Miten olisi, jos joku teistä idiooteista joskus kuuntelisi mitä sanon?

// Artemiksen valmennus, vapaasti paikalle!//


Se oli tuttu tunne, että irlantilaismiestä väistettiin käytävällä. Nyt häntä oli väistetty suorastaan peläten ja tämä oli yksi niistä kerroista, kun Artemiksen mielestä sille ei ollut syytä.
Hänhän hyräili, joten kaikki oli suorastaan mahtavasti! 
... Tai sitten se nimenomaan oli se syy. Rehellisyyden nimissä, koskaan ennen (jälleen) tummatukkaista, korppimaisen olemuksen omaavaa miestä ei oltu tavattu tallin käytävillä hymy huulilla, Elvis Presleyn klassikoita hyräillen. 

"Love me tender, love me true
All my dreams fulfilled, 
For my darlin' I love you, 
And I always will..."
Mies vilkaisi Winterin perään, ollen hetken aivan varma että nainen oli juossut käytävällä kauemmas? Ei hänellä niin kamala lauluääni ollut. Kukaan ei ainakaan koskaan ollut valittanut, vaikka ei voitu kehua kyllä silläkään, että kovin moni olisi päässyt nauttimaan miehen musikaalisista lahjoista. 
Kahvimuki kädessään hän avasi maneesin oven, astellen perimmäiseen päätyyn. Hän vilkaisi ratsukoita, hymyillen pehmeästi. 

"Iltaa. Ovatko kaikki verrytelleet kunnolla, jos aloitamme?" 
Kiukkuinen irlantilainen ei ikinä aloittanut valmennustaan näin. Mies tuntui hehkuvan typerää onnea, vailla syytä (syy oli naisystävänsä). Se taas oli tunnettu fakta, että miehen mielialat heittelivät kuin jakomielitautisella, joten tähän olotilaan tuskin kannatti tuudittauttua.

Abigail tunsi itsensä idiootiksi. Hän oli ruvennut kiertämään satunnaisia valmennuksia Bellen kanssa kesästä lähtien mutta valmentautumisinto oli hiipunut sitä mukaa kun hän oli huomannut kuinka paska hän oli. Kaikki olivat motivoituneita, hyväkuntoisia, heillä oli fantastiset, kiiltävät ja värikoordinoidut varusteet ja hevoset olisivat hypänneet yli metrin esteitä vaikka silmät kiinni. Hän ja Belle olivat yhtä keskeneräisiä kuin jatkokurssilainen vaahtosammutin naapuriratsastuskoulun tunnilla. Tai siltä Abigailista ainakin tuntui, ja alemmuuskompleksinsa ansiosta hän oli peruuttanut jo kolme valmennusta viime kuukausien aikana. Rahansäästöähän se vain oli, hän vakuutteli. Ja ajan, eihän hän kehittynyt kuitenkaan. Ja miten hän oli itse Artemis Cavanaughin valmennukseen päätynyt? Sitä hän kysyi nyt itseltään ja kiroili mielessään, kun ravasi Bellen kanssa uraa pitkin muiden ratsukoiden lomassa. Pakosta, jos häneltä kysyttiin, Niamh olisi eri mieltä. Urpolla siskolla oli omat näkemyksensä rentouttavasta harrastushetkestä töiden jälkeen, sillä sitä tämä oli hänen silmissään. Mukavaa rentoutumista. Joopa joo. Kai Abigailin pitäisi vähitellen tunnustaa, että hän oli siskonsa tossun alla. Se ei tosin auttanut hänen huonoa oloaan sitten lainkaan.

Cavanaugh asteli maneesiin varsin kevein askelin ja Abigail mutristi kypäränsä alta. Kaikista valmentajista juuri hänen valmennuksensa sopi hänen aikatauluihinsa. Tämä oli kuin pahaa karmaa. Hän oli nähnyt maneesin laidalta liian moneen otteeseen, millaista meininkiä Artemiksen valmennuksissa oli, ja toisaalta kuinka tasokkaita ratsastajia hänen valmennettavanaan oli. Hän ei... jälleen kerran... sopinut joukkoon. Bellekin oli läskin pullan muotoinen verrattuna muiden urheiluautoihin, jotka höyrysivät ratsastajiensa alla. Belle ravasi laiskassa pötkössä hänen allaan ja juuri ja juuri viitsi nostella jalkojaan. Se tiesi kyllä pääsevänsä hyppäämään, ja innostuisi ajallaan, mutta aluksi siitä ei todellakaan ollut mihinkään. Abbie ei uskonut, että he olisivat sananmukaisesti verrytelleet kunnolla, mutta hän oli valmis aloittamaan. Mitä nopeammin valmennus alkaisi, sen nopeammin se olisi ohi.

Liinaharjainen arabiristeytys kaarsi kaulaansa uhmakkaasti, kun Lauren ratsasti ruunan sisään päämaneesin ulko-ovista. Ginan nuori maksanrautias kenttäruuna ei suinkaan ollut Laurenin suosikkilistan kärjessä, mutta jos hän tahtoi hevosen selkään muuallakin kuin maastossa, oli valmennus paras keino saada äiti heltymään. Erityisesti sen jälkeen, kun hän oli hypännyt Corsicalla maastoesteitä ilman lupaa. Ginan reaktio oli hänen mielestään edelleen epäreilu ja suoraan sanottuna liioiteltu: hän oli hypännyt viisi estettä maastolenkin lomassa. Siitä ei ollut mitään harmia hevoselle eikä hänelle. Silti äiti oli pelmahtanut hänen asuntoonsa kartanon juurella ja huutanut puoli tuntia yhteen soittoon hänelle. Hyvä on, hän oli huutanut takaisin, mutta silti.
Joten nyt hän oli valmennuksessa voidakseen osoittaa äidilleen, että osasi ratsastaa. Jälleen kerran. Lauren sysäsi moiset ajatukset mielestään ohjatessaan Othellon muiden valmennukseen saapuneiden ratsukoiden sekaan. He olivat käyneet maastossa lämmittelemässä puolen tunnin reipastahtisen lenkin merkeissä, ja Othello myös liikkui siihen tyyliin. Ruuna kantoi itsensä ryhdikkäänä ja liikkui eteenpäin hyvällä, vahvalla eteenpäinpyrkimyksellä. Se ei kenties ollut aivan yhtä huolellinen kentän kulmissa kuin maneesissa lämmitelleet ratsukot, mutta väliäkö tuolla. Hevonen taipui, asettui ja liikkui hyvin. Se oli enemmän, kuin sileätyöskentelyyn turhautuvalta ratsulta sopi odottaa.

Tosin katsoessaan ympärilleen, Lauren pakottautui skarppaamaan selässä. Musta tamma tanssahteli joustavassa, rytmikkäässä ravissa teinipoika selässään, jonka Lauren oli tottunut näkemään lähinnä kouluvalmennuksissa. Kaspar pysäytti Capricen suoraan ravista lähes pelkällä istunnanmuutoksella, ja kehui hevosta vuolaasti, kun musta tamma seisahtui tasapainoisesti. Hän ei voinut väittää olevansa onnellinen siitä, että oli joutunut estevalmennukseen, mutta minkäs sille mahtoi. Joskus oli hypättävä enemmän kuin pelkkiä kavaletteja, ja missäs sen parempi oli moista tehdä kuin valmentajan tarkan silmän alla? Cavanaugh oli sentään nykyinen kouluratsastaja itsekin, joten varmasti mies ymmärtäisi eron säheltävien esteratsujen ja hallittujen, mutta esteillä heikommaksi jäävien kouluratsujen välillä. Kaspar ainakin tahtoi uskoa siihen, ettei ollut tehnyt virhettä valitessaan irlantilaismiehen valmennusta. Julianin armoton kritiikki aamun kouluvalmennuksesta Manhattanin kanssa kummitteli edelleen mielessä, kun Kaspar laski tammansa käyntiin ja kääntyi katsomaan valmentajaa.
"Olemme, valmentaja Cavanaugh", nuori miehenalku vastasi tasaisella, kantavalla äänellä. Ei se ollut hänen ongelmansa, jos muut eivät olleet lämmitelleet kunnolla. Hän oli työstänyt Capricea jo pidemmän hetken kaikissa askellajeissa, kunnes tamma oli tuntunut pehmeältä, herkältä ja kuuliaiselta ratsulta. Kyllä he selviäisivät yhdestä estevalmennuksesta, vaikka Kaspar tunsikin olonsa typeräksi yleissatulassa ja polvet lyhyempien jalustimien koukistamana.