Cat, put your claws back in

”Hänellä oli joku ongelma sen kanssa, että deittailen sinua”, Katerina kiersi kysymyksen ja mietti niitä sanoja, joita Andrea oli käyttänyt muka vain ystävästään. Näin jälkikäteen ajatellen nainen oli toiminut kuten kuka vain parhaan ystävänsä puolesta, mutta tilanteessa Kat oli nähnyt sen niin loukkaavana ja hänen asemaansa uhkaavana, että hän oli ehkä vähän riehaantunut.
”Älä suotta. Parempi kai kun antaa savun hälvetä”, hän arveli ja kohautti olkiaan. Nainen irrottautui sen verran, että saattoi painaa hellän suukon Miyaton huuliin.
”Kunhan et kuuntele hänen juttujaan. Yrittää vielä mustamaalata minut.”

Miyato kurtisti kulmiaan hieman.
"Hmh. Puhun hänelle siitä kuitenkin, en sulata sellaista."
Vaikka samalla hän tosin saisi tietää Katerinan provosoineen, mutta ei hän silti halunnut ystäviensä kyseenalaistavan hänen valintojaan. Ainakaan valinnalle itselleen! Hän pitkitti sitä suukkoa hieman, painaen sellaisen vielä Katerinan poskelle.
"En. Muistutan häntä siitä että minun valintani ovat minun valintojani. Enkä kuuntele turhaa pahanpuhumista kenestäkään."

Katerina hymähti kun Miyato puolusti häntä. Hetken nainen oli jo ajatellut, että ehkä Andrea oli oikeassa eikä hän ollut miehen arvoinen. Hän hymyili suukolle ja silitti toisen kylkiä hellästi.
”Kiitos. Olet ihana”, hän hymähti ja kurottautui suukottamaan Miyaton suupieltä.
”Valmennuksesi taitaa alkaa pian”, hän muisteli ja oli kuulevinaan jo ulkoa hevosten ja innokkaiden oppilaiden ääniä.

Mies painoi suunpieltään toisen huulia vasten ja hymyili tuolle.
"Niin alkaa. Tarvitsetko kyydin kotiin? Vai... Haluaisitko nähdä tänään? Viimeinen valmennus loppuu viideltä, sitten olisin vapaa."
Miyato hymyili toiselle. Ei häntä haittaisi olla Katerinan kanssa tänään, vaikka vähän hyvittelyksi ystävänsä käytöksestä.

”Mielelläni. Olen autolla, joten lähden varmaan kohta kotiin, mutta ehkä näemme sitten illalla”, Katerina vastasi hymyillen ja halasi miestä vielä nopeasti, ennen kuin valmennukseen saapuvat ratsastajat pääsisivät todistamaan herkkää hetkeä.
”Onko ideoita illanviettoon, vai tulenko luoksesi?”

"Nähdään vain illalla. Ja ei oikeastaan, voit tullakin. Seitsemältä? Etten haise hevoselle kun tuut."
Miyato hymyili leveästi. Ja hän ehtisi matkalla Newcastleen läksyttää Andreaa puhelimitse. Miksi nainen oli niin rumasti puhunut naiselle, jota tiesi hänen tapailevan. Hemmetti.

”Nähdään sitten”, Katerina vastasi pehmeästi ja kosketti hymyillen Miyaton käsivartta ennen kuin lähti maneesin katsomon kautta pois. Hän vilkaisi vielä ovelta miestä nopeasti. Hän ei malttaisi odottaa iltaa! Jos Miyato kerran panostaisi häntä varten, ainakin kävisi suihkussa ja vaihtaisi vaatteensa puheista päätellen, olisi hänen tehtävä vähintään sama. Hänellä oli onneksi aikaa enemmän kuin tarpeeksi.

*

Katerina lähti kotoaan omalla autolla tietämättä, jäisikö yöksi vai joutuisiko ajamaan pimeällä takaisin kotiin. Hän oli laittautunut ja käynyt ostamassa pullon viiniä, ihan vain, jotta hänellä olisi edes joskus jotakin vietävää. Nainen parkkeerasi tienvarteen ja asteli miehen oven taa soittaen ovikelloa lyhyesti. Hän oli ehkä panostanut liikaakin ulkonäköönsä, vaikka oli yrittänyt pysytellä rennossa ja arkisessa tyylissä, mutta hiukset oli pesun jälkeen kiharrettu ja laitettu puhumattakaan meikeistä. Ja tällä kertaa hän oli osannut varautua ja tuonut käsilaukussaan paitsi pienen pullon meikinpuhdistusainetta, myös meikit ja muita yöpymiseen tarvittavia asioita. Viinipullo hänellä oli kädessään (ei mitään toiveita, että se olisi mahtunut laukkuun!) keväisin pastellisävyin lakattujen rakennekynsien jatkeena.

Miyato yritti keskittyä valmennukseensa, vaikka ajatukset poukkoilivat myös illassa. Päästyään niistä hän asteli autolleen, jutellen Andrean kanssa välikohtauksesta Katerinan kanssa. Siitä sai hieman eri käsityksen mitä Katin sanoista, mutta ei nainen kuitenkaan räikeästi ollut valehdellut.

Kotona Miyato kipaisi suihkuun, vetäen arkisesti farkut ja rennon, löysähkön kauluspaidan päällensä. Ovikello soi kun hän sai paidan hihat käärityksi ylös. Miya asteli eteiseen ja avasi oven, hymyillen Katerinalle.
"Hei~ Tulit just kun sain itteni kuntoon."
Naisen astuttua peremmälle hän veti tuota lähemmäs, halatakseen. Huulet eksyivät myös suukottamaan tuon huulia nopeasti.

Katerina tervehti Miyatoa hellästi ja vastasi halaukseen ja suukkoon. Hänestä oli ihanaa, että hän oli löytänyt sellaisen miehen elämäänsä. Helpolla hän ei luovuttaisi, vaikka parisuhde ajatuksena olikin pelottava vuosia sinkkuna olleelle. Lisäksi kohtaaminen Andrean kanssa pisteli mielessä, vaikka hän työnsikin sen taka-alalle haluamatta ajatella sellaista idioottia.
”Tuoksut hyvältä”, hän sanoi suukottaessaan hellästi miehen kaulaa ennen kuin päästi irti halauksesta ja saattoi riisua takkinsa. Hän oli pukeutunut tyylilleen uskollisesti siisteihin vaaleisiin farkkuihin ja väljään pastellisen vaaleanpunaiseen silkkikauluspaitaan.
”Miten töissä meni?”

Miyato naurahti Katerinan sanoille. Tuoksui hyvältä? Ehkä hauskin kehu jonka hän oli hetkeen saanut!
"Kiitos vaan. Sinä näytät hyvältä, kuten aina."
Ei nainen tainnut koskaan olla huolittelemattomana liikenteessä. Hän antoi toisen riisua takkinsa ja vilkaisi viinipulloa. Hmm, ilmeisesti tuo ei aikonut vain käydä nopeasti, mikä tuntui ihan positiiviselta.
"Hyvin, oli kivat ja reippaat junnut tänään. Poniryhmiä vain. Ja juttelin Andrean kanssa kotimatkalla."

Katerina kihersi kehuille tyytyväisenä ja heilautti hiuksiaan. Hän oli toki nähnyt vaivaa näyttääkseen hyvältä, mut tuntui aina hyvältä kuulla se toiselta. Hän tarjosi viinipulloa Miyatolle hymyn kera ja kuunteli tuon päivän kuulumiset. Hymy hyytyi siinä vaiheessa, kun mies mainitsi Andrean nimen.
”No, miten hän selitti käytöksensä?” Hän kysyi toivoen, että he voisivat ohittaa sen nopeasti. Katerina ei halunnut puhua siitä heitukasta, jonka näki uhkana hänen ja Miyaton välillä.

Miyato otti sen pullon vastaan, seuraillen naisen eleitä. Ei hän antaisi Katerinan ihan niin vain ohittaa sitä.
"Huonosti enkä hyväksy sellaista. Käskin pyytää anteeksi sinulta. Mutta haluan myös että sinä pyydät anteeksi häneltä. Vaikka hän ei ollutkaan kohtelias, ei voi sanoa sinunkaan olleen enkeli. Käykö? En vaadi että tulette toimeen tai olette ylimmät ystävät, mutta en halua myöskään teidän murhaavan toisenne jos satutte samaan huoneeseen. Kiltti?"

Katerina pyöräytti silmiään huokaisten, kun kuuli ehdot. Hänen pitäisi pyytää anteeksi siltä naikkoselta? Sitä hän ei tekisi kovin mielellään, eikä kaipaisi mitään säälianteeksipyyntöäkään, mutta ehkä Miyaton takia.
”Okei”, hän myöntyi pitkin hampain ja näytti kaikin puolin kuinka epämukavalta tilanne tuntui.
”En silti lupaa pitää hänestä.” Oli epäilyttävää, että Miyatolla oli niin läheinen ystävä, joka oli vielä nainen. Hän pitäisi tilannetta silmällä.

"En vaadi sulta sellasta, mutta toivon että te voisitte sietää toisianne. Minun vuokseni, jooko, kiitos?"
Hän pyysi hymyillen toiselle. Ei hän halunnut aisten riitelevän avoimesti.
"Lupaat sietää häntä ja olla asiallinen niin minä lupaan pitää huolen että saat olla rauhassa myös. Avataanko tämä?"
Hän kohotti pulloa hieman.

Katerina nyökkäsi vähän nihkeästi, mutta kai hän voisi sen tehdä. Ei hänkään tapella halunnut, mutta jostain syystä Andrean naama ei miellyttänyt. Olisihan se ollut liian helppoa, että hän pitäisi Miyaton parhaasta kaverista - vaikka taatusti helpompaa se olisi ollut, jos Andrea olisi ollut mies.
”Avataan vaan”, hän nyökkäsi uudelleen ja laski kätensä Miyaton käsivarrelle seuratakseen tuota pois eteisestä. Eivät kai he siinä voisi koko iltaa viettää.
”Miten tutustuit Andreaan?” Kat kysyi muka viattoman uteliaana, vaikka oli siinä taka-ajatustakin. Hän ei voinut uskoa, ettei näyttävän naisen ja suloisen Miyaton välillä muka voisi olla mitään.

Miyato asteli naisen myönnyttyä tuon kanssa keittiöön, ottaen kaksi lasia hyllyltä. Hän avasi pulloa samalla kun Kat esitti kysymyksen. Hmm...
"Kun ensimmäisen kerran tulin Britteihin pari vuotta sitten, asuin jonkin aikaa Lontoossa kun odotin tallipaikkaa Rosingsista. Andrea kävi sillon samalla tallilla ja tutustuttiin. Kun loukkaannuin, se muutti Newcastleen jotta voisi ratsastaa Coraa. Kui? Tai siis... Onko sulla erityinen syy kysyä?"

Katerina kuunteli Miyaton sanoja ilmeettömänä nojaillen keittiötasoon. Vai niin, muka vain ammatillinen suhde. Hän etsi kasvoilleen hymyn toisen kysymyksen jälkeen ja pudisti päätään.
”Ei. Ajattelin vain, että ehkä siedän häntä paremmin, jos tiedän hänestä enemmän.” Hän hymähti ja kosketti Miyaton kylkeä.
”Älä huoli, lupaan käyttäytyä.”

No, ei nyt ihan täysin ammatillinen. Miyato kaatoi heille viiniä ja ojensi Katerinalle toisen lasin, punniten vaihtoehtojaan.
"Ja yritimme tapailua ennen kuin palasin Amerikkaan kuntoutukseen. Sanon tämän vain ettet kuule sitä muualta ja kuvittelet että salaan sitä jostakin syystä. Se ei toiminut, koska olemme enemmän sisaruksia toisillemme."
Mutta miksi siihen kokeilemiseen oli mennyt niin kauan? Sille Miya ei antanut syytä, vieläkään.

Katerina oli vähällä pudottaa vasta käteensä ottamansa lasin, kun kuuli Miyaton paljastuksen. Hän yritti toki hillitä ilmeensä mutta se oli mahdotonta ja järkytys, viha, mustasukkaisuus, mikä se sitten olikaan, käväisi kasvoilla.
”Tiesin sen”, hän tuhahti hieman pettyneenä.
”Arvasin, ettette voi olla vain ystäviä.” Kuin Miyato olisi vain kertonut heidän tapailleen (tai jopa tapailevan!). Kuin Kat ei olisi kuullut loppua, sitä osaa, missä mies selvästi sanoi ettei se ollut toiminut. Hän hörppäsi viiniään melkein kapinallisesti ja siirsi painoaan niin että nojautui hieman kauemmas.

Jotenkin hän oli valmistautunut siihen naisen pettymykseen, mutta irvisti silti. Hetty aisti että miehen olemus kiristyi ja se tuli istumaan tuon viereen, vilkuillen huolestuneen näköisenä isäntäänsä vähän väliä.
"Kuuntelitko mitä sanoin? Sanoin ettei se toiminut. Puhumattakaan siitä, että lopetimme sen ehkä kahden viikon jälkeen. Se vaan... Ei toimi. Andrea on liian flirtti, liian menevä, liian... Andrea."

Katerina huokaisi äänekkäästi ja kallisti päätään. Oli hän kuullut, ei hän tyhmä ollut. Hän siemaisi viiniään nyt vähän maltillisemmin ja kuunteli loppuun, vaikka olisikin halunnut tuoda oman näkökulmansa asiaan.
”Mutta kai ymmärrät, että tuo kuulostaa minusta erikoiselta. Näin Andrean, tuskin ainakaan hänen ulkonäöstään tai yrityksen puutteesta jäi kiinni.” Hän ei tiennyt mitä ajatella, sillä viimeistään nyt hän oli varma, että saisi pitää Miyatosta kiinni kynsin hampain, jos haluaisi pitää miehen itsellään.

"Se on kiinni siitä, että en voisi sietää häntä muuna kuin ystävänä ja siitä että koen hänet siskona itselleni."
Miyato otti kulauksen viiniä ja laski lasin kädestään, katsellen Katerinaa hetken.
"Ja olin silloin juuri eronnut, kaipasin laastaria. Sinä et ole mitään sellaista."

Katerina yritti tuntea edes vähän huojennusta Miyaton rauhoittelevista sanoista. Kai hänen täytyisi vain uskoa. Hän todella toivoi, ettei ollut vain jonkun korvike. Hän pelkäsi, että jos Miyato vain leikki hänen kanssaan, tuo naureskelisi ilkeän Andrean kanssa hänen selkänsä takana eikä hänellä olisi hölmönä mitään aavistusta.
”Uskon, uskon”, hän vakuutti ja laski lasin kädestään toisen esimerkistä. Hän nosti kätensä Miyaton rinnalle.
”Anteeksi, että epäilin.” Ajatus Miyatosta ja Andreasta yhdessä kaiversi edelleen, mutta hän yritti unohtaa. Piti uskoa, ettei noiden välillä ollut enää mitään muuta kuin sisarellista ystävyyttä.

Miyato antoi käsiensä laskeutua Katerinan alaselälle. Hän katsoi naista silmiin, hymyillen hieman.
"Kiitos. Ja en ole vihainen, toivon vain että hylkäät sen ajatusmaailman. Olin ollut onnettomuudessa, eronnut... Olisin tapaillut puista nukkea jos se olisi halunnut. Nyt olen elämäni kunnossa ja haluan tapailla sinua."

Katerina painautui vain lähemmäs tuntiessaan lämpöiset kädet selällään. Hän hymyili Miyaton sanoille uskoen jopa hetkeksi täysin, että tuo puhui totta. Hän halusi uskoa, ja mikä olisikaan sopinut naisen lepyttelyyn paremmin, kuin kertoa, että halusi vain häntä. Kat oli ainakin ihan otettu ja hipsutteli hymyillen miehen rintakehää.
”Hyvä. En haluaisi jakaa sinua kenenkään kanssa.” Se oli ehkä paljon sanottu, mutta johan he olivat sopineet, etteivät tapailisi muita. Se tuntui isolta askeleelta vuosien sinkkuuden jälkeen, mutta vain hyvällä tavalla. Sitä hän juuri kaipasi, jotakin uutta ja jännittävää.
”Unohdetaanko nyt Andrea? Tiedän, että hän on ystäväsi, mutta edes hetkeksi?”