Am I going crazy or just feeling something?

Alyssa oli saanut Leviathanin varusteet purettua ja harjasi nyt hevosen karvaa, joka oli hiestä kuivunut ja epäsiisti. Hän oli riisunut suojat sivuun aikeenaan harjata ne siistiksi, mutta ensin hän hoitaisi hevosen. Koska hänellä ei ollut kiirettä ennen kuin valmentaja haluaisi lopettaa Dorkin ratsastamisen, hän ei hätiköinyt vaan keskittyi hevosen kanssa puuhailuun. Leviathan oli eri mieltä, se painoi ajoittain korvat päätä myöten taakse ja heitteli päätään osoittaen, että olisi mieluiten ollut rauhassa. Alyssa arveli sen johtuvan ehkä siitä, ettei hän tuntenut hevosta vielä kunnolla. Hän oli kuitenkin oppinut, ettei ori vahingoittaisi häntä, kunhan uhkaili.
”Ah, hei”, Alyssa tervehti huomattuaan vastapäistä karsinaa vasten nojautuneen hoitajapojan.
”Älä välitä hänestä, ei hän pitänyt minustakaan”, hän hymähti ja alkoi selvitellä mustanruunikon orin harjaa. Hän vilkaisi uudelleen uutta tuttavuutta.
”Olen Alyssa. Oletan että olemme työkavereita.” Nainen ei tiennyt mitä olisi olettanut niin nuoresta miehestä, mutta olihan hän ollut väärässä Maybenkin suhteen. Tämä tapaus vaikutti vain moninkertaisesti epävarmemmalta.

Liam oli tyytyväinen kun hänet jätettiin rauhaan. Hän oli vihdoinkin oikein yksin, sillä jotenkin tässä naurettavan valtavassa tallissa ei juuri nyt ollut tällä karsinalla ketään. Viimeksi kun hän tarkisti hevoset eivät juorunneet, joten saattoiko hän nyt lähestyä Tessaa? Hevonen oli varsin hämmentynyt kun ensin Alyssa oli käsitellyt häntä, sitten Liam, sitten Elis, sitten taas Liam. Mutta nyt kun Liam oli hevosen edessä sen kaikki huomio keskittyi poikaan ja se hörähti hiljaa. Nuori mies katsoi hevosta kulmat kurtussa ja astui askeleen eteenpäin. Ei, joo, ehkä, kyllä - argh.

Elis katseli korskeaa hevosta, jota Alyssa hoiti. Hänen vastuuhevosensa olivat eri maata komeisiin kisahevosiin verraten mutta häntä se ei paljoa haitannut. Ei hän ollut olettanutkaan pääsevänsä käsiksi samantein olympiaratsuihin, ei hän ollut alunperin edes uskonut pääsevänsä Rosings Parkiin. "Ei taida pitää juuri kenestäkään", tai sellainen tunne hänellä oli ainakin tullut. Saiko sitä edes tehdä omanarvontuntevista hevosenomistajista oletuksia?
"Elis. Niin kai", hän esittäytyi hymyillen hieman. "Tulin tänne Ruotsista 5 kuukauden työharjoitteluun. Opiskelen hevostenhoitajaksi", hän kertoi lyhyesti.

Alyssa soi lempeän hymyn pojalle, joka vaikutti hänen silmissään todella nuorelta. Kun Elis kertoi olevansa työharjoittelussa, ei nainen enää mistään hinnasta epäilisi pojan taitoja, sillä ei odottanutkaan niiden olevan priimaa. Sen sijaan hän toivoi, että tuolla oli joku muukin motivaatio kuin nätit tytöt, sillä hevosenhoitajan työ oli rankkaa.
”Oletko vasta aloittanut täällä?” hän kysyi uteliaana ja komensi hevosta, joka yritti rynniä lapa edellä hänen päälleen, sillä harjan selvittely tuntui ilmeisesti kestävän liian kauan. Kun ori oli takaisin paikoillaan, Alyssa sai harjan kuntoon ja siirtyi hännän luo. Hän oli koko ajan valppaana, jotta ei saisi kaviosta.
”Minäkin nimittäin aloitin täällä ihan hetki sitten, mutta olen toiminut hevosenhoitajana jo parikymmentä vuotta”, hän kertoi ylpeilemättä lainkaan, sillä todennäköisesti nuori Elis tiesi erityisesti teoriassa häntä enemmän, opetusmetodit kun muuttuivat ja uutta tietoa hevosiin liittyen tuli varmasi vuosittain.
”Oletko pitkällä opinnoissasi?”

"Joo, saavuin tänne 2. päivä tammikuuta", poika muisteli ja ihmetteli kuinka nopeasti nämä kaksi ensimmäistä viikkoa olivat menneet. Olisikohan 5 kuukautta ohi yhtä nopeasti, jotta hän pääsisi takaisin Ruotsiin.
"Okei", hän vastasi Alyssalle ja naisen työvuosien takia pojan kunnioitus naista kohtaan nousi huomattavasti - 20 vuotta oli enemmän kuin hän oli elänyt. Saisikohan hänkin tehdä hevosten kanssa töitä niin pitkään tästä lähtien? Ajatus oli samaan aikaan karmiva ja mahtava. "Joo olen... öö... valmistun tämän työharjoittelun jälkeen oikeastaan", hän selitti ja haki hetken oikeita sanoja. Miksei hän osannut puhua yhtä hyvin englantia kuin Lovisa? Tämä oli joutunut jopa auttamaan häntä harjoitteluhakukirjeessä.

Liam lähestyi Tessaa seisottuaan hetken sen edessä. Sen verran hän osasi ymmärtää, ettei voinut jättää hevosta seisomaan pesukarsinaan ja ainoa pääsy pois siitä olisi taluttamalla hevosta. Niimpä Liam nieli kaikki pelleilynsä, otti kiinni hevosesta, irroitti sen pesukarsinan naruista ja vei karsinaan. Tessa käyttäytyi mutta oli kiinnostunut Liamista. Nuori mies jätti tamman omiin oloihinsa ja lähentely-yritykset omaan arvoonsa. Mies harjasi sen nopeasti läpi ensimmäisellä löytämällään harjalla ja työnsi sen pään pois. Hän ei kaivannut valkoiselle paidalleen tahroja sen suuremmin kuin mitään muutakaan Tessalta. Oli ollut naurettavaa kuvitella yhtään mitään muuta. Harjattuaan ison tamman hieman hutiloidusti (vaikkei Tessassa paljoa puhdistettavaa ollutkaan) hän asteli ajatuksissaan ulos karsinasta lähteäkseen ja rapsutti tamman turpaa lähtiessään. Tavanomainen tapa lähteä hevosen karsinasta aikoinaan tuli niin automatisoituneesti että vasta suljettuaan karsinan oven Liam tajusi sen. Hän katsoi tuikeasti tammaa, huokaisi ja lähti. Jumalauta, hän kirosi mielessään.

”No sittenhän pääset pian aloittamaan urasi kunnolla”, Alyssa hymyili ja toivoi mielessään kaikkea hyvää pojan tulevaisuudelle. Hän muisti vain hatarasti hetket, kun oli vasta valmistunut ja aivan kauhuissaan ajatuksesta, että hänen olisi pitänyt osata kaikki aivan heti. Hän ei vieläkään osannut kaikkea, eikä aikonut väittää niin.
”Oletko viihtynyt täällä?” nainen kysyi heittäen fleeceloimen hevosen selkään, jotta se saisi kuivua kunnolla ratsastuksen jälkeen. Hän irrotti orin naruista ja talutti karsinaansa sulkien oven huolella.

Liam käveli tallista ulos ja nautti ulkoilmasta, joka ei haissut aivan halvalta käymälältä. Puolimatkassa autolleen hän tajusi unohtaneensa laukkunsa lokeroon ja kääntyi vastahakoisesti ympäri ja käveli takaisin sisään. Hän käveli mahdollisimman nopeasti Tessan ohi ja kiihdytti vauhtiaan erityisesti tamman hörähtäessä omistajalleen pehmeästi. Hän kiirehti pukuhuoneeseen ja avasi rajusti lokeron oven niin, että se läjähti viereisen oveen ja kolahti. Hän vaihtoi vaatteensa nopeasti, sillä asuntoonsa hän ei astelisi haisevissa vaatteissa ja vielä vähemmän liikkuisi niissä Newcastlen keskustassa. Paparazzeja oli kaikkialla ja jos hän jostakin syystä ei halunnut huomiota oli se ratsastus. Muutoin paparazzit saivat paistatella hänen arvossaan niin paljon kuin halusivat.
Palatessaan Liam kääntyi tallikäytävällä toiseen suuntaan, sillä tahtoi välttää Tessan näkemisen kaikin mahdollisin tavoin. Häntä turhautti ja ärsytti. Kaikki tämä oli niin naurettavaa. Ohittaessaan pesukarsinan Liam lähes törmäsi seinään yhä nojailevaan Elikseen ja katsoi tätä murhaavasti. "Varo vähän", hän murahti ja rynni kiivaasti ulos. Parkkipaikalla nuori mies astui inhottavan mutaiseen autoonsa ja kaasutti tallitielle. Pelkästään auton kunnosta nousisi kohu, ehkä hän veisi sen puhdistettavaksi jo tänä iltana. Liamia turhautti paljon, varmasti enemmän kuin saapuessaan. Hän ei todellakaan astuisi enää jalallakaan Rosingsiin. Talli oli inhottava ja typerä paikka, ei sitten yhtään hänen huomionsa arvoinen. Hänen ärsytyksensä ruokki itse itseään ja mielentila näkyi kaasujalassa, joka painui alaspäin metri metriltä ja laadukkaan auton moottori hyrisi kun se vietti autoa tallitietä pitkin kohti arvoisempiaan maisemia, Newcastlen ydinkeskustan katuja.

"Niin pääsen", Elis naurahti hieman hermostuneesti. Ajatus urasta, työskentelystä ja tulevaisuudesta yleensäkin tuntui karmivalta vaikka hän tiesi pääsevänsä tekemään upeaa työtä hevosten parissa.
"Olen kyllä--", teinipoika aloitti mutta keskeytyi Liamin puskiessa hänen ohitseen. Poika kiroili ruotsiksi hiljaa mielessään ja huoahti ääneen. "Että sellaista. Mutta joo, olen viihtynyt. Ihan...erilainen paikka kuin meidän koulu." Opistollakin oli tietysti tarkka meininki ja hienoja ruotsalaisia puoliverisiä mutta se oli silti koulu. Täällä hevoset olivat tosiaankin sitä olympiaratsu-tasoa.

Alyssa huomasi pikkuherra Hamptonin ylpeän olemuksen kulkevan ohitse mutta ei olisi uskonut, että tuolla olisi pokkaa törmätä Elisiin - tai oikeastaan kehenkään muuhun ihmiseen. Häntä suututti pojan puolesta, mutta turhan hänen olisi ollut asiakkaalle alkaa valittaa. Hän katsoi hieman surkeana Elisiä, mutta hymyili, kun tuo vakuutti viihtyneensä.
”Varmasti on. Toivottavasti viihdyt vielä seuraavat kuukaudetkin”, hän hymähti ja keräili Leviathanin varusteita käsiinsä.
”Olisitko tuonut harjapakin?” hän kysyi apua saaden itse loput ja lähti syli täynnä varustehuonetta kohti. Nainen laski satulan telineeseen irrottaen huovan tuulettumaan ja ristitti suitset.
”Onko sinulla muita vastuuhevosia kuin Tessa?” Alyssa kysyi istuutuessaan siistimään suojia.

"Varmasti viihdyn", poika vastasi vanhemmalle työntekijälle, vaikka oli juuri tullut tallotuksi asiakkaansa toimesta. Mikä ironia. Huolimatta rankasta alusta, jonka hän oli tosin osannut ennustaa erityisesti opettajiensa puheiden ansiosta, hän uskoi viihtyvänsä kun pääsi paikan tahtiin mukaan ja oppi olemaan näin upeassa paikassa. Ei hän ollut ajatellutkaan oikeassa hevosmaailmassa työskentelyn olevan helppoa. "Joo, tietty", hän vastasi ja nosti harjapakin käteensä lähtien sitten naisen perään. Hän etsi omatoimisesti Leviathanin pakin paikan ja otti mallia Alyssasta ruveten puhdistamaan Tessan äsken käytettyjä suitsia. Eivät ne todellakaan olleet likaiset mutta kyllä ne kai silti kannatti huoltaa. "On. Karabiener... Heavyhill's Blackpoint, RG Clooney ja RG Cairdin", hän luetteli hevostensa nimet hetken pohdittuaan. Hänen vastuuhevosensa olivat kaikki mitä ihmeellisimpiä persoonia ja niiden käsittelyynkin opettelussa oli mennyt useampi kerta. Erityisesti voimakas ja raisu Karabiener otti henkisesti hänen voimilleen vaikkei hän sitä kenellekään myöntänyt. Hän oli eräänä päivänä tavannut orin omistajan Baileyn ja kunnioitti tytön kärsivällisyyttä sen kanssa.

Alyssa ei tuntenut Elisin vastuuhevosista yhtäkään, mikä tosin ei vasta saapunutta työntekijää yllättänyt. Hän kuitenkin nyökkäsi ja kuunteli mielellään, sillä tunsi saavansa tärkeää tietoa jokaiselta vastaantulijalta, vaikka se tulikin ripotellen ja epäloogisesti.
”Ovatko hevosesi mukavia käsitellä?” hän kysyi ja muisteli juuri pelleillyttä puoliverioria päätään hiljaa pudistellen. Leviathan käyttäytyi kyllä yleensä, eikä ollut vaaraksi, mutta siltä löytyi kyllä tapansa hermostuttaa ihmiset. Kuka nyt jaksoi alati uhittelevaa hevosta kauaa katsoakaan.
”Leviathan, jonka näit äskettäin, on tallin valmentajan kilparatsu ja näkemästäsi huolimatta oikein hyvin käyttäytyvä”, hän naurahti miettien korvat niskaa viistäen luiminutta mustanruunikkoa. Ehkä hän olisi voinut kertoa totuuden, mutta kuulostaisi hyvältä, jos kilparatsut todella käyttäytyisivät kuten hän kertoi.
”Sen lisäksi minulla on neljä muuta kouluratsua hoidettavanani”, hän kertoi kysymättäkin, sillä huomasi nauttivansa keskusteluseurasta oltuaan aikansa vain työtehtäviensä ja hevosten parissa.

"Kaikki paitsi Karabiener ja joskus Cairdin osaa olla myös vaativa", Elis selitti samalla kun kävi pienellä vaaleanvihreällä sienellä läpi suitsia. "Karabiener on nuori ori, todella vahva ja itsepäinen." Toisinsanoen se vei häntä ympäriinsä. Tottakai hän ymmärsi, sillä oli paljon energiaa, mutta välillä se tuntui sulkevan korvansa käsittelijältään täysin. Piti vain totutella erilaisiin hevosiin, miten kaikki maailman hevoset voisivatkaan olla samanlaisia kuin opiston hevoset tai Perry. Osa opistonkin hevosista oli ilkeitä ja vaativia mutta niiden kanssa hän oli tehnyt töitä kolme vuotta. Kukaan niistä ei myöskään rymistänyt ojaan huvikseen. Elis jaksoi kuitenkin vielä uskoa, että koulussa opitut taidot tepsisivät tämän tallinkin hevosiin vielä joku päivä ja hän ansaitsisi auktoriteettinsä niinkuin vuosia työtä tehneet.
"Selvä", hän vastasi aavistuksen hymyillen. "Sain luvan myös ratsastaa Clooneytä kolmesti viikossa", hän ilmoitti hetken päästä. Se oli piristänyt kulttuurishokista toipuvaa poikaa paljolti, sillä hän piti mukavasta ruunasta ja muutamat kerrat sitä ratsastettuaan piti siitä myös selästä käsin. Kimo Clooney oli hyvin herkkä ja piti hänet hereillä mutta oli silti kuuliainen.

Alyssa sai suojat siistittyä ja asetteli ne järjestykseen Leviathanin lukolliseen kaappiin. Hän kuunteli Elisiä töitä tehdessään eikä kiirehtinyt, mutta piti aikataulun mielessään ja muisti, että hänen pitäisi hakea Dork myöhemmin maneesista.
”Sepä on kiva”, nainen ilostui todella, kun kuuli pojan saavan ratsastaa. Hänelle riitti ne muutamat verryttelyt ja maastot, joita viikkoon mahtui, eikä hän kaivannut enempää.
”Oletko kiinnostunut ratsastuksesta ihan kilpailutasolla?” hän kysyi ja siirtyi pyyhkimään hevosen suitsia kostealla sienellä, jotta ne säilyisivät seuraavaan tarkkaan puhdistuskertaan hyvinä.

"Niin on", hän vastasi hymyillen ja ristitettyään suitset hän laski ne takaisin paikalleen. Clooney oli mukavaa vaihtelua ja oli myös mukavaa, ettei hän ollut kantanut ratsastusvarusteitaan turhaan Englantiin. Elis kantoi huollettavaksi suitsien jälkeen kalliilta tuntuvan painavan koulusatulan. Hän ei ehkä toiminut yhtä ripeästi kuin muut mutta hän ei nähnyt syytä kiirehtiä. Mitä jos hän olikin unohtanut jotain ja tunsi siksi olevansa hyvin aikataulussa? Opistolla kaikki oli niin selkeää mutta näin isolla tallilla oli paljon enemmän tekemistä ja totta puhuen pojasta moni duuni tuntui turhalta sitä tehdessä.
"Olen joo. Mulla ja mun sisaruksilla on yhteinen hevonen Ruotsissa ja kisaan sillä esteitä." Perry sopi ehkä enemmän kouluratsuksi mutta se ei estänyt heitä pitämästä hauskaa.

Alyssa kääntyi katsomaan Elisiä.
”Todellako? Kuulostaa hienolta. Aiotko käydä harjoittelusi aikana kotona, katsomassa perhettäsi ja hevosta?” hän kysyi jatkaen suitsien puhdistusta. Hän rakasti puhdistaa suitsia, purkaa ne osiin, kiillottaa metalliosat ja huoltaa nahka puhtaaksi ja kiiltäväksi. Sillä kertaa hän sai tyytyä vain puhdistamaan näkyvimmän lian.

"Joo, kyllä. Ei missään isoissa luokissa kuitenkaan", hän selvensi naurahtaen. Eivät he olleet tainneet kertaakaan kisata yli 80cm luokissa vaikka hän olikin hypännyt useampaan otteeseen 90cm rataa kotona. Aluetason pikkukisat riittivät pojalle, sillä hän halusi pääasiassa vain olla hevosten kanssa eikä niinkään päätyä kansainväliseksi kisaratsastajaksi. Hän ei tainnut olla tarpeeksi kunnianhimoinen muutenkaan.
"Minulla on puolivälissä 5 päivän loma kotona", hän kertoi. Ja kai hän saisi luvan lähteä muulloinkin mutta hän oli päättänyt ettei lähtisi, ellei olisi hätätilanne. Eliksestä tuntui siltä, että mitä useammin hän menisi kotiin sitä vaikeampi olisi lähteä aina takaisin joten hän saattoi yhtä hyvin olla vain täällä. "Muuten olen varmaan täällä vain." Hän viihtyi Thimblen mökissä ihan hyvin, joten seuraavat kuukaudet tuntuivat aivan mahdollisilta.

Alyssa nyökytteli ja päätti työnsä suitsien kanssa kun tajusi, ettei niistä tulisi enää puhtaampia. Ehkä olisi parempi laittaa se energia muuhun, kun tulisi puhdistaneeksi suitset kunnolla myöhemmin.
”Asutko kartanolla?” hän kysyi Elisiltä muistellen hänellekin tarjottua mahdollisuutta. Alyssa tunsi valitettavasti itsensä liian vanhaksi asuakseen lähes tallilla, vaikka se olisi ehkä ollut järkevintä hänen tilanteessaan. Ehkä myöhemmin, jos hän kyllästyisi kulkemaan Hexhamin ja Rosings Parkin väliä, ja kun hän tietäisi tulleensa jäädäkseen.
”Toivottavasti opit täällä paljon. Oletko ollut vastaavilla kilpatalleilla aiemmin töissä?”

Elis kävi läpi satulan ihanan joustavat jalustinhihnat ja puhdisti vähäisen irtohiekan mattamustista jalustimista. Kaikki Tessassa, sen omistajassa ja sen varusteissa huusi rikasta ja Eliksen kävi hieman kateeksi. Hänkin haluaisi Perrylle kalliita, upeita varusteita mutta ison perheen arki ja kahden hevosen ylläpito oli yllättävän kallista. Hän oli saanut huomata sen etenkin kun oli joutunut tai päässyt (miten sen nyt itse näki) osallistuman Perryn kisamaksuihin täysi-ikäistyttyään ja oli oppinut koulussa hevosen ja tallinpidon rahapuolesta. Kuukausittain kuluvat rahasummat olivat karmivia nuorelle miehelle, joka vasta aloitteli työelämäänsä eivätkä vuosittaiset ansiot olleet kovin korkeat. Harjoittelunkin ajan hän oli ilmaista työvoimaa.

"Asun, ne mökit ovat mukavia", hän vastasi. Hänellä oli myös hauskat huonetoverit. Hän oli alunperin jännittänyt erityisesti heitä, sillä pelkäsi ettei sopisi joukkoon, jäisi ulkopuolelle tai joutuisi asumaan itseään paljon vanhempien ihmisten kanssa. Fabien ja Oliver olivat kuitenkin vain hieman häntä vanhempia.
"En epäile sitä. Olen ollut vain töissä opistolla ja sitä ennen sillä yksityistallilla, jossa meidän perheen hevoset asuu. Rosings Park on ihan eri maailmasta kuin ne tallit."

”En ihmettele ollenkaan”, Alyssa naurahti, kun Elis vertasi Rosings Parkia opistoonsa ja yksityistalliin. Se oli aivan oma maailmansa ihmiselle, joka oli tottunut muutaman kymmenen karsinan talleihin tai hevosiin, joita käytettiin opetukseen ja joiden oletti olevan asiallisia. Rosings Parkin kilparatsujen joukosta löytyi jo hänen kokemuksellaan useampi päästään vajaa, omistajista nyt puhumattakaan.
”Millaisesta työstä haaveilet tulevaisuudessa?” Alyssa kysyi ja nojasi kaapistoon vuosia vanhaa, kulunutta rannekelloaan vilkaisten. Pian hän voisi lähteä vilkaisemaan, missä vaiheessa Bogaert oli. Hänen onnekseen valmentaja ei ollut niin tiukkapipoinen kun moni muu ratsastaja.
”Toivottavasti kysymykseni eivät ahdista sinua. Saat toki jättää vastaamatta, jos niin on.”

Kyllä, opiston elämä oli kaikessa tarkkuudessaan ja monimuotoisuudessaan erilaista kuin Rosingsin tai yksityistallin elämä. Ei ollut yhtä vaativia hevosenomistajia, näin montaa vastuuhevosta tai niin paljoa tekemistä samaan aikaan. Ruotsissa myös painotettiin eri asioita, mikä näkyi arjessa. Kaikesta huolimatta Elis piti siitä kuinka tunnollisia täällä oltiin ja hevoset tietysti hoidettiin esimerkillisesti.
"Eivät ahdista", Elis nauroi. Hänestä oli mukavaa, että kiireisen arjen keskellä joku oli hänestä, uudesta ulkomaalaisesta harjoittelijasta, kiinnostunut. Niin kamalaa kuin se olikin, oli myös mukavaa päästä puhumaan englanniksi. "Olisihan se upeaa päästä tekemään töitä eri maissa, niinkuin nytkin." Vaikka hänen kielipäänsä ei ollut paras mahdollinen hän osasi englantia ja oli opiskellut espanjan alkeita viime vuonna. Kai se oli alku? "Hevosten hoitamista, tallitöitä, ei mitään suurta." Hän halusi vain tehdä töitä hevosten kanssa, ei häntä kiinnostanut hellittiinkö niitä 10 000 eurolla kuukaudessa vai olivatko ne ratsastuskoulun poneja.
Kun Alyssa katsoi kelloaan Eliskin havahtui ajankuluun ja vei satulan paikalleen. Pitäisi varmaankin siirtyä siivoaamaan ulkotiloja.

”Tervetuloa elämääni”, Alyssa hymähti kuullessaan pojan toiveet tulevaisuuden varalle. Hän oli matkustellut hevosten mukana, lähinnä kilpailuihin ympäri maailmaa, ja todellakin tehnyt osansa tallitöistä. Edelleen hän oli siinä, hevosenhoitajana, ammatissa jonka kuuleminen aiheutti monissa aikuisissa epäuskoisia katseita. Eihän kukaan aikuiseen ikään päässyt nainen enää mitään heppoja harrastellut. Alyssa oli jättänyt muiden ajatukset omaan arvoonsa jo vuosia sitten.
”Minun täytyy hakea hevonen maneesista”, nainen ilmoitti ja otti askeleen ovelle.
”Sinullakin on varmasti paljon tehtävää”, hän hymähti ja nauroi mielessään ajatukselle, ettei poika vain ollut uskaltanut kirmata takaisin tehtäviensä pariin vaan jäänyt pakon edessä juttelemaan vanhalle työkaverilleen. Hän halusi kuitenkin uskoa, että tuosta löytyi sen verran luonnetta, että saisi suunsa auki. Hän toivoi niin, sillä ilman asennetta ei sillä alalla pärjännyt pitkään.

"Siistiä", hän vastasi ja mietti josko matkustelu olisi hänelläkin edessä. Hän ei ehkä ollut teoreettisesti vuosikurssinsa priimuksia mutta käytännössä pärjäsi kuten kaikki muutkin ja ahkeroi menestyksensä edestä niin paljoin kuin pyydettäisiin. Hevoset olivat tuntuneet ainoalta oikealta polulta työelämään kolme vuotta sitten ja hän oli nykyään entistä enemmän sitä mieltä. Ei hän kuulunut toimistoon tai puhelimen taakse. Vaikka hevosenhoitajan työ oli ehdottomasti rankempaa kuin hän oli kuvitellut hän ei katunut päätöstään.

"Joo, okei. Niin on", hän vastasi ja lähti itsekin liikkeelle. "Pitää siivota tarhoja", hän lisäsi ja asteli tallin puolelle. Pitäisi etsiä kottikärryt ja talikko ja löytää tie kaukaisimmille tarhoille.

Alyssa suuntasi maneesille juuri parahiksi nähdäkseen, että Bogaert antoi pidempää ohjaa Dorkille. Hän jäi hymyillen seuraamaan, kuinka tyytyväiseltä tällä kertaa sekä ratsastaja, että hevonen näyttivät. Nainen oli seurannut varsin kauhun sekaisin tuntein, kuinka puoliverinen oli pöllöillyt useammin kuin kerran ratsastaessa. Sillä kertaa se vaikutti kuitenkin olleen kiltisti, minkä vahvisti myös valmentajan hymy, kun tuo pysäytti hevosen ja laskeutui selästä.
”Se alkaa toimia”, Bogaert sanoi Alyssalle tarjotessaan hevosen ohjia.
”Mukava kuulla, se näyttää hyvältä”, nainen vastasi ja jäi vielä taluttelemaan ruunaa hetkeksi, kun ratsastaja katosi tallin puolelle. Hän taputti ruunikon kosteaa kaulaa ja nautti sen taluttamisesta kerrankin, kun ei tullut revityksi joka suuntaan. Kunnon työskentely tuntui tekevän hyvää prinsessan säpsymiselle. Muutaman kierroksen jälkeen Alyssa jätti edelleen täyden maneesin taakseen ja talutti hevosen purettavaksi pesukarsinaan.

Elis asteli tallikäytävää pitkin ja pujotti ohuet työhanskansa käteensä ja nappasi itselleen kottikärryt ja talikon. Oli hyvä, että hän oli herännyt ajankuluun, sillä muiden sujuvasta työaikataulusta olisi todella noloa myöhästyä uutena ihmisenä. Iso talli ei puhdistunut itsestään ja Elis tiedosti sen liiankin hyvin kun käveli verkkaisin askelin ulkoilmaan, kohensi takkinsa kaulusta ja kaahotti tarhoille.

Hän parkkeerasi kottikärryn paikalleen tyhjään tarhaan ja silmäiltyään sen aidat ehjiksi hän rupesi tottunein ottein lappaamaan lantaa kottikärryyn. Hän teki töitä verkkaisesti ja keskittyneesti ja siirtyi pian seuraavaan tarhaan.

[Kiitos pelistä taas Olipa hauskaa päästä kiusaamaan Liamia!]

[Kiitos!]