Do you feel the monday blues?

[Vapaa peli tällä hassulla taas!]

4.4.2015 maanantai keskipäivä

Josephine kurvasi maantietä pitkin puutuneena viikosta toiseen pidemmiltä tuntuviin ajomatkoihin Newcastlen rannikolta Slaleyhyn hevostensa luo. Hänen onnekseen Gérouxit olivat luvanneet, että Apache muuttaisi entisen ratsuttajansa perässä Englantiin ja Olivieriltakin oli tulossa matkaan mukaan joku miehen (tavanomaisen) kuvailun mukaan loistelias, fantastinen estehevonen. Olivierin elämässä kaikki tosin olikin fantastista ja loisteliasta, ei vain hänen omassaan. Kaksi ranskalaista oria ja niiden saapumisen odottaminen piristivät kuitenkin Josephinen elämää tarvittavan määrän verran ja kunhan ne tulisivat myöhemmin tällä viikolla, hän saisi taas pienen palan Ranskaa itselleen. Apachen ratsutuksen keskeytyminen hänen osaltaan oli harmittanut Josephinea muutenkin ja nähtävästi Blanche Géroux oli ymmärtänyt kuinka mahdoton ori osasi olla ja oli halunnut siitä eroon. Blanchen onneksi Josephine oli kiintynyt oriin ja veisi sen mielellään kisakentille, sillä ori käänsi käytösongelmistaan huolimatta katseita ja olisi joku päivä vielä hieno hevonen.

Mustan pienen auton parkkeerasi ketterästi kapeaan paikkaan ja Josephine huokaisi laskettuaan kätensä virtalukolta. Viikot Englannissa matelivat aivan liiaksi. Onneksi hänellä oli kisamatkoja kalenterissa, joten hän sai luvallisesti viettää aikaa Olivierin, Michelin ja hevosten kanssa muuallakin. Tänään hänellä oli kuitenkin kolme hevosta aikataulussaan ja koko päivä aikaa viettää Rosingsissa. Jollekin hevosihmiselle se olisi aiheuttanut suurta iloa mutta Josephine katsoi tallirakennusta nyrpeästi. Hän tunsi itsensä epämiellyttävän ulkopuoliseksi typerällä kisatallilla, sillä hänen tasoistensa ratsastajien seura ei jaksanut kiinnostaa sitten yhtään ja muille hän ei sitten lähtenytkään edes juttelemaan. Tietyllä tasolla Josephine tiedosti, että vika oli varmasti hänessä ja siinä, ettei seura juurikaan kiinnostanut, mutta hän ei suostunut lähteä juttelemaan työntekijöille ilman todella hyvää syytä, ehei. Valmennusviikonlopunkin hyödyistä sai olla montaa mieltä.

Huokaisten Jo kuitenkin asteli tallin oripäädystä sisään ja löysi Michelin pörräämästä Rousseaun karsinalla. "Hei", hän tervehti ranskalaismiestä ilman sen suurempaa intoa ja sai vastaukseksi kysyvän katseen. "Menen ottamaan kahvia, laita Rousseau sillä aikaa." Michel ei väittänyt vastaan ja jatkoi toimiaan. Josephine katsoi korskeaa hevosta, häntä kypsytti jo nyt ajatus edessä olevista koulutreeneistä estehevosen kanssa. Rousseau oli ehkä osaava mutta kovasuinen kuin mikä ja harvoin taipui läpi kehonsa niin hyvin kuin Josephine olisi halunnut. Toisaalta, se oli ainakin parempi kuin Thea.
Oleskelutilassa Josephine askelsi hidastelematta kahvikoneen luo ja kaatoi ison kupin täyteen mustaa kahvia.

(Mä!)

Cherylillä oli huono päivä. Se ei oikeastaan ollut yllättävää seuraavien syiden vuoksi:

1) Cherylillä oli huono päivä kuutena päivänä viikossa. Joskus seitsemänä.

2) Oli maanantai. Hyvän maanantain todennäköisyys oli yhtä suuri kuin lottovoiton.

Joten nainen näytti yhtä innokkaalle kuin parvi ampiaisia talsiessaan nahkasaappaissaan tallin käytävällä. Hän oli ollut töissä Rosingsissa nyt virallisesti viikon ja alkoi tuntea hevosia jo jonkin verran, vaikka ei toiminutkaan paljoa muiden kuin ratsutettaviensa kanssa. Kasvoilla oli tympeä ilme, sellainen kuin tavallisestikin, kun nainen pyyhälsi tallin puolelta toiselle paljon nopeammin kuin sen pituisilla jaloilla olisi pitänyt olla mahdollista. Toisaalta sellainen viipottaminen ei ehkä ollut viisainta: ainakaan jos näki niin paljon punaista, ettei osannut enää katsoa eteensä. Rynnätessään sisään oleskeluhuoneeseen Cheryl ei juurikaan katsellut ympärilleen, vaan ryntäsi eteenpäin kohti ainoaa apua tupakan lisäksi - kahvia. Vasta osuessaan johonkin itseään ärsyttävän paljon pidempään, elävään ja todennäköisesti ei hevoseen, tajusi Cheryl katsoa eteensä.

Mutta koska Cheryl Ryan oli Cheryl Ryan, omia virheitä ei myönnetä.

"Onko se niin helvetin vaikea katsoa eteensä? Vai eikö noiden viirusilmien takaa nää enää mitään?" Cheryl rääkyi paljon kovempaa kuin oli tarkoitus.

Plus yksi syy:

3) Idiootit.

Täysi kahvikuppi lepäsi keittiön tasolla ja säilyi läikkymättömänä, mutta Josephinen horjahti jonkun rynnivän tapin osumasta. Oli naikkosen ideana sitten häiritä uuvahtaneen kilparatsastajan maanantaita tarkoituksella tai vain olla täysin typerys, hän oli herättänyt Josephinen huomion ja väärässä mielessä.

"Anteeksi!?" hän kääntyi ja kivahti tiukasti naiselle. Hän ei sietänyt tuollaista puhetta keneltäkään, saatikka joltakin tatskatytöltä. "Jos viirusilmilläni satuin oikein näkemään, minä seisoin paikallani kun sinä ajattelematon tyttö kävelit päin, ihme kun et kaapin oveen osunut sijastani", hän vastasi hukaten kunnioituksensa rippeet. Eikö hän tiennyt ketä puhutteli? Missä olivat kohtelias anteeksipyyntö ja henkilökohtainen tila? Jos jokin sai Josephinen tulistumaan, se oli juuri tuollainen älytön käyttäytyminen. Jos hän saisi tietää, että hänen edessään töllistelevä henkilö olikin työntekijä, saisi joku korkea-arvoisempi henkilö kuulla tästä ja räväkkä neiti katua sanojaan pahasti.

Cheryl ei usein kohdannut vastaväitteitä, mutta se ei tarkoittanut, ettei nainen olisi niitä osannut käsitellä. Hetken silmät siristyivät vaativasti, kun toinen räkätti menemään. Vallattomia punaisia suortuvia kasvoiltaan pyyhkien Cheryl tunsi, kuinka koko päivän ärsyyntyneisyys patoutui sisällä. Mutsi oli aina sanonut, ettei omaa ärtymystä saanut purkaa muihin. Cheryl ei kuitenkaan koskaan ollut kovin hyvä noudattamaan äitinsä ohjeita, joten pian nainen tuhahti avaten suunsa perinteiseen ivalliseen ääneensä.

"Toisaalta onhan tohon sun perseeseen aika vaikeaa olla osumatta", Cheryl sähisi ja käveli tällä kertaa varsin onnistuneesti naisen ohi kahvipannulle. "Todennäköisempi kokonsa puolesta kuin yksikään kaapin ovi."

Cheryl vilkaisi viimeisen kerran naista, kun kääntyi kaatamaan kahvia itselleen. Hän katsoi synkkänä kahvista nousevaa höyryjä ja tuntui kiehuvan itsekin vähintään yhtä paljon. Lopulta nainen huokaisi raskaasti ja poninhäntä lehahtaen kääntyi ympäri mukinsa kanssa.

Josephine sai älähtää loukkaantuneen ja yllättyneen sävyn sekaisesti tatskaneidin seuraaville sanoille ja katsoi tätä kahta tuimemmin, jos vain fyysisesti mahdollista. Kenellä näin tasokkaalla tallilla saattoi olla 10-vuotiaan lapsen tasoiset kommunikaatiotaidot ja noin vähän suodatusta sanoissaan? Häntä oli nimitelty moneksi mutta harvoin kritisoitu hänen varsin kapean vartalonsa puolesta.
"Etkö tiedä lainkaan miten ihmisille puhutaan? Tai vielä kaiken lisäksi itseäsi korkeammille?" hän sanoi toiselle katkeraan sävyyn. Hänellä oli asema ja asemaansa hän käyttäisi hyväkseen. Olisi nyt edes valittanut jollekin hevosenhoitajalle mutta ruveta nyt hänelle aukomaan päätään. "Harmi, että näin tasokkaalle tallille on päästetty rääväsuita."

Cheryl ei olettanut kahvin olevan kovin kuumaa, mutta joutui pettymään karvaasti - varsinkin polttaessaan kielensä. Koska sekin oli vähintään oudon törmäilijänaisen syytä, mulkaisi hän naista vielä kerran pahasti. Sillä samaisella sekunnilla nainen kuitenkin avasi suunsa, mikä antoi ymmärtää, ettei huoneessa vain kahvi ollut kiehuvan kuumaa.

"Mistä sä sen tiedät, että olet mua korkeampiarvoisempi?" Cheryl nauroi mukinsa takaa. Sitä hän ei kuullut usein, vaikka ei ehkä näyttänyt kovinkaan siniveriselle. Ja vaikka Cheryl ei ollutkaan muutamaan vuoteen ollut kouluratsastuksen huippu-urheilun kärjessä omasta tahdostaan, oli hänellä takanaan tarpeeksi useat arvokilpailut niin poniratsastajana kuin juniorinakin. Tatuoinnit eivät estäneet ketään ratsastamasta. Hän ei siis aivan helposti niellyt moista potaskaa, että olisi ollut ala-arvoisempi kuin joku viirusilmäinen Disney-prinsessa. Naisen jatkuvat sanat vain naurattivat lisää. "Päästävät ja peräti palkkaavat."

Cheryl virnisteli itsekseen, vaikka ärsytys yhä takoi vasarallaan takaraivossaan. Tästä tallista tuli kyllä päänsärky, jos jostain. Ehkä hän eroaisi ihan itse.

Josephine otti tasolla seisovan kahvikupin aikeenaan juoda siitä mutta jokaisen yrityksen jatkaa elämäänsä omassa arvossaan ja rauhassaan keskeytti tuo sama itsekeskeinen hölösuu.
"Joistain ihmisistä sen vain näkee... ja kuulee", hän katsoi toista arvostellen. "Ja tuntisin sinut kyllä, jos olisin jakanut palkintopallin kanssasi maailmancupissa toissaviikonloppuna... mutta et tainnut olla siellä." Hän oli korkeampiarvoinen omissa silmissään jo ilman asemaansa kilparatsastajien kermassa, hän kun ei olisi pelleillyt kuten tatskaneiti ja loukannut toisia miten sattui. Tämän yksilön tapakoulutus tuntui jääneen keskitiehen jos oli edes koskaan alkanut.
"Ai ihan työntekijä olet?" hän naurahti ivallisesti. "Oletko koskaan kuullut asiakkaiden kunnoituksesta tai siitä, että tuollainen käyttäytyminen aiheuttaa sinulle nopeat potkut mistä tahansa, erityisesti täältä." Antaisi nyt edes yhden syyn, ettei hänen tarvitsisi vaivautua noin typerän ihmisen takia tekemään vielä valituksenkin. Hän oli halunnut vain kahvia ja se lepäsi vieläkin hänen kädessään.

"Älä anna ulkonäön hämätä", Cheryl hymähti nojaillen keittiötasoon. Hän kokeili kahviaan uudestaan - nyt se oli taas juomiskelpoista. Nainen ei jaksannut edes silmiään räpsäyttää toisen höpöttäessä maailmancupista, kyllä hän tiesi minkä tasoisella tallilla oli. Osa hänen ratsutettavistaankin oli olleet maailmancupissa kilpailemassa! Cherylkin olisi muutamassa vuodessa, ehkä pikemminkin, jos tahtoisi palata huipulle. Hän löytäisi kyllä aina sponsorin jos halusi - tai olihan hänellä nytkin. Hiljainen, jolta ei paljoa rahaa herunut, mutta Lucan kaltainen hevonen ei ollut halpa.

Ehkä se olikin kermakuorrutus, joka takapuolen koossa hämäsi, Cheryl ajatteli, mutta ei sentään tällä kertaa sanonut ääneen. Hiton kermaperseet.

"Onhan siitä joskus mainittu", Cheryl sanoi rennosti sanojaan rasittavasti venytellen.. "Ongelmia auktoriteettien ymmärtämisessä" oli lukenut jo kirjeessä toisella luokalla vanhemmille. "No mutta anteeksi, jos häiritsin prinsessan valoittavaa päivää, mutta mulla on hevosia ratsastettavana. Nähdään, tai toivottavasti ei."

Cheryl kaatoi vain puoliksi juodun kahvinsa pois ja rutisti pahvimukin rytyksi heittäen sen roskikseen.

"No pahoittelen, se kun hämää kovasti", Josephine sanoi myrtyneenä. Miten surkeasti tämäkin päivä oli taas alkanut, tuhlatessa aikaa jonkun kaiken maailmasta tietävän teinin seurassa. Onneksi naikkonen hiljeni vihdoinkin sen verran, ettei joka sekuntti keksinyt hänestä jotakin solvattavaa ja ääneen huudettavaa ja hän saattoi juoda kahviaan. Hänelläkään ei ollut aikaa kaikille jakaa, vaikkei olisikaan ratsastamassa hevosia Rosingsin ulkopuolella tänään. Ja näissä tunnelmissa alkaneen maanantain hän viettäisi aivan varmasti loppuun täysin omissa oloissaan jos vain mahdollista, sillä tatuoitu törkeilijä oli pitänyt huolen, ettei hänen mielialansa korkealle enää nousisi jos oli koskaan noussutkaan.

"Mukavaa loppupäivää vain sinullekin, toivottavasti odotat innolla sinua odottavia irtisanomispapereita kun saavut takaisin", Jo heitti toisen perään ja huokaisi kun sai hieman omaa tilaa. Hän tunsi olonsa häväistyksi. Vaikka hän olisi mieluiten jäänyt paikalleen jumittamaan ja juomaan kahviaan hitaasti, hän tyytyi kulauttamaan sen kitkerät jäämät kurkustaan alas ja lähtemään itsekin alakertaan. Jos Rousseau ei olisi valmis Michel saisi kuulla kunniansa. Parhaimmassa tapauksessa Josephine tyytyisi vain valittamaan miehelle kaikesta elämänsä surkeudesta, kuten aina.

Cheryl käveli tuhahtaen naisen sanoille ulos huoneesta. Ei mitenkään erityisen mielenosoituksellisella tavalla, jätti oven paiskaamisen sikseen ja enemmänkin vain lähti huoneesta, leuka pystyssä, mutta sulavan rauhallisesti eikä lainkaan vihaisesti. Cheryl tunsi palautuvansa taas sille perinteiselle jääkylmälle vyöhykkeelle oven sulkeutuessaan takanaan ja huokaisten hän lähti kävelemään tallia kohti. Työt veisivät varmasti ajatukset muualle.

Validus oli jo valmiiksi sisällä, katsellen tulijaa tummilla silmillää kalterien lävitse. Cheryl oli tehnyt tuttavuutta hevosen kanssa jo muutaman ratsastuskerran verran, joten tunsi hevosta jo hieman. Validuksen lisäksi Cherylin ratsutettavissa oli myös kaksi muuta saman omistajan hevosta, joista tamma oli lähisukua tummalle ruunalle. Toistaiseksi kolmikosta Cherylille mieleisin oli tummanrautias Vindico sen huonommasta koulutustasosta huolimatta. Vindicon Cheryl olisi voinut omistaa itsekin.

Hevonen oli harjattu ja varustettu nopeasti eikä mennyt kauan kun Cheryl käveli nahkasaappaat kopisten kohti ulko-ovea. Validuksen kaviot rytmittivät vasten kovaa lattiaa ja Cheryl kuunteli tarkasti, jos kuulisi yhdenkin äänen poikkeavan normaalista symmetrisyydestä. Kaikki oli kuitenkin kunnossa ja miksi ei olisi ollut? Validuksen kaltaiset hevoset käärittiin kuplamuoviin, jotta ne eivät loukkaisi itseään. Tallin ulkopuolella oli ihana auringonpaiste, jonka vuoksi vain tylsimmät, vampyyrintavoin elävät kurpat ratsastivat tänään maneesissa.

Cheryl oli jo viikossa oppinut suosimaan kaikkein kaukaisinta kenttää pohjoismaneesia vastapäätä. E-kenttä oli lähes aina tyhjä, ainakin kun Cheryl oli siellä ollut. Paitsi kerran, kun joku tallityöntekijä oli tullut hevosensa kanssa portille. Cheryl ei omasta mielestään edes ollut vilkaissut ratsukkoa mitenkään pahasti, mutta karkuun ne olivat kuitenkin luikkineet. Cheryl kiinnitti kypäränsä hihnan ja kiipesi selkään pienen jakkaran kautta (huom. pieni tiitäinen vs. 172 senttimetriä 1-0). Pian Validus jo kävelikin aidan viertä rennossa, pitkässä käynnissä.

Josephine käveli Michelin ja Rousseaun luo kireänä kuin rautakanki ja laski kypäränsä päähän vaivoin tukahdetulla raivolla. "Hyvät kahvit?" Michel heitti asiasta huumoria ja sai osakseen murhaavan katseen. Hän oli kuitenkin Rousseaun kanssa valmis, joten Josephine jätti suurimmat haukut sisäänsä. Sen sijaan äskeisessä kahvihetkessä jos jossain olikin sanottavaa. "Et usko millaisen ihmisen tallin omistajat ovat palkanneet. Hän haukkui minua häpeilemättä törmättyään minuun itse. Uskotko, helvetti, minulle rupesi keskellä oleskelutilaa aukomaan päätään", hän päivitteli kiivaasti ranskaksi. "Haluan, että selvität mikä ylimielisen punatukkaisen tatuoidun työntekijän nimi on, sillä aivan kuin hän pääsisi sellaisesta niin helpolla!" hän puhui kiihtyneenä ja Michel katseli tätä kuin tietäisi jotakin. "Tiedät hänet, etkö tiedäkin?" Josephine tivasi ja katsoi ranskalaista vaatien. Kuultuaan, että kyseinen neitokainen ratsutti työkseen hänen hevosiaan, Josephine nappasi Rousseaun kätöseensä ja lähti ulos tallista.

Iso ori jauhoi kankikuolaimiaan valmiina treenailemaan tai paremminkin repimään Josephinen mukanaan treenaamaan. Siitä huolimatta Josephine halusi viedä sen itse kentälle, Michel saisi keksiä hauskempaa puuhaa itselleen. Hän ei voinut uskoa, että niin huonotapainen ihminen kuin tämä Cheryl Ryan sai koskea hänen hevosiinsa. Kyseinen ilopilleri löytyi viimeiseltä mahdolliselta kentältä hevosen selästä ja Josephinen arvioiden mukaan tavoitteenaan oli varmaankin piilotella huonoja ratsastustaitojaan kehnojen sosiaalisten taitojen ohella. Pitkä talutusmatka oli Josephinelle yhtä tuskaa Rousseaun kanssa. Se saattoi kunnioittaa pitkäaikaista ihmissystäväänsä enemmän kuin muita satunnaisia tuttuja mutta siitä huolimatta se pyrki rynnimään omia menojaan kentälle ja Josephine saattoi vain rykiä sitä kuulolle.

He tulivat E-kentälle ja Josephine jakoi pirullisen hymyn kanssaratsastajalleen nousten sitten pysähtyneen orin selkään. Se tanssahteli paikallaan ja esitti kovaa poikaa Cherylin hevoselle. Laskettuaan jalat harmaisiin jalustimiin Josephine päästi korskean, mustakeltaisiin varusteisiin puetun orin kävelemään uraa pitkin. "Oletkin varmaan jo tavannut kisahevoseni Rousseaun", hän totesi toiselta puolen kenttää. Ori viemässä pientä räkeää naista ympäri tallipihaa oli varmasti kahta hulvattomampi näky ja se sai Josephinen aavistuksen paremmalle tuulelle.

Pieni tuulenvire kieppui oranssissa ponihännässä, joka laskeutui toppaliivin selkämykselle. Ulkona oli lämmin ja Cheryl jopa mietti liivistään luopumista. Ne ajatukset kuitenkin unohtuivat, kun hän näki tallipihan läpi vaeltavan kaksikon. Ori rynni eteenpäin pitkän naisen vain pitäessä siitä kiinni parhaansa mukaan. Cheryl tunnisti hevosen heti - se kuului hänen tiistaisiin hevosiinsa. Se oli vahva, kärsimätön hevonen, josta huokui estepainoitteisuus kauas. Vahvoja hevosia Cherylillä oli muutenkin aikataulu täynnä: mukaan luettuna Validus, jolla hän silläkin hetkellä ratsasti. Enemmän punapään huomion vei nainen, joka talutti ruunikkoa oria - palapeli kasautui Cherylin päässä nopeasti. Rousseau oli ollut yksi maailmancupin startanneista hevosista, ja jos tämä suorituksillaan leijunut nainen kerran talutti tätä hevosta, täytyi hänen olla Mikälie Derbyshire, jonka hevosenhoitajan Cheryl oli tavannut jo muutamaan otteeseen. Cheryl ei oikeastaan ollut edes hämmentynyt käänteestä, vaikka tiesikin milloin oli mokannut kunnolla. Päässä kummitteli kuukauden koeaika, mutta toisaalta hän tiesi myös oman tasonsa ratsastajana. Olihan hän sen sanonut jo haastattelussakin: hän teki tätä hevosten ja ratsastuksen takia, ei siellä ihmisten. Ja mikäli hänen tapansa käsitellä sosiaalisia tilanteita mmeni ratsastustaidon edelle, menkööt.

Cheryl oli juuri keräämässä ohjiaan käteensä, kun prinsessa Derbyshire ja Rousseau ohittivat viimeisenkin kentän ennen E-kenttää. Nainen toivoi, että he olisivat menossa maneesiin - Derbyshire sopisi loistavasti vampyyrintapaisten kurppien joukkoon, siitä Cheryl oli varma - mutta pettyi hänen ohjatessa hevosensa kentän portille. Suusta karkasi turhan äänekäs huokaus, kun ärsyttävä nainen avasi suunsa päästellen typeriä aasimaisia ääniä, joiden seassa oli hajanaisia sanoja, kuten "tavannut" ja "Rousseau". Cheryl kuunteli tylsistyneenä vain puolella korvalla, mutta lopulta käänsi katseensa kaksikkoon.

"Olen", Cheryl sanoi lyhyesti, mutta koska oli Cheryl Ryan, ei tietenkään osannut lopettaa ajoissa. "Onhan se vähän tiukkapipoinen ja hermoheikko, mutta niinhän sitä sanotaan, että sellainen hevonen kuin omistajansakin."

Punapää ei tosin itsekään uskonut omia sanojaan ja vaikka Rousseau olikin kuuma hevonen, ei se vastannut kuvausta kovinkaan hyvin. Ei, enemmän noita sanoja muistutti ratsu Cherylin alla sillä hetkellä. Hän tunsikin kuinka levottomaksi hevonen alkoi käymään - se ei olisi tahtonut enää tyytyä vain käyntiin. Puhumattakaan siitä, kuinka Cheryl oli nähnyt oman hevosensa poukkoilevan tarhassaan kentälle kävellessään. Hevonen kuin omistajansakin, hermostuivat molemmat yhdessä sekunnissa. Temperamentti oli kirous.

Cherylin harmiksi Josephine oli yksi niistä ihmisistä, joita inhotti kiertää kehää umpinaisissa maneeseissa ja halleissa. Siedettävä sää sai erityisesti hänet liikenteeseen, sillä hän oli oppinut että saattoi harvoin nauttia auringonpaisteesta täälläpäin maailmaa ja ottaisi aivan satavarmasti satunnaisista hetkistä ilon irti. Vaikka tänään hän olikin saanut ilokseen tuon ratsuttajanihmeen. Pieni ääni Josephinen päässä käski menemään muualle saadakseen rauhaa mutta isompi osa oli liian ylpeä kääntämään poskea niin loukkaavalle ihmiselle.

"Harmi, ettet ole osannut tutustua Rousseauun tarpeeksi, että tietäisit millainen se oikeasti on", Josephine jatkoi piikittelyään ja toivoi, että toinen osaisi olla vain hiljaa, että hän saisi työskentelyrauhan. Hevonen oli pirun vaikea ja itsekeskeinen kuin mikä mutta se oli fantastinen ratsu. Tietenkään kuvailu ei myöskään koskenut häntä.
Rousseau vilkuili vapaassa käynnissä Cherylin ratsua mutta kääntyi kuulolle, kun Josephine keräsi kankiohjat käteensä ja lähti pehmittelemään aavistuksen jäykkää kehoa ja ainaisen kovaa suuta, joka pisti hanttiin turhankin helposti, jos häneltä kysyttiin.

Cheryl tuhahti Josephinen sanoille, mutta Validus kaipasi nyt hänen huomiotaan enemmän kuin diivamaisesti käyttäytyvä leveilijä. Hän pyysi ensin hermostunutta hevosta hyvään, pitkään käyntiin, jossa se vihdoin rentoutti koko kehonsa ja liike lähti soljumaan läpi takajaloista selän läpi eteen. Ohja oli aavistuksen pidempi kuin mitä nainen olisi tavallisesti suosinut, mutta Validuksen venyessä kuolainta vasten hyvälle tuntumalle, Cheryliä ei enää harmittanut hänen testinsä. Kun hän viimein keräsi ohjia enemmän käteensä, kohosi Validus sen mukana ryhdikkääksi, vaikkakin yhä vähän raskaaksi. Cherylin siirtäessä hevosen raviin se hypähti liikkelle iloisesti ja sai naisen hymyilemään hieman - jopa lämpimästi.

Validus oli hyvä hevonen, sen tiesi sillä sekunnilla kun selkään nousi. Se ravasi automaattisesti hyvin ylämäkeen tuntumalla, takajalkojen kerätessä voimaa niin että sen tunsi pidemmässäkin ravissa. Cheryl verrytteli hevosta ympyröillä, vaihtaen asetusta aina ajoittain pois liikkeen suunnasta saaden hevosessa heti aikaan reaktioita sen noustessa ylemmäs kuolaimelta ja kantaessa itseään yhä vain paremmin ja kevyempänä naisen kädelle. Siirtymiset käynnistä raviin olivat aluksi hieman vastahakoisia, mutta jokainen kerta Validus muuttui pehmeämmäksi ja sen jo aluksi hyvä liike parani entisestään.

Vaikkei Cheryl sitä halunnutkaan myöntää, osasi Derbyshire ainakin pysyä pois tieltä - hän käveli hevosensa kanssa niin kuin ratsastuskentän säännöissä sanottiinkin. Joskus sellaiset ratsastajat olivat pahimpia: nokka pystyssä kulkevat idiootit. Derbyshire oli vieläkin varsin pohjalla Cherylin mielen arvoasteikossa, mutta ainakin nainen keräsi pisteitä jollain. Cheryl muisti kyllä kaikki naisen hevoset - paitsi tietenkin sitä, minkä oli kuullut vielä puuttuvan tallista viime tiistaina, kun oli ollut vuoro -, Rousseaunkin. Ori ollut hieman vastahakoinen Cherylille, jonka korkea koulukäsi oli ollut uutta. Huokaisten nainen oli leikkinyt hetken esteratsastajaa, antaen hevoselle hieman enemmän tilaa liikkua eteen kuin ylös ja laskenut kättään sitä kallistaen hieman esteratsastajille ominaiselle tavalla. Validus taas oli 100% kouluhevonen, joka ilmoitti heti Cherylille mikäli nainen ei kantanut kättään sen tottumalla tavalla. Luojan kiitos pohje sentään toimi molemmilla ihan yhtä hyvin.

Josephine nautti hiljaisuudesta, jonka rääväsuu ratsuttaja oli suonut E-kentälle. Oli hyvä tietää, ettei nainen kuvitellut olevansa niin kova, että voisi löpöttää menemään kesken töidensä. Hänkin oli ratsuttaja ja jos Cheryl olisi ollut epäammattimainen hevostenkin parissa olisi Josephine luovuttanut lopullisesti ja menettänyt malttinsa.

Rousseaun käynti eteni sulavasti ja Josephine kiitti sitä kevyellä kosketuksella. Ori luotti ratsastajaansa kaikista käsittelyhankaluuksistaan huolimatta ja oli sen verran taitava kouluhevonen, ettei Josephine turhautunut sen kanssa esteradan ulkopuolella kuten muiden hevostensa kanssa Mary poislukien. Jos jonkun, niin Rousseaun kanssa Josephine siis jaksaisi keskittyä. Kaikin puolin surkeasta aamustaan huolimatta Josephine sai suljettua Cherylin ulkopuolelle ja nosti rauhoittuneella Rousseaulla ravin. Se lähti voimalla liikkelle ja kantoi itsensä siedettäväksi. Josephine ei toisaalta ollut koskaan tyytyväinen hevostensa tai omaan sileätyöhönsä.

Josephine ravasi orin kanssa laajoja voltteja ja verrytteli sitä asetellen suuntaan ja toiseen. Olkoon nyt sitten vaikka pyhän yrjön tasoinen estehevonen, mutta Josephinen tavoitteet olivat lähinnä hevosen vertyvyyden ja irtonaisemman liikkeen parantamisessa. Rousseau vertyi nopeasti muttei liikkunut yhtä irtonaisesti ja läpi kehonsa kuin Cherylin hevonen, mikä ei toisaalta ihmetyttänyt Josephinea lainkaan. Se painui kuolaimen alle kuitenkin vain ajoittain ja jopa sen jäykästä kehosta sai jotain irti, kun hän oli sitä hetken availlut suuntaan ja toiseen. Hän pysyttäytyi parhaansa mukaan poissa Cherylin suunnalta, vaikkei todellakaan ruvennut väistelemään. Rousseaun iso askel vaati tilaa ja sitä hän myös itselleen otti, kun ravasi sen kanssa isolla pääty-ympyrällä ja väistätti sitä sisäkaarteella.

Ollessaan tyytyväinen raviin, nosti Cheryl laukan. Validuksen laukka oli loistava, kuten muutkin askellajit ja aluksi nainen antoi sen olla varsin pitkä, nousten itse keyveeseen istuntaan antaen hevosen liikkeelle tilaa. Hän piti yhä silmällä Derbyshirea koska vaikka hän olikin yleensä täysin välinpitämätön muita kohtaan, kunnioitti punapää sentään jotain: ratsastuskentän sääntöjä. Ja eihän hän muutenkaan tahtonut oman ratsutettavansa yli jyrätä. Vaikka ratsastaja ei ollutkaan Cherylin mieleen, ei hänellä ollut mitään hevosta vastaan. Aikaisemmista sanoistaan huolimatta, Cheryl lähes piti hevosesta.

Cheryl tunsi ponihännän pomppivan vasten selkää, kun laskeutui takaisin satulaan ja alkoi kokoamaan laukkaa hieman, Validuksen pärskiessä sen tahdissa. Cheryl vilkaisi taas Derbyshirea, jonka etunimeä ei vieläkään muistanut. Nainen ratsasti hevostaan suurella ympyrällä, vähän jopa liioitellun isolla. Mutta E-kenttä oli iso ja toistaiseksi niin isolle kentälle mahtui väkisinkin kaksi ratsukkoa. Lähinnä Cheryliä ärsytti Derbyshiren asenne - koettiko toinen tarkoituksella ärsyttää?

Suu mutrussa Cheryl siirtyi laukasta suoraan käyntiin. Hän antoi hevoselle hieman pitempää ohjaa ja Validus venytti itseään tyytyväisenä. Ehkä Cheryl oli hieman hullu, mutta vilkaistessaan Derbyshirea hän avasi suunsa - eikä sanonut mitään pahaa.

"Hei kermaprinsessa -" Tai siis omasta mielestään, "- kun oot valmis ton karusellis kanssa, haluutko lähtee jäähdyttelemään maastoon? Mäkään en oo vielä valmis, että ei mitään kiirettä."

Oikeastaan Cheryl ei ollut edes varma, oliko hänellä lupaa lähteä maastoon Validuksen kanssa missään muodossa. Hän tiesi, että hevosen nimen perään merkitty K meinasi sileätyöskentelyä ja M maastoa, mutta olihan hän hevosen kanssa tehnyt jo varsin paljon - ja meinasi jatkaa vielä hetken. Ja for real, Cheryl ei niin perustanut säännöistä.

Siirryttyään laukkaan Rousseau oli laittanut hanat auki kuvitellen kai huvikseen leikkivänsä uusintarataa. Se ei kuitenkaan huvittanut Josephinea aivan samalla tavalla ja hän hidasti orin piruuttaan turhankin hiljaiseen laukkaan. Heidän ratsu-ratsastaja-suhdettaan olisi hyvin voinut kuvailla vastavuoroiseksi kiusaamiseksi. Ori vastusteli hetken mutta taipui sitten vaativan ratsastajansa tahtoon, sillä Josephine ei ottanut riskejä vahvan ja ison orin kanssa huvikseen. Sen kuului totella häntä, jos he halusivat selvitä yhtään mistään. Vuosia sitten heidän erimielisyytensä eivät olleet selvinneet aivan yhtä helpolla, mutta kilparatsastaja ei vatvonut menneitä.

Koottuaan laukkaansa Jon asteikolla aavistuksen laiskasti mutta tässä tilanteessa tarpeeksi tarkasti Josephine palkitsi orin päästämällä sen reippaampaan laukkaan. Ori otti alleen tarmokkaasti ja kentän pohja jytisi sen kavioiden alla, kun Josephine antoi sen mennä kenttää ympäri. Kauaa Josephine ei kuitenkaan antanut sen viipottaa, vaan keräsi sen taas pakettiin, ohjasi sen lävistäjälle ja antoi Rousseaun esittää roolia kanssaratsukolle tekemällä dramaattisen laukanvaihdon. Sen ylimielinen olemus ja omahyväisyys huvitti Josephinea vuodesta toiseen.

Pitäen koulutreenit kuitenkin melko kevyenä tottumuksesta hän laski Rousseaun raviin ja istui tasaisesti sen isossa, nyt jo rehdimmin etenevässä ravissa. Oli varmaankin hyvä, että ori piti Josephinen ajatukset muualla ettei hän ehtinyt piikitellä Cheryliä. Tosin, hänkin oli pitänyt suunsa supussa, joten ei kai saanut valittaa.

Cheryl kurtisti kulmiaan, kun Derbyshire vain jatkoi menoaan. Ignoorasiko nainen hänet tahallaan vai oliko vain sokeuden lisäksi (koska aikaisempi törmäily) umpikuuro? Hän oli kuitenkin puhunut kovaan ääneen. Toisaalta sen lyhyen ajan, jonka Cheryl oli naisen tuntenut, ei toisen persoona vakuuttanut. Ehkä Derbyshire vain oli niin koppava ämmä, ettei nähnyt itseään keskustelemassa esim. tavallisten ihmisten kanssa. Koska Cherylhän oli täysin normaalin ihmisen tasolla, ainakin käytöstapojensa kanssa. Eikö niin?

Cheryl ei oikeastaan tiennyt, miksi oli edes pyytänyt toista mukaansa - koettiko hän tosiaan sopia aikaisempaa riitelyä? Toisaalta se voisi olla viisasta. Vaikka Cheryl ei pitänyt paikoista, joissa häntä ei arvostettu niin kuin hän omasta mielestään ansaitsi, olisi typerää menettää kolme ratsutettavaa vain idiootin takia, joka ei osannut katsoa eteensä. Ehkä hänen ei enää ikinä tarvitsisi nähdä koko naista.

Silti Cheryl oli hiukan suivaantunut Derbyshirelle. Sen vuoksi hän nosti etusormen ja peukalon huuliensa väliin ja vislasi kovaan ääneen.

"Ymmärrän kyllä, että jos pää on noin korviin asti täynnä kusta, voi olla vaikeeta kuulla", hän aloitti ärsyyntyneenä. Suostuttelevin pyyntö ever. #cherylinsosiaalisettaidot #5/5 "Mutta mä kysyin haluutko sä lähteä jäähdyttelemään maastoon."

Rousseaun ravi oli nyt sujuvaa ja siedettävääkin istua. Josephine kehui sitä kevyellä kosketuksella ja otti huvikseen sillä hieman avotaivutuksia molempiin suuntiin saadakseen sitä liikkeelle entistä paremmin. Josephinen ajatukset katkesivat täysin kun hän säikähti yht'äkkistä vihellystä ja katsoi Cherylin suuntaan.
"Anteeksi", hän sanoi aavistuksen hämmentyneenä ja köhähti. "Olin ajatuksissani." Se oli totta, joskin osittain syytä siksi, ettei hän ollut edes yrittänyt keskittyä aiemmin niin pirun ärsyttävään Cheryliin. Hän ei edes jaksanut provosoitua tämän yrityksistä loukata häntä ja laski Rousseaun ravista käyntiin ja kevensi tuntumaa. Naisen ehdotus sai Josephinen kulmat nousemaan, ai tuoko halusi hänen seuraansa?
"Kyllä kai", hän kohautti olkiaan ja katsoi Cheryliä hieman epäuskossa. Kumpikaan, Rousseau tai hän, ei ollut Josephinen mielestä kovin miellyttävää maastoseuraa mutta omapa oli Cherylin asia. Hänen motiiveistaan Jo ei tosin ottanut selvää. "Oletan, että osaat pitää hevosesi tarpeeksi kaukana Rousseausta, jotta säilymme turhilta välikohtauksilta", hän totesi vielä, kääntäessään oria portin suuntaan. Ori ei ollut vaarallinen mutta typerän egoistinen. Josephine ei ihmettelisi, vaikka se kiusaisi Cherylin ratsutettavaa koko maastolenkin ajan.

Cheryl pyöräytti silmiään äänekkäästi tuhahtaen Mikälie Derbyshiren anteeksipyynnölle, paskat se sitä kuitenkaan tarkoitti. Nainen ei ymmärtänyt turhia anteeksipyyntöjä - miksi pyytää, kun ei sitä tarkoittanut kuitenkaan? Siksi Cheryl ei itse koskaan niitä jaellutkaan, hän kun oli harvoin tarpeeksi pahoillaan.

"Hyvä", Cheryl hymähti ja alkoi avata kentän porttia hevosensa selästä. Validus ei välttämättä pitänyt sitä hyvänä ideana, mutta Cheryl piti hevosen aloillaan kunnes portti oli auki.

"Kunhan sä pidät oman hevoses kurissa", Cheryl tuhahti takaisin. Oliko se muka hänen syynsä, jos prinsessa ei osannut pitää hevostaan kontrollissa? Eiköhän se olisi Derbyshiren homma pitää oma hevosensa kaukana Cherylin hevosesta. Synkkä ilme kasvoillaan nainen hymähti ja antoi hevosensa astella ensimmäisenä portista. Sen korvat alkoivat heti pyöriä vinhasti, mutta Cheryl ei huolestunut vaan antoi hevosen kävellä pitkällä ohjalla.

Aurinko paistoi yhä täydeltä taivaalta, mikä sai ilman heti lämpenemään muutaman asteen tavalliseen pilviseen taivaaseen verrattuna. Oli hassua, kuinka jokainen tavanomainen tuulenvire oli laantunut sen tieltä.

Josephine seurasi vierestä kuinka Cheryl vänkäsi itsensä ulos kentältä ja seurasi perästä. Hän ei vieläkään aivan tiennyt, miksi oli päätynyt lähtemään maastoon tatskaneidin kanssa eikä yrittänytkään ylläpitää keskustelua mutta antoi Rousseaun kävellä Cherylin hevosen vierelle. Ori esittäytyi edukseen kun kulki korkein käyntiaskelin ja korskui viereiselle hevoselle. Josephine ei heittänyt sille ohjaa yhtä mielellään kuin Cheryl hänen vierellään, sillä ei ottanut tehtäväkseen kiusata ratsuttajaa vain sen takia, että hän ei osannut kommunikoida ihmisten kanssa normaalisti ja ärsytti häntä sen takia. Minkäs hän sille pystyi, että jotkut eivät vain osanneet.

Auringonpaiste sai Josephinen huonon olon ja ärtyneisyyden laantumaan pienen viirun verran. Sen kevyt lämpö oli tuhat kertaa parempi kuin loputon sade. Juttelemaan Josephine ei kuitenkaan yltynyt, niin innoissaan hän ei tietenkään ollut. Sen sijaan hän keskittyi Rousseauhun, joka huolimatta keskittymisestään ratsastajaansa löysi aikaa yrittää irvistellä viereiselle hevoselle.

Validuksen käyntiaskel oli letkeä, vaikkakin pirtsakka. Se tuntui nauttivan saamastaan lepohetkestä. Rousseausta ei voinut sanoa samaa - sen liike oli terävä ja rauhaton, mistä Cheryl ei juurikaan pitänyt. Hän ei kuitenkaan alkanut hevosta analysoimaan sen tarkemmin edes omassa pääsään, ehkä pitääkseen oman mielenterveytensä. Pienikin väittely Derbyshiren kanssa voisi saada naisen järjiltään. Cheryl oli tottunut saamaan vastaväitteitä, mutta yleensä hän sai aivan rauhassa vihata ja ärsyttää niitä ihmisiä joista ei pitänyt. Derbyshiresta ei täysin voinut sanoa samaa - vaikka Cheryl yhä seisoi sen takana, että hänestä hevos- ja ratsastustaidon kuului mennä sosiaalisen kanssakäymisen edelle mitä tuli työhön - mutta hän silti tarvitsi työnsä ja kaiken rahan minkä kykeni saamaan. Toki jos hän menettäisi Derbyshiren hevoset, voisi hän saada uusia tilalle tai vaikka tehdä enemmän vuoroja Oarfishissa.

Aurinko sai punapään katumaan, ettei ollut luopunut toppaliivistään. Iso-Britannia ei ollut tunnettu lämpimistä säistään, mutta Cheryl oli tottunut siihen maahan. Hän oli nuorempana matkustellut paljon perheensä mukana - mutsin suvulla oli kesämökki Ranskassa, missä lähes koko sen puolen suku asuikin -, mutta oli aina tuntenut itsensä kotoisaksi Britanniassa. Ja vaikka nainen 11 kuukautta vuodessa siitä valittikin, hän silti rakasti sadetta. Aurinkonpaisteesta ei kuitenkaan voinut kuin nauttia, kun se kerrankin esitteli itseään.

Derbyshire oli ihan yhtä hiljaa kuin Cherylkin. Punapää ei oikeastaan tiennyt naisesta yhtään mitään muuta kuin sukunimen ja sen mitä oli päivän aikana oppinut - olisi varmasti tiennyt enemmän, jos olisi ollut lainkaan kiinnostunut esteratsastuksessa. Derbyshire ei kaikesta huolimatta tainnut olla täysin urvelo, vaikka tuota menoa saisikin alleen vain lihaskireydestä kärsivän hermoheikon elukan (Rousseaun hermostuneisuuteen viitaten). Cheryl oli joskus tahtonut hevoshierojaksi, mutta toistaiseksi se oli vain pieni haave takaraivossa. Nainen vilkaisi nopeasti toista ratsukkoa. Hän ei avannut suutaan vieläkään ja se oli ehkä ihan hyvä juttu. Mistä hän edes puhuisi, jotta ei loukkaisi herkkähipiäistä prinsessaa? Säästä?

Rousseau piti Josephinen kiireisenä ja keskittyneenä. Ori kulki rennommin kun oli antanut hetkeksi periksi ratsastajalleen ja lopettanut Cherylin hevosen härnäämisen. Jos Josephine olisi ollut typerä ja lapsellinen hän olisi varmasti antanut orin härnätä ratsuttajan hevosta, mutta hän asetti itsensä kaiken yläpuolelle. Hän ei pelleillyt.

Aurinko oli rauhoittanut Josephinen mieltä mutta hän ei voinut karistaa mielestään sitä, miten hiljaa Cheryl saattoi olla. Eikö hän ollut kuullut small-talkista? Tuskin, kun ei asiakkaan miellyttäminenkään tuntunut olevan tuttu asia. Josephine ei saattanut vieläkään uskoa, että Cheryl oli palkattu Rosings Parkiin. Hän olisi kyseenalaistanut kenet tahansa tatuoidun suunsoittajan tällaisessa arvokkaassa paikassa milloin tahansa. Mitä hän oli ehtinyt nähdä äsken, eivät toisen ratsastustaidotkaan millään maagisuudellaan loistaneet, vaikka hän oli hevostaan ihan siististi käsitellytkin. Antoinen ratsastustaidot taisivat muutenkin olla ainoat, jotka Josephine oli joskus tunnustanut, mutta hän ei ollut enää merkittävä. Oli varmaankin parempi, ettei Josephine edes yrittänyt ymmärtää Cherylin työnantajien motiiveja.

Mitä pidempään Cheryl jatkoi mykkäkoulua sitä ärtyneemmäksi Jo tuli sen takia.
"Pystyt siis keskustelemaan vain, jos keskustelu sisältää solvauksia ja riitaa", hän totesi huokaistuaan kuin pienelle lapselle. Niin paljon kuin hän oli viime viikkoina tahtonut olla omissa oloissaan hän ei sietänyt hänen ja viereisen ratsastajan välille laskeutunutta hiljaisuutta. "Et usko miten mukavaa on tietää, että kisahevoseni ovat noin hyvissä käsissä", hän lisäsi nyrpeän sarkastiseen sävyyn.

Derbyshire ei yllättävästi osannut olla hiljaa. Kun nainen alkoi puhua, huokaisi Cheryl mielessään - luojan kiitos nainen osasi pitää halun sisällään eikä huokaissut ääneen. Punapää kääntyi katsomaan Derbyshirea muka kiinnostuneena, mutta tuntui katuvan sitä jokaisella sanalla.

"Jos meinaat meidän aikaisempaa tapaamista, mä en kutsuisi sitä keskusteluksi", Cheryl vastasi rennosti, lähes tylsistyneesti. Nainen kävi varsin harvoin kunnollisia keskusteluja ihmisten kanssa. Voisi luulla, ettei Cheryl edes osannut luoda sellaisia, ainakaan mielenkiintoisia, mutta toistaiseksi naisella oli vähän liiankin hyvät puhujantaidot: se tarkoitti lähinnä ongelmia. Toisen jatkaessa puhettaan nyrpeästi, Cheryl tuhahti. "Kyllä mä hevosista pidän, omistajat ne ärsyttää."

Se oli totta: vaikka Cheryl inhosikin Derbyshiren kaltaisia ihmisiä, ei hän kohdellut hevosta koskaan kaltoin olkoot omistaja kuinka perseestä. Ei ollut hevosen syy, että sen omistaja oli täysi idiootti. Cheryl vilkaisi Validuksen niskaa, jonka omistajista oli kuullut yhtä sun toista.

"Mutta joo, jos sitä meinaat että oonko mieluummin hiljaa vai puhunko täysin turhista asioista, niin oon hiljaa", Cheryl jatkoi tuhahtaen loppuun. Hän ei yksinkertaisesti harrastanut small talkia.

"Aivan, se oli lähinnä pelkkää lapsellista nimittelyä", Jo kommentoi ja kohautti olkiaan kevyesti. Ainakin jostain he olivat samaa mieltä. Vaikka nimittelyt olivatkin kohdistuneet häneen. Ainakin hetken ratsuttajatuttavuus oli kuitenkin pitänyt suunsa supussa olkoon se sitten sen takia, ettei hänellä ollut parempaa sanottavaa tai tätä ei vain kiinnostanut - mikä tahansa vaihtoehto olikin, Josephine oli tyytyväinen, että sai taukoa naisen suusta tulevista typeryyksistä.
"Mukava tietää", hän sanoi ja hymyili Cherylille kireästi. Hän yritti olla provosoitumatta ratsuttajan puheista ja yleensäkin tämän ärsyttävän omahyväisestä olemuksesta mutta hänen päivänsä tuntui harmittavan pilaantuneelta, vaikka hän olisikin yrittänyt sitä parantaa.
"En näe miten asiakkaan hyvä kohtelu olisi turhaa, mutta sinähän ammattilaisena varmasti tiedät paremmin", hän sanoi. Hänestä siisti keskustelu, muutama kohteliaisuus ja pieni hymy olivat yksinkertaisesti luonnollinen osa asiakaspalvelua oli kyse sitten ratsuttajasta tai tiskityöntekijästä. Palvelut maksoivat ja hän oletti saavansa rahoilleen vastinetta.