Only teardrops

Wren oli sanonut että he olivat edelleen shokissa. Oliko Teddy nyt vain paniikissa, sanoi mitä oletti hänen haluavan kuulla?
"Et usko?"
Hän halusi olla varma. Gabrielle halusi olla aivan varma, että he eivät tekisi väärää päätöstä. Ei hän, vaan he.
"Oletko varma? Tiedän että tilanne on hirveä. Mutta voin luvata, että minusta ei ole mitään jäljellä, jos tekisin abortin."

"Abortti ei ole koskaan ollut minun mielessäni ratkaisu, johon voisin turvautua hyvällä omatunnolla", mies vastasi. Hän ei syyttänyt ketään, joka oli abortin tehnyt, mutta hän ei ollut koskaan ajatellut sen olevan jotakin, mikä koskettaisi häntä.
"Jos sinä tahdot pitää sen, me teemme niin." Hän selviäisi kyllä, ja toivottavasti ilman rintaa puristavaa kauhua, joka oli ollut läsnä Matthewn odotuksen aikana.

"Älä sano noin."
Gabrielle huokaisi raskaasti. Miehen sanat saivat hänet jälleen epäilemään. Halusiko tuo todella? Voisiko Teddy, jaksaisiko tuo?
"Joka kerta kun sanot, jos minä haluan, tunnen itseni itsekkääksi. Että olen tekemässä jotakin mitä sinä et halua tai sanot mitä minä haluan kuulla. Theodore, se on sinunkin lapsesi. Kuten Matthewkin. Sinulla olisi kaksi lasta ja hullu vaimo."

"Gabrielle, tietenkin minä haluan. Pelkään vain painostavani sinut johonkin, mitä sinä et pidä oikeana ratkaisuna", hän huokaisi hiljaa. Hän oli aina tahtonut lapsia ja enemmän kuin yhden, se oli selvää. Hän vain oli elätellyt kenties harhaista toivetta siitä, että tällä kertaa lapsi olisi äärimmäisen iloinen uutinen, joka mikään suru ei varjostaisi.
"Sitten minulla olisi kaksi lasta ja hullu vaimo. Huonomminkin voisi olla." Niin paljon, paljon huonommin. Hänellä voisi olla yksi menetetty ja yksi abortoitu lapsi Matthewn ohella - ja siltikin hullu vaimo.

Niin, Gabrielleen ei saisi tervettä järkeä vaikka miten yrittäisi.
"Ei, et painosta. Minä en kestäisi sitä. Tuntisin oloni murhaajaksi."
Hän ei tuominnut ihmisiä jotka eivät halunneet lapsia ja keskeyttivät raskauden, mutta hän ei olisi kyennyt siihen.
"Voisiko?"

"Ehdottomasti voisi", mies vastasi epäröimättä. Asiat voisivat olla niin paljon huonomminkin. "Minulla voisi olla vain Matthew, eikä hullua vaimoa ollenkaan." Mitä hän sitten tekisi? Gabrielle oli hänen elämänsä turva, majakka myrskyn keskellä, joka ohjasi kotiin. Nainen oli hänen kotinsa.
"Olen pahoillani, että joudut luopumaan punaviinistä taas, vaikka vasta sait sen takaisin elämääsi", hän koetti keventää tunnelmaa pakottamalla huulilleen hymyn, joka tosin suli hitaasti aidommaksi. Ehkä tämä ei olisi maailmanloppu.

Gabrielle ei voinut olla hymähtämättä laiskasti. Teddyn yritys piristää häntä oli ihana. Vieläkään ei kyllä väsyttänyt. Ehkä uni hiipisi mieleen, jos hän söisi hieman?
"Jos teen leivän ja mennään nukkumaan? M-molemmat samaan sänkyyn."

"Tee leipä", mies nyökkäsi laskien irti vaimonsa kädestä. Hän peruutti nojailemaan keittiön tasoon. "Ehdimme pohtia nukkumisjärjestelyä myöhemminkin, kun se on ajankohtaista." Koska eihän se sitä ollut neljältä aamuyöstä, eihän? No, siinä kohtaa sitten kun he suunnistaisivat yläkertaan. Ehkä hän voisi nukkua lattialla sängyn vieressä. Olla lähellä olematta... lähellä.

Gabrielle astui jääkaapille, voidellen itselleen nopeasti leivän ja heitti päälle kurkkua ja tomaattia. Hän kääntyi katsomaan miestään kun otti puraisun siitä, nostaen sormensa ylös. Hetki pieni, hän sanoisi jotakin kun suu olisi tyhjä.
"Se on ajankohtaista nyt. Minä en aio enää nukkua yksin."

Mies päätyi kaivamaan kaapista lasin ja täyttämään sen kylmällä vedellä odotellessaan, että Gabrielle saisi leipänsä tehtyä ja syötyä. Kylmä vesi rauhoitti itkemisen karhentamaa kurkkua, vaikka muuten vesilasi ei taianomaisia parantavia voimia sisältänytkään.
"Jos olet varma", Teddy nielaisi pakottaen turralta tuntuvan kielensä tekemään yhteistyötä. Hän palaisi mielellään nukkumaan takaisin leveään parisänkyyn suurimpaan makuuhuoneeseen.

Gabrielle huuhteli kätensä nopeasti syötyään. Noin, nyt hän oli valmis.
"Mmm. Olen minä."
Nyt riittäisi tämä pelleily. Hän ei jaksanut tapella asiasta enää itsensä kanssa. Hän kiipesi edella yläkertaan, riisuen hupparin ja collegehousut jalastaan, irvistäen housuje kuraiselle takamukselle. Oli kannattanut istua kuraisessa maassa.

Teddy jätti lasin tiskialtaaseen ja seurasi naisen perässä yläkertaan. Hän seisoi makuuhuoneen oviaukossa nojaten ovenkarmiin. Häntä epäilytti suuresti Gabriellen päätös, mutta hänellä ei ollut paljoakaan sanottavaa siihen. Mies suoristautui, palasi Matthewn tyhjään huoneeseen ja poimi peiton ja tyynyn syliinsä. Niiden kera hän suunnisti takaisin suurimpaan makuuhuoneeseen peläten tämän olevan virhe ja samalla toivoen, että saisi vihdoin nukkua vaimonsa vieressä.
"Kummalla puolella tahdot nukkua?" Hän kysyi vilkuillen suurta sänkyä. Ehkä nainen oli vaihtanut heidän puoliaan viimeisen kuukauden aikana. Hän tunsi olonsa harvinaisen vieraaksi omassa makuuhuoneessaan, mikä oli ajatuksena kerrassaan naurettava.

Gabrielle kääntyi Teddyn puoleen ylhäällä, katsoen petivaatteet kainalossa olevaa miestään. Voi raukkaa.
"Omalla puolellasi."

Mies hymyili väsyneesti ja suunnisti laskemaan tyynyn ja peiton oikealle puolen sänkyä. Hän ei tahtonut edes vilkaista verhojen lomasta ulos siltä varalta, että yö alkaisi jo valjeta - aamu tuntui olevan aivan liian lähellä. Hän tunsi olonsa kerrassaan uupuneeksi ujuttautuessaan peiton alle. Teddy asettui makaamaan selälleen aivan sängyn laidalle, luottaen siihen, ettei onnistuisi putoamaan kääntyessään. Ainakin se antaisi naiselle paljon tilaa toisella puolen sänkyä, joten ehkä Gabrielle saisi nukuttua hänen vieressään. Ehkä hän ei päätyisi kiskomaan naista kainaloonsa, kun pysyttelisi kauimmaisella laidalla.
"Hyvää yötä", hän toivotti hiljaa katsellessaan vaimoaan viimeisten tuntien paino raskaana harteillaan.

Gabrielle asettui omalle puolelleen, huokaisten syvään. Noin. Hän ei kuollut, vaikka oli samassa sängyssä miehensä kanssa. Varovasti hän ujutti varpaansa koskemaan Teddynn jalkaa peiton päällä. Tosin, nukkuessaan hän kierähti miehen kainaloon tyynesti. Aivan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.

Mies oli varma, ettei saisi nukuttua, kun varoisi Gabriellea ja koettaisi tasapainotella aivan sängyn laidalla aamuun saakka. Niin ei kuitenkaan käynyt, sillä illan ja yön tapahtumat vaativat veronsa. Mies oli sikeässä unessa vain muutamaa silmänräpäystä myöhemmin, eikä havahtunut ennen kuin sisäinen herätyskello käski nousta. Yhdeksältä. Olipa hänen sisäinen kellonsakin sekaisin, mikä aika se nyt muka oli nousta? Teddy hymyili pehmeästi tiedostaessaan naisen kainalossaan ja vastusti halua painaa suukko tummien kiharoiden sekaan. Entä jos Gabrielle ei ollut vielä hereillä? Hän ei tahtonut olla syy siihen, että nainen heräisi.

Gabrielle ei tosiaan ollut ylhäällä vielä yhdeksältä. Hän nukkui rauhallisena miehensä kainalossa, havahtuen vasta myöhemmin kun Fatty loikkasi sänkyyn ja puski hellästi naisen kasvoja. Gabrielle nyrpisti unisena nenäänsä, hymyillen kuitenkin kissalle. Silmiään avaamatta hän laski käden kissan turkkiin.
"Ihan kohta poika, hetki vielä... Teddykin nukkuu vielä. Mnnh, siihen kerälle..."
Hän jutteli puoliunessa kissalle, joka kävi naisen kyljen päälle nukkumaan.

Teddy ei enää saanut unta havahduttuaan kertaalleen, mutta se ei estänyt makoilemasta rentona ja silmät suljettuina Gabriellen vierellä. Hän keskittyi kuuntelemaan vaimonsa tasaista, rauhallista hengitystä tyytyväisenä siitä, että nainen ainakin sai nukuttua. Edes jokin asia meni kuten sen piti. Hiljainen, rauhallinen aamu tarjosi paljon aikaa ajatella, mikä oli kenties varsin tervetullut asia.
"Olen hereillä", mies korjasi unisen vaimonsa juttelua kissalle ja kurkotti tervehtimään seuraksi saapunutta kissaa. Fatty ei tosin vaikuttanut sen innostuneemmalta nousemaan kuin Gabriellekaan, joten mikäpä hätä hänellä oli siinä makoillessa. Gabrielle saisi nukkua juuri niin pitkään kuin naista nukuttaisi.

Gabrielle raotti kevyesti silmiään. Ohikiitävän hetken kaikki oli kuten ennen, pelko ja ahdistukset olivat poissa, samoin painajaiset. Oli vain he, Fatty, hiljainen viikonloppuaamu ja sen tuoma raukeus.
"Mmmmh, ai..."
Hän hinkkautui paremmin miehen kylkeen. Tietoisuuden herätessä sähköinen jännitys juoksi kehon läpi, mutta Gabrielle jäi päättäväisesti makaamaan miehensä kainaloon.
"Joten, jos olet hereillä, miksi minulla ei ole jo kahvia?"
Hän sai tehdä töitä pysyäkseen rentona, mutta hänen päättäväisyytensä oli aina hiponut hulluutta.

Teddy piti kätensä rennosti sivulla, vaikka mieli tekikin kiertää se Gabriellen selän ympärille ja vetää nainen lähemmäs kylkeä. Se oli jo saavutus, että nainen oli nukkunut hänen vieressään. Ei kai tässä enempää sopinut onneaan koetella.
"En halunnut nousta", mies tunnusti pienen hymyn kera. Ei tosiaankaan, kun oli saanut makoilla hetken peittojen alla vaimo kainalossaan. Kuka hullu siitä tahtoisikaan nousta? Hän tiesi, ettei tämä muuttaisi mitään. Gabrielle säpsähtäisi hänen kosketustaan karkuun kun he kohtaisivat käytävillä tai osuisivat keittiöön samaan aikaan, joten tästä hetkestä oli nautittava. Jos hän sai vaimonsa kainaloonsa vain silloin, kun Gabrielle oli puoliunessa, hän nauttisi niistä hetkistä joka aamu ja ilta.
"Mutta jos todella tahdot kahvia niin paljon, voin lähteä keittämään sitä."

Kun aivot tavoittivat täysin eilisillan, Gabrielle ähkäisi hiljaa.
"... Unohda se kahvi. Teetä."
Voihan helvetti. Pitäisiköhän jälleen koettaa, oliko kofeiiniton kahvi yhtä pahaa kuin viimeksi? Tai alkoholiton punaviini?

Teddy naurahti hiljaa. Niinpä tietysti. Gabrielle oli aivan liian hyvä äiti.
"Veikkaisin, että jostakin kaapin perukoilta saattaisi löytyä vielä kofeiinitonta. Olen melko varma, että keitin sitä vahingossa joku viikko takaperin", kun hän oli kolunnut keittiön kaappeja puoliunessa kahvin toivossa. Oli ollut karua kaataa kuppi kuumaa vain todetakseen, että höyryävä kahvi oli kofeiinitonta.

"Nnnh, en tiedä onko aamu oikea hetki leikkiä kokeilulla josta voi tulla vain paha mieli..."
Gabriellen pää ja kaikki hengitystiet tuntuivat olevan eilisen jäljiltä tukossa. Hyi.
"Olet rakas."

"Teetä siis", Teddy lupasi painaen pienen, tuskin hipaisua kummemman suukon naisen päälaelle. Hän keittäisi heille molemmille kupilliset teetä, kunhan vain jaksaisi nousta. Ei kai sillä ollut vielä niin kiire? Jos vain ihan hetken pidempään pitelisi Gabriellea kainalossa.
"Niin sinäkin", mies vakuutti hiljaa. Teki mieli koskettaa Gabriellen vatsaa, mutta kaiken huomioonottaen se tuskin olisi hyvä ajatus. "Te molemmat olette." Ja Matthew, mutta Matthew ei ollut heidän luonaan nyt. Poika oli kummitätinsä riesoina ja ilona.

Nainen ynähti hiljaa. Siinä oli niin hyvä olla, kun oli nukkunut kunnolla. Tai vaipunut muutaman tunnin koomaan, se tuntui oikeammalta vaihtoehdolta. Oli miten oli, hän nautti läheisyydestä suuresti. Hän oli kevyesti valmiustilassa, mutta ei pelännyt.
"Pitää sisustaa se kolmas huone uudestaanh..."