Miten tämänkin kuvan värität

Kartanon portaikko tuntui loputtomalta Alexin seuratessa Didiä oikeaan kerrokseen. Hän aikoisi ehdottomasti, ainakin salaa, syynätä kylpyhuoneen laatoituksen ja etsiä nämä naisen mainitsevat repsottavat kohdat. Hän ei nimittäin uskonut niitä olevan.
”Kuulostaa ihan järkevältä”, hän naurahti ajatuksilla valtavista koirista samassa sängyssä ja toivoi, että ne eivät livahtaisi hänen makuuhuoneeseensa yöllä. Vaikka hän piti koirista, hänellä ei ollut sellaista eikä hän halunnut jakaa sänkyään sellaisen kanssa.
”Kuinka aikaisin heräät? Voin sitten hipsiä vähin äänin pois etten ole tielläsi”, hän ehdotti noustessaan viimeiset portaat kolmanteen kerrokseen. Hän ei ikinä oppisi liikkumaan yksin niin suuressa rakennuksessa.

"On ihan mukavaa saada nukkua rauhassa."
"Joskus kahdeksan tai yhdeksän aikoihin", Didi mietiskeli. Hän varmaankin kävisi lenkillä aamusta. "Kai nyt jäät edes aamupalalle? Et sinä olisi yhtään tiellä." He tulivat kolmanteen kerrokseen ja Didi käveli käytävää hetken pysähtyen yhdelle ovista. "Tässä on kylpyhuone", hän ilmoitti ja avasi oven moderniin ja kunnostettuun isoon kylpyhuoneeseen. Ei se luksushotellin tasolle tietenkään pärjännyt, eikä tarvinnutkaan, mutta ainakaan hemmotellut teinit eivät siitä olleet valittaneet ja se oli jo paljon.
Didi antoi Alexin katsella ympärilleen eikä rynnistänyt saman tein makuuhuoneelle. "Siellä on kaapissa pyyhkeitä, joita voit lainata ja tuossa toisella sivulla pieni pyykkikori", hän kertasi. Suihkussa taisi olla myös kesäleireiltä yksinkertaisia suihkusaippuoita, Didi muisteli.

Alex naurahti.
”No ehkä, kun pyydät noin nätisti”, hän vastasi aamiaistarjoukselle ja kurkkasi sitten kylpyhuoneeseen. Se sopisi hänen tarpeisiinsa mainiosti, sillä hän harkitsi vain muutaman minuutin suihkua, hampaiden pesua ja siitä suoraa peiton alle kömpimistä. Päivä oli ollut uuvuttava.
”Kiitos, enköhän löydä etsimäni”, hän lupasi ja odotti, että Didi näyttäisi hänelle vielä makuuhuoneen. Sitten nainen voisi vapaasti vetäytyä omiin oloihinsa eikä hän olisi enää tuon tiellä, vaikka toinen kovasti väittikin, ettei hänestä ollut vaivaa.
”Iltani sujui paljon paremmin kuin oletin”, hän ilmaisi vielä kiitollisuuttaan ja hymyili lämpimästi pelastajalleen.

"No hyvä", Didi naurahti Alexin suostumukselle. Hänen päivänsä ei alkanut ilman leipää ja vesilasillista eikä hän voisi antaa Alexinkaan jättää aamupalaa välistä. Ihan hölmöähän se olisi heittää tämä pihalle samantien varsinkin kun oli viikonloppu.
Hän nyökkäsi ja lähti eteenpäin käytävää pitkin. Vihreä makuuhuone ei ollut turhan pitkän sokkelon takana ja oikeastaan kolmas kerros oli yksinkertaisin kaikista, sillä se sisälsi pääasiassa makuuhuoneita. Ainakin vuoden kartanossa asuneen Didin silmissä.
"Mukavaa kuulla", Didi hymyili Alexille. "Minulta ei tarvitse yhtään epäröidä pyytää apua", hän lisäsi ja kohensi otettaan pennusta.
"Ja tässä on makuuhuoneesi", Didi sanoi kun he saapuivat puuovelle, jonka nainen avasi ja asteli sisään. Makuuhuone oli hyvin samanlainen järjestykseltään kuin muutkin. Oli leveä sänky, yöpöytä, paksu matto, vaatekaappi ja vaikka mitä koriste-esinettä. Matto oli tummanvihreä ja seinät vaaleamman vihreän vanhanaikaisen tapetin peitossa, mistä tuli Didin keksimä vihreä huone-koodinimi huoneelle. "Toivottavasti nukut hyvin", hän toivotti Alexille ja siirtyi sitten oviaukolle. "Jätänkö sinut nyt omiin oloihisi? Jos tulee jotain asiaa niin voit yrittää etsiä minut toisesta kerroksesta... tai no paitsi jos eksyt helposti", hän nauroi ja tajusi, ettei ollut näyttänyt oman makuuhuoneensa sijaintia. Kai Alex nyt yhden yön pärjäsi minimalistisella informaatiolla.

Alex astui sisään makuuhuoneeseensa laskettuaan muutamaan kertaan, monesko ovi se oli kylpyhuoneelta. Hän katseli rauhallista sisustusta ja kääntyi ympäri kiittääkseen Didiä vielä kerran.
”Pärjään kyllä”, hän vannoi ja laski kassinsa sängyn päälle.
”Nähdään sitten aamiaisella”, mies toivotti ja nosti kättään automaattisesti.
”Kauniita unia, Didi”, hän jatkoi ja antoi naisen mennä menojaan. Hän kävisi vielä nopeasti pesulla ja hautautuisi sitten sängyn paksuun peittoon, joka näytti lämpöiseltä ja mukavalta. Miksi ihmeessä hän oli edes harkinnut autossa nukkumista, kun vierestä löytyi kartanollinen sellaisia huoneita?

"Hyvä", Didi kuittasi ja rapsutteli nukahtanutta Lilyä.
"Nähdään", hän sanoi ja hymyili aavistuksen väsyneesti hyvänyöntoivotuksille kävellen sitten alempaan kerrokseen. Huoneessaan hän laski tokkuraisen karvapallon sänkyynsä, johon se kierähti kerälle ja Didikin lähti itsekin suorittamaan iltarutiinejaan huoneensa viereiseen kylpyhuoneeseen valuen siitä nopeasti nukkumaan.

[Kiitos pelistä :3]