Only teardrops

Perjantai 02. joulukuuta 2017 - Morlandien talo Durhamissa

Kun ystävä hehkutti toista viikkoa uutta asuntoa ja miesystävänsä kanssa asumista, ratkaisuna oli antaa noille hoitoon miltein vuoden ikäinen, hämmentävällä nopeudella liikkuva taapero. Tuntui oudolta että Teddyn parjaama valmentajakollega olisi vastuussa lapsesta yhdessä tuon kummitädin kanssa, mutta ehkä se oli enemmän Teddyn ongelma.
Tänään Gabrielle ei halunnut sen olevan kenenkään ongelma, sillä heillä oli lapsivapaata ja hän aikoi käyttää sen hyödykseen. Erillisissä huoneissa nukkuminen jatkui, kosketuksia hän väisti... Se oli ehkä ollut virhe psykologian ammattilaiselta, että Gabrielle oli saanut rauhoittavia nukkumista varten. Nainen keksi sille valitettavasti väärän käyttötarkoituksen.
Koska kukapa kunnollinen vaimo ei ottaisi rauhoittavaa pilleriä, lasillista punaviiniä ja pukeutuisi mitä mielenkiintoisimpiin pitsihepeniin miestään varten? Joku olisi voinut sanoa sen olevan hyvin epäterveellinen tapa käsitellä traumaattista tilannetta, jossa hänen henkilökohtaista tilaa, päätösvaltaa omaan kehoon ja tahtoaan oli loukattu verisesti.
Silti Gabrielle oli tuonut viinipullon ja kaksi lasia ylös, sytyttänyt kynttilöitä ja odotteli Teddyä kotiin, sillkkiseen aamutakkiin pukeutuneena. Ruskeat silmät katselivat stay-up sukkien sisällä heiluvia varpaita. Missähän Teddy oli? Olisiko tuo pian kotona vai olisiko mies päättänyt sittenkin tehdä kuten hän oli kehottanut? Se kouraisi naista vatanpohjasta. Ajatuskin hänen miehestään toisen naisen kanssa, vaikka hän oli antanut siihen luvan. Ja loukannut miestään sillä.

Teddy oli jäänyt juttelemaan valmentautujien kanssa viimeisen valmennuksensa päätteeksi. Kashnikov oli ollut täynnä kysymyksiä lähinnä Tinyyn liittyen. Jostakin kumman syystä tyttö oli saanut sen käsityksen, että suuri ruunakin olisi lähdössä jonnekin. Ei ollut. Hook oli ainoa, jonka hän oli vienyt Whirlow Halliin viettämään eläkepäiviään maasto-onnettomuuden jälkeen. Mitä hän oli kotopuolesta kuullut, oli se ollut oikea ratkaisu. Hook oli löytänyt hevosystävän vanhasta siitostammasta, joka johti laidunlaumaansa rautaisella otteella. Hook oli kuulemma vaivaton käsiteltävä niin kauan kuin matami oli lähettyvillä.
Ja sen jälkeen toinen vakituisesta valmentautujista oli intoutunut tiedustelemaan mahdollisuutta valmennukseen kaksin kaverinsa kanssa, ja sitä setviessä oli vierähtänyt varttitunti. Kun Teddy lopulta istui autonsa rattiin, oli hän varsin valmis hyvästelemään tallin täksi päiväksi. Huomenna olisi oltava taas paikalla, mutta juuri nyt hän voisi vain viettää iltaa kotona. Jutella vaimonsa kanssa ja katsoa vaikka yhdessä televisiota.

Hän parkkeerasi auton kotitalon eteen, jätti hetken harkinnan jälkeen laukkunsa takapenkille - hän tarvitsisi sitä huomenna, eikä siellä ollut mitään, mitä hän tarvitsisi kotona - ja suuntasi kotiovelle.
"Kulta, olen kotona!" Hän huikkasi tervehdykseksi astuessaan eteisen puolelle. Mies riisui takkinsa, jätti kenkänsä eteiseen ja suunnisti puhelintaan farkkujen takataskusta kaivaen pidemmälle asuntoon. Hän suunnisti yläkertaan kurtistaen kulmiaan, kun illan hämärää ei halkonut hehkulamppujen kirkas loiste, vaan kynttilöiden tunnelmallinen valo.
"Miten päiväsi sujui?" Hän kysäisi astuessaan peremmälle makuuhuoneeseen ja pysähtyi niille sijoilleen katse huonetta kiertäen. Mitäköhän ihmettä nyt? "Öh", hän henkäisi varsin älykkäästi ja viittoi kädellään ympäri huonetta. "Mitä tämä on?"

Gabriellesta tämä oli paras idea koskaan. Hän ei ollut kertonut että veisi Matthewin hoitoon, joten sekin olisi miehelle yllätys.
"Hei kulta."
Nainen nousi ylös, olemuksessaan outoa rentoutta, joka ei kuukauden päiviin ollut asunut Theodoren vaimon olemuksessa. Hän ojensi toista viinilasia Teddylle.
"Kivasti. Vein Matthewin Veronican luo viikonlopuksi. Voimme olla ihan kahdestaan."

Mies otti pöllämystyneenä viinilasin vastaan. Nainen käyttäytyi oudosti - ja missä oli Matthew? Ei kai poika voinut vielä olla nukkumassa, ei hän niin pitkään ollut ollut töissä! ... Ah. Veronica. Se selitti paljon.
"Veronica tahtoi ottaa Matthewn hoitoonsa koko viikonlopuksi?" Teddy kysyi kulmaansa kohottaen. Ei kai olisi pitänyt yllättyä, kun pojan kummitäti viihtyi niin hyvin lapsen kanssa, mutta... yllätti se silti. Artemis oli suostunut jakamaan naisystävänsä lapsen kanssa viikonlopun? Ihmeellistä.
"Minun tulee vielä ikävä Matthewta niin, että käyn hakemassa hänet huomenna kotiin", mies totesi siemaisten viinilasistaan. Vai voisivat he olla ihan kahdestaan. Elokuva siis pyörimään, eikö?

Teddy olisi hämmentynyt enemmän, jos olisi tiennyt miten iloinen Artemis oli ollut tiedosta saada viikonloppu Veronican ja tuon kummipojan kanssa. Se ei nyt kuitenkaan ollut pointti.
"Mmmmm. Veronica tuskin antaisi."
Gabrielle naurahti pehmeästi, kiehnäytyen kiinni mieheensä. Hän ei ollut ajatellut elokuvaa. Vaan jotakin ihan muuta.

"En aio kysyä lupaa", Teddy vastasi pienen virneen kera. Vai olisi Matthew koko viikonlopun kummitädillään. Ehkä hän sopeutuisi tilanteeseen. Sen sijaan Gabriellen yllättävä läheisyys sai hänet astumaan askeleen taaksepäin ja kallistamaan päätään. Hän oli ollut niin varovainen naisen lähellä, astunut pois tieltä keittiössä ja väistänyt käytävillä seiniä vasten, että peruuttaminen tuli suorastaan luonnostaan.
"Kulta?" Hän lausahti kysyvästi ja kohotti toisen kätensä sivelemään naisen olkavartta. Gabriellessa oli jotakin outoa, mutta hän ei osannut sanoa mitä. Muuta kuin se, että nainen vaikutti melkein samalta kuin ennen, mutta ei kuitenkaan aivan. Tunteelle oli vaikea antaa nimeä, mutta se sai miehen katselemaan vaimoaan tarkemmin pää kallellaan.

Gabrielle puraisi huultaan kun Teddy väisti häntä. Järki sanoi, että mies teki sen kuukauden tuomasta tottumuksesta. Pimeä osa hänen ajatuksistaan taas syötti hänelle ajatusta siitä, että Teddy ei halunnut häntä enää. Hän oli likainen.
"Niin, rakas?"
Hän hylkäsi lasinsa lipaston päälle, astellen miehensä lähelle lantio keinuen.
"Tule tänne?"
Ääni kehräsi suorastaan petollisen pehmeästi.

"Mitä sinä teet?" Hän kysyi laskien omankin lasinsa pois kädestään, kun ei luottanut kykyynsä pidellä sitä pystyssä ja olla läikyttämättä sisältöä. Se nyt vielä puuttuisikin, että hän sotkisi heidän mattonsa. Mies laski varoen kätensä naisen käsivarrelle räpytellen silmiään. Hänestä tuntui, että hän oli puoli vuotta jäljessä tapahtumia. Hän ei pysynyt lainkaan kärryillä.
"Rakas, mitä tämä on?" Hän lisäsi laskien toisen kätensä silkkisen aamutakin peittämälle lantiolle. Hän olisi antanut niin paljon kyvystä lukea Gabriellen ajatuksia siinä hetkessä.

Gabrielle nielaisi. Nyt ei ollut hetki alkaa huutamaan. Hänen piti pysya rauhallisena, haluten selvittää tämän osan heidän elämästään. Tämä ei voisi jatkua ikuisuuksia näin.
Koska kuukausi oli Gabriellen kieroutuneessa mielessä ikuisuus. Hän nosti kädet miehensä niskan taakse, sivellen ihoa sormenpäillään.
"Kahdenkeskistä aikaa meille?"
Nainen ehdotti hyvin pehmeästi kehräten, vetäen Teddyä lähemmäs. Jonkun olisi pitänyt kertoa sille psykologiparalle, joka naisen kanssa keskusteli, ettei Gabrielle hyväksynyt itseltään heikkoutta tai ainakin hyvin huonosti. Hän halusi kaiken olevan kuten ennen, miehensä lähelleen ja samaan sänkyyn kanssaan. Ei heidän poikansa huoneeseen, jonne hänen itkunsa kuului joka tapauksessa. 

Tummahiuksinen nainen veti syvään henkeä, ottaen pari askelta taaksepäin. Hän istui sängylle, ojentaen kättään miestään kohti.
"Tule tänne, rakas? Kerrankin poika on poissa kotoa ja saamme olla ihan kaksin." 
Eikä tämä ollut ollenkaan suunniteltua, ehei. Sitä ei voinut ollenkaan päätellä naisen vaatetuksesta. Gabrielle kun ei varsinaisesti kulkenut kotona tällaisissa vaatteissa, noh, ikinä.

Teddy sulki silmänsä naisen kosketuksen myötä. Oli naurettavaa, miten hyvältä se tuntui, ettei Gabrielle säpsähtänyt häntä pakoon tai vältellyt hänen lähelleen tulemista, olkoonkin, että häntä epäilytti, mitä nainen oikein aikoi. Kuukausia aiemmin hän olisi kaapannut naisen syliinsä vaatimatta lainkaan rohkaisua, mutta nyt hän epäröi. Ja epäröi vielä lisää, vaikka seurasikin naista sängyn vierelle, kun nainen niin kauniisti pyysi.
"Gabrielle", hän huokaisi hiljaa ja kumartui painamaan suukon naisen otsalle. Ei vaatinut suurtakaan päättelykykyä tietää, että nainen oli suunnitellut tätä jo pidemmän hetken. Matthew ei ollut sattumalta kummitädillään hoidossa, eikä Gabrielle ollut ohimennen löytänyt kaapista moisia hepeneitä tilaisuutta varten. Edes hän ei ollut niin typerä, että uskoisi siihen. Muutos naisen käytöksessä oli hälyttävä, sillä vastahan nainen oli paennut hänen kosketustaan, ja nyt suorastaan heitti itsensä häntä vasten. Se jos mikä sai ajatukset epäröiviksi.
"Voimme katsoa elokuvaa ihan kaksin", hän totesi vilkuillen naisen kasvoja. "Voit käpertyä sohvalle mukavan viltin alle ja valita elokuvan sillä aikaa kun vaihdan vaatteita", hän ehdotti. Halu suudella naista oli sumentaa järjen, mutta tämä ei tuntunut oikealta. Kukaan ei yllättäen yhden päivän aikana tehnyt niin totaalista täyskäännöstä kuin mitä Gabrielle oli tehnyt aamun ja illan välissä.

Toisin kuin ennen, Gabrielle ei väistänyt miestään kun tuo suukotti hänen otsaansa. Kasvot kohosivat lattiasta ja ruskeat silmät katsoivat aviomiestä, miltein epätoivoisesti vaatien, anellen.
"Theodore."
He voisivat molemmat hokea toistensa nimiä tai tehdä jotakin miellyttävämpää. Hän olisi mielellään ottanut sen miellyttävämmän vaihtoehdon, etenkin kun oli saattanut rikkoa lääkärin kaikkia määräyksiä sen lääkkeen kanssa.
"En halua katsoa elokuvaa."
Kuukauden ajan hän oli jokaisen vapaahetken käyttänyt siihen, eri puolilla sohvaa. Hyvinä hetkinä jopa kosketuksissa miehensä kanssa. Gabrielle oli niin kyllästynyt, hän halusi takaisin oman elämänsä, oman itsensä.
"Haluan että tulet tänne."

Mies hymyili pienesti vaimolleen, mutta pudisti siitä huolimatta päätään. Gabrielle voisi toistaa hänen nimeään miten mielisi, eikä hän pyörtäisi päätöstään. Se tosin tarkoitti, ettei hän astuisi askeltakaan lähemmäs naista, vaan sen sijaan päätyi peruuttamaan askeleen. Todennäköisesti suukko otsallekin oli ollut jo jotakin, mitä hänen ei olisi pitänyt tehdä, eikä hän aikonut toistaa samaa virhettä uudestaan.
"Siinä tapauksessa voimme keksiä jotakin muuta. Voin laittaa ruokaa sinulle", hän ehdotti harteitaan pienesti kohauttaen ja käänsi katseensa tarkoituksella sivuun naisesta. Gabrielle oli aivan liian kaunis omaksi edukseen, eikä hän aikonut olla kuin teinipoika, joka kuolasi jotakin, mihin ei saanut koskea.
"En tule. Rakas, mikä on? Tämä ei ole normaalia", hän kysyi pehmeästi ja käänsi hetkeksi katseensa takaisin naisen kasvoihin. Hänen ihana, kaunis Gabriellensa. Mikä naisen oli, kun tuo käyttäytyi nyt näin? Mies ei tahtonut edes kuvitella henkistä voimavaraa, jota tällaisen rohkeuden esittäminen vaati. Aamulla hänen kosketustaan väistänyt nainen oli tehnyt sen epämukavuuttaan, mutta nyt samainen nainen koetti houkutella häntä sänkyyn kanssaan. Se ei tosiaankaan ollut normaalia, eikä jotakin, mihin hän tahtoisi sekaantua. Jos Gabrielle kuvitteli tämän olevan sitä, mitä hän tahtoi, nainen oli erehtynyt pahanpäiväisesti.

Gabriellellaoli hieman sama mielipide miehestään, joten he saattaisivat olla pian pattitilanteessa, jossa molemmat hokisivat toistensa nimeä kyllästymiseen asti. Ei sellainen ilta jonka Gabrielle oli mielessään ajatellut ja halunnut. Kaiki myös tiesivät, että nainen oli masentavan tottunut saamaan haluamansa, jos oikeasti päätti niin. Hän pudisteli päätään niin että ne taidolla huolimattoman oloisiksi asetellut ruskeat kiharat heiluivat liikkeen mukana. Ei.
"Rakas, tule nyt vain tänne."
Jos hän olisi käyttänyt sen miehensä kuvitteleman voimavaran edes puoliksi oikeaoppiseen toipumiseen, hän olisi varmasti voinut jo paremmin (luultavasti ei). Tämä ei ollut jotain mitä Theodore tahtoi vaan jotakin mitä Gabrielle halusi. Kuvitellen ehkä miehensäkin haluavan, mutta enimmäkseen nainen teki tämän itseään varten.

Hän nousi sängyltä ja asteli Teddyn luo. Jos katsoi tarpeeksi tarkkaan, vain tarkkuudella jolla aviopuoliso voisi katsoa, saattoi huomata ruskeiden silmien katseen olevan liian rauhallinen, miltein kevyen lasittunut. Ja jos viitsisi mennä kurkistamaan vessan peilikaappiin, siellä olisi pilleripurkki naisen nimellä. Se ei tarvitsisi enää päättelytaitoja.
Gabrielle kiehnäytyi kiinni mieheensä, sivellen sormillaan tuon rintakehää.
"Onhan? Juuri tämä on normaalia."
Oli luonnollista että hän halusi miehensä lähelle, mutta Teddy ei halunnut enää hänen lähelleen. Tarkoittiko se jotakin?

"En", Teddy pudisti päättäväisenä päätään ja peruutti useamman askeleen, kunnes saattoi nojata vaatekaappiin takanaan. Hän risti kädet rinnalleen ja katseli Gabriellea. Miksi naisia oli niin mahdoton ymmärtää? Hän vain tahtoi olla hyvä aviomies. Ei kai se voinut olla liikaa vaadittu? Ilmeisesti oli, kun hän ei onnistunut nytkään lukemaan vaimoaan. Naiset! Hän ei edes voinut peruuttaa kauemmas, kun oli jo nojannut selkänsä vasten vaatekaappia, joten miehelle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin kohottaa kätensä naisen lähestyessä.
"Lopeta", mies totesi painokkaasti, laski kätensä naisen olkavarsille ja työnsi Gabriellen rauhallisesti mutta päättäväisesti kauemmas. Hän kohotti toisen kätensä naisen leualle voidakseen varmistaa, ettei Gabrielle pakenisi hänen katsettaan. "Mikä sinuun on mennyt? Tämä on aivan järje-" Lause jäi kesken, kun suklaanruskeat silmät siristyivät. Gabrielle näytti siltä, että kävi hitaalla, paremman ilmaisun puutteessa. Nainen ei kuitenkaan ollut humalassa, se oli selvää, joten syyn täytyi olla jossakin aivan muualla. Mies laski irti naisesta kuin tuon iho olisi polttanut kosketuksesta ja kääntyi kannoillaan. Hän harppoi suoraan yläkerran kylpyhuoneeseen, tempaisi peilikaapin oven auki niin, että epäili kahvan jäävän käteensä ja tuijotti hetken tuttujen särkylääkkeiden paketteja. Yhdestäkään ei ollut kadonnut määrää, joka selittäisi katseen lasittuneisuuden, mutta yksi purkeista ei kuulunut joukkoon. Mies veti sen alas hyllyltä, vilkaisi lääkeyhdisteen nimeä ja reseptin saajaa ja palasi purkkia kourassaan puristaen takaisin makuuhuoneeseen.
"Rauhoittavia? Ihan tosissasiko meinasit, että tämä on hyvä ratkaisu?" Hän jyrähti ravistaen purkkia käsi kohotettuna.

Jokin kuristi inhottavasti naisen sisällä, kun hän kuuli miehensä kieltävän niin monesti. Ehkä hänen olisi pitänyt uskoa viimeistään kolmannella kerralla, eikä koetella onneaan kiusallaan. Todellakin olisi pitänyt. Hän jäi yksin makuuhuoneeseen miehensä hävitessä äänistä päätellen kylpyhuoneeseen, mikä sai hänet nielaisemaan. Mikä hänet oli muka paljastanut?

Naiset katse pakeni hyvin nopeasti lattiaan, kun Teddy palasi hänen luokseen. Niin hyvä valehtelija hän ei ollut, että olisi kyennyt väittämään ettei ottanut niitä.
"Älä huuda."
Nainen pyysi hiljaa. Hän veti sängystä päiväpeittoa ympärilleen. Yllättäen kylmä hiipi luihin ja ytimiin asti.

Teddy peitti hetkeksi kasvonsa vapaalla kädellään, sulki silmänsä ja veti syvään henkeä. Ei ollut oikein huutaa Gabriellelle, mutta hän ei voinut ymmärtää, mikä oli saanut naisen edes kuvittelemaan, että tämä olisi hyvä idea. Tämä oli hyvän idean vastakohta.
"En huuda", mies lupasi uloshengityksen mukana, laski pilleripurkin tasolle ja asteli lähemmäs sänkyä päätään pudistellen. "Miksi, Gabrielle?" Hän kysyi hiljaa tuijottaen surullisin silmin naista. Eikö hän voisi enää luottaa siihenkään, että oma vaimo osaisi käyttää lääkkeitään oikein? Riitti, että rakas ystävä kävi juttelemassa lääkkeiden väärinkäytöstä. Hän ei tarvitsisi vaimoaankin samoihin tapaamisiin.
"Olen varma, ettei tämä ollut terapeuttisi suosittelema toimintatapa", mies lisäsi kallistaen päätään. Voi rakas, mitä ihmettä hän tekisi Gabriellen kanssa? Nainen tuntui suorastaan pyrkivän satuttamaan itseään mitä moninaisemmin keinoin heti kun hän selkänsä käänsi. Ensin minibaarin tyhjennys hotellissa ja nyt tämä.

Gabrielle myönsi sen Lontoossa hankitun humalan olevan typerää, mutta tämä oli oikeasti tuntunut hyvältä ajatukselta. Aina siihen asti, kun Teddy katsoi häntä surkeana, pyytäen selitystä. Päiväpeittoon kääriytynyt nainen istui sängylle, vetäen jalkansakin piiloon. Häntä hävetti, eikä niinkään se mitä hän oli yrittänyt tehdä, vaan se että oli epäonnistunut siinä. Hän nieleskeli sitä epämiellyttävää palaa kurkussaan, jonka tiesi olevan tulppa sisällä velloville sanoille. Hän ei saisi sanoa mitään.
"Ei kai."
Kyllähän he molemmat sen tiesivät, ettei tätä tosiaan oltu suositeltu. Herttainen, vanha nainen oli käskenyt Gabriellea ottamaan kaiken tarvitsemansa ajan, pieniä askelia ja kasaamaan itseluottamuksensa uudelleen. Nyt oli käynyt niin, että hän oli tainnut murentaa loputkin itseluottamuksestaan, jäätyään vellomaan siihen ajatukseen, ettei Teddy halunnut häntä edes lähelleen. Sehän oli mennyt juuri kuten oli pitänyt.
"En tiedä miksi."

Teddy istahti alas sängyn päätyyn ja kääntyi katsomaan Gabriellea. Miehen teki mieli moittia naista enemmänkin, kyseenalaistaa jokainen päätös, joka oli johtanut tähän tilanteeseen ja ravistella naiseen järkeä, mutta sen sijaan hän veti syvään henkeä, huokaisi uloshengityksen mukana ja päätään pudistaen painoi katseen polviinsa.
"Jos et edes yritä selittää, en voi ymmärtää", mies tunnusteli kepillä jäätä. Hän tahtoi ymmärtää, mikä oli ajanut naisen tähän. Oliko hän tehnyt tai sanonut jotakin mikä oli antanut ymmärtää, että tilanteen olisi muututtava välittömästi, ja niin nainen oli päätynyt turvautumaan rauhoittaviin, jotta ei säpsähtäisi hänen kosketustaan?
"Puhu minulle, rakas", hän lisäsi hiljaa ja laski kädet syliinsä.

Gabrielle puraisi pehmeästi huolella meikatun huulensa sisäpintaa. Selittää? Se oli hankalaa, ei Gabrielle osannut perustella tätä edes itsellensä. Hän hautautui syvemmälle päiväpeittoon. Mikä olisi hyväksyttävä selitys? Hän oli saanut miehensä huutamaan jo kerran.
"Minä en..."
Mitä hän ei? Mitään! Gabrielle ei tiennyt mistään mitään, hän nukkui niin huonosti että hyvä jos tunnisti itseään aamulla herätessään, jos ei käyttänyt kolminkertaisesti meikkiä normaaliin nähden. Se oli ajaa hänet hulluksi.
"En vain halunnut jatkaa sitä enää."

Mies huokaisi hiljaa. Ei kai olisi pitänyt olettaa, että Gabrielle osaisi tai tahtoisi selittää hänelle tuntojaan. Koko tilanne tuntui niin absurdilta, että miehen teki mieli vain käpertyä peittoihin ja itkeä - tai vaihtoehtoisesti nauraa epäuskon sekaisella hysterialla. Missä vaiheessa heidän elämästään oli tullut tällaista?
"Rakas, ei sitä voi muuttaa lääkkeillä", hän sanoi pehmeästi ja ojensi kättään Gabriellea kohden, joskin laski kämmenensä sängylle naisen viereen päättäen olla koskettamatta. Ihan vain kaiken varalta. "Anna itsellesi aikaa. Anna meille aikaa." Kaikki tulisi kyllä kuntoon, ennemmin tai myöhemmin. Juuri nyt tarvitsisi vain olla kärsivällinen ja keskittyä puimaan asioita, jotka aiheuttivat tällaista käytöstä.

Ruskeat silmät painuivat tiukasti kiinni. Se ääni hänen päässään ei vaiennut, vaikka hän yritti olla kaatamatta bensaa siihen liekkiin. Hän tiesi ettei sen ruokkiminen olisi hyvästä, vaan saisi kaiken vain enemmän solmuun. Kun Gabrielle avasi silmänsä, hän tunsi kyynelten polttelevan silmiään. Tyhmä, typerä nainen. Miksi hän oli kuvitellut minkään helpottuvan tai Teddyn suostuvan? Hän olisi saanut olla idiootti.
"Olisi voinut."
Jos Theodore ei olisi ollut edes sitä vertaa tarkkanäköinen, hän olisi voinut. Olisi pitäny tietää ettei hän saisi huijattua miestään sellaisella. Teddy ei ollut niin typerä, toisin kuin hän.
"Olen typerä."

Ei, ei voinut. Lääkkeet eivät korjanneet tällaista asiaa. Eivät sitten millään. Lääkkeet auttoivat (oikein käytettyinä!) parantumisen kanssa, mutta ne eivät olleet mikään hetken ihme, joka takasi sen, että kaikki huolet olivat poispyyhittyjä kuin sormen napautuksella.
"Niin olet", mies myönsi, sillä ei hän voinut väittää siihen vastaankaan, vaikka se olisi varmasti ollut armollisempaa Gabriellelle. Naisen idea oli ollut täysin järjetön ja typeryydessään vailla vertaa, mutta ei naisen tarvitsisi siitä itseään syytellä tämän enempää. Kunhan vain oppisi kerrasta, eikä koskaan koettaisi moista uudestaan.
"Mutta olet myös äärimmäisen rakas. Älä säikytä minua enää näin, ole kiltti", mies vetosi katsellen naista pehmeästi surumielisillä silmillään.

"En halunnut säikäyttää."
Se ei ollut naisen tavoitelistalla missään kohtaa. Hän oli halunnut kaikkea muuta. Edelleen mieleen muistui se miten mies väisti häntä. Aivan varmasti se oli johtunut siitä, että tuo oli kuukauden päivät väistänyt vaimoaan, muutamia hyviä hetkiä lukuunottamatta. Silti se sattui ja sai ajatukset laukkaamaan aivan liian lujaa. Etenkin kun hän oli nähnyt jopa painajaisia asiasta. Ettei Teddy enää halunnut edes halata häntä.
"Sinä väistit."
Hiljaa lausuttu, särkynyt syytös oli se mitä hänen ei ollut pitänyt sanoa.

"Tiedän, tiedän", mies vakuutti. Hän luotti siihen, ettei Gabrielle koskaan tarkoittanut mitään pahaa, vaikka välillä niin kävikin. Eihän hänkään koskaan tarkoituksella satuttanut Gabriellea, mutta siitä huolimatta naiseen sattui. Nytkin.
"Tietenkin väistin. En tahdo, että joudut tuntemaan olosi epämukavaksi omassa kodissasikin", Teddy vastasi vastustaen halua kurkottaa koskettamaan naista. Gabriellen äänensävy riitti särkemään sydämen ihan yksistäänkin. Ei hän tahtonut väistää vaimoaan. Ei ollut koskaan tahtonutkaan, mutta se tuntui olevan ainoa asia, joka antoi Gabriellelle mahdollisuuden toimia edes oman kotinsa seinien sisällä normaaliutta tavoitellen.

Peiton sisällä nainen veulasi vihkisormusta sormessaan. Se ei ollut pitkään aikaan mahtunut sormeen (kiitos loppuraskauden ja synnytyksen jälkeisen ajan), mutta nyt puolessa vuodessa hän oli kehittänyt tavan pyöritellä sitä. Ihan vain siitä ilosta, että se sormus oli hänen sormessaan nyt ja hän saattoi pitää sitä.
"Kun halusin koskea, sinä väistit."
Kyse ei ollut enää siitä, että hän olisi halunnut miehen väistävän.
"Pystyisitkö siihen edes enää?"
Koska ei sillä ollut merkitystä, että hän oli muutama päivä sitten Lontoossa itkenyt miehensä halauksessa, kyllähän kenen tahansa mieli muuttui muutamassa päivässä niin paljon.