[Y] Mitä haluan

31. tammikuuta

Sunnuntaiaamun valmennukset antoivat Klausille jälleen kipinän esteratsastukseen. Hän rakasti sitä tunnetta, kun hänen pitkään valmentamansa ratsukko onnistui ja otti suuren harppauksen eteenpäin. Hän iloitsi pienistä onnistumisista ja kannusti lupaavia ratsastajia eteenpäin vahvasti, mutta erityisesti se päivä toi jopa harvinaisen hymyn miehen huulille, kun tuo käveli oleskeluhuoneeseen valmennettuaan pohjoismaneesissa koko aamupäivän. Hän otti kupin kahvia ja jäi katselemaan yläkatsomon lasin takaa maneesissa harjoittelevia ratsukkoja. Klaus lupasi itselleen, että ottaisi sinä päinä myös itse ison harppauksen eteenpäin kilpahevostensa kanssa. Leviathan ja Spark in the Dark ansaitsivat ratsastajan, joka vei niitä eteenpäin tunnollisesti ja aktiivisesti.

”Bogaert”, Alyssa puhutteli vastuuhevostensa ratsastajaa asiallisesti ja asteli teekuppi kädessään portaat katsomoon. Hän hymyili ja vilkaisi alas maneesiin.
”Haluatteko ehkä ratsastaa hevosenne?” Alyssa kysyi tyytyväisenä siitä, että oli tehnyt aamutallin ja muut työnsä valmiiksi ja saisi nyt keskittyä täysin muiden palvelemiseen ja ratsukoiden seuraamiseen. Hän istuutui valmentajan viereen kun tuo näytti antavan siihen luvan.

”Haluan”, Klaus totesi varmasti katsellessaan lähinnä maneesiin. Hänellä ei ollut kiire, joten hetki hevosenhoitajan kanssa voisi poikia hyviäkin ideoita.
”Mutta haluan ensin, että sinä ratsastat ne”, hän ilmoitti ja käänsi kysyvän katseen naiseen. Tuo oli jo lämmitellyt hevosia hänelle, kun oli kova kiire, joten hän uskoi naisen kykyihin ratsastajana. Olihan hän ymmärtänyt, että Gilbert oli jo aikaisemmassa työpaikassaan toiminut erityisesti korkean tason kouluratsujen kanssa.

”Totta kai lämmittelen ne Teille”, Alyssa vastasi ja hörppäsi teetään. valmentaja pudisti päätään hymyillen.
”Et vain lämmittele, vaan ratsastat. Esität hevosten tason mukaisia liikkeitä minun valvonnassani. Haluan nähdä kuinka ne liikkuvat.” Alyssa nielaisi. Hän ei ollut aikoihin ratsastanut oikeasti, ei ainakaan niin, että olisi vaatinut hevoselta mitään pohkeenväistöä jännittävämpää. Onneksi hän oli joskus ottanut valmennuksia hienoilla hevosilla ja tiesi ainakin joskus istuneensa kyydissä laukkapirueteissa, piaffessa, siksak-sulkutaivutuksissa ja virheettömissä joka askelen laukanvaihdoissa. Siitä oli kuitenkin aikaa.

”Älä huoli”, Klaus hymyili hieman vahingoniloisenakin nähtyään kauhistuneen ilmeen Alyssan kasvoilla. Hän oli nähnyt tuon istunnan, tavan ratsastaa, ja vaikka nainen selvästi epäili osaamistaan, hän näki tuossa vain mahdollisuuden.
”Kerron kyllä mitä haluan.”

Alyssa nielaisi jälleen ja etsi hymyn taas huulilleen. Hän pääsisi ratsastamaan upeita hevosia ja vielä osaavan valmentajan silmän alle. Toivottavasti Bogaert todella katsoisi vain hevosia, ei häntä. Hän ei uskonut voivansa ratsastaa ollenkaan niin hyvin kuin mikä olisi ollut tarpeen jotta Leviathan ja Dork liikkuisivat täydellisesti tai hurmaisivat tuomarit. Hän kuitenkin luotti siihen, että valmentajan avulla saisi niistä irti jotakin, mistä olisi hyötyä Bogaertille tulevaisuudessa.
”Okei. Olen valmis kun Teille sopii”, hän lupasi ja hörppäsi lämmintä teetään. Ajatus hevosten ratsastamisesta jännitti, mutta hän uskoi että voisi oppia siitä paljon.

”Älä suotta kiirehdi teesi kanssa”, Klaus kehotti ja nojautui eteenpäin penkissä nähdäkseen paremmin maneesin ratsukot. Hänkin nauttisi kahvinsa kaikessa rauhassa ja keräisi itsensä valmiuteen katsoa, miten yleensä hänen ratsastamansa hevoset liikkuisivat hoitajan kanssa. Hän tuskin näkisi täydellistä suoritusta, vaikka ei Gilbertin taitoja epäillytkään, mutta valmistautui etsimään kehityskohtia hevosista. Tiesihän hän jo kuinka niitä tuli ratsastaa, jotta liikkeet tuntuivat selästä käsin hyviltä. Nyt hän yrittäisi takoa sen tiedon hetkessä hoitajan päähän ja etsiä sitten valmentajana ulkopuolisen silmin lisämahdollisuuksia kehittää hevosia. Ei kai se pieleen voisi mennä.

*

Spark in the Dark tanssahteli ohjan päässä täynnä energiaa. Alyssa olisi toivonut, että se olisi ollut erilaisella tuulella juuri sinä päivänä, kun hän sai kunnian nousta sen selkään. Hän oli varustanut ruunan koulusatulalla ja kankiohjilla, pintelöinyt jalat ja painanut päähänsä kypärän arvellen, että voisi hyvinkin tulla alas kipakan ruunan selästä tahtomattaan. Hän tiesi ettei Dork tarkoittanut pahaa, mutta sillä oli tapana säikkyä ja esittää vähän turhan kanssa. Taluteltuaan hevosta kyllästymiseen saakka maneesin ympäri, Alyssa pysäytti sen keskihalkaisijalle, laski jalustimet, kiristi satulavyön ja oli saada hampaista, ja keinautti itsensä selkään ennen kuin Dork keksisi lähteä livohkaan. Prinsessalle ominaisin tanssiaskelin tummanruunikko kuljetti hänet uralle ja Alyssa sai käyttää kaiken taitonsa, jotta saisi hevosen rentoon käyntiin. Hänen onnistui löytää tahti askellajiin vasta, kun otti ohjat kunnolla käsiinsä.

”Sehän näyttää virkeältä”, Klaus naurahti lähes tyhjässä maneesissa astellessaan keskemmälle, jotta näki paremmin hevosen ja ratsastajan.
”Ratsasta se heti alussa kevyeksi edestä. Leikittele kuolaimella ja pidä se kiireisenä”, hän kehotti yrittäen unohtaa, ettei tämä ollut tavallinen valmennus. Gilbert näytti tietävän, mitä hän tarkoitti, ja hetken aikaa nainen sai kaikessa rauhassa lämmitellä hevosta käynnissä ja ravissa yrittäen kokoamisen kautta saada sen liikkumaan järkevästi.
”Pidä jalka pidempänä. Missä kannuksesi ovat?” Klaus kysyi ja sai ratsastajan häkeltymään.
”Unohdin ne talliin”, nainen mutisi ja sai valmentajan heilauttamaan kättään. Hän hakisi ne myöhemmin.
”Ota laukkaa ja anna sen purkaa vähän tuota ylimääräistä energiaansa”, Klaus ehdotti lähtiessään hakemaan kannuksia paikasta, jossa Gilbert oli kertonut niiden olevan.

Dork totta vie esitteli sunnuntaipäivän intoaan ja Alyssa kiitti hyvää tasapainoaan siitä, ettei horjahtanut alas, kun ruuna päätti ottaa sivuloikan yllättäen kesken ravisuoran. Hän aktivoi hevosta ja siirsi sen istunnallaan laukkaan, mikä sai aikaan kiirehtivän, karkuun lähtevän askelen puolen kierroksen ajaksi, kunnes hevonen alkoi myödätä puolipidätteille. Laukka oli suurikokoista ja innokasta, eikä sitä olisi hävennyt esittää radalla, mutta Alyssa vaati siltä enemmän ja yritti saada kouluratsun muistamaan, että pidätteitä piti kuunnella. Hän vaati siltä valmentajan toivomaa keveyttä etupäästä samalla kun aktivoi takaosaa. Hän tunsi jo nyt, kuinka lihakset huutaisivat hallelujaa seuraavana päivänä, jos eivät jo heti ratsastuksen jälkeen.

Klaus saapui kannuksien kanssa ja heilautti niitä ohi laukanneelle ratsukolle kiireettä.
”Ota laukanvaihtoja ja paljon ympyröitä”, hän toivoi ratsastajalta ja alkoi jo nähdä, miten Dork keskittyi enemmän ja sai aikaan paljon järkevämmän näköistä menoa. Laukka alkoi muistuttaa sellaista, jota hän halusi siltä nähdä, ja vaihdot olivat muutaman erehdyksen jälkeen tarkkoja ja näyttäviä. Kun ratsukko siirtyi käyntiin, Klaus asteli noiden luo ja tarjosi kannuksia, kun pitäisi itse Dorkin ohjista kiinni. Ruuna pysyi yllättävän siististi paikallaan, vaikka ratsastaja tappelikin kannukset jalkaansa ja tasapaino siirtyi milloin millekin puolelle. Hevonen vaahtosi jo kevyesti suupielistä, mikä oli Klausille ihan hyvä merkki.
”Kokoa sitä vielä ja ota avo- ja sulkutaivutuksia ravissa lävistäjällä.”

Dork tuntui herkältä ratsastaa, mutta se ei ottanut nokkiinsa, vaikka Alyssa joutui välillä hakemaan oikeita apuja jotta saisi hevosen liikkumaan oikein. Hän teki valmentajan toiveen mukaisesti ja huomasi heti, miten paljon helpommaksi ratsastaminen kannuksella tuli. Hän keskittyi erityisen paljon omaan istuntaansa ja apuihinsa, mutta pyrki näyttämään hevosen parhaat puolet miten ikinä vain osasi. Varsin hiljainen Bogaert keskittyi lähinnä toivomaan häneltä eri liikesarjoja, kuin korjaamaan mahdollisia virheitä, ja nainen vain toivoi, että ratsasti oikein. Dork oli varsin miellyttävä ratsastaa, vaikka sen onnistui ottaa pari sivuloikkaa ja maneesin pitkän sivun verran karkulaukkaa ainakin ratsastajan mukaan olemattomista syistä. Säikkymiset tapahtuivat selvästi enemmän maneesin päädyissä ja kulmissa.

”Sehän näyttää hevoselta”, Klaus kehui kun jopa ruunalle vielä vaativa passage alkoi näyttää askellajilta. Hän oli työstänyt sitä ajoittain, ja nyt se näytti siltä, että kehitystä aiempaan oli tapahtunut. Hän ei ollut hetkeen videoinut omaa ratsastustaan, joten näki selvän kehittymisen viime kertaan.
”Tule alas ja laita Leviathan valmiiksi. Ratsastan vielä hetken Dorkia”, hän ohjeisti ja kiipesi sitten tummanruunikon selkään vaivattoman kevyesti. Hän keräsi ohjat ja siirsi hevosen rytmikkääseen raviin vaatien siltä vähän enemmän kokoamista ja vielä kevyempää etuosaa. Hyvin lämmiteltynä sen onnistui vastata toiveisiin sopivalla herkkyydellä ja Klausin suupielet kääntyivät hymyyn, kun hänen onnistui saada hevosesta irti virheetön lävistäjä laukanvaihdoilla joka toisella askeleella. Gilbertin kadottua tallin puolelle hän antoi hevosen venyttää kaulaansa ravissa ja kevensi askeleen tahtiin. Dork pärskähteli tyytyväisyyttään, ja vaikka harjoitus oli ollut vähän erilainen, se ei tuntunut ottaneen nokkiinsa vierasta ratsastajaa. Kun Leviathan tuli maneesiin, Klaus siirsi prinsessan käyntiin ja taputti sen kosteaa kaulaa.
”Kävelen tämän kanssa vielä niin saat viedä sen sitten talliin”, hän ohjeisti ja mietti, että voisi aivan hyvin lämmitellä Leviathanin sillä välin.

Alyssa oli hurjan tyytyväinen suoritukseensa Dorkin kanssa, eikä herrasmiehenä tunnettu Leviathan enää jännittänyt niin paljon. Toisaalta, siltä odotettiin tasonsa vuoksi enemmän ja hänen oli pakko arvella, ettei ehkä riittäisi näyttämään piaffen ja passagen siirtymisiä niin hyvin kuin Bogaert itse sen osaisi. Lisäksi moni liike vaati ratsastajalta vuosien kokemuksen tuomaa varmuutta ja rauhallista osaamista, eikä hän uskonut tuovansa hevosen sulavuutta esiin niin hyvin. Selvästi valmentaja kuitenkin tiesi mitä teki, kun työnsi hänet arvohevosten selkään. Nainen varusti Leviathanin varsin ripeästi ja talutti sen tallista nyökäten vielä ratsastavan Bogaertin sanoille.
”Toin Dorkin fleecen”, hän sanoi ja laski sen maneesin reunalle, jotta kostean hevosen voisi loimittaa ehkä kävelytyksen ajaksi. Mies nousikin selästä muutaman kierroksen jälkeen ja hyvin osaavasti peitteli hevosen punaiseen kaulakappaleella varustettuun fleeceen löysättyään hieman satula vyötä. Alyssa tarjosi hevosenvaihtoa ja taluteltuaan Dorkia vielä hetken hän vei sen talliin.

Klaus ratsasti pitkät alkukäynnit Leviathanilla vaatien siltä pian kuitenkin jo kevyttä kokoamista. Hän pyrki saamaan sen vetreäksi heti alkuun, eihän halunnut viedä turhaan hoitajansa aikaa, ja toisaalta saadakseen hevosesta niin hyvän kuin halusi. Hän tiesi miten Leviathan käyttäytyi ollessaan parhaimmillaan lämmittelyn jälkeen ja toivoi, että työhön vakavasti suhtautuva ori toimisi sinäkin päivänä hyvin. Mustanruunikko tarjosi varsin äkkiä sopivaa muotoa ja se oli herkästi ratsastettavissa peräänantoon, kun sen tunsi ja tiesi, mitä teki. Klaus myötäsi kevyesti sisäohjaa, kun hevonen tuntui tekevän kaiken kuin olisi lukenut hänen ajatuksiaan. Hän etsi jokaisen askellajin eteenpäin pyrkiväksi, aktiiviseksi ja näyttäväksi ennen kuin pyysi taivutuksia ja muutaman laukanvaihdon kokeeksi. Viimeiseksi hän hioi passagen ja piaffen sellaisiksi, jollaisena haluaisi niitä nähdä.

Loimitettu Dork oli päässyt karsinaansa ja saanut hoitajaltaan pari porkkananpalaa kiitokseksi hienosta suorituksesta. Alyssa toivoi pääsevänsä vielä joskus ratsastamaan sitä uudestaan kunnolla, sillä hän oli nauttinut joka hetkestä, vaikka tunsikin lihastensa kuumottelevan jo nyt. Hän arveli Leviathanin vaativan häneltä vielä enemmän, sillä suuriliikkeinen ori oli hankala istua ja vaikka sen työmotivaatio oli korkealla, hän oli joskus jo lämmittelyssäkin taistellut sen kanssa oikeaoppisesta muodosta ja kunnon taivutuksesta. Pieni pistos sydämessään siitä, että kilparatsastaja joutui itse lämmittelemään orin, Alyssa kiirehti Dorkin turpaa rapsuteltuaan takaisin maneesiin. Hän valmistautui henkisesti muutamalla pitkällä hengenvedolla ja jäi maneesin laidalle odottamaan, että saisi kiivetä jälleen osaavan hevosen selkään. Päivä oli erityinen ja hän ottaisi siitä kaiken irti.

”Miltä näyttää?” Klaus kysyi etsien yhä kootumpaa ja näyttävämpää passagea. Hoitaja hymyili ja nyökkäsi hyväksyvästi.
”Täydelliseltä”, tuo kuului sanovan turhan kohteliaasti mutta ratsastaja katsoi sen hyväksytyksi. Hän otti siirtymisen piaffeen ja vain muutaman askeleen jälkeen siirtyi käyntiin päästääkseen Gilbertin kyytiin. Mies pysäytti hevosen katsomon lähelle ja valui kuolaimillaan leikkivän orin selästä alas. Hän oli todella tyytyväinen siihen sinä päivänä ja toivoi hoitajan osaavan esittää sen asiallisesti.
”Oletko ottanut täällä ollessasi kouluvalmennuksia?”
”En. Pitäisi varmasti.”
”Ratsastat hyvin. Voisit kehittyä pitkälle hyvän hevosen kanssa”, Klaus nyökkäsi kun piti ohjia, jotta nainen pääsisi hevosen selkään.
”Ota joskus toinen näistä valmennukseen. Niille tekee hyvää olla välillä muidenkin ratsastettavana. Sitä paitsi kaksi ratsastajaa näkee kehityskohdat paremmin”, Klaus kehotti ja taputti tummaa kaulaa päästäessään ratsukon liikkeelle.

”Oletpa ystävällinen”, Alyssa hymyili peitellen sisällään kuplivaa intoa. Olisi unelma päästä sellaisen osaajan kanssa Rosings Parkin laadukkaaseen valmennukseen, vaikka hän ei elätellyt toiveita kilparatsastajan urasta. Nainen joutui työntämään sellaiset ajatukset taka-alalle, sillä muuten sen hetkisestä ratsastuksesta ei olisi tullut mitään. Hän istui syvälle suuriliikkeisen orin satulaan ja pyysi siltä ravia. Lennokas askellaji vaati totuttelua, mutta hän pysyi kyydissä ja käytti kaikki vatsalihaksensa, jotta saattoi pitää istuntansa edes puolittain niin hyvänä, kuin olisi halunnut. Hevosen voimakkaat liikkeet ja vahva halu toteuttaa ratsastajan pienimmätkin avut yllättivät hänet aina, mutta Alyssa yritti mukautua niihin ja tuoda hevosen esille näyttävästi.

”Pidä käsi paikallaan ja yritä muutenkin vain mukautua liikkeeseen. Leviathan on todella herkkä ja tarjoaa varmasti liikettä ennen kuin ehdit päästä ajatusta pidemmälle”, Klaus muistutteli kun katseli ratsukkoa pyytämättä noilta vielä mitään erityistä. Hän toivoi näkevänsä GP-tason ratsastusta, vaikka aavistikin ehkä pettyvänsä, mutta ainakin hevonen yritti parhaansa hänen lämmittelynsä jälkeen.
”Pyydä siltä enemmän keveyttä eteen, se kulki paremmin äsken. Hyvä. Nyt kokoa ja siirry passageen.” Leviathan arpoi ilmeisesti hetken, toteuttaisiko vieraan ratsastajan pyyntöä, ja siirtyminen ei ollut tarpeeksi sulava. Uudestaan. Vasta kolmannella kerralla Gilbert tuntui tajuavan, että orin kanssa sai olla todella tarkka ja avut sai pitää minimaalisina. Silloin mustanruunikko liikkui kuin unelma ja siirtyminen myöhemmin passagen kautta piaffeen ja takaisin passageen sujuivat kuin selässä olisi istunut kokenut kilparatsastaja. Hyvä niin.

”Ota puolipidätteitä”, valmentaja kuului pyytävän ja Alyssa yritti parhaansa, jotta toteuttaisi toiveet. Leviathan ei ollut missään nimessä raskas ratsastaa, mutta hänelle se tuntui suurelta haasteelta. Istunnastaan kehuttu nainen koki olevansa ihan aloittelija, kun suurikokoinen ori esitti liikkeitä, joissa hän oli istunut vain pari kertaa kauan sitten. Tuntui lapselta ensimmäisellä ratsastustunnilla, kun ei tiennyt, mitä tehdä ja hevonen ei ymmärtänyt häntä. Hetken apujaan hiottuaan hän alkoi kuitenkin ymmärtää edes osin, mitä Leviathan vaati häneltä ja miten vaatia siltä, joten yhteistyö sujui aloitusta paremmin.
”Sulkutaivutus lävistäjillä siksakkina”, kuului pyyntö ja Alyssa mietti, kuinka ikinä saisi siitä GP-tasolle tarpeeksi sulavan. Hän tunsi hevosen voiman allaan ja hengitti syvään rentoutuakseen edelleen hankalassa ravissa. Hän aloitti lävistäjän ja oli melkein yllättynyt, kun hevonen tarjosi virheetöntä sulkutaivutusta ilmeisesti myös valmentajaa miellyttävässä kulmassa, sillä Bogert ei korjannut heitä. Hän siirsi apujaan vain aavistuksen ja suunta vaihtui kivuttomasti. Eihän se niin vaikeaa ollut.

”Todella hyvä”, Klaus kehui lävistäjillä suoritettua sulkutaivutusta ja näki, että siinä Leviathan tuskin vaati työstöä hänen kanssaan enempää. Herkkä hevonen vaati ratsastajaltaan kuitenkin samanlaista herkkyyttä ja vahvaa läsnäoloa, mitä Gilbert tuskin vielä tiesi.
”Ota laukkaa kierros, lisäykset pitkillä sivuilla ja kokoa vahvasti lyhyillä”, Klaus kehotti ja seurasi, miten ratsastajan aavistuksen liian selkeisiin apuihin vahvasti reagoiva ori otti suuren loikan laukkaan ja ryntäsi turhan aktiivisesti eteenpäin.
”Rauhalliset avut”, hän opasti, kun ratsastaja tuntui vastaavan energisen hevosen vauhtiin epävarmasti ja hätäilevin avuin. Meni kokonaista kolme kierrosta, että laukasta saatiin joustava ja sen kokoamisaste niin lisäyksissä kuin lyhyillä sivuilla alkoi toimia.
”Ja sitten laukanvaihdot lävistäjällä. Aloita yhdellä vaihdolla ja kun se onnistuu, vaihdot joka toisella.”

Leviathanin laukka sai Alyssan hätääntymään hetkeksi, sillä se ampaisi kuin tykin suusta ja horjutti hänen tasapainoaan. Hän veti ohjasta ilmeisesti vaistomaisesti aivan liian voimakkaasti tarpeeseen nähden ja ori vastasi kiukkuisella pään kiskaisulla. Kaarteessa se potkaisi terävästi taaksepäin, mutta alkoi kulkea taas järkevästi kun Alyssa ymmärsi ratsastaa sitä pienin avuin ja löysi itsevarmuutensa uudelleen. Höyhenenkevyet avut saivat sen tekemään selkeät lisäykset ilman, että se ampaisi armottomaan kiitoon kuten moni muu hänen ratsastamansa innokas kilpahevonen. Hän siirtyi hallitussa laukassa lävistäjälle ja siirsi pohjettaan vain aavistuksen saaden aikaan näyttävän ja sujuvan laukanvaihdon. Se ei yllättänyt, sillä tavalliset laukanvaihdot vielä menivät. Seuraavaksi hänen kuitenkin olisi pitänyt saada peräkkäisiä laukanvaihtoja joka toisella askeleella. Leviathan tarjosi niitä ammattilaisen ottein, mutta ratsastajansa hivenen hämmentävistä ja vääräaikaisista avuista johtuen se ei malttanut pysyä laukassa vaan otti ajoittain vaihtoja joka askeleella.

Klaus seurasi työskentelyä ja ymmärsi hyvin, kun Leviathan tarjosi jotakin muuta kuin piti.
”Tarkkuutta”, hän pyysi ja seurasi uralla kulkevaa ratsukkoa.
”Se vaatii ihan pienen kosketuksen. Malta istua rauhassa sen aikaa kun et tahdo siltä mitään.” Gilbert tuntui ymmärtävän yllättävän hyvin ja seuraava kerta meni jo paljon paremmin. Klaus olisi vaatinut hevoselta vielä enemmän kokoamista, mutta tiesi sen reagoivan voimakkaasti apuihin ja arveli, että tämä riittäisi sillä kertaa.
”Sitten joka toisella askeleella. Ota vaikka koko lävistäjä. Tarkkana niiden apujen kanssa, muista mukautua hevosen liikkeisiin ja antaa sen tehdä työ.”

Alyssa huokaisi raskaasti. Hänen oli todella vaikea ratsastaa hevosta, joka vaati niin paljon taitoa, tasapainoa ja rauhaa. Ei hän ollut edes vahva avuissaan, mutta ori otti helposti nokkiinsa vähemmästäkin. Hän keskittyi nyt todella, ja vaikka vatsalihakset kipristelivät, hänen onnistui toteuttaa jonkinlainen lävistäjä laukanvaihdoin joka askeleella. Hän rapsutti hevosen kaulaa ja onnistui samalla siirtämään tasapainoaan niin, että se vaihtoi laukkaa ja laukkasi uraa nyt vastalaukalla. Hienoa. Hän korjasi erheensä nopeasti ja hidasti sitten valmentajan toiveen mukaisesti passageen. Askellajia sai hioa vielä näyttävämmäksi, mutta lopulta valmentaja näytti tyytyväiseltä ja pyysi naista jäähdyttelemään hevosen hyvin. Hän siirtyi keventämään ravia ja antoi orin kaulan venyä. Tuntui hyvältä keventää istuttuaan niin kauan kahden aktiivisesti ja isosti liikkuvan kouluratsun ravissa ja laukassa.

”Kiitos, sinusta oli suurta apua”, Klaus sanoi lämpimästi kävellessään maneesin keskeltä kohti katsomoa.
”Työtäni minä vain teen”, Gilbert vastasi hymyillen asiallisesti. Hän oli onnellinen saadessaan työskennellä sellaisessa ympäristössä.
”Muista se valmennus. Varaa se ja merkitse hevosten kalenteriin tyhjälle päivälle niin osaan varautua”, Klaus lisäsi vielä käyden mielessään läpi hevosten kehityskohtia, joihin hän saisi paneutua seuraavien viikkojen aikana urakalla. Ensimmäiset kilpailut lähestyivät eikä hän ollut yhtään varma, olivatko he valmiita.
”Voihan olla, että tarvitsen sinua vielä tulevaisuudessa”, hän vielä jatkoi ennen kuin siirtyi tallin puolelle kättään heilauttaen.

Alyssa jäi kävelemään Leviathanin kanssa ja kiskoi maneesin reunalta sille varaamansa fleeceloimen hevosen selkään taiteillen sen selästä käsin paikoilleen. Hän pyysi maneesin oven auki ja lähti orin kanssa kiertämään tallialuetta. Se tuntui nauttivan kirpeästä ilmasta hänen laillaan ja katseli ympärilleen uteliaasti. Leviathan oli kuitenkin varma ratsu eikä säikkynyt Dorkin tavoin jokaista tarhan porttia tai pikkulintua.
”Kyllä olet hieno poika”, Alyssa mutisi taputtaessaan lämpimän fleecen peittämää kaulaa. Hän antoi Leviathanin liikkua vapaalla ohjalla ja pysäytti sen tallipihalle reilujen loppukäyntien jälkeen. Hän laskeutui selästä ja talutti hevosen talliin riisuttavaksi.

Hevosen tuntien Alyssa oli riisunut sen varusteet nopeasti, huuhdellut hikisen hevosen kauttaaltaan ja pukenut sen lämpimiin loimiin kuivumaan. Hoitotoimenpiteistä piittaamaton hevonen oli päässyt reippaasti karsinaansa ja saanut Dorkin tavoin porkkanaa kiitokseksi. Alyssa jäi katselemaan orin suloista mussutusta ennen kuin palasi töihinsä, siistimään hevosten varusteet ja laittamaan ne paikoilleen varustehuoneessa. Hän puhdisti molempien satulat ja suitset kärsivällisesti ja tarkasti, vaihtoi satulahuovat ja harjasi suojat puhtaiksi. Hän olisi loppupäivän vapaa, mikäli muiden vastuuhevosten ratsastajat eivät yllättäen ilmaantuisi ja vaatisi hänen apuaan, mutta hän epäili sitä. Hän jäisi vielä hetkeksi mukavammat vaatteet vaihdettuaan seuraamaan muiden ratsastusta, joisi ehkä kupin teetä muiden työntekijöiden seurana ja veisi lopulta kuivuneet ratsut ulos ennen kuin lähtisi kotiin. Kiire hänellä ei ollut, sillä kotona ei odottanut kukaan, hänellä oli kattavat eväät mukanaan ja hevoset olivat asia, joiden lähellä hän viihtyi paremmin kuin yksinään kotonaan.