Things goes fast

// Vapaa peli! Halusin pelata muuton kunnolla joten pientä yksinpelimäisyyttä tässä alussa. Joten jos joku tänne tulee niin saa vastaa juuri sellasella viestillä kun tahtoo! Ei paineita : ) //

“Willou älä viitsi.”
Isla repi väkisin silmänsä auki. Kissa oli jo pitkään tunkenut naisen kainaloon, nuollut varpaita ja maukunut korvaan. Herätyskello olisi soinut hetken päästä, mutta abessinialainen oli sitä mieltä, että oli herättävä tasan nyt. Nainen päätti pelata hieman aikaa ja silitti Willouta, kissa kellahti hänen vatsanpäälle ja kehräsi hurjasti.
Tänään elämäni muuttuu totaalisesti.
Isla ajatteli. Hän muuttaisi Rosings Parkiin, aloittaisi työt ja Ladyn luo olisi vain muutamasata metriä. Eikä muutama kilometri pyörällä poljettavana. Hän saisi auton käyttöön, siivoaisi ja tekisi ruokaa. Oli vain osoitettava, että hän oli kunnollinen työntekijä. Tummatukkainen huokaisi ja työnsi Willoun pois, kissa valitti äänekkäästi paijausten loppumista.

Islan katse pomppi muuttolaatikoissa, repaleisessa tapetissa, vetävässä huoneiston ainokaisessa ikkunassa ja muurama viikko sitten hajonneessa jääkaapissa. Isännöitsijän oli pitänyt jo päiväkausia sitten tuoda uusi. Sen siitä sai kun asui halvassa yksiössä jonka omisti juoppo. Kaikki muuttuisi tänään. Sarah, Islan hyvä ystävä, olisi tänään hänen muuttoapuna. Sarahin tallilla Lady oli ollut jo pitkään ja tallin väki tulisi kaipaamaan heitä. Mutta oli mentävä kun työ kutsui, ja huomattavasti parempi elintaso. Isla tarvitsisi mukaansa vain vaatteensa, ei muuta. Sarah oli luvannut varastoida varmuuden vuoksi hänen keittiön pienkoneet, astiat, petivaatteet, sängyn ja sohvan. Muut olivat sen verran huonossa kunnossa, että niitä odotti kaatopaikka. Eikä sen puoleen, Isla ei omistanut hirveästi irtaimistoa.

Isla nousi ja meni keittämään kahvia. Tämä olisi viimeinen mukillinen pahaa ja halpaa kahvia. Eikähän Rosingsin kartanossa ollut kunnon kahvia. Pikaisesti nainen tarkisti, että oli pakannut kaiken. Tuossa olivat kaikki vaatteet, tuossa kaikki pienet koriste-esineet, kirjat, kansiot, vihkot ja muut toimistotarvikkeet. Tuossa astiat Sarahin varastoon. Kaikki kaapistot olivat tyhjiä ja siistejä. Taloon ei jäisi muistoajaan hänestä. Ajatus tuntui jotenkin lohduttomalta. Islasta tuntui todella, että hän jätti jotakin taakseen ja aloitti aivan alusta, vaikka välimatkaa tulisi tähän kotiin vain kolmisenkymmentä kilometriä. Äkkiä nainen päätti kaivertaa nimensä vaatekaapin oveen hyvin pienellä. Ehkä joku pohtisi hänen tarinaansa joskus, kun löytäisi sanan Isla kaapin ovesta.

_________________________________________________________

Sarahin jo parhaimmat päivänsä nähnyt, mutta ruosteeton pakettiauto kulki tasaista vauhtia kohti tallia. Isla katsoi Sarahia ja molemmat hymyilivat hyvin leveästi, ja purskahtivat sitten nauruun. Sarahin talli oli pieni ja kodikas, kolme hevosta ja yksi poni. Pieni tarha tallin takana ja kesälaitumet muutaman kilometrin päässä. Eteen avautuva maisema oli jotakin aivan toisenlaista. Erittäin siisti hiekkatie vei tarhojen ohitse. Tarhoissa hevoset nostivat päitään ja joku hirnui. Kopissa Lady hirnui takaisin. Suoraan edessä avautui suuri, yli kuudenkymmenen hevosen talli ja sen yhteyteen laitettu maneesi.
“Wau!”
Isla henkäisi ja vilkaisi Sarahia uudelleen.

Sarah kaartoi pakettiautonsa vierailijoiden parkkipaikalle. Isla nousi kyydistä ja venytteli nautinnollisesti. Alkusyksyn raikas tuuli virkisti mukavasti hieman jäykistynyttä kehoa. Lady hirnui vaativasti kopissaan tajuttuaan, että kulkuneuvo oli pysähtynyt. Yhteistuumin Sarah ja Isla ottivat ponin ulos.
“Tämä on uusi kotisi, toivottavasti viihdyt.”
Isla hieroi kämmenellään Ladyn otsaa.
“Minä irroitan hetkeksi trailerin ja ajan sitten siihen tallin eteen ja alan kantaa noita Ladyn tavaroita satulahuoneesee, kuhan löydän sen. Hoida sä vaa rauhassa Lady.”
Sarah lupasi ja Isla nyökkäsi. Nainen taputti kahdesti reittään, vaikka hänellä oli riimunnaru tietenkin. Lady kiinnitti huomionsa omistajaansa ja lähti kuuliaisesti seuraamaan häntä, vaikka tamman pää pyörikin kuin hyrrä.

Isla astui talliin sisälle ja paikansi pian Ladyn karsinan numeron. Nainen talutti hevosensa sisälle karsinaan ja sitoi sen siellä hetkeksi kiinni.
“Voi murua, tiedän ettet pidä kuljetuksista, mutta älä huoli, me emme muuta pitkään aikaan jos se on minusta kiinni.”
Isla kuiskutti Ladylle ja halasi hevostaan.

[Katerina saapuu, hiphei!]

Katerinan taksi ajoi tallin pihaan juuri, kun joku talutti mitäänsanomattoman ponin talliin. Hän maksoi autokyydin isänsä nimissä olevalla luottokortilla ja kiirehti syystuulta pakoon sisätiloihin. Aleksei näkyi olevan vielä viimeisiä päiviä laitumella. Katerina varjeli konjakin värisiä nahkanilkkureitaan kuralammikoilta ja hyppeli tummissa ratsastushousuissaan pihan poikki. Hänen tyylikäs (ja kallis) syvän tummansinisen takkinsa vetoketju oli auki napaan asti ja beige istuva neulepaita vilkkui alta. Se ei suojannut tuulelta, mikä sai naisen palelemaan. Oma vika, mutta sitä hän ei myöntäisi. Kat astui talliin ja asteli käytävää kuin omistaisi paikan. Hän oli kiinnostunut näkemään naisen, joka oli tuonut ratsastuskoulusta karanneen poninsa juuri talliin. Kenellä Rosings Parkissa edes oli sellainen? Kat muisti todella nähneensä sellaisen viimeksi ratsastuskouluaikanaan.

”Hei”, Katerina keskeytti hellän hetken ja kurkisti karsinaan. Lyhyttukkainen nainen ei näyttänyt tutulta. Ehkä tuo oli joku uusi. Kuka toisi kilpatallille sellaisen hevosen? Ei kai sillä voisi kilpailla. Tylsän näköinenkin se oli.
”Oletko uusi? Olen Katerina Nordqvist.”

Isla huokaisi ja katsoi ympärilleen. Typerä hymy levisi naisen huulille, kun silmät imivät ylellistä maisemaa. Hän oli taivaassa, Ladyn kanssa. Kauaa ei ehtinyt Isla typerästi virnuilla ja nauttia olostaan, kun ensimmäinen tuli häntä tervehtimään. Tummatukan takaa kuului tervehdys ja hän kääntyi ääntä kohden. Jonkinlainen levottomuus tarttui naisen mieleen heti, mutta Isla yritti pysyä rauhallisena. Mikään Katerinaksi esittäytyneessä naisessa ei osoittanut, että tuo vihaisi häntä.
"Joo olen. Tulin vasta tänään. Aloitan huomenna työt kartanolla, taloudenhoitajana."
Hän vastasi ensimmäiseen kysymykseen samalla, kun tuli ulos Ladyn karsinasta. Isla pyyhkäisi pikaisesti kätensä housuihinsa ja ojensi sitä kohti naista kätelläkseen.
"Olen Isla Powers. Ja hän on Lady."
Nainen nyökkäsi kohti hevostaan.
"Oletko sinä asiakas vai kenties töissä täällä?"

Katerina kohotti kulmiaan: taloudenhoitaja? Silloinhan tuo oli tallin henkilökuntaa ja niin ikään palkattu hänen avukseen. Hän oli juuri kaivannutkin apua. Naisen tullessa karsinasta esittäytymään, Katerina vilkaisi ilmeisesti pölyistä kättä, jota toinen ensin pyyhki housuihinsa ja ojensi häntä kohti. Hän ei siihen tarttuisi. Tehdäkseen itsestään kiireisen, nuori alkoi avata tarkoituksellisesti vitkutellen takkinsa vetoketjua. Välttyisipä kättelyltä.
Islan esitellessä hevosensa, Katerina ei luonut katsettakaan poniin. Taloudenhoitajaksi esittäytynyt ei varmasti kilpaillut sillä, joten se oli hänelle arvoton. Puhe siirtyi häneen ja hän oli hiljaisen pöyristynyt siitä, että häntä oli edes luultu työntekijäksi. No, ehkä hän antaisi sen kerran erehdyksen anteeksi.
”Omistan lipizzanori Aleksein”, Katerina kertoi ja haroi vaaleita hiuksiaan. Hän alkoi letittää niitä hiljalleen ja kallisti päätään kuin arvioiden Islaa.
”Se on laitumella ja varmasti todella kurainen loimesta huolimatta”, hän päivitteli ja odotti työntekijän tajuavan vihjeen. Kyllä kai taloudenhoitajankin tehtäviin kuului noutaa hänen hevosensa ja putsata se hänelle. Ei naisella ollut aikaa sotkea kynnenalusiaan tai kastella nahkakenkiään pesukarsinassa.

Isla parka ei todelakaan tiennyt millaiseen soppaan oli joutunut. Tai olihan hän tiennyt millaiselle tallille tuli ja millaisia nirppanokkia hevosihmiset välillä olivat, mutta sellaista ei nainen osannut heti arvella tästä häntä jututtaneeseen tulleesta naisesta. Epäilykset kuitenkin kutkuttelivat mielessä sen jälkeen, kun nainen hänen ammatilleen kulmiaan kohotteli ja vetoketruaan näpräsi haluamatta kätellä Islaa laisinkaan. Mielessään nainen meni samantien puolustuskannalle, mutta rauhoitteli itseään, ettei sanoisi mitään typerää.
"Ohh. Hevosesi on varmasti upea, lipizzat ovat erittäin upeita."
Isla kääntyi kohti Ladya ja nappasi harjan käteensä. Poni kaipasi harjausta, ruokaa ja vettä. Sitten pitäisi katsoa olisiko Sarah valmiina ja lähteä vielä kartanolle. Huomenna olisi ensimmäinen työpäivä.

Islan astahtaessa takaisin karsinaan sai nainen kuulla lisää Katerinan puhetta. Naisen omaksi onneksi hän oli selkä toista kohden, sillä vahingoniloinen ilme häivähti Islan kasvoilla. Nyt vain Lady kykeni sen näkemään.
"Niin tuppaa tapahtumaan syksyisin."
Tummatukkainen vastasi samalla, kun laski harjan Ladyn selälle ja aloitti harjaamisen.

”Aleksei on”, Katerina venytti sanojaan toisen kehuessa hänen hevostaan.
”Hain sen Sloveniasta. Se on vielä nuori, mutta suuntaamme GP-tason koulukilpailuihin”, hän jatkoi puhetta hevosestaan hajuakaan siitä, paljonko neiti taloudenhoitajaa sattui kiinnostamaan. Katerina pyyhkäisi hiuksia korvan taa ja melkein loukkaantui, että Isla siirtyi takaisin karsinaan. Mutta mitenkäs hänen hevosensa? Se pitäisi hakea, riisua loimista, harjata, varustaa.. Katerina olisi voinut jatkaa listaa loputtomiin, mutta Islahan vain viis veisasi hänestä ja hänen tarpeistaan ja itsekkäästi keskittyi omaan puskaponiinsa. Nainen pyöräytti silmään käytävällä yksinään.
”Et arvaakaan, miten hankala Aleksei on pitää puhtaana”, hän jatkoi valitusvirttään ja katseli kynsiään.
”Se on kimo. Ja todella epäsiisti.” Se keskustelu taisi olla siinä. Katerina ei ollut tavannut ketään niin välinpitämätöntä työntekijää Rosings Parkissa. Hän ei pitänyt siitä, että toinen ei ollut edes tarjonnut apuaan.
”Jos olet uusi, et varmaan tunne tallia vielä hyvin?” hän tajusi yllättäen ja nojautui lähemmäs karsinaa. Raudikko poni oli lähinnä naurettavan pieni ja hölmönnäköinen. Hänellä oli sentään tulinen ja hurja Alekseinsa, joka edelleen oli sotkuisena pihalla.

Isla veti pitkin karvan myötäisin vedoin Ladyn selän puhtaaksi. Harja liukui kiiltävää turkkia pitkin sulavasti, sillä olihan nainen tottunut itse hoitamaan hevosensa. Lady seisoi kiltisti paikallaan, pään kääntyillessä erilaisten äänien suuntaan. Välillä tamman sieraimet suorastaan väpättivät sen haistellessa uusia hajuja. Kerrankin poni oli hiljaa, ehkä sitäkin ujostutti uusi paikka.
"Kuulostaa mahtavalta."
Isla sanoi ja siirtyi Ladyn toiselle puolelle.
"Kerro kun sinulla on kisoja, niin pidän peukkuja." Nainen huikkasi poninsa selän ylitse. Pian Lady oli valmis, sillä se oli hoidettu jo ennen lähtöä. Isla oli vain tahtonut hetken viettää aikaansa poninsa kanssa, ennenkuin jatkaisi matkaansa.
"Noo eiköhän jokanen hevonen ole vaikeaa puhdistaa kurakeleillä. Etenkin epäsiistit hevoset."
Isla naurahti levottomuuden pikkuhiljaa kadotessa. Ehkä Katerina ei ollutkaan töykeä, toinen vaikutti oikeastaan ihan kivalta nyt kun muutama sana enemmän oli vaihdettu.
"Joo en tunne todelakaan. Me saavuttiin vasta. Joten, voisitkohan näyttää heinävaraston? Antaisin Ladylle ruokaa ja sitten onkin riennettävä kartanolle."

Katerina huokaisi. Ei hänellä olisi aikaa esitellä. Ehkä tallin innokas hallintovastaava Effie Hepburn tekisi sen hänen puolestaan. Tai Paulus, se jääräpäinen tuppisuu. Tai Lucy, hiirtäkin arempi helposti pompoteltava tallityöntekijä. Hän ei ollut mikään opas.
”Vain tallityöntekijät käyttävät rehuvarastoa”, Katerina sanoi huolettomasti ja heilautti hiuksiaan. Ei hän ollut edes käynyt siellä, eikä häntä kiinnostanut. Aleksein ruokinta oli asiantuntevissa käsissä. Nainen ei tiennyt, miksi vielä roikkui taloudenhoitajan seurassa. Tuo vaikutti mukavalta, vaikka ei vieläkään ollut hakenut Alekseita, kuten muut omatoimiset työntekijät.
”Kilpailetko sinä?” Kat kysyi ja oli pakostakin tukehtua kysymykseensä estäessään naurahduksen. Tuskin sellaisesta ponista oli kuin korkeintaan ruohonleikkuriksi takapihalle. Harmi, että taloudenhoitajan piti olla niin typerä, että toi puskaratsunsa arvostetulle kilpatallille. Hän olisi paljon mieluummin viettänyt aikaansa taitavan ja menestyneen kilparatsastajan kanssa – tai tallin ihanan australialaisvalmentajan. Troyn takia hän oli ilmoittautunut viikon kestävälle vaelluksellekin. Isälleen hän oli sanonut olevansa viikon todella intensiivisellä valmennusleirillä, ja se oli saanut isän tyytyväiseksi ja ehkä estäisi tuota soittamasta. Kai sitä valmentautumiseksi saattoi kutsua, jos mukana oli taitavia valmentajia.

"Ah. Okei."
Isla sanoi kulmien kohotessa hieman hämmästyneenä ylöspäin. Hän ei kuulunut tallityöntekijöihin, joten saisiko hänkään mennä rehuvarastoon? No, oli parempi kysyä joltakulta mukavemmalta kuin Katerinalta asiasta. Ehkä täällä tavalliseen tallipaikkaan kuului hevosen ruokinta. Nainen miltei ehti karata omiin maailmoihinsa, mutta toisen kysymys palautti hänet maan pinnalle.
"Oi. En, en minä. Ladykin tuli vain koska olen täällä töissä, olisi typerää pitää sitä tosi kaukana."
Isla riisui tammaltaan riimun päästä, irroitti narun seinästä ja astui ulos karsinasta. Nainen sulki Ladyn huolellisesti karsinaan.
"Oli mukava tavata, mutta minun pitää mennä viemään Ladyn viimeiset tavarat sisälle ja muutenkin muuttaa loppuun. Toivottavasti saat orisi puhtaaksi, nähdään!"
Isla hymyili pikaisesti ennenkuin kipaisi kohti suuntaa, jossa oletti varustehuoneen olevan.

//Kiitoksia siis pelistä, oli mahtavaa

Tietenkin, miksi Kat oli edes vaivautunut kysymään. Hän ei ehtinyt vastata, kun toinen jo tuli karsinasta. Ilmeisesti tuo ei aikonut olla hänelle mieliksi edes kurakelillä. Hän pisti sen kokemattomuuden piikkiin: selvästi Islaa ei ollut vielä opetettu talon tavoille.
”Nähdään”, nainen toivotti ja jäi katsomaan suorastaan törkeästi häipyneen työntekijän perään. Ei mitään kunnioitusta hevosenomistajaa, maksavaa asiakasta kohtaan. Hänen pitäisi pitää Islaa silmällä. Ehkä tuo ei ollut sellainen, jota Rosings Park kaipasi ollenkaan. Katerina lähti etsimään työntekijää, joka oikeasti ymmärsi, mitä hän halusi ja vaati tallilta. Ehkä hän viimein saisi Aleksein sisälle.

[[Kiitos!]]