[Y] Maailma on kaunis

Miranda ja Alec ajoivat peräkanaa lainatrailerit autojensa perässä Rosings Parkin pihaan. Vaikka matkaan ei ollut mennyt kuin hetki Mirandan sydän oli jostain syystä hakannut koko matkan jännityksestä ja odotuksesta ja haikeudesta. Hän ei tiennyt tunsiko Alec samalla tavoin, sillä Rosings Park oli toiminut Jazzin asuinpaikkana vain hetkisen, mutta Mirandalle tulevassa muutossa oli jotain erityisen tärkeää, suurenmoista, haikeaa ja pelottavaa.

Miranda pysäköi tallin eteen ja sammutti auton moottorin. Hän katsoi takapeilistään kuinka Alec teki samoin ja ennenkuin Miranda astui ulos autosta hän henkäisi syvään. Nyt sitä mentiin. Hänestä tuntui hurjalta ajatukselta, ettei hän tulisi enää Rosingsiin joka päivä vaan muuttaisi omat kaksi hevostaan omaan talliinsa. Omaan valtavaan, jännittävään, oikeaan ratsastuskeskukseen, joka oli hänen (puoliksi) omansa. Mirandan ei tehnyt mieli ajatella edes asiaa juuri nyt, sillä se sai valtavat perhosparvet mylläämään hänen vatsassaan. Kaikki sopimukset oli jo allekirjoitettu ja omistajat jo paperilla vaihtuneet ja juhlat pidetty, mutta hevosten muuttaminen oli se lopullinen, viimeinen niitti muutokseen. Kun Cindy, Moneypenny, Jazz, Hilton ja Barnaby asuisivat kaikki Oakwoodissa, olisi kaikki valmista uutta arkea varten.

”Oletko valmis?” Alec kysyi käveltyään Mirandan vierelle ja hän hätkähti ajatuksistaan ja nyökkäsi.
”Pakko olla”, hän vastasi ja laittoi rohkean, aavistuksen tekaistun hymyn meikittömille kasvoilleen. Oli tavanomainen, kiireinen perjantai-ilta Rosings Parkista ja kun pariskunta astui tallin käytävälle, sitä täyttivät monet työntekijät ja hevosenomistajat. Mirandasta tuntui kuin hän tekisi viimeistä walk-of-shamea Rosings Parkissa. Omalla tavallaan hän jätti Rosingsin jälkeensä varsin mielellään, sillä oli perseillyt maineensa tämän tallin käytävillä liian moneen otteeseen, eikä ollut viime kuukausina käynyt täällä enää mielellään. Ei hän ollut varma kuinka moni oikeasti välitti tai muisti, mutta häntä oli jäänyt häiritsemään kaikki välikohtaukset joita hän oli huonompina kausinaan onnistunut täällä synnyttämään. Toisaalta lähdössä oli jotakin haikeata. Rosings Park oli maaginen paikka ja erityisesti paikka, jossa Miranda ei ollut koskaan kuvitellut pitävänsä hevosiaan. Ja täältä hän oli löytänyt Moneypennyn, ihanan ja heidän vielä lyhyen taipaleensa aikana rakkaaksi muodostuneen pikkutamman. Nyt tammakaksikko muuttaisi taas uuteen talliin, joka oli tosin aivan yhtä erinomainen kuin Rosings Park Mirandan silmissä jos ei jopa parempi, sillä se oli aivan oma. Ajatus siitä, ettei hänen ikinä enää tarvitsisi väitellä jonkin kapeakatseisen tallinomistajan kanssa hänen hevosensa pitämisen ehdoista oli kutkuttava. Elleivät hän ja Shirley riitelisi jostakin.

Miranda käveli Alecin rinnalla varustehuoneeseen ja ujutti vielä sinertävät, avoinna olevat hiuksensa korviensa taa ennenkuin nosti ennen trailerien hakemista valmiiksi pakkaamansa irtotavarat, joita oli useamman valtavan laukun verran. Onneksi matka varustehuoneelta autolle ei ollut liian pitkä, sillä laskiessaan laukut auton takapenkille Mirandan olkapäitä vihloi jo. Hänen täytyisi hieman rajoittaa tätä tarvikeshoppailua... tai sitten ei.

Meni hetki ennenkuin Alec ja Miranda saivat kaikki heidän ja hevostensa tavarat autoihin. Onneksi Alec oli jo pakatessa muistuttanut, ettei kuljetusvarusteita kannattanut pakata, sillä nyt ne olivat tammojen karsinoiden edessä eivätkä kassien pohjalla. Mirandan teki mieli hidastella, kun hän pujotti ensin Cindylle hennon violetit jalkasuojat ja samaa sävyä olevan kevyen loimen. Cindy käveli rennon reippaasti sisään traileriin. Miranda oli ylpeä siitä, miten hienosti tamma oli oppinut matkustamaan ja nytkin se jäi Alecin kanssa odottamaan matkustuskaveriaan Moneypennyä toiselle puolelle kahden hevosen traileria. Moneypenny oli odotetusti hieman enemmän hämillään matkustusvarusteista ja käveli varsin huvittavasti jalat pitkin poikin tallista ulos. Miranda toivoi, että olisi voinut kisata pikkutammalla enemmän, jotta se olisi myöskin päässyt matkustamisen makuun paremmin, sillä nyt sen lastailu oli jäänyt hieman vähemmäksi. Tamma kuitenkin yllätti positiivisesti ja meni hetken suostuttelun jälkeen sisään, ja reippaasti. Onneksi seurana oli Cindy, sillä tammoista oli kehkeytyneet todelliset bestikset.

Jazz ei lastannut aivan niin hyvin, kuten se harvoin lastasikaan. Lopulta sekin saatiin kuitenkin sisään ja se jäi sinne puhisemaan. He laittoivat toisen trailerin kiinni ja Jazzin kiinni ja Miranda kääntyi katsomaan Rosings Parkia. Täällä he olivat rymynneet kaksi vuotta ja nyt se oli jo ohi.
”Tuntuu typerältä, että täältä lähteminen on näin haikeaa”, Miranda vastasi Alecille, joka käveli tämän vierelle ja nappasi naisen kainaloonsa. ”Kaksi vuotta tuntuu pidemmältä kuin oikeasti olikaan.”
”Mutta toisaalta, ajattele miten paljon kahden vuoden aikana on tapahtunut”, Alec sanoi pehmeästi ja silitti kädellään naisen käsivartta. Hän saattoi kuvitella miten iso muutos oli muuttaa omaan talliin, josta olikin aivan täysin itse vastuussa. Hän ei ollut itse tallin omistaja mutta hän jännitti muutosta yhtä lailla, sillä se tulisi muuttamaan heidän molempien arkensa täysin. Aikoihan Alec olla nyt osa Mirandan elämää lopullisesti, vaikkei Miranda sitä ehkä tiedostanutkaan kunnolla. Alec oli päättänyt, ettei enää luikkisi pakoon, kuten oli niin monesti tehnyt heidän aikanaan. Hän oli rakastanut Mirandaa jo vuosia sitten ja hän aikoi rakastaa häntä vielä vuosien ja vuosien päästäkin.

”Mennäänkö?” mies kysyi hymyillen ylpeänä ja innoissaan kun he olivat seisseet hetken Jazzin trailerin vierellä katsellen Rosings Parkin mahtipontista tallirakennusta ja sen pihamaata.
”Mennään”, Miranda nyökkäsi ja irtautui Alecin viereltä. ”Ajanko edeltä?” hän kysyi ennenkuin istahti auton rattiin. Alec nyökkäsi vastaukseksi ja antoi Mirandan ajaa ensimmäisenä pihalta takaisin tielle.

Rosings Park jäi nopeasti taakse. Miranda piti hermonsa kurissa, sillä ajoi kallisarvoista lastia. Onneksi matka oli rauhaisa eikä pitkä, sillä matkaa oli vain 20 minuutin verran pohjoiseen. Se tuntui silti hurjan pitkältä ja Miranda oli hyvin helpottunut, kun Oakwoodin ratsastuskeskus tuli näkyviin pikkuteitä hetken mutkiteltuaan. Miranda vei katsettaan ympäri Oakwoodin tiluksia ja tunsi jälleen samat villit perhoset vatsassaan kun tajusi tämän kaiken olevan hänen. Hänen, joka vielä viisi vuotta sitten juuri ja juuri kykeni maksamaan laskunsa ja ostamaan jäljellejäävillä hiluilla ruokaa. Hänelle, joka oli viettänyt enemmän iltoja umpihumalassa itkien ja aamuja kovassa krapulassa vielä alle vuosi sitten. Hänelle, josta ei ikinä pitänyt tulla mitään. Avatessaan trailerin ovia ja taluttaessaan tammansa sisään talliin yksityispäädystä nämä kummalliset ajatukset pyörivät Mirandan mielessä ja saivat hänet tuntemaan todellista ylpeyttä. Talli oli vielä auki ja takatallin narun toisella puolella vilisi tallityttöjä hoitohevostensa ja ratsujensa luona. Osa katseli varsin kiinnostuneena tulokkaita, olivathan ne huhuttuja uusien omistajien hevosia. Miranda toivoi, ettei hän pettäisi näiden innokkaiden nuorien tyttöjen odotuksia kaikissa sanan merkityksissä.

Shirley ja Marcus olivat muuttaneet jo aikaisemmin viikolla tallitaloon, josta tuli heidän uusi kotitalonsa Newcastlen asunnon sijaan. Kumpikin oli hehkuttanut muuttoa jo niin monta kuukautta, että se meinasi tulla ulos korvista. Sadie-labbis tuli hölkäten ja häntä heiluen ensimmäisenä vastaan, kun Alec ja Miranda tulivat takatallista ulos ja Miranda kyykistyi nauraen nuoren koiran eteen ja rapsutti sitä antoisasti. ”Hei pentuihanuus”, hän tervehti iloisesti ja vei kätensä koiran ison pään eteen, kun se rupesi yltiöonnellisesti nuolemaan hänen kasvojaan. Alec nauroi ja välttöi mennä kyykkyyn jottei saisi samaa kohtaloa osakseen. Shirley käveli perästä ja Miranda nosti katseensa kun huomasi rakkaan ystävänsä. ”Hei!” Shirley tervehti molempia ja halasi ensimmäisenä Mirandaa  tiukasti ja sitten myös Alecia. ”Tervetuloa!! Vihdoinkin!!” hän hehkutti intoa puhkuen ja nauroi Sadielle, joka pyöri kaksikon jaloissa. ”Miten matka meni?” hän uteli.

Miranda katsahti Alecia. ”Hyvin se meni”, hän nyökkäsi ja puhui kummankin puolesta. ”Riittävän rauhallisesti, hevosten puolesta ainakin. Itse olen vähän rikki”, Miranda kertoi hymyillen niin, että poskiin sattui. ”En voi uskoa tätä vieläkään todeksi, vaikka tämä paikka on ollut meidän jo viikon.”

”En minäkään”, Shirley virnisteli ja hätisteli Sadien matkoihinsa. Ruskea labbis lähti hölköttelemään kohti parempia rapsutteluapajia, ja oli selvästi jo nyt muutaman päivän jälkeen aivan yhtä innoissaan kuin omistajansa tästä paikasta.
”Oletteko saaneet jo kaiken laitettua paikoilleen?” Shirley uteli vielä mutta Miranda ja Alec joutuivat pudistamaan päitään.
”Tavaraa on vielä aivan liikaa autoissa”, Alec vastasi. ”Mutta ne ehtii laittaa myöhemminkin.”
”Hienoa, sillä me olemme tehneet ruokaa”, Shirley vastasi innoissaan ja taputti käsiään.
”Voi rakas”, Miranda naurahti. ”Ihanaa. Kyllä meille ruoka kelpaa.”

Miranda käveli Alecin kanssa käsi kädessä punertavan, ihastuttavan tallirakennuksen ohi tallitalolle. Se ei ehkäpä ollut kodiksi rauhallisimmalla paikalla, mutta juuri sopivasti tallialueen reunassa, ettei sinne ainakaan reissannut tuntiratsastajia. Mirandasta tallitalo oli täydellisempääkin täydellisempi paikka Shirleylle ja Marcukselle ja he tuntuivat olevan yhtä innoissaan jos ei enemmän innoissaan asiasta.

Taloon astuessa parin valloitti ihastuttava ruoan tuoksu, sillä keittiö oli heti oven vieressä. Marcus kantoi tervehdittyään ystävänsä kaikille shampanjalasit keltaisenkirjavalla tarjottimella ja nelikko meni talon isolle terassille kilistämään maljoja.
”Uudelle alulle”, Miranda juhlisti.
”Valoisalle tulevalle”, Shirley lisäsi. Ja pariskunnat kilistivät ja nauroivat.
Tulevaisuus todella tuntui ihastuttavan valoisalta. Ratsastuskeskuksen ostaminen ja sinne muuttaminen tuntuivat yhtä ruusuiselta kuin ensirakkaus eikä Mirandaa tai Shirleytä huolettanut lainkaan arjen ja oikeiden, uusien kiireiden alkaminen. Kaikki tuntui helpolta, mahdolliselta ja uudelta ja Miranda piti tästä kaikesta. Hän ei malttanut odottaa alkaa valmentamaan huomenna, kun koittaisi hänen ensimmäiset viikottaiset valmennuksensa. Hän ei malttanut odottaa, että hieman rauhattomina karsinoihinsa jääneet tammat tottuisivat uuden tallin arkeen ja he pääsisivät treenaamaan ja jälleen kisaamaan Oakwoodin upeissa tiloissa. Hän ei malttanut odottaa hänen ja Alecin, Shirleyn ja Marcuksen enemmän ja enemmän yhteistä arkea. Juuri nyt hän jopa odotti aamutalleja ja kaikkea sitä muuta hallinnollista tehtävää, mitä tallin omistamiseen liittyi.

Pariskunnat istuivat iltaa tallitalon terassilla pitkään ja nautiskelivat hyvästä ruoasta. Ilta laskeutui Oakwoodiin ja Sadiekin tuli terassille makaamaan, kun ratsastuskoulu suljettiin. Talon viereinen parkkipaikka tyhjeni ja ilta pimeni. Lopulta jännitykset oli purettu, kaikesta oli juteltu, tulevien viikkojen tapahtumat ainakin lähestulkoon selvillä ja kello tullut jo myöhä. Miranda ei kuitenkaan saattanut lopettaa hymyilyä, sillä hän oli niin erityisen onnellinen. Alec ja Miranda heittivät Shirleylle ja Marcukselle hyvästit ja kävelivät lähekkäin ulkokarsinoiden ohi parkkipaikalle. Ennen Alecin autoon astumista Miranda pysähtyi.
”Olen niin onnellinen, erityisesti siksi, että olet tässä kanssani”, hän myönsi ja katsoi syvälle Alecin ihaniin sinisiin silmiin. Hän ei olisi pystynyt tähän tai  mihinkään ilman Alecia.
”Olen niin onnellinen, että olen tässä kanssasi”, Alec vastasi takaisin, hymyili valloittavasti ja suuteli Mirandaa. Sitten kumpikin istuutui autoon, Alec ajajan paikalle. Trailerit saivat jäädä odottamaan parkkipaikalle huomista palautusta, mutta nyt pari suuntasi takaisin Slaleyhyn ansaituille yöunille. Miranda tunsi pitkän päivän painon jo autossa istuessaan ja katsellessaan hiljaa ohikulkevia pimeitä maaseutumaisemia. Huomenna hänestä muuntautuisi estevalmentaja ja hän vihdoinkin tapaisi kunnolla valmennusrinkiläisensä. Ajatus oli kutkuttava. Hän oli jo pitkään haaveillut valmentamisesta, mutta oli aina kuvitellut sen olevan aivan hölmö toivomus. Nyt se oli kaikkea paitsi pelkkä haave.

Slaley nukkui kun auto ajoi Mirandan talon pihaan eikä mennyt kauaa ennenkuin Alec ja Mirandakin jo vaipuivat uneen.