Only teardrops

Gabrielle huokaisi hiljaa. Vihreä tee oli hyvää silloin tällöin. Ehkä nyt olisi taas aika aloittaa erilaisten teelaatujen hamstraus, juuri kun oli saanut Matthewin odotusaikaiset juotettua itselleen ja vieraille.
"Ai? Niinkö? Olisin minäkin voinut nukkua Matthewin kanssa."

"Ei, ei, minä viihdyin Matthewn seurassa oikein hyvin", mies vakuutti päätään pudistaen. Parempi, kun Gabrielle oli saanut nukuttua edes sen, mitä itse pystyi ilman, että joutui heräilemään vielä poikansakin tahdon mukaan.
"Mutta nyt saa poika oppia taas nukkumaan itsekseen. Saa nähdä mitä siitä tulee", hän virnisti pienesti. Tuskin sen suurempaa hätää, eihän hän ollut poikaa viereensä ottanut, mitä nyt nukkunut samassa huoneessa. Matthew joutuisi aamuisin huutamaan hetken pidempään pinnasängystä vapautumista, mutta muutoin kaikki jatkuisi varsin samaan tapaan.

"Olet ihana. Ja kyllä hän oppii. Jää ehkä yksi herääminen välistä, kun sohva ei natise kylkeä kääntäessä."
Gabrielle huomautti pehmeästi. Tuo oli ihana mies, niin ihana mies.
"Olet muuten todella rakas. Tiedäthän sen? Ja sen, että meidän pitää oikeasti laittaa se kolmas huone. Siellä ei ole yhtään lastenhuoneeseen sopivat tapetit ja maalit."

"Se on hyvinkin mahdollista", Teddy myöntyi. Ehkä Matthew nukkuisi vieläkin katkottomammin yönsä läpi. Aina sopi toivoa, vaikka pieni poika olikin nukkunut varsin hyvin nyt, kun ikää alkoi olla enemmän.
"Tiedän. Toivottavasti sinäkin tiedät, että olet elämäni valo", mies vastasi koskettaen jälleen kerran peiton peittämää jalkaa. "Älä huolehdi siitä vielä. Ehdimme kyllä tehdä siitä oikein sopivan lastenhuoneen." Eihän tässä nyt vielä ollut mitään hätää ja paniikkia. Kunhan he saisivat päätettyä, millaisen värimaailman tahtoisivat huoneeseen, loppu hoituisi epäilemättä varsin nopeasti ja kivuttomasti.

"Elämälläsi on hyvin huono valo."
Gabrielle totesi tyynesti. Häntä ei voinut nyt kehua valoisaksi persoonaksi. Ei tosiaan. Hän oli enemmänkin se pimeys, joka nieli kaiken, eikä koskaan päästänyt takaisin valoon enää.
"Ei ole sellaista kuin liikaa aikaa. Minä en aio ajatella asiaa kun näytän rantapallon ja sorsan yhdistelmältä."

"Elämälläni on tavattoman huomaavainen, anteeksiantava, lämmin ja rakastava valo", mies korjasi hymyn kera. Hän ei antaisi Gabriellen lytätä itseään edessään, ei, kun nainen oli parasta, mitä hänen päiviinsä mahtui.
"Näytät varmasti hurmaavalta rantapallolta", Teddy ei voinut olla naurahtamatta, mutta taipui Gabriellen tahtoon. "Hyvä on, voimme miettiä sitä pian. Ensi viikolla? Voimme käydä keräämässä kaupasta niitä maalien malliläpysköjä, joissa on mukamas kymmenen eri väriä liuskoilla, vaikka minä erotan ehkä kolme", mies naurahti.

Nainen avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta päätyi huokaisemaan raskaasti. Niin. Ei, se ei onnistuisi. Vaikka hän miten väittäisi Teddylle vastaan, tuo selittäisi kaiken hyväksi. Hitto soikoon.
"Teddy, me tiedämme miltä näytän rantapallona."
Hän huomautti pehmeästi.
"Ja se käy. Siinä on kymmenen väriä, sanot mitä sanot."

"Hurmaavalta", mies totesi nyökäten. Ehdottomasti. Tosin hänen silmiinsä Gabrielle näytti aina hurmaavalta, oli tilanne mikä tahansa. Kai hän sai ajatella niin vaimostaan?
"Uskon sinua", hän naurahti. "Valitse niistä kymmenestä väristä siis jokin, kun minä en kuitenkaan erota niitä toisistaan." Helppoa. Hän voisi vain sanoa, että vihreässä huoneessa voisi olla tyyliä, ja sen jälkeen Gabrielle voisi vapaasti valita miljoonista jäljellejäävistä sävyistä mieleisensä.

"Parempi olisi uskoa. Ja se on ihanaa että näytän hurmaavalta kun oloni ei ole hurmaava." 
Hän huokaisi raskaasti, ottaen muutaman kulauksen teetä. Nyt alkoi helpottaa ja elämä voittaa.

"Voi sinua", mies huokaisi päätään pienesti pudistaen. Vaimoparka. Hänen oli tosin myönnettävä, että tämä tuntui ensimmäiseltä normaalilta aamulta sitten marraskuun alun, joten selkeästi viime yön yllätyksessä oli ollut jotain hyvääkin. Kaiken ilmiselvän lisäksi, tietenkin.
"Enpä uskonut päätyväni sisustamaan näin nopeasti", Teddy hymähti huvittuneena. Hän sisustamassa? Enemmänkin seurana kaupoilla Gabriellelle, joka saisi toteuttaa sisäistä sisustajaansa juuri niin paljon kuin tahtoisi.

"No niinpä. En tosiaan näytä hyvältä." 
Onneksi äitysvaatteet olivat edelleen olemassa ja säilössä. 
"Nyt joudut. Muruseni."

"Näytät aina hyvältä", Teddy vastusti hymyillen. Gabrielle ei koskaan ollut näyttänyt kauniimmalta kuin Matthewta odottaessaan, jos häneltä kysyttiin.
"Ei minulla ole mitään sitä vastaan", hän vakuutti laskien tyhjän teekuppinsa tarjottimelle. Siinä sivussa oli hyvä varastaa pieni pala naisen suklaapannarista. "Sainkin juuri maksettua luottokorttilaskuni pois."

Gabrielle olisi keksinyt monta tilannetta joissa näytti paremmalta. 
"No ei me nyt luottokorttia tarvita maaliin,tapettiin ja listoihin. Jessus."

"Ei, mutta ei kestä kauaa, kun alat etsiä pinnasänkyä ja ties mitä muuta ehdottoman tarpeellista vaatekaapista lähtien", mies naurahti. Äkkiäkös siinä saisi rahaa kulumaan, ja kun kerran luottokortti oli käytettävissä, niin hyvähän kuluja oli sitä kautta lyödä menemään. Ei tarvinnut koskea säästöihinsä, vaikka kulut kerralla tulivatkin.

"No ei! Pitää ajatella mitä oikeasti tarvitsee tuplat. Rattaat pitää vaihtaa sitten jossakin vaiheessa tuplarattaisiin." 
Gabrielle huokaisi. Oivoi. Vanhat saisi toki myytyä pois ja näin, mutta silti.

"Näetkö, olet jo kovassa vauhdissa", mies naurahti. Gabrielle oli kerrassaan mahdoton, mutta ainakin kaikki olisi järjestyksessä kuukausia ennen laskettua aikaa. Se taisi olla varsin positiivinen ongelma.
"Mitä tahdot tehdä tänään?" Teddy kysyi vilkaisten yöpöydällä nököttävää herätyskelloa. Olipa kummallista, kun ei ollut kiire mihinkään.

Gabrielle vilkaisi Teddyä.
"... En mitään. Haluan maata kotona ja pesiytyä tänne kaikessa hiljaisuudessa."
Hän ei tosiaan kaivannut mitään ohjelmaa. Eilinen oli ollut riittävän kamalaa myllytystä.

"Se kuulostaa hienolta suunnitelmalta", mies vastasi hymyillen. Mitäpä sitä liikaa tekemään, kun kerran voisi vain... olla.
"Voimme viettää rauhallista päivää kotona." Hänellä ei olisi mitään sitä vastaan. Mikään ei pakottaisi liikkumaan asunnolta ulos edes sen vertaa, että veisi roskapussit. Huomennakin ehtisi siivota.

"Eikö? Suunnitelmalta jota kaipaan."
Gabrielle ei tiennyt miten kertoa läheisille. Teddyn isälle voisi kertoa jossakin vaiheessa. Ehkä hänen pitäisi Veronica johonkin... Kylpylämatkalle viikonlopuksi, kauas miehestään, että voisi kertoa ystävälleen. Ihan kuin hän tosin kehtaisi mennnä kylpylään.

"Sitä suuremmalla syyllä siis", mies totesi. Hän varasti vielä toisen suklaapannarin naiselta. Olisi ehkä pitänyt jakaa aamupala suoraan kahdelle lautaselle, mutta hänellä ei ollut ollut nälkä vielä alakerrassa. Nyt teki mieli napsia jotakin syötävää tarjottimelta.
"Haittaako sinua, jos kerron vanhemmilleni heti?" Hän kysyi hiljaa. Nyt kun äiti oli vielä täällä. Jokainen päivä tuntui olevan askeleen lähempänä sitä hetkeä, kun hän ei enää voisi soittaa äitinsä puhelimeen syystä tai toisesta.

Gabrielle vilkaisi Teddyä. Olisiko se Alicen kiusaamista? Tieto siitä että tuo saisi toisen lapsenlapsen, jota ei koskaan luultavasti tapaisi? Voisi tosin olla ettei nainen ajattelisi sitä niin.
"Ei haittaa. Kerro vain. Kerrotaan muille myöhemmin. Tosin Wren tietää jo, mutta hän ei kerro Charlesille."

Teddy epäili, että Alice nousisi haudastaan vain vainotakseen häntä, jos hän ei kertoisi äidille toisesta lapsenlapsesta nyt, kun nainen oli vielä elossa. Hän ei aikonut ottaa sitä riskiä.
"Hyvä", mies nyökkäsi. Hän ei tahtonut koko lähimmäisten pienen piirin tietävän, ennenkö raskaus olisi pidemmällä. Entä jos... Ei. Hän ei edes ajattelisi sitä.

Gabrielle oli kieltäytynyt ajattelemasta asiaa niin. Hän halusi olla positiivinen. Wren oli sanonut sen: heillä oli yksi terve, hyvinvoiva lapsi. Joten, kaikki menisi hyvin. Todennäköisyys sille oli suurempi kuin todennäköisyys uudelle keskenmenolle.
"Muut saavat tietää sitten joskus."
Kun aika olisi sopiva.

"Kyllä", hän nyökkäsi. Sitten joskus kuulosti hyvältä. Kun kaikki muu olisi ensin selvää, saisivat muut läheiset tietää heitä kohdanneesta onnesta. Vaan ei vielä. Tämä saisi olla heidän pieni salaisuutensa siihen saakka, että aika tuntuisi oikealta sen jakamista varten.
"Olen niin onnellinen, että olet vaimoni", mies totesi pehmeästi ja hymyili naiselle. Hän oli todella, todella onnellinen juuri näin.

Nainen vilkaisi miestään, nojaten pystyyn nostettuihin tyynyihin.
"Kulta, syö vain ne loput. Miksi et ottanut itsellesi, hölmö?"
Hän oli jo aivan täynnä, tee riittäisi lisäksi. Huh.
"Onnellinen? Onnellinen siitä että onnistun kertomaan tällaista sinulle aina silloin kun ei tarvitsisi?"