Uusi, outo maailma

//Lillian ja Konsta saapuvat Rosings Parkiin, avoin peli, tulisiko joku näyttämään paikkoja (: //

Lillian istui harmaan perheauton takapenkillä aurinkoisena lauantaiaamuna ja rapsutteli koiraansa, kuunnellen samalla kuljetuskopista mahdollisesti kuuluvaa töminää tai muuta orin hermostumiseen viittaavaa. Hän pelkäsi koko ajan pahinta, sillä Konstan tuntien mitä tahansa saattoi tapahtua. Pelkästään sen lastaaminen oli vienyt lähes tunnin. Lillianin äiti ajoi autoa ja yritti kehittää jonkinlaista keskustelua ylle, mutta Lillian oli niin hermostuksissaan, että tyytyi vain nyökkäilemään äidin puheelle. Pian he kaarsivat puiden reunustamaa tietä pitkin Rosings Parkin pihaan, ja Lillian hämmästyi niin, että toljotti vain tallipihaa suu auki. Hänen äitinsä hymyili. Lillian oli kyllä tiennyt Rosings Parkin olevan hieno kilpailukeskus, mutta tällaisesta hän ei ollut osannut uneksiakaan. Valkoiset aidat ympäröivät lukemattomia siistejä tarhoja, joissa kiiltävät kilpahevoset laidunsivat tyytyväisinä. Suoraan parkkipaikan vieressä oli tilava kenttä, jossa trenasi ratsukoita tyylikkäissä ja tahrattomissa varusteissaan. Koko paikka oli niin puhdas ja kiiltävä, että Lilliania alkoi melkein hävettää saapuessaan sinne suttuisena huonokäytöksisen hevosensa kanssa.

Lillian avasi auton oven ja hyppäsi pihalle Arthur perässään. Lillian antoi sen olla irti, se seuraisi kyllä hänen perässään lähtemättä mihinkään. Hän paineli saman tien kuljetuskopille, missä Konsta hirnui niin kovaan ääneen, että koko tallin väki varmasti kuuli. Lillian arveli, että oli parasta ottaa se nyt heti ulos, ennen kuin se potkisi itsensä hajalle. Hän vaihtoi sille nopeasti suitset päähän riimun tilalle ja huusi äitiään avaamaan luukun. Konsta ryntäsi samantien ulos hirveällä vauhdilla, ja Lillian sai hädintuskin pidettyä riimunnarusta kiinni. Hätääntynyt ori steppasi paikallaan ja hyppi pystyyn. Lillian ei voinut moittia sitä, raukka oli varmasti aivan kauhuissaan uuteen paikkaan päätymisestä. Silloin Konsta huomasi Arthurin ja hörisi innoissaan. Koira juoksi läähättäen ystävänsä luokse, ja Lillian ei voinut olla nauramatta kummalliselle parivaljakolle. Yhä uudelleen hän ihmetteli, miten Arthur oli voittanut epäluuloisen orin luottamuksen puolelleen niin nopeasti.

Tallinpiha oli autio laiduntavia hevosia ja kentällä meneviä ratsukkoja lukuun ottamatta, joten Lillian seurueineen päätti jäädä hetkeksi odottamaan, jos joku ilmestyisi heitä opastamaan. Odotellessaan Lillian vilkaisi hevostaan arvioiden. Konsta voisi olla komea punertavine turkkeineen, jos se ei näyttäisi olevan kuin pelkkää pelkkää luuta ja nahkaa. Hyvän ruokinnan ja liikunnan ansiosta sen kylkiluut eivät enää törrötä, eikä se ole läheskään niin pahan näköinen kuin vuosi sitten Lillianin nähdessä sen ensi kertaa, mutta edelleen se on alipainoinen. Lillian pelkäsi, mitä ihmiset Rosings Parkissa sanoisivat nähdessään orin.

// Minä ja Lucy tullaan :> //

Aurinkoinen aamupäivä oli houkutellut ratsukoita ulkoilmaan maneesissa pyörimisen sijaan. Valmennuksiakin oli siirrelty tallin lukuisille ulkokentille ilmeisesti valmentajien toiveesta hengittää raitista maalaisilmaa ja nauttia auringon lämmöstä kasvoillaan. Se tosin myös tarkoitti enemmän töitä kentän huollon suhteen, jos kuivat ja aurinkoiset säät jatkuisivat. Onneksi viimeyönä oli satanut, joten Lucyn ei ollut tarvinnut tehdä muuta kuin raahata esteet Oliverin ja Fabienin kanssa pääkentän toiseen päätyyn toimistosta noudetun ratasuunnitelman mukaisille paikoille. He viimeistelivät juuri kentän jakavaa aitaa, kun traileri pysähtyi pihaan. Lucy kurtisti kulmiaan. Valmentautuja, joka oli todella ajoissa tai todella myöhässä, vai uusi asukas? Fabienin älähdys vastasi kysymykseen. Ilmeisesti ranskalaisen oli ollut tarkoitus olla ottamassa uutta hevosta vastaan. Kolme tallityöntekijää kääntyivät katsomaan trailerista ulosryntäävää hevosta, joka järjesti heti ensitöikseen melkoisen shown tallipihalla. Oliver vilkaisi myötätuntoisena työkaveriaan, joka näytti kalpeammalta kuin vain hetki sitten, vaikka puomien kantelun rasitus olikin tuonut punan poskille.

"Minä voin ottaa tämän", Lucy huokaisi kiroten omaa kiltteyttään. Fabien näytti helpottuneelta ja lupasi hoitaa valmennusavustuksen Lucyn puolesta. Se kävi naiselle, joka riisui työhanskat kädestään ja sulloi ne housujensa takataskuun. Vaaleahiuksinen nainen pujahti kentän aitojen lomasta ja hölkkäsi tallipihan puolelle hidastaen tosin jo kauan ennen tuntematonta hevosta takaisin kävelyyn. Hermostunut ori tuskin tarvitsisi enempää syitä riehua narun päässä.
"Huomenta", nainen tervehti Lilliania tajuten vasta nyt, että oli jättänyt Rosings Parkin logoa kantavan työtakkinsa pääkentän aidalle roikkumaan. Hän ei ollut myöskään tajunnut kysyä uuden asiakkaan nimeä Fabienilta, joka oli varmasti saanut kunnollisen yhteenvedon tallin hallintovastaavalta etukäteen.
"Tervetuloa Rosings Parkiin. Olen Lucy Collins, tallityöntekijä", nainen esittäytyi reippaasti töiden opettama hymy huulillaan. Hän vilkaisi hevosta, joka ei selkeästi välittänyt uudesta ympäristöstään suuremmin, mutta ilmeisesti koiraseuralainen oli mieleinen.
"Tahdotteko viedä hevosenne sisään, vai suosisitteko sen taluttelua ensin?" Hän kysyi miettien, löytyisikö uusi hevonen jo ilmoitustaulun listoilta vai joutuisiko hän juoksemaan toimistoon varmistamaan karsinapaikan. Vastaus tuli nopeammin kuin hän osasi odottaakaan, kun työpuhelin värisi taskussa Fabienin lähetettyä puuttuvat tiedot.

//jee :D//

Lillian huokaisi helpotuksesta nähdessään vaaleatukkaisen naisen lähestyvän, ehkä hän osaisi neuvoa  eksynyttä seuruetta oikeaan paikkaan.
"Huomenta vain", Lillian vastasi naisen tervehdykseen hymyillen.
"Olen Lillian Buckley, ja tässä on orini Konsta. Ja tuossa on äitini sekä koirani", Lillian esitteli kummallisen seurueensa jäsenet, sihahtaen hevoselleen joka oli jälleen alkanut hyppiä.
"Olemme juuri saapumassa tänne ensi kertaa, joten osaisitkohan kertoa, mistä löytäisimme jonkun tallityönteki-" Lillianin puhe keskeytyi kun nainen kertoi olevansa juuri yksi heistä.
"Ahaa, anteeksi, en heti älynnyt että olet tallityöntekijä", Lillian naurahti pahoitellen.
"Luulen, että olisi parasta viedä Konsta sisään talliin, jos siellä olisi vähän vähemmän hälinää. Se ei nimittäin erityisesti pidä vieraista hevosista tai ihmisistä", Lillian selitti, ja kuin vahvistukseksi hänen sanoilleen Konsta kavahti juuri silloin kolme metriä kauemmas Lucysta äänekkäästi hirnuen, kuin olisi juuri huomannut hänen olevan siinä. Arthurkin otti kaveristaan mallia ja alkoi juosta ympäriinsä hyppien iloisena.
"Ehkä Arthur olisi parempi jättää autoon", Lillian puhui osoittaen sanansa äidilleen, "Sen läsnäolo ei näytä nyt rauhoittavan Konstaa paljoakaan ja se on vain tiellä." Rouva Buckley oli samaa mieltä, ja kultainennoutaja painui autoon selvästi loukkaantuneena. Lillian kiinnitti huomionsa jälleen Lucyyn, tuntien olonsa hämmentyneeksi huomatessaan naisen teitittelevän häntä.
"Hei, ei sinun missään nimessä tarvitse teititellä minua, en ole mikään kunnianarvoinen kilparatsastaja vaan ihan tavallinen kakara", Lillian naurahti.

Lucyn hymy muuttui heti aidommaksi, kun Lillian vastasi omallaan. Ehkä tämä nuori nainen ei olisi hevosenomistaja sieltä karmeimmasta päästä, vaikka tähän mennessä narun päässä olevan ratsun käytös ei ollut vakuuttanut.
"Mukava tavata", nainen vakuutti yleisesti koko joukolle, katse oriin lipuen. Se ei missään nimessä ollut ruma tai vastenmielinen ulkomuotonsa puolesta, mutta siitä näki, ettei se myöskään ollut kiiltäväkarvainen kilparatsu. Ehkä Lilliankaan ei olisi kilparatsastaja, vaan tavallinen harrastelija jolla olisi maalaisjärkeä päässään ja käytöstapoja selkärangassaan.
"Ei se mitään neiti Buckley, minun virheeni. Jätin takkini kentän aidalle", Lucy vakuutti nopeasti. Kokemus oli opettanut ettei turhasta voinut pahoitella, kun kyse oli asiakkaista. Toiset tuntuivat ottavan kaiken itseensä ja oikein etsivän syitä loukkaantua. Hän ei kaivannut kohtausta keskelle tallipihaa, varsinkin kun Lillianin ori näytti hermostuneen ympäristönvaihdosta.

"Haluatteko taluttaa hevosenne itse? Näytän mielelläni oikean karsinan", Lucy vastasi vilkaisten oria, joka nähtävästi päätti pelätä häntä. Hän olisi halunnut sanoa olevansa yllättynyt, jos Lillian lykkäisi narun hänen kouraansa kiittelemättä, mutta se tuskin olisi ollut asian laita. Monet kertoivat kyllä hevostensa inhoavan tuntemattomia mutteivät epäröineet kahta sekuntiakaan tarjota talutusvastuuta työntekijälle. Hevosenomistajien logiikka oli jotakin, mitä Lucy ei parin vuodenkaan jälkeen saattanut ymmärtää.
"Selvä, neit- Lillian", tallityöntekijä korjasi nopeasti itseään. "Tännepäin", hän aloitti ja lähti näyttämään reittiä oikealle karsinalle vilkaisten nopeasti numeron Fabienin välittämästä tekstiviestistä. Fabien saisi luvan varustaa Eastcoastin seuraavan kerran kun Boyd saapuisi yllättäen tallille korvaukseksi tästä.
"Oletko omistanut hevosesi pitkään?" Lucy kysäisi aukaistessaan tallin leveät ovet kokonaan hevosen edeltä. Ensivaikutelma kehotti tekemään niin paljon tilaa orille kuin vain mahdollista, sillä Konsta ei vaikuttanut erityisemmin innostuvan vieraista ihmisistä tai hevosista, kuten omistaja olikin varoittanut. Lucy aukaisi karsinan liukuoven ja siirtyi kauas sivuun antaakseen niin hevoselle kuin Lillianille kaiken noiden tarvitseman tilan.

Lillian seurasi Lucyn perässä tallia kohti, tempoileva ori narun päässä. Rouva Buckley seurasi heitä hieman taempana.
"Juu, uskon että on parempi että talutan Konstan itse, niin se ei ainakaan hermostu lisää", Lillian totesi, "Sitä on kohdeltu aikaisemmin huonosti, ja siitä syystä se ei vieläkään luota ihmisiin sitten yhtään, kuten varmaan huomaa".
Lillian tarkkaili ympäristöä kiinnostuneesti seuratessaan Lucya talliin. Kaikkialla oli kiireistä porukkaa juoksentelemassa ties minne. Hän toivoi Konstan sopeutuvan hälinään mahdollisimman nopeasti. Ensimmäiset viikot tulisivat varmasti olemaan sille vaikeita. Lillian oli niin syventynyt pohdintoihinsa, että hätkähti Lucyn esittäessä kysymyksen.
"Öh- en, vasta pari kuukautta. Olen kyllä hoitanut ja ratsastanut sitä paljon jo ennen kuin se siirtyi omistukseeni, joten yhteistä taivalta on kestänyt jo lähes vuosi. Mutta silti meillä on vielä paljon oppimista toisistamme, Konsta on vasta hiljattain alkanut luottaa minuun", Lillian selosti.
Hän ihmetteli paikan loistoa jälleen kerran heidän saapuessa sisälle talliin. Valkoisia karsinarivistöjä riitti loputtomiin, ja muutamat upeat, hyvinhoidetun näköiset hevoset kurkistelivat karsinoistaan uteliaana uuden tulokkaan saapuessa. Uusi tulokkaamme Konsta sen sijaan ei ollut lainkaan utelias tutustumaan muihin hevosiin, ja pysähtyi ovelle päättäväisesti. Lillian sai maanitella hevostaan hyvän tovin, ennen kuin se suostui astumaan sisälle talliin, ja silloin se teki sen hyppäämällä puoli metriä ilmaan, kuin olisi uskonut lattian purevan. Seuraavaksi Lillian vei sen kohti Lucyn aukaisemaa karsinaa, ja ori ryntäsi sinne äkkiä, ilmeisesti ajatellen olevansa turvassa muilta tukevien kaltereiden takana. Lillian ei voinut olla naurahtamatta hellyyttävälle orilleen, joka teki kierroksen karsinassa kuin tarkistaakseen, ettei siellä lymyillyt piileviä vaaroja, ja palasi sen jälkeen ovelle hamuamaan herkkuja emäntänsä taskuista.
"Näetkös?" Lillian virnisti Lucylle, "Se käyttäytyy vihaisesti vain sen takia, että pelkää. Oikeasti se on vain pieni mamman mussukka", Lilyn puhe muuttui lässyttämiseksi lauseen lopussa ja hän uppoutui hetkeksi vain rapsuttelemaan hevostaan otsasta.
"Sinä senkin arkajalka", hän moitti hevostaan leikkimielisesti. Sitten hän otti siltä suitset ja kuljetussuojat pois, ja jätti sen hetkeksi haistelemaan karsinaansa. Rouva Buckley oli seurannut operaatiota sydänkohtauksen partaalla, mutta kun huomasi asioiden hoituvan hyvin, hän oli uppoutunut katselemaan uljaita kisahevosia kurkistelemassa käytävillä.
"No niin, mitäs seuraavaksi?" Lillian tiedusteli Lucylta, silminnähden innoissaan muuto-operaatiosta. Nyt kun suurin hermostuneisuus hevosesta ja omasta tietämättömyydestään oli poissa, hän olisi voinut vaikka hyppiä innosta. Onneksi Lucykin oli ollut niin mukavan oloinen, sillä totta puhuen Lillian oli pelännyt koko tallin väen olevan hienostelevia nirppanokkia.

Lucy nyökkäsi. Selvähän se. Hänellä ei ollut mitään suurta hinkua taluttaa narun päässä riekkuvaa oria, joten Lillian saisi pitää hevosensa omissa kätösissään.
"Tallillamme työskentelee luonnollisen hevosmiestaidon ammattilainen, herra Alex Chilton, joka varmasti tarjoaa ammattitaitoaan, mikäli tahdot apua hevosesi kanssa", Lucy kertoi, sillä tuskinpa tallin palveluiden mainostamisesta haittaakaan olisi. Olihan Lillian varmasti kuullut jo Rosings Parkista yhtä sun toista, kun oli tänne päätynyt hevosensa tuomaan, mutta tallityöntekijä epäili Chiltonin kiinnostavan tyttöä erityisesti.
"Ei siis ihme, ettei se innostunut muutosta", Lucy naurahti pehmeästi ennenkö puri huultaan. Ei ehkä olisi pitänyt sanoa sitä. Hevosenomistajat tuntuivat aina odottavan kehuja hevosten käsittelytaidoistaan, vaikka ne olisivat miten surkeat tahansa. Ei ollut hänen työtään arvostella omistajien puuhia nelijalkaistensa kanssa. Valmentajat tekivät sitä maksusta.

Lucy seurasi hevosen elekieltä tarkkaavaisesti painaen mieleensä kaiken, mitä näki. Jokaisesta tiedonmurusta olisi apua tallitiimille, jonka vastuulle Konsta päätyisi. Hän ei tahtonut nähdä hermostunutta oria ryöstäytymässä vapaaksi kesken aamutallin, joten parempi kiinnittää huomiota siihen, miten Lillian käsitteli hevostaan. Hän puri huultaan ollakseen virnistämättä turhan leveästi, kun tyttö leperteli hevoselleen. Hän saattoi hyvin nähdä itsensä tekemässä samaa Ivoryn kanssa, joskin Ivory vain sulki silmänsä ja puhalteli tyytyväisenä lämmintä ilmaa sieraimistaan saadessaan omistajansa jakamattoman huomion.
"Tahdotko purkaa hevosesi tavarat?" Lucy kysyi vaihtaen painoa jalalta toiselle. Tätä tietämättömyyden tunnetta hän vihasi aina näinä kertoina, kun saapui toivottamaan uusia asiakkaita tervetulleiksi. Koskaan ei voinut ennalta tietää, kuka oli tottunut tekemään mitäkin itse, ja kuka taas ei missään nimessä suostuisi koskemaankaan hevosensa varusteisiin tai edes sulkemaan karsinan ovea perässään.
"Tai voin esitellä tallialuetta. Ihan miten vain tahdot", nainen vakuutti nopeasti. Kyllä hän saisi jonkun työntekijän kantamaan Lillianin omistamat hevostarvikkeet varustehuoneelle, jos tyttö ei itse siihen ryhtyisi.