[Y] Uusi tuttavuus

Tässä teille pieni yksinpeli näin alkuun Pahoittelen, jos tekstistä löytyy kirjoitusvirheitä. Loppu varsinkin on pienessä kiireessä kirjoitettu.


"Neiti Packard, pyydän sinua käymään kansliassa", oppilaskunnan yliarvostettu puheenjohtaja sanoo opettajalleni. Packard katsahtaa rannekelloonsa. "Minulla ei ole juuri nyt aikaa", hän vastaa kovin virallisen kuulloisena. "Mutta rehtori pyysi teitä, hän vaatii, että tulet", ärsyttävä puheenjohtaja jatkaa. "No hyvä on sitten! Oppilaani, menkää luokkaan, ja tehkää liitutaululla lukevat tehtävät. Palaan heti, kun saan sen takiaisen niskastani!" Neiti kertoo hermostuneena. Katson puheenjohtajaa, ja saan vastaukseksi ilkeähkön mulkaisun. Käännän katseeni edelläni käveleviin oppilaisiin, jotka astelevat luokan sisään. Tavalliseen tapaan elämäänsä kyllästyneet vetäytyvät luokan sivupaikkoihin tuijottelemaan ikkunaa pitkin valuvia sadepisaroita, ja ryhmämme suositut pojat alkavat pelleilemään luokan kärjessä hyvännäköisten tyttöjen edessä. Toisinsanoen, mitään oppimista ei tapahdu opettajan ollessa muualla. Paperilennokit ja kumit lentelevät ympäri luokkaa, kunnes joku avaa luokan oven. Kaikki ryntäävät salamannopeasti paikoilleen, ja kaivavat oppikirjansa esiin. Ovesta astuu sisään nyrpeä Neiti Packard. "Pahoittelen oppilaani kauheaa viivästystä. Oletteko oppineet mitään ilman minua? Niin minäkin ajattelen, ette ole. Eiköhän aleta opiskelemaan, että teistä ei tule samankaltaisia höpsötyksiä, kuin tuo meidän rehtori. Onko kukaan ehtinyt tehdä tehdä kaikkia antamiani tehtäviä?" hän selittää suorasanaisesti. Kaikki ovat ihan hiljaa. Koska Packard ei saa vastausta, tämä kävelee erään oppilaan luokse, ja avaa hänen vihkonsa. Opettaja tuhahtaa vihaisesti, ja suoraansanottuna viskaa vihkon pulpetille. Opettaja kävelee liitutaulun luokse, ja tarttuu valkoiseen liituun. Hän raapustaa taululle tämän oppilaan nimen, jonka vihkosta hän ei löytänyt antamiaan tehtäviä. Yhtä-äkkiä kaikki kääntyvät katsomaan ovea, sillä joku koputtaa siihen. "Lunaca, avaisitko oven?" Packard käskee minua avaamaan oven. Nousen sähäkästi ylös, ja kävelen tomerasti ovelle. Painan ovenkahvan hitaasti alas. "Ömmm... onko tää matikanluokka?" joku tuntematon poika kysyy. En ehdi vastata mitään, sillä Neiti Packard syöksyy viereeni. "Kas hei! Sinä taidat olla se uusi poika, joka kuulemani mukaan on hyvä matematiikassa", Neiti intoilee. "Ööh..." poika ei saa sanaa suustaan, ja vain tuijottaa minua. "Tule vain sisään", opettaja kutsuu uuden oppilaan luokkaan, ja samalla työntää minut sivuun. Huokaan itsekseni, ja kävelen takaisin paikalleni. "Kerro itsestäsi", Neiti kehoittaa uutta oppilasta. "Öö... no mä oon Jack, ja 16- vuotias. Harrastan ratsastusta, ja mulla on oma hevonen, nimeltään Abigail Air", Jack kertoo. Puoliluokkaa tirskuu tälle. Kiinnostukseni herää, sillä tässä koulussa hevosihmiset ovat harvassa. "Okei, Jack. Istu tuolle vapaalle paikalle tuonne..." Packard sanoo, "Valitkaa itsellenne pari", hän jatkaa. Jack kävelee luokseni, ja istuu viereiselle pulpetille. "Kaikki muut on näköjään jo valinnu parinsa, niin voisitko sä olla mun pari?" Jack kysyy ystävällisesti minulta. "Juu-u", vastaan hiljaisesti.

Tunnin loputtua poistun luokasta ja kävelen tavarakaapilleni. Avattuani kaappini oven, huomaan Jackin kävelevän minua kohti. "Olit aika hiljanen matikantunnilla, niin ei tullut puheeksi, mikä sun nimi on", poika kertoo. "Ai anteeks, mun nimi on Lunaca", vastaan hieman nolona. "Ei se mitään haittaa, saa sitä olla hiljainen. Mitä sä harrastat, tai onko sulla lemmikkejä?" hän kysyy. "Ratsastusta, ja mulla on friisiläisori Braveheart", vastaan tälle.

Puolentunnin kuluttua katson kelloon, ja tajuan ajan kuluneen. "Hupsista! Mun pitäis varmaan mennä kotiin!" totean ääneen. "Oho, nii varmaan munki!" Jack naurahtaa. "Nähtäiskö joskus? Voitaisiin mennä vaikka jäätelöbaariin tai kahvilaan", hän ehdottaa. "Juu vaikka", vastaan punastuneena. Jack kaivaa taskustaan pienen lapun, mihin kirjoittaa numeronsa. Hän ojentaa lapun minulle. "Nähään!" hän sanoo, ja lähtee. Vastaan tälle hymyllä, ja lähden kotiin hyvällä tuulella.

Kotiovella kaivan avaimet taskustani, ja avaan oven. Suuntaan huoneeseeni, pudottaen matkanvarrella eteiseen ulkovaatteeni. Huoneessani kaadun kevyesti pehmeälle sängylleni. "Miten koulupäivä meni?" Äitini kurkistaa ovensuulta. "Ihan ok. Meidän matikanryhmään tuli tänään yks uus tyyppi, joka harrastaa myös ratsastusta", kerron hänelle. "No ompa kiva, että sait seuraksesi oppilaan, joka harrastaa myös ratsastusta. Ratsastuksesta puheenollen, milloin aiot mennä tallille? Voisin tälläkertaa viedä sinut, sillä pääsin vähän aikaisemmin töistä", hän kertoo rauhallisesti. "Voisin lähteä ihan kohta", sanon, "ja syön varmaan tallilla", jatkan. "Selvä. No pueppas tallivaatteet, niin lähdetään", hän tuumaa. Nyökkään, ja nousen ylös sängyltä.

Äitini poistuessa huoneestani, avaan vaatekaappini ovet, ja kaivan tallivaatteeni esiin. Puen ylleni viininpunaruudulliset ratsastushousuni, valkoisen T-paidan, jonka päälle vedän vaaleanpunaisen Kingslandin hupparin, ja viimeiseksi ratsastussukat. "Valmis!" Huudahdan, jotta äitini tietäisi, että olen valmis lähtöön. Kävelen eteiseen, ja laitan ratsastussaappaat yksitellen jalkoihini. Kaivan vielä repustani puhelimeni, jonka sujautan ratsastushousujeni takataskuun. "Eiköhän lähdetä", äitini toteaa ääneen.