Melkein kuin viidakossa olisi

[Avoin peli kenelle vain! Maryam ja Amber etsivät ensimmäiselle maastoreissulle opasta :--) Älkää säikähtäkö aloitusviestin pituutta, hieman venääähti]

Rosingsin systeemit ja aikataulutukset olivat vieläkin Maryamille yksi mysteeri ja suuri, vilkas talli tuntui vyöryvän arjen läpi aivan toisen tason tahtia kuin Maryam ja Amber. Kaikilla tuntui olevan kamala kiire ja he kiirehtivät nytkin rauhallisesti kävelevän valmentajan ohi tallin käytävillä oli heillä mielessään sitten työmurheet, kotimurheet tai hevosmurheet. Onneksi muutamat puolitutut kasvot kuitenkin hymyilivät hänelle kesken toimiensa ja Maryam hymyili heille iloisesti takaisin. Lukemattomat ja lukemattomat silmäparit silmäilivät käytävän kiireitä karsinoistaan, kun ne oli jo haettu kylmänkosteasta ulkoilmasta sisään kuivattelemaan. Komeimmatkin pyhän yrjön ratsut ja puolentoistametrin esteistä selviytyvät kisahevoset näyttivät kovin säälittäviltä ja sympaattisilta, kun niiden otsatukat tiputtelivat vettä ja karva oli kosteudesta tummunut.

Amber oli yksi näistä kuivattelijoista, joskin varsin vähäpukeinen naapureihinsa verrattuna. Maryam ei ollut koskaan oppinut ylimalkaisen hevosenpakkaamisen taitoa, eikä oikein nähnyt syytä paketoida eloisaa tammaansa kolmeen eri loimeen, patjaan ja lisäosaan. Eikä Maryam ikinä olisi halunnut ostaa sitä kaikkea - vallaton rahankäyttö ei ollut hänen vahvimpia puoliaan.
Harmaa-vaaleansiniseen tuulitakkiin, tummansinisiin ratsastushousuihin ja ruskeisiin vaelluskenkiin pukeutunut, valmennuksesta talliin palautunut Maryam käveli tammansa luo ja vihelsi matkallaan kuten joka kerta. Seinään päin kääntynyt, pää maassa murjottava Amber nosti katseensa nopeasti ja kääntyi kannoillaan oven eteen. Tamman ainaisen innokas vastaanotto sai valmentajan hymyilemään vienosti. Siinä missä ruunikon tamman tumma harja pilkisti kaulakappaleen alta läpimärkänä ja pitkä otsatukka oli liimautuneena otsalla, Maryamin pitkät (ja vielä kuivat) vaaleat lainehtivat hiukset lepäsivät selällä ranskanletillä. Se oli aamupäivän valmennusten tiimellyksessä hieman levähtänyt, mutta nytkin Maryam korjasi tilanteen pujottamalla nopeasti hiussuortuvan letinpunoksen väliin. Se oli varsin tehoton keino, mutta Maryam ei malttanut keskittyä asiaan sen tarkemmin, kun Amber puski syliin oven avauduttua.

"Heii", Maryam hyräili tammalle, laski kypäränsä ja hanskansa lattialle, ja vei kätensä sen leveälle otsalle paljoa märkyyttä ujostelematta. Hän pörrötti kiusoittelevasti tamman läpimärkää otsatukkaa ja saikin takaisin samalla mitalla, kun tamma nyhväsi kaiken kosteuden hänen takkiinsa. Hieman taaksepäin horjahtaen Maryam toppuutteli tammaa ja kyykkäsi avaamaan karsinan vierustalle lasketun mustanharmaan harjakassin. Se oli täynnä hempeän värisiä harjoja ja hoitotuotteita, mutta tähän hätään Maryam otti vain sinisen pikkupyyhkeen ja kamman. "Hoidetaan nyt sitten tämä kauhea muotimoka pois", hän rupatteli ja rupesi sukimaan ensin märkää otsatukkaa ja sitten muuta harjaa pelastaakseen tamman tältä kauheudelta.

Amber seisoi tanakasti ovensuussa ja tiesi olla ylittämättä rajaa käytävälle. Se kurotti kuitenkin kaulaansa ja katseli todella tarkasti käytävän menoa ja meininkiä. Sen pehmeän lihaksikas kaula kaartui kauniisti ja Maryam unohtui katselemaan tamman ajatusketjua ja kääntyilevää katsetta ja päätä. Että hänen hevosensa oli kaunis, Maryam ajatteli sukiessaan nyt tamman pitkää ja silkkistä häntää. Kävellessään takaisin ovelle Amberin viertä pitkin, Maryam vei kättään sen runkoa pitkin ja nappasi mukaansa kuivatteluviltin, jonka sitten taitteli näppärin ottein harjakassin vierelle. Pitäisihän heidän päästä ratsaillekin vielä joku päivä ja mieluusti samaan aikaan kun oppaaksi ihanasti lupautunut ratsukko.

Maryam jätti Amberin puuhastelemaan karsinaan siksi hetkeksi itsekseen, kun askelsi varustehuoneeseen nappaamaan tamman vaaleanpunaisella huovalla varustetun koulusatulan ja englantilaiset suitset ja nappasi siihen päälle laatikostaan vielä joka jalan suojat ja bootsit unohdettuaan ne aiemmin.

Itse varustamisessa Maryam harvoin aikaili ja tamman harjattuaan suojat olivat jaloissa, laatusatula nopeasti selässä ja pehmustettu vyö herkkähipiäisen tamman pyöreän vatsan ympärille kiristettynä. Maryamin kanssa sillä oli selkeät rajat, ja nytkin vyönlaiton protestointi jäi pieneen irvistykseen. Ilme muuttui positiivisemmaksi heti, kun Maryam avasi suunsa jutellakseen tammalle mukavaan sävyyn. Nivelkuolaimet se nappasi suuhunsa kuin porkkananpalan ja rauhottui mukeltamaan niitä sillä aikaa, kun Maryam laittoi soljet kiinni ja keskittyi sitten omiin asioihinsa. Hän painoi mokkakypärän päähänsä, sujautti hanskat käsiinsä ja vetäisi tuulitakin vetoketjun ylös asti niin, että korkealle nouseva kaulus suojasi hänen kapean kaulansa.

Sitten Maryam kävelytti Amberin tallipihan kiveykselle, jossa he olivat sopineet tapaavansa ennen maastoon lähtöä...no, viisi minuuttia sitten. Maryam kiristi kohteliaisuudesta käyntiaskeltaan ja Amber seurasi rempseästi perässä, mutta mielessään valmentaja uskotteli, ettei toista saattanut haitata hänen lievä hitautensa.
Pihakiveyksen keskelle päästyään Maryam pysäytti Amberin ja tervehti leveästi hymyillen ratsastajaa. Hän laski jalustimet ja pongahti ison tamman selkään totutulla keveydellä. Tamma katseli toista ratsukkoa korvat hörössä ja kokeili astua askeleen lähemmäs, jolloin Maryam toppuutteli sitä kevyesti pidättämällä.
"Anteeksi kun emme aivan tasaksi osanneet tulla", hän pahoitteli nolosti hymyillen. "Joten, mihin tästä lähdemme? Olen tämän alueen maastoissa aivan ensimmäistä kertaa, joten minulle mikä tahansa reitti on uusi seikkailu", Maryam selitti pilke silmäkulmassa ja katseli kevyessä tuulessa huojuvia lehviä ja pilviä, jotka olivat hetki vielä kaataneet maanpinnalle vettä kuin saavista monen tunnin ajan ja kehittäneet teille ihastuttavan määrän lätäköitä.

[Täältä tullaan! Pahoittelut hätäisestä tekstistä, pitää ehtiä töihin :D]

Rosings Parkin uusi kouluvalmentaja oli sattunut paikalle sopivaan aikaan. Troy oli suunnitellut sateen hieman hellittäessä lähtevänsä lusitanotammansa kanssa maastolenkille, mutta Teten vieminen maastoon yksin oli silkkaa eläinrääkkäystä. Se käyttäytyi jo pelottavissakin tilanteissa huomattavasti paremmin kuin alkuaikoina, mutta seuralainen toi sille reilusti itsevarmuutta. Tallilla kyllä pyöri potentiaalista maastoseuraa kuin pipoa, mutta pahimmassa tapauksessa Troy olisi joutunut lyöttäytymään Kinnairdin tai jonkun muun yhtä hilpeän henkilön seuraan.

Vaikkei Teten hoitaja ollutkaan asiaa myöntänyt, oli mies myös melko varma, että tämä oli ollut helpottunut päästessään pahantuulisesta ja litimärästä tammasta eroon Troyn napattua sen haltuunsa jo ennen kuin Lassie oli ehtinyt sitä harjaamaan. Troy oli hoitanut hevosensa kuntoon itse ja varustanut sen violetilla satulahuovalla ja vielä toistaiseksi puhtaana kiiltelevillä mustilla suojilla, yleissatulalla ja suitsilla.

Kukaan Rosings Parkissa ei tuntunut enää ihmettelevän Teten yrmyä olemusta, mutta kontrasti hyväntuulisena ohikulkijoita tervehtivän australialaisen ja korvat luimussa murjottavan tamman välillä oli silti suuri. Korvat ponnahtivat pystyyn, kun mies rapsutti tamman kullanruskeaa kaulaa odotellessaan tallipihalla Maryamia, jonka oli sopinut tapaavansa tässä ennen maastoon lähtöä. Kun nainen ilmaantui hevosensa kanssa paikalle, Troy nyökkäsi tälle hymyillen ja heilautti itsensä tammansa selkään. Verrattuna lähes 20 senttiä korkeampaan ruunikkoon, Tete muistutti lähes ponia.
"Ei haittaa", Troy vastasi rennosti, sillä hän ihmetteli suuresti sitä, että oli itse ajoissa. Tämä ei todellakaan ollut hänen tapaistaan.
Tuuli heilutteli lusitanon mustaa, kosteaa harjaa ja sai sen ottamaan pari sivuaskelta. Troy veti tummanharmaan tuulitakkinsa vetoketjun kunnolla kiinni ja kohautti virnistäen olkiaan. Tarkat reittisuunnitelmat eivät olleet hänen heiniään, vaikka hän Rosins Parkin maastot tunsikin.
"Improvisoidaan?" hän ehdotti ja pyöräytti hevosensa käynnissä ympäri kohti tallipihalta pois vievää hiekkatietä. "Kuinka päiväsi on mennyt?" mies jutusteli Maryamille.

[Jee ei se mitään!]

"No sepä hyvä", hän vastasi takaisin hyväntuulisesti ja kiristi tamman satulavyötä. Tete oli Maryamista todella hellyyttävä pikkutamma ja Amberistakin kovin kiinnostava. Hän pääsi harva se päivä ratsastamaan barokkihevosia, mutta kuten Tete, ne olivat kiehtovia ja komeita. Maryam ei kuitenkaan malttanut kurottelevan tamman lähteä valumaan lähemmäksi, vaan toppuutteli sitä ja vältti näin mitä luultavimmin tammojen kohtaamisesta aiheutuvat vinkunat ja kiusoittelut. Eiköhän Amber tyyntyisi omaan tilaansa, kunhan he pääsisivät liikkeelle ja tamma pääsisi purkamaan energiaansa.

Maryam oli ollut todella innoissaan, kun toinen tallin kouluvalmentajista oli lupautunut heidän maastoseurakseen. Hän oli ehtinyt avuttoman vähän tutustua tallin henkilökuntaan, vaikka tunnistikin nimiä ja kasvoja sieltä täältä. Eihän hän kuitenkaan omiin oloihinsa loppuelämäkseen halunnut jäädä, kun suurelta upealta tallilta löytyi kymmeniä ja kymmeniä alan ammattilaisia.
"Kuulostaa hyvältä", Maryam hymyili aidon innostuneena ja pyysi Amberin liikkeelle Teten ja Troyn vierelle. Maastoreittien improvisointi kuulosti juuri oikealta seikkailulta, mihin he lähtisivät enemmän kuin mielellään mukaan. Ratsukon osapuolista ratsastaja taisi olla tässä tilanteessa se seikkailunhaluisempi, mutta tuskimpa Amber rennosta maastolenkistä kieltäytyisi. Prinsessan tavoin se ei kuitenkaan liikkuisi metsässä ilman vastalauseita, mutta Maryamista olikin tullut Amberin omistajana suostuttelun mestari.

"Päiväni on ollut...hektinen", Maryam naurahti. Sillä sanalla hän saattoi kuvailla koko elämäänsä. "Mutta hyvällä tavalla", hän meni korjaamaan ja venytteli samalla nilkkojaan ylösalas jalkojen levätessä jalustimilla. "On ihanaa kun uusi työ pitää kiireisenä. Ensimmäiset päivät aina hieman ontuvat kun täytyy totutella uuteen rytmiin ja miljööseen mutta tämä ei ole todellakaan ensimmäinen työpaikkani, tästä on suunta vain ylöspäin", hän rupatteli ja eksyi ihastelemaan katseellaan Rosings Parkin todellakin fantastista miljöötä. Upeat työtilat jos jotkut inspiroivat tekemään töitä. "Onko sinun työpäiväsi vasta alussa vai oletko ahertanut aamuvarhaisesta asti?" Maryam kysyi sitten takaisin, tiesihän hän toisen valmentajan aikatauluista harvinaisen vähän.

Rankan sateen jälkeen ei olisi ollut ehkä järkevintä lähteä tarpomaan mutaisille, upottaville nummille tai pelloille, mutta onneksi pieniä hiekkateitä ja hevosten kovaksi tallomia polkuja risteili joka puolella. Teten kaviot kopisivat hiekkatietä vasten huomattavasti nopeampaa tahtia kuin uskottavamman kokoisen Amberin, tamman yrittäessä kiihdyttää pakoon tallipihalta raikuvaa hirnuntaa. Troy rauhoitti lusitanon menoa hieman, vaikkei se luultavasti kävelemällä olisi onnistunut jättämään toista ratsukkoa taakseen.

"Hyvä. Olisikin vähän outoa, jos kuvailisit menoa rauhalliseksi ja leppoisaksi", Troy vastasi pohtien huvittunut pilke silmäkulmassaan kolmen vuoden takaista saapumistaan Rosings Parkiin.
Hän ei tiennyt Maryamin taustoja, mutta mies ei tainnut olla täysin vieläkään tottunut siihen, että joka paikassa oli oltava täsmällisesti ajoissa. Kaikista vähiten hän ymmärsi niitä ylenpalttisen kiireisiä hevosenomistajia, jotka ryntäsivät valmennuksiin viime minuutilla kiukkuisina ja stressaantuneina ja saivat hevosensakin stressaantumaan.
"Pidin aamulla yhden valmennuksen ja illalla olisi vielä pari. Ehdin tässä välissä hyvin liikuttaa tämän kakaran ja pari muuta", Troy vastasi hyväntuulisena. Pösilön Vindicon kanssa hän oli ehtinyt treenata jo aamulla, mutta kaksi hänen potentiaalisempaa kilpailutettavaansa odottivat vielä vuoroaan.

Troy nyökkäsi kohti vasemmalle kääntyvää pikkutietä, jota reunustivat kiviaidat ja matalahkot pensaat, ja ohjasi Teten sinne. Tamma loi epäileviä katseita aitaan, jonka oli nähnyt tuhat kertaa ennenkin, mutta tyytyi askeltamaan sen läsnäolosta huolimatta eteenpäin kohtuullisen asiallisesti.
"Saanko udella kuinka päädyit Rosings Parkiin?" mies kyseli kiinnostuneena, eihän hän ollut aiemmin juuri ehtinyt tutustumaan uuteen kollegaansa.

Maryam naurahti Troyn sanoille. "Niin pihalla en ole", hän hymyili. Täällä varmastikin paljon häntä pidempään ollut mies varmasti tiesi mistä puhui - Maryamin ensivaikutelma oli tuskin kovin väärässä. Hän oli nähnyt Rosings Parkin kaltaisia isoja talleja, joissa elettiin aivan omaa tahtia kuin muualla maailmassa. Vaatimukset olivat kovat mutta korkeatasoiset työntekijät myös tuntuivat saavuttavan nämä vaateet. Paikalla tuntuikin olevan useampi kansainvälinen tuttu nimi ja Maryam tunsi olonsa etuoikeutetuksi heidän seurassaan. Olihan hän itse vain yksi pieni nimi niiden kärkisijoituksia haalivien superstarojen vierellä.

"Noniin", Maryam vastasi nyökäten. "Ei siis mikään aivan mahdoton päivä, oletan?" lisäsi ja hymyili Teteä kohden - vai kakara. Tuntui siltä, että joinain päivinä kaikki kasaantui kun taas jotkut päivät olivat oikein rentouttavia. Oli kumma, etteivät menot voineet jakautua tasan jokaiselle viikonpäivälle. Aina välillä vieläkin työkiireet yllättivät Maryamin, sillä hänen mielessään maailman kuului mennä aiva eri tahtia.

Amber kääntyi Maryamin hienovaraisista avuista vasemmalle ja kumpikin osapuoli seurasi kauniita maisemia. Nuorena Englanti oli tuntunut niin tavanomaiselta ja tylsältä paikalta, mutta vanhetessa oli ollut pakkokin etsiä kotipuolesta jotain mielekästä ja kauniit maastoreitit, pellot ja laajat maisemat eivät olleet vielä kyllästyttäneet häntä. Luonnon kauneus oli yhtäläistä minne ikinä hän menikään.
Troyn seuraava kysymys huvitti Maryamia. Sen kun hän tietäisikin. "No... kai minä vain kaipasin jotakin uutta elämääni", hän virnisti. Se oli toisaalta varsin todenmukainen kuvaus. "En viihdy yhdessä paikassa paikallani pitkään. Toisaalta, jumahdinhan minä jollakin ihmeen kaupalla edelliseen työpaikkaanikin seitsemäksi vuodeksi", hän vastasi. Seitsemän vuotta... Maryam ei ollut varma oliko tullut ajatelleeksi asiaa sen tarkemmin. Seitsemän vuotta tuntui eliniältä ja nainen kummasteli, miten oli pysynyt Middlesboroughissa niin kauan, joskin, olihan hän viihtynyt siellä erinomaisesti ja kisareissut pitkin poikin Englantia ja lopulta Eurooppaa olivat pitäneet myös varpaillaan.

"Ei kovin mahdoton", Troy myönsi vinosti hymyillen, vaikka hän tuntuikin olevan niitä ihmisiä, joilla oli loputtomasti aikaa jopa kiireisinä päivinä. Auttoi paljon, kun ei stressannut tulevasta. Kello kävi kyllä eteenpäin, vaikkei sitä koko ajan vahtinut.

Lusitanon korvat kääntyilivät jatkuvasti jokaiseen ilmansuuntaan sen punnitessa, jatkaako asiallista käyntiä vai osoittaisiko sittenkin mieltään pelottavalle maisemalle. Tyynen itsevarma ratsastaja kuitenkin sai sen luopumaan typerimmistä ideoistaan. Troyn mielestä Tete oli kaikessa kakaramaisuudessaan loistava hevonen, kunhan sille ei antanut päätösvaltaa. Kenties olisi jo aika etsiä sille joku tavoitteellinen ja sopivan napakka ratsastaja, jonka kanssa se voisi kehittyä ja alkaa menestyä kilpailuissa. Troyn kilpaura jäisi liian pitkäksi aikaa polkemaan paikoilleen, jos hän panostaisi liikaa Teteen, mutta kokonaan hän ei raaskinut luopua kouluttamastaan tammasta. Olisi kovin sääli, jos nuori ja potentiaalinen kouluratsu ostettaisiin pihakoristeeksi.

Mies huomasi pitävänsä Maryamin vastauksesta, sillä pyrkimys jämähtää paikoilleen ja uusien kokemusten välttely oli hänestä typerintä mitä ihminen saattoi tehdä. Ihminen, jolla oli paljon monenlaista kokemusta oli paljon mielenkiintoisempi ja todennäköisesti myös paljon fiksumpi kuin koko ikänsä samassa paikassa jumittanut jääräpää.
"Mikä sitten sai sinut viihtymään seitsemän vuotta samassa paikassa?" Troy kysyi.

Maryam oli aina tehnyt asiat oman päänsä mukaan, olihan hänet pienestä pitäen kasvatettu ajattelemaan ja pitämään puoliaan. Tuntui hölmöltä ajatukselta asua koko elämä samalla seudulla tai tehdä töitä samalle työpaikalle koko elämän. Hän ei kokenut, että fyysisesti pystyisi sellaiseen - hän tulisi varmasti hulluksi. Englanti oli viehättävä maa, mutta kaikki täälläpäin oli niin pientä ja arkista.

"Hyvä kysymys", Maryam hymähti Troylle. "Osittain se oli varmasti sellaista arkeen taantumista", Maryam pohti ja mietti, miten paljon todella sai aikaiseksi tallilla seitsemän vuoden aikana. Siinä välissä ihmiset ja hevoset olivat ehtineet vaihtua, mutta hän oli myös saanut elinikäisiä ystäviä ja saattanut työskennellä muutaman hevosen kanssa koko sen ajan. "Mutta kyllä se talli, Westfieldin keskus Middlesboroughin suunnilla, oli vain jotenkin minun näkemyksiini sopiva paikka. Ilmapiirihän sen viihtyvyyden määrittelee, ainakin minun mielestäni. Sain vapauksia tehdä monipuolisesti erilaisia töitä ja kehittää itseäni työn ohella." Maryam koki huomaavansa kyllä nopeasti, jos ihmiset ympärillä olivat liian tiukkapipoisia. Westfieldin arvot olivat kohdanneet hänen omiinsa ja talli oli saanut hänet asettumaan ja kotiutumaan Englantiin - omalla tavallaan se oli hänelle enemmän kuin vain yksi työpaikka.

"Miten itse päädyit tänne, Slaleyhyn?" Maryam kysyi sitten takaisin, sillä paloi halusta tietää vastavuoroisesti toisen valmentajan tarinan.

[Anteeksi jumitan :D]

Troy nyökkäili kuunnellessaan Maryamin kertomusta. Vaikka hän osasi tehdä olonsa kotoisaksi lähes missä tahansa, oli hän kokenut surkean ja epämotivoivan työilmapiirin omakohtaisesti Englantiin muutettuaan. Kisakeskus, jossa Troy oli työskennellyt pari vuotta ratsuttajana ja josta hän oli Tetenkin pelastanut, oli ollut ilmapiiriltään ja asenteiltaan suorastaan antiikkisen jäykkä ja kieltänyt oman järjen käytön kokonaan. Rosings Parkissa tietenkin oltiin tarkkoja laadusta, mutta järkevälle omatoimisuudelle ja työn kehittämiselle oli aina sijaa.
"Tällä alalla hyviä työpaikkoja ei saa sormia napsauttamalla", mies totesi ja toivoi Maryamin osaavan ottaa sen kohteliaisuutena. Lantaa pääsi luomaan minne tahansa, mutta varsinkin valmentajana menestys ja suosittujen tallien arvostus oli ansaittava hyvällä työllä.

"En oikeastaan tiedä, miksi päädyin Australiasta Englantiin ja miksi juuri tänne. Kai ajattelin, että käyn vain hakemassa vähän työkokemusta ulkomailta kilpailutaukoni aikana, mutta sen sijaan ostin täältä hevosen ja tänne jäin. Ennen Rosings Parkiin tuloani työskentelin parilla aika omituisella tallilla Blackpoolin lähistöllä, joten enhän voinut jättää niitä ainoiksi työpaikoikseni Englannissa. Onneksi pääsin tänne", Troy virnisti. "Se oli olevinaan hyvä syy jämähtää paikoilleen useaksi vuodeksi."

Mies silmäili hetken sinne tänne risteäviä teitä ja käänsi Teten lopulta loivasti oikealle kaartavalle, edellistä vielä hieman kapeammalle hiekkatielle. Risteykseen oli kertynyt valtava vesilammikko, josta vesi solisi pienten purojen lailla läheisiin ojiin, ja ilmiö sai lusitanon ottamaan muutaman vauhdikkaamman askeleen sekä pari sivuloikkaa päästäkseen mielestään tehokkaasti valtameren yli.
"Millaisen ensivaikutelman Rosings Park on antannut? Hektisyyden lisäksi", Troy jatkoi juttelua ohjatessaan tammaa kärsivällisesti aiottuun menosuuntaan.

[En voi kehuskella omalla nopeudellani myöskään :D]

Maryam nyökkäsi - hän oli aivan samaa mieltä. "Aivan. Tosin uskon, että taisin saada työpaikkani lähinnä tuurilla ja olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan", hän vähätteli. Hän oli vasta saapunut Afrikasta ja aloittanut kisaamisen Amberin kanssa. Oli ollut hänen onnensa, että kisakausi oli alkanut hyvin ja Westfieldissä ei oltu kavahdettu hänen kaltaistaan ikiliikkujaa, jonka työtaustaa ei voinut mitenkään kuvailla tavanomaiseksi.

Maryam olikin ajatellut, että Troyn täytyi olla australialainen ja nyt se varmistui. Maryamista Australia oli aivan mahtava, valtava maa täynnä mitä vain saattoi kuvitella. Hän toivoi pääsevänsä vielä joskus käymään Länsi-Australian puolella, sillä se oli jäänyt hänen maailmanmatkoiltaan aivan täysin huomioimatta. Maryamista oli todella ärsyttävää, ettei hän saattanut käydä kaikkialla kerralla, sillä veri vei aina yhden maan jälkeen vain seuraavaan. "Se on kummallista miten helposti jonnekin jumahtaa", Maryam nauroi. "Mutta hyvä, että pääsit pois huonosta työpaikasta. Aina se ei ole niin yksinkertaista." Maryam ei uskonut, että vuosien varrella mikään hänen työpaikoistaan oli ollut kamala. Hän oli viihtynyt kaikkialla. Muutamat olivat olleet henkisesti todella vaikeita, mutta kuitenkin loppupeleissä hyvin palkitsevia, sillä hän oli ollut todella tuntenut olevansa avuksi.

Maryam seurasi, minne Troy Teteä vei ja seurasi perästä Amberin kanssa pitäen sopivan etäisyytensä. Teten reaktio vain ruokki Amberin omaa vihaansa vettä kohtaan ja sai tamman ylittämään lätäkön teatraalisin raviaskelin. Kuten aina, Maryam naureskeli itsekseen tamman hölmöilylle ja pidätteli sen rennosti takaisin käyntiin. Selvästi tammat olivat samaa maata ainakin vesi-asioissa. "Erinomaisen, todellakin", nainen vastasi hymyillen. Ei hän ollut pettynyt sitten lainkaan. "Rosings Parkin puitteet palvelevat varmasti nirsompaakin asiakasta", hän naurahti kevyesti. Vaikkei hän herkästi ääneen valittanutkaan, ei Rosings Park ollut antanut vielä paljon mitään valitettavaa. Westfieldissä saattoi tapahtua kiireessä pikkukömmähdyksiä, mutta oli kuin Rosings Parkissa niistäkin oltaisiin hankkiuduttu eroon.

Ajatus tuurilla saadusta työpaikasta hymyilytti miestä, mutta hän reagoi vähättelyyn vain hienovaraisen merkitsevällä katseella, joka paljasti hänen epäuskonsa vahinkotyöpaikan saamiseen.

Troy aisti Teten yhä jännittävän taakse jäänyttä vesilammikkoa, muttei antanut sen kiihdyttää vauhtiaan. Oli ollut aikoja, jolloin maastoon lähteminen tamman kanssa oli ollut toivoton yritys, joten mies oli vain tyytyväinen, että se nykyään sentään kulki pääasiassa eteenpäin arkuudestaan huolimatta.

"Joo, luulisi ainakin puitteiden kelpaavan", Troy vahvisti Maryamin arvelun Rosings Parkin laadusta.
Hän oli silti tyytyväinen siihen, ettei asiakaspalvelu ollut hänen täysipäiväinen työnkuvansa. Laatua vaativat asiakkaat osasivat heittäytyä myös hankaliksi, eikä Troyta varsinaisesti kiinnostanut, kuuluiko asiakkaan hevoselle pukea sateisena tiistaina pukea punainen vai keltainen sadeloimi. Huonosti värejä erottava hevonen tuskin pahastui väärästä värivalinnasta. Hän kyllä osasi esittää kiinnostunutta ja luvata viedä viestin eteenpäin, mikäli joku asiasta hänelle avautui, mutta onneksi tallityöntekijät hoitivat ikävät hommat.

"Mistä olitkaan kotoisin?" Troy päätti pian udella. Hän oli tottunut siihen, että Rosings Parkiin lappasi ihmisiä jokaisesta maasta, eikä kenenkään voinut olettaa olevan syntyjään englantilainen.

Toisin kuin Tete, Amber rauhoittui varsin nopeasti ratsastajansa kevyen mutta tiiviin istunnan alle. Mitä luultavimmin keräämään energiaa seuraavaa hermostumisenaihetta varten, mutta Maryam ei viitsinyt miettiä niin pitkälle. Amber oli siitä erinomainen ratsastettava, että se todella keskittyi ratsastajaansa täysin silloin kun siltä vaadittiin töitä ja antoi mennä kun lupa tuli. Se saattoi ärsyyntyä mitä typerimmistä asioista, mutta palautui aina Maryamin tasaisten apujen väliin eikä koskaan, ainakaan vielä, ollut yrittänyt heittää häntä selästään. Heillä oli yhtäläinen luottamus siitä, että kumpikin suostui sietämään toisensa oikkuja tiettyyn rajaan asti, ja sitten todelliset työt taas jatkuivat.

Maryam nyökkäsi ja oli varma, että puitteet riittivät. Hän oli työskennellyt ja olisi voinut täälläkin työskennellä kolminkertaisesti huonommissa oloissa, mutta tietyllä tapaa tällaisessa hevostallien ykkösessä, luksuslukaalissa oli oma viehätyksensä tehdä töitä. Hänelle se ei ollut niinkään materiaalista onnea, vaan sitä loputtomien mahdollisuuksien määrää, mitä hän saattoi valmennuksissa ja omassa ratsastuksessaan hyödyntää. Hänelle tulisi tuskin treenaamisen osalta tylsää täällä.

Seuraava kysymys sai Maryamin naurahtamaan, sillä hän oli kuullut tämän kysymyksen hyvin monta kertaa ja joka kerta hän joutui saman haasteen eteen, sillä omasta mielestään hän oli samaan aikaan kotoisin kaikkialta eikä mistään. "Syntyperäisesti, olen englantilainen. Perheeni on kotoisin Yorkista. Mutta synnyin Etelä-Afrikassa ja olen matkustanut lapsesta asti... vähän kaikkialla, siellä täällä", hän kertoi hymyillen kun mietti kaikkia lapsuutensa seikkailuja. Hän ei vaihtaisi erikoista lapsuuttaan mistään hinnasta.

Troy kuunteli mielenkiinnolla naisen selostusta lapsuutensa asuinpaikoista ja kohotti kulmiaan hieman jopa yllättyneenä. Toinenhan taisi olla matkustellut jo lapsena enemmän kuin hän koko elinikänsä aikana.

"No sinä se et selvästi näytä viihtyneen paikoillasi", Troy nauroi hyväntahtoisesti. "Minä muutin ensimmäisen kerran 16-vuotiaana ja silloinkin peräti Australiassa kaupungista toiseen", hän lisäsi silmät siristyen huvittuneeseen hymyyn.
Vanhempien karjatilaa valtavine eläinlaumoineen ei noin vain siirretty maasta tai kaupungistakaan toiseen, joten Troyn oli tilaisuuden tullen ollut pakko lähteä yksin. Jälkeenpäin ajateltuna hän ei olisi kenties hoitanut asiaa niin vahvalla nuoruuden dramatiikalla, mutta tehty mikä tehty. Hän ei mistään hinnasta olisi vaihtanut nykyistä ammattiaan pois päästäkseen takaisin sarvipäiden keskelle Australian syrjäseuduille.
"Kaipaatko johonkin entiseen asuinpaikkaasi?" Troy kysyi vilkaisten Maryamia sivusilmällä.

"Ei, en todellakaan ole. Lähdin vanhempieni kanssa kiertämään maailmaa kun täytin neljä", hän vastasi lämpimällä hymyllä. Hänelle tuli lähes nostalgian puuska näin lapsuuttaan ajatellessaan, sillä hän ei ajatellut sitä enää usein. "Jotkut eivät muuta ikinä synnyinpaikaltaan", Maryam hymyili takaisin. Hän ei kadehtinut niitä ihmisiä.
"Kaipaan itseasiassa", hän myönsi Troylle. "Etelä-Afrikkaa ja Port Elizabethiä", hän virnisti. Port Elizabethissa oli jotakin kotoista, rakasta ja hänellä oli siellä oma elämänsä ja menneisyytensä. Se ei ollut helppo tai rauhallinen kaupunki, mutta hän viihtyi siellä eikä vain sen takia, että hän eli siellä ensimmäiset elinvuotensa. "Muuttaisin sinne milloin vain, jos saisin mahdollisuuden", hän naurahti.
"Kaipaatko sinä Australiaa?"