Keskiviikko 06. joulukuuta - Aamupäivä, Newcastle
Vietettyään ihanan päivän Hexhamissa Keikon kanssa, Sabrielin oli ollut aika hyvästellä tänään Keiko ja lähteä Newcastlesta vuokratulla autolla takaisin isompaan kaupunkiin. Hän jätti auton takaisin vuokraamolle, astellen pihaan. Pastellisen vaaleanpunaisen villakangastakin alta vilkkui luonnonvalkean, hyvin klassisen ja epäilemättä kalliin mekon helma. Hän oli levoton, saatuaan tapaamispyynnön Lontooseen huomiseksi. Eli hän tapaisi tänään Augustin, lähtisi iltajunalla Lontooseen ja menisi huomenna lounasaikaan kahvilaan saamaan rukkaset.
Mahtavaa. Sabriel, ensi kerralla kun puhut miehelle tavastasi syleillä maailmaa lapsekkaan uteliain silmin, kokeilla asioita ja yllättää itsesi aina uudelleen ja uudelleen, pistä suusi kiinni. Ei tarvitse sitten hävetä jälkikäteen.
Kuten ei myöskään sitä että myönsit ulkoministerille pitäväsi John Travoltasta tai että rakastat Ben & Jerry'sin jäätelöä. Nainen hieraisi kevyesti huolitellusti, luonnollisesti maikattuja kasvojaan ja kohotti katseensa. August oli luvannut tulla hakemaan täältä.
Hieman ennen sovittua tapaamisaikaa punainen farmarimersu pysähtyi vuokra-autoliikkeen pihaan vaalea saluki mukavaksi muokatussa kuljetustilassaan auton takaosassa. Kuljettajanpuoleinen ovi avautui, ja tummansiniseen villakangastakkiin pukeutunut August nousi ulos.
"Sabriel!" hän huikkasi naiselle ja lähti harppomaan tämän luo pitkin askelin.
Kasvojen oikea puoli oli edelleen sinertävä ja turvoksissa, mutta kaikeksi onneksi silmä ei sentään ollut turvonnut umpeen.
"Toivottavasti et joutunut odottamaan kauaa", mies huolehti, ojentaessaan käsivartensa sulkeakseen ystävänsä lämpimään halaukseen.
Sabriel hymyili miehelle pehmeästi, työntäen huomisen mielestään. Se olisi huomisen murhe. Tänään hän olisi läsnä ihanalle ystävälleen.
"August! En ollenkaan." Nainen halasi miestä tiukasti, siirtäen sitten käden tuon kasvoille.
"Töistä?"
"Hyvä niin", August totesi helpottuneena. Kasvoille kohosi hieman toispuoleinen virnistys, kun nainen kysyi kasvojen vammasta.
"Jep, levoton potilas. Minulla on uskomattoman huono tuuri vasenkätisten kanssa."
Oikeakätisten iskuja hän osasi väistää vaistomaisesti, mutta kunnon oikea koukku pääsi aina silloin tällöin läpi.
Toinen käsi Sabrielin hartioilla hän lähti johdattamaan naista autolle.
"Kuinka sinulla sujuu töissä? Oletko ehtinyt syödä vielä tänään?"
Nainen naurahti pehmeästi. Tuo todella tarvitsisi harjoitusta vasemman puolen väistöliikkeistä. Oli sekin omanlaistaan itsepäisyyttä jos ei oppinut, oliko tämä neljäs kerta? Neljäs kerta, kun hän todisti tätä. Hän asteli miehen vierellä autolle, hymyillen pehmeästi. Hän istui autoon, vetäen turvavyön kiinni.
"Söin aamiaista ennen kuin lähdin ajamaan, olin ystävän luona yötä. Ja töissä sujuu hyvin, kuten olen puhelimessa kertonut." Hän nyppäisi takin alta pilkottavan mekon valkeaa helmaa suoraksi.
"Mitä sinulle kuuluu? Muuta kuin yllätyksiä vasemmalta?"
Kuten aina, August avasi matkustajanpuoleisen oven Sabrielille ennen kuin kiersi kuskin puolelle.
"Yllätyshyökkäyksiä lukuun ottamatta töissä sujuu hyvin", hän totesi, käynnistäen moottorin.
"En oikein vieläkään ole sisäistänyt, että olen nyt virallisesti erikoistunut lääkäri."
Mutta Sabriel ei varmaan tarkoittanut vain töitä.
"Ja niin, minä tavallaan tapailen jotakuta."
Edellisestä kerrasta oli jo hetki, silloin hän oli ottanut ikävästi takkiinsa.
Oli helppo unohtaa huomisessa painostava, epäilemättä epämiellyttävä tapaaminen, kun August mainitsi tapailevansa jotakuta. Hän kääntyi ystävänsä puoleen, onni olemuksessaan.
"Oikeasti? August!" Nainen oli toruvinaan, vaikka nauroikin. Se söi uskottavuutta hänen toruistaan.
"Kerro. En tiennyt että saisin näin paljon hyviä uutisia matkalla pohjoiseen, joten kerro kaikki."
August naurahti pehmeästi ja vilkaisi Sabrielia silmäkulmastaan.
"Sabi, tiedät kai, että et ole kovin uskottava toruessasi, jos naurat samaan aikaan."
Ei sillä, ei hänkään voinut lakata hymyilemästä, vaikka kohauttikin harteitaan, aivan kuin kyseessä olisi ollut pienikin asia.
Vaikka edellinen sydänsuru olikin melkein vakuuttanut hänet siitä, että yksin oli ihan hyvä olla.
"No, emme ole vielä ehtineet tavata kovinkaan montaa kertaa, mutta... Yhteinen ystävä huijasi meidät ulos."
Sabriei ei voinut olla nauramatta lisää. Niin, kyllä hän tiesi.
"Tiedän. En yritäkään että ottaisit minut nyt vakavasti." Hän muisti sen edellisen sydänsurun ja siksi olikin kovin onnellinen tästä.
"Huijasi? Aw. Ilmeisesti se ei ollut huono huijaus? Millainen nainen?" Jotenkin mielessä ei vilahtanutkaan mahdollisuus miehestä, kerran ystävä oli ollut riittävän rohkea huijatakseen nuo ulos
August naputteli sormiaan rattia vasten.
"Ei, ei se ollut. Vaikka en minä sitä kyllä hänelle myönnä, saa vielä ideoita. Muriel on sen tyyppinen ihminen."
Lempeä hymy viipyi Augustin kasvoilla, ei hänkään osannut olla ärtynyt tästä asiasta.
"Mies, itse asiassa. Hirveän kultainen, hänellä on eläintarvikeliike."
Lontoossa asuva pediatri suli leveämpään hymyyn.
"Oh, hän on sellainen." Ilmeisen määrätietoinen nainen siis.
"Oh? Anteeksi. Niinkö? Hän siis ainakin pitää eläimistä. August, tiedät että haluan tietää enemmän. Et ole aikoihin hymyillyt noin!"
"Muriel on. Uskomattoman suurisydäminen, mutta unohtaa joskus kysyä mielipidettä niiltä ihmisiltä, joita asia koskee."
Tällä kertaa kaikki oli kuitenkin mennyt hyvin. Niin August ainakin halusi uskoa.
Hän naurahti Sabrielin huomiolle ja hieraisi nopeasti kasvojaan kuin varmistuakseen, oliko niillä viipyvä hymy tosiaan erityinen.
"Kyllä, niin pitää. Ja Dessi pitää hänestä, joten se kertoo jo paljon. Salukit ovat hänen sieluneläimiään, ei sitä muuten voi kuvata. Hän on melkein liiankin kiltti."
Saluki sieluneläimenä kuulosti... Rauhalliselta. Vaikka Sabriel tiesi vinttikoirien rakastavan juoksua, yleensä ne olivat hillittyjä ja arvokkaita.
"Hyvä että he tulevat toimeen. Onko hän siis pelkkää raajaa myös vai jääkö yhtenäisyys salukien kanssa sieluun?" Nainen kysyi nauraen.
"Miten te kaksi selviätte? Olette molemmat liian kilttejä."
"On, hän näyttääkin ihan salukilta, pitkä ja hoikka."
Sabrielin sanat saivat hänet irvistämään, vaikka irvistys jäikin melko heikoksi yritykseksi.
"Hän on vielä minuakin kiltimpi", mies huomautti, ja vakavoitui sitten hieman.
"Hänellä on ollut aika rankka lapsuus, luulen, että se johtuu osittain siitä."
Sabriel hymyili. Olikohan Augustilla kuvaa?
"Onko sinulla kuvaa? Tietenkin haluaisin nähdä." Jos joku sai ystävän noin iloiseksi, hän halusi nähdä. Brianin hän olikin jo nähnyt, ehkä enemmän kuin Keikon miesystäväparka olisi halunnut näyttääkään.
"Voi ei. Sitten hän on varmasti ansainnut sinut."
"Ei taida... Ei, onpas."
August oli naurettavan huono ottamaan kuvia mistään muusta kuin Dessistä - josta hän otti kuvia liikaakin - mutta Muriel oli lähettänyt suloisen kuvan.
August pysäköi auton kotinsa pihatielle ja kaivoi puhelimensa esiin. Hän etsi kuvan, jossa Helia ja Norma torkkuivat sohvalla ja ojensi puhelimen sitten Sabrielille.
Sabriel otti puhelimen käteensä. Hän hymyili, mutta kasvoille valui lopulta kysyvä ilme.
"Onko tuo... Ovatko nuo hänen hiuksiaan?" Mies näytti myös olevan kolmen istuttavalla sohvalla hyvin kippurassa.
"Ja miten pitkä hän oikein on vai onko tuo pieni sohva? Ihanaa saada näin paljon hyviä uutisia yhdellä matkalla. Onnistuin säikäyttämään Keikon miesystävä-raasun kunnolla maanantaina."
August hymyili.
"Ovat. Uskomattomat pitkät. Ja silkkiset."
Olisi tehnyt mieli juoksuttaa sormet läpi miehen hiuksista nytkin.
"Pitkä. Minä katson häntä ylöspäin, ja olen sentään melkein metri yhdeksänkymmentä."
Hän nousi autosta ja kiersi avaamaan matkustajanpuoleisen oven Sabrielille.
"Oh? Mitä sinä oikein teit?"
"... Siis yli kaksi metriä? Herran jumala." Sabriel ojensi puhelimen takaisin kun August avasi hänelle oven, hymyillen kiitokseksi.
"Tulin yllätysvisiitille ja Brian-parka tuli suihkusta. Sentään edes pyyhe päällään."
August äännähti myöntävästi.
Helia oli pitkä. Hän oli jo katsellut uutta sänkyä, vaikka he olivatkin tapailleet vasta hetken.
Ei pitänyt mennä asioiden edelle.
Sabrielin vastaus sai hänet naurahtamaan.
"Voi ei, miesparka! Miten hän otti sen?"
Hän meni päästämään Dessin ulos takakontista.
Sabriel suoristi kevyellä nyppäyksellä takkinsa helmaa ja otti pienen käsilaukkunsa autosta. Lentolaukku saisi jäädä autoon, kun hän olisi vain päivävierailulla.
"Järkyttyi ja liukeni töihin nopeasti. Tuntuu että kaikki ystäväni pariutuvat ratsastajien kanssa."
"Oi ei", August naurahti. Olisi hän varmasti itsekin mennyt hämilleen vastaavassa tilanteessa.
August johdatti Sabrielin sisälle, auttoi takin naisen päältä ja riisui Dessin pannan.
"Oh, tämäkin oli ratsastaja?" hän kysyi yllättyneenä, jopa hieman huolissaan.
Sabriel hymyili kiitokseksi ja kumartui nyt tervehtimään Dessiä. Ihana Dessi.
"On. Taisin sanoa sun Gabrielle avioitui Theodore Morlandin kanssa? Heillä on nykyään yksivuotias poika. Matthew on ihana." Sabriel piti pojasta niin paljon.
"Ja nyt Keiko on löytänyt rakkauden irlantilaisen esteratsastajan kanssa. Brian Darcy."
Dessi painautui tyytyväisenä Sabrielia vasten rapsutettavaksi.
"Dessi, karvastat Sabin vaatteet", August huomautti riisuessaan omaa takkiaan.
"Brian Darcy? Nimi kuulostaa tutulta."
Lapsen mainitseminen oli saanut Augustin hymyilemään. Hän olisi suonut, että Sabrielkin olisi pian saanut toivomansa perheen.
"No mutta, ratsastaja ei ole ollenkaan huono vaihtoehto. Otatko teetä?"
"En minä välitä, sitä varten on tarrarullat." Nainen huomautti. Hän suoristautui lattialta ja etsi puhelimestaan kuvan lattialla leikkivästä, iholtaan noin maitokahvia vastaavasta pojasta.
"Ihana pieni poika. Ja ei varmasti, en vain tiedä mistä ystäväni heidät löytävät. Voisin ottaa, kiitos." Sabriel kääntyi miehen puoleen.
"Ihanaa että sinullakin on joku."
"Siinä eteisen hyllyssä muuten on", August kommentoi teippiharjasta ja kääntyi katsomaan Sabrielin näyttämää kuvaa.
"Ihana tosiaan", hän vakuutti lämpöä äänessään. Sabriel tiesi, ettei August olisi lainkaan pahastunut isyydestä. Sääli vain, että tällä hetkellä se haave saattaisi jäädä toteutumatta.
Hän johdatti naisen keittiöön ja napsautti vedenkeittimen päälle.
"Täytyy myöntää, että olen pahuksen onnellinen. Jos sinusta jossain vaiheessa tuntuu, että perheesi paritusyritykset alkavat kyllästyttää, voin aina kysyä Murielilta. Hänkin on entinen ratsastaja, veli ratsastaa edelleen. Vaikka taidat olla aika täynnä treffiehdotuksia?"
Augustin ääni oli myötätuntoinen. Sabriel-parka, naisen perhe ei ollut helppo.
Sabriel oli siksi kehdannut näyttää kuvan. Hän seurasi miestä keittiöön, pudistellen nauraen päätään.
"Ei kiitos, olen saanut ystävien paritusyrityksistä tarpeekseni." Niistäkin. Tyhmä, hölmö nainen.
"Vanhempieni ehdotuksien torjumiseen olen jo tottunut."
Sabriel nauroi, mutta August kurtisti silti huolestuneesti kulmiaan.
"Oh? Onko jotakin sattunut? Ystävien paritusyritysten suhteen."
Samalla hän rapsutti Dessiä, joka nojautui jalkaa vasten.
"Ei mitään ihmeellistä. August, tietäisit kyllä. Olen kunnossa." Ja hänellä oli oikein mukava elämä Lontoossa. Se oli tärkeintä.
"Jos niin sanot", August vastasi, vaikka loikin Sabrieliin huolestuneen katseen harmailla colliensilmillään. Sabrielhan rakasti työtään, vaikka se olikin rankkaa, ja oli jättänyt rakkaudettoman suhteen. Eikö siinä ollut jo monta hyvää asiaa?
Mutta silti, nainen tuntui kaipaavan perhettä yhtä kipeästi kuin hänkin.
"Sinun täytyy seuraavan kerran viipyä pidempään. Voisimme käydä pitkästä aikaa ratsastamassa yhdessä."
"Minä lupaan viipyä pidempään ensi kerralla. Huomiselle tuli meno joka pakottaa minut Lontooseen." Nainen huokaisi syvään.
"Ratsastaminen olisi ihanaa." Hän kaipasi perhettä, kyllä. Samalla nainen silti kaipasi sitä suurta rakkautta, joten hänestä ei ollut jäämään huonoon suhteeseen.
"Sääli", August totesi vilpittömästi. Eihän sille tietenkään mitään voinut, hän jos kuka tiesi, että aikataulut saattoivat pettää.
"Jotain työhön liittyvää?"
Vesi kiehahti, ja mies kääntyi laittamaan teetä hautumaan.
"Seuraavalla kerralla sitten. Ja minun pitäisi tulla joku kerta käymään Lontoossa, eihän matka nyt niin pitkä ole... Elämäni alkaa siirtyä todella huolestuttavasti tänne pohjoisempaan."
Nainen nyökkäsi vastaukseksi kysymykseen. Pieni valhe ei satuttaisi ketään, ei hän haluaisi käsitellä asiaa sen enempää Augustin kuin ystäviensäkään kuullen.
"Älä nyt, elämäsi pohjoisessa alkaa näyttää ihanalta. Tämä saa vielä minut harkitsemaan tänne muuttamista."
"Ja minun kun piti tulla tänne vain käymään", August naurahti päätään pudistellen. Hän kaatoi teetä kahteen laventelinsiniseen mukiin.
"Mutta en olisi yhtään pahoillani, vaikka muuttaisitkin. Tiedän, että rakastat työtäsi, mutta olet niin lahjakas, että sinulla ei olisi vaikeuksia saada niitä täältäkin."
[8.12.2017 18:08:55] Natsilepakko: "Sellaista sattuu." Sabriel naurahti pehmeästi.
"Backfire." Nainen tuskin saisi Lontoossa asuvan ystävän kanssa neuvoteltua sopimusta.
"En kestäisi luopua puolikkaastani."
"No se", August myönsi, asettaen toisen mukeista Sabrielin eteen.
"Sen takia minunkaan ei alun perin pitänyt hankkia itselleni hevosta. Tai ylipäätään mitään lemmikkiä."
Jos hän olisi päättänyt lähteä ulkomaille. Päättäisi lähteä, eihän sitä vaihtoehtoa ollut vielä suljettu pois. Mutta kyse olisi vain muutamasta viikosta, sen aikaa sekä Sept että Dessi olisivat kyllä hyvässä hoidossa.
"En vain osannut olla ilmankaan."
"Mmm. En tiedä. Backfire kyllä nauttisi pohjoisen rauhasta ja maastoista." Melko lähellä suurlaupungin sykettä oleva ratsastuskoulu ei tosiaan tarjonnut rauhaa täysiveriselle.
"Lemmikit ovat ihania. Aina ne hoitopaikan saavat tarpeen tullen."
"Varmasti nauttisi. Ja ehkä se tekisi hyvää sinullekin? Täällähän sinulla asuu paljon ystäviäkin."
Kuten August itsekin. Jonka oli ollut tarkoitus vain pyörähtää suorittamassa erikostumisjaksonsa loppuun.
"Älä huoli, en ole puhumassa sinua ympäri."
"Varo vain, ilmestyn tänne pian oikeasti. Katselin jo kerran Rightmovesta asuntoja." Sabriel myönsi nauraen.
August kohotti toista kulmaansa.
"Oikeasti?" hän kysyi, ja suli sitten yhteen niistä uskomattoman lämpimistä hymyistä, joita hän harrasti.
"En valittaisi. Olisi hienoa saada sinut lähemmäs."
Sabriel nosti teemukin huulilleen ja otti kulauksen siitä.
"Oikeasti. Suurin ongelma on Backfire."
"Aivan. Ystäväsi tuskin haluaa luopua omasta osuudestaan?"
Olisi tuntunut melkein raadolliselta sanoa "puolikkaasta", kun puhuttiin elävästä olennosta. August ei voinut olla ajattelematta kertomusta Solomonista, joka määräsi lapsen leikattavaksi kahtia, jollei sen oikea äiti selviäisi.
Onneksi tässä ei ollut kyse mistään niin dramaattisesta.
"En tiedä. Hänellä on kyllä nykyään kova kiire, mutta tuskin minulla olisi aikaa yksin riittävästi. Tarvitsisin vuokraajan..." Nainen jäi mietteliääksi.
"Eihän sekään mahdottomuus olisi", August huomautti.
Dessi tunki päätä syliin, ja mies laski kätensä rapsuttamaan sitä korvan takaa.
"Olen miettinyt itse samaa välillä Septemberin kanssa, ainakin, jos työtahti tästä kiristyy."
Hän hymyili hieman nolona.
"Tämä alkaa kuulostaa siltä, että yritän tosiaan saada sinut siirtämään osoitteesi tänne."
Sabriel naurahti ja pudisteli päätään.
"Ei se minua haittaa. Ja olen miettinyt sitä muutenkin. Saisin varmasti paikan Durhamista tai Newcastlesta."
"Tietenkin sinä saisit", August vakuutti.
"Olet uskomattoman lahjakas, kuten jo taisin sanoakin. Täällähän kiljuttaisiin riemusta, jos sinun kaltaisesi kirurgilupaus haluaisi jättää Lontoon taakseen siirtyäkseen."
Sabriel naurahti, sipaisten ruskeita hiuksia korvansa taakse.
"Olet sitä mieltä?" Olisihan se hankalaa siirtää koko elämä laatikoissa tänne.
August kohotti toista kulmaansa.
"Sabriel, saatan olla liian kiltti, mutta valehtelija en ole", hän huomautti naurahtaen.
"En sanoisi niin, ellen tarkoittaisi sitä."
"Olet kultainen." Sabriel vastasi hymyillen. Ehkä hän voisi kokeilla? Mitenhän omituiselta hän näyttäisi Rolls Roycensa kanssa Newcastlen tai Durhamin teillä?
"Kiitos."
"Ei sinun tarvitse kiittää, minähän kerroin vain totuuden", August huomautti pehmeästi.
"Mutta jos oikeasti mietit jossain vaiheessa muuttoa, minä autan kyllä missä tahansa. Ja voit aina yöpyä täällä, jos haluat vaikka käydä katselemassa asuntoja tai muuta."
"En tiedä. Apua!" Sabriel laski toisen käden poskelleen ja nauroi pehmeästi. Hänen naurunsa soi niin hellänä asunnossa.
"Katsotaan. Minä... Minun pitää ajatella."
August oli aina rakastanut Sabrielin naurua.
"Tietenkin, eihän sellaisesta nyt yhden teen ääressä käydyn keskustelun perusteella voi päättää", hän hymähti ja kohotti mukin ottaakseen kulauksen.
"Mutta kannattaa sitä silti harkita."
Hänen mielensä palasi Sabrielin kiitokseen ja siihen, kuinka Heliakin kiitteli aivan pienistä asioista. Kuinka ne saivat miehen melkein itkemään onnesta.
Hänen ilmeensä synkkeni hieman.
Sabriel kallisti päätään hieman, katsoen miehen kasvoja.
"August? Penni ajatuksistasi?"
August räpäytti silmiään ja hymyili melkein hämillään.
"Sinulta ei sitten jää mitään huomaamatta", mies naurahti ja hieraisi otsaansa.
"Mietin vain Heliaa... Hänellä on tapana kiittää aivan naurettavan pienistä asioista, sellaisista, joiden pitäisi olla itsestäänselvyyksiä. Ja se vain särkee sydämeni."
"Olimme Cambridgessä paljon tekemisissä." Sabriel huomautti. Kun suhde professoriin oli ollut salassa, oli puhuttu että he olisivat olleet pari. Hän kurtisti kulmiaan, muistaen vain Keikon joka tuntui olevan kaikesta kiitollinen.
"Niinkö? Millaisista?"
"Totta", August myönsi.
Niin paljon, että se oli riittänyt juorujen leviämiseen vuosikurssin kesken. Ja August oli pudistellut niille päätään Sabrielin kanssa, vaikka pieni osa hänestä olikin muistuttanut, ettei olisi lainkaan haitannut, jos ne olisivat olleet totta.
Mutta nainen oli tehnyt päätöksensä, ja hän oli kunnioittanut sitä.
"Aivan pienet asiat... Kuten se, että söimme rauhassa aamupalaa. Tai se, että näytin hänelle sen juustokakkukahvilan, jossa mekin olemme joskus käyneet."
Hän huokaisi hiljaa. Olisi ollut väärin puhua Heliasta tai tämän sairaudesta liikaa. Hän ei halunnut sanoa mitään, mitä ei voisi myöhemmin myöntää sanoneensa.
"Hän joutui lapsena pitämään huolta pikkusiskostaan - ja joutuu nytkin. Ja sellainen on hirveän raskasta, kyllähän se jättää jäljen. Helialla ei ole ollut käytännössä omaa elämää ollenkaan."
Sabriel oli tosiaan tehnyt päätöksensä. Miten erilainen elämä olisikaan ollut, jos hän olisi tiennyt? Hän kuunteli toisen sanoja. Oikeasti? Kiitti sellaisista asioista?
"Voi ei." Se kuulosti kamalalta. Millaista olisi elää vain toiselle ihmiselle?
"Mikä hänen siskoaan vaivaa? Kehityksessä jotain vai...?" Pediatri heräsi.
Surullisesta aiheesta huolimatta August ei voinut olla hymyilemättä hieman.
"Olet selvästi aivan oikealla alalla", hän totesi ja pöyhi Dessin korvia miettiessään, kuinka asian ilmaisisi.
"Olen ymmärtänyt, että lapsuudessa vanhemmat keskittyivät aika paljon vanhempaan veljeen ja jättivät nuoremmat vähemmälle huomiolle. En tosiaankaan tiedä kaikkia yksityiskohtia, en halua painostaa Heliaa puhumaan, vaikka suoraan sanoen olenkin hänestä hieman huolissani."
Dessi tökkäsi kuonollaan kättä, kun rapsutus taukosi hetkeksi.
"Helia joutui ottamaan vanhemman roolin, niin minä asian näkisin, ja Andy tuntuu olevan vieläkin täysin riippuvainen veljestään. Kun olimme ulkona edellisen kerran, Helia joutui jättämään illan kesken hakeakseen siskonsa kotiin sen jälkeen, kun tämä oli juonut itsensä humalaan. Ja sitten hänen oli palattava siskon luo, koska tämä ei saanut unta ja oli peloissaan."
[8.12.2017 22:38:45] Natsilepakko: Sabriel kuunteli kertomusta hiljaa. Se kuulosti todella pahalta. Hän huokaisi raskaasti, pudistellen päätään.
"Voi ei. Ehkä se ei olisi painostusta jos kauniisti pyydät?'
"Niin. En vain tahtoisi... Hänellä ei ole ollut turhan paljon mukavia päiviä elämässään, en haluaisi pilata niitä harvoja pakottamalla hänet puhumaan menneisyydestään", August huokaisi. Helia oli vaikuttanut niin onnelliselta istuessaan keittiönpöydän ääressä. Syömässä aamupalaa.
Sellaisten asioiden olisi pitänyt olla itsestäänselvyyksiä. Hitto.
"Hänelle tekisi niin hyvää saada oma elämä, mutta Helian mukaan siskolla ei ole ketään muutakaan. Ja Andy on kaiken lisäksi itsetuhoinen, sellainen aiheuttaa aina hirvittävästi stressiä läheisille."
"August, se olisi yksi päivä. Sen päivän ehkä. Ehkä muutaman tunnin. Sitten se auttaisi sinua ymmärtämään häntä paremmin." Sabriel ehdotti varovasti. Se auttaisi molempia.
"Voi ei. Hänen pitäisi saada elää omaa elämäänsä. Jokainen ansaitsee sen. Hän on onnellinen kun hänellä on sinut."
August huokaisi.
"Niin, olet oikeassa. Melkein ainahan sinä olet", hän totesi, hymyillen Sabrielille kiitollisena siitä, että tämä jaksoi kuunnella hänen murheitaan. Oli eri asia päästä puhumaan kasvokkain.
"Ja minä todella toivon, että voin tehdä hänen elämästään edes hieman onnellisempaa. Kaikki ansaitsevat onnen, mutta Helia on joutunut elämään niin pitkään vain jonkun toisen ehdoilla. En tiedä, ymmärtääkö sisko edes, mitä Helia on tehnyt hänen puolestaan."
"En ole aina oikeassa." Itsestäänselvää oli että hän kuuntelisi. Aina. August oli rakas ystävä hänelle.
"Varmasti voit, mutta älä aseta hänen onneaan sinun työksesi. Se ei ole sinun tehtäväsi. Voit vain auttaa siinä. En halua että sinäkin hajoat. Sinusta on iloa hänelle vain jos olet itse kunnossa, muistathan sen?"
"Mutta oikeassaolemisprosenttisi on silti varsin korkea."
Ja miksei olisi ollut? Sabriel oli älykäs nainen, joka ei kuitenkaan ollut kadottanut kultaista sydäntään kaiken akateemisuuden alle. Tai luopunut unelmistaan, vaikka joutuikin olikin valinnut urakseen kenties sen kaikkein raskaimman tehtävän. Lapsien ei kuulunut sairastaa tai kuolla, ja silti niin tapahtui. Kaikkia ei voinut pelastaa.
"Kuten olet nytkin... Happinaamari ensin itselle ja vasta sitten toiselle, niinhän se menee."
Sabriel nauroi pehmeästi. Voi August-kultaa. Ei hän tiennyt oliko oikeassa, mutta toivoi.
"Niin. Kun sinulla on happinaamari, voit pelastaa muut."
Vaikka August olikin päässyt ihastuksestaan yli, Sabrielin nauru jaksoi edelleen ihastuttaa häntä kerta toisensa jälkeen.
Enää hän ei kiusannut itseään miettimällä, mitä olisi tapahtunut, jos hän olisi puhunut suoraan, eikä vain seurannut vierestä, kuinka Sabriel ihastui mieheen, joka ei lopulta ollut ansainnut tätä elämäänsä.
"Se taitaa olla yksi lähtemättömimmin mieleen jääneitä asioita niiltä työhyvinvointiluennoilta."
"Todellakin. Se muistaa aina." Nainen kumartui ja kurkotti rapsuttamaan hellästi Dessiä.
"En käsitä miten onnellinen olen puolestasi. Toivon että teillä menee kaikki hyvin ja olette onnellisia."
Dessi luikahti Sabrielin luo ja painoi pitkää kuonoaan naisen syliin. Petturi, August ajatteli hellästi. Mutta minkäs sille mahtoi, Sabriel oli hurmaava.
"Sinulla on uskomattoman hyvä sydän, jaksat aina iloita muiden puolesta", August vastasi ja pudisti hieman päätään.
"Minäkin tosiaan toivon sitä."
"Minä nautin suuresti ystävieni onnesta." Sabriel vastasi hymyillen, rapsuttaen Dessiä hellästi.
"Etenkin sinun, olet niin ansainnut kaiken. Saisinkohan joskus tavata Helian?"
August pudisti hieman päätään.
"Jokainen on ansainnut onnea", hän totesi, vaikka pakkohan se oli myöntää, oli mukavaa, että oli taas joku, jota tapailla. Mahdollisuus pidempään suhteeseen. Hän oli loppujen lopuksi varsin perhekeskeinen ihminen, joten yksinelo ei ollut koskaan tuntunut lopulliselta vaihtoehdolta.
"Minusta olisi mukava esitellä teidät."
Sabriel laski tyhjän mukin käsistään, hymyillen. Hänen poskiaan särkisi pian hymyilemisen takia.
"Aaww. Tapaisin hänet joskus mielelläni."
"Kysyn asiaa häneltä. Jos vaikka seuraavalla kerralla, kun tulet käymään täällä?"
Tai ehkä hän voisi viedä Helian joskus Lontooseen. Olikohan mies ehtinyt matkustaa paljoakaan, kun oli liike ja sisko huolehdittavana?
Hän nousi seisomaan, oma tyhjä mukinsa kädessään.
"Tahdotko lisää teetä? Ja mitä haluaisit tehdä? Heitän kyllä sinut sitten illalla, joten tässä on hyvin aikaa."
"Se olisi ihanaa. Ja voisin ottaa toisen kupin." Sabriel oli kovin englantilainen ja rakasti teetä.
"ja kysy vain. Tulen vielä ennen joulua käymään. Ja voisimme vaikka katsoa elokuvaa?"
August otti siis myös Sabrielin kupin ja napsautti vedenkeittimen uudelleen päälle.
"Kuulostaa hyvältä. Sinä saat vieraana kunnian valita elokuvan."
Helia nautti ihmisten seurasta, joten Sabrielin tapaaminen tuskin olisi mahdoton ajatus. Vaikka saattoihan asia olla eri, kun kyseessä oli täysin vieras ihminen. Hän halusi tarkistaa.
Kun tee oli valmista, August nappasi mukit käsiinsä.
"Olohuoneeseen siis. Ja sano, kun tulee nälkä, voin laittaa ruokaa. Ettet näänny sitten matkalle."
Sabriel olisi iloinen tapaamisesta ja Heliallakaan tuskin olisi mitään sitä vastaan. Keijumainen mies tuntui saavansa energiansa ihmisten tapaamisesta työn kautta.
"Voi kiitos. Olet ihana." Hän seurasi miestä olohuoneeseen.