Only teardrops

"Meillä on aikaa", mies tyynnytteli hiljaisella äänellä. Ei tarvinnut kiirehtiä ja hätäillä. Vastahan he olivat saaneet selville, että odottivat toista lasta saapuvaksi perheeseensä. Ei ollut mitään syytä sännätä sisustamaan huonetta juuri nyt. Tosin jos Teddyltä kysyttiin, mikään ei ollut niin tärkeää, että se täytyisi tehdä juuri nyt. Heillä oli tärkeämpääkin tekemistä, kun makoilla vierekkäin lämpimien peittojen alla lauantaiaamuna.
"Ehdimme kyllä tehdä kaiken myöhemminkin. Jos nyt ensin vain keskitytään kaikkeen muuhun."

"Mmmmnh, niin... Pitää hankkia toinen pinnis ja muuta..."
Gabrielle mutisi hiljaa. Hän oli edelleen kevyesti unessa. Ohops. Ei se niin vakavaa ollut. Silti hän kävi päässään läpi tarvittavia asioita.

"Rakas, olet toivoton", Teddy pudisti päätään naurua äänessään. Gabrielle ei ollut edes kunnolla hereillä - kuka muka oli ennen ensimmäistä kahvikuppia? - ja silti teki jo listaa kaikesta, mitä he tarvitsisivat lapselle, joka ei vielä kuukausiin olisi heidän seuranaan. Hän tukahdutti äänen joka muistutti ensimmäisestä kerrasta, kun lapsi ei ollut koskaan edes heidän luokseen asti selvinnyt. Sen muistelu ei auttaisi ketään.
"Mitä jos pinnasänkyjen ja huoneiden sisustamisten sijaan pohtisit vaikkapa sitä, että mitä tahdot aamupalaksi? Jos et keksi mitään kovin vaikeaa, voin tarjoilla sinulle aamupalan sänkyyn." Tai edes keittiön pöytään.

"Uh, suklaapannareita. Kermavaahdolla ja marjoilla."
Ei, hän ei aikonut olla nyt terveellinen. Ei eilisen jälkeen, kun nälkä vaivasi kunnolla. Selvästi ahdistus oli eilen saanut hänet oksentamaan, kiitos miehen lipsahduksen.
"Ja en ole toivoton... Olen... Varautunut."

"Selvä, suklaapannareita tulossa", mies vastasi suukottaen Gabriellen päälakea. Hän ei nalkuttaisi vaimolleen syömisestä. Nainen syökööt mitä ikinä tuon teki mieli.
"Olet kuin partiopoika. Aina valmiina", Teddy hymähti. Hän veti hitaasti kätensä pois Gabriellen alta voidakseen nousta sängyltä. Olihan nainen toivonut aamupalaa. "Anna minulle puoli tuntia aikaa, ja saat aamupalan vuoteeseen." Siinä ajassahan nukkuisi vielä pienet torkut tai kävisi vaikka suihkussa, ennenkö palaisi takaisin peittojen väliin löhöilemään, kun kerrankin heidän ei tarvinnut tehdä yhtään mitään. Ei ollut poikaa huutamassa nälkäänsä, märkää vaippaa tai puhdasta tylsyyttään, eikä töitä, jotka vaatisivat huomiota juuri nyt. He saattoivat vain olla.

Gabrielle ymisi kun miehen käsi katosi hänen altaan, pudoten tyynynsä kanssa patjaa vasten.
"Uh... Joo. Ihan miten haaaluaaat.."
Leveä haukotus katkaisi lauseen, naisen venytellessä hieman. Se ehkä kertoi sen ettei Gabrielle ollut hetkeen nousemassa mihinkään.

"Lepää vain rakas", Teddy hymähti hiljaa ja nousi sängyltä. Hän poimi tottuneesti Dinglen syliinsä ovensuusta ennenkö kissoista nuorempi onnistuisi kamppaamaan hänet, ja hiihteli haukotusta tukahduttaen keittiöön. Dingle oli tyytyväinen saatuaan lisää kuivamuonaa kuppiin, joka oli jostakin kumman syystä kissan mielestä ollut tyhjänä, vaikka siinä oli ainakin miehen silmään edelleen reilusti nappuloita. Kai Dinglen suosikkimaku erivärisistä napukoista vain oli jo tullut syötyä, joten loput eivät enää kelvanneet. Tai jotakin. Mies teki nopeasti taikinan ja alkoi paistaa suklaisia herkkuja, joita nainen oli pyytänyt. Hän sai nostaa Dingleä jatkuvasti pois tieltään, kun nuori kissa tuntui ottavan tavoitteekseen olla hänen edessään joka välissä. No, eipä se paljoa haitannut. Siinä vaiheessa kun hän sai syötävät kasattua lautaselle ja lautasen tarjottimelle tuoremehun, kermavaahdon ja tuoreiden marjojen kera, oli Dingle jo löytänyt parempaa tekemistä kiipeilypuun parissa loikkien. Hyvä niin, sillä Teddy ei kaivannut kissaa jalkoihinsa pyörimään, kun kantoi tarjottimen kaikkine tarjoiltavineen yläkerran makuuhuoneeseen.
"Aamiaisenne odottaa, rouva Morland", mies virnisti oviaukosta. "Keitin vihreää teetäkin", hän lisäsi ylpeänä siitä, miten oli muistanut aiemman toiveen lämpimästä juotavasta.

Gabrielle oli torkahtanut - odotetusti - vielä hetkeksi. Hän havahtui Teddyn tullessa ovelle, voimatta olla hymyilemättä unisen poissaolevasti.
"Hmmm, pidän siitä miltä tuo kuulostaa. Aina yhtä paljon."
Hän oli ilolla rouva Morland. Yleensä Teddy vain käytti sitä sellaisessa asiyhteydessä, kun hän oli ehkä tehnyt jotakin pahaa. Nainen hamusi puhelimen käteensä, vilkaisten sitä.
Wren? Hän luki viestin silmät sirrillään, vilkaisten miestään.
"Olet ihana, kiitos rakas."
Miksi Wren oli laittanut viestiä?
Voi paska. Hän vastasi siihen nopeasti, heittäen puhelinta sängyllä kauemmas itsestään, samalla kun vääntäytyi istumaan.

Teddy naurahti pehmeästi laskiessaan tarjottimen sängylle.
"Ehkä minun pitäisi siinä tapauksessa käyttää sitä hieman useammin", mies totesi hymyn kera. Hän kutsuisi vaimoaan ilolla rouva Morlandiksi, jos se saisi Gabriellen hymyilemään aina yhtä tyytyväisesti. Hän istahti sängyn laidalle kurtistaen kulmiaan naisen yllättävän nopeille liikkeille puhelimen kanssa.
"Kaikki kunnossa?" Hän kysäisi seuraten katseellaan puhelimen lentokaarta sängyn toiselle laidalle.

Gabrielle vilkaisi Teddyä ja sitten puhelintaan.
"Soitin Wrenille yöllä kun olin ajalemassa ja hän kysyi olenko kunnossa."
Ei mitään sen ihmeellisempää. Hävetti vain aamuöinen puhelu kollegalle.

"Oletko sinä kunnossa?" Teddy kysyi huoli suklaanruskeissa silmissä viipyen. Hän ei ollut edes tajunnut kysyä sitä herätessään. Olipa hänkin kerrassaan loistava aviomies.
"Saitko nukuttua ollenkaan?" Hän oli ainakin tahtonut kuvitella, että Gabrielle oli nukkunut aamulla hänen kainalossaan tyytyväisenä, mutta mistä sitä ikinä tiesi. Ehkä nainen ei ollut saanut unta ennenkö vasta niihin aikoihin, kun hän oli herännyt.

"Olen olen. Kunnossa." 
Ainakin nyt hän oli, kun kaikki tuntui edes hieman normaalimmalta kuin eilen. 
"Sain. En... En nähnyt ollenkaan painajaisia." 
Sellaisia öitä ei ollut kuukauteen mahtunut montaa.

"Hyvä", mies huokaisi helpottuneena ja työnsi tarjotinta lähemmäs naista. Söisi nyt kun suklaapannarit olivat vielä lämpimiä.
"Se on ihana kuulla", hän lisäsi hymyn kera. Nainen ansaitsi yöunet, joissa ei herännyt painajaisiin ja sotkeutunut lakanoihin. Ehkä hän voisi jatkossakin siis nukkua vuoteen toisella laidalla ja toivoa, etteivät painajaiset palaisi ainakaan hänen takiaan.

Gabriellea ei tarvinnut kahdesti käskeä. Hänellä oli nälkä ja eilisen surkeana viettänyt mieli janosi herkkuja. Pannarit olivat nyt parasta mitä hän tiesi. 
"Et tiedä miten ihana oli nukkua niin. Ilman herätyksiä, ilman painajaisia ja pelkoa."

Hän hymyili pehmeästi ja poimi toisen teekupeista tarjottimelta käsiinsä.
"Olen onnellinen, että sait nukutuksi", mies vastasi kurkottaen hipaisemaan sormillaan peittoa, jonka alla epäili naisen jalkojen olevan. "Minäkin nukuin paljon paremmin kuin muulloin." Oli ollut hankala tottua nukkumaan itsekseen, kun oli nukkunut niin pitkältä tuntuneen ajan Gabriellen vieressä. Ja herännyt yöllä naisen itkuun voimatta tehdä asialle mitään. Se oli ollut ehdottomasti pahinta viime kuukauden nukkumajärjestelyissä.

"Et tiedä miten onnellisen se tekee minusta."
Jos hän nukkuisi ensiyönä yhtä hyvin ja pidemmät yöunet, hän voisi miltein olla levännyt äiti poikansa tullessa hoidosta. 
"Niinkö? Ihanaa. Oletko nukkunut kovin huonosti?"

Hän ei tiennyt, mutta hän saattoi kuvitella. Hänkin oli onnellinen asiasta, joten naisen täytyi olla moninverroin onnellisempi. Se jos mikä oli hyvä syy pienelle hymylle, joka viipyi huulilla.
"Paljon paremmin kuin sinä", mies vakuutti hörpäten teetään, vaikka meinasikin polttaa siinä sivussa suunsa. Hyvin meni jälleen kerran, aikuinen ihminen. "Matthewkin nukkuu melkein koko yön yhtä kyytiä." Koska Matthewhan oli suurin syy hänen heräämisilleen pitkin yötä.

Gabrielle nielaisi hieman. Niin... 
"Teddy-rakas... Enhän minä... Ole herättänyt sinua usein?" 
Hän tiesi avuttomuuden olevan kamalimpia tunteita maailmassa. Hän olisi seonnut miehensä tilanteessa.

"Et varmasti niin usein kuin mitä olet itse herännyt", mies vakuutti, vaikka se ei kysymykseen varsinaisesti vastannutkaan. Ei Gabriellen tarvinnut tietää kuinka usein hän saattoi havahtua keskellä yötä varmistamaan, ettei suurimmasta makuuhuoneesta kuulunut itkua - tai herännyt siihen, että kuuli naisen olevan hereillä. Ei, oli parempi, kun Gabrielle ei tiennyt.
"Olen saanut ihan tarpeeksi unta. Älä huolehdi minusta", hän hymyili pehmeästi. "Keskity itseesi."

"Olethan varmasti? Sinä käyt töissä." 
Miehen piti olla skarppina töissä, valmiina auttamaan ratsukoita. Ja huolehtia noiden turvallisuudesta. 
"En voi keskittyä itseeni ellet sinä voi hyvin."

"Olen, olen", mies vakuutti pehmeästi. Hän oli oppinut pärjäämään pätkittäisellä unella. Ja päiväunilla. Pienet 20 minuutin tehopäiväunet neuvotteluhuoneen sohvalla tekivät ihmeitä, samoin kuin kenties laittoman suuri kofeiinipitoisuus veressä.
"Keskity vain itseesi. Minulla ei ole mitään hätää. Täytyyhän sinun pitää nyt huolta itsesi lisäksi toisestakin", hän lisäsi antaen katseensa valua naisen vatsalle. Tuntui edelleen epätodelliselta edes ajatella, että he saisivat toisen lapsen.

Gabrielle laski aterimet käsistään. Toinen käsi tarttui teemukiin ja toinen melko litteäksi palautuneeseen vatsaan. Hän oli ollut palautumisen suhteen onnekas ensimmäisellä kerralla. Toisesta ei ollut takuita. Haittaisiko se? Ehkä hän saisi näyttää siltä että oli saanut kaksi lasta. 
"Silti. Minulle jää aikaa huolehtia sinustakin."

Teddy naurahti pienesti. Tietenkin Gabriellelle jäi aikaa huolehtia, ei hän sitä ollut yrittänyt sanoa.
"Tiedän. Yritin vain sanoa, ettei sinun tarvitse. Ei ole mitään syytä huolehtia minusta", mies vastasi teekuppinsa takaa. Mitä hän olisikaan antanut kunnollisesta, vahvasta kahvista juuri nyt, mutta pannullisen keittäminen kun nainen ei sitä voisi juoda oli tuntunut kiusanteolta. Tee sai riittää tänä rauhallisena, seesteisenä lauantaiaamuna.
"Nukun varmasti vieläkin paremmin, jos saan jatkossakin tulla viereesi." Siinä kohtaa huolehtimiselle ei olisi enää mitään syytä, sillä hän nukkuisi varmasti kuin tukki Gabrielle kainalossaan.

"Aina on joku syy." 
Nainen huomautti pehmeästi. Aina oli syy huolehtia miehestään. Kulaus teetä ja vilkaisu Teddyn kuppiin. Tummat, muotoilut kulmat painuivat kevyelle kurtulle. 
"Rakas, tiedäthän että sinä saat juoda kahvia?" 
Ei hän vaatinut miestään lopettamaan kahvinjuontia vain koska hän päätti ettei juonut sitä nyt. 
"Tietenkin saat."

"Tiedän", mies vastasi hymyillen pehmeästi teekuppi kädessään, "en vain jaksanut keittää kahta pannullista. Kyllä tämä aamu lähtee teelläkin käyntiin." Eihän häntä tarvittu missään tällä sekunnilla. Hän voisi heräillä kaikessa rauhassa omaa tahtiaan, kun kukaan ei ollut vaatimassa hänen huomiotaan.
"Ihanaa. Olen kaivannut sänkyä", hän vitsaili leppoisasti. Ennemminkin sitä, että sai nukkua vaimonsa vieressä, mutta sama asiahan se melkein oli.