[Y] Home, let me come home

Tammikuu

Vuoden vaihtumisen suurin muutos oli yleensä vain se, että päiväyksien perään kirjoitettava vuosiluku vaihtui. Tänä vuonna Caitlin joutui - jo toista kertaa putkeen - mukauttamaan olettamustaan. Viime vuosi oli tehnyt hänestä rouva Kingin, ja tämä vuosi teki hänestä jälleen kilparatsastajan, jolla oli käytössään useampi hevonen kuin vain omissa nimissä oleva kultainen Remona.
Rakas trakehnertamma muutti tanskalaisen koululegenda Jens Hansenin tallille tammikuun alussa, kun aiemman tallin täysihoitosopimus päättyi. Eläköitynyt kouluratsastaja oli vilkaissut Remonaa kerran ja kysynyt, oliiko hän varmasti ottanut mukaan oikean hevosen. Hansenin mielipide oli tosin muuttunut kolmea päivää myöhemmin, kun mies oli seurannut heidän työskentelyään.
”Kai se on ihan kelvollinen”, mies oli mutissut suupielet alaspäin kääntyneinä, jonka Caitlin oli jo vuosia aiemmin todennut olevan Hansenin perusilme, ”mutta sinä olet hävettävän ruosteessa.” Caitlin oli nauranut miehelle ja jatkanut verryttelevää treeniään Remonan kanssa. Viikkoa myöhemmin Hansen oli ujuttanut hänelle kolme omaa hevostaan, ja seuraavan viikonlopun jälkeen Caitlin oli todennut istuneensa jo seitsemän vieraan hevosen selässä.

Kun he olivat sopineet yhteistyöstään, Caitlin muisti että puhetta oli ollut kahdesta tai kolmesta hevosesta, siitä riippuen, miten hän tulisi toimeen hevosten kanssa. Tammikuun lähestyessä loppuaan, Hansen oli tarjonnut hänelle kahdeksaa hevostaan. Nauraen nainen oli kieltäytynyt ensin neljästä hevosesta - ja lopulta tehnyt kompromissin ja ottanut kaksi lisää. Kuusi hevosta ja Remona. Kyllä hän selviäisi. Sormenpäissä säkenöi, kun hän nosti Remonan satulan käsivarsilleen. Hän ei ollut moneen vuoteen ratsastanut niin aktiivisesti, kuin mihin Hansen nyt tarjosi hänelle mahdollisuutta. Hän ei malttanut odottaa, mitä kevät ja kesä toisivat tullessaan. Hansenin hevosten kanssa olisi ilo työskennellä, ja vaikka hän ei olettanutkaan jokaisen niistä nousevan Grand Prixiin, sillä ei ollut väliä. Hänellä oli Remona, oma tähtensä, joka loisti kirkkaana viikosta toiseen.

Caitlin oli oppinut nousemaan hiljaa ja hiipimään alakertaan ilman, että törmäili mihinkään portaikossa. Iltaan painottuvaa työtä tekevä David ansaitsi nukkua pidempään. Hänen nousemisensa aamukuudelta ei tarkoittanut, että miehen tulisi nousta hänen mukanaan. Caitlin oli ulkona ovesta ennen kuin aurinko uskaltautui edes kurkistamaan horisontin takaa, mutta se takasi sen, että hän myös saattoi palata kotiin ennen pimeää. Se tarjosi mahdollisuuden varhaiseen päivälliseen Davidin kanssa ennen kuin mies lähti vuorostaan töihin.
Toisina päivinä hän saattoi miehen Lontoon keskustaan, hyvästeli juna-asemalla ja lähti tapaamaan ystäviä tai siskoaan. Toisina päivinä hän jäi kotiin, otti pienet päiväunet kahden itämaisen kissan käyttäessä häntä patjanaan, ja suunnisti vuorostaan hakemaan Davidia kotiin teatterilta. Joskus Evie, silmät surullisina ja hymy vaisuna, liittyi heidän seuraansa junamatkalle. Muutamina iltoina Caitlin kutsui naisen heille iltaa istumaan ja jäämään yöksikin. Heillä oli riittämiin makuuhuoneita sitä varten. Joinakin iltoina hän heräsi lyhyiksi tarkoitetuilta päiväuniltaan vasta kun David saapui kotiin ja painoi suukon hänen hiustensa sekaan.

Mielessä välähtävä ajatus siitä, miten hän ei olisi voinut olla onnellisempi venytellessään raukeasti lihakset päivän työnteosta väsyneinä, sai hymyn hiipimään huulille, kun Caitlin teki kaikessa rauhassa sohvalle tilaa voidakseen viettää myöhäistä iltaa miehensä kainalossa.