The pain is for pleasure

(Silkki ja Larissa hoodseille.)

Tiistai 17. lokakuuta 2017 - aamupäivä

"Yksi, kaksi, kolme, neljä... HOP!"
Joskus ratsastaminen vain oli vokaalinen laji. Sellaiseksi se meni Amandan kohdalla silloin kun alla oli kohta kahdeksanvuotias hollantilaisruuna, joka tarvitsi tason noustua yhä enemmän tukea. Vaikka Foxy pärjäsi hyvin ja osoitti vähintään keskinkertaista lupausta, sen ratsastaminen kävi työstä. Ratsastataja nousi jalustimille hevosen otettua muutama askel hypyn jälkeen, taputtaen nuoren ruunan kaulaa. Vaaleaharjainen hopeanruunikka heitti päätään, selvästi innostuen työnteosta.
"Kuka on mahtava poika? Kuka on hieno? No sinä. Sinä olet. Otetaanko se viidellä? Otetaan. Hyvä että olet samaa mieltä."
Englantilaisratsastaja istui alas, rauhoittaen korkeintaan keskikokoisen hevosen valtavaksi venyvää laukkaa. Foxy näytti aina hitaalta ja löntystävältä, vaikka hollantilaisen laukka oli matkaavoittavaa, pitkää ja rytmikästä. Pitkä askel sai sen näyttämään aina hieman lehmältä, mutta onneksi kukaan ei arvostellut askeleen lajinomaisuutta estekisoissa. Paitsi kun tuli tiukka paikka ja piti mahtua väliin hieman suunniteltua suuremmalla askelmäärällä. Onneksi sitä saattoi harjoitella.

Hillitystä, siististä laukasta oli hyvä lähestyä sarjaa uudelleen. Jälleen Amanda huomasi laskevansa hevosen askeleet ääneen, aivan kuin Foxy olisi tehnyt mitään sillä tiedolla, saatika edes ymmärtänyt ratsastajansa antamaa informaatiota. Ruuna vain hoiti tehtävänsä kuten ratsastaja siltä pyysi, mikä sai selässä istuvan nuoren naisen hymyilemään. Maneesin toisessa päässä ratsastava, muutamalla vuodella vanhempi englantilaisnainen ei vaikuttanut yhtä ilahtuneelta. Amanda ei tosin suonut ajatustakaan Foxyn entiselle ratsastajalle. Andrea Rowe oli kateellinen ja sillä sipuli.
"Hieno poika. Taitava."
Hollantilainen puoliverinen siirtyi sulavasti istunnalla käyntiin, jääden jäytämään kuolaintaan. Sen mielestä treeni ei voinut olla vielä ohi, olisi pitänyt tehdä enemmän, korkealta ja kovempaa.
"Kohta, kohta. Kävellään hetki, senkin tonttu."

[Täällähän me!]

Caetano ei ollut (vielä) tullut tallille. Larissa toivoi syvästi sen tarkoittavan, ettei nainen ollut tulossakaan. Hänen päivissään oli heti enemmän tunteja, kun kouluratsujen omistaja ei pyörinyt tallin välittömässä läheisyydessä. Tapansa mukaan tyttö oli aloittanut aamunsa kuudelta tallin työntekijöiden kanssa jakamalla Venturoson, Zeferinon, Casimiron ja Florencion ruuat. Sen jälkeen hän oli käärinyt jokaisen hevosen jalasta pois pintelit, riisunut loimet ja harjannut orit kevyesti niiden mutustellessa väkirehujaan. Orit olivat päässeet pareissa tarhaansa, jossa nelikko eli sulassa sovussa keskenään, ja Larissa oli lähtenyt aamupalalle. Se oli luksusta, jolle hänellä ei yleensä ollut aikaa työpäivinään, sillä Caetanon pelmahtaessa paikalle ensimmäisten asiakkaiden joukossa, oli hevosen jo oltava puunattuna, kävelytettynä, varustettuna ja letitettynä odottamassa ratsastajaansa.

Aamupalan jälkeen hän oli palannut hyväntuulisesti töihin. Hän oli ottanut Florencion liinanpäähän ja suunnannut juoksuttamaan hevosta kentälle hetkeksi odotellessaan Caetanon ilmoitusta siitä, miten päiväohjelma rakentuisi. Portugalilaisesta ei kuulunut. Hän harjasi Florencion huolella juoksutuksen päätteeksi, selvitti kaikki takut harjasta ja hännästä, ja todettuaan hevosen olevan jälleen Caetanon vaatimien standardien tasolla, pukenut orin ulkoilua varten. Hevonen oli saanut palata muiden orien seuraan, ja hän oli poiminut hevosista suosikkinsa, ruunivoikon Casimiron, liinaan. Hän oli kuitenkin päätynyt orin kanssa maneesiin todettuaan siellä olevan sopivasti tilaa, ja lähetti hevosen kiertämään ympyrää käynnissä. Voisipa hän aina juoksuttaa hevosia liinanpäässä sen sijaan että joutui lähtemään hölkkälenkeille tunneiksi päivittäin.

"Sehän näyttää hyvältä", Larissa huikkasi seurattuaan hetken Amandan menoa. Casimiro pysyi siivosti ympyrällä ilman hänen jatkuvaa katsekontaktiakin, joten ori sai kävellä itsekseen hänen tarkkaillessa ystävän ratsastusta. Amanda näytti hyvältä satulassa - tosin rehellisyyden nimissä Amanda näytti hyvältä aina.
"Foxystähän tulee seuraava mestari", tyttö lisäsi pirteästi vilkuillessaan ratsukkoa. Casimiro siirtyi kieltä naksauttamalla raville esitellen lennokasta, näyttävää koottua askellajia hetken, ennenkö ravi tasaantui pehmeämmäksi ja orin pää laskeutui alemmas. "Hieno poika", Larissa kehui ruunivoikkoa lusitanoa ja hymyili leveästi Amandalle. "Miten on aamu lähtenyt käyntiin?" Ei kai näin lyhyessä ajassa nyt ollut mitään maatamullistavaa vielä voinut tapahtua?

Kielen naksahdus kitalakeen oli varmasti yksi yleisimpiä ääniä maneesissa, Amandan naksautellessa kielellä tahtia nuoren hevosen laukalle. Hän vilkaisi ovea sen auetessa, hymyillen Larissalle. Yksi tuttu kasvo lohdutti paljon, kun hän sai jonkun seuraksi maneesiin, iänikuisen Rowen lisäksi.
"Ai? Kiitos. Se tuntuukin loistavalle."
Pian Amanda myös todisti sanat todeksi, kun ohjasi ruunan uudelleen sarjalle, kooten askeleen niin tiukasti suinkin ja selvitti sen kuudella askeleella. Sitten hän antoi laukan venyä, nousten uuden ponnistuksen myötä kevytistuntaan. Foxy selviytyi yksittäisestä hypystä leikiten, viskoen päätään turhautuneena kun ratsastaja hidasti sen vauhtia.
"Voi kun minunkin pojat käyttäytyisivät noin hyvin."
Amanda vilkaisi haikeana Casimiroa.
"Hyvin, tämä on päivän ensimmäien hevonen. Kohta saan vaihdosta Mentoksen ja pääsen valmennukseen."

Larissa hymyili leveästi Amandalle. Ei ollut mitään syytä kiittää, hän vain sanoi sen mitä omilla silmillään näki. Hyvä on, hän ei ollut kovinkaan kokenut ratsastaja eikä edes tottunut seuraamaan esteratsastajia tarkkaan, mutta hänen mielestään Foxy näytti hyvältä. Olihan hevonen rento ja halukas, eivätkä puomit kolisseet hevosen perässä alas. Monta hyvää syytä siis kehua Amandan ratsastusta.
"Casimiro edustaa tänään", Larissa naurahti. "Tai nyt. Epäilemättä se yrittää syödä pintelinsä heti, kun palaamme takaisin talliin." Hyväntuulinen, huomionkipeä hevonen ajautui hetkessä mitä omituisempiin ongelmiin, kun vaati ihmisen huomiota itseensä tavalla tai toisella. Casimiro oli tosin kaikessa rehellisyydessään varsinainen sydänten sulattaja - ori oli uskomattoman komea, rakenteeltaan erittäin tyypillinen lusitano, jonka kalpeaan, kermansävyiseen karvaan toi eloa papurikkotäplät. Tumma, pitkänä liehuva harja loi näyttävän kontrastin vaaleaa karvapeitettä vastaan. Eikä lainkaan haitannut, että ori oli luonteeltaan niin hellyyttävä.
"Valmennukseen, jee vai blaah?" Hän kysäisi naurahtaen. Kenties olisi yhtä hyvin voinut kysyä, oliko Amandalla edessään este- vai kouluvalmennus, mutta se nyt olisi ollut aivan liian helppoa.

"Jee. Estevalmennus, harjoitellaan aikaratsastusta. Foxylla menee usein pasmat sekaisin aikaa vastaan ratsastettaessa."
Amanda huomasi hevosen epävarmuuden, kun ratsastaja vaati siltä vauhtia. Siksi sijoitukset tuntuivat jäävän huonoiksi, mutta asiaa oli syksyn mittaan koetettu korjata ja Amandan mielestä se oli korjaantunutkin.
"Saan siis luvan kanssa kaasutella Mentoksella. Ei huono päivä."

"Vau, ei todellakaan kuulosta huonolta päivältä", Larissa ihaili innoissaan. Pääsisipä hänkin hyppäämään! Hän ei muistanut, koska viimeksi oli saanut liidellä esteiden yli hevosen kanssa. Siitä tuntui olevan ikuisuus. Kauemminkin. Caetanon kanssa moisesta ei ollut toivoakaan, hyvä kun hän sai viedä oreja maastoon ja silloinkin vain, jos se oli aivan täydellisen välttämätöntä. Muutoin Caetano keksi muuta ohjelmaa hänelle ja hevosille, mikä usein tarkoitti, että tyttö hölkkäsi kouluratsujen rinnalla kolme varttia.
"Jos Caetano ei yllättäen ilmesty jostain, tulen ihan varmasti katsomaan", Larissa virnisti. Hän yrittäisi livahtaa paikalle, vaikka parjattu portugalilainen saapuisikin tallille, ihan vain voidakseen katsella, miten Amanda ja Mentos pärjäisivät valmennuksessa. Varmasti hyvin, todella hyvin, sillä olihan Amanda ainakin Larissan silmissä oikein pätevä nuori kilparatsastaja.

Englantilaisratsastaja tuntui olevan tänään pelkkää aurinkoa.
"Ei ollenkaan. Sitten vielä estevalmennus Huzzlen kanssa. Pelkkää voittoa, jos minulta kysytään."
Amanda antoi Foxyn kävellä hetken, jalkautuen kun työntekijä saapui Mentosta taluttaen maneesiin.
"Ja molemmat Morlandin valmennuksia!"

"Laita ehdottomasti tänään lottokuponkia vetämään, tuolla määrällä onnea luulisi jo voitonkin kolahtavan", Larissa nauroi kuunnellessaan onnellisena ystävän tarinaa päivästään. Se kuulosti aivan mahtavalta. Hän olisi ollut onnellinen, jos olisi päässyt edes kerran kouluvalmennukseen Casimirolla tai kenellä tahansa Caetanon hevosista. Aiemmalla työpaikalla hän oli ratsastanut jatkuvasti valvovan silmän alla ja kehittynyt harppauksin. Nyt kehitys oli pysähtynyt tai ottanut jopa takapakkia, kun hän ei ollut päässyt hevosten selkään kuin kourallisen kertoja siten, että Caetano oli ollut ohjeistamassa. Ja pomon silmien alla ratsastaminen nyt ei koskaan varsinaisesti ollut mukavaa ja ihanaa ja hurmaavaa. Siinä tuli aivan liikaa stressiä turhasta, erityisesti Caetanon kanssa.
"Olen niin ylpeä sinusta", Larissa vetosi hyväntuulisesti ja sai hetkeä myöhemmin rauhoitella Casimiroa jälleen äänellään, kun ori intoutui esittelemään erittäin näyttävää ravilisäystä. Sääli, ettei ympyrä varsinaisesti tukenut moista harjoitusta ja toiveissaan pitää ori hallinnassa ja siivolla, pienellä ympyrällä, oli tytön pakko hyssytellä hevosta.
"Pidä hauskaa!" Hän toivotti pirteästi hevosia vaihtavalle Amandalle.

Amanda virnisti Larissalle, vilkaisten maneesin toista päätyä. Siellä oli jo valmennuksen esteet kasassa, valmentajaa ei vielä näkynyt. Valitettavasti myös Andrea Rowe tuppasi samaan valmennukseen, saan Amandan kääntymään satulassa ja nyrpistämään nenäänsä Larissan suuntaan. Tuo tiesi miten hän inhosi mustatukkaista naista. Hän vielä peittoaisi tuon jonakin päivänä. Oppisipahan olemaan aliarvioimatta!

Valmennuksen päätyttyä hän oli yhtä hymyä, kun antoi tumman hevosen kävellä loppukäynnit. Mentos oli loistanut, valaen ratsastajaan aivan uutta toivoa hallikautta varten.

Larissa irvisti myötätuntoisesti Amandalle takaisin, ennenkö näytti molemmin käsin peukkuja. Hyvin se kuitenkin sujuisi! Hän juoksutti Casimiroa vielä hetken suuntaa jatkuvasti vaihdellen, ennenkö pyysi orin luokseen ja palasi tallin puolelle. Kuten hän oli ennakoinut, ei orin hoitaminen hoitunut hetkessä, vaan suloinen hevonen tahtoi osallistua jokaiseen hoitotoimenpiteeseen niin palavalla innolla, ettei Larissa tiennyt, miten enää kieltääkään lusitanoa. Oliko ihmekään, että saatuaan lopulta Casimiron takaisin ulkoilemaan, hän ehti palata maneesiin juuri parahiksi todistamaan, miten valmentaja laittoi ratsukoita työskentelemään kunnolla. Tyttö norkoili hetken aikaa katsomossa vilkuillen jatkuvasti syyllisenä sekä kelloaan että puhelintaan, mutta Caetanosta ei kuulunut. Ei ollut mitään hätää ja paniikkia. Hän seurasi Amandaa leveä hymy huulillaan ja ihaili tytön ratsastusta. Amanda näytti syntyneen satulaan, ja Mentos todella laittoi parastaan. Larissa hilpaisi käymään pikaisesti tallin puolella, mutta mikään ei vaatinut siellä tytön huomiota, joten tummahipiäinen brasilialainen palasi takaisin maneesiin. Nähdessään hevosten kävelevän loppukäyntejä, kiiruhti Larissa maneesin halki Amandan rinnalle.

"Se näytti ihan uskomattomalta! Pääsitte todellakin lentämään Mentoksen kanssa. Kyllä nyt kelpaa, eikö?" Hän virnisti katsellessaan yläviistoon selässä keikkuvaa Amandaa. Mikä mahtava, mahtava alku päivälle, siitä hän oli varma. Kunhan valmennus Huzzlen kanssa sujuisi yhtä hyvin, voisi Amanda olla loputtoman ylpeä itsestään. Hän ainakin oli ylpeä kauniista ystävästään.
"Ehditkö pitää lounastaukoa Mentoksen hoidettuasi, vai joudutko jo säntäämään seuraavaan paikkaan?" Tyttö kysäisi astellessaan tumman hevosen rinnalla hyväntuulisena. Caetanon katoaminen varoituksetta oli parasta, mitä hänen kuukauteensa oli mahtunut.

Mentos polkaisi vatsansa alle, heilutellen päätään. Amanda oli löysännyt alaturpahihnan, minkä johdonsa hevonen veulasi kielellä kuolaintaan antaumuksella.
"Kiitos. Se oli uskomaton. Kunha tykitän noin seuraavissa kisoissa, mikään ei estä meitä."
Brunette tyttö hymyili onnesta, loistaen kuin tuhat aurinkoa.
"Ehdin. Aivan hyvin."
Etenkin kun tallityöntekijä saisi hoitaa orin takaisin tarhaan. Se oli ainoa tapa jolla Amanda ehti syömään rauhassa, eikä joutuisi kiirehtimään, saatika nousemaan amerikkalaisorinsa satulaan vatsa liian täynnä. Ei.

"Te loistatte kuin tähdet seuraavissa kisoissa", Larissa kannusti iloisesti. Hänen luottamuksensa oli vankkumatonta, mitä Amandaan tuli. Jos Caetano kaikessa negatiivisuudessaan onnistui pärjäämään kilparadoilla siedettävästi, Amanda loistaisi vaivatta silkan asenteensa kannattelemana. Mikään ei pysäyttäisi Amandaa, siitä Larissa oli varma.
"Mahtavaa", tyttö virnisti, vilkaisi ympärilleen ja lisäsi kuin se olisi suurikin salaisuus, "Caetano ei ole tullut vieläkään, joten voin kerrankin pitää ihan oikeasti lounastauon mittaisen tauon, enkä vain hotkia lautasta tyhjäksi. Mitä luksusta." Hän nauttisi elämän pienistä iloista rajattomasti, sillä Caetanon kanssa syytä juhlaan ei turhan usein tarjoutunut. Pitäisiköhän hänen laittaa viestiä työnantajalleen?
"Luuletko, että minun pitäisi viesteillä Caetanolle?" Larissa päätti kysyä Amandalta pohtiva ilme kasvoillaan. Entä jos hän herättäisi Caetanon, tai saisi pomon tajuamaan miten pitkällä päivä jo oli, ja sen tähden portugalilainen kiitäisi paikalle? Hän ei mieluusti ottaisi moista riskiä. Tämä tuntui suorastaan vapaapäivältä, kun kouluratsastaja ei ollut hengittämässä niskaan.

Amanda näytti peukkua orin selästä.
"Luksusta! Sinun pitää vain osata nauttia tästä."
Hän kannusti ystäväänsä ottamaan ilon irti tällaisesta mahdollisuudesta. Aina piti, etenkin kun kaiken demonisuuden ruumiillistuma oli muualla. Caetano sai jopa Cavanaughin näyttämään siedettävältä.
"Ei. Ei missään nimessä."

"Usko pois, nautin täysin rinnoin vapaudestani", Larissa nauroi lämpimästi. Hän oli varsin innoissaan mahdollisuudesta toimia täysin itsenäisesti, ainakin koko aamupäivän ajan. Ehkä jopa koko päivän, jos Caetano ei ilmestyisi missään välissä.
"Kiitos, tuo helpotti tunnontuskiani", tyttö virnisti. Omatunto ei kolkuttelisi lainkaan, kun Amandakin oli todennut, ettei Caetanoon kannattanut ottaa yhteyttä.
"Ehkä tämä on Caetanon kiero tapa ilmoittaa, että hän on vihdoin luottanut hevoset minun vastuulleni", tyttö nauroi. Ei todellakaan ollut. Caetano oli poissa syystä tai toisesta, mutta hän oli varma, ettei sillä ollut mitään tekemistä hänen työpanoksensa kanssa. Portugalilainen ei osannut kehua edes ääneen, eikä varmasti luottaisi hevosiaan koko päiväksi hänen haltuunsa silkkaa hyvyyttään. Ei ainakaan ilman sähköpostiin välitettyä minuuttiaikataulua hevosten päiväohjelmaksi.

Amanda jalkautui Mentoksen selästä kun ori ei enää puuskuttanut raskaasti. Hän taputti hevosen kaulaa, ojentaen kypäränsä ja hevosen tallityöntekijäm käsiin.
"Niin. Mainitsit lounaan? Kuolen miltein kirjaimellisesti nälkään."

"Mennään siis", Larissa hihkaisi, kaappasi Amandan käsivarren omansa lomaan ja lähti suunnistamaan kohti tallirakennusta ja yläkertaan vieviä portaita ystävä käsipuolessaan.
"On ihan mahtavaa, että täällä on oma ravintola. Ei aiemmissa työpaikoissani ole ollut. Okei, yhdessä paikassa söimme aina tallinomistajien kotona lounasta porukalla mutta ei se ollut yhtään sama kuin tämä", tyttö kertoi pirteästi. Oli hänellä mitä tahansa sanottavaa pomostaan, itse työympäristössä ei ollut mitään valittamista. Hänhän sai työskennellä upealla, modernilla kilpatallilla, jolla kaikki toimi kuin huolella hoidettu ja öljytty koneisto. Hän tiesi tarkalleen, että tallityöntekijät saivat paikan pyörimään vaivatta ilman hänen panostaankin, mutta tyttö tahtoi silti kuvitella, että siitä oli apua, kun hän saapui aamuisin ruokkimaan ja hoitamaan hevoset, sekä joskus viemään ne aina uloskin asti.

Ainakaan brunettea ei haitannut se että Larissa halusi usein kulkea käsikynkässä. Se toi vain sellaista ystävyyden tunentta, mitä hän ei ollut koskaan päässyt kokemaan.
"Älä muuta sano. En tiedä miten selvisin ennen tätä. Kun en tunnetusti osaa laittaa ruokaa."
Täällä hän sai sentään sen enon vaatiman, lämpimän ja terveellisen aterian ainakin kerran päivässä. Ravintolat Newcastlessa tarjosivat yleensä toisen, tai Julian.

"Älä huoli, en minäkään", Larissa nauroi raikuvasti. Hän oli toivoton kokki. Hän oli koettanut opetella, mutta työpäivät harvoin antoivat aikaa moiseen - ja vielä vähemmän hänellä oli energiaa viettää tunti keittiössä päivän päätteeksi. Ehei. Mieluummin lykkäsi mikroon mitä tahansa einesruokaa, joka oli tarttunut kaupasta mukaan.
"Sitä varten on kämppikset, einesateriat ja noutoruoka", tyttö virnisti. Mikä loistava strategia elämään. Äiti olisi ylpeä, tai sitten ei. Hänen täytyisi ehkä jossakin kohtaa perehtyä ruoanlaittoon edes sen verran, että selviäisi helpoista annoksista ihan itse. Eihän kaikessa voinut kestää kauaa ja tarvita kymmentä eri mittakulhoa, kannua, pataa ja kattilaa?
"Ja Lounge. Lounge pelastaa paljolta", Larissa naurahti irrottaen otteensa Amandasta vasta, kun he saapuivat kassalle. Hän maksoi iloisesti kortillaan noutopöydän, odotti sen hetken että Amandakin sai maksuttua oman valintansa, ja suuntasi sitten kasaamaan lautaselleen lämmintä, maittavaa ruokaa noutopöydästä.

"Lounge pelastaa jokaisen päivän joka pitää viettää tallilla."
Amanda maksoi myös noutopöydän itselleen, hymyillen leveästi. Hän lappasi itselleen salaattia ja herkullisen näköistä lasagnea, ennen kuin istui alas.
"Aaaaa, kuten sanoin. Lasagne on parasta heti sushin jälkeen."

"Jonka saa viettää tallilla", Larissa korjasi leveästi hymyillen. Caetanon kanssa työskenteleminen oli pakkopullaa, mutta mikään tallielämässä ei saisi häntä koskaan valittamaan siitä, että hän joutui saapumaan paikalle. Hän koki olevansa etuoikeutettu, kun sai hoitaa niin hienoja eläimiä päivästä toiseen.
"Näyttää suussasulavalta", Larissa komppasi maistaen omasta, varsin suuresta, annoksestaan lasagnea. "Nam. Niin hyvää." Hän ei valittaisi lämpimästä ruoasta oikeastaan koskaan, mutta oli ihanaa, kun Lounge tarjoili myös herkullista ruokaa. Sen syöminen työpäivän lomassa oli suoranaista luksusta. Heihei mikroateriat, tervetuloa aikuisuus!
"Huzzlella vielä estevalmennus, ja sittenkö olet vapaalla?" Hän kysäisi. Hänellä olisi kasapäin tehtävää, mutta haittaisiko tuo, jos Caetano ei ilmestyisi? Hän voisi tehdä työnsä omaan tahtiinsa, eikä joutua juoksemaan kouluratsastajan pillin mukaan.

"Pitää. Ja saa viettää kun puhutaan kisamatkoista."
Amandan kohdalla se meni niin. Hän nautti kisamatkoista ja uusista maisemista. Harmitti vain, että kaikkien hehkuttaa kotiinpaluu oli hänelle aina yhtä lattea kokemus.
"Juuri niin. Sitä ennenkin on kyllä hieman vapaata."

"No joo, kisamatkat onkin jotain aivan upeaa", Larissa huokaisi ihastellen. Hän todella, todella kaipasi kisamatkoja. Sääli, kun Caetano ei kilpaillut joka viikonloppu. Hyvä jos kilpailuja oli edes kerran kuussa. Hän kaipasi kisapaikkojen tunnelmaa niin palavasti, mutta Caetanon alaisuudessa olisi turha yrittää edes suostutella naista laskemaan häntä kenenkään toisen kisahoitajaksi satunnaisesti, jos tarve vaatisi. Caetano laittaisi hänet mieluummin kiillottamaan karsinaa koossa pitävien ruuvien kantoja kuin laskisi hänet päiväksi muualle töihin.
"Mahtavaa", hän toisti iloisesti. "Voidaan siis tehdä jotain yhdessä." Joo, hän oli töissä, mutta mitä väliä kun Caetano ei ollut täällä? Hän hoitaisi päivän työtehtävät, kenties hieman eri aikaan kuin yleensä, mutta eihän se nyt minuuteista ollut kiinni.
"Mites olisi vaikka tutkimusretki?" Hän virnisti. Jotakin, mikä ei olisi töitä ja kääntäisi ajatukset muualle. "Olen halunnut aina käydä tallin heinäladossa. Siellä on kuulemma lisää karsinoitakin, jotka tosin ovat tyhjillään. Tiesitkö sinä sitä?"

"Niin ovat."
Amanda ei koskaan voisi luopua niistä. Hän rakasti kisamatkoja. Ihanuutta.
"Heinälato? Mennään. Katsotaan montako pussailijaa sieltä löytyy. Ihan varmana joku käy pelehtimässä siellä. Yllätetään tähtiratsastaja sieltä ja myydään juorulehdille! Ai eikö?"

"Sinulla on likainen mieli", Larissa nauroi raikuvasti saaden muutaman vieruspöydässä istuvan henkilönkin katsomaan suuntaansa. Mikä nyt muka oli noin hauskaa?
"Ehkä Caetano on kadonnut sinne sen tallin naistenkaatajan kanssa. Joku esteratsastaja se kai oli", hän virnisti vinosti. Hän ei tosin haluaisi joutua tilanteeseen, jossa yllättäisi pomonsa turhankin läheisissä väleissä jonkun kanssa. Ei edes Caetanon miehen, mutta kaikki muu olisi vieläkin kamalampaa. Ei kiitos. Hyi. Äkkiä ajatukset muualle.
"Kiinnostaisiko juorulehtiä edes? Tallikäytävillä kuulluilla tarinoillahan voisi siinä tapauksessa tienata jo omaisuuden", Larissa virnisti. "Kenties nettisivusto, joka jakaa mehukkaimmat juorut hevospiireille? Keskustelufoorumi? Varmasti joku sellainen on jo olemassakin."

"Minulla? Ei suinkaan."
Amanda oli mitä viattomin. Hyvin viaton, ainakin omilta kokemuksiltaan. Moni ei uskonut sitä, mutta poskisuukkoja kummempaa hän ei ollut harrastanut ja niitäkin ystäviensä kanssa.
"Hmmm... Siinä olisi ideaa. Mitähän Rowesta voisi sanoa sellaiselle?"