[Y] Home Sweet Home

Maaliskuu, 2016

Oscarilla oli paljon tehtävää. Seuraavana päivänä alkaisivat hänen ensimmäiset hetkensä tallityöntekijänä Rosings Parkissa, ja jo pelkkä ajatus sai vatsan kääntymään lähes ympäri asti. Yleensä Oscar otti tällaiset asiat todella rennosti, mutta ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hänestä tuntui siltä kuin hän tekisi jotain järkevää elämällään. Työ kahvilassa oli työ siinä missä muutkin, mutta se ei antanut pojalle minkäänlaista tyydytystä muilla elämän osa-alueilla kuin taloudellisesti – eikä se muuten onnistunut kovin hyvin siinäkään.

Poika pysähtyi eteisen suuren peilin eteen ja huokaisi syvään peilikuvalleen. Heijastavan pinnan reunalla oli kirkkaankeltainen post-it -lappu, joka käski viemään pöydällä olevat kirjeet postiin. Se oli tehty jo melkein kuukausi sitten, mutta Oscar ei ollut jaksanut ottaa lappua pois. Nyt hän irrotti sen nopealla nykäisyllä peilistä ja ryttäsi sen pieneksi palloksi. Peiliin jäi tahmea rantu lapun liimapinnasta, mutta sen Oscar puhdistaisi myöhemmin. Peili pitäisi muutenkin pestä, hän tuumasi katsoessaan itseään pölyn täplittämältä pinnalta.

Lacy herätti pojan ajatuksistaan vaativalla naukaisulla ja löi tassullaan mielenosoituksellisesti Oscarin jalkaa.
”Mulla ei oo aikaa leikkiä nyt, Lacy”, Oscar tuhahti, mutta kumartui silittämään kissan päätä. ”Mä olen nykyään kiireinen mies”, hän jatkoi kissalle puhumista pahoittelevaan sävyyn ja nyrpisti nenäänsä nähdessään kissankarvoja joka puolella. Kevät oli selvästi saapunut. Oscar kiitti mielessään, ettei ollut hankkinut mitään pitkäkarvaista eläintä, ja siirtyi sitten päänsisäisen tehtävälistansa ensimmäiseen kohtaan. Tallivaatteet piti pestä, sillä Oscar ei halunnut ottaa minkäänlaista riskiä, että levittäisi tietämättään pääntautia tai muuta yhtä mukavaa kilpatallin huippuratsuihin. Vaikka viimeisestä tallikäynnistä olikin vierähtänyt jo useampi kuukausi. Ajatus sai Oscarin entistä hermostuneemmaksi. Olivatkohan hevoset ja niiden käsittely kokeneet jonkin suuren muutoksen näiden kuukausien aikana? Entä jos Oscar ei osaisi enää laittaa edes riimua hevosen päähän, saati sitten tehdä mitään tallitöitä?

Kun pyykit olivat pyörimässä pesukoneessa, Oscar yritti päästä selville bussiyhteyksistä Rosings Parkiin. Ihan ovelle asti ei bussilla päässyt, mutta riittävän lähelle. Tähän asti Oscar oli pärjännyt ilman autoa helposti, sillä entinen työpaikka oli kävelymatkan päässä pojan asunnosta, eikä Newcastlessa välimatkat olleet muutenkaan liian suuria. Auton hankkiminen ei kuitenkaan olisi hassumpi ajatus, sillä bussien aikataulut eivät menneet täysin yhteen pojan työaikojen kanssa. No, tunti sinne tänne tuskin haittaisi, ja tallillahan saattoi hyvin viettää vähän ylimääräistäkin aikaa bussia odotellessa. Oscar päätyi selailemaan Rosings Parkin kotisivuja miljoonannetta kertaa ja yritti opetella sivujen sisällön ulkoa. Aina kannatti olla hyvin valmistautunut! Juuri silloin Lacy hyppäsi keittiönpöydälle, jonka ääressä Oscar istui kannettavan tietokoneensa kanssa. Poika ei ehtinyt edes ajatella kissan torumista, kun punamustavalkea karvakasa asettautui lepoasentoonsa ja oikoi tassujaan joka ilmansuuntaan niin, että onnistui kaatamaan kuuman teekupin Oscarin päälle.
”Voi hitto!” poika älähti ja pomppasi ylös tuoliltaan. Hän pelasti kannettavansa vaaleanruskealta tulvalta ja hätisti Lacyn alas pöydältä. ”Lacy! Mehän sovittiin, ettei pöydälle saa hypätä!” Lacy katsoi hetken mietteliäänä omistajaansa ja alkoi sitten nuolla etutassuaan. Oscar kuivasi vihaisesti mutisten pöydän reunalta tippuvaa teelammikkoa, tämäkin vielä!

Myöhemmin samana päivänä Oscar oli saanut järjestettyä elämänsä sen verran mallilleen, että selviäisi kunnialla ensimmäisestä työpäivästään. Sen kunniaksi hän korkkasi illan hämärtyessä jääkaappikylmän oluen ja levittäytyi yksinäiselle sohvalleen. Lacy seurasi esimerkkiä ja ahtautui samalle sohvalle vieden lopulta suurimman osan tilasta. Televisiossa Britannian parhaat leipurit taistelivat jatkopaikasta valmistamalla erikoisia leivoksia kauheassa kiireessä.
"Huomisen jälkeen mä vietän suurimman osan ajasta tallilla", Oscar kertoi kissalleen. "Ihan vaan tiedoksi, ettet ihmettele." Hän hörppäsi kulauksen oluestaan ja puisteli päätään pettyneenä, kun yksi kilpailevista leipureista poltti leivoksen viime hetkellä. Ei jatkoon.
"Kyllähän sä täällä pärjäät, kun sä vaan nukut koko ajan", poika vilkaisi selällään loikoilevaa Lacya ja ojensi kätensä silittääkseen kissan päätä. Lacy huitaisi laiskasti tassullaan ja vääntäytyi entistä epämukavamman näköiseen asentoon. "Laiskimus", Oscar tuhahti ja mietti, mitä hänestä ajateltaisiin, jos hänet nähtäisiin juttelemassa kissalle kaiket päivät. Säälittävää.
"Ehkä mun pitäisi soittaa jollekin", hän pohti ääneen katse kiinteästi television ruudussa. Hän voisi soittaa kotiin ja vaihtaa kuulumisia, mutta eihän kukaan halunnut mennä vihaisena nukkumaan. Hän voisi soittaa kavereilleen, mutta heillä oli niin paljon kiireitä opiskelujen, tyttöystävien ja kaiken muun turhan kanssa, ettei heiltä liiennyt aikaa Oscarille enää ollenkaan. Niinpä Oscar jätti puhelut sikseen ja keskittyi jännittämään, kuka leipureista pääsisi jatkoon.

Hän heräsi sohvaltaan puoli kahdelta aamuyöstä Lacyn vierähtäessä hänen naamalleen. Unenpöpperössä Oscar etsi käteensä kaukosäätimen, sammutti hiljaa taustalla välkehtivän television ja siirtyi jatkamaan uniaan sänkyyn. Lacy heräsi syvästä unestaan ja ravasi pehmein askelin Oscarin perässä sängylle. Oscar siirtyi tottuneesti aivan sänkynsä reunalle, kun Lacy valitsi paikakseen lämpimän kohdan keskeltä sänkyä.