Kantapäät kattoon, vai miten se menikään?

[Vapaa peli, tulkaa valmentautumaan :-) älkääkä tuomitko jos aluksi vähän tökkii heh]

Maryam asteli Rosings Parkin tammakäytävää itsekseen hyräillen. Hän pysähtyi Amberin karsinalle, vetäisi karsinanoven auki ja varasti tiukasta aikataulustaan sekunnin tai useammankin antaakseen äsken syömästään omenasta puolet rakkaalle tammalleen. Amber hörähti tervehdykseksi eikä hidastellut omenan syönnissä. Maryam naurahti tamman maiskuttelulle ja silitti sen piirrolla koristettua päätä. "Myöhemmin lisää, eikö niin?" hän hymyili vinosti. "Nyt pitää liitää."

Maryam ei ollut aivan vielä sopeutunut upean Rosings Parkin napakkaan arkeen mutta tuskimpa kauaa menisi, kun hän olisi jo vauhdissa ja iskisi aikataulunsa täyteen sitä sun tätä. Alkava valmennus oli vain yksi tulevista tuhansista, mutta jokaista hän odotti aivan yhtä innolla. Hän oli jo nähnyt useita tallin ratsukoita liikkeessä ja mitä upeita ja fantastisia hevosia tämä valtava talli asuttikaan! Ajatuskin niiden valmentamisesta sai valmentajan kädet kuhisemaan. Myös Amberin ratsastaminen näissä puitteissa tuntui valtavan upealta - jo pelkästään tämä valtava maneesi, joka avautui hänen ympärilleen, toi inspiraatiota tehdä hevosen kanssa jotain isompaa, parempaa, fantastisempaa.

He olivat sopeutuneet tallille varsin hyvin, eihän muuttomatkakaan ollut ollut valtavan suuri. Middleboroughin talli oli ollut miellyttävä paikka, mutta Rosingsissa oli jotakin ainutlaatuista Maryamin silmissä. Saattoi olla, että hänellä oli tallin suhteen vielä meneillään honeymoon-vaihe, ja pian kaikki surullisen surkeat salaisuudet paljastuisivat hänellekin, mutta saattoihan hän elää hurmiossa vielä nämä muutamat ensimmäiset viikot. Ja sulkea silmänsä kaikelle ikävälle, jos sellaisia sattuisi hänelle paljastumaan.

Nyt katse meni kuitenkin maneesissa, sen seinissä, ikkunoissa, katsomossa ja kentässä. Kello oli vajaa neljä ja hän oli omaksi onnekseen aikataulussa, vaan olivatko tämän kerran ratsukot? Maryam sukaisi vaaleita, ranskanletille taipuneita paksuja hiuksiaan korvan taa ja sulloi kätensä mustan hupparinsa etutaskuun kävellessään keskelle jaettua kenttää.
"Hyvää päivää kaikille. Olen Maryam Broadbent, uusi tallin kouluvalmentaja", hän toivotti paikallaolijoille ja hymyili. "Toivottavasti olette ehtineet ja muistaneet lämmitellä lihaksianne, sillä tänään tehdään tehokkaasti töitä", hän lisäsi hyväntuulisesti ja venytteli samanaikaisesti omat kätensäkin läpi.

[Yay!]

Bex oli onnellinen pystyessään livahtamaan tallin puolelta maneesiin hyväntuulinen papurikonkimo rinnallaan. He olivat jälleen vaihteeksi ottaneet Winterin kanssa yhteen raikuvasti, eikä hän uskonut hevosenhoitajan innostuneen lainkaan kun hän oli sen jälkeen päätynyt maastoon tuulettamaan päätään Duffyn kanssa sen sijaan että olisi tehnyt kevyen treenin kentällä. Ainakaan hevosenhoitajaa ei ollut näkynyt tallilla juuri nyt, joten hän saisi toivon mukaan nauttia valmennuksesta ilman Winterin kylmää tuijotusta. Puuhailkoot Paddyn kanssa, niin hän voisi keskittyä omaan ratsastukseensa. Hän kaipasi palavasti onnistumisen kokemuksia tästä valmennuksesta, kun aamupäivän estetreeni Selkien kanssa oli mennyt harakoille. Nainen taputti pirteästi herttaisen tamman kaulaa, kun heilautti itsensä satulaan ja laski ratsun kävelemään jaetulla kentällä. Bex kiristi vyötä Dianan kävellessä ja laski jalustimia reiän pidemmäksi.

Diana seurasi ympäristöään korvat hörössä astellessaan maneesin hiekalla. Karkkisävyihin puettu herttainen papurikonkimo saisi Winterin otsasuonen puhkeamaan, sillä hevosenhoitaja ei arvostanut hänen tapaansa valita eriparisia pinteleitä ratsuille. Hänen mielestään tamma näytti kerrassaan hurmaavalta vaaleanpunaisissa ja keltaisissa pinteleissä ristikkäisissä jaloissaan.
"Hyvää päivää", Bex tervehti reippaasti valmentajaa, joka oli saapunut paikalle. Hän naurahti jatkolle. Vai että sellaista valmentaja oli heidän päidensä menoksi suunnitellut. Hän oli enemmän kuin valmis vastaamaan haasteeseen. Lihakset olivat tosiaankin lämpimät päivän ratsastuksien jälkeen. Kunhan Diana ei vain pudottaisi häntä hiekkaan, kuten Selkie oli päässyt tekemään, ei hänellä olisi mitään hätää. Huomenna olisivat paikat jumissa kiitos suunnittelemattoman ilmalennon, mutta se olisi sitten huomisen murhe. Nyt oli aika keskittyä houkuttelemaan suloisesta papurikonkimosta tammasta aktiivisempaa liikettä ja rehellistä taipumista pohkeen ympärille niin kulmissa kuin suurilla ympyröilläkin.

[Tuon aurinkoisen ilopillerini paikalle :D]

Fleur ei tiennyt, mikä häneen oli mennyt, kun oli hairahtanut lyhyelle maastolenkille lämmittelemään hevostaan ennen päivän kouluvalmennusta. Sitä mokaa hän ei tekisi enää ikinä. Joku oli tullut polkupyörällä heitä vastaan ja sen jälkeen oli ollut piru irti. Kuka ylipäätään liikkui polkupyörällä tallin mutaisia polkuja pitkin? Miten muka nyt jokaista tuulenpuuskaa säikkyvä tamma enää rauhoittuisi työskentelemään normaalisti?

Uusimpiin merkkiratsastusvaatteisiinsa pukeutunut, hevosensa mustilla pinteleillä ja mustalla satulahuovalla mielestään asialliseksi varustanut punapää saapui tallipihaan juuri ennen valmennuksen alkua. Rautias trakehnertamma tanssahteli hänen allaan levottomana aistien omistajansa turhautuneisuuden, ja naisen mustin ratsastushanskoin verhotut sormet puristuivat tiukemmin nahkaohjien ympärille. Heillä oli puoli minuuttia aikaa kunnostautua ja jättää tämä pelleily taakseen. Fleurin olisi tehnyt mieli kääntyä kannoillaan ja jättää valmennus väliin, mutta hänen itsekunnioituksensa ei sitä sallisi.

Ratsukko onnistui saapumaan maneesiin kellon lyödessä neljä ja nainen loi valmentajaan lähes ystävällisen katseen, jottei heti leimaantuisi pahamaineiseksi tunariksi.
"Hei", hän hymähti tervehdyksensä ja sipaisi tuulen tuivertamaa ponihännälle kiinnitettyä tukkaansa. Olisi ikävää, jos siinä roikkuisi heinänkorsia.
Selvästi ylivirittyneenä uran sisäpuolella askeltavan Mochan vaaleanruskea otsaharja sojotti tahattoman reippaan lämmittelyreissun jäljiltä suuntaan jos toiseen, mutta se saisi kelvata. Itsepä oli päättänyt ruveta teutaroimaan.

Maryam pysähtyi heille varatun ja rajatun maneesinpalasen keskelle ja hymyili ratsastajille. Hän nappasi hupparintaskustaan pienen rutatun lapun, jolla oli päivän valmennusten ratsukoiden nimet. Vielä nimimuisti ei ollut napannut kyseisten naisten nimiä ja vielä vähemmän heidän hevostensa nimiä, mutta paperilta Maryam saattoi ne arvata.
"Rebecca ja Diana?" hän käveli muutaman askeleen kimon hevosen ja punapäisen naisen suuntaan. "Ja Fleur ja ... Mocha", hän oikaisi paperiaan ja katsahti toiseen ratsukkoon. Molemmat hevoset näyttivät ihastuttavilta ja Maryamilla oli hyvä fiilis tästä valmennuksesta. "Pahoittelen etukäteen, jos hapuilen hetken nimissänne, mutta eiköhän tämä tästä", hän naurahti ja pyörähti kannoiltaan.
"Minun valmennuksissani mennään rennolla mielellä, mutta turha luulla, että pääsette kuitenkaan helpolla. Täällä mennään myös hevosen ehdoilla, joten en katsele epäreilua ratsastamista hetkeäkään." Se oli Maryamille yksi harvoista ehdottomista säännöistä.
"Jatkakaa vielä hetki itsekseen lämmittelyä, ravissa tai käynnissä. Tänään ajattelin, tutustumisharjoituksena, että tekisimme varsin yksinkertaisia harjoituksia... ympyröitä, kahdeksikkoja... notkeutta, tasapainoa, kaikkien kropissa veri kiertämään", Maryam höpötteli kävellessään hitain askelin kentän keskusta ympäri, silmäillen samalla kumpaakin ratsukkoa.
"Miltä kuulostaa?" hän kysäisi sitten.

Bex vilkuili mielenkiinnolla valmentajaa, joka oli saapunut juuri sopivasti kömpelön irlantilaisen lähdettyä. Hän oli nauraen luvannut, että testaisi uuden valmentajan ennenkö valitsisi, kenen valmennuksissa ravaisi tästä eteenpäin viikottain koko hevoskatraan kanssa. Diana oli ehdottomasti hyvä valinta ensimmäiselle yhteiselle valmennukselle, sillä hyväntuulinen kimo antaisi toivon mukaan hänestä hyvän ensivaikutelman valmentajalle. No, jos tästä ei tulisi mitään niin ainahan hän voisi mennä naureskelemaan Chambersin valmennuksiin.
”Bex”, punapää korjasi vinon virneen kera, ”Rebeccaksi minua kutsutaan vain kun olen ongelmissa.” Eikä hän tietääkseen vielä ollut. Nainen kuunteli mielenkiinnolla valmentajan selityksen niin omasta valmennustyylistään kuin päivän suunnitelmista, ja nyökkäsi pirteästi.
”Kuulostaa kamalan tylsältä, eli se on varmasti juuri sitä, mitä me tarvitsemme”, hän naurahti vino virne huulillaan. Jonakin päivänä hän oppisi käyttäytymään valmennuksissa asiallisemmin, mutta se päivä ei ollut tullut vielä. Hän tiesi itsekin lusmuavansa perusasioiden treenaamisesta joutuessaan työstämään hevosia itsekseen sileällä, joten Maryamin valmennussuunnitelma kuulosti kerrassaan loistavalta. Ainakin Diana joutuisi kerran tällä viikolla todella keskittymään volttien pyöreyteen.

Bex suoristautui mustassa koulusatulassa ja hetken pohdittuaan päätyi nostamaan jalustimet ristiin tamman kaulalle. Mitä hänelle olikaan tapahtunut O’Connorin, tai siis nykyisen rouva Kingin, opissa? Nainen huokaisi uudemman kerran, antoi jalkojensa roikkua pitkinä Dianan kyljillä ja alkoi todella vaatia kävelevältä tammalta aktiivisempaa työntekoa. Herttainen tamma myötäsi heti niskastaan kaartaen papurikkotäpläistä kaulaansa ja astui paremmin alleen vain pienellä kehoituksella. Bex taputti kiintyneesti tamman kaulaa. Hänen pieni prinsessansa remuavan poikajoukon keskellä. Pienikokoinen ratsastaja käänsi hevosta volteille ja ympyröille, suosien kaarevia uria ja maneesin keskiosia seinän vieressä kulkemisen sijaan. Ainakin se pakotti hänet ratsastamaan hevosta aktiivisesti suoraksi silloin, kun he eivät olleet kaarevalla reitillä. Muutama pysähdys ja peruutus vakuuttivat hänet siitä, että hyväntuulinen kimo kuunteli häntä tarkkaavaisesti, joten vilkuiltuaan muita valmentautujia, päätyi Bex siirtämään hevosen raviin ja jatkamaan apujen läpiratsastamista kaksitahtisessa askellajissa. Hän piti jatkuvasti silmällä muita ratsukoita, ettei päätyisi kenenkään tielle, ja piti Dianan ratsastuskoulun opettamalla taidolla kaukana muista - vaikka eipä tamma ketään söisi, vaikka he lähelle päätyisivätkin. Parempi kuitenkin vara kuin vahinko.

Fleur katseli arvioiden ympärilleen. Onneksi valmennukseen ei näyttänyt osallistuneen ketään sellaista, joka saisi hänet välittömästi näkemään punaista. Kenties kukaan ei ollut uskaltanut osallistua uuden valmentajan valmennuksiin ennen kuin näkisi, selvisikö joku muu niistä hengissä. Fleur todella toivoi, että valmentaja osaisi asiansa eikä vain viisastelisi. Hänen ja Mochan yhteispelin sujuvuus tuntui olevan täysin tähtien asennosta kiinni. Yhdenkään valmentajan tyyli ei vain sopinut heille, niin sen oli oltava.

Nainen nyökkäsi tuskin havaittavasti kuullessaan nimensä. Onneksi valmentaja ei yrittänytkään puhutella sukunimellä, Leclairin lausuminen oli täällä lähes poikkeuksetta kamalaa kuunneltavaa. Fleur huokaisi, suoristi ryhtinsä ja haki maastossa kadonnutta kevyttä tuntumaa tammaansa aloittaakseen lämmittelyt. Ympyrät ja kahdeksikot eivät hänen korvaansa kuulostaneet kovin loisteliailta, mutta Fleur loihti huulilleen kevyen hymyn. Hän tiesi, että muut arvostivat senkaltaisia perusasioita enemmän kuin hän, joten ei viitsinyt valittaa.
"Ihan hyvältä", hän vastasi ja siirsi muutaman hallitumman käyntikierroksen jälkeen Mochan raviin.
Hevonen tuntui yhä hieman levottomalta ja hätäiseltä, mutta se onneksi vastasi Fleurin apuihin kuuliaisesti ja malttoi suoriutua kulmista, ympyröistä ja volteista kunnialla ja asettua ja taipua normaaliin tapaan. Onneksi. Ehkä peli ei ollut vielä menetetty.

Maryam tiedosti, että hänen tehtävävalintansa saattoivat olla näin hienostuneella tallilla tylsiä, mutta ei hän tälläkään kerralla olisi antanut periksi, vaikka niistä olisikin tullut sanomista. Kummatkin ratsukot saivat aikaisesti aivan varmasti vaativampiakin tehtäviä ja jos tämän kerran jälkeen he vielä halusivat hänen oppiinsa, pistäisi Maryam heidät varmasti tekemään vaikka minkälaisia hommia.

"Anteeksi", hän hymyili Bexille. "Bex siis." Hänen täytyisi yrittää muistaa tämä.
"Hyvä", Maryam vastasi. "Ja lisäilemme niihin kyllä kaikkea jännittävää, älkää huolehtiko."
Maryamin katse vaelteli ratsukoissa, kun hän käveli hakemaan maneesin sivusta muutaman tötterön. Hänen teki mieli puuttua peliin, mutta puri vielä kieleensä, sillä halusi antaa ratsukoille hetkisen kaksinkeskistä aikaa näin aluksi. Bex, joka oli laskenut jalustimet pois jaloistaan, sai valmentajan hymyilemään leveämmin.

"Hyvä valinta Bex, Diana liikkuu oikein kauniisti juuri nyt", hän sanoi ja kohdisti seuraavat sanansa kaikille kävellessään kentän pituushalkaisijaa pitkin. "Aloitetaan. Ottakaa kaikki käyntiin. Aloitamme pituushalkaisijaa pitkin, ensin käynnissä muutaman kerran ja sitten ravissa. Tähän tötterölle tulee ensimmäinen voltti, vasemmalle", hän kertoi ja tiputti kädestään ensimmäisen tötterön paikalleen. "Ja tänne", hän käveli nopein askelin pidemmälle, "tulee seuraava voltti, oikealle. Päädystä saatte kääntyä kumpaan tahansa suuntaan. Pitkillä sivuilla taasen olisi tarkoitus tehdä ravi-käynti-siirtymisiä. Voitte jo aloitta”, hän lisäsi väliin ja jatkoi sitten höpöttämistä siirtyen halkaisijalta sivummas. ”Mitä useamman siirtymisen mahdutte tekemään sen parempi. Olkaa nopeita mutta rauhassa, mieluummin muutama laadukas kuin hirveä määrä hätäiltyjä siirtymisiä.”

Bex vastasi valmentajan sanoihin kohottamalla toisen kätensä kypärän lipalle napakkaan tervehdykseen kuriton, vino virne huulillaan. Diana tuntuikin hyvältä, joten oli ilo huomata, että hevonen myös näytti siltä valmentajan silmiin. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun hän kuvitteli saavansa kehuja kun valmentaja tarjoaisikin pelkkää kritiikkiä. Nainen istui syvälle satulaan ja pidätti kimon tamman käyntiin kuunnellakseen valmentajan ohjeet. Hän päätyi laskemaan jalustimet kuuntelemisen lomassa, sillä töitähän tänne oli tultu tekemään. Oli O'Connor - tai siis King - sanonut mitä tahansa, ei hän aikonut ratsastaa loppuelämäänsä ilman jalustimia kuin pakotettuna. Diana kaarsi siivosti kaulaansa kun Bex leikitteli pehmeästi kuolaimella ja seurasi valmentajan liikkeitä. Voltteja ja siirtymisiä, selvä. Kyllähän he tästä selviäisivät. Luojan kiitos hänellä oli kultainen tammansa valmennuksessa. Epäilemättä Selkien kanssa he olisivat säpsyneet kartioita ihan vain huvin vuoksi, ja Duffy olisi pyrkinyt keilaamaan ne hauskanpidon nimissä. Hän voisi kerrankin onnistua antamaan hyvän ensivaikutelman uudelle valmentajalle!

Nainen vilkuili muita valmentautujia. Kumma kyllä kukaan ei tuntunut säntäävän heti ensimmäisen mahdollisuuden koittaessa tehtävälle, joten Bex käänsi hevosen piituushalkaisijalle rytmikkäässä, aktiivisessa käynnissä. Diana taipui kauniisti voltille tötterön luona eikä yrittänytkään puskea sisälapa edellä päin sisäpohjetta, mistä Bex oli varsin kiitollinen. Moisia asioita oppi arvostamaan pitkälle Duffyn jälkeen. Voltti toiseen suuntaan ei ollut aivan tasainen, mutta nainen ei moisia murehtinut keskittyessään jo miettimään siirtymisiä ravin ja käynnin välillä. Ehkä parempi aloittaa pienestä ja koettaa vain paria siistiä siirtymistä. Kunhan Diana keksisi tehtävän juonen, voisivat he esitellä timanttisen tamman huippukykyjä näyttävällä määrällä tahdikkaita siirtymisiä. Nainen taputti ratsunsa papurikkotäpläistä kaulaa viimeisen siirtymisen jälkeen. Diana oli hieno, hieno hevonen, jos häneltä kysyttiin. Ei ihme, että Burke oli niin katkera menetettyään huipputamman.

Lämmittelyn jälkeen trakehner tuntui jo huomattavasti täysijärkisemmältä kai vihdoin tajuttuaan, ettei maneesissa hyökännyt joka nurkan takaa traktoreita ja polkupyöriä kuten ulkona. Valmentajan alettua taas puhua Fleur hieman vastahakoisesti pyysi itsensä kauniisti kantavan tamman käyntiin.
Voltteja ja siirtymisiä siis, eihän se kuulostanut haastavalta. Fleurin turkoosit silmät tarkkailivat hetken muita ratsukoita, sillä ainahan valmennuksissa oli joku oman elämänsä supertähti, joka ryntäsi tehtäville aina ensimmäisenä. Samaa ilmiötä ei näyttänyt nyt tapahtuvan, ja nainen oli juuri huokaisemassa dramaattisesti ja uhrautumassa ensimmäiseksi, kun papurikonkimon ratsastaja päättikin yllättää ja suunnata pituushalkaisijalle. Hyvä.

Fleurin itseluottamus oli kokenut kolauksen Chambersin viime valmennuksessa, jossa hänen ratsastamisestaan oli tuntunut löytyvän vikoja enemmän kuin laki salli. Se mies jaksoi painottaa herkkyyttä ja hevosen kuuntelemista, vaikka hevonenkaan ei kiimapäissään kuunnellut ratsastajaansa pätkän vertaa. Ole sellaisen eläimen kanssa sitten herkkä. Fleur oli toki salaa yrittänyt korjata havaittuja ongelmia, muttei kehdannut mennä Chambersin valmennukseen takaisin ihan heti uudestaan. Jos hän tällä kertaa pysyttelisi valmennuksen ajan sopivan huomaamattomana ja neutraalina, ehkä hän ei saisi ensimmäisenä kaikkia haukkuja niskaansa.

Nainen suoristautui satulassa ja sopivan tilaisuuden tullen käänsi Mochan pituushalkaisijalle. Hän huolehti, että avut olivat tasapainossa ja sai tamman kulkemaan voltin nätisti ja taipumaan siististi voltin suuntaisesti. Seuraavankin voltin Mocha suoritti asiallisesti, mutta toisen ratsukon siirtymisistä inspiroituneena esitti pari raviaskelta kesken kaiken ja heilautti takaosansa ulos voltilta. Fleur ei tällä kertaa suostunut hermostumaan hevoselleen, vaan takaisin hallittuun käyntiin päästyään käänsi sen uudelle voltille. Onnistuneemman, mutta hivenen kiireisellä askelluksella tehdyn voltin jälkeen nainen jatkoi ratsunsa kanssa päädystä vasemmalle. Ratsukko sai kevyillä avuilla aikaiseksi kolme säpäkkää siirtymistä raviin ja takaisin käyntiin, mutta Fleuria hieman huoletti tamman kireä olemus. Rautias pysytteli kevyesti kuolaimella ja kulki nätisti, mutta puhisi kuin mikäkin rodeohärkä. Miksi sen piti juuri nyt käyttäytyä räjähdysherkästi kuten kilpailuissa?

[Noniiin nyt sitä voisi vastata näihin peleihinkin  :--D ...]

Maryam malttoi hetken paikallaan ja peruutti sitten kaksi askelta. Valmentajan katse kiersi ratsukoissa hetken ja siirtyi sitten Bexiin ja Dianaan, jotka kääntyivät ensimmäisenä halkaisijalle. Hän ei odottanutkaan, että käyntivoltit olisivat kovin vaativa tehtävä tämän päivän valmentautujille. "Hyvä", hän kommentoi heidän ensimmäistä volttiaan ja siirsi sitten katseensa jo seuraavaan. "Pidä ulko-ohjaa vielä, vielä", Maryam käveli edestakaisin halkaisijan viertä. "Noin, hyvä, ettei se vain karkaa sinulta."

Kun Mocha vilisti raviin, Maryam naurahti rennosti paikoiltaan. Tietenkin valmennuksesta löytyy aina joku hätähousu. "Voltti oli hyvä kunnes herpaannuitte", hän kommentoi kun ratsukko suoristi takaisin halkaisijalle. Hieman myöhemmin hän jatkoi: "Rentouta Fleur hartiasi, älä jää pidättämään Mochaa taaksepäin vaan anna sen purkaa tuo energia rakentavasti, eteenpäin", hän selitteli.

"Kun olette menneet muutaman kerran voltit käynnissä, ottakaa raviin, tämä sujuu niin sutjakasti käyntivauhdissa. Jatkakaa kuitenkin siirtymisiä", hän kertoi ja laski kätensä taskuihinsa.

Bex kuunteli valmentajan ohjeita reagoiden nopeasti ja tarkasti saamaansa palautteeseen. Vastoin yleistä ennakkoluuloa, hän osasi kuunnella ohjeita ja noudattaakin niitä, silloin kun ohjeet vain sattuivat kiinnostamaan. Joidenkin valmentajien ääni oli helpompi laskea toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos kuin toisten. Hän toisti harjoituksen uudemman kerran keskittyen pitämään ulko-ohjan tuen tasaisena ja kiitteli vuolaasti kimoa sydäntensulattajaa, kun Diana selviytyi tehtävästä helposti. Älykäs, fiksu tamma alkoi jo ennakoida siirtymisiä, eikä vaatinut suurtakaan ponnistusta ratsastajalta suoriutuakseen niistä tahdikkaasti. Vielä kun he saisivat vietyä saman rentouden ja yhteistyön kilpakentille, ja hän voisi olla sanattoman ylpeä kimosta tammasta. Hänen kullannuppunsa, tosiaankin. Poikien rellestämisen jälkeen oli aina ilo työskennellä herttaisen tamman kanssa. Diana oli ehkä saapunut hänelle viimeisenä hevosnelikosta, mutta tamma oli nopeasti valloittanut yhtä merkittävän sijan hänen sydämestään kuin kolme aiempaakin.

"Samat voltit ravissa?" Hän varmisti hyväntuulisesti suoriuduttuaan tehtävästä jälleen kerran käynnissä. Diana tuntui herkältä ja valppaalta, joten nainen ei suotta murehtinut mitä siitä tulisi, kun samalle tehtävälle lähtisi raviaskelin. Suoriutuivathan he kouluohjelmistakin, joissa tehtiin ties mitä eri askellajeissa. Ei tämän pitäisi liian vaativaa olla, jos hän vain muistaisi keskittyä ja asennoituisi tehtävään niin, ettei sinne päin oleva suoritus riittänyt. Bex siirsi Dianan lennokkaaseen, rentoon raviin, mutta ei lähtenyt suorinta tietä tehtävälle. Ehkä parempi varmistaa, että tamma todella kuuntelisi häntä maneesin häiriöistä huolimatta. Muutaman lyhyen pohkeenväistön jälkeen nainen taputti kaartuvaa kaulaa ja suoristi ratsun pituushalkaisijalle. Korviaan vuoroin ratsastajan suuntaan ja vuoroin eteenpäin kääntelevä ratsu malttoi odottaa harjoitusravissa ryhdikkäänä istuvan ratsastajan ohjeita eikä lähtenyt ennakoimaan tehtäviä tai hätäilemään turhia, mistä Bex oli varsin kiitollinen. Riitti, että Java hermostui tyhjästä ja Selkie keksi omaa ohjelmaa. Hän taivutti hevosen pyöreälle voltille, mutta päätyi tekemään voltin toiseen suuntaan kahdesti, kun ensimmäisestä tuli niin soikea että häntäkin hävetti, vaikka kouluratsastuksen pikkutarkkuus ei suuri intohimon kohde hänelle ollutkaan.
"Hups", nainen virnisti olkansa yli valmentajalle suoristaessaan tammansa jälkimmäisen voltin jälkeen ja valmistautui jo ajatuksissaan siirtymisiin nyt ravista käyntiin ja takaisin. Hän päätyi pysäyttämään Dianan muutamaan otteeseen, kun perässä ei tullut toista ratsukkoa, ja kiitteli jälleen kerran niin taputtamalla kuin ääneen ratsuaan, joka reagoi pehmeästi ja innokkaasti. Olisipa jokaisella hevosella Dianan työmotivaatio ja tahto tehdä yhteistyötä hänen kanssaan.

[Argh anteeksi, mulla ei toimi tietokone kunnolla niin en koskaan saa vastailtua tänne, ja puhelimella foorumille kirjottelu ei oikein toimi. Jos haluatte niin jatkakaa ilman mua. Fleur pyörii mukana angstisena itsenään :D]