Pelottava maailma

[Avoin peli, kaikki halukkaat mukaan : D Aussipoika Troy menee säikyn hevosensa kanssa maastoon ja seura on kaivattua!]

Päivä oli ollut puolipilvinen ja aurinko oli pilkahdellut välillä, mutta tuuli piti huolen siitä, ettei lämpötila päässyt kohoamaan liian miellyttäväksi. Onneksi Troy oli jo aikoja sitten lakannut odottamasta ihmeitä ja tottunut siihen, että ulkona harvemmin oli yli 20 astetta lämmintä, vaikka hän sitä kuinka toivoisi.

"Älä edes yritä", Troy lausahti varoittavasti ruunivoikolle lusitanolle, joka yritti hiipiä ulos puoliavoimesta karsinan ovesta, kun mies kiristi satulavyötä.
Hän liikahti lähemmäs tamman päätä ja sai Teten peruuttamaan takaisin karsinaan korviaan paheksuvasti käännellen.
Maasta käsin työskentely oli tänään sujunut hyvin, ja Troy ajatteli uhmata kohtaloaan ja lähteä Tetellä maastoon. Kenties hän saisi seuraa reissulleen, sillä olihan tuulinen iltapäivä jo sen verran pitkällä, että tallilla pyöri muitakin. Ujuttaessaan suitsia Teten päähän ja kiinnittäessään solkia vaaleahiuksinen mies höpisi tammalle niitä näitä, aina päivän säästä ja törttöilevistä englantilaisista autokuskeista lähtien kuin olettaen sen ymmärtävän jokaisen sanan ja ottavan kantaa asioihin. Jonkun mielestä touhu saattoi ehkä vaikuttaa erikoiselta, mutta tamma todella tykkäsi kuunnella puhetta. Ja Troy tykkäsi puhua. Mies pyyhkäisi hevosen kuolaa ja pölyä poskeltaan ja katsahti silloin tällöin ympärilleen tavoittaakseen jonkun satunnaisen ohikulkijan, jota voisi häiriköidä maastoehdotuksilla.

Troy noukki tamman suojat käytävältä ja ryhtyi asettelemaan niitä paikoilleen. Hän päästi suustaan kieltävän äännähdyksen, kun huomasi Teten siirtävän painoaan sivuun aikeissa ryhtyä nostelemaan jalkojaan. Näiden viiden vuoden aikana mies oli väkisinkin oppinut tunnistamaan tamman aikeet jo ennen kuin hevonen itsekään oli varma mitä oli tekemässä. Parin kuopaisun jälkeen lusitano asettui aloilleen pärskähdellen ja päätään nyökyttäen, ja mies jatkoi suojien laittamista kuin mitään ei olisi tapahtunut.

[Hanna tulee seuraksi : >]

Hanna talutti varustettua hevostaan tallin käytävällä. Lordi ei ollut tänään sillä tuulella, että koulu olisi sujunut hyvin. Hanna sai patistaa koko ajan ruunaa eteenpäin ja kun hän oli ottanut laukkaa, Lordi oli ampaissut semmoiseen vauhtiin, että kenellekään ei jäänyt selväksi, mitä se halusi. Olihan Hanna treenannut ruunalla koulua parina viime päivänä, mutta ruuna oli mennyt todella hyvin ja tuntunut halukkaalta tehdä jotain muutakin esteiden lomassa. Nyt ilmeisesti sen mitta oli tullut täyteen, mistä Hanna oli hieman pettynyt. Hanna olisi tietysti halunnut yrittää, mutta ei viitsinyt jäädä tappelemaan Lordin kanssa tämän kiusaksi.

Hanna mietti, mitä tekisi nyt ruunan kanssa, kun kuuli puhetta. Hän tunnisti sen miehen puheeksi, mutta muuten ääni ei kuulostanut tutulta. Lordikin oli nostanut päätään ja kuunteli käytävän päästä kuuluvaa ääntä. Ääni lähti samalta käytävältä, jossa ruunan karsina oli. Hanna kääntyi ruunan kanssa käytävälle, mutta ei nähnyt ketään. Pian hän tosin hoksasi äänen tulevan karsinasta, jonka ovi oli raollaan. Karsinasta kurkisti voikon värinen tamma, joka oli Hannan mielestä upean näköinen. Hän piti hevosten harvinaisemmista väreistä, sillä näitä ruunikkoja ja rautiaita oli joka puolella, nytkin hänen talutettavanaan. Lordi hörähti hevoselle samalla, kun Hanna talutti sitä lähemmäksi karsinaa. Hän pysähtyi karsinan kohdalle jättäen kuitenkin hyvin väliä Lordin ja karsinan välille. ”Heippa”, Hanna huikkasi ja katsoi samalla karsinaan. Hän näki vaalea hiuksisen miehen laittamassa hevosen jalkoihin suojia, muttei nähnyt tätä sen tarkemmin. Hän ei tiennyt oliko mies tuttu vai tuntematon. ”Olen Hanna..jos siis emme ole jo nähneet”, hän jatkoi miestä ja hevosta katsoen.

Mies kuuli tervehdyksen Teten karsinan ulkopuolelta ja nousi ylös tamman jalkojen luota. Kääntäessään katseensa tulijaan hänen ilmeensä oli huomattavasti vastaanottavaisempi kuin vieressään luimistelevan hevosen. Tyypillistä Teteä suhtautua jokaiseen uuteen henkilöön kuin kapiseen kulkukoiraan.
"Ai, terve!" mies tervehti Hannaksi esittäytynyttä naista. "Troy Chambers. En ainakaan muista nähneeni sinua. Miten on päivä sujunut?" hän lateli suustaan tuttavalliseen sävyyn.
Troy oli työskennellyt Rosings Parkissa valmentajana vasta hetken ja asuttanut Teteä täällä lähes yhtä lyhyen ajan, joten hän ei yllättynyt tavatessaan uusia ihmisiä. Tai no, ei hän yllättynyt siitä muutenkaan. Hän oli nopea tekemään tuttavuutta.

Mies hätisti pienellä käden liikkeellä nyrpeän hevosensa taas pois karsinan ovelta ja nojautui itse ovenpieleen voidakseen rupatella Hannan kanssa paremmin.
"Näytätte siltä, että lähdette kanssamme maastoon", Troy ilmoitti toteavaan sävyyn, mutta rennolla hymyllään antoi naiselle kuitenkin mahdollisuuden valita vastauksensa.

Hanna katsoi toisen hevosta ja hymähti. Hevonen ei ainakaan ollut yhtä vastaanottavainen kuin Troyksi esitellyt mies. Sen nyrpeä vastaanotto toi mieleen Careyn, Hannan toisen hevosen. Carey ei tosin ollut vihainen uusille tuttavuuksille, mutta se ilmoitti aina mielipiteensä päätään heiluttaen korvat kiinni niskassa. Hanna siirsi katseensa mieheen ja vastasi tälle ystävälliseen sävyyn: ”Hyvin on mennyt, vaikka tämä herra ei jaksanut enää harjoitella tempon vaihtelua ja kokoamista”. Hanna katsahti Lordia, joka tuijotti Troyta ja hänen hevostaan käännellen välillä korviaan eri suuntiin.

Hanna siirsi katseensa Troyhin ja seurasi häntä, kun tämä tuli karsinanovelle. ”Ai maastoon?” Hanna sanoi hieman yllättyneenä. Hanna ei ollut ajatellut maastoa, mutta ei hän suunnitellut sitäkään, että Lordi kyllästyisi koululiikkeiden harjoitteluun. Maasto toisi kyllä piristystä ruunalle ja miksei myös hänelle. ”Lähdemme toki ja uskon ettei Lordikaan pane pahakseen”, Hanna sanoi naurahtaen ja vilkaisi taas ruunaansa. Maastosta Lordi varmasti innostuisi eikä Hanna välttämättä pehmeillä nivelkuolaimilla saisi pidäteltyä hevosen menohaluja. ”Vaihdan vaan suitset vielä”, Hanna sanoi Troylle. Hän talutti ruunansa karsinan ohitse kohti Lordin omaa karsinaa. Hanna nappasi riimun karsinan koukusta ja käänsi ruunan toisia päin. Hän talutti ruunan takaisin lähemmäksi Troyta ja hänen hevostaan ja pysäytti Lordin vähän matkan päähän. ”Miten oma päiväsi on mennyt?” hän kysyi samalla, kun laittoi riimua kaulalle ja kiinnitti ruunan käytävälle molemmin puolin.

"Käytätkö sitä jossain muussa lajissa enemmän, vai oliko sillä vain huono päivä tänään?" Troy kysyi mielenkiinnosta.
Rosings Park oli täynnä esteratsuja, joilla ei riittänyt mielenkiinto kouluvääntämiseen. Se toi omanlaisiaan ongelmia valmennuksiin, kun oli keskityttävä sekä ratsastajan teknisiin ongelmiin että hevosen motivaatiopulaan ja usein myös ylimääräiseen energiaan.

Mies virnisti lähes voitonriemuisesti saatuaan myöntävän vastauksen maastoehdotukseen.
"Loistavaa. Tetellä on vielä maastoon totuttelu käynnissä. Tämän mielestä kaikki on niin kamalan pelottavaa, mutta seurasta on varmasti hyötyä", Troy selitti ja taputti tamman kullansävyistä kaulaa hellästi.
Hän nyökkäsi, kun Hanna ilmoitti vaihtavansa hevoselleen suitset.
"Hyvin on sujunut. Pidin aamulla pienimuotoisen valmennuksen ja äsken kävimme Teten kanssa pyöröaitauksessa riehumassa", mies vastasi nostaen hevosen pään ylös, kun tamma oli päättänyt ajanvietteeksi poimia irtonaisia heinänkorsia lattialta.
"Kerro, kun olet valmis."

Hanna riisui ruunan suitsia. ”Sekä että”, hän vastasi miehen kysymykseen ja pujotti suitset hevosen korvien yli. ” Lordi on esteratsu, mutta treenaan sillä myös koulua. Se vain sattuu tylsistymään liikkeiden esittämiseen, jos harjoituksia on ollut liikaa”, Hanna jatkoi naurahtaen ja katsoi ruunaansa. Lordi seisoi rauhassa vain riimu kaulallaan ja käänteli päätään ja korviaan välillä katsellessaan ympäristöä. Hanna hymähti. Lordi vaikutti välillä hölmöltä sen ihmetellessään ympäristöään suurilla silmillään. ”Lordi on onneksi rohkea maastossa”, Hanna sanoi Troylle tämän kertoessa hevosensa pelkäävän maastossa. Onneksi hänellä oli Lordi, sillä se oli maastovarma, toisin kuin Carey. Olisi varmasti tullut mielenkiintoinen maastolenkki, jos molemmat hevoset olisivat säpsyneet ja hypelleet pienestäkin rasahduksesta. Hanna hymähti ajatukselle ja taputti ruunan kaulaa. Hän kiinnitti riimun ruunan päähän.

Hanna jätti Lordin käytävälle ja lähti varustehuonetta kohti Lordin koulusuitset käsissään. Hän tiesi ruunan pysyvän kiltisti paikallaan tai ainakin se oli tähän asti aina pysynyt. Hän pesi kuolaimet ja solmi suitset nippuun. Hän otti ruunan estesuitset, joissa oli vähän kovemmat kuolaimet ja martingaali. Hanna käveli ruunan luo takaisin suitsia selvitellessään. Lordi hörähti hänelle, eikä Hanna voinut muuta kuin hymyillä. Pienet rapsutukset ruunan otsalle ja sen jälkeen suitset päähän. Ruuna oli valmis ja Hanna otti askeleen taaksepäin katsoakseen, oliko hän unohtanut jotain. Lordilla oli suitset, ruskeat suojat ja ruskea estesatula, joka itse asiassa oli ruunan ainut satula. Kahden hevosen omistajana Hannalla ei ollut varaa moniin varusteisiin, joten hän tyytyi ratsastamaan estesatulalla, kunnes saisi kerättyä rahat koulusatulaan. Hanna ja Lordi olivat valmiita, joten hän kääntyi Troyn puoleen ja huikkasi iloisesti: ”Valmiita ollaan”.

Troy kuunteli Hannan kertomuksen hevosestaan ja nyökkäsi ymmärtäväisesti. Hän oli tyytyväinen kuullessaan Lordin osaavan käyttäytyä maastossa. Niin hauskaa kuin pukittelevan ja säpsyilevän hevosen kanssa maastoilu olikin, olisi heidän joskus myös edettävä tamman kanssa. Toisesta hevosesta Tete saisi turvaa, ja ehkä maastoretkestä jäisi sille positiivinen muistikuva ja seuraava kerta olisi jo helpompi. Mies rapsutteli lusitanonsa sileää poskea ja suoristi tuon mustan satulahuovan odotellessaan Hannaa ja Lordia.

Hetken kuluttua Troy kuuli naisen ilmoittavan olevansa valmis.
"Eiköhän mennä sitten", mies lausahti ja keräili Teten ohjat toiseen käteensä samalla, kun avasi karsinan oven.
Tamma, joka oli unohtanut korvansa hetkeksi höröön, muisti painaa ne takaisin luimuun saadessaan toisen hevosen uudestaan näköpiiriinsä, mutta Troy ei välittänyt. Naiset osasivat sitten olla hankalia.
"Olisit niin paljon nätimpi ystävällisellä ilmeellä", mies höpisi hevoselleen taluttaessaan sen ulos.
Hän pysäytti Teten sisäpihalle, tarkisti satulavyön ja nousi selkään.
"Kuinka kauan olet ollut täällä Rosings Parkissa?" Troy kysyi Hannalta, mikäli tuo saapui myös pihalle.

Hanna ei voinut olla hymyilemättä luimivalle tammalle. Se teki selväksi, ettei pitänyt Hannan ja Lordin läsnäolosta. Valitettavasti tamma joutuisi sietämään heitä maastolenkin ajan. Lordi seurasi katseellaan toista hevosta, muttei tiennyt olisiko pitänyt korviaan höröllä ystävällisyyden merkiksi vai luiminut tammalle takaisin. Hanna lähti Troyn perään pitäen kuitenkin hyvin väliä tammaan. Hän talutti Lordin miehen hevosesta kauemmaksi ja kääntyi Lordin puoleen kiristämään satulavyötä. Hanna kuuli Troyn kysymyksen ja kääntyi katsomaan häntä. ”Olen ollut täällä jonkin aikaa, tarkalleen ehkä noin 3kk”, hän vastasi mietteliäästi. Hanna ei ollut varma Rosings Parkissa viettämästään ajasta, sillä hänestä tuntui kuin olisi ollut siellä vaikka kuinka kauan, vaikka todellisuus oli toisin. ”Entä sinä?” hän kysyi ja kääntyi hevosensa puoleen.

Kiristettyään satulavyön Hanna laski jalustimet alas. Ne olivat koulujalustimien pituiset tai niin pitkät kuin estesatulan tyynyt antoivat myöten. Hän lyhensi jalustimia hieman ennen kuin nousi selkään. ”Oletko itsekin esteratsastaja vai edustatko jotain muuta lajia”, Hanna kysyi uteliaana. Hän tutustui mielellään uusiin ihmisiin. Heiltä saattoi saada uusia näkemyksiä ja lisäksi heistä voisi saada uusia kavereita. Hanna teki Lordin selässä vielä viimeiset säädöt ja taputti ruunan kaulaa. Hän katsahti Troyta ja odotti, että tämä olisi valmis.

"En kauaa. Ehkä puolitoista kuukautta. Tulin tänne eräältä toiselta kilpatallilta töihin", Troy vastasi mietittyään hetken kuinka kauan mahtoi ollakaan ollut maisemissa.
Mies heilautti jalkansa pois tieltä ja tottuneesti lyhensi koulumittaisia jalustimia sen verran, että niillä viitsi mennä maastoon. Tete seisoi kärsivällisesti aloillaan, aina välillä luoden paheksuvia katseita ruunan suuntaan. Troy oli huomannut tamman olevan vallan mainio kaveri tutuille tarhakavereilleen, mutta se ei ollut erityisen suopea muille hevosille.

"Pääasiassa kouluratsastus on minun juttuni. En tosin ole vähään aikaan kilpaillut säännöllisesti, kun kaikki aika on mennyt tämän neidin kouluttamiseen. Kilpailetko sinä?" mies höpisi ja esitti kysymyksensä Hannalle rapsuttaen tammansa säkää.
"Eiköhän mennä sitten", Troy ehdotti päätellen naisen olevan jo valmis hevosensa kanssa.
Hän hipaisi Teten kylkiä ja ohjasi tamman reippaassa käynnissä tarhojen ohi kohti maastoja.
"Onko sinulla ideaa, mihin haluaisit mennä?" hän päätti kysyä mielipidettä ja katsahti naista vaaleilla silmillään.

Hanna käski Lordin käyntiin istunnallaan, jolloin Lordi lähti korvat hörössä Teten perään. ”Juu, kilpailen säännöllisesti alue- ja kansallisissa kilpailuissa”, hän kertoi vilkaisten tarhoille päin. ”Nyt olen kilpailut vähän epäsäännöllisemmin, koska minulla on uusi hevonen, jonka kanssa vielä harjoittelen”, Hanna jatkoi yrittäen löytää Careyta. Hän ohjasi Lordin Teten rinnalle pitäen hyvin välimatkaa hevoseen. ”Hmm, eipä oikeastaan, en tiedä muita reittejä kuin maastoesteille vievän polun”, Hanna vastasi mietteliäästi Troyn kysyessä määränpäätä. ”Jos sinulla on joitain hyviä reittejä mielessäsi, niin voidaan mennä sinne”, hän ehdotti hymyillen Troylle.

Lordi kulki rennosti ja hieman reippaasti Teten vierellä. Se ei piitannut tamman luimimisesta, vaan katseli ympäristöään korvat hörössä. Ruuna selvästikin nautti maiseman vaihdokesesta. Hannakin nautti. Hän nautti raikkaasta luonnonilmasta ja kevyestä tuulesta, joka otti välillä hänen palmikolla oleviin hiuksiin. Kylläpäs viime maastolenkistä onkin ollut pitkä aika. ”Miten olette viihtyneet Rosings Parkissa?”, hän kysyi ja katsoi miestä.

Troy äännähti kiinnostuneeseen sävyyn ymmärryksen merkiksi.
"Kilpaileminen on ihan mukavaa, jos on sopiva hevonen sellaiseen", mies vastasi mietteliääseen sävyyn ja soi pienen hymyn Hannalle.
Teten luimiminen oli muuttunut epätietoiseksi korvien kääntelemiseksi ja ruunan ajoittaiseksi mulkoilemiseksi, ja tamman häntä sivalteli ilmaa tasaisin väliajoin. Muuten se vaikutti olevan suht rauhallisin mielin, eikä kiinnittänyt onneksi huomiotaan sataprosenttisesti ympärillä tapahtuviin asioihin. Mies ohjasi nuoren lusitanon leveälle polulle, joka veisi heidät nummille.
"Katsotaan mihin päädymme", mies vastasi salaperäisenä. Maastoesteet eivät ainakaan tulleet kysymykseen Teten kaltaisen kouluratsun kanssa.
"Onko sinulla useampikin hevonen?" Troy kysäisi naiselta käsitettyään, ettei tuo kenties puhunut parhaillaan allaan olevasta hevosesta kertoessaan uudesta ratsusta, jonka kanssa harjoitteli vielä.

Hannan kysymys Troyn viihtymisestä toi miehen mieleen jostain syystä ensimmäisenä Paulus Kinnairdin yrmeän naaman ja pari hieman omalaatuista hevosen omistajaa, mutta mielikuva oli pikemminkin huvittava kuin synkistävä. Troy suorastaan nautti saada pilailla hankalien ihmisten kustannuksella. Toki niin, ettei jäisi siitä kiinni.
"Oikein hyvin. Kävi tuuri, kun pääsin tänne töihin", hän vastasi silmin nähden tyytyväisenä tilanteeseen. "Ja on tämä Tetellekin parempi paikka kuin aiempi talli, jossa olimme", mies jatkoi täysin vilpittömästi tyytyväisenä hevosensa Rosings Parkissa saamaan kohteluun.

Hanna ohjasi Lordin polulle, jonne Troy ohjasi Teten. Hanna hymähti miehen salaperäiselle vastaukselle reitin määränpäästä. Troy joko vain heitti sanat huumorimielessä tai sitten hän ei oikeasti tiennyt, minne polku veisi. Hanna ei kuitenkaan ollut huolissaan siitä. He tuskin eksyisivät matkalla, varsinkin jos se oli miehelle tuttu ja jos eksyisivät, ainakin hevosilla oli hyvä suuntavaisto. Hanna vilkaisi Troyn suuntaan, kun kuunteli miehen kysymyksen hänen hevosistaan. ”Minulla on kaksi hevosta”, hän aloitti katsahtaen Lordin kaulaa. ”Lordi on ollut minulla sen varsa-ajoista asti, toisen hevoseni, Careyn, ostin pari kuukautta sitten”, hän jatkoi, minkä jälkeen hänen ilmeensä synkkeni. Hannalla oli ollut vaikeuksia Careyn kanssa ja eivätkä he olleet edistyneet kovin paljon. ”Minulla ja Careylla ei vielä yhteistyö pelaa. En ole tottunut niin herkkään hevoseen”, hän sanoi ja nosti katseensa eteen palauttaen keskittymisensä takaisin maastoon.

Lordi kulki rennosti korvia käännellen. Se kuunteli ympäristöä ja vilkaisi välillä Teteä kuin varmistaakseen, ettei tamma vihoittelisi sille enää. Hanna kuunteli Troyn viihtyvyydestä Rosingsissa. Hänen kasvoilleen nousi pieni hymy, sillä hän oli miehen kanssa samaa mieltä. ”Minä ja hevoseni viihdymme myös täällä”, hän yhtyi miehen mielipiteeseen, ”samanlaista tallipaikkaa on vaikea löytää”. Lordi pärskähti kuin myös vakuuttaakseen tyytyväisyytensä talliin. Hanna naurahti ja silitti ruunan kaulaa. Oli tosiaan heidän onnensa, että he löysivät näin hyvän tallipaikan läheltä Hannan työpaikkaa ja asuntoa.

Troy piti tamman polun reunassa, jotta toinen ratsukko mahtuisi helposti heidän viereensä ilman, että kukaan kokisi tunnelmaa liian tiiviiksi. Mies kohotti kulmiaan Hannan kerrottua kahdesta hevosestaan. Yksikin hevonen, etenkin nuori sellainen, vaati hirvittävästi aikaa ja energiaa, ja Troy saattoi kuvitella kahden hevosen peräti triplaavan määrän. Etenkin Hannan toteamus Careyn herkkyydestä sai miehen kiinnostumaan. Hän rakasti haasteita, mutta kaikki eivät ehkä ajatelleet samoin etenkään oman hevosen kohdalla.
"Eiköhän se yhteistyö sieltä löydy. Ja aina voit pyytää myös apua joltakin, jos siltä joskus tuntuu", Troy sanoi. "Käytkö valmennuksissa hevostesi kanssa?" hän päätti kysyä vielä yrittäen olla kuulostamatta mainostajalta, vaikka tiesikin, että hänet mukaan lukien Rosings Parkin valmentajat olivat kovin motivoituneita työhönsä.
Tuuli heilautti Teten pitkää mustaa harjaa ja sai tamman ottamaan pari askelta pohkeenväistöä ulos polulta. Mies korjasi ongelman rennosti vastakkaisella pohkeella ja sai hevosensa takaisin polulle.
"Onko Careykin esteratsu?" hän kysyi vilkaisten maastoseuralaistaan.

Hanna hymähti miehen sanoille. Vaikka sanat eivät korjaisi tilannetta Careyn kanssa, ne silti lohduttivat ja toivat hieman uskoa hänen ja tamman kehitykselle. ”Joo, toivon mukaan opin ratsastamaan Careylle sopivalla tavalla”, hän sanoi piristyneemmällä äänensävyllä. ”Käyn valmennuksissa silloin tällöin, mutta Rosingsin valmennustarjontaan en ole vielä ehtinyt tutustua”, hän vastasi. ”Käyn enemmän estevalmennuksissa, mutta joskus myös kouluvalmennuksissa, onhan kouluratsastuksesta paljon hyötyä esteille”, Hanna jatkoi innokkaasti. Hanna puhui mieluusti omista näkemyksistään ja jakoi niitä toisten kanssa. Hänen mielestään keskustelemalla oppi parhaiten uusia asioita. ”Careylle tosin olisi parempi aloittaa kouluvalmennuksista”, hän lisäsi vielä hymähtäen. Hanna alkoi miettiä Troyn sanoja toisten avusta ja valmennuksista. ”Niin taisit sanoa työskenteleväsi täällä, joten mikä on…niin sanotusti ammattinimikkeesi?”, hän päätti kysyä ja hymyili toiselle hieman naurahtaen. Ammattinimike? Eikö hän muka parempaa keksinyt?

Perhonen lensi Lordin turvan edestä. Ruuna käänsi katseensa perhosen menemään suuntaan, muttei piitannut siitä sen enempää. Hannakin vilkaisi kauniin valkoista perhosta, mutta antoi sen olla vastatessaan jo Troyn seuraavaan kysymykseen: ”Juu, esteitä olisi tarkoitus sillä lähteä kisaamaan”. Hanna katsahti ympärilleen. Hän ei ollut varma, minne he olisivat menossa, muttei viitsinyt kysyä mieheltä määränpäätä. Eiköhän se selviäisi hänelle sitten myöhemmin.

"Varmasti opit", Troy vakuutti pikemminkin toteavaan kuin rohkaisevaan sävyyn. "Tete pelkäsi ihan kaikkea, kun se tuli minulle hieman yli puolivuotiaana, mutta en hetkeäkään epäillyt, että emme löytäisi yhteisymmärrystä."
Mies kuunteli ja nyökkäsi hyväksyvästi, kun Hanna kertoi näkemyksiään valmennuksista. Harmillisen moni esteratsastaja ei pitänyt kouluratsastusta arvossa, vaikka säännöllisellä kouluharjoittelulla olisi saanut estetyöskentelyynkin kaivattua hevosen hallintaa ja parempaa yhteistyötä. Monet taitavat esteratsut näin ollen olivat keskittymishäiriöisiä ylivilkkaita kaahareita, jotka yrittivät korvata taidon vauhdilla. Osasivat hypätä kyllä, mutta millaisiin tuloksiin oltaisiinkaan päästy, jos ratsastaja olisi laittanut hevosen kuuntelemaan ja kulkemaan tasapainoisesti yhdistettynä hevosen hyppytaitoon ja vauhtiin.
"Se on totta", Troy totesi heidän kävellessään kohti nummia.
Naisen kysymykseen hän vastasi ensin leikkisällä virnistyksellä, mutta vakavoitui sen jälkeen hieman.
"Pidän kouluvalmennuksia. Estevalmennuksiakin joskus, mutta kouluun olen erikoistunut", hän vastasi, mutta jatkoi vielä: "Osallistu ihmeessä joku kerta, jos tahdot."
"Ravataanko pätkä?" mies ehdotti pian polun muututtua tasaisemmaksi ja leveämmäksi.

Hanna kuunteli Troyta tämän kertoessa tammastaan ja sen haasteista. Troy vaikutti itsevarmalta ja varmasti sitä olikin. Hanna alkoi miettiä, pitäisikö hänenkin lopettaa murehtiminen ja alkaa luottaa omiin taitoihinsa. Se olisi tietysti vaikeaa, eihän Hanna ollut varma riittäisivätkö hänen taitonsa tamman vaativuuteen. Hän tietysti vielä oppisi ja kehittyisi ja miksei Careykin oppisi sietämään ratsastajan pieniä virheitä. Hanna keskeytti ajatuksensa kuunnellessaan miehen kertovan olevansa valmentaja. Troy Chambers, siksi se siis olikin kuulostanut hänen korvaansa tutulta. Hän oli varmasti joskus nähnyt miehen valmennuksista ilmoituksen. ”Voisin kyllä osallistuakin, tekisi varmasti hyvää, jos joku koulupainoitteinen neuvoisi minua Careyn kanssa”, Hanna vastasi katsoen miestä ystävällisesti.

Polku alkoi tasaantua ja levetä, jolloin Hanna kuulikin Troyn kysyvän raviin siirtymisestä. ”Ravataan vaan”, hän vastasi ja herätteli Lordia valmistautumaan siirtymiseen. Hän antoi pohkeillaan ja painoavuillaan merkin lähteä raviin, jolloin Lordi siirtyi hieman vauhdikkaasti raviin. Hanna lyhensi ohjaa hieman ja korjasi ruunan vauhdin rauhalliseksi. Ruuna oli innoissaan saadessaan lisätä vauhtia, joten Hannan täytyi tehdä puolipidätteitä muistuttaakseen ruunaa ratsastajan olemassa olosta. Lordi olisi varmasti ravannut mieluusti niin lujaa kuin pääsisi, mutta Hanna halusi tietenkin ruunan pysyvän hallinnassa. Kevyt tuuli otti naisen kasvoihin ja hiuksiin tämän keventäessä Lordin ravin tahtiin. Hän katsahti toista ratsukkoa varmistaakseen, ettei näillä ollut mitään ongelmia. ”Kaikki hyvin?” hän varmisti vielä mieheltä itseltään.

Troy hymyili Hannan myöntymiselle hivenen poikamaiseen tyyliin. Mies ei malttanut odottaa, että pääsisi seuraamaan Hannan ja Careyn työskentelyä ja puuttumaan ongelmakohtiin. Carey vaikutti kiinnostavalta hevoselta. Herkän hevosen sovittaminen ratsastajalleen oli huomattavasti mielekkäämpää puuhaa kuin avuille turrutetun passiivisen hevosen innostaminen liikkumaan.
"Kerro vain, kun sinulle sopii. Pidän yhteisvalmennuksia muutaman kerran viikossa, mutta yksityisvalmennuksesta voisi olla enemmän hyötyä teille", hän ehdotti.

Kevyellä puolipidätteellä Troy herätteli tamman huomion ja yhtä kevyin avuin pyysi sen raviin. Tete nyökäytti päätään ja siirtyi tyypilliseen tapaansa uskomattoman tasaiseen reippaaseen raviinsa. Sen selkä ei tuntunut liikkuvan ollenkaan, mutta jalat liikkuivat sitäkin enemmän. Troy pidätti vauhtia hieman pois ja houkutteli pohkeillaan painoa hieman enemmän takaosalle saadakseen raviin lisää tehokkuutta.
"Kyllä vain", mies vastasi Hannan kyselyihin.
Aina silloin tällöin Tete otti kiintopisteekseen jonkun ympäristön yksityiskohdan tai otti pari sivuaskelta, mutta ei sen kummempaa.
"Mitäs muuta puuhailet elämässäsi kuin pyörit tallilla?" Troy kysyi pian ja loi kysyvän katseen naiseen. Kun tässä kerran oltiin yhdessä maastossa niin tutustuttiinpa nyt sitten.

Hanna tunsi Lordin innon tämän ravatessa korvat hörössä ja reippain askelein. Hänen ei ollut vaikea pidätellä ruunaa, mutta välillä hän sai tehdä kovemmat pidätykset, jotta ruuna malttaisi ravata rauhallisessa tahdissa. ”Selvä ilmoittelen, kun minulla on hyvä ajankohta valmennukselle”, hän vastasi Troylle ystävällisesti hymyillen. Hän menisi mielellään valmennukseen oppimaan uusia asioita ja miksei myös kertaamaan vanhoja juttuja. Yhteistyö Careyn kanssa olisi kuitenkin nyt se tärkein asia.

Hanna piti Lordin polun toisella puolen, jottei tämä häiritsisi Teteä. Olihan tamma näyttänyt jo vähän hyväksyvän ruunan läheisyyttä, mutta Hanna ei halunnut ottaa riskejä. Hän nyökkäsi Troyn vastaukselle. Hanna yritti keventäessään tuoda painoaan hieman taakse, jotta saisi ruunan ottamaan takajalkojensa varaan enemmän painoa. Hän ei vaatinut täydellistä peräänantoa, mutta tavoitteli hieman kokoamista. Hän keskittyi jälleen toiseen kuullessaan tämän äänen. ”Työskentelen kunto-ohjaajana, joten järjestän arkisin aamupäivisin ryhmäliikuntatunteja, ja siinä ohella hoidan muutenkin salia”, hän vastasi, ”sen jälkeen tulen tallille hoitamaan hevoseni ja illemmalla menen joko vielä itse salille tai tapaamaan kavereitani”. Hannalla oli melko tarkka aikataulu arkisin, mutta se sopi hänelle. Hän piti toiminnasta, mutta nautti myös vapaapäivistä, joita sai pitää viikonloppuisin ja joskus arkisinkin. ”Entäs sinä?” hän heitti kysymyksen takaisin Troylle.

Troy nyökkäsi Hannalle, joka sanoi ilmoittavansa, kun löytäisi aikaa valmennukselle. Mies oli huomannut osan Rosings Parkin henkeen ja vereen englantilaisista hevosenomistajista epäröivän osallistua jonkun australialaissyntyisen valmentajan valmennuksiin, mutta onnekseen Troy oli onnistunut kumoamaan ennakkoluulot. Se, että hän oli kotoisin hauskasta kengurumaasta, jossa yleisen käsityksen mukaan kaikki poikkeuksetta vain lorvivat pitkin rantoja, surffasivat ja myöhästelivät päivästä toiseen vailla hajuakaan stressistä tai oikeasta työnteosta, ei tarkoittanut että mies ei osannut asiaansa. Troyn rento elämänasenne näytti välillä myös aiheuttavan hämmennystä, mutta ratsastukseen hän kuitenkin suhtautui järkevällä ammattitaidolla. Kaikkea ei tarvinnut ottaa kuolemanvakavasti, mutta siltikään hän ei katsonut ratsastajien ja hevosten virheitä sormiensa läpi.

"Fanaattinen liikkuja siis", Troy virnisti hieman kiusoittelevasti. "Kuulostaa hauskalta. Jos en olisi elänyt lapsena hevosten keskellä, olisin halunnut tehdä jotain liikuntaan liittyvää työkseni", hän lisäsi jo jonkin verran asiallisuutta äänessään.
Tete oli tyytynyt rauhoittamaan tahtiaan ja se ravasi nyt melko kuuliaisen oloisena. Korvat kääntyilivät suuntaan jos toiseen, mutta suurimman osan ajasta ne osoittivat ratsastajaa kohti kuin kuunnellen, mitä tuo seuraavaksi keksisi pyytää. Troy rapsutti tamman säkää tyytyväisenä. Ehkä tuo inhottava ruuna sittenkin oli ihan kelpo seuraa ja rauhoitti lusitanoa läsnäolollaan.
"En minä nykyään oikein ehdi tehdä muuta kuin pitää täällä valmennuksia ja kouluttaa Teteä. Välillä liikutan Paddy Blueta, joka on Charles Edgerlyn hevonen. Kun jää aikaa, yritän myös liikkua, käydä kuntosalilla ja nähdä tuttuja", mies selosti.
"Oletko sinä ihan englantilainen?" Troy päätti kysyä sitten tultuaan siihen tulokseen, ettei Hanna ulkonäkönsä perusteella muistuttanut stereotypista englantilaista. Moni Rosings Parkissa pyörivistä henkilöistä oli muutenkin tullut muualta.

Hanna naurahti Troyn sanoille. Ne varmasti kuvastivat häntä enemmän kuin hyvin. Monet ovatkin ihmetelleet, miten Hanna jaksaa liikunnallisen työn lisäksi hoitaa kaksi hevosta ja voimistella itse vielä illemmalla. Ei Hanna sitä itsekään osannut selittää. Hän vain on liikkunut pienestä lähtien paljon, eikä hän ole kärsinyt laiskuudesta. ”Mitä liikuntaan liittyvää olisit tehnyt?” Hanna kysyi mieheltä uteliaana. ”Itse en olisi voinut kuvitella tekeväni mitään muuta kuin toimia hevosten kanssa”, hän vielä jatkoi. Hanna oli kuullut monia tarinoita, kuinka jääkiekkoilijasta tai ballerinasta oli tullut huippuratsastaja tai kuinka jotkut olivat vain aina haaveilleet ratsastukseen liittyvästä urasta. Hän itse kuului jälkeisempään ryhmään. Hänen elämänsä oli pyörinyt tädin ratsastuskoululla ja hänen lapsuuden haaveensa oli olla kilparatsastaja. Nyt se oli toteutunut ja hänellä oli uudet hevosharrastukseen liittyvät haaveet toteutettavinaan.

Hanna nyökkäsi miehelle tämän kertoessa omasta vapaa-ajastaan. Hän ymmärsi, että valmentajalla meni varmasti paljon aikaa tallilla, varsinkin jos se oli hänen ainut ammattinsa. ”Juu, olen elänyt koko ikäni Englannissa”, hän vastasi miehen kysymykseen. Tämä kysymys sai Hannan miettimään Troyn kansalaisuutta. Toki hän tiesi, että Rosingsissa oli paljon muista maista tulleita, mutta olisiko Troy myös. ”Oletko myös itse täältä?” hän kysyi mietteliäänä. Lordi oli rauhoittanut ravin tahtia, eikä Hannan tarvinnut enää tehdä pidätteitä. Ruuna pärskähti rennosti päätään heilauttaen, mikä sai Hannan hymyilemään. Lordi selvästi nautti, kun sitä ei enää ympäröinyt kentän aidat tai maneesin seinät. Polku näytti kapenevan jälleen vähän matkan päästä. ”Pitäisikö meidän siirtyä takaisin käyntiin”, Hanna varmisti mieheltä. Miksei vähän kapeammallakin tiellä voinut ravata, mutta silloin täytyi mennä jonossa.

"En tiedä. Varmaan jotakin personal trainerin hommia tai vastaavaa", Troy sanoi ja virnisti olkiaan kohauttaen. "Hauskinta on se, että jostain syystä päädyin opiskelemaan tietotekniikkaa ja jätin koulutuksen kesken kuitenkin, koska päädyin kilparatsastajaksi ja opettelin ratsuttajan hommia ohessa", hän totesi vielä.
Mies hymyili Hannalle arvoituksellisesti tuon kysyessä oliko Troy myös Englannista kotoisin.
"En. Enkö ole onnistunut vielä paljastamaan itseäni? Kaikki arvaavat lähes aina, että olen Australiasta", hän sanoi. "Olen nyt viitisen vuotta asunut Englannissa."

"Siirrytään vaan", Troy myöntyi polun alkaessa kaventua taas.
Hän istui satulaan ja pyysi Teteltä hitaampaa askellajia. Tamma protestoi vauhdin hidastamista pärskähdyksellä, muttei ryhtynyt muuten osoittamaan mieltään, vaan pudotti ravin ripeään käyntiin. Tuuli suhisi polun varrella kasvavien puiden oksistoissa, mikä sai tamman nostamaan hivenen kyömyprofiilista päätään ja tanssahtelemaan hermostuneena. Lordin puoleisella pohkeella Troy piti tamman sopivan kaukana ruunasta, mutta muuten keskittyi vain säilyttämään kulkusuunnan oikeana ja vauhdin yllä.