Let this be your home

///Silkin kanssa pelaillaan ^^///


Alexa parkkeerasi auto ja koppi-yhdistelmänsä suuren tallin pihaan ja loikkasi autosta ulos huokaisten. Matka oli ollut pitkä ja vielä edessä oli tavaroiden purku ja Momonkin voisi ehkä käydä juoksuttamassa maneesissa tai kentällä. Ori rymisteli hieman trailerissa, joten nainen avasi sivuoven ja kiipesi traileriin rauhoittelemaan hevostaan. Muutaman herkun jälkeen hevonenkin rauhottui ja Alexa päätti käydä vilkaisemassa tallia ja tarkastamassa, että karsina oli valmis ja siellä oli kaikki kunnossa. Samalla reissulla nainen kävi myös vilkaisemassa varustehuoneen ja muut välttämättömimmät, jotta osaa viedä tavarat paikoilleen.

Tarkistuskierroksen jälkeen Alexa palasi autolle, missä Momo seisoi rauhassa trailerissa kuten pitikin. Blondi avasi lastaussillan ja puomit hevosen takaa ja livahti sivuovesta hevosen pään luo. Ori vaikutti olevan hieman hermona pitkästä matkasta, joten varmuuden vuoksi Alexa pujotti sille narun turvan ympärille. Vaikka parivaljakolla ei sinänsä hirveä koko eroa ollut, toi Momon jalat sen verran enemmän pitoja ja toki massaakin löytyi hurjasti enemmän, että oli fiksumpaa käyttää pieniä varokeinoja.
Momo asteli yllättävän rauhassa trailerin laskusiltaa alas ja jäi seisomaan pihalle pää korkealla katsellen samalla ympärilleen. Siinä vaiheessa, kun orin sieraimet alkoivat värisemään ja silmät kevyesti vilkkumaan, tiesi Alexa hevosen lähtevän kohta sellaista vauhtia, että oli parempi ottaa tukeva asento.

Momo pinkaisi liikkeelle ja Alexa hypähti hieman mukana. Naru kuitenkin pysyi käsissä ja hevosenkin sai käännettyä tanssahtelemaan ympärille. Muutama kirosana saattoi livahtaa vaaleatukkaisen tytön suusta, mutta ainakin tämän neidin kohdalla kiroilu on melko normaalia, jos joku ei onnistu.
Hetken aikaa Momo jaksoi riekkua ja sitten se rauhoittuikin niin, että sen kehtasi viedä talliin. Toki ori tanssahteli hieman naisen rinnalla, kun sitä kohti karsinaa vietiin, mutta mitään tajutonta apinariekkumiskohtauksia ei enää tullut.

// Sori kun kesti, mutta täältä me nyt vihdoin tullaan! //

Evelyn oli osoittanut vain lievää kiinnostusta viereisen karsinan valmistelupuuhiin, mutta kullanhohtoinen ori oli koko aamun säheltänyt innoissaan ja häirinnyt tallityöntekijää, joka oli kärrännyt kuivikkeita suuren karsinan pohjalle uutta asukasta varten. Vaikka takana oli reipas maastolenkki, ei Lionheart ollut vieläkään rauhoittunut kokonaan aloilleen, vaan kuunteli korvat hörössä käytävän elämää ja pyöri hyrränä karsinassaan heti, kun omistajan silmä vältti. Evelyn joutuikin sitomaan hevosensa kiinni karsinan kaltereihin, jotta voisi tarkistaa jalat, sillä ori ei malttanut olla paikoillaan hetkeäkään. Korkeiden valkoisten sukkien peittämät jalat nykivät hänen otteessaan, eikä yleensä niin hyvätapainen hevonen olisi millään kannatellut omia kavioitaan. Muutama tiukempi sana sai orin asettumaan, mutta kun mitä ilmeisemmin uusi hevonen asteli tallikäytävälle, Lionheart kajautti kuuluvan hirnahduksen ja rynni aivan karsinansa etureunaan.

"Nyt!" Evelyn kivahti hevoselle, joka tunki turpaansa kaltereita vasten sieraimet suurina, kun ori innostui tutkailemaan uutta asukasta. Nainen irrotti riimunnarun kaltereista ja siirsi sen karsinan toiseen laitaan joutuen todella nykimään, jotta suuri täysiverinen kääntäisi päätään ja antaisi hänen sitoa narun lyhyemmäksi. Saatuaan hevosen kunnolla kiinni, Evelyn astahti ulos karinasta ja pudisteli heiniä ja hevosenkarvoja ratsastusvaatteistaan. Hän vilkaisi mustanruunikkoa tähtipäätä ja kävi nopeasti mielessään läpi tallin hevosia. Tämä ei vaikuttanut lainkaan tutulta, eikä vaikuttanut myöskään hevosta taluttava nainen.
"Heippa", Evelyn tervehti pirteästi ja hymyili iloisesti Alexalle, joskin vihreiden silmien katse lipui nopeasti komeaan puoliveriseen, jolla riitti korkeutta ainakin hänen lyhyestä perspektiivistään katseltuna. "Komea hevonen sinulla", hän totesi viitaten puolihuolimattomasti kädellään Momon suuntaan. Lionheart töni valkoisen läsin peittämää päätään vasten karsinoiden mustia kaltereita ja hörisi innoissaan. Typerä hevonen halusi aina tutustua ensimmäisenä kaikkiin ihmisiin ja sitten hevosiin - tai toisinpäin, hän ei aina aivan saanut selvää. Niin tai näin, palomino täysiverinen oli hölmö tapaus.

"Taidatte olla uusia?" Tummatukkainen, siro nainen kysäisi sipaisten muutaman letiltä karanneen hiuskiekuran korvansa taakse. Hän pyyhki kätensä tummansinisiin ratsastushousuihin, jotta ne eivät olisi aivan pölyiset oman hevosen harjaamisesta ja ojensi kättään kätelläkseen Alexaa, joka toivon mukaan oli saanut Momon karsinaan.
"Olen Evelyn Hills, mukava tutustua", amerikkalainen nainen esittäytyi selvä aksentti yhä puheessaan. Edes vuosi brittien ja sateen keskellä ei ollut onnistunut viemään Kalifornian auringon alta poimittua puhetyyliä, vaikka näyttelijä-äiti olikin naurahtanut useampaan kertaan kesken skypepuhelun, että hän sopisi hyvin Hollywoodiin esittämään brittiä, sillä kaikki tiesivät, etteivät amerikkalaisten brittiaksentit tehneet oikeutta aidolle. Lionheart hörähti uudestaan karsinastaan ja tempoi riimunnaruaan, ennenkö totesi sen hyödyttömäksi ja alkoi sen sijaan järsiä solmua, joka rajoitti hevosen liikkumista ja esti sitä ryntäämästä Momon ja palominon karsinoita erottavien kaltereiden luokse.
"Ja tuo on Lionheart, vajaaälyinen hevoseni", nainen naurahti nyökäten päällään ratsunsa suuntaan. Kai sitä nyt piti nelijalkainenkin esitellä, kun tallilla kerran oltiin. Hän hymyili hyväntuulisesti Alexalle juttelunsa lomasta, vaikka miettikin jossakin kohtaa, olisiko kuitenkin pitänyt olla hieman hiljaisempi. Hän tuntui aina säikyttelevän brittejä sosiaalisuudellaan, mutta ehkä toinen ei säikkyisi pientä hyväntuulista jutustelua.

Momo tanssahteli naisen vieressä rauhattomasti ja blondi kiskaisi välillä riimunarusta, jolloin ori rauhoittui hetkeksi.
Orin karsinaa lähestyessä Alexa huomasi karsinasta ulos astuvan lyhyen, tummahiuksisen naisen.
"Moi ja kiitos", Alexa naurahti ja huomasi kuinka naisen katsel lipui Momoon, joka oli aina onnistunut kiinnittämään ihmisten huomion itseensä. Toisaalta, ei kai se nyt mikään ihme ollut, kun hevoselta löytyi kokoa vaikka muille jakaa ja hienokin se oli. Mustanruunikko alkoi kiskomaan melkoista vauhtia eteenpäin, kun se huomasi toisen hevosen karsinassa, mutta Alexa sai onneksi pidettyä orin vierellään, eikä singonnut sen perään. Viereisessä karsinassa oleva läsipää näytti olevan innoissaan uudesta vierustoverista ja Alexa päästi Momon karsinaansa tutustumaan rauhaassa uuteen ympäristöön. Karsinaan päästyään hevonen rauhoittui hieman

"Joo, piti löytää Momolle parempi paikka, jossa pystyisi tavoitteellisesti treenaamaankin ja hoitokin olisi toivottavasti parempaa", Alexa höpötti ja kätteli samalla vielä nimetöntä naista.
"Alexa Morrison, mutta saa sanoa myös ihan Alexiksi tai vaikka Lexiksi, mikä nyt parhaiten suuhun sopii", blondi esittäytyi ja tajusi taas puhuvansa aivan liikaa, joka oli välillä paha tapa tietyissä tilanteissa. Alexa naurahti Lionheartin esittelylle ja käveli palominon eteen ojentaen kätensä kaltereiden rapsuttaakseen oria kevyesti turvasta.
"Momo on tosiaan viralliselta nimeltään Mr. Momentum ja rodultaan sen on oldenburg", Alexa kertoi ja veti kätensä pois kaltereiden välistä, kun kuuli Momon alkavan pitää kevyttä mekkalaa. Hän kaivoi taskustaan sokeripalan ja astui orin karsinaan antaen sokeripalan hevoselleen, vaikka niin ei kannattaisi tehdä. Hevonenhan vaikka saattaisi oppia, että metelöimällä se saa herkkuja.
"Momo on välillä vähän mustasukkanen mun huomiosta ja saattaa alkaa mekkaloimaan, jos erehdyn muita hevosia rapsuttelemaan sen nenän edessä liian kauan", nainen naurahti ja rapsutti suurta hevosta keskeltä otsaa, jolloin mustanruunikko taliaivo rauhoittui ja nojaili päällään omistajaansa.

Alexa astui karsinasta ulos jättäen oven kuitenkin auki ja jäi seisomaan oven eteen, jottei suuri ori pääsisi karkaamaan. Momo toki yritti töniä omistajansa pois ovelta, jotta pääsisi tutustumaan paikkaan omin päin, mutta kevyellä käden huitaisulla se lopetti tönimisen ja nosti päänsä naisen olan yli käytävän puolelle.
"Hölmö otus", Alexa mumisi ja rapsutti hevosen ylähuulta.

"Hei oisko täällä muuten jossain mahdollista päästää tuo eläin irti, että sais purettua matkan aikana kerättyjä paineita? Tuolla on tapana kerätä vähä pöllöenergiaa turhan pitkästä seisomisesta ja en oo tosiaan pariin päivään ehtiny sitä liikuttaa, enkä oo selkään kiipeämässä ennen ku turhat energiat on saatu pois", Alexa höpötti samalla, kun rapsutteli oriaan. Hirveä hinku naisella kyllä oli jo selkään, mutta ei hän mielellään lähtisi mittelemään voimistaan Momon kokoisen eläimen kanssa. Turvallisempaa olisi siis, että hevonen saisi rauhassa purkaa energiansa ja vasta sitten suunniteltaisiin ratsastusta.

"Tavarat mun pitää kyllä purkaa ennen, kun ees suunnittelen tekeväni muuta. Niitäki on kasaantunu niin järjetön määrä", Alexa hymähti.

Lionheart järsi riimunnaruaan entistä suuremmalla innolla, kunnes lyhyt nainen kurkotti läpsäisemään valkeaa turpaa. Ori pöhähti loukkaantuneena, mutta jätti narun rauhaan, keskittyen vain hieman testailemaan solmun pitävyyttä nykimällä päällään Momoa kohden. Evelyn käänsi huomionsa takaisin Alexan puoleen, nyökytellen ymmärtävänsä syyt muuttoon.
"Täytyy sanoa, että hyvän valinnan teit. Minä olen ollut erittäin tyytyväinen Rosings Parkin tasoon viimeisen vuoden ajan. Hevosestani on pidetty huolta kerrassaan ammattimaisesti ja joskus valitettavankin lyhyillä varoitusajoilla. Talli on mukautunut hienosti tarpeisiini ja orini on ehdottomasti onnellisempi kuin missään muualla", nainen kertoi hyväntuulisesti. Vuosi oli vierähtänyt yllättävän nopeasti Rosings Parkissa, mutta hänen sanoissaan piili totuus. Hän oli tyytyväinen tallin tarjontaan ja toimintaan, eikä hänellä ollut pienintäkään valittamisen aihetta - paitsi Sawyer, mutta entinen kenraali, nykyinen tallityöntekijä, oli ottanut vinkistä vaarin ja pysytellyt kaukana kullanhohtoisesta hevosesta.

Evelyn hymyili, kun Lionheart sai tervehdyksensä, mikä sai orin pärskähtämään tyytyväisenä. Hevonen näytti suorastaan ylpeältä veikeiden herasilmiensä kanssa, kun katseli maailmaa kaltereiden lomasta. Olipa hevonen vähästä onnellinen, se hänen oli todettava.
"Voi, mustasukkaisuus on tuttua täälläkin. Lionheart on ihan mahdoton, jos vietän liikaa aikaa muiden hevosten seurassa, mikä välillä johtaa hankaliin tilanteisiin, kun työni puolesta on pakko käsitellä tämänkin tallin asukkaita paljon", Evelyn naurahti, tajuten vasta sitten, ettei ollut esittäytymisensä lomassa maininnut ammattiaan. "Olen siis hevosiin erikoistunut eläinlääkäri, sen takia tämän tallin asukkaista on tullut varsin tuttuja." Kilpahevosten omistajat tuntuivat olevan tavattoman tarkkoja ja suorastaan vainoharhaisia hevosistaan, joten pienestäkin poikkeuksesta soitettiin heti hänelle. Toisaalta hän ymmärsi sen, kun oli itse niin tarkka omasta ratsustaan, mutta Lionheart olikin tapaturma-altis häseltäjä.

"Aivan varmasti", nainen vakuutti reippaasti, miettien jo mielessään, mikä lukuisista kentistä voisi olla tyhjänä. "Ainakin pyöröaitaus on vapaassa käytössä ja yleensä tähän aikaan päivästä vapaanakin. Kentillä saattaa olla ratsukoita, joten irtojuoksutus ei välttämättä onnistu, mutta pyörö on tosiaan mukava vaihtoehto. Siellä saa olla rauhassa ja hevoselle on riittämiin tilaa revitellä ilman ongelmia", hän naurahti. Lionheartin kanssa sitä tuli käytettyä paljon, sillä ori oli tavattoman herkkä keräämään ylimääräistä energiaa, jos liikutus oli lainkaan kevyempää kuin yleensä. Evelyn vilkaisi ympärilleen tallikäytävällä, kun puhe kääntyi tavaroiden purkamiseen. Olipa kummallista, ettei yksikään tallin työntekijöistä ollut paikalla - ei kun aivan, kaikki juoksivat jälleen kerran kimon satuhevosen perässä, joka oli nauranut aidoille ja lähtenyt omille teilleen.
"Voin näyttää, mitkä kaapit, telineet sun muut varustehuoneen ihmeet ovat teille varattuja, nyt kun tallin henkilökuntaa ei vielä ole paikalla. Yksi hevonen päätti jälleen, etteivät aidat olleet sitä varten ja paineli omille teilleen, joten tallityöntekijät taitavat edelleen yrittää saalistaa riekkuvaa oria kiinni, ennen kuin se loukkaa itsensä tai painelee Timbuktuun", Evelyn selitti naurahtaen. Herra Edgerlyn upea, kerrassaan kauniisti kimoutuva No Cat Like That, tai tutummin Duffy tai luupää, oli jo surullisen kuuluisa siitä, etteivät mitkään aidat tuntuneet pidättelevän nuorta kenttälupausta. Onneksi hevonen ei lähtenyt kauas, vaan etsi sopivan yleisön, jolle esiintyä ja jota juoksuttaa perässään.

"Tavaraa tosiaan kertyy. Kun muutin tänne, jätin suurimman osan varusteista kotiseudulle, mutta jotenkin kummasti Lionheartilla on jo silti kolme satulaa, huovista ja loimista puhumattakaan", nainen naurahti livahtaen karsinaan vapauttamaan orin, jonka oli sitonut kiinni. Hän sulki huolella karsinanoven perässään ja ripusti riimunnarun loimitangolle roikkumaan. Tummatukkainen, lyhyt nainen tarkisti oven lukon vielä kertaalleen, sillä yksi karkuun lähtenyt hevonen riitti tälle päivälle.
"Tulitteko kaukaakin Momon kanssa, vai vaihdoitteko lähiseudulla tallilta toiselle?" Hän uteli kallistaen pienesti päätään. Tänne tuntui saapuvan hevosia ja ihmisiä kaikilta maailman laidoilta siinä missä naapuritalleiltakin, joten totta kai häntä kiinnosti, mikä juuri tämän parivaljakon tarina oli.

Alexa kuunteli Evelynin selitystä tallista ja nyökkäili.
"Meillähän tosiaan edellisellä tallilla alkoi katoilemaan tavarat ja niin sanotut erikoisrehutkin hävis tallin omistajan hevosten suihin", nainen selitti. Hänen mielestään talli oli muutenkin ollut surkea.
"Momoki onnistu saamaan haavan jalkaansa, eikä tallin omistaja vaivautunu sitä ees kattomaan, vaan jätti seisomaan polvia myöten mutaan tarhaansa. Satuin olee vielä reissussa ja tallikaveri sitte soitti, että mitä hän sille tekee", Alexa puheli ja huomasi verenpaineensa kohoavan hieman puhuessaan edellisestä paikasta, joten päätti lopettaa höpöttämisen entisestä tallipaikasta.

Alexa myhäili tyytyväisenä, kun Evelyn kertoi olevansa eläinlääkäri. Ei nainen toki aikonut hyväksikäyttää tätä, mutta blondi oli silti mielissään, että mahdollinen apu löytyisi nopeasti ja läheltä. Edellisellä tallilla kun sai odotella eläinlääkäriä ties kuinka kauan.
"Sepäs on näppärää, että löytyy eläinlääkäri samasta tallista ja vieläpä vierustoverina", Alexa naurahti ja jatkoi pikaisesti: "tai siis en nyt tarkoittanut... Tai siis kun meillä edellisellä tallilla sai odotella ikuisuuden eläinlääkäriä ja ammattitaitokaan nyt hääviä ollu, vaikka hätä ois ollu isompiki". Mielessään vaaleatukkainen nainen facepalmasi niin totaalisesti, kun ei taaskaan osannut pitää suutaan kiinni.
"Meillä ei onneksi isompia ongelmia oo ollu. Mitä nyt muutama naarmu tai vastaava, mutta edellisellä tallilla osalla hevosilla oli vakavampiakin ongelmia ja kauhulla aina odotettiin, että sippaako hevonen siihen vai miten käy", Alexa selitti

Evelyn kertoi pyörröaitauksesta, joka kuulosti blondin korvaan hyvältä. Samalla voisi taas tehdä join-upin Momon kanssa, kun alkaa orilla taas pissa nousta päähän ja ihmisen kunnioitus unohtumaan tietyissä tilanteissa. Toki ylimääräinen energiakin pitäisi saada purettua pois.
"Ai, täälläkö on Houdinejakin hevosien joukossa", Alexa naurahti ja muisteli Momoa nuorempana, joka oli ollut melkoinen kahlekuningas aikanaan, mutta oppi onneksi tavoille, kun aitaan laitettiin kunnon sähköt ja sen jälkeen ei ole orikaan karannut aitauksesta omin luvin.
"Momokin oli aikanaan melkonen kahlekuningas ja sen kanssa joutu käyttämään suunnilleen rautalankaa ja kunnon sähköpaimenta, että tuo urpo oppi aitaa kunnioittamaan", vaaleatukkainen nainen naurahti rapsutellen samalla Momoa turvasta.

"Tultiin vähän kauempaa. Asuttiin Suomessa itseasiassa reilu vuosi ja sieltä palattiin takaisin tänne päin", Alexa hymähti. Nainen oli tosiaan työskennellyt hetken Suomessa, mutta töiden loppuessa siellä hän oli päättänyt muuttaa takaisin kotikonnuille ja perustaa oman firman.
Vaaleatukkainen nainen lähti hissukseen suuntaamaan ulos, jotta saisi tavarat mahdollisimman nopeasti purettua ja mahdollisesti pääsi vielä tälle iltaa ratsastamaankin.

Evelyn kuunteli tarinoita aiemmalta tallilta järkyttyneenä ja aavistuksen kauhuissaankin, mistä sopivaan kohtaan vetäistyt terävät henkäykset kertoivat riittämiin. Jättää nyt hevonen haavoineen tarhaan edes tarkistamatta, kuinka paha tilanne oli? Luoja. Onneksi hän oli löytänyt näin hyvän tallin omalle hevoselleen heti ensimmäisellä yrittämällä.
"Onneksi pääsitte sieltä pois", nainen totesi myötätuntoisen kauhistuneena ja pudisteli päätään. Kaikenlaisia tallinpitäjiä maailmaan mahtui. "Täällä ei moista pääse tapahtumaan, siitä olen aivan varma", hän vielä rauhoitteli toisen mieltä. Hänelle oli soitettu niin usein Lionheartin pienistä naarmuista ja haavereista, ettei hän enää edes yrittänyt laskea, montako puhelua sai oman hevosensa takia kuukausittain - muiden hevosista puhumattakaan.

Nainen nauroi pirteästi Alexan toteamukselle eläinlääkärin läheisyyden hyödyistä, eikä osannut loukkaantua moisesta. Hän hymyilikin iloisesti toiselle, toivoen, että se rauhoittelisi naista, joka tuntui tekevän parhaansa selittääkseen tilannetta paremmaksi.
"Älä huoli, ymmärrän kyllä", hän naurahti. "Eläinlääkäreitä on ikävä odotella. Toivottavasti Momo ei paljoa huomiotani tarvitse, mutta olen aina valmiina auttamaan." Ehkä hän oppisi pikkuhiljaa myös laskuttamaan pienistä tarkastuksistaan, sen sijaan että tarjoutuisi tekemään töitään ilmaiseksi, vaan eipä hän vieläkään nähnyt mitään syytä pyytää rahaa siitä, että vilkaisi ontuvaa hevosta tai tarkasti haavan paranemisen. Hänellä oli enemmän rahaa kuin mitä hän koskaan tarvitsisi.
"Valitettavasti", Evelyn naurahti kahlekuninkaille. Hän nyökytteli pirteästi Alexan kertomuksen tahtiin, muistellen samalla Lionheartin nuoruutta. Ori oli edelleen varsin fiksu ja oppi turhan nopeasti aukomaan portteja ja karsinoiden ovia, mutta tällä tallilla moinen ei ollut vielä aiheuttanut ylimääräistä ohjelmaa. "Lionheartissa on vähän samaa vikaa. Ei se täällä ole vielä päässyt karkuun, tosin nyt pitää varmaan koputtaa puuta", hän naurahti.

"Oho", Evelyn äännähti yllättyneenä. Hän oli toki kuullut Pohjoismaista, muttei heti keksinyt tuntevansa ketään Suomessa asunutta. Ray oli asunut Norjassa ja Nordqvistin neitokainen oli Ruotsista, mutta Suomi oli hänelle tuntematonta maaperää. "Etteköhän kotiudu nopeasti takaisin Englantiin", hän naurahti seuraten toisen rinnalla ulkoilmaa kohti. Hän oli luvannut näyttää varusteiden paikat, joten hän voisi yhtä hyvin tulla auttamaan niiden kantamisessa.
"Kisaatteko jossakin lajissa?" Nainen kysäisi vilkaisten trailerin suuntaan. Täällä oli niin paljon sekä kisa- että harrastehevosia, että kysymys tuntui varsin oikeutetulta. Hänen hevosensa oli harrasteratsu, vaikka hän miettikin, etsisikö jälleen uuden vuokraajan orilleen. Lionheart oli jo osoittanut olevansa hyvä kisaratsu tavoitteelliselle juniorille, joka halusi oppia enemmän ja päästä maistelemaan kisamaailmaa. Hänen intonsa ja aikansa ei siihen riittäisi, mutta ehkäpä joku nuori voisi orin kisainnosta hyötyä.
"Lionheart on ihan vain harrasteratsu", hän päätti kertoa omasta hevosestaan ensin. "Siitä sopii syyttää täysin omaa aikaansaamattomuuttani, sillä lähinnä pelleilen sen kanssa ennemmin kuin harjoittelisin jotakin oikeasti merkittävää. Lionheart on kaikella rakkaudella tallin rodeopelle, sillä se taipuu niin lännenratsastukseen kuin sirkustemppuihin", hän naurahti, lisäten vielä, "erityisesti silloin, kun kukaan ei odota siltä sirkustemppuja."

//Sori, kun kestänyt ihan luvattoman kauan.. Työt vieny huomion aika hyvin Ja pahoittelut myös tän(kin) pätkän lyhyydestä, vielä hakusessa tää roolipelaaminen, kun ei oo tullu pitkään aikaan raapusteltua muuta kuin yksin jotain novellin pätkiä :D//

”Jep, siellä muutenki meinas kamat hävitä ja ei hirveenä innosta, kun ei noi Momon tavarat mitään halpoja oo. Loppuvaiheessa kuletin kalliimpia autossa, ettei ne häviä”, blondi naurahti ja rapsutteli orinsa turpaa kaltereiden välistä.

Evelynin sanoessa ymmärtävänsä Alexan pointin avasi vaaleatukkainen taas suunsa.
”Suomessa välillä tuntu, että sitä eläinlääkäriä joutuikin odottelemaan, jos peräkylillä asui. Toki lähellä isoa asutusta hevonen oli helppo viedä klinikalle, mutta välillä vietettiin useampi viikko keskellä metsää ja lähde nyt sieltä hevosta jonnekin raahaamaan, jos jotain sattui”, Alex puhua pulputti tavalliseen tapaansa.
”Hei, jos mä hölisen liikaa, niin sano. Mulla on tapana puhua suuna päänä ja ihmiset on sanonu, ettei multa suun vuoroa saa”, nainen ilmoitti.
Naiset puhelivat kahlekuninkaista ja Alexa kertoi Momon oppineen, että on viisaampaa pysyä aitojen ynnä muiden sisällä. Silloin ei tarvitse kuunnella omistajan räyhäämistä ja olla ihmisten ahdisteltavana, jotta se saataisiin kiinni.

”Kyllä me Englannissa viihdytään paremmin kuin hyvin. On täällä sentään yleensä lämpimäpi kuin Suomessa”, Alexa naurahti astellessaan autolle hakemaan tavaroita ja kuunteli, kun Evelyn kertoi Lionheartista.
”Joo, esteillä pääasiassa, mutta myös koulukisoissa käydään ja muutamissa kenttäkisoissakin ollaan startattu”, nainen kertoi ja jatkoi hymyillen: ”Välillä tuskastuttaa, kun Momo on niin herkkä keräämään pöllöenergiaa, jos se saa liikaa vapaapäiviä”.
Alexa työnsi kisakaapin ulos trailerista ja pinosi sen päälle vielä muutaman pienemmän laatikon.
”Noniin, näytätkö mihin nää voi viedä?” vaaleatukkainen huuteli tavarakasan takaa kurkkien sivuille nähdäkseen kunnolla eteen.

// Eipä mitään, eiköhän se tuntuma sieltä vielä löydy :> //

Tummahiuksinen nainen pudisteli päätään tyytymättömyyttä henkivä ilme kasvoillaan. Katoavia tavaroita, välinpitämättömyyttä muiden hevosista… Ei tosiaankaan kenenkään unelmatalli. Onneksi Rosings Park oli niin tavattoman laadukas, eikä täällä päässyt moista tapahtumaan. Saihan siitä hulppeasti maksaakin, mutta se oli pieni hinta hevosen turvallisuudesta.
"Ei haittaa yhtään, ihana kun on pitkästä aikaa seuraa, joka ei seisoskele ääneti aloillaan", Evelyn naurahti. Hän oli itse niin sosiaalinen ja aina kaveeraamassa ties kenen kanssa, ettei osannut pahastua hölisemisestä. Niitä näitä jutustelu oli hyvä tapa kuluttaa päivää. Hänellä ei ollut kiire mihinkään, joten tämä oli kerrassaan virkistävää vaihtelua totuttuun päivärytmiin.

"Siinähän on jo monen moista hyvää lajia", Evelyn naurahti. Hän oli pitänyt itseään varsin avarakatseisena ja laaja-alaisena harrastelijana, kun oli kilpaillut niin englantilaisittain kuin lännentyyliin, sekä osallistunut jos jonkinmoisiin näytöksiin, mutta kenttäkilpailuihin hän ei ollut koskaan päätynyt. Esteillä hän oli kilpaillut koko nuoruutensa ja äitinsä rahojen turvin saanut mahdollisuuden kohota kansalliselle tasolle länsirannikolla. Defy olisi kantanut hänet pidemmällekin, mutta moiset ajatukset olivat aina yhtä vaarallisia, joten pikaisesti nainen käänsi pohdintansa takaisin nykyhetkeen. Hän ei enää kilpaillut esteillä tai edes koulussa, eikä koskaan kilpailisikaan, joten oli turha jossitella. Mennyt oli mennyttä.
"Meilläkin kerätään energiaa aivan liian reippaasti. Lionheart ei oikein kestä vapaapäiviä sitä yhtäkään kappaletta, mutta onneksi olen aina voinut järjestää sille edes vuoron kävelykoneeseen, jos muuten jäisi liikkuminen kokonaan välistä. Kokopäivätarhaus antaa myös anteeksi yllättävän paljon, kun pölhö hilluu itsekseen koko päivän", hän naurahti. Hänen pitäisi tosin löytää vuokraaja orilleen, sillä Lionheart tarvitsisi ratsastusta enemmän kuin mihin hänellä oli aikaa ja jaksamista.

"Tännepäin", Evelyn ilmoitti pirteästi ja käännähti kannoillaan palatakseen takaisin tallikäytävälle ja luoviakseen tien valoisassa tallirakennuksessa suureen varustehuoneeseen, jossa oli loputtoman tuntuiset rivistöt satulatelineitä, suitsikoukkuja, kaappeja ja lokerikkoja harjapakeille. Nainen ei koskaan lakannut hämmästelemästä suuren tavaramäärän mieletöntä järjestelmällisyyttä: tänäänkään varustehuoneen lattioilla ei lojunut loimia tai harjapakkeja, ja jokainen satula oli siististi telineellään. Jos jotakin, varustehuone tuntui jälleen kerran liian järjestelmälliseltä, mutta onneksi sellaista asiaa ei ollutkaan. Siisti järjestys takasi jokaisen tavaran löytymisen nopeasti ja vaivattomasti, mistä hän oli kiitollinen.
"Momon satulat voi laittaa näihin telineisiin", hän ilmoitti tutkailtuaan hetken satulatelineitä, joiden messinkisissä laatoissa oli karsinan numeroita. Lionheartin käytössä nuhjuuntunut ruskea lännensatula erottui kiiltävien koulu- ja estesatuloiden joukosta kuin huomioliiveihin pukeutunut mies hautajaissaattueesta, mikä huvitti naisen mieltä kerrasta toiseen. Kotopuolessa tilanne oli ollut päinvastainen: kevyet englantilaiset satulat olivat loistaneet kirkkaina päivittäin käytössä olevien lännensatuloiden seasta.
"Suitset taas on tuolla seinällä samaan tapaan karsinoiden numeroiden mukaisessa järjestyksessä", hän jatkoi osoittaen puolihuolimattomasti sormellaan suitsikoukkujen rivistöjen suuntaan. Hän ei ollut kovinkaan edustava esittelijä varustehuoneelle, mutta onneksi armeijallinen siisteystaso helpotti hommia. Oli helppo löytää oikeat paikat varusteille, kun kenenkään muun varusteet eivät olleet väärillä paikoilla.

Naiset juttelivat kisaamisesta ja jollain tasolla Alexa oli epävarma hänen ja ratsunsa tulevaisuudesta radoilla. Momo osasi olla välillä niin raivostuttava tapaus, jonka kanssa sai vääntää minkä kerkesi ja välillä taas se toimi kuin unelma. Toki esteillä kaikki sujui huolettomammin, mutta joskus vauhti saattoi kasvaa järkyttäväksi. Kisoissa koni osasi onneksi suurimmaksi osaksi käyttäytyä.

”Joo se on suht ärsyttävää, jos hevonen kerää ylimäärästä energiaa vapaapäivistä. Jotenki tuntuu, että se tarvis niitä, mutta sit kun se saa sen vapaapäivänsä, nii se on seuraavana päivänä ihan ääliö”, Alexa höpötteli Momosta ja kasasi syliinsä tavaroita, jonka jälkeen lähti seuraamaan Evelyniä kohti varustehuonetta.
”Vau, täällähän on siistiä tai siis.. Kaikki on nii hyvin järjestyksessä!” blondi naurahti ja alkoi purkaa tavarakasaa oikeille paikoilleen ajatellen samalla kuinka paljon kaikkea roinaa olikaan ehtinyt kerääntyä.
”Ei hemmetti, mun täytyy käydä nää kamat jossain vaiheessa ajan kans läpi. Meillä on ihan liikaa kaikkea ton elukan kans. Vois kuvitella, että mulla ois useempi ku yks hevonen”, vaaleatukkainen puuskahti ja loi epätoivoisen katseen tavaroihin.
”Tärkeimmät on kuitenki nyt täällä, loput saa jäädä autoon ja kattelen ne kämpillä, että mitä tarvitaan ja mitä ei”, Alexa totesi lähinnä itsekseen löydettyään kahdelle satulalle ja suitsille, sekä muille vermeille paikat.

”Totaa esittelisitsä mulle vielä muut mestat täältä? Voisin sit käydä purkaa Momon energioita pyörrössä ja sit ehkä maastoon, jos oppaan sais”, Alexa kysyi ja lopetti lauseensa kevyesti vihjailevaan sävyyn.

"Täällä on aina", Evelyn naurahti hyväntuulisesti. Tallin hallintovastaava piti siitä huolen. Työntekijät eivät saisi anteeksi, jos varustehuoneen järjestys rikottaisiin, joten jokainen piti osaltaan huolta siitä, että tavarat pysyivät paikoillaan. Jopa silloin, kun tietyt omistajat vain hylkäsivät omien hevostensa tavarat lojumaan minne sattuu.
"En tajua, miten sitä tavaraa voi kertyä niin paljon", hän yhtyi toisen toivottomuuteen. "Kun muutin tänne, minulla oli kaksi satulahuopaa, loimi tai pari ja suojat. Nyt kaikkea on varmaan kolme kertaa sen verran!" Hän laski kannattelemansa harjapakin paikoilleen lokerikkoon, joka oli sopivan korkuinen toimiakseen myös istuimena. Hän vilkaisi konjakkista yleissatulaa telineellä pehmeä hymy huulilla käyden. Hänen kaunis, upea tammansa. Alexan kysymys sai Evelynin huomion kääntymään jälleen naiseen ja hän nyökkäsi pirteästi.

"Totta kai", hän lupasi hyväntuulisena. "Lionheart kävi jo lyhyellä lenkillä maastossa, vaikka se ei siltä vaikutakaan", hän huokaisi hiljaa ajatellessaan oria, joka väreili edelleen vallatonta energiaa karsinassaan, "mutta toinen hevoseni kaipaa edelleen ulkoilua, joten siitä nyt ainakin saa seuraa. Voi tosin olla, että otan Lionheartinkin vielä liikkeelle. Luoja se hevonen osaa olla rasittava ylimääräisen energiansa kanssa", hän pudisteli päätään. Ori voisi lahjoittaa hieman energiaansa vaikkapa uniselle irlannincobille, niin neiti Holland saisi reippaamman ratsun ja hän hieman helpommin hallittavan eläimen itselleen.
"Mutta käydään nyt ihmeessä ensin katsastamassa tallin sisätilat", hän jatkoi reippaasti ja asteli ulos varustehuoneesta voidakseen esitellä käytävän varrella olevat muut huoneet. "Tuolta löytyy kävelykone", hän kertoi viitaten oikealle, ennenkö lähti päinvastaiseen suuntaan kertoakseen useammasta pienemmästä huoneesta, jotka olivat maneesille vievän oviaukon toisella puolen.
"Rehuhuone on tässä, mutta se on vain henkilökunnan käytössä", hän ilmoitti. Se oli hänen mielestään mitä mahtavin päätös. Ei tarvinnut murehtia hevosen ruokailuista kun tiesi tallityöntekijöiden hoitavan ne ammattitaidolla. "Sitten on solarium sekä pesu- ja kuivaustilat varusteille, sekä viimeisenä suuri varasto", hän osoitteli ovia vuorotellen. Hän vilkaisi Alexaa valmiina vastaamaan kysymyksiin ennenkö lähtisi näyttämään yläkertaa.

/Anteeksi,Anteeksi!!/

Alexa hymähti Evelynin kertoaessa tilojen olevan siistit ja aina järjestyksessä.
”Just hyvä, niin pysyypähän ainakin tavarat tallessa ja huomaa, jos jotain katoaa”, blondi naurahti ja kaiveli taskustaan samalla hiuslenkkiä.
”Joo meilläkin tota tavaraa nyt on tässä muutaman vuoden aikana ehtinyt kerääntyä. Mulla kun on vieläkin tallessa Momon ekat suitset ja kaikki”, nainen naurahti.

Momohan siis oli saapunut Alexalle sen ollessa vain 2-vuotias. Naisen vanhempia oli moitittu kyseisen tempun johdosta, koska kuka täysjärkinen nyt 15 kesäiselle teinille kouluttamatonta orivarsaa ostaisi? Hyvin parivaljakko kuitenkin selvisi haasteista ja toki ammattilainen oli koko ajan hommassa mukana.

Alexa huomasi Evelynin hymyn tämän vilkaistessa yleissatulaa.
”Oi, ompa kivan värinen satula!” blondi tuumasi ja hymyili, niin että se sai silmätkin tuikkimaan.
Nainen lähti seuraamaan Evelyniä, joka oli lupautunut esittelemään paikkoja.

”Niin sulla on siis toinenkin hevonen? Millanen?” Alexa kysyi heti, kun Evelyn tuli maininneeksi toisen hevosen. Samalla naisella nousi mieleen hevonen, joka hänellä oli ollut Momon koulutuksen ajan käytössä ja vedethän siinä nousi silmiin, kun muisteli vanhaa opetusmestariruunaa. Alexa kuitenkin koitti sysätä ajatukset taka-alalle ja keskittyä tähän hetkeen.

Evelynin esitellessä paikkoja, Alexa koitti painaa ne mieleensä ja nyökkäili sitä mukaa kun ehti.
”Eli hommaanko tallille Momolle tarvittavat lisäravinteet vai ilmoitanko vain, mitä se tarvitsee?” Alexa pohti ääneen ja tajusi ettei tosiaan ollut tallin omistajalta sitä kysyneensä.
”Hitto tääl on niin paljon kaikkee, mutta eiköhän me Momon kanssa selvitä kuitenkin”, Alexa naurahti.

// Eipä mitään :> //

Evelyn naurahti nyökäten. Niinpä. Tavaraa kertyi aivan huomaamatta.
"Minullakin on tallessa ties mitä vanhoja varusteita meren tuolla puolen, mutta en onneksi lennättänyt kaikkea vuosien varrella kertynyttä roinaa tänne", hän pudisteli päätään. Hän oli kerännyt uutta roinaa kaiken taaksejättämänsä tilalle. Se siitä tavaroiden pitämisestä hallittavassa, pienessä määrässä.
"Se kuuluu tammalleni, Defylle", hän päätyi valottamaan huomion kiinnittäneen satulan merkitystä. Tuntui edelleen hassulta sanoa Defyn olevan hänen, mutta samalla sanat soljuivat kieleltä vaivattomasti. Hän oli esitellyt tamman nuorempana aina omanaan ja vaikka oli vuosia sitten myynyt sen eteenpäin, ei hän ollut koskaan todella luopunut hevosestaan. Hän oli aina toivonut tämän päivän koittavan, jolloin tummanruunikko esteratsu olisi jälleen hänen. Edes pahimmissa painajaisissaan hän ei ollut kuvitellut sen olevan näin kivinen taival, mutta elämä oli yllättänyt.

"Defy oli ensimmäinen kilpahevoseni, mutta myin sen eteenpäin kun lopetin itse kilpailemisen. Defy kilpaili menestyksellä ympäri Eurooppaa ennenkö palasi takaisin minulle", hän selitti pieni harjoiteltu hymy huulillaan. Sen enempää hän ei ollut valmis kertomaan hevosestaan, sillä Defyn kilpataival oli edelleen arka paikka hänelle. Jonakin päivänä hän katsoisi hevostaan ilman tukahduttavaa syyllisyyttä, mutta vielä se päivä ei ollut koittanut.
"Ilmoita vain tallille, todennäköisesti heillä on jo varaston täydeltä kaipaamaasi lisäravinnetta ja jos ei ole, he saavat varmasti hommattua sitä alhaisempaan hintaan kun liikkeet myisivät", Evelyn tarttui mahdollisuuteen kääntää ajatuksensa pois tummanruunikosta tammasta, jonka ajatteleminen oli aina samanlaista veitsenterällä tasapainoilua.

Nainen otti suunnan yläkertaan voidakseen esitellä lyhyesti vielä oleskelutilan sekä pukutilat.
"Täällä on hyvä käydä lämmittelemässä kahvikupin äärellä kun on jäädyttänyt sormensa maastolenkillä", hän virnisti nyökäten kohti hyvinvarusteltua keittiönurkkausta. Kahvinkeitin oli harvoin tyhjänä, sillä joku keitti jatkuvasti lisää kahvia. Hän ei tiennyt sopiko siitä syyttää enemmän tallin henkilökuntaa vai asiakkaita, mutta niin tai näin, hän ei valittanut. Kuuma, katkera kahvi teki ihmeitä luihin ja ytimiin hiipivälle koleudelle kun sade yllätti maastolenkillä.
"Selviätte varmasti. Tallin väeltä on hyvä kysellä aina lisää, jos siltä tuntuu. He vastailevat aina mielellään kaikkeen", Evelyn vakuutti. "Haluatko vielä nähdä jotain vai haluatko päästää Momon jalottelemaan?"

// Töissä ollu niin pirun stressaavaa, että ei oo jaksanu paljon keskittyä tähän ja rehellisesti sanoen päässyt unohtumaan koko homma //

”Mä en ymmärrä miten ihmeessä niitä kamoja kertyy aina niin paljon. Aina on jotain säilössä edellistenkin hevosten varusteita”, Alexa naurahti ja jatkoi: ”mä esim olen säästänyt mun edellisen hevosen pintelit ja korvahupun. Se siis oli mulla sen aikaa, kun Momoa koulutettiin mulle sopivaksi”. Blondi mietti vielä hetken edellistä hevostaan ja hymyili ajatuksilleen yhteisistä ajoista.
”Ai”, nainen totesi, kun Evelyn kertoi Defystä, eikä kysellyt sen enempää, koska näki toisen ilmeestä, että kyseessä oli melkoisen arka paikka.

Evelynin kertoessa lisäravinteista nainen nyökkäili ja mietti samalla, mitä tarvitsisi tilata. Momon ruokinta kun oli vielä hieman kyseenalainen, koska se tuntui välillä keräävän turhan hyvin pöllöenergiaa. Kaura oli onneksi jo jätetty pois, koska siitä se vasta sekosikin.
”Joo, täytyy muistaa sanoa”, Alexa sanoi hymyillen ja seurasi Evelyniä seuraavaan paikkaan.

”Täähän on viihtysä!” blondi sanoi iloisesti ja katseli ympärilleen kiinnostuneena. Hieman erilainen mihin hän oli tottunut - ei siis huonolla tavalla, vaan itseasiassa parempi ja viihtyisämpi, kuin edelliset. Evelynin kysyessä Momon jaloittelusta nainen mietti hetken ja ilmoitti, että olisi paras varmaan päästää ori päästelemään energioitansa ihan luvan kanssa, ettei se sitten ratsastaessa räjähdä käsiin.

”Hei, jos joskus haluat vaikka hypätä, niin pyydä vain Momoa lainaan. Ei se oikeasti ole niin räjähdysherkkä, kunhan se on vain liikutettu ja lämmitelty kunnolla”, Alexa tarjosi hevostaan toisen käyttöön. Parempi se on orillekin tottua taas muihin ratsastajiin kuin häneen itseensä.
”Se ei oo vähään aikaan kenenkään muun kanssa joutunut toimimaan, joten vois olla ihan hyvä, että joku muukin sitä liikuttaisi”, nainen nauroi ja lähti kävelemään takaisin karsinalle.
”Tuota, voinko päästää Momon irti vai juoksutanko liinan nokassa?” Alexa kysyi samalla kun astahti karsinaan ja laittoi näppärästi orinsa kiinni kaltereihin.

// Täysin ymmärrettävää. Toivottavasti työstressi helpottaa pian! //

Nainen hymyili Alexalle ja nyökkäsi ollen samaa mieltä. Hänkin piti oleskelutilasta keittiönurkkauksen kera valtavasti, eikä lasitetusta katsomosta ollut lainkaan hullumpi seurata maneesin tapahtumia silloin, kun ylimääräistä aikaa oli. Evelyn hymyili yllättyneenä tarjouksesta, muttei osannut kieltäytyä ainakaan suoralta kädeltä. Muiden hevosilla ratsastamisessa oli aina oma hohtonsa, kun pääsi testaamaan täysin toisenlaista ratsua kuin millaisia omat olivat.
"No mikä ettei joku kerta", hän naurahti seuraten perästä Momon karsinalle. Tekihän se aina hevosille hyvää, kun selässä kävi joku muukin kuin aina sama, oma ihminen. Ehkä hänen pitäisi harkita samaa omien hevostensa kanssa. Pyytää jotakuta lahjakkaampaa ratsastamaan Lionheartilla kunnon kouluvääntö aina silloin tällöin - tai käyttää häpeilemättä hyväkseen Klausin kykyjä.

"Voit päästää irti jos tahdot, mutta kannattaa tietty siinä tapauksessa etsiä kenttä tai maneesi, joka olisi tyhjänä", hän vastasi esitettyyn kysymykseen. Lionheart hörisi karsinastaan ja tunki vaaleanpunaista turpaansa kaltereiden lomasta rapsutuksia kerjätessään. Nainen pyöräytti silmiään, ennenkö aukaisi ovea sen verran raolleen, että saattoi vaivatta rapsuttaa päänsä käytävän puolelle tunkevan orin otsaa.
"Yleensä pienemmät maneesit ovat tyhjinä, joten kannattaa suunnata sinnepäin. Tallitietä vain eteenpäin, oritarhojen ohi", hän ohjeisti hyväntuulisesti. Lionheart pärskähteli ja töni häntä päällään vaatien lisää huomiota, vaikka saikin sitä omistajansa mielestä aivan riittämiin jo nyt. Täysiverinen tarvitsisi enemmän puuhaa päiviinsä, tai kiipeilisi pian seiniä pitkin - tai alkaisi todenteolla kehitellä keinoja karata laitumelta. Hän ei halunnut kummankaan tapahtuvan, kiitos vain.