Uusi talli, uudet haasteet

[Kuka vain saa liittyä Caran ja uuden tamman seuraksi :-)]

Cara oli todella stressaantunut. Ja väsynyt. Lyhyt Irlannin matka oli vienyt täysin naisen voimat. Hän oli viettänyt kotitilallaan pari päivää, ja matkustanut sitten takaisin Englantiin uuden hevosensa kanssa. Cara omisti nyt puolet upeasta kimosta tammasta. Vaikka papereiden tekeminen oli ollut vain muodollisuus, oli nainen halunnut saada paperille mustaa valkoisella, että hevonen todella oli puoliksi hänen. Jos tamma alkaisi menestyä, Cara halusi olla varma etteivät hänän vanhempansa myisi sitä kysymättä tyttäreltään. Veli olisi mitä todennäköisimmin paheksunut kauppaa, olihan Cara saanut hevosen melkeimpä ilmaiseksi. Lisäksi hänen vanhempansa maksoivat suurimman osan tämänkin hevosen kuluista, mutta se ei juurikaan naista haitannut. Saisihan heidän kotitilanssa mainetta Englannissakin, mikäli tamma menestyisi. Mutta se ei ollut ollenkaan varmaa. Cara tiesi että hän joutuisi tinkimään kaikista muista harrastuksistaan. Ei enää ahkeraa kuntosalilla käymistä, lukemista ja kovinkaan monta työvuoroa viikossa hänen ystävätterensä viihtyisässä pubissa.

Väsymys ei ollut naisen ainoa ongelma tällä hetkellä. Hän piteli käsissään paikoillaan steppaavan täysiveritamman riimunnarua. Paikka oli Dinan mielestä uusi ja siksi hyvin kiinnostava. Tai lähinnä jännittävä. Matkustamiseen tottunut laukkahevonen ei näyttänyt olevan juurikaan rasiintunut pitkästä matkasta Irlannista Englantiin. Nainen taputti hevosensa kaulaa ja talutti sitä ympäri pihaa. Hän ei aikonut vielä nousta sen selkään, mutta pian se olisi tehtävä. Caraa jännitti hieman. Vaikka Clooney oli kuuma ja vikkelä jaloistaan, olisi Dina vielä paljon vauhdikkaampi. Nainen katseli ympärilleen. Hän tarvitsisi jonkun mukaan maastoon. Vaikka hän oli ehtinyt tutustua lukuisiin maastoreitteihin hieman, hän ei lähtisi sinne vielä yksin. Lisäksi matkaseuran pitäisi mieluusti ratsastaa Clooneyllä. Ruuna olisi Dinalle tuttu, ja pysyisi ainakin joten kuten perässä. Clooneyn kouluttaminen maastoesteille olisi jonkun aikaa jäissä, kunnes vaaleaverikkö saisi Cairdínin valmentamisen aluilleen ja kehiteltyä jostain lisää aikaa. Hän teki mielessään muistilistaa, että muistaisi käydä toimistossa ja vaihtaa ruunan tallipaikkan täysihoidosta valmennukseen.

Sää oli hieman tuulinen ja ilta alkoi hämärtyä. Dina otti muutaman nopean askeleen sivulle, ja heilautti päätään ylös. Se oli huomannut liikettä tallin kulmalla. Ajatuksiinsa vaipunut Cara havahtui tamman nypätessä voimakkaasti riimunnarusta. Nainen paransi otettaan, pysähtyi ja rauhoitteli tammaa silittämällä sen silkkistä turpaa, sekä puhumalla hiljaisella äänellä. Hänen täytyisi pysyä valppaampana. Mistä sitä ikinä tietäisi koska Dina päättäisi keksiä jotain hänen päänsä menoksi. Vaikka tallipiha oli hyvin valaistu, hukkui osa pihasta varjoihin. Cara siristi silmiään ja yritti nähdä saman mitä Dina oli huomannut.

[Troy tulee! En ota vastuuta tekstin laadusta tässä väsymyksessä : D]

Troylla oli tehokas olo. Hän oli pitänyt kolme valmennusta putkeen ja liikuttanut lusitanotamma Tethys Do Casanovan päivän päätteeksi. Tammalla oli riittänyt energiaa vielä neljänkymmenen minuutin pyöröaitauksessa riehumisen jälkeenkin, mutta se oli sentään etäisesti muistuttanut pätevää ratsua ja toiminut maasta käsinkin ihan mukavasti. Hyvä niin, sillä mies tunsi hevosensa kavionjäljen yhä jalkapöydässään, jossa oli parin päivän ajan komeillut varsin vaikuttavan näköinen mustelma muistona rakkaan silmäteränsä hepulipäivästä. No, ehkä tuostakin prinsessasta saisi vielä koulittua kunnollisen kouluratsun jonain päivänä.

Varmistuttuaan siitä, että Teten varusteet olivat siististi paikoillaan ja hevonen hoidettu huolellisesti, mies nakkasi ohuen mustan takin ylleen harmaan hyvin istuvan t-paitansa seuraksi ja poistui tallista jo hieman hämärtyneeseen iltaan. Joku muukin oli näemmä liikkeellä, ja Troy rauhoitti harppomistaan havaitessaan säikkyvän hevosen taluttajansa kanssa.
"Hei vain", mies tervehti rauhallisella äänensävyllä ensin pääasiassa tanssahtelevaa hevosta, mutta loi katseen sen jälkeen narun päässä roikkuvaan pienikokoiseen naiseen. Oliko Troy edes nähnyt tuota ennen?
"Sehän vaikuttaa virkeältä tapaukselta", mies jutusteli lähinnä keksiäkseen puhuttavaa ja jäi pienen matkan päähän hevosesta ja ilmeisesti tuon omistajasta. "Olemmeko tavanneet?" hän keksi tiedustella naiselta. Troylla oli toivottoman huono nimi- ja kasvomuisti ja se ajoi hänet toistuvasti noloihin tilanteisiin.

[Ei se haittaa, kiva kun liityit seuraan !:-)]

Pian varjoista käveli esiin mies, jota Cara ei ollut ennen nähnyt. Valkea tamma höristi korviaan kuullessaan puhetta. Se oli tavattoman utelias niin uusien ihmisten, kuin hevostenkin kohdalla. Nainen mittaili tulokasta katseellaan. Tuo ei näyttänyt tutulta, mutta tallilla kävi niin paljon ihmisiä, ettei Cara vielä tuntenut läheskään kaikkia, saatikaan muistanut heidän nimiään. Nainen tajusi ettei ollut vielä vastannut, ja sai vihdoin avattua suunsa.
"Hei", hän oli osittain helpottunut että paikalle saapui joku muukin. Dinalla oli ainakin hetken muuta tekemistä kuin kytätä ympäristöä ja jos se päättäisi ottaa äkkilähdön, olisi Caralla luultavasti joku auttamassa.
"Jep, Dinalla ei virtaa puutu", nainen naurahti hiljaa ja siveli tamman kaulaa. Hän antoi sille vähän enemmän riimunnarua ja otti muutaman askeleen mietä kohti. Tamma seurasi perässä, ja kurotti kaulaansa mustaan takkiin pukeutunutta miestä kohti. Se hörähti hiljaa ja odotti selvästi rapsutuksia, tai mikä vielä enemmän olisi tamman mieleen, herkkuja.

"Minusta tuntuu ettemme ole vielä nähneet." Cara hymyili hieman ja ojensi kätensä kätelläkseen miestä.
"Cara Riagaín, ei ole ihme jos emme ole tavanneet, olen ollut Rosings Parkissa vasta muutaman viikon", ja siitäkin ajasta Cara oli viettänyt paljon poissa tallilta. Työt ja Irlannin reissu olivat vieneet yllättävän paljon aikaa.
"Oletko täällä töissä vai onko sinulla hevosia täällä?" Nainen kysyi uteliaana. Hänestä oli hauskaa tietää uusista ihmisistä kaikki mahdollinen, vaikka välillä se saattoi uusista tuttavuuksista tuntua vähän tungettelevalta. Mutta Cara oletti, että kun he tapasivat tallilla, miehellä olisi edes jotain hevostaustaa. Ei kai hän muuten vain kuljeksisi kalliin yksityistallin tiluksilla.

"Sallittakoon se täysiverisille", mies vastasi hymyillen hieman vinosti tultuaan siihen tulokseen, että kimon oli oltava täysiverinen, tai ainakin sukua sellaiselle.
Troyn helpotukseksi nainen vaikutti puheliaalta, vähintäänkin vapaamuotoisen kohteliaalta. Hän ei olisi nyt päivän päätteeksi ehkä jaksanut näytellä asiallista kenenkään ammattimaisen jurottajan tai ylimielisen päällepäsmärin seurassa.
"Vai Dina.. Oletko uusi asukas täällä?" mies oli juttelevinaan häntä kohti kurottelevalle hevoselle, vaikka kysymys olikin tarkoitettu vastattavaksi tämän omistajalle. "Onko se sinun hevosesi?" hän kysyi sen jälkeen naiselta.
Troy antoi hevosen haistella kättään, josta ei valitettavasti löytynyt enää edes porkkanaviipaleita ahneen lusitanon jäljiltä, eikä niitä löytynyt muualtakaan, vaikka tamma näytti kaipailevan herkkupaloja. Kun hevonen sai tutkimisesta tarpeeksi rapsutti mies tuon kaulaa.

Troy tervehti Caraksi esittäytynyttä naista miehekkäällä kädenpuristuksella ja väläytti uudelle tuttavuudelleen ystävällisen hymyn. Mies yritti painaa nimen mieleensä, mutta oli silti varma, että unohtaisi sen vielä jonain kauniina päivänä. Luultavasti heti huomenna.
"Troy Chambers", hän esittäytyi lyhyesti ja nyökkäsi. "Minäkään en ole ollut täällä vielä edes kahta kuukautta."
Mies katseli hetken taas uteliaana ympärilleen katselevaa hevosta, mutta Caran kysymys kiinnitti pian hänen huomionsa.
"Työskentelen valmentajana ja on minulla hevonenkin. Jos törmäät jonain päivänä riehakkaaseen lusitanotammaan, se on minun. Tete on 5-vuotias ja hieman omituinen persoona", Troy vastasi neutraaliin tyyliin kuin olisi säästä puhunut.
"Mitä olitte aikeissa tehdä, keskeytinkö jotain?"

"Voi, se niissä niin ihanaa onkin! Kotitilallani Irlannissa kasvatetaan täysiverisiä laukkahevosia, ja vietin siellä koko lapsuuteni. En tiedä pitäisinkö harrastusta enää yhtä kiinnostavana, jos muuttoni jälkeen olisin joutunut totuttelemaan johonkin uuteen rotuun." Nainen hymyili leveästi. Mies oli valinnut väärän puheenaiheen, kun täysiveriset mainittiin, ei Caraa saanut hiljaiseksi millään. Troy vaikutti mukavalta, häntä ei näyttänyt häiritsevän yhtään Dinan tai Caran pienimuotoinen "ahdistelu". Jos paikalle olisi saapunut joku yrmeämpi, joka ei olisi suhtautunut Dinaan yhtä rauhallisesti ja positiivisesti, ei Cara olisi luultavasti säästellyt sanojaan. Naisen oli vaikea hillitä itseään, varsinkin väsyneenä ja muutenkin hermot kireällä. Mutta leppoisa rupattelu pitkästä aikaa oli oikein mukavaa vaihtelua, vaikka hän ei Troyta ennestään tuntenutkaan.
"Dina saapui tallille eilen. Totuttelemme vasta paikkaan", Cara selitti ja jatkoi:
"Kyllä, Dina on puoliksi minun ja puoliksi äitini. Hän tarjosi sitä minulle ratsastettavaksi, enkä voinut näin kauniin tapauksen kohdalla millään kieltäytyä." Kimo tamma puhalsi lämmintä ilmaa miehen kädelle ja hamusi turvallaan tuon takin taskuja. Vaikka Dina ei saanutkaan makupaloja, se piti melkein yhtä paljon rapsutuksista.
"Hauska tutustua, Troy", pienikokoisen naisen kädenpuristus oli yllättävän vahva ja hän hymyili lämpimästi. "Ai sinäkin olet uusi tulokas! Olen täällä vielä ihan eksyksissä ja pihalla tallin käytännöistä", nainen naurahti kuivasti. Viime viikollakin hänen oli pitänyt esittää mitä typerämiä kysymyiksiä tallityöntekijöille, koska oli vielä ihan pihalla tallin tavoista.

"Valmennatko Rosings Parkissa, vai kierteletkö muuallakin? Tarvitsisin toisen hevoseni kanssa vähän apua rataesteillä, mutta aikaa ei ole nyt oikein sen trenaamiseen.." Cara huokaisi. Hän olisi halunnut jatkaa Clooneyn koulutusta itse, mutta jos joku muu ei liikuttaisi sitä muutamaa kertaa viikossa, olisi ruunalla ihan liikaa virtaa, eikä se keskittyisi rataesteisiin kunnolla. "Törmään varmaan hevoseesi vielä jossain vaiheessa, se kuullostaa upealta", nainen lisäsi pienen tauan jälkeen iloisesti. Lusitanot olivat kauniita, ja oikeissa käsissä liikkuivat upeasti. Ja tietysti jokin kimoissa hevosissa vetosi Caraan.
"Et ollenkaan, oikeastaan pelastit minut", Cara virnisti ilkikurisesti. "En tiedä koska Dina olisi säikähtänyt jotain ja rynnännyt tiehensä, veit sen huomion ainakin hetkeksi."

Pienestä väsymyksestään huolimatta Troy kuunteli kiinnostuneena nyökkäillen Caran lyhyehkön kertomuksen kotitilansa laukkahevosista ja siitä kuinka Dina oli tänne päätynyt. Hänen rotuarvelunsa oli siis osunut oikeaan, vaikka harvoinpa kukaan täysiverisistä erehtyi. Asiaa saattoi auttaa sekin, että Troy ehti Australiassa asuessaan viettää puolisen vuotta eräällä laukkatilalla, jossa sai tutustua täysiverisiin lähietäisyydeltä.
"Oletko siis ollut jockeyna?" hän kysyi kulmiaan kohottaen.

"Valmennan täällä ja kiertelen muuallakin tarvittaessa. Kouluratsastus on erikoisalaani, mutta esteetkin toki sujuvat. Voin suositella lämpimästi esimerkiksi Niklaus Bogaertin estevalmennuksia tai jos joskus saat tilaisuuden ja uskallat osallistua, niin Corinne Fairchild pitää niitä myös itse", Troy kertoi hieman poikamaisesti virnistäen. "Aiotko ottaa hevosellesi liikutusapua, jos et itse ehdi treenata?"

Mies tarkasteli Dinaa, joka ymmärrettävästi näytti olevan vielä pyörällä päästään uudesta ympäristöstä.
"Minkä ikäinen Dina on? Vaikuttaa nuorelta", hän päätti udella. Loistavaa, oli hän sentään hevosen nimen muistanut oikein. "Olisinko voinut auttaa jotenkin, vai pärjäättekö kaksin?"

Dina oli mielestään tutustunut paikalle saapuneeseen mieheen tarpeeksi ja heilautti päätään kärsimättömänä. Nuoren tamman mielestä oli tavattoman tylsää seistä kauan paikoillaan, varsinkin kun uusi ympäristö tarjosi niin paljon virikkeitä. Cara siirsi hetkeksi huomion Troysta hevoseensa, ja keräsi riimunnarua vähän enemmän käteensä.
"Kyllä", nainen huokasi syvään. "Urani jockeynä loppui kyllä ennen kuin oli kunnolla alkanutkaan", Cara laski katseensa maahan. Hän ei mieluusti puhunut paljon menneisyydestään, tai ainakaan onnettomuudesta joka oli romuttanut naisen urahaaveet. Cara päätti ryhdistäytyä ja nosti katseensa taas mieheen, kasvoillaan muka pirteä hymy.
"Mutta nyt olemma Dinan kanssa palaamassa radalle jos kaikki menee hyvin", Nainen lisäsi toiveikkaana.

"Aivan. Kouluratsastus tosin ei ole ihan minua varten, mutta ehkä olisi joskus hyvä poistua mukavuusalueelta. Saattaisi oppia jotain uuttakin. Ehkä joku päivä uskaltaudun vielä varaamaan minulle ja Clooneylle valmennuksen", Cara totesi. Häntä kiinnosti kovasti valmentajat ja lähinnä heidän ammattinsa. Naisesta olisi mahtavaa jos hän itse olisi joskus niin taitava, että kykenisi valmentamaan muita. Toisaalta tuota huvitti edes ajatella millaisia hänen valmennuksensa olisivat. Kipakka luonne saattaisi karkottaa asiakkaat hyvin nopeasti.

Huomionkipeä Dina tyrkkäsi Caraa päällään selkään. Nainen kääntyi ja silitti hevosen turpaa. "Dinaa kyllästyttää seistä pitkään paikoillaan", hän totesi lähinnä itselleen. Caran täytyi pohtia hieman mitä vastaisi miehen kysymykseen. Hän ei ollut vielä itsekkään ihan selvillä mitä tekisi Clooneyn kanssa. "En millään ehdi joka päivä treenaamaan Dinaa ja Clooneyta, joten luultavasti minun on pakko. Ratsastaisin sillä mieluusti vielä jonkin aikaa vain itse, mutta täältä löytyy varmasti joku ammattitaitoinen ratsastaja jonka tyyli sopii Clooneylle." Nainen selitti ja siirtyi sitten uuteen aiheeseen, vastatakseen Troyn toiseen kysymykseen.
"Se on vielä ihan vauva", Cara hymähti lempeästi. Ei Dina enää ihan varsa ollut, mutta Caran mielestä se oli vielä ihan pikkuinen, jolle kaikki oli uutta. "No, hyvä on. Se on kolme. Mutta minulle Dina on vielä pikkuinen, vaikka se onkin kilpaillut jo yhden kauden."

Miehen viimeinen kysymys yllätti Caran. Hän oli vaikuttanut mukavalta, mutta sekin vielä että tuo tarjosi apua, vaikka vaikutti hieman väsyneeltä eikä tuntenut Caraa entuudestaan.
"En tiedä onko Dinan kävelyttämisestä enää oikein mitään hyötyä, se on saanut tallipihan kiertämisestä tarpeekseen", Cara naurahti hiljaa. "Tarvitsisin jonkun seurakseni maastoon Clooneyllä, mutta tänään taitaa olla vähän liian myöhä... Tietäiskö ketään innokasta, joka pysyy vauhdikkaan täysiverisen selässä?" Nainen kiusoitteli. Rosings Parkista löytyi niin monta taitavaa ratsastajaa, ettei sopivia ehdokkaita voisi varmaan kahden käden sormilla laskea.

Troy näki parhaaksi olla kyselemättä Caran menneisyydestä enempää. Eiköhän asia selviäisi joskus, jos oli selvitäkseen. Jos hän edes juttelisi naisen kanssa tämän jälkeen uudestaan. Kaikilla täällä oli omat yksityiset asiansa, ja sen lisäksi lähes joka toisella vastaantulijalla oli jonkinlainen epäonnistuminen tai loukkaantuminen taustalla, minkä vuoksi ura lajin parissa oli ollut katkolla tai peräti kokonaan katkennut.
"Toivotaan, että kaikki menee hyvin."

Mies hymyili huvittuneena naisen kouluratsastuskommentille.
"Kouluratsastuksesta on yllättävän paljon hyötyä erityisesti niille, jotka uskovat, ettei laji ole heitä varten", hän totesi leikkisää haastavuutta äänessään, mutta toteamus oli täysin hyväntahtoisesti heitetty.
Tottahan se oli - esimerkiksi esteratsukot, jotka välttelivät kouluratsastusta kuin ruttoa usein painivat sellaisten ongelmien kanssa, jotka olisi saatu muutamalla kouluratsastusvalmennuksella korjattua.
Troy nyökkäsi kuultuaan hevosen iän. Niin, laukkahevosia alettiin kouluttaa jo varhaisessa vaiheessa, joten hän ei yllättynyt.

"Eiköhän täältä löydy yksi jos toinenkin, joka pysyy selässä", mies sanoi hieman naurahtaen ja katsahti ympärilleen tallipihalla, joka oli jo hiljentynyt huomattavasti.
Hän oli oikeastaan ajatellut lähteä kotiin, mutta toisaalta hänellä ei ollut erityisiä suunnitelmia tälle illalle. Yksin kotona lusiminen ei kuulunut Troyn suosikkipuuhiin, joten miksi hän ei tarjoaisi apuaan naiselle tämän kerran, eihän kello ollut vielä erityisen paljon.
"Voisin varmaan lähteä seuraksi. Olen jo tehnyt kaiken tarvittavan tältä päivältä, enkä ole sopinut enää muuta tälle vuorokaudelle", hän päätti ehdottaa olkiaan kohauttaen.

Cara nyökkäsi iloisesti. Hänellä oli suuret odotukset tammansa varalle, mutta ei oikein kehdannut vielä puhua niistä ääneen. Olihan tamma pärjännyt jo hienosti, mutta ei kaikki sujunut aina niin kuin elokuvissa ja kirjoissa, ja sen Cara tiesi varsin hyvin.

Nainen toivoi, ettei mies tulkinnut hänen kommenttiaan kouluratsastuksesta väärin. Hän ei ollut millään lailla halunnut vähätellä tuon painotuslajia, ja helpottuikin kun kuuli miehen heittävän leikillään haasteen.
"Oliko tuo haaste?" Nainen naurahti leikkisästi. Hänellä oli tapana provosoitua vähän turhan helposti, mutta osasi hänkin leikkiä laskea.
"Selvä homma. Raahaan Clooneyn heti kouluvalmennukseen kun saan jostain järjestettyä tarpeeksi aikaa. Tavataan maneesissa", Vaalea nainen virnisti leikkisästi. Hän löysti otettaan riimunnarusta ja antoi Dinan syödä ruohoa pientareelta, ainakin se olisi hetken rauhassa.

"Sitä en epäillytkään, minusta vain tuntuu että kaikilla on koko ajan kiire johonkin", Cara myönsi hyväntahtoisesti. Sellaisen kuvan hän oli saanut kiireisen tallin arjesta, mutta ei ollut viettänyt sielä niin paljon aikaa että voisi olla varma.

"Oikeastikko! Se olisi hienoa", Cara hymyili leveästi. "En odottanut että pääsisin näin nopeasti testaamaan tammaa, mutta mitä pikemmin, sitä parempi", nainen selitti innoissaan. Hän oli täynnä innostusta, ja naisesta tuntui kuin hän olisi ollut lapsi taas. Silloinkin hän odotti koska pääsisi oikean laukkahevosen selkään.
"Clooney on tallissa harjattuna, hevosten varustamisessa ei mene kauaa."

[Anteeksi mahdollisista kirj. virheistä, kirjoitin viestin puhelimella :D]

Troy oli olettanutkin naisen tarttuvan haasteeseen ja hän virnisti viattomasti.
"Jos tahdot, että se oli haaste. Asia siis sovittu", hän lausahti olkiaan kohauttaen ja hymyili päälle.

Mies nyökkäsi ymmärtäväisesti, kun Cara arveli kaikkien Rosings Parkissa olevan tavallisesti liian kiireisiä. Silloin tällöin Troy tunsi olevansa kuin toiselta planeetalta, vaikka olikin ehtinyt tutustua englantilaiseen kulttuuriin jo useamman vuoden ajan. Tietenkin meno kilpatalleilla oli aina hieman hektistä ja sovituista aikatauluista oli pidettävä kiinni, mutta silti Troy joutui ajoittain todella ponnistelemaan pysyäkseen mukana rytmissä. Etenkin ajoissa kotoa töihin lähteminen oli miehelle kerta toisensa jälkeen suuri haaste. Hän oli kuitenkin kehittynyt hurjasti, eikä enää päivittäin kuullut kuittailuja australialaisuudestaan, ja nekin harvat kommentit, joita hänelle heiteltiin liittyivät usein hänen aksenttiinsa tai brittienglannista poikkeaviin sanavalintoihinsa.

"Totta kai. Eiköhän mennä sitten", Troy vakuutti ja väläytti vaaleahiuksiselle nuorelle naiselle valloittavan hymyn. "Millainen Clooney on maastossa?" hän kysäisi ohimennen ja teki eleen lähteäkseen takaisin talliin hevosta varustamaan.
Kaksi täysiveristä maastossa ei ollut ehkä se rauhallisin vaihtoehto, mutta tästä voisi tulla ihan hauskaa. Kouluratsastustaustastaan huolimatta - tai ehkä juuri sen takia - mies rakasti haasteita ja vauhdikkaita hevosia, eikä hän koskaan miettinyt kahta kertaa, kun oli mahdollisuus tutustua uuteen hevoseen.

[Voi ei, anteeksi kun oon jumitanut peliä näin kauan... :>]

Cara nykäisi hellästi riimunnarusta, että Dina nostaisi päänsä ruohikosta. Tamma lopetti syömisen ja Cara lähti seuraamaan Troyta talliin päin, tamma reippaasti vierellään kävellen.
"Noh, ensinnäkin taidan olla ainut joka Clooneyllä on pitkään aikaan ratsastanut, joten se saattaa hieman kummastella uutta ratsastajaa", nainen naurahti iloisesti. Kyllähän ruunan selässä oli käynyt vaikka kuinka monta eri jockeyta, mutta sen asuessa Englannissa, ei sen selässä ollut käynyt kukaan muu kuin Cara itse.
"Mutta se on kyllä hyvin kiltti, ja täysiveristen tapaan herkkä ja vauhdikas ratsu. Yleensä se on aika säikky, ja saattaa testata ratsastajaa näkemällä olemattomia mörköjä. Mutta uskon että toisen hevosen kanssa se tekee sitä vähemmän. Ja nykyään se pysyy jopa hyvin käsissä, laukan aikanakin!" Nainen yritti selittää kaiken tietämisen arvoisen vieressään kävelevälle miehelle. "Eiköhän näillä neuvoilla jo selässä pysy", Cara kiusoitteli.

Cara talutti hevosensa tallin käytävälle ja laittoi sen kiinni käytävälle kahdella riimunnaruilla, molemmilta puolilta. Onneksi tallissa ei ollut tähän aikaan enää ruuhkaa, joten nainen toivoi ettei olisi kenenkään tiellä, kun varustaisi Dinan nopeasti käytävällä.
"Clooney on täällä", hän johdatti Troyn kimon ruunan karsinalle ja avasi oven. Cara astui karsinaan ja taputti hevosensa kaulaa. "Clooneyn voi hoitaa joko karsinassa tai käytävällä", blondi hymyili iloisesti. "Käyn hakemassa hevosten varusteet niin eiköhän mennä."

Cara lähti käymään satulahuoneessa ja toi ensin Clooneyn varusteet. Hän laittoi satulan ja suitset telineeseen karsinan oveen, ja jätti suojat loimitangolle. Seuraavaksi nainen haki Dinan varusteet, mukaanlukien pienen laukkasatulan jollaisella nainen ei ollut piiiitkään aikaan ratsastanut.

[Eipä mitään :>]

Troy kuunteli Caran selostuksen hevosestaan ja katseli naista puolittainen hymy huulillaan. Ratsuttaessaan hän oli nähnyt jos jonkinlaisia hevosia aina täysin kaistapäisistä villikoista passiivisiin pullahevosiin, joten hän uskoi tulevansa Clooneyn kanssa myös juttuun.
"Kuulostaa hauskalta", hän totesi velmusti virnistäen ja asteli sisälle talliin.
Mies seurasi Caraa Clooneyn karsinalle ja nojasi kädellään karsinan ovenpieleen, kun nainen puuhasteli hevosensa parissa ja kiiruhti hakemaan ruunan varusteita ennen kuin Troy ehti tarjoutua avuksi. Hän käytti hetken kahdenkeskisen ajan hevosen kanssa pieneen tutustumishetkeen ja antoi ruunan haistella kättään ennen kuin silitti tuon kaulaa. Ei hullumpi.

Troy kiitti, kun Cara toi Clooneyn varusteet, jonka jälkeen tarttui niihin ja tottuneesti nosti satulan selkään, kiinnitti vyön ja pujotti suitset ruunan päähän. Hän kiinnitteli soljet ja kumartui sitten laittamaan suojat Clooneyn jalkoihin. Täysiverinen vaikutti ainakin hyvätapaiselta, vaikkakin virkeältä kaverilta ja tuntui olevan kiinnostunut uudesta ihmisestä.
"Oletteko valmiita?" Troy huikkasi käytävälle hetken kuluttua hivenen hämmentynyttä Clooneyta rapsutellen.
Mikäli vastaus oli myöntävä, talutteli mies ruunan tallin kivetylle pihalle.

"Voi sitä se onkin! Ainakin jos pitää vähän reippaammista maastolenkeistä, Clooneyn päähän ei oikein sovi että maastossa mentäisiin hiljaa", Cara naurahti. Joskus hän kävi kävelemässä treenin jälkeen Clooneyn kanssa maastossa, ja vaati vaivaa saada ruuna pysymään koko ajan käynnissä. Nainen varusti kimon tamman tottunein ottein, eikä siihen kulunut kauaa aikaa. Dina oli selvästi innoissaan, ja otti muutamia sivuaskeleita. Onneksi sillä ei ollut hirveästi tilaa stepata paikoillaan.

"Jep, eiköhän mennä! Haen vain kypärän ja takkini ensin." Vaaleaverikkö huikkasi ja taputti tammaansa hellästi kaulalle. Hän kipaisi nopeasti satulahuoneeseen, jonne oli jättänyt tavaransa aijemmin päivällä. Hän käveli takaisin ratsunsa luo, puki tuulitakin päälleen ja painoi kypärän päähänsä. Cara irrotti riimun Dinan kaulalta ja lähti taluttamaan sitä ulos tallista. Innokas tamma meinasi muutaman kerran kävellä vähän turhan reippaasti pienikokoisen naisen ohi, mutta tuo palautti ratsunsa ruotuun. "Odota nyt hetki", Cara hymähti.

Ulkona oli jo hämärtynyt. Kyllä siellä näki hyvin ratsastaa, mutta ehkä vauhdikkaimmat laukkapätkät sai unohtaa, ainakin vieraammilla reiteillä. Nainen kiipesi hevosen selkään pihalle unohtuneen ämpärin päältä, ja joutui hetken säätelemään jalustimia.
"En ole aikoihin istunut laukkasatulassa, tämä vaatii vähän totuttelua", nainen selitti iloisesti hymyillen. Huomenna jalat olisivat varmasti kipeät, vaikka hän ei jalustimia niin paljon lyhentänytkään kuin kilpailuissa tai varsinaisissa laukkaharjoituksissa. "Olen tyytyväinen tähän maastoretkeen, kunhan pysyn satulassa", Cara vitsaili. Jännitys tuntui vatsanpohjassa, joten täytyi ryhdistäytyä ettei jännitys tarttuisi Dinan, hän ajatteli. Mutta olihan tämä vasta ensimmäinen kerta Dinan selässä. Hevonen ei oikein malttanut pysyä aloillaan kun Cara korjaili itseään satulassa ja lyhensi ohjia. Se otti muutaman askeleen Clooneyn suuntaan ja taas muutaman pois päin.

"Mitä iloa maastolenkistä on, jos ei saa mennä kovaa?" Troy jutusteli Clooneylle rapsutellen ruunan poskea ja heitti leikkisän hymyn Caran suuntaan.
Mies pysäytti täysiverisen tallipihalle, nosti ohjat kaulalle ja tarkisti satulavyön kireyden rauhallisin ottein. Hän veti takkinsa vetoketjun kiinni ja laittoi kypärän päähänsä. Dinan levoton läsnäolo ilmeisesti sai Clooneynkin ottamaan askelia paikoillaan ja sivusuuntaan sekä vilkuilemaan ympärilleen hämärtyvällä pihalla, joten Troy pyysi kärsivällisesti ruunan uudelleen pysähdyksiin ennen kuin heilautti itsensä sen selkään. Hän sääti jalustinhihnat sopivaan mittaan ja keräili ohjia käteensä.

"Ymmärrän", mies totesi katseltuaan hetken Caran asettautumista epämukavan näköiseen laukkasatulaan.
Oli kenties Troyn polvien terveyden onni, että hän oli nuorempana nopeasti venähtänyt ohi jockeyn mitoista, eikä päätynyt kilpailemaan lajin parissa. Moisessa asennossa terveenä pysyminen oli ainakin hänen logiikkansa mukaan ihme.
"Jos aiot pudota satulasta, tee se sellaisessa paikassa, jossa et katoa aluskasvillisuuden sekaan", mies kiusoitteli.
Hän odotti, että Cara olisi hevosensa kanssa valmis ennen kuin ehdotti lähtemistä ja kevyin avuin pyysi Clooneyn käyntiin.
"Minne haluaisit mennä?" Troy tiedusteli naiselta.

Vaikka laukkasatulassa istuminen ei ollut ehkä kaikkein mukavinta, se tuntui Carasta hyvin kotoisalta. Hän korjaili takkinsa kaulusta ja kiristi kypärän leukahihnan. Ohjat nainen otti hyvälle tuntumalle, että saisi heti hidastetta vikkelää hevosta, kun se päättäisi lisätä vauhtia ilman ratsastajan lupaa.

Nainen naurahti hiljaa. "Yritän. Vaikka se kyllä pehmentäisi pudotusta," tuo pohti. Pehmeä hiekkatie olisi myös hyvä paikka keikahtaa satulasta. Toisaalta nainen pysyttelisi satulassa kaikin keinoin, ja eihän hän edes ollut ensikertalainen riehakkaan laukkahevosen selässä. Putoaminen oli hyvin epätodennäköistä, Cara vakuutteli itselleen. Hän ei saisi hermoilla, ettei Dina aistisi sitä. Nainen pohti vastausta hetken. Hän pidätti paikallaan steppaavaa tammaa terävästi, ennen kuin antoi sille luvan kävellä eteenpäin. Dina kulki lähellä Clooneytä, mutta hevoset eivät välittäneet toisistaan juurikaan, ainakaan negatiivisessa mielessä.

"Menään tästä suoraa, niin päästään maastoreitille jossa on muutama hyvä laukkasuora ja maasto on mäkistä", Cara selitti kun oli saanut päätettyä. Hän halusi antaa Dinan päästellä vähän höyryjä, mutta aikoi pitää vauhdin maltillisena.
"Clooney ja Dina ovat hyvä pari, sillä ne ovat sisaruksia", nainen selitti ja taputti tammansa kaulaa.

Clooney käänteli korviaan tiuhaan tahtiin sekä uuden ratsastajansa että Dinan ja Caran suuntaan kuin ei olisi ymmärtänyt mikä tämä asetelma oli olevinaan. Se otti pari levotonta raviaskelta haluttuun suuntaan, mutta Troy pidätti ruunan takaisin käyntiin kärsivällisesti kevyin ottein ja säilytti pehmeän tuntuman hevosen suuhun, kun se jatkoi rauhallisemmassa, mutta koomisen nopeatahtisessa askellajissa. Mies myöntyi Caran ehdotukseen maastoreitistä ja ohjasi ratsunsa maahan hevosten toimesta painunutta leveää polkua pitkin kohti yleisessä käytössä olevaa maastoreittiä, jota monet käyttivät juuri vauhdikkaisiin laukkapätkiin ja halutessaan saada maastolenkkiin lisää tehoa mäkien kiipeämisestä.
"No sehän sattui. Ne voivat keksiä ihan omaa ohjelmaansa, kun ymmärtävät toisiaan", mies hymähti.

"Oletko siis Irlannista kotoisin?" hän viittasi sanoillaan heidän aiemmin käymäänsä keskusteluun naisen kotitilasta ja laukkahevosista ja vilkaisi Caraa kysyvänä yllätyttyään itsekin, miten tällä kertaa muisti juttutuokiosta yksityiskohtia.
Troy oli mestari unohtamaan nimien lisäksi lähes kaiken paikkaan tai aikaan liittyvän, minkä takia hän oli addiktoitunut älypuhelimensa kalenteriin, johon sai synkronoitua syntymäpäivät ja kaiken muun tärkeän tiedon ja merkittyä turhatkin muistamisen arvoiset asiat. Valitettavasti sekään ei saanut miestä pysymään sovituissa aikatauluissa kovinkaan usein tai muistamaan tarkistamaan kalenteria tarpeeksi usein.

Cara tarkkaili Clooneyta katseellaan. Hän halusi varmistaa että se sopeutuisi yhtäkkiseen muutokseen. Sen liikutusta tallin puolesta ei oltu vielä aloitettu, joten se oli totunut vain Caraan satulassa. Tottakai hän luotti Troyn ratsastustaitoihin, mutta hevosista ei koskaan tiennyt mitä ne saisivat päähänsä. Ruuna näytti kuitenkin ottavan ratsastajan vaihdoksen ihan hyvin, aivan niinkuin nuori nainen oli ajatellut. Kimo oli luonteeltaan hyvin tasapainoinen ja vaikka vauhtia riitti, se oli hyvin nöyrä ja teki yleensä kaiken mitä ratsastaja pyysi. Tai no, riippui tietysti ihan siitä kuinka ratsastaja pyytäisi.

Cara naurahti hiljaa. "Toivottavasti puoli vuotta erossa oloa on tehnyt tehtävänsä ja katkaissut niiden telepaattisen yhteyden," nainen vitsaili. Tottahan se oli, että sisarukset saattaisivat innostua jälleennäkemisestä ja ruveta riehakkaiksi. Mutta eivät ne olleet paljon toistensa näkemisestä innostuneet, joten tuskimpa siitä oli vaaraa.

"Kyllä, perheeni laukkatila on siellä, mutta sen olen tainnut jo kertoakin. Menen ihan sekaisin, kun tapaan päivittäin niin paljon uusia ihmisiä. En enää muista mistä olen kenenkin kanssa puhunut." Cara sanoi pahoittelevasti. Dina tarkkaili ympäristöä korvat höröllä. Se oli innoissaan uudesta ympäristöstä ja askelsi reippaasti. Onneksi edes jollain lailla tuttu seura rauhoitti sitä, ja sai tamman pysymään nahoissaan.

//Okei, ei Cara välttämättä tuollaisia asioita unohda mutta pelaaja kyllä näin pitkän tauon jälkeen... :D//

Troy hymyili Caran toiveelle ja silitti Clooneyn kaulaa, kun se asettui hieman rauhallisempaan tahtiin edetessään hämärää polkua eteenpäin. Luultavasti Dina ja Clooney tunnistivat toisensa, mutta ehkä maastoretki ei ollut kaikista vapain tilanne yhteiselle riehumiselle.
"Sepä mukavaa", mies sanoi kohteliaisuuttaan Caran vahvistettua olevansa Irlannista. Troy tiesi siitä paikasta yhtä paljon kuin norsu viinilaseista, mutta ei se kai haitannut. Hänelle tuli mieleen vain se hassun näköinen irlantilainen tanssi, jota joskus oli näkynyt televisiossa. Vai oliko se edes irlantilaista? Ehkä hän ei avaisi suutaan ja paljastaisi tietämättömyyttään.
"Ymmärrän hyvin. Minä en muista mitään muutakaan, joten ei haittaa", hän totesi päätään pudistellen. "Hyvä, että oman nimeni vielä muistan."

"Työskenteletkö täällä Englannissa, vai mitä teet?" Troy kysyi luoden taas kiinnostuneen silmäyksen Caraan. Ainakin ratsasti, näköjään.
Eihän naisen tänne saapuminen ollut niin tavatonta, mutta mies oli utelias kuulemaan enemmän. Itsehän Troy oli päätynyt tänne maapallon toiselta puolelta ja Irlanti sentään oli lähellä.

(Joo en mäkään enää muista mitä on puhuttu :>)

Cara naurahti, kun Troy kertoi olevansa yhtä huonomuistinen. "Se tästä vielä puuttuisikin. Seuraavalla kerralla en varmaankaan muista ratsastaa esittelykehään kilpailuissa kun Dinan oikea nimi sanotaan, sillä muistan vain lempinimen."

Melkein heti perään Troy esitti kysymyksen, miksi Cara oli oikein lähtenyt Irlannista Englantiin. Nainen hidasti ratsunsa kiihtynyttä vauhtia istunnalla, ja liikutteli ohjia hellästi. Nuori tamma reagoi hyvin pieniin apuihin, ja hidasti hieman tahtia. Luultavasti se kiihdyttäisi askellusta kohta taas, mutta olisi nyt edes hetken rauhassa.
"Halusin vaihtaa maisemaa ja haudata menneisyyteni." Nainen kohautti hartioitaan. "Mutta eipä tästä näköjään eroon päässyt", tuo naurahti hiljaa. Tässähän hän taas oli ja istui oman laukkahevosensa satulassa.
"Ja oikeastaan teen töitä parasta aikaa. Tällä hetkellä ainut työni taitaa olla Clooneyn ja Dinan valmentaminen. Hevoset pitäisi saada pian kilparadoille. Mutta hommaa hidastaa hieman oman valmentajan puuttuminen. Joudun olemaan jockey ja hoitamaan myös valmennuksen ja lisäksi treenaamaan vielä Clooneyn kanssa. Mutta ainakin saan tehdä sitä mistä pidän, aina kun haluan. Entäs sinä, aksentista päätellen et ole myöskään Englannista alunperin?"

Troy nyökkäili ymmärryksen merkiksi Caran puhuessa ja hillitsi eteenpäin vauhdilla pyrkivää ratsua. Hän naurahti, kun puhe kääntyi hänen aksenttiinsa ja harkitsi heittävänsä jonkin typeristä vitseistään koskien maata, jossa hän oli asunut 23 vuotta elämästään, mutta tyytyi normaalimpaan vastaukseen.
"Ei, olen Australiasta. Muutin tänne osittain töiden takia noin viisi vuotta sitten", mies vastasi kysymykseen.

Ilta oli todella pimentymässä, joten mies valitsi heille mahdollisimman tasaisen reitin hiekkateitä pitkin, jossa oli pari hyvää laukkapätkää ja jota pitkin he ehtisivät alle tunnissa takaisin tallille. Varsin vauhdikkaan lenkin päätteeksi Troy huolsi innokkaan täysiverisen siihen kuntoon, että vieraan hevosen kehtasi jättää odottelemaan iltatallia. Hän käväisi kiittämässä Caraa seurasta ja hevosensa lainasta ennen kuin poistui viimein tallilta, kuten oli ollut aikeissa tehdä jo tunti sitten.

[Ajattelin että kenties hyvä päättää tämä peli tästä roikkumasta kun kestänyt ties kuinka kauan. : D Kiitoksia seurasta! :>]