It's hard to dance with a devil on your back

Lauantai 11. lokakuuta, iltapäivä

Gabrielle oli lähtenyt tallille etuajassa katsomaan yhtä vuokrahevosvaihtoehtoa. Hän oli päättänyt vihdoinkin etsiä vuokrahevosen, ratsastustunnit alkoivat väsyttää. Hän halusi jakaa jollekulle hevoselle rakkautta eikä joutua vaihtelemaan hevosta. Omaan hänellä ei olisi aikaa eikä osaamista. Hän hämmentyi kun huomasi osanneensa perille Rosings Parkiin. Naisen tummat kiharat olivat vielä auki, ponnari oli ranteessaan. Hän nousi matalasta mustasta Cadillacistaan ja katseli ympärilleen. Hänellä oli hieman yli tunti aikaa, kun oli muistanut tapaamisen väärin. Mitä ihmettä hän tekisi sen ajan, kun oli tajunnutkin virheensä vasta äskettäin, hieman ennen saapumistaan? Newcastleen olisi turha ajaa takaisin. Gabrielle lukitsi autonsa ja asteli kohti tallirakennusta, huokaisten.

Teddy seisoi tallikäytävällä punaruunikko hevonen molemmin puolin kiinnitettynä. Yleensä hän hoiti hevosensa karsinassa, mutta oli tällä kertaa päätynyt pesemään tamman mutaisia jalkoja pesukarsinassa eikä ollut viitsinyt taluttaa hevosta sotkemaan itseään heti karsinan kuivikkeisiin. Niinpä he olivat jääneet käytävälle, jossa tyylikkäisiin, kuin suoraan ratsastuslehden mallikuvista valittuihin vaatteisiin pukeutunut mies harjasi hevosta pitkin, rauhallisin vedoin. Minx hörisi. Se oli hyvällä tuulella. Ihme oli tapahtunut. Tamma oli kotiutunut tallille edes sen verran, ettei tänään jaksanut kiukutella. Hevosen musta koulusatula valkoisella huovalla odotti karsinan edessä olevalla telineellä. He ratsastaisivat tänään koulua. Minxin hyvästä päivästä oli otettava kaikki irti. Hän oli harkinnut ensin esteitä, mutta todennut, että tällä hetkellä oli tärkeämpää saada tamma liikkumaan sileällä kauniisti. Hän oli sentään ilmoittautunut koulukilpailuihin, pieniin sellaisiin, ihan vain äitinsä riemuksi.
"Älä viitsi", Teddy sanoi pehmeästi tammalleen, joka halusi hieroa päätään hänen valkoisia ratsastushousujaan vasten. Väri ei missään nimessä ollut paras mahdollinen valinta tallille, mutta hän oli ajatellut ottaa hieman videota harjoituksestaan äitinsä riemuksi, minkä vuoksi hänellä oli päällään valkoiset housut ja kauluspaita, sekä siististi napitettu laivastonsininen kilpatakki. Mustat ratsastussaappaat kiiltelivät hyvinhoidettuina. Hän oli kiillottanut ne illalla. Jos äiti olisi tyytyväinen, hän lopettaisi hetkeksi niskaan hengittämisen ajatellessaan, että he harjoittelivat joka päivä yhtä tunnollisesti.

Gabrielle oli aivan ulalla. Hän oli käynyt hienoilla talleilla koko ikänsä. mutta tämä oli kilpailijoiden paikka. Hän näytti eksyneeltä siellä, vaikka kalliissa ja hienoissa ratsastustamineissaan taas tavallan sopi sinne. Hän olisi tuntenut olonsa mukavammaksi rennolla lännentallilla. Kuulemma se hevone, Arizona, osasi reiningiä ja oli luonteeltaan kiltti sekä luotettava. Täydellinen hänelle siis. Nainen kiersi käytävällä olevan punaruunikon kauempaa, peläten että se potkaisisi.

Teddy harvoin kiinnitti huomiota muihin tallilla käyviin, mutta siisteihin ratsastusvaatteisiin pukeutunut nainen ei näyttänyt senkään vertaa tutulta kuin muut tallin asiakkaista.
"Hei", hän tervehti toista. Onneksi Gabrielle tajusi kiertää Minxin kauempaa, sillä tamma todellakin potki. Hyvinä päivinäkään ei kannattanut ottaa turhia riskejä, sillä tamma oli parhaimmillaankin arvaamaton. Siitä huolimatta Teddy rakasti punaista paholaistaan syvästi.
"Emme taida olla tavanneet aiemmin", mies sanoi pehmeästi. Se oli hienovarainen tapa kysyä, oliko toinen kenties uusi täällä. Sitä paitsi, jos hän oli väärässä, se ei olisi niin noloa kuin suoraan kysymys.

Gabrielle oli aivan ulapalla. Hän oli tottunut hienoihin hevosiin ja tiloihin, mutta Rosings Park oli silti jotakin uutta. Miten täällä oli lännenratsu huippuhevosten seassa ja ennen kaikkea miksi? Outoa. Nainen hämmentyi ja käänsi katseensa kohti häntä puhutellutta miestä. Tuokin oli sen näköinen että juuri lähdössä kilparadalle, vähintäänkin. Yhtäkkiä Gabriellen tummanvioletit skottiraitaiset ratsastushousut ja hennon laventelin sävyinen paita tuntuivat liian värikkäiltä tänne.
"Hei. Ja emme varmasti, olen ensimmäistä kertaa täällä. Minun piti tavata herra Chilton mutta tulinkin liian aikaisin." Ei sopinut lörpötellä asioista.
"Gabrielle Pakenham, hauska tavata." Nainen väläytti leveän hymyn ja ojensi kättään miestä kohti, kätelläkseen. Ei osannut päästää irti tavoistaan.

Teddy tarttui toisen ojennettuun käteen.
"Theodore Morland", hän vastasi pienen hymyn kera. "En ole valitettavasti nähnyt herra Chiltonia tänään, joten en osaa auttaa sen kanssa", hän pahoitteli. Mies kumartui laskemaan harjan käsistään siistinä pidettyyn harjalaatikkoon. Vieressä oli valkoiset pintelit patjoineen. Mies nappasi yhden rullista käteensä, asetteli patjan tottuneesti paikoilleen ja alkoi kääriä pinteliä tammansa etujalan ympärille. Minx kurkotteli päällään Gabriellen suuntaan, mutta malttoi sentään seistä paikoillaan. Pintelin kääriminen oli aina haastavaa, jos hevonen alkoi nostella jalkoja kesken kaiken.
"Jos sallitte uteluni, oletteko kenties ostamassa herra Chiltonin hevosta?" Teddy kysyi pintelin parissa puuhaillessaan. Mikäpä tässä jutellessa.

Gabrielle vilkaisi Minxiä ja astahti hieman kauemmas tammasta. Hän oli hermostunut eikä uskaltanut koskea hevoseen, ties miten ilkeä se saattoi olla. Ja se oli varmasti upea kilpuri kun ratsastajakin näytti tuolta. Jos hän vaikka rikkoisi sen? Nainen katseli Theodoreksi esittäytyneen touhuja, mutristaaen kevyesti huultaan. Missähän herra Chilton mahtoi olla? Tai no, miksi mies olisikaan täällä vielä, olihan sovittuun tapaamisaikaan aikaa.
"Ostamassa? Herran jumala en... Päätin vain vihdoinkin että minulla on aikaa jatkaa ratsastusta ja hänen hevosensa oli tarjolla vuokralle."

Teddy ei ajatellut mitään sen kummempaa toisen peruuttaessa Minxin ulottuvilta. Moni teki niin, kun kyseessä oli tuntematon hevonen. Vielä useampi teki niin, kun kyseessä oli punaruunikko Minx.
"Sepä mukavaa", mies vastasi lämpimästi. Oli aina ilo, kun joku löysi tiensä takaisin hevosten pariin. "Vuokrahevonen on varmasti mitä parhain siihen tarkoitukseen", hän jatkoi hyväksyvästi. Oli sääli, kun monet tuntuivat ajattelevan, että hevosen selkään pääsi vain ratsastustunneilla tai ostamalla oman.
"Oletteko ratsastaneet kauankin?" Mies kyseli pehmeällä äänellään siirtyessään takajalan kimppuun. Minx huitaisi muutaman kerran hännällään ennen kuin tuntui tajuavan, ettei mies lähtisi minnekään. Tamma puhalsi ilmaa sieraimistaan ja antoi Teddyn kietoa valkoista pinteliä ainoan sukan päälle.

"Mm, kunhan vain löytäisi sopivan. Monet tuntuvat etsivän ratsastajaa kilpahevoselle tai kilpailevaa ratsastajaa omalleen." Niisä hintaluokissa siis, missä Gabrielle etsi vuokrahevosta. Hän kun ei kuitenkaan halunnut alkeelliselle kotitallille, vaan kaipasi kyllä Rosingsin kaltaista tallia moderneilla mukavuuksilla.
"Lapsesta asti, en ole tosin koskaan ratsastanut kuin omaksi ilokseni." Se olikin varmasti ainoa asia missä Gabrielle ei kilpaillut. Olisiko hän tyhmä jos esittäisi vastakysymyksen?
"Ilmeisesti sinä kilpailet? Kaunis tamma."

Teddy ymmärsi, ettei kaikkia kiinnostanut kilpaileminen, eikä suhtautunut siihen yhtä nyreästi kuin jotkut tallin väestä tuntuivat tekevän. Ei kilpailemisessa mitään pahaa ollut, mutta se ei vain ollut kaikkia varten.
"Etköhän sinä löydä sopivan herra Chiltonin hevosista", Teddy vakuutti. Hän muisteli lännenratsuja, joita oli nähnyt. Niissä kyllä riitti valinnanvaraa.
"Kyllä", mies vahvisti toisen epäilyt. "Kiitos. Se on Minx, virallisemmin Pardon My French", mies esitteli hevosensa. "Kilpailen sillä lähinnä kenttäkilpailuissa, sekä satunnaisesti rataesteillä", hän kertoi heidän yhteisestä kisataipaleestaan. Punaruunikosta oli helppo puhua, varsinkin nyt, kun se käyttäytyi kunnolla ja oli varsin suloinen kerjätessään huomiota korvat hörössä ja pehmeästi höristen. Olisipa se aina tällainen.

Gabrielle ei uskaltanut silti lähestyä tammaa, katseli sitä vain kauempaa hymyillen. Hän oli tullessaan nähnyt tarhassa perin hauskan hevosen jolla oli pysty, kaksi värinen harja ja äärimmäisen kauniita täysi- ja puoliverisiä.
"Toivottavasti löytyy, haluaisin todella taas aikaa itselleni ja ratsastaa." Hän hymyili Minxin nimelle, se oli perin hauska oikealta nimeltään. Kuulosti siltä kuin se olisi puhunut oikeasti huonoa ranskaa ja pahoitellut sitä nimellään. Gabrielle antoi ruskeiden silmien katseen vaellella ja miettiä miten ihmiset suhtautuisivat häneen. Rikas nainen, joka vuokrasi hevosta..

"Uskon, että löydät täältä sopivan hevosen", Teddy vastasi. Hän taputti hevosen punertavaa lautasta ja siirtyi takakautta toisen takajalan luokse. Minx roikotti päätään kuin ilmaisten tylsistymisensä. Kukaan ei rapsuttanut, vaikka se miten kerjäsi huomiota ja Teddykin, joka yleensä ei muuta tehnytkään kuin rapsutellut, puuhaili jalkojen parissa. Kuinka tylsää.
"Noh, noh, kyllä sinä kohta pääset liikkeelle", mies torui hevostaan, joka nosti takajalkaansa ja otti pienen askeleen eteenpäin. Hän kääri pintelin loppuun nopeasti. Minxin kärsivällisyys ei riittäisi enää pitkäksi aikaa.
"Oletko jo ehtinyt katsella ympärillesi?" Teddy kysäisi. Hän muisti sen kerran, kun oli ensimmäisen kerran saapunut Rosings Parkiin. Hän oli heti pistänyt merkille kaiken väriset, auringossa hyvinhoidettuina kiiltelevät hevoset, jotka olivat laiduntaneet kesälaitumillaan tyytyväisinä. Se oli mielikuva, jonka hän halusi tallista säilyttää.

"En oikeastaan mitä nyt matkalla parkkipaikalta talliin. Upeita hevosia, se täytyy myöntään." Gabrielle vastasi hymyillen, yksi musta täysiveriori oli vanginnut katseen pitkäksi aikaa. Todella komea hevonen, sen hän myönsi. Kaikki hevoset täällä tuntuivat olevan erikoisia tai muutoin vain upeita eläimiä. Olihan koulunkin tallissa ollut upeita puoliverisiä ja täysiverisiä, mutta tuskin mitään näihin eläimiin verrattuna.

"Niitä täällä riittää", Teddy myönsi huvittuneena ja taputti Minxin kaulaa, kun tamma antoi kääriä viimeisenkin pintelin ilman ongelmia. Talli oli täynnä toinen toistaan upeampia kilpahevosia, mutta myös harrasteratsut olivat hyvässä hoidossa ja näyttivät edustavilta.
"Minullakin on kaksi hevosta täällä, sillä palvelu on erinomaista. Hevosista pidetään todella hyvää huolta", mies kertoi tyytyväisenä. Hän oli erittäin tyytyväinen valitsemaansa talliin.

"Se on hieno kuulla." Hän kyllä uskoi että näin tasokkaan paikan oli oltava kilpailukykyinen ja huolehtia hevosista todella hyvin. Hän huomasi miehen käärineen kaikki pintelit ja ymmärsi että saattoi häiritä sillä tuppautumisellaan.
"Anteeksi, ei ollut tarkoitus häiritä laittautumistanne." Hän pyysi anteeksi ja mietti mihin uskaltaisi mennä. Olikohan täällä oleskelutilaa olemassa? Siellä hän voisi istua aikansa kuluksi.

Teddy nosti mustan koulusatulan käsivarrelleen ja laski sen tottuneesti Minxin punertavaan selkään. Tamma oli varsin kookas, mutta seisoi nätisti paikallaan, kun hän suoristi valkoisen neliöhuovan ja kiristi vyön.
"Ette te häiritse", mies vakuutti. "Kyllä tämä onnistuu keskustelun ohellakin", hän lisäsi pieni hymy huulillaan. Hän aukaisi ristitetyt suitset ja nosti ohjat tamman kaulalle. Hän aukaisi riimun pikalukon ja tarttui tammaa tukevasti nenäpiistä. Se ei lähtisi minnekään, vaikka olikin hetken irti. Mies tarjosi messinkisiä kuolaimia hevoselle, joka otti ne vastaan nätisti ja ujutti suitset korvien yli.
"Yläkerrassa on oleskelutila, mikäli haluatte istahtaa alas ja juoda vaikka kupin kahvia", mies tajusi sanoa kiinnitellessään tamman mustien suitsien messinkisiä solkia näppärin sormin. "Voin näyttää teille portaikon samalla kun menen maneesiin", hän ehdotti. Mies irrotti Minxin tummanvihreän riimun tallikäytävän kiinnitysnaruista ja laski sen karsinan oven hakaseen. Se odottaisi siinä, että he palaisivat.

Gabrielle hymähti. Ainakin ihmisillä oli käytöstavat täällä. Hän seuraili punarautiaan varustamista hymyillen ja venytteli hieman kun mies näytti valmiilta lähtöön.
"Kiitos, se voisi olla ihan hyvä ajatus." Niin hän ei ainakaan maleksisi kenenkään tiellä koko aikaa. Gabrielle katseli edelleen kiinnostuneena ympärilleen.

Teddy lähti taluttamaan Minxiä tallin pääkäytävää kohden. Tamma kulki rauhallisesti taluttajansa vierellä, mitä nyt hamusi ranteessa roikkuvaa ratsastuskypärää kuin aikoisi syödä sen. Mies työnsi hevosen päätä aavistuksen kauemmas kypärästään.
"Tästä ylös, niin tulette oleskelutilaan", hän kertoi ja pysäytti hetkeksi Minxin viitatakseen kädellään portaikkoa kohden. "Voitte keittää kahvia tai teetä, ihan miten mielitte", hän lisäsi. Kaikilla talleilla ei ollut sellaista vaihtoehtoa, mutta Rosings Parkissa oli. Lämmin juoma piristi kummasti ratsastuksen jälkeen erityisesti, jos oli ratsastanut ulkona kylmässä viimassa. Mies talutti hevosen maneesiin, jossa oli pari muutakin ratsukkoa. Hän nousi tottuneesti selkään ja alkoi työstää Minxin käyntiä ensimmäisistä askelista lähtien.

Gabrielle näki portaat siinä vieressä ja nyökkäsi hymyillen. Tosiaan, lämmin tee voisi olla ihan piristävää kylmänä syyspäivänä.
"Kiitos, toivottavasti en ollut vaivaksi." Hän kiitti ennen kuin lähti askeltamaan portaita ylös. Hän huomasi voivansa seurata täältä ratsastusta, joten uteliaana asettui teekuppinsa kanssa katselemaan Theodoren ja punarautiaan työskentelyä.

Teddy keräsi tamman ohjat tuntumalle ja pehmein avuin ratsasti hevosta kuulolle. Minx työskenteli alusta asti hyvin. Joskus se kiukutteli kaikelle, mutta nyt se keskittyi ja alkoi myödätä niskastaan nopeasti. Mies taputti ylpeänä oikukkaan tammansa kaulaa. Punaruunikko oli upea tällaisina päivinä. Hän siirsi hevosen raviin ja kevensi muutaman kierroksen, ennen kuin istui alas näyttävään raviin. Se vaati töitä. Selässä ei missään nimessä ollut helppo istua, mutta hänellä oli vuosien kokemus tukenaan. Mies liimautui satulaan vaivattoman näköisesti ja myötäsi koko kehollaan tamman askelia. Hetken hänestä tuntui, että he olivat yhtä tamman kanssa. Oli vaikea erottaa, mistä hevonen alkoi ja hän loppui, sillä Minx tuntui liikkuvan pelkästä ajatuksesta. Olisipa se kilpakentilläkin, erityisesti esteillä, tällainen. Kaikki hänen huolensa olisivat poissa.
Mies ratsasti avotaivutusta molempiin suuntiin maneesin keskellä. Hän vilkuili silloin tällöin seinien peileistä, näyttikö taivutus hyvältä. Hän ei joutunut korjaamaan kuin pieniä asioita, kuten askelten rytmiä, sillä punaruunikko tähtipää kantoi itsensä upeasti. Se polki alleen kootussa ravissa rytmikkäästi eikä haparoinut askelissaan, vaati hän sitten pohkeenväistöä, avotaivutusta tai sulkutaivutusta. Upeaa. Kerrassaan upeaa. Hän ei voinut kuin toivoa, että äiti olisi samaa mieltä, kun näkisi videon, jota alakerran avoimeen katsomoon asetettu jalustallinen videokamera kuvasi.

Gabrielle unohtui katselemaan Theodoren ja muidenkin ratsukoiden ratsastusta. Hän lähti katsomosta lopulta, mennen juttelemaan herra Chiltonin kanssa ja myös kokeilemaan Arizonaa. Hän teki sen ujouttaan kentällä, maneesissa kun oli muita ratsukoita. Hän tykästyi hauskan väriseen ja rentoon hevoseen siinä määrin, että pyysi saada kokeilla yhteistyöta sen kanssa jonkin aikaa. Hän vei tallissa varusteet takaisin paikalleen ja lähti ruunan kanssa ulos hetkeksi, päättäen talutella hevosta polkuja pitkin. Gabriele inhosi maastoilua selästä, etenkin yksin ja seurassakin panikoi, mutta talutella hän olisi voinut ties kuinka pitkään. Hän oli tarhojen vieressä ruunan kanssa, sen pysähdyttyä haukkaamaan välipalaa.

Teddy oli erittäin tyytyväinen harjoitukseensa. Kaikki oli mennyt nappiin. Jopa laukanvaihdot joka toisella askeleella, jotka yleensä tuottivat Minxille hankaluuksia, olivat onnistuneet kuuden vaihdon sarjana suoralla hevosella keskihalkaisijalla. Äiti olisi todella, todella tyytyväinen. Teddy ainakin oli. Hän rapsutti hevosta ja kehui sitä vuolaasti pestessään hikeä pois tamman kyljiltä.
Hän loimitti hevosen kevyesti ja lähti taluttamaan tarhoja kohden. Hevonen oli tehnyt upeasti töitä. Videokamera oli siististi aseteltuna laukussa, joka odotti pukuhuoneessa hänen lähtöään. Hän ei malttanut odottaa, että saisi ladattua videon koneelle ja saattaisi katsoa sitä kaikessa rauhassa.
"Kas hei", hän tervehti nähdessään kirjavan ruunan ja saman nuoren naisen, jonka kanssa oli aiemminkin vaihtanut muutaman sanan.
"Ratsastitteko Arizonaa jo?" Hän kysyi kohteliaasti ja pysäytti Minxin vähän matkan päähän. Arizona oli kiltti, mutta tammasta ei kannattanut mennä takuuseen.

Gabrielle katseli hevosen syömistä, silitteli sen kaulaa ja jutteli hevoselle. Arizona vain käänteli korviaan laiskasti, reagoimatta ihmiseen sen enempää. Brunette nainen sitä vastoin kohotti katseensa ja huomasi tutut kasvot.
"Kyllä. Se oli ihan mukavan oloinen, ainakin kokeilen sen kanssa yhteistyötä." Ruuna ei lotkauttanut korvaansakaan tammalle, vaan hamusi ruohoa liikkumatta senttiäkään.

"Mukava kuulla", Teddy vastasi. Hän oli uskonut, että toinen löytäisi etsimänsä hevosen, mutta oli ihanaa, kun niin todella oli käynyt. "Toivottavasti yhteistyönne jatkuu pitkään", hän toivotti ja jatkoi matkaansa läheiselle tarhalle, jonka portilla papurikonkimo tamma pyöri innoissaan.
"Väistä vähäsen, kultapieni", mies sanoi pehmeästi ja aukaisi portin. Hän joutui todella taiteilemaan, että sai livahdettua tarhaan Minxin kera ennen kuin papurikonkimo tunki sieltä ulos. Hän päästi Minxin irti ja jäi rapsuttelemaan valkeaa päätä, jota Dime innoissaan tunki hänen vatsaansa vasten.
"Mitä teette työksenne?" Teddy päätti kysäistä aidan yli ruunaa taluttavalta naiselta.

Sitä ei voinut kutsua talutteluksi, se oli Arizonan lounashetki nainen narun toisessa päässä. Gabrielle nautti sellaisista hetkistä. Hän ei hakenut aina vain hienompaa suoritusta vaan... Rauhaa itsellensä ja terapiaa hevosesta. Hän keskittyi täysin hauskan sävyiseen ruunaan, kunnes kuuli kysymyksen.
"Johdan erään yrityksen pr-puolta. Ohjaan tiimiä ja vastaan viimekädessä julkisuuskuvasta." Hän ei voinut olla ainakaan paljon yli 30 ulkokuorensa puolesta, mikä usein ihmetytti ihmisiä.

"Kuulostaa kiireiseltä työltä", Teddy vastasi. Ei ihme, jos toinen etsi rauhaa hevosten parista. Hänkin olisi etsinyt, jos työ olisi ollut yhtään stressaavampaa. Onneksi hän vain opetti.
"Minä olen psykologian professori Newcastlen yliopistolla kilparatsastuksen ohella", hän kertoi itsestään. Kai se oli kohteliasta, kun hän oli esittänyt kysymyksen ja saanut vastauksen. Dime hörisi pehmeästi ja hamusi huulillaan laivastonsinistä takkia. Teddy hymyili rapsuttaessaan hevosensa korvia. Tamma nojasi otsaansa miehen rinnusta vasten puhisten tyytyväisenä.

"Onhan se, mutta saan itse aikatauluttaa elämääni... Vaikka inhoan sitä kun joudun pari kertaa kuussa asumaan muutaman päivän Lontoossa." Gabrielle katseli hymy huulillaan kimon tamman käyttäytymistä. Se taisi ainakin todella pitää omistajastaan. Sellainen sai aina naisen hymyn nousemaan silmiin asti. Sitten hänen kellonsa alkoivat soida päässä. Morland? Nimi oli jostakin tuttu.
"... Anteeksi kun utelen mutta keitä vanhempasi ovat? Sukunimesi kuulostaa etäisesti tutulta."

Teddy nyökkäsi. Kuulosti mukavalta, Lontoon matkoja lukuunottamatta. Hän oli tyytyväinen työhönsä, mutta olisi muuttanut elämästään monta asiaa, jos olisi voinut. Ensinäkään hän ei olisi kilpaillut ratsain.
"Alice ja John Morland", hän vastasi. "Alice kilpaili menestyksekkäästi kouluradoilla vuosikymmeniä sitten. John on pankkiiri Sheffieldissä", hän kertoi vanhemmistaan, puhuen kohteliaasti nimillä. Sopihan heitä äidiksi ja isäksi kutsua, mutta toiselle oli varmasti helpompi pysyä perässä, kun käytti etunimiä.

Gabriellen ilme kirkastui ja nainen näytti siltä että pidätteli nauruaan. Hän oli törmännyt pariskuntaan pariinkin otteeseen isänsä illallisilla, kun molempien isät olivat samalla alalla. Nainen vakavoitui lopulta, mutta huulet nykivät edelleen. Alice Morland... Krhm, siinä vasta luonteikas nainen.
"Olenkin tavannut heidät pari kertaa. Isäni on Josemya Pakenham, myös pankkiirina."

Teddy seurasi aavistuksen varuillaan toisen reaktiota. Oliko tässä nyt jotain todella hauskaa, mikä häneltä meni kokonaan ohi? Naisen selittäessä huvittuneisuutensa, Teddy naurahti. Maailma oli pieni, erityisesti rikkaiden keskuudessa.
"En tiedä, pitäisikö minun pahoitella", mies sanoi pieni hymy huulillaan. Hänen vanhempansa, erityisesti Alice, olivat erittäin tapauskollisia. Etikettisäännöistä pidettiin tarkasti huolta, käytöstapojen oli oltava täydellisiä ja pöytäkeskustelujen heidän tasolleen sopivia. Teddyn mielestä vanhemmat eivät todellakaan olleet miellyttävimpiä päivällisseuralaisia.
"Minä en valitettavasti koskaan seurannut pankkiirien maailmaa ja pysyttelin myös kaukana vanhempieni illalliskutsuilta", Teddy sanoi pahoittelevasti. Gabriellen isän nimi ei toisin sanoen soittanut mitään kelloja miehen mielessä.

Gabriellelle ei oltu suotu sellaista mahdollisuutta. Hänen vanhempansa vaativat naisen mukaan illallisilleen, toivoen että nainen löytäisi sieltä itselleen lopulta puolison ja saisi lapsia. Pahinta oli se, että isoveli oli kihlautunut vasta, joten siitä painostuksesta ei ollut tulla loppua, miten veli jo oli sitoutunut ja perustamassa perhettä, että hän olisi pian liian vanha.
"Ei tarvitse. Selvisin kuitenkin elossa." Gabrielle vastasi kiusoittelevaan sävyyn, hymyillen hyvin vilpittömästi. Tuo rapsutti Arizonan kaulaa hymyillen hellästi.
"Meidän perheessä ei ole pahemmin vaihtoehtoja saatu, velikin kun meni finanssipuolelle... Ja minulta muka aina kaivataan neuvoja julkisen puolen asioihin, todellisuudessa minua vain halutaan parittaa jollekulle.... Hieman takaa liian kireälle puolikaljulle lakimiehelle tai pankkiirille. Olen kuulemma liian vanha kohta."

Teddy ymmärsi senkin. Hän oli saanut luvan poistua ensin siksi, että halusi harjoitella kilpailuja varten ja myöhemmin sen takia, että oli mukamas aina luvannut viedä Violetin kaupungille syömään. Sekin auttoi, että hän asui jo kaukana kotoa. Enää vanhemmat eivät yrittäneetkään kutsua häntä Sheffieldin kartanolle joka toinen viikonloppu milloin minkäkin turhan illallisen merkeissä.
"Voi ei", mies mutisi myötätuntoisena. Hän oli välttynyt tuolta, mutta siskon valitusten perusteella mikään ei ollut kamalampaa kuin vanhempien tarve löytää puoliso. Harriet vetosi aina siihen, että harjoitteli ja kilpaili niin aktiivisesti, ettei ehtinyt seurustella kenenkään kanssa. Alice oli aina kahden vaiheilla. Hän halusi tyttärelleen miehen, mutta samaan aikaan hän halusi tuon menestyvän koulukentillä. Niinpä Harriet oli jälleen saanut hetken hengähdystauon.
"En usko, että olet liian vanha", Teddy sanoi pieni hymy huulillaan. "Siskoni on kohta nelikymppinen, eikä hänkään ole, ainakaan mielestään, liian vanha", mies sanoi huvittuneesti. Harriet olisi kuristanut hänet, jos olisi kuullut, miten hän puhui.

Gabrielle oli vasta hieman alle kolmekymmentä mutta jos kysyttiin naiselta joka oli hankkinut lapsensa ennen kuin täytti 27, hän oli auttamattomasti liian vanha kohta, ei kukaan mies haluaisi rupsahtanutta naista itselleen. Ja hän oli saanut kuulla pitkät pätkät Harriet Morlandin surullisesta kohtlosta nelikymppisenä kouluratsastuksen tähtenä noin esimerkiksi.
"... Äitisi taisi puhua siskostasi tässä yhteydessä joskus. Aika paljonkin." Hän yritti vetää ruunan pään nurmesta, onnistumatta siinä. Arizona päätti ettei liikkuisi vielä minnekään.
"Ja enhän minä vielä mutta parin vuoden päästä. Kukaan ei kuulemma kelpuuta yli 30-vuotiasta naista."

"Varmasti on puhunut", Teddy totesi. Jos Alice piti Gabriellen vanhempia ystävinään, he puhuivat aivan varmasti tällaisista. Muutoin Alice säilytti perheen sisäiset erimielisyydet ja asiat perheen sisällä. Harrietista hän tosin oli ennenkin puhunut ohi suunsa, mutta lähinnä silloinkin maininnut, kuinka kovasti jo odotti lastenlapsia. Jostakin syystä äiti ei koskaan odottanut, että Teddyllä olisi tytär tai poika ennen kuin Harrietilla, mikä oli sinänsä aika kieroutunut näkemys, kun kahdesta sisaruksesta hän oli se, joka eli parisuhteessa.
"Höpö höpö. Maailma ei ole enää niin mustavalkoinen kuin muutama vuosikymmen sitten", Teddy totesi. Samaa hän oli sanonut ennenkin. Maailma oli muuttunut siitä, millaisena heidän vanhempansa sen muistivat.

Gabrielle nauroi toisen sanoille, kallistaen kevyesti päätään.
"Kiitos lohdutuksesta. Ehkä nyt en itke itseäni onnettomuudessani uneen." Hän ainakin kiusoitteli toista, vaikka teddy tarkoittikin sanansa vilpittömiksi.
"Arizona, meidän pitäisi mennä.." Hän mutisi ja töytäisi hellästi kehollaan ruunaa, saaden sen nostamaan päänsä. Hän nyökkäsi lähtiessään Theodorelle, astellen viemään ruunan tarhaansa. Palatessaan autolleen häntä odotti inhottava yllätys. Cadillac ei nimittäin lähtenyt käyntiin. Moottori murahti kerran, sammuen sitten.
"Et ole tosissasi, eieieiei.."

Teddy hymyili toisen kiusoittelulle. Hän jäi rapsuttamaan Dimen kaulaa. Hänellä ei ollut kiire vielä minnekään. Lopulta mies totesi, että ehkä oli aika lähteä. Hän voisi yllättää Violetin tulemalla aikaisin kotiin. Ehkä hän voisi tilata jotakin noutoruokaa heille. Mies pakkasi tavaransa, pudisteli pahimmat valkeat karvat sinisestä takistaan ja lähti parkkipaikalle. Teddy heitti tottuneesti tallikassinsa autonsa perään ja huomasi upean Cadillacin. Valitettavasti auto ei tainnut olla omistajansa suosiossa juuri sillä hetkellä. Mies sulki autonsa takaluukun ja käveli muutaman ruudun päässä olevan Cadillacin luokse.
"Kaikki kunnossa?" Mies kysyi huolissaan.

Gabrielle oli valmis viemään autonsa romuttamolle. Se oli vielä melkoisen uusi, mikä ahdisti naista vielä enemmän. Tuo nojasi otsaansa rattiin kyllästyneenä, huomaamatta ensin Theodorea, ennen kuin kuuli äänen.
"Ei mitään, se ei vain käynnisty... Taas. Se oli parii viikkoa sitten jo huoltamolla ja viikonloppuisin ei saa ikinä hinausta saatika sitten vara-autoa korjaamolta... Ehkä vain käsken hinata tämän suoraan romuttamolle."

"Voi ei", mies sanoi. Olisipa hän ymmärtänyt enemmän autoista, niin hän olisi voinut auttaa. Toisen sanoissa piili totuus. Hinausta oli vaikea saada tähän aikaan viikosta.
"Minne olette menossa?" Teddy kysyi. Ehkä hän voisi edes tarjota kyydin, vaikka muutoin ei voisikaan olla avuksi.

Nainen vilkaisi puhelintaan ja huokaisi. Kai pitäisi sitten soittaa taksi, sillä vain kestäisi kauan saapua se puolisen tuntia. Gabrielle nousi kuitenkin autostaan ja laittoi sen lukkoon.
"Newcastleen, soitan taksin ja odottelen täällä sen aikaa." Ei hän haluaisi olla toiselle vaivaksi enempää.

"Minä asun Newcastlessa, joten saatte kyydin, mikäli se vain kelpaa", mies sanoi. Turha odotella taksia, kun niissä kestäisi. Parhaimmillaan taksi unohtaisi tulla. Sitäkin oli nähty. Suunta oli joka tapauksessa sama, joten hän voisi hyvin antaa kyydin toiselle.

"Ei, en halua olla vaivaksi. Minulla on aikaa odottaa." Ei häntä kukaan odottanut kotiin, paitsi Fatty. Mutta sekin nukkuisi ja odottelisi lähinnä ruokaa ja rapsutuksia, ei omistajaa itseään. Ehkä hän voisikin tämän illan nuokkua kissansa kanssa sohvalla ja vain olla, nautiskella olostaan. Tuo nojasi kevyesti autonsa konepellin reunaan ja huokaisi hiljaa.
"Mutta kiitos tarjouksesta."

"Ei siitä ole vaivaa", Teddy vakuutti. "Ajan kuitenkin siihen suuntaan. Voin jättää sinut vaikka ostoskeskuksen taksitolpalle, ajan siitä ohi joka tapauksessa", mies ehdotti. Olisi sääli jättää toinen odottamaan taksia, kun suunta oli joka tapauksessa niin sama.

Gabrielle pureskeli hetken kevyellä huulikiillolla peitettyä huultaan ja mietti kehtaisiko. Oli inhottavaa olla kenellekään vaivaksi ja etenkin jollekulle jonka oli vasta tavannut.
"No... Sinulla on varmasti parempaakin tekemistä. Olen iso tyttö jo." Hän naurahti ja näppäili Newcastlen taksin numeroa puhelimeensa.

"Älä nyt viitsi", Teddy vetosi. "Siitä ei tosissaan ole vaivaa. Tuntuu typerältä ajaa sinne tietäen, että odotatte täällä taksia, jotta voitte matkustaa saman matkan."

".. Hyvä on, mutta jätä minut siihen ostoskeskukselle. Voin hakea vaikka samalla ruokaa itselleni." Hienoa, voisiko Gabrielle antaa paremman kuvan itsestään? Miltei 30, sinkku, noutoruokaa? Säälittävyyden huipentuma.

"Jätän, jätän", Teddy vakuutti ja viittoi Gabrielleä seuraamaan mustalle audille. Hän aukaisi oven toiselle ennen kuin kiersi auton takaa ympäri ja istui alas ratin taakse. Auton vaalea nahkaverhoilu oli hyvässä kunnossa, vaikka A7 ei enää se kaikista uusin malli ollutkaan. Se oli kuitenkin mukava ajettava, joten Teddy ei halunnut luopua siitä. Mies peruutti rauhallisesti pois parkkiruudusta ja kääntyi hiekkatielle.
"Oletko asunut Newcastlessa pitkään?" Mies päätti kysyä, kun kerran matka oli kaupunkia kohden.

Gabrielle istui autoon, hymyillen kiitokseksi siitä herrasmiesmäisestä elkeestä. Hän oli tottunut sellaiseen ollessaan treffeillä, mutta muutoin kukaan ei kyllä kohdellut herrasmiesmäisesti häntä.
"Muutin heti kun valmistuin, muutaman vuoden jo. Entä sinä?" Mitenköhän Alice oli hyväksynyt poikansa opettajana olon? Newcastlen yliopisto ei kuitenkaan ollut aivan niin arvostettu ja olisi luullut tuon haluavan enemmän.

"Vuoden verran", hän vastasi. Hän oli muuttanut kesän lopussa saatuaan hakemansa professorin paikan. Violet oli hetken vastustanut muuttoa, mutta lopulta innostunut siitä lähes enemmän kuin Teddy. "Muutin aivan yliopiston viereen, niin ei ole pitkää työmatkaa", hän sanoi huvittuneesti naurahtaen. Muutaman kilometrin matka yliopistolle ei ollut pitkä. Sen taittoi aamuisin jalan varsin helposti. Niin auto jäi Violetin käyttöön päiväksi, vaikka eipä Violet sillä paljoa ajellut.

"Niin vähän? Oletko opettanut muualla aiemmin?" Gabrielle kysyi hieman uteliaana. Olihan se mukavaa saada tuttuja talliltakin. Maastoseuraa hän ei trvinnut, mutta yksin ei tarvitsisi olla, voisi joskus vaihtaa sanan jos toisenkin jonkun kanssa.

"En ole, tämä oli ensimmäinen tilaisuus", hän vastasi tarkentamatta, että se oli ensimmäinen tilaisuus vanhempien takia. Hän olisi mielellään opettanut heti valmistumisestaan lähtien, mutta vanhemmat eivät olleet olleet samaa mieltä. Niinpä hän oli lykännyt töitään, kunnes sopiva rako oli ilmestynyt.

"Ai, onnea siitä." Hän epäili että asialla oli jotakin tekemistä kilpauran kanssa, tietämättä sen kummemmin että mitä. Hän ei kuitenkaan niin paljon tiennyt Morlandien perhe-elämästä, äitinsä olisi varmasti tiennyt miltei kaiken, mitä vain Alice Morland ulospäin oli koskaan kertonut. Siinä oli kaksi hieman samantyyppistä naista yhdessä. Jos Gabriellelta kysyi, tulivat toimeen liian hyvin.

"Kiitos", mies vastasi ja kääntyi risteyksestä tottuneesti. Hän oli ajanut tätä väliä koko alkusyksyn. Hän osasi reitin tallilta Newcastleen unissaankin. "Oletko viihtynyt Newcastlessa?" Teddy kysyi kiihdyttäessään autoa tasaisesti. Onneksi hänen autonsa kiihtyi nopeasti ja vaivattomasti, toisin kuin heidän aiempi autonsa, jonka kanssa oli joutunut aina pitämään varansa.

Gabrielle katseli maisemia ja mietti mitä tekisi sen autonromunsa kanssa. Ehkä hän voisi osta uuden. Audi, BMW... Mitä tahansa muuta mutta Cadillacia hän ei enää ostaisi. Ferrari? Hyvä on, se olisi liioiteltua. Hän naurahti itsekseen ajatuksilleen.
"Ihan hyvin, kyllä se Lontoon voittaa. Vaikka Lontoosta on helpompi shoppailla liian kalliita kenkiä."

Newcastle voitti Lontoon? Vaikea kuvitella. Teddy ei kuitenkaan väittänyt vastaan, kun ei sen paremmin asiasta tiennyt.
"Newcastlessa on kyllä hyviä, laadukkaita ja kalliitakin kauppoja, mutta varmasti vähemmän kuin Lontoossa", hän totesi. Violet oli juuri toissapäivänä kantanut muutaman paperikassin täynnä vaatteita ja kenkiä heidän makuuhuoneeseensa. Teddy ei tiennyt, miten Violetin kaappeihin mahtui enää yhtään enempää vaatteita, tai mihin nainen niitä kuvitteli tarvitsevansa, mutta jotenkin Violet sai kaapin oven suljettua vaivatta. Ehkä naisen vaatekaapit olivat suurempia kuin Teddy oli osannut arvatakaan.

"Newcastlessa on oma tunnelmansa ja... Lontoossa on kiva shoppailla mutta viihdyn pohjoisempana. Täällä on kaunistakin." Gabrielle oli hurahtanut seutuun täysin, nauttien siitä todella. Hän huokaisi hiljaa, katsellessaan edelleen niitä maisemia. Hänen vaatekaappinsa pysyi ihan kivasti kiinni ja sulkeutuikin ongelmitta.

"Täällä on todella kaunista. Nummet näyttävät upeilta hevosen selästä", Teddy sanoi pieni hymy huulillaan. Hän oli satunnaisesti uskaltanut maastoilla jopa Dimellä, vaikka yleensä vältteli sitä viimeiseen asti, tamma kun ei ollut maastovarmimmasta päästä.

"Varmasti.. Harmi että pelkään maastoilua. Minä vain talutan metsässä tai nummilla. Selästä käsin en menisi edes aseella uhattuna." Gabrielle tunnusti ujosti ja punastui hieman. Puna ei onneksi näkynyt hänen normaalia hieman tummemmalla hipiällään kovinkaan hyvin, etenkään kevyen meikin alta.

"Oi, sepä harmillista. Ei nummille pitkä matka kävellenkään ole, mutta ratsain se taittuu kevyesti", Teddy vastasi aidosti pahoillaan. Ehkä hänen ei olisi pitänyt mainostaa tallin maastoilumahdollisuuksia, jos toinen ei kerran maastoillut mielellään. "Toinen hevoseni, se papurikonkimo, jota rapsuttelin tarhassa, on vähän arvaamaton maastossa. En mielelläni käy sen kanssa maastoilemassa, mutta Minx on varsin mukava maastossakin", mies kertoi. Hän ei varsinaisesti pelännyt maastoilua, hän vain ei nauttinut siitä silloin, kun joutui jatkuvasti olemaan varuillaan Dimen häsellyksen takia.

"En edes tiedä miksi en... kerran koulussa putosin ja... Kai siitä jäi jokin kammo. Käsi murtui." Hän sanoi nauraen, kohautten olkiaan kevyesti. Ei se häntä haitannut, mutta monet ihmettelivät maastoilemattomuutta ja myös sitä ettei hän hypännyt.
"Ai? harmi... Se näytti todella kiltiltä ja rauhalliselta."

"Voi harmi", mies pahoitteli. Sääli, että toinen oli pudonnut ja loukannut itsensä, eikä enää halunnut lähteä maastoon. "Dime onkin erittäin kiltti. Se rakastaa pitkiä rapsutustuokioita, kuten näitkin. Se vain keksii omia mörköjä maastossa. Kentällä se on oikea luottoratsu eikä säiky tai sähellä turhia."

"Voi toista. Vähän kai kuin minä, pelkään kaikkea kentän aitojen ulkopuolella. Ja nyt pelkään lisäksi että hevonen loukkaisi, en voisi ottaa vastuulleni Alexin hevosen loukkaantumista." Gabrielle sanoi hiljaa. Hän mietti hetken, katsoen sitten ruskeat silmät melko suurina Theodorea.
"Tämä on outo kysymys mutta... Järjestän kuun lopussa pro bonona hyväntekeväisyystilaisuuden eläinsuojan hyväksi. Olisiko sinusta ja parista muusta ratsastajasta pitämään jonkinlaiset näytökset?"

Teddy ymmärsi pelon hevosen puolesta. Hän tunsi sitä joka hetki, kun lähestyi maastoesteradan lähtöä punaruunikon tammansa kanssa. Radalla hän unohti kurkkua kuristavan pelon nauttiessaan vauhdista ja adrenaliinista. Heti radan jälkeen pelko kuitenkin palasi. Ehkä seuraavalla kerralla tamma loukkaantuisi. Gabriellen kysymys ei ollut oikeastaan outo, se oli vain yllättävä. Mies mietti hetken.
"Minä voin kyllä lupautua paikalle, mutta muiden puolesta en osaa sanoa", mies vastasi. "Minx kilpailee ensi kuun alussa koulukilpailuissa, joten voin aina ratsastaa kilpailuohjelmamme, mikäli sen kaltaiselle esitykselle olisi käyttöä. Dime ei varsinaisesti taivu kouluun, mutta se kyllä hyppää enemmän kuin mielellään", Teddy pohdiskeli. Hän osallistuisi mielellään hyväntekeväisyyteen. Ehkä hän saisi houkuteltua Violetin mukaansa. Naiselle tekisi hyvää nähdä Teddy hevostensa keskellä. Violet tuntui aika ajoin unohtavan, miten paljon oikeastaan piti Dimestä. Minxiä nainen katsoi kieroon. Se oli joskus näykkäissyt palan Violetin upouudesta toppatakista, eikä Violet ollut antanut anteeksi.

"Ajatelin kysyä Alexia pitämään barrel racing esityksen ja sain päivälle hyväntekeväisyyslaukat Newcastlen radalla. Olisi mukavaa saada vaikka sinut hyppäämään Dimella ja Minxillä koulua. Siitä olisi apua, ihmiset varmasti haluaisivat nähdä. Lapsille olen saanut ponitalutusta ja muuten tapahtuma on jo miltei kasassa. Olisin todella kiitollinen siitä. Kaikki vapaaehtoiset saavat jonkin sponsorimme tuotepaketin palkinnoksi." Ja heidän sponsorinsa eivät olleet pikkutekijöitä, vaan esimerkiksi isompi hevostarvikkeiden laadukas valmistaja, muiden eläintarvikkeiden valmistajia, ratsastuskoulu... Näitä riitti. Hän oletti ettei Theodore ehkä haluaisi mitään, mutta mainitsi asiasta silti.
"Anteeksi, puhun liikaa."

"Et puhu", mies vakuutti nopeasti. Toisen kertomus oli erittäin mielenkiintoinen. Hän olisi ilolla mukana tekemässä hyvää. "Minä osallistun mielelläni miten vain pystyn", Teddy sanoi nyökäten päättäväisesti. Hän kyllä saisi hyväntekeväisyystapahtuman mahtumaan kalenteriinsa. Ei hän niin kiireinen ollut. Hän oli varma, että nauttisi tapahtumasta. Hyväntekeväisyys oli aina mukavaa. Onneksi oli Gabriellen kaltaisia ihmisiä, jotka jaksoivat järjestää tapahtumia.
"Dime ja Minx rakastavat esiintymistä. Ne nauttivat, kun pääsevät yleisön eteen", mies naurahti. "Mikä minä olen kieltämään hevosilta niiden elämän pieniä iloja."

"No hyvä että tammasi tietävät miten pyörittää sinut kavionsa ympärille." Hän hymyili hiljaa ja naurahti heleästi. Oli ihanaa että mies välitti hevosistaan noin ja oli valmis auttamaan. Hän huomasi ostoskeskuksen lähestyvän ja otti laukkunsa syliin.
"Kiitos todella paljon kyydistä ja siitä että lupasit auttaa. Kiusaan sinua tallilla asiasta vielä lähempänä." Gabrielle heilautti kättään noustessan autosta ja katosi lopulta ostoskeskuksen vilinään.

"Ne todella tietävät", Teddy naurahti. Toisaalta, kaikki jotka juttelivat hänen kanssaan varttia kauemmin yleensä tajusivat, ettei se vaatinut paljoa. Hän oli erittäin helposti johdateltavissa ja ohjailtavissa. Hän oli aina ollut sellainen.
"Luotan siihen", mies sanoi ja heilautti kättään, kun toinen jäi pois kyydistä. Mies odotti hetken, ennen kuin pystyi sopivassa kolossa palaamaan takaisin liikenteen sekaan. Hän pujotteli tottuneesti katujen halki yliopiston lähistöllä sijaitsevaa kotiaan kohti. Ajatus esiintymisestä hyväntekeväisyystapahtumassa sai hymyn huulille. Ehkä hänen pitäisi jatkossa pitää silmänsä auki vastaavien tilanteiden varalta. Mistä sitä ikinä tiesi, vaikka hän löytäisi uuden mielenkiinnonkohteen, jossa hyödyntää mainettaan ja varallisuuttaan.

Perjantai 24. lokakuuta, päivä

Gabrielle hyöri edustavissa vaatteissa pitkin tapahtuma-aluetta ja erityisesti sen keskeelle pystytetyssä pressumaneesissa. Sinne oli saatu talkoovoimin penkkejä katsomoiksi, esteet oli lainattu ratsastuskoululta joka oli paikalla pitmässä ponitalutuksia. Maneesilla olisi ensin koulu- ja lännenratsastusnäytökset, viimeisenä iltapäivällä olisi esteiden vuoro. Gabrielle oli pukeutunut kauniisti, kulkien bluetooth kuuloke korvallaan. Miltei kokoajan hän puhui siihen jotakin, vaikuttaen aavistuksen stressaantuneelta, vaikka leveästi hymyilikin. Moni oli tullut kirpputoripöydille myymään tavaroitaan, pöytävuokrat menivät tapahtuman hyväksi. Lisäksi paikalla oli buffet, erilaisia myyntikjuja jotka lahjoittiaisivat tuotoistaan osan heille ja eläinsuojeluyhdistyken infokoju. Heillä oli siellä lehtisiä joissa esittelivät tilojaan ja niiden puutteita, valaisivat ihmisiä ja vastailivat kaikenlaisiin kysymyksiin. Kaikki tuntui sujuvan hyvin, mutta tummanviolettiin kotelomekkoon pukeutunut nainen ei uskonut siihen ennen kuin kaikki olisi ohi.

Teddyllä oli päällään musta mittojen mukaan tehty puku ja tummanpunainen kravaatti, joka sointui täydellisesti yhteen käsipuolessa kulkevan vaaleaverikön mekon kanssa. Mies kulki ihmisten joukossa tottuneesti, luoden silloin tällöin lämpimän hymyn jollekulle ohikulkijalle, joka jäi katsomaan häntä pidemmäksi aikaa. Yksi pienemmistä lapsista tunnisti hänet, eikä hän kehdannut heti karistaa lasta seurastaan, joten vaihtoi muutaman sanan pienen tytön kanssa.
"Kerrotko vielä kerran, miksi olemme täällä?" Violet kysyi liioitellun tylsistyneellä äänellä. Teddy hymyili pienesti naisystävälleen.
"Koska lupauduin esiintymään Dimen ja Minxin kanssa hyväntekeväisyyden nimissä", hän muistutti pehmeästi. Violet huokaisi ja pyöräytti silmiään. Teddy haravoi väkijoukkoa katseellaan, tunnistaen lopulta Gabriellen kauempana. Mies johdatti seuralaisensa ihmisten lomasta järjestäjän luokse.
"Hei", hän tervehti naista pehmeän hymyn kera. "Violet, tässä on Gabrielle Pakenham. Gabrielle, hän on Violet Lexington", mies hoiti pakolliset esittäytymiset. Violet mittaili toista naista katseellaan, nyökäten hillitysti tervehdykseksi. Violetin rautainen ote Teddyn käsivarresta heltyi hetkeksi, jotta kaunis vaaleaverikkö voisi kätellä Gabriellea.
"Mukava tavata, neiti Pakenham", Violet sanoi kohteliaasti kirkkaalla äänellään. Elegantisti pukeutunut nainen sujautti siron kätensä jälleen miesystävänsä käsipuoleen, nyt kun pakollinen kättelykin oli hoidettu pois alta.

Gabrielle ei huomannut Teddya ollenkaan, hän oletti miehen olevan liikkeella ratsastustamineissa, eikä suinkaan puvussa. Naisella oli itsellään tummanvioletti kotelomekko, mustat korolliset avokkaat ja laadukkaan näköisiä koruja. Hän ei voinut tinkiä ulkonäöstän tällaisessa tapahtumassa, koska joutuisi haastateltavaksi ja hänen piti näyttää hyvältä. Hän kun edusti aina samalla työpaikkaansa, eikä sitä sopinut unohtaa koskaan. Nainen puhui juuri bluetoothiinsa kun huomasi Teddyn, hymyillen tuolle leveästi.
"Hei, pitää lopettaa nyt, tehkää rata kuin on käsketty." Hän sulki puhelun ja otti kuulokkeen pois, sipaisten tuulen sotkemia tummia kiharoitaan pois kasvoiltaan.
"Hei, hauska tavata." Hyvä on, pieni pettymys. Ja mikä tuota naista vaivasi, tuo näytti siltä kuin käsi olisi liimattu Teddyn käsivarteen kiinni. Luoja, kukaan ollut tuon miestä varastamassa.

Teddy katseli kiinnostuneena ympärilleen. Kaikki näytti hyvältä. Mies oli halunnut tulla ratsastusvaatteissa paikalle, mutta Violet oli tyrmännyt idean alkuunsa. Niinpä Teddyn kilpa-asu odotti siististi viikattuna ja silitettynä laukussa Dimen ja Minxin luona. Hän vaihtaisi vaatteet samalla kun siirtyisi lämmittelemään Minxiä.
"Näyttää monipuoliselta tapahtumalta, joka on hienosti koordinoitu", Teddy kehaisi. Violet nyökkäsi toisen sanat vahvistaakseen. Nainen oli tottunut hienoihin varankeruujuhliin ja kaikenmoisiin hyväntekeväisyysgaaloihin, eikä tämä kaikessa koreudessaan yltänyt samalle tasolle. Toisaalta, täällä kerättiin rahaa eläintensuojeluun, ei vaikkapa lasten syöpäsairaalalle.

Gabrielle naurahti ja näytti todella viihtyvän siinä mitä teki. Hän oli järjestänyt sen niin että pääsisi katsomaan esitykset, Alexin esitykset todella kiinnostivat häntä.
"Kiitos, siihen kului tunti poikineen ja on ihanaa kun ihmiset ovat innoissaan tekemässä tällaista." Gabriellen vapaa-ajan projektit olivat tällaisia, töissä hän järjesti nimenomaan niitä Violetillekin tuttuja gaaloja ja loistokkaita tapahtumia. Ison yhtiön olipidettävä imagostaan kiinni kaikin keinoin, vaikka lisäksi Gabriellelle kuului kaikenlaiset johdon ja henkilöstön tapahtumat.
"En malta odottaa teidän esityksiänne, ne ovat olleet todella suosittuja. Aluksi piti käyttää viherkenttää mutta päätimme sittenkin tehdä isommat pressumaneesin teitä varten, etteivät hevoset vain liukastu."

"Totta kai", Teddy vastasi nyökäten. Hän ainakin oli innokkaasti mukana, joskin yksi vilkaisu vierellä seisovaan naiseen kertoi, ettei Violet ollut puoliksikaan yhtä innoissaan. Tämänkin päivän olisi voinut käyttää paremmin, jos Violetilta kysyttiin.
"Pressumaneesi käy kerrassaan loistavasti", Teddy vakuutti. Hän oli varannut hevosilleen mukaan hokit siltä varalta että he joutuisivat hyppäämään Dimen kanssa nurmella, mutta pressumaneesi oli oikein mukava yllätys. Minx oli hörissyt innoissaan, kun hän oli lastannut sen traileriin aamulla. Mies luotti siihen, että molemmat hevoset nauttisivat tästä päivästä, ja eiköhän hänkin saisi syytä hymyilyyn.
"Theodore on jo herättänyt suuresti mielenkiintoa läsnäolijoiden keskuudessa", Violet sanoi pienen, varsin väkinäisenä pidettävän hymyn kera. "Vaan ei sitä joka päivä saada olympiaratsastajaa esiintymään tällaisessa tilaisuudessa." Teddy vilkaisi Violetia kuin pyytäen toista olemaan hiljaa. Hän oli täällä vain pitämässä hauskaa, ei kantamassa koko maansa kunniaa raskaana manttelina harteillaan niin kuin suurissa kilpailuissa.

Gabrielle kallisti päätään Violetin sanoille. Miten tuo nainen saattoikin olla niin hapan. Theodore hymyili paljon ja oli ystävällinen, hän olisi halunnut todella, todella tietää mikä piti tuota paria yhdessä. Ja samalla näpäyttää naista sanomalla, ettei hän ollut täällä iskemässä tuon miestä, vaan tekemässä vapaaehtoistyötä. Raivostuttaavaa. Voisiko tuo edes yrittää? Ai eikä? Hyvä on, ei sitten.
"Varmasti, en edes tiennyt hänen menestyksestään kun kysyin, se tuli yllätyksenä vasta myöhemmin. Ja oletan ettei hän oliis suostunut jos kokisi asian turhaksi tai vastenmieliseksi. Niin, sinulta piti kysyä, tarvitsevatko hevoset jotakin? Niille on varattu heinää ja vesipiste trailerien läheisyyteen. Vesipisteellä on myös letku, jos koet tarpeelliseksi kylmätä Dimen jalkoja ennen kotimatkaa. Mitähän muuta minun piti kysyä tai kertoa.." Hän alkoi selata sylissään olevaa mappia mietteliäänä.

"Ette tienneet? Missä maailmassa te olette oikein eläneet, neiti Pakenham?" Violet kysyi yllättyneenä. Ja Teddy oli väittänyt kohdanneensa tämän naisen tallilla! Kai jokainen hevosmaailman jäsen tunsi Englantia edustaneen kilparatsastajan?
"Anna olla, Violet", mies sanoi kiusaantuneena. Hän ei pitänyt meteliä itsestään, mutta Violet tuntui pitävän hänenkin puolestaan, ainakin tällaisina hetkinä. Ehkä oli ollut virhe ympäripuhua nainen mukaan, kun Violet oli moneen kertaan sanonut, ettei halunnut tulla.
"Ei, kaikki on kyllä kunnossa", Teddy vakuutti pehmeällä äänellään. Hän oli tarkistanut hevosten olot hetimmiten ja todennut ne oikein kelvollisiksi. Hevoset kyllä viihtyivät. "Kiitos vesiletkusta, se on erittäin mukavasti ajateltu. Dime ainakin arvostaa, mokoma vesipeto."

Gabrielle ähkäisi hiljaa ja kohotti kulmiaan. Ihmisiä oli saman nimisiä, toisekseen, hän ei ollut jutellut Theodoen kanssa tuon urasta sen enempää ja... Luoja mikä tuota ihmistä riepoi? Hyvin selvä osittain tummaihoinen nainen jatkoi paperiensa kaivelua vielä, että saisi kaiken kerrottua toiselle. Häntä todella, todella ärsytti nyt. Tänään hän joisi kotona viiniä ja soittaisi terapiapuhelun lontoolaiselle ystävälleen. Ehkä lähtisi toisen ystävänsä kanssa klubille, mutta tätä hän ei kuuntelisi, todellakaan. Gabrielle päätti että Violetin kaltaista ihmistä ärsyttäisi eniten, jos hän vain hymyilisi kohteliaasti eikä noteeraisi tuon sanoja mitenkään.
"Ajatteli että voit haluta tehdä niin. Niin, sinulla ja Violetilla on oikeus käyttää sponsorien ja vieraiden tiloja, ne on lähellä parkkipaikkoja, valkoinen rakennus. Sieltä löytyy vessat, oleskelutila, teetä, kahvia ja syötävää. Siellä tarjoillaan myös lounas kahdestatoista kahteen, eli ehdit syömään ennen ratsastustasi jos haluat. Jos on allergioita tai ruokavalioita, siellä on tavattavissa kokki, jolle voi kertoa asiasta, he ovat varautuneet. Umm... Juuri nyt en keksi enempää, enköhän ole ollut jo tarpeeksi kanaemo aikuiselle miehelle."

Violet kaivoi mielenosoituksellisesti puhelimen taskustaan ja alkoi näprätä sitä. Teddy vastusti halua huokaista helpotuksesta. Violet oli mitä ilmeisemmin päättänyt, ettei antaisi miehenkään nauttia tästä päivästä, kun ei kerran itsekään voisi nauttia siitä.
"Kuulostaa todella upealta, kiitos Gabrielle", mies kiitti hymy huulillaan. "Päästän sinut jatkamaan kaiken järjestelyä, siinä varmasti riittää puuhaa. Olen ajoissa Minxin selässä, vannon sen", hän naurahti matalasti viimeisen lauseensa. Ei hän olisi myöhässä, ei ikinä, vaan pitäisi tarkasti silmällä kelloaan koko ajan. Hän odotti silti innolla, että saisi nähdä, miten tapahtuma etenisi.

Gabrielle koki sillä hetkellä vastustamatonta halua heittää naista koirankekseillä tai mahdollisesti vaikkapa kouraista maasta mutaa ja viskaista sitä. Koska hän koki olevansa sivistyneempi ja aikuisempi kuin Violet, nainen jätti sen tekemättä ja piti vain ulkokuorensa kunnossa, ärsyyntyen sisäänpäin lapsellisesta käytöksestä.
"Tulen kyllä sanomaan sinulle hyvissä ajoin vielä. Tänään, olen lapsenvahtisi, kuten kaikkien muidenkin täällä." Nainen totesi vino, puolittainen hymy huulillaan ja kiitti erästä toimitsijaa kahvikupillisesta, jonka tuo toi naiselle. Ilmeisesti hän näytti siltä että tarvitsi sitä.

"Hyvä niin", Teddy naurahti. Ehkä lapsenvahdille olisi käyttöä. Mies vilkaisi Violetia ja käänsi sen jälkeen pahoittelevan katseensa Gabriellen puoleen. 'Ei halunnut tulla, olen pahoillani' mies muotoili sanat huulillaan ja nyökkäsi pienesti kännykkäänsä keskittyvän naisen suuntaan.

Gabrielle ei olisi koskaan uskonut Teddyn harrastavan sellaista, huulilla puhumista tyttöys-- kyllä, tyttöystävän seistessä vieressä. Vatsa nyt hän ymmärsi katsoa, että kaksikolla ei ollut sormuksia. Hän heilautti kättään välinpitämättömästi vastaukseksi, ei häntä haitannut ollenkaan naisen kiukutteli. Itsestään tuo vain pellen teki, ei kestään muusta.
"Niin ja sponsorien lahjat teille tuodaan autoillenne. En tiedä teetkö niillä mitään, siellä on jotakin ihme geelityynysuojia sun mitä mahdollista. En saanut vaikuttaa niihin ja kai he vaativat juuri urasi takia saada lahjoittaa niitä sinulle, jos vaikka vahingossa käyttäisit niitä."

Teddy naurahti. Niinpä tietenkin.
"No, ehkä niille jokin käyttötarkoitus keksitään", mies mutisi huvittuneena. Ehkä hän voisi lahjoittaa ne eteenpäin… tai antaa äidilleen joululahjaksi. Se voisi oikeastaan olla hupaisan hullunkurista. "Kiitos, että saimme tulla. On ilo olla tukemassa hyväntekeväisyyttä", Teddy sanoi vilkaisten sivusilmällä Violetia. Hän tunsi jälleen kerran tutun puristuksen sisällään. Olisi varottava jokaista sanaa, ettei Violet suuttuisi ja kiukuttelisi kotona siitä, että hänet oli raahattu ties mihin kissanristiäisiin. Vaan jos hän ei olisi pyytänyt Violetia mukaan, toinen olisi valittanut hänen äidilleen, kuinka hän ei koskaan ollut kotona tai edes tallilla, ja silloin helvetti vasta olisikin päässyt valloilleen.

"Ehkäpä. Osa voisi olla tietysti hyödyllisiäkin. Itse ainakin kiinnostuin ajatuksena geelitopatuista jännesuojista." Gabrielle naurahti, se oli kuulostanut hyödylliseltä, tavallaan. Tavallaan taas turhalta diivailulta, ehkä. Tavallaan, mistä hän tiesi? Ei nini yhtään mistään.
"On ilo että tulit mukaan epäröimättä, ei täällä olisi puoliksikaan näin pajon ihmisiä jos ei ole kahta kuuluisaa ihmistä. Ja taidat olla monen pikkutytön idoli." Se hymy mikä kipaisi naisen huulilla oli sanoihin yhdistettyä ehkä hieman... Vääränlainen. Ainakin jos tyttöystävä seisoi vieressä.

"Pitääpä tutkia huolella", Teddy sanoi yllättyneenä. Ehkä hän voisi löytää sponsorilahjojen joukosta jotakin oikeasti hyödyllistä ja tarpeellista. Ei saanut olla liian negatiivinen, vaikka usein sponsoreiden lahjat olivat vähän mitä sun sattuu.
"Totta kai, ei tästä ole vaivaa", mies vakuutti. Miehen hymy levisi, kun Gabriellekin hymyili niin kovin kauniisti. "Juttelinkin jo yhden pikkutytön kanssa, joka kertoi innokkaasti ponistaan", Teddy naurahti hyväntahtoisesti. Lasten kanssa oli ihan mukava jutella, vaikka ajatus siitä, että he pitivät häntä esikuvana olikin hieman ahdistava.

Gabrielle yskäisi kätensä suojissa ja yritti olla hymyilemättä liian leveästi. Hän alkoi vakuuttua siitä, että jäisi vanhaksi piiaksi, jos Violetin kaltaiset naiset saivat Theodoren kaltaisia miehiä. Noh, hän hankkisi pari uutta kissaa ja vaikka jonkun eläkeläishevosen taluteltavakseen ja hemmoteltavakseen. Sekin oli potentiaalinen ajatus. Ja ostaisi aikuisten leluja yöpöydän laatikkoonsa. Hänellä oli jo kummilapsi, jota sai yökyläilemään, joten kaikki oli hoidossa. Tavallaan. Ehkä hänestä ei tulisi kärttyistä, valittavaa ja raivostuttavaa seniiliä vanhaa tätiä, vaikka eläisikin yksin.
"He ovat suloisia, todella suloisia. Ja suloisempaa on se että juttelet heille."

Violet ei ehkä vaikuttanut siltä, että kuunteli keskustelua, mutta totuuden nimissä nainen ei muuta tehnytkään. Hän oli tuijottanut nyt samaa valokuvaa puhelimensa näytöllä monta minuuttia kuunnellessaan, mitä kaksikko jutteli. Tietenkin hän luotti Teddyyn, ei toinen muiden matkaan lähtisi, mutta mies oli toivottoman hyväsydäminen ja lupautuisi pian osallistumaan viikottain tämän kaltaisiin tilaisuuksiin, jos miehen jättäisi yksikseen. Hänen oli pidettävä huolta miehestä, tai niin Violet ainakin itselleen perusteli mustasukkaista käytöstään.
"Sitä he ovat", Teddy myönsi pehmeän hymyn kera. "Kunpa he nauttisivat Dimen esityksestä, moni lapsista kun tuntuu pitävän tammaa suorastaan täydellisenä hevosena."

Gabriellea ei kiinnostanut vaikka nainen kuuntelisikin, oma oli ongelmansa ja jos Violet heittäytyisi hankalaksi, hän voisi aina nakata niskojaan ja nauraa toisen epäluuloille päänsä sisällä.
"No mutta eikös se ole? Täydellinen, ainakin osin valkoinen saturatsu?" Nainen ehdotti hymyillen ja näytti todella aurinkoiselta. Hän oli useimmiten hyvällä tuulella ja ei voisi murjottaa. Nainen vilkaisi helmenvalkoista, kallista rannekelloaan.
"Itseasiassa voisin näyttää sen oleskelutilan, minulla on tässä oma kahvitauko nyt."

Teddy nauroi Gabriellen sanoille.
"Dime on montaa asiaa, mutta täydellinen se ei ole", hän sanoi päätään pudistellen, leveä, aurinkoinen hymy huulillaan. Hän rakasti hevostaan, molempia hevosiaan, enemmän kuin montaa muuta asiaa maailmassa, mutta edes hän ei ollut niin harhaluuloinen, että kuvittelisi tammansa olevan täydellinen. Se oli upea, lahjakas, hyvätapainen ja kerrassaan rakastettava, mutta täydellinen ei ollut sana, jonka hän yhdistäisi Dimeen, ja siitä hän oli iloinen.
"Se olisi todella ystävällistä", mies vastasi yllättyneenä toisen tarjouksesta. Ei hänen tarkoituksensa ollut kuluttaa toisen kahvitaukoa jutusteluun, mutta ehkä Gabrielle olisi jo lähtenyt omille teilleen, jos hänestä olisi harmia. Violet sulloi puhelimen pieneen laukkuunsa ja paransi otettaan Teddyn käsivarresta. Mies, joka olisi mielellään tarjonnut toista käsivarttaan Gabriellen saattamiseen kuten oikea herrasmies, ymmärsi Violetin vihjeen ja jätti moiset eleet toteuttamatta. Teddy ei aina ymmärtänyt Violetin logiikkaa näiden asioiden suhteen, mutta ei aikonut koetella onneaan.
"Oletko koskaan vapaalla, jos järjestät tällaisia tilaisuuksia töidesi ohella?" Teddy kysyi hyväntahtoisesti naurahtaen.

"Noh, eihän kukaan ole, mutta se tekee kaikesta kiinnostavampaa, eikö?" Gabrielle totesi melko kliseisesti, lähtien pariskunnan edellä astelemaan kohti oleskelutiloja ja paikkaa jossa isompien vierailijoiden ruokailu järjestettiin. Tietoisesti nainen ei ollut valinnut mekkoa, joka korosti hyviä puolia myös takaa, mutta tyköistuva mekko teki niin. Hän tavallaa elätteli toiveita että saisi treffikutsun eräältä sponsorin toimitsijalta, mies oli komea, vaikka taisi olla nuorempi. Sekä umpipihkassa toiseen työtoveriinsa. Syvä huokaus.
"Nooo, silloin kun käyn ratsastamassa Arizonaa ja silloin kun avaan punaviinipullon kotosalla ja juttelen typeryyksiä kissalleni. Muutoin oikeastaan en."

"Totta tuokin", Teddy totesi nyökytellen. Kukaan ei ollut täydellinen, ja se oli mahtavaa. Violet kulki miehen rinnalla lyhyin, vakain askelin. Teddy ei edelleenkään ymmärtänyt, miten naiset pysyivät pystyssä korkeilla koroillaan. Ne eivät voineet olla mukavatkaan, ja silti Violet oli kaivanut sellaiset kaapistaan.
"Kuka sinä olet kenenkään vapaa-ajasta saarnaamaan, Theodore?" Violet puuttui keskusteluun petollisen pehmeällä äänellä. Teddy tunnisti äänensävyn. Se tarkoitti, että Violet koki olevansa ulkopuolinen, eikä siitä koskaan seurannut mitään hyvää. "Vietät päivät yliopistolla ja viikonloput tallilla, joskus arki-illatkin. Sinun sopisi olla enemmän kotona", nainen jatkoi.
"Totta kai, Violet, olen pahoillani viime viikkojen kiireestä", mies pahoitteli hiljaisella äänellä. "Mutta tätä keskustelua voimme jatkaa kotona", hän muistutti pehmeästi.
"Missä yrityksessä olette töissä, neiti Pakenham?" Violet suuntasi huomionsa Gabriellen puoleen, kun mies kerran oli jo taipunut hänen tahtoonsa.

Gabrielle pyöritteli silmiään kuunnellessaan pariskunnan sananvaihtoa. Missä Violet oli kasvatettu? Hyvään kasvatukseen ainakin Gabriellen osalla oli kuulunut, ettei parisuhteen asioita puitu noin julkisesti tai ylipäätään mitään asioita. Tuo oli tavallaan jo törkeää, eikä hänen silmissään nolannut kuin naisen itsensä
"... BT Groupsilla, Pohjois-Englannin yksikössä ja johdan sen PR-tiimiä." Nainen totesi tyynesti. Ulkonäöstä kyllä näki ettei hän voinut olla ainakaan yli 33-vuotias, joten sellainen menestys oli vaatinut melkoista omistautumista.

"Vaikuttavaa", Violet sanoi äänensävyllä, joka oli niin väkinäinen, että jopa Teddy huomasi sen. Tänään ei selkeästi ollut Violetin päivä. Mies ei ollut aivan varma, mikä naista rassasi niin pahasti. Johtuiko kaikki nyt muka siitä, että hän oli halunnut toisen seurakseen tänne, vaikka Violet ei ollut halunnut? Teddy ei oikein uskonut sitä. Eiköhän hän kotona kuulisi, miten asiat olivat. Ehkä hän pyytäisi tallia huolehtimaan hevosistaan viikonlopun ylitse ja veisi Violetin jollekin mukavalle viikonloppulomalle, jolla nainen voisi purkaa höyryjään.
"Ymmärsin, että ratsastatte kaiken ohella? Kilpailetteko jossakin lajissa?" Violet kyseli kohteliaasti, vaikka äänensävy oli yhtä väkinäisen ystävällinen kuin aiemminkin. Teddy tiesi naisen passiivisaggressiivisen toimintamallin, ja tämä oli ehdottomasti sitä parhaimmillaan. Violet tiesi, miten kiusalliseksi Teddy tunsi olonsa tällaisissa tilanteissa, ja käytti sitä häpeilemättä hyväkseen. Korkealuokkaisemmissa gaaloissa nainen ei kehdannut tällaista tehdä, mutta ilmeisesti vaaleaverikkö laski sen varaan, ettei täällä törmäisi tuttuihin.

Valiettavasti Gabrielle ei kauan jaksaisi sellaista käytöstä. Hänellä oli rajallinen sietokyky, eikä todellakaan jaksaisi Violetin väkinäistä ystävällisyyttä, saatika raivostuttavaa suhtautumista. Hän saattaisi vaikka kertoa tästä tuon anopille, miten Violet käyttäytyi julkisesti, nolaten itsensä ja miehensä. Nainen avasi valkoisen rakennuksen oven ja he astuivat tyylikkääseen tilaan, jossa ei juuri sillä hetkellä ollut kuin pari ihmistä ja kahvilinjaston tiskin toisella puolella yksi tarjoilija ja kokki keittiössä.
"Ei , ratsastan harrastukseksi vain. Kilpailen tarpeeksi yritysmaailmassa ja työelämässä. Niin ja unohdinko mainita että hurmaava rouva Morland on äitini päiväkahviseuraa? Hän varmaan ilahtuu kun kerron että tapasin teidät." Gabriellen äänensävy kertoi että hän aikoisi juoruta naisen käytöksestä, jos tuo ei lopettaisi.

Teddy toivoi voivansa vain kadota paikalta. Hän harkitsi hetken, että vetoaisi hevosiensa kunnon tarkistamiseen, mutta olisi liian raukkamaista jättää Gabrielle Violetin armoille - tai toisinpäin.
"Hurmaavasta voimme olla montaa mieltä", Teddy mutisi pieni lammasmainen hymy huulillaan. Hänelle äiti oli enemmänkin teräsnyrkki, joka puristi miehen tiukkaan otteeseensa ja muovasi mielensä mukaan kunnes sai pojastaan juuri sellaisen, kun oli aina halunnut. Toisin kuin Teddy, joka jätti kokonaan huomiotta Gabriellen sanojen toisen merkityksen, Violet kyllä huomasi sen.
"Välitä toki mitä lämpimimmät terveiseni", Violet sanoi hymyn kera. Väkinäisyys ei täysin kadonnut, mutta ainakin nainen pyrki nyt peittelemään sitä. "Siitä onkin hetki, kun viimeksi kävimme Sheffieldissä. Olisikohan aika käydä siellä, Theodore?" Violet pohdiskeli ääneen.
"Haluatteko kahvia?" Mies päätyi kysymään sen sijaan. Hän halusi rikkoa jännitteisen ilmapiirin, jonka syitä ei oikein ymmärtänyt. Hänen pitäisi puhua Violetin kanssa tästä, kun he pääsisivät kotiin. Hän oli vain halunnut jakaa tämän upean päivän rakkaimpansa kanssa. Ehkä se oli väärin, mutta minkä hän sille voi.

Gabriellella ei ollut ongelmaa Violetin kanssa, jos nainen olisi osannut olla ihmisiksi ja näyttämättä sellaista puolta itsestään. Hän ei ollut tehnyt tuolle mitään, joten miksi tuo kiukutteli hänelle? Ihmeellinen kiukkupussi. Teddy tiesi hyvin ettei hänkän välittänyt tuon äidistä, mutta ei nyt voinut sanoa sitä Violetille, todellakaan.
"Kahvi kyllä tekisi hyvää." Hän myönsi ja vilkaisi hieman säälien miestä. Toinen tuntui halunneen mukavan päivän ja koki olevansa osasyyllinen sen pilaamiseen.

Violet nyökkäsi suostumuksensa, joten Teddy suuntasi linjastolle hakemaan kolmea kahvia. Violet katseli hetken miehen perään, ennen kuin käänsi arvioivan katseensa Gabrielleen. Nainen ei kuitenkaan sanonut mitään, katsoi vain hetken ja hymyili sitten. Teddy palasi kahvien kera, ojentaen ensimmäisen Violetille ja tarjoten sitten toista Gabriellelle.
"Mitä muuta täällä on tänään ohjelmassa kuin mieheni ratsastusnäytökset?" Violet kysyi kohottaen kahvikupin huulilleen. Nainen maistoi höyryävän kuumaa juomaa pienen huikan verran. Se oli kelvollista. Ainakaan täällä ei säästelty kahvin laadussa. Nainen oli muotoillut kysymyksensä tarkasti, puhuen ihan tarkoituksella Teddystä miehenään. Kyseinen kaksilahkeinen ei edes ollut tajunnut puheeseen verhoutuvaa varoitusta. Ehkä oli sittenkin hyvä olla mies, niin saattoi kuvitella Violetin koettavan ystävystyä Gabriellen kanssa. Voi Teddy, miten väärässä mies saattoikaan olla.

Gabriele kohotti kulmaansa kevyesti ja hillitsi halunsa nauraa ääneen. Noinko uhatuksi tuo naisparka tunsi olonsa? Jos hän olisi ollut huonostikäyttäytyvämpi, hän olisi ehkä tahallaan alkanut flirttailla Teddyn kanssa enemmänkin.
"Alex Chilton Rosings Parkista pitää westernshown ennen Theodorea. Lisäksi on lapsille suunnattua ohjelmaa melko paljon. Ratsastuskoulun oppilailla on poniagilitynäytös ja lisäksi eläinsuojeluyhdistys pitää koirien työnäytöksiä, lähinna rescuekoirilla"

"Sano Teddy, ole kiltti", Teddy pyysi. Violet ei koskaan uskonut häntä, mutta olisi surullista, jos nainen onnistuisi tartuttamaan pitkän ja varsin yläluokkaisen nimen tallin väenkin huulille. Siellä hän oli mieluiten Teddy, kuten yliopistolla oli professori Morland. Ne olivat kutsumanimiä, joihin ei sisältynyt paineita tai raskasta taakkaa kannettavaksi.
"Kuulostaa monipuoliselta", Violet sanoi. "Hyvä, että saitte mieheni mukaan. Olen varma, että hänen molemmat esityksensä ovat vailla vertaa", nainen jatkoi. "Kenties voit jälleen päästää jonkun onnekkaan lapsen Dimen selkään?" Violet ehdotti petollisen vilpitön hymy huulillaan.

Gabrielle hymyili miehelle ja nyökkäsi. Hän ei ollut tainnut kuulla toisen lempinimeä ennen, joten siksi kutsui tuota Thedoreksi. Ja ei tainnut ajatella heidän olevan sellaisissa väleissäkään, että se olisi sopivaa.
"Mieluiten ei. Luotan Dimeen, mutta turvallisuussyistä, lähinnä hevosen." Hän korjasi nopeasti Violetin ajatusta. Tuskin mitään tapahtuisi, mutta hän ei taatuisi ottaisi syitä niskoilleen Dimen kaltaisen hevosen loukkaantumisesta, ei suoraan sanottuna helvetissäkään.
"En halua ottaa vastuuta arvokkaan hevosen loukkaantumisesta täällä."

Violet olisi virnistänyt voittoisasti, jos se vain olisi mahdollista. Nyt kun Teddyä oli lähes suoraan kielletty tekemästä sitä, mies ei saisi mokomaa ideaa, jolla viivytellä kotiinlähtöä. He pääsisivät liikkeelle nopeasti esitysten päätyttyä, veisivät hevoset tallille ja ehtisivät vielä viettää iltaa keskenäänkin.
"Ei tietenkään, olinpa höpsö kun en ajatellut sitä", Violet naurahti. "Eivätköhän lapset nauti ihan riittämiin pelkästä esityksestä. Dimen tuntien se laittaa jälleen parastaan yleisönsä mieliksi", nainen jatkoi tyytyväisenä. Teddy nyökkäili toisen puheen mukana. Sen Dime todellakin tekisi. Se rakasti esiintymistä ja tarjoaisi varmasti ikimuistoisen kokemuksen lapsille.

Gabrielle siemaisi kahviaan ja selasi kansiotaan, pureskellen hennosti punattua huultaan. Hän oli miltei hiritsevän huoliteltu aina joidenkin mielestä, jotkut uskoivat miltein että hän näytti tältä aamulla herätessään. Mikä ei tietenkään ollut totta, todellakaan. Ei hän uskonut Violetin olevan niin typerä, mutta vastasi asiallisesti kohteliaaksi naamioituun kysymykseen.
"Miten Minxin kanssa on sujunut, Teddy?"

"Hyvin ja hyvin huonosti", Teddy myönsi. "Välillä se ylittää kaikki odotukset, ja välillä se alittaa niistä jokaisen", mies huokaisi. "Tänään se tosin hörisi innoissaan nähdessään trailerin, joten eiköhän se näytä parhaita puoliaan kouluradalla. Saa nähdä, mitä mieltä se on samasta suorituksesta varsinaisissa kilpailuissa." Mies oli ollut iloinen, kun Minxin lastaaminen oli sujunut niin vaivattomasti. Tamma ei ollut kiukutellut lainkaan, vaan noussut traileriin innokkaasti höristen ja pöristen. Oli ollut hyvä veto tuoda punaruunikko tänne. Maisemanvaihdos, tai ehkä tamman kuvitelma siitä, että se pääsisi kilpailemaan, oli saanut sen hyvälle tuulelle.
"Entä Arizona, miltä se on vaikuttanut?" Mies kysyi kohteliaasti toiselta. Violet vilkaisi rinnallaan seisovaa miestä merkitsevästi, mutta Teddy ei edes huomannut sitä keskittyessään keskusteluun. Violetin teki mieli huokaista kuuluvasti. Hänen miehensä osasi olla todellinen idiootti välillä. Miksei Teddy ollut yhtä ihanan huomaavainen kuin Harringtonin mies? Se herrasmies ei koskaan jättänyt naistaan vaille huomiota, jota nuori rouva Harrington ei kyllä rehellisyyden nimissä ansainnut. Mokoma nousukas, joka kuvitteli olevansa yhtä hyvä heidän kanssaan.

Gabriellee istui alas ja viittasi kahta muutakin istumaan, mitä sitä suotta seisaaltaan kahvia juomaan.
"Voi ei.. No, sillä on temperamenttia. Se on hyvä. Naisella pitää olla sisua." Gabrielle sanoi hymyillen vinosti ja siemaisi jälleen kahviaan, nauttien jutustelusta miehen kanssa. Harmi vain että nyt sitä varjosti tuon tyttöystävä. Ärsyttävää.
"HYvältä, se on oikein mukava harrastaratsu. Alex on maltillisesti opettanut joitain lännenratsastuksen asioita ja olen tehnyt niitä sen kanssa, metsäkävelyiden ohella."

"Niin kaikki sanovat", Teddy naurahti. Hän kietoi kätensä kevyesti Violetin ympärille, mikä tuntui aina saavan naisen paremmalle tuulelle. Tälläkin kerralla Violetin huulille kohosi pieni hymy.
"Se kuulostaa mukavalta tavalta rentoutua töiden jälkeen", Teddy myönteli. Olisipa hänelläkin mahdollisuus opetella jotain uutta hevostensa kanssa vain omaksi huvikseen, tai edes kävellä metsissä vailla kiirettä palata takaisin kotiin. "Toivottavasti vuokraat Arizonaa vielä pitkään, ties mitä se ehtii sinulle opettaa."

"Pakko johonkin lohduttautua, itse kunkin." Nainen totesi ja yritti olla tuijottamatta noita kahta kovin pitkään. Jos hän karkaisi loppupäiväksi? Rouva Morlandilla oli ilmeisesti syynsä pitää miniästään - oli nimittäin aivan yhtä raivostuttava kuin rouova itsekin. Voi huokaus. Hän tyytyi tutkimaan papereitaan hetken, kunnes Teddy puhui.
"Se on, todella. Harmi ettei ole aikaa enemmän. Työpaikan hyväntekeväisyysgaalaillallinen puskee päälle ja sen vieraslista on loputon ja vaatimukset kohtuuttomia. Saatan alkaa alkoholistiksi sen illa jälkeen." Se oli vitsi mitä nainen lopuksi sanoi.

Violet vastusti halua tarttua viimeiseen lausahdukseen. Nainen todella halusi sanoa jotakin siitä, että täältä varmasti löytyisi sopiva kuntoutuslaitos Gabriellelle, mutta puri kieleensä. Ei hän Teddyn reaktiota pelännyt, miehen sai taivutettua tahtoonsa muutamalla oikein valitulla sanalla, mutta ajatus siitä, millaisia perheen kokoontumisista tulisi, jos rouva Morland ottaisi hänet silmätikukseen… Ei kiitos. Hän oli tyytyväinen siihen, että Morlandin rautakoura tuntui rakastavan häntä.
"Kuulostaa siltä, että Arizonan vuokraus oli loistava idea. Onpahan edes jokin tapa purkaa paineita, kun saa puuhailla hevosen kanssa", Teddy sanoi myötätuntoisesti. Kiire ja stressi eivät olleet mukavia asioita. "Et sinä ole tyhjän takia työpaikkaasi saanut, joten selviät kyllä siitäkin illallisesta kunnialla."

Gabrielle nautti siitä että edes jokin antoi hänelle yliotteen Teddyn tyttöystävästä. Varsin... Arh, raivostuttava tapaus.
"Pakko olla. Se on mitä loistavin hevonen, jaksaa antaa kaiken anteeksi." Nainen sipaisi kiharoitaan korvan taakse, mietiskellen itsekseen millaista olisi jos olisi mies. Olisiko elämä kokonaista kuten muut jaksoivat toitottaa vai tulisiko hänestä kuin Violet? Mustasukkainen, omistava ja ilkeä?
"Niinhän sitä luulisi. He eivät vain aina ymmärrä että olen vain yksi pieni nainen jolla on rajalliset kyvyt. Miten Dime jakselee? En ole ehtinyt nähdä tallilla sinua hetkeen."

Teddy nyökkäili tyytyväisenä ja hörppäsi sopivasti jäähtynyttä kahviaan. Arizona oli oikein mukava hevonen ja varmasti täydellinen pari Gabriellelle, mikäli toisen puheista saattoi mitään päätellä.
"Harmillista, etteivät he ymmärrä", mies pahoitteli muiden puolesta. Ei saanut odottaa yhden ihmisen hoitavan monien töitä. Yksi ihminen oli varsin rajallinen, eikä pystyisi loputtomiin asti pyörittämään useamman työtaakkaa.
"Dime on loistavassa kunnossa. Olemme käyneet muutamissa valmennuksissa ja se on poikkeuksetta päässyt esittelemään parhaita puoliaan. Se tuntuu nauttivan uudesta kodistaan, mikä on jo hyvä syy hymyilylle", mies kertoi papurikonkimostaan. Ihana Dime jaksoi edelleen tervehtiä häntä hirnuen, vaikka tallilla kulki viikonloppuisin varmaan satoja muita ihmisiä.

"Ja joskus tuntuu että alaiset sotkevat asioita tahallaan mutta noh, kyllä siitä selviää." Hän mietti jo kaiholla ensi viikon shoppailituokiota ja pitkää lounasta ystävänsä kanssa Lontoossa. Hän hukuttaisi ärsytyksensä viimeistään sinne, ellei tämäniltainen viinin maistelu saisi häntä unohtamaan Violetin ärsyttävyyttä.
"No hyvä. Se on kyllä ihana hevonen, myönnän. Todella hellyyttävä tapaus ja onneksi se edes toimii odotusten mukaan. Ettet vallan masennu."

Teddy nyökkäsi. Hänestä tuntui usein, että opiskelijat sotkivat tahallaan asioita keskenään, kun hän pyysi tekemään jotakin. Mies ei voinut kuin hymyillä toisen puheille Dimestä. Se oli totta. Dime oli hänen elämänsä hevonen, ja vaikka Minx oli ehdottomasti rakas, ei punaruunikosta ollut kilpailemaan papurikonkimon kanssa. Välillä hän tunsi olonsa syylliseksi ajatellessaan niin, eihän lapsistakaan saanut valita suosikkiaan, mutta toisaalta, hän kohteli molempia hevosiaan tasavertaisesti ja välitti niistä molemmista. Ne eivät ymmärtäneet, kumpaa hän rakasti enemmän, joten ne eivät kärsineet siitä.
"Dime on upea tamma", hän myönsi pehmeällä äänellä. Violet oli ilmeisesti sitä mieltä, että keskustelu hevosista - joista nainen ei niin kovin välittänyt - sai riittää, sillä vaaleaverikkö aukaisi jälleen suunsa.
"Theodorella on monta syytä olla onnellinen, neiti Pakenham, joten masennuksesta on turha huolehtia", nainen vakuutti hymyn kera. "Hän on hevosurheilun huipulla, omistaa kaksi upeaa kilpahevosta, saa toteuttaa itseään yliopistolla eikä koskaan joudu palaamaan tyhjään kotiin. Mitä muuta elämältä voisi enää odottaa, kun kaikki unelmat tuntuvat jo käyneen toteen?" Violet puhui jälleen kerran luontevasti miehen puolesta, mutta Teddy ei väittänyt vastaan. Tohvelieläimen rooli oli sellainen.

Nainen olisi halunnut kysyä, ajatteliko Teddy samoin asioista, kuin tuo tyttöystävänsä sanoi. Hän oli kuitenkin nähnyt tarpeeksi ja tiesi että Teddy ei todellakaan sanoisi poikkipuolista sanaa. Sääli. Jälleen hän vain sivuutti Violetin, koska jos tuo neiditteli häntä samassa lauseessa, hän tiesi sen olevan näpäytys. Mutta sitten häntä toisaalta ärsytti todella.
"Joskus tyhjä koti on siunaus. En viihtyisi kodissani jos joku komentelisi minua." Tummatukka siemaisi kahvikuppinsa tyhjäksi.
"Oli hauska jutella Teddy, nyt minun on mentävä. Näemme varmasti vielä tänään." Ja hylkää tuo hapanharakka kaivoon siksi aikaa, hänen teki mieli jatkaa, mutta jätti sen sanomatta. Hän nousi ylös ja asteli tottuneesti koroissaan ulos.

Teddy jätti naisten sanaharkan huomiotta, joko yksinkertaisesti siksi, ettei edes tajunnut naisten merkitseviä äänensävyjä tai sitten siksi, ettei halunnut joutua sen keskelle. Gabriellen noustessa, mieskin nousi kohteliaasti seisomaan. Violet ei suotta vaivannut jalkojaan.
"Näemme varmasti. Kiitos vielä kerran, että saimme tulla tänne. Odotan jo innolla loppupäivän ohjelmaa", Teddy sanoi istuutuen alas vasta kun Gabrielle lähti liikkeelle. He jäivät juomaan kahvia kaikessa rauhassa Violetin kanssa odotellen sopivaa hetkeä lähteä katsomaan hevosia. Teddy olisi mielellään viettänyt vaikka koko päivän hevosiaan hoitaen, mutta tiesi, ettei sellainen käytös sopinut tällaiseen tilanteeseen. Niinpä he vaihtoivat kohteliaita keskustelunpätkiä sponsorien tilaan saapuvien ihmisten kanssa.

Gabrielle pyöri pitkin tapahtumapaikkaa, kävi myös siellä minne kuljetusautot oli parkkeerttu, voidakseen tarkistaa että hevosilla oli kaikki hyvin. Olihan niilla, hienoa. Hän meni katsomaan maneesiin kuntoonlaittoa, sekin oli milti tehty, valkoisin kouluaidat ja kirjaimet olivat paikallaan, Alexin tarvitsema rekvisiitta ja esteet kauniissa rivissä seinän vierellä. Hienoa, kaikki oli hyvin. Kaikkialla tuntui olevan kaikki hyvin, joten Gabriele päätti kierrellä paikkaa ilman paineita, eksyen eläinsuojan kohdalle, katsomaan suojassa olevia hylättyjä kissoja. Voi ei.

Violet jäi juomaan kahvia ja seurustelemaan mukavia muutaman puolitutun naisen kanssa, kun Teddy suuntasi tarkistamaan hevostensa kuntoa. Minxin harja ja häntä oli letitetty jo edellisenä päivänä, ja valkea Dime oli pesty jotta se myös olisi valkea tänäänkin. Molempien varusteet oli pesty ja kiillotettu. Nahka paitsi näytti hyvältä, myös tuntui siltä. Teddy tervehti innokkaasti höriseviä tammojaan hymyn kera. Eiköhän tästä tulisi upea päivä. Mies otti Dimen riimunnarussa kävelemään alueen laitamille. Tamma hörisi innoissaan herättäen nopeasti lapsien huomion. Yksi jos toinenkin pieni lapsi lähestyi varovaisesti Teddyä ja kyseli lupaa silitellä papurikonkimoa tammaa, joka katseli pieniä ihmisiä korvat hörössä. Mies hymyili katsellessaan hevosen päätä ja kaulaa silitteleviä lapsia. Kylläpä ne tulivat pienestä iloisiksi. Dime nautti saamastaan huomiosta ja hamusi vuorotellen jokaisen lapsen käsivarsia pehmein huulin, mikä sai lapset nauramaan. Dime kyllä tiesi, miten valloittaa kaikkien sydämet.

Gabrielle asteli jälleen hevosalueelle, ettei adoptoisi kaikkia orpokissoja eläinsuojasta itselleen. Hän yritti vakuutella itselleen ettei voisi adoptoida niitä Fattyn, tai siis Hermanin seuraksi. Hän huomasi kimon jaloittelemassa lasten ympäröimänä ja asteli miehen sekä hevosen luo hymyillen.
"Heei! Kaikki sujuu ihanan hyvin, sain jopa vapaa-aikaa... Ja sen seurauksena miltei adoptoin kaikki Newcastlen orpokissat."

Teddy hymyili lähestyvälle naiselle leveästi. Hän antoi lasten silitellä Dimeä, mutta käänsi huomionsa Gabriellen suuntaan.
"Voi ei", mies naurahti. "Toivottavasti muut ehtivät ensin, ettet vie täältä kotiisi autollista kissoja kaiken muun lisäksi", hän sanoi hymyillen. Hän oli tarkoituksella pysytellyt poissa eläinsuojista, koska tiesi, ettei pystyisi sanomaan ei suloisille eläimille vailla kotia. Violet ei halunnut kissaa tai koiraa, joten heillä ei ollut lemmikkieläimiä, eikä se tilanne muuttuisi.
"Kuten näet, Dime tietää miten nauttia olostaan", mies sanoi hiljaa lempeä hymy huulillaan. Tamma hörisi lapsille pehmeästi ja hamuili ojennettuja käsiä tyytyväisenä. Dime oli ilmeisesti päättänyt ottaa kaiken irti siitä, että sai näin monen ihmisen jakamattoman huomion.

Gabrielle hymyili ja katseli Dimeä, joka selvästi nautti olostaan. Tamma oli tainnut syntyä tähdeksi, sillä harva hevonen nauttisi sellaisesta huomiosta ja hälinästä.
"No mutta ne ovat niin söpöjä ja... Voi ei, alan kuulostaa todella säälittävältä." Nainen astui Dimen lähelle ja silitti sitä hellästi. Se oli kaunis hevonen, ei hän muuta voinut sanoa.
"Siellä olisi jopa yksi eläkeläishevonen, harkitsin sen ottoa Rosingsiin rapsutteluhevoseksi... Tarvitsen jonkun hillitsemään tätä kohta."

"Miksi luulet, että olen kiertänyt sen alueen kaukaa?" Teddy naurahti. Ei Gabriellen puhe ollut säälittävää, vaan mukavaa. Oli aina ihana tietää, että joku mieluummin adoptoi kodittomia eläimiä kuin osti kasvattajilta rotukissoja.
"Valitan, minusta ei ole kieltämään kodittoman eläimen adoptointia", mies sanoi leveä hymy huulillaan. Dime käänsi jalopiirteistä päätään Gabriellen puoleen hamuten huulillaan naisen kättä. Papurikonkimo puhalteli ilmaa tyynenä sieraimistaan. Se nautti olostaan.

"No ilmeisesti samasta syystä kuin minun olisi pitänyt." Hän naurahti ja huokaisi syvään. Nainen raapi kättään hieman ja hymyili Dimelle sen hamutessa hänen kättään. Nainen kaivoi taskustaan sokeripalan ja ojensi sen tammalle.
"Et sitten kerro kenellekään että sait herkkuja." Gabrielle kuiskasi tammalla ja rapsutti sen otsaa. Miten se saattoikin olla niin rento ja jopa nauttia olostaan? Hassu!

Teddy hymyili. Dime höristi korviaan ja hörisi lämpimästi, kun tajusi saavansa herkkuja. Hyvätapainen tamma otti sokeripalan pehmeästi kädeltä ja jäi puhaltelemaan lämmintä ilmaa Gabriellen kädelle kuin kiittäen herkusta. Teddy uskoi, että hevosen suurissa ruskeissa silmissä oli lämmin katse, mutta se nyt vain oli yhden hevosta rakastavan taivaanrannan maalarin mielipide.
"Dime ei kerro kenellekään", mies vakuutti hymyillen. Tamma töni tummalla turvallaan hellästi Gabriellen kättä kuin kysellen, olisiko sokeria lisää. Se oli kerrassaan mahdoton. "Miltä ohjelman puolesta on näyttänyt? Joko meidän pitäisi valmistautua Minxin kanssa?" Mies kyseli silittäen Dimen valkeaa selkää, jota hento papurikkokuviointi edelleen väritti. Hän muisti hevosen lähes yönmustana, mutta vuosien varrella hevonen oli vaalentunut. Pian se olisi kokonaan valkoinen, jopa ihania tummia jouhiaan myöten.

"Hyvä juttu. Kaikki eivät ehkä arvostaisi että syötän sitä." Gabrielle viittasi sanoillaan lähinnä toisen nyrpeään tyttöystävään. Hän huokaisi hiljaa ja vilkaisi Teddyä hymyillen.
"Ihan hyvältä, sanotaan tunnin päästä selkään niin ehdit ihan hyvin. Voit vaikka käydä syömässä tässä."

"Dime arvostaa", mies sanoi taputtaen tammansa kaulaa. Tamma hörisi ja käänsi päätään voidakseen puhaltaa ilmaa omistajaansa päin.
"Kaipa sitä pitää sitten suunnata syömään", hän sanoi pienen hymyn kera. "Minx odottaa jo innolla, että pääsee liikkeelle", mies jatkoi hyväntuulisesti. Dime lähti seuraamaan taluttajaansa rennoin, rauhallisin askelin. Tamma ei laittanut pahakseen hälinää. Se oli tottunut pahempaan suurissa kilpailuissa.

Hän silitteli Dimea vielä hetken, jääden siihen odottamaan Teddyä takaisin. Hän ei viitsinyt astella kovin lähelle koppia niissä vaatteissa.
"Mihin muuten hylkäsit Violetin?" Hän kysyi miltei toivoen että nainen olisi lähtenyt kotiin. Sietämätön tapaus.

Mies talutti Dimen koppiin odottamaan kärsivällisesti vuoroaan. Mies taputti ohikulkiessaan Minxin tähtipäistä otsaa. Tamma hörisi innoissaan. Olisipa se yhtä hyvällä tuulella aina kilpailuihin päästessään.
"Hän jäi juttelemaan muutaman tuttavansa kanssa sponsorien tiloihin", Teddy vastasi ilme aavistuksen synkempänä. "Violet ei oikein arvosta hevosenkarvoja vaatteissaan", mies selitti ja vilkaisi omaa pukuaan. Muutamaa valkeaa karvaa lukuunottamatta puku näytti koskemattomalta. Teddy pyyhkäisi Dimen valkeat karvat puvun takistaan ja hymyili Gabriellelle.
"Musta hevonen oli paljon näppärämpi", hän naurahti hyväntahtoisesti.

"No en epäile." Hän naurahti ja huokaisi syvään. Oli siinäkin, pari hevosenkarvaa ahdisti niin paljon, ettei voisi tulla katsomaan miehensä hevosia. Ihmeellinen hienohelma.
"No olisihan se, mutta mitäs siitä. Pari karvaa vain." Hän naurahti ja vilkaisi omaa mekkoaan, pudistellen pari karvaa mekostaan. Hän olisi halunnut kysyä oliko nainen aina sellainen, mutta lähti vain kulkemaan kohti oleskelutilaa taas.

Teddy vilkaisi vielä kertaalleen omia vaatteitaan. Eiköhän Violet kertoisi, jos puvussa oli Dimen karvoja. Nainen kertoi aina.
"Niinpä", mies hymähti hyväntuulisesti. "Dime olisi voinut pysyä tummana pidempään, olisin säästynyt paljolta", Teddy vitsaili. Valkean hevosen pitäminen puhtaana vaati paljon enemmän kuin tumman, kuten Teddy oli moneen kertaan huomannut. Vaikka Dimeä miten harjasi, hevosesta ei saanut hohtavan puhdasta ilman pesemistä. Minx sen sijaan näytti aina yhtä edustavalta pelkän harjauksenkin jälkeen.

"Noh, se on kaunis noin." Hän sanoi hymyillen toiselle. Teddy oli todella mukava herrasmies kyllä, harmi että tuon tyttöystävä oli inhottava ihminen, jonka elämäntehtävä taisi olla miehen kyykyttäminen ja omiminen itselleen. Hän avasi oven ja astui sisälle, mennen ottamaan linjaston päästä ruokaa. Ne eivät maksaneet täällä mitään, pitopalvelu joka tätä piti, oli palveluksen velkaa. Onneksi täällä oli hyvää ruokaa, ei tarvinnut kesken päivän lähteä

Teddy hymyili. Niinhän Dime oli. Se olisi kaunis valkoisenakin, ainakin hänen silmissään. Mies asteli toisen perässä tilaan sisälle ja suuntasi Violetin luokse, joka istui pöydän ääressä keskusteluun uppoutuneena. Mies painoi kevyen suukon vaaleisiin hiuksiin, kätteli muut pöydän ääressä oleilevat ja tarjosi sen jälkeen käsivarttaan Violetille, jotta he voisivat yhdessä hakea lämmintä, herkullista ruokaa. He palasivat pöytään annostensa kera. Teddy yritti kovin kiinnostua keskustelusta, jota muut kävivät politiikan nykytilanteesta, mutta hän ei oikein osannut ottaa kantaa mihinkään. Tai ehkä ennemminkin se oli niin, ettei hän halunnut painottaa poliittisia näkemyksiään. Mies uppoutui ajatuksiinsa käyden mielessään läpi Minxin koulurataa.

Gabrielle ei mennyt istumaan enää samaan seuraan vaan istuutui yksin syömään. Siinä oli ollut päivälle annos Teddyn naista ja hän ei todellakaan kestäisi vielä sitten tuon ystäviäkin. Syötyään hän saikin astella maneesille katsomaan että kaikki oli kunnossa ja jutusteli myöskin Alexin kanssa muutamista asioista. Hän oli kaikin puolin tyyttyväinen tapahtumien kulkuun ja mietiskeli jo itsekseen minkä pullon avaisi kotona.

Mies söi pitopalvelun valmistaman herkullisen ruuan ja lähti takaisin hevostensa luokse. Violet oli ilmoittanut tulevansa katsomaan heidän lämmittelyään myöhemmin, mutta nyt nainen ei hinkunut hevosten seuraan. Teddy suuntasi tammojensa luokse, rapsuttaen hetken Dimeä. Sen vuoro olisi vasta myöhemmin, joten se saisi odottaa. Mies harjasi Minxin punaista kylkeä siitä huolimatta, että hevonen oli täydellisessä kunnossa. Hevonen kiilteli puhtauttaan, mutta hän halusi rauhoitella sekä itseään että hevostaan pitämällä kiinni perinteisistä rutiineistaan. Mies oli jo vaihtanut mustan pukunsa valkeisiin ratsastushousuihin, valkoiseen kauluspaitaan ja tummansiniseen kilpatakkiin. Hän oli pukeutunut samoin kuin monissa arvokilpailuissa.
"Kohta pääset näyttämään kouluratsun puolesi", Teddy sanoi Minxille kääriessään valkoisia pinteleitä tamman jalkoihin lämmittelyn ajaksi.

Tummatukkainen nainen asteli jälleen koppian luo ja huomasi Minxin. Hän edelleen vältteli punertavaa hevosta, ihan vain varmuuden vuoksi. Minx kun oli vähän arvaamaton. Kielellä kutkutteli liuta lauseita joita hn olisi halunnut sanoa siitä, miten Violet pompotteli miestään. Ei sitä kauan tarvinnut katsella, jotta sen huomasi.
"Onpas sekin kauniina."

Teddy huomasi Gabriellen, kun Minx höristi korviaan. Tamma venytti kaulaansa Gabriellea kohden. Teddy kääri pintelin loppuun ja kääntyi tyytyväisen hymyn kera Gabriellen puoleen.
"Se on hyvällä tuulella", hän myönsi taputtaen hevosen lautasta. Enää puuttui yksi pinteli, ennen kuin hän siirtyisi satuloimaan ja suitsimaan ratsuaan. "Tänne tulo taisi tehdä sille oikein hyvää. Se on varsin uteliaalla päällä. Uskon, että se esiintyy edukseen alusta loppuun saakka."

"toivotaan, vaikka tuskin sekään pettymystä tuottaisi. Aina me voimme sanoa että se on tarkoituksellista jos se pelleilee." Hän sanoi hymyillen, koskematta kuitenkaan tammaan, hymyili sille vain hellästi.
"Älä ota tätä väärin, mutta onko Violet aina yhtä mieltäänosoittava persoona?"

Teddy naurahti. Niin, yleisö ei tiennyt suoritusta etukäteen. Hän tiesi, ja hän ei voisi väittää tehneensä hyvää suoritusta, jos Minx päättäisi kesken kaiken sooloilla jotakin. Hän kumartui käärimään viimeisen pintelin huolella. Hän olisi voinut ottaa tallilta hevosenhoitajan mukaan, mutta oli päättänyt sitä vastaan. Sen sijaan hevosten perään oli katsellut naapurien tyttö, joka kävi ratsasti viikottain ratsastuskoululla. Tyttö oli vaikuttanut varsin innostuneelta mahdollisuudesta päästä mukaan, mutta nyt mies oli lähettänyt tytön kiertelemään aluetta vapaasti. Hän kyllä pitäisi hevosista huolta sen aikaa.
"Hän ei olisi halunnut tulla tänne eikä innostunut ajatuksesta, että minäkään olin tulossa. Oli ehkä väärin pyytää häntä seuraksi", Teddy vastasi harteitaan kevyesti kohauttaen. Hän ei aikonut ottaa kantaa Violetin käytökseen, vaikka se ei ollutkaan ollut hyvää tänään. "Hänellä on ollut raskas viikko töissä ja minäkin olen ollut kiireinen. Hän olisi mieluummin viettänyt päivän kotona rentoutuen."

"Mm, niinhän me kaikki." Gabrielle sanoi hieman puolueettomasti, jotta ei vain paljastaisi tuntemustaan siitä, että Violet oli todellisuudessa hänestä äärimmäisen raivostuttava ja jopa tavallaan lapsellinen. Ei aikuinen ihminen osoittanut mieltään sillä tavalla että kaivoi älypuhelimen esille, ei todellakaan. Ainakaan siellä missä Gabrielle oli kasvanut ja oletti piirien olevan melko samat heille molemmille.

Teddy hymyili pienesti. Niin, kukapa ei nauttisi rennosta päivästä kotonaan. Hän oli iloinen mahdollisuudesta ratsastaa hevosillaan tällaisessa tapahtumassa. Tähän ei sisältynyt suorittamisen paineita, menestystä ja muuta vastaavaa. Tämä oli vain hauskanpitoa yhdessä hevosten kanssa, samalla kun vielä tuettiin hyvää toimintaa. Kaikki voittivat. Paitsi Violet, jota rassasi jo valmiiksi miehen huitelu kaikkialla muualla paitsi kotona. Teddy oli varma, että saisi kuulla tästä kaikesta kotona. Violet ei kehdannut julkisesti aloittaa moista riitaa, mutta kodin suojissa kyllä. Nyt nainen tyytyi ilmaisemaan mieltään kännykkäänsä käsittelemällä.
"Kannattaa siirtyä hieman kauemmas, Minx ei oikein välitä satulasta", Teddy sanoi nostaessaan kiillotetun koulusatulan käsivarsilleen. Punaruunikko luimi heti, ja tuntiessaan painon selässään, kohotti päätään mielenosoituksellisesti. Se näykki ilmaa ja potki vatsaansa kiukutellessaan satulavyön kiristämistä, mutta mies jatkoi puuhiaan siitä huolimatta.

Gabrielle astui muutaman askeleen taaksepäin. Ainakin Minxissä oli luonnetta. Lopulta hän kyllästyi tavallaan Teddyn häiritsemiseen ja koki olonsa kiusaantuneeksi. Ehkä olisi pitänyt olla naisesta hiljaa, no, meni jo. Hän huokaisi syvään ja askelsi takaisin pressumaneeseen, katsomaan katsomon penkkejä, että niitä oli tarpeeksi ja miltä ne näyttivät.

Sitä Minxissä todella oli. Heti kun satulavyö oli kiristetty ja Teddy astahti taaksepäin, tamman korvat kääntyivät eteenpäin ja kaikki neljä kaviota pysyivät maassa. Tamma oli kiukuttelunsa kiukutellut. Teddy sulki suitsien remmit tottunein sormin ja nousi hevosen selkään. Hän ratsasti hevosen pressumaneesille, sillä epäili sen olevan edelleen lähes tyhjänä. Se toimisi hyvänä lämmittelykenttänä ja tarjoaisi samalla Minxille mahdollisuuden nähdä, millaiseen ympäristöön sitä oltiin tuomassa. Dime unohtaisi kaiken muun heti esteet ja yleisön nähdessään, mutta Minx keskittyi välillä liikaakin ympäristöönsä.
"Voinko lämmitellä täällä, vai olenko tiellä?" Teddy kysäisi antaessaan tamman kiertää pressumaneesin muutamaan kertaan. Hevonen jäi katselemaan yhtä katsomon penkkiriviä kuin se saattaisi hyökätä tamman kimppuun, mutta Teddyn pyynnöstä hevonen jatkoi matkaansa eikä jäänyt tanssahtelemaan paikoilleen. Mies istui ratsunsa selässä selkä suorana ja pieni rento hymy huulillaan. Hän oli kotonaan satulassa.

Eräs maneesilla olevista vapaaehtoisista nyökytteli miehelle, tottakai tuo voisi lämmitellä täällä. Gabrielle oli sujahtanut kahville ja hoitamaan muutaman asian, palaten maneesille bluetooth korvassaan. Puhelun sävy oli närkästynyt ja kiukun syykin oli selvä - hänen äitinsä. Huokaus. Naisesta ei tahtonut päästä mitenkään eroon.

Teddy herätteli Minxiä työskentelyyn pehmein mutta vaativin avuin. Hän ratsasti huolellisia teitä, lukuisia voltteja ja ympyröitä, ja piti tarkoin huolta siitä, että tamma kuunteli häntä joka hetki. Minx laittoi parastaan kaartaessaan kaulaansa näyttävässä ravissa. Hevonen esitteli parhaita puoliaan Teddyn nostaessa kootun laukan. Tamma työskenteli hyvin, oli kuulolla ja valppaana, valmis laittamaan parastaan. Mies taputti punertavaa kaulaa. He voisivat nyt hyvin siirtyä sivummalle kävelemään, jotta maneesi jäisi muiden vapaaseen käyttöön. Mies ratsasti tammansa kopin luokse ja laskeutui selästä. Hän kääri pintelit pois hevosen jaloista. Se ei tarvitsisi niitä enää. Tamma ei ollut lämmittelynkään aikana polkenut omille jaloilleen, joten ei se sitä tekisi myöhemminkään.

Gabrielle lähti katselemaan taas niitä eläinsuojan kissoja. Ehkä hän voisi adoptoida toisen, ehkä.Ehkä vain. Siellä oli ollut yksi suloinen pentu, johon hän oli ihastunut.

Violet kulki alueen halki hakien katseellaan Teddyä, hevosta tai oikeastaan mitä tahansa mielenkiintoista. Mies ei ollut ollut tammojen kopin luona, joten ehkä hän oli kävelemässä jossakin Minxin kanssa. Violet ei ollut koskaan vaivautunut opettelemaan sen tarkemmin, miten Teddy hoiti hevosiaan. Hän kannusti miestä voittoon kilpailuissa, joihin hänet oli houkuteltu mukaan, mutta siihen hänen osallistumisensa jäi. Nainen tarkisti pienestä peilistä, että taidokkaasti ranskalaisittain letitetyt hiukset olivat edelleen täydelliset. Hän tiesi näyttävänsä hyvältä, kuten aina ennenkin. Nainen käänsi sinisten silmiensä katseen samaan ärsyttävään ihmiseen, jota oli joutunut sietämään jo aiemminkin. Miksei Teddyn ystävissä ollut ketään oikeasti mielenkiintoista ihmistä?
"Etsittekö jotakuta täyttämään tyhjän kotinne?" Violet kysyi Gabriellelta terävä särmä muutoin niin kohteliaassa puheessaan. Hän halusi vain löytää Teddyn ja päästä täältä kotiin, mitä nopeammin sen parempi. Miksei mies ollut jo esiintynyt hevostensa kanssa? Olisipa tämä kaikki jo ohi.

Gabrelle jutteli eläinsuojelin ihmisten kanssa ja havahtui vasta kun kuuli tutun äänen. Voi ei, luoja. Hän kääntyi naista kohti ja kohotti kulmaansa. Mitenh'n se mahtoi kuulua tuolle?
"En ymmärrä miten se mahdollisesti olisi sinun asiasi." Gabrielle hymyili liioitellun kohteliaasti naiselle.

Nainen hymyili kohteliasta, aavistuksen kylmää hymyä mittaillessaan toista naista katseellaan. Hän puri kieleensä ettei sanoisi jotakin siitä, miten hyvin ymmärsi, ettei toisella ollut ketään. Ei kai tuollaisella olemuksella miehiä löytynyt. Nainen käänsi sinisten silmiensä katseen kissoihin.
"Theodoren ystävät ovat minunkin ystäviäni", Violet vastasi kuin se selittäisi kaiken.

"En sanoisi häntä vielä ystäväksi. Ja oli miten oli, en puhu siitä hänenkään kanssaan. Haluan pitää jotkin asiat yksityisinä." Gabrielle selitti hieman kohteliaamin. Hän ei halunnut selittää olevansa miltei kolmikymppinen sinkkunainen, joka ei aktiivisesti edes etsinyt parisuhdetta.

Vai ei toinen pitänyt Teddyä ystävänään? Se teki tilanteesta entistäkin mutkikkaamman.
"Voi anteeksi, taisin tehdä hätäisiä päätelmiä", Violet pahoitteli mukamas vilpittömänä. "Oletin, että olitte hänen ystävänsä, hän kun puhuu teistä niin tuttavallisesti", nainen jatkoi pieni kylmä hymy huulillaan. Hän oli heti pistänyt merkille sen, ettei Teddy teititellyt Gabriellea ja toisinpäin. Hän oli tottunut kuulemaan Teddyn teitittelemässä jokaista kaupan kassalta äitinsä olohuoneeseen.

"Sanoisin hyvä tuttu, mutta en ystävä." Gabrielle ei itse ollut koskaan ähnyt Teddyä muodollisena ja sitä paitsi, mitä tuo vikisi ja mitä se tuolle naiselle kuului? Lopulta Gabrielle antoi periksi ja sanoi ottavansa sen kissanpennun luokseen asumaan. Pieni sekarotuinen kissanpentu, jossa taisi olla ragdollia ja jotakin muuta pitkäkarvaa. Tiedä sitten mitä.

Violet vain myhäili tyytyväisenä.
"Hyvää päivänjatkoa ja onnea uudesta perheenjäsenestä", nainen toivotti yhtä kylmän kohteliaasti kuin aiemminkin ja jatkoi matkaansa rauhallisesti kävellen pressumaneesia kohden. Hänen pitäisi ehdottomasti puhua Teddyn kanssa siitä, ettei jokaiseen hyvän päivän tutun ehdotukseen kuulunut tarttua. Tällaisiin tilaisuuksiin ei lupauduttu niin vain. Teddy saisi hyvittää tämän hänelle ja kunnolla.

Gabrielle ei todellakaan tiennyt että Violet aikoisi läksyttää aiheesta miestään. Hän olisi varmasti sanonut pari valittua sanaa toiselle, mutta jätti nyt sanomatta. Hän asteli kohti pressumaneesia, sillä kohta pitäisi aloittaa koulunäytöksellä. Siellä hän istui katsomoon muiden sekaan.

Violet suuntasi kohti koppia, jonka luona mies pyöri punertavan hevosensa kanssa. Violet tervehti Teddyä kauempaa, mutta ei mennyt lähemmäs Punaiseksi Paholaiseksi ristimäänsä hevosta. Teddy tarkisti tamman varusteita ja nousi sen jälkeen selkään tyytyväinen hymy huulillaan.
"Miltä me näytämme?" Mies kysäisi pienesti naurahtaen. Näinkin pieni tilaisuus sai hänet aina hermoilemaan, mutta onnekseen hän tiesi, että vatsan pohjaa kutittava tunne katoaisi heti, kun hän ratsastaisi radalle.
"Oikein komeilta", Violet vastasi hymyillen. Nainen käveli hevosen rinnalla pressumaneesia kohden. "Älä putoa", hän toivotti käskynomaisesti ja suuntasi yleisön joukkoon istumaan. Teddy keräsi Minxin ohjat paremmin tuntumalle. Totuuden hetki.
Punaruunikko tanssahteli radalle näyttävin, korkein askelin. Hevosen kaula oli komeasti kaarella ja se polki kootussa ravissa tahdikkaasti alleen. Hevonen näytti kerrassaan upealta. Teddy pysäytti hevosen ja viittasi kädellään merkin. Tämän oli ollut tarkoitus olla perinteinen kouluohjelma, mutta hän oli vaihtanut viime hetkellä kur-tyyliseen ohjelmaan, sillä yleisö tuntui aina nauttivan enemmän, kun taustalla soi rytmikäs musiikki. Minx lähti liikkeelle ja silinteripäinen mies ratsasti kouluaidoin rajatun kentän keskelle leveä hymy huulillaan. Tamma pysähtyi tasajaloin ja hän saattoi heilauttaa silinteriä tervehdykseen. Mies kannusti pienin, huomaamattomin avuin punaruunikkonsa jälleen koottuun raviin. Pohkeenväistöt, avo- ja sulkutaivutukset samoin kuin ravin lisäykset hoituivat vaivattomasti. Minx tuntui olevan puhdasta karismaa tanssahdellessaan kentän päädystä toiseen keskittynyt, mutta hymyilevä mies selässään.

Gabrielle nautti näkemästään ja oli iloinen että luonteikas Minx toimi nyt hyvin. Ihmiset tuntuivat nauttivan ja viihtyvän, mikä sai naisen hymyilemään. Tämä oli tuonut todella paljon rahaa heille.

Teddy ei olisi voinut olla ylpeämpi tammastaan, kun päästi sen kävelemään pitkin ohjin pois kouluradalta. Minx oli laittanut parastaan. Olisipa se yhtä hurmaava myös oikeissa kilpailuissa. Mies halasi tamman kaulaa, kehuen sen maasta taivaisiin.
"Se näytti upealta", Violet sanoi astellessaan miehen rinnalle pressumaneesin ulkopuolella. Teddy hypähti alas punaruunikon selästä ja todettuaan, ettei lähistöllä ollut liikaa väkeä, painoi nopean suukon naisen huulille. Miehen kasvoilla kareili vallaton, lämmin hymy.
"Se tuntui upealta", mies sanoi naurahtaen. Tällaisina hetkinä hän muisti, miksi oli valmis uhraamaan kaiken punaruunikkonsa vuoksi. Minx oli ihana, upea, mahtava hevonen, jonka selässä oli ilo istua. Teddy jäi taluttamaan tammaa pressumaneesin laitamille taputellen hevosen kaulaa tyytyväisenä. Violet seisoskeli sivummalla ja katsoi kahdeksikkoa kävelevää parivaljakkoa pieni hillitty hymy huulillaan. Hänen silmiensä edessä seisoi jälleen se mies, johon hän oli rakastunut vuosia aiemmin. Kilparatojen kruunaamaton kuningas, jonka luonteva, lämmin hymy sai kenen tahansa polvet veteliksi.

Gabrielle olisi voinut mennä ulos, mutta hän jäi katsomaan Alexin esitystä, hän oli ollut todella utelias näkemään miehen lännenratsastustaitoja, vaikuttuen todella siitäkin. Monien pikkupoikien haaveura saattaisi tämän jälkeen olla cowboy.

Teddy kävelytti Minxiä vielä hetken ja lykkäsi tamman sitten naapurin tytön hoiviin. Hän peruutti Dimen ulos kopista ja pyyhkäisi hevosen selän nopeasti harjalla. Hevonen oli puhdas eikä vaatinut sen suurempaa puunausta, joten hän kiinnitti mustat suojat tummiin jalkoihin ja suitsitti hevosen meksikolaissuitset tottuneesti. Mustan estesatulan kanssa ei koettu samanlaista tappelua kuin Minxin kanssa, sillä Dime hörisi kaikelle korvat hörössä. Teddy heilautti itsensä hevosen selkään ja lämmitteli sen ottamalla muutaman pätkän ravia ja laukkaa ympyrällä. Hevonen ei vaatinut samanlaista lämmittelyä kuin kouluradalle valmistautunut Minx, joten hän saattoi vain luottaa siihen, että Dime olisi valmis koetukseensa. He hyppäisivät muutaman matalan esteen ennen kuin lähtisivät radalle. Hän oli luvannut hypätä Dimellä esteet kahteen keraan. Ensin rauhallisemmin matalalla radalla ja sen jälkeen tammalle tyypillisellä vauhdilla korkeampien esteiden ja jyrkempien käännösten kera. Dime pärskyi ja heitteli päätään, kun Teddy odotti vuoroaan. Violet hymyili kannustavasti ennen kuin siirtyi yleisön joukkoon. Mies valmisteli hevosensa ja saapui yleisön eteen reippaassa laukassa. Dime pukitteli railakasti koko suoran pätkän ajan, mutta Teddy vain nauroi selässä. Monet lapset, jotka olivat ilmeisesti seuranneet Dimen uraa innolla, nauroivat yleisön joukossa. Tamma pukitteli aina päästessään radalle.

Gabrielle lei tiennyt miten olisi reagoinut Dimen pukkeihin, mutta ilmeisesti ne olivat tuttu juttu, miehen hymystä päätellen. Kaksikon tuijottelu sai aikaan hänessä oudon halun kokeilla hyppäämistä. Eieiei, mitä hän ajatteli,.hän ei tasan ohjaisi hevostaan maapuomia korkeamman yli! Kaksikon rata oli ihanaa katsottavaa, todellakin. Se sai naisen hymyilemään leveästi. Myöskin se katsojien into, hän tiesi kaikkien olevan tyytyväisiä tähän. Hän oli onnellinen, päivän huipennus oli toiminut upeasti.

Teddy heilautti kättään yleisölle ja lähti radalle rauhallisessa, hallitussa laukassa. Dime tuntui hyvältä hänen allaan. Hevonen oli kuulolla ja hyppäsi jokaisen esteen korvat hörössä. Mies taputti pukittelevan tamman valkeaa kaulaa radan jälkeen ja vilkutti katsojille odottaessaan, että esteiden korkeutta nostettaisiin. Lapset siirtyivät penkkiensä etureunoille istumaan ja tuijottivat silmät suurina karismaattista tammaa, joka ravasi korkein askelin ja puhalteli ilmaa kuin lohikäärme.
Mies lähti uudestaan samalle radalle, mutta jo alusta asti oli selvää, että lähestymistapa oli erilainen. Dime lähestyi esteitä lujempaa, käännökset olivat tiukempia ja hypyt vinompia. Teddy piti silti tarkoin huolen siitä, että hallitsi hevosen joka hetki. Hän ei ottanut ylimääräisiä riskejä kauniin tammansa kanssa. Dime ylitti viimeisen esteen mahtavalla loikalla, pukitti iloisesti ja hirnui kuuluvasti yleisölle, jonka ohi nelisti häntä lippuna liehuen. Teddy hidasti hevosen raville, vilkutti viimeisen kerran paikalle kerääntyneelle väelle ja ratsasti tammansa ulos pressumaneesista. Hän hyppäsi alas Dimen selästä ja talutti tamman kopille riisuen muutamalla liikkeellä suojat ja satulan. Hän vaihtoi hevoselle mustan nahkariimun ja lähti jäähdyttelemään tammaa kävellen.

Gabrielle nauroi Dimen käytökselle, se oli mahtava. Jos joku nautti esiintymisestä niin tamma otti ilon irti. Ja niin myös ihmiset, mikä sai naisen miltein pyörimään tuolissaan ilosta. Teddyn lähdettyä ulos hän askelsi autolleen, hakien sieltä itse hankkimansa palkinnon. Saisi nähdä miten Violet riemuitsisi siitä, kun Gabrielle lahjoittaisi tuon miehelle pullollisen todella hyvää viskiä. Harmi ettei hän voisi videoida sitä hampaiden kiristelyä, jota oletti näkevänsä. Nainen miltei hölkkäsi hevoskopin luokse ja välittämättä vaatteistaan halasi miestä tiukasti.
"Kiitoskiitoskiitos! Et tiedäkään miten kiitollinen olen tästä, ihmiset rakastivat sitä!" Gabriellea ei kiinnostanut ettei sellainen halailu ehkä olisi sopivaa. He eivät olleet suhteessa, platoniset hellyydenosoitukset julkisesti eivät olleet paheksuttava asia, kai. Riippui keneltä kysyi.
"Ostin sinulle kiitokseksi itse viskipullon. Että saisit ehkä edes jotakin mieluista kiitokseksi"

Teddy halasi tammansa kaulaa. Dime oli tehnyt upean työn. Mies huomasi vauhdilla lähestyvän naisen ja soi tuolle lämpimän, iloisen hymyn. Hän oli todellakin nauttinut olostaan radalla. Gabriellen halaus oli yllättävä, mutta Teddy kietoi omat kätensä epäröimättä toisen ympärille naurahtaen iloisesti.
"Ilo oli minun ja hevosteni puolella", Teddy vakuutti lämmin hymy huulillaan. Dime töni innokkaasti turvallaan miehen hartiaa kuin kysellen, koska se saisi halinsa.
"Ei sinun olisi tarvinnut", mies vastusti päätään pudistellen. "Kiitos kuitenkin kauniista eleestä", hän jatkoi luontevan, lämpimän hymyn kera. Dime hörisi ja kurkotteli tummaa turpaansa Gabriellen suuntaan.

"Et tiedäkään miten iloisia ihmiset olivat katsoessaan teitä kaikkia." Hän sanoi hymyillen ja päästi miehen taas nauttimaan henkilökohtaisesta tilastaan. Dimekin sai naiselta rapsutuksia ja toisen sokeripalan taskusta, se oli sen todellakin ansainnut pukeillaan ja innollaan siitä mitä sai tehdä.
"Halusin kiittää jotenkin itse, kun ei vain sanat riitä aina."

"Ihanaa, jos meistä oli avuksi", mies sanoi taputtaen tammansa kaulaa. Dime otti innolla sokeripalansa vastaan. Tamma kävi edelleen kierroksilla esityksestään. Se tiesi itsekin olleensa upea ja piti hörisemällä ja puhaltelemalla ilmaa kuuluvasti huolen siitä, ettei kukaan voisi unohtaa sitä.
"Puhun varmasti molempien hevostenikin puolesta kun sanon, että nautimme päivästä suunnattomasti. Kiitos mahdollisuudesta olla mukana tällaisessa tapahtumassa."

"Kyllä kyllä, olet upea tamma, kukaan ei unohda sinua. Ja Teddy, rapsuttele Minxiä puolestan kunnolla." Hän naurahti ja heilautti vaatimattomasti kättään kun toinen kiitti häntä
"No se kyllä näkyi että tammasi nauttivat, Minxkin oli aivan eri hevonen kuin kotona. Se oli upea ja Dime myös. Ja älä minua kiitä, me kaikki ja kodittoman eläimet olemme kiitollisia teille ja Alexille hevosineen."

"Rapsuttelen", mies vannoi hymy huulillaan. Mikään ei saisi häntä muuttamaan mieltään. Hevoset olivat tehneet upeasti töitä. Minx oli jälleen kerran palauttanut Teddyn uskon siihen, että punaruunikosta voisi olla vielä vaikka mihin. Tällaisten päivien takia Teddy kiipesi tamman selkään viikosta toiseen ja harjoitteli silloinkin, kun usko tuntui loppuvan kesken.
"Jos voin koskaan jatkossa olla avuksi missä tahansa tapahtumassasi, kerro toki", mies sanoi nyökkäillen. Hän oli nauttinut päivästä, vaikka välillä hän olikin epäröinyt Violetin kiukuttelun aikoina oliko tämä ollut hyvä ratkaisu. Kyllä se oli. Äiti ei ehkä arvostaisi sitä, mihin hän oli päivänsä käyttänyt hevostensa kanssa, mutta hän tiesi aivan varmasti, että molemmat tammat olivat hyötyneet tästä reissusta enemmän kuin kahden tunnin yksityisvalmennuksista.

"Kerron." Gabrielle ei voisi olla kertomatta ja pyytämättä tuolta apuja. Olo oli kerrassaan mahtava. Hän oli vain niin kokonaisvaltaisen onnellinen. Eräs eläinsuojeluyhdistyksen työntekijä toi hänelle kuljetuskopan, johon oli laitettu fleeceviltti ja pieni kissanpentu.
"Näetkö. En voinut vastustaa."

Teddy ojensi riimunnarun naapurin tytölle, joka lupasi kävelyttää tammaa vielä hetken, ennen kuin pukisi sille kuljetusvarusteet ja lastaisi traileriin. Mies käänsi huomionsa hymyillen kuljetuskoppaan ja sen asukkiin.
"Voi miten ihana", mies sanoi ja kumartui kopan lähelle. "Se on todella suloinen", hän sanoi suklaanruskeat silmät loistaen. Ihana kissanpentu sai upean kodin Gabriellen luota, siitä hän oli varma. "Voisinpa minäkin viedä yhden kodittoman kissan kotiini", mies huokaisi katsoessaan pentua unelmoiden. Jonakin päivänä hän vielä saisi kaipaamansa lemmikin, joka mahtuisi sisälle taloon.

"Se on ihana. Minulla on kotona leikattu poikakissa, Fatt-- Herm.. äh, en osaa sanoa sitä enää Hermaniksi. Se on lihonut leikkauksen jälkeen vaikka tekisin mitä niin kutsun sitä Fattyksi" Hän hymyili toiselle ja kurkkasi kissanpentua. Se nukkui kerällä kopassa. Kaunis puolipitkäkarvainen otus.
"Jos nuori toveri laihdutaisi sitä."

Teddy kuunteli toisen puhetta nyökytellen samalla kun katseli pentua ihaillen. Miten jokin niin pieni saattoikin olla niin suloinen!
"Toivottavasti pieni kaveri saa Fattyyn liikettä", mies sanoi hymyillen ja käänsi suklaanruskeiden silmiensä katseen Gabrielleen. "On todella hienoa, että tarjosit kodin yhdelle kodittomalle kissalle. Tämä pikkuinen saa viettää loppuelämänsä rakastettuna, mikä on kaunein lahja, jonka yhdellekään eläimelle voi antaa."

"Toivotaan. Ja olen miettinyt toista kissaa ja Fattykin tuli pahoinpideltynä yksivuotiaana kissana joten ajattelin ottaa toisenkin näin pelastettuna." Hän selitti ja vilkaisi sitten toista vielä hymyillen leveästi.
"Minun pitää nyt mennä. Näemme varmasti tallilla ja katsotaan jos muistan tuoda tammoillesi porkkanapussin. Kiitos vielä. Pidä hauska ilta." Hän lähti astelemään kohti autoaan, päästäkseen kotiin uuden vauvansa kanssa

"Se on upea päätös", mies sanoi ja vastasi toisen leveään hymyyn omalla lämpimällä hymyllään.
"Näemme kyllä", hän vannoi nyökäten. "Ihanaa iltaa sinulle ja uudelle perheenjäsenellesi", hän toivotti. Mies katseli hetken toisen perään pieni hymy huulillaan. Onneksi hän oli suostunut mukaan tähän hyväntekeväisyystempaukseen. Tämä oli osoittanut loistavaksi päätökseksi. Hän oli nauttinut, hevoset olivat nauttineet ja he olivat onnistuneet tuomaan hymyn monen paikallaolijan huulille. Se jos mikä antoi syyn hymyilyyn. Mies suuntasi tarkistamaan, että molemmat tammat olivat huolella lastattuina ennen kuin lähti etsimään Violetia. He voisivat lähteä kotiin, tai oikeastaan Violet voisi lähteä kotiin. Hän menisi vielä käymään tallilla, varmistaisi että Dime ja Minx pääsisivät karsinoihinsa ja saisivat ruokansa, ennen kuin hän ottaisi suunnaksi kotiosoitteensa.