Cat, put your claws back in

// Pixiekissa ja Kateriinaa~//

Andrea saapui tallille handsfreekuuloke korvassaan. Hän nousi autosta naureskellen ääneen. Hän haki Coran tarhasta, edelleen handsfreehen puhuen. Saatuaan tamman tarhasta talliin hän suuntasi oleskeluhuonetta kohti, viedäkseen eväänsä jääkaappiin.
"Senkin siveetön kotihomo! Joo, jutellaan myöhemmin, pitää mennä ratsastamaan sun kultapojun kultatamma. Moikka Miyato. Nähään torstaina."
Andrea veti kuulokkeen korvastaan ja asetti laukkuunsa.

Katerina oli kääriytynyt vilttiin tallin oleskeluhuoneen sohvalla ja uppoutunut ajatuksiinsa. Hän piteli käsissään makeaa cappuccinoa, jonka oli ottanut automaatista ja puhalteli sen lämmintä pintaa, vaikka juoma tuskin oli enää kuumaa. Hän havahtui kovaääniseen puheeseen ja vilkaisi tummatukkaista naista. Minä tahansa päivänä hän olisi nähnyt naisen uhkana, olihan tuo siisti ja hyvännäköinen, mutta nyt tunne voimistui moninkertaiseksi kun hän kuuli kenen kanssa toinen lirkutteli. Miyaton, jota kutsui kultapojukseen... Katerina ymmärsi liian pian, omaksi harmikseen, että tässä oli Andrea, Miyaton paras ystävä. Jo ajatus ärsytti ja sai hänet tuijottamaan naista kaventunein silmin.

Andrea kiherteli itsekseen, vetäen hiuksensa kiinni kaikessa rauhassa. Hän oli jo lähtemässä, kun huomasi sohvalla istuvan naisen tuijottavan häntä.
"Hei? Onko jokin huonosti?"
Andrea tiesi Miyaton nähneen jotain Katerinaa, mutta ei tiennyt miltä nainen näytti. Hän hymyili leveästi toiselle.

Katerina ei välittänyt, että Andrea huomasi hänen katseensa. Siitä tuli entistä pirullisempi. Hän etsi huulilleen hymyn, joka ei ollut ystävällistä nähnytkään.
”Ei suinkaan”, hän sanoi ja hörppäsi kahviaan ryhdistäytyen samalla sohvalla.
”Kenen kanssa puhuit?”

Andrea kurtisti hieman kulmiaan. Mitä se tuolle kuului?
"Ystävän ja yhden kilpailtavani omistajan kanssa."
Hän vastasi kuitenkin melko neutraalisti. Ilmeestä paistoi läpi epäluulo naisen uteliaisuutta kohtaan.
"Jos saan kysyä, miksi se sinua kiinnostaa?"
Niin no, hän oli homotellut Miyatoa. Hänelle mies tulisi aina olemaan hänen jokatytön homobestiksensä.

Homottelu ei varsinaisesti ollut edes iskenyt Katerinan korviin, sillä hän oli nähnyt sen vain leikkisänä, turhan tuttavallisena heittona. Sen sijaan lämmin äänensävy ja kultapojaksi kutsuminen tuntui porautuneen hänen tärykalvoilleen. Hän kuuli sanat kaikuna päässään ja hetki hetkeltä ne tuntuivat pahemmalta.
”Se kuulosti lirkuttelulta”, Kat vastasi myrkyllisesti ja keskittyi kahviinsa sen sijaan, että olisi vilkaissut typerää heitukkaa päinkään. Ei hänen ollut syytä selitellä käytöstään. Miyato oli hänen ja Andrea käyttäytyi kuin omistaisi miehen. Se tuntui ikävältä.

Andrea kallisti päätään. Mikähän tuon Malibu-barbin ongelma olikaan?
"... Eiköhän se ole minun asiani miten puhun parhaalle ystävälleni, barbie?"
Hän ei jaksanut pitää asiallista linjaa, jos joku kävi puuttumaan täällä hänen henkilökohtaisiin asioihinsa. Paitsi hän olisi voinut käyttäytyä, jos olisi tiennyt tämän olevan Katerina.

Katerina nosti viiltävän katseensa Andreaan.
”Miksi juuri kutsuit minua?” Hän rähähti laskien kahvinsa pöydälle. Häntä otti rajusti päähän tapa, jolla nainen häneen suhtautui ja vielä enemmän se, miten läheinen tuo oli Miyaton kanssa.
”Suosittelen miettimään kielenkäyttöä lähelläni, tai pidän huolen siitä, ettei Miyato halua nähdä sinua enää koskaan.” Oli ihan turha alkaa selitellä, miksi. Katerinalla oli syynsä. Hän tunsi sylkevänsä sanansa kuin myrkyn ja arveli ehkä olevansa jopa liian tyly, mutta niin oli ollut Andreakin.

Andrea kurtisti kulmiansa.
"Mikä hätänä, miss Malibu?"
Englantilainen ei voinut sietää tuollaista. Eikä hän keksinyt mitään syytä, miksi Miyato uskoisi suloisena miehenä tuollaista muovinukkea.
"Ja miksihän hän olisi kiinnostunut muovinuken mielipiteestä?"

”Ole sinä hiljaa, huora, et tiedä mitään”, Katerina sähähti ja nousi. Hän heitti (onneksi muovisen) kahvimukinsa kohti mustatukkaista toivoen sen vajaan sisällön sotkevan naisen täydelliset kasvot ja vaatteet, ja asteli kiukkuisena kohti portaikkoa. Hän ei jäisi katsomaan sellaisen idiootin menoa. Miyato saisi kuulla typerän ystävänsä tekosista mahdollisimman pian, siitä hän pitäisi huolen. Hän vaikka tirauttaisi muutaman krokotiilinkyyneleen jotta mies tajuaisi, ettei sellaisen nartun kanssa kannattanut olla yhteyksissä.

Andrea ehti onneksi väistää, mutta lähti kyllä melkoisella vauhdilla blondin perään.
"Mikä oli?"
Mustatukkainen nainen sähisi kulkiessaan Katerinan perässä. Hän oli lähtemässä Coran myyneen miehen luokse estevalmennukseen, joten aikaa tapella ei ollut loputtomiin, mutta pieni hetki vielä.

”Kuulit kyllä”, Kat vastasi viileästi ja asteli rappuset alas välittämättä perässä tulevasta urposta. Hänelle riitti. Jos Miyato valitsisi sen huoran hänen sijastaan, voisi hän samantien sanoa miehelle suorat sanat.
”En aio katsella kuinka liehittelet Miyatoa enää yhtään pidempään”, hän totesi ärsyyntyneenä ja pysähtyi keskelle käytävää tuijottamaan jäätävästi typerää naikkosta.

"Liehittele? Mikä sinua risoo? Ja mitä se sinua liikuttaa, miten puhun ystävilleni?"
Hän puuskahti toiselle ja pyöritteli silmiään. Työntekijä tuli ilmoittamaan hänelle että Cora oli lastattu. Andrea kiitti hymyillen, mulkaisten sitten blondia.

Katerina pyörähti käytävällä kuin miettien, oliko se keskustelu hänen arvoisensa. Hän halusi tämän kamalan naisen pois Miyaton elämästä. Mahdollisimman pian. Tuo oli uhka täydellisine ulkonäköineen.
”Miyato valitsi minut. Minut! Ei sinua”, Katerina tölväisi suoraan ja tuijotti kiukkuisena Andreaa. Häntä todella risoi se, että hänen potentiaalisella poikaystävällään, oli niin läheinen ystävä joka oli nainen.

Andrea kallisti päätään, selvästi hyvin hämmentyneenä. Kulmat kohosivat kummeksuvasti. Siis tämä oli Katerina?
"... Sinä olet Katerina?"
Ääni tihkui epäuskoa. Mikä Miyatoon oli mennyt? Pinnallinen, pahasuinen muovinukke, kun tuo oli niin suloinen herrasmies?
"Tuollako suulla suutelet häntä?"
Hän viittasi aiempaan huoritteluun.

”Ai, Miyato on sentään kehdannut mainita minut”, Katerina heitti katkerana ja mietti, oliko Andrea kuullut ihan kaiken heidän yhdessäolostaan. Kertoihan hänkin hyville ystävilleen paljon, mutta jossakin hänen rajansakin meni. Toisaalta oli voitto, että Miyato oli maininnut hänestä, vaikka toinen jatkoikin vähän turhan kovin sanankääntein. Typerä akka.
”Mahtaa kaduttaa tapa, jolla puhuit minulle.”

Ei Miyato paljon ollut kertonut. Tarpeeksi, mutta ei kiusallisen paljon. Tuo ei harrastanut niin sanottua "kiss and tell"-tyyppistä retostelua.
"Ei oikeastaan. Haukuit minua huoraksi."
Ja kummanhan Katerina kuvitteli miehen heivaavan - parhaan ystävänsä ja kilpahevosensa ratsastajan vai uuden naikkosen?

Andrean sanat saivat Katerinan vain tuhahtamaan. Hän ei toki ollut ylpeä sanoistaan, mutta hän oli loukkaantunut toisen nälvimisestä jo paljon ennen sitä.
”Itse aloitit”, Katerina tölväisi välittämättä lainkaan siitä, miten lapsellinen oli. Hänellä oli kaikki syynsä olla mustasukkainen. Nainen risti kätensä rinnalleen.
”Tommonen heitukka ei tuu mun ja Miyaton väliin. Ettäs tiedät.”

Andrea pyöräytti silmiään. Lapsellinen, ilkeä, muovinen... Siis mistä Miyato tämän aarteen oli kaivanut? Nainen puuskahti ja lähti trailerille, ettei myöhästyisi valmennuksesta. Pian tuon lähdettyä saattoi naisten riidanaiheen löytää pienemmästä maneesista. Hän laittoi siellä puomiharjoituksia paikalleen, kahvimuki kädessään.

Katerina oli viettänyt aikansa Aleksein karsinassa keräten itseään. Hän oli ehkä jopa itkenyt kyyneleen tai kaksi ja kuivannut ne hevosensa silkkiseen turpaan. Ori oli sisällä kuivumassa, vaikka ei se ollut edes kunnolla hionnut, ja pelko innokkaan tallityöntekijän syöksymisestä hevosen karsinaan sai Katin lopulta nousemaan ylös puhtailta puruilta. Hän pudisteli hienot vaatteensa, jotka eivät todella olisi saaneet olla niin likaiset ja hyvästeli hevosensa muutamalla rapsutuksella. Hän asteli käytävää katse maahan luotuna suoraan lähimpään wc-tilaan, jossa tarkisti peilistä meikkinsä ja hiuksensa, jotta ei olisi ihan kamalan näköinen. Kai hän voisi jo lähteä. Astuessaan takaisin varustehuoneeseen hän sattumalta kuulu tutun nimen. Miyato. Taasko joku oli lirkuttelemassa miehelle hänen selkänsä takana? Syylliseksi osoittautui lauma junnuratsastajia, jotka puhuivat pian alkavasta valmennuksesta jännittyneen olemuksen ja varusteiden hakemisesta päätellen. Nainen päätti rohkaistua. Hän tarkisti listalta, missä valmennus pidettäisiin, ja koska siihen oli vielä vähän aikaa, hän suuntasi kohti oikeaa maneesia toivoen, että Miyato olisi valmentajana sellainen, joka oli ajoissa. Hän astui hiljaisen maneesin katsomoon ja jäi katselemaan esteiden kanssa puuhailevaa miestä. Mitä hän edes sanoisi?

Miyato potki jalallaan puomeja paikoilleen. Hänellä oli kuulokkeet korvissa ja musiikki päällä, joten ulkomaailma ei turhan hanakasti tunkeutunut hänen maailmaansa. Mies hörppäsi kahvia ja huomasi vasta sitten jotakin maneesin muuten tyhjässä katsomossa. Tai siis jonku. Kasvoille kohosi heti paljon pirteämpi hymy ja kuulokkeetkin saivat lähteä korvista.
"Hei, olisit tullut nappaamaan hihasta. En kuullut tuloasi näiden takia. Miten menee? Ratsastitko Aleksein jo?"

Katerina hypisteli katsomon kaidetta katsellen Miyaton puomien pyörittelyä. Se oli jollakin tavalla rauhoittavaa ja kun mies sitten huomasi hänet, onnistui nainen etsimään hymyn kasvoilleen. Ihana Miyato.
”Hei. En viitsinyt häiritä”, Kat aloitti ja astahti maneesin lanatulle hiekalle. Hän käveli hitaasti kohti toista tietämättä mitä sanoisi.
”Ratsastin.” Ja mitä sitten? Asia tulisi ilmi joku kerta kuitenkin.
”Tapasin Andrean. Luulen, ettei hän pidä minusta.”

Miyato oli jo kysymässä että miten ratsastus oli mennyt, mutta nielaisi sanansa kuullessaan loput. Mitähän nyt? Oliko Andrea ollut turhankin kärkäs?
"Tule tänne."
Amerikkalainen levitti käsiään hieman, voidakseen halata naista. Ei nyt ehkä lohduttaakseen, mutta osoittaakseen että hän piti. Huulilla ollut hymykin oli ottanut asiakseen hävitä.
"Mitä tapahtui?"

Katerina asteli heidän välisensä välimatkan umpeen ja painautui vasten Miyaton halausta. Sitä hän oli kaivannut. Hän painoi päänsä miehen olalle ja henkäisi.
”En tiedä”, Kat mutisi hiljaa pysytellen halauksessa, sillä ei kehdannut katsoa miestä silmiin. Ehkä pitäisi kertoa totuus, mutta hän ehkä häpesi vähän itseään, eikä halunnut näyttäytyä ihan niin idioottina.
”Hän puhui sinusta kuin olisi tyttöystäväsi ja haukkui minut todella rumasti kaikkien kuullen”, Katerina väritti tarinaa itselleen suotuisasti ja teki parhaansa kuulostakseen loukatulta ja surulliselta. Olihan hän, ja halusi edelleen Andrean pois Miyaton elämästä, mutta miehet eivät ikinä ymmärtäneet pieniä vihjailuja joten oli parempi ampua kunnon panoksilla.

Se oli vain karu tosiasia, ettei Miyato koskaan heivaisi Andreaa kokonaan elämästään. Nainen ratsasti Coraa hyvin ja niin hän halusi asian myös pitää, että tuo ratsastaisi hevosta. Lisäksi tuo oli tärkeä ystävä, mutta varmasti pitäisi puhuttelun Andrealle ja pakottaisi naisen pyytämään anteeksi.
"Miten muka? Tai siis, miten kuin olisi tyttöystäväni?"
Eihän Andrea sitä ollut ja hän ainakin kuvitteli tietäneensä sen olevan molemmille täysin ok.
"Haluatko että puhun hänelle asiasta?"