Am I going crazy or just feeling something?

[Pikkujulkkis Liam tekee visiittiä Rosingsissa, oisko kenestäkään kiusaamaan tätä hölmöä? :--D]

Torstaiaamupäivä 14.1.

Vuosi oli vaihtunut riehakkaasti Liam Hamptonin tavanomaisissa illanvieton merkeissä, Newcastlen kerman värittämissä yöklubeissa ja kaunis blondi rinnalla, tietysti eri nainen eri iltana. Michelle oli menneen talven lumia, tai niin Liam ainakin kuvitteli. He olivat tavallaan seurustelleet vuoden ajan ja onnistuneet pitämään median loitolla heidän suhteestaan ja nyt he olivat tavallaan rikkoneet välinsä naurettavan riidan ansiosta. Kaikki tämä epävarmuus ei todellakaan sopinut Liamin elämään ja siksi hän näkikin, että oli vain parempi että siro nainen hoiti elämänsä ilman häntä. Mies ei oikeastaan vihannut Michelleä - riita, joka oli ollut viimeinen tippa heidän loputtomien sananharkkojensa vyyhdissä oli oikeastaan ollut täysin typerä eikä Liam ollut omalta osaltaan paljoa sen huudattamiseen osallistunut.

Halutessaan vaihtaa kanavaa ja vuotta Liam oli siis juhlinut varsin villisti ja nautiskellut kepeästä darrasta muutamat seuraavat päivät asunnossaan kahden yhtä darraisen parhaan ystävänsä kanssa. Jalkapallovalmentajan rooli iski kuitenkin päälle jo kolmantena päivänä tammikuuta ja nuori mies iskettiin kentän laidalle vahtimaan junioreiden treenipelejä.

Toisinkuin naistensa kanssa, oli Liam uuden vuoden kunniaksi löytänyt hieman kaipuuta hevosten pariin itsestään. Miten siinä niin oli käynyt, ei Liam tiennyt itsekään. Inhottavat nostalgiat puskivat hänen tietoisuuteensa mahdollisesti sen takia, että hän selasi yhtenä tammikuisena iltana omahyväisesti puhelimensa kuvia ja ihasteli komeuttaan ja kameran rullassa tuli vastaan ikuisuus sitte otettu kuva hänestä ja Tessasta. Mies ei todellakaan jäänyt ihastelemaan menneisyyttään hevosen kanssa vaan poisti kuvan ilman haparointia. Kuva jäi kummittelemaan hänen mieleensä kaikesta huolimatta. Tai ehkäpä hänen typerä äitinsä oli ottanut hevosen puheeksi yhdellä harvoista perheillallisista Newcastlen ydinkeskustassa kalliissa kattoravintolassa punaviinilasillisen ääressä. Kaikenkaikkiaan Liam oli täysin kyllästynyt ajattelemaan pahaista tammaa viikon päästä ja mietti päänsä puhki miten voisi sen unohtaa. Hyvin hän oli elänyt nämä vuodet ilman sitä eikä hän ollut nähnyt tammaakaan kerrostalonsa edessä häntä odottamassa, joten selvästi se oli hyvissä käsissä siellä minne ikinä se oli laitettukaan asumaan.

Ei hän hevosta tarvinnut, hän päätti yhtenä iltana, ja sivuutti asian taas muutamaksi päiväksi. Piina ei kuitenkaan loppunut, sillä kuin helvetistä kutsuttuna hänen Facebook-etusivulleen ilmestyi kuva ystävästään Adamista tyttöystävänsä hevosen selässä leveästi hymyilemässä. Saatanan Adam, perhanan hevoset, Liam heitti puhelimen toiselle puolelle sohvaa ja murjotti kuin pieni lapsi.

Seuraavana päivänä Liam tylsistyi kuoliaaksi töidensä alettua ja teki ääliömäisen sihteerin antamat tyhjänpäiväiset paperityöt puolivillaisesti kadoten sitten työpaikalta vähin äänin. Hän kaasutteli Newcastlen keskustan kaduilla mustalla Mersullaan ja parkkeerasi töykeän lähelle toista autoa erään hänen suosikkikahvilansa eteen. Häntä ei häiritty liioin vaan hän sai syödä ruokaisan salaattinsa rauhassa lähtien sitten taas nopeasti auton rattiin. Koska Liam ei koskaan tehnyt mitään ilman upeaa suunnitelmaa hän oli jo eilen illalla etsinyt viimeisen kaappinsa taaimmaisesta nurkasta ratsastusvarustuksensa ja ladannut ne autonsa takapakkiin mustaan kassiin. Tavarat oli aikoinaan ängetty merkityksettömänä kaapin pohjalle, jotta ne olisi mahdollisimman helppo unohtaa, ja ne olivatkin unohtuneet. Hän ei todellakaan ollut sovittanut kalliita saappaita tai muita päälleen mutta uskoi vakaasti niiden vielä mahtuvan. Samoin kuin hän uskoi yhä osaavansa ratsastaa, tai käsitellä hevosia. Hän näki jo sielunsa silmin kuinka hän saapuisi tallille ja Tessa laukkaisi häntä vastaan kuin vuosia ei olisi kulunut lainkaan. Sitten he ratsastaisivat tyylikkäästi ja virheettömästi auringonlaskuun samalla kun keskipäivästä valitettavan vähäiset todistajat taputtaisivat ja hurraisivat heidän täydellisyydelleen.

Liam kaahasi ylinopeutta Rosings Parkin parkkipaikalle ja hänen aiempi hyvin lievä intonsa ja fantasiansa olivat kadonneet ja tunnelma laskenut miinuksille, sillä ulkona oli alkanut sataa ja rapaa oli ropissut putipuhtaan kiiltävän auton reunoille. Nuori mies pysäköi autonsa, avasi nopeasti takaluukun ja noukki mustan urheilukassin. Hän katseli tallirakennusta ja paikkaa, jossa oli käynyt vain kerran eikä ollut silloin viihtynyt yhtään puhumattakaan siitä, että hänellä oli ollut Michelle mukana. Mikä sitten sai hänet palaamaan tähän loukkoon? Ei paikan ulkomuoto ainakaan... tai haju, joka säteili parkkipaikalle asti. Vuosia harrastaneena hän tiesi, että lemu olisi sisällä vielä karmivampi.

Sisällä hän sai huomata, ettei Tessaa oltu tuotu sisälle. Hän ei tiennyt paikan aikataulusta pätkän vertaa, eikä häntä olisi kiinnostanutkaan tietää ellei se haitannut häntä ja juuri nyt se raivostutti häntä. Nuori mies oli kenties hieman hukassa tuntemattomassa tallissa mutta muisti aikaisemmalta kerraltaan oleskeluhuoneen portaiden yläpäässä ja nousi sinne tuima ilme kasvoillaan. Ja mitäköhän seuraavaksi? Hänen täydellisessä suunnitelmassaan hän olisi saanut olla yksin tallilla Tessan kanssa eikä häntä olisi huomattu tai häiritty mutta selvästikin hän joutui työllistämään näitä kahvitauolla lojuvia työläisiä, sillä he olivat puhkaisseet suunnitelmaan reiän.

[No niin, uusi työntekijä Alyssa astuu kehiin.]

Alyssalla oli edessään iltavuoro ja hän oli saapunut tallille puolen päivän maissa. Nainen vaihtoi juuri tallilla säilyttämänsä tallikengät jalkaansa ja veti päälle kevyen takin, jonka kanssa kehtasi tehdä työt sisällä ja toisaalta myös käymään ulkona sen verran, että sai hevoset haettua sisään. Pukuhuoneessa ei ollut ruuhkaa ja hän arveli, että vaikka osa tallityöntekijöistä oli näkynyt olleen kahvitauollaan, hän suuntaisi suoraa vastuuhevostensa ruokien laiton ja karsinoiden siivouksen kimppuun. Hänellä olisi sopivasti aikaa siihen ennen päivätallia, kun hän hakisi hevosensa sisälle syömään ja harjattaviksi. Eikä tarvitsisi edes kiirehtiä! Hän oli jo hetken Rosings Parkissa työskenneltyään oppinut aikatauluttamaan päiväänsä ja vaikka kaikki ei vielä ollutkaan tuttua, oli hänen mahdollista suunnitella edes vähän etukäteen.

Polkkatukka ei yltänyt täysin nutturalle pään päälle, joten osa siitä roikkui jonkun mielestä ehkä epäsiististikin vapaana ja Alyssa oli meikitön kuten yleensäkin. Hän veti hanskat käsiinsä ja käveli oleskeluhuoneeseen suuntanaan alakerta, mutta oli törmätä nuoreen mieheen portaiden yläpäässä.
”Hyvää päivää”, hän tervehti kuten kohteliaisiin tapoihin kuului, mutta oli jatkamassa matkaa. Ei kai ollut mitään, missä hän olisi voinut auttaa - toinen kun näytti siltä, että omistaisi koko huoneen.

[Jee!]

Liam katseli valkoinen, muutama nappi auki oleva kaulapaita ja kangastakki päällään, tummat farkut jalassaan ja musta kassi olallaan huonetta ja lojuvia ihmisiä. Suoraan sanottuna hän silmäili mahdollista uhriaan. Hän oli jo varmistumassa siitä, että paikka oli surkea loukko kun kukaan ei ollut huomannut häntä ja tullut tarjoamaan hänelle apua mutta lähes häneen törmännyt nainen keskeytti alkavan kohtauksen, jonka Liam oli suunnitellut järjestävänsä asiasta. Hän kääntyi aavistuksen ympäri portaiden edessä seisoessaan ja mulkaisi Alyssaa. Nainen onnistui välttämään Liamin kiivaat sanat tervehtimällä häntä kohteliaasti ensin ja nuori mies päätti armahtaa hänet kiukuttelulta. Väistämään hän ei kuitenkaan alistunut.
"Hevoseni ei ollut karsinassaan, odotan Tessaa sisälle 10 minuutissa", hän sanoi kuuluvaan ääneen kun nainen oli jatkamassa matkaansa töykeästi. Hän oli arvioinut kahviaan hörppivät muut työntekijät toivottomiksi mutta nainen oli selvästi jaloillaan ja osasi tervehtiä, varmasti hän osasi myös hoitaa kilttiä hevosta toisin kuin nämä muut. Miten täällä ei kukaan osannut olla hyödyllinen? Hänen pitäisi todellakin jutella jollekin korkeammalle taholle siitä miksi Tessa asui tällaisessa paikassa. Liam oletti, että tarhasta hänelle tuotaisiin varmasti väärä hevonen tai vähintäänkin Tessa, josta ei oltu huolehdittu hänen poissaolonsa aikana lainkaan.

Kummastellen äitinsä selvästi vääristeltyjä kertomuksia pohjois-Englannin laadukkaimmasta tallista Liam marssi ulos oleskeluhuoneesta. Hän oli antanut selvät ohjeet työntekijälle ja oletti kuulevan kavioiden kopinaa käytävällä alakerrassa tasan kymmenen minuutin päästä. Sen sijaan, että olisi jaksanut hengittää työntekijöiden niskaan hän käveli pukuhuoneeseen ja vaihtoi vaatteensa ummehtuneisiin mutta siisteihin ja ehdottoman kalliisiin ratsastusvarusteisiin. Ennen lähtöä tallin suuntaan hän tarkisti kellonajan kultaisesta rannekellostaan ja vilkaisi itseään pukuhuoneen peilistä. Kieltämättä vanhat ratsastusvaatteet pukivat häntä pirun hyvin. Harmi etteivät ne olleet muotia tällaisen haisevan ladon ulkopuolella.

Alyssa pysähtyi kun tajusi, että nuorella miehellä oli hänelle ehkä jotain sanottavaa. Hän epäili kuulleensa väärin, niin ikävään sävyyn häntä puhuteltiin, mutta valui pian takaisin rooliinsa ilmeisesti yleisenä talliorjana ja sulatteli kuulemaansa. Tessa? Hän ei tuntenut kuin vastuuhevosensa ja vain muutaman muun, ja Rosings Parkin kokoisessa tallissahan hevosia riitti. Valitettavasti tämän pikkuherran mainitsema Tessa ei kuulunut tuttuihin nimiin. Ennen kuin Alyssa ehti kysyä lisäohjeita, oli toinen kadonnut jo pukuhuonetiloihin ja nainen jäi yksin melko tiukan käskyn kera. Tessa sisälle kymmenessä minuutissa? Selvä, haaste vastaanotettu. Vaikka Alyssalla olisi ollut paljon muutakin tekemistä, hän päätti näyttää, ettei ollut ensi kertaa niissä hommissa. Onnekseen hän muisti nähneensä tallinseinällä tarhakartan ja toivoi, että sieltä löytyisi tämä Tessa. Nainen asteli portaikon alas kiirehtimättä.

Vaikka Alyssa löysi tarhakartan, hänellä meni hetki etsiä oikea hevonen listasta. Siinä esiteltiin tietenkin hevoset koko nimellä, jolloin ongelma oli melkoinen: Tessaa ei mainittu missään. Nainen oli tuskastua, vaikka kärsivällinen yleensä olikin, sillä hän ei pitänyt erityisesti itseään nuorempien pompottelusta. Kymmenen minuuttia oli varmasti jo pian kulunut ja hän tutkiskeli yhä tarhakarttaa. Hän olisi tietenkin voinut juosta jokaisen karsinanoven läpi ja toivoa, että lempinimi lukisi Tessan karsinalla, mutta siihen menisi ikuisuus. Hän päätti siis kiivetä takaisin oleskeluhuoneeseen ja kysyä joko mieheltä itseltään tai toiselta tallityöntekijältä, kuka oli Tessa ja mistä sen löytäisi. Ajatus hevosenomistajan kohtaamisesta ei houkutellut.

[Armahdan Alyssaa pienen verran :3]

Dakota oli ollut yksi työntekijöistä kahvitauolla ja katsonut sivusilmällä paperitöidensä keskeltä kuinka nuori mies oli kävellyt sisään ja vaatinut palvelua. Miten tavanomaista ottaen huomioon, millaista asiakaskuntaa kalliilla tallilla useimmiten kävi. Dakotan kävi sääliksi uhriksi joutunutta uutta työntekijää mutta säälin edeltä Dakota heräsi nimeen Tessa. Tässäkö oli Tessan mysteeriomistaja? Hän ei ollut kuullut kyseiseltä mieheltä sanaakaan saatikka nähnyt häntä ikinä mutta selvästi tämä omisti sympaattisen tamman ja oli onnistunut löytämään tiensä sen luokse Rosingsiin. Dakota antoi työntekijän kuitenkin mennä täyttämään tehtäväänsä, sillä kyseinen nuorimies ei vaikuttanut siltä, että hänen kanssaan kannattaisi pelleillä.

Kun kyseinen nainen saapui aavistuksen liian nopeasti takaisin oleskeluhuoneesen Dakota saattoi lukea hänen kasvoiltaan, ettei hän ollut hakenut hevosta vielä sisään. "Toitko Tessan sisään Hamptonille?" hän käveli tämän luo ja kysyi varmistaakseen.

Liam pujotti jalkaansa pukuhuoneessa vielä saappaat, jotka osoittautuivat inhottavaksi jalassa. Ne olivat tökeröt ja tönköt, pölyiset ja rumat. Samoin oli hänen osittain kiiltäväpintainen tuliterä kypäränsä. Miten hän oli ikinä saattanut laittaa sen päähänsä hiostamaan ja sotkemaan hiuksia? Mies jätti kypärän penkille, hän todellakin ratsastaisi ilman sitä, ja työsti kätensä hiustensa läpi asetellen ne paremmin paikalleen.
Työntekijällä, kuka ikinä olikaan, oli vielä muutama minuutti aikaa ja jos Tessaa ei näkyisi hän varmasti pitäisi huolen kertoa työntekijöiden laiskuudesta ja saamattomuudesta tallin omistajille. Hän päätti varmuuden varalta astella talliin iso kosketusnäyttöinen kännykkä kädessään katsomaan, josko tamma näkyisi jopa etuajassa. Kun niin ei käynyt Liam päätti tappaa aikaa tutustumalla verrattain hiljaiseen talliin omakätisesti. Se oli selvästi iso ja pidettiin niin puhtaana kuin tällainen läävä saattoi olla. Hän ei tunnistanut ainuttakaan hevosta tai omistajaa, joiden nimiä vilisi karsinoiden laatoissa. He olivat selvästi merkityksettömiä ihmisiä, koska hän ei ollut tavannut heitä ainoassakaan hyväntekeväisyystapahtumassa tai juhlassa viime vuosina. Olipa talli onnekas, kun hänen upea hevosensa ja hän olivat täällä, eihän tästä paikasta olisi muuten miksikään.

Oleskeluhuone ei varsinaisesti houkutellut kysymään apua. Alyssan onneksi hän kohtasi heti luo tulleen naisen kasvot ja hymyili epävarmana. Hän ei selvästi ollut osannut tehtäväänsä ja se oli huomattu, sen varmistivat naisen sanat. Miten hän selviäisi tästä ikinä joutumatta valituksen uhriksi?
”Yritin, mutta en tunne Tessaa, ehkä sinä osaat kertoa mistä tarhasta sen löydän?” hän ehdotti hermostuneena huultaan purren. Ei kai siinä mitään muuten olisi ollut, mutta hänen ei tehnyt mieli tuottaa pettymystä aiemmin nähdylle pikkuherralle. Hän oli aivan varma, ettei tuo päästäisi häntä helpolla.
”Olen Alyssa Gilbert. Aloitin vasta, olen ihan hukassa koska en ole vielä oppinut kaikkia hevosia.” Ehkä toinen ymmärtäisi, tai sitten hän saisi samantien lähtöpassit tallilta. Miten muut ihmiset saivatkin hänet niin epävarmaksi osaamisestaan?

"Dakota Irving, Tessan ratsuttaja", Dakota esitteli itsensä hymysuin. Hän oli vasta hetki sitten itsekin ollut se uusi työntekijä Rosingsissa ja tiesi kuinka tuskastuttavaa oli olla hukassa vaikka tiesi mitä teki. "Tessan koko nimi on Tears of Diamante, sellainen todella iso rautias valkoisella turvalla ja korkeilla etujalan sukilla. Se tarhaa 29. tarhassa ja asuu karsinassa 27", ratsuttaja luetteli ulkomuistista ja oli onnellinen juuri tällaisessa tilanteessa että oli niin tarkka ja tunnollinen. Hän ei kaivannut Tessan omistajaa nöyryyttämään Alyssaa.
"Toivottavasti olin avuksi", hän sanoi ja joutui jättämään naisen sitten omaan nojaansa, olihan itsekin töissä. Ratsuttajanainen laski kahvikuppinsa pois, taitteli raporttinsa ja laskeutui hevosten pariin, seuraavana hänellä olisi vuorossa Kara ja tämän loppumattomat keksinnöt välttää työskentely.

Liam kävi ruunakäytävällä hermostuneeksi, osittain siksi että hän sai odottaa ja siksi, että hän näkisi Tessan. Ulospäin kyseiset tunteet eivät tietysti näkyneet eikä Liam niitä itselleen myöskään myöntänyt mutta tamman näkeminen oli erikoista ja outoa. Siitä oli monta vuotta, kun hän oli tehnyt sen kanssa mitään ja mies oli tietoinen siitä, että niiden vuosien aikana moni asia oli muuttunut. Mysteeriksi hänelle kuitenkin jäi, miten Tessa oli muuttunut. Hän tiesi että oli itse muuttunut vuosi vuodelta upeammaksi ja komeammaksi, seksikkäämmäksi ja kuuluisammaksi mutta kysymys kuului oliko Tessa pysynyt perässä. Tällainen surkea talli oli varmasti hoitanut sitä huonosti ja sitä oli pidetty hänen muinoin antaneidensa ohjeitten vastaisesti. Tarhasta varmasti kävelisi vastaan hevonen, jota hän ei tunnistaisi ja se tuntui inhottavalta. Vaikka hän olikin jättänyt Tessan jälkeensä monista syistä mikään niistä ei liittynyt sen kultaiseen ja rauhaisaan luonteeseen.

Alyssa hymyili huojentuneena, kun Dakotaksi esittäytynyt nainen osoittautui Tessan ratsuttajaksi. Miten kätevää! Hän kuunteli tarkkaan tuon kuvauksen Tears Of Diamentesta ja sen tarha- ja karsinapaikoista. Ei varmasti jäänyt epäselväksi, kuinka kiitollinen Alyssa toiselle oli.
”Kiitos paljon, pärjään varmasti näillä tiedoilla”, hän nyökytteli tyytyväisenä ja poistui sitten portaikkoon nyt jo hieman hätäisesti. Tallissa ei kuitenkaan juostu, sen hän tiesi. Nainen kiirehti naru kädessään oikealle tarhalle ja nappasi ripeästi toivottavasti oikean raudikon mukaansa. Hänen onnekseen hevonen vaikutti täysjärkiseltä ja kulki narun päässä ammattilaisen tavoin, kun hän talutti sen talliin ja uskoakseen oikealle käytävälle. Nähdessään omistajan, Hamptonko se oli, hän pysäytti hevosen ja katsoi hänen silmissään nuorta poikaa kysyvästi.
”Haluatko Tessan karsinaansa vai käytävälle?” hän kysyi avaten jo tumman loimen hihnoja.

Nuori mies harhaili kädet ristissä ja mietteliäänä ympäri tallia ja pohti oliko työntekijä kaatunut kaivoon tai jotain muuta järjetöntä. Vika ei todellakaan voinut olla hevosessa.
Liam kääntyi kun kaviot kopisivat kumeasti tallin käytävän kiviseen lattiaan ja hän näki vihdoin ison tammansa. Kieltämättä tunteet ja ajatukset olivat umpisolmussa miehen päässä ja hän pysyi hetken hiljaa, vaikka hevosta taluttanut työntekijä kysyi häneltä kysymyksen. "Käytävälle", hän kuittasi tuimasti välinpitämättömällä kädenheilautuksella ja piti hevoseen ja säälittävän myöhässä olevaan naiseen etäisyyttä. Tamma katseli häntä selvästi kiinnostuneena ja hevosista etääntynyt Liam mietti josko se tunnisti hänet vaikka asia oli selvästi niin. Niin kauan kun paikalla oli todistajia hän ei kuitenkaan esittänyt minkäänlaista hellyyttä tai muutakaan tammaa kohden ja antoi naisen puuhailla. Ainakin hän osasi ottaa loimen pois tamman selästä.

Tessa oli oma rauhallinen itsensä ja antoi tilaa työntekijälle. Se oli vuosien varrella tottunut ajatukseen, ettei omistajapoikaa näkynyt enää tallissa eikä se enää väittänyt vastaan vaihtuville työntekijöille ja ratsastajille. Nyt kun kyseinen omistaja oli täällä hevonen ei tahtonut pysyä pöksyissään ja sen pää hyöri puolelta toiselle. Se ei kuitenkaan yltänyt omistajan kosketusetäisyydelle eikä tahtonut häiritä työntekijää liikkumalla, joten se saattoi vain heilua paikallaan. Iso hevonen vei kaiken tilan käytävästä ja Liam katseli sitä tummana muutaman metrin päästä. Hän yritti keskittyä faktoihin, jottei sekoaisi. Hevosen jalat oli suojattu tarhaa varten ja näin talvi-ilmaan se oli loimitettu hyvin. Sen värimaailma oli yhä samanlainen hillitty beigen, haalean oranssin ja mustan yhdistelmä. Sen silmät olivat yhtä rennot, kiinnostuneet ja pehmeät kuin hän muistikin. Saatana. Loimien alta paljastui ohut tummanpunaruskea karvoitus. Harjaa ja häntää oli vieläkin säälittävän vähän ja Liam tahtoi naurahtaa sille muttei suostunut esittämään naisen edessä tunteita. "Varusta se sitten. Koulusatula, suitset, ruskeat pintelit joka jalkaan", hän määräsi ja kääntyi poispäin hevosesta.

Alyssa kiinnitti tamman käytävälle omistajan ohjeiden mukaisesti ja liu’utti loimen hevosen selästä. Hän viikkasi sen näppärästi karsinanoveen telineeseen ja siirtyi riisumaan suojia. Onneksi Tessa oli edes suojattu niin hyvin, sillä muuten se olisi saattanut olla märkä ja kurainen ulkona vallitsevan ikävän, varsin englantilaisen sään vuoksi. Nyt tamma oli kauttaaltaan puhdas, joskin kavioiden siistiminen ottaisi aikansa. Alyssa, joka ei ollut odottanut joutuvansa myös varustamaan tätä hevosta, vilkaisi kahdesti häntä puhutelleeseen poikaan. Vai sellainen oli tapa tässä tallissa? Kukahan työntekijä oli tästä hevosesta vastuussa?
”Voin myös pyytää hevosen vastuuhenkilöä varustamaan sen teille?” Alyssa ehdotti ennen kuin lähtisi etsimään valtavasta varustehuoneesta pikkuherran pyytämiä varusteita. Ei sillä, että hän ei asiaa olisi osannut tehdä, mutta minuutit juoksivat ja hänellä oli kädet täynnä jo omien vastuuhevostensa kanssa.

Liam ei itsekään ollut uhrannut aikaa tallin tapojen opetteluun sillä hän oli vain yhden kerran visiitillä. Mitä turhia miettiä, mitä muut toivoivat hänen tekevän kun hän saattoi tehdä mitä itse mielsi parhaaksi. Juuri nyt hän ei nähnyt mitään ongelmaa, miksei kyseinen nainen olisi voinut laittaa Tessaa hänelle ja hän katseli työntekijää tuomitsevasti.
"Mutta tehän olette niin hyvin työn touhussa, nopeastihan varustatte Tessan kun näin hyvinkin sitä hoidatte", hän vastasi maireasti. "Se on hyvin helppo laittaa, varmasti pääsette jatkamaan lannanluomisianne pian." Ääni nuoren miehen kellossa vaihtui hyvin sulavasti, täytyihän hänen saada haluamansa. Kaiken lisäksi mikä kiire kyseisellä naisella muka saattoi olla, mikä pystyi olemaan merkittävämpää kuin hänen kauniin hevosensa kuntoonlaitto ja hänen avustamisensa. Varmasti Tessan vastuuhenkilö, tai mikä lie, oli joku niistä makoilevista laiskureista yläkerrassa, eikä Liam kehtaisi ottaa ketään sellaista tammansa ympärille säheltämään.

Huolimatta naisen nopeista taitavista otteista ison tamman kanssa Liam tarkasteli jokaista hänen tekemäänsä liikettä. Yksikin virhe lisää ja hän ei pysyisi hiljaa pidempään. Päivä oli aivan tarpeeksi pilalla jo nyt.

Alyssa ei alkanut väittää vastaankaan pikkuherra Hamptonille, vaikka ei pitänytkään tuon äänensävystä.
”Kuten haluatte”, hän nyökkäsi ja lähti hakemaan hevosen harjoja. Varustehuoneen neuroottinen järjestys auttoi ja Alyssa löysi harjat ja pintelit nopeasti. Ruskeathan herra oli halunnut? Nainen keräsi tavarat käsiinsä ja käveli reippaasti takaisin tamman luokse tarttuen harjaan jolla saisi loimen alla painuneen karvan siistiksi. Hän siisti hevosen harjan ja hännän, siivosi turvan kurasta ja hankasi kaviot puhtaiksi. Alyssa tiesi pitää kiirettä, mutta kuten aina hevosten kanssa, säilytti rauhalliset otteet ja eteni tehtävä tehtävältä kunnes oli pintelöinyt kaikki jalat kuten parhaiten taitoi. Hänen teki mieli varmistaa hevosen varustus, mutta muistellen epämääräisiä ohjeita hän arveli, että löytäisi varusteet kysymättäkin.
”Pääsette ihan pian lähtemään”, hän lupasi palatessaan koulusatulan ja suitsien kanssa hevosen luokse.

Liam oli omahyväisen tyytyväinen kun nainen jatkoi töitään mukisematta. Sitähän hän oli täällä tekemässäkin, töitään, ja niitä Liam hänelle tarjosi. Olisi ollut typerää kieltäytyä siitä mistä sai palkkaa. Miehen ajatus karkasi omaan työpaikkaansa, josta oli lähtenyt kesken pois. Tuskin siitä hänelle mitään seuraisi ja jos seuraisi hän keksisi miljoona tekosyytä lähtemiselleen. Kun nainen poistui mukavan ripeästi paikalta pois tamma ja mies jäivät kahdestaan. Tessa silmäili häntä tarkasti ja sen silmät tapittivat pääasiassa miehessä. Liam katseli takaisin mutta tuimemmin ja ennakkoluuloisemmin - aivan kuin kosketus olisi ollut myrkkyä ja tunteet jotakin mihin tukehtua.

Hänen onnekseen Alyssa tuli takaisin nopeasti oikeat varusteet mukanaan ja Liam sai syyn pitää etäisyytensä. Mies silmäili naisen pintelöintitaitoja ja viitsiytyi olemaan niihin tyytyväinen. Hän oli sen verran sekavissa tiloissa jo pelkästään tajutessaan seisovansa tässä tilanteessa, ettei hänestä ollut juuri nyt nipottamaan. Missä oli se nappi, jota painamalla ajatukset selvenisivät. Hän rämppäsi sitä mielessään mutta mitään ei tapahtunut. Hän oli silti reunalla ja mietti pitikö vai eikö pitänyt tilanteesta, Tessasta, ratsastuksesta ja kaikesta. Nyt kelpaisi ryyppy. Tai kaksi. Ehkä hänen pitäisi vain kävellä pois ja ajaa takaisin keskustaan. Paras poispääsy oli kuitenkin Tessan ison vartalon ja säheltävän naisen takana. Ei toivoa. "Hyvä", hän tajusi kommentoida pitäen koppavan verhon ajatustensa ja ulkomaailmansa välillä. Kohta turhanpäiväinen nainen jättäisi heidät rauhaan.

Alyssa heitti koulusatulan selvästi jo menohaluisen tamman selkään ja aseteltuaan sen oikealle paikalle ja suoristettuaan huovan hän kiinnitti satulavyön jättäen siihen kiristämisen varaa. Nainen siirsi Tessan riimun hevosen kaulalle ja pujotti suitsen sen päähän ongelmitta, vaikka iso hevonen yrittikin kiskaista päänsä ensin pois hänen ulottumattomiltaan. Hän kiinnitti remmit ja ollessaan valmis, ojensi riimustaan irti päästetyn hevosen ohjia tuolle kakaralle, joka ei selvästi ollut käynyt käytöskoulua kotonaan, mitä tuli siihen, kuinka häntä oli puhuteltu. Teitittelystäkään ei ollut hyötyä, jos sävy oli ikävä. Toivottavasti hänen ei oletettu kävelyttävän tammaa vielä herra hienohelmalle valmiiksi, omat hommat odottivat jo.

Liam katseli Tessan varustusta ja pujotti ruskeat ratsastushanskat käteensä. Ne eivät sopineet sitten yhtään mustiin himmeästi kiiltäviin saappaisiin ja mustiin ratsastushousuihin. Päällä miehellä oli tietysti valkoinen kauluspaita. Hänen täytyi olla edukseen missä ikinä oli ja vaikka hän täälläkin vältteli sivustaseuraajia häntä katseltiin aina, tietysti katseltiin. Varmasti nainenkin oli katsellut häntä vaikka teki sen niin hienovaraisesti ettei hän huomannut.

Hän otti annetut ohjat käteensä kuin vieraan esineen. "Kiitos", hän sanoi imelästi ja peitti sanoillaan hermostuneisuutensa. Naisen parani lähteä nyt lipumaan muualle, hänen työnsä oli tehty. Hän ei osannut siirtyä lähemmäs Tessaa tai lähteä kävelemään mutta tamma teki sen hänen puolestaan ja asteli hänen eteensä tuoden turpansa lähemmäksi. Se oli onnessaan rakkaan kauan kadotetun omistajansa paluusta ja ilmaisi sen hellävaraisesti tuuppien nuorta miestä. Syvällä sisällä Liamissa jokin särkyi hevosen kosketuksesta ja hän jäi seisomaan hevosen kanssa käytävälle. Hän heräsi pienen hymynpoikasen siivittämästä transsistaan kun sisään kopisteli toinen ratsukko joka tahtoi ohi muttei mahtunut ja Liam kääntyi ympäri ja asteli maneesiin pokerinaama hänen kasvoilleen laskeutuen. Naurettavaa tällainen. Parempi hoitaa ratsastus äkkiä alta pois, Tessahan sotkisi hänen valkoisen paitansa tätä vauhtia.

Maneesissa oli kiitettävän lämmin mutta siellä oli muita ratsastajia. Liam tahtoi kääntyä ympäri ja viedä hevosen pois mutta se olisi näyttänyt ulkopuolisesta naurettavalta. Yhtä naurettavalta olisi näyttänyt jos Liam olisi noussut Tessan selkään ilman satulavyön kiristämistä. Hän kuitenkin huomasi viime hetkellä, että musta kiiltävä koulusatula vietti alaspäin ja hän laski jalkansa sen mustalta jalustimelta. Päästyään selkään Liam ei tiennyt mitä tehdä. Ainakin jalustimet olivat järkyttävän lyhyet ja ne pidennettyään Tessa lähti kävelemään uraa pitkin kuin taikaiskusta. Mies pyrki palauttamaan mieleensä ratsastuksen jalon taidon. Oli vaikeaa muistaa asioita, joita yritti unohtaa mutta hänhän ei näyttäisi aloittelijalta näiden muiden ratsukoiden seassa. Hänellä oli upea hevonen ja hän oli upea ratsastaja. Taitavampi kuin kukaan näistä, jos totta puhuttiin.

Alyssa antoi hevosen herra Hamptonille ja olettaen, ettei tuolla ollut hänelle enää asiaa, nainen lähti suoraa rehuhuoneeseen laittaakseen vastuuhevostensa ruuat kuntoon. Hän oli myöhässä aikataulustaan ja aikoi kiriä sen, joten joutui nyt painamaan hommia senkin edestä. Toivottavasti pikkuherra ei odottaisi hänen seuraavan ratsastustaan ja riisuvan hevosen lopuksi. Ei hänellä mitään sitä vastaan ollut, mutta saisi sitten tulla hakemaan hänet kun niin tahtoisi, sillä hän ei automaattisesti sitä tekisi kun ei ollut pyydetty. Alyssa tunsi hetkittäin olevansa epäkiitollinen työpaikastaan ajatellessaan nuoresta asiakkaasta niin ja tunsi piston rinnassaan. Ehkä hänen pitäisi asennoitua eri tavalla jos halusi pitää työpaikkansa. Jokainen asiakas oli tärkeä, vaikka se olisikin vanhempien rahalla lellimä pikkukakara, joka tykkäisi pitää häntä henkilökohtaisena palvelijanaan.

Nainen haki kottikärryt ja talikon saatuaan rehut valmiiksi odottamaan jakamista ja aloitti siivoamisurakkansa Veritasin karsinasta. Tammat tuppasivat olemaan siistejä ja hän sai onnekseen todeta tämänkin mallikelpoiseksi karsinaksi. Hänen onnistui täyttää myös Remonan karsina samoihin kärryihin ennen kuin ne vaativat tyhjentämistä. Alyssa pyyhki hikeä otsaltaan ja kiirehti seuraavien karsinoiden pariin. Hän ei antaisi yhden pompottelevan hevosenomistajan pilata koko päivänsä aikataulua.

Liam ei antanut laiskasti kävelevän tamman rentoutua liiaksi olihan hän kunnollinen ratsastaja. Hän keräsi ohjat pidellen niitä yhä kuin ihmeellisiä pätkiä narua. Hän ei tiennyt mitä tehdä muuta kuin laittaa kaikki näyttelijäntaitonsa käyttöön - ja hänhän oli hyvin taitava näyttelijä ja olisi kuulunut valkokankaille jos ei taitojensa ja saavutustensa takia mutta vähintäänkin komean ulkomuotonsa siivin - ja esittää todella hyvää ratsastajaa. Hän ei vilkuillut hermostuneena ympärilleen vaan rentoutui parhaansa mukaan epämukavaan satulaan epämukavat saappaat jalassaan. Tessa oli ylpeä kantaessaan kaikkien näiden vuosien jälkeen omistajaansa vaikka tämä oli nykyään aavistuksen painavampi kuin aikoinaan. Olihan siitä nyt lähes kolme vuotta. Se kulki normaalia tahdikkaammin ja laskeutui pehmeään muotoon Liamin tekemättä selässä juuri mitään.

Nuori mies ei antanut hevosen kävellä liiaksi, koska käyntihän oli kaikista askellajeista typerin ja tylsin. Eihän siinä kyennyt tekemään mitään muuta kuin istumaan typeränä selässä, hän ajatteli ja puski kantapäänsä tamman kylkiin. Tamma lähti ravaamaan isossa tavanomaisessa ravissaan ja Liam kevensi minkä osasi. Omaksi onnekseen hän oli käynyt salilla ja pelannut jalkapalloa aktiivisesti ja omisti sen verran hyvän tasapainon, ettei tehnyt itsestään pelleä hevosen selässä keventämässä. Kierroksen uralla humputeltuaan hän luovutti yksitoikkoisen keventämisen ja istui alas raviin. Tamma tunnisti omistajansa epätasapainon ja hidasti raviaan rennommaksi vaikkei se alunperinkään liikkunut oikeaoppisesti tarmokkaasti. Tottumattomuuttaan Liam ei siltä paljoa pyytänyt, vaikka kuvitteli näyttävänsä kiitettävältä ja tehokkaalta ratsastajalta.
Liam rykäisi tamman laukalle nopeasti ja Tessa lähti pärskähtäen liikkeelle. Se liikkui kokoajan kaula kaarella, pää alhaalla, kiitollisena tutusta ihmisestä selässään. Se ei osannut kyseenalaistaa miehen motiiveja. Liam siirsi tamman laajalle ja epätasaiselle ympyrälle ja kuvitteli kuinka upealta he näyttivät - uljas kaunis tamma ja ryhdikäs seksikäs miesratsastaja ilman kypärää, molempien ruskeat hiukset hulmuten ilmavirrassa. He todellakin kuuluivat valkokankaalle.

[Klaus hyppää mukaan, Alyssa siivoilee tallia.]

Klaus oli ottanut Leviathanin maastoon muutaman muun ratsastajan mukaan ja viettänyt alkulämmittelyt siellä. Palattuaan maneesiin hän oli lähes heti saanut huomata, että Tessalla ratsasti sinä päivänä joku ihan vieras. Hän oli nähnyt hevosen naisratsuttajalla useastikin, olihan perillä erityisesti tallin kouluhevosista, mutta tämä mies oli vieras. Valmentaja istui suuriaskelisen orin raviin ja pyysi siltä syvempää kokoamista erilaisin tehtävin, mutta tarkkaili samalla vierasta ratsastajaa. Vaikka tuo varmasti kuvitteli menon näyttävän hyvältä, hän löysi siitä virheitä ja mieli teki melkein huomauttaa. Hän oli harvoin pitänyt kouluvalmennuksia, mutta nyt tunsi tarpeen tarjota sellaista miehelle.

Leviathanin laukannosto oli näyttävä ja se siirtyi koottuun laukkaan sulavasti rikkomatta tahtiaan missään välissä. Klaus hipaisi sen kaulaa kevyesti ja jatkoi laukkatyöskentelyä aloittaen ihan yksittäisistä laukanvaihdoista ja siirtyen pian harjoittelemaan niitä joka toisella ja sen jälkeen joka askeleella. Hän sekoitti hevosta tarkoituksella, jotta saattaisi olla varma sen herkkyydestä apuihin, mutta Leviathan esiintyi ammattilaisen herkkyydellä ja oli selvästi motivoitunut tekemään kuten ratsastaja halusi. Laukkalisäys lävistäjällä oli saada ikävän käänteen, kun Klaus yllättäen huomasi Tears Of Diamenten ja tuon ratsastajan kaartavan ympyrälle sopivasti hänen linjalleen. Hän ehti hidastaa ratsunsa koottuun laukkaan ja kääntää sen ympäri, mutta tilanne kuumensi miehen tunteita.
”Kannattaa ensi kerralla katsoa, ettei käännä suoraan toisen eteen”, hän tiuskaisi matalasti ja mulkaisi nuorta miestä niin, ettei ollut epäilystäkään että hän syytti toista täysin tapahtuneesta.

Liamin entiset pinttyneet tavat ratsastaa tulivat esiin kun hän istui pitkästä aikaa selässä. Hän ei ehkä ollut parhaassa vedossa mutta ymmärsi käskyttää tammaa parempaan tahtiin eikä laahannut käsiään satulan kaaressa vaan piti ne korkealla kuten hänelle oli aikoinaan opetettu. Tamma ei pistänyt vastaan vaan laukkasi ja pärski. Niinhän sen kuului tehdä kun kaikki sujui mainiosti, eikö niin?

Hän ratsasti omissa maailmoissaan, vaikka oli nähnyt ratsukot maneesissa. Kun hän sai osakseen tiuskauksen joltakin tuntemattomalta urpolta, joka oli tullut tiellä hän katsoi tämän jälkeen kuin myrkyn nielemänä. Miten toinen saattoi olla huomaamatta ison tamman? Omapa oli hänen vikansa kun ei katsellut ympäriinsä, hänhä se tässä oli etuoikeutettu ympyrällään.

Liam jatkoi laukkaamista ja Tessa kulki minne hän ohjasi. Hän ei osannut rentoutua selässä. Häntä ärsytti ja inhotti, hän mietti miksi oli edes tullut tänne. Mitä hän koetti saavuttaa? Yrittikö hän todistaa itselleen kuinka paljon kaipasi Tessaa? Ratsastuspuoli olisi sujunut hyvin ellei Liam olisi täydellisyydenhakuisena ihmisenä onnistunut askel askeelta huomaamaan uusia virheitä tekemisessään. Virheet eivät sopineet hänelle yhtään, miten hän saattoikin tehdä tällaisia virheitä. Hän huomasi laukatessaan kuinka hän puristi ja huomattuaan sen hän hellitti ja onnistui hellittämään metrin verran. Kun nuori mies tuskastui ratsastamiseensa täysin hän antoi Tessan valahtaa ravin kautta käyntiin ja heitti sille ohjat. Tamma antoi pitkän kaulansa levätä ja käveli uraa pitkin hiljaista turvallista vauhtiaan. Ratsastusta vaikeutti myös sekavat, ristiriitaiset ajatukset, jotka täyttivät miehen pään ja hän katseli hevostaan selästä käsin, se näytti niin samalta kuin vuosia aiemmin. Mutta hän oli muuttunut. Ei hänen elämäänsä sopinut enää hevonen. Tessa oli taakka. Liam sulki silmänsä ja hengitti syvään, hieraisten niskaansa. Hänen paranisi vain viedä hevonen talliin ja antaa tämän kaiken olla. Tessa pysyisi Hexhamissa, hän Newcastlessa. Kaikki olisi paremminpäin niin. Siltikään Liam ei osannut laskeutua satulasta vaan antoi tamman kävellä.

Alyssa oli vilkaissut maneesiin kun oli huomannut Leviathanin puuttuvan tarhastaan ja saanut Bogaertilta pyynnön varustaa Spark in the Dark valmiiksi. Nainen oli tarttunut toimeen enemmän kuin innoissaan, sillä sitä varten hän siellä oli, auttamassa kilparatsastajia. Hän talutti vireän ruunan maneesiin ja huomasi herra Hamptonin kävelevän hevosensa kanssa. Valitettavasti hänelle ei jäänyt aikaa seurata tilannetta, kun lempinimestään muistuttava ruunikko kiskaisi hänen käsivarttaan ja suuntasi silmiään pyöritellen keskemmäs maneesia raahaten Alyssaa mukanaan muutaman askelen verran. Maneesin nurkassa leijuva pöly oli ilmeisesti meinannut hyökätä Dorkin päälle.
”Se on vähän säikky”, Klaus kommentoi ja sai vastaukseksi hymyn. Nainen ilmeisesti tiesi mitä teki ja oikaisi taluttamansa hevosen suunnan jatkan sen kanssa vielä hetken ennen kuin ratsastaja halusi vaihtaa hevosia. Alyssan onneksi Bogaert vaihtoi hevosia pian ja hän sai kävelytettäväkseen Leviathanin. Kaulastaan ja ryntäiltään hikoillut kouluratsu roikotti päätään rennosti ja seurasi hoitajaansa kuuliaisesti uran sisäpuolella.

Kappas vain, äsken hyödylliseksi osoittautunut työntekijä ei ollut vain mennyt takaisin kahvipöytään vaan näkyi olevan maneesissa työn touhussa. Miellyttävää. Liam katseli nyt ympäristöään mieluummin kuin keskittyi hevoseen, joka ei valittanut hieman pidempää kävelytaukoa. Se värähti miehen alla kun naisen taluttama hullu hevonen sekoili huvikseen toisessa suunnassa. Liam muisteli tämän sanoja aiemmin ja pohti missä helvetissä Tessan oikea hoitaja oli ja miksei hän ollut ollut avuksi. Oli nimittäin upeaa, että hänen hevosellaan oli tietty nimitetty huoltaja, sitten hän tietäisi ketä pompottaa jatkossakin. Tai jatko ja jatko, kuvitteliko hän nyt että oli tulossa tallille uudestaan?

Äsken häntä turhaan sättinyt mies selvästi teki tuttavuutta naisen kanssa ja Liam katseli aavistuksen tunkeilevasti heidän hevosenvaihtoaan. Kun työntekijä lähti kävelemään uuden hevosen kanssa pitkin kenttää Liam käänsi Tessan tämän suuntaan. "Oletko tietoinen henkilöstä, joka on Tessan virallinen hoitaja?" hän kysyi ja katsoi alaspäin naiseen pitäen pienimuotoisen hajuraon kävelijään ison tammansa kanssa. Heidän katsominen alakanttiin tuntui mukavalta Liamista ja paransi huomattavasti tällaisessa ristiriitaisessa tilanteessa hänen itseluottamustaan. Puhumattakaan siitä kuinka paljon kauniimpi hänen hevosensa oli verrattuna tuohon, joka oli rymistänyt heidän päälleen aikaisemmin.

Alyssa talutti Leviathania kaikessa rauhassa, mutta sai kirota mielessään, kun Tessan ratsastaja ohjasi hevostaan lähemmäs häntä ilmeisesti mielessään jokin pyyntö tai käsky. Hän olisi mielellään pitänyt tumman orin erossa tammasta, mutta ei siinä paljon vastaan sanottu.
”Valitettavasti en, mutta selvitän asian pian”, Alyssa lupasi ja poistui maneesista Leviathanin kanssa, mikäli se herra Hamptonille sopi. Hän riisui hevosen suitset ja kiinnitti sen riimulla pesukarsinaan, kunnes ehti kyselemään Tessan hoitajaa oleskeluhuoneesta. Kyllä jonkun piti tietää.
”Herra Hampton kaipaa hevosensa hoitajaa, tietääkö joku kenen puoleen kääntyä?” Alyssa kysyi reippaasti etsien katseellaan aiemmin niin avuliasta Dakotaa.

Liam heilautti kättään välinpitämättömästi Alyssan ehdotukselle ja antoi tämän mennä. Hän kokosi ohjat ja hengitti syvään. Ottaen raville hän pyrki keskittymään edes siihen, mitä teki juuri nyt ja se oli ratsastamista. Hän pitäytyi omissa oloissaan ja keskittyi kyyryssä mutta tasapainossa keventäen tamman raviin. Kai tälle laiskimukselle sai jotain tehtyä, hän pohti ja punki sitä kovempaan raviin. Tamma totteli muttei ollut varma halusiko omistaja pidennettyä vai nopeampaa ravia, joten päätyi vain ravaamaan kiireisesti eteenpäin. Liamille se kelpasi ja hän tunsi entisen tuntumansa hevoseensa palautuvan vähä vähältä. Hehän oikein loistivat.

Oleskeluhuoneessa Elis oli huomannut kuinka hänen vastuuhevosensa Tessa oli astellut tuntemattoman ihmisen kanssa ratsastamaan ja samantein ruotsalainen poika oli hätääntynyt. Miten näin saattoi olla, hänenhän olisi pitänyt vasta myöhemmin hakea se sisään. Harjoittelussa vasta kaksi viikkoa olleena hän ei todellakaan tuntenut vastuuhevosiaan liian hyvin puhumattakaan heidän omistajistaan, joita tapasi harvemmin. Sen sijaan, että olisi huolehtinut Tessan perään, Elis söi lounaansa ja katseli vastuuhevosta miehen kanssa. Hän ei ollut tietoinen tämän tittelistä Newcastlen kultapoikana mutta pystyi näkemään ettei heillä ollut rahasta puutetta. Saman hän oli huomannut käsitellessään Tessaa ja sen varusteita, jotka olivat viimeistä huutoa ja hyvin pehmeää nahkaa.
Syötyään Elis oli tehnyt tavanomaiset siivouspuuhansa loppuun ja palannut oleskeluhuoneeseen.

Nimi Hampton kilisytti nuoressa blondissa kelloja ja hän kääntyi kysyvän naisen puoleen. "Yes, minä olen Tessan hoitaja", hän vastasi vielä ontuvalla englannillaan, josta kuulsi ulkomaalaisuus liiaksi läpi. Poika saattoi vain purra huultaan ja toivoa, että hän oppisi ajan kuluessa. "Hän tahtoo minut avukseen?" poika kysyi vanhemmaltaan valmiina tekemään kaiken mitä häneltä pyydettäisiin, olihan harjoittelu upeassa kisakeskuksessa jotakin korvaamatonta.

Alyssa ei ollut vielä tutustunut Rosings Parkin vastasaapuneeseen ulkomaalaisvahvistukseen, mutta hänelle ei jäänyt epäilystäkään, etteikö poika ollut kotoisin jostakin muualta. Häntä melkein säälitti toisen hätä, mikä näkyi kasvoilta, ja nainen heltyi lämpimään, lähes äidilliseen hymyyn.
”Voi olla, että herra Hampton haluaa vain tavata sinut, tai sitten hän tarvitsee apua hevosensa purkamisessa”, Alyssa vastasi lyhyesti ja oletti, että poika tajuaisi kirmata pian avuksi. Hän odotti, mikäli tuolla oli vielä kysyttävää, ja kääntyisi sitten purkaakseen Leviathanin, joka odotteli toivottavasti hyvätapaisena ja kärsivällisenä pesukarsinassa, eikä ollut tehnyt pahojaan.

Elis tunsi vastuun olkapäillään ja hän nyökkäsi Alyssalle sönköttämättä englannillaan enempää. Maneesin meneminen ja hevosen purkaminen ei kuulostanut liian vaikealta. Poika ei tietystikään tiennyt mitä odottaa hevosen ratsastajalta, herra Hamptonilta, mutta toivoi parasta. Elis kipitti aikailematta portaat alas ja meni maneesiin, jossa Hampton ja Tessa tulivat osuvasti vastaan sisäänkäynnillä.

"Olen Elis, hoidan Tessaa", hän sanoi kun nuori mies korkean hevosen selästä katsoi häntä pistävästi.
"Jaha", Liam vastasi ja hypähti alas selästä. "Vie se sisään, katsokin että hoidat sen kunnolla", hän sanoi kättään heilauttaen ja käveli epäröimättä seisahtuneen hevosen luota jättäen sen hetkeksi pitelemättä. Elis kurottautui ottamaan kiinni hevosesta, vaikka tiesikin Tessan olevan kiltti ja rauhallinen. Se ei huohottanut paljoa, joten Elis saattoi viedä sen suoraan sisään. Sen omistaja, jonka tyylistä Elis ei ollut varma pitikö, käveli nokka pystyssä tallin käytävää pitkin ja repi hanskat kädestään. Inhottavista hanskoista vapautuneet kädet kävivät läpi tuuhean kampauksen. Liam oli tyytyväinen, että oli saanut sallivamman käskytettävän kuin se aikaisempi nainen. Poika tuntui pehmolta, joten tätä varmasti pystyisi työllistämään paremmin ja helpommin. Ei tarvitsisi sietää vastaan väittämistä.

Elis talutti Tessaa tammapäätyä päin ja olisi mennyt karsinalle mutta viime hetkellä Liam pysäytti tämän ja kääntyi, "Hoida se pesukarsinassa." Ja niin Elis tekikin. Jos hän olisi väittänyt Hamptonia vastaan siitäei olisi seurannut hyvää kenellekään, etenkään hänelle. Muutaman viikon vasta Rosingsissa oltuaan hän halusi tehdä kaiken mahdollisimman hyvin.
Liamia ärsytti kuinka vaitelias ja hidas poika oli. Hänen pitäisi puhua siitäkin jonkun kanssa. Poika näytti 1. aloittelijalta, 2. lapselta, 3. pukeutui todella epäasiallisesti ja 4. ei puhua pukahtanut. Jos Rosings oli tasoisensa hienostotalli, miksi sinne palkattiin ala-ikäisiä hidastelijoita?
"Anna olla", Liam tuskastui Elikseen ja huitaisi tämän tammansa luota. Ei hänen hevostaan hoidettaisi tuollaisella tahdilla. "Vie varusteet mukanasi ja mene tekemään jotain hyödyllisempään, työsi on tehty", hän sanoi järkähtämättömästi. Hänen hermonsa eivät kestäisi tällaista juuri nyt, parempi siis hoitaa kaikki itse.

Elis otti varusteet ja kiirehti paikalta pois, vei ne paikalleen ja kiersi sitten toiselle puolelle tallia. Olipa inhottavaa, hän mietti ja vaelsi käytävällä. Hän näki aiemmin hänet hakeneen naisen pesukarsinalla ja kääntyi tämän puoleen osaamatta tehdä parempaakaan. "Hampton ei antanutkaan minun hoitaa Tessaa loppuun", hän sanoi ja nojautui takanaanolevaan tyhjään karsinaan. "Tein varmaankin jotain väärin."