosia, irvistäen niiden painille. Pojilla oli tosiaan meno päällä ja se saikin hänet ysymään hieman kauempana aidasta.
"Alan ymmärtää miksi pidät siitä. Kaikista helpoin js mukavuudenhaluisin?"

"Kaikista ihmisrakkain herttainen pieni kullannuppu", Larissa virnisti. Hän yllättyi, kun Casimiro nykäisi reippaasti päänsä pois aidan poikkipuiden välistä aavistellen hevosen vihdoin saaneen sähköiskun, mutta orin vetäytymiselle löytyi paljon yksinkertaisempikin syy. Venturoso oli vihdoin luopunut vihreiden heinänkorsien tavoittelusta, kohottanut päänsä ja lähtenyt liikkeelle massiivinen kaula kaarella ja lennokas, kouluratsun laukka maata tömistäen.
"Zeferino ja Florencio saavat ihan juuri kurinpalautuksen", Larissa naurahti Amandalle ja yllytti ystävää kädellään astumaan lähemmäs ja katsomaan tarkasti. Valkoinen kimo laukkasi kahden painivan orin vierelle, pysähtyi näyttävästi kuin kouluradan tervehdykseen konsanaan, ja kuopaisi maata niin, että hiekkapohja pöllysi. Ori viskasi päänsä korkealle nostaen etusiaan irti maasta ja hirnahti terävästi. Ruunikko ja nuorempi kimo lusitano reagoivat hetkessä siirtyen kauemmas toisistaan, laskivat päätään ja antoivat korviensa roikkua sivuille. Venturoso pärskähti, kiepahti ympäri ja liihotteli lennokkain raviaskelin kohti porttia, jonka lähettyvillä tytöt roikkuivat.
"Se pitää nuoremmat kurissa ja nuhteessa", hän virnisti aukaisten porttia, jotta saattoi astua nappaamaan kimon kiinni. Casimiro saapui toiveikkaana norkoilemaan portin lähettyville, mutta kuten aina ennenkin, ei ruunivoikko lusitano koettanut tunkea Venturoson kylkeen kiinni ja siitä vapauteen. Muutoin ori oli helposti lähdössä omille teilleen, mutta ehdoton kunnioitus Venturosoa kohtaan piti Casimiron tiukasti niillä sijoillaan.
"Sehän on jopa melkein valkoinen", Larissa juhli saatuaan Venturoson portista.

Amanda katseli kurinpalautusta hymyillen. Voi kun vastaava oli tehnyt hänen riesalle ruunalleenkin hyvää - etenkin kun hevosella oli edelleen orimaisia tapoja, kiitos myöhäisen ruunaamisen.
"Olisipa joka tarhassa yksi tuollainen tiukka pomo."
Sellainen tulisi tarpeeseen, sen hän vannoi.
"Melkein. Olet onnekas tänään."
Amanda vastasi leveästi hymyillen.

"Joo, ei näiden tarhaamisesta tulisi yhtään mitään, jos Venturoso ei olisi katsomassa nuorempien perään", Larissa naurahti. Hän ei tahtonut edes kuvitella, miten raisuksi meno yltyisi, jos kukaan ei olisi pysäyttämässä leikkejä, kun ne alkoivat lähteä käsistä.
"Venturoso on hieno pomo. Se laittaa muut kuriin kun sille on aihetta, mutta antaa puupäiden painia niin kauan kuin homma on riittävän rauhallista, ettei se häiritse Venturoson nautiskelua ulkoiluajoista", tyttö virnisti. Kimo ori oli hänen mielestään valtava, sillä barokkihevosen rakenne sai keskivertopuoliverisen korkuisen ratsun näyttämään huomattavan paljon suuremmalta. Casimiro oli yli kymmenen senttiä Venturosoa pienempi, ja sen kyllä huomasi.
"Todellakin. Onnetar on tänään minulle suopea", hän nauroi lämpimästi. Caetano ei ollut ilmaantunut paikalle, hän oli saanut viettää työpäivänsä suurimmalta osin Amandan seurassa ja nyt hänellä oli illaksikin suunnitelmia, joihin ei liittynyt orit, Caetano tai talli. Se oli enemmän kuin hyvää tuuria, jos häneltä kysyttiin. Kerrankin universumi oli hänen puolellaan.

Amanda seurasi ystäväänsä ja hevosta kohti tallia, vilkaisten taakseen orien tarhalle.
"Muut ottavat ilmeisesti ilon irti siitä, ettei se ole paikalla."
Hän lisäsi ääni hieman muikeana. Oriparka, heti kun silmä vältti niin alettiin pelleillä kuin aasit, joita monet nuoremmat orit tuntuivat olevan.
"Edes joskus. Kaikilla pitää olla onnea joskus."

"Niinhän ne ottavat, mutta toisaalta ne myös tietävät, ettei kannata alkaa liian raisuksi, tai Venturoso pitää niitä entistä tiukemmassa kurissa seuraavalla kerralla", tyttö naurahti. Hänestä oli ollut hurmaavaa seurata orinelikon välistä laumadynamiikkaa. Ei hän voinut sanoa ymmärtävänsä paljoakaan hevosten keskinäisistä hierarkiasäännöistä, mutta hän oli oppinut roppakaupalla lusitanoja seuratessaan. Hänen tietääkseen ne olivat suuri poikkeus hevosmaailmassa, sillä harva antoi oriensa tarhata yhdessä. Tai edes ruunien kanssa. Tälläkin tallilla suuri osa oreista tuntui olevan yksityistarhoissaan. Niitä oli tarjottu Caetanollekin, joka oli kieltäynyt päättäväisesti ja vaatinut, että kaikki neljä oria tarhaisivat yhdessä. Niin ne olivat tehneet vuosia, ja omistajan mielestä saisivat tehdä siihen asti, että järjestelystä koituisi haittaa joko hevosille tai ihmisille.
"Niinpä", hän virnisti. Kaikille onnea edes silloin tällöin. Hänelle tänään. "Kenties sinun vuorosi on viikonloppuna kisoissa. Minä ainakin lähetän sinulle kaiken onnen, jota minun suuntaani lykätään." Hän talutti kuuliaisesti rinnalla seuraavan hevosen sisälle ja pesupaikalle, vaikka Venturosoa ei olisikaan tarvinnut mihinkään kiinnittää harjauksen ajaksi. Caetano ei kuitenkaan tahtonut hevosiaan harjattavan karsinassa, joten pesupaikka oli paras vaihtoehto. Hän riisui orilta loimen ja kumartui sen jälkeen aukaisemaan harjapakin ojentaen toista pölyharjaa Amandalle. Onneksi Caetano rakasti kaiken hankkimista tuplana. Nyt Amanda voisi harjata aina moitteettomasti käyttäytyvän orin toisen puolen, kun hän siistisi toisen, ja he olisivat juoksuttamassa hevosta puolet nopeammin.
"Onko sinulla hyvä fiilis kisoista, vai jännittääkö kovasti?" Hän uteli käydessään toimeen. Puhtaasta hevosesta lähti yllättävän paljon pölyä jo ensimmäisellä rivakalla vedolla pitkin barokkiratsun raskasta kaulaa.

Amanda naurahti, vilkaisten uudelleen taakseen. Kaksikko ei näyttänyt muistavan sellaista, mutta ehkä Larissa tiesi paremmin. Ainakin hän toivoi niin.
"Kiitos siitä."
Pitkästä aikaa kahden tähden rata jännitti, mutta hän olisi halunnut luottaa itseensä. Amanda itseluottamus ei vain ollut kovin vahvoissa kantimissa. Hän otti harjan käteensä, siistien karvaa nopein vedoin. Oikeasti piti ehtiä suihkuun ennen elokuvaa.
"Jännittää. Foxylla alkaa olla kriittiset hetket, se joutuu pian siirtymään nuorten luokista ja helpoista luokista vaativampiin luokkiin. Ja Mentos taas pääsee pitkästä aikaa miltein tasoisiinsa kilpailuihin."

"Ei mitään syytä kiittää", Larissa vastasi kättään heilauttaen. Hän tahtoi nähdä ystävänsä menestyvän kilparadoilla, joten tietenkin hän pitäisi peukkuja pystyssä Amandalle ja kannustaisi kaukaa kotimantereelta sen verran, mitä saattaisi.
"No mutta pieni jännityshän on vaan eduksi. Pitää sinut terävänä ja keskittymiskykyisenä selässä", Larissa kannusti tietäen tarkkaan, ettei Amanda muutenkaan lähtisi häseltämään kisoihin, jännitti tai ei. Tyttö ratsasti aina hyvin, kun hän ehti Amandaa katsomaan, joten epäilemättä niin kävisi viikonloppunakin.
"Teillä menee tosi hyvin, olen siitä ihan varma. Saapahan Rowe jotakin kihistävää, kun pärjäät niin hyvin, että hän näyttää toistaitoiselta", tyttö virnisti.

Amanda ei voinut olla hymyilemättä. Hän toivoi sitä. Hän odotti tilaisuutta näyttää kaikille, suorastaan rukoili mahdollisuutta olla hetken se kaikista paras tietystä ihmisjoukosta. Valmentajat eivät tuntuneet näkevän edistystä (ainakaan se irlantilaissaatana), joten hän toivoi edes voivansa näyttää edistyksensä tuloksillaan.
"Toivon sitä todella. Ja toivon sinulle uutta työpaikkaa."

"Kiitos", Larissa nauroi raikuvasti. Hän viihtyisi ehdottomasti paremmin jonkun toisen pomon alaisuudessa, mutta hevosia jäisi ikävä. Eikä siitäkään olisi mitään takeita, että uusi pomo tai talli olisivat yhtään sen parempia kuin Caetano. Ainakin täksi hetkeksi hän oli tyytynyt kohtaloonsa Caetanon palkallisena orjana, vaikka surkea päiväpalkka ei varsinaisesti paljoa häntä rikastuttanutkaan. Sen verran, että hän saattoi hankkia uusia vaatteita rikkinäisten tilalle.
"Laita heti viestiä, kun pääset pois radalta", tyttö vannotti Amandaa pirteästi ja kumartui harjaamaan huolella Venturoson etujalkaa. Täytyisi pukea hevoselle suojat, joten paras varmistaa, ettei mikään jäisi hiertämään kouluratsun herkkää ihoa.
"Haluan tietää, koska kannattaa alkaa päivittää tuloslistaa", hän virnisti. Sen jälkeen hän vilkuilisi puhelintaan muutaman minuutin välein päivittäessään listoja ja toivoessaan, etteivät muut ratsukot pudottaisi Amandaa alaspäin.

"Laitan laitan. Malttamaton." 
Oli ihanaa kun oli joku, jolle raportoida. Joku jota kiinnosti hänen menestyksensä, muu kuin enonsa. 
"Ei ehkä vielä siinä vaiheessa." 
Amanda nauroi pehmeästi. Jos hän tekisi Mentoksella puhtaan, hän pääsisi luultavasti jatkoon, mutta mitä jos orilla menisi pupu pöksyyn aikaa vastaan juostessa?

"Niin olen", Larissa myönsi asiaa lainkaan häpeilemättä. Miksi odottaa, kun asiat voisivat yhtä hyvin tapahtua tässä ja nyt?
"Pah, päivitän silti", tyttö virnisti. "Se on lähimmäs paikallaoloa mitä pääsen. Älä ryöstä tätäkin iloa minulta." Hän olisi paljon mieluummin ollut katsomossa näkemässä, kuinka Amanda ratsasti, mutta sitä vaihtoehtoa ei ollut. Tuloslistat ja niiden pohjalta jännittäminen sai riittää. Larissa kiinnitti suojat Venturoson jalkoihin ojentaen parit orin toiselle puolen Amandalle, ennenkö suunnisti vaihtamaan suitset riimun tilalle. Kiltti lusitano seisoi aloillaan, vaikka mikään ei hevosta pidellytkään paikallaan, ja otti iloisesti tarjotut kuolaimet vastaan valmiina työntekoon. Larissa irrotti ohjat kuolaimista ja naksautti deltan ja juoksutusliinan kiinni, ennenkö vilkaisi hevosta. Mitä he olivat unohtaneet? Hevonen oli puhdas ja suojitettu, ja sillä oli päässään tavalliset nivelsuitsensa ilman ohjia (Caetano ei sietänyt ohjien sitomista kaulalle niin, etteivät ne putoaisi. Ne täytyi ottaa kokonaan pois), deltalla ja liina tukevasti deltan lenkkiin naksauttettuna. Ehkä heillä oli kaikki.
"Haluatko kunnian?" Tyttö virnisti tarjoten liinaa Amandalle. Venturoso oli niin moitteettoman tapakoulutettu, ettei suurimmalla osalla englantilaisten hyvinkoulutettuja koiriakaan ollut niin uskomattomia käytöstapoja.

"En vie. Lupaan sen." 
Amanda hymyili tuolle, ottaen liinan vastaan tohkeissaan. Oli aina yhtä hienoa kun sai käsitellä vierasta, osaavaa hevosta. 
"Kai tiedät saavasi potkut jos eräs näkee minut tämän kanssa?" 
Hän voisi kyllä sitten tarjota Larissalle töitä hoitajanaan.

"Mahtavaa", Larissa virnisti. Hänen viikonloppuunsa mahtuisi edes jotakin odottamisen arvoista, vaikka Caetano miten piinaisi häntä aamusta iltaan valmennuksillaan.
"Näh, hän ei ole paikalla, enkä minä ainakaan ole kertomassa tästä hänelle", tyttö naurahti. "Jos hän olisi, saisin potkut jo varmaan siitäkin, että Venturosolla on suojat eikä pinteleitä etujaloissa. Ihan kuin se tarvitsisi pinteleitä juoksutettaessa." Caetanon neuroosit olivat omaa luokkaansa. Osaa hän ei kyseenalaistanut, kun ei tiennyt varmaksi piilikö portugalilaisen toimintatavoissa sittenkin järkeä, mutta osa, kuten pintelipakko, oli ihan naurettavaa. Yhtä hyvin hevosille voisi kääriä pintelit tarhaankin, ja siltikin ne onnistuisivat kolhimaan itsensä jos nyt huono tuuri kävisi. Hän aukaisi maneesin oven Amandan ja Venturoson edellä ja sulki sen, kun hevonen ja tyttö olivat päässeet siitä läpi. Sen jälkeen oli hyvä harppoa jälleen ystävän rinnalle ja virnistää leveästi. Tämä oli vieläkin innostavampaa kuin luvaton seikkailu heinäladossa.