Jossain matkalla olin hukannu kartan takas himaan

Bex liikkui reippaasti lapsuudenkotinsa sisätiloissa keräten käteensä niin molempien kulkuneuvojen avaimet kuin kynän, jolla raapusti pikaisen viestin äidilleen, kun ei viitsinyt huutaa omakotitalossa. Ei koskaan tiennyt, mitä äiti teki, eikä hän halunnut vahingossakaan herättää vanhempaa rouvashenkilöä, jos tuo oli päättänyt ottaa päiväunet. Nainen nosti takinkauluksensa pystyyn ja kiskoi hupun päähänsä ennenkö lähti uhmaamaan sadetta uudemman kerran. Tuntui täysin turhalta edes vältellä kastumista, kun hän joutuisi joka tapauksessa pyörimään sateessa kiinnittäessään traileria auton vetokoukkuun. No, onneksi hän voisi vaihtaa vaatteita ennen lähtöä - tai kääntää auton lämmityksen täysille. Nainen suuntasi suoraan mustan Mitsubishin rattiin peruuttaakseen kunnon vetoauton kaksipaikkaisen trailerin eteen. Se vaati pään tunkemista ulos sivuikkunasta useampaankin otteeseen, mutta lopulta hän oli tyytyväinen sihtaukseensa ja palasi sateen sekaan kiinnittämään trailerin. Sen jälkeen se täytyi vielä kiskoa liikkeelle, sillä ramppi aukesi ojan suuntaan, mutta siihen ei montaa hetkeä tuhlautunut, kun hän peruutti tottuneesti käyttöä kestäneen trailerin tallipihalle.

Bex puuhasteli ulkona aukaistessaan trailerin rampin ja tarkistaessaan sisätilat, vaikka siistiin kuntoon hän oli ne mielestään jättänyt viime kerran jäljiltä. Todettuaan trailerin turvalliseksi kilparatsulle, jätti hän sateisen ulkoilman taakseen livahtaessaan tallirakennukseen.
"Hrr, tuolla todellakin on kylmä", hän naurahti ja ravisteli itseään kuin märkä koira. Hyi että. Onneksi hän ei ollut ollut maastossa tämän sään yllättäessä.
"Traileri olisi valmiina", hän lisäsi hymyillen ja katseli tallikäytävää pohtiessaan, oliko unohtamassa jotakin tärkeää. Aleksei voisi pitää lainaloimensa siihen asti että pääsisi tallille, ja Katerina tuskin oli omia tavaroitaan jättämässä levälleen. Ei kai maastossa ratsastaneella paljoa mukanaan voinut ollakaan.

Kat kääntyi varsin myrkyllinen katse silmissään, kun kuuli aiemmin kovasanaisesti avautuneen tytön äänen. Hänen kasvonsa sulivat tekaistuun hymyyn, kun hän otti anteeksipyynnön vastaan ja nojautui karsinan ovenkarmiin.
”Ei se mitään”, hän sanoi antaakseen anteeksi, vaikka ei unohtaisi tapahtunutta noin vain. Tuskinpa hän edes tapaisi Tibbyä enää koskaan.
”Kaikki me sanomme asioita joita emme tarkoita.” Niin, kaikki paitsi hän.

Aleksein saadessa kehuja nainen oli taas elementissään ja vilkaisi nyt sateesta kastunutta ja raukan näköistä oriaan, joka työnsi turpaansa karsinan kaltereita vasten haistellen ilmaa.
”Ostin Aleksein kun muutin Englantiin kolmisen vuotta sitten”, Katerina muisteli ja tajusi, että aika oli lentänyt kuin siivillä. Hän olisi pian 25-vuotias ja poti jo jonkin sortin ikäkriisiä, ainakin kaikessa yksinäisyydessään pimeinä iltoina. Kun Tibby sitten esitteli omaa hevostaan, oli naisen kohteliaisuuden nimissä vilkaistava.
”Onpa se erikoinen”, hän sanoi ja vaikka äänensävy yritti olla positiivinen, hän saattoi vain myhäillä mielessään ilkikurisesti. Hänen lipizzaorinsa oli paljon upeampi, kun tuo sirkushevonen. Erikoisen väriset hevoset eivät olleet Katerinan mieleen, mutta turha sitä kai ääneen oli sanoa.

Katse kääntyi Bexin suuntaan, kun tuo kuului tulleen takaisin talliin. Hän nyökkäsi ja vilkaisi märkää hevostaan, joka hamuili heinää suuhunsa.
”Sopiiko lainata loimea ja riimua kuljetuksen ajaksi?” Kat kysyi, kun muisti, että hänellä oli mukanaan vain satula ja suitset, jotka olisi hyvä lastata irrallaan autoon.
”Saat ne heti Rosings Parkista mukaasi”, hän lupasi Bexille. Nainen puki takkinsa päälleen, pujotti riimun hevosen päähän ja lähti taluttamaan sitä tallikäytävää pitkin ulos hytisten jo ajatuksesta kohdata se kammottava sää uudelleen.

Tibby tiesi, että tämän naisen kanssa ei tulisi toimeen. Tuo vaikutti tytöstä niin ylimieliseltä. Hän näytti mikä hänen hevosensa oli ja kysyi sitten: "Mistä päin olet tullut Englantiin?" Tibby yritti oikeasti olla kohtelias, mutta se oli vaikeaa, kun nainen tuntui olevan oman maailmansa napa. Tyttö helpottui kun Bex tuli paikalle ja alkoi itsekin tehdä lähtöä. "Minä tuun huomenna taas iltapäivällä. Nähdään", Tibby sanoi ja heilautti kättään ja meni skootterilleen ja käynnisti sen lähtien ajamaan kohti kotia. Sateessa ajaminen ei ollut kivaa, mutta hän ajoi varovasti.

"Totta kai", Bex vakuutti nyökäten. Ei hän kastunutta hevosta laittaisi trailerin kyytiin ilman loimea ja suitsista kiinni. Se olisi vastuutonta ja kerrassaan julmaa eläimelle, joka ei ollut tehnyt mitään pahaa, eikä hän aikonut ehdoin tahdoin sairastuttaa yhtäkään hevosta. Ei edes Soloa, vaikka suuresta luupäästä olikin enemmän harmia kuin hyötyä.
"Nähdään huomenna!" Hän huikkasi Tibbylle. "Aja varovasti", hän naurahti vielä perään ja kääntyi sitten katsomaan valkoista oria, jota omistaja käsitteli paremmin kuin hän oli ensivaikutelman jälkeen uskonut. Ehkä Katerina oli tottunut tekemään asioita myös itse, vaikka asuttikin hevostaan Rosings Parkissa. Punapää seurasi huppu hiustensa suojana ulos sateeseen ja vilkaisi traileria, jonka oli peruuttanut oven lähettyville. Kyllähän tässä sai vähän sateessa seisoskella, ennenkö valkea ori olisi kyydissä, mutta eipä se nyt niin haitannut. Hän oli jo kastunut sen mitä kastuisi, eikä pieni hetki enää missään tuntuisi. Hän nappasi maastosta saapuneen parivaljakon satulan ja suitset kantoonsa, ja suuntasi sullomaan ne trailerin etuosaan. Hän palasi trailerin rampin vierelle ja kurkisti vielä kerran sisään, vaikka tiesikin sen olevan moitteettomassa kunnossa kuljetusta varten. Todellinen kysymys taisi olla, nousisiko Aleksei siivosti koppiin kuten omistaja oli vakuutellut, vai saisivatko he yhdessä maanitella ratsua. Tai lykkäisikö Katerina riimunnarun hänelle ja odottaisi hänen lastaavan hevosen, Bex ajatteli huvittuneena. Hän oli nähnyt jos jonkinmoista omistajaa Rosings Parkissa, eikä uskonut enää yllättyvänsä mistään.

”Ruotsista”, Katerina vastasi Tibbylle ennen kuin ehti hevosensa kanssa pitkälle. Hän vältti tekopirteät hyvästit, sillä tyttö ei varsinaisesti suunnannut niitä hänelle ja hän saattoi olla hiljaa. Kat talutti hevosensa jäätävään tihkuun ja katseli traileria ja sitten hevostaan. Aleksei saisi tämän kerran totella. Ori näki vaunun ja katseli sitä silmissään heijastus epäilystä, jonka onnistui aistimaan narua pitelevästä omistajastaan. Kat kiskaisi sen mukaansa haluamatta kastua enempää ja kuin ihmeen kauppa kaksikko oli pian molemmat sisällä kopissa. Kynsiään niin kylmissään tuskin varoen blondi sitoi hevosen kyytiin ja pujahti itse ulos. No niin, asia selvä. Hän vilkaisi Bexiin ja siirtyi autolle, mikäli he olivat lähdössä. Hän ainakin halusi pian kotiin.

Bex seurasi tyytyväisenä, miten ori saatiin kyytiin. Hyvä niin. Katerina oli selkeästi tuntenut pienen orinsa, kun oli osannut sanoa, ettei se ollut vaikea lastattava. Kaikki omistajat eivät tienneet edes sitä, oliko ratsu koskaan aiemmin käynyt trailerin sisäpuolella, mutta kilpahevosten keskuudessa tuskin moista epäilystä oli. Ne matkustivat vuodessa enemmän kuin hän.
"Hyppää vaan jo auton kyytiin", Bex huikkasi sateen yli sulkiessaan trailerin takapuomia. Hän joutui hetken kamppailemaan aavistuksen kankean sulkumekanismin kanssa, ennenkö saattoi siirtyä nostamaan ramppia, jonka pumppumekanismi oli vuosien varrella kärsinyt sen verran, ettei se noussut enää itsekseen. Onneksi ramppi ei liikoja painanut, kunhan vain nappasi molemmin käsin kiinni ja kampesi sen ylös. Hän tarkisti kiinnitykset vielä kertaalleen, ennenkö harppoi kuljettajan paikalle. Moottori hurahti hiljaa käyntiin ja hän kiinnitti turvavyönsä samalla kun tarkisti vielä taustapeilistä, että traileri näytti hyvältä perässä.
"Ei täältä kauaa ajele", hän vakuutti lähtiessään rauhallisesti liikkeelle, jottei traileri nykäisisi epämukavasti. Hevosparka oli jo valmiiksi märkä ja todennäköisesti kylmissään, joten hän aikoi ajella niin rauhallisesti kuin mahdollista, ettei hevonen joutuisi liikoja tasapainoilemaan. "Matka on metsän läpi vielä lyhyempi, jos vaan tuntee reitin. Harvoin jaksan ajella hevosiani Rosingsiin kun ratsainkin pääsee näppärästi", hän naurahti hyväntuulisesti. "Tosin tässä säässä traileri on ihan voittamaton."

Katerina istui pelkääjän paikalle ja harkitsi vilkaisevansa peilistä, miltä näytti. Hän arveli järkyttyvänsä siinä määrin että heitti ajatuksen taka-alalle ja keskittyi vain tuijottamaan eteensä liikkuvasta autosta.
”Mhh”, hän hymähti lyhyelle ajomatkalle huomaten vasta siinä auton hiljaisessa hurinassa, miten häntä todella paleli. Sen lisäksi, että hän oli kylmissään, hän arveli myös suuren osan vaatteistaan käyttökelvottomiksi sen vesisateen jäljiltä. Voi nyt saatana.
”Kiitos, ilman sinua olisimme edelleen tuolla jossakin metsissä”, Katerina kiitti aidosti ja nieli ylpeytensä. Hän oli saattanut kuulla Bexin äänessä kevyttä ivailua hänen eksymiselleen, mutta ei sillä hetkellä jaksanut välittää niin pienistä. Vielä joku päivä hän oppisi maastot paremmin. Sitä ennen hän pysyttelisi visusti neljän seinän sisällä hevosineen, kun siihen kerran tarjottiin mahdollisuus.
”En edes tiennyt tallistanne ennen tätä, kauanko se on ollut täällä?” Kat kysyi jutusteluhengessä, sillä autoon hetkeksikin laskeutunut hiljaisuus teki olon vaikeaksi.

Bex käänsi auton lämmityksen täysille epäillessään, että ratsastaja oli aivan jäässä, kun hänkin tunsi olonsa varsin vilpoisaksi sateessa seisoskelun jäljiltä. Menisi hetken, ennenkö auto lämpiäisi kokonaan, mutta jo nyt kuumaksi kääntyvä ilmavirta teki ihmeitä.
"Älä suotta kiittele, pitäähän hevosihmisten auttaa toinen toistaan", hän vakuutteli hyväntuulisesti. Nainen kaipaisi aina silloin tällöin itsekin apua maastossa seikkaillessaan, joten oli aina valmis tekemään saman muille. Joskus kun oli niitä päiviä, ettei mikään sujunut eikä hevonen suostunut ohittamaan jotakin mukamas niin pelottavaa, ja silloin vastaantulevasta maastoratsukosta saattoi olla suunnatonta hyötyä.
"Kauan", Bex naurahti. "Äitini perusti sen vuonna -85", hän muisteli hymyillen. "Vaan kukapa pienestä ratsastuskoulusta maaseudulla mitään tietäisi, kun vieressä on mahtava kilpakeskus", hän jatkoi huvittuneena. Hän jaksoi aina naureskella pienelle kotitallilleen, vaikka äidin mielestä jatkuva vertailu Rosings Parkiin oli kerrassaan lapsellisen typerää. Greenridgen asiakaskuntaan kuuluivat lähinnä alle teini-ikäiset lapset, joten totta kai tallien tarjonta oli aivan eri luokkaa. Ja he olivat pieni ratsastuskoulu Rosingsin ollessa kansainvälinen kilpakeskus, Bex jaksoi aina muistuttaa.
"Mutta täällä me ollaan, jos joskus tekee mieli tulla kylään", hän naurahti.

Bexin kertoessa tallin historian ulottuvan vuosikymmenten taa, Kat nyökytteli hämmentyneenä. Oliko hän vain jättänyt sen huomioimatta, oliko joku ehkä puhunut siitä Rosings Parkissa? Hänen oli mahdotonta muistaa.
”Tallinne oli oikein kodikas”, Katerina vastusteli, vaikka mieluummin asuttikin hevostaan täyden palvelun hotellissa kivenheiton päässä. Greenridge olisi varmasti täynnä lapsia ja karvaisia poneja, jotka eivät kuuluneet enää sinä päivänä Katerinan suosikkeihin, mitä tuli Aleksein tallikavereihin ja asiakaskuntaan. Sitä paitsi paikka näytti siltä, että likaisetkin tallityöt saisi tehdä itse, joten hän mielellään palasi kyllä Rosings Parkiin.
”Onko teillä muuta toimintaa kun ratsastustunteja?” Kat kysyi aidon ystävälliseen sävyyn. Ratsastuskoulut olivat kaikesta huolimatta hänen mielestään jollakin nostalgisella tavalla ihania, vaikka hän ei sitä ääneen lausuisi. Hän muisti, kuinka onnellisena oli ottanut vastaan ensimmäistä kertaa talliorjan tehtävän jo varhaisteininä läheisellä ratsastuskoululla. Silloin hän oli tehnyt kaiken, mitä vaadittiin, eikä nirsoillut vetoamalla ulkonäköönsä tai muihin turhuuksiin. Silloin kaikki oli toisin, eikä hän ollut jämähtänyt rooliinsa taitavana kilparatsastajana.

"Ainakin se on näppärän kokoinen yhden ihmisen pyöritettäväksi", hän naurahti. Eihän se tarjonnut mahdollisuuksia keskittyä jokaiseen hevoseen yksi kerrallaan pitkin päivää, kuten Rosings Parkissa, mutta hän pärjäsi riittämiin. Hevosilla oli hyvät olot, ne saivat ruuat ajallaan eivätkä joutuneet viettämään aikaa liian mutaisissa tarhoissa tai sotkuisissa karsinoissa. Olisi sitä huonomminkin voinut mennä.
"Kesäisin ja koulun muillakin lomilla on usein ratsastusleirejä", Bex kertoi harteitaan kohauttaen. Olivathan ne vähän erilaista ohjelmaa kuin ratsastustunnit, vaikka ratsastuskoulun kategoriaan kuuluivatkin. Hän vilkaisi peileistä sään pieksemää traileria ja hymyili Katerinalle.
"Ja onhan täällä sitten täysihoidossa muutamia hevosia. Lähinnä nuorten ensimmäisiä omia poneja tai vanhempien tätiratsastajien maastomopoja", hän naurahti pehmeästi. Feline oli kenties ainoa selvä poikkeus, mutta tamma asustikin heillä vain siitä syystä, että omistaja oli hänen paras ystävänsä. Bex ei epäillyt hetkeäkään, etteikö Sasha saisi perheeltään riittämiin rahoja jos haluaisi siirtää Felinen hienommalle tallille, mutta tähän asti lääkäriksi tahtova oli ollut tyytyväinen tammansa oloihin heillä. Hyvä niin, koska Bex nautti satunnaisista haastavammista koulutreeneistä hevosen kanssa.
"Mutta lähinnä toiminta keskittyy lapsille ja nuorille suunnattuun ohjelmaan. Pieniä harjoituskisoja, hauskanpitoa, erilaisia tempauksia ja muuta hulluttelua."

Katerina kuunteli Bexin miellyttävää ääntä, mutta katseli sateen piiskaamaa tietä auton valoissa. Hän nautti auton lämpöä iskevästä puhaltimesta ja ilostui suuresti, kun alkoi tunnistaa maisemia ja tiesi heidän olevan lähellä.
”Se kuulostaa mukavalta”, hän vastasi kuultuaan Greenridgen ratsastuskoulutoiminnasta. Se muistutti paljon tallia, jolla hän oli aloittanut. Ajatus paluusta lapsuuteen kuulosti sillä hetkellä paljon mukavammalta kuin se, että hän joutuisi aivan pian ajamaan pitkän matkaan kotiin kylmissä ja märissä vaatteissa. Ehkä sen kestäisi, kävisi sitten lämpimässä suihkussa ja pukisi lämpimästi päälle. Ihan hetkeen hän ei kuitenkaan tulisi takaisin tallille jäädyttämään itseään tieten tahtoen. Katerina pysyi vaiti loppumatkan keskittyen vain koko ajan lähestyvään kotitalliin. Hän tarjoaisi Aleksein ensimmäisenä vastaan tulevan ihmisen käsiin ja lähtisi saman tien lämmittelemään kotiin. Onneksi hänen autonsa sai lämmitettyä ennen ajoa ja siinä oli hierova istuin lämmittimellä. Paljon mukavammaksi ei autolla ajaminen enää voisi tulla.

"Sitä se on", Bex vakuutti hyväntuulisesti hidastaessaan rauhallisesti tiukempaan käännökseen. Hänen äitinsä sanoi aina, ettei hänen sopisi ajaa autoa muutoin kuin traileri perässään, sillä se tuntui olevan ainoa tapa, jolla nainen noudatti mitään liikennesääntöjä. Hevosia ei saanut riskeerata, mutta mitäpä väliä sillä muulloin oli, jos jalka painoi kaasua vähän turhan raskaasti. Hän ajeli tallille johtavaa tietä hitaammin kun ei koskaan voinut olla varma, olisiko liikkeellä ratsukoita. Jotkut kun nauttivat mieluummin tien pientareella häseltämisestä kuin lähtivät kunnon maastolenkeille, joita tallin ympäristössä riitti.
"No niin, perillä oltaisiin", hän naurahti auton liukuessa hitaasti pysähdyksiin tallitien varteen hieman sivummalle kivetystä tallipihasta. Kaipa tässä voisi ratsun purkaa, ja hän kävisi kääntämässä ajoneuvoyhdistelmänsä parkkipaikalla, kunhan Aleksei ja Katerina olisivat omilla teillään. Hän sammutti moottorin ja loikkasi avaimet käsissään laskemaan trailerin ramppia, joka narisi ja nirsi koko matkan aina siihen hetkeen saakka, että kosketti tasaista asfalttia.
"Nappaatko Aleksein niin avaan teille sillä aikaa takapuomin?" Hän huikkasi ratsastajalle ja alkoi puuhastella vanhan puomin kanssa. Täytyisi vääntää lukkomekanismia hieman suoremmaksi kotona pihdeillä, niin puomin käsittely ei olisi tällaista tähtitiedettä, joka vaati juuri oikeaa painetta ja oikeaa suuntaa auetakseen. Hän astui sivuun saatuaan puomin siirretyksi ja jäi odottamaan, että hevonen laskeutuisi ramppia. Hän laittaisi trailerin saman tien lähtökuntoon, ennenkö kantaisi orin varusteet tallin puolelle. Kenties siinä ajassa Katerina saisi vaihdettua hevoselleen tuon oman loimen ja riimun, ja hän voisi ottaa Twisterin tavarat vaihtokaupassa takaisin.

Katerina nousi hytisten autosta, kun he saapuivat tallin pihaan. Hän meni pyytämättäkin irrottamaan hevostaan, vaikka varmasti joku talliltakin olisi sen tehnyt. Ehkä kuitenkin oli parempi hoitaa purkaminen äkkiä pois alta, niin häntä ystävällisesti kuljettamaan lähtenyt Bex pääsisi paluumatkalle. Nainen irrotti Aleksein ja peruutti orin turvallisesti ulos, sillä sekään ei jaksanut esittää enää sellaisen seikkailun jälkeen. Hän vilkaisi Bexiin.
”Jos odotat ihan hetken, vien Aleksein karsinaan ja tuon loimesi ja riimusi ihan pian takaisin”, hän lupasi ja lähti taluttamaan kimoa tallin oville. Hän otti ilolla vastaan lämpimän ja kuivan talli-ilman ja käveli hevosensa kanssa sen karsinalle.
”Tuotko Aleksein fleeceloimen?” Kat huikkasi ohi kulkevalle tallityöntekijälle riisuessaan tärisevän käsin lainaloimea. Hän irrotti vielä riimun edelleen kostean heppaparan päästä ja silitti muutaman kerran sen poskea. Katerina pyysi tallityöntekijää pukemaan Aleksein loimeen ja hoitamaan kuntoon, sillä hän lähtisi kotiin. Samalla hän viittasi toisen mukaansa hakemaan hevosensta varusteita trailerin kyydistä.

”Kiitos tuhannesti”, Kat kiitti ojentaessaan löyhästi taiteltua loimea ja riimua naruineen Bexille tallipihalla. Hän ohjeisti työntekijää, mistä varusteet löytyivät ja minne ne piti viedä, ja aktivoi autonsa esilämmityksen avaimellaan.
”Toivottavasti en ollut kovasti vaivaksi.”

"Selvä", Bex vastasi nyökäten odottaessaan Katerinan pääsevän hevosensa kera sen verran kauemmas, ettei trailerin kolina enää hätkäyttäisi siivosti matkustanutta oria. Hän sulki takapuomin hieman liian suurella voimalla runnoen, mutta hän ei aikonut jäädä odottamaan, koska taivas repeäisi jälleen hänen niskaansa. Täällä sai käyttää hyödyksi ne hetket, kun sade ei kastellut läpimäräksi. Hän nosti rasittavasti narisevan rampin ylös painaen mieleensä, että lisäisi kotona öljyä, jotta seuraavalla kerralla ramppi liikkuisi vähemmällä metelillä ja sulki soljet. Hän aukaisi varustetilan luukun ja jäi odottamaan, että hevosensa talliin vienyt nainen palaisi. Bex ihaili jälleen kerran suurta ja massiivista tallirakennusta, joka levittäytyi hänen edessään. Tähän verrattuna Greenridge oli lelutalli.

"Ole hyvä vaan", Bex vakuutti väistäessään työntekijää, jotta tuo voisi napata varusteet kantoonsa. Häneltä riitti sympatiaa raskasta työtä tekeville tallityöntekijöille, joiden toimenkuvaan kuului kaiken siivoamisen ja hevosenhuollon lisäksi ratsastajien ja omistajien kanssa asiointi. Hän saattoi onneksi vältellä sitä viimeiseen asti.
"Et ollut yhtään", hän naurahti sulloessaan saamansa tekstiilit auton takapenkille. Sieltä hän sentään muistaisi ottaa ne tallin puolelle eikä unohtaisi traileriin odottamaan sitä kertaa, kun sillä seuraavaksi jonnekin mentäisiin. Hän sulki tavaratilan luukun trailerin kyljestä ja hymyili Katerinalle.
"Ajele varovaisesti kotiin", hän toivotti ja virnisti toispuoleisesti. "Oli mukava tavata!" Hän lisäsi iloisesti kättään heilauttaen ennenkö käännähti kannoillaan ja kipusi autonsa kyytiin. Parempi palata kotiin ennenkö äiti saisi päähänsä alkaa soitella hänen peräänsä olettaessaan, että hän oli jäänyt hyörimään Rosingsiin sen sijaan että tulisi tekemään omat työnsä.

[Kiitoksia! :>]

Katerina vilkaisi varusteita vievään tallityöntekijään ja nyökkäsi hyväksyvästi. Se oli juuri sitä toimintaa, jota hän hevosensa tallipaikalta odottikin: asiallista ja ammattimaista, niskuroimatta tehtyä työtä, johon hänen aikansa ei riittänyt.
”Sinä myös”, Kat huomasi toivottavansa toiselle hyvää kotimatkaa ja heilautti kättään.
”Kuin myös”, hän huikkasi vielä naiselle ennen kuin suuntasi ripeät askeleensa kohti autoa. Katerina istuutui täristen autonsa lämpöön ja nojautui pehmeään selkänojaan arvellen, että ehtisi kylmettyä lämmityksestä huolimatta reilusti ennen Newcastlea. Kaikesta huolimatta hän käynnisti auton, asetteli sateesta kuolleen puhelimensa sille varattuun telineeseen ja suuntasi auton nokan kohti kotia. Siitä tulisi pitkä matka.

[Kiitos!]