Häiriötekijä

"Se olisi hauskaa", Miranda virnisti ja nousi Cindyn selkään. Ei hän pienestä kilpailusta kieltäytynyt ja totta puhuen vaikka hänellä oli ratsastusvuosia enemmän takanaan hän oli varma, että Essiestä Masonin kanssa olisi vastusta hänelle ja Cindylle, joka ei ollut vielä tottunut kisaaja.
Cindyllä ei ollut koskaan kiire lähteä pysähdyksistä toisin kuin Moneypennylla. Se katseli Masonin liikkeitä varuillaan muttei yrittänyt karkuun, vaikka puomit kolahtelivat ja koira haukahteli.
"Laita ne siihen kahden laukka-askeleen välillä", hän ohjeisti hymyillen ja pyysi Cindyn kävelemään uraa pitkin. Se ei pitänyt siitä, että joutui kävelemään poispäin kolisevista puomista ja korskui jännittyneenä. Se oli välillä niin orjallinen omien tapojensa suhteen, että nytkään Miranda ei viitsinyt rauhoitella sitä itse vaan antoi sen kääntyä katsomaan Masonin toimia ja kävellä kentän läpi toiselle uralle.
"Kiitos", hän sanoi Masonille kun puomit olivat hyvin paikallaan.

Mason laski askelin puomien välin ja siirteli ne oikeille paikoilleen. Hän varmisti vielä katseella, että oli onnistunut tehtävässä, ennen kuin lähti valumaan takaisin kentän laidalle. Tuskin hän siitä keskelläkään mitään haittaisi, mutta olisipa vähemmän tiellä, jos paikalle tulisi paljon muitakin ratsukoita.
”Pyydä vain, jos haluat että teen jotain”, hän tarjoutui astuessaan portista aidan ulkopuolelle. Olisi hyvä pitää silmällä kieroa koiraa, sillä Sid saattaisi irtipäästyään hiippailla kaikessa hiljaisuudessa takavasemmalle ja kadota. Sitähän hän toivoi, mutta Gabriella tappaisi hänet jos koiralle kävisi jotakin.
”Cindy vaikuttaa eläväiseltä”, Mason hymähti tarkoittamatta sitä pahalla. Nuorilla hevosilla oli tapana vähän jännittää tavallisiakin asioita.

"Joo", hän vastasi Masonille tamman selästä ja antoi sen kävellä vapain ohjin, vaikka se katselikin tarkkana miehen liikkeitä ja tuntui yhä jännittyneeltä.
"Sellainen se tuppaa olemaan. Sillä on menneisyyttä vähän kaiken jännittämisestä", hän kertoi. Kun se käveli päin Sidiä ja tämän luo mennyttä Masonia se huomasi koiran ja Miranda tunsi kuinka kuin tilauksesta sen etupää keveni ja se otti pienen säikähtäneen loikan syvemmälle kentälle ja ravasi sen jälkeen muutaman askeleen hätäisenä. "Juu, niinkuin sanoin", hän huokaisi huvittuneena, säikähtämättä tai hämmästymättä tamman liikettä. Hän oli tuntenut ja nähnyt kuinka se oli katsonut pientä koiraa.

Rauhallisen silityksen ja Mirandan tasaisen, rauhallisen istunnan avulla tamma rauhoittui käyntiin, vaikka kävelikin aavistuksen korskuen eteenpäin kaula kaarella. "Hölmö rakas tammani", Miranda sanoi sille kuiskaten ja jatkoi hidasta kaulan silittämistä. Kyllä se rauhoittuisi kun pääsisi töihin.

Mason nyökkäsi ja sai saman tien nähdä, miten Cindy reagoi jännittäviin tilanteisiin. Hänen teki mieli vajota maan alle, sillä jopa hän näki, että syypää hevosen reaktioon oli hänen koiransa. Pitikin tuoda se mukana.
”Voin viedä Sidin pois”, hän tarjoutui pahoitellen ja toivoi, ettei tamma saisi loppuelämäkseen kammoa koirista. Cindyn hurja loikkiminen näytti siihen tottumattoman Masonin silmissä pahalta, vaikka hän tiesi hevosten tekevän sitä tuon tuosta. Essie oli vain niin rauhallinen ja piti jalkansa maassa, että hänen kokemuksensa sellaisesta oli laskettavissa yhden käden sormilla.
”Tämä oli huono idea. Teidän pitäisi saada harjoitella rauhassa.”

Mirandaa pieni välikohtaus ei ollut hämännyt. Hän tiesi miten tamma toimi, se oli täynnä energiaa ja säikähteli ja jännitti vähän kaikkea. Pieni loikka ei ollut mitään verrattuna siihen, miten se oli aikoinaan seonnut itkevän lapsen ja muun sekalaisen melun takia koulukisoissa. Miranda tiesi, että se rauhoittuisi ajallaan ja luotti tammaan ja siihen, miten se oli kehittynyt jännittäviin juttuihin suhtautumisessa.
"Ei, älä huolehdi", Miranda toppuutteli hevosensa selästä ja tunsi kuinka tamma rentoutui kun se kulki poispäin koirasta eikä saanut tilaa tuijotella sitä.
"Mason, kaikki on okei", hän vakuutteli varmemmin ja kääntyi katsomaan miestä. "Sitä ehkä jännittää Sid mutta tämän voi ottaa oppimiskokemuksena. Ei se opi, jos pelottavan asian vain vie pois", Miranda selitti ja käänsi vapaata käyntiä kulkevan tamman takaisin heidän suuntaansa.
"Pystytkö ottamaan sitä syliin? Jotta Cindy näkisi sen kunnolla?" hän ehdotti, kun mietti parasta lähestymistapaa.

Mason ei uskonut, että Miranda oikeasti halusi hänen ja hevosta pelottavan koiran olevan siellä, mutta kai tuo sanoisi suoraan jos todella haluaisi heistä eroon. Hän vilkaisi hivenen kauhuissaan pientä mustaa eläintä, joka oli jättänyt etutassujen sukat oleskeluhuoneeseen ja istui hölmön näköisenä aidan vieressä. Syliin vai? Kyllä se kai onnistuisi…
”Totta kai”, hän lupasi varmalla äänellä, mutta se varmuus hävisi sen siliän tien kun hän kumartui kohti riiviötä. Sid tapitti häntä suurilla silmillään otsatukkansa alta ja murisi kai vaan periaatteesta. Miehen ja koiran välillä ei ollut kovin lämmintä sidettä. Mason nappasi hurtan takista ilmaan ja piteli sitä pois päin kasvoistaan, jotta ei tulisi ihan syödyksi. Pieni kasa vääntelehti leopardikuviossaan hetken ja ärisi epäröiden, mutta lopulta se rauhoittui. Tämähän meni yllättävän kivuttomasti.

Miranda oli varma siitä, että Sidin kohtaamisesta olisi vain hyötyä.
"Älä huolehdi, jos se säikkyy se on ihan normaalia. Se rauhoittuu kyllä ja minä pysyn selässä", hän selitti rauhallisella äänellä ja istui selässä ihan tavanomaisesti ja luonnollisesti. Miranda tiesi ja tunsi, että tamma jännitti kulmaa, jossa koira oli oleskellut ja jännittyi askel askeleelta, mutta Mirandan jännittymisestä ei olisi tilanteessa mitään hyötyä.

Miranda tiesi, että koiran nostaminen syliin olisi varmasti ikävää mutta kun se oli enemmän tamman tasolla ja Cindy voisi nähdä sen paremmin, asia olisi helpompi kohdata. Hän antoi tamman kävellä ohjat vapaana Masonia kohden ja jutteli sen kanssa rauhallisesti satunnaisia. Miranda katseli Masonia ja toivoi, ettei tuo antaisi Cindylle lisäsyytä sekoilla.
"Katso, se on vain pieni harmiton koira", Miranda rupatteli tammalle hiljaa ja hymyili. Sidin rauhallisuus helpotti asiaa ja kun Cindy käveli sitä lähemmäs se pysähtyi, katseli ja astui muutaman askeleen. Koira, tai sen suuremmin Masonkaan, eivät antaneet tammalle lähtökäskyä vaikka se olikin jännittynyt ja tarkkaili hyvin tarkasti kaksikkoa erivärisillä silmillään.

Cindy tahtoi ottaa ja lähteä, kun oli ottanut askeleen 'liian lähelle' koiraa ja pongahti taaksepäin. Miranda pysyi rauhallisena ja pidätti tammaa niin, ettei se päässyt karkaamaan liian kauas, vaan vei sen takaisin uralle ja kaksikon eteen.
"Kyllä se siitä", Miranda selitti ja pyysi tammaa kävelemään turhan seisomisen sijasta, ohjaten sen syvälle kulmaan ja lähemmäs koiraa.

Mason olisi ollut eri mieltä Mirandan sanoista, ja halunnut kertoa Cindylle että Sidiä kannattikin pelätä, mutta pysyi hiljaa. Hän vältteli katsomasta hevosta suoraa, sillä apina teki sen jo hänen puolestaan. Hän huomasi sen venyttävän pientä nenäänsä lähemmäs tammaa ja kerrankin siitä huokui lempeää uteliaisuutta. Ehkä se ei karkaisi hevosen päälle. Hän piteli varoen karvaturria edelleen, mutta ei pahimmissa haaveissaankaan pudottaisi sitä. Ainakaan kovin korkealta.
”Hyvähän sen on kai tottua”, Mason arveli vilkaisten Mirandaa silmiin. Oli omituista viettää sillä lailla aikaa jonkun kanssa, varsinkin kun takaraivossa kolkutteli totuus siitä, että vaimo odotti kotona. Ihan sama, hänellä oli nyt parempaa tekemistä.
”Eikä Sidkään ole niin kamala kuin yleensä. Voin laskea sormillani ne kerrat, kun olen pitänyt tätä sylissä. Yksikään niistä ei ole mennyt näin hyvin”, Mason naurahti hiljaa ja katseli nyt astetta pehmeämmin vihan kohdettaan.

"On on", Miranda sanoi ja kohtasi Masonin katseen pienesti hymyillen. Hän oli ylpeä Cindystä, joka ei ottanut uutta lähtöä pois koiran luota, joka oli ihastuttavan rauhallinen ison hevosen seurassa.
"Minustahan on hyötyä, parannan vahingossa teidän suhdettanne", hän naurahti hiljaa ja antoi kätensä mennä tammansa pehmeää kaulaa pitkin kannustavasti. Se käveli kulmaan, vaikka katseli kaula kaarella ja korvat tiukasti hörössä koiraa ja miestä, eikä mennyt vahingossakaan heidän ohitseen.
Cindy pysähtyi heidän eteensä, varovaisen välimatkan päähän ja kurottautui koiraa kohden valmiina kavahtamaan kauemmas, jos koira tekisi jotain varoittavaa. Tamman uteliaisuus sai Mirandan keskittyneen ilmeen sulamaan leveään hymyyn. Hänen ihana, reipas tammansa.

Mason naurahti kuivasti. Hän ja Sid tuskin tulisivat juttuun, vaikka heille suotaisiin kymmeniä sellaisia hetkiä. Hän piti koiraa pelkkänä pahana lisänä parisuhteessaan, eikä sen apinamainen ulkomuoto auttanut yhtään ymmärtämään, miten söpö se kaikkien muiden mielestä oli.
”Toiveajattelua”, hän tuhahti hymyn kera ja katseli, kuinka musta karvanaama ojensi lyhyttä kaulaansa kohti hevosta. Sen nenä väpätti kiivaasti, kun tamma tuli lähemmäs, mutta Mason pitäisi huolen siitä että se pysyisi erossa hevosen naamasta. Tiedä vaikka kävisi hampaillaan kiinni mustaan turpaan, jotakin sellaista Mason osasi hirviökoiralta juuri olettaakin. Nyt se oli kuin ihan eri eläin, kun se niin viehättävästi vain katseli ja halusi tutustua jättimäiseen hevoseen. Kai silläkin oli parempi puolensa.

Cindyn turpa eteni hitaasti ja varmasti lähemmäs Sidiä, joka tuntui olevan yhtäläisen kiinnostunut, ja vaikka tamma ottikin takapakkia ja askelsi hieman paikallaan se ei lähtenyt karkuun. Miranda naurahti Masonin kommentille ja jatkoi tamman silittämistä.
"Näetkö Cindy. Harmiton pieni hurtta", hän leperteli. Hän tiesi, ettei tamman päähän asettuneita pelkoja korjattu yhdellä onnistuneella kohtaamisella mutta tämä oli ehdottomasti askel parempaan suuntaan. Cindy haisteli koiraa ja kurottautui lähemmäs, kun tajusi ettei se tekisi mitään yllättävää. Tallilla oli harvoin koiria, joiden kanssa Miranda olisi saanut työskennellä hevostensa kanssa tällä tavoin ja oli erittäin positiivista, että he saattoivat tehdä tämän näin.
"Noniin, sitten kohti uusia seikkailuja", Miranda puheli itsekseen ja kannusti Cindyn kävelylle, kun se oli rauhoittunut ja tuntui rentoutuneen hänen allaan. Käyntiaskel purki jännitystä ja pian nuori tamma kulki miellyttävää pyörivää ja pitkää käyntiään pää matalemmalla. Se sai ratsastajaltaan roimasti taputuksia.
"Kiitos", Miranda sanoi Masonille lämpimästi.

Mason olisi valinnut kyllä ihan eri sanoja kuvaamaan Sidiä kuin pieni ja harmiton, mutta hän nieli inhonsa vaimon koiraa kohtaan ja kun ratsukko jatkoi matkaa, hän uskaltautui jopa rapsuttamaan elikkoa korvan takaa. Hetken sitä kestettyään apina alkoi kuitenkin venkoilla sylissä ja mies päätti laskea sen alas jotta ei saisi hampaista. Hän ei vieläkään tuntenut lämpimästi karvakasaa kohtaan, ja se onnistuisi taatusti tuhoamaan senkin vähän lempeyden katseesta, kunhan päivä valuisi kohti iltaa. Sid tallusteli niin pitkälle kuin lieassaan pääsi ja haisteli maata. Mason siirsi katseensa ratsukkoon.
”Ei mene kuin hetki ja Cindy ei enää hätkähdä mitään outoa”, hän arveli hymyillen Mirandalle ja seurasi ilolla ratsukon menoa.

"Toivotaan niin", Miranda vastasi Masonille. "Nykyään se on oppinut jo rauhoittumaan paremmin. Alkutaipaleesta sillä meni pasmat sekaisin tuollaisessa tilanteessa, eikä mistään tullut enää mitään sen jälkeen." Tammaan sai nyt jopa kontaktin, se kuunteli Mirandaa eikä jäykistynyt kuin rautakanki ja kulkenut omissa pelottavissa maailmoissaan.
Miranda ei epäillyt hetkeäkään, että Cindy olisi vielä joku päivä pomminvarma mutta matka siihen olisi pitkä. He olivat tehneet töitä vuoden ja olivat tässä vaiheessa, menisi vielä vuosi tai parikin ennenkuin hän saattaisi ohittaa tamman kanssa sateenvarjoja ja muita jännittäviä asioita täysin ilman huolenhäivää, mutta eipä Mirandalla ollut kiire mihinkään. Epävarmojen hevosten koulutus ei ollut kärsimättömän puuhaa.

Kun Cindy oli kävellyt toiseen päähän, jossa oli hämärän varjoissa myöskin paljon mielenkiintoista katseltavaa, Miranda otti ohjia aavistuksen tiukemmalle ja ohjasi tamman puomisuoran yli. Käynnissä puomeissa ei ollut ongelmaa, vaikka pari kertaa tamma kolauttikin takasensa puomeihin laiskuuttaan nostella jalkojaan paremmin.

”Se kuulostaa jo pieneltä voitolta”, Mason kannusti ja oli ylpeä Mirandasta ja Cindystä. Nainen oli tehnyt hyvää työtä aran tamman kanssa, eikä hän olisi uskonut että hän olisi koskaan päässyt sellaisiin tuloksiin. Essie oli onneksi alusta asti ollut varma ja peloton ratsu, ja vaikka se muutaman kerran olikin lähtenyt käsistä jännittävän tilanteen tullessa eteen, saattoi mies luottaa siihen täysin. Ainahan sitä itsekin pelästyi, jos oikeasti oli syytä.
”Onko sinulla ollut hevosia ennen Cindyä ja Moneypennyä?” Mason kysyi kun katsoi, ettei liiaksi häiritsisi ratsukon työskentelyä.

"Pienimmästäkin edistyksestä pitää olla onnellinen nuorten hevosten kanssa", Miranda vastasi hymyillen. Kaikki edistys tuntui kuin voitolta Cindyn kanssa. Asteltuaan puomit Miranda otti sille kunnon ohjastuntuman ja oli tyytyväinen, kun hevonen ei karannut niin paljoa kulmasta, vaikka katselikin sinne päin. Cindy laskeutui ohjastuntumalle kuuliaisesti, vaikkei se ollutkaan samalla lailla tasainen kuin vanhemmat lajitoverinsa. Se oli kuitenkin pieni erhe, joka korjaantuisi ajallaan.

"Ei", Miranda kertoi. "Ennen Cindyn ostamista ratsastin ystäväni nuoria hevosia hänen kanssaan ja ennen sitä ratsastin ratsastuskoululla." Jälleen Miranda jätti tarkemmat yksityiskohdat kertomatta - olihan täysin tarpeetonta selittää miten hän oli noussut vain ja ainoastaan lottovoittonsa avulla tähän tilaan, missä oli nyt ja saanut mahdollisuuden ostaa hevosensa. Saattoi olla, ettei rahalla ostettu onnea, mutta Mirandan kokemusten perusteella jotakin hyvin samantapaista sillä sai.
Hän ohjasi tamman reippaassa tahdissa Masonin asettamille ympyrän kaaren puomeille ja nekin se askelsi rauhallisesti.

Mason nyökkäsi arvellen, että Mirandan tunsi aiheen paremmin kuin hän. Nuoret hevoset olivat asia johon hän ei ollut viisivuotiasta Essietä tarkemmin tutustunut ja sekin oli ainakin hänen kuulemansa mukaan ihan omaa luokkaansa nuoresta saakka. Ehkä hän vielä joskus saisi mahdollisuuden osallistua nuoren koulutukseen, ja näkihän hän nytkin jo paljon. Hän seurasi Mirandan istuntaa, apujen käyttöä ja hevosen liikkeitä sen verran kuin osasi niistä mitään irti saada, ja hänen silmäänsä nainen ratsasti upealla tasapainolla ja paljolti huomaamattomilla avuilla, jota hän saattoi vain ihastella. Olisipa hänelläkin taito saada hevosesta sileälläkin irti jotakin, mutta sillä hetkellä hän tunsi usein vain haparoivansa, vaikka tiesi Essien osaavan paljon. Sen lahjat menisivät hukkaan, mikäli hän ei saisi itseään niskasta kiinni.
”Harkitsit siis hevosta pidempään kun minä”, Mason naurahti arvostellen omaa impulsiivisuuttaan, vaikka ei Essietä koskaan ollutkaan varsinaisesti katunut.
”Sinulla on ollut aikaa perehtyä hevosiin hyvin ja se näkyy siinä, miten olet rohkeasti lähtenyt kouluttamaan kahta hevosta. Olen vain vähän kateellinen”, hän paljasti virnistäen.

Miranda oli kaukana ammattilaisesta tai ammattimaisesta ratsuttajasta mutta oli oppinut käytännön kautta ja näki sen aivan yhtä arvokkaana. Hän oli tyytyväinen siihen, että ratsasti hevosia pelkkänä harrastuksena, vaikka alalle kouluttautuminen oli nuorempana ollut selvästi yksi vaihtoehto. Kun elämässä oli kaksi nuorta hevosta, jotka veivät melkein kaiken vapaa-ajan, kaikki tuntui ilman tutkintoakin lähes työltä. Ero oli, että hän sai tehdä asiat omalla tavallaan ja omalla ajallaan.
"Niin, voi sen niinkin nähdä", hän naurahti pienesti. "Ei minulla oikeastaan aikaisemmin edes ollut mahdollisuutta omaan hevoseen", hän tarkensi. Hän oli ollut köyhä kuin mikä ja tuhlannut vähätkin rahansa johonkin aivan muuhun kuin hevosiin. Oli ollut suuri onni, että hänellä oli Shirleyn tapainen upea ystävä, joka antoi hänen ratsastaa hevosiaan ilmaiseksi.
Masonin kehut saivat Mirandan kasvoille hymyn. Mies sai hänet kuulostamaan jotenkin niin kunnialliselta ja kunnolliselta ihmiseltä. "Minun elämästäni ei kannata olla kateellinen", hän vastasi vaatimattomana ja siirsi Cindyn raviin, jonka tahdissa lähti keventämään eleettömästi. "Mutta älä epäile turhaan ettetkö sinäkin voisi saada Essien kanssa ihmeitä aikaan. Se vaatii vain vaivaa ja kärsivällisyyttä."
Cindy ravasi hänen allaan pehmeästi mutta sen verran laiskasti, että Miranda naputteli siihen liikettä. Laiskalla ravilla he eivät lähtisi puomityöskentelyyn. Cindy oli kuitenkin kuuliainen tamma ja lähti liikkeelle omistajan kevyistä avuista ja nojautui tasaiseen tuntumaan.

Masoniin eivät Mirandan sanat purreet. Hän näki tuon taitavana hevosihmisenä ja aikoi joskus vielä olla yhtä hyvä. Hän tiesi liian hyvin että syynä oli vain harjoittelun puute, sillä hänellä oli hyvä hevonen, joskaan siitä ei ihan huipulle ollutkaan. Hänen täytyisi vain löytää aikaa ja viitsimistä käydä valmennuksissa ja kehittyä myös kouluratsastuksen puolella. Mason varaisi saman tien viikottaisen valmennuksen niin koulu- kuin esteratsastukseen ja panostaisi kaiken ratsastukseensa. Sama se, mitä Gabriella sanoisi rahan- tai ajankäytöstä.
”Täytyy vain yrittää kovemmin”, hän sanoi rohkaistuneena ja todella toivoi muistavansa tämän vielä myöhemmin. Hänen puhelimensa pirahti soimaan ja mies etsi sen taskusta häpeillen. Gabriella.
”Hei rakas”, hän vastasi hiljaa peläten saarnaa.

"Niin juuri", Miranda nyökkäsi. Kehitystä ei tapahtunut ellei puskenut itseään hieman. Ratsastuskoululla Thomas-valmentaja oli tehnyt juuri sitä, että oli pakottanut hänet ja Alecin pahemman kerran mukavuusalueelta ulos ja siten Alec oli kehittynyt Diamondin kanssa ja hän Kerryn.
Kun puhelin soi Miranda kääntyi katsomaan. Cindy ravasi siistiä pääty-ympyrää ja Miranda yritti saada sitä lapaluisuvaihteelta pois ja suoraksi. Tamma lähti avuttoman nopeasti nojailemaan mihin sitä huvitti. Ympyrää muutaman kierroksen työstettyään hän suoristi tamman ja antoi sen ravata puomien yli. Tamma nosteli jalkojaan paremmin kuin ravissa ja Miranda saattoi kiittää sitä pienellä taputuksella. Taputuksesta se hidasti vauhtiaan vaikka lähtikin kiireesti reippaammalle tahdille, kun Miranda sitä pyysi. Masonin asettelemille puomeille se valui ulkoreunaan mutta korjaavalla seuraavalla ympyrällä meni jo paremmin eikä jäänyt himmailemaan väliaskeliin. Miranda kuunteli Masonin ja oletettavasti vaimonsa keskustelua sivukorvalla.

Mason yritti peittää puhelunsa Mirandalta, sillä häntä ei oikeasti kiinnostanut puolustella tekemisiään vapaa-ajalla vaimolleen muiden kuullen.
”Missä viivyt?” Gabriella tiedusteli terävällä äänellä. Se ei tiennyt hyvää.
”Tallilla. Sanoit itsekin, että Sid kaipaa raitista ilmaa. Sen kanssa täällä menee pidempään”, Mason valehteli parhaansa mukaan katuen joka sanaa. Olihan totta, että pieni koira oli aiheuttanut ongelmia jo enemmän kuin kerran, mutta hän oli jo ratsastanut Essien ja normaalisti matkalla kotiin.
”Voisit tulla jo kotiin.” Vähäsanaisuus ei ollut hyvä merkki.
”Tulen kun ehdin”, Mason yritti lempeästi ja puri huultaan. Hän vilkaisi Mirandaa. Gabriella ei pitäisi hänen seurastaan.
”En pidä siitä, että hillut siellä kaikki illat.”
”Ollaan käyty jo tää keskustelu”, mies huokaisi ja joutui sitten siirtämään puhelinta kauemmas, sillä Gabriella aloitti ikuisen valituksensa siitä, miten hevonen pilasi heidän parisuhteensa, kun mies ei koskaan ollut kotona.
”Sulla on kuitenkin siellä joku naikkonen!” Vaimo jatkoi ja sai Masonin tulistumaan. Hän ei pitänyt syyttelyistä, sillä ne osuivat aivan liian oikeaan.
”Mä tulen kun ehdin”, hän murahti ja sulki puhelun ja sitten vielä puhelimen. Miksi Gabriellan piti olla sellainen? Mies ei kehdannut katsoa Mirandaa päinkään sillä hän arveli, että tuo oli kuullut puhelun ja häntä nolotti.

Miranda piti suunsa supussa ja antoi puhelun edetä, keskittyen itse Cindyyn. Hän vääntäytyi katsomaan sen niskaa ja kaarsi sen kanssa ravissa uudestaan puomisuoralle. Eritasoiseksi nostetut puomit olivat omiaan saamaan sen keskittymään paremmin askeliinsa ja nostamaan muuten matalaa askeltaan. Miranda sai keskittyä siihen kuinka pysyi itse tasaisena lyhyiden välien askeleissa ja vaihtoi ihan riittävän hyvin sujuneen sarjan jälkeen suuntaa käynnissä tehdäkseen saman toivottavasti yhtä hyvin toiseen suuntaan.
"Gabriella?" Miranda kysyi hetken puhelun loppumisen jälkeen, vaikka kysymys kuulostikin turhalta. Hän oli tyytyväinen, ettei ollut voinut ratsastuksen seasta kuulla kaikkea heidän keskustelustaan, koska se olisi tuntunut epämiellyttävän tungettelevalta.

Mason uskaltautui vilkaisemaan ratsukkoon kunnolla vasta, kun kuuli Mirandan äänen. Tietenkin tuo oli kuullut. Hän soi naiselle kiusallisen hymyn joka kertoi täysin, miten mielissään oli puhelusta.
”Mmmhjoo”, mies mutisi vastauksen ja hengitti pari kertaa syvään. Miksi kaikki tuntui niin raskaalta?
”Kysyi koska tulen kotiin”, hän selitti kevyesti, vaikka puhelun sävy oli ollut kaikkea muuta. Hänen teki nyt vielä vähemmän mennä kotiin, sillä hän tiesi Gabriellan olevan kiukkuinen ja jokainen sekunti tallilla vei sitä olotilaa pahemmaksi. Saisi varmasti nukkua sohvalla sen yön.

Mirandaa harmitti, että Mason oli joutunut puhumaan sellaisen puhelun vaimonsa kanssa ja että heidän tilanteensa oli yleensäkin sellainen kuin se näytti olevan. Ei kukaan ansainnut niin ikävää elämää.
"Aa", hän vastasi harmissaan. "Kannattaisiko sinun sitten mennä? Ettei hän vihastu." Miranda tiesi, että Mason oli täällä vielä sen takia, että oli hänen seurassaan ja siksi hänelle tuli huono omatunto. Tottakai toinen oli omasta tahdostaan jäänyt näin pitkäksi aikaa, mutta siitä huolimatta. Ei hänelle olisi ongelmaa ratsastaa Cindya loppuun omissa oloissaan, jos sen avulla Mason välttäisi ylimääräiset draamat vaimonsa kanssa.

Mason pudisti päätään. Ei hän sen vuoksi lähtisi, että Gabriella saisi jälleen kerran tahtonsa läpi. Toisaalta olisi ehkä syytä.
”Lupasin auttaa sinua”, hän muistutti etsien hymyn kasvoilleen ja hypisteli Sidin hihnaa sormissaan. Ehkä hänen pitäisi alkaa tehdä lähtöä.
”Itsehän käskit pitää puoleni”, Mason jatkoi huvittuneena, vaikka tiesi että se ilo olisi lyhytaikainen. Hän pääsisi pian viettämään ihanan puolituntisen auton ratissa koiran terrorisoidessa samalla. Kotona häntä sitten odottaisi kylmänviileä vaimo, joka vaatisi vähintään kukkapuskaa, suklaarasiaa ja tuhatta anteeksipyyntöä ennen kuin leppyisi. Ei houkuttanut.

Miranda oli otettu, että Mason halusi vielä auttaa häntä ja piti lupauksensa edes hänelle mutta hän ei olisi halunnut vaikeuksia miehelle.
"Niin taisin käskeä", hän vastasi. "Mutta jos siitä on enemmä haittaa kuin hyötyä niin sitten tulet syyttämään minua, enkä halua teille lisää ongelmia."
Miranda otti Cindyn raviin toisessa suunnassa ja käänsi sen kentällä keskiympyrälle välttääksen tylsää uraa pitkin kiertämistä. Tamma oli ketterä ja taipui hyvin nyt kun oli lämmennyt.