Totally Lost

[Sarpa Mirandan kanssa tännepäin :)]

Maya parkkeerasi valkoisen autonsa Rosingsin pääparkkipaikalle ja asteli tallikampekassinsa kanssa sisälle talliin. Tuolla oli vielä hieman hakusessa missä päin Benin karsina oli, mutta löysi sille jotenkuten ilman apuja. Ori tapitti mustilla, kilteillä silmillään kalterien välistä. Se oli jo alkanut hieman kotiutumaan uuteen paikkaan, mutta saanut myös kerättyä virtaa vapaapäiviensä ansiosta.
Maya luikahti sisään karsinaan tervehtimään oria, joka tarkasteli heti taskut läpi mahdollisten herkkupalojen varalta. Nainen ojensi Benille palan porkkanaa, jota se tyytyi mussuttamaan hetken aikaa. Koska molemmat olivat toisilleen aivan uusia tuttavuuksia, ajatteli Maya päivän ohjelmaksi hieman maastakäsittelyä. Juoksuttamista ja vähän energian purkua. Ehkä lopuksi tuo voisi kiivetä orin selkään, mikäli tilanne ei vaikuta aivan toivottomalta.

Hoitaessa Maya puheli orille koko ajan, vaikkei se mitään ymmärtänytkään. Lähinnä katseli vain kummissaan, minkä ihmeen muijan on taas saanut omistajakseen. Ihan hyvin ruunikko antoi kyllä hoitaa ja vähän venytellä. Ehkä se taisi sittenkin olla hieman kiinnostunut uudesta omistajastaan.

[Helou,helou]

Taas yksi tallipäivä, yksi sateinen tammikuupäivä, tylsän yksitoikkoinen työpäivä. Miranda oli ehkä ajanut punaisiin Slaleyn tyhjällä kyläraitilla mutta ei ollut varma, sillä oli tuntunut ajaneen tallille iltapäivän kunniaksi varsinaisessa koomassa. Onneksi hevoset piristävät häntä aina, se jos jokin ei ollut ikinä muuttunut miksikään.

Miranda asteli talliin ja katseli muutaman ihmisen ja yhden vastaantulevan hevosen värittämää käytävää. Hän nyökkäili puolitutuille hymysuin, niinkuin aina. Tai ehkä hänen asiakaspalveluvaihteensa oli jäänyt töistä päälle. Ohittaessaan Mayan ja Benin Mirandan katse jäi muita puolituttuja asiakkaita tuntemattomampiin naisen kasvoihin. "Hei", hän tervehti heitä kuitenkin ja katsoi hevosen nimilaattaa ja sitten hevosta. "Oletteko uusia?" hän kysyi veikaten ja hidasti orin karsinalle. Olisi mielenkiintoista tietää, oliko hän oikeassa vai oliko oikeasti vain niin tiedoton tallin hevosista.

Tunnollisesti Maya hinkkasi orin jokaisen karvan lävitse, vaikka se oli puhdas ja vielä klipattu. Mutta ihmisen ja hevosen välinen luottamus on niin tärkeää, että nainen haluaa viettää Benin kanssa jokaisen mahdollisen hetken, mahdollisimman kauan.

Bruneten sydän hyppäsi kurkkuun, kun tuo kuuli yht' äkkiä naisen äänen tervehtivän. Taisi olla niin upputunut häntäjouhien selvittelyyn, ettei kuullut tallikäytävän ääniä. Nopeasti hän käännähti ympäri ja näki nuorehkon naisen seisoskelevan karsinan ulkopuolella.
"Moi. Joo ollaan. Mä oon Maya Baker ja tämä tässä on Ben" nainen esittäytyi toiselle. Tietenkin tumma ori tajusi mitä oli tekeillä ja asteli muutaman askeleen karsinan ovelle. Melkein luulisi orin ihan tahalleen asettavan naamalleen koiranpentuilmeen, kun se pyydysteli herkkupaloja uudelta tuttavuudelta. Mayaa nauratti itsekseen koko juttu ja nauroi vielä senkin päälle. Hienoa Maya, annoit itsestäsi idioottimaisen kuvan toiselle.

Miranda oli omahyväisen tyytyväinen ollessaan oikeassa mutta hymyili sen sijaan pahoittelevasti säikähtäneen naikkosen suuntaan. Ei ollut tarkoitus säikäyttää mutta kai hänen Halloweenista päälle jääneet violetinmustat hiuksensa ja arjen totuttuun meikkikuvioon verraten tummempi silmämeikkinsä olivat pelottavat.
"Moi, Miranda", hän nyökkäsi rennosti tervehdykseksi ja katseli niin kutsuttua Ben-hevosta, joka viattomasti asteli häntä päin. Näyttikö hän muka siltä, että lahjoi tuntemattomia hevosia? Ehkäpä olikin, että hänellä oli kyynärtaipeessa lojuvassa vaaleanbeessisä laukussa pari porkkanaa muovipussissa mutta niille oli jo ottajat. Niillä lahjottiin vain ja ainoastaan kahta tammaa toisella puolen tallia.
"Suloinen hevonen", hän totesi ja asteli lähemmäs saappaiden korot lattiaan kopisten. Ehkäpä hän mietti hieman, miksi toinen naureskeli itsekseen mutta oli hän hullumpiakin tavannut. "Oletteko asuneet täällä kauankin, vai enkö ole vain huomannut taaskaan uutta asukkia?"

Pettyneenä Ben pakitti takaisin karsinaansa, kun Mirandaksi esittäytynyt nainen ei tarjonnutkaan mitään suupalaa. Onneksi omalla ihmisellä oli herkkuja taskussaan, jota sitten rouskutettiin oikein tyytyväisinä. Maya ei yleensä lelli hevostaan suurilla määrillä makupaloja, mutta haluaa tämän orin kanssa päästä mahdollisimman läheisiin tunnelmiin. Vaikka sitten niiden makupalojen kanssa, kun ne tuntuvat olevan se intohimo Benillä.
"No ei oikestaan. Ben muutti tänne noin viikko sitten Hollannista ja mä olen täällä ihan pari kertaa käyny, tosi pikasesti vaan", Maya vastasi Mirandan kysymykseen. "Onko sulla täällä omia hevosia?" hän heitti hetken päästä. Maya ei ollut ehtinyt tutustua edes puoleen tallista, lähinnä vain hengaillut Benin käytävällä ja oleskeluhuoneessa. Ehkä joku tutustumisretki Rosingsin tallipihaan ja koko talliin voisi tehdä hyvää naiselle, ei tarvisi vaivata ohikulkijoita tyhmillä kysymyksillä.

"Oh, mielenkiintoista - no, mukavaa, kun päätitte muuttaa Rosingsiin, tämä on laadukas paikka", Miranda sanoi yllättyneenä, kehui tietysti hieman kotitalliaan, ja katseli vuorotellen hevosta ja sen omistajaa. Eurooppalaiset hevoset olivat yleensä ihastuttavia, ja potentiaalisia. Tottuneena nuorten hevosten käsittelijänä Miranda katseli oria ja päätteli, ettei se voinut olla liian vanha vielä.
"Joo, kaksi tammaa tuolla tammakäytävällä", hän sanoi ja huitaisi laiskasti toisen puolen suuntaan. "Cindy ja Moneypenny, sellaisia nuoria hömelöitä molemmat", hän selitti eikä ruvennut kehuskelemaan hevosillaan, kuten joku olympiaratsastaja saattoi. Tietysti heidän tasollaan saavutukseksi saattoi kutsua onnistunutta hyppyä pienen pystyn yli mutta se tuntui typerältä sanoa ääneen.

"Niin vaikuttaakin. Tosin on myös iso ja olen koko ajan eksymässä milloin mihinkin", Maya valitti. Naista ei ole siunattu hyvällä muistilla sitten ollenkaan, joten tuolla oli hankaluuksia löytää tallista milloin mitäkin. Hyvä jos löysi koko tallia.
"Ahaa, aivan kuin tämä tohelo tässä", brunette virnisti Benin suuntaan, joka nuokkui silmät lurpussa. Olisi luullut, että sillä oli virtaa tutkiskella paikkoja sun muita, mutta kai ne vapaapäivät laiskuuttakin teetti.
"Onkos täällä muuten pyöröaitausta? Tai kävelytyskonetta?" hän kysäisi Mirandalta. Nainen vaikutti hieman siltä, että olisi oleillut Rosingsissa hieman pidempään kuin Maya, joten saattoi varmaankin tietämään asian laidan.

"Rosings on kyllä iso, mutta kaikki täällä on ihan kiitettävän selkeää", Miranda vastasi. "Opit kyllä suunnistamaan täällä." Vuoden jälkeen kaikki sujui varsin hyvin rutiinilla.
"Arvelinkin, että hevosesi on nuori. Minkä ikäinen se on?" hän kyseli ja ajatteli, ettei hänellä ollut kiire mihinkään muutoinkaan. Ben-hevonen vaikutti mukavan rennolta tapaukselta verraten hänen hermoheikkoiseen kaksikkoonsa.
"On kyllä, molemmat itseasiassa", hän kertoi ja katui ettei ollut hyödyntänyt itse pyöröaitausta liiaksi, sillä se ei ollut hänelle tilana niin tuttu työväline. "Kävelytyskone huone on täällä tallissa", hän sanoi ja huitaisi tallin toisen päädyn suuntaan, "tuolla päädyssä, vasemmassa nurkassa."
"Pyöröaitaus löytyy ulkoa, kun lähtee tallitietä pitkin takakentille. En usko, että pystyt ohittamaan sitä huomaamatta jos katselet ympärillesi", hän kertoili. Varmastikin joku työntekijä olisi osannut selittää paremmin mutta kai nyt nainen sai selvää hänenkin sanoistaan.

"Niin. Eiköhän tää tästä", Maya hymyili ja taputteli oriaan. "Ben taitaa olla viiden vanha. Joo", hän vastasi vielä Mirandan kysymykseen. "Entäs sun hevoset, minkäs ikäisiä he ovat?", nainen lisäsi vielä perään. Nuoret hevoset olivat Mayan mielestä kivoja, koska niiden kanssa sai lähteä rakentemaan suhdetta jo aikaisin. Ja niitä sai myös koulutella itsekseen. Ei Maya mikään kouluttaja ollut ja Benkin osasi perusjuttuja, mutta uusia juttuja olisi naisen mielestä kiva kokeilla.
"Okei. Enpäs huomannutkaan. Tää on kyllä todella hieno talli", brunette kehui vielä. "Okei, täytyykin pitää silmät auki. Me voitais ehkä tänään mennä sinne vähän juoksentelemaan. Eiks nii Ben?" hän lisäsi ja katsahti oriin, joka vain seisoskeli hänen vierellään. "Ja tuossa taitaa olla maneesi tuossa tallin kyljessä?".

"Mukavaa saada nuorisoa tänne, kokeneiden kisaratsujen joukkoon", Miranda sanoi hyväntuulisesti. "Vanhempi on 8-vuotias ja toinen täytti juuri 6 vuotta." Kun sitä tarkemmin ajatteli, eiväthän ne enää nyt niin nuoria olleetkaan. Cindy täyttäisi kesän alusta jo 7 ja Moneypenny 9 vuotta - hurjaa miten aika kului ja hevoset kehittyivät. Cindykin oli ollut jo vuoden hänen omistuksessaan. Tietysti vuosi oli lyhyt aika mutta siinä ajassa oli tapahtunut paljon.
"Niin on", hän hymähti. Oli etuoikeus asua näin upealla tallilla. Oli ihanaa tietää, miten hyvää huolta hänen hevosistaan pidettiin ja kuinka paljon mahdollisuuksia hän saattoi niille tarjota hyvien tilojen ansiosta. "Jep, päädystä keskeltä pääsee kävelemään sisään maneesiin ellei halua kiertää ulkokautta."

Maya nyökkäili Mirandan selityksille hymyillen samalla kuin rapsutteli Beniä. Hän myös mutisi Mirandan selittäessä tallissa kiinni olevan maneesin koordinaatteja.
"Järjestetäänkö täällä kilpailuja?", nainen kysäisi uteliaana. Ehkä he voisivat ottaa osaa Benin kanssa joskus sellaisiin, mikäli niitä tallilla järjestettäisiin. Mutta ensin orin täytyy hieman kasvaa ja opetella esteratsun alkeita.

[Miten tämänkin olen näin unohtanut, anteeksi kamalasti :(]

"Kyllä", Miranda vastasi hymyillen ja nyökytellen. "Pienistä luokista kansainvälisiin kisoihin, täällä kun on niin esimerkilliset tilat kisoja varten. Löytyy jotakin jokaista varten, varmasti sinulle ja hevosellesi myös." Hän ja Cindykin olivat löytäneet paikkansa nuorten hevosten luokista ja tallin asiallinen ilmapiiri kisoissa auttoi ääniherkkää tammaa tottumaan paremmin, vaikka ison tallin kuhina osasikin välillä olla stressaavaa.