[Y] Sä oot kerran jo nähnyt miten tää maailma romahtaa

Evelyn oli lähtenyt Lontooseen kaksi päivää aiemmin. Klaus ei ollut kuullut naisesta satunnaisia tekstiviestejä lukuun ottamatta. Ei hän sitä ollut odottanutkaan ja ymmärsi paremmin kuin hyvin, jos toinen niinä harvoina yhteydenottoinansa kyseli hevosestaan. Hänen onnekseen tallityöntekijät hoitivat Lionheartin ja se sai olla laitumella suuren osan ajasta – sillä ei olisi hätää.
Sillä hetkellä näytti hyvin pahalta vain tulevien päivien liikutuksen suhteen. Klaus oli yksinäisyyttään humaltunut jo viinipullosta ja silti jatkanut sujuvasti huoneenlämpöisellä oluella. Siltä päivältä velvollisuudet oli täytetty ja hän oli päättänyt rentoutua ja yrittää hukuttaa murheitaan. Laskuhumalaan oli vielä aikaa, sillä vaikka kello näytti yli puolen yön, Klaus ylläpiti humalaansa uudella alkoholiannoksella säännöllisin väliajoin. Hän käytti aikansa muuten vain tuijottaen seinää, hukkuen ajatuksiinsa. Ajatukset alkoivat muistuttaa värikästä, sotkuista lankakerää. Hän ei tiennyt enää mikä oli totta, mikä vain humalan aiheuttamaa todellisuutta. Hän huomasi ajoittain ikävöivänsä naista, jonka kanssa oli tullut niin läheiseksi viime aikoina. Hän ei ollut koskaan lähtenyt tarkoituksella etsimään mitään romanttisempaa, ja oli yllättynyt asioiden alettua rullailla niin itsekseen. Evelynillä oli Lontoossa varmasti parempaakin seuraa – miksi ei jopa kotona Slaleyssa? Klaus ei saattanut uskoa onneensa naisten kanssa, joten oli tietenkin aivan varma, että oli vain ajantappoa toiselle. Se sopi hänelle paremmin kuin hyvin, niin kauan, kun kumpikaan ei odottaisi enempää kuin toinen. Ihmissuhteensa paremmin kuin hyvin sotkenut mies ei missään nimessä halunnut pilata hyvin alkanutta ystävyyttään amerikkalaisen kanssa.

Roo lepuutti päätään etujalkojen päällä ja raotti silmiään laiskasti vilkaistakseen välillä omistajaansa. Klaus seisoi huojuen keittiötason edessä ja yritti parhaansa maalata paperille jotakin esittävää iänikuisilla vesiväreillään. Kuvan otuksella oli hevosen runko, vaan muilta osin se muistutti juurikin humalaisen mielen aikaansaannosta. Väri oli epätasainen ja sitä oli käytetty aivan liikaa. Taideteos ei ikinä päätyisi muualle kuin roskakoriin. Klaus tönäisi epähuomiossa vajaan olutpullonsa paperin päälle ja ne vähät, mitä pullossa oli ollut, levittivät kuvan värit vieläkin vääristyneemmiksi. Helvetti. Klaus iski nyrkin pöytään saaden koiransakin pelästymään. Hän kirosi ääneen hetken, ja laahusti sitten hitain, huojuvin askelin sohvansa luo.  Oli mahdotonta estää unta, joka taisteli humalan läpi ja kaatoi miehen sohvalle vatsalleen. Hetken päästä alkoi kuulua tasainen kuorsaus ja Roo saattoi rauhoittua kunnolla paikalleen matonreunalla.

Seuraava päivä alkoi ja päättyi alkoholihuuruissa. Klaus oli tyystin sulkenut pois mielestään todellisuuden ja sen, että hänellä oli velvollisuuksia. Roon hän oli sentään päästänyt pihalle ja ruokkinut, mutta ajatus Lionheartin liikuttamisesta ei edes käväissyt mielessä. Hän oli unohtanut, että oli vastuussa hevosesta sen viikon. Ikävään edellispäivänä juotu viini ja olut saivat hänet hakeutumaan uudelleen pullolle, eikä sille näyttänyt tulevan loppua. Koko päivä meni neljän seinän sisällä, välillä voiden pahoin ja välillä hulvattomin yksinpuheluin, jotka ulkopuolisen silmiin olisivat olleet vaan säälittäviä. Hän oli ihmisraunio, joka haki jokaiseen vastoinkäymiseen tai pahaan oloon apua kuningas alkoholista. Sitä meni kyllä alas myös parempina päivinä, ihan kai vaan juhlistaakseen elämää. Mies tiesi selvin päin, miten typerää se oli, mutta antautui humalalle helposti. Siitä oli tullut tapa. Päivä kulki yhdessä sumussa ja hän sammui paljon ennen auringonlaskua.

Klausin osalta seuraava päivä valkeni vasta kahdeltatoista. Hän kapusi päätään pidellen ylös lattialta, jonne oli jollakin ilveellä yön aikana joutunut. Roo touhotti krapulaisen isäntänsä ympärillä ja sai tuon avaamaan oven rappukäytävään. Klausilla oli ilmeisen hyvä luotto siihen, että joko Roo tai naapurin rouva saisi alaoven avattua. Mies kompasteli tiensä kylpyhuoneeseen ja vietti siellä valehtelematta seuraavan tunnin. Kun hän viimein oli kykeneväinen nousemaan jaloilleen vessanpöntön edestä, hän otti kylmän suihkun herättääkseen itsensä. Syyllistävä mieli pakotti hänet havahtumaan päivien krapulastaan. Hän muisti jälleen Lionheartin ja sen, miten oli luvannut pitää huolta tuosta Evelynin Lontoon matkan aikana. Voi helvetti. Suihku helpotti vähän, mutta syyllisyys edellispäivän liikutuksen laiminlyönnistä kolkutteli. Hetkessä hän muisti myös valmennuksensa, jonka oli luvannut pitää sinä päivänä. Mies kiirehti suihkusta nopeasti nähdäkseen kellon – vasta puoli kaksi. Valmennus oli neljältä, joten kun hän nyt kiirehtisi, hän ehtisi kyllä. Juniorien estevalmennus ei kiinnostanut häntä sillä hetkellä ollenkaan.

Suihkunraikkaana vaan silti huonovointisena Klaus nappasi Roon talon edestä kadulta mukaansa ja mahdollisista promilleista huolimatta starttasi autonsa kolmelta. Hän ei tiennyt miten ikinä selviäisi valmennuksesta, saati sitten edes ajomatkasta tallille. Onneksi matkaan ei menisi autolla kauaa ja hän voisi ehtiä vaikka lepuuttamaan silmiään hetken. Ajatus pommiin nukkumisesta ennen valmennusta sai miehen pään särkemään entisestään. Miksi hänen oli pitänyt juoda koko edellispäivä? Hän ei suoraan sanottuna muistanut edellispäivästä mitään, paitsi sen, että oli mitä ilmeisimmin ollut melko humalassa.

Estevalmennus oli alkamassa ja Klaus oli häätänyt Roon tiehensä. Saisi tehdä pahojaan jossakin muualla. Todennäköisesti se jahtasi hevosia laitumella, jos hän yhtään koiraansa tunsi. Huokaus. Villisti keskustelevat junioritytöt ja yksi poika saapuivat hevosineen vasta kentälle. Ei riittänyt, että hänellä oli huono olo jo valmiiksi, vaan juniorien kimeät äänet ja taivaalla juuri sinä päivänä mollottava aurinko kirkkaine säteineen saivat olon vieläkin kamalammaksi.
”No niin, nyt ratsaille ja vauhtia niin kuin olisi jo”, hän murisi ääntään korottaen ja sai vilkkaimmatkin mukulat kuriin. Valmentaja ei koskaan ollut niin ilkeä tai pahasuinen, joten kaikki osasivat kunnioittaa tuon koskemattomuutta ja pysyivät hiljaa sekä hevosineen kaukana miehen tieltä. Esterata oli onneksi koottu jo etukäteen, mistä Klaus saattoi kiittää aktiivisia tallityöntekijöitä.
”Ottakaa alkuverkkana käyntiä ja ravia, paljon taivutuksia ja siirtymisiä. Daniel, jalat taaemmas ja ryhdistäydy! Älä roiku siellä kuin peruna”, Klaus murisi edelleen kärttyisenä ja sai vauhtia valmennustunnin ainoaan poikaan, joka oli ilmeisesti vasta täyttänyt 14-vuotta. Tuo näytti pelokkaalta, mutta korjasi asentoaan pyydetysti ja ruunikko poni tuon alla muutti heti kulkuaan rennommaksi ja tottelikin paremmin.

Kehuja ei sillä tunnilla tainnut saada kukaan, ellei muutamaa hyväksyvää nyökkäystä laskettu. Kahden ratsastajan äidit katselivat nyrpistellen kentän laidalla, vaan ainakaan kukaan ei ollut älähtänyt kärttyiselle miehelle. Hän saattoi olla vaarassa menettää työpaikkansa, jos joku kertoisi Corinnelle. Toisaalta hänen sanoissaan oli ollut järkeä. Ratsastajat olivat totta vie yrittäneet parhaansa, niin paljon erikoisesti käyttäytyvä valmentaja heitä oli moittinut – tosin aina ihan syystä. Valmennuksen ollessa ohitse Klaus jäi hetkeksi vielä seuraamaan, kun ratsukot kävelivät loppukäyntejä kentällä. Ihan vahingossa hän sattui kuulemaan kahden tytön keskustelut, jotka koskivat Jade Hillsiä. Ensin Klaus ei edes tajunnut keskittyä asiaan, mutta kuullessaan sanat Lontoo ja näyttelijä, hänen kuulonsa terästäytyi. Hän kuuli ummet lammet selitystä Jadesta, tuon tyttärestä Evelynistä ja ilmeisesti jälkimmäisen poikaystävästä. Mies sai aivonsa lukkoon sen kuullessaan. Poikaystävä? Hän oli varma, että oli kuullut harhoja. Tobias? Hän olisi vain halunnut olla kuulematta, vaan se oli mahdotonta. Tytöt nauroivat ja toivoivat selvästi, että olisivat Lontoossa näkemässä Jaden. Nuo tiesivät myös vallan hyvin, että Evelynin hevonen oli sillä tallilla. Mahtavaa.

Klaus ei saattanut unohtaa kuulemaansa. Hän malttoi ratsastaa mallikkaasti ympäri kenttää poukkoilevan Lionheartin, mutta lähti sen jälkeen heti kotiin. Roo oli lönkytellyt hänen ja Lionheartin mukana kenttää ympäri, vaan osannut pysyä onneksi poissa jaloista. Ajomatka kotiin tuntui pidemmältä kuin koskaan. Joka paikkaa särki, väsyttikin, vaan suurin kivi sydämellä oli Evelynin poikaystävä Tobias. Kuka se mies oli, hän ei tiennyt, ja toivoikin vain kuvitelleensa koko jutun. Oli se silti kummallista, sillä hän ei ollut valmennuksen aikana suonut ajatustakaan Evelynille – jos millekään.

Kotona mies istui tietokoneensa ääreen, otti vierelleen pullon olutta ja etsi ensimmäistä kertaa koskaan uutisia Evelynistä. Hänen oli saatava tietää, mitä nainen puuhasi. Ja kuka olikaan Tobias?

'Jade Hills tyttärineen Lontoossa - romanssia tiedossa? Jade Hills, 49v, kävi tyttärensä Evelyn Hillsin, 28v, kanssa Lontoon suurimmassa teatterissa. He poistuivat paikalta yhdessä -- Tobias Cassidyn, 29v, kanssa. -- siirtyi sen jälkeen istumaan iltaa hyvätuloisten suosimaan baariin -- Evelyn ja Tobias siirtyivät sivummalle kaksistaan pitelemään käsiä ja puhumaan hempeitä. He olivat yhdessä lähes kuusi vuotta ja kihloissakin puolen vuoden ajan..’

Klaus ei tiennyt, näkikö hän unta vai oliko se kaikki totta. Hän myönsi, ettei tiennyt mitään Evelynin elämästä, mutta ainakin tuolla näköjään oli sellaisia luurankoja kaapissaan, joista hän olisi halunnut tietää. Mikäli tuolla oli elämässään edelleen joku sellainen mies, kuin Tobias selvästi oli, ei hän halunnut sotkeutua noiden asioihin.

’Ovatko vanhat tunteet lämmenneet jälleen? -- Evelyn ja Tobias poistuivat baarista yhdessä samalla autolla, joka -- vei heidät suoraan Tobiaksen asunnolle. Kaksikko ei vaikuttanut pystyvän pitämään käsiään erossa toisistaan.’

Klausille tuntemattomalle foorumille levinnyt viesti oli saanut hänet sanattomaksi. Evelyn oli selvästi puuhannut Lontoossa paljon muutakin kuin viettänyt äiti-tytär-aikaa. Hän ei tiennyt mitä olisi tuntenut, ja sulki tietokoneen kannen hiljaisena. Hän ei saattanut olla enää paikallaan, vaan antoi Roolle ruokaa ja alkoi siivota harkitsemattomasti sieltä täältä. Klaus ei tiennyt, miksi tunsi itsensä petetyksi. Hän oli ymmärtänyt, että Evelynillä saattoi oikeasti olla tunteita häntä kohtaan.

Loppupäivä meni sumussa. Hän joi vain muutaman oluen, ja ajatukset eivät lakanneet pyörimästä Evelynin ja Tobiaksen ympärillä. Hän oli niiden muutamien tuntien aikana ruvennut vihaamaan miestä, vaikka ei edes tuntenut tuota. Klaus ei ollut koskaan ollut kenestäkään mustasukkainen sillä tavalla. Se oli huvittavaa, sillä ei hän edes seurustellut Evelynin kanssa. Naurettavaa, hän oli naurettava. Eikä hän taatusti unohtaisi ajatuksiaan ennen, kuin saisi niistä selvän suoraan Evelyniltä. Kehtaisiko hän ikinä kysyä? Tuskin.