Only teardrops

Ja se oli harvemmin syötynä ihan käypää, laadukasta ruokaa. Gabrielle vilkaisi miestään hymyillen. 
"Aw, kiitos. Saan laittaa kaikkea rauhassa kun viihdytät poikaa. Ja olet varmistamassa ettei kukaan vieraista tapa ketään." 
Gabrielle hymyili tarjoilijalle, upoten ajatuksiinsa. Sattui, miten hän olisi halunnut kutsua Keikon, mutta ei voinut. Oli olemassa riski että tuon mies tulisi mukaan ja Tarquin ei ollut ihminen, jonka Gabrielle halusi lähelle poikaansa. Ei sen jälkeen mitä ystävä oli kertonut. 
"Joulupäivä. Jos pyydämme ainakin ystäviä syömään? Tänä vuonna jaksaisin olla kelvollinen emäntäkin."

"Ei kai kukaan nyt murhamielin ole paikalle saapumassa", Teddy toppuutteli naurua äänessään. Hän viihdyttäisi Matthewta oikein mielellään, sillä sen hän ainakin osasi tehdä. Keittiössä miehestä kun ei suurta iloa juhlien järjestämisen näkökannalta ollut.
"Joulu on muutenkin vapaana, ei kukaan tahdo tulla valmentautumaan silloin", mies huomautti virnistäen. Ja jos oli tahtonut, hän oli kumonnut moiset toiveet hetkessä. Joulu oli aikaa, jonka hän viettäisi perheensä kanssa, piste. Ratsastajillekin tekisi hyvää olla pari päivää lomalla - ainakin valmennuksista. Hevosten täytyisi silti päästä liikkumaan jossakin välissä, mutta epäilemättä monet lykkäisivät sen hevosenhoitajiensa ja tallityöntekijöiden vastuulle.
"Olet aina loistava emäntä, sen tähden kaikki ovat niin mielellään kylään tulossakin", Teddy korjasi hymyn kera. Gabriellen emännöimät päivälliset olivat kerrasta toiseen menestys - oli vieraina sitten ketä tahansa.

"Ei paikalle, mutta paikan päällä mieli voi muuttua. Odotan hetkeä jolloin Veronica ja Charles eivät enää osaa käyttäytyä keskenään."
Gabrielle katseli hetken ympärilleen, kunnes antoi pehmeän ruskeiden silmiensä katseen vaeltaa takaisin mieheensä.
"Hyvä. Ja viittasin siihen, että olin viime vuonna aika väsynyt."
Niin, saatuaan esikoisensa yhdeksän päivää aiemmin. Eli mitä tältä vuodelta sopisi odottaa?

"Eikä muutu", Teddy pudisti päätään pirteästi. Kyllä vieraat tulisivat keskenään toimeen, aivan varmasti. "Charles osaa aina käyttäytyä", hän lisäsi pienen naurahduksen kera. Tuskinpa yksi kalseasti politiikkaan ja sen edustajiin suhtautuva nainen onnistuisi särkemään yläluokkaisen miehen käytöstapoja.
"Kukaan muu ei taida uskoa sitä todeksi", mies naurahti. "Päivällinen ei ainakaan näyttänyt uupuneen rouvan aikaansaannokselta." Gabrielle oli jo viime vuonna tehnyt tarpeeksi ruokaa pienelle kylälle. Päätyisivätköhän he tänä vuonna ruokkimaan koko Durhamin väen?

"Veronica ei aina osaa."
Gabrielle huomautti pehmeästi, eikä hän velvoittaisi Charlesia kestämään ystäväänsä, jos tuo heittäytyisi mahdottomaksi. Tuolle saisi kyllä sanoa vastaan. Nainen naurahti, pudistellen kevyesti päätään.
"Oikaisin paljon."
Nainen huomautti hymyillen. Hän oli monta asiaa tehnyt helpoimman, ei ehkä maistuvimman kautta. Tänävuonnna hän aikoisi käyttää kaiken mahdollisen ajan valmisteluihin.
"Kuules nyt, uupunut rouva oli suorittanut yhdeksän päivää sitten jotakin todella raskasta."

Siihen hän ei voinut väittää vastaan, sillä nainen tuntui edelleen karttavan häntä kaikin mahdollisin keinoin, ja silloin kun joutui olemaan hänen kanssaan samassa tilassa, tuppasi nainen jättämään hänet täysin huomiotta. Kenties niin oli parempi. Ainakin rauha säilyi maassa.
"Toistan saman, ei sitä kukaan muu huomannut", mies naurahti. Hänestä päivällinen oli ollut kerrassaan maistuva, oli nainen oikonut sen valmistamisessa miten paljon tahansa. "Kai ymmärrät, ettei meillä ole niin paljoa ystäviä, että voit täyttää koko ruokapöytämme tarjoiltavilla?" Teddy kysyi silmät huvittuneen hymyn myötä siristyen. Gabrielle ei tuntunut tuntevan kohtuuden käsitettä silloin kun innostui laittamaan ruokaa isommalle joukolle.
"En epäile sitä lainkaan", Teddy vakuutti hymyn kera. "Ja nyt se uupumuksen tuotos on uuvuttamassa kummitätiään vuorostaan. Niin se hyvä kiertää tässä maailmassa", hän naurahti.

"Voinhan."
Gabrielle otti sen miltein haasteena. Hänhän täyttäisi koko pöydän tarjottavilla, vain siksi että miehensä olisi sanonut ettei hän voisi.
"Miyato tulee, Veronica ja Artemis... On siinä jo kolme ihmistä meidän lisäksi.
Ja kun ei tiennyt mikä tilanne Sheffieldissä olisi jouluna. Jos niin kävisi, että Teddyn isä haluaisi lähteä joulunviettoon heidän luokseen, Gabrielle toivottaisi appiukon avosylin tervetulleeksi.

"Rakas, syömme niitä ruokia vielä uutena vuotenakin", mies naurahti päätään pudistaen. Hänen vaimonsa väitti hänen olevan mahdoton, mutta mikä Gabrielle sitten oli? Hän sentään ymmärsi, ettei viisi ihmistä onnistuisi tuhoamaan niin valtavaa vuorta ruokaa hetkessä.
"Joudut kutsumaan lisää väkeä, jos aiot tehdä niin paljon syötävää", Teddy hymyili huvittuneena. Siinähän kutsuisi vaikka puoli Durhamia, jos siitä tulisi hyvä mieli. Kunhan Gabrielle olisi tyytyväinen, ei millään muulla olisi paljoakaan väliä. Kaiketi.

"Emme syö, koska pakkaan ylimääräisen vieraille mukaan."
Gabrielle virnisti leveästi. Hän oli nainen, jolla oli suunnitelma!
"Ja voi, kutsuisin jos voisin."
Valitettavasti Keiko tuskin pääsisi, vaikka ystävä olisi ollut jouluksi enemmän kuin tervetullut heille. Sabrielillakin oli omat pakolliset sukukiireensä.

"No, siinä tapauksessa tee niin paljon ruokaa kuin ikinä tahdot", Teddy nauroi raikuvasti. Gabrielle oli selkeästi harkinnut asiaa aiemminkin ja ratkonut kaikki ongelmat, joita voisi tulla esiin. Heidän pakastimensa ei täyttyisi ruuantähteistä ja vieraat eivät joutuisi laittamaan itse ruokaa pariin päivään. Täydellinen suunnitelma suorastaan, jos häneltä kysyttiin.
"Sinun täytyy kutsua ystäviäsi kylään joskus ihan tavallisena viikonloppuna", mies ehdotti. Joulu oli aina hankalaa aikaa, kun jokaisella oli omat velvoitteensa. "Minä voin kadota Matthewn kanssa Miyatolle leikkimään, niin ei ole poikaakaan jaloissa häiritsemässä", hän lupasi hymyn kera.

"Minä kutsuisin jos kaikki eivät olisi niin kovin kiireisiä."
Sabriel pääsi harvoin irtautumaan Lontoosta niin pitkäksi aikaa ja Keiko taas... Tuolla taisi olla muutakin ajateltavaa, aviomiehensä ja ystäviensä lisäksi. Eikä hän aikoisi estää ystävää nauttimasta Teddyllekin tutun irlantilaisratsastajan seurasta.
"Kutsun kyllä heti kun vain saamme aikataulut sopimaan."

"Kiireellä on paha tapa sotkea kaikki suunnitelmat", mies myönsi nenäänsä hiukan nyrpistäen. Voi Gabriellea, kun ystävätkään eivät ehtineet tulla vierailuille joka toinen viikonloppu. No, onneksi nykyajan maailmassa yhteydenpito onnistui muutoinkin kuin kasvokkain, vaikka mikään ei koskaan korvaisikaan sitä, että sai olla ystävän seurassa.
"Toivottavasti kaikki ehtivät tulla käymään jossakin välissä. Täytyyhän sinun voida esitellä Fattyn laihtumistakin muille ylpeänä", mies naurahti. Hän huomasi tarjoilijan lähestyvän kahden lautasen kanssa. Varsin sopivaan väliin, jos häneltä kysyttiin, sillä nälkä oli palaamassa ruoantuoksuisessa pubissa nopeasti mieleen.
"Hyvää ruokahalua", hän toivotti vaimolleen noukkiessaan heille molemmille haarukat ja veitset aterinpurkista.

Gabrielle otti aterimet vastaan hymyillen hellästi. Hänen miehensä oli niin ihana. Miten hän olikaan saanut tämän kiltin, ihanan ja huomaavaisen miehen itselleen? Tuo oli niin ihana.
"Niin. Sillä tosiaan on. Mistä tuli mieleen, milloin sinä menet vaikka ystävän kanssa pubiin istumaan, etkä palaa aina töistä suoraan kotiin?"
Hyvä on, heidän riidellessään nainen oli valittanut täysin päinvastaisesta, mutta silloin Teddy oli asunut töissä.

Teddy naurahti huvittuneena. Hän ehti nähdä Miyatoa töissä ja Charles oli niin kiireinen, ettei miehen tapaaminen onnistunut tuosta noin vain. Keitä muita hänen tarvitsisi pubeissa enää nähdä?
"Sitten kun en ehdi muutoin tavata ystäviäni", mies vastasi hymyn kera. Hän oli mieluusti kotona poikansa ja vaimonsa kanssa, kun kuulumisia ehti vaihtaa läheisimpien ystävien kanssa muulloinkin. Ei siihen tarvinnut käyttää niitä muutamaa harvaa iltaa viikosta, kun hän ei ollut tallilla iltamyöhään saakka.
"Ei minusta tarvitse huolehtia, pidän kyllä yhteyttä ystäviini", hän naurahti. Ja nykyään vanhempiin sekä siskoonsa, mikä oli melkoinen muutos vielä muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen. Hyvä, tervetullut muutos toki, mutta muutos siitä huolimatta.

Gabrielle siristi silmiään kevyesti.
"Voisit esimerkiksi istua Julianin kanssa alas. Jakaa vinkkejä isyydestä."
Hän ei tiennyt paljonko miehet puhuivat keskenään, mutta Gabrielle oli ystävystynyt hollantilaismiehen vaimon kanssa. Julian oli saattanut kertoa tai olla kertomatta töissä perheenlisäyksestään, jota tulisi hieman odotettua enemmän.
"Hän nimittäen varmasti ottaa ilolla kaiken vastaan. Tai minä ainakin ottaisin, jos olisin mies ja vaimoni odottaisi kolmosia."

Teddy naurahti lämmöllä, joka sai suklaanruskeat silmät tuikkimaan.
"Luulen, ettei tähän maailmaan mahdu montaa miestä, jotka tahtoisivat vinkkejä isyyteen minulta", mies totesi huvittuneena. Hän ei tosiaankaan ollut mikään malli-isä, jolla oli hyvä tilaisuus antaa maailmaa mullistavia vinkkejä tuleville isille. Hän oli selvinnyt isänä ainoastaan sen tähden, että hänellä oli uskomaton vaimonsa. Kun ihmistaimen kasvattamisen vastuun jakoi puoliksi, se ei tuntunut enää lainkaan niin hurjalta ja pelottavalta haasteelta.
"Siinä kohtaa he ovat jo minun vinkkieni ulottumattomissa", Teddy naurahti päätään pudistaen. Ehei. Hän oli juuri ja juuri selvinnyt yhden vauvan kanssa. Kolme olisi sula mahdottomuus.

"Noh noh. Älä väheksy itseäsi."
Aina tällaisina hetkinä Gabriellen mieleen palasi se satunnainen kohtaaminen puistossa. Vieraan naisen mielestä hänen itsestäänselvänä pitämä isyys oli luksusta. Teddyn piti siis tehdä jotakin oikein, eikä vain hänen mielestään.
"Minä en tiennyt onnitellako vai ottaa osaa. Törmäsin Deirdreen kun toin eväitäsi eräänä päivänä. Hän tuskasteli kun ei uskalla enää ratsastaa ja vasta sai hienon tammansa äitiyslomalta."

"En väheksy, totean vain tosiasiat", mies naurahti. Hän tiesi, että maailmassa oli paljon huonompia isiä kuin hän, mutta parempiakin löytyi. Hän ei kokenut tekevänsä mitään niin erikoista Matthewn eteen, että olisi ansainnut siitä kiitosta. Hän teki sen, mitä isyyteen kuului, ja toivoi kaikesta sydämestään, että teki sen hyvin.
"Epäilen, että heidän reaktionsa oli samanhenkinen", Teddy hymähti. Ei kai kukaan tiennyt, pitäisikö kolmosista onnitella vai ei. Kaksosissakin oli jo puuhaa, mutta kolmoset... Yksi lapsi oli tarpeeksi kerrallaan, jos häneltä kysyttiin.
"Se on kieltämättä julma kohtalo. On ikävää, kun rakas hevonen vain seisoo tallissa eikä selkään ole mitään asiaa." Hän muisti sen hyvin niiltä ajoilta kun oli kolhinut itseään milloin mitenkin. Aina sitä oli toivonut, että paranisi nopeasti, jotta pääsisi takaisin satulaan. Eikö sama periaate pätenyt tähänkin? Hänkin kaipasi aika ajoin Minxin selkään, mutta toisin kuin Deirdre, hän saattoi vain harppoa tammansa luokse, varustaa kiukuttelevan punaruunikon ja lähteä maastopoluille tuulettamaan päätään.

"Ainakin Deirdren. Hän epäili kollegasi mielenterveyttä useaan otteeseen, jos Julian katoaa, vaimonsa on varmaan toimittanut hänet jonkinlaisiin tutkimuksiin."
Gabrielle naurahti. Irlantilaisnainen oli sanonut suoraan tuntevansa olonsa koiraksi eikä ihmiseksi, mikä oli ollut varsin hilpeä kommentti. Harmi ettei Gabrielle ollut kehdannut nauraa naisen sanoille.
"Noh, hän pääsee kyllä takaisin satulaan. Joskus vain pitää luopua jostakin, että voi saada jotakin. Minä luovuin punaviinistä."

"Hyvä tietää", Teddy naurahti. "Välitän viestin eteenpäin tallin ylemmälle taholle, jos Julian katoaa." Ehkä niin ei kävisi, ainakaan ennen kuin isyyslomasta tulisi ajankohtaista. Vai että kolmoset. Täytyisi muistaa onnitella kollegaa tallilla kun he seuraavan kerran osuisivat yhtä aikaa täyttämään termosmukejaan.
"Se oli varmasti suuri uhraus", mies puri huultaan estääkseen itseään virnistämästä leveästi naiselle. "Onneksi et joutunut luopumaan punaviinistäkään loppuelämäksi." Hän tietäisi ehdottomasti, mitä sujauttaisi yhteen joululahjapaketeista. Pullo hyvää, laadukasta punaviiniä kantoi aina pitkälle. Ja ainakin siinä kohtaa naisella olisi yksi paketti, josta ei tarvitsisi suoda hänelle syyttäviä katseita ja valitusta siitä, miten hän osti aivan liikaa ja liian hienoja lahjoja vaimolleen.

Gabrielle pudisteli kevyesti päätään. Miehen äänensävy sai hänet tönäisemään tuon jalkaa kevyesti pöydän alla.
"Noh!"
Ei hän ollut sitä ihan niin tarkoittanut. Gabrielle vain nautti punaviinistä ja siitä luopuminen oli ollut hieman hankalaa. Matthew oli ollut ehdottomasti sen arvoista ja hän tekisi sen milloin tahansa valittamatta uudelleen.
"Sinulle pitäisi opettaa käytöstapoja."
Hän vastasi silmät siristyen, mukamas tuima katse silmissään. Hän oli onnistunut työntämään kaiken viimeaikaisen suljettuun laatikkoon. Vielä kun sen laatikon saisi lukkoon ikiajoiksi.

Teddy nauroi ilahtuneena, vaikka se ei tainnutkaan olla se reaktio, jota Gabrielle päänsä pudistelulla ja komennuksellaan haki. Hänestä se oli kuitenkin hilpeää ja normaalia, mitä se sitten tässä tilanteessa ikinä tarkoittikaan. Naisen kevyt potkaisu olisi ehkä ollut monelle syy vetää jalat oman tuolinsa alle, ettei nainen yltäisi tekemään sitä uudestaan, mutta Teddy ei liikahtanutkaan. Sen sijaan hän veti kolmannen viivan mielessään päivän kohdalle. Kolme kertaa Gabrielle oli itse hakenut kosketusta häneltä ja kerran tarttunut kirjaimellisesti ojennettuun käteen. Hänestä se oli jo juhlimisen arvoinen suoritus.
"Minullahan on herrasmiehen käytöstavat, ainahan sinä jaksat minua siitä muistuttaa", mies veisteli takaisin viattomuutta kasvoilleen tavoitellen. Niinpä niin. Todellinen herrasmies.

Se saattoi ollase rauhoittava ja lasillinen viiniä, mutta niistä ei puhuttaisi Teddylle mitään. Pelkkä lääke oli saanut tuon sijoiltaan, joten antoi tuon uskoa että ne kaksi valmiiksi kaadettua lasillista makuuhuoneessa olivat ainoat, mitä pullosta oli otettu.
"Theodore Morland."
Hän katsoi miestään tiukasti.
"Nyt muistutan sinua niiden puutteesta."

Mies vain hymyili siitä huolimatta, että sai toruja vaimoltaan. Ei se ollut niin tarkkaa.
"Voi ei", hän naurahti ja heitti ranskalaisen suuhunsa sormillaan. Jos häntä kerran toruttiin jo valmiiksi, niin miksi ei leikkiä tulella hieman lisää? Siinä saisi vain näpeilleen, mutta koskapa hän olisi oppinut. Rajojen koettelu tuntui olevan hänen erikoisalaansa aina silloin tällöin, kun sopiva mielentila saapui.
"Sääli, että petän näin odotuksesi", mies virnisti, "onneksi menit jo lupaamaan että olet rinnallani, kunnes kuolema meidät erottaa. Liian myöhäistä paeta."

Gabrielle nojautui lähemmäs, saaden ranskalaisenkin syömisesti hieman liian seksikästä jos halusi. Olisi pitänyt ottaa niitä lääkkeitä useammin, ei ehkä viinin kanssa. Mieli oli ihannan rento ja soljui ajatuksesta toiseen, palaamatta takaisin.
"Niin. Tuli tosiaan luvattua. Mutta sinä lupasit saman minulle. Tajuat kai mitä voin tehdä elämästäsi?"