[P] The things we lost in the fire

Tiistai 24. helmikuuta

Raiden oli lähdössä taluttelemaan toista suosikkitammaansa maastoon.  Tumman täysiverisen päällä oli keltainen sadeloimi tuulen takia ja päässä korvahuput. Eilinen käyntiharjoitus maneesissa oli sujunut loistavasti, mutta silti mieltä painoi ja paljon. Todella paljon.

Evelyn kulki aavistuksen tavallista vaitonaisempana tallin käytäviä pitkin. Nainen hymyili tervehdykseksi vastaantulijoille, mutta hymy ei yltänyt katseeseen saakka, vaan eipä ketään vaikuttanut kiinnostavankaan. Tallilla jokaisella oli muuta puuhaa kuin pohtia, miksi eläinlääkäri vaikutti hiljaisemmalta. Fuego oli painellut omille teilleen, mutta koira palaisi kyllä kun olisi aika lähteä kotiin.
"Hei Ray", nainen tervehti ohittaessaan tummaa täysiveritammaa. "Mitä mietit?"

Raiden säpsähti ajatuksistaan hereille viritellessään korvahuppua tamman päähän, kuullessaan tutun äänen.
"Hei. Ja samaa voisi kai kysyä sinulta, mikä painaa? Ja... Minä vain... Tavallaan työasioita."

Evelyn väläytti kirkkaamman hymyn toiselle. Hän oli oppinut hymyilemään vakuuttavasti kameroiden edessä, joten hän luotti täysin kykyynsä vakuuttaa olevansa kunnossa. Kamerat tosin olivat tässä suhteessa anteeksiantavampia kuin ihmiset.
"Kerro niistä", nainen rohkaisi. Hän kuulisi mielellään toisen ajatuksia, sillä ne pitäisivät hänet poissa oman pään pohdintojen synkästä maailmasta.

Raiden ei tosiaan antanut yhtä paljon anteeksi kuin kamera. Hän aikoisi kysellä, mutta maaston hiljaisuudessa.
"Tuletko kävelyseuraksi" Mies veti hanskoja käteen tamman karsinan edessä.
"Ja... Moneypennyn omistaja vihjaili sen olevan hiljaisessa myynnissä. Että jos löytyy sopiva, rakastava ja osaava ihminen." Mies joka oli kiintynyt tammaan aivan liikaa, oli pelottavan hajalla asiasta.

"Mielelläni", Evelyn vastasi vain sekunnin murto-osan epäröityään. Hän halusi kuulla enemmän siitä, mikä Rayn mieltä painoi ja no, rehellisyyden nimissä kävelylenkki tulisi tarpeeseen. Hän kaipasi raitista ilmaa ja liikuntaa.
"En usko että hän olisi kiireellä myymässä Moneypennyä ja ostajaehdokkaitakaan tuskin on jonoksi asti", nainen yritti rauhoitella ystäväänsä.

Raiden kohautti olkiaan ja talutti täysiverisen karsinastaan.
"... Olen maailman huonoin ammattilainen, mutta jos voisin niin ostaisin sen itselleni." Mies myönsi astellessaan ulos tamman kanssa. Ulkona tuuli irrotti hevosesta tanssahtelevia sivuaskelia, mutta ei enempää. Se sai Raidenin hymyilemään vaisusti.

Evelyn seurasi Rayn rinnalla ulos tallista ja hymyili pehmeästi miehelle. Vai maailman huonoin ammattilainen? Hän ainakin toivoisi, että hänen hevosestaan joku pitäisi huolta noin suurella sydämellä, jos hän joskus joutuisi lähtemään kauas Lionheartista.
"Mikä estää ostamasta?" Evelyn kysäisi kulmaansa kohottaen. Raylla oli aivan riittämiin tietoa hevosista, joten se ei olisi ongelmana. Olafille kelpaisi varmasti kaveri ja miehen aika riittäisi siitä huolimatta töille ja omille hevosille ja Benjaminille ja varmasti vielä Alexillekin.

Raiden lipaisi huultaan. Raha. Vaikka hän pyytäisi Alexilta rahaa Gabinon ratsutuksesta, millä kattaa Moneypennyn tallipaikka täällä, ei miehellä olisi ostohintaan rahaa.
"Arvaa."

Evelyn kurtisti kulmiaan ja puri huultaan. Hän ei keksinyt yhtäkään hyvää syytä, miksei Moneypenny voisi vaihtaa omistajaa Aislingista Rayhyn. Toisaalta, hän oli kasvanut rahan keskellä, joten oliko se ihmekään, jos hänen ensimmäinen ajatuksensa ei ollut se, ettei raha välttämättä riittäisi.
"Jos murehdit aikasi ja jaksamisesi riittämistä, tiedät kyllä, että minä auttaisin sinua tarpeen vaatiessa", nainen hymähti ja kurkotti koskettamaan miehen olkavartta. Hyvähän hänen oli puhua, kun hänellä ei riittänyt aikaa omallekaan hevoselle riittämiin.

Raiden kohotti kätensä silittämään tamman kaulaa.
"Raha. Vaikka saisin ylläpitoon rahat Gabinon ratsutuksesta, jota teen nyt ilmaiseksi niin... En saisi ikinä ostohintaa kasaan. Vaikka tamma ei olekaan kallis."

Evelyn puraisi huultaan uudemman kerran. Aivan. He olivat keskustelleet tästä ennenkin. Miksei hän ollut muistanut, ettei Ray kylpenyt rahassa? Hemmetti sentään.
"Ehkä Moneypennyn omistaja antaisi sinun maksaa pienissä erissä?" Nainen ehdotti vaikka kävikin jo läpi päässään omistajan yhteystietoja. Hän voisi hyvinkin uhrata muutaman minuutin elämästään siihen, että soittaisi naiselle ja juttelisi mukavia, siinä sivussa aivan ohimennen Moneypennyn hintaa tiedustellen.
"Ja voihan olla, että se on vain puhetta. Ehkä hän ei ole myymässä Moneypennyä mihinkään."

"En minä... Ei. Millaisen kuvan se antaisi? Että minusta ei ole maksamaan eläinlääkäriä jos tammalle sattuu jotain? Ei. Jos ei ole varaa hevoseen, ei voi ostaa sitä." Raiden oli tottunut säästämään omista haluistaan ja menoistaan.
"Olafkin on minulla vain koska sain sen kiitokseksi työstä."

"Sinulla on eläinlääkäri ystävänäsi", Evelyn nauroi lämpimästi, olkoonkin, että nauru oli aavistuksen väkinäistä. Oli vaikea olla iloinen, kun koko elämä tuntui kiitävän ohitse ilman että siihen sai mitään kontaktia.
"Luuletko, että oikeasti velottaisin jotakin siitä, jos Moneypenny päättäisi rynnätä aidan läpi?" Ehei, hän teki töitä koska piti siitä. Eläinten kanssa työskentely oli intohimo. Rahaa hänellä oli enemmän kuin hän ehtisi yhdessä elämässä kuluttaa, joten töitä ei tarvinnut tehdä elämisen eteen.

"Niin no... Äh, Evelyn. Tiedät silti mitä tarkoitan.. Ja tiedän ettet antaisi minun maksaa." Hän naurahti naisen sanoille. Moneypenny päätti ilmeisesti yrittää demota asiaa seinän läpi juoksusta, ponkaisten takasilleen. Se viskoi hieman päätään laskeutuessaan alas. Tamma korskui ja tuijotti pusikkoon. Hän nauroi pienen täysiverisen käytökselle hellästi, taputellen rauhoittavasti hevosen kaulaa.

"Hyvä", nainen totesi. Hän vilkaisi toista. "Ja no, tiedän kyllä. Mutta ei se estäisi yrittämästä. Jos Moneypennylle todella etsitään hyvää kotia, en usko omistajan käännyttävän pois ainoaa ihmistä koko maailmasta, joka ymmärtää pientä sekopäätä täydellisesti." Varsinkaan sen jälkeen, kun hän saisi selvitettyä myyntihinnan ja järjestettyä rahat Rayn tilille. Hevosen ostaminen toisen selän takana tuntui julmalta idealta, joten sitä hän ei lähtisi tekemään. Hän vain järjestäisi toiselle mahdollisuuden ostaa Moneypenny, jos Ray oikeasti niin haluaisi. Tamman sähellys sai naisen pudistelemaan päätään. Voi heppaparka. Onneksi Ray osasi käsitellä pikkutammaa loistavasti.
"Vieläkö Olaf voi paksusti?" Nainen kyseli pirteää sävyä tavoitellen.

Mies silitteli tamman kaulaa hetken ja jutteli sille hellään sävyyn, kuunnellen samalla Evelynin puhetta. Nainen oli tavallaan oikeassakin, mutta ei hän voisi maksaa hevosta erissä. Ylläpidon lisäksi summa kuukaudessa olisi jo liikaa.
"En ymmärrä sitä täydellisesti. En aina edes puoliksi. Se on kuitenkin loppujen lopuksi nainen, naiset on hankalia." Ray myönsi nauraen.
"Aina se voi paksusti."

"Eivätkä ole", Evelyn vastusti naurahtaen. Ei naisissa ollut mitään niin vaikeaa. Mokomakin myytti jostakin luolamiesten ajalta. Naiset olivat ihan ymmärrettävää väkeä. Varsinkin hevoset. Tammoilla oli ehkä omat päivänsä, jolloin kannatti pysytellä kauempana, mutta noin muutoin.
"Hyvä niin", hän totesi nyökytellen. Olaf oli suloinen karvapallo.

Naisissa oli todellakin liikaa vaikeuksia. Ehkä siksi hän oli kallistunut pitkän tauon jälkeen miehiin. Tai sitten... Alex oli vain omanlaisensa tapaus. Oli mitä oli, jokin miehessä viehätti. Hyvän näköinen, loistava hevosten kanssa... Okei, ehkä hän ei lähtisi tälle tielle.
"Ja nyt, mikä sinua vaivaa?"

Evelyn vilkaisi Rayta toisen udellessa, mikä häntä vaivasi. Ei yhtään mikään, se oli ainoa hyväksyttävä vastaus. Sanat vain tuntuivat takertuvan kurkkuun.
"Fuego on käyttäytynyt oudosti viimepäivät", nainen päätti turvautua puolitotuuteen. Totta, koira oli ollut hassu, mutta siinä ei periaatteessa ollut mitään uutta. "Mutta olen tietenkin onnistunut vakuuttamaan itseni siitä, että sillä on vähintään neljä syöpäkasvainta."

Ray kohotti kulmaansa.
"... Evelyn. Oikeasti. Koirasi on hassu, mutta siinä ei ole mitään uutta. Joten, kerro mikä oikeasti painaa."

"Tämä on erilaista outoutta", nainen totesi harteitaan kohauttaen. "Ehkä se vain ikävöi Roota, ehkä se on syönyt liikaa, en tiedä. Se on ollut… outo." Hän oli aivan varma, että koira vain heijasteli hänen käytöstään. Hän oli käyttäytynyt oudosti, joten Fuego oli ihmeissään, mitä hän vuorostaan piti outona käytöksenä.
"En tiedä. Pelkään vain, että jotain on oikeasti vialla." Ja niin olikin, joskaan ei hänen koirassaan.

"Ehkä sinä olet syönyt liikaa, juonut, ottanut jotakin muuta tai sinulla ja Klausilla on kärhämää." Hän heitti toiselle, huokaisten syvään. Mies kääntyi katsomaan toista.
"Fuego ihmettelee mikä sinua vaivaa. Samoin Alice tekee kun minulla on asiat huonosti."

"Ei ole, kaikki on kunnossa", nainen vakuutti vaikka sanat tuntuivat puisilta omalla kielelläkin. Hän ei ollut kunnossa, eikä hänen elämänsä ollut minkäänlaisessa järjestyksessä. Evelyn nieli päätään nostavan loukkaantumisen. Ei Ray ollut tosissaan tarkoittanut mitään sanoillaan. Kyllähän toisen oli tiedettävä, ettei hän menisi ja vetäisi päätään täyteen mitä tahansa jauhetta, mitä saisi käsiinsä.
"Sitä paitsi olen ollut selvänä kolmekymmentä kolme päivää", hän vielä lisäsi lähes uhmakkaasti.

"... Evelyn." Raiden katsoi toista tiukasti, suu tiukkana viivana. Ei se ollut kaikki. Evelyn valehteli hänelle. Hän huokaisi syvään.

"Ray", nainen vastasi yhtä tiukan tuijotuksen kera. Hän aikoi pysyä aiemmassa tarinassaan, vaikka toinen miten tuijottaisi ja mutristelisi huuliaan. Hän oli kunnossa.

"Voisin loukkaantua koska et kerro." Hän murahti toiselle, huokaisten syvään. Mies jatkoi kävelyä, puhisten loukkaantuneena. Olkoot sitten. Ei väkisin. Hän oli yrittänyt jutella ja ilmaista olevansa tukena.

"Voisin loukkaantua, kun kuvittelet minun vetävän pääni täyteen heti jos vähän murehdin koiraani", Evelyn vastasi pistävällä äänensävyllä. Hän ei ollut tänään parhaimmillaan, tai totuuden nimissä hän ei ollut ollut sitä koko viikkona. Ei sen jälkeen, kun oli korunsa hukattuaan ensimmäisenä ajatellut Klausin vieneen ne.

"Sanoinko että oletan sinun murehtivan koiraasi?" Raiden totesi toiselle yhtä pistävästi takaisin.
"Olisin veikannut enemmänkin ongelmia jonkin muun sänkysi jakavan miehen kanssa."

"Meillä menee oikein hyvin, mutta arvostan kovasti luottamuksen osoitustasi. Osaan elää parisuhteessa, vaikkei minulla lapsia olekaan", Evelyn sivalsi takaisin turhautuneena. Hän ei jaksanut tätä keskustelua, ei sitten millään. Hän ei voisi puhua typeryydestään, koska se tarkoittaisi Klausin menneisyyden selventämistä Raylle, eikä hän aikonut kertoa mitään, mitä mies ei itse ollut kertonut tallilla. Niinpä Evelyn oli varsin tyylikkäästi ajanut itsensä umpikujaan. Hän tarvitsi juttukumppania mutta kieltäytyi puhumasta mistään oikeasti merkittävästä.

Raiden puraisi huultaan. Jaha. Kiitos. Raiden maiskautti Moneypennylle ja lähti hölkkäämään tamman vieressä ravin tahdissa. Kiukutelkoot keskenään. Tuo oli ollut ihan tarpeeton heitto, hän ei ollut tarkoittanut olla ilkeä, vaikka oli ehkä vaikuttanut siltä. Hän oli tarjonnut olkapäätä. Kiitos toki muistutuksesta, kaikin puolin.

Evelyn antoi hevosen ja tuota taluttavan lyhyen miehen hölkätä hyvän matkaa edelle, ennen kuin hän kiristi omaa tahtiaan pysyäkseen edes näköetäisyydellä kaksikosta. Hän tiesi olleensa tarpeettoman julma sanoissaan, mutta hän ei tiennyt miten muutenkaan saisi Rayn jättämään asian tonkimisen. Hän tiesi, ettei osaisi valehdella loputtomiin, joten totuuden kertomisen välttämiseksi hän halusi ajaa Rayn kauas luotaan. Hänen pitäisi ehdottomasti soittaa ammattiapua itselleen.

Raiden jaksoi hölkätä yllättävän kauan. Hän hidasti Pennyn käyntiin, silitellen tamman kaulaa hellästi.
"Hieno tyttö... Olethan uudessa kodissakin kiltisti?" Olisi vain parempi alkaa päästämään jo irti. Ei hän tätä hevosta saisi.

Evelyn hidasti toisen rinnalle, mutta kulki tarkoituksella sivummalla kuin aiemmin.
"Se saa varmasti hyvän kodin", nainen vastasi harteitaan kohauttaen. Ei hiljaisessa myynnissä myyty hevosia kiireellä, joten Aislingilla olisi aikaa löytää hevoselle hyvä omistaja.

Raiden ei vastannut mitään. Jos Evelyn ei aikoisi kertoa hänelle mitään, niin hänkin voisi sitten olla hiljaa.

Selvä, pidetään mykkäkoulua sitten. Evelyn tuhahti ja harkitsi kääntyvänsä takaisin tallille. Ei ollut mitään syytä roikkua Rayn mukana jos toinen aikoi jättää hänet kokonaan huomiotta, vaan siitä huolimatta nainen jatkoi hevosen ja miehen mukana eteenpäin.

Raiden ei olisi tarvinnut tietynlaista muistutusta menneisyydestään. Kiitos vain. Tätähän varten ystävät olivat. Kipakka täysiverinen kulki vieressä rennosti, tuulesta huolimatta. Moneypenny jo käveli kiltisti pressun yli ja antoi silittää muovipussi kädessä.

Moneypenny oli edistynyt paljon, sen Evelynkin huomasi. Hänen työnsä Defyn kanssa oli keskittynyt erilaisiin asioihin, mutta arvaamattomasta hevosesta oli jo kuoriutunut kelpo tamma. Hän uskoi, että jonakin päivänä tamma olisi luotettava ratsu, joka nauttisi työskentelystä ratsastajansa kanssa.

Raiden vain käytti tammaan aikaa ja rakkautta. Ja olisi halunnut käyttää vielä enemmän. Ahdisti. Tuntui kuin olisi pettämässä sen.

Evelyn piti katseensa pienessä täysiverisessä, jotta saisi pidettyä ajatuksensa poissa omista asioistaan. Jos hän keskittyisi ihailemaan edistyvää tammaa, ei hänen tarvitsisi ajatella tyhjää kotiaan. Olisipa hän voinut väittää, että selvät päivät jatkuisivat. Hän tiesi itsensä liiankin hyvin. Niin ei tulisi käymään, ellei hän äkkiä lähtisi kotipuoleen veljiensä piristävään seuraan. Veljet pitäisivät hänet kiireisenä tilan asioilla. Ei olisi aikaa epämääräisiin romahduksiin milloin minkäkin takia.

Raiden tarpoi tamman vieressä reippain askelin. Kiitos lyhyiden jalkojensa hänestä tuntui aina siltä, että sai juosta hevosen vieressä, ellei se hevonen ollut hänen töppöjalkainen norjalainen irokeesipäänsä. Hän huokaisi syvään ja nieleskeli kiukkuaan.

Evelyn hukkui varsin synkkiin ajatuksiinsa. Hän oli kerrassaan kamala ihminen. Hän onnistui vain tuhoamaan kaiken hyvän minkä oli rakentanut elämälleen täällä. Nainen ei epäillyt hetkeäkään, etteikö Klaus olisi loukkaantunut, jos hän kertoisi aiemmasta sekoamisestaan. Nyt hän tappeli Rayn kanssa. Mikään ei sujunut miesten kanssa niin kuin olisi pitänyt. Miehethän ne olivat hankalia, eivät suinkaan naiset.

Lyhyt mies veti huuliaan tiukemmaksi viivaksi.
"Aiotko kauankin seurata puhumatta mitään? Kuvittelin että olisit voinut puhua minulle. Sen sijaan päätät sitten heittää vielä loukkauksen naamalle. Kiitos siitä, tosi paljon."

Evelyn vilkaisi toista. Ai, nyt hän oli viljellyt loukkauksia? Ray olikin ollut niin kiltisti.
"Minä puhuin sinulle kunnes päätit, ettet halua puhua minulle", nainen totesi harteitaan kohauttaen.

"Kuvittelin että edes vähän provosoimalla saisin sinusta jotakin irti. Mutta ei. Ja en aio anella enempää. Jos ei huvita puhua, niin ei ole pakko." Raiden pysähtyi ja antoi Moneypennyn laskea päänsä alas, ottaa hieman maasta evästä.

"Ei ole sinun tehtäväsi provosoida minusta irti yhtään mitään", hän vastasi kylmästi. Hän ei tarvinnut ketään manipuloimaan ja provosoimaan itseään. Mark teki sitä riittämiin viiden ihmisen edestä.
"Jos olisi jotakin, mistä haluaisin tai voisin puhua, kertoisin kyllä."

"Ei ole ilmeisesti tehtäväni tehdä hyväksesi yhtään mitään." Miten saattoikin aikuinen mies loukkaantua sellaisesta. Evelyn vain oli tehnyt hänen eteensä paljon, vahti Benjaminia ja auttoi muutenkin... Hän halusi olla edes ystävällinen.

"Et auta juuri nyt lainkaan", Evelyn totesi vähääkään kaunistelematta. Hän käänsi katseensa hetkeksi mieheen. Hän ymmärsi, mitä mies yritti, mutta se ei saanut häntä kertomaan mikä mieltä painoi.
"Eikä ole mitään mitä voisit tehdä." Synkkä äänensävy kertoi riittämiin siitä, mitä pään sisällä tapahtui. Helvetti kun teki mieli juoda jotakin vettä vahvempaa.

"En edes juuri nyt yritä." Raiden tokaisi takaisin kaunistelematta hänkään. Hän oli yleensä rauhallinen, mutta nyt vain... Evelynin salailu sai naksahtamaan.
"Ei varmasti ei. Koska minä voisin tehdä mitään kenenkään hyväksi, olenhan itse yleinen avustuskohde kaikille."

Evelyn puristi sirot kätensä nyrkkiin. Kasvot kalpenivat raivosta, joka oli täysin oikeutettua, joskin kohde oli täysin väärä. Hän oli raivoissaan itselleen, ei Raylle, mutta miehen sanat kaivoivat vääriä puolia esiin.
"Et voi tehdä mitään sille, miten paljon haluan viinaa. Ainoa syy, miksi en tartu pulloon saman tien on se, että minun ei tarvitse kuin käydä klinikalla ja saan kaiken mitä tarvitsen."

"Ja minä yritin saada sinua puhumaan niistä syistä. Jos se helpottaisi. Mutta jos haluat vetää viinaa tai lääkkeitä, anna palaa. Kunnioitan kuiville pääsyäsi ja selviä päiviäsi todella. Enkä usko että kaikki väärinkäyttäjät ja addiktit ovat sellaisia ikuisesti. Vain osasta tulee narkkareita. Mutta en rupea kädestä pitäen vahtimaan aikuista ihmistä, jonka mielestä kukaan ei voi auttaa tai tehdä mitään. Jos haluat rypeä ongelmissasi tai itsesäälissä, en ala pakottaa." Huomasi, että Raidenilla oli liikaa omakohtaista kokemusta sivustakatsojana tällaisessa.

"Mutta minä en voi puhua niistä. Ne eivät ole minun asioitani yhtään sen enempää kuin menneisyytesi kuuluu Zoelle", nainen kivahti. Hän ei voisi puhua Klausin asioista Raylle, ei vaikka ne koskettivat häntäkin.
"Hyvä", hän päätyi vain toteamaan. Hän ei kaivannut lapsenvahtia tai pakottajaa. Hän kaipasi voimia ja järkeä ja mitä tahansa, mikä pitäisi hänet kaidalla tiellä.
"Kiskonpahan yhden ihmisen vähemmän mukanani helvettiin."

"No sinne minä menen joka tapauksessa ja olen käynytkin jo." Raiden ärähti naiselle. Voi helvetti nyt, miten jaksoi olla tuollainen? Kevyt maiskautus tammalle, joka otti pienen spurtin eteenpäin. Jaha. Tamma alkoi aistia miehen jännittyneisyyden ja ärtymyksen. Oli aika vain hengittää syvään ja rauhassa.

"Niin kai sitten", Evelyn tuhahti. Hän lähti liikkeelle kaksikon mukana, mutta pysyi kauempana tammasta. Hän ei kaivannut kavionkuvaa otsaansa, vaikka se voisikin tehdä ihan hyvää hänelle.

Raiden silitteli tamman kaulaa kävellessään ja jutteli sille. Ei tämä taas mennyt kuten piti, ei hänen pitänyt kiukuta naiselle, jolla meni jo muutenkin huonosti. Vittu nyt sitten.

Evelyn nieleksi kiukkunsa. Ei hän halunnut kiukutella Raylle, joka ei ollut tehnyt mitään väärää.
"Sori", hän huokaisi. "Ei ollut tarkoitus napsahtaa sinulle."

"... Ei minunkaan. Et kaipaa sitä." Raiden myönsi toiselle. Olivat hekin kaksi. Molempia painoi ja silti kiukuttelivat toisilleen.

Evelyn vain nyökkäsi. Ei hänellä ollut oikein mitään vastattavaa siihen. Ei kukaan ansainnut turhaa riitelyä, mutta jotenkin he olivat päätyneet jälleen kerran käymään toistensa hermoille.
"Sinun kannattaisi silti ainakin kysyä Moneypennyn omistajalta, paljonko hän pyytää hevosesta. Hän saattaa yllättää", Evelyn totesi harteitaan kohauttaen.

"Evelyn, en voi." Raiden huokaisi ja vilkaisi tammaa vaisu hymy huulilla. Se oli ihana pieni hevosparka. Mielellään mies olisi sille antanut loppuiän kodin.

Nainen huokaisi, mutta nyökkäsi uudemman kerran. Selvä. Hän soittaisi siis itse Aislingille ja selvittäisi, kuinka paljon hän joutuisi maksamaan, jotta Ray saisi rakkaan pikkutammansa itselleen.
"Mites Gabinon kanssa?" Puheenaiheen vaihto turvallisempaan suuntaan voisi olla paikallaan, ennen kuin he mököttäisivät uudemman kerran toisilleen.

"Ihan hyvin. Se on todella mukavaa vaihtelua muihin hevosiini. Ajattelin kysyä Alexilta saanko lainata sitä koulua varten." Niin, Gabilla voisi ainakin jonkin kokeen ratsastaa.

"No sehän mukavaa", nainen totesi hymyillen, joskin kurtisti kulmiaan puheille koulusta. Oliko Ray palaamassa koulun penkille? "Koulua varten?"

Ray virnisti.
"En ole vielä kovin paljon puhunut mutta... Pääsin opiskelemaan ratsastuksenopettajaksi." Ei hän edes tiennyt mikä päähänpisto se oli ollut ja miksi. Ratsuttaja olisi ollut paljon loogisempi.

Evelyn yllättyi. Miten tämä oli mennyt täysin ohi häneltä?
"Vau", hän henkäisi ihastuneena. "Onnea! Kuulostaa upealta", nainen jatkoi hymyillen. Vau. Että ihan ratsastuksenopettaja.
"Voit pitää tunteja minulle ja Defylle", hän vitsaili naurahtaen. Todennäköisesti miehellä olisi oma ratsastuskoulu ja neljäkymmentä tuntihevosta ennen kuin hän voisi todella ratsastaa Defyä.

"En tiedä mitä tarkalleen teen sillä tutkinnolla mutta... Mutta haluan olla muutakin kuin hevosenhoitaja paperilla. Ei, en ole ratsuttajaksi opiskellut." Mies naurahti ja pureskeli huultaan.

"Eiköhän sille käyttöä löydy", nainen myhäili huvittuneena. Kai moiselle paperille olisi aina käyttöä? Hän ainakin luottaisi hevosensa mieluummin ratsastuksenopettajan kuin hevosenhoitajan käsiin, mutta toisaalta, hän oli todistetusti omituinen hevosenomistaja.

"En kuitenkaan ole ajatellut ikinä perustavani omaa tallia tai mitään niin... En tiedä. Katsotaan." Mies naurahti hellästi.

"Mistäs sitä ikinä tietää", nainen hymähti. Elämä oli kaikkea muuta paitsi ennalta-arvattavaa. Hän ei ainakaan olisi viisi vuotta sitten nähnyt itseään tässä tilanteessa.

"No epäilen. En koskaan saisi lainaa mihinkään ja ei minulla olisi aikaa olla yrittäjä." Raiden huokaisi syvään. Olisihan se toisaalta hauskaa mutta plah.

Naisen teki mieli sanoa, että häneltä saisi aina lainaa ihan ilman korkoja ja oikeastaan ilman palautusvelvollisuuttakin, mutta ehkä oman taloustilanteen hehkuttaminen ei sopinut tähän. Hän voisi auttaa kaikessa hiljaisuudessa sivulta. Ostella vaatteita Benjaminille, maksaa koulukirjoista ja retkistä ja lahjoa pojan piloille leluilla. Hän voisi olla se hauska aikuinen, joka ei koskaan sanoisi ei.
"Elämä on täynnä yllätyksiä", hän päätyi toteamaan.

"Onhan se mutta... Mutta, jokin raja silläkin." Raiden naurahti ja vilkaisi naista. Ehkä hän osaisi rauhoittua sitten kun saisi jonkin toisenkin tutkinnon itselleen. Mies vilkaisi puhelintaan joka värisi taskussa ja luki viestin.
"... Ei helvetti."

Ei, elämällä ei ollut mitään rajoja. Kaikki oli mahdotonta tai mahdotonta, tai molempia yhtä aikaa. Evelyn kurtisti kulmiaan miehen reaktiolle. Mitäköhän nyt oli meneillään?
"Mitä?" Hän kysäisi. Hän ei ainakaan ollut tällä kertaa moisen kiroamisen takana, kun oma puhelin oli turvallisesti taskussa.

"... Huomenna tapaaminen lastensuojelun ja sosiaalitoimen kanssa. Janice haluaa alkaa taas tappelemaan pojan huoltajuudesta." Tätä hän kaipasikin. Tappelua ex-kihlattunsa kanssa.
"En todellakaan jaksa."

"Voi ei", Evelyn huokaisi päätään pienesti pudistellen. "Sano vain, jos koskaan on mitään, mitä voin tehdä", hän vannotti. Ihan kamalaa, että Janice jaksoi vääntää moisesta edelleen. Eivätköhän kaikki tienneet, että Ray oli ainoa sopiva vanhempi kaksikosta.

"Ilmeisesti, kun juttu suostutaan ottamaan käsittelyyn, he uskovat hänen parantuneen. Vaikka toissapäivänä hänellä oli selvästi krapula tallilla ollessaan." Raiden nielaisi. Ei hän halunnut sitä naista poikansa lähelle. Ei hän voisi tehdä sitä Benjaminille.

"Kerro se heille", hän rohkaisi. "Eivät he voi vakavissaan uskoa siihen, että Janicella olisi mitään hyvää tarjottavaa pojalle." Hän ei ainakaan uskoisi, että hänellä olisi mitään annettavaa lapselle.

"Niin kerronkin ja muistutan kaikesta vanhasta. En aio jättää tätä tähän. Vieläkin välillä kuulen painajaisissani Benjaminin itkua kun olen tullut töistä kotiin, kihlattu kännissä ja lapsi itkee nälkäänsä ja likaista vaippaa ties monettako tuntia." Hän oli ollut silloin kamala isä, käynyt vain kisoissa ja tallilla..

Oli kamala kuulla, millaista toisen elämä oli aiemmin ollut. Benjamin-parka. Janice ei tosiaankaan pääsisi pojan lähelle, ei jos hän pystyisi asiaan jotenkin vaikuttamaan. Ehkä hänen pitäisi käydä Hexhamin tapaamisissa useammin, jos hän vaikka kuulisi jotakin, mitä Ray voisi käyttää hyväkseen sossujen kanssa. Se ei tosiaankaan olisi kaunista, mutta… Janicekin pelasi likaista peliä.
"Mitä ikinä tarvitsetkaan, tiedät numeroni", nainen päätyi vain toteamaan. Ei hän tiennyt, miten voisi vastata toisen kertomukseen. Pahoittelut kuulostivat puisilta omassa mielessäkin.

"Tarvitsen uudet hermot ja ne ihmiset uskomaan ettei Jancie ole sopiva äiti, missään määrin. En halua pelätä jokaista tuntia, jos hän saa vaikka tavata Benjaminia. En halua. En kestäisi sitä. Vieläkin syyllinen olo pojan ensimmäisestä puolesta vuodesta, haluan vain... Kaiken kuntoon. Ja Benjaminille hyvän, turvallisen elämän." Hän huokaisi raskaasti. Elämä oli perseestä.

"He päätyvät varmasti samaan lopputulokseen. Ei kukaan voi katsoa Janicea silmiin ja tulla siihen tulokseen, että siinä on hyvä äiti", Evelyn totesi päätään pudistellen. Niin ei vain voinut käydä, tai hänen uskonsa tämän maan oikeuslaitokseen romuttuisi täysin.
"Benjaminilla on hyvä ja turvallinen elämä. Hän on onnellinen, rakastettu pikkupoika, eikä se muutu mihinkään."

"Toivottavasti. Siitä tulee niin rumaa." Raiden myönsi ja katseli hetken taas kaunista täysiveristä. Moneypenny oli täydellinen.
"Penny on niin ihana hevonen... Alexin mielestä minulla on itsemurhanhakuisuutta."

"En voi rehellisesti väittää olevani eri mieltä", nainen naurahti. "Mutta kukapa minä olen sanomaan, kun käyn päivästä toiseen tervehtimässä Defyä, vaikka se yritti aluksi polkea minut kavioihinsa."

"No ei Alexinkaan kaikki työstettävät varmasti ole aina täysillä käyneet. ja sinä et voi sanoa Defyn takia mitään." Raiden hymähti ja pysähtyi, laskien kätensä täysiverisen poskille.
"Moneypenny on upea, kunhan sen kanssa on. Yhden ihmisen hevonen ehkä ja nauttisi pienemmästä paikasta mutta... Täydellinen. Jos unohdetaan muutamat pikku asiat."

"En voikaan", nainen myönsi naurahtaen. Hänellä ei tosiaankaan ollut oikeutta sanoa yhtään mitään Moneypennystä, kun hänellä oli Defy käsissään. Hän hymyili miehen juttelulle pienestä täysiverisestä. Hän tiesi tunteen, joka sai unohtamaan sen, miten hevonen sekosi pienimmästäkin virheliikkeestä ja aiheutti vaarallisia tilanteita.
"Ehdottomasti yhden ihmisen hevonen. Moneypenny on upea hevonen, mutta se sopisi paremmin rauhallisemmalle tallille. Ei se ole kilpahevonen, ei enää."

"... Jos heittäydyn hulluksi ja haaveilen, niin jos se olisi minun, yrittäisin saada siitä westernhevosen itselleni." Raiden väläytti poikamaisen virneen. Se olisi hauskaa.

"Moneypenny voisi näyttää hauskalta lännenkamoissa", Evelyn naurahti vilkaisten arvioivasti täysiveristä. "Onhan se vähän siro ja kevytluinen, mutta kyllä sille voisi lännensatulan selkään laittaa ilman että se hajoaisi", nainen virnuili.

"Onhan se vähän." Raiden naurahti. Tietty tamman lihaskuntokaan ei ollut juuri nyt paras mahdollinen. Moneypenny oli ollut upea kisa-aikoinaan.
"Onhan se nyt lihaksetonkin. Juostessaan Moneypenny oli upea."

"Aivan varmasti", nainen myhäili. Hän ei ollut seurannut brittien kilpailuja sitäkään vähää kuin amerikkalaisia vastineita. Olihan hän useampana vuonna ollut seuraamassa Kentucky Derbyä, joskus jopa kaikkia Triple Crownin kilpailuja, mutta siihen hänen kiinnostuksensa jäikin.
"Eiköhän se saa lihaksistoaan takaisin, kun pääset kunnolla treenaamaan sitä."

"Eiköhän. Toivon niin." Nyt tamma oli vähän surkea näky, mutta lihaskunto oli helpompi saavuttaa hevosella joka ei ollut vauhko ja stressaantunut.

"Olen varma siitä", nainen totesi nyökäten. Kunhan Ray vain saisi aikaa tamman kanssa, Moneypennystä tulisi kuin uusi. Hän ei epäillyt hetkeäkään, etteikö muutaman vuoden päästä mies ratsastaisi Moneypennyllä pitkiä maastolenkkejä yksin ja suuressa hevosporukassa.

Hän halusi saada tamman kuntoon. Enemmän kuin muuta. Jos töistä puhuttiin.

Evelyn luotti toisen taitoihin täydellisesti. Jos Defy olisi ollut lainkaan vastaanottavaisempi, olisi hän ehdottomasti pyytänyt Rayta työskentelemään tamman kanssa. Nyt se olisi ollut turhaa, sillä hevonen tuntui vihaavan erityisesti miehiä vielä suuremmalla intohimolla, vaikka päästikin hänet lähelleen. Tamma luotti häneen ja toivon mukaan ajan kuluessa myös muihin.
"Miten Benjamin voi?" Hän päätti kysellä suloisesta pikkupojasta, jota kävisi mielellään katsomassa taas jokin päivä, kun saisi aikataulunsa sopimaan.

"Loistavasti. Puhuu, menee kamalan lujaa ja on todella iloinen tarhapaikasta Hexhamissa." Raiden hymyili leveästi. Poika oli niin iloinen ikätovereista tai ainakim vaikutti siltä. Mitä miltei pari vuotiaasta saattoi päätellä

"Oi, sepä ihanaa", Evelyn vastasi nyökytellen. "Tavarat tosin taitavat putoilla hyllyiltä vauhdikkaasti?" Hän naurahti kuvitellen pienen Benjaminin repimään kaiken lattialle, mihin vain ylsi. Eivätkö lapset olleet juuri sellaisia?

"Vain Benin omassa huoneessa. Hän on kuitenkin yllättävän kiltti lapsi." Onneksi poika ei ollut täystuho, vaikka uhmaikä alkoikin selvästi lähestyä.

"Parempi niin", Evelyn nauroi. Ei yhden huoneen kaaos haittaisi mitään. Siinä vaiheessa kun sohvapöydän lehdet ja kirjahyllyjen koriste-esineet olisivat pitkin lattioita, ei enää naurattaisi yhtään niin paljoa.

"Niin minustakin. Vaikka uhmaikä alkaa selvästi tulla..." Ray myönsi naurahtaen. Joskus pojasta vain huomasi, että kiukku oli erilaista kuin ennen.
"Mutta en vaihtaisi hetkeäkään pois."

Evelyn hymyili pehmeästi. Sen tunteen hänkin ymmärsi, vaikkei vanhempi ollutkaan. Ei hänkään vaihtaisi hetkiään Defyn kanssa mihinkään, ei edes silloin kun tamma oli vaikea ja he ottivat neljä askelta taaksepäin.
"Kunhan vain puhut huomenna rehellisesti ja avoimesti pojastasi, he näkevät kyllä, miten loistava isä olet."

"Niin aionkin." Hän huokaisi ja kohautti olkiaan. Ehkä se tästä. Ehkä. Toivottavasti ja parempi olisi.

"Hyvin se menee", hän koetti rohkaista miestä. Ei hän ymmärtänyt, miten se ei voisi mennä. Kuka tahansa näki rakkauden, jota mies tunsi poikaansa kohtaan.

Raiden pistäisi sen menemään. Hän antoi tamman taas pysähtyä hetkeksi. Jos hän vain olisi voinut ostaa sen.. Mies huomasi haaveilevansa varsasta

Evelyn pysähtyi hevosen rinnalle tuijottaen arvioivasti hevosta. Ei tuosta montaa tonnia pyydettäisi, joten hän voisi vahingossa laittaa hieman ylimääräistä mukaan. Vaikka sitä lännensatulaa varten, josta Ray oli niin kovin unelmoinut.

Mies rapsutteli tamman korvantausta hymyillen. Seuraavasta välistä voisi kääntyä kotiin. Mahtava pieni sähikäinen. Kyllä hän siitä hevosen tekisi.

Evelyn hymyili katsellen hevosta, joka näytti niin erilaiselta kuin se hermoraunio, jota hän oli hoitanut kesällä. Ray oli tosiaan tehnyt ihmeitä pienen tamman kanssa.
"Jos omistaisin Defyn, opettaisin sen lännenratsuksi", Evelyn naurahti. "Defy vihaa lännensatulaa intohimoisesti", hän virnisti. Muistot niiltä ajoilta, kun hän oli omistanut Defyn tulvivat mieleen. Tamma oli tosiaankin vihannut lännensatulaa niin suurella intohimolla, ettei hän ollut muutaman yrityksen jälkeen viitsinyt kiusata hevosta enempää.

"Hah. Voi sitä tammaa. Eivät kaikki silti pidä siitä. Olaf taas ei nuorena meinannut oppia rungollisen satulan tuntumaan joten.. Siksi rungoton." Ja se sopi paljon paremmin palloon selkään kuin mikään muu.

"Defy ei tosiaankaan pitänyt siitä. Se myös vihasi ilman satulaa menemistä yli vuoden, ennen kuin se lopulta oppi pahoille tavoilleni", nainen naurahti. Hän oli tutkituttanut tamman selkää aktiivisesti, mutta mitään vikaa siellä ei ollut. Ruunikko ei vain pitänyt ratsastajasta paljaalla selällään, piste.
"Hevoset ovat hassuja."

"Ne ovat." Kaikilla oli omat pöljät tapansa, joista ei voinut luopua.

Evelyn lähti suuntaamaan tallia kohden rauhallisesti kävellen. Eihän heillä mihinkään kiire ollut. Nainen hymyili pienesti katsellessaan Moneypennyä. Hän nieli taitavasti ahdistuksensa ja huonon olonsa, peittäen sen iloon tamman kehittymisestä. Hevonen saataisiin vielä nauttimaan elämästään aivan uudella tavalla. Jos hän uskoisi siihen, voisi hän hetkeksi unohtaa ahdistavan tyhjyyden kotona.
"Jos tarvitset hevosta koulua varten eikä Gabino syystä tai toisesta sovellu, Lionheartia saa aina lainaksi."

"Onhan minulla Olafkin. Enköhän pärjää näillä." Mies naurahti ja asteli kohti tallia laiskasti. Mielessään hän haaveili Pennyn ja Lowsleyn upean orin, Victor He Hen varsasta. Se olisi upea.

"Etköhän", nainen naurahti. "Mutta Lionheart on silti käytettävissä", hän lupasi. Amanda saisi luvan joustaa aikatauluistaan sen verran, jos Ray joskus tarvitsisi hevosta itselleen. Hän ei tosin tiennyt, mitä sellaista ori osaisi, mitä Olaf tai Gabino eivät osanneet, paitsi temppuja, ja niitä tuskin ratsastuksenohjaajakoulutuksessa vaadittaisiin.

"Pidän mielessä." Elämä tuntui olevan nyt kohtalaisen hyvin mutta..  Silti oli kokoajan pieni ahdistus, joka nosti päätään. Se oli inhottavaa.

Evelyn hymyili astellessaan tallia kohti. Mitä lähemmäs suuret rakennukset tulivat, sitä raskaammaksi askel muuttui. Hän ei halunnut palata tallille, jolta oli vain lyhyt matka kotiin. Kotona ei olisi mitään, minkä vuoksi sinne kannattaisi mennä, mutta ei hän voisi jäädä metsäänkään asumaan. Hänen täytyisi mennä kotiin ja kohdata asunnon hiljaisuus.

Raideni asunnossa ei koskaan ollut hiljaista. Ja silloin kun Benjamin nukkui sen hetken ja oli hiljaisuutta, mies osasi nauttia siitä. Valitettavasti Ray osasi stressata asioita myös tehdessään.

Evelyn nautti usein hiljaisuudesta, mutta viimeaikoina se antoi liikaa aikaa ajatella. Hän ei halunnut ajatella, joten hän yritti pitää itsensä kiireisenä töiden, hevosten ja läheisten kanssa. Sääli, ettei hän koskaan voisi pitää itseään niin kiireisenä, etteikö muutama ahdistava ajatus löytäisi tietään suojamuurien läpi.

Raiden huokaisi ehtiessään tallin pihaan asti. Hän voisi koettaa irtohypyttää tammaa vielä, se oli ollut niin upeasti.
"Voisin mennä vielä vähän hypyttämään Pennyä. Kiitos seurasta ja... Tiedäthän että voit koska tahansa tulla meille? Tarkoitan sitä. Milloin vain."

"Tiedän, tiedän", Evelyn vakuutti aavistuksen jännittynyt hymy kasvoillaan. Hän haki katseellaan Fuegoa tallin pihalta, mutta koiraa ei näkynyt lähettyvillä. Ehkä se löytyisi Lionheartin luota.
"Kiitoksia itsellesi. Hauskaa hypytyshetkeä", hän toivotti ottaen suunnan Lionheartin tarhaa kohti. Nainen vihelsi muutaman kerran etsiessään koiraansa, joka lopulta löytyi tallin takaa - tietenkin mutalätäkössä loikoillen. Fuego pääsisi tästä hyvästä kylpyyn.